Poleemi 2/23

POLEEMI

2/2023

KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.

Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä ► Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja ► Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa ►

Lue lisää: yka.fi

Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa

AJANKOHTAISTA VAPPU (!!!!) 1.5.

Vuosi on taas vierähtänyt. Opiskelijajuhlista suurin ja kaunein on täällä. Viikolla on kaikennäköistä juhlaa, riemua ja nautiskelua. Lisäksi vappuaattona on Kannunvalajien järjestämä Valtsikan vappu legendaarisen Kuppalan pihalla. Poleemi toivottaa iloista ja turvallista vappua kaikille lukijoilleen!

ÄITIENPÄIVÄ 14.5.

Kaikille Yhmun ja Yhmujen äideille mitä mahtavimmat äitienpäiväonnittelut!

LUKUVUODEN LOPPU Tsemppiä, jaksamista ja haleja jokaiselle.

Ansaittu kesä lähestyy kovaa vauhtia, loppurutistus ja se on siinä!

3

Sisällys Ajankohtaista 6 Pääkirjoitus

7 Yhiksen kevätmatka

10 VALT-610KXDLOLLOLLOL666

Teema

14 Eduskuntavaalien jälkilöylyt

19 00300

12 P-klubin ekskursio

16 Gamerkulttuuri selätti suurvallan

22 Metelkova Mesto - autonominen kulttuuritila

24 Valtiotieiteitä ja huippu-urheilua 28 Taide (eko)kriisissä?

Sekalaista

32 Ihan oikea taiteilija

33 En halua mitään mitä voit minulle

36 Herkkyyden rajamailla

tarjoja

38 Historiallinen ilonpilaaja

40 Sarjakuva: keskusteluja isän kanssa

41 Olutta opiskelijabudjetilla – vappuar-

34 Mitä edes on suomalainen taidekulttuuri?

vostelu

42 Jallujahti

POLEEMI 1/2023

Vastaava päätoimittaja Peik Laine Päätoimittajat Sampsa Vaitoja, Vivian Asikainen, Leevi Kumpulainen, Peik Laine Taitto päätoimitus Kansi Eikka Johanson Kirjoittajat Päätoimitus, Santeri Berg, Richard Engström, Vilma Valkonen, Sara Putkonen, Jyri Huttunen, Lilli Rajasaari, Krista Korpiniemi, Ursula Sadinmaa, Eikka Johanson, Vivian Wesslin, Melissa Jolma, Miska Hirvonen, Tytti Ruusunen, John Helin Kuvitus Päätoimitus, Pixabay, Wikipedia Commons, Google Creative Commons, Melissa Jolma, Krista Korpiniemi, Tytti Ruusunen, Sonetta Humala, Santeri Berg, Jari Mäki-Kuutti Paino Tikkurilan paino, Painos 100 kpl Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514 Palaute Poleemilehti@gmail.com tai Instagram @poleemilehti 4

Julkaisija: Poliittisen historian opiskelijat Polho ry Poleemi saa HYY:n ainejärjestötukea.

00300 – Pikku-Huopalahden musiikin uniikki identiteetti Yksi päätoimittajistamme kurkisti Pikkiksen musaskeneen Sivu 19 VALT-610KXDLOLLOLLOL666 Kansikuvittajamme keväinen kommentti koskien keskustelua herättänyttä kurssia Sivu 10

Jallujahti Perinteiseen tapaan tänäkin vuonna juostaan jallun jäljillä!

Sivu 42

Taide (eko)kriisissä?

Melissa Jolman dialogi taiteen paikasta palavassa maailmassamme Sivu 28

Valtiotieteitä ja huippu-urheilua Sampsa Vaitoja kysyy fuksi Vili Topiolta miten yhdistää opiskelut ja huippu-urheilu Sivu 42

5

PÄÄKIRJOITUS Kun vappu koittaa, usein mielen valtaa euforinen tunne kesän läheisyydestä. Kesällä kollektiiviset ja yhteisölliset toimet lisääntyvät useilla. Toisilla yksinäisyys tuntuu entistä pahempana, etenkin somen vaikutuksen takia. Lisääntynyt D-vitamiini ei kaikesta huolimatta valitettavasti aina ratkaise kaikkea.

Monet opiskelijat painavat paskaduuneja prekaareissa työolosuhteissa läpi kesän, jotta pystyvät edes jollain tasolla keskittymään ainoastaan oikeaan työhönsä, opiskeluun. Eikä kesällä tehtävä työ läheskään aina riitä, osa painaa lehden julkaisunkin aikaan duunia, jotta saavat ensi kuussa syötyä pari kertaa muutakin kuin makaroonia ja soijarouhetta.

Eduskuntavaalien aikana muutaman vuoden talviunilta jälleen noussut talousoikeiston älytön ja eriarvoistava uhkakuva maksullisesta korkeakoulutuksesta on saanut myös sekä nykyiset että tulevat opiskelijat syystäkin huolestumaan. Samalla kun terveydenhuolto on romahtamispisteessä ja varhaiskasvatuksen opettajia ei pääkaupungissamme kirjaimellisesti ole, painetaan vielä yksi ihmisryhmä entistä alemmas ja tehdään siitä yhä homogeenisempi.

Mutta hei, kesällä voi ja kuuluukin nauttia. Jos haluat tehdä töitä, tee töitä. Jos haluat maata Koffin puistossa, makaa oikein kunnolla. Jos haluat luukuttaa Plutonium seiskanelosta täysillä Sörkan mattolaiturilla aamuvuoroa edeltävänä iltana, kutsu kaverit messiin. Ehkä keksitte samalla libidinaalisen vallankumouksen pohjan ja aamulaten tarjoilu Keilaniemen yritysjohtajille sun muille ei vituta yhtä paljoa.

Lähtekää kaduille, harrastakaa seksiä, tanssikaa puistoissa. Syökää jäätelöä, vastustakaa patriarkaattia, istukaa lattialla. Halatkaa puita, juoskaa täysillä, vallatkaa maailma.

Nautitaan yhdessä, iloitaan yhdessä, inspiroidutaan yhdessä. Koko Poleemin päätoimitus toivottaa riemuntäyteistä vappua. P Peik Laine, vastaava päätoimittaja Poleemi 2/23

6

AJANKOHTAISTA

TEKSTI: Santeri Berg KUVITUS: Santeri Berg, Vivian Asikainen, Serafiina Yli-Ojanperä

Yhiksen kevätmatka Wieniin Itävallan pääkaupunki Wien on eräs Euroopan merkittävimmistä historiallisista kaupungeista. Sen yli kaksi vuosituhatta käsittävä historia alkaa jo roomalaisesta Vindobonan sotilasleiristä, jonka ympärille keskittynyt asutus sai vähitellen uusia muotoja kehittyen lopulta eurooppalaiseksi suurkaupungiksi. Wien on tullut tunnetuksi niin klassisesta musiikista, Sigmund Freudista kuin Habsburg-suvun vallan keskuspaikkanakin. Wienin merkitys on valtava myös poliittisen historian näkökulmasta; olihan se 1900-luvun alkupuoliskolle asti Euroopan tärkeimpiä kulttuurin ja politiikan keskuksia, jossa asuivat yhtä aikaa vain korttelien päässä toisistaan niin Hitler, Stalin, Trotsky, Tito, Sigmund Freud kuin Rothschildien pankkiirisukukin. Wienin historia havainnollistaa konkreettisesti, miten todellisuus voi olla taruakin ihmeellisempää.

Tason ja Polhon yhteinen kevätmatka 6.-10.3 tarjosi tilaisuuden vierailla kaupungissa, jossa historiallinen kerrostuma oli niin vahva. Henkilökohtaisesti Wien oli tullut tutuksi myös lapsuuden ajan tv-sarjasta Poliisikoira Rexistä, jonka myötä kaupungista saa kuvan mysteeriin kietoutuneena paikkana, jossa rikosten ja turvattomuuden uhka leijuu jatkuvasti ympärillä.

Tästä kuvasta ei näkynyt jälkeäkään kaupunkiin saavuttuamme. Wien muistutti rakenteeltaan hyvin tavallisen oloista keskieurooppalaista kaupunkia, jonka katukuva oli hyvin samankaltainen esimerkiksi Amsterdamiin tai Kööpenhaminaan verrattuna.

Ensimmäisenä matkapäivänä vierailuvuorossa oli maailmankuulu Wienin oopperatalo, jonka arkkitehtuuri oli häikäisevän hieno huolimatta toisen maailmansodan aikaisista pommituksista, jotka olivat raunioittaneet siitä merkittävän osan. Jälleenrakennetussa osiossa oopperatalosta näkyi tarkkuus, jolla tuhotut osiot oli aikoinaan rekonstruoitu. Omiin silmiini ne olisi yhtä hyvin voitu rakentaa 1600- tai 1700-luvulla.

Oopperasali puolestaan oli samanaikaisesti sekä hämmentävän pieni että suurikokoinen. Sali itsessään oli niin massiivinen että sinne mahtuisi varmasti satoja ellei jopa tuhansia katsojia mutta sen eri osiot muistuttivat kapeudessaan 1600-luvun aikaisia barokkiteattereita, joissa yleisön oli ahtauduttava seuraamaan näytelmää niin lähelle kuin mahdollista.

Jo ensimmäisenä päivänä oli matkakohteesta

otettava irti kaikki mahdollinen. Niinpä kävimme paikallisen kulttuurin mukaisesti kahvilassa syömässä sacherleivoksen, jonka jälkeen matka suuntautui kiertelemään kauppoja ja olutbaareja.

Osa meistä löysikin ensimmäisenä päivänä oluttuvan, jossa täyttyi stereotyyppinen kuva valtiotieteen opiskelijoista keskustelemassa keskenään ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista.

Omia ajankohtaisia aiheitamme olivat esimerkiksi poliittinen radikalisoituminen ja psykologian vaikutus oikeisto-vasemmistoajattelun eroavaisuuksiin. Päivän lopuksi vierailimme vielä pienessä tacoravintolassa, josta jäi päällimmäisenä mieleen sen sympaattinen ja vapaamielinen tunnelma, esimerkkinä mainittakoon ravintolan sisälle tuotu koira, jota ravintolan omistavan perheen pikkutyttö innokkaasti rapsutti. En voinut olla ajattelematta, että Suomessa tästä olisi ennen pitkää seurannut lähes varmasti närkästystä ja valituksia muilta asiakkailta. Wienin vapaammassa koirakulttuurissa niistä ei kuitenkaan ollut merkkiäkään. Ylpeänä suomalaisena olin siitä hieman kateellinen. Vaikka olemme Freedom Indexin viimeaikaisen mittauksen mukaan maailman vapaimpia maita, on meillä vielä tehtävää varsinkin omien asenteidemme ja suhtautumistapojemme osalta.

Toisena päivänä vierailuvuorossa oli Habsburg-suvun kesäpalatsina toiminut Schönbrunnin palatsi, jonka kokoluokka näin suomalaisittain suorastaan käsittämätön. Palatsin pihalla oli helppo kuvitella, millaista aateliselämä Habsburg-dynastian aikaisessa Itävallan keisarikun-

7

AJANKOHTAISTA nassa oli ollut. Toisaalta pelkästään palatsin puutarhan mittakaavaa oli vaikea saada sovitettua tajuntaan. Käytännöllisestä näkökulmasta oli vaikea asettua hallitsijan asemaan ja nähdä, mitä kaikkea sillä omaisuudella tiluksineen olisi tehnyt, varsinkin jos samalla olisi johtanut kokonaista valtakuntaa. Toisaalta palatsia katselemalla oli helppo hahmottaa Lordi Actonin maksiimi “Valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti”.

Wien Schönbrunnin huipulta katsottuna Kolmantena päivänä matkamme kohteena oli Wienin sotahistoriallinen museo. Ensin piipahdimme Suomen Wienin-suurlähetystössä, jossa saimme katsauksen suurlähetystön tehtäviin.

Sen jälkeen oli vuorossa Belvederen palatsi, jonka mittakaava muistutti Schönbrunnin palatsia.

Belvederen palatsi koristeellisine puutarhoineen oli selvästi tarkoitettu kesäpalatsiksi ja nurmikon ja kasvillisuuden puuttuessa se muistutti hieman marraskuista Helsinkiä. Samalla karuus teki palatsin kuitenkin inhimillisemmäksi ja muistutti ettei hienoinkaan arkkitehtuuri ole itsestäänselvyys vaan se vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja otollisia olosuhteita. Matkalla osuimme sattumalta myös Puna-armeijan sankarien muistomerkille, jonka tausta oli kaupungin neuvostomiehityksessä toisen maailmansodan loppuvaiheilla.

Monumentin sanoman tasapainottamiseksi ja Venäjän historiapoliittisten väärinkäytösten torjumiseksi, oli sen tausta maalattu Ukrainan lipun värein.

8

Wienin sotahistoriallinen museo oli kokonaan oma tarinansa. Museossa oli matkalaisille varattuna opastettu kierros, joka tarjosi hyvän käsityksen siitä, minkälaista historiantulkintaa museo pyrkii ylläpitämään. Kriittisenä kolmannen vuoden opiskelijana museokierroksesta pisti silmään se, miten matkaopas keskittyi lähes yksinomaan Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian aikakauteen korostaen samalla Itävallan saavutuksia ja voittoja. Unkaria ja sen repressiivistä kansallisuuspolitiikkaa ei museokierroksella juuri käsitelty vaikka sen olisi voinut nähdä kaksoismonarkiassa vähintään yhtä merkittävänä osa-alueena. Kierroksen kronologinen narratiivi päättyi kaksoismonarkian hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mikä jätti jälkeensä tyhjyyden tunteen. Poliittisen historian näkökulmasta olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän modernin Itävallan valtion muodostumisesta alkuvaiheen kipuiluineen. Juuri ensimmäisen maailmansodan jälkeinen murroksen aikakausi loi kuitenkin perustukset Itävallan omalle kansallisidentiteetille ja erityisasemalle Euroopan valtioiden keskellä ja määritti osaltaan sitä, minkälaiseksi Itävallan kansakunta muodostuu.

Sotahistoriallisessa museossa ja Puna-armeijan sankarien muistomerkissä tiivistyivät hyvin Historian poliittisuus ja käyttö- kurssin keskeisimmät havainnot siitä, miten museoiden ja muistomerkkien avulla pyritään rakentamaan tietynlaista narratiivia menneisyydestä. Narratiivin rakentaminen voi näkyä esimerkiksi sen kautta, minkälaisiin asioihin sen kohdeyleisön halutaan keskittyvän tai millä tavoin narratiivi pyrkii ohjaamaan kohdeyleisönsä mielipiteen muodostumista. Historia ei suinkaan ole vain menneiden asioiden tapahtumavirtaa vaan rakentuu jälkikäteen subjektiivisesti itse kunkin mielen sisällä. Mielensisäiseen rakentumiseen pyritään kuitenkin vaikuttamaan ulkopuolelta erilaisin narratiivein ja mielikuvin, joten jatkuva valppaus ja kriittinen ajattelu ovat ehdottomia edellytyksiä historian kokonaiskuvan ymmärtämiselle.

Kevätmatkan viimeisenä päivänä vierailimme Albertina-taidemuseossa.

Albertina-museon kokoelma piti sisällään paitsi nykyaikaista tai-

AJANKOHTAISTA Sarajevon laukausten jäljet voi edelleen nähdä Wienin sotahistoriallisessa museossa. Kuvassa kruununprinssi Frans Ferdinandin avoauto, jolla hän matkusti kuuluisan, ensimmäiseen maailmansotaan johtaneen salamurhansa aikaan. Luodin repimistä takaistuimet saavat historian konkretisoitumaan abstraktista käsinkosketeltavaksi. detta, myös esimerkkejä klassisista taidesuuntauksista aina rokokoosta dadaismiin.

Taidehistoriaan jokseenkin huonosti perehtyneenä pystyin silti tunnistamaan eri näyttelyiden kokoelmat ja luomaan mielessäni kuvan siitä, minkälaisessa maailmassa ne olivat syntyneet. Erityisesti museon siron, luontoteemaisen rokokoohuoneen teema oli helppo yhdistää valistusajan luonnon viattomuuden ihannointiin ja Rousseaun kaltaiseen jalo villi-ajatteluun. Monet 1900-luvun alkupuolen kokeellisista suuntauksista yhdistin mielessäni ensimmäisen maailmansodan jälkeisen maailmankuvan sekavuuteen ja epävarmuuteen.

Aikalaisen silmin ympäröivä maailma romahtavine yhteiskuntajärjestyksineen ja maailmansodan verisine teurastuksineen oli seonnut täysin eikä siinä ollut heille enää mitään järkeä. Sama kaoottisuuden tunne purkautui ulospäin yhä kokeellisemmaksi muuttuvan taiteen muodossa.

Albertina-museon jälkeen matka oli tullut päätökseensä. Kävimme vielä syömässä Sacher-leivokset ja paikalliset Schnitzel-leikkeet sillä eihän niitä kokeilematta voisi sanoa Wienissä käyneensäkään. Sen jälkeen oli aika hyvästellä Wien.

Matkalta jäi päällimmäisenä mieleen levoton tunne siitä, että enemmänkin olisi pitänyt nähdä ja kokea. Tonava ja Prater-huvipuisto, Wienin ikonisimmat symbolit jäivät suurimmalta osalta matkalaisista kokonaan näkemättä. Kaupungin kaikkia kiinnostavia kohteita lienee mahdotonta käydä läpi vain yhden matkan aikana eivätkä kaikki nähtävyydet ole historialliselta painoarvoltaan yhtä suuria. Tästä huolimatta matkan jälkeen jäi vielä pidemmäksi aikaa haikeus siitä, miten lyhyessä ajassa kaikki matkan aikana opittu ja nähty piti kokea. Jäi tuntemus siitä, ettei lyhyt visiitti tehnyt oikeutta kokoonsa nähden niin historiallisesti ja kulttuurisesti merkittävälle kaupungille. P

9

AJANKOHTAISTA

VALT-610KXDLOLLOLLOL666 TEKSTI: Eikka Johanson KUVITUS: Creative Commons Kevät on alkanut monella toisen ja kolmannen vuoden yhteiskuntatieteilijällä (sekä muutamilla filosofeilla) asiantuntemuksen kanavoinnin harjoituksien merkeissä. Päärakennuksen tunkkaiseen ja täpötäyteen luokkahuoneeseen on kokoontunut iltapäivisin joukko generalisteja, jotka ovat läsnäolopakon saattelemana saapuneet kohdentamaan taitojaan ja inspiroitumaan erinäköisistä urapoluista. Luennot kestävät liki kolme tuntia, joiden aikana kuullaan vaihtelevan pituinen opettajan esitelmä, valikoituja uratarinoita vierailevilta staroilta sekä (ansaittu) kymmenen minuutin tauko, jonka aikana kilpailukykyistyvät nuoret haukkaavat mielellään raitista ilmaa päärakennuksen portailla. Olen henk. koht. kanavoinut osaamistani luentojen aikana erityisesti silmien pyörittelyyn, mattivanhasmaisiin piirustuksiin sekä Fruit Ninjaan (arcadessa high score 2335 hahaa). Olen lisäksi kehittänyt vahvan antipatian kurssia kohtaan.

Haluan korostaa, etten missään tapauksessa pyri kohdistamaan kritiikkiä opettajaan, luennoitsijoihin tai huomattavasti karsitun hallintohenkilöstön edustajiin. Erityisesti opettaja ansaitsee mielestäni suitsutusta: hän pyrkii kunnianhimoisesti tuomaan osaamistaan osaksi kuivaa kurssirakennetta. Tavoitteenani on pohtia sitä, kuinka kurssi hahmottuu osana kilpailukykykeskustelua, (nyky)työelämän arvopohjaisia urapolkuja sekä sosiaalisten, kulttuuristen ja vuorovaikutuksellisten seikkojen arvontuotantoon kietoutunutta roolia.

Jo ensimmäisellä luennolla kävi selväksi, että uran nykymerkitys poikkeaa huomattavasti ai-

10

kaisemmista, ”putkimaisista”, urakäsityksistä. Ura ei ole erotettavissa oleva yksikkö, narikkaan työpäivän jälkeen jätettävä muusta elämästä erillinen sarake, vaan pikemminkin elämän nexus, joka vaatii työntekijältä työpanoksen lisäksi arvoasetelmien hienosäätöä, uskoa, luottoa ja verkostoja. Se on ammottava railo, johon kanavoituvat haaveet ja halut.

Jälkiteollinen työ imee lisäarvoa työntekijöiden käsien ja jalkojen sijasta ihmisen pään sisältä, ystävistä, rakastajista, harrastuksista ja erinäisistä kiinnostuksen kohteista. Sen edellytys on elämän kokonaisvaltainen ekstraktio, mielen kaivostoiminta. Toki myös jalat ja kädet puurtavat yhä, mutta niihin kiinnittyvät ruumiit on siivottu globaaliin etelään, tai vaihtoehtoisesti matalapalkkaisille ”manuaalisille” aloille globaalissa pohjoisessa.

Mielten hallinta osoittautuu aina hankalaksi, sillä ihmisten subjektivisuuden ohjaaminen on ainakin eksplisiittisenä poliittisena tavoitteena monen karsastama. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä kohtalokas ongelma, sillä kapitalistiset maailmanmarkkinat eivät vaadi tiukkoja kansallisia, uskonnollisia tai ihonvärillisiä raja-aitoja (se pikemminkin haluaa niistä vimmatusti eroon).

Antonio Negriä ja Michael Hardtia mukaillen voidaan todeta, että maailmanmarkkinat luovat sileää tilaa, jossa ei ole yksittäistä vallan paikkaa, suurta pahaa imperialistiherraa, jonka syökseminen vallasta muuttaisi perusteellisesti vallan muotoa tai sitä hallinnoivaa

AJANKOHTAISTA

tahoa (Negri&Hardt, 2000). Vaatimuksena eivät ole tiukat urapolut tai homogeeninen työvoima, sillä ne tuovat mukanaan liittoutumisen riskin.

Maailmanmarkkinoita tai niiden luomaa hallintakoneistoa, jonka piirissä yksilöllisen kilpailukykyiset mielemme elävät, ei voi asettaa yhtenäiseksi intressiryhmäksi, jolle voidaan esittää vaatimuksia. Jos olemme kaikki ”oman itsemme yrittäjiä” (Viren&Vähämäki, 2015), ei ole mitään ammattiliittoa, jossa meidän halumme ja tarpeemme kohtaisivat, eikä mitään ”pahaa” työnantajatahoa, jolle näitä vaatimuksia voisi esittää.

Vaikka tämä pohdinta kuulostaa yleismaailmalliselta, se nivoutuu saumattomasti VALT-610Kkurssiin ja sen tavoitteisiin. Sen funktiona on kanavoida taivaanrannamaalareiden haluja ja toiveita, tai ehkä pikemminkin osoittaa, kuinka generalistin taidot ovat erinomaisia työelämätaitoja. Generalisti, valtsikalainen, on jälkiteollinen priimayksilö, joka opiskelee vuosikausia kaikkea työuraan liittymätöntä, josta hän voi työurallaan ammentaa valtavasti ymmärryksestään erilaisten väestöryhmien sosiaalisesta, kulttuurisesta ja vuorovaikutuksellisesta tuotannosta. Valtsikalainen ei ole asettanut itselleen erityisosaamisaluetta, toisin kuin newtonilaiset taloustieteilijät tai ydinfyysikot, vaan hän kykenee ylittämään matemaattiset mallinnukset ja ymmärtämään juuri niitä laadullisia mekanismeja, jotka luovat valtakiemuroita kapitalismin sileässä tilassa. Hän ymmärtää pikaisesti konsulttiyrityksen ovesta astuessaan, kuinka näitä taitoja voi hyödyntää työelämässä. VALT-610K-kurssi on masentavan hyödyllinen analyyttinen työkalu maailmanmarkkinoiden toiminnan purkamiseen ja oman asettumisen pohdintaan. Käytän silti poissaolokiintiöni kokonaisuudessaan. P

11

AJANKOHTAISTA

TEKSTI: Richard Engström, Vilma Valkonen, Sara Putkonen KUVITUS: Sonetta Humala

P

Sinisten lehvien valtaekskursio Helsinkiin

-klubi suuntasi 4.4. perinteiselle ekskursiolle Helsinkiin. Päivä keväisessä Helsingissä alkoi Ympäristöministeriön vierailulla, jossa pääsimme kuulemaan Annika Lindblomin, Liisi Klobutin sekä Outi Honkatukian asiantuntijuudesta ja työnkuvasta niin kansainvälisellä kentällä kuin Suomessa. Esittelyssä painottui erityisesti EU:n merkittävä rooli suomalaisessa ilmastopolitiikassa ja se, miten Suomen on myös tuoreesta vaalituloksesta huolimatta jatkettava kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa EU:n asettamiin ilmastotavoitteisiin sitouduttuaan, vaikka mahdolliset tulevat hallituspuolueet itse eivät ajaisikaan yhtä intohimoista ilmastopolitiikkaa. Saimme kuulla lisäksi siitä, miten Euroopan unionin ilmastopolitiikka toimii ja miten se vertautuu globaalissa kontekstissa. Vierailun jälkeen siirryimme yhteiselle lounaalle Porthaniaan.

12

Lounastelun jälkeen suuntasimme Sörnäisten suunnille Fingon vierailulle. Ekskursiovastaava oli aluksi lähellä viedä ryhmän Vasemmistonuorten järjestön tiloihin pienestä osoitteiden sekaantumisen takia. Huhun mukaan vasemmistolainen ekskursiovastaava oli suunnitellut koko jutun ja olisi halunnut saada puolueeseensa lisäjäseniä. Onneksi löysimme temppuilun jälkeen kuitenkin perille Fingoon, jossa meidät otti vastaan 40-vuotisen järjestöuran tehnyt Timo Lappalainen.

Vierailu alkoi eduskuntavaalituloksien analyysilla, josta syntyi mielenkiintoista aktiivista keskustelua. Lisäksi keskustelimme Fingon tavoitteista, kehitysavun tavoitteista ja haasteista Suomessa sekä yleisemmin järjestöjen asemasta ja roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Runsaasti ajatuksia herättänyt keskustelu jäi suorastaan kesken tiukan aikataulun takia, sillä ryhmämme oli kiirehdittävä vielä

AJANKOHTAISTA yhdelle työelämävierailulle Ruoholahteen.

Päivän viimeisenä ekskursiokohteena ryhmämme suuntasi Suomen itsenäisyyden juhlarahastoon, tuttavallisemmin Sitraan. Siellä meidät otti vastaan P-klubin alumni Eero Jalava, joka toimii asiantuntijana Sitran kiertotalousprojektissa. Ryhmämme sai kattavan läpivalaisun siitä, mitä kyseinen projekti pitää sisällään ja millaisia asioita Sitra on ollut mukana tekemässä. Lopuksi pääsimme kysymään vaalituloksen merkityksestä Sitran toimintaan ja miten Eeron VTM-tutkinto oli näkynyt työelämässä. Vaalituloksen merkitys Sitran päivittäisessä työssä on vähäinen, mutta Sitran on loppujen lopuksi tyydytettävä työllään eduskunnan enemmistöä. Tutkintokysymykseen Eero antoi varsin perinteisen valtiotieteilijän vastauksen: tutkinto tuo laajempaa ymmärrystä yhteiskunnasta ja sen rakenteista. Lopuksi pääsimme vielä keskustelemaan alumnin omista opiskeluajoista, ja Eero olikin varsin mielissään, että yhteistyö VOO:n ja Polhon kanssa on edelleen voimissaan samoin kuin klubin perinnelaji kossuviesti.

Päivä lopulta huipentui Pyhän kolminaisuuden bileisiin Kuppalassa. Emme aluksi oikein tienneet, mitä oli vastassa, mutta Polho ja VOO ottivat meidät lämpimästi vastaan. Yhteisöllisyyttä päästiin hieman koettelemaan kossuviestin merkeissä, jossa P-klubi odotetusti vahvisti murskavoitolla, että Sinisillä Lehvillä todella on valta Suomessa. Onneksi pronssisijalle jäänyttä Polhoa lämmitti voitto VOO:ta vastaan minuuttiskabassa, jonka tulokset julistettiin kossuviestin jälkeen. P-klubi onnittelee lämpimästi! Näiden virallisuuksien jälkeen ilta jatkui tanssilattialla mitä parhaimpien hittibiisien siivittämänä. Ilta jatkui yön pikkutunneille asti, kunnes P-klubilaiset jouduttiin melkeinpä häätämään Kuppalasta. Kollegoiden kanssa juhliminen oli parasta ajanvietettä pitkään aikaan, ja tätä muistellaan vielä kauan ja lämmöllä, onnistunut ilta siis!

Bileistä toivuttuaan klubin ekskursioporukka valui aamulla Arabianrantaan kulttuurikohteeseen. Pääsimme nauttimaan kauniista Claude Monet’n ja Gustav Klimtin maalauksista modernissa toteutuksessa, jossa taideteoksia oli tietokoneanimaation avulla tuotu eläviksi kauniin klassisen musiikin tunnetuimpien kappaleiden soidessa taustalla.

Väsy ja rupuinen bileiden jälkeinen olo varisi näyttelysaliin, ja klubi matkasi reippaana tästä voimaantuneena Pasilan kautta koti-Kupittaalle. P

13

AJANKOHTAISTA

Eduskuntavaalien 2023 jälkilöylyt: kansa on puhunut!

TEKSTI: Miska Hirvonen KUVITUS: Pixabay

E

duskuntavaalit käytiin viileänä sunnuntai-iltana 2.4.2023. Vaikka vaalien alla keskustelu tuloksista kävi kuumana, heijasteli lopputulos jo useamman kuukauden ajan suuntaa antaneita gallupeja. Illan päätteeksi Petteri Orpo pääsikin julistamaan: ”Nyt tuli ISO voitto!” Kokoomus odotetusti oli suosituin puolue 20,8 prosentin kannatuksellaan ja kymmenellä uudella eduskuntapaikallaan. Koko illan Kokoomuksen kanssa kärkipaikasta taistellut Perussuomalaiset sai tyytyä lopulta kakkossijaan ja vaalien ykkösääniharavaan puheenjohtaja Riikka Purraan (42 594 ääntä). SDP:n Sanna Mariniin kulminoitunut vaalikampanja toi lopulta pronssia maalisuoralla. Toisaalta SDP onnistui säilyttämään ja jopa lisäämään omaa kannatustaan verrattuna 2019 vaaleihin, mikä on jo temppu itsessään, sillä Suomessa hallituspuolueiden kannatuksen lasku on ollut tyypillistä. Kova kolmen kärki tarkoitti kuitenkin muille puolueille hallaa. Edellisessä hallituksessa olleet Keskusta, Vihreät ja Vasemmistoliitto menettivät yhteensä 20 paikkaa eduskunnasta, mikä näyttäisi tarkoittavan paluuta kolmen suuren puolueen johtamaan politiikkaan.

K

uten jo aiemmin totesin, Kokoomus otti odotetun vaalivoiton. Kokoomus, joka on roikkunut jo useamman vuoden gallupien kärjessä, onnistui talouteen pohjautuneella kampanjallaan vakuuttamaan kansalaiset mahdollisen velkapommin uhasta. Loppujen lopuksi myös puheenjohtaja Petteri Orpo onnistui muutamasta tyhmästä heitostaan huolimatta melko hyvin selviämään vaalitenteissä kokemastaan hiillostuksesta. Vaalien jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi leviämään rikkaita moralisoivat julkaisut,

14

P

jotka selvästi viittasivat Kokoomuksen voittoon.

Itse mietin asiaa kuitenkin niin, että 1/5 suomalaisista ei ole porvareita, vaan Kokoomusta äänestäneiden joukkoon kuuluu paljon muidenkin yhteiskuntaluokkien jäseniä. Kokoomus on luvannut talouden tasapainotusta ja vain aika näytää, mitä se meidän kaikkien kannalta tarkoittaa.

Vaalien toinen ehdoton voittaja oli Perussuomalaiset. Perussuomalaiset onnistui haravoimaan valtavasti ääniä lähes jokaisessa vaalipiirissä tarjoamalla jokaiselle vähän jotain. Vaalipiirikarttaa tutkiessa, huomaa sen olevan muutamaa punaista ja tummansinistä aluetta lukuun ottamatta täysin vaaleansininen. Vaikuttaakin siltä, että nämä eduskuntavaalit olivat Perussuomalaisten kymmenen vuotta kestäneen kannatuksen kasvun huipentuma. Perussuomalaiset on nyt kuitenkin ison paikan edessä: oppositiosta on ollut helppo kritisoida aikaisempien hallitusten toimintaa ja nyt pitäisi itse ottaa vastuuta asioista. Perussuomalaisia onkin uumoiltu Kokoomuksen hallituskumppaniksi. Sinipunahallituksen mahdollisuuden huomioon ottaen tulee kuitenkin kysyä, mistä kaikesta Perussuomalaiset on valmis joustamaan hallitusvastuun edessä?

P

AJANKOHTAISTA

t!

P

S

DP on vaikeassa tilanteessa hyvästä vaalituloksesta huolimatta. Vaalien alla yleistynyt taktinen äänestäminen ja kova kilpailu johtivat lopulta siihen, että SDP:n kannatus kasvoi hieman, mutta muiden hallituspuolueiden kannatus romahti. Vaikka jokainen puolue toimiikin politiikan kentällä oman etu edellä, koko muun vasemman laidan lasku on myös SDP:n kannalta huono.

Tilannetta ei helpota se, että puolueen ykkösnimi Sanna Marin päätti astua puolueenpuheenjohtajan paikalta alas. Mediassa on ennustettu jo pitkään Marinin tähtäävän johonkin kansainväliseen virkaan mahdollisesti Euroopan Unionissa ja joidenkin villien huhujen mukaan jopa Natoon. Moni Marinia äänestänyt saattaa kuitenkin tuntea olonsa hieman petetyksi, jos tämä ei olekaan ajamassa heidän asiaansa eduskunnassa etenkin, kun ottaa huomioon, kuinka paljon SDP:n vaalikampanja henkilöityi Marinin ympärille. Toisaalta puheenjohtajan vaihdos saattaa olla myös avain hallitusasemaan, sillä Orpon ja Marinin henkilökemiat eivät aina tuntuneet vaalitenteissä kohtaavan.

“Tällä kertaa suunta osoittaa oikealle ja näin on kansa puhunut.”

V

P

asemmistoliiton puheenjohtajan Li Andersson kuvasi tunnelmiaan vaalivalvojaisissa: ”Vituttaa kuin pientä eläintä.” Vasemmistoliiton kannatus tippui edellisiin vaaleihin verrattuna 1,1 prosenttiyksiköllä, mutta D’Hondtin vaalimenetelmän takia tämä tarkoitti Vasemmistoliitolle jopa viiden eduskuntapaikan menetystä. Anderssonin sitaatin olisi kuitenkin voinut kuulla myös Keskustan Annika Saarikon tai Vihreiden Maria Ohisalon suusta. Keskusta menetti kahdeksan eduskuntapaikkaa edellisiin vaaleihin verrattuna ja Saarikko on ehtinyt jo tekemään melko selväksi, että Keskusta tulee etsimään uutta suuntaa oppositiosta seuraavan eduskuntakauden aikana. Keskisuurten puolueiden kärsimys kärjistyi monessa mielessä Vihreiden kohdalla. Vihreiden kannatus

putosi 2019 vaalien 11,5 prosentista aina 7,0 prosenttiin. Toisille odottamattomasti ja toisille odotetusti Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo päätti ilmoituksella (11.4.2023) myös astua alas puheenjohtajan paikalta epäonnistuneiden vaalien myötä.

Vihreät saattaakin tarvita tulevaisuudessa hieman uudelleenbrändäystä, jotta ei jäisi muiden puolueiden jalkoihin esimerkiksi talouskysymyksissä.

Loppujen puolueiden osalta eduskuntavaalit eivät tuottaneet suurempia yllätyksiä. RKP ja Kristillisdemokraatit pitivät kaikki eduskuntapaikansa.

Liike Nyt joutui myös tyytymään lähettämään Hjallis Harkimon yksin takaisin Arkadianmäelle.

Joka tapauksessa vaalit on nyt taputeltu ja jälkilöyly nautittu/kärsitty. Näin viikko vaalien jälkeen tätä kirjoittaessa ei maailma ole vielä ainakaan loppunut, kuten joidenkin ennakkoreaktioista olisi voinut ennustaa. Poleemin entistä päätoimittajaa John Heliniä vapaasti lainaten annetaan mahdollisuus tulevalle hallitukselle sitä ennakkoon tuomitsematta. Demokratiassa on kuitenkin usein kyse muutoksesta. Edeltävien hallitusten työ ei tule menemään roskakoriin tai olemaan turhaa, vaan se on perusta, jonka päälle tuleva hallitus alkaa tekemään töitä. Allekirjoittanut haluaa uskoa siihen, että loppujen lopuksi kaikki puolueet haluavat parasta suomalaisille. Tällä kertaa suunta osoittaa oikealle ja näin on kansa puhunut. P

15

AJANKOHTAISTA

Gamerkulttuuri selätti suurvallan velun ryhmiin alkoi ilmestyä huhtikuun 6. ja 7. päivä “erittäin salaisiksi” merkittyjä asiakirjoja.

TEKSTI: John Helin KUVITUS: Pixabay, Creative Commons

T

hug Shaker Central nimisessä discord-ryhmässä tapahtunut satojen asiakirjojen laajuinen tietovuoto on yksi Yhdysvaltojen lähihistorian pahimmista tiedustelukatastrofeista. Sitä on laajuudessaan ja merkittävyydessään verrattu Edward Snowdenin ja Chelsea Manningin Wikileaksille tekemiin tietovuotoihin. Se voi vahingoittaa Yhdysvaltojen ulkopoliittisia suhteita, ja vaikeuttaa Ukrainan taistelua Venäjän hyökkäystä vastaan.

Se on myös uskomattoman typerä.

En pysty lopettamaan Thug Shaker Centralin ajattelua. Koko tietovuoto, sekä sen paljastumiseen johtanut tapahtumasarja on samanaikaisesti tyhmimpiä asioita, joita olen kokenut, sekä jonkinlainen modernin internetin pelaajakulttuurin tiivistymä. Vaikka jotkin keltaiset mediat yrittävätkin sensaatiohakuisuudessaan maalata Thug Shaker Centralista jonkinlaista radikaalia hallinnonvastaista ryhmää, on se silti pohjimmiltaan toksisen maskuliinisuuden ja epävarmuuksien läpäisemien nuorten miehenalkujen lajityypillinen machoilukukkoilu.

Aric Tolerin tutkimuksia Tässä vaiheessa lienee syytä avata asiaa siihen vihkiytymättömille Thug Shaker Centralia, tapahtunutta satojen dokumenttien laajuista tietovuotoa, sekä tapahtumavyyhtiä, joka sai alkunsa, kun Ukrainan sotaa kommentoiviin Telegram-viestipal-

16

Tästä alkoi salapoliisityö, jonka kärjessä oli Bellingcatin tutkija Aric Toler. Alkuperäinen kymmenen asiakirjan vuoto voitiin jäljittää ensin kaikkien paheiden pesään 4chan keskustelupalstalle, josta jäljitys jatkui Discord-keskustelualustalle.

Nopeasti kävi selväksi, että muutama kymmentä dokumenttia oli istunut Minecraftiin keskittyvässä ryhmässä lähes kuukauden. Syyttelevät sormet alkoivat jo nousemaan, kun tiedot palvelimelle ladannut henkilö heitti jonkun muun bussin alle. Ilmeisesti tiedostot oli ladattu Wow_mao nimisen tubettajan Discord-yhteisöstä. SiIeltä taas jäljet johtivat pieneen parin tusinan käyttäjän ryhmään.

Thug Shaker Centralin käyttäjäkunta osoittautui olevan melko suosiollisia kertomaan palvelimen tapahtumista, yhteisöstään ja vuotajasta laajemmin. Washington Postin tekemä laaja haastattelu yhden yhteisön jäsenen kanssa valotti asiaa vielä enemmän. Kuva alkoi selkeytyä. Thug Shaker Central oli puberteetista ulos puskevien poikien peliporukka, joita yhdisti pelaamisen lisäksi konservatiivinen laitaoikeistolainen ideologia, sekä rasistinen ja antisemitistinen diskurssi.

Vuotajaa, “OG’tä”, kuvailtiin 17-vuotiaan yhteisön jäsenen toimesta ihaillen porukan johtajaksi.

“Hän on tikissä. Hän on vahva. Hän on aseistettu. Hänet on koulutettu. Aika lailla kaikkea mitä voisi odottaa jostain hullusta elokuvasta”. Kävi myös selväksi, että vuotaja oli pyrkinyt vakuuttamaan palvelimen nuoremmat jäsenet omasta salaliittoihin nojaavasta maailmankuvastaan. Kuin pientä internet-kulttia luoden OG pyrki vahvistamaan tämän maailmankuvan oikeellisuutta tovereidensa silmissä jakamalla näille salaista tietoa.

Vuotajasta paljastunut kokonaiskuva

ei olisi

AJANKOHTAISTA kuitenkaan voinut olla juuri antiklimaattisempi. Koko maailman mediaa hallinneen vuodon takana oli vain 21-vuotias nuorimies nimeltään Jack Teixeira. Teixeira oli Yhdysvaltain kansalliskaartin ilmavoimien IT-tuessa työskentelevä lentosotamies, joka harrasti muun muassa aseita..

Se mikä oli ehkä 17-vuotiaalle ihailijalle näyttänyt tikissä olevalta koulutetulta ammattilaiselta, näytti aikuisemmalle tarkastelijalle vaivoin lapsuuden rajan ylittäneeltä säätäjältä. Samanlaista lapsenkasvoisuutta ei ole nähty 21-vuotiaassa sitten allekirjoittaneen varhaisaikuisuuden.

Teixeiran tunteneet entiset koulutoverit antoivat kuvaa sosiaalisesti rajoittuneesta ja jossain määrin syrjäytyneestä nuoresta, jonka kiinnostus aseita ja sotilasasioita kohtaan ei ainakaan helpottanut sosiaalisten suhteiden luomista.

Vaikuttikin oikeastaan siltä, että ideologisen palon sijaan Teixeira päätyi vuotamaan huippusalaisia asiakirjoja teini-ikäiselle viiteryhmälleen voidakseen tuntea itsensä ihailluksi ja cooliksi jätkäksi, eikä asiakirjojen koskaan pitänyt päätyä oman pienen piirin ulkopuolelle.

Rasistiset

teinit

tupakkapaikalla

On sanottava, ettei Thug Shaker Central ole mitenkään epätyypillinen teini-iästä poistumisen kynnyksellä olevien miesten yhteisö, ja sen jäsenet vaikuttavat melko tyypillisiltä internetin ja 4chan-kulttuurin pilaamilta edgyjonneilta.

sosiopaattinen meininki ja empatiakyvyn puute värittävät vahvasti maailmaa vajavaisesti käsittävien teinien mielipiteitä ja orastavaa käsitystä politiikasta, sekä oikeasta ja väärästä. Samalla itsensä todistaminen on äärimmäisen tärkeää porukkaan kuulumiselle. Mitä törkeämpi on, ja mitä vähemmän välittää yhteiskunnan normeista, sitä kovempi jätkä on. Tärkeää on myös olla eri mieltä valtavirran kanssa. Tämä tekee tällaisista poikaporukoista erittäin alttiita vaikutuksille.

Tämä on nähtävissä jo varhaisteineissä. Et tunne pettyneesi yhteiskuntaan ja lasten vanhempiin, ennen kuin kuulet 12-vuotiaan pojan huutavan N-sanaa tai antisemitistisiä vitsejä, jotta kerhotoverit pitäisivät häntä hauskana ja rajuna tyyppinä. Teon jälkeinen tunne on nuorelle häpeä, sillä sen tiedetään olevan väärin, mutta todellista ymmärrystä siitä miksi se on väärin ei tämän ikäisellä vielä ole. Internetkulttuuriin likasammioon juuttunellee nuorelle sen valkenemisessa voi kestää hyvän aikaa.

Kieli kuitenkin muokkaa ajattelua. Huumorin varjolla tehty ja valvomaton edgyily johtaa helposti rasistisen, antisemitistisen tai jopa fasistisen ajatusmaailman omaksumiseen, tai ainakin hyväksymiseen. Aina ei välttämättä ymmärretä missä vaiheessa aikuisten samankaltainen kielenkäyttö muuttuu huumorista vakavaksi kielenkäytöksi.

Tähän samaan kategoriaan istuu myös Teixeira.

Vaikka nuori mies vaikuttaakin pyrkineensä vaikuttamaan jossain määrin muiden yhteisönsä jäsenten yhteiskunnalliseen ajatteluun vuodoilla ja pönkittämällä omaa auktoriteettiaan niiden varjolla, näyttää silti siltä, että varsinaisena vuotojen syynä oli halua kuulua porukkaan ja kohottaa omaa statustaan muiden silmissä. Sosiaalisesti rajoittunut, ja ilmeisesti varsin ulkopuolinen nuori mies oli löytänyt yhteisön johon tuntui kuuluvansa, ja halusi varmistaa oman asemansa sen sisällä.

Omalla tavallaan tällaisten nuorisoseurojen toiminta internetissä ei juuri eroa menosta yläasteen nurkan takana olevalla “salaisella” yhdeksäsluokkalaisten röökipaikalla. Porukan kovin jätkä on se, jolla on kaikista törkeimmät jutut, ja joka uskaltaa sanoa eniten pahoja sanoja. Internetissä ollaan kuitenkin vielä vahvemmin ilman auktoriteettien valvovaa silmää. Myös teini-iän

17

AJANKOHTAISTA Thug Shaker Centralissa on siis myös internet-radikalisoitumisen tyyppiesimerkkejä. Nuorten vihaisten, yksinäisten ja internet-yhteisöistä yhteenkuuluvuuden tunnetta löytävien mieslasten luisuminen huumorin varjolla aloitetusta rasististen tai antisemitististen slurrien heittelystä kohti tai aitoa ääriajattelua on aidosti yksi yhteiskuntamme suuria ongelmia. Kun yhteisöjä, ystäviä, merkityksiä ja hyväksyntää ei löydetä oikeasta maailmasta, lähdetään niitä etsimään ties mistä lähteistä ja rotanloukuista. Samalla Andrew Tate ja muut alt-right toverit tarjoavat helppoja ratkaisuja elämän monimutkaisiin ongelmiin.

OK, Boomer.

Ja siksi Thug Shaker Central vuodot ovat niin typeriä. Syynä ei ole se, että altright ideologia tai internetin mahdollistama syrjäytyvien nuorten miesten luisuminen ääriajatteluun huumorin varjolla olisi jotenkin huvittavaa, vaan se että yksi tämän vuosituhannen merkittävimmistä tietovuodoista johtuu rasististen mieslasten edgyilystä ja kukkoilusta.

Snowdenin ja Manningin tekemien WIkileaks vuotojen taustalla oli havaittu epäkohta valtion toiminnassa, joka haluttiin tuoda julki. Tämän vuodon taustalla ei ollut tällaista halua, tai ideologian paloa. Vuotaja teki myös kaiken väärin.

Teixeira myös toimi äärimmäisen typerästi. Hän oli ottanut dokumenteista kuvia kotonaan siten, että asunnon elementtejä pystyi tunnistamaan kuvista, ja vuodon paljastuessa hän oli käyttänyt turvaluokitustaan etsiäkseen tietoja tutkinnan etenemisestä tavalla, joka jäi viranomaisten haaviin.

On myös kyseenalaista missä määrin Teixeira edes sai haluamaansa kunnioitusta. Osa ryhmän jäsenistä ilmeisesti uskoi häntä asiakirjoista, ja toiset taas tyytyivät enemmän tai vähemmän sanomaan “OK, Boomer” Minecraftin pelaamisen lomassa.

Venäläisen disinformaation, tai jonkinlaisen Yhdysvaltain informaatio-operaation sijaan tietovuoto oli täysin aito. Supervallan täydellinen nolaaminen kansainvälisellä areenalla johtui yksinomaan siitä että epävarma nuorimies halusi saada ihailua itseään nuoremmilta mieslapsilta, ja että myöhemmin joku halusi 4chanissä voittaa väittelyn saatesanoilla “source this dick”.

Se on täydellinen kuvaus tämänhetkisestä internetin gamer-kulttuurista, ja se on uskomattoman huvittavaa. P

18

TEEMA

00300 - Pikku Huopalahden musiikin uniikki identiteetti.

TEKSTI ja KUVITUS: Leevi Kumpulainen

P

P

V

inyylit on ihan siistejä. Massamedian suoratoistopalvelut taas eivät. Spotify, Apple music ja muut eivät ole itseään kunnioittavan musiikkisnobin valinta. Kyllähän Pink Floidit ja Chet Beikkerit pitää kuunnella vinskalta. CD:t ja kasetit soveltuu hyvin maksimaalisen teennäisyyteen tähtääville, jotka eivät koske pitkällä tikullakaan mihinkään liian laajaan tietoisuuten tulleeseen, vinyylit mukaan lukien ja suoratoistopalveluista puhumattakaan.

Mutta onko aidompaa tapaa kokea musiikkia, kuin kuulla kaverin airdroppaamia biisejä puhelimen tiedostoista. Ja nyt en puhu lapsuuden muistoista, joissa alkukantaisen bluetooth-yhteyden välityksellä joku jakoi hiekkalaatikolla sulle Fifty centtiä. Kyse on jostain aivan muusta…

Helsingin lähiössä Pikku Huopalahdessa on viime vuosien aikana kehittynyt uniikki ja mielenkiintoinen äänimaailma. Kyseessä on suureen suosioon noussut afrobeatin, drillin ja R&B:n sävyttämä suomiräpin uusi aalto. Biitit koostuvat nopeatempoisista haitsuista ja liukuvista 808 bassokuvioista, eli modernin drillin ja träpin vaikutus kuuluu. Musiikki kuitenkin loistaa myös melodisuudessaan ja rytmikkyydessään. Tämä on hyvin esillä koko skenen suurimpiin (virallisiin) julkaisuihin lukeutuvassa Cavallinin ja Shrtyn debyyttialbumissa “Vaihost sisään”. Osa äänimaailman uniikkiutta on kielten vapaa käyttö ja yhdisteleminen. Klassikkokappaleellaan “Salomon Kalou” pikkuhuopalahtelainen artisti BML käyttää neljää eri kieltä (suomea, englantia, somaliaa ja arabiaa). Sen lisäksi, että BML:än biisi menee aika vitun lujaa, on se myös yksi modernin suomalaisen drillin vaikutusvaltaisimmista biiseistä. Pikku Huopalahdessa lyriikat ja etenkin lauletut melodiat seuraavat jo klassisessa jazzissa yleistyneitä

Vuonna 1994 valmistunut Reijo Jallinojan suunnittelema Pikku Huopalahden terassitalo on esiintynyt useassa musiikkivideossa.

periatteeita. Kankeaa musiikin teoriaa vastaan kapinoineet muusikot ottivat soittamisessaan suuria vapauksia ja antoivat luovuutensa loistaa aikalaisten aitopäiden kritiikistä huolimatta. Pikkiksen menossa tämä näkyy siinä, että tärkeää ei olekaan enää se mitä sanotaan, vaan se miten se sanotaan. Älä käsitä väärin, lyyrinen sisältö on ytimekästä eikä sen pointti jää keneltäkään epäselväksi. Aitopäiden marinoita ei kuunnella, vaan ohjat otetaan omiin käsiin pyytelemättä keneltäkään anteeksi.

19

TEEMA

P

ikkiksen soundille on tyypillistä omakustanteisuus ja oma-aloitteisuus. Esimerkiksi monille tutuksi tullut Blacflaco, joka on eittämättä Pikku Huopalahden skenestä kovimpiin korkeuksiin ponnistanut artisti, on edelleen täysin omakustanteinen ja julkaisee musiikkinsa oman Ghettobaby ent. -nimisen levy-yhtiönsä kautta.

Omakustanteisuus ja “kotitekoisuus” on tärkeä osa Pikku Huopalahden musiikin identiteetin muodostumisen kannalta. Blacflaco on tunnettu kyvystään yhdistää elementtejä afrobeatistä sekä klassisesta R&B:stä omaan uniikkiin äänimaailmaansa, joka on skenen tunnistettavin. Omien sanojensa mukaan Flaco onkin nimenomaan laulaja, eikä räppäri. Blacflacon kaltaisen artistin maailmaan tutustuminen on kuitenki mahdotonta nopealla Spotifyn kuunnelluimpien biisien läpiselauksella. On pakko pyrkiä pintaa syvemmälle.

shoutoutit luovat kuuntelijalle käsityksen laajasta hahmojen kirjosta, joiden nimet oppii kuuntelun lomassa tunnistamaan. Omakustanteinen musiikki ja uniikki itseilmaisu, jonka tavoite ei ole kenenkään rikastuttaminen tai suosion kerääminen taistelee musiikkimaailman rahoja ja klassista nopean rahan kulttuurin idylliä vastaan ja on siksi kaupallista musiikkia puhtaampaa ilmaisua. Biisit saattavat kadota. Edes internetissä musiikki ei siis ole pysyvää. Muutama video poistetaan, puhelin prakaa tai artisti lopettaa musiikin teon ja pesee jättämänsä jäljet skenen kaanonin pinnalta. Yhtäkkiä biisi, jota olet viimeisen kuukauden soittanut Soundcloudista katoaa nollien ja ykkösten sekaan. Kunnes taas joku päivä kuulet sen kadulla tai kaverisi luurista ja yhtäkkiä se elää jälleen. Musiikin ympärille rakentuu jonkinlainen mystiikka, jota artistien halu peittää naamansa ja salata identiteettinsä lisää.

Blacflacon kaltaisen artistin maailmaan tutustuminen on kuitenki mahdotonta nopealla Spotifyn kuunnelluimpien biisien läpiselauksella. On pakko pyrkiä pintaa syvemmälle.

Kenties kiehtovin osa Pikku Huopalahden musiikkipiiriä on itse musiikin rajattu saatavuus.

Vaikka lyriikassa esiintyy klassiset nopeaan rikastumiseen ja kuuluisuuteen viittaavat räpin teemat, jää suurin osa tehdystä musiikista ilman valtavirtajulkaisua. Spotifysta tai Youtubesta löytyvä musiikki on itse asiassa suuren jäävuoren huippu.

Pinnan alle saattaa jäädä kymmeniä tunteja julkaisematonta musiikkia. Nämä biisit kiertävät kaverilta toiselle ja vaikka niitä tietyn piirin sisällä kuunnellaan aktiivisesti, jäävät ne silti pois valtamedian tai artistin fanien tietoisuudesta.

Biisejä ei syystä tai toisesta ole tarkoitettu lavalle tai suoratoistopalveluihin. Ne tehdään omaa lähipiiriä varten, jolloin musiikki saa henkilökohtaisen ulottuvuuden. Lyriikoita ei ole tarkoituskaan maallikon ymmärtää ja jatkuva namedroppailu ja

20

Pizzeria Shine tuli tutuksi Cavalinin & Shrtyn esikuvana toimineen Cleanzizou:n “Bar of soap” nimisen freestyle - sarjan kautta

TEEMA

M

usiikin saatavuuteen taas liittyy keskuste- musiikkipiireillä on tätä suhteellisen pientä kuplu internetiin vuodetuista biiseistä. Eten- laa kohtaan. Muutama ilta studiolla Cavallinin ja kin Soundcloudin ja Spotifyn puolella vahvat Shrtyn kanssa sai Gettomasankin lopulta räppäätuntemattomat tahot vuotavat julkisuuteen mään träppibiittiin, joten on sanomattakin selvää, sisäpiireissä levinneitä demoja ja julkaisemat- että tämän Pikkiksestä nousseen aallon vaikutustomia kappaleita. Tavalliselle kaduntallaajal- valtaa ei tule vähätellä. le vuodetut biisit ovat paras tapa päästä käsiksi Kun puhuu modernista suomiräpistä, on vaikea pinnan alle jääviin jäävuoren osiin, mutta artis- olla puhumatta sen lyyrisestä sisällöstä. Rikollitien kannalta tilanne on kaksipiippuinen. Bii- suutta, väkivaltaa ja huumeita käsittelevät lyriisien vuotajat saavatkin satunnaista kritiik- kat aiheuttavat usein pahennusta ja myös Pikku Huopalahdesta tulevassa räpiskiä artistien haastatteluissa. ”Pikku Huopalahdessa se kersä nämä teemat ovat vahvasti too marginalisoitujen nuorten esillä. Julkisessa keskustelussa ja heitä ympäröivän yhteisPikku Huopalahden musiikin herännyt huoli nuorisorikollikunnan kohtaamisista ja siitä identiteetti on ollut laajemman suudesta ja katujengeistä tekee miten tämä ympäröivä voima suomalaisen populaarimusosansa karkottaakseen useat puhuu todeksi ne leimat, jotka iikin kannalta todella vaikupois tämän kaltaisen musiikin se on jo vuosikymmenet sittusvaltaista. Kun puhun suoluota. Tämän kirjoituksen tarten näille yhteisöille antanut. ” malaisesta populaarimusiikista koitus ei ole olla laajempi kom2020- luvulla tarkoitan lähinnä mentti lyriikoiden mahdolliseen suomalaista pop-räppiä. Suomiräp onkin viime ongelmallisuuteen, mutta aihepiiriä on tässä vuosina alkanut valloittaa tilaa muilta klassisem- kontekstissa vaikea välttää. Musiikki ja sen lyymilta populaarimusiikin muodoilta, jotka ovat rinen sisältö kertoo tavalla tai toisella sen tekijän viime vuosikymmeninä dominoineet. Pikkiksen kokemasta todellisuudesta. Pikku Huopalahdesskene onkin ollut jo hetken musiikkimaailman sa se kertoo marginalisoitujen nuorten ja heitä tietoisuudessa ja Pikku Huopalahtelaiset artistit ympäröivän yhteiskunnan kohtaamisista ja siitä ovatkin “featanneet” usealla suurella julkaisulla. miten tämä ympäröivä voima puhuu todeksi ne Tunnetuimmat näistä julkaisuista ovat Cavallinin leimat, jotka se on jo vuosikymmenet sitten näille ja Shrtyn kollaboraatio Gettomasan kanssa toi- yhteisöille antanut. Se kertoo valtion instituusella virallisella albumillaan, sekä Blacflacon, Iben tioista, jotka pyrkivät ylläpitämään jonkinlaista ja Elastisen hitti West Side Baby. Nämä kappa- abstraktia käsitystä järjestyksestä latistamalla leet edustavat sitä kunnioitusta, jokalaajemmilla nuorten itseilmaisua. Pikku Huopalahden musiikki ei ole ainoastaan pinnallista räppiä, vaan se on moderni kapina yhteiskunnan konventioita vastaan. Tämä on osa sitä uniikkiutta, mikä tekee musiikista kiinnostavaa. Lyriikka peilaa yhteiskuntaa laajemmin, joten jos sen sisältö koetaan haitalliseksi tulee ongelmaa etsiä syvemmältä rakenteista. Pikku Huopalahden musiikki ei ainoastaan ole viihdyttävää kuunneltavaa, vaan se avaa meille oven täysin toisenlaiseen todellisuuteen. Pidit siitä todellisuudesta tai et, voit olla varma että mitään tällaista et ole ennen kuullut. P Cleanzizoun “Sä tiiät mun tyyli” sekä Blacflacon “West side baby” :n musiikkivideoista tuttu ikoninen Tilkankadun kioski joutui pandemian aikana sulkemaan ovensa.

21

TEEMA

Vili Topio passaamassa palloa eräässä kesäturnauksessa vuonna 2022 Akaalla.

22

TEEMA

Valtiotieteitä & Huippu-ur heilua Kuppalan piha on täyttynyt riemuitsevista opiskelijoista. On pyhän kolminaisuuden bileet, joiden ohjelmanumerossa on julkaista minuuttiskaban voittaja.

Ihmiset alkavat hurraamaan. Yhmu on voittanut minuuttiskaban, jonka suurimmaksi vetojuhdaksi julistettiin Vili Topio. Samana päivänä, hieman ennen juhlien alkua, sain mahdollisuuden viedä Vilin erääseen kampuksen läheisyydessä olevaan kahvilaan haastateltavaksi. Nyt on aika kuulla Vilin tarina.

TEKSTI Sampsa Vaitoja KUVITUS: Sampsa Vaitoja & Jari Mäki-Kuutti (fotokuutti)

V

ili Topio on valtiotieteen opiskelija ja Suomen rantalentopallon kiistattomia kärkinimiä. Vili kasvoi nuoruutensa Nurmijärvellä lentopallon ja jalkapallon parissa: “Lentopallon ja jalkapallon aloitin viisivuotiaana ja biitsi tuli kuvioihin 12-13 vuotiaasta alkaen kesälajiksi”. Biitsistä tuli totisempaa lukion ekalla, jolloin ensimmäisistä kilpailullisista peleistä alettiin myös heti ottaa mittaa. Ensimmäiset kilpailulliset pelit olivat nuorten EM-kisoissa. “Ei ne kovin hyvin menneet, mutta siellä syntyi kipinä lajiin”, Vili hymähtää.

Lajivalintaan vaikutti Vilin sanojen mukaisesti se, että ‘biitsissä’ pääsee vaikuttamaan lentopalloa enemmän peliin kaksinpelin myötä ja se, että isoveli pelaa beachia. Vilin isä on pelannut myös koko ikänsä lentopalloa - varsinainen lentopalloperhe, voisi siis sanoa. Vilin isoveli pelaa rantalentopalloa samalla tasolla kuin Vili, mutta Vili on kovemmalla rankingilla kuin veljensä. Vili kimaltelee parinsa kanssa Suomen rankingilla kaksi ja isoveli sijalla viisi.

Veljekset ovat päässeet kohtaamaan toisensa myös kilpailullisissa peleissä. Molemmilla on tavoitteena saavuttaa jonakin päivänä ensimmäinen sija Suomen rankingissa.

23

TEEMA

Tavoitteena mestaruus ja olympiakarsinnat

T

ämä on ensimmäinen vuosi Vilin uuden parin kanssa, mutta vaikka pari on uusi ja siihen liittyy paljon opettelua, Vilin mukaan hänellä on tällä hetkellä paras kunto kuin koskaan aiemmin: “Nyt on päässyt fysikassa eteenpäin ja sitä kautta parempi ote peliin”. Vilin pelipari Pekka Piippo edustaa kokeneempaa kaartia.

Piippo on voittanut useamman kerran Suomen mestaruuden ja tuo tätä kautta kokemusta parivaljakolle. Viimeksi hän on ollut Suomen mestari vuonna 2017. Tämän jälkeen mestaruusdynastiaa ovat pitäneet tämän hetkiset Suomen mestarit. Nyt on Vilin sanojen mukaisesti hyvä tunne pelistä ja joukkueessa on hyvä yhdistelmä kokemusta sekä voittamisen nälkää.

Myös ulkomaanturnauksista Vili on ehtinyt saamaan kokemusta vyölle. Viime talvella Vili koki sanojensa mukaan ensimmäiset oikeat aikuisten kansainväliset turnaukset. Kyseessä oli Pohjoismaiden kiertue eli Nevza kiertue. Turnauksesta tuli hopeaa - ei ollenkaan huonosti ensikertalaiselta. Turnauksen myötä Vilille ja hänen parilleen avautui maailmankiertueelle pääsarjapaikka, mutta lohkosta ei päästy jatkoon.

“Siinä loppui vähän puhti”, Vili kommentoi.

Pohjoismaiden kiertueen hopeasta kertyi kuitenkin ranking pisteitä niin paljon, että niillä päästään jatkossa maailmankiertueen turnauksiin. “Nyt huhtikuussa mennään Thaimaahan maailmankiertue turnaukseen”, Vili hymyilee.

Onko sinulla tavoitteena päästä uran aikana olympialaisiin? ”Se ei ole ehkä vuoden 2024 Olympialaisten osalta vielä realistista, mutta meillä on tavoitteena päästä ensin olympiakarsintoihin”, Vili kommentoi.

Vili kävi intin Santahaminan urheilukoulussa.

“Aamut menivät urheilukomennuksella”, Vili aloittaa (haastattelu keskeytyy ja molemmat alkavat nauraa). Oliko aamun treeneistä kiire iltapäivän koulutukseen? ”Ei ollut”, Vili hymyilee.

“Välillä tuli venytettyä aamun treenejä niin, että iltapäivän koulutukset sopivasti hieman lyhentyivät”, Vili myöntää. Palvelustovereina Vilillä oli urheilukoulussa samaan aikaan muuan huuhkajatähdet Rasmus Shüller ja Daniel O’Shaughnessy.

24

Intin jälkeen Vilin treenaaminen ja pelaaminen jatkuivat normaalisti. Vili kertoo, että intin jälkeisenä kesänä tapahtui kovin voitto pitkään aikaan suomalaisessa beach volleyssa. “Voitettiin silloisen parin kanssa Hietsun sm-turnauksessa yksi virolaispari joka on tällä hetkellä osana maailman top 10 rankingia”. Vili kuvailee, että se on yksi uran kovimmista yksittäisistä voitoista tähän saakka. Sen jälkeen ei ole tullut kovempiakaan. Tavoitteeksi Vili toteaa, että tänä vuonna pyydystetään sm-kultaa uuden parin kanssa.

Onko isot kultajuhlat tiedossa elokuun lopussa? “On tottakai”, Vili naurahtaa.

Rantalentopallo on pieni laji Suomessa, otetaanko lajia tarpeeksi huomioon tai millaisena näkisit lajin aseman?

“Sanonko suoraan”, Vili kysyy. “Harrastajia ja junnuja on lajin parissa aika paljon, mutta lajiliiton kautta tukea tulee nolla prosenttia. Rantalentis kuuluu lentopalloliittoon ja lentopallo syö kaiken mitä liitolle jää rahaa. Urheilijoiden täytyy Suomessa kerätä kaikki sponsorinsa itse. Ulkomailla lajin profiili on kuitenkin suurempi, onhan rantalentopallo myös olympialaji“, Vili jatkaa.

Leijonan osuus Vilin vapaa-ajasta kuluu treenaamisen parissa. Vili kertoo treenimäärän liikkuvan seitsemästä kymmeneen kertaan viikossa: “Opinnot tuntuvat välillä raskaalta siihen päälle, mutta sen takia en ota sen päälle mitään ylimääräistä opintoihin liittyvää”. Kysyn Vililtä, pitäisikö akateemisen maailman ottaa enemmän huomioon urheilijoita, mutta Vilin mielestä yhmussa kurssit ovat olleet joustavia ja luennoitsijat ovat olleet ymmärtäväisiä poissaolojen sekä tehtävien palautusten suhteen: “Voisihan siinä olla jotain, mutta ainakin omalta osalta on tässä tilanteessa pärjätty ihan hyvin”. Vili kertoo myös, että tavoitteellinen urheilu vaatii tarkan aikatauluttamisen opiskeluiden suhteen, mutta se voi olla myös hyödyksi opiskeluille.

Kuinka Vili päätyi Nurmijärveltä valtiotieteelliseen? Mitkä ovat olleet lempiaineita?

Vili kuvaa matkaansa Nurmijärveltä valtiotieteelliseen. Ala- ja yläasteella Viliä kiinnostivat kaikki aineet. Lukioaika meni Märskyn urheilulukiossa urheillessa, eikä Vili tiennyt tarkkaan muuta

TEEMA

Poleemin piinapenkki Viliä on nähty yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoiden futisjoukkueen Real Torspon maalitolppien välissä. Debyytissä Mahtia vastaan heti nollapeli. Pelasitko futisurallasi veskarina? ps. Kovat tiikeridyykat sinulla: Heh, lentopallosta on ollut selvästi hyötyä tiikeripelastuksissa, mutta pelasin ihan kenttäpelaajana.

Keneltä lähtee Torspon kovimmat laukaukset?

Pistä siihen Miska, mutta Ilarilla on myös aika vaarallinen kierre, Vili hihittää.

Kuka on Vilin maalivahti-idoli jalkapallossa?

Jässi tietenkin ( Jussi Jääskeläinen) jonnet ei muista.

Minuuttiskabassa Vili oli yhmun kantava voima. Lähtikö urheiluminuutit rutiinilla vai pitikö laittaa viikon aikatauluun extratreeniä päälle?

Ei, se meni ihan normirytmillä, eli normitreenit. kuin sen, että luonnontieteistä ei tule tulevaisuuden opintojen suunta. Lukion lopussa kuitenkin ajatus ja kiinnostus valtsikaa ja yhteiskuntaoppia kohtaan alkoivat heräämään. Historia alkoi myös kiinnostamaan lukion loppupuolella.

“Vanhemmat sanoivat, että valtsika on pätevä opinahjo ja sinne sitä vielä päädyttiin”, Vili toteaa. Vili kuvaa lukioaikaa myös siten, että silloin tuli pistettyä urheiluun “aika paljon paukkuja” ja “pänttääminen jäi hieman vähemmälle”. Lukion jälkeen Vilin mukaan lukeminen alkoi taas kiinnostamaan enemmän kun välähti ajatus siitä, minne haluaa lähteä opiskelupaikkaa hakemaan.

Tähänastisista kursseista kiinnostavimmiksi Vili kertoo olleen Hanna Kuusen sukupolvet, eriarvoisuus ja liikkuvuus tai Juhana Aunesluoman osuus kansainvälisestä historiasta. Teoksista parhaaksi Vili nimeää Aunesluoman tenttimateriaaleista tutun Dan Stonen, Goodbye to All That? The Story of Europe Since 1945 . Kysyn Vililtä, mitä hän haluaisi opiskella pääaineena ja onko hän miettinyt sivuainetta: “Taloustiedettä olen miettinyt sivuaineeksi ja pääaineena eniten kiinnostaa poliittinen historia tai talous- ja sosiaalihistoria!” Kokemuksiaan fuksivuodesta valtsikassa ja yhmussa Vili kommentoi vielä loppuun tyhjentävästi: “Paras vuosi tähän asti”.

VOO:n suurimmalla ja mahtavimmalla risteilyllä kiersi huhua, että Vili olisi kiinnostunut liittymään Irtolaisen päätoimitukseen. Koska Vili nähdään Irtolaisen päätoimituksessa?

Sitten kun löytyy aikaa, Vili naurahtaa. Treenit ja opinnot menevät edelle.

Mikä on ollut vaikein kurssimateriaali tähän mennessä?

Sarah Greenin sosiaaliset suhteet kurssista biotekniikan artikkeli.

Mitkä ovat olleet parhaat opiskelijatapahtumat?

Kämppäapprot, mafia-asu oli kiva pistää päälle.

VOO:n risteily oli myös ehdottomasti yksi hauskimmista reissuista. Vapun suhteen on myös kovat odotukset. Vappua odotellessa, Vili naurahtaa. Tänään käydään myös näyttämässä P-Klubille Kuppalan pirskeitä.

Kerro poliittishistoriallinen vitsi?

Miksi kutsutaan Martti Ahtisaaren juoksulenkkejä?

- Maratooneiksi. P

25

TEEMA

Metelkova Mesto - autonominen kulttuuritila Kuinka Itävalta-Unkarin rakennuttamasta armeijatukikohdasta tuli trendikäs kulttuurikeskus, jollaisena Ljubljanassa sijaitseva Metelkova nykyään tunnetaan?

S

lovenian pääkaupungissa, Ljubljanassa, keskustan laitamilla sijaitsee epätavallinen, kiehtova alue, joka kantaa nimeä Avtonomni kulturni center Metelkova mesto, eli suomeksi “Metelkovan kaupungin autonominen kulttuurikeskus”. Seitsemän entistä armeijaparakkia ovat muunnettu uuteen tarkoitukseensa taiteen ja yhteisöjen tarkoituksiin eri taidemuotojen keinoin - vahvimmin läsnä on graffiti, jonka rinnalla muun muassa veistokset ja mosaiikki koristavat kauttaaltaan rakennusten seiniä ja vierustoja. Kirjoitin Poleemin numerossa 1/23, kuinka graffiti virtaa kaupungin kaduilla; Metelkovasta taitaa löytyä kuvain-

TEKSTI & KUVITUS: Tytti Ruusunen, Poleemin epävirallisen virallinen Slovenian kirjeenvaihtaja

P

nollisesti jonkinlainen alkulähde tälle virralle.

Alueella toimii taiteilijoita, käsityöläisiä, poliittisia liikkeitä ja yökerhoja sekä entisen poliittisen vankilan tiloihin perustettu hostelli Celica, jonka nimi tulee sloveenin kielen selliä tarkoittavasta sanasta. Tila tarjoaa paikan niin livemusiikin, teatterin, kuin lukuisten muidenkin taidemuotojen esittämiLjubljana, 1991 selle ja harjoittamiselle.

Alunperin Itävalta-Unkarin ja sittemmin Jugoslavian ar- Lisäksi siellä järjestetään meijan tukikohtana toiminut alue hylätään, kun 25. kesä- luentoja ja poliittisempia kuuta 1991 Slovenia sekä Kroatia julistautuvat itsenäisiksi. tapahtumia - alueen omilArmeijan poistuessa rakennukset jäävät käyttämättömik- la nettisivuilla sen kuvailsi, ja alueen ottavat haltuun lukuisten nuoriso- ja vaih- laan tarjoavan viihteen ja toehtojärjestöjen verkosto. Heidän tarkoituksenaan on kulttuurin rinnalla paitehdä alueesta vapaa kulttuurikeskus; kaupunki myöntää kan ajatusten, mielipiteiverkostolle luvan käyttää aluetta. Kuitenkin käytännössä den ja ideoiden vaihtoon, kaupungin toimet ovat lähinnä sallivia, eivätkä mahdol- minkä kaltaista ei Ljubllistavia - toimijat ovat niin sanotusti omillaan. Joukko janasta muutoin löydy. aktivisteja julistaa Metelkovan itsenäiseksi kaupungin omistuksesta, ja syyskuussa 1993 alueesta tulee squat, eli laittomasti vallattu, jollaisena se toimii yhä edelleen.

26

P

TEEMA

S

Metelkova Mesto tänään

e, että aluetta usein kuvataan sanalla trendikäs, kertoo autonomisen kollektiivin ulkopuolisista voimista, jotka väistämättä vaikuttavat myös Metelkovaan alueena. Se on suosittu niin turistien vierailukohteena kuin yöelämän sykkivänä sydämenä, minkä voi nähdä heikentävän sen poliittista merkitystä. Aluetta kohtaa siis tietynlainen hyödykkeistyminen.

Metelkovan voi siis sanoa olevan ristiriitojen määrittämä, kuten myös Nathan Siegrist ja Håkan Thörn (2020) argumentoivat Metelkovaa käsittelevässä artikkelissaan. Ljubljana toisaalta sallii squatin jatkuvuuden, hyötyen sen annista kaupungin brändille ja turismille, mutta toisaalta ei haluaisi sen jatkuvan, poliittisella vaihtoehtotilalla kun on tapana ravistella status quo’ta.

Metelkova toisaalta palvelee olemassaolollaan paikallisten tarpeita, mutta toisaalta kokee myös gentrifikaation vaikutukset – turismi ja alueen hyödykkeistäminen ovat ristiriidassa sen autonomisen luonteen kanssa. Sekä sisäisten että ulkoisten ristiriitojen kanssa kamppailu on siis tavallaan perustavanlaatuinen osa Metelkovan luonnetta - se ei ole staattinen vaan jatkuvasti uusiutuva.

P

P

Kyseessä on kiistämisen ja haastamisen politiikan fyysinen ilmentymä, jonka olemassaolo on jatkuvasti konfliktin ja ristiriitojen värittämä. Siegrist ja Thörn (2020) toteavat, että se haastaa “uusliberalistista urbanismia” edustaessaan vaihtoehtoista tapaa järjestäytyä ja tehdessään näkyväksi sen, mikä usein valtavirrassa sivuutetaan. Heidän mukaansa Jugoslavian jälkeinen konteksti syöksyessään heti 1990-luvulla voimakkaaseen uusliberalistiseen projektiin teki vaihtoehtotilasta korosteisen tarpeellista heti sen synnystä alkaen. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Metelkova jatkaa yhä toimintaansa, mikä osoittaa tuon tarpeellisuuden olevan yhä ajankohtaista. P

Metelkova ottaa kantaa. Käännös bannerin tekstistä: “Pääoma tappaa elämää – pysäytetään Lafarge ja heidän tukijansa!”

Lafarge on ranskalaisomisteinen myös Sloveniassa toimiva rakennusyhtiö,joka on muun muassa maailman suurin sementin valmistaja. Yhtiö on herättänyt paljon polemiikkia lukuisista syistä,erityisesti aiheuttamiensa ympäristötuhojen takia.

27

TEEMA

Taide (eko)kriisissä?

TEKSTI: Antti-Juhani Manninen & Melissa Jolma KUVITUS: Melissa Jolma, Paoloreste Gelfo ja Jussi Sudenlehti

Antti-Juhani Manninen (s. 1977) on helsinkiläislähtöinen ja sittemmin turkulaistunut teatteritaiteilija. Hän on mm. työskennellyt näyttelijänä, nukketeatteri- ja performanssitaiteiljana, säveltäjänä ja toiminut aikaisemmin mm.

Teatterikeskuksen ja Arte ry:n hallituksissa, sekä taiteilijamentorina Turun AMK:n ja Tehdas Teatterin yhteisessä Nousut -hankkeessa, jossa tarjotaan vuosittain muutamille vastavalmistuneille teatteri-ilmaisun ohjaajille mahdollisuuksia kehittää opinnäytetyöohjauksiaan mentorien tukemana.

Melissa Jolma (s. 1994) on valmistunut tanssinopettajaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta, mutta taidekentällä päätynyt toimimaan lähinnä tanssijana, koreografina tai viestinnällisissä ja tuotannollisissa rooleissa. Tällä hetkellä Jolma opiskelee ensimmäistä vuotta yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelmassa.

28

M

TEEMA

oi Antti-Juhani Manninen. Sä oot taiteilija jonka ura nimenomaan taiteilijana alkaa lähennellä täysi-ikäisyyttä.

Me ollaan myös työskennelty yhdessä parissa produktiossa ja lisäks sä oot yks mun suosikki kanssa-ajattelija mitä tulee taiteeseen ja sen tekemiseen. Kiitos et lähdit kirjoittamaan tätä juttua mun kanssa dialogissa. Mä en varsinaisesti kysyny sulta siitä et miten me halutaan määritellä taide suhteessa siihen miten sitä tässä tekstissä tarkastellaan, mut sä nostit ne oikeestaan aika kivasti esiin.

sa juuri sellaisenaan ole ollut, jakaa näitä tapoja, kutsuu niiden äärelle, elää niitä. Näin näkisin että taiteessa on aina kysymys vapaudesta, jakamisesta, laadusta, paneutumisesta, yllättymisestä, tuntemattomasta, kehityksestä, välittämisestä jne. Ja kaikki tämä on jo hirveän poliittista, ennen kuin yhtä ainutta teemaa tai aihealuetta on tähän tuotu mukaan. (Toki oon humanisti, ja sieltä tää näkemys varmasti turskahtaa, mutta ainakin oon humanisti ylpeästi, enkä kutsu sitä jollain muulla uudella trendikäämmällä nimellä.)

Joo. Nää määritelmät on aina vähän vitsikkäitä, mutta yks jako vois olla vaikka tällanen:

Mulle kiinnostava tapa hahmottaa tätä oli se, kun kuulin miten Eloradion podcast-jaksossa 30.9.2021 käsiteltiin kansalaistottelemattomuutta missä oli vieraana taiteilija ja aktivisti Jessica Piasecki joka puhui “kehollisen ajankäytön politiikasta”. Henkilökohtaisesti mulle tää ajatus näyttäytyy tapana hahmottaa se, millä tavoin se mihin oman kehonsa fyysisesti asettaa, on itsessään poliittista. Esimerkiksi siinä mielessä, että kun työskentelen taiteilijana, tietoisesti asetan kehoni tietynlaisen kapitalistisen tuotantotyön ulkopuoliseen tilaan. Kapitalistisessa järjestelmässä ei tietty voi täysin olla järjestelmän ulkopuolella. Itse praktiikka kuitenkin näyttäytyy mulle, erityisesti liikkeen ja oman kehon kanssa työskennellessä kapitalisminvastaisena: se on ensisijaisesti olemista eikä tuottamista.

1) Taide itsenäisempänä, muista ihmisen toiminnoista poikkeavana toimintana. Taide lähtee itsestä ja kurottaa kohti toista, välisyyttä, jakamista - ja koska se on luonteeltaan kokijan tasa-arvoisena kohtaavaa, välillä syntyvää, erilaisille kokijoille tilaa jättävää - se kurottaa aina tuntematonta, ja tapahtuu todella vasta yhdessä kokijan kanssa. (Tässä taide on eräänlainen ehdotus ja kysymys: keitä olemme, keitä olemme yhdessä, mitä on tämä, joka tapahtuu, voimmeko muuttua tässä enemmän omaksi itseksemme?)

2) Vaikuttavuuteen keskittyvä taide. Kurottaa kohti jotain tuttua, valmista ajatusta, ja juuri tiettyä vaikutusta katsojassa - katsoo kokijaa ylhäältä päin, tietäen jo miten kokijan pitäisi viesti vastaan ottaa ja miten kokijan pitäisi muuttua. (Tässä taas taide on imperatiivi: muutu sellaiseksi kuin minä sanon.)

Näätkö sä oman valintasi tehdä taidetta poliittisena tekona?

Oon ajatellut paljon sitä, että miten taiteilijoiden kokema tarve ottaa jatkuvasti kantaa ilmastonmuutokseen ja ympäristö- ja ekokriisiin on oire siitä, ettei tämänhetkistä poliittista tahtotilaa tai järjestelmää pidetä riittävän tehokkaina tämän globaalin kriisin hallinnassa.

Tätä oon miettiny aika paljon just viime aikoina.

Se on kysymys siitä, miksi tekee taidetta. Enkä tällä tarkoita taiteen välineellistämistä, vaan ennemmin sitä, miten sen taiteen ja sen tekemisen ymmärtää: mitkä ovat taiteen yhteydet maailmaan, itseen, ihmiseen, millä elämän osa-alueilla taide operoi ensisijaisesti jne. Ja sitä, että mikä siinä taiteessa täsmällisesti on poliittista. En tiiä kuulostaako tää nyt lattealta, mutta mulle tää palautuu aina ensisijaisesti kysymykseen rakkaudesta ja välittämisestä: taide (parhaimmillaan) laittaa hirveästi aikaa “toisinoloon”, jonkin toisenlaisen olemisen tavan, toisenlaisena ihmisenä elämisen tutkimiseen, praktiikkaan, tai oikeastaan silkkaan tekemiseen. Taide luo ihmisyyden mahdollisuuksia, joita ei aikaisemmin maailmas-

Varmasti oot oikeassa. Myös ihan ymmärrettävä huoli, tai pelko, ja (vähän turhankin) paniikki siellä taustalla vaikuttaa näihin liittyen. Näkisin myös, ettei tämänhetkinen tahtotila ja järjestelmä tosiaan oo tarpeeks tehokkaita ratkaisemaan asioita, ja samalla esim. ratkaisun jättäminen kuluttajan harteille on harhaista ja harhaanjohtavaa.

Tuntuu, että tässä tehottomuuden ja harhan välissä keinot loppuvat kesken. Taide saattaa luoda hyvää näkyvyyttä ja painetta saada edistettyä asioita. Mutta samalla taide unohtaa vähän itsensä, alkaa selittää itsensä, tulee välineellistetyksi muun kuin taiteen käyttöön, ja muin kriteerein arvotettavaksi toiminnaksi, ja kääntyy jopa itseään vastaan: taide ja taiderahoitus eivät oikein enää perustele itseään, jos taide muuttuu samaksi

29

TEEMA kuin mitä jo muu inhimillinen toiminta on, tai siis, jos taiteesta tulee ensisijaisesti välineellistä.

Näkisin, että tällainen ilmastomuutostaide on hyvin tärkeää juuri nyt, mutta myös haitallista. Ja näkisin, että taiteen arvo olisi juuri siinä, että se on jotain muuta. Olo on ristiriitainen.

Onko veikkauksia siitä, että joskus sadan vuoden päästä kun tätä aikaa katsotaan sieltä käsin, nähdäänkö 2000-luvun alku jonkinlaisena ekokriisin politisoitumisen aikana myös taiteessa?

Tottakai. Ja varmasti myös aika isolta osin sekoiluna ja tylsämielisenä taidekautena. Mutta kiinnostavaa on myös, mitä ekokriisitaiteesta seuraa. Unohtuuko jotain oleellista, katoaako jotain pysyvästi, vai jääkö tilaa jollekin uudemmalle, oleellisemmalle, jollekin, mitä emme vielä näe?

Oishan se hienoa. Yhteiskunnallinen konteksti ja zeitgeist on jotain mitä taide ei koskaan pääse pakoon.

Perinteinen tai konventionaalinen taide eivät varmasti ole muodoltaan juuri ajan hengessä kiinni, mitä nyt jonkin teeman kanssa milloinkin sivulauseessa sattuvat flirttailemaan. Nykytaide kai yhtäaikaa luo ja seuraa zeitgeistia. Yleisellä tasolla tää jakautuu sit kolmeen: niihin jotka keskittyvät taiteen vaikutuksiin, niihin jotka keskittyvät uraan ja menestykseen, ja niihin jotka uppoavat syvälle taiteeseen itseensä ja sen mahdollisuuksiin. Enkä siis näe näitä joko-tai-kysymyksenä, vaan jokaisen taiteilijan toiminnassa näkyy jokin näiden kolmen yhdistelmä, eikä lähes kellään riitä aikaa toteuttaa kuin jokin niistä kunnolla. Ajan henkiä on kans useita: yhteiskunnallinen ja suoran poliittinen henki, nykytaiteen suurten virtausten henki, teknologian kehityksen henki, paikallinen ja skenen henki, muodin virtaukset jne.

En väitä, että ilmasto- ja ympäristökriisin käsitteleminen taiteen keinoin tai muutoin luovasti olisi väärin tai huono asia. Ylipäätään yhteis-

30

kunnalliseen keskusteluun osallistuminen niillä keinoin, mitä yksilöllä tai yhteisöllä, on se sitten taiteilijakollektiivi tai tai kansalaisjärjestö, on positiivista. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta on signaali demokratian toimivuudesta sillä se kertoo kansalaisyhteiskunnan uskosta mahdollisuuksiinsa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Näkisin, että tässä vaikuttaa kaksi asiaa: itse asia (rehellinen tahto ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja vastuunkanto) sekä ihmiskäsitys (toive yhteisöllisemmästä ihmiselosta ja käsitys siitä että tällaisten asioiden ratkaisemiseen tarvitaan joukkovoimaa). Tämähän kuulostaa vain hyvältä, eikö? Ja ihan selväjärkiseltä.

Joo. Niin kuulostaa.

Mikä meitä vaivaa? -podcastin jaksossa 86: Posthumanistit apurahakoneessa Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru keskustelevat mun mielestä kiinnostavasti posthumanismin ja intersektionaalisuuden “trendaamisesta” taiteessa ja apurahahakemusten “kieliopissa”. Se miten apurahajärjestelmä ruokkii tätä kaikkea on ihan oma iso keskustelunsa, eli pysytään me nyt vaan trendeissä. Tällaiseksi trendiksi taiteen parissa Veikka nimeää mm. erilaisten ekologisten prosessien tarkastelun ja erilaiset toislajisuuden kokemuksen tarkastelemiset taiteen keinoin. Hän myös sanoittaa sen mitä itsekin on tullut pohdittua: tieteentekijät tekevät tiedettä paremmin kuin taiteilijat.

Tieteellistä tutkimusta imitoiva taide tuntuu mulle usein vähän päälleliimatulta ja taiteelliselta ajattelultaan turhan pinnalliselta tai mielikuvituksettomalta. Usein niissä toistuu jonkinlainen posthumanistinen eetos joka näyttäytyy tavoitteena samaistaa kokija johonkin toislajisen (kuviteltuun) kokemukseen. Mulle se näyttäytyy usein jopa ongelmallisena – inhimillinen kokemuksellisuus ja sen jakaminen taiteen keinoin kun on nimenomaan inhimillinen ja ihmiskeskeinen keino.

Teoksissa joissa taiteilija antaa sanoilla kommunikoivan äänen esimerkiksi kasville tai toisenlajiselle eläimelle, ei mun kokemuksen mukaan ole kysymys kasvin tai toisen eläinlajin näkökulmaan samaistumisesta vaan kasvin inhimillistämisestä.

Tää on kiinnostava myös. Aika heppoinen se yhteys usein on varsinkin lopputuleman (teoksen tms.) ja sen tausta-ajatuksen välillä. Fern Orchestran Markus [Heino] tätä selitti mulle

TEEMA joskus, että pointti on se tekoprosessi, jossa ollaan läsnä kasvien kanssa ja annetaan kasville eräänlaista tekijyyttä. Mulle ei tosin koskaan selvinnyt, että mitä se tekijyys kavin kohdalla tarkoittaa, kun ei sille kasville oo olemassa mitään sellaista kuin tietoisuus, valinta tai taide (tai yhtään mitään muutakaan ihmisen käsitteellisen kielen juttuja).

Mulle se tekijyys just näyttäytyy inhimillistämisenä, antropomorfismina ja muiden eliöiden tarkasteluna ylästatuksesta käsin.

Nii. Eli vaikka pyritään ihmiskeskeisyydestä pois, niin jos lopputulosta tarkastellaan onkin tehty 360° käännös takaisin ihmiskunnan omaan napaan ja siihen prosessiin liittyvään inhimillisen kokemuksen reflektioon, vaikka prosessissa ois pyritty keskitymään johonkin ihan muuhun. Ja sitten viestitään sitä. Purokuru ja Lahtinen mun mielestä siinä jo mainitussa podijaksossa pohtivat hyvin sitä että onko silloin kyseessä taiteilijan oman työskentelyn ja identiteetin kriisiytyminen, kokemus siitä, että se taiteen tekeminen itsessään ei riitä tässä yhteiskunnallisessa tilassa. Eli sit mennään taas sinne viestinnän alueelle.

taiteellisia arvoja yleensä paljon ole jäljellä, koska se lähtee liikkeelle silloin vaikutuksesta, jonka se haluaa tehdä kokijaan. Ja siis saman vaikutuksen jokaiseen kokijaan, jolloin taide joutuu sekä viestin palvelijan asemaan että selittämään itseään tosi paljon auki. Sillon tulkinnoille, kasvulle, kehitykselle, yllättymiselle, ja tuntemattoman äärellä ololle ei jää oikeen tilaa.

Joo jep. Musta tää on aika hyvä paikka lopettaa tällä kertaa. Kiitos kanssa-ajattelusta Antti-Juhani! P.

Taide on vähän toki heppoinen viestintäkanavana, ja taide jää helposti viestin jalkoihin. Eli jos taide vähentyy viestiksi (tai viestinnäksi), ei siinä

31

TEEMA

En halua mitään mitä voit minulle tarjota TEKSTI: Peik Laine

Haluan katsoa tuuletusparvekkeeltani tähtitaivasta ja polttaa tupakkaa. En halua antaa aivojani konsulttifirmalle puolilmaiseksi.

Haluan silittää oranssia kissaa ja kuunnella sen kehräystä (vaikka olen allerginen). En halua pohtia uravalintoja mennessäni nukkumaan.

Haluan istua perjantai-iltana Sörkan mattolaiturilla ja kuunnella italialaista indierockia. En halua maanantaisin ja tiistaisin ja keskiviikkoisin ja torstaisin ja perjantaisin odottaa perjantaita.

Haluan istua terassilla yhdentoista jälkeen. En halua siirtyä kesäiltana sisätiloihin yhdentoista jälkeen.

(Helsingin kaupunki lopettakaa terassien kieltolaki.)

Haluan pelata jalkapalloa Bragulla ja 10 minuutin jälkeen istua Bragulla. En halua tarjoilla skumppaa eiralaisille pankkiireille.

Haluan lopettaa eskapistisen alkoholinkäytön ja juoda hyvää bisseä. En halua miettiä Nalle Walhroosia ja finanssikapitalismin valtaa herätessäni aamulla.

Haluan kirjoittaa Poleemiin onnellisia tekstejä kissoista, kukista, kekseistä, kallioista, kynsistä... En halua kirjoittaa Poleemiin muka-älykkäitä kapitalismikriittisiä puheenvuoroja.

Haluan kiivetä taloni katolle ja nauttia Helsingin siluetista. En halua katsoa Hanasaaren hiilikasaa.

Haluan kulkea pummilla ja lopettaa maksullisen joukkoliikenteen. En halua maksaa joukkoliikenteestä, jossa spårakuskit eivät pääse kuselle.

Haluan pistää ranttaliksi ja hulinoida menemään. En halua kuunnella Arkadianmäen tekosyitä siitä miksi saamelaiskäräjälaki ei mennyt läpi.

Haluan syödä nuudeleita kalsareissani ja katsoa Muumeja. En halua ajatella talonvaltauksien olevan ainoa keino saada kodittomille katto pään päälle.

Haluan loikoilla. Chillata paskaks. Ottaa löysää. En halua suorittaa yhtään mitään. P

32

TEEMA TEKSTI: Vivian Asikainen KUVITUS: Vivian Asikainen, Pixabay

Ihan oikea taiteilija?

Istun uusien tuttavuuksien kanssa nauttimassa illasta ja keskustelu etenee omaa rauhallista tahtiaan.

Joku kysyy, onko mulla mitään harrastuksia? Aa joo, huomaan suustani kuuluvan tutun vastauksen.

Kerron käyväni säännöllisesti salilla, nauttivani seinäkiipeilystä tai kokeilleeni tankotanssia joskus. Voin helposti kertoa nauttivani kirjojen lukemisesta, ruoanlaitosta tai neulomisesta. Harrastuksina niitäkin voi kai pitää. Usein en kuitenkaan uskalla edes mainita nauttivani pianonsoitosta tai laulamisesta, maalaavani säännöllisesti tai kirjoittavani runoja. Sanomatta jää, miten olen elämäni aikana löytänyt iloa taiteesta ja huomannut uppoavani omiin ajatuksiin, vaeltanut jonnekin ihan muualle ahdistuksen ja stressin häviten kauas taka-alalle. Sellaisia asioita en ikinä myöntäisi jollekin juuri tapaamalleni puolitutulle. Ne tuntuvat aivan liian henkilökohtaisilta.

Taiteiden kanssa oma paikka tuntuu aivan käsittämättömän vaikealta hahmottaa, saatika sitten todeta ääneen. Enhän minä siitä ammattia ikinä haluaisi. Monien muiden harrastusten kanssa suhtautumiseni tuntuu neutraalimmalta. Niitä tehdään enemmän ilman odotuksia tai oletuksia, jolloin kyse on vain minusta ja omasta suoriutumisestani. Itsensä kehittämisestä. Kuitenkin taiteellisemmissa asioissa koen, että innostukseni pitäisi oikeuttaa jotenkin. “Oletko sä muka hyväkin siinä? Todista!” “Haluaisin joskus kuulla, kun soitat.” “Nimeä kaikki albumit siltä artistilta tai näytä jokin kuva piirroksistasi.” “Et sä kyllä näytä yhtään miltään taiteilijalta.” Ei kukaan tietenkään sanoisi mitään sellaista, kommentit ainoastaan kiertävät ajatuksiani.

Olen kasvanut siinä ympäristössä, jossa pitäisi mennä oikeisiin töihin ja kova duuni on rahaa. Olen oppinut, miten koulussa on niitä oikeita oppiaineita ja sitten on niitä vähemmän tärkeitä. Olen myös kuullut kulttuurin olevan luksusta. Mitä siitäkin pitäisi ajatella? Itselle henkinen hyvinvointi ja pään kasassa pitäminen tuntuvat enemmänkin elinehdolta. Elämän myötä yksi kerrallaan käydyt keskustelut ovat syöpyneet aivoihini, eikä niitä saa poistettua sieltä. Jos haluaisi tehdä taidetta tosissaan, siitä pitäisi saada rahaa tai sen pitäisi olla kokoaikaista.

Luovissa asioissa paine omasta tekemisestä tuntuu ahdistavalta. Yliopistossa kirjoittamista ja oman tekstin tuottamista on enemmän kuin missään muualla elämässä on vielä ollut. Kirjoittamisen tulva on kuitenkin luonut jonkinlaisen ähkyn, eikä se ole enää niin helppoa tai vapauttavaa. Pitäisi tehdä jotain, jonka takana uskaltaa seistä, eikä asioiden kokeileminen niiden itsensä tai oman hyvinvoinnin takia tunnu riittävältä. Itselleni kirjoittaminen oli ennen ollut nautinnollista ja auttanut uppoutumaan omaan pään sisäiseen maailmaani. Muutaman kuukauden opiskelun jälkeen ajatukset ovat välillä tuntuneet todella tyhjiltä. Sanoja ei synny, vaikka kuinka istun luovassa mielentilassa kahvi kädessä pakottaen itseni työskentelemään ja “oksentamaan” jotain paperille. Niitä ei voi pakottaa.

Oman tilan ottaminen ja sen itselleen myöntäminen on älyttömän vaikeaa. Vaatimattomuuden sijaan olisi kiva pystyä olemaan rehellinen niin itselleen kuin muillekin ja todeta, ettei elämä ole niin vakavaa.

Ehkä voin vielä joku päivä sanoa olevani ihan oikea taiteilija, ja ääneen sanomisen jälkeen siitä tulee totta. P

33

TEEMA

Mitä edes on suomalainen taidekulttuuri?

TEKSTI: Vivian Wesslin KUVITUS: Pixabay

O

n vuosi 2012, olen viidennellä luokalla ja kouluviikon kohokohta on retki elokuvateatteriin. Kino Tapiolan ainoa sali huokuvaa vanhan ajan särmää ja samettiset penkit vaimentavat oppilaiden muutenkin laantuvan supinan. Naakkapoika noudatti Koulukino-näytöksissä viljeltyä pohjoismaista kaavaa, joka oli jo ehtinyt muodostua sisäpiirivitsiksi kavereitteni kanssa: päähenkilö on huonosti voiva lapsi, jonka tilan syy johtuu yleensä joko traumatisoivasta peheympäristöstö tai koulukiusaamisesta. Lapsi yrittää pyristellä irti näiden ulkopuolisten tekijöiden kahleista ja tyypillinen katalyysi romahdukselle on “Tämä on sinun unelmasi, isä, ei minun!”, kun päähenkilö on vihdoin saanut tarpeekseen esimerkiksi jääkiekosta.

Nämä haukotuksia herättävät toistuvat kokemukset suomalaisen – ja laajemmin pohjoismaalaisen – taiteen masentavuudesta ja nukuttamistaidoista säilyivät mukanani pitkään, niinkin syvinä että yläasteikäisenä muistan kovasti toivoneeni olevani vaikkapa amerikkalainen, jotta voisin kokea pitämäni taiteen ja viihteen tuotannosta jonkinlaista kansallisylpeyttä kateuden sijaan. Enkä suinkaan ollut ainoa ajatuksieni kanssa; muistan käyneeni useamman keskustelun eri ystävien kanssa siitä, kuinka suomi on kielenä tönkkö ja kuinka toivoisimme puhuvamme englantia arjessa. Yhdysvallat eivät myöskään ole sattumalta yksi yleisimmistä, ellei yleisin, vaihtokohde Suomen lukiolaisille.

Riippumatta kotimaisen kulttuurin laadusta ja kiinnostavuudesta, pelkästään sen poikkeavuus amerikkalaisuudesta tekee siitä epämieluisaa jenkkivetoisen länsimaisen kulttuurihegemonian maailmassa. Viihde on yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa maan kansainväliseen mieliku-

34

vaan – Japanista mieleen tulee Hello Kitty sotarikosten sijaan ja Yhdysvaltojen armeijasta Kapeeni Amerikka, eikä lapsiin osuvat lennokki-iskut.

Vaikka Suomi kuuluukin länsimaihin yhteiskuntapoliittisten kriteerien lisäksi silkasta halusta, verrattain syrjäinen geolokaatio, poikkeava kieli ja maan nuoruus ovat jo tarpeeksi tehdäkseen suomalaisista osallistujan sijaan kuluttajan amerikkalaisen kulttuurituotannon pehmeän vallan kahvaan.

Kansallisesti yhtenäisen taidekulttuurin kehittäminen on Suomessa ollut käytännön mahdottomuus ennen viimeisintä vuosisataa, sillä nyky-Suomen alueella ei ole ollut yhtä yhtenäistä valtiota ennen vuotta 1917. Suomen historia jaetaan usein itsenäisyyteen, Venäjän suuriruhtinaskunnan kuulumiseen ja Ruotsin vallan aikaan.

Historiantunneilta tuttu Pähkinäsaaren rauha ei kuitenkaan tapahtunut kuin vasta 1300-luvulla, mikä saattaa virheellisesti johtaa uskomaan jonkinlaisen koskemattoman, puhtaan, proto-Suomeen olemassaoloon. Todellisuudessa nyky-Suomen maa-alue ei ollut järjestäytynyt yhteiskuntana ja saamelaisten lisäksi sitä asuttivat kulttuuriltaan ja heimotaustaltaan erilaiset yhteisöt, jotka sekoittuivat “suomalaisiksi” vasta Ruotsin ollessa jo vallassa. Jonkin yhden tietyn alkuperäisen suomalaisen kulttuurin etsiminenkin on historian valossa nurinkurista.

Tämä ei kuitenkaan estänyt 1800-luvun kansallisromatikkoja tehtailemasta kulttuuri-identiteettiä kansallispuvusta Kalevalaan. Kasvava itsenäisyyden kaipuu yhdistettiin mielikuvaan yhtenäisestä kansasta, joka vapautetaan vieraan vallan ikeestä.

Suomen kohdalla alistetun kansan tarina ei kuitenkaan löydy luontevasti faktatietoa selaamalla,

TEEMA

joten taiteellisia vapauksia hyödynnettiin laajasti, jotta saatiin muodostettua mieleinen Daavid ja Goljat -asetelma. Ironisesti suomalaisuutta jahdatessa tieltä pyyhittiin monia pienempiä paikallisia kieliä ja kulttuureja, kuten karjalaiset.

Fennomaanien kannalta kiusalliseksi muodostuu myös se, että suomensukuiset heimot hegemonisoituivat muuttoliikeiden kautta vasta Ruotsin ajalla, jolloin ruotsalaiset siirtolaiset ja sitä kautta suomenruotsalaiset ovat yhtälailla osa tätä “alkuperäistä suomalaisuutta”, jos siihen valitsee uskoa.

Kuten yleensäkin etnisen puhtauden innoittamissa liikkeissä, suomalaisen kulttuurin vaaliminen tuppaa nykypäivänä usein olemaan rivien välistä annettu vinkki äärioikeistolaisesta suuntautumisesta. Tämä halu suojella ja tuottaa jotain puhtaasti suomalaista saattaa rasististen ja xenofoobisten motiivien ohella kummuta samanlaisesta vähemmyyteen pohjaavasta häpeästä, jota tunsin itse suomalaisia elokuvia ja suomen kieltä kohtaan nuorempana. Psykologiasta tiedämme alemmuuskompleksin kääntyvän helposti ylimielisyyteen ja vihamielisyyteen koettua uhkaa kohtaan: tässä tapauksessa muita kulttuureita.

Ollakseen suomalaista taiteen tai taiteilijan ei tarvitse olla osa mitään katkeamatonta linjaa

muinais-Suomesta 2000-luvulle, sillä saamelaisten ollessa maan todelliset ensimmäiset asukkaat on merkityksetöntä, kuka oli toisena ja rantautui mistäkin päin. Kuten totesin jo aikaisemmin, nykyisin tuntemamme “suomalainen kansa” kehittyi alun perin eri heimojen ja siirtolaisryhmien sekoittuessa keskenään, joten on mielestäni täysin absurdia yrittää nyt muutama sata vuotta myöhemmin sulkea suomalaisuuden ovea ihmisiltä ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan vuoksi.

Vaikka Suomi on tänä päivänä verrattain homogeeninen, ei sen tulisi olla mikään vaalittava tai tavoiteltava itseisarvo, vaan yksinkertaisesti tilastollinen huomio muiden joukossa.

Taiteen ei myöskään tarvitse sopia amerikkalaisen viihteen muottiin ollakseen hyvää. Kesken suomalaisuusangstiani kahdeksannella luokalla minun piti lukea Juhani Ahon teos Papin tytär kouluprojektia varten. Ahon tapa kuvata matelevaa kesää järvimaisemassa toi minut keskelle heinäkuun seisovaa ilmaa, kultaa viljavia peltoja ja koivikon huminaa. Kirjan myötä tajusin samaistuttavuuden ja tuttuuden arvon taiteessa. Suomalaista taidekulttuuria ei tarvitse hävetä ja yrittää näivettää sen laihan kansainvälisen menestyksen takia. Sen arvon voi nähdä paremmin sen omassa kulttuurisessa kontekstissa ja siinä, koskettaako se kontekstin asettamien raamien sisällä.

Naakkapojan vika ei siis ollut pohjoismaalaisuus, vaan yksinkertaisesti se, ettei 11-vuotiaiden ehkä kannata olettaa nauttivan inhorealistista perhetrauman kanssa kamppailusta harmaansävyisessä taide-elokuvassa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin suomalaisen luokkayhteiskunnan arjen hankauksiin pureutuvat kirjat ja sarjat taas kiinnostavat enemmän kuin mikään, ja olen kiitollinen jokaiselle joka jaksaa tuottaa sitä taidetta. P

35

SEKALAISTA

Historiallinen ilonpilaaja Kirjoittaja on Policyn päätoimittaja. Policy on Polhon ensirakkauden VOO:n ainejärjestölehti, joten myös Policyn ja Poleemin välit ovat läheiset ja lämpimät Suomalaiset ovat melankolisia, masentuneita ja ankeita. Toisaalta Suomi on rikas länsimaa, joka vuosi toisensa jälkeen paistattelee World Happiness Report -tilastojen kärkipaikalla. Vaikka suomalaiset ovat stereotyyppisesti hiljaisia, vaatimattomia ja vetäytyviä, samaan aikaan täytyy olla ylpeä omista aikaansaannoksistaan ja koko Suomesta.

Suomalaisten omakuva on kaksijakoinen. Toisaalta ollaan nöyriä ja vaatimattomia introverttejä. Toisaalta ollaan tavattoman ylpeitä omasta menestyksestä ja siitä, että Suomi todella on maailman paras monessa suhteessa. Sitä ei pelätä julistaa kaikille. Suomalaisiiwn on onnistuttu iskostamaan samaan aikaan suuri kansallinen ylpeys ja hienoinen pessimismi.

Itsenäisen Suomen historiallinen narratiivi ryysyistä rikkauksiin on nerokas. Draaman kaari on täydellinen, koska suomalaisuuden kaksijakoisuus piirtyy tarinaan alusta asti. Suomen kehitys Euroopan syrjäisimmästä ja köyhimmästä kolkasta maailman rikkaimpien valtioiden joukkoon on todella uskomaton ihme. Toisaalta suomalaiset historioitsijat ovat onnistuneet erinomaisesti pahimpien ryppyjen silottelemisessa.

Itsenäinen Suomi on maailman paras eeppinen sankaritarina, koska traagiset vaiheet on puettu niin hyvin onnistumisen roolivaatteisiin.

Alkukohtaus on dramaattinen. Sekavassa maailmanpoliittisessa tilanteessa suomalaiset sortuvat veriseen sisällissotaan heti itsenäistymisen jälkeen. Historiankirjoituksessa sisällissodan vaiheet perataan tarkasti, mutta sisällissodan jälkeiset vuodet kehystetään tiivistyvään yhteistöyhön ja demokraattisen hallinnon voittoon. Toisaalta samaan aikaan vankileireillä virui tuhansia suo-

36

VI PO ERA LI SK CY YN TE -L KU KST VI I: J EH Ä: TU yr i H S: TI Pix uttu a n bay

en

malaisia, jotka oli riisuttu kansalaisoikeuksistaan. Vaikka Suomi ei sortunut sisällissodan jälkeen oikeistodiktatuuriin monen muun vasta itsenäistyneen maan tavoin, myös meillä lapuanliike ja IKL keräsivät merkittävää kannatusta.

Progressiivinen kehitys maailmansotien välisenä aikana katkeaa suuressa suomalaisessa narratiivissa talvisodan syttymiseen. Perinteinen suomalainen historiankirjoitus korostaa talvisodan henkeä ja suurta kansallista yhtenäisyyttä ylivoimaisen vihollisen edessä. Suomen osallisuus toiseen maailmansotaan on virallisesti torjuntavoitto, vaikka suuri osa Suomen pinta-alasta luovutettiin Neuvostoliitolle, noin 420 000 ihmistä jäi kodittomiksi ja noin 80 000 sotilasta kuoli. Suomi ehkä säilytti itsenäisyytensä, mutta maksoi siitä kalliin hinnan.

Jatkosodan jälkeisen Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle ankarat. Alueluovutusten lisäksi Suomi muun muassa sitoutui sotakorvauksiin ja poliittisiin myönnytyksiin. Sotakorvausten kaiku kuulosta erityisen hienolta. Suomi teollistui valtavassa aikapaineessa todella nopeasti. Kiivaan talouskasvun aikaa ihaillaan ja muistellaan lämmöllä. Sotakorvauksia verrataan jopa Nokian nousun merkittävyyteen Suomen talouskehityksen kannalta. Toisaalta Suomi olisi voinut käyttää resurssit ja työvoiman oman sodan runteleman maan jälleenrakentamiseen sen sijaan, että suuri osa teollisuustuotannosta olisi ohjattu Neuvostoliittoon.

Myös Paasikiven-Kekkosen linja nähdään pragmaattisena ja pakollisena pahana. Virallisesti Suomi säilytti oman demokratiansa ja taiteili mallikkaasti lännen ja idän välissä. Toisaalta kyynisesti voidaan ajatella, että suomettumisen huippukaudella tehtiin Neuvostoliiton vuoksi

SEKALAISTA kompromisseja, jotka vähintään venyttivät demokratian sääntöjä. Muun muassa Urho Kekkonen käytti Neuvostoliittoa häikäilemättömästi omien poliittisten pyrkimystensä ajamiseen. Suomi varmasti kumarsi ajoittain liian syvään itään.

Myös 1990-luvun lama oli valtava tragedia suomalaisille.

Tuhannet menettivät työnsä ja jopa asuntonsa, mutta nykyhetkessä lama nähdään lähinnä historiallisena kuriositeettina, joka vaihtui nopeasti Nokian nousukauteen ja jääkiekon maailmanmestaruuteen.

Itsenäisen Suomen tarina todella on huikea loikka köyhyydestä maailman vauraimpien ja menestyneimpien maiden joukkoon. Toisaalta suomalainen historiapolitiikka korostaa voimakkaasti hyviä hetkiä ja traagisista vaiheista muistellaan vain hopeareunuksia. Kansallista yhteisymmärrystä on ehkä helpompaa rakentaa sankaritarinan varaan, mutta myös heikoilla hetkillä ja vaikeuksilla on oma paikkansa.

Itsenäisen Suomen historia on ennen kaikkea voittajien historiaa. Silti historian vaiheet eivät ole kohdelleet kaikkia yhtä hyvin, vaan suuri joukko suomalaisia on eri tavoin hävinnyt historian vaiheissa. Emme saa unohtaa heitä. Vaikka olisi kivaa keskittyä huippuhetkiin, on myös tärkeää pilata suuren kansallisen tarinan ilo muistelemalla punavankeja, karjalaisevakkoja ja omaisuutensa 1990-luvun lamassa menettäneitä. P

37

SEKALAISTA

Herkkyyden rajamailla Haluutko mitalin vai kenties halin, oot pehmee poika, ja niin läpinäkyvä.

- Nelma U Hän lakkaa kynnet ja laittaa hameen päälle ja onkin yhtäkkiä feministi. Feminiinisyys ja tietynlainen pehmeys tekevät hänestä ei-uhkaavan ja sen myötä myös romanttisesti kiinnostavamman.

Miellämme yhä enemmän materian, esteettisen olemuksen ja ulkoiset piirteet merkeiksi identiteetistä. Siksi myös cis-sukupuolisen ja heteroseksuaalisen miehen lakatut kynnet ja useamman Simone de Beauvoirin teoksen sisältämä kirjakokoelma kertovat heti, että tämä mies ei sinua satuta. Muodikkaisiin kynsikkäisiin ja runokirjoihin verhoutuneet ihmiset eivät istu uhkaavan ja vaarallisen miehen muottiin. Älä käsitä väärin. On hyvä, että miehet voivat yhä vapaammin leikitellä sukupuolellaan ja ottaa etäisyyttä perinteiseen länsimaiseen maskuliinisuuteen. Myös taiteesta saa tykätä, se on enemmän kuin ok. Tämä ei ole hyökkäys sukupuoliroolien rikkomista tai taiteellisuutta kohtaan.

Pehmeät pojat vain pääsevät usein kuin koira veräjästä. Kusipäisyys ja naisten manipulointi saa eräänlaisen oikeutuksen, kun osaa nimetä bell hooksin ja puhuu naisten emansipaatiosta. Herkän, taiteellisen pojan estetiikalla saa liian helposti kuitatuksi esimerkiksi naisten esineellistämisen. Pehmopoika on muistutus siitä, ettei misogynia ole aina niin peittelemätöntä tai näkyvää.

Miksi ne pehmopojat sitten vetoaa? Olen sulaa vahaa, mikäli toinen puhuu kriittisesti partiarkaatista, lukee kaunokirjallisuutta ja haluaa näyttää minulle tekemiään hiilipiirroksia. Yhteiset kiinnostuksenkohteethan avaavat aukottomasti uusia ovia keskustelulle, mikä tekee kanssakäymisestä mielekkäämpää. Valitettavan usein päädyn kuitenkin tilanteeseen, jossa taiteellisuus valjastetaan oudoksi vähentämisen välineeksi. “Oikea” ja hyväksytty taide on jälleen saneltua, ja tarkkaan rajattua.

Populaarikulttuuri, erityisesti naisille suunnattu sellainen, on noloa viihdettä, jota vain tyhmät kuluttaa. Ai sä katot Gilmore Girlsiä... mä katon kyl vaa Jörn Donnerin lyhäreit...

Hän on suuri taiteilija, minä muusa, jonka ajatukset ovat irrelevantteja tämän miesselittämisen manifestoituman edessä. Taiteilijoiden viihdyttäminen oli pitkään naisille ainoa tapa päästä lähelle luovaa työtä, eikä asetelma kenties ole vielä kokonaan kadonnut. Älykkyyden sukupuolistereotypiat ovat ainakin jossain mielessä yhä voimissaan.

Leukani on pudonnut Harju kasin lattialle. Hetkessä olen Gregor Samsa, yhtä hämmentynyt.

Pehmeämmät kulmat voivat siis pettää. Pehmopoika on one of the good ones ja myös kivullisen tietoinen siitä.

38

SEKALAISTA

Kohtaus Harju kasista: P

Harju 8, kauniiden taiteilijasielujen näyttäytymispaikka. Terassilla tapahtuu...

Taidepoju (tupakka suussa): Joo, siis kyl mä kirjotan vähä runoi.

Olen rakastunut, ihastunut. Valmis kaikkeen! Olen löytänyt täydellisen matchin, epävakaan otsistytön luontainen vastinparihan on teennäinen runopoika!

Minä: Millasia?

Taidepoju: No siis en mä tiiä tiiäks sä Foucaultii... mut siis kirjotan niiku oikeesti isoist eksistentiaalisist jutuist. Mun omaa tajunnanvirtaa, jos sä tiiät mitä se meinaa.

Taidepoju vetää Kafkan Muodonmuutoksen kangaskassistaan.

Taidepoju: Oon lukenu tän 17 kertaa. Monta kertaa sä? P

P

TEKSTI JA KUVITUS: Ursula Sadinmaa, Lilli Rajasaari

39

SEKALAISTA

KESKUSTELUJA ISÄN KESKUSTELUJA ISÄNKANSSA KANSSA TEKIJÄ: Krista Krista Korpiniemi

40

SEKALAISTA

Olutta opiskelijabudjetilla - Poleemin vappuarvostelu KUVITUS: Sampsa Vaitoja

Vappu lähestyy, ja janoinen haalarikansa ryntää jälleen tyhjentämään kauppojen hyllyt.

Toukokuun puolella kun ollaan, on kuitenkin opiskelijan budjetti tiukoilla.

Ei hätää, Poleemi auttaa. Laitoimme koko päätoimituksen makunystyrät hyötykäyttöön ja selvitimme, mitkä halvat oluet ovat rahojenne arvoisia. Arvioimme oluet tutulla 1-5 asteikolla, jossa arviointiperjaatteena toimii hintalaatusuhde.

Rainbow Lager 4.3% hinta: 1.17€.

Lidl olut 4.3% hinta: 1.05€.

K- menu lager olut 4.2% hinta: 1.12 Lidl olut: ”litkiessä tätä libidoni laski.” 1,5/5 K-menu lager: ”Maku muistuttaa tunnin seissyttä, puoliksi juotua, humalassa hukattua lauantai iltaa.” 1/5 Rainbow lager: ”Kuin tuulahdus tirskuvasta takatalvesta.” 4/5

Lidl olut: ”Nappakka alkumaku, mikä ei yltä loppuun saakka.” 3/5 K-Menu Lager: ”Yllättävä design, mikä ei toisaalta parantanut kokemusta ollenkaan. Väsynyt makumatka. Ei jatkoon”. 2/5 Rainbow lagaer: ”Lähikaupan luottoystävä. Ei jätä suuta kuivaksi.” 4,5/5 Lidl olut: “Alkoholin ja maltaan sulosointuinen sinfonia. “ 4/5 K-Menu Lager: ”Marraskuisen räntäsateen jälkeisen loskan tuntuma etoo.

Lähinnä oksettava kokonaisuus. Kesko antakaa Siwa takaisin.” 1/5 Rainbow lager: “Omaa nimensä mukaisen metallisen jälkimaun. Silti hellepäivän klassikko.” 5/5 Lidl olut: ”Puiseva ja metsällinen. Herättää kaipuun keskelle metsää.” 3,5/5 K-menu lager: ”Sanoisin, että mehuisa, joskin hieman vetelä.” 2/5 Rainbow lager: ”Kuin kirkas kesäpäivä. Hämmästyttää hedelmäisyydellään”. 4/5

Kokonaistulos Rainbow Lager: 4,4/5 Lidl olut: 3/5 K-menu lager: 1,5/5 P

41 41

SEKALAISTA

POLEEMIN

JALLUJAHTI

Mitä olisikaan vappu ilman jallujahtia? Sitä ei onneksi tänä(kään) vuonna tarvitse pohtia, sillä päätoimituksen äärimmäisen kekseliäät mielet ovat loihtineet vappukansalle veden kielelle nostattavan perinteikkään jallujahdin! Oi janoinen lukijamme, kampusalueellamme (ehkä myös hiukan sivussa siitä) on piilotettuna kolme kappaletta kultaakin arvokkaampia jallukuponkeja. Tehtäväsi on löytää ne.

Onnea matkaan.

JALLU nro. 1 Entisen seksitautiklinikan tilojen pirskeistä tuttuakin tutumpi lokaatio, jossa juhlijat jos toisetkin ovat tyydyttäneet tarpeitaan.

JALLU nro.2 100-vuotias Kekkonen

JALLU nro.3 Kun kalikka kalahtaa, koira kilahtaa. Eli toisin sanoen, kun Tervaa matostasi löydät, jallun laituriin köytät.

Löydettyäsi Poleemin Jallukupongin: 1. Ikuista tilanne kuva-materiaaliksi 2. Ota kuponki mukaasi 3. Etsi päätoimittaja käsiisi saadaksesi palkinnon!

4. Nauti P

42

MOT ARBETSLIVET MED YKA YKA är fackförbundens föregångare och med dig på resan in i arbetslivet.

Vi hjälper dig att hitta karriäralternativ och att utveckla din yrkesidentitet ► Vi övervakar blivande samhällsvetares intressen ► Vår verksamhet är gemenskaplig: YKA:s medlemmar träffas på evenemang, inom studentverksamheten, i kamratnätverk, i lokalföreningarna och inom mentorverksamheten ►

Läs mer: yka.fi/sv

Vi bygger samhället tillsammans

43

P