Polku-Ukon sienisatu Markku Välitalo

POLKU-UKON SIENISATU

SIENISEURA

Teksti ja kuvat Markku Välitalo

Kaunotar poimutti aaltoilevan lierihattunsa reunaa. Koivulehvästön läpi suodattui lämmin, nousevan auringon valo. Aamuun heräävä madam tunsi voimakkaasti oman puhdaslinjaisuutensa. Se silmäili raukeasti lähellä hehkuvia ystäviään, täydellistä valiojoukkoa koko tiimi. Sienisääsketkin kiersivät jalosukuisen aateliston kaukaa. Cantharellus cibarus nyökkäili tyytyväisenä huomenet kauniin keltaiselle seurueelleen.

Seudulla oli kyllä muutakin väkeä, esimerkiksi tatit, tuo toukkien rei´ittämä sekalainen joukko. Yksinkertaisia, ylensyöneitä pullukoita kaikki tyynni, kantarelli ajatteli. Eräät noista moukista tunnustivat estottomasti väriä. Myyrät rellestivät punikkien parissa ja jyrsivät niiden lakit reuhkoiksi. Sateen jälkeen voitatti kiilteli limaisena. Vain limanuljaska ylsi inhottavuudessaan sen tasolle.

Ruskeahelttaiset seitikit viihtyivät rämemetsän reunamilla. Se oli alamaailman porukkaa, tappeluissa kolhiintuneita tikkinaamoja. Punavyöseitikin (vasemmalla) jalassa loisti räikeitä, vastenmielisen näköisiä tatuointeja. Veriseitikki (alla) oli tämän räyhääjäporukan ammattilainen. Sen heltat olivat rikoksista pahiten tahrautuneet.

Kärpässientenkään seuraan ei tehnyt mieli liittyä. Toisaalta seitikkeihin verrattuna nämä punalakit ilmoittivat reilusti, että jättäkää meidät rauhaan, jos ette halua pilvimatkalle.

Aivan kesän alussa hiekkaisen metsätien varressa oli kuulemma majaillut kaalikorvaisia urheilijoita. Painiskelu oli saanut jatkuva hien ja pierun hajun leijailemaan korvasieniveljesten ympärillä. Brutaalit kisaajat olivat kuitenkin häipyneet alueelta nopeasti kesäkuun alkupuolella.

Kantarelli käänsi huomionsa kuusiryhmän varjoihin. Siellä majaili haperoporukkaa (oikealla). Kirkkaan värikkäine lakkeineen ne olivat ihan pirteä ilmestys, mutta haperoiden itsetunto mureni vähäisemmästäkin vastoinkäymisestä . Ne pyytelivät jatkuvasti anteeksi olemassaoloaan. Ei niistä ollut oikein eläjiksi.

Rouskut (vasemmalla) olivat kasvaneet kehämäisiksi jonoiksi aivan haperoiden lähelle. Luonteeltaan ne olivat haperoiden vastakohta ja porskuttivat menemään mistään mitään välittämättä. Eivät ne olleet kyllä sienimetsän komistuksiakaan. Sellaista perusrahvasta. Purskauttelivat välillä maitiaisnesteitä heltoistaan.

Oma säälittävä ryhmänsä olivat kaiken sorttiset lahottajat (oikealla). Ne eivät omanneet minkäänlaista symbionttista suhdetta metsän valtiaisiin, vaan iskeytyivät puuainekseen sen jälkeen, kun puut olivat kuolleet pystyyn tai sortuneet maahan.

Koivunkantosienet (vasemmalla alla) ahtautuivat pehmenevään alustaansa toisiaan tyrkkien. Niin kuin metsässä ei olisi tilaa.

Petollisen houkuttelevasta nimestään huolimatta mesisienet (oikealla alla) olivat myös hajottajia, eräät jopa mädänsyöjiä, saprofyyttejä. Oma lukunsa olivat yhteiskunnan loisina elävä kansa, parasiittiset sienet.

Lahottajista epäesteettisimpiä olivat käävät. Ne jököttivät vuosi toisensa jälkeen ryppyisinä rumiluksina lahoavissa pystypuissa ja vielä vuosikausia maapuissakin.

Tuhkeloperhe (vasemmalla) oli muuttanut heinäkuussa pökkelöityvän koivun juurelle. Se oli hassua porukkaa, sellaisia finninaamaisia, valkeita palleroisia. Nyt elokuulla ne alkoivat tupsautella itiöpierujaan ympärilleen.

Hirvenkirjoheltat (alla) keskittyivät hirvenpapanoiden käsittelyyn. Fy fan!

Onneksi kaikki nuo luuserit ja moukat eivät ole tulleet tänne valkorunkoisten, lehtevien koivujen siimekseen rauhaamme häiritsemään, kantarelli mietti ja oikaisi hieman lierihattunsa reunaa. Samalla se tunsi kosketuksen hatullaan. Pienet jalat tassuttelivat aristokraatin lakin pinnalla. Kanttarelli kirkaisi. Rupikonnan poikanen säikähti ja hyppäsi sammalikkoon ja lähti etsimään suopeampaa seuraa. Välikohtauksen jälkeen päivä kului muuten valoisissa merkeissä kantarellien metsässä. Madam siemaili mykorritsansa avulla koivun tuottamaa glukoosia ja imeskeli laajalla rihmastollaan vettä koivun apuna. Sokerinen ateria alkoi raukaista. Lehvästön pohjalle suodattui lämmittävä iltapäivän valo. Keltasieni hätkähti hereille kauneusuniltaan. Läheltä kantautui poikkeavan raskaita askeleita. Mikään metsän elävä ei kulje noin varomattomasti. Kuului kahahdus, kun joku asetti sienikorin aivan kantarellin viereen.