Poleemi 2/12

P o l e e m i 2/12

poleemi

2/2012

1

2

poleemi

2/2012

p

ä ä k i r j o i t u s

M

eistä puhutaan. Ja millä nimityksillä.

Y-sukupolvi, diginatiivit, milleniaalit, minä-mesukupolvi. ”Yykkärit” eli vuosien 19801994 välillä syntyneet nuoret aikuiset.

Meistä puhutaan, koska olemme erilaisia.

Olemme erilaisia kuin ne. Ajattelemme eri tavalla kuin ne. Teemme työtä eri tavoin kuin ne. Ne Paavo Väyryset, Paula Risikot ja Jyrki Kataiset.

Aalto-yliopiston toteuttaman Dialogi tutkimushankkeen mukaan arvostamme omaa aikaa. Kaikki lähtee siitä, että yksilönä on vapaus valita, mitä tällä elämäksi kutsulla omalla ajalla tekee. On mahdollista vaihtaa suuntaa ja tehdä yllättäviä päätöksiä. Kokeilla, kokeilla ja kokeilla.

Kokeilla sen aikaa kuin kokeileminen tuottaa hedelmää.

Huhtikuussa 2012 kaksi suomalaista mediaa, Helsingin Sanomat ja Gloria kirjoittivat ”yykkäreistä”. Glorian juttu oli yhtä riemujuhlaa, jonka mukaan ”Me teemme tulevaisuuden!”.

Kaiken ”yykkäri” puheen keskellä mieleen pulpahtaa lähinnä yksi ajatus: mitä ihmettä. Mistä kyseinen vastakkainasettelu kumpuaa? Me ja Ne? Vuonna 2012?

Valtsikassa opiskelee 1130 ihmistä, jotka eivät ns. yykkäri-ikäskaalaan sijoitu.

Kysyin vanhemmalta poliittisen historian opiskelijalta, mitä hän arvostaisi työelämässä, jos päättää sinne opintojen jälkeen suuntautua. Vastaukset olivat saman suuntaiset kuin Aalto-yliopiston tutkimuksen haastattelemilla ”yykkäreillä”. Arvostusta saisivat ”hyvä työilmapiiri, tunne, että omalla työllä on merkitystä sekä joustavat

»

Ajattelemme eri tavalla kuin ne. Ne Paavo Väyryset, Paula Risikot ja Jyrki Kataiset« työajat”. Kuulostaa juuri siltä kaikkien alleviivaamalta yykkäri-puheelta.

On selvää, että työelämä on 50 vuodessa muuttunut. Ja Valtsikasta valmistuu uudella tavalla ajattelevia työntekijöitä.

Eroavaisuuksien ja nimitysten alleviivaaminen tuntuu kuitenkin turhalta: unohdetaan ”yykkäri-puhe”, mutta hoidetaan hommamme kunnialla.

Vuoden 2012 toinen Poleemi osoittaa, että olimme sitten ”yykkäreitä” tai emme, on meistä moneen. Poleemi vieraili Kaliforniassa kohutulla Coachella-festarilla (s.26), Saksan Jenassa pohtimassa 80 muun eurooppalaisen opiskelijan kanssa historian tilaa (s.38) ja tarjoaa reportaasin Ranskan presidentinvaaleista suoraan paraatipaikalta (s.16).

Unohdetaan määritelmät, itsensä lokeroiminen ja annetaan kesän tulla. Huoletonta ja virkistävää lomaa!

(Psst Fuksi! Tämä Poleemi saapuu elokuussa myös Sinulle. Onnea opiskelupaikasta ja nähdään syksyllä!)

Reetta Heiskanen

-vastaava päätoimittaja

poleemi

2/2012

3

2/2012

s i s ä l t ö

37. vuosikerta

Alumnipalsta 6 Gradupalsta 7 Gradukatsaus 45

p o l e e m i toimitus Vastaava päätoimittaja

8

Reetta Heiskanen

Päätoimittajat

Janne Soisalon-Soininen Riina Hyökki Tuomas Lassinharju

Ulkoasu ja taitto

Janne Soisalon-Soininen Riina Hyökki

Kuvitus ja kuvat

Mikko Virta Riina Hyökki Janne Soisalon-Soininen Reetta Heiskanen Jussi Välipirtti Johanna Räty Simo Ortamo

Kannen kuva

Janne Soisalon-Soininen

Painos

13

ISSN

Sähköposti poleemi-2012@helsinki.fi

14

Kolumni

16

Analyysi

22

Ranska valitsi muutoksen

-Simo Ortamo

Guggenheimiakin kiinnostavampaa

-Reetta Heiskanen

-Kuka on Markus Rauramo?

26

Coachella?

-Janne Soisalon-Soininen

-Tupac keskellä erämaata

30

Lentävä Saksalainen

-Tuomas Lassinharju

-Legendaarinen Rust

33

Näkymättömät vaikuttajat

-Johanna Räty

-kuka tietää mikä on halloped ja mitä se tekee?

36

Ihanaa tuutorit ihanaa -Esittelyssä ihanat tuutorit

38

Poleemi saa HYY:n järjestölehtitukea

43

Isha -historiaa euroopan kokoisella tarjotimella

-Riina Hyökki

-Tunnelmia historianopiskelijoiden kohtaamisesta saksassa Kirja -Sodan tarinaa monessa kerroksessa

2/2012

-Juhani Ylitalo

-Pariisin kirjeenvaihtajan ajatuksia presidentinvaalista

Poliittisen historian opiskelijat Polho ry

poleemi

- Topi Houni

-Tiukkaa arviota polholaisuudesta

Julkaisija

4

-Eetu Jokela

-Kansantaloudesta ja kukkaruukuista

200 kpl 1235-4412

Kun kaupunki on keltainen -reportaasi hulluilta päiviltä

Paino Unigrafia Oy

tamminiemen pesä 44 Puheenjohtajalta 46

-Hanna Marjoranta

poleemi

2/2012

5

Rehellinen koko ikänsä työtä tehnyt kreikkalaismies Aristaios toivoo velkakurimuksen ja menoleikkausten jo loppuvan. Turhaan?

a

l u m n i pa l sta

Poleemi kysyi keväällä 2011 valmistuneelta, vuoden 2005 Polhon puheenjohtajalta Simo Hiilamolta, mitä entisen polholaisen työelämään kuuluu.

1998 ruplan romahdus ja moni lähetystössä pelkäsi taas pahinta.

Harjoittelun jälkeen jatkoin työskentelyä Moskovassa Hellevig, Klein & Usov -nimisessä lakifirmassa vuoden. Talvella 2010 pääsin ensimmäiseksi CIMO-harjoittelijaksi Astanan suurlähetystöön Kazakstaniin, jossa tehtäviini kuului maan poliittisen tilanteen seuraamisen lisäksi myös raportointi Kirgisian vallanvaihdosta.

Millaisena näet poliittisen historian opintojen antamat valmiudet konsultin työhön?

Analyyttisestä ajattelusta, suurien kokonaisuuksien hahmottamisesta ja syy-seuraus -suhteiden tuntemisesta on ollut työssäni hyötyä. Historia on usein työssäni läsnä, sillä kylmän sodan Suomen ja Kekkosen ajan valtarakenteet sekä päätöksentekokulttuuri ovat muuttuneet hitaasti.

Millainen on nykyinen työsi ja mitä muita alan töitä olet tehnyt?

Olen työskennellyt viime syksystä lähtien viestintään, Venäjään ja vaikuttamiseen erikoistuneessa konsulttitoimistossa, Eurofacts Oy:ssä. Opintojeni viimeisinä vuosina kartoitin mielenkiintoisia yrityksiä joihin oma profiilini ja työkokemukseni sopisi. Eurofacts oli yksi "merkkaamistani" yrityksistä ja heti valmistumisen jälkeen lähetin avoimen työhakemuksen ja sain töitä. Perinteisten viestintäpalveluiden lisäksi avustamme asiakasyrityksiä, virastoja ja järjestöjä vaikuttajasuhteissa ja sidosryhmäviestinnässä Suomessa, EU:n instituutioissa ja Venäjällä.

Ennen valmistumistani olin korkeakouluharjoittelijana Suomen Moskovan suurlähetystössä kauppapoliittisella osastolla. Ajat olivat mielenkiintoiset, sillä Venäjälle iski kova talouskriisi. Useilla oli vielä mielessä vuoden

6

pp o o ll ee ee mm i i

2/2012 2/2012

Ovatko tähänastiset kokemuksesi työelämästä vastanneet opiskeluaikojesi odotuksia?

Kyllä ja ei. Työelämän hektisyys ja tarve moninaiselle osaamiselle on yllättänyt. Toisinaan myös yllätys on ollut, että työt voivat olla näin mielenkiintoisia.

Olet myös Yhistys ry:n opiskelijavastaava tänä vuonna. Mikä sai jäämään järjestötoiminnan pariin vielä valmistumisen jälkeenkin?

Alumnitoiminta on luontainen foorumi tavata vanhoja opiskelukavereita, vaihtaa kokemuksia, harrastaa kannunvalantaa ja ennen kaikkea keskustella poliittisesta historiasta.

Minulle Yhistys ry toimii hyvänä järjestöelämän jäähdyttelykerhona.

g

r a d u p a l s t a

Vuonna 2006 poliittisen historian opiskelut aloittanut Elsa Mäki-Reinikka valmistelee parhaillaan graduaan, jonka työotsikkona on Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n raportointi Burman/Myanmarin Sahramivallankumouksesta.

Kerrotko tarkemmin mitä gradussasi tutkitaan?

Tutkin gradussani Burman/Myanmarin Sahramivallankumouksesta kirjoitettuja Amnesty Internationalin, Human Rights Watchin ja YK:n raportteja ja näissä ilmentyvää retoriikkaa. Vuoden 2007 Sahramivallankumous oli buddhalaismunkkien aloittama rauhallinen mielenosoitus hintojen nousua ja maassa hallinnutta sotilasjunttaa vastaan. Mielenosoitukset muuttuivat nopeasti laajemmaksi protestiaalloksi demokratian, ihmisoikeuksien ja Aung San Suu Kyin kotiarestin lopettamisen puolesta. Sotilasjuntta tukahdutti mielenosoitukset väkivaltaisesti ja aloitti pidätystoimenpiteet. Munkkeja ja tavallisia ihmisiä vastaan tapahtuneet laajamittaiset pidätykset ja kidutukset johtivat kansainvälisen yhteisön reaktioon.

Miten päädyit kyseiseen aiheeseen?

Graduaihe selkiintyi vasta ensimmäisen graduseminaarin aikana syvennyttyäni Burmaan ja varsinkin vuoden 2007 tapahtumiin. Olen Aasian tutkimuksen kautta tutustunut alueeseen ja pitänyt Burmaa kiehtovana maana.

Nyt olen ihan hurahtanut Burmaan ja ajatuksena on lähitulevaisuudessa jopa käydä siellä.

Millaisia lähteitä olet käyttänyt ja onko sopivaa aineistoa löytynyt helposti?

Edellä mainittujen raporttien lisäksi olen käynyt hakemassa kirjallisuutta Nordic Institute of Asian Studiesin kirjastosta, jota varten hain instituutin stipendiä. Kahden viikon oleskelu Kööpenhaminassa osoittautuikin graduvaiheen toistaiseksi parhaaksi kokemukseksi, sillä sain paljon hyviä kommentteja keskustellessani instituutin työntekijöiden ja tutkijoiden kanssa.

Mikä on ollut kiinnostavinta gradua tehdessäsi? Entä haastavinta?

Kiinnostavinta on ehdottomasti ollut aihe itsessään ja graduprosessiin aikana kertyneet oivallukset ja ideat. Fiilistelen välillä aihettani jopa liikaa, mutta sehän on vain hyvä asia, eikö? Haastavinta on ollut kirjoitusprosessi ja asioiden jäsentely. Välillä tulee kauhea blokki ja toisinaan taas homma luistaa aivan mainiosti.

Millaisia vinkkejä antaisit tuleville graduntekijöille?

Gradunteko on täynnä sekä hyviä että huonoja yllätyksiä, joihin ei oikeastaan voi mitenkään varautua. Kannattaa kriisien tullessa hengittää syvään ja ajatella, että gradu on kuitenkin vain yksi työ. Suklaan ja kahvin voimalla voi tapahtua ihmeitä.

Simoa ja Elsaa haastattelivat Riina Hyökki ja Tuomas Lassinharju poleemi

2/2012

7

Kun

m i 2/2012 8 8 p o l epeom il e e 1/2012

kaupunki on

KELTAINEN Stockmannin ylpeys, Suomen alennusmyynneistä suurin ja kaunein: Hullut päivät.

Kampanja laittaa Helsingin keskustan sekaisin kaksi kertaa vuodessa. Poleemin toimittaja päätti tutkia ilmiötä viettämällä tavaratalossa kokonaisen päivän.

TEKSTI EETU JOKELA

KUVAT REETTA HEISKANEN

p oploe elme ie m i 2/2012 1/2012

99

K

ello on 8.02. Olen myöhässä. Voin vain kuvitella, millainen näytös Aleksanterinkatu 52:ssa on meneillään. Talon ovet ovat juuri auenneet. Tänään ihmiset taistelevat kynsin ja hampain farkuista ja imureista, uhraavat itsehillintänsä ja arvokkuutensa edullisille lentolipuille ja taulutelevisioille.

Suomalaisen kulutusyhteiskunnan pyhiinvaellusviikko on koittanut.

Verta, hikeä ja kassakoneen kilinää.

Lähestyn Stockmannin tavarataloa, kello on nyt 8.05 ja vastaani kävelee ensimmäinen keltaista muovipussia kantava ihminen.

Käyn sisään ja petyn. Kyllä, täällä on väkeä kuin helluntaiepistolassa, mutta tunnelma on varsin seesteinen.

Vaatteita ei viedä käsistä, naiset eivät revi toisiaan hiuksista, miehet eivät taistele viimeisistä kodinelektroniikkatuotteista. Ihmisjoukko jakaa toi-

10

poleemi

2/2012

silleen tarjouskäsilaukkuja sulassa sovussa, eivätkä ilman jääneet pura pettymystään väkivallalla.

Vaihdan äkkiä Keskuskadun yli Akateemisen kirjakaupan puolelle.

Siellä on käynnissä Finnairin lentolippumyynti, jossa ainakin takavuosina ihmiset ovat tapelleet parhaimmista paikoista. Petyn taas. Viidakon lait on korvattu lässyllä ja sivistyneellä jonotusnumerojärjestelmällä.

miehet ja kiinalaisturistit kokeilevat kilpaa kuudensadan euron Armanin pukuja.

Keltainen haamumaskotti harhailee eksyneen näköisenä ihmisvilinän keskellä. Ylhäällä urheiluosastol-

»Viidakon lait on korvattu lässyllä ja sivistyneellä

Eksynyt keltainen haamu

jonotusnumerojärjestel-

Vaikka 52. Hullujen päivien ensihetket eivät ole täyttäneet (myönnettäköön, hieman epärealistisia) odotuksiani, on hulina tavaratalossa silti vaikeasti käsitettävää. Ihmisjoukon vilinä muistuttaa kepillä sohaistua muurahaispesää. Monet ovat saavuttaneet paljon lyhyessä ajassa. 8.15 vastaani kävelee Burberry-täti viiden muhkean ostoskassin kanssa. Puku-

mällä« la kaksi naista on varannut rekillisen urheilutakkeja kokeiltavakseen.

Varsinaisia pelkotiloja aiheuttavat kuitenkin loistavan tähystysaseman naisten kosmetiikkaosaston ylle perustaneet kuuluttajat: aikovatko ne todellakin jatkaa tuota lätinää koko päivän?

Pesupalju, moottorivene vai laituri?

Yhdeksältä pidän hengähdystauon kahdeksannen kerroksen kahvilassa.

Vieressäni istuva siisti herrasmies avaa aamunsa croissantilla ja laadukkaalla Cono Sur-punaviinillä.

Stockmannillakin on ilmeisesti jonkinlainen käsitys ihmisyydestä, sillä kahvilassa keskusradion kuulutukset eivät raikaa.

Tauon jälkeen harhailen ympäri tavarataloa. En voi olla huomaamatta, että Hulluillä päivillä myynnissä on kaikkea, ja tarkoitan siis kaikkea: Keskuskadun teltassa on kaupan pesupaljuja, laitureita ja moottoriveneitä, Argoshallissa pikanuudeleita viisi pakettia eurolla. Pikanuudelit, maailman halvin elintarvike, tarjouksessa.

Mitä helvettiä?

En tahtoisi tehdä tästä ilmiselvää kapitalismia ja kulutusyhteiskuntaa kritisoivaa juttua, jossa olisin 7000

»lihatiskillä kuolleita eläimiä myy testosteronia huokuva äijäkaarti, kassoja ja leivostiskiä taas pyörittävät naiset« merkin verran päivitellyt sitä, kuinka ihmiset ostavat tavaraa. Mutta siltä ajatukselta on ajoittain mahdotonta välttyä. Monikohan on täällä vain koska on Hullut Päivät ja halpaa, ei siksi että oikeasti tarvitsisi jotain?

Testosteronia ja pullantuoksua Lounasaika lähestyy ja Suomen ylihinnotelluin ruokakauppa Herkku heräilee aamuisesta horroksestaan.

Tarjouksessa jokiravunpyrstöä ja kanacaesaria. Valmisruokatiskin falafelit näyttävät Saarioisten pakasteilta, kaalikääryleet taas herkullisilta.

Elämäntapajuppi syö paellaa, joka ei näytä UniCafe-annosta kummallisemmalta. Hinta on nelinkertainen.

Salakuuntelen, kun joku tiivistää osuvasti yleisen mielipiteen koskien Hullujen päivien hulluutta: ”nää hullarit vaan on tällaisia”.

Kuulen päivän aikana ohimennen samansuuntaisia oivalluksia muidenkin suista. Keksin, että absurdi väenpaljous ja sen sätkivä liikkuminen kerroksesta toiseen olisi paljon hauskempaa seurattavaa, jos keskusradiossa soisi Benny Hillin tunnusmusiikki.

Herkussa on naisten ja miesten töitä. Työtehtävien jako on sukupuolittunutta – lihatiskillä kuolleita eläimiä myy testosteronia huokuva äijäkaarti, kun kassoja ja leivostiskiä poleemi

2/2012

11

pyörittävät naiset. Muu tavaratalo on naisten maailmaa, sillä sekä asiakkaat että henkilökunta on naisvaltaista.

Keltainen lamaannus Lounastauon jälkeen hektisyys ja kaikkia aisteja koetteleva ärsykemellakka turruttavat mieltäni.

Disorientoitumistani edistää kuuluttajakaksikko, joka (luojan kiitos) pitää sentään muutaman kymmennen minuutin tauon tuntia kohden.

Kuuluttajat jaksavat muistuttaa, että tavaratalossa voi viettää koko päivän: shoppailun lomassa voi hengähtää kauneushoitolassa tai kuudennen kerroksen Hesburgerissa.

Kokemuksellisuuden vahvistamiseksi on Herkussakin nykyään kahvila, shamppanjabaari ja lounastiski.

Luulen, että aidosti kivoja elämyksiä on lähinnä niillä penskoilla, jotka jätetään leikkinurkkaan siksi aikaa kun

hetkeksi, mutta aidosti se ei tyydytä saatika ole terveellistä itselle tai ympäristölle.

Mielialani on muuttunut irrallisuudesta tylsistyneeksi. Olen hiplaillut samaa iPadin esittelykappaletta kolmeen neljään kertaan, selaillut tarjouslevylaarin tarkasti kahdesti ja uskaltautunut jopa kulkemaan läpi pelkäämäni naisten vaateosaston. Oikeastaan mikään ei enää jaksa yllättää tai kiinnittää mielenkiintoani. Lasken tunteja talon sulkemiseen. Benny Hill ei lakkaa soimasta päässäni.

Puolitoista tuntia myöhemmin voin jo huomata talon hiljentyvän.

Alan tunnistamaan henkilökuntaa kasvoilta, ainakin yksi ensimmäisen kerroksen kassaneiti on viettänyt täällä yhtä pitkän päivän kuin minä, siis ainakin 15 tuntia. Eräs nainen kysyy toiselta: ”ei kai vielä lähdetä kotiin”? En voi olla tekemättä päiväni perusteella johtopäätöstä: ne viisi päi-

»Kuinkakohan monta kiloa valmislounaita, lohta ja ceasar-salaattia heitetään päivän loputtua pois?« iskä ja äiskä kuluttavat.

Epäilen sekunnin sadasosan verran mieleni vakautta, kun näen urheiluosastolla kaksi gorillaa. Ne mainostavat palautusjuomaa. Uskallan vihdoin istua sisustusosaston nojatuoliin lepäämään. Mieleni tekisi rojahtaa seuraavaksi kalusteosaston sohvalle. Keskusradio pauhaa. Selaan keltaista kataloogia rekisteröimättä varsinaisesti mitään.

Halpa kolmen pennin analogia 18.06. Ihana ostospäivä Stockmannilla jatkuu. Syön tarjoushintaista Hesburger-ateriaa kuudennessa kerroksessa ja se maistuu hyvältä.

Voisin tehdä halvan kolmen pennin analogian roskaruoan ja shoppailun välillä: kumpikin sammuttaa tarpeen

12

poleemi

2/2012

vää, joiden aikana tavaratalo puetaan keltaiseen ovat mielipuoliset. Ihmiset ovat puoliksi itsesuggestoituneina ja puoliksi ilmapiiristä huumaantuneina hyväksyneet sen.

Kello on 20.20 ja kansa valuu kohti Herkkua. Kuinkakohan monta kiloa valmislounaita, jokiravunpyrstöä, lohta, caesar-salaattia heitetään päivän loputtua pois?

Kymmentä vaille yhdeksän keskusradio ilmoittaa tavaratalon sulkeutuvan kymmenen minuutin kuluttua. Kukaan ei tunnu reagoivan asiaan mitenkään. Siirryn pääsisäänkäynnin viereen seuraamaan kuinka ihmiset hiljalleen poistuvat. Kello 21.00 pääsen ulos. Hengitän raikasta ilmaa ja katson kuinka ihmisvirtaa soljuu kohti kaunista kevätiltaa. Päässäni soi Benny Hillin tunnusmusiikki.

k o l u m n i

M

»

aailmalla menee huonosti ja kaikki pystyvät heti mainitsemaan syyllisen.

No ne markkinat. Samainen järjestelmä, joka kehittyi ihmisten iloksi ja kulttuureita koristamaan, on muuttunut telluksen tornadoksi, jonka tekemä ura näkyy jo arjessa. Koska pienet ihmiset ovat vaarassa, ovat poliitikot olleet aloitteellisia. Puukot ja puntarit on kaivettu paholaista vastaan.

Muutama vuosi takaperin, silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen ilmoitti, että markkinavoimista on otettu niskalenkki. Ote taisi kirvota. Moni valtio on ollut selkä tatamia vasten, kun muut ovat muutelleet sääntöjä lisäerien toivossa. Näyttää siltä, että sillassa on

Ote taisi kirvota« markkinoiden sijaan ollut Katainen.

Suomen kevät ja uusi presidentti loivat tulevaisuudenuskoa. Uudenlaista voimaa täynnä ollut pääministeri Katainen päätti jo vaaliyönä koetella voimiaan. Kaksintaistelu kukkaruukun kanssa oli laastarista päätellen verinen, mutta päättyi ilmeisesti Kataisen voitoksi. Kukkaruukun pykimiä ei koskaan kameroille paljastettu.

Valistunut lukija huomaa, että edellä mainitut kamppailut muodostavat kivi- sakset-paperi-tilanteen. Markkinat voittaa Kataisen, Katainen kukkaruukun, joten kukkaruukun on voitettava markkinat.

TOPI HOUNI

Lopullisen ratkaisun markkinaongelmaan tuo siis kukkaruukkuteollisuus.

Paperikoneet on varmaan kovin helposti muutettavissa kukkaruukkutuotantoon sopiviksi. Työttömät suomalaiset voisi puolestaan laittaa maalaamaan vihaisia lintuja ruukkujen kylkiin. Aasiankin markkinat olisi vaivattomasti turvattu.

Nokian Salon-tehtailta poispotkitut ja muut luovantyöntekijät taas laitettaisiin kehittämään kukkaruukkuihin sisällöllistä lisäarvoa.

Näin korkealentoinen unelmahöttö nostaa monen konservatiivin karvat pystyyn. Joku tarkkamuistinen saattaa muistuttaa, että luovin sisältö Suomessa on aina syntynyt punamullasta. Änkyrät saattavat olla oikeassa, mutta aito ja oikea vanhakansa tietää, että paras kasvualusta syntyy, kun multaan lisätään hieman sontaa. Alkuperäisyydestä ja vanhoista valmistusmenetelmistä hullaantuneen Tehtaankadun eteläpuoleisen Suomen vaatimus kuuluukin: perussuomalaiset on otettava ruukkutuotantoon mukaan.

Oy Suomi Ab puhaltaa yhteen hiileen ja kansantalous kukoistaa. Pian kuitenkin huomataan, että Suomeen alkaa ilmaantua made in Hongkong -kukkaruukkuja. Muutkin ovat ymmärtäneet kukkaruukkujen ylivertaisuuden.

Ruukkutehtaat siirtyvät halvempien maalareiden maihin, ja sisällöstä vastaa keltaisen joen lössi.

Kuten faaraoiden Egyptissä odotettiin tulvaa, innovaatio-Suomessa seurataan, minkä esineen Katainen haastaa seuraavaksi kaksinkamppailuun. Huhut tosin kertovat, että Katainen olisi kukkaruukkukamppailussa syyllistynyt dopingrikkeeseen ja nauttinut Niinistön juhlissa muutakin kuin kansalaisluottamusta. Olisiko taas tilausta yhdelle rohkaisevalle? poleemi

2/2012

13

Tasolaisen

14

poleemi

2/2012 Kuva: Riina Hyรถkki

a n a l y y s i

JUHANI YLITALO

käsitys POLHOsta P

olho on hajanainen joukko, joka koostuu niin raivopäisistä natseista, Fjällräven-reput olalla hiihtävistä puunhalaajista, työtä välttelemättömistä kokoomusnuorista ja vanhempiensa rahoilla elostelevista radikaaleista sosialisteista.

Mutta mikä tätä ulkoisesti näinkin hajanaista joukkiota yhdistää.

Vastausta ei tarvitse hakea kauaa: alkoholi ja sairaalloinen, seksuaalisiakin piirteitä saava, kiinnostus presidentti Urho Kaleva Kekkoseen.

Kiinnostus alkoholiin ei sinänsä ole meille suomalaisille täysin ventovieras asia, mutta liki 30 vuotta sitten kuolleen kaljun rillipään perään haikailu, on omiaan erottamaan joukon meistä tavanomaisista ihmisistä.

He liikkuvat usein laumoissa ja helpoimmin havaittavissa olevia tunnuspiirteitä ovat rutikuivien juttujen ohella littipeukut, jotka viuhahtelevat ja säestävät keskustelua kapellimestareille tutulla näyttävyydellä.

Laumanjohtajan taas tunnistaa hänen keräämistään ihailevista katseista. Nokkelilla one-linereillaan

viihdyttää hän joukkojaan ja saakin usein laumansa repeämään räväkkään nauruun, ulkopuolisten kuuntelijoiden etsiessä lähintä pistorasiaa, johon työntää haarukkansa.

Muut pyrkivät luomaan illuusion vuorovaikutteisesta kanssakäymisestä heittelemällä väliin ”Ei terve!”, ”Jatkoon!” ja monia muita lausahduksia, joiden tuottaminen tarvitsee kaikkia kahta jaloviinan kyllästämää aivosolua.

Ulkopuolisten silmissä nämä jutut kuulostavat usein kuivahkoilta ja small talk –keskustelut polholaisten

»keskustelut polholaisten kanssa tuntuvat usein seuraavan masturbaatiolle tuttua draamankaarta«

kanssa tuntuvatkin usein seuraavan masturbaatiolle tuttua draamankaarta – alun innostuksesta käännytään nopeasti hämmennykseen ja häpeän tunteeseen.

Ei siis mikään ihme, että Polhoon on vuosi toisensa jälkeen tunkua.

Pääsykoe on todellinen koetinkivi monelle ja se pyrkii erottamaan jyvät akanoista sekä valikoimaan joukkoon istuvat valioyksilöt. Valintakokeen läpäisseet voivat syystä olla itsestään ylpeitä.

Eivätkä he turhaan peittelekään omaa ylivertaisuuttaan meihin muihin nähden. Tätä ei kuitenkaan pidä yhdistää ylimielisyyteen saati kusipäisyyteen, sillä näitä yleisesti sairauksina pidettyjä ominaisuuksia ei politiikanpiirissä esiinny.

Ei siis mikään ihme, että opiskelut jo taakseen jättäneet alumnit pitävätkin Polhoa brändinä, joka vetää vertoja Talvivaaran, Finnairin ja James Hirvisaaren kaltaisille tuotemerkeille, jolle riittää työmarkkinoilla aina kysyntää. Näin sen on oltava.

Eläköön Polho, Eläköön Kekkonen, Eläköön väkijuomat!

poleemi

2/2012

15

Ranska

16

poleemi

2/2012

valitsi muutoksen TEKSTI ja KUVAT Simo Ortamo

Koko kevään kiihtynyt presidentinvaalitaistelu huipentui Ranskassa 6. toukokuuta, kun Elysée-palatsin uudeksi isännäksi valittiin sosialistipuolueen François Hollande, joka voitti väistyvän presidentin Nicolas Sarkozyn niukalla 51,62 prosentin äänisaaliilla.. Ensimmäisellä kierroksella yhteensä kymmenen ehdokasta pyrki saattamaan aatteitaan ranskalaisten tietoisuuteen, monet kesän parlamenttivaaleja silmälläpitäen.

poleemi

2/2012

17

V

iime kesänä oppositiopuolueiden esivaaleilla alkaneen vaalikamppailun hallitsevana piirteenä oli istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn poikkeuksellisen matala kannatus äänestäjien keskuudessa: hän jäi jo ensimmäisellä kierroksella Hollanden taakse saaden 27,2 prosenttia äänistä.

Keskustaoikeistolaisista ja gaullisteista koostuvan UMP-puolueen ehdokas kosiskeli avoimesti äärioikeistolaisen Front nationalin äänestäjiä, mikä puolestaan ajoi keskustalaisia äänestämään maltillista Hollandea auttaen tämän voittoon toisella kierroksella. Presidentin vaalijuliseet kokivat kovia, Pariisin kaduilla vasemmiston vastakampanjaa käytiin ilkeillä tarroilla.

»

18

poleemi

2/2012

Pariisin kaduilla vasemmiston vastakampanjaa käytiin ilkeillä tarroilla«

Sarkozyn umpikuja -tarra peittää virallisen katukyltin

Sarkozyn suusta televisiolähetyksessä päässyt sammakko, ”Haista vittu, kusipää”

Kolmanneksi ensimmäisellä kierroksella sijoittui äärioikeistolaisen Front nationalin Marine Le Pen tehden puolueen historian parhaan presidentinvaalituloksen 17,9 prosentin kannatuksella. Marine on pyrkinyt etäännyttämään itseään isänsä Jean-Marien rasistisista ja antisemitistisistä lausunnoista, ja tutkimusten perusteella saattoi saada enemmistön alle 25-vuotiaiden äänistä. Toisella kierroksella hän ilmoitti äänestävänsä tyhjää.

Vasemmistorintaman (Front de gauche) ehdokas Jean-Luc Mélenchon onnistui keräämään vasemmiston protestiäänet käymällä ärhäkän populistisen kampanjan finanssimaailmaa, valtiontalouden leikkauksia ja äärioikeistoa vastaan. Kaduilla ja mediassa näkynyt viimeisten kuukausien noste ei täysin realisoitunut ensimmäisen kierroksen tuloksessa (11,11 %), mutta kesän parlamenttivaalien jälkeen kommunistien ja muutaman muun vasemmistopuolueen rintama voi nousta ratkaisevaan asemaan hallitusneuvotteluissa.

Ranskassa vasemmistoon laskettavan Vihreän puolueen ehdokas Eva Joly jäi räväkämpien ehdokkaiden jalkoihin saaden vain 2,3 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä. Korruptio-oikeudenkäynneissä mainetta niittäneen juristin asemaa hankaloitti oman puolueen päätös liittoutua sosialistipuolueen kanssa. Myös voimakas aksentti mainittiin syynä norjalaistaustaisen Jolyn (syntyjään Gro Eva Farseth) huonoon menestykseen.

poleemi

2/2012

19

»

Tuleva presidentti perii velkaisen valtion ja hitaasti kasvavan kansantalouden«

Ensimmäisen kierroksen vaalikampanjan huipensi vaalipäivää edeltävänä sunnuntaina pääehdokkaiden kymmeniätuhansia kannattajia keränneet ulkoilmakokoukset: Hollande piti omansa Pariisin lähellä Vincennesin linnan edustalla.

20

poleemi

2/2012

S

osialistipuolueen François Hollande pysyi koko vaalikamppailun ajan ennakkosuosikkina mielipidemittauksissa, ja ensimmäisen kierroksen hän voitti 28,6 prosentin äänisaa-

liilla.

Oikeisto on hallinnut Ranskaa keskeytyksettä kymmenen vuoden ajan, joten Hollande on pyrkinyt asemoimaan itsensä ainoana realistisena vaihtoehtona muutokselle samalla korostaen paluuta normaa-

liuteen Sarkozyn viiden vuoden ”superpresidenttiyden” jälkeen.

Tunnelma ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä oli harvinaisen tiukka, ja vaalitentissä ehdokkaat syyttivät toisiaan kilvan valehtelusta.

Tuleva presidentti perii velkaisen valtion ja hitaasti kasvavan kansantalouden. Poikkeuksellisen niukkoja vaalilupauksia antaneella Hollandella on kaikesta huolimatta suuria vaikeuksia täyttää häneen kohdistuvia odotuksia.

poleemi

2/2012

21

G u g g e n h e i miakin kiinn TEKSTI REETTA HEISKANEN

KUVAT JUSSI VÄLIPIRTTI

Seitsemän vuotta sitten Markus Rauramo sai idean. Helsinki tarvitsee urbaanin taiteen festivaalin. 11. toukokuuta idea vihdoin realisoituu kun ja Suomen valovoimaisimmat uuden taiteen edustajat valtaavat Kaapelitehtaan. Mutta kuka on Markus Rauramo?

22

poleemi

2/2012

ostavampaa M arkus Rauramo vietti haastattelua edeltävän yön Malmin Nesteellä. Hän osti 200 eurolla elämänsä ensimmäisen auton ja spreijasi sen pinkiksi.

Tämän jälkeen auto hinattiin Malmilta Lasipalatsin aukiolle, missä työhön kulkevat aamuvirkut pääsivät ihmettelemään näkyä. Pian Facebookkiin levisi viesti ”Koko kaupungin vieraskirja! Toivomuksena on, että mahdollisimman moni käy jättämässä puumerkkinsä autoon, tyyli vapaa!”. ”Lähden tämän jälkeen tsekkaamaan, kuinka monet sakot Guerilla on päivän aikana kerännyt”, Rauramo naurahtaa istuessaan ravintolan pöytään. Lasipalatsilta auto matkaa Kaapelitehtaalle toimittamaan tilataideteoksen virkaa. Tätä homma on puhtaimmil-

laan. Markus Rauramo ja Helsinki Underground Art -kollektiivi haluavat luoda yhteisöllisyyttä, ja tuoda urbaania taidetta yllättäviin paikkoihin. He haluavat, että kaupunkilaisten kädenjälki näkyy.

Onko Suomi valmis?

Markus Rauramo on tuottanut urbaanin kulttuurin tapahtumia nyt 12 vuotta. Taide on kulkenut koko ajan vahvasti rinnalla. ”Mä oon aina tehnyt sellaisia asioita, joihin olen itse halunnut mennä mukaan.

Elämänkoulu on opettanut. Olen koko ajan pyrkinyt edistämään mun vahvuuksia ja petrannut heikkouksien kanssa.” poleemi

2/2012

23

»Taidepiirit Suomessa ovat äärettömän sisäänpäinkääntyneet. Se, ketä taiteilijoita valtio tukee, on yks iso vitsi«

Helsinki Underground Art Weekend on jotain aivan uutta. Miksi tällainen tapahtuma tarvitaan? ”Koen, että semmoisia tapahtumia, joissa ihmiset voivat kokea esimerkiksi räpin, baletin, reggaen ja kuvataiteen samaan aikaan on todella vähän. Musafestareita on paljon, mutta niissä ei ole mukana visuaalista puolta.”

Kun Markus Rauramo pääsee puhumaan festivaalista, hänen silmänsä syttyvät ja haarukka halkoo ilmaa. Festareilta löytyy perinteisiä öljyväritöitä, mutta kun ne yhdistetään esimerkiksi indie-musiikkiin, spoken word -meininkiin, Jori Hulkkoseen ja balettitanssijoihin, aletaan olla ennennäkemättömässä sulatusuunissa. ”Erilaisten taidemuotojen yhdisteleminen auttaa ihmisiä ajattelemaan avarakatseisemmin. Uskon, että ihmiset Suomessa ovat valmiita siihen”.

jettömän paljon eksporteerattavia artisteja, mutta mediat kirjoittavat fiilistellen vain siitä, kuinka The Rasmuksella on Lontoon keikalla 20 ihmistä kun samaan aikaan Dj Muffler soittaa 1000 hengelle jokaikisellä keikalla”.

Mielenkiintoisin on miehen heitto Suomen brändityöryhmälle: ”Suomessa ja Islannissa on paljon samaa. Mutta Islannissa on osattu lähteä liikkeelle erilaisuuden ja outouden kautta. Sieltä löytyvät Björk, Sigur Rós ja tää meininki. Suomen sukkahousuhevi-juttu ei tule pidemmän päälle toimimaan. Suomea kokonaiskuvana pitäisi markkinoida eri tavalla”. Kunpa vain Stubb olisi kuulemassa!

Uuden taiteen tila

Rauramoa ärsyttää ja sen huomaa. Ärsytyksen kohteena ovat perinteikkäät hierarkkiset instituutiot, joita tuetaan uusien innovaatioiden ja näkökulmien sijaan. ”Suomessa tehdyssä taiteessa on uskomaton potentiaali ja se tulisi viedä maailmalle. On sääli, ettei siihen panosteta”.

Muuta mahdollisuutta ei jää kuin kysyä herran mielipidettä Guggenheimista. Se pamahtaa keskusteluun kuin tykin suusta: ”Olin ihan helvetin tyytyväinen, ettei sitä Guggenheimia tullut.”

Markus Rauramon mielestä uutta taidetta on Suomessa esillä liian vähän. ”Taidepiirit Suomessa ovat äärettömän sisäänpäinkääntyneet. Se, ketä taiteilijoita Suomen valtio tukee, on yks iso vitsi”.

Rauramo haluaisi muutosta siihen, mitä Suomen taidekulttuurista viedään ulkomaille. Mielipiteitä miehellä on joka asiaan: ”Suomessa on jär-

24

poleemi

2/2012

Helvetin Guggenheim

Rauramon ajatus juontaa juurensa pelosta. Pelosta, että jos Guggenheimiin laitetaan suuri summa rahaa, paikallinen suomalainen taide jää tilanteessa

Markus Rauramo nostaa pyydettäessä esiin muutaman uuden tulokkaan: ”Omat henkilökohtaiset suosikkini kuvataiteen puolelta ovat Jussi

»Muhun vetoaa se, että ihminen uskaltaa tehdä omaa h juttuaan riippumatta siitä, miten muut sen näkee« häviölle. ”Rahat, jotka olisi tuikattu yhteen Guggenheim-taloon, tulisi investoida lokaaliin taiteeseen.

Enkä tajua, miksi jengi jaksaa nitistä vaikka päätös on nyt tehty. Kerta Guggenheim on dumattu, niin se on dumattu.”

Sydän mukana Balleriinoja, spray-pulloja ja suomen parasta videovisuaali osaamista. Mutta mitä Helsingin kaupunkikulttuurille jää tapahtumasta käteen? ”Ainakin hämmentäviä tapauksia, paljon erilaisia ja kiinnostavia esityksiä, jotka on poimittu hyvällä maulla ja niin, että lippuhinnat pysyvät mahdollisimman halpoina kuluttajaa ajatellen. Me ei haeta maksimaalista voittoa”, Rauramo kertoo.

twoseven ja Egs, koska molemmilla on tosi persoonallinen juttu meneillään. Muhun vetoaa se, että ihminen uskaltaa tehdä omaa juttuaan riippumatta siitä, miten muut sen näkee”.

Musiikkipuolelta Rauramo liputtaa etenkin Roberto Rodriquezin puolesta. ”Robertoa hehkutetaan muutenkin paljon, mutta syystä. Tutustumisen arvoinen artisti, josta näkee, että kundi tekee asioita sydämellään.”

Festarin alkuun on enää viikko, ja tunnelma tiivistyy kovaa vauhtia. Mutta jo nyt Rauramo osaa kiteyttää olennaisen: ”Moni asia voi mennä pieleen, mutta kunhan ihmisillä on katto pään päällä, ruokaa ja juotavaa, ei ole mitään hätää. Jos iskee vuosisadan sähkökatkos, yleisöstä löytyy aina yks akustinen kitara ja tyyppi, joka sitä osaa soittaa”.

poleemi

2/2012

25

Coachell a?

TEKSTI ja KUVAT JANNE SOISALON-SOININEN

Kalifornian Indiossa, lähellä Palm Springsia, muuttuu erämaa kerran vuodessa aisteja monipuolisesti stimuloivaksi festivaalialueeksi. Coachella Valley Music and Arts Festival tunnetaan laajasta musiikkitarjonnasta ja vaikuttavasta tilataiteesta, lineupissa on ollut vuosittain legendaarisia artisteja ja harvinaisia esiintymisiä.

26

poleemi

2/2012

Tänä vuonna ihmiset saapuivat Indioon kahdesti. Coachella järjestettiin tuplana, kahtena peräkkäisenä viikonloppuna, enemmän tai vähemmän identtisinä festivaaleina. Viikonloppujen eniten puhetta aiheuttanut esiintyminen oli epäilemättä Tupac Shakurin ilmestyminen lavalle.

V

uodesta 2001 vuosittain järjetetty Coachella Music and Arts Festival keräsi tänä vuonna ehkä tavallista enemmän huomiota. Jopa täällä Suomessa media huomioi edesmenneen rapartisti Tupac Shakurin "hologrammin", joka ilmestyi Dr. Dren ja Snoop Doggin isännöimällä päätöskeikalla festivaalin päälavalle.

Keikka oli nimenomaan isännöity, uusia artisteja ilmestyi lavalle kovaa tahtia. Wiz Khalifa, vaimarinsa riekaleiksi repinyt 50cent ja Eminem olivat näistä nimekkäimpiä. Keikka oli puhdasta tykitystä, totaaliseen amerikkalaiseen mauttomuuteen asti. Vaikka puhuttavaa finaalispektaakkelista riitti, sen anti oli koreudessaan

»

hajanainen ja sekava. Tilausta rap-jamboreelle kuitenkin oli. Paksun savupeiton kyllästämä yleisö eli täysillä mukana.

Tupacin ilmestyessä lavalle tunnelma nousi huumaavasta riehakkaaksi. Huutoon oli pakko yhtyä. ”Hologrammi” näytti yllättävän aidolta ja nostatti aitoa innostusta. Innostusta löytyi sen verran paljon, että suunnitelmia on ilmeisesti tehty Tupac-kiertueen järjestämisestä.

Ja miksipä ei, satoja tuhansia dollareita maksanut ilmestys maksaa nopeasti itsensä takaisin.

Hologrammi ei sitä paitsi väsy eikä nosta palkkatoiveitaan. Saa nähdä mitä Snoopin esiintyminen kesän Ruisrockissa pitää sisällään.

Keikka oli puhdasta tykitystä, totaaliseen amerikkalaiseen mauttomuuteen asti«

poleemi

2/2012

27

K

yseessä ei kuitenkaan ollut aito hologrammi, siksi edellisellä sivulla puhuin ”hologrammista”. Wall Street Journal kertoi Tupacin esiintymisen perustuneen vanhaan John Henry Pepperin kehittämään Pepper’s Ghost-tekniikkaan, jossa hyödynnetään peilejä ja heijastavaa lasipintaa.

Tupac oli heijastettu lavalla olleeseen lasilevyyn, jonka vieressä edessä ja takana Snoop oli hyppinyt. Kyseessä ei siis ollut kolmiulotteinen hologrammi, vaan kaksiulotteinen kuva. Tekniikkaa käytettiin ensi kertaa 1862, Charles Dickensin romaanin ”The Haunted Man and the Ghost’s Bargain” dramatisoinnissa.

Näin ollen tapaus ei suinkaan ollut vallankumouksellinen, päinvastoin äärimmäisen perinteinen. Harvoin nykyään näkee keikkoja, joissa käytettävät tehokeinot perustuvat yhtä vanhaan tekniikkaan. Uusi erittäin tarkka kuvateknologia teki Coachellan ”Pepper’s Ghostista” kuitenkin ennennäkemättömän komean.

Coachella oli paljon enemmän kuin kaksi Tupacin keikkaa. Päällimmäisenä mieleen jäivät ennen kokematon ja ahdistava kuumuus, 40 Celsiuksen lämpö erämaan paahtavassa auringossa tuntui aluksi ylitsepääsemättömältä. Auringon noustessa klo kahdeksan aikaan aamulla, tyhjeni lähemmäs 50 asteinen teltta nopeasti. Auto oli ainoa tehokas varjo. Onneksi kuusimetrisen auton alla oli riittävästi tilaa.

Keikoista jäi miellyttävimpinä mieleen pir-

28

poleemi

2/2012

»

Ainoa tietoomme tullut juoppohulluus iski ärsyttävän ystävälliseen, amerikkalaista unelmaa metsästävään naapuriimme«

teä Girls, jonka sujuvan keikan kruunasi laskeva aurinko ja viilentävä tuulenvire. Ihastuin varauksettomasti St. Vincentin kokonaisvaltaiseen kauneuteen, nautin hienosta Bon Iverista ja harmittelin moneen kertaan Wolf Gangin missaamista.

Mikäli tämä nuori rap-kollektiivi on vielä tuntematon, suosittelen lämpimästi websivua oddfuture.com.

Tilataide oli suurta ja erinomaisen tyydyttävää, varsinkin valojen syttyessä auringon laskettua. Suuresta maailmanpyörästä oli hienoa katsella laajaa vuorten ympäröivää laaksoa ja festivaalialuetta. Merkillepantavaa oli myös se, etteivät ihmiset juurikaan olleet kännissä. Hitaalla käyviä nuorukaisia sen sijaan riitti.

Ainoa tietoomme tullut juoppohulluus iski ärsyttävän ystävälliseen, amerikkalaista unelmaa metsästävään Tonyyn, joka oli porukoineen kadonnut leirintäalueelta sunnuntaiaamuna. Tonyn putkaan joutumisen syynä oli ”public drunkenness”, poliisin tehokkuus painottui alkoholiasioihin.

poleemi

2/2012

29

Lentävä saksalainen Teksti Tuomas Lassinharju Kuvitus Riina Hyökki

30

poleemi

2/2012

Tänä keväänä tulee kuluneeksi 25 vuotta eräästä kylmän sodan loppuvaiheiden merkittävimmästä selkkauksesta. Länsisaksalainen harrastajalentäjä Mathias Rust onnistui 28. toukokuuta 1987 läpäisemään Neuvostoliiton ilmatilavalvonnan ja lentämään pienkoneella luvatta suoraan Neuvostoliiton sydämeen, Moskovan punaiselle torille.

Tempaus oli suuri mediatapaus myös Suomessa, sillä Rust lähti historialliselle lennolleen Helsingin Malmin lentokentältä. Myöhemmin Neuvostoliiton hajottua Rustin lennon onnistumista on alettu pitää Neuvostoliiton romahduksen vertauskuvana.

L

änsisaksalainen Mathias Rust (s. 1. kesäkuuta 1968) oli jo nuorena poikana poliittinen haaveilija ja maailmanparantaja, joka innostui Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikasta. Rust näki siinä toivon ja tulevaisuuden.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että rauhaa ei rakenneta varustelulla ja asetekniikkaa parantamalla, vaan vuoropuhelulla, Rust kommentoi Mirja Pyykön haastattelussa syksyllä 1991.

Rust harmistui tammikuussa 1987 lännen kieltäydyttyä Gorbatšovin esittämistä aseistariisuntaneuvotteluista. Rust koki, että hänelle tuli tarve päästä kertomaan itse henkilökohtaisesti Gorbatšoville, kuinka lännessä on hallitusten asenteista huolimatta ihmisiä, jotka kannattavat aseistariisuntaa ja syvällistä rauhanomaista vuoropuhelua.

Tuolloin hän alkoi suunnitella lentämistä pienkoneella Moskovaan. Rust halusi tehdä jotain näyttävää, jolla hän voisi edistää maailmanrauhaa.

– Ideologisen ajatteluni mukaan olin varma, että lento lisäisi molemmilla puolilla valmiutta käydä neuvotteluja ja siten turvata tulevaisuutemme, Rust kertoi ajatuksistaan samaisessa haastattelussa.

LENTO

R

ust aloitti matkansa 13. toukokuuta. 18-vuotiaalla nuorukaisella oli ollut ennen historiallista tempaustaan virallista lentämiskokemusta vain 50 tuntia.

”

Hän vuokrasi Hampurin ilmailukerhosta Cessna 172 -pienkoneen, jolla hän matkusti Islannin ja Norjan kautta Helsinkiin Malmin lentokentälle. 28. toukokuuta Rust ilmoitti lennonjohdolle jatkavansa lentomatkaansa Tukholmaan. Rust lensi aluksi ilmoitettuun suuntaan, mutta Nummelan kohdalla hän käänsi suunnan itään ja pudotti koneen korkeutta tutkien väistämiseksi.

Rust lensi Neuvostoliiton ilmatilassa yli viisi tuntia, mutta hänen luvattomaan lentoonsa ei reagoitu, vaikka tapana oli ampua tuntemattomat lentokoneet alas.

Mathias Rust oli alun perin ajatellut laskeutuvansa Kremliin, mutta hän päätyi lennon aikana laskeutumaan Punaiselle torille. Kierrettyään muutaman kerran torin yllä, hän löysi sopivan laskeutumispaikan torin lähellä sijaitsevasta leveästä sillasta, missä hän ei päässyt aiheuttamaan vaaratilannetta.

Sammutettuaan lentokoneen moottorin Rust jutteli mukavia häntä ympäröivien ihmisten kanssa, kunnes neuvostoliittolaiset sotilaat pidättivät hänet.

Mathias Rustia syytettiin tekonsa jälkeen kansainvälisten lentosääntöjen rikkomisesta, luvattomasta rajanylityksestä ja huliganismista.

Oikeudenkäynnissä Rust antoi itsestään kuvan poliittisena haaveilijana ja maailmanparantajana, joka ei ajatellut tekonsa seurauksia. Rust tuomittiin neljäksi vuodeksi työleirille. Rust kertoi myöhemmin haastattelussa, ettei hän ideologiansa vuoksi pitänyt itseään rikollisena.

Rust antoi itsestään kuvan poliittisena haaveilijana ja maailmanparantajana.”

poleemi

2/2012

31

”

Mathias Rust vei Neuvostoliitolta neitsyyden.”

– Mielestäni huliganismista voi syyttää vain jos rikkoo ja tuhoaa, mutta ei sellaisesta, mitä minä tein, Rust kommentoi vuonna 1991.

Vuoden kuluttua tuomiostaan Rust vapautettiin ja karkotettiin Neuvostoliitosta. Armahdusta edelsi LänsiSaksan ulkoministerin vierailu Moskovassa. Vankeusaika Neuvostoliitossa sai nuorukaisen ajattelemaan, ettei maailmassa ole tilaa idealismille.

– Olin lentänyt ideologisista syistä, enkä siksi pitänyt sitä rikollisena.

NEUVOSTOLIITON ROMAHDUKSEN VERTAUSKUVA

M

athias Rustin lennon katsottiin osoittavan neuvostoliittolaisen järjestelmän haavoittuvuuden.

Länsi-Euroopassa Rustia pidettiin aluksi sankarina, joka oli yhdellä lennolla onnistunut hämäämään Neuvostoliiton ilmatorjuntaa ja saattamaan venäläiset naurunalaisiksi.

Vaikka Rust lensikin tuntikausia Neuvostoliiton ilmatilassa, hänen onnistui silti laskeutua koko Neuvostoliiton symboliseen sydämeen. Lento osoitti, ettei aukottomana pidetty auktoriteettiin perustunut valta

32

poleemi

2/2012

ollutkaan niin erehtymätön. Monien historioitsijoiden mielestä Rustin lento vei Neuvostoliiton auktoriteetilta uskottavuuden.

Neuvostoliittolaisten kannalta kiusallinen fakta oli myös se, että edellisenä päivänä rajaviranomaisilla oli ollut yleinen vapaapäivä, mikä herätti epäilyksiä, ettei töissä oltu kaikkein skarpeimmassa kunnossa.

Rustin lennon myötä sadat neuvostoliittolaiset viranomaiset menettivät työnsä, ja samalla esimerkiksi ilmavoimien komentaja ja puolustusministeri erosivat viroistaan.

Vuonna 1991 Venäjän federaation ulkopoliittisena neuvonantajana toiminut Andrej Fjodorov ilmaisi Rustin tuhonneen Neuvostoliiton illuusion suljetusta ja suojellusta yhteiskunnasta: – Hän psykologisesti tuhosi viattomuutemme ja teki yhteiskuntamme täysin avoimeksi, Fjodorov kommentoi. Myöhemmin kehitettiin myös sanonta ”Mathias Rust vei Neuvostoliitolta neitsyyden”.

Neuvostoliiton hajottua Mathias Rustin lentoa on alettu pitää Neuvostoliiton romahduksen vertauskuvana.

Kirjoittaja on syntynyt 28. toukokuuta 1987.

Poleemi istutti viisi polholaista opiskelijaedustajaa saman pöydän ääreen pohtimaan opiskelijaedustajien toimintaa ja sen näkyvyyttä.

TEKSTI JA KUVAT JOHANNA RÄTY

O

piskelijaedustajista on kuluneen lukuvuoden aikana ollut paljon puhetta. Laajoista kandiohjelmista käytyjen keskustelujen ja yliopiston reformiryhmän ehdotusten valossa keskustelu on aiheellista. Tänä vuonna alkaneella kaksivuotiskaudella polholaisia toimii yliopiston hallinnon kaikilla kolmella tasolla, niin laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa kuin yliopistokollegiossakin.

Yksi Polhon hallituksen tavoitteista vuonna 2012 on parantaa opiskelijaedustajien ja opintovastaavien välistä yhteydenpitoa entisestään ja siten valvoa polholaisten etuja yhä paremmin. Ongelmana tuntuu kuitenkin olevan opiskelijoiden tietämättömyys, tai välinpitämättömyys edustuksestaan. Erityisesti fuksien ja osittain myös muiden nuorempien opiskelijoiden keskuudessa puhe hallopedeistä tai yliopiston hallintoelimistä herät-

tää lähinnä hämmentyneitä ilmeitä. Osalla on jonkinlainen käsitys opiskelijaedustajien tehtävistä, toiset taas tietävät, ketkä heitä yliopiston hallinnossa edustavat. Kokonaiskuva on kuitenkin lähes poikkeuksetta hukassa.

Antti Lehtinen ja Mikko Virta toimivat yliopiston keskushallintoon kuuluvassa yliopistokollegiossa, minkä lisäksi Virta edustaa yhdessä Anni Mäkeläisen kanssa myös valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa. Paikalla ovat myös opintoasiaintoimikunnassa vaikuttava Lyydia Aarninsalo, sekä opintojen kehittämistoimikuntaan kuuluva Elina Manninen.

Heidän lisäkseen politiikan ja talouden tutkimuksen laitosneuvostossa istuvat Aarni Suvitie Tasosta ja Ilari Leskelä Polhosta, tiedekuntaneuvostossa lisäksi polholainen Jussi Nuortimo ja yliopistokollegiossa Tason Liisa Ketolainen.

poleemi

2/2012

33

poleemi

2/2012

= hallinnon opiskelijaedustaja Halloped = hallinnon opiskelijaedustaja Halloped = hallinnon opiskelijaedustaja Halloped = hallinnon opiskelijaedustaja Halloped

34

Tuttu ongelma Edustajille opiskelijoiden heikko tietämys koulutuspoliittisista asioista ja niihin vaikuttamisesta on ennestään tuttu ongelma, joka tulee esiin tasaisin väliajoin.

– Tasa-arvokyselyissä on yleensä aina noussut esiin se, kuinka edustajat jäävät helposti etäisiksi riviopiskelijoille, Antti Lehtinen toteaa.

Lyydia Aarninsalo huomauttaa eri toimikuntien näkyvän vielä heikommin, vaikka toisaalta juuri ne ovat tärkeitä varsinaisen päätöksenteon kannalta.

Opiskelijaedustajien tehtävänä on edustaa oppiaineensa opiskelijoita yliopiston eri hallintoelimissä ja juuri heidän kauttaan opiskelijoiden on mahdollista vaikuttaa yliopistossa tehtäviin päätöksiin. Vaikutusmahdollisuuksia on siis ainakin periaat-

»

jonka kutsu lähetettiin myös kaapelinvalajat-sähköpostilistalle, saapui paikalle vain yksi ei-yhisläinen, vaikka laitoksella on kuitenkin seitsemän eri oppiainetta.

Kiinnostus luo vaikutusmahdollisuuksia Mikä kiinnostuksen puutteeseen sitten on syynä? Opiskelijana on tietysti helppo ajatella omien vaikutusmahdollisuuksien olevan pieniä tai jopa olemattomia yliopiston kokoisessa hallinnollisessa kokonaisuudessa. Opiskelijaedustajat epäilevät monen opiskelijan olettavan, ettei yksittäisen opiskelijan mielipiteillä ole painoarvoa esimerkiksi henkilökunnan näkemysten rinnalla, vaikka todellisuudessa juuri opiskelijan näkökulmaa ja kokemuksia keskustelut usein

fuksien ja osittain myös muiden nuorempien opiskelijoiden keskuudessa puhe hallopedeistä tai yliopiston hallintoelimistä herättää lähinnä hämmentyneitä ilmeitä«

teessa olemassa, jos niitä osaa ja ymmärtää hyödyntää. Tietoa opiskelijaedustajista on tarvittaessa saatavilla niin Polhon kuin yliopistonkin kotisivuilla. Edustajat peräänkuuluttavat myös opiskelijoiden omaa aktiivisuutta.

–On jossain määrin turhauttavaa ettei kukaan kysele opintoasioista vaikka tasaarvoraporteissa nousee jatkuvasti esiin, ettei opiskelijaedustajista ole tarpeeksi tietoa. On vaikea määrittää missä määrin hallopedien pitäisi itse tuoda itseään näkyville ja missä määrin muiden pitäisi etsiä heidät käsiinsä, Lyydia toteaa.

Osittain tietämyksen puute vaikuttaisi liittyvän vähäiseen kiinnostukseen opintoasioita kohtaan. Mikko Virralla on samanlaisia kokemuksia: –Tuntuu siltä etteivät opintoasiat ylipäätään kiinnosta opiskelijoita kovin paljon. Esimerkiksi politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen strategiakeskusteluun,

kaipaavat.

–Henkilökunta on loppujen lopuksi melko tutkimusorientoitunutta ja vähän tekemisissä opiskelijoiden kanssa. Siksi opiskelijoilla on usein tarjota realistisempia näkökulmia moniin asioihin, kuten vaikkapa työelämäorientaation tarpeellisuuteen tai kurssitarjontaan, edustajat muistuttavat.

Yliopistouudistuksen myötä yliopiston varsinaisten hallintoelinten valta on vähentynyt ja päätöksiä valmistellaan yhä enemmän erilaisissa epävirallisissa työryhmissä. Lyydia Aarninsalo ja Elina Manninen kokevat, että juuri toimikunnissa voi konkreettisesti vaikuttaa päätöksiin ja muuttaa asioita.

Esimerkiksi tiedekunnan tavoiteohjelma synnytti paljon luovaa keskustelua. Virta huomauttaa, että joskus konkreettinen vaikuttaminen voi olla yllättävän helppoa, jos vain tuo aktiivisesti ideoitaan esiin.

»

konkreettinen vaikuttaminen voi olla yllättävän helppoa, jos vain tuo aktiivisesti ideoitaan esiin«

–Esimerkiksi poliittisen historian aineopintojen nykyiseen rakenteeseen päädyttiin kun ehdotin eräässä kokouksessa silloisten kolmen opintopisteen kurssien laajentamista viiden pisteen laajuisiksi lisäämällä jokaiseen esimerkiksi syventävän esseen. Professorit pitivät ajatuksesta ja niin lopulta tehtiin.

Anni Mäkeläinen korostaa osallistumisen merkitystä: –Vaikka esityslista olisi täynnä väitöskirja-arvosteluja, joiden käsittelyyn ei opiskelijana pysty osallistumaan, on kolmikannan ja opintoasioiden tärkeydestä ylipäätään hyvä muistuttaa konkreettisesti olemalla paikalla. On itseisarvo, että opiskelijat näkyvät ja osallistuvat keskusteluun, ja osoittavat siten että heitä kiinnostaa.

anni mäkeläinen

mikko virta

* Yliopistokollegio kokoontuu 2-3 kertaa lukukaudessa. Sen tehtävänä on valita kansleri, päättää yliopiston toimintakertomuksen ja budjetin hyväksymisestä, valita yliopiston hallitukseen yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet, sekä keskustella muista koko yliopistoa koskevista suurista teemoista. Edustajat: Antti Lehtinen – antti.e.lehtinen [at] helsinki.fi, Mikko Virta – mikko.a.virta [at] helsinki.fi, Liisa Ketolainen (talous- ja sosiaalihistoria) – liisa.ketolainen [at] helsinki.fi * Valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on tiedekunnan ylin hallintoelin, joka kokoontuu kerran kuussa, lukuun ottamatta heinä- ja elokuuta. Sen tehtäviin kuuluu tiedekunnan sisäisistä asioista, kuten tutkintovaatimuksista ja -uudistuksista sekä opiskelijavalinnan perusteista ja sisäänottomääristä päättäminen. Lisäksi tiedekuntaneuvosto päättää ylempien tutkintojen tutkielmien hyväksymisestä.

Edistystä Yhiksessä Edustajat iloitsevat siitä, että yhteiskuntahistorian laitoksella oppiaineen ja ainejärjestöjen välinen yhteistyö on tiivistä ja henkilökuntaa on helppo lähestyä. Myös aineiden opintovastaavat ovat aktiivisia ja tehtäviensä tasalla.

Silti opintoasioiden ja opiskelijaedustajien näkyvyydessä on vielä parannettavaa.

Virta ja Manninen ehdottavat, että edustajat voisivat käydä useammin ainejärjestöjen hallitusten kokouksissa kertomassa toiminnasta.

–Ainakin pöytäkirjaan jäisi merkintä siitä että jostain on keskusteltu, vaikkei se taas välttämättä välity tavalliselle opiskelijalle. Ehkä joku kiinnostuisi kysymään asiasta tarkemmin vaikka hallitukselta, Mäkeläinen huomauttaa.

Kaikkien kiinnostusta on mahdotonta herättää. Toivottavaa on, että esimerkiksi kandiohjelmien uudistamisesta käyty keskustelu lisäisi opiskelijoiden tietoisuutta niin opiskelijaedustajien työstä kuin eri vaikutusmahdollisuuksistakin.

* Yliopiston hallinto on jaettu kolmeen eri tasoon, joista korkein, eli keskushallinto käsittää yliopiston kanslerin, rehtorin ja hallituksen lisäksi yliopistokollegion.

Tiedekuntatasolle kuuluvat dekaani, kanslia, osastot ja tiedekuntaneuvosto.

Laitostasolla ovat laitoksen johtaja, kanslia, oppiaineet sekä laitosneuvosto.

Yliopistolain määräysten mukaisesti jokaisessa monijäsenisessä elimessä on oltava niin professorien, muun henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin edustus.

elina manninen

Edustajat: Mikko Virta – mikko.a.virta [at] helsinki.fi, Anni Mäkeläinen – anni.makelainen [at] helsinki.fi, Jussi Nuortimo – jussi. nuortimo [at] helsinki.fi

* Politiikan ja talouden tutkimuksen laitosneuvosto vastaa laitoksen toiminnan kehittämisestä tiedekunnan tavoiteohjelman ja laitoksen oman toimintasuunnitelman sekä yliopiston yleisten tavoitteiden mukaisesti. lyydia aarninsalo

antti lehtinen

Edustajat: Ilari Leskelä – ilari.leskela [at] helsinki.fi, Aarni Suvitie (talous- ja sosiaalihistoria) – aarni.suvitie [at] helsinki.fi

* Tiedekunnassa toimii lisäksi erilaisia toimikuntia, lautakuntia ja työryhmiä, joiden tehtävänä on seurata ja edistää tiedekunnan tavoitteiden toteutumista omilla osa-alueillaan.

Edustajat: Opintoasiaintoimikunta: Lyydia Aarninsalo – lyydia.aarninsalo [at] helsinki. fi Opintojen kehittämistoimikunta: Elina Manninen – elina.j.manninen [at] helsinki.fi

poleemi

2/2012

35

ihanaa tuutorit, Huhtikuussa 2012 tulevan syksyn uusille poliittisen historian fukseille valittiin neljä tutoria. Tutoreina toimivat Anniina Koskinen, Sara Nurmilaukas, Timo Eloranta ja Anna Niemi. Poleemi haastoi nelikon muistelemaan omaa fuksivuottaan.

1. Mikä oli paras fuksitapahtuma ja miksi?

2. Kerro jokin mieleesi jäänyt tilanne yliopistolta, luennolta, valtsikan tai yhiksen tapahtumasta.

3. Paras lukemasi tenttikirja?

4. Terveisiä uusille fukseille!

Anna:

Sara:

1. Parhaiten fuksisyksyltä on jäänyt mieleen pikkujoulut suunnitteluineen kaikkineen. Ei oikein tiedetty mitä piti tehdä, mutta ehkä yhdet parhaimmista yliopistourani bileistä saatiin aikaan!

1. Aika moni fuksitapahtuma oli kivempi kuin olin odottanut, mutta ensimmäiset fuksisitsit olivat massiivisuudessaan, pukupönötyksessään ja meiningiltään niin hauskat, että olen muistellut niitä eniten jälkeenpäin.

2. Ehdottomasti mieleenpainuvin hetki oli Kannun vuosijuhlilla 2011, jolloin tanssin Paavo Arhinmäen kanssa. Paven käsi oli tiukasti ympärilläni ja keskusteltiin hallitusneuvotteluista sekä mun tanssiurasta. Poskia tais kuumottaa molemmilla sen tanssin jälkeen.

2. Eräänä keväänä professori Hentilä piti torstaisin Valtsikan kirjastolla kurssia, joka alkoi klo 16. Eräällä kerralla palohälytin alkoi soida, mutta opetusta jatkettiin eikä kukaan tullut hakemaan meitä salista pois. Myöhemmin kävi ilmi, että koko muu kirjasto oli tyhjennetty ja meidät oli unohdettu saliin. Onneksi kyseessä oli vain väärä hälytys...

3. Viimeisin kiva tenttikirja oli Risto Alapuron State and Revolution in Finland, joka olikin vastoin ennakko-oletuksia huikea kertomus Suomen valtion synnystä. Sen voisin vielä joskus lukea ihan ajatuksella läpi.

4. Onneksi olkoon kaikille uusille fukseille! Vetäkää syvään henkeä ennen ekaa fuksitapaamista ja sukeltakaa sitten syvälle opiskelijaelämään!

Kuvat: Reetta Heiskanen

36

poleemi

2/2012

3. Viimeaikaisista tenttikirjoista paras on ehkä ollut Hannah Arendtin Origins of Totalitarianism. Mutta se oli kyllä myös aika pitkä.

4. Tervetuloa! Toivottavasti kaikki tulevat fuksitapahtumiin näkemään, kuinka kivoja tyyppejä meiltä löytyykään.

ihanaa!

Timo:

Anniina:

1. Yksi parhaista oli Suomenlinnassa järjestetty KannuGames. Kaikki valtsikan fuksit kerääntyivät saarelle toteuttamaan yhdessä mitä hulvattomimpia ryhmätehtäviä.

Tapahtuma oli ensimmäinen, jossa pystyi tutustumaan muiden oppiaineiden fukseihin.

1. Kaikki tapahtumat olivat omalla tavallaan mahtavia, mutta erityisesti mieleeni jäi ensimmäiset akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit. Sitsit olivat jotain, mitä en ollut ennen kokenut.

2. Vihdissä järjestetty fuksimökki oli sekin hauska kokemus. Olin muutaman muun fuksin kanssa saunomassa, kun päätimme lähteä uimaan. Ulkona oli pilkkopimeää eikä kukaan tiennyt tarkkaa reittiä rantaan. Lopulta löysimme järven, jossa kävimme pulahtamassa. Tuo "järvi" oli kuitenkin käytännössä pelkkää mutaliejua. Myöhemmin saimme kuulla, että uimakelpoinen järvi olisi ollut päinvastaisessa suunnassa.

3. Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aika on mielestäni tenttikirjoista paras. Kirja on hyvin kirjoitettu, jonka ansiosta lukeminen edistyy vaivattomasti myös kaltaiseltani hitaalta lukijalta. Kirjassa käsitellään 1900-luvun suurvaltapoliittisten suhteiden lisäksi vuosisataa esimerkiksi taidehistorian kannalta. Myös Rauli Mickelssonin kirja Suomen puolueet on informatiivinen ja hyvä.

2. Ehdottomasti parhaita hetkiä yliopistolla ovat olleet usein venyvät unicafe-lounaat kavereiden kanssa.

Valtsikan punaisten haalareiden pukeminen päälle ensimmäistä kertaa toi myös mahtavan fiiliksen.

3. Vaikka poliittinen historia onkin se paras pääaine, paras tenttikirja löytyy sivuaineen, viestinnän puolelta.

Anu Kantolan Hetken hallitsijat oli mielenkiintoinen esitys median ja politiikan suhteen muuttumisesta.

4. Fuksisyksy on elämän parasta aikaa ja siitä kannattaa nauttia. Mukana kannattaa olla alusta asti, jotta syksystä tulee ikimuistoinen. Nähdään elokuussa!

4. Onnittelut sisäänpääsystä ja tervetuloa iloiseen joukkoomme! Nähdään fuksitapahtumissa!

poleemi

2/2012

37

ISHA - Historiaa euroopan kokoisella tarjottimella

Teksti ja kuvat Riina Hyรถkki

38 38

p o l e e m i 2/2012 p o l e e m i 2/2012

On pysäyttävää tajuta, kuinka vaihtelevaa elämä on ollut sukupolvemme edustajien kesken pelkästään Euroopan sisällä.

Historian kansallisiin kipukohtiin saa aivan uuden perspektiivin, kun kuulee ihmisiltä itseltään millaista oli paeta Slovenian kymmenen päivän sotaa, olla lapsena Naton pommitusten alla Belgradissa tai syntyä romahtamaisillaan olevaan DDR:ään. ISHA tarjoaa tähän mahdollisuuden.

p o l e e m i 2/2012 p o l e e m i 2/2012

3939

I

nternational Students of History Associationin, tuttavallisemmin ISHA:n, vuotuinen konferenssi järjestettiin saksalaisessa yliopistokaupunki Jenassa huhtikuussa 2012 teemalla ”Identities in Transition”.

Hollantilainen Stephanie Bakker, ISHA Internationalin puheenjohtaja kaudella 2011–2012, kertoo kuulleensa ensi kertaa ISHA:sta kun hänen veljensä osallistui uudenvuoden seminaariin Kroatian Osijekissa. ”Pidin sitä ensin hieman outona, matkustaa nyt junalla keskellä talvea johonkin kaupunkiin josta en ollut koskaan kuullutkaan!” Stephanie kertoo.

Itse hän päätyi toimintaan mukaan vasta myöhemmin, kun ISHA Utrecht järjesti seminaarin kesällä 2009. ”Nyt olen osallistunut noin kymmeneen ISHA:n tapahtumaan, ja käynyt paikoissa joissa en koskaan olisi kuvitellut käyväni.” Stephanie jäi omien sanojensa mukaan koukkuun heti ensimmäisen seminaarinsa jälkeen, koska halusi nähdä tapaamansa ihmiset uudestaan ja uudestaan.

Saksalainen Anne Greule epäröi aluksi ISHA:aan liittymistä, koska piti englannintaitojaan liian huonoina. ”En uskonut koskaan pystyväni pitämään seminaarien esitelmiä, saati keskustelemaan akateemisista teemoista.”

Ensimmäisessä seminaarissaan Turussa syksyllä 2011 hän huomasi kuitenkin huolen olevan tarpeetonta. ”Pidin erityisesti innostuneesta ilmapiiristä”, Anne kertoo. ”Kaikki olivat motivoituneita rakentamaan tavoitteellista keskustelua ja jokainen otettiin tasaveroisesti mukaan.”

Koska workshoppien esitelmät liittyvät usein kunkin osallistujan kansalliseen historiaan, Stephanie huomauttaa myös oppineensa paljon paikoista joihin ei omissa

40

poleemi

2/2012

opinnoissaan ole koskaan törmännytkään.

Parhaassa tapauksessa workshopin keskustelut ja väittelyt lentävät ties kuinka korkeisiin ulottuvuuksiin. Koska osallistujien omat suuntautumiset ja kiinnostuksenkohteet vaihtelevat maan ja taivaan välillä, voi uusia näkökulmia saada esimerkiksi siitä, miten biologiaa ja historiantutkimusta voi yhdistää toisiinsa.

Yhteiskuntahistoriallinen lähestymistapa on ISHA:ssa harvinaisempaa ja pääaineena herättää toisinaan hämmennystä, mutta silti raja-aitoja vaikkapa keskiajan- ja kekkostutkijoiden välillä ei ole havaittavissa.

Anne piti seminaarin jälkeen kokemusta erityisen tärkeänä siksi, ettei vastaavia asioita voi oppia luennoilla.

Palkitsevaa oli myös ylipäätään viettää aikaa samanhenkisten opiskelijoiden kanssa, koska ISHA:ssa ihmisillä on usein ja paljonkin sanottavaa.

Hän tosin myöntää, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä akateemisen osuuden tärkeydestä ISHA:n tapahtumissa. ”Kuitenkin ISHA on tärkeä lisä omiin opintoihini ja sillä on mielestäni suuri akateeminen potentiaali”, Anne pohtii.

Stephanie puolestaan toteaa, että on avartavaa kuulla, kuinka muiden maiden opiskelijat kokevat opintonsa.

ISHA tarjoaakin hyvän tilaisuuden saada näkemyksiä eri maiden koulutusjärjestelmistä ja vertailla niitä. Jo tenttijärjestelmät eroavat toisistaan huimasti, esimerkiksi Italian yliopistoissa tentitään vain suullisesti, eikä monessa maassa kandintutkielmaa tehdä lainkaan.

Tämän kautta pystyy katsomaan kriittisin silmin omankin maan järjestelmää. Erityisesti saksalaisia, kuten

joskus meitä valtsikalaisiakin, hämmentää suomalaisissa yliopistoissa esiintyvä tapa tenttiä lähes koko tutkinto kirjatentteinä. Anne on joutunut törmäämään tähän suomalaiseen akateemiseen tapaan ollessaan kuluvan lukuvuoden vaihdossa Jyväskylässä.

Ihmetys on ymmärrettävää, jos sitä vertaa Saksan järjestelmään, jossa pääpaino on pienryhmäkeskusteluissa sekä pitkien esseiden kirjoittamisessa. Anne huomauttaa tästä olevan arvokasta hyötyä akateemiselle uralle tähdättäessä, varsinkin kansainvälisesti. Loppupeleissä kyse lienee tosin rahoituksesta, siis sen puutteesta.

Mielenkiintoinen ilmiö on myös se, että monessa maassa historia tuntuu olevan yliopistoaine, johon pyritään kun ei muutakaan keksitä, ja sisäänpääsy on huomattavan helppoa. Siksi onkin hienoa huomata, että juuri motivoituneet ihmiset ovat löytäneet ISHA:n.

Stephanie on luottavainen ISHA:n tulevaisuuteen, kun hänen puheenjohtajakautensa elokuussa päät-

tyy. ”Paljon uutta ja innokasta verta on liittynyt mukaan, mikä on tietysti elintärkeää toiminnan koossa pitämiseksi” Stephanie sanoo. Hän lisää kaikenikäisten ja kaikkien vuosikurssien opiskelijoiden olevan ilman muuta tervetulleita mukaan. ”Tärkeintä on, että opiskelijat säilyttävät kiinnostuksensa laajentaa ajatteluaan ISHA:n kautta.”

ISHA muistuttaa ennen kaikkea siitä, mikä valtsikapiireihin uppoutuessa toisinaan unohtuu: polholainen on yhtä lailla historianopiskelija. Vaikka 1300-luvusta tai ummehtuneista pergamenttikääröistä innostuminen eivät olisi poliittisen historian opiskelijalle sitä tavallisinta arkea, on ilo huomata, että muiden maiden historianopiskelijoiden kanssa todella jakaa jonkinlaisen kollektiivisen mielenmaiseman.

Tämä yhteys muistuttaa myös, mikä historiassa koskaan alkoi viehättää: kiinnostus menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta kohtaan ja halu vaikuttaa tällä tietoisuudella ympäröivään maailmaan.

”

ISHA muistuttaa siitä, mikä valtsikapiireihin uppoutuessa toisinaan unohtuu: polholainen on yhtä lailla historianopiskelija”

poleemi

2/2012

41

ISHA:n antia ovat myös ekskursiot. Jenasta suunnattiin Weimariin ja Buchenwaldin keskitysleirille, jossa sijaitseva muistolaatta pidetään ympäri vuoden ihmiskehon lämpöisenä.

ISHA pähkinänkuoressa ISHA perustettiin 9. toukokuuta 1990 Budapestissa Euroopan ollessa poliittisessa käännekohdassa. Unkarilaiset opiskelijat halusivat vahvistaa kansainvälisiä pyrkimyksiään perustamalla kansainvälisen historianopiskelijoiden yhdistyksen. Sittemmin unkarilaisten section on jäänyt unohduksiin, mutta toiminta on levinnyt ympäri Euroopan.

Tällä

hetkellä

ISHA:ssa

on

31

sectionia, toisin sa-

noen mukana olevaa yliopistokaupunkia. Lisäksi mukana on lukuisia tarkkailijajäseniä.

Vuosittain keväällä järjestetään Annual Conference, Lisäksi

jossa valitaan kansainväliset uudet toimijat.

42

poleemi

2/2012

joka vuosi eri maiden paikalliset osastot järjestävät seminaareja vuorollaan kesällä, syksyllä ja uutena vuotena, eri teemoihin liittyen.

Myös etenkin Balkanin

järjestöt organisoivat omia paikallisia seminaarejaan.

ISHA

toimittaa myös omaa englanninkielistä akatee -

mista julkaisuaan,

Carnivalia,

joka tarjoaa kaikille

historianopiskelijoille mahdollisuuden saada omia artikkeleitaan julkaistuksi sölle.

Euroopan

laajuiselle ylei-

Tulevia tapahtumia ISHA:ssa: Zagrebin seminaari syyskuussa 2012, teemana "Education and Intellectual Emancipation". Kaikki historiaa opiskelevat voivat hakea!

Lisätietoja: http://www.isha-international.org/

k i r j a

Sodan tarinaa monessa kerroksessa

Hanna Marjoranta

J

ossain vaiheessa jo luulin, että Suomen sodat on käsitelty kaunokirjallisuudessa loppuun asti alkaen Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta ja päättyen Enni Mustosen historiallisiin naistenromaanisarjoihin.

Tämän luulon todistivat kuitenkin vääräksi viimeistään loppuvuodesta 2011 ilmestyneet uudet sotaromaanit. Näistä päädyin lukemaan Jenni Linturin esikoiskirjan Isänmaan tähden, joka todisti, ettei keskeisintä ehkä olekaan romaanin aihe vaan se, kuinka sitä käsitellään.

Onko oikeastaan edes mahdollista, että jonain päivänä Suomessa ketään ei enää kiinnosta tarttua sota-aiheeseen? Näkökulmaahan voi aina muokata ja on selvää, että jokainen käsittelee asiat tavallaan.

Lisäksi Linturin teoksessa keskiössä on ennemmin muistamisen teema ylipäänsä kuin sota, joka luo vain puitteet romaanin päähenkilöiden päänsisäiselle elämälle. Vanhuksen kokeman yksinäisyyden ja kaipuun kuvaaminen ulottuu yli kaikkien aiherajausten.

Muisti ja muistaminen kulkevat tarinassa mukana monella tasolla. Ensinnäkin romaani etenee samanaikaisesti kahdessa ajassa: 1940-luvulla nuori opiskelija Antti värväytyy sukulaisiltaan ja ystäviltään salaa Waffen-SSjoukkoihin ja nykypäivää elävä vanha Antti ei pääse eroon käymästään sodasta.

Sota-ajan muistot ohjaavat vanhan Antin elämää vahvasti. Ajantajun heitellessä oma vaimo muuttuu tuon tuosta entiseksi sotatoveriksi ja tyttärentytär toverin entiseksi heilaksi.

Samalla Antin pään sisällä velloo käsittelemätön syyllisyyden taakka jostakin kauan sitten tapahtuneesta.

Kaiken sodassa tapahtuneen muistamisesta ja unohtamisesta viritellään varovasti keskustelua entisten sotatovereiden kesken jo heti sodan päätyttyä, mutta entiset ystävykset huomaavat olevansa eri kannoilla.

Antti tahtoo vaieta ja hukuttaa kaikki muistot pois syvälle itseensä, mutta Erkin mielessä ei juuri olekaan muuta puhuttavaa kuin sota, jonka muistojen perään on lopulta lähdettävä. poleemi

2/2012

43

Kumpikaan tapa käsitellä asioita ei näytä toimivan toivotulla tavalla vaan menneisyys jää jollain tavalla häiritsemään.

Päähenkilöiden sodanjälkeinen elämä jatkuu ulkokuorta katsottaessa tavallisen mallin mukaan eteenpäin. Miehet menevät löytävät puolisot, menevät töihin ja perustavat perheet.

Antin tyttärentyttären Johannan kiinnostus sota-aikaa kohtaan tuo tapahtumiin vielä yhden aikakerroksen lisää. Tämä haluaa haastatella sukulaismiehiään sota-ajan kokemuksia käsittelevää opinnäytetyötään varten, mutta kysymykset ja vastaukset eivät eri sukupolvien välillä kohtaa täysin.

”Tiesin kai, mutta unohdin”, vastaa Antin serkku Kaarlo Johannan tiedusteluun vaarinsa SS-taustasta ja käy hukuttamassa Antin muistikirjan järveen.

Linturin herkkä ja pohtiva kielenkäyttö on sodan kuvaamisessa poikkeuksellista.

Toisinaan se tuo sodan luonnon esiin kaikessa epävarmuudessaan ja raadollisuudessaan, mutta toisinaan todelliset tapahtumat tuntuvat hukkuvan kielen ja päähenkilön mielen yhdistäviin kiemuroihin.

Kokonaisuudessaan sota-aika näyttäytyy nuorille ulkomailla sotiville suomalaisille päämäärättömänä ajanjaksona, jonka tarkoitus katoaa

matkan varrella.

Sotaan lähdön syyt tuntuvat epäselviltä ja sankarihaaveen hohdokkuus haalistuu todellisuuden myötä. ”Mikään ei tuntunut miltään, paitsi se, ettei mikään tuntunut miltään”, ajattelee Antti selvittyään hengissä taistelusta.

Linturin matka mielen, muistin ja sodan kiemuroihin kestää 233 sivun verran.

Useat mietityttäneet tarinan palaset yhdistyvät kirjan loppua kohden, mutta joitakin päähenkilöiden menneisyyden tapahtumia toivoisi avattavan vielä enemmän. Joko motiivit häviävät kielen sisään tai sitten kaikkea ei halutakaan paljastaa.

© Teemu Perhiö

44

poleemi

2/2012

g

r a d u kats aus

-> erkki tuomioja

Ylioppilaslehdestä apinoidussa juttusarjassa tarkastetaan tunnettujen polholaisten graduja. Vuorossa on Suomen ulkoministerin, poliittisen historian dosentin Erkki Tuomiojan pro gradu –työ.

Aihe: Suomalaisen öljynjalostusteollisuuden perustaminen Valmistunut: 1971

Rakenne: Tuomioja esittelee kronologisesti suomalaista öljypolitiikkaa ajalta ennen toista maailmansotaa vuoteen 1955 asti, jolloin Suomeen päätettiin rakentaa ensimmäinen öljynjalostamo, jota varten oli perustettu valtion omistama Neste Oy. Toinen maailmansota oli vaikuttanut suomalaiseen asenneilmastoon, minkä seurauksena Suomen öljyhuolto haluttiin turvata.

Tuomioja erittelee jalostamon suunnitteluprosessia ja lisäksi hän analysoi jalostamokysymyksen käsittelyä eduskunnassa ja lehdistössä.

Johtopäätökset: ”Ajatus siitä, että nestemäisten polttoaineiden suhteen täysin tuonnin ja varastoinnin varassa olevaan maahamme perustettaisiin öljynjalostamo, on saatettu esittää yksityisluontoisissa keskusteluissa useamman henkilön toimesta jo ennen sotia, mutta vasta sotien aikana on laadittu ensimmäiset vakavasti otettavat suunnitelmat asiasta.” ”Lokakuussa 1954 hyväksyi vastanimitetty Urho Kekkosen V hallitus suunnitelman 700.000 tonnin jalostamon rakentamisesta.” ”Suomalaisista hanketta vastustivat pääasiassa ne, jotka yleensä suhtautuivat kielteisesti valtion yritystoimintaan.”

© Mikko Virta

Johdanto: opinnäytetyössä ei ole löydettävissä selkeää tutkimusongelmaa tai hypoteeseja. Tuomioja alkaa esitellä faktoja heti ensimmäisessä kappaleessa: ”Tämän tutkimuksen aiheena olevan kotimaisen öljynjalostusteollisuuden perustamisen merkitystä ja ongelmanasettelua on vaikea ymmärtää ilman lyhyttä selvitystä kansainvälisen öljyteollisuuden rakenteesta ja öljymarkkinoiden luonteesta.”

Tutkimuksen tarkoitus omin sanoin: ”Tämä tutkimus tarjonnee joitakin mahdollisuuksia öljynjalostusteollisuuden puolesta ja vastaan esitettyjen näkökohtien kriittiseen tarkasteluun.”

Arvosana: Non sine laude approbatur Tarkastajat: Dosentit Hyvämäki ja Paavilainen.

Kuriositeetti: Aiheena öljy oli 70-luvulla Tuomiojan sydäntä lähellä, sillä hän oli jo ennen valmistumistaan julkaissut kirjan Öljypeli.

Biografia: Erkki Tuomioja (s. 1.7.1946), Suomen ulkoministeri ja sosiaalidemokraattinen poliitikko. Teiniliitossa ja ylioppilaskunnassa toiminut vasemmistolainen opiskelijaradikaali äänestettiin kansanedustajaksi ensimmäistä kertaa vuonna 1970. Tuomioja istui eduskunnassa vuoteen 1979, jonka jälkeen hän toimi 12 vuotta Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.

Vuonna 1991 Tuomioja palasi eduskuntaan. Hän on kantanut ulkoministerin salkkua vuosina 2000–2007 ja nyt uudelleen Kataisen sixpack-hallituksessa. Tuomioja on pyrkinyt lukuisia kertoja SDP:n puheenjohtajaksi, mutta jäänyt äänestyksissä toistuvasti toiseksi. Poliitikon uransa ohella Tuomioja on julkaissut toistakymmentä kirjaa.

poleemi

2/2012

45

p

uheenjohtajalta

P

oliittinen vastakkainasettelu on hieno asia. Kaikilla on selkeä käsitys hyvästä ja pahasta, joten jokaisen on helppo osallistua poliittiseen keskusteluun. Mikä vahinko, että mustavalkoisen maailmankuvan haalentuessa harmaalle alueelle mahtuu niin paljon.

Talouden ja median merkityksen kasvu ulkopolitiikan suunnannäyttäjänä on johtanut siihen, että on vaikea sanoa, mikä on oikein tai väärin. Onko huonon ratkaisun vastakohta vähemmän huono ratkaisu?

On selvää, että maailman monimutkaisuus vaikeuttaa poliittista aktiivisuutta. Yritä nyt siinä olla jotain mieltä, kun Euroopan päämiehet soutavat ja huopaavat, eikä yhteistä suuntaa tunnu millään löytyvän. Aina ilmestyy joku arvostettu professori, joka toteaa asioiden olevan yhä enemmän solmussa, ja toinen, joka väittää päinvastaista.

Taloustieteilijöiden ja poliittisten päättäjien puhe on ties mistä Gallen-KallelaSirénin galaksista, joten ei ihme, että kansan syviä rivejä alkaa vähitellen ottaa päähän.

Tyytymättömyyden ilmaiseminen on onneksi helppoa: tarvitaan vain muutama ”Rahaa ihmisille, ei pankeille” –kyltti ja vihaista mutinaa internetin keskustelupalstoilla.

Tyytymätön liikehdintä tarvitsee kuitenkin selkeän kohteen toimiakseen. Sen vuoksi on paljon helpompi olla vihainen naapurin Mohammedille kuin kasvottomalle investointipankille. Se on tietenkin Mohammedille ikävä juttu.

Tyytymättömyydellä on lisäksi toinenkin ongelma: se on vähän noloa. Protestilta putoaa pohja, jos ei ole tarjota mitään parempaa tilalle. Sitä paitsi on vähän epäreilua purkaa omaa pahaa oloa toisiin.

46

poleemi

2/2012

Entä jos osoittaisimme yhteiskunnallisen valveutuneisuutemme, mutta protestoinnin sijaan keskittyisimme kannattamaan niitä asioita, jotka ovat hyviä ja oikein? Valtsikan ulkopuolella meidän jopa saatetaan olettaa ymmärtävän maailmaa – ainakin haluan us-

»

Entä jos protestoinnin sijaan keskittyisimme kannattamaan asioita, jotka ovat hyviä ja oikein«

kotella itselleni niin – ei siis ole yhdentekevää, minkä kuvan annamme ulospäin. Kiinnostaako meitä esimerkiksi ihmisoikeuksien edistäminen, heikompien puolustaminen tai ihan vaan toisten kunnioittava kohteleminen?

Edellä mainittujen lisäksi kivoja asioita ovat myös aamukahvi ystävien kanssa, valoisat kevätillat, vappu, The Northern Governorsin uusi levy, riittävän pitkät yöunet, Polhon historiaprojekti, mopsit, oliivit ja se, että silloin kun tämä Poleemi ilmestyy niin minä olen Lontoossa.

Hei fuksi! Kädessäsi on Poleemi, polholaisuuden verbaalinen kiteytymä. On hyödyllistä tutustua myös kotisivuihimme osoitteessa polho. fi. Toivottavasti saat opiskeluelämästä paljon irti ja koet, että Polho on sinulle oikea paikka.

Hienoa, että juuri sinä liityt joukkoomme!

Ilmar Metsalo, Polhon puheenjohtaja

poleemi

2/2012

47

48

poleemi

2/2012