Skip to main content

Hartela 2/2013

Page 1

2

2013

Uusi maajohtaja Lena Herder:

Suomi on tärkeä markkina-alue IKEAlle Pohjois-Pasilaan urbaani kaupan keskittymä

Yhteisöllistä asumista Helsingin Jätkäsaaressa

Logomo Byråsta luovien alojen toimistokylä


Lisää luovuutta

R

akentajan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä tahdilla. Kun kaupankäynti siirtyy verkkoon, myös kaupan tilatarpeet ja logistiikan vaatimukset muuttuvat ja syntyy tarvetta uusille, luoville ratkaisuille. Tavaran logistisesta ketjusta on muodostunut lisäarvoketju, jossa päämääränä ei ole ainoastaan tavaran siirtäminen paikasta toiseen vaan ennen kaikkea kuljetettavan tavaran arvon lisääminen kuljetuksen ohella. Ei ole uutinen, että toimistotiloista merkittävä osa on vailla käyttäjää. Muutos on jo tapahtunut. Tarvitaan luovia ratkaisuja, jotta toimistotilat saadaan uusiokäyttöön. Asuntorakentamiseen liittyvässä päätöksenteossa pankit ovat ottaneet keskeisen roolin. Muutos on konkreettinen jokaiselle asunnonvaihtajalle. Toimiiko kilpailu pankkialalla? Uusia konsepteja kaivataan tälläkin saralla. Rakentamiseen vaikuttavat hallinnon ja päätöksenteon rakenteet ovat myös muuttumassa. Kuntien yhdistämisen vaikutuksia on testattu esimerkiksi Oulun seudulla mutta myös monella vähemmän työpaikkavaltaisella alueella. Metropolialueella vaikutukset ovat merkittäviä, mikäli edes osa metropolihallinnolle asetetuista tavoitteista toteutuu. Toivottavaa on, että hallintouudistus vähentää byrokratiaa ja lisää luovuutta. Muutos antaa tilaa luovuudelle. Myös sitkeällä, uutteralla työllä ja työn määrällä on merkityksensä. Hartelassa on aina arvostettu pitkäjänteistä työtä ja työhön sitoutumista. Hyvien yhteistyökumppaneittemme kanssa olemme löytäneet luovia ratkaisuja, joista tässä lehdessä on jälleen uusia esimerkkejä.

4

Tilaa vievän kaupan keskittymä Pohjois-Pasilaan

6

Suomen IKEAn uusi maajohtaja Lena Herder

8

Helsingin kaupungilla useita aluerakentamiskohteita

10

Logomo Byrå täyttyi nopeasti luovan alan yrityksistä

12

Jätkäsaareen valmistui ryhmärakentamisena yhteisöllinen asuinkerrostalo

14

Puutalokoti ja oma piha kohtuuhintaan

Antoisia lukuhetkiä! Hartela 2/2013. Julkaisija Hartela-Yhtiöt, Kaupintie 2,

Kimmo Aspholm Rakennusosakeyhtiö Hartela varatoimitusjohtaja

2

PL 32, 00441 Helsinki, puh. 010 561 3000, www.hartela.fi Päätoimittaja Ville Kuusniemi TUOTANTO Viestintätoimisto Princeps Oy, info@princeps.fi TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kirsti Helin ULKOASU Sanna Moisio Kannen kuva Ikea ISSN 1796-4733 Paino Finepress Oy


Hartela Lohjan keskustakorttelin toteuttajaksi Hartela Oy on voittanut tarjouskilpailun, jossa Lohjan kaupunki haki Lohjan ydinkeskustassa sijaitsevan Anttilan kaupunginosan korttelin 42 suunnittelijaa ja rakentajaa. Lähtökohtana oli muodostaa alueesta kokonaisuus, jossa yhdistyvät laadukas arkkitehtuuri, keskeinen kaupunkirakenteellinen sijainti, kaupunkikuvalliset arvot ja harjuympäristön vehreys. Nykyisin tilapäisenä paikoitusalueena olevaan kortteliin kohoaa kolme kerrostaloa, joiden kerrosluku vaihtelee neljästä kuuteen. Rakennuskohde käsittää yhteensä noin 9 000 kerrosneliömetriä, joista pääosa on asuntoja ja noin 700 neliötä on katutason liiketilaa. Asuntojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota muunneltaviin pohjaratkaisuihin sekä hyviin avautumissuuntiin ja näkymiin. Alimman kerroksen asuntoihin kuuluu pieni piha ja kaksikerroksisiin kattoasuntoihin terassi. Autopaikat on sijoitettu kahteen tasoon pihakannen alle. Rakentaminen aloitetaan kevään 2014 aikana, ja koko kortteli on tarkoitus saada valmiiksi viiden vuoden kuluessa.

Ouluun uudenlaisia asumismuotoja Oulussa rakennetaan uusia opiskelija-asuntoja. Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön Domus Botnica -niminen opiskelija-asuntolarakennus peruskorjataan ja samalla siihen rakennetaan uudisosa. Yhteensä taloon tulee 52 uutta tai peruskorjattua asuntoa. Oulun Tuiran alueelle rakennetaan VVO Kodit Oy:n toimeksiannosta Asunto Oy Oulun Kitimenpolku -niminen asuinkerrostalo. Taloon tulee yhteensä 48 asuntoa. Oulun Kaakkuriin rakennetaan 18 asunnon rivi- ja luhtitaloyhtiö Asunto Oy Kaakkurinlinna. Alueella on hyvät palvelut, erinomaiset liikenneyhteydet ja monipuoliset ulkoilumahdollisuudet.

Näköalatalo merelliseen Lauttasaareen Merellisen Helsingin ykköspaikalle Lauttasaareen rakennetaan korkeatasoinen asuinkerrostalo, jonka 50 huoneistoa ovat kooltaan 35–140 m2. Rakennus suunnitellaan siten, että lähes kaikista asunnoista avautuu avara näkymä Lauttasaaren- ja Seurasaarenselälle. Talon alle rakennettavista paikoitustiloista on suora hissiyhteys asuinkerroksiin. Kivijalkaan on suunniteltu myös muutamia liiketiloja. Lauttasaarentie 1:een nousevan talon erityispiirteenä on taloyhtiön osakkaiden käyttöön tuleva viihtyisä rantasauna. Uusi asuinkerrostalo rakennetaan Teosto ry:n omistaman ja toimitiloinaan käyttämän Kiinteistöosakeyhtiö Lauttasalmen tilalle. Kiinteistön myynti tuli Teostolle ajankohtaiseksi asuntorakentamisen sallivan kaavamuutoksen myötä.

Turkuun vuokra-asuntoja

Helsingin Käpylään Hitas-omistusasuntoja Asunto Oy Helsingin Käpylän Panuntie rakennetaan keskeiselle paikalle Käpylään hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Asunnot ovat hintasäänneltyjä Hitas-omistusasuntoja. Talossa on 3–5 kerrosta, yhteensä 45 asuinhuoneistoa, 2 liiketilaa ja autohalli. Asuntojen pohjaratkaisut ovat selkeitä ja huoneistotyyppien valikoima laaja. Talon ylimmässä kerroksessa sijaitsee talosauna, jonka yhteydessä on kerhohuone ja vilvoitteluparveke.

Turussa on Pansiontien, Puistokadun ja Ratapihan kadun risteyksen vieressä olevalla tontilla rakenteilla 8-kerroksinen, kaksiportainen vuokrakerrostalo Pansion Portti. Rakennukseen tulee yhteensä 116 asuntoa ja rakennuttajana on TVT Asunnot Oy.

HARTELA

2013

3


Teksti: Kirsti helin | HavainnekuvaT: Cederqvist & Jäntti arkkitehdit

POPA – tilaa vievän kaupan keskus Helsingin Pohjois-Pasilaan Huonekaluostoksille junalla tai bussilla!

H

artela kehittää uutta tilaa vievän kaupan keskittymää PohjoisPasilaan lähelle Ilmalan asemaa. Laajuudeltaan tämä POPAhanke on noin 100 000 kerrosneliömetriä. Tavoitteena on suunnitella elämyksellinen ja urbaani keskus, jossa on otettu huomioon kestävän kehityksen periaatteet. Kauppakeskittymän yhteydessä olisi erilaisia liikuntapalveluja, kuten tennis- ja

4

salibandykenttiä. Uutta ajattelua edustaa viherkatto, joka jatkuisi aina Keskuspuistoon saakka. Kauppakeskittymää on suunniteltu varikkoalueelle Itellan pääkonttorin eteläpuolelle. Hankkeen jatkokehittämisestä neuvotellaan alueen pääasiallisen maanomistajan Itella Real Estate Oy:n ja alueelle sijoittuvien kauppaliikkeiden kanssa. IKEA Oy on ilmoittanut halukkuu-

tensa tutkia IKEA-tavaratalon rakentamista osaksi hanketta. Myös muut keskeiset tilaa vievän kaupan toimijat kuten kodinkone-, elektroniikka- ja urheiluliikkeet ovat kiinnostuneita osallistumaan hankkeeseen. Ikeasta tulisi kauppakeskittymän veturi ja muut liikkeet sijaitsisivat sen ympärillä. Hankkeen ensimmäistä vaihetta on tarkoitus päästä rakentamaan vuonna 2015. Alun perin alueelle on suunniteltu toimis-


totaloja, mutta niille ei ole ollut kysyntää, joten alueelle tarvitaan kaavamuutos.

Urbaanille kaupan keskittymälle on kysyntää Hartelan teettämän selvityksen mukaan Helsingissä on tilaa vievän kaupan palveluaukko. Tarjonnan puutteen vuoksi helsinkiläisten kuluttajien ostovoimaa vuotaa

merkittävästi Espooseen ja Vantaalle. Uusi kauppakeskittymä parantaisi kaupunkilaisten ostosmahdollisuuksia kestävällä tavalla, koska se toisi tilaa vievän kaupan keskittymän keskusta-alueelle julkisten kulkuyhteyksien äärelle. Helsinki kaavailee Pohjois-Pasilan uudistamista laajemminkin. Keskuspuiston reunoille ja Metsälän naapuriin on lähivuosina tulossa asuntoja, kun suuret kuljetusyritykset siirtyvät alueelta pois. Nykyisin noin 180 000 helsinkiläisellä on kymmenen minuutin matka Ilmalan kauppakeskittymään, ja lähivuosina rakennettavan Keski-Pasilan myötä asukasmäärä nousee lähes puoleen miljoonaan. − Tilaa vievän kaupan käsite on myös

muuttunut, toteaa hankekehitysjohtaja Tapio Rantanen Hartelasta. − Asiakkaat eivät enää tule ostamaan vain huonekaluja, vaan käyvät samalla suurissa urheiluväline-, lelu- ja retkeilyvarusteliikkeissä. Tulevaisuudessa suomalaiset oppivat myös käyttämään kuljetuspalveluja entistä enemmän. − Myös autottomien asiakkaiden on helppo tulla alueelle Ilmalan junaseisakkeen ja useiden bussilinjojen ansiosta. Keskeinen sijainti ja vilkkaasti liikennöidyt väylät tuovat omat vaatimuksensa suunnittelulle ja suuri kauppakeskittymä lisää väistämättä liikennettä entisestään. Alustavien liikenneselvitysten perusteella liikenteen pääverkko vetää lisäliikenteenkin ja hanke vaatisi vain syöttöliikennejärjestelyjä.

HARTELA

2013

5


Lena Herder

− IKEA Oy on jatkanut kasvuaan vakaasti perustamisestaan lähtien, ja Suomi on yksi niistä konsernin maista, joissa laajentumista suunnitellaan tulevaisuudessa, kertoo uusi maajohtaja Lena Herder.

6

Tehtävä

IKEA Oy:n maajohtaja 1.10.2013 alkaen

Ura IKEAssa

Deputy Managing Director, IKEA Food Service AB Deputy Retail Manager, IKEA UK&IE Product Manager and Range Manager, IKEA Food Service AB Competence and Development Manager, Human Resources, IKEA Sweden Sales Manager for Lighting Range, IKEA Sweden Store Manager, IKEA Linköping

Syntynyt

Ruotsin Malmössä

Perhe

Aviomies, kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi

Asuu Länsi-Helsingissä Harrastukset Yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa, matkustaminen ja uusiin kulttuureihin tutustuminen, TM-meditointi, kuntosaliharjoittelu


Teksti: Kirsti helin | kuvat: IKEA

Maajohtaja Lena Herder:

Pasila kiinnostaa Ikeaa

I

KEA etsii jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa.Yksi kiinnostavista alueista on Pohjois-Pasila, koska uskomme, että Helsingin alueella on paljon potentiaalisia asiakkaita, kertoo IKEA Oy:n uusi maajohtaja Lena Herder. − Infrastruktuuri ja erityisesti liikenneyhteydet ovat aina tärkeitä tekijöitä, kun suunnittelemme uusia IKEA-tavarataloja. Tavarataloihimme pitää olla hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä. − Pohjois-Pasilan saavutettavuus on tässä suhteessa erinomainen. Ostosten kuljettamiseen voi halutessaan hyödyntää kotiinkuljetuspalvelua, joka kuuluu jo nyt palveluvalikoimaamme.

Suomi tärkeä maa Lena Herder korostaa, että Suomi on Ikealle tärkeä maa monessakin mielessä. − Suomi on Ikean kotimaan naapuri. Suomella on pitkät perinteet muotoilun alalla, ja suomalaiset osaavat arvostaa hyvää muotoilua, laatua ja sisustusta. Suomalaiset ovat myös ottaneet Ikean omakseen ja sisustaneet kotejaan tuotteillamme. Suomalainen muotoiluosaaminen näkyy myös Ikean tuotteissa. Muun muassa turkulainen Studio Kelkka suunnittelee Ikealle tekstiilejä. Joulukuun alussa myyntiin tulee heidän kuoseihinsa perustuva REPETERA-niminen mallisto, jota on saatavilla rajoitetun ajan Ikean tavarataloissa Pohjoismaissa ja Japanissa. IKEA Oy on valittu kolmena vuonna peräkkäin Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -listauksessa. Lena Herderin mukaan suomalaisten osaaminen on myös noteerattu konsernin sisällä ja suomalaiset esimiehet ja työntekijät ovat yrityksessä erittäin arvostettuja. − He ovat työhönsä sitoutuneita, päteviä ja omaavat hyvät johtamistaidot.

− IKEA Oy on jatkanut kasvuaan vakaasti perustamisestaan lähtien, ja Suomi on listalla, kun konsernissa suunnitellaan uusien tavaratalojen perustamista. Uusien tavaratalojen myötä tavoitteenamme on saavuttaa yli 400 miljoonan euron liikevaihto seuraavan viiden vuoden aikana. Arvioimme jatkuvasti hyviä uusia alueita IKEA-tavarataloille, ja Suomessa niitä näyttäisi olevan useampiakin. Ikealla on tällä hetkellä Suomessa tavaratalot Espoossa,Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa.Viime vuoden lopulla yhtiö ilmoitti, että kuudes Ikea rakennetaan todennäköisesti Lappeenrantaan.

Uusi maajohtaja Lena Herder (53) on Suomen Ikean uusi maajohtaja, joka otti yhtiön vetovastuun lokakuun alussa. Hän raportoi PohjoisEuroopan aluejohtajalle. Herder siirtyi Suomen maajohtajaksi Ruotsista IKEA Food Service AB:n varatoimitusjohtajan tehtävästä. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta IKEA-konsernin palveluksessa eri maissa ja hänelle on kertynyt kokemusta niin myynnin, tuotekehityksen, HR:n kuin globaalien IKEAtoimintojen tehtävistä. − Otan innolla vastaan Ikean Suomen toimintojen johtamisen, ja haluan tehdä kaikkeni, jotta yrityksen positiivinen kehitys Suomessa jatkuu myös tulevaisuudessa. − Ensi alkuun aion perehtyä suomalaisten tapaan elää arkista kotielämäänsä. On hienoa, jos voimme olla mukana luomassa ihmisille entistä parempaa arkea: tarjota hyviä ideoita ja tuotteita, joilla asiakkaamme voivat saada lisää viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta koteihinsa. Ykköstavoitteena on täyttää asiakkaiden tarpeet, toiveet ja unelmat heidän jokapäiväisessä kotielämässään.

IKEA Ingvar Kampradin vuonna 1943 perustama IKEA tarjoaa laajan valikoiman hyvin suunniteltuja kodinsisustustuotteita niin edulliseen hintaan, että mahdollisimman monella on varaa niihin. Yrityksen tavoitteena on tarjota parempi arki meille tavallisille ihmisille. Tällä hetkellä IKEA toimii 42 maassa, joissa on yhteensä 345 IKEA-tavarataloa. Suurin osa tavarataloista on Euroopassa. Tavarataloja on lisäksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Aasiassa. Viime vuonna IKEA-tavarataloissa oli 775 miljoonaa kävijää. IKEA-konsernin liikevaihto oli 27,9 miljardia euroa elokuussa päättyneellä tilikaudella. IKEA työllistää maailmanlaajuisesti 154 000 työntekijää.

Lena Herderille Suomi on uusi tuttavuus. Hän sanoo kuitenkin tunteneensa aina sukulaisuutta naapurimaata kohtaan. − Minä olen useimpien ruotsalaisten tavoin jo nuorena oppinut tuntemaan muumit, merkittävät suomalaiset muotoilijat kuten Alvar Aallon ja Kaj Franckin, ja luultavasti lähes jokainen ikäiseni nainen on jossain elämänsä vaiheessa pukeutunut Marimekon kuoseihin. Niin ja tietysti meillä on yhteisenä harrastuksena jääkiekko! − Olen asunut Suomessa vasta muutaman viikon ja viihtynyt todella hyvin. Haluan tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan ja sosiaaliseen elämään ja oppia tuntemaan syvemmin maan kulttuuria ja ympäristöä. Suomen kielen oppiminen on haasteellista, mutta teen parhaani! HARTELA

2013

7


TEKSTI: KIRSTI HELIN

Helsinki jatkaa kas

Lisää asuntoja ja työpaikkoja kantakaupunk

H

− Kaupunkia luovat ihmiset ja yhteisöt, eivät hallinto ja rakenteet. Yhteisöllisyys tuo yllättäviä voittoja, sanoo Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

elsingin kaupungin strategisena tavoitteena on olla kansainvälisesti tunnettu ja vetovoimainen kaupunki. Haasteita ovat kaupungin hallittu kasvu ja uudenlaisen urbaanin ympäristön rakentaminen. Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä toteaa, että kaupunkikulttuuria luovat ihmiset ja yhteisöt, eivät hallinto ja rakenteet. – Helsingissä yhteisöllisyys on voimakkaassa kasvussa ja se on hieno asia! Hannu Penttilä toimi kaksi kautta Euroopan metropolialueiden verkoston Metrexin puheenjohtajana. Metrex-verkostoon kuuluu noin 50 Euroopan suurkaupunkia ja metropolialuetta. – Tehtäväni puheenjohtajana päättyi

viime vuonna, ja tuliaisina sain pysyvän yhteistyöverkoston Euroopassa. Uudet ajatukset ovat saaneet vahvistusta kollegoilta ja voin sanoa, että Helsinki on kiistatta tällä hetkellä eurooppalaista kärkeä.

Voimakkaat kasvutavoitteet Suomen pääkaupungilla on edelleen voimakkaat kasvutavoitteet. Vuoteen 2050 mennessä asukasmäärän odotetaan olevan 860 000 ja työpaikkojen määrän 560 000. Tällä hetkellä asukkaita on noin 610 000 ja työpaikkoja reilusti yli 410 000. Keskeisiä aluerakentamiskohteita ovat entiset satama-alueet Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruununvuorenranta sekä Pasila. Kaupungin suunnitelmissa Jätkäsaaren asukasmääräksi on arvioitu 20 000 ja työpaikkojen

kuvat: HARTELA JA Helsingin kaupungin aineistopankki

8


svuaan

kiin

HELSINKI

määräksi 7 000, Kalasataman 18 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa ja Kruununvuorenrannan 10 000 asukasta ja 800 työpaikkaa. Pasilassa suhde on päinvastainen, eli arvioina on 12 000 asukasta ja 40 000 työpaikkaa. Penttilä pitää Pohjois-Pasilaan suunniteltua kaupan keskittymää myönteisenä ilmiönä, joka käynnistää alueen rakentamisen. − Se tuo tilaa vievän kaupan markkinat lähemmäs helsinkiläisiä.

Kohtuuhintaisia asuntoja, uusia toimistotiloja ja elämyksellisiä liiketiloja − Vuosittain on tavoitteena rakentaa 5 500 uutta asuntoa. Kaikentyyppisiä asuntoja rakennetaan, mutta etusijalla on kohtuuhintainen asuntotuotanto, Penttilä korostaa.

− Tällä hetkellä uusilla toimistotiloilla on vetovoimaa ja samalla vanhoja muutetaan uusiin käyttötarkoituksiin. − Liiketiloissa haetaan elämyksellisyyttä eli tavarat eivät ole enää pääosassa.Verkkokaupan läpimurto on vain ajan kysymys, ja se vaikuttaa kauppakeskusten toimintaan. Penttilä kehuu, että yhteistyö niin Hartelan kuin muidenkin ammattimaisten rakennusliikkeiden kanssa sujuu jouhevasti. – Rakennushankkeissa kummankin osapuolen selkeät näkemykset auttavat hyvään lopputulokseen. Hannu Penttilä asuu Kalliossa. Hänen mielestään parasta Helsingissä asumisessa on se, että kaupungissa yhdistyy taskukokoisen metropolin hyvät puolet. – Kaupunki on toimiva, kiehtova ja hauska.

Vuoteen 2050 mennessä asukasmäärän odotetaan olevan 860 000 ja työpaikkojen määrän 560 000. Keskeisiä aluerakentamiskohteita ovat entiset satama-alueet Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruununvuorenranta sekä Pasila.

aineistopankki / MIKA LAPPALAINEN, Pertti Nisonen , niko soveri, seppo laakso, Reija Jousjärvi, Kimmo Brandt, Comma Image oy

HARTELA

2013

9


TEKSTI: KIRSTI HELIN | kuvat: HENRIK HELIN, rabbit photography

Toimistokylässä yhteisöllisyyttä ja tyytyväisiä työntekijöitä

– Logomo Byrån yhteisöllinen ja energisoiva ilmapiiri on selvästi lisännyt asiantuntijoidemme työviihtyvyyttä, sanoo verkkopalveluita tarjoavan Aucor Oy:n toimitusjohtaja Janne Jääskeläinen.

Byrån avajaisia juhlittiin 23. elokuuta. Kuvassa Asema-aukioksi nimetty byrålaisten yhteinen kahvitila.

L

ogomo Byrå on aivan loistava työympäristö! Täällä yhteisöllisyys on mahtavaa ja henkilöstömme työtyytyväisyys on noussut selvästi, hehkuttaa verkkopalveluita tarjoavan Aucor Oy:n toimitusjohtaja Janne Jääskeläinen. − Ihmiset järjestävät spontaanisti yhteistä toimintaa: yksi tarjosi yli jäänyttä hääruokaa yhteisessä kahvitilassa, toinen toi polkupyöränsä vapaasti käytettäväksi ja kolmas piti ilmaisen tietoiskun flunssan ehkäisemisestä. Logomo Kitchenissä käydään yhdessä lounaalla, asioista puhutaan avoimesti ja uusia yhteistyökuvioita syntyy lähes päivittäin, luettelee Jääskeläinen tyytyväisenä. Kymmenen henkilöä työllistävä Aucor Oy muutti Logomoon viime kesänä yhtenä ensimmäisistä yrityksistä ja pääsi valitsemaan sadan neliön avaran tilan. − Halusimme tehdä tilasta mahdollisimman logomomaisen ja kunnioittaa VR:n vanhan konepajan teräksistä ja betonista miljöötä. − Logomo on nykyään kolmas rakennus Turussa, jonka helsinkiläiset tietävät Tuomiokirkon ja Turun Linnan lisäksi, joten tänne kelpaa kutsua myös asiakkaita. Byrå tarjoaa erityyppisiä hyvällä akustiikalla varustettuja neuvottelutiloja, ja lisäksi samassa talossa ovat käytössä Logomon muut kokous- ja tapahtumatilat isompiinkin tilaisuuksiin.Voimme myös tarvit10


taessa tarjota alihankkijoillemme työtilat Byrån kolmannen kerroksen avotilasta, jossa on rauhallisia työpisteitä vuokrattavana projektiluonteiseen työskentelyyn.

Kansainvälinen tapahtumatalo ja luovien alojen työpaikka VR:n vanhasta konepajasta on lyhyessä ajassa muodostunut kansainvälisestikin merkittävä kulttuuri- ja konferenssikeskus. Suurelle yleisölle Logomoa ovat tehneet tunnetuksi mm. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumat ja The Voice of Finland -kilpailu. Logomossa järjestetään jatkuvasti isoja ja pieniä konsertteja, konferensseja ja jatkossa myös teatteria, kun Turun Kaupunginteatteri muuttaa Logomoon teatteritalon peruskorjauksen ajaksi keväästä 2014 syksyyn 2016. Logomon toiminta on laajentunut entisestään, kun rakennukseen valmistui 5 000 neliötä luovien toimialojen työtiloja, joissa toimii yli

50 yritystä ja pari sataa henkilöä. Byrå tarjoaa mm. monimediaosaamista, elämyspalveluja, viestintäpalveluja, verkkokoulutusta ja ohjelmapalveluja. Muutama perinteisempikin ala löytyy, kuten tilitoimisto, lakiasiaintoimisto ja mainostoimisto. Byrå poikkeaa tavanomaisesta bisnesparkista monellakin tavalla. Sisääntulossa ei ole vastassa perinteistä aulapalvelua, vaan sähköinen infotaulu, josta napauttamalla löytää reitin oikean firman ovelle. Työtilat avautuvat käytäville, joten yritysten oma yritysilme väreineen, logoineen ja sisustuksineen pääsee hyvin esille. − Byrån nykyiset tilat on jo kaikki vuokrattu ja jonossakin on useita yrityksiä, kertoo Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä. Logomoon on kuitenkin tulossa lisää persoonallisia toimitiloja, kun rakennuksen toista päätä ryhdytään rakentamaan Byrån käyttöön.

HARTELA

2013

11


TEKSTI: KIRSTI HELIN | kuvat: HENRIK HELIN ja protest design oy

Yhteisöllistä asumista Helsingin Jätkäsaaressa

K

eski-ikää lähestyvä kaveriporukka ryhtyi yhteistuumin ideoimaan uudentyyppistä yhteisöllistä asumismuotoa. Ajatus syntyi, kun ystävykset alkoivat pohtia, millaista olisi asua porukalla yhdessä saman katon alla ja viettää myös vanhuutensa yhdessä. Esikuvia käytiin hakemassa Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta, joissa yhteisöllisestä asumisesta on kokemusta jo pitkältä ajalta.Yhtenä esimerkkinä oli myös Loppukiri-talo Helsingin Arabianrannassa. Ta-

Hankkeen käynnistäjä Salla Korpela odottaa innolla muuttoa uuteen yhteisölliseen asuintaloon.

12

voitteena ei ollut asuinkollektiivi tai kommuuni, vaan laadukas talo, jossa kaikilla olisi oma asuntonsa ja sen lisäksi paljon yhteistä viihtyisää tilaa ja tekemistä. −Vuonna 2007 perustimme Koti kaupungissa -yhdistyksen, jolla oli kaksi tavoitetta: kaupunkimaisen kerrostalokulttuurin edistäminen ja yhteisöllisen kerrostalon rakennuttaminen, kuvaa hankkeen käynnistäjä ja hallituksen puheenjohtaja Salla Korpela. Nyt merelliseen Helsingin Jätkäsaareen on valmistunut yhteisöllinen kerros-


Jokaisella perheellä on oma asunto ja yhteistä viihtyisää tilaa on runsaasti.

Ruoka laitetaan vapaaehtoisvoimin ja se nautitaan yhteisessä ruokasalissa, joka toimii myös kirjastona. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa on kolme yhteistä saunaa, kerhohuone, iso viherhuone ja kattoterassi.

talo As Oy Helsingin Malta, jonka luovutus osakaskunnalle juhlavine seremonioineen tapahtuu perjantaina 29.11.2013.

Kokkausvuorot ja yhteiset ateriat − Uuden asuintalomme keskeinen yhteistoiminnan muoto on arkinen ruokailu. Ruokaa laitetaan vuorotellen vapaaehtoisin joukkuein. Periaatteena on, että kun tulet 10 kertaa vuodessa kokkausvuoroon, saat tuoda perheesi 100 kertaa vuodessa valmiiseen pöytään, Salla Korpela kuvaa. Yhteisöllisiä tiloja on kaikkiaan noin 500 neliötä. Alakerrassa on laitoskeittiön ja ruokasali/kirjaston lisäksi pystybaari, katettu patio sekä askartelutiloja puu- ja käsitöihin. Rakennuksen 10. kerroksessa on kolme saunaa, iso viherhuone ja kattoterassi upeine merinäköaloineen.Vain kahdessa asunnossa on oma sauna. Talossa on 61 erikokoista ja -tyyppistä asuntoa 30 neliön yksiöistä 150 neliön kaksikerroksisiin loft-asuntoihin. Kukin osakas on päässyt suunnittelemaan arkkitehdin kanssa oman asuntonsa huonejärjestyksen

ja sisustuksen omista lähtökohdistaan. Asunnot on rakennettu asukkaiden tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan, mm. lapsiperheille on enemmän huoneita ja lapsettomille pariskunnille vähemmän makuuhuoneita ja isompia oleskelutiloja.Yksilöllistä rakentamista edustaa esimerkiksi se, että eräälle musiikkia harrastavalle osakkaalle on tehty täysin äänieristetty huone.

Lähidemokratian hanke − Tämä on ollut valtava lähidemokratian hanke. Olemme suunnitelleet yhteistiloja ja asettaneet niille tavoitteita kaikille avoimissa työryhmissä. Matkan varrella on ollut erimielisyyksiäkin, mutta asioista on äänestetty demokraattisesti ja olemme toimineet yhteisten sääntöjen mukaan, kertoo Salla Korpela. − Jätkäsaari oli selvä valinta, kun saimme tietää, että Helsingin kaupungilta oli tulossa hitas-vuokratontteja jakoon. Kaupunki on suhtautunut myönteisesti hankkeeseemme, kun meillä on alusta asti ollut hyvät ja uskottavat suunnitelmat sen toteuttamiseksi.

Malta-talon pääsuunnittelija on professori Pentti Kareoja/Ark House Oy ja rakentamisen projektijohtajana on toiminut rakentamisen konsultti Pauli Pernaa. Rakennusosakeyhtiö Hartela valittiin hankkeen toteuttajaksi toukokuussa 2012 tarjouskilpailun pohjalta. Vuosien aikana Malta-talon hanke on saanut runsaasti mediahuomiota, yhdistyksen verkkosivuilla on ollut tuhansia kävijöitä ja yhdistyksen infotilaisuuksiin on osallistunut satoja kiinnostuneita. Lopulta ryhmärakentamisen osakkaiksi valikoitui reilut 60 osakasta, pääasiassa korkeasti koulutettuja kaupunkilaisia. Mukana on perhekuntia kolmessakin polvessa ja sisarusperheitä. Jokaisella on omat asuntonsa, mutta arkinen yhteydenpito ja esimerkiksi lastenhoito onnistuvat hyvin. Salla Korpela kiittää Hartelaa ennakkoluulottomasta suhtautumisesta uudentyyppiseen rakentamiseen. – Uskon, että yhteisöllinen asuminen ja ryhmärakentaminen yleistyvät, ja perässä tulee lisää tämän tyyppiä hankkeita.

HARTELA

2013

13


Sopuhintaisia omistusasuntoja Espoon Painiittyyn

P

ainiityn ensimmäinen KOTIPUU-kohde on Asunto Oy Pikkulotankuja Espoo. Yhtiö koostuu neljästä kaksikerroksisesta puutalosta. Kohteen rakentaminen aloitetaan tämän vuoden lopulla ja asunnot ovat valmiita kesällä 2014. Pikkulotankujaan tulee yhteensä 30 asuntoa. Asunnot ovat kaksioita 53,0 m2 ja kolmioita 67,0 m2. Alemman kerroksen asunnoissa on oma piha ja ylemmänkerran asunnoissa on reilun kokoinen parveke. Sopuhintaiset ja korkeatasoiset asunnot ovat herättäneet ennakkoon suurta kiin-

nostusta. Koska koteja ei riittänyt kaikille halukkaille, päätettiin asuntojen ostooikeudet arpoa kaikkien 22.11.2013 mennessä varaajiksi ilmoittautuneiden kesken.

Edullista mutta laadukasta Uusi puutalokoti Helsingin ja Espoon rajalla maksaa vain 220 000 euroa – miten se on mahdollista? Talot rakennetaan kotimaisista puuelementeistä sisätiloissa lähes valmiiksi ja kuljetetaan tontille muutamana tilaelementti lohkona. Näin rakentamisen laatu säilyy tasaisen hyvänä ja talokohtai-

set kustannukset saadaan mahdollisimman alas. Elementtirakentamisen ansiosta myös rakennusaika lyhenee puolella. Rakentamisen edullisuutta lisää se, että asunnoissa on vain kaksi erilaista pohjaratkaisua ja pintamateriaalit on mietitty valmiiksi. Asuntojen laadukkuudesta ei tingitä. Kalustukseen ja pintamateriaaleihin on kiinnitetty erityistä huomiota: lattiat ovat lautaparkettia ja kylpyhuoneet ja keittiöt laatoitettuja ja hyvillä kodinkoneilla varustettuja. Asunnoissa on lämmön talteen ottava koneellinen tulo- ja poistoilman-

Lisätietoja: • kotipuu.hartela.fi • www.painiitty.fi • projektipäällikkö Antti Nykänen puh. 010 561 3257 antti.nykänen@hartela.fi • markkinointipäällikkö Nora Soikkeli puh. 010 561 3207 nora.soikkeli@hartela.fi.

14


Itsenäinen, kotimainen Hartela etunimi.sukunimi@hartela.fi www.hartela.fi

vaihto ja nopean tiedonsiirron mahdollistava laajakaistayhteys. Talojen keskelle jää yhteinen piha-alue. Pihalle rakennetaan yhteisiä tiloja kuten kesäkeittiö, yrttitarha ja lasten leikkialue hiekkalaatikoineen ja kiipeilytelineineen. Näin luodaan hyvä perusta yhteisöllisyydelle. Piharakennuksessa on jokaiselle asunnolle oma varastotilansa ja lisäksi taloyhtiöllä on yhteisvarasto. Autoja varten rakennetaan pysäköintipaikat, joista osa on katettuja.

HARTELA-YHTIÖT OY Kaupintie 2, PL 32, 00441 HELSINKI puh. 010 561 3000, faksi 010 561 3001

RAKENNUSOSAKEYHTIÖ HARTELA Kaupintie 2, PL 32, 00441 HELSINKI puh. 010 561 3000, faksi 010 561 3001 Lahden aluetoimisto Vesijärvenkatu 31 c, 15140 LAHTI puh. 010 561 3300, faksi 010 561 3301 O. Salonen Oy Kaupintie 2, PL 32, 00441 HELSINKI puh. 010 561 3000, faksi 010 561 3001

HARTELA OY Läntinen Rantakatu 53, PL 623, 20101 TURKU puh. 010 561 2000, faksi 010 561 2001 Rauman aluetoimisto Seminaarinkatu 5, 26100 RAUMA puh. 010 561 2700, faksi 010 561 2701 Tampereen aluetoimisto Hämeenkatu 13 A, 33100 TAMPERE puh. 010 561 2500, faksi 010 561 2501

Painiitty – kylä keskellä kaupunkia Painiitty on uusi asuinalue Espoon Leppävaarassa Kehä I:n tuntumassa ja lähellä Sellon kauppakeskusta. Leppävaaran asemalta pääsee junalla Helsingin keskustaan alle varttitunnissa.Toisaalta etäisyyttä Helsingin keskustaan on sen verran, että ympäristöstä löytyy myös metsäluontoa ja useita ulkoilureittejä. Hartela osti Painiityn maat jo 1980-luvulla ja on näin päässyt vaikuttamaan alueen suunnitteluun kaavoituksesta alkaen.Tavoitteena on ollut, että Painiitystä tulee viihtyisä ja turvallinen kylä keskellä kaupunkia. Espoon kaupunki panostaa Painiittyyn rakentamalla kylään päiväkodin ja useita leikkipuistoja. Kylän läpi kulkee bussilinja, jolla pääsee mm. Leppävaaran asemalle ja kauppakeskus Selloon. Painiitystä on hyvät pyöräilytiet joka suuntaan. Painiityn rakentaminen alkoi 2010. Ensimmäinen kohde valmistui kesällä 2011, ja sen kaikki asunnot myytiin nopeasti. Tällä hetkellä Painiityssä asuu noin 400 asukasta.

HARTELA-FORUM OY Kasarmintie 23, PL 55, 90101 OULU puh. 010 561 2600, faksi 010 561 2601

HARTELA TALOTEKNIIKKA OY Kaupintie 2, PL 32, 00441 HELSINKI puh. 010 561 3000, faksi 010 561 3001 Saipu Oy Lansantie 23, 02630 ESPOO puh. 010 561 3830, faksi 010 561 3831 HT-Sähköpalvelu Oy Arentitie 5, 00410 HELSINKI puh. 010 561 3500, faksi 010 561 3601 Turun Valo ja Voima Oy Hiidenkatu 9, 20360 TURKU puh. 010 561 2900, faksi 010 561 2901


” MITÄ ISOMPI HANKE, SITÄ TARKEMMIN TÄYTYY PITÄÄ NÄPEISSÄ PIENETKIN ASIAT.” Ville Jokela kehitysjohtaja, Itella

Hartela rakensi Itellalle Pennalan logistiikkakeskuksen, jonka toteuttaminen oli Suomen suurimpia logistiikkahankkeita kautta aikojen. Orimattilaan noussut tavaraliikenteen solmukohta käsittää 77.000 m2 ja 884.000 m3 varastotilaa sisältäen mm. 80.000 lavapaikkaa ja kahdeksan kilometriä varastohyllyä. Jos sinullakin on vaativa toimitilahanke, jonka on pysyttävä aikataulussa ja budjetissa, ota yhteyttä Hartelan Helena Kankaaseen, p. 0400 717 698.

HARTELA TULEVAISUUDEN TOIMITILOJA JO TÄNÄÄN

www.hartela.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Hartela 2/2013 by Princeps - Issuu