Poleemi 4/2011

POLEEMI 4 / 11

Yhiksen

syysmatka

lokakuussa 2011 Kuvat: Mikko Virta

Istanbuliin

Sisällys 4 Pääkirjoitus

Eetu Jokela 5 Gradupalsta

Katja Mentula 6 Harjoittelupalsta

Henrik Kallio 8 Terrorismi

Ilmar Metsalo 11 Kreikan 1900-luku toisinajattelijan silmin

Tuomas Lassinharju 15 Sota tuli museoon

Anna Niemi 18 Akateemista vapautta japanilaisittain

Laura Kopilow 20 Oli keväällä Koreaa

Poleemin lukija 26 Kun torpasta savupiippu katosi

Eetu Jokela 29 Taloutta ja elämää

Hanna Marjoranta 30 Atatürkin perintö vaakalaudalla

Riina Hyökki 33 Palopuhe Topi Houni 34 Miljardööristä marttyyriksi

Simo Ortamo 36 Stressaa rennosti

Janne Soisalon-Soininen 38 Puheenjohtajalta

Ilari Leskelä 40 Konista sekaisin

Teemu Perhiö

Poleemi 4/2011

36. vuosikerta

Vastaava päätoimittaja Eetu Jokela Päätoimittajat Hanna Marjoranta Simo Ortamo Veikko Jarmala Ulkoasu Mikko Virta Taitto Päätoimitus Kannen kuva Simo Ortamo Paino Unigrafia Painos 250 ISSN 1235-4412 Sähköposti poleemi-2011@helsinki.fi Julkaisija Poliittisen

”Kun homman tekee heti, niin se on sitten tehty.”

- Eetu Jokela

historian opiskelijat

Polho ry

Poleemi saa HYY:n järjestölehtitukea.

Pääkirjoitus Eetu Jokela

V

uosi 2011 tullaan muistamaan suurten spektaakkelien ja mullistusten vuotena. Kaikkea vuoden aikana tapahtunutta ei tähän pysty listaamaan, mutta otsikoita hallitsivat muun muassa arabikevät, eurokriisi, 2000-luvun etsityimmän lainsuojattoman Osama bin Ladenin kuolema. Alkuvuoden seuratuimpia uutisia oli Japanin maanjäristys ja tsunami, joka muistutti kuinka tiivisti yhteenkietoutunut maailmamme on: katastrofi vaikutti niin maailman teknologiateollisuuteen kuin Saksan energiapolitiikkaan.

Punk-yhtye The Clashin eräänlainen motto oli aikoinaan ”history is unwritten”. Yhtye taisi tällä tarkoittaa, että Reaganin ja Thatcherin uusliberalismi ei ollut vaihtoehdotonta, vaan oli korvattavissa mieluiten yhtyeen saarnaamalla uusvasemmistolaisella maailmankatsomuksella. Fraasin elinvoimaisuus todistettiin kuluneen vuoden aikana: status quot murtuivat ympäri maailmaa ällistyttävällä vauhdilla. Tulehtuneessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ei tarvittu kuin yhden torikauppiaan polttoitsemurha, minkä jälkeen itsevaltiaat kaatuivat kuin dominonappulat Tunisiassa, Egyptissä ja viimeksi Libyassa.

4

POLEEMI

Suomessakin poliittinen status quo mureni. Perussuomalaisten kannatus räjähti tavalla, jota kukaan ei vielä puoli vuotta ennen vaaleja kyennyt ennustamaan. Perinpohjainen muutos poliittisessa maantieteessä näyttää toistaiseksi tulleen jäädäkseen – perussuomalaisten kannatus ei horju viitasaarelaisen sahurin lausunnoista huolimatta.

Franics Fukuyama arveli vuonna 1989, kylmän sodan vedellessä viimeisiään, että liberaalin demokratian ja globaalin markkinatalouden tulisi kommunismin romahdettua valloittamaan maailan. Eri ideologioiden välinen mittelö maailmanherruudesta päättyisi ja historian suuret narratiivit loppuisivat. Fukuyaman ajatus on osoittaunut olleensa aikansa lapsi: vaikka Tunisiassa järjestettiin uudet vaalit, Egyptissä vallankumous on pysähtynyt sotilasjuntan ”väliaikaishallintoon”. Kiinassa massat eivät ole heränneet vaatimaan demokratiaa ja Pohjois-Koreassa maailman orwellilaisin yhteiskunta ei näytä väsymisen merkkejä. Eurokriisin syventyessä markkinatalous näyttäytyy taas monille länsimaiden asukkaille lähinnä mekanismilta muuttaa verorahat pankkiirien bonuksiksi. Länsimaissa kapitalismin rakenteet eivät vielä ole Occupy Wall Streetin kaltaisis-

Kuva: Hanna Marjoranta

ta mielenosoituksista huolimatta horjuneet. Mutta kulunut vuosi on kuitenkin opettanut meille sen, että historian kulkua eivät ohjaa etukäteen muotoillut lainalaisuudet, vaan ihmisjoukkojen toiminta.

History is unwritten.

Gradupalsta Katja Mentula Vuoden viimeisellä palstalla graduntekoprosessiaan Poleemille valottaa Katja Mentula.

Mikä on gradusi aihe?

Kuva: Anna Halonen

Aikomuksenani on tutkia pro gradu -työssäni Vihreän liiton kehitystä sisäisen demokratian näkökulmasta.

Erityisfokuksessa ainakin näin alustavasti tulee olemaan rotaatioperiaatteen muuttuminen puolueen vanhentumisen myötä. Rotaatioperiaate on ollut puolueen toiminnan alusta lähtien oleellinen osa puolueen keskushallinnon toimintalogiikkaa. Sen perimmäisenä tarkoituksena on ehkäistä puolueen sisäisten ryhmittymien muodostumista, välttyä niin sanotun puolue-eliitin muodostumiselta. Rotaatiosta näyttää kuitenkin muodostuneen vain muodollisuus Vihreän Liiton sisällä, jäänne liikkeestä. Nykyään puolueen luottamushenkilöt hoitavat toimiaan lähes yhtä pitkään kuin kollegansa muissa puolueissa.

Kuinka päädyit valitsemaasi aiheeseen?

Omaan aiheeni valintaan vaikuttivat sekä päämäärätietoisuus että sattuma.

Vihreää liittoa tutkin siksi, että kuulun oletuksilla pelattaessa melko todennäköisesti puoluetta äänestäviin. Nuori nainen pääkaupunkiseudulta, joka on opiskellut niin valtio- kuin ympäristötieteitä. Sen enempää ei tältä stereotyypiltä odoteta. Mutta tarjoaako Vihreä Liitto oikeastaan sen ekologisempaa ja demokraattisempaa vaihtoehtoa, kuin muut puolueet? Puolueiden ympäristöohjelmissa ei nykyisin tosiasiallisesti ole ydinvoimakysymystä lukuun ottamatta suurempia eroja.

Vihreiden painavat toimet suoran demokratian edistämiseksi ovat olleet olemattomia. Puolue lähinnä muistuttaa iänikuisesta ryhmäkurin puutteestaan. Lisäksi Sveitsin-malli-

korttia vilautellaan puheissa aina silloin tällöin. Itse sijoitan nämä osastolle tyhjää retoriikkaa. Siten onkin miellyttävää päästä oman tutkielman parissa tarkastelemaan arkiston mappien sisältöä: löytyykö suurempia visioita demokratian kehittämiseksi vai ei?

Millaiseen lähdemateriaaliin gradusi perustuu?

Lähdemateriaalinani tulen käyttämään Vihreän liiton arkistoa. Valtaosa koteloiden sisällöistä koostui puolueen eri orgaanien kokousten pöytäkirjoista.

Näistä tutkimuksessani tulen käyttämään valtuuskunnan, puoluehallituksen sekä liitto- ja vuosikokousten pöytäkirjoja ja näiden liitteitä. Lisäksi löysin arkistosta joitakin ajatuksia herättäviä kirjeitä, lehtiartikkeleita, käsikirjoituksia ja epämääräisiä muistilappuja.

Koska pöytäkirjoissa ja niiden liitteissä on suhteellisen useasti viitattu Vihreään Lankaan, tulee sen numeroiden läpikahlaus olemaan osaltani seuraava etappi.

Mikä graduprosessissa on ollut haastavinta ja mikä helpointa?

Haastavinta on kenties ollut hahmottaa, missä kulkee oman ja omaksutun tiedon raja. Mitkä ajatukset siis ovat niin sanottua omaa tuotantoa ja mikä puolestaan on puhdasta mukaelmaa aiemmasta tutkimuksesta? Helpointa on ollut omien mietteiden kirjaaminen, jos niitä on sattunut ilmaantumaan.

Mitä tapahtuu gradun jälkeen?

Teen konkurssin.

Kiitos haastattelusta!

POLEEMI

Katjaa haastatteli Hanna Marjoranta.

5

Harjoittelupalsta Henrik Kallio Poleemi hastatteli vuonna 2010 kandiksi valmistunutta Henrik Kalliota, joka suoritti korkeakouluharjottelunsa syksyllä Lontoon suurlähetystön ulko- ja talouspoliittisella osastolla.

Kuva Eric Förster

Palasit juuri kolmen kuukauden harjoittelusta Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Oliko kivaa?

Takana kokonaisuudessa ihan mahtava syksy. Pääsin tekemään täysin samoja töitä kuin varsinaiset diplomaattiuralla olevat lähetystöneuvokset. Lisäksi sain kattavan kuvan suurlähetystön ja Suomen ulkoasiainhallinnon toiminnasta. Virallisen puolen ohella sain osallistua erilaisiin juhlallisuuksiin. Eri suurlähetystöjen harjoittelijoille suunnatuissa pub-illoissa sai puolestaan tutustua muihin nuoriin ja jakaa kokemuksia. Uusia haasteita, kokemuksia ja ystäviä kertyi syksyyn mittaan lukemattomasti. Oli siis kivaa – potenssiin kymmenen!

Mitä kaikkea toimenkuvaasi kuului?

6

Tehtäviini kuuluivat ensisijaisesti muistioiden ja raporttien laatiminen osaston seuraamilta politiikkasektoreilta. Raporttien laatiminen edellytti osallistumista ministeriöiden taustoitustilaisuuksiin, tutkimuslaitosten keskustelutilaisuuksiin ja muuhun itsenäiseen tiedonhankintaan. Lisäksi laadin virallisia nootteja ja taustaselvityksiä Britannian sekä toimin tarvittaessa Suomen kokousedustajana Lontoossa järjestetyissä tapaamisissa ja neuvotteluissa. Osallistuin myös edustustilaisuuksiin aina USA:n suurlähetystön Halloween-juhlista ranskalaisten isännöimiin viininmaisteluihin.

POLEEMI

Millä tavoin tähänastiset yliopistoopintosi valmistivat sinua ”koulutusta vastaavaan työhön”?

Työskentely Lontoon kaltaisessa asemapaikassa edellyttää itsenäistä työskentelytapaa ja kykyä sisäistää uusia asioita nopealla tahdilla, mihin opinnot valtiotieteellisessä antavat mielestäni mainiot valmiudet. Lisäksi opinnot ovat tarjonneet hyvän pohjatiedon ja riittävän ymmärryksen kansainvälisestä politiikasta, minkä oli tärkeää varsinkin ulkopolitiikasta raportoidessa. Monien konfliktien taustoittaminen vaatii historiallista ymmärrystä ja asiantuntemusta.

Entä mitä uutta opit harjoittelun ansiosta?

Asiantuntemukseni karttui eri sektoreiden EU-asioista ajankohtaisimpiin ulkopolitiikan aiheisiin – aina Ashrafin pakolaissiirtokunnan tilanteesta EU:n energiatehokkuusdirektiiveihin. Toisaalta ulkopoliittinen raportointi on kiinni päivänpolitiikassa, joten opin myös joustavuutta ja jouduin omaksumaan nopealla tahdilla uusia asioita. Lisäksi myös tilannetaju sekä esiintymis- ja paineensietokyky kasvoivat syksyn aikana.

vasti ulko -ja talouspoliittisella osaston virkamiesten yhteisen koordinaation pohjalta. Vaikka työtehtävät perustuivat itsenäiseen toimintaan ja omatoimiseen tiedonhankintaan, virkamiehiltä sai apua ja tukea aina kun sitä tarvitsi.

Lisäksi ministeriön eri osastot lähettivät taustamateriaalia neuvottelujen ja kokouksien seuraamisen helpottamiseksi, joten ohjaus oli mielestäni riittävää ja itsenäistä työotetta tukevaa.

Voisitko kuvitella itseäsi työskentelemässä ulkoministeriössä joskus tulevaisuudessa?

Aikoinaan hakeutuessani opiskelemaan poliittista historiaa haaveenani oli diplomaatin ura ja CD-rekkareilla varustettu bemari. Se haave kuitenkin hävisi pikku hiljaa mielenkiinnon kohteiden muuttuessa ja opintojen edetessä. Harjoittelun myötä mielenkiinto vastaavanlaisiin tai haasteellisempiin kansainvälisiin tehtäviin syttyi kuitenkin uudelleen.

Kansainvälisen uran tehtäväkenttä on monipuolinen ja laaja, joten KAVAKU:un pyrkiminen päätyi jälleen harkinnan alle. Valmistun maisteriksi ensi vuoden alussa, joten we’ll see – kenties ura lähetystöneuvos Kalliona ei olisi hassumpi vaihtoehto!

Millaista oli harjoittelun ohjaus ulkoministeriössä?

Harjoittelun ohjaus rakentui joustaHenkkaa haastatteli Simo Ortamo

Polhon toimijat 2012

Hallitus Puheenjohtaja: Ilmar Metsalo Anna Niemi Eetu Jokela Teemu Perhiö Hannele Kirveskoski Tuomas Saavalainen Riina Hyökki

Topi Houni Teemu Tuominen Johanna Räty Timo Eloranta Sanna Väyrynen

Poleemi Reetta Heiskanen, Tuomas Lassinharju, Janne SoisalonSoininen, Riina Hyökki

Virkailijat Ilari Leskelä, Josefiina Manninen, Hanna Marjoranta, Antti E.P. Lehtinen, Mikko Virta, Laura Kopilow

terrorismi Ilmar Metsalo

Terrorismista on usein puhuttu kasvottomana vihollisena. Nyt olemme löytäneet parrakkaan muslimimiehen kasvot.

M

itä meille tulee mieleen sanasta terrorismi? Kenties turbaanipäinen itsemurhapommittaja, joka räjäyttää itsensä kappaleiksi siviilien keskellä. Tai rakeisella videolla rynnäkkökiväärin kanssa vuoristossa uhoava parrakas jihadisti. Vielä 15 vuotta sitten tilanne oli täysin erilainen.

Eurooppalaisella terrorismilla on pitkät perinteet. Iskut ovat pääsääntöisesti olleet nationalistien tekemiä tai vaihtoehtoisesti vasemmiston ja oikeiston iskuja kylmän sodan aikana. Pääsääntöisesti on pyritty vaikuttamaan paikallisiin asioihin. Terroriteolla oli selkeä poliittinen tavoite, eikä kohteen valinta tuntunut yhtä sattumanvaraiselta.

Syyskuun 11. muutti kaiken. Aika kultasi muistot vanhasta kunnon nationalistisesta hassuttelusta, ovathan IRA:n veteraanit nykyään leppoi-

8

POLEEMI

sia irlantilaissetiä. Kukapa meistä ei ETA:n tavoin olisi joskus haaveillut omasta pikkuruisesta kansallisvaltiosta? Ja eikö RAF:n vasemmistolaisaktivismi ollut enimmäkseen viatonta nuoruuden intoa?

Vuonna 2001 terrorismista tuli pahaa. Viattomuus karisi psykopaattisten islamistien saavuttua näyttämölle. Kansallinen terrorismi jäi taka-alalle. Europol lisäsi terrorisminvastaisen yksikkönsä työntekijöiden määrää seitsemästä 242:een vuosina 2001-2005.

Heikkeneekö Al-Qaida?

Keskeisin muutos tapahtui islamististen terroristiryhmien rakenteissa. Al-Qaida on selkeästi kärsinyt järjestönä Afganistanin sodan myötä.

Tämä ei kuitenkaan ole vähentänyt sen poliittista merkitystä, saati pelotevaikutusta. Terroristiorganisaation

kannalta järjestäytyneisyyden taso ei tunnu olevan erityisen merkittävä tekijä, kunhan järjestön on mahdollista levittää propagandaansa tehokkaasti. Tämä ei globaalissa informaatioyhteiskunnassa ole missään määrin haasteellista.

Al-Qaidan heikkeneminen vaikuttaa osaltaan myös terrori-iskujen ennustettavuuden vaikeutumiseen.

Pienemmät ja toisiinsa harvakseltaan kytketyt terroristiverkostot ovat heikompia, mutta myös vaikeampia havaita.

Yksi al-Qaidan tärkeimmistä ideologeista, Abu Musab al Suri on todennut, ettei al-Qaida ole eikä pyri olemaan ryhmä tai organisaatio: ”se on kutsumus – – metodologia”. Voidaan todeta, että al-Qaida on yhä enenevissä määrin symboli.

Islamistien tavoite on siis radikalisoida maailman muslimit toimimaan yhdessä ja muodostamaan

kansakuntien sijaan yhtenäisen islamistisen kulttuurialueen. Tähän tavoitteeseen on pyritty provosoimalla länttä voimakkaisiin terrorisminvastaisiin toimiin, jotka voidaan retorisesti kääntää muslimeita vastaan kohdistetuiksi hyökkäyksiksi.

Länsimaat pyritään esittämään homogeenisenä blokkina, jonka johdossa on Yhdysvallat.

Retoriikka käyttää vahvasti hyväkseen historiaa ja liittää toisiinsa tapahtumia aina 600-luvulta nykypäivään. Tähän perustuu esimerkiksi YK:n joukkojen rinnastaminen sekä ristiretkeläisiin että Bysantin armeijaan taistelussa muslimeita ja ennen kaikkea islamia vastaan. Eivät syytökset toki ole täysin tuulesta temmattuja, kuten mediassa

”

levinneet kuvat konetykin kärkeen kiinnitetystä ristikorusta osoittavat.

Logistisesta keskuksesta taistelukentäksi Terrorismi on halpaa ja help-

tästä. Kummankin iskun rahallinen hinta oli muutamia tuhansia euroja.

Terrorismi pohjaa nimensäkin mukaisesti pelon tuottamiseen. Pelko aiheutuu iskujen vaikeasta ennustettavuudesta, mihin puolestaan on lukuisa syitä. Etenkin Euroopassa on yleistynyt terroristiryhmittymien ”kotoperäisyys” (home-grown terrorism). Terroristit ovat joko syntyperäisiä eurooppalaisia tai vähintäänkin Euroopan unionin kansalaisia. Myös kytkökset al-Qaidaan ovat tyypillisesti vähentyneet, vaikka ilmeisesti sekä koulutusta että rahoitusta on edelleenkin ollut saatavilla.

Eurooppa on pitkään ollut jihadin taloudellinen ja logistinen keskus. On kuitenkin selvää, että is-

Al-Qaidan heikkeneminen vaikuttaa osaltaan myös terroriiskujen ennustettavuuden heikkenemiseen” poa. Siinä missä World Trade Centerin iskut olivat ulkomailla koulutetun ryhmän toteuttamia, koulutus kohdemaassa on tutkijoiden mukaan yleistymässä. Euroopan suurimmat islamistiset terroriteot, Madridin ja Lontoon pommi-iskut, ovat osoitus

POLEEMI

9

”

Islamistinen terrorismi on nähtävä sekä poliittisena että sosiaalisena ilmiönä”

lamistisesta terrorismista on tullut täälläkin arkipäivää. Jihad nähdään kansainvälisenä kysymyksenä, johon voi osallistua missä päin maailmaa tahansa. Keskeisin muutos Euroopan maaperällä 9/11 jälkeen on puhtaasti lokaalien tai lokaalisesti painottuneiden terroriryhmittymien ilmestyminen kansainvälisten organisaatioiden rinnalle.

”Jihadi-Cool” Terrorismi on muodostunut syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen yhä enemmän alakulttuuriksi. Tyypilli-

nen terroristiryhmittymä ei välttämättä enää rakennu selkeän johdon alaisuuteen, vaan koostuu esimerkiksi lapsuudenystävistä, jotka ovat löytäneet mielekkään ”jengin” radikaalin islamin parista. Terroristiryhmittymät Euroopassa ovat muodostuneet enenevissä määrin itsenäisesti.

Radikalisaatio on sekä poliittista että uskonnollista aktivoitumista. Siihen on useita syitä, eivätkä sosiaaliset ole niistä pienimpiä. Islamistinen terrorismi on nähtävä sekä poliittisena ja uskonnollisena että sosiaalisena ilmiönä.

Erityisen keskeistä tämä on terro-

ritekoihin johtaneiden taustatekijöiden tarkastelussa. Terrorismia ei tule nähdä satunnaisena ja arvaamattomana väkivallantekona. Pääsääntöisesti terrorismia on tarkasteltava poliittisena tekona, joihin johtaneet syyt voivat olla varsin moninaiset. Terrorismilla näyttää olevan huomattavasti käytännön vaikutuksia suurempi pelotevaikutus. Kasvava muslimivastaisuus, konfliktit maahanmuuttajien ja paikallisen väestön välillä sekä Euroopan nationalististen puolueiden nousu ovat kaikki osin seurauksina tästä epävarmuudesta.

Lähteet: Frank Gregory: The Eu’s Response to 9/11. Terrorism and Political Violence 17:105-123, 2005.

David J. Kilcullen: Subversion and Countersubversion in the Campaign against Terrorism in Europe. Studies in Conflict & Terrorism, 30:647-666, 2007.

Kydd, Andrew H., 1963- Walter, Barbara F.: The Strategies of Terrorism. International Security, Volume 31, Number 1, Summer 2006, pp. 49-79 (Article) Johnny Ryan: The Four P-Words of Militant Islamist Radicalization and Recruitment: Persecution, Precedent, Piety, and Perseverance. Studies in Conflict & Terrorism, 30:985-1011, 2007.

Lorenzo Vidino: The Hofstad Group: The New Face of Terrorist Networks in Europe. Studies in Conflict & Terrorism, 30:579-

10

592, 2007

POLEEMI

kreikan 1900-luku Toisinajattelijan silmin Teksti Tuomas Lassinharju

Kuva: Ville Vanhatalo

S

amoihin aikoihin, kun Jussi Halla-aho kaipaili Facebookissa sotilasjunttaa takaisin Kreikkaan, ilmestyi Suomen markkinoille Arja Saijonmaan kirja Nuori alaston nainen, joka kertoi kreikkalaisesta toisinajattelijasta Mikis Theodorakisista.

Säveltäjä Theodorakis koki elämänsä aikana Kreikan sisällissodan ja oikeistodiktatuurin raadollisella tavalla. Theodorakis oli vuosikymmenien ajan aina “väärällä puolella”. Sotilasjuntan aikana Theodorakisista tuli koko läntisen Euroopan vasemmistointellektuellien ihailema toisinajattelija, joka taisteli viimeiseen asti demokratian puolesta. Theodorakisin elämän myötä pääsee tutustumaan koko Kreikan traagiseen 1900-luvun

historiaan.

Kuten jokainen vähintään Hobsbawminsa lukenut tietää, maailmansotien välisenä aikana lähes kaikki Euroopan valtiot sortuivat diktatuuriin. Näin kävi myös Kreikassa, jossa kenraali Ioannis Metaxas kaappasi itselleen vallan vuonna 1936. Neljä vuotta Metaxasin puolue EON - kansallinen fasistinen nuorisojärjestö, joka otti paljon vaikutteita Mussolinin hallinnosta - levitti propagandaa fasismin ja natsismin puolesta.

Theodorakis asusteli Kreikan saaristossa maaseudulla, jossa Metaxasin diktatuurin vaikutukset olivat melko vähäisiä. Koulua käyvillä pojilla oli joka toinen keskiviikko voimistelun sijasta kansallisen kasvatuksen opetusta, mikä tarkoitti pakollista

paraatiharjoitusta Metaxas-nuorison univormuissa.

Ochi-päivä yhdisti kreikkalaiset Vaikka Suomen historiassa kansan yhdistymistä ja talvisodan ihmeen onnistumista pidetään erityisesti tasavaltaisen valtiomuodon ja punamultahallitusten aikaansaannoksina, Kreikassa kansan yhdistyminen onnistui diktatuurista huolimatta. 28. lokakuuta 1940 Mussolinin joukot hyökkäsivät Albanian kautta Kreikkaan, vaikka maa oli ollut aikaisemmin liitossa Italian kanssa. Kreikkalaiset ryhtyivät kuitenkin rajuun vastahyökkäykseen ja ajoivat italialaiset pois valtionsa alueelta.

POLEEMI

11

Metaxas sanoi “ei” (ochi) Italian-lähettilään esittämälle uhkavaatimukselle. Metaxasin vastustus italialaisia vastaan herätti kreikkalaisissa ennennäkemättömän isänmaallisuuden puuskan ja päivä nimitettiin ochipäiväksi. Symbolinen ochi-päivä teki kreikkalaisista yksimielisen kansan poliittisista eroista huolimatta. Kreikkalaisten liikekannallepano alkoi.

Isänmaallisuuden puuska iski myös 15-vuotiaaseen Mikis Theodorakisiin, joka halusi olla toteuttamassa omaa osaansa Kreikan hyväksi.

Eräänä aamuna Mikis lähti salaa kotoa juna-asemalle, josta kreikkalaiset sotilaat lähtivät taistelutantereelle.

Theodorakis ehti kulkea kokonaisen vuorokauden sotilaiden joukossa ennen kuin huomattiin, että mukaan oli livahtanut innokas ulkopuolinen nuorukainen. Tältä reissulta Theodorakis palautettiin takaisin kotiin, mutta päivän aikana hän oli tehnyt päätöksensä. Isänmaan puolustamisesta tuli nuoren Mikisin velvollisuus.

Toinen maailmansota alkoi Kreikan osalta lupaavasti, sillä maan armeija voitti Albaniassa. Voitto jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä pian italialaisten, saksalaisten ja bulgarialaisten joukot ottivat Kreikan haltuun.

Theodorakisin mukaan Kreikan kukistuminen aloitti maassa pimeän ja raskaan aikakauden, jota kesti yhtäjaksoisesti 70-luvulle sotilasjuntan kaatumiseen asti.

laisia viranomaisia huutamalla “Eläköön Neuvostoliitto”, minkä jälkeen hänet hakattiin perin pohjin.

Italialaisesta vankilasta vapauduttuaan Theodorakis osallistui aktiivisesti vastarintaliikke EAM:n toimintaan. Vastarintaliikkeen toiminta oli hyvin vasemmistolaisesti värittynyttä. Toisen maailmansodan päätyttyä kommunistit aloittivat kapinan, minkä tavoitteena oli luoda Kreikasta sosialistinen valtio. Kapina johti Kreikan sisällissotaan kommunistien ja monarkistien välillä. Kreikan kansan yhtenäisyys murentui lopullisesti.

Monarkistinen hallitus yllytti kansan veljessotaan.

”

Theodorakis aloittaa vastarinnan

12

Maaliskuussa 1943 Theodorakis sai kuulla, että Kreikassa suunnitellaan vastarintaliikettä vieraita hallitsijoita vastaan. Hän osallistui liikkeen perustamiskokoukseen, joka kuitenkin keskeytyi italialaisten joukkojen hyökättyä kokouspaikalle. Kreikkalaiset patriootit alkoivat laulaa yhdessä isänmaallisia lauluja.

Theodorakis provosoi äärioikeistoPOLEEMI

Kreikkaan. Konservatiivit kokivat nuorten liberaalien ja vasemmistolaisen liikehdinnän uhkana. Vasemmistopuolueet pyrittiin kieltämään, ja mielenosoitukset oikeiston vallan väärinkäyttöä vastaan tukahdutettiin väkivaltaisesti.

Mikis Theodorakis oli 50-luvun aikana noussut Kreikan johtavaksi säveltäjäksi ja kapellimestariksi.

1960-luvulla hän oli jälleen mukana politiikassa, kreikkalaisten hallitsijoiden harmiksi. Toukokuussa 1963 eräässä mielenosoituksessa murhattiin vasemmistopuolueen kansanedustaja Grigoris Lambrakis.

Nuoret opiskelijat osoittivat mieltään hänen hautajaisissaan, joiden jälkeen Theodorakis alkoi organisoida laajapohjaista nuorisoliikettä, jonka nimeksi tuli Lambarkisliike. Liike sai valtavan suosion, sillä siihen liittyi yli 350 000 jäsentä. Niin ikään suosituiksi osoittautuivat myös Theodorakisin järjestämät poliittisten laulujen konsertit, jotka ärsyttivät oikeistolaisia vallanpitäjiä. Vuonna 1965 Lambrakis-liikkeen järjestämässä mielenosoituksessa neljä opiskelijaa kantoi vapaussankari Mikis Theodorakisia.

Poliisien oli tarkoitus ampua Theodorakista, mutta luoti osuikin yhteen hänen kantajistaan, Sotiris Petrulasiin. Petrulasista tuli liikkeen marttyyri ja symboli.

21. huhtikuuta 1967 klo 5.40 Radio Ateenan kautta ilmoitettiin, että Kreikan armeija ottaa maan haltuunsa. Valtiomuoto ja perustuslait kumottiin. Kokoontuminen kiellettiin ja vapaa liikkuminen rajoitettiin.

Sotilasjuntan aika oli alkanut. Theodorakis ei jäänyt pyörittämään peukaloitaan. Hän julkaisi aamun koittaessa lehdistötiedotteen, jossa hän kehotti kreikkalaisia vastustamaan fasismia ja puolustamaan demokratiaa. Sen jälkeen alkoi hänen elämänsä maan alla. Etsintäkuulutuksissa Theodorakis luokiteltiin erittäin vaaralliseksi, sillä hän oli syyllistynyt

Isänmaan puolustamisesta tuli nuoren Mikisin velvollisuus”

Vastarintaliikkeeseen kohdistunut sorto oli äärimmäisen raakaa.

Theodorakis vangittiin maaliskuussa 1948 Makronissoksen saarelle. Häntä käsitteli kidutusspesialisti herra Loris, joka väänsi Theodorakiksen jalat pois sijoiltaan. Eräänä päivänä 5 000 Makronissoksen vankia kutsuttiin solaan “kuuntelemaan esitelmää”. Heitä ympäröivät santarmit avasivat varoittamatta tulen. Theodorakisin onni oli, ettei hän sattunut kuulumaan näiden viiden tuhannen vangin rykmenttiin. Sodan päätyttyä Theodorakis haettiin sotasairaalasta.

Hänen jalkansa oli murskattu, leuka halvaantunut, näkö ja kuulo olivat heikentyneet. Kreikan sisällissodan aikana kuoli 60 000 kreikkalaista, 16 000 teloitettiin Makronissoksen kaltaisilla vankilasaarilla.

Theodorakisista juntan vastainen symboli Sisällissodan synnyttämä juopa jäi elämään kahtiajakautuneeseen

Mikis Theodorakis levyttämässä Suomessa helmikuussa 1972. Kuva: Alvar Kolanen / Warner Music Finlandin arkisto

“kumouksellista toimintaa hallintoa Olof Palme maksuna Theodo- pääministerin Olof Palmen. Kreikan ja Ruotsin välillä ei ollut diplomaatja valtion turvallisuutta vastaan”, ja rakisista tisia suhteita, joten Papadopoulos hänen laulujensa esittäminen julistettiin laittomaksi, jopa hyräilemisestä Juntta joutui eroamaan Eu- kysäisi, voisiko Servan-Schreiber järroopan neuvostosta joulukuussa jestää Palmen neuvotteluihin Ateeuhattiin vankeustuomiolla.

Theodorakis saatiin vuonna 1968 1969. Koko Länsi-Eurooppa osoitti naan. Servan-Schreiber ilmoitti sen kiinni erään majoittajansa luota. Po- mieltään Kreikan diktatuuria vas- onnistuvan, mutta palkkioksi hän liisien saapuessa taloon kaksimetri- taan. Sotilasjuntan johtaja Georgios vaati Theodorakista mukaansa Panen Theodorakis piiloutui flyygelin Papadopoulos taas olisi halunnut riisiin. Papadopoulos ymmärsi, että Länsi-Euroopan aktiivisesti sisälle. Monen tunnin etsinseuraaman Theodorakisin töjen jälkeen kansi avattiin, ja Poliisien saapuessa taloon kaksimetrinen vapauttaminen voisi tuoda Theodorakis tunsi aseen ihoanmyönteisemmän imagon häsa vasten. Theodorakis vietiin Theodorakis piiloutui flyygelin sisälle” nen hallinnolleen.

Zatounan vankileirille keskelle Theodorakis perheineen Kreikan vuoristoa. Erityisselliskuljetettiin huhtikuussa 1970 sä hän nauhoitti juntan vastaiPariisiin, jonne monet juntsia lauluja. Jokaisen laulun nauha käärittiin kaksisenttiseksi rullaksi. saada muilta Euroopan mailta tukea tapakolaiset olivat asettuneet. TheoKun Theodorakisin poika tuli tapaa- toiminnalleen. Samaan aikaan monet dorakisiakin suositumpi pakolainen maan talvella isäänsä, nauharullat eurooppalaiset komissiot työskenteli- oli filmitähti Melina Mercouri. Pariiommeltiin pojan talvitakin vuoriin. vät vakavasti sairastuneen Theodora- sista käsin Theodorakis alkoi tehdä Muutamien päivien kuluttua laulut kisin vapauttamiseksi. Ranskalaisen esiintymisiä ympäri maailmaa: paitsoivat BBC:n kautta koko maailmalle. libeeralivasemmistolaisen lehden si konsertteja, hän oli myös toivottu Theodorakisista tuli junttaa vastusta- L’Expressin päätoimittaja Jean-Jac- puhuja erityisesti länsieurooppalaisvien länsieurooppalaisten silmissä ques Servan-Schreiber oli keväällä ten vasemmistopiirien järjestämissä merkittävä vapaustaistelija.

1970 tapaamassa Papadopoulosta. tilaisuuksissa.

Hän mainitsi tuntevansa Ruotsin

”

POLEEMI

13

Mikis Theodorakis ja Arja Saijonmaa vuonna 1972. Kuva: Alvar Kolanen / Warner Music Finlandin arkisto

Theodorakis ja Suomi

14

Suomessa monet opiskelijat pääsivät tutustumaan Theodorakisin tuotantoon ensimmäistä kertaa vuonna 1968, jolloin Ylioppilasteatterissa esitettiin Kreikan diktatuuria vastustava näytelmä Kabaree demokratiasta.

Ylioppilasteatterin idealistinen ydinporukka ei kyennyt hyväksymään, että länsimaisen demokratian kehtoon on päässyt vallalle sortovalta. Theodorakisin lauluja suomensi teatterin aktiivi Jussi Korhonen, joka opiskeli nykykreikkaa.

Marraskuussa 1970 koko Helsingin yliopiston kulttuuri-intellektuaalinen vasemmisto oli innoissaan: vankilasta vapautunut toisinajattelija ja vapaussankari Mikis Theodorakis saapuisi Suomeen. Kreikan junttaa vastustavan Kansallisen Isänmaallisen Rintaman jäsenet olivat ottaneet yhteyttä, ja tapaaminen järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla. Juhlasali oli tupaten täynnä. Theodorakis piti puheita, ja Ylioppilasteatterin johPOLEEMI

taja Arja Saijonmaa lauloi säveltäjän lauluja suomeksi. Helmikuussa 1972 Theodorakisin maailmankiertue sisälsi kaksi loppuunmyytyä konserttia Finlandia-talossa. Karonkassa Theodorakista tulivat tapaamaan lukuisat suomalaiset eturivin poliitikot aina Kalevi Sorsaa myöten.

Juntan jälkeen Sotilasjuntan kaaduttua vuonna 1974 Theodorakis sai jälleen vapauden liikkua kotimaassaan. Hänen ensimmäisestä juntan jälkeisestä konsertistaan Kreikassa tuli suuri mediatapaus, joka taltioitiin suorana lähetyksenä useaan Euroopan maahan.

Tasavaltaisessa Kreikassa Theodorakisin poliittinen suuntautuminen siirtyi vasemmalta laidalta kohti keskustaa. Maltillistumisen takia Suomen taistolaiset käänsivät Theodorakisille selkänsä. Entisestä vapaussankarista oli tullut petturi, joka oli hylännyt sosialismin. Vuo-

sina 1981–1986 ja 1989–1993 Theodorakis istui Kreikan parlamentissa keskustaoikeistolaisen puolueen jäsenenä. Vuosina 1990–1992 hän toimi ministerinä. Vielä tänäkin päivänä Theodorakis seuraa politiikkaa ja kirjoittelee kannanottoja. Yksi viimeisimmistä Theodorakisin kannanotoista oli elokuussa 2011 kirjoitettu “A letter to Arja Saijonmaa”: “Rakas Arja, yritä saada Suomen valtiovarainministeri ymmärtämään, että hän erehtyy pahasti, jos kuvittelee Kreikan ikinä hyväksyvän antavansa takuita maallenne.”

Theodorakis on toiminut esikuvana monelle politiikkaan ryhtyvälle muusikolle. Esimerkiksi Mikko Alatalo ilmoitti eduskuntavaalien 2003 jälkeen, että hän voi ihan hyvin toimia kansanedustajana ja muusikkona samaan aikaan: “Mikis Theodorakiskin istui monta kautta Kreikan parlamentissa, ja Zorbas soi edelleen”, Alatalo vakuutteli.

sota tuli museoon Suuri sotamuseovertailu Teksti Anna Niemi Kuvat Mikko Virta

Istanbulin sotamuseon vahanukkeja

U

nohda kansallismuseot ja muut peruskohteet! Ulkomailla ollessasi mielenkiintoisinta näkökulmaa kyseisen maan historiaan saat sotamuseoista, jotka ovat yleensä vakavuudessaan herttaisia, mutta saattavat myös yllättää melko suorasukaisilla historiantulkinnoillaan. Poleemi vertaili kolmea sotamuseota Turkissa, Belgiassa ja Suomessa ja huomasi, että sotamuseoissa ei tarvitse tylsistyä!

Ensimmäisenä kohteena ollut Turkin sotamuseo Istanbulissa vakuuttaa jo ensiaskelilla, kun alueelle marssitaan sisään metallinpaljastimen läpi. Sisällä vallitsee vakaan virallinen tunnelma kiiltävine marmorilattioineen ja jylhine puukalusteineen.

Arvokasta tunnelmaa laskee hetkiseksi eräs miestyöntekijä, joka vessaa kysyttäessä muodostaa käsistänsä kupin ja sanoo ”It’s here!”. Pieni turkkilainen hassuttelu sallittakoon.

Oikean vessan löydyttyä on aika aloittaa kierros museossa, joka käsittää yhteensä 52 huonetta. Kierros alkaa jo muinaisista hunneista, ja huikeiden maalausten ja vahanukkien ohella löytyy myös sotasaaliita, muun muassa hurjia soturimiekkoja Afrikasta asti. Huikeinta on kuitenkin

”

Konstantinopolin valtauksessa Bosporin salmen yli levitetty rautaketju, jolla konstantinopolilaiset yrittivät estää ottomaanien pääsyn kaupunkiin. Museon alku miellyttänee kuitenkin lähinnä ase- ja sotafanaatikkoja, jotka jaksavat hihkua jokaisesta hienosta pyssystä.

Vertailussa olevista sotamuseoista Turkin sotamuseossa pääsee kuitenkin maistamaan kunnon historiapolitiikkaa. Yksikään esillä olevista kansallissankareista ei kuollut vaan ”martyrisoitui”. Varsinaisen jännän äärelle päästään ”armenialaisongel-

S

otahistoriastaan vähemmän tunnetun Belgian sotamuseo sijaitsee pompöösin Brysselin riemukaaren sivurakennuksessa lähellä EU-vallan kolosseja.

Sisällä sympaattiset eläkeläisvapaaehtoiset puhuvat ranskaa ja hätätapauksessa flaamia. Kielipolitiikka jatkuu läpi museon, mutta esillä olevat asiat eivät ole niin monimutkaisia etteikö täysin kielitaidotonkaan henkilö voisi niitä ymmärtää. Sisäänpääsy museoon on ilmainen, joten museoon voi huoletta mennä vain katselukierrokselle.

Pienessä sivuhuoneessa käsitellään keskiajan sotahistoriaa, mutta varsinainen päänäyttely alkaa pahamaineisen kuningas Leopold II:n urotöistä. Leopold esitetään armeijan uudistajana, mutta varsinaiset puuhat Afrikassa jätetään salamyhkäisyyden varjoon. Seinillä näkyy kuitenkin afrikkalaisista kilvistä ja keihäistä muodostettuja sinänsä taidokkaita taideteoksia.

1900-luvun historiaan siirryttäessä belgialaisten sotahistoria ilmeisesti loppuu ja museo saa eurooppalaisen käänteen. Loppumuseo koostuu 1900-luvun suurten sotien esittelystä yleiseurooppalaisesta näkökulmasta.

Esimerkiksi 1900-luvun alusta käy-

Yksikään esillä olevista kansallissankareista ei kuollut vaan ”martyrisoitui”

16

POLEEMI

man huoneessa”, jossa ”so called” kansanmurha pilkotaan pieniin läjiin ja poltetaan turkkilaisnationalismin roviolla. Seinillä on kuvia armenialaisten raa’asti murhaamista turkkilaisista ja vanhat asiakirjat yrittävät todistaa, kuinka armenialaisia vain siirrettiin alueelta toiselle. Nationalistissävytteinen linja jatkuu esimerkiksi käsiteltäessä vuoden 1974 Kyproksen ”rauhanoperaatiota”. Koko museo päättyy marttyyrihuoneeseen, mikä viimeistään sinetöi hämmentyneen tunnelman.

dään läpi mahtavia suurvaltoja ja heidän sotavoimiaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suomalaista sydäntä tässä osiossa liikuttaa erityisesti Venäjän suurruhtinaskuntaa käsittelevä huone, jossa aivan oman vitriininsä keisarien rinnalla on saanut suurin suomalaisemme, C.G.E. Mannerheim. Marskin univormua Belgian sotamuseossa kyllä kelpaa ihailla!

Suurimman alueen museosta on kuitenkin vallannut toinen maailmansota ja sen kauheudet. Jokaisesta Euroopan maasta on esillä vähintään yksi univormu ja pieni selostus sotatoimista, tosin vain ranskaksi ja flaamiksi.

Yleiseurooppalainen eetos ajaa allensa Belgian oman sotahistorian, jos sellaista sitten edes on.

K

ahden ulkomaanmuseon jälkeen on tarpeen saada kotimaista kosketuspintaa sotamuseogenreen Puolustusvoimien ylläpitämästä Sotamuseosta. Lauantaisena aamupäivänä museo kaikuu tyhjyyttään ja sotaveteraanikirjaa lukevalta vahtimestarilta saa ostettua kolmen euron hintaisen opiskelijalipun. Museon nettisivuilla kerrotaan, että perusnäyttely ”Hakkapeliitoista rauhanturvaamiseen” on suljettu ”Talvisota - kunniamme päivät” -näyttelyn takia. Kun ensimmäiset vitriinit kertovat tuttua tarinaa neuvotteluista, liikekannallepanosta ja Mainilan laukauksista, ehtii jo hieman oppineempi ihminen vaipua pieneen horrokseen.

Onneksi käännös parempaan tapahtuu ja Sotamuseossa pääsee oppimaan esimerkiksi ulkomaalaisista vapaaehtoisista ja tavallisten suomalaisten elämästä sodan keskellä. Hauskoja ovat esimerkiksi puna-armeijan propagandalehdykät. Muutakin ”sotasaalista” on esillä, alkaen tulitikkuaskeista isoon puna-armeijan hyökkäyssuunnitelmakarttaan. Mihinkään historiallisesti arkaan näyttely ei kuitenkaan kajoa vaan neuvostoliittolaiset sotavangitkin hymyilevät rennosti kuvissa.

Vaikka kaikki kolme museota saattavat aiheuttaa välillä hilpeyttä on kuitenkin museoiden levittämään sanomaan suhtauduttava myös asiaankuuluvalla vakavuudella.

Esimerkiksi Turkin museo on kaikessa vakaassa virallisuudessaan loppujen lopuksi jopa melko vastenmielinen.

Jos historiaa on sallittua esittää näin itsekritiikittömästi valtion ylläpitämässä museossa, miten on yleisen historiakeskustelun laita Turkissa? Belgian ja Suomen sotamuseot toivat esiin kiitettävästi myös siviilinäkökulmaa ja rauhansanomaa, mutta sotilaallinen ajatusmaailma on näidenkin museoiden esillepanossa läsnä. Mielenkiintoisia kaikki museot kuitenkin olivat ja takuulla kertoivat maiden historiasta jotain aivan muuta kuin laajemmat historia-alan museot.

Kun siis seuraavan olet ulkomailla, tai vaikka Liisankadulla, pistäydy sotamuseossa, tutki ja ylläty!

POLEEMI

17

チンドン屋は、チンドン太鼓と呼ばれる楽器を 鳴らすなどして人目を集め、 商品や店舗など Akateemista vapautta の宣伝を行う日本の請負広告業である。

japanilaisittain

締太鼓と鉦（当たり鉦） を組み合わせたチン ドン太鼓などの演奏、および諸芸や奇抜な衣 装・仮装によって街を廻りながら、 依頼者の指 Teksti Ja Kuvat Laura Kopilow 定した地域・店舗へ人を呼び込み、 また集客し た上で宣伝の口上やビラ撒きなどで商品の購 入を促す。関東では「ひろめや（披露目屋・広 目屋） 」、関西では「東西屋」 という呼称も用い られる。最近では、存在そのものが珍しくなっ

J

os haluaisin maksaa superhintaa nukkumisesta, valitsisin jonkin luksushotellin. Japanissa moni uninen opiskelija päätyy kuitenkin yliopistoon.

Opiskelin juuri vuoden politiikkaa yhdessä Japanin arvostetuimmista yliopistoista. Osasin jo aikaisemman japanilaisessa yksityisessä katolisessa tyttökoulussa viettämäni vuoden perusteella odottaa yliopistoelämältä suurta vapautta ja työmäärien vähyyttä, mutta vapaus kukkikin jopa odottamaani loisteliaammissa väreissä.

tenttiin mukaan. Kirjoja kun siis ei tunnettu. Esseen pituus huimasi päätä: kaksi sivua japaniksi, neljä jos se oli kirjoitettava englanniksi.

En kuitenkaan halua valittaa. Polhossa olen aina pitänyt Tiedettä ja kaljaa – illoista, mutta japanilainen versio sai tämän sokerihiiren puolelleen: professori kun vei meidät lapsoset jätskille.

”Esseen pituus huimasi päätä: kaksi sivua japaniksi, neljä jos se oli kirjoitettava englanniksi”

Luentoja oli sopivasti ja lukemista vähän. Professori yritti pitää nukkuvia oppilaita hereillä; osa jopa onnistui. Japaninkielisiin luentoihin oli aluksi totutteleminen, mutta taisin kuitenkin omaksua asian paremmin kuin ne, jotka yrittivät ”tieto siirtyy päähän, jos kirjan päällä nukkuu” -taktiikkaa. Kirjatenttien sijaan sai muistiinpanot ottaa

18POLEEMI

E

i silti, etteivätkö opiskelijat joisi. Olen itsekin pienikokoinen, mutten ikinä matkisi japanilaisten tyttökaverieni tyyliä juoda suoraan vaahtosammuttimen kokoisesta sake-pullosta. Kertoi tosin myös jotain japanilaisen palvelukulttuurin korkeatasoisuudesta, että tytön takana oli aina kaveri ojentamassa vesilasia ja pyyhettä.

Opiskelin japaniksi ja olin muuten poikkeuksetta kurssin ainoa länsimaalainen. Se tyttö ”jolle sopii vaaleanpunainen”. Se ruotsalainen, norjalainen, tanskalainen tai useimmiten jenkki. Filippiiniläiseksi ei onneksi tällä ker-

Erään päivän lounas. Hyvää, mutta hintavaa.

taa luultu. Finland ja Philippines: sama maa eikö totta?

Lopuksi huomautus: vaikka kandivaiheen opiskelijoiden opiskelu on mitä on, luonnontieteiden ja jatko-opiskelijoiden arki on toista. Kaverini kertoi kahden tunnin yöunista ja labramaratoneista. Kandivaiheessa vain on vielä kelkassa ihan kaikki uniset.

Lopuksi on myös todettava, ettei tällaista mustaa huumoria useinkaan ymmärrettäisi Japanissa.

POLEEMI

19

Oli keväällä Koreaa – arkea Korean demokraattisessa kansantasavallassa Teksti & kuvat: Poleemin lukija

Tässä lyhyessä kuvakatsauksessa Poleemin lukijoille tarjotaan harvinainen tilaisuus nähdä arkea eri puolilla Korean demokraattista kansantasavaltaa toukokuussa 2011. Havainnot ja johtopäätökset perustuvat Poleemin toimituskunnan omakohtaisiin kokemuksiin. Totuutta on mahdoton saada selville mistään virallisista lähteistä.

Kuvat on otettu pääosin eri puolilla pääkaupunki Pjongjangia, mutta myös maanteiden ja rautateiden varsilta; alueelta, joka ulottuu pohjoisessa Kiinan kansantasavallan vastaisella rajalla sijaitsevaan Sinuijun kaupunkiin ja etelässä lähellä aselepolinjaa sijaitsevaan Kaesongiin. Niistä välittyy kuitenkin vain yksi, ulkomaalaisille suunnattu totuus. Matkailijoille ei luonnollisesti haluta näyttää valtion varjopuolia, mutta tarkkailemalla näkymiä ei yksinkertaisesti voinut olla havaitsematta elintarvikepulan tuntuvan useamman katovuoden jälkeen edelleen kansalaisten arjessa ja energiapulan vähentäneen ajoneuvoliikenteen liki olemattomiin.

Jälleenyhdistymisen riemukaari toivottaa Seoulista saapuvan tervetulleeksi Pjongjangiin. Monumentti kuvaa ehkä koskettavimmin Korean niemimaan jo kuusi vuosikymmentä kestänyttä keinotekoista kahtiajakoa.

Korean tasavallan pääkaupunkiin on täältä matkaa vain yli 200 kilometriä.

Käytännössä matkaa on mahdoton kulkea suoraan – aselepolinja on vahvasti aseistettu molemmin puolin, eikä rajanylityspaikkoja ole. Mi-

käli pohjoisesta haluaa etelään, on matkustettava Kiinan kautta. Elintasokuilu kahden Korean välillä on huikea: Korean tasavalta on bruttokansantuotteella mitattuna Suomeakin vauraampi valtio. Mikäli Koreat joskus yhdistyvät, tulee erilaisten yhteiskuntajärjestelmien yhteensovittaminen viemään valtavasti aikaa ja varoja. Yhtä helposti yhdistyminen ei onnistu kuin Saksojen välillä kaksi vuosikymmentä sitten.

Näkymiä Pjongjangista…

22

POLEEMI

Eräs Pjongjangin pääkaduista. Taustalla näkyvä, hieman täytekakkua muistuttava rakennus on päärautatieasema. Tämä oli niitä harvoja paikkoja, jossa tavallista kansaa pääsi kuvaamaan aidossa ympäristössä.

Toisin kuin kiinalaiset, korealaiset eivät lähestyneet ulkomaalaisia.

Osasyynä tähän oli turistiryhmien ympärillä pyörivät valtion matkailuviraston edustajat, joiden palkan mitä suurimmalla todennäköisyydellä maksoi turvallisuuspalvelu. Vielä joitakin vuosia sitten ulkomaalaisen

kanssa keskustelusta joutui vähintään kuulusteluihin, mahdollisesti saattoi saada leirituomion. Myös kielimuuri rajoitti tutustumista; tavallisesta kansasta vain harva osasi sanaakaan englantia tai muita vieraita kieliä.

Kaduilla näkynyt kansa oli siististi ja asiallisesti puettua; kerjäläisiä ei katukuvassa näkynyt. Pääkaupunki on rakennettu sosialistisen valtion mahtipontiseksi näyteikkunaksi. Siellä saavat asua ainoastaan luotetuimmat kansalaiset; epäluotettaville ei myönnetä sinne edes matkustuslupaa.

Katunäkymä Pjongjangin Koryohotellin edustalta. Etualalla oleva risteys oli ulkomaalaiselta tiukasti kiellettyä aluetta. Luvaton hotellista poistuminen olisi tiennyt välitöntä pidättämistä. Risteykseen on vuoden 2010 aikana asennettu uudet liikennevalot, mutta siitä huolimatta perinteinen, konemaisesti liikkuva naisliikennepoliisi on säilyttänyt paikkansa. Liikenne tässä Pjongjangin vilkkaimpiin kuuluvassa risteyksessä on varsin vähäistä. Ihmiset liikkuvat pääosin jalan, jotkut myös polkupyörällä. Koryo-hotelli on toinen kahdesta ulkomaalaisia majoittavasta hotellista.

Kadunvarsimainonta on Koreassa harvinaista – joskaan ei ainutlaatuista. Pjongjangissa mainostettiin kiinalaista mutta KDKT:ssa koottavaa autoa kahdessakin eri paikassa.

Se lienee poikkeuksellista, sillä autojen yksityisomistus on kielletty.

Perusharmaata maisemaa värittivät useimmiten komeat mosaiikitaideteokset tai julisteet, joissa ylistettiin puoluetta, armeijaa ja valtionjohtoa.

Tässä Pjongjangin laitamilta otetussa kuvassa Kim il Sung on kuvattu lasten ympäröimänä.

Kim il Sungin aukio. Etualalla näkyvässä rakennuksessa kokoontuu työväenpuolue. Sen katolla on Korean työväenpuolueen lippu sirppeineen (maatyöläiset), vasaroineen (teollisuustyöväki) ja siveltimineen (henkisen työn tekijät) ja seinällä Karl Marxin ja Vladimir Iljitš Leninin muotokuvat. Aukiolla pidetään suuret sotilasparaatit ja sen takia katukiveykseen oli maalattu pienet viivat merkitsemään ryhmittymispaikkoja.

Korealaista moottoritietä Pjongjangin ja Kaesongin väliltä. Moottoritie muistutti hieman saksalaista 1930-luvun autobahnia. Se oli rakennettu 1990-luvun alussa betonilaatoista, ja keskellä kulki kapea viherkaista.

Liikenne oli olematonta. Autojen yksityisomistus oli ankarasti kielletty. Autoja oli puolueella, valtiolla ja kansanarmeijalla – omistajan saattoi tunnistaa rekisterilaatoista. Moni auto kävi polttoainepulan takia häkäpöntöllä, samanlaisilla, jollaisia Suomessa nähtiin viimeksi 1940-luvulla.

Tavallinen kansa liikkui pääosin jalan, jotkut polkupyörällä. Suurimmissa kaupungeissa oli monipuolinen joukkoliikenne. Pjongjangissa oli toimiva raitio- ja johdinautoverkosto sekä maailman syvimmälle rakennettu kaksilinjainen metro. Myös kaupungeissa jalankulku oli yleistä.

... ja maaseudulta

Korealaista maalaismaisemaa. Maaseudulla viljeltiin pääosin riisiä – ja hieman yllättäen perunaa. Viljelysmenetelmät olivat kroonisesta polttoainepulasta johtuen varsin alkeelliset. Koneita ei juuri näkynyt, joten peltotyöt tehtiin pääosin kuokalla.

Joillakin onnekkaimmilla oli laiha, piiskasta saanut härkä vetämässä

puista auraa. Kollektiivitiloilla liehuvat punaliput lisäsivät työmoraalia, mutta ruokapulasta kärsivässä maassa moni oli siirtynyt kotitarveviljelyyn. Valtiovalta ei virallisesti sitä suvaitse, mutta yhteiskuntajärjestelmässä alimpiin kasteihin kuuluvat maatyöläiset muodostavat sen verran voimakkaan uhkatekijän, ettei oma-

varaisviljelyyn ole uskallettu puuttua.

Seurauksena on ollut myös eroosiota, koska kotitarvepeltoja on raivattu karuihin paikkoihin vuorenrinteille.

Toukokuun alussa maisema oli karu.

Suuria jokia ja riisipeltoja elävöittivät vuorten harjanteille pystytetyt julisteet, joissa todettiin ”Kim jong-Ilin olevan 2000-luvun aurinko”.

Kontrasti

kahden

maailman välillä

Toukokuisena varhaisillan hetkellä juna ylittää Yalu-joen. Vasemmalla on KDKT:n puoleinen ranta, oikealla näkyvät vaatimattoman kiinalaisen provinssikaupungin Dandongin (n.

2 miljoonaa asukasta) pilvenpiirtäjät. Koreassa kellonaika on Kiinaa tunnin edellä ja vuosiluvuksi kirjoitetaan 99 (jälkeen Kim il Sungin syntymän), Kiinassa eletään vuotta 2011.

Yalu-joesta pistävät pylväät muistut-

tavat 1950-luvulla käydystä Korean sodasta; korealaisten mukaan amerikkalaiset räjäyttivät sillan sodassa. Kiinan puolella sijaitseva osa on edelleen jäljellä ja se on suosittu turistikohde, jossa Dandongiin eksyvät turistit voivat käydä ihmettelemässä Korean puoleista rantaa. Junan ylittäessä joen oli sillantyngälle rakennetulla näköalatasanteella kymmeniä ihmisiä.

POLEEMI

25

Kun torpasta savupiippu katosi Tarinan mukaan Urho Kekkonen syntyi savupirtissä. Tämän tueksi pyyhittiin vanhoista valokuvista savupiiput pois.

Teksti Eetu Jokela

K

uuluisimpia anekdootteja Kekkosen ajalta lienee tarina presidentin synnyinkodin, Lepikon torpan savupiipusta.

Kekkosen julkisuuskuvaa savupirtin poikana tuettiin retusoimalla valokuvista torpan savupiippu pois.

Savupiippua käytetty esimerkkinä siitä, kuinka Suomessakin oli neljännesvuosisadan ajan oma henkilökulttimme, jota pönkitettiin itärajan tuolle puolelle kuuluvilla keinoilla. Tarinassa toden ja tarun rajat ovat ajan kuluessa hämärtyneet, ja viimeisin luku tarinaan kirjoitettiin vasta hiljattain. Poleemi selvittää, miten Lepikon torpan savupiippu oikeasti katosi.

26

POLEEMI

T

arinan jäljet ulottuvat vuoden 1950 presidentinvaaleihin. Maalaisliitto alkoi tuolloin tekemään Kekkosesta haastajaa presidentti Juho Kusti Paasikiveä vastaan. Maa-

”

si akateemikko Kustaa Vilkunalta presidenttiehdokkaasta kertovan vaalivihkosen, joka kertoi Kekkosen siihenastisista saavutuksista. Vihkosta otettiin vaalien alla 60 tuhannen kappaleen painos.

Kansanomaisuuden liittäminen osaksi poliittikkojen julkisuuskuvaa oli tuolloin tavallista”

laisliitto päätti ryhtyä remontoimaan Kekkosen julkisuuskuvaa. Maalaisliitto totesi, että tähän asti Kekkosen olivat suurelle yleisölle esitelleet tämän poliittiset vastustajat: hänestä oli levitetty suoranaisia ”ilkeyksiä ja vääriä huhuja”. Maalaisliitto tila-

V

ihkossa luotiin Kekkosesta kuva vaatimattomista oloista ponnistaneena kansanmiehenä. Vilkuna kertoi Kerkkosen olevan vanhaa savokarjalaista raivaajasukua ja käytti ensimmäistä kertaa sanaparia ”savupirtin poika”. Kansanomaisuuden liittäminen osaksi poliitiikkojen julkisuuskuvaa oli tuolloin tavallista: Suomi oli vielä syvästi agraarinen maa. Myös Paasikivi korosti vaalikampanjassaan talonpoikaisia suku-

Oikealla alkuperäinen, Kustaa Vilkunan kirjoittamassa vihkossa ollut kuva. Vasemmalla Eino S. Repon toimittamassa ilmestynyt retusoitu versio.

juuriaan.

Vilkunan vihkoseen liitettiin vuonna 1904 otettu kuva Kekkosen synnyinkodista. Vaikka vihkon tekstissä Kekkosen kerrottiin syntyneen savupirtissä, oli kuvassa talon harjalla savupiippu.

M

den 1950 vihkossa – sillä erotuksella, että savupiippu oli kuvasta poistettu.

Myytti Lepikon torpan savupippusta oli syntynyt.

”

ielenkiintoiseksi tarina kääntyy kymmenen vuotta myöhemmin.

Kekkosen kuusikymppisiä juhlistaakseen tuolloin jo presidentiksi päässeestä Kekkosesta julkaistiin Eino S. Repon toimittama kirja. Kustaa Vilkuna kirjoitti kirjaan luvun Kekkosen lapsuudesta. Vilkuna kertoi jälleen Kekkosen syntyneen savupirtissä, johon kuitenkin Urhon syntymän jälkeen oli muurattu savupiippu. Tekstin yhteydessä oli sama kuva kuin vuo-

Kekkosen syntymän jälkeen?

N

äihin kysymyksiin tarttui tarinan viimeisimmässä luvussa Kekkosen lähipiiriin kuulunut Jouko Loikkanen, Keskustapuolueen puoluesi hte er i vuosina 1969-70.

Su iv a antu n e e na Keskustan pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa olleesta kuvatekstistä Loikkanen kirjoitti Suomenmaaha 23.9 tekstin, jolla hän pyrki lyömään ”lopullisesti pirstaleiksi vuosisadan sitkeimmän väärän väittämän”. Loikkanen kirjoittaa maaninkalaisen paikallishistoriotsijan löytäneen paikallisen tiilitehtaan pa-

Ajan saatossa ovat savupiippumysteerin vaiheet hämärtyneet ja yksityiskohdat unohtuneet”

A

jan saatossa savupiippumysteerin vaiheet ovat hämärtyneet ja yksityiskohdat unohtuneet. Tarinaan liittyy myös kysymyksiä: miksi vuoden 1960 presidenttikirjasta savupiippu poistettiin, vaikka tekstissä selitettiin, että piippu muurattiin

POLEEMI

27

pereista Urhon isän, Juho Kekkosen tilauksen vuodelta 1901 – siis Urhon syntymän jälkeen. Loikkanen kertoo myös kuullensa luotettavista lähteistä, miksi savupiippu retusoitiin pois. Kansalaisten ”ei uskottu ymmärtävän niin m o n i mutkaista ajattelua”, että vuonna 1904 otetussa kuvassa saattaisi näkyä neljävuotias Urho, mutta vain kolmevuotias savu-

”

piippu.

V

iimeisiä lukuja ei kuitenkaan ole vieläkään tarinaan kirjoitettu.

isää”. Tekstissään Loikkanen puhuu myös kuinka savupiippu retusoitiin vuoden 1950 vihkosesta – jossa savupiippu oikeasti oli vielä paikallaan.

Va i l l a vastausta on my ö s se, miksi Kekkosesta piti alunperinkään luoda julkisuuskuva savupirtin poikana, jos sitä ei kyetty vailla kuvamanipuolointia ylläpitää?

Miksi Kekkosesta piti alunperinkään luoda kuva savupirtin poikana, jos sitä ei kyetty vailla kuvamanipulointia ylläpitää?”

Loikkasen tekstiä tulee lukea suurella kriittisyydellä, puollusteleehan siinä Kekkosen lähipiiri ”kansakunnan

Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry

w w w . s v a l . f i

2 8POLEEMI

Taloutta ja elämää Hanna Marjoranta

H

elsingin Pääpostitalossa vanha nainen katsoo epäröiden vuoronumeroita kassajonoon tarjoavaa laitetta, jossa vaihtoehtona on ottaa numero joko yritysasiakkaana tai kuluttajana. Hetken koneen edessä seisottuaan hän avaa huolestuneena suunsa. ”Voivatko täällä tavalliset ihmiset asioida ollenkaan?” Yksi postivirkailijoista kuulee kysymyksen, ja selittää naiselle ylikorostetun ystävällisesti, että kuluttaja tarkoittaa samaa kuin ”tavallinen ihminen”.

Valitsin oman vuoronumeroni epäröimättä, mutta ymmärrän vanhan naisen hämmennyksen. Taloustieteen oppikirjojen sivuilta lainattu kielenkäyttö on hivuttautunut arkisten palveluiden maailmaan ovelasti muuallakin kuin postissa - kauas menneisyyteen on vaipunut aika, jolloin omaa kotitalouttaan moitteettomasti pyörittävä rouva saattoi pitää itseään talouden asiantuntijana. Hienot taloudelliset termit, kuten kuluttaja, kuulostavat tietenkin arvokkailta. Jokin on kuitenkin pielessä, jos kaikki eivät ymmärrä termien merkitystä. Lisäksi jokaisen olisi hyvä toisinaan rehellisesti pohtia, kumpana itseään todella ensisijaisesti pitää - ihan tavallisena ihmisenä vai kuluttajana?

Kohtaus postitalossa toi mieleen muita vastaavanlaisia tilanteita: varttunut mies edessäni kaupan kassajonossa pohtimassa, kumpi onkaan maksukortin sirupuoli ja iäkäs nainen ihmettelemässä, miksi hänelle tyrkytetään joka kaupasta omaa etukorttia. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan kyllä, mutta kuka opettaisi? Kyynisimmät nauravat yksinkertaisesti tyhminä pitämilleen vanhuksille ja toteavat, että näiden tulisi jäädä kotiin muiden elämää hidastamasta ja vaikeuttamasta. Eikö joku muu voisi hoitaa asiointia heidän puolestaan?

Tässä on kuitenkin kysymys jostakin suuremmasta kuin muutaman minuutin viivästyksestä kassajonossa. Vanhusten yksinäisyyden kokemuksista ja tehtäviään monin tavoin laiminlyövistä vanhainkodeista saa lukea lehdistä tasaisin väliajoin. Eduskunnassa asti taas pohditaan nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä keinoja. Näiden kahden aiheen välillä on mielestäni selkeä yhteys.

Jos vanhukset ajetaan koteihinsa tai laitoksiinsa makaamaan, vaikka halua ja jaksamista oman talouden hoitamiseen vielä olisi, eikö tässä ole kyse yhteiskunnan ulkopuolelle jättämisestä eli syrjäyttämisestä? Tätä kukaan tuskin todella haluaa: ollaan siis kärsivällisiä eikä anneta talouselämän ylittää elämää.

POLEEMI

29

Atatürkin perintö

vaakalaudalla

Teksti: Riina Hyökki Kuvat: Riina Hyökki & Simo Ortamo

Kansallispäivän lähestymisestä ei voi erehtyä, kun joka toinen silmään osuva rakennus on punaisen lipun peitossa. Paikallisessa yliopistossa opiskelevan ystäväni opinahjon ulkoseinä on kattorakenteista lähes katutasoon asti peitetty valtavalla kansallissankaria kuvaavalla kankaalla.

S

uomessa ajatus vastaavasta kankaasta herättää lähinnä hilpeyttä: Mannerheim tai Kekkonen yliopiston päärakennusta koristamassa kuulostaa pilalta, jota teekkaritkaan eivät keksisi. Istanbulissa tämä on kuitenkin osa tavallista katukuvaa, ja vaikuttaa siltä, ettei kenelläkään ole pahaa sanaa sanottavana Turkin perustajaksi kutsutusta tasavallan ensimmäisestä presidentistä, Mustafa Kemal Atatürkista.

H

30

änen sanotaan olevan Turkissa puolijumalan asemassa,

POLEEMI

eikä toteamus vaikuta tippaakaan liioittelulta. Kun asiaa kysyy Istanbulissa muutaman kuukauden asuneelta ystävältäni, ei hänen mukaansa kukaan paikallinen kyseenalaista Atatürkin asemaa. Voi vain ihmetellä, mistä tällainen yksimielisyys kumpuaa, ja onko se näennäistä tai peräti pakotettua yksimielisyyttä. Jotain kertoo se, että Turkin lakiin säädettiin vuonna 1951 pykälä, joka kieltää Atatürkin julkisen soimaamisen.

Niin ikään turkkilaisuuden julkisesta mustamaalaamisesta on säädetty tarkka vankeusrangaistuksen määrä.

M

ihin entisen ottomaanisotilaan auktoriteetti sitten perustui, ja missä määrin Atatürkin henki elää yhä turkkilaisessa yhteiskunnassa? Johtajan kuolemasta on kuitenkin kulunut 73 vuotta, ja nyky-Turkki on varsin toisenlainen verrattuna Atatürkin aikaiseen.

Kemalismin lähtökohdat

Y

ksi Atatürkin elämänkaareen perehtyneistä on turkkilaissyntyinen britti Andrew Mango, joka on kirjoittanut Atatürkin elämäkerran

ja useita muita turkkilaisuutta käsitteleviä teoksia. Kuten arvata saattaa, suhtautuu Mango Turkin perustajaan suorasukaisen kunnioittavasti, toisaalta tunnustaen tätä kohtaan osoitetun kritiikin, toisaalta osoittaen sen perusteellisesti vääräksi.

A

tatürk, ’turkkilaisten isä’, kuvataan useissa lähteissä Mangon teokset mukaan lukien nerokkaana ja militaarisena kansakunnan rakentajana. Atatürk ja hänen perinnettään jatkaneet kemalistit näkivät, että turkkilaisten tuli itse nostaa sivistystasoaan rikastumalla ja parantamalla koulutustaan, jotta länsi hyväksyisi heidät vertaisekseen.

Atatürkin ideologian mukaan länsimaiden etumatkan kiinni kuromiseksi turkkilaisten tuli matkimisen sijaan ajatella länsimaalaisten tavoin.

Siksi hän kielsi miehiltä perinteisen ottomaanivaatetuksen ja kehotti naisiakin olemaan käyttämättä huiveja. Atatürkin periaatteisiin kuului

maallinen tasavalta, jossa uskonto oli tiukasti erotettu politiikasta. Hän suorastaan runnoi latinalaisen kirjaimiston arabialaisen tilalle ja korvasi jopa sharia-lain Sveitsin lakeja mukailevilla pykälillä.

A

tatürkin ansiosta turkkilaisten naisten sanotaan ymmärtäneen itsekin potentiaalinsa ja saavuttaneen näin verrattain hyvät oikeudet yhteiskunnassa. Toisaalta naisten asema vaihtelee merkittävästi, ja Mangokin myöntää, ettei presidentti omassa elämässään juuri toteuttanut sukupuolten välistä tasaarvoa. On kuitenkin myönnettävä, että Turkin sivistystason nousu on ollut huimaa verrattuna tiukan islamistisiin naapurivaltioihin.

J

os asiaa tarkastelee pintaa syvemmältä, Atatürkin asema on silti kaikkea muuta kuin kiistaton. Nykyisen pääministerin Recep Tayyip Erdoğanin puolue AKP sai massii-

visen vaalivoiton vuonna 2002, mikä on lisännyt ristiriitojen näkyvyyttä, sillä vanha pääpuolue CHP on kemalistisen sekularismin kannalla islamistista AKP:tä vastaan.

Uusia tuulia

L

ähiaikoina Turkkia on hämmentänyt Erdoğanin anteeksipyyntö vuoden 1938 Dersimin alueen pommituksista, jossa kuoli yli 13 000 kurdia. Tuolloin Atatürk oli yhä maan presidentti, ja hänen adoptiotyttärensä otti osaa ilmaiskuihin. Tämä korostaa entisestään Erdoğanin kiistanalaisuutta suhteessa Atatürkiin, sillä vaikka pääministeri on nuoruuden islamistiajoistaan poiketen suuntautunut nyt enemmän kohti länsimielistä konservatismia, on hän kannanotoissaan kritisoinut Turkissa vallitsevaa islamin marginaalista asemaa – Atatürkin aikanaan vakiinnuttamaa – ja saanut näin vihat päälleen maallistuneen Turkin kan-

POLEEMI

31

nattajilta. Oppositiopuolue CHP:n johtaja on jopa syyttänyt Erdoğania Atatürkin perinnön häpäisystä.

T

urkin asema idän ja lännen taitekohdassa ja sen kansan riepoteltu historia tekee turkkilaisista mielenkiintoisen ristiriitaisen kansakunnan. Kemalistit ovat yhä pönkittäneet asemaansa ylpeilemällä modernismillaan ja länsimaalaisuudellaan, vaikka Atatürkin modernismi on peräisin 1930-luvulta. Ehdoton yhtenäisyyden painottaminen on myös varmasti aiheuttanut kielteisiä reaktioita. Kemalismin kuopaksi muodostuu sen kykenemättömyys vastata nykyiseen monikulttuurisuuden vaatimukseen: Erdoğanin puolue on onnistunut lisäämään Turkin monikulttuurisuutta ja saavuttanut näin lukuisten vähemmistöjen suosion.

Atatürkin perintöä rapauttaa myös islamin aseman voimistuminen kaikkialla Euroopan rajoilla.

M

iten näin merkittävän erimielisyyden vallitessa turkkilaiset kuitenkin yhä säilyttävät kulttinsa suuresta johtajasta, jää arvoitukseksi. Kaikista jännitteistä huolimatta koko Turkki pysähtyy yhä joka marraskuun 10. päivä täsmälleen kello 9.05. Samaan aikaan vuonna 1938 Mustafa Kemal Atatürk nimittäin kuoli ”sairauteensa”, jonka useimmat turkkilaiset ehkä tietävät olleen juopottelun aiheuttama maksakirroosi. Tätä selventävää seikkaa ei kuitenkaan parane Turkissa ääneen mainita, ellei halua passitetuksi vankilaan. Ainakin tästä voi päätellä sen, että yhtenäisyys joissain tapauksissa menee ylitse muiden ja henkilökultti piirtyy historiaan lopulta pysyvimpänä.

Lähteet: Andrew Mango: Atatürk. John Murray, London 1999. http://www.bbc.co.uk/news/: Turkey PM Erdoğan apologises for 1930s Kurdish killings. 23.11.2011.

32

POLEEMI

T opi H ouni : P alopuhe P

isa -vertailuissa menestyvä Suomi keimailee kolmen A:n koulutuskerhossa, mutta yhteiskunnallisista asioista Suomi ja varsinkin sen nuoret ovat kovin tietämättömiä.

Kiinnostus poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan on vähentynyt, mistä viitteitä antavat kuluneen vuoden aikana tehdyt tutkimukset ja eduskuntavaalien aikaan tehdyt kyselyt.

Voiko syy olla käsiteltävissä asioissa? Nehän koskevat nuorten elämää ja arkea. Vai voiko syy olla sittenkin tavassa, jolla yhteiskunnan epäkohdat tuodaan julki tai kuinka niistä keskustellaan?

J

J

K

M

ulkista keskustelua ja päätöksentekoa ovat aina elävöittäneet sananlaskut ja siteeraukset kuuluisista teoksista. Marraskuussa Eduskunnan kirjastoon avatussa näyttelyssä paljastuu, mitkä kaunokirjalliset teokset ovat toimineet tukena, kun puheeseen tai keskusteluun on haluttu tuoda kansantajuinen esimerkki tai tunnelmaa keventävä letkautus. Raamattu, Tuntematon sotilas ja Seitsemän veljestä. Ei tarvitse kovin aktiivisesti seurata politiikkaa huomatakseen, että samoihin opuksiin turvaudutaan vielä tänäkin päivänä.

Kuva: Eetu Jokela

koskee monia agraarikulttuurista ammentavia sanontoja. Monelle tutustuminen äkeisiin ja atuloihin on jäänyt kehnoksi. Sanonnat vaativat siihen liittyvän kulttuurin tuntemista, joka varsinkin nuorilta puuttuu.

On kuitenkin monia, joille nämä sanonnat aukeavat, ja tähän oksaan on erityisesti Timo Soini tarttunut.

Regressiot ja progressiot jätetään vähemmälle ja etusijalle asetetaan pitkospuut ja taikinatiinut. Samaistuminen yksittäisten sanojen tarkkuudella tuo katu-uskottavuutta.

Mikä monelle on napsu, se on Timolle kopsu ja huomio on taattu.

uka härillä ajaa, se häristä puhuu. Entä jos hipsteri-pyörät korvaavat härät? Maallistuneessa ja modernisoituneessa Suomessa moni sananlasku menee kuuroille korville, koska konteksti on outo eikä merkitys avaudu. Korvien väliin jää vain sanahelinää. Sama

os kohdeyleisön kanssa samaistuminen ja samalle aaltopituudelle pääseminen on sanonnoista ja sanavalinnoista kiinni, miksi nuorten kohdalla ei ole toimittu samoin?

Surkuhupaisaahan se aluksi olisi, jos puhemies freestyle-rapin muodossa ja eduskunnan pääsihteerin beatboxauksen säestämänä johtaisi keskustelua suuressa salissa. Esimerkki oli täysin mauttomasti ylivedetty ja Suomi koostuu muistakin kuin nuorista. Ajatuksen ydin tuli kuitenkin varmasti selväksi. Nuorille nuorten tyylillä, jotta he ymmärtäisivät.

ielenkiinnolla odotan, mistä meidän ikäpolvemme hakee innoituksensa sanontoihin ja kielikuviin tulevaisuudessa. Ymmärtävätköhän lapsemme, mitä koomista on ollut Twilightin yläosattomissa ihmissusissa tai Arto Länsmanin koiranruokafetississä? Ei sillä, että ne minun innoittajiani olisivat.

POLEEMI

33

Miljardööristä martyyriksi Teksti: Simo Ortamo Kuvat: Cyril Tuschi / Lala Films

Muutamaa päivää ennen joulukuisia Venäjän duuman vaaleja ja niistä kipinänsä saaneita mielenosoituksia Moskovassa esitettiin esimmäistä kertaa saksalaiseen ohjaajan Cyril Tuschin dokumenttielokuva, joka kertoo maan tunnetuimmasta poliittisesta vangista ja entisestä oligarkista Mihail Hodorkovskista.

S

aksalaisen ohjaajan Cyril Tuschin viisi vuotta tekeillä olleen Khodorkovsky-dokumenttielokuvan ensi-ilta Berliinin elokuvajuhlilla viime helmikuussa sai odottamatonta mediahuomiota, kun esityskopion sisältänyt tietokone varastettiin vain muutamaa päivää ennen ensiesitystä. Venäjällä taas yksikään suuri levitysyhtiö ole ottanut dokumenttia ohjelmistoonsa. Elokuva on nähty Suomessa toistaiseksi vain Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, mutta Ranskassa sen pääsi katsomaan kaupallisessa elokuvateatterissa.

D 34

okumentin alku on hieman hapuileva, kun ohjaaja yritttää michaelmoorelaiseen tapaan turhaan saada haastatteluja venäläisiltä vallanpitäjiltä ja poliitikoilta. Näillä ei POLEEMI

ole vähäisintäkään halua keskustella entisen miljardöörin ja vuodesta 2003 lähtien vankilassa istuneen Mihail Hodorkovskin kohtalosta.

Vähä vähältä Tusch onnistuu metsästämään videokameransa eteen vaikuttavan määrän oligarkin entisiä liikekumppaneita, poliittisia tukijoita, hänen kanssaan sopimuksia tehneitä valtion virkamiehiä, sukulaisia ja jopa vapautetun sellitoverin. Suuri osa Hodorkovskin entisen öljy-yhtiön Jukosin johtohenkilöistä välttelee nykyään Interpolin pidätysmääräystä joko Israelissa tai Iso-Britanniassa.

Vaikka ohjaaja väittää pyrkivänsä objektiivisuuteen, äänessä ovat enimmäkseen Hodorkovskin entiset yhteistyökumppanit ja läheiset, kuten tämän äiti ja Yhdysvalloissa opiskeleva parikymppinen poika.

T

uschi rakentaa vähä vähältä kuvaa innokkaasta Komsomolnuoresta, joka perustaa Neuvostoliiton ensimmäisen yksityispankin ja kohoaa lopulta vuosituhannen vaihteessa valtavaa öljyimperiumia hallitsevaksi maailman rikkaimmaksi alle 40-vuotiaaksi.

Samalla haastateltavat tekevät selväksi, kuinka rikastuminen 1990-luvun hulluina vuosina vaati hyviä ja rahalla voideltuja suhteita valtionhallintoon ja rikollisiin. Kreml myi Venäjän kansallisomaisuuden mieluummin pilkkahintaan valikoidulle joukolle oligarkkeja kuin markkinahintaan ulkomaisille suuryrityksille.

T

arinan edettyä 2000-luvun alkuvuosiin draama tihentyy, kun Mihail Hodorkovski pyrkii

Mihail Hodorkovski (vas.) ja hänen entinen yhteistyökumppaninsa Platon Lebedev syytettyinä oikeudenkäynnissä vuonna 2010.

Hodorkovski oli nuorena aktiivinen Komsomol-nuorisojärjestössä.

Luoduista kontakteista oli hyötyä myöhemmin liike-elämässä.

”

Kaksi elokuvassa haastateltua oppositiojohtajaa pidätettiin joulukuun alussa

duuman vaalien jälkeisissä mielenosoituksissa.” Öljyalan miehet Mihail Hodorkovski ja presidentti George W. Bush

muuttamaan Jukosin länsimaisten standardien mukaiseksi läpinäkyväksi ja myyntikelpoiseksi pörssiyritykseksi, ja samalla puhdistamaan oman maineensa esiintyen koulutusta, kansalaisyhteiskuntaa ja oppositiopuolueita tukevana hyväntekijänä. Venäjän presidentiksi nousee kuitenkin entinen KGB-eversti Vladimir Putin.

Kahden venäläisen mahtimiehen kaksinkamppailu huipentuu helmikuussa 2003 suorassa televisiolähetyksessä, jossa Hodorkovski syyttää valtion virkamiehiä korruptosta.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin oligarkki pidätetään Novosibirskissä syytettynä veronkierrosta.

D

okumentti antaa masentavan kuvan Venäjän oikeusvaltion ja demokratian tilasta. Ho-

dorkovskin toisessa, vuonna 2010 päättyneessä avoimin ovin pidetyssä oikeudenkäynnissä tätä syytettiin oman yhtiönsä öljyn varastamisesta ja tuomittiin rikoksista, joista hän oli saanut tuomion jo viisi vuotta aikaisemmin.

Kaksi elokuvassa haastateltua oppositiojohtajaa, Boris Nemtsov ja Ilja Jashin, pidätettiin joulukuun alussa duuman vaalien jälkeisissä mielenosoituksissa. Myöskään lännen reaktiot eivät herätä toivoa; esimerkiksi Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin nähdään puolustelevan tuomiota televisiohaastattelussa lähes samoin sanankääntein kuin Putinin.

A

rvoitukseksi jää, miksi Venäjän rikkain mies päätti pala-

ta syksyllä 2003 takaisin maahansa, vaikka hän tiesi varmasti joutuvansa pidätetyksi. Loistoasunnot vaihtuivat siperialaiseksi vankiselliksi ja häikäilemättömästä oligarkista tuli eräs maailman tunnetuimmista poliittisista vangeista. Hodorkovskin entisen avustajan mukaan tämä hakee "sovitusta" venäläisten silmissä ja vankilassa istumisen olevan osa poliittista peliä, jossa täytyy joskus "uhrata kuningatar voittaakseen".

Dokumentin päättävässä oikeusistunnon aikana tehdyssä haastattelussa Hodorkovski itse toteaa sananlaskua mukaillen, kuinka älykkäät ihmiset osaavat selviytyä ongelmistaan, mutta viisaat eivät koskaan joudu niihin. Hän ei itse omasta mielestään ehkä kuulu näiden viisaiden joukkoon.

POLEEMI

35

a a s s Stre i t s o n ren

Teksti Janne Soisalon-Soininen Kuvitus Riina Hyökki

S

tressi – tämän vuosisadan musta surma! Näin otsikoi brittilehti Daily Mail lokakuun alussa. Stressioireiden lista on inhottava: immuunijärjestelmän heikentyminen, sydänsairaudet, astma, verenpaineen nousu, unettomuus, masennus jne. Pistää miettimään.

Jos tunnet itsesi nyt stressaantuneeksi, hengitä syvään. Ei nimittäin kannata stressata!

Ikävä totuus on, että stressioireista kärsii nykyään yhä useampi suomalainen. Suomesta on vaarassa muodostua stressiyhteiskunta, jossa monen ihmisen arki on jatkuvaa kiirettä ja selviytymistä. Tämä on globaali ilmiö. Stressi näkyy myös markkinoilla. Talouskriisi stressaa ihmisiä, ja ihmisten stressi painaa markkinoita. Ja jos uutta ja virkeää työntekijää ei enää löydykään loppuun palaneen tilalle, tulisi varoitusvalojen viimeistään alkaa vilkkua. Kuinka monta stressaantunutta kansalaista yhteiskunta toimiakseen kestää? Jotain kertoo se, että markkinavoimien ylivaltaan kyllästyneiden stressiraunioiden huuto on kuultu jo Suomessakin.

Luottoluokitukset rytisevät kun valtioiden ja pankkien keskinäinen luottamus lahoaa. Pitäisikö kansalaisten kuitenkin yhä luottaa? Kipuraja epäilemättä on, mutta missä se menee? Olisi ehkä tarpeen lanseerata uudet kansan stressitestit. EU:ssa on stressitestattu pankkeja jo useampaankin otteeseen, ja todettu, että kriisihän tässä on

36

POLEEMI

meneillään. Mahtaisikohan tulos olla kansalaisten kohdalla samansuuntainen?

O

n vaikeaa olla stressaamatta. Kun suurena kansallisena missiona on kilpailukyvyn edistäminen, nousee stressi helposti vahvimmankin vastuuntuntijan päähän. Yhteiskunnan perusongelma on selkeä, mutta vaikeasti ratkaistavissa: kuinka kasvattaa kokonaistuottavuutta yhä pienemmällä porukalla, ja samalla pärjätä kilpailussa koko maailmaa vastaan?

Voimallinen tehostaminen on ratkaisukeinona ongelmallinen. Se nimittäin tuottaa lisää stressiä, ja sitä kautta

kiire aiheuttaa merkittävää vahinkoa korkeakoulutuksessa. Sen seurauksena moni asia opitaan tietämään, muttei välttämättä ymmärtämään. Tällaisessa tilanteessa esim. kiinnostus ääriliikkeitä kohtaan on vaarassa kasvaa. Tehokkuusvaatimukset korkeakouluissa taas aiheuttavat helposti ajattelun koneistumista, joka Rautiaisen ja Räihän sanoin, ”johtaa ennen pitkään koneen hyytymiseen”.

S sievoisen vuosittaisen työpahoinvointilaskun. Työterveyslaitoksen johtaja Guy Ahonen arvioi alkuvuodesta, että Suomessa työpahoinvoinnin kustannukset ovat nousseet jo 30 miljardiin euroon vuodessa. Kun raha on kortilla, 30 miljardia on paljon. Työelämän laatua tulisi siis kohentaa roimasti, jotta pahoinvointikustannuksia saataisiin hillittyä. Valitettavasti sekin maksaa.

Entä me ylioppilaat? Yhtenä lääkkeenä perusongelmaan on opiskelijoita patisteltu siirtymään työelämään mahdollisimman nopeasti. Mahdollisimman nopeasti tuottamaan valtiolle verotuloja. Yliopistolehtorit Matti Rautiainen ja Pekka Räihä ovat kuitenkin sitä mieltä, että

tressioireiden leviäminen juuri korkeakouluissa onkin erityisen huolestuttavaa. Itä-Suomen yliopiston professori Jari Karhu muistuttaa, että stressaantuneet aivot eivät kykene yhdistelemään asioita luovalla tavalla. Tässä on tulevaisuuden kannalta stressioireista tuhoisin. Opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus kehittää kestävän kehityksen kannalta tärkeitä uusia innovaatioita, sekä pohtia ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin, ilman ajattelua häiritsevää stressiä.

Syntymättömien innovaatioiden ja ajatusten hinta, saattaisi tulevaisuudessa nousta helposti jopa korkeammaksi, kuin vuosittaiset työpahoinvoinnin kustannukset.

Maltti on valttia. Kaikkihan sen tietää. Kun hätä on kovimmillaan, on otettava rauhallisesti. Akuutin stressitilan päästessä valloilleen, on vaikeata ajatella ja tehdä fiksuja, loppuun asti harkittuja ratkaisuja. Eli juuri niitä mitä nykypäivänä kipeästi kaivataan. Kun muutos on edessä, sen suuntaan täytyy pyrkiä vaikuttamaan. Rentous on vastuullisuutta! Parempi yhteiskunta ei synny väkisin puskemalla.

POLEEMI

37

Puheenjohtajalta Ilari Leskelä

A

loittaessani Polhossa olin pariin kertaan pohtinut lähtöä ulkomaille opiskelemaan.

Päätin kuitenkin pysyä lukioajan valinnassani ja jäädä opiskelemaan poliittista historiaa. Silti joskus olen pohtinut onko suomalainen tutkimusyliopisto se innostavin paikka opiskella – tai olisiko Turun puolelle ollut jotenkin erikoisesti mielekkäämpää opiskella.

Opintopisteitä on kertynyt sitten ensimmäisten kuukausien pohdintojen ja olen pystynyt muokkaamaan kantaani. Suomalainen yliopisto ei välttämättä omaa niitä pedagogisesti parhaimpia opettajia, mutta ainakin omassa oppiaineessani heillä on sydän paikallaan. Hallinto- ja rahoituskysymysten sekä ylisuuren opettaja-oppilassuhteen ja keskellä he ovat pystyneet valamaan minuun tarpeeksi uskoa opintojen mielekkyyteen, sekä varmasti moneen muuhunkin opiskelijaan.

Mutta ennen kaikkea kiitos kuuluu sille huikealle kanssaopiskelijoiden ryhmälle, jonka kesken ajatuksia on saanut jakaa – niin Yhiksessä kuin Valtsikassakin. Näenkin opiskelija-aktiivisuuden ruokkivan jokaista. Meillä on Yhiksessä Polhon ja Tason ainutlaatuinen yhteistyö, aktiiviset ja samalla erilaiset opiskelijat, sekä ennen kaikkea hyvä henki. Tämä, sekä matala kynnys opiskelijoiden ja opettajien välillä on mielestäni se mistä Yhis vaikeimpina aikoinaankin voi elää.

Voisinkin sanoa että ilman näitä kanssaopiskelijoita ja hyvää henkeä oppiaineessa saattaisin vielä haikailla Skotlantia taikka Berliiniä.

38POLEEMI

V

uosi 2011 on pitänyt sisällään paljolti vanhoja perinteitä, mutta myös uusia avauksia on yritetty ujuttaa toimintaan. Keskustelu- ja väittelytapahtumien määrä jäi pieneksi, mutta kokisin tämän yrityksen ansaitsevan jatkoa. Hassuttelun ohella voisi kiinnostusta löytyä myös vakavampiin keskusteluihin. Kiinnittäisin huomiota myös alumnitoiminnan tärkeyteen. Toiminta on hyvässä nousujohteessa ja sen vaaliminen tulee varmasti tuottamaan tuloksia.

Työn sarkaa siis riittää ensi vuodellekin. Vuoden 2012 toimijoissa on kuitenkin harvinaislaatuisen suuri määrä vanhoja hallituslaisia, seitsemän. Näkisinkin osaamista riittävän, mutta haluaisin silti kehottaa jokaista vanhaa tekijää ammentamaan innostuksen jonkin uuden pestin kautta. Näin toiminnassa säilyisi se sama tuoreus ja aktiivisuus mikä tänäkin vuonna. Myös uudet toimijat pääsisivät tällöin paremmin sisään tehtäviinsä.

Kiitos vuodesta ja luottamuksesta jokaiselle. Tästä eteenpäin Polhoa tulee luotsaamaan Ilmar Metsalo. Toivotankin uudelle puheenjohtajalle ja koko vuoden 2012 hallitukselle myötäisiä tuulia. Hyvin se menee.

Poleemin päätoimittajat 2012 Poleemin päätoimittajat vuodelle 2012 ovat (myötäpäivään ylhäältä oikealta) Reetta Heiskanen, Janne Soisalon-Soininen, Riina Hyökki ja Tuomas Lassinharju.

Väistyvä toimitus toivottaa heille onnea ja hyviä hetkiä!

Kuvat: Simo Ortamo