
2 minute read
Kestävä kaupunkiluonto
from Meidän Porvoo 1/2024
by porvoo-borga
Porvoon viheralueilla kasvaa ja niille istutetaan useita eri puulajeja, kuten kuusta, lehmusta, tammea, vuorimäntyä ja rusokirsikkaa. Siihen on syynsä.
Teksti: Elli Collan / Kuva Samuli Skantsi
Kaupunginpuiston vuorimännyt ovat venähtäneet huikealle mutkalle. Porvoon kaupungin puistotyönjohtaja Jaana Öhman arvelee syypääksi erinomaista kasvualustaa.
“Vuorimännyt kasvavat usein karuissa olosuhteissa, mutta täällä niillä on paljon ravitsevaa multaa”, hän sanoo.
Pelkästään Kaupunginpuistosta voi bongata mäntyjen lisäksi ainakin kuusia, vaahteroita ja puistolehmuksia sekä erilaisia pensaita. Puut valikoituvat usein maisemointisuunnitelman perusteella. Toisaalle kaivataan kapeampaa puuta, toisaalle sopii pörheämmin oksiaan levittävä puu.
Vaihtelevat puulajit pitävät maiseman kiinnostavana, sillä niillä on erilaisia ominaisuuksia, jotka tulevat esiin vuodenkierron myötä. Esimerkiksi kirsikkapuut kukkivat toukokuussa ja vaahterat puolestaan ovat parhaimmillaan syksyn ruskassa.
“Eri puulajit tuovat monimuotoisuutta ja elävyyttä sekä tiettyä kerroksellisuutta kaupunkiluontoon”, Öhman esittelee.
Monimuotoinen puusto lisää luonnon kestävyyttä, sillä se hajauttaa puihin iskevien tautien riskiä. Viheralueet myös lisäävät kaupunkiympäristön arvoa ja parantavat asukkaiden elämänlaatua.
Vanhojen, huonokuntoisten puiden kaataminen on toisinaan kova pala, sillä niihin on voitu suorastaan kiintyä.
“Tiedän porvoolaisten antaneen puille jopa nimiä.”
KAUPUNGIN PUISTO- JA METSÄALUEET:
• puistoja 104 hehtaaria
• niittyjä 80 hehtaaria
• puistometsiä noin 725 hehtaaria
• metsiä noin 2700 hehtaaria
• 46 leikkipuistoa
• 6 koirapuistoa
• Viheralueet ovat kaupunkilaisten viihtymistä varten! Niiden suunnittelusta ja kunnossapidosta vastaa kaupunki-infra. Voit antaa palautetta tai esittää viheralueisiin liittyviä kysymyksiä ePorvoo-palvelussa.
