PAKINA

En ole politiikasta kiinnostunut, mutta kaikki tuntuu menevän pieleen. En oikein tiedä, mikä tässä maailmassa on syy siihen, miksi kaikki menee pieleen. Politiikka ei ole kiinnostanut, koska se on niin vaikeaselkoista. Ei se ole sitä kieltä, jota minä ymmärrän.

Kun lööppilehden sivuja eräänä päivänä selailin, erään nimen sieltä huomasin. Hänen tekstiänsä ymmärsin ja pilaantuneen maailman syyn tajusin. Kyse oli toisista, tulleet jostain muualta. He aiheuttivat turvattomuutta tavalliseen tapaansa: kaikki olivat samanlaisia, hänen mukaansa. He eivät myöskään kunnioittaneet uuden yhteiskuntansa tapoja ja perinteitä, tekivät kaiken vain omalla oudolla tavallaan. Miksi ihmeessä he edes ovat tulleet, jos pahaa vain aiheuttavat?

Lööppilehdestä löytämäni nimi oli Kultti Johtaja. En ilman taustatutkimusta voinut tietysti kaikkea hänen sanomaansa uskoa. Taustatutkimus on tehtävä, ne sanoo. Niin minä tein ja löysin Kultti Johtajan omat nettisivut. Siellä selitettiin selkeästi: Kultti Johtaja oli saanut tietonsa ylemmältä taholta. Hänet oli tarkoitettu tehtäväänsä, pelastaa ne, ketkä hänen sanoihinsa uskoivat. Pelastamisella tarkoitettiin taivaallisempaa tulevaisuutta, jossa turvattomuus on poistettu omalla rajoitetullamme reviirillä. Ei se mikään kirjaimellinen alueen rajaus ollut — meidät rajasi muista usko oikeaan. Lööppilehden kommenteissa kokoontuivat kaikki Kultti Johtajaa kannattavat. He jakoivat saman ajatusmaailman- ajatusmaailman, joka tuntui omalta. Siitä tuli minun ajatusmaailmaani.

Liityin mukaan toimintaan. Hurmos huumasi heti. Ennen kukaan ei välittänyt minusta. Nyt vierelläni oli iso joukko ihmisiä ja ennen kaikkea Kultti Johtajamme. Yhdessä pystyimme mihin tahansa. Johtaja oli niin upea: hymy yhtä uskomaton kuin kesäniitty täydessä kukkaloistossaan.

Hän kannatteli itseään jykevän vuoren tavoin. Hän sai ihmiset kuuntelemaan — hänen joukoissaan ylpeydellä seisoin.

Perustin näkemykseni maailmasta vain ja ainoastaan Kultti Johtajan sanomisiin. Ne pitivät paikkaansa. Liityin myös muiden kulttilaisten tavoin kommenttikerhoon. Kommentoimme näkemyksiämme eri lööppilehtien kommenttikenttiin — täytyihän tietoisuus turvata. Ja ennen kaikkea virheelliset viestit korjata.

Eräänä päivänä oli aika tavata Kultti Johtaja. Päivämme alkoi valmistelemalla tila täydelliseksi, mikään ei saanut mennä pieleen. Kaikki osallistujat hääräsivät ympäriinsä kuin paniikin vallassa. Paniikki ei ollut hysteeristä ja pelottavaa. Se oli innostusta ja jännitystä vihdoin tavata ihailemamme henkilö. Odotin päivää yhtä paljon kuin lapsi joulua, ennen kuin siitä tuli kapitalistien pilaama kulutusjuhla.

Siinä hän oli. Hän oli kuin käärmeenlumooja: hänen puheensa hurmasi huilun lailla saaden kaikki osallistujat nousemaan penkeistään ja tekemään juuri niin kun sanoi. Olimme kuin kohoavat käärmeet kulhossa.

Olin kiinnittynyt siihen hetkeen ja irtautunut muusta todellisuudesta. Oli aika hypätä takaisin todellisuuteen.

Johtajan sanoja kuitenkaan jättämättä taakseni. Mietin niitä yhä uudestaan ja uudestaan ja mietin, miten voisin omalla toiminnallani edistää hänen tavoitteitaan. Hänen tavoitteitaan. Ovatko ne nyt myös minun? Haluanko sitä oikeasti? Jäin miettimään hänen sanojaan. Ne kuulostivat liian helpoilta ratkaisuilta pitääkseen paikkaansa - ne olivat vasten vanhoja arvojani.

Johtaja ei ollutkaan käärmeenlumooja vaan hän oli se käärme, joka hurmasi houkutuksen hedelmällä. Hedelmällä, joka aiheutti ahneutta. Itsekästä ahneutta, joka halusi laittaa syyt toisten niskoille. Eivät ne toiset voineet olla syy kaikkeen.

Hullaannuin hurmoksen huumasta. Elin Kultti Johtajan luomassa kuplassa, jossa ei ollut tilaa kuin hänen ajatuksilleen ja näkemyksilleen. Tein niistä omia osaamatta katsoa asioita kriittisesti. En ymmärtänyt taustatutkimuksen merkitystä. Kaipasin yhteisöllisyyttä, jota lööppilehtien kommenttikenttien kiertäminen minulle antoi. Meissä oli voimaa, josta en voi enää olla ylpeä.

Opiskelin itse maailmasta. Luin paljon erilaista kirjallisuutta ja osallistuin keskusteluun myös lööppilehtien ulkopuolella. Kiinnostuin maailmasta uudella tavalla, josta halusin jatkuvasti oppia ymmärtämään lisää. Tiedonjano hurmasi minut.

Hurmos houkuttelee ja ottaa valtaansa. Hullaantuneet massat saavat aikaan asioita, joista ei aina voi olla ylpeä. Teot ovat hyväksymättömiä, hullaantuneen massan aikaansaannoksia. Kupla ei päästä sisäänsä muita ajatuksia. Annoin kuplan puhjeta ja uskaltauduin katsomaan maailmaa myös eri näkökulmista. En kaipaa uutta kuplaa - kuplat puhkeavat. P

Teksti: Petriina Matilainen Kuvitus: Susanne Sipinen