Poleemi 1/18

POLEEMI

I | 2018 1

TAKAISINHEITTOA KAUDENAVAJAISIIN @KUPPALA

2

KUVAT ELINA NYHOLM

SIS ÄLTÖ 4 5 6 8

PÄÄKIRJOITUS AJANKOHTAISTA VAIKUTTAJAT | Kumous Ry POLHO RY:N HALLITUKSEN KUULUMISIA | Työtä ja olutta

10 POLHO RY:N HALLITUS 2018 12 PÄÄTOIMITTAJILTA: 1918 18 KUN SUOMI RIKKOI ITSEÄÄN | Satavuotiaan

kansakunnan paranemisprosessi

20 HELSINGIN SISÄLLISSOTAMUISTOMERKEILLÄ 22 JAKAUTUNUT KANSAKUNTA 24 WE THE PEOPLE | Mitta täynnä mahdollisuuksien maassa

28 REAL TORSPO |

Managerien kertomana

29 SPEKSIN VIEMÄÄ 30 HARJOITTELUSSA | Sosiaalista mediaa ulkoministeriössä

32 VAIHDOSSA | ПЕСЕНКА О

МОСКОВСКОМ МУРАВЬЕ Laulu

Moskovan muurahaisesta

34 TYÖELÄMÄ |

Valtsikasta maailmalle

36 HARKKATUKI UUDISTUU, OLETKO VALMIS? 38 TUOMIOPÄIVÄN BINGO 39 YOUTUBE-VINKIT 40 LEFFAKORNERI | Synkin hetki

41 HENKILÖKUNNALTA

POLEEMI I 2018 Vastaava päätoimittaja Maria Simula. Päätoimittajat Maria Simula, Nuutti Kiiveri, Elina Nyholm & Mikko Helenius. Taitto päätoimittajat. Kirjoittajat Maria Simula, Nuutti Kiiveri, Elina Nyholm, Mikko Helenius, Inka Kärki, Roope Keränen, Roosa Mantila, Milja Kalliosaari, Jouko Raitaniemi, Markus Särkiniemi, Markus Kivistö, Ville Venäläinen, Christa Haag & Kara Martikainen. Kuvittajat Valpuri Alanen & Elina Nyholm. Sarjakuva Tarina Mikko Helenius & Kuva Elina Nyholm. Paino Picaset. Painos 100 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514. Palaute poleemi2018@gmail. com. Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry. Poleemi saa HYYn ainejärjestötukea.

3

P PÄÄKIRJOITUS

KUVA ELINA NYHOLM

Tieto on valtaa

MARIA SIMULA

Ihmisellä on tunnetusti lyhyt ja valikoiva muisti. Ihminen on luonnostaan mukavuudenhaluinen, minkä johdosta oman mielenrauhan säilyttämiseksi itselle epämieluisat asiat poistetaan mielestä. Jos ikäviä asioita miettii jatkuvasti, rupeaa helposti ahdistamaan. Siksi on helpompaa työntää ne mielestä mahdollisimman nopeasti pois. Tunnettu sanontakin sen kertoo: Tieto lisää tuskaa.

Totuudenmukainen ja valehtelematon tieto on kuitenkin kullanarvoista, koska sen avulla pystymme muodostaa oikean kuvan maailmasta juuri sellaisena kuin se on. Koulutuksella ja sen kautta valtiolla on suuri rooli tiedon levittämisessä. Valtio pitkälti määrittelee mitä kouluissa opetetaan, joten sen merkitys tietoisuuden laajentamisessa on suuri. Medialla on myös suuri rooli tiedon levittämisessä, ja monissa maissa myös mediaa hallitsee valtio, mikä ei ole ihanteellinen asetelma puolueettoman tiedon kannalta. Myös yksittäisillä ihmisillä on paljon valtaa tiedon välittämisessä, minkä on mahdollistanut Internet ja sosiaalinen media.

Jotta ikävät ja epämiellyttävät asiat eivät kokonaan pyyhkiytyisi pois mielistämme, niistä on muistutettava sopivin väliajoin. Meillä kaikilla on mahdollisuus ja valta saada selkoa todellisuudesta ja myös havahduttaa muita siihen. Miten muuten voimme yrittää saada maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille, jollemme tiedä sen nykytilaa ja sitä mitä ympärillämme tapahtuu. Vaikka oman kuplan rikkovaa tietoa voi olla vaikea sulattaa, se voi parhaassa tapauksessa havahduttaa miettimään uusia näkökulmia. Joten olkaa kiinnostuneita, ottakaa selvää ja jakakaa tietoanne!

4

AJANKOHTAISTA Toimituksen digiloikka Poleemin kuulumisia voi nyt seurata myös Instagramista @Poleemi Oscar-gaala 4.3.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia kokosi viimein itsensä viime vuosien kompuroinnin jälkeen ja pisti pystyyn monimuotoisimmat ja mielenkiintoisimmat ehdokkuudet vuosikausiin. Nyt enää jännitetään, että mikä Paras elokuva-ehdokkaista häviää tänä vuonna La La Landille.

Paljon onnea 50-vuotiaalle Taso Ry:lle!

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.

Marssi jatkukoon.

Kumouksen tiellä Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoista muodostuva Kumous on aloittanut kulkunsa kohti virallisen ainejärjestön asemaa. Poleemi tarkkailee tilanteen kehittymistä.

Viro 100 Eiköhän jätetä suosiolla neuvostoaikaan viittaavat vitsit omaan arvoonsa. Paljon onnea satavuotiaalle naapurille!

Presidentti-vaavi Jaahas, tältä siis näyttää brittiläisen kuningasperhe-hysterian suomalainen vastine.

Persu-nuoret ja vapaussota Eihän tämän ehkä pitäisi yllättää, mutta yllätti kuitenkin. Nyt talvipakkaset hyötykäyttöön ja niitä jäitä hattuun.

5

P VAIKUTTAJAT

VALTSIKAN KUOPUS Kumous ry on Valtsikan uusin tulokas, yhteiskunnallisen muutoksen ohjelman tuleva opiskelijajärjestö! Kumouksen on tarkoitus olla kaikkien yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoiden yhteinen edustaja ja toimia siltana nykyisten ainejärjestöjen Manan, Kehon, Polhon ja Tason välillä. Tämän lisäksi aiomme järjestää paljon uutta toimintaa sekä tapahtumia ja tarttua kandivaiheen opiskelijoiden edunvalvontaan.

Toimikunta, jolla Kumousta muodostamme, koostuu täysin fukseista ja uutuuden into on ollut alusta asti kova!

Meillä on ollut erittäin paljon ajatuksen vaihtoa ja keskustelua siitä mitä haluamme ensimmäisen vuoden aikana tehdä ja saavuttaa. Etenkin tapahtumakalente6

ria suunnitellessamme annoimme ajatustemme lentää ja ainakin kevät on jo meidän osaltamme kohtuullisen täynnä.

Olemme järjestäneet tähän mennessä perinteiset pikkujoulut sekä kauden avajaiset, ja keväälle tiedossa olisi muun muassa Oslon ekskursio, ensimmäiset Alina–sitsit, munastusta pääsiäisenä, preprepre –vappu ja pääsykoebileet.

Näiden lisäksi muilta yhmulaisilta on tullut ehdotuksia pienempiin tapahtumiin ja näistä ainakin yhmu-lukupiiri on jo käynnissä. Syksyllä fuksien saapuessa otamme kopin isosta osasta fuksitapahtumia, muiden ainejärjestöjen keskittyessä ainekohtaisiin työelämä- ja opintoasioihin. Tällä saralla toimintamme pyörii siis jo reippaasti eteenpäin!

Tapahtumien lisäksi olemme

TEKSTI ROOPE KERÄNEN | KUVA VERNA RUOKONEN

pohtineet paljon Kumouksen arvoja ja sitä miltä Kumous tulee järjestönä näyttämään. Ennen vuoden vaihteen perioditaukoa määritimme järjestöllemme kuusi arvoa, joiden haluaisimme näkyvän toiminnassamme. Ne ovat yhteisöllisyys, edistyksellisyys, avoimuus & aitous, ympäristöystävällisyys, yhdenvertaisuus ja vastuullisuus. Järjestimme 3. periodin alussa Kysy, Keksi, Kumous –tapahtuman, jonne kutsuimme kanssaopiskelijamme keskustelemaan näistä aiheista. Esiin nousi näiden arvojen lisäksi toiminnan tarkastelemisen tärkeys sekä se, että meillä tulisi olla ilmapiiri, jossa mielipidettään pystyy helposti ilmaisemaan. Mielestämme nämä olivat hyviä nostoja. Vaikka olemme tyytyväisiä näihin arvoihin niin niiden ei ole tarkoituskaan olla muuttumattomat vaan niitä voi ja pitääkin päivittää, mikäli tarvetta on. Haluamme, että Kumouksesta tulee elävä ja reaktiivinen. Muutoksen keskellä onkin tärkeää miettiä, että miten luomme järjestön, joka palvelee välittömiä opiskelijoiden tarpeita uudessa tutkintorakenteessa, mutta on myös mahdollisimman herkkä tulevaisuuden muutoksille. Nykyiset kandivaiheen opiskelijat ovat ensimmäisiä, jotka tämän muutoksen käyvät läpi ja meidän tulee järjestönä olla aktiivisia sen suhteen mitä tämä synnyttää.

Olemme siis jossain määrin menneisyyden ja tulevaisuuden välisessä jännitteessä, mutta siltikin otollisessa asemassa. Valtsikan järjestökenttä on erittäin aktiivinen ja vahva, mutta samalla se on erittäin osallistava ja turvallinen yhteisö, josta saa apua ja tukea yli ainejärjestörajojen. Haluamme pitää nykyisten järjestöjen hyväksi havaittuja toimintatapoja sekä ottaa konkareiden neuvoja

vastaan, samalla kehittäen ja luoden uutta sinne missä sitä kaivataan. Aiomme esimerkiksi kiinnittää erityisesti huomiota ympäristö- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan sekä opintoasioihin, sillä niille on mielestämme edelleen kysyntää. Myös laaja yhteistyö on erittäin tärkeää, sillä olemme kuopuksen asemassa yhteiskunnallisen muutoksen lisäksi myös muiden ohjelmien suhteen. Sosiaalitieteiden sekä politiikan ja viestinnän yhteiset opiskelijajärjestöt, Konstruktio ry ja Valta ry, ovat jo perustetut ja toiminnassa. Yhteistyö kolmen uuden järjestön välillä on kutkuttanut meitä kaikkia, sillä nyt meillä on loistava mahdollisuus yhdistää valtiotieteellistä vieläkin laajemmin kuin aiemmin!

Näiden kaikkien asioiden lisäksi keskitymme tietenkin tärkeimpään, eli siihen että kaikki nauttisivat yliopistoelämästä ja opiskelusta yhteiskunnallisen muutoksen ohjelmassa. Viime vuonna tuutorit ja ainejärjestöt tekivät hyvää työtä ”YHMU-hengen” luomisessa ja tätä työtä aiomme täydellä sydämellä jatkaa!

Tärkeää on, että tänäkin vuonna tulevilla fukseilla on vastassaan aktiivinen ja osallistava järjestö, johon opiskelijat voivat tukeutua ja jonka piirissä kaikki voivat pitää hauskaa!

Uuden järjestön perustaminen valtsikaan on jännittävää, hauskaa ja tärkeää. Oli hieno veto aiemmilta järjestötoimijoilta antaa pallo täysin meille fukseille järjestön muodostamisen suhteen.

Ennen kaikkea on tuntunut siltä, että olemme uutena järjestönä tervetulleita ja meidän toiminnallemme on kysyntää.

On hieno tunne, kun voimme olla luomassa jotain uutta ja liittää itsemme valtsikan uljaaseen järjestökaanoniin! P 7

P POLHO RY:N HALLITUKSEN KUULUMISET

TYÖTÄ JA OLUTTA Vuosi 2018 on alkanut vauhdikkaasti.

Erilaisten kulttuuritapahtumien ja työelämävierailujen suunnittelu on saanut hyvin tuulta siipien alle, ja toivommekin teiltä jäsenistöltä paljon ehdotuksia ja ideoita näiden osa-alueiden kehittämiseen. En haluaisi kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, mutta jotta tulevaisuuden Polho ry pääsisi juhlimaan arvokasta 55-vuoden ikäänsä, on ainejärjestömme hieman muutettava painotusalueitamme.

8

Tämä ei sinällään tarkoita suunnatonta muutosta. Onhan työelämäekskursioita ja kulttuuritapahtumia järjestetty siinä missä tänäkin vuonna tullaan tekemään. Vaikutus tulee näkymään virkistystapahtumissamme, joita tullaan järjestämään jatkossa enemmän yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.

Perinteitä tullaan silti vaalimaan, kuten tärkeitä suhteitamme Turun P-klubiin ja rakkaaseen VOO:hon, sekä vuosien saatossa merkittäviksi koettuja virkis-

TEKSTI ROOSA MANTILA KUVAT ELINA NYHOLM

tystapahtumia. Nämä tulevat olemaan niitä Polhon omintakeisuuden tärkeimpiä säilyttäjiä, joten tulevaisuutta ajatellen niihin kajoaminen voisi olla hyvin turmiollista. Uusille haasteille on kuitenkin annettava myös tilaa.

Olen saanut paljon kysymyksiä kanssaopiskelijoilta liittyen omaan jaksamiseeni näin kandityön kirjoittajana sekä ainejärjestön hallituksen puheenjohtajana. Ei ole mitään yhtä hienoa kuin aito välittäminen lähimmäisestä. Samalla haluaisin kuitenkin muistuttaa, etten minä yksin Polho ry:tä kannattele. Hallituksemme kokoonpano tälle vuodelle on kaikessa vaatimattomuudessaan erittäin mainio. Kaksi päätä on parempi kuin yksi, joten tällä logiikalla kymmenen päätä on varmasti paras. Ja tämän olen päässyt myös kokemuksen kautta huomaamaan. Ei näitä hommia jaksaisi, eikä edes pystyisi yksin puuhastelemaan.

Haluaisin kiittää antamastanne luottamuksesta tähän hommaan. Onnistumisia ja

epäonnistumisia tulee tämäkin matka olemaan täynnä. Mutta minkälainen matka se sellainen olisi, jossa näitä ei kohtaisi? Vielä lopuksi: Oulu on kiva kaupunki, basisti bändin sydän, ja olutta ei voi juoda muovituopista.

Jäsenistöä ilolla ja kunnialla palvellen,

Roosa Mantila

9

KUVAT ELINA NYHOLM

POLHO RY:N HALLITUS VUOSIMALLIA 2018 ROOSA MANTILA PUHEENJOHTAJA ANNI MATERO VARAPUHEENJOHTAJA

THERESA MÄKINEN ENSIMMÄINEN OPINTOVASTAAVA

10

KARA MARTIKAINEN TOINEN OPINTO- JA URHEILUVASTAAVA

JOHANNES VÄNTTINEN TALOUDENHOITAJA JA VIRKISTYSVASTAAVA

VALPURI ALANEN SIHTEERI, TIEDOTTAJA JA YHDENVERTAISUUSVASTAAVA

VERNA RUOKONEN SUHDE- JA ISHA-VASTAAVA TUOMAS SUIHKONEN HOL- JA KANSAINVÄLISYYSVASTAAVA

JOUKO RAITANIEMI ENSIMMÄINEN TYÖELÄMÄVASTAAVA SEKÄ ALUMNI- JA IT-VASTAAVA

LEONARD WILHELMUS TOINEN TYÖELÄMÄVASTAAVA SEKÄ KULTTUURI- JA YMPÄRISTÖVASTAAVA 11

19 18

12

TEKSTI PÄÄTOIMITTAJAT | KUVAT PÄÄTOIMITTAJAT JA HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

Suomen sisällissodasta on kulunut sata vuotta, ja sen innoittamina Poleemin tuoreet päätoimittajat päättivät lähteä selvittämään omien sukujensa taustoja. Nykyään vuosi 1918 ja sen tapahtumat saattaa tuntua kaukaisilta ja vaikeasti hahmotettavilta, ja tässä mielessä oman suvun historian selvittäminen konkretisoi vuoden 1918 tapahtumia ja tuo ne iholle. Mitä selviää, kun neljä polholaista ryhtyy selvittämään omien sukujen tarinoita Suomen sisällissodasta?

Ä

idin puolen suvun taustaa sisällissodassa on helppo ruveta selvittämään, sillä se alkaa soitolla Pohjanmaalla asuville äidin vanhemmille. Puhelinkeskustelun aikana selviää, että äidin isän puolen suku on ollut punaisten puolella. Suku on kotoisin kylästä nimeltä Köyhäjoki, joka jo itsessään ironisesti viittaa punaisten puoleen. Köyhäjoki sijaitsee Pohjanmaalla, joten siinä mielessä punainen puoli on yllättävä tieto. Yksityiskohtaisempaa tietoa ei äidin puolen suvusta harmillisesti löydy.

Isän puolen suvusta on vaikeampi saada tietoa, sillä isän puolelta ei ole elossa lähisukulaisia joilta voisi kysyä asiasta. Turvaudun sukututkimukseen, joka ulottuu niinkin kauas kuin 1500-luvulle ja Internetistä löytyvään Suomen sotasurmat 1914-1922 -sivustoon.

Pienen etsinnän jälkeen löydän sivustolta kaukaisen sukulaisen joka oli torpan poika ja kuului punaisten puolelle. Isän puolen sukututkimuksesta voi myös vetää sen johtopäätöksen, että suku oli punaisten puolella, sillä sukututkimuksessa mainittuja ammatteja 1800-luvun lopulla syntyneillä on ollut torppari, pienviljelijä, palvelija tai renki. Kotikunta on ollut Säkylä, joka sijaitsee Lounais-Suomessa Turun ja Tampereen välissä, eli niin sanotusti punaisten puolella rintamalinjaa.

Suomen sotasurmat -sivustolta löytynyt sukulainen oli kuollessaan 1.3.1918 naimaton 22-vuotias punakaartilainen. Kuolintavak-

si on sivustolla merkitty taistelussa kaatunut.

Valkoiset teloittivat usein punaisia vankeja ja antautuneita taistelujen jälkeen, ja heidät saatettiin merkitä virallisiin dokumentteihin kaatuneiksi. Tästä syystä on vaikea tietää varmaksi, onko sukulainen kaatunut taistelussa, vai onko hänet vangiksi joutumisen jälkeen teloitettu.

Kuolinpaikaksi on merkitty Lamppi ja kuolinkunnaksi Ahlainen, jotka sijaitsevat Porin lähellä. Pienen etsinnän jälkeen Internetistä löytyy tietoa taisteluista, joita käytiin Porin seudulla maaliskuussa.

Suomen sotasurmat 1914-1922 -sivustolle on kerätty todella yksityiskohtaista ja tarkkaa tietoa Suomen sisällissodassa kaatuneista, teloitetuista ja vankileireillä kuolleista. Minut yllätti se, miten nopeasti ja helposti tietoa omista sukulaisista voi löytyä lyhyenkin etsinnän tuloksena. Kun sisällissotaa alkaa miettiä omien sukulaisten kautta, se alkaa silloin vasta todella konkretisoitua. Omien isovanhempien kanssa sisällissodasta puhuminen nosti esiin sen, että ikääntyneemmät ihmiset eivät välttämättä halua puhua sisällissodasta tai eivät tiedä oman suvun osallisuudesta vuoden 1918 tapahtumissa, sillä se saattoi olla aihe josta ei saanut puhua kotona. Nykyään Suomen sisällissodasta ja kaikista sen kauheuksista voidaan onneksi puhua vapaammin kuin ennen, mikä on toivottavaakin, ottaen huomioon että tapahtumista on tullut kuluneeksi sata vuotta.

13

V

uonna 1918 Pohjanmaalla, mistä toinen puoli suvustani on kotoisin, tapahtui paljon. Sodan kaikkein raadollisimmat puolet eivät kertoman perusteella kuitenkaan koskettaneet suoraan meidän sukuamme. Perälän kylältä joka neljäs oli muuttanut Amerikkaan, eikä vähentyneellä väestöllä ollut ruuastakaan pahemmin pulaa: asiat olivat suhteellisen hyvin. Pohjanmaa tiedetään pitkälti valkoisten alueeksi ja sinne sijoittuu myös esimerkiksi Lapua surullisenkuuluisine liikkeineen. Teuva ja Perälä olivat kuitenkin paikkoja, joissa asui poikkeuksellisen paljon punaisia; alueella kun oli aikoinaan paljon torppareita isojen talojen sijaan. Läheisestä ruotsinkielisestä Närpiöstä saatiin usein työtä ja suojaa. Yleisesti sisällisso-

ta maalasikin kahdenväristä historiaa.

Suojeluskunnan perustaminen Teuvan ja Perälän kylille takkusi alkuun. Valkoisilla ei ollut vahvaa ylivoimaa, eikä enemmistö nähnyt, että suojelulle rosvoilta ja murhaajilta – näin suojeluskunnan roolia kyläkokouksessa perusteltiin – olisi tarvetta. Viikkojen edetessä suojeluskunta kuitenkin perustettiin, ja pian Perälästäkin vietiin punaisia Närpiössä sijaitsevalle vankileirille. Ensimmäinen pidätys johtui tarinan mukaan oikeastaan henkilökohtaisista kaunoista, ei niinkään todellisesta uhasta kansalliselle turvallisuudelle. Pidätetty oli ilmeisesti huiputtanut hevoskaupoissa. Sota tarjosi kaiketi raamit myös naapurivihojen setvimiseen.

IVAN TIMIRIASEW | HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

14

Närpiön vankileiri oli yksi niistä lukuisista pienemmistä leireistä, joita käytettiin ennemminkin pidätyslaitoksina, joista vankeja myöhemmin siirrettiin muualle, esimerkiksi Tammisaareen. Närpiössä ei tiedettävästi ammuttu yhtäkään 600:a vangista – siirtojen jälkeisistä tapahtumista ei voida varmasti sanoa. Ravinnosta oli tosin pulaa täälläkin. Vankileiri sijaitsi aikoinaan itsellekin tutuksi tulleissa maisemissa; lapsuudessani samaa tietä ajettiin Halpahalliin.

Perälässä junaradan varressa – siinä, mistä ennen kesäisin pyöräiltiin nyt jo suljetulle kyläkaupalle ja kesäteatterille – sijaitsee muistomerkki, jonka juurelle viedään yhä kukkia. Se paljastettiin vuonna 1965 kolmen huhtikuussa 1918 teloitetun nuoren muistolle. Kerrotaan, että pojat, joista nuorin oli vasta 16-vuotias, oltiin haettu Närpiöstä suojeluskunnan toimesta.

Matka jäi kuitenkin nuorukaisten viimeiseksi. Vahvoja siteitä punaisten toimintaan ei ilmeisesti edes ollut, vaan yksikin oli pidätetty työnhakumatkalla. Juna Närpiöstä pysähtyi Perälän kylälle, missä poikia pyydettiin nousemaan kyydistä. Käskettiin kävelemään. Ammuttiin selkään. Yksi pojista selvisi kuitenkin hengissä ja pääsi kylälle hakemaan apua, mistä suojeluskuntalaiset sitten tavoittivat pojan.

Nuorukainen nostettiin rattaille ja kärrättiin takaisin radan varteen - poika ammuttiin niille sijoilleen. Kaksitoistavuotias käskettiin uhreja hautaamaan. Myöhemmin ruumiit siirrettiin kuitenkin nykyisen kirkon maille. Tarina nostaa niskakarvat pystyyn. Vuonna 2018 on vaikea kuvitella vastaavaa vihanpitoa naapureiden kesken.

’Kahtiajako näkyy jossain määrin yhä edelleen’, tokaisee mummoni, ja vielä jatkaa, että hänen tätinsä, jonka minäkin lapsuudestani muistan, syntyi vuotta ennen sotaa. Nämä ajat eivät siinä perspektiivissä ole kovinkaan kaukaisia. Hautuumaalta löytyy yleiseen tapaan omat muistomerkit kumpaisellekin puolelle.

Tämän päivän lehdissä sodasta kertovia kirjoituksia on tehty välistä tietynväriset lasit silmillä.

Toiselta puolelta sukua muistia sota-ajasta on vähemmän. Puolet asuivatkin vielä siihen aikaan Suomenlahden tuolla puolen Ruotsissa. Suomessa asuvien puolelta oltiin kuitenkin punaisia. Mummoni muisteli isoisänsä selvinneen hengissä takaisin vankileiriltä, minne hänet oltiin lukuisten muiden mukana Kirkkonummelta siirretty.

Sisällissodan muistamista kuvaa osin se, että jotkut tietävät sen kummemmin kaivelemattakin, oltiinko suvussa kommareita vai lahtareita, osalle ajanjakso on mitäänsanomaton pala historiaa. Näitä historian synkimpiäkin tapahtumia on syytä muistella, toivottavasti se vain tehdään rakentavasti, syyttelemättä.

Olisiko kenties aika jo pystyttää yhteinen, sisällissotaa ja siitä selvinnyttä kansakuntaa muistava muistomerkki?

V

uoden 1918 tapahtumat ovat omassa suvussani pitkälti pannassa. Ne tiedon jyvät jotka ovat tihkuneet sukupolvien yli omiin korviini selittävät omalta osaltaan niistä vaikenemisen. Rakkaiden ihmisten menettäminen on aina surullista, mutta sodan kauhuihin hukkuneiden rakkaiden nostaminen muistinsyövereistä herättää varmasti sanoin kuvaamatonta tuskaa. Onnekseni opin tuntemaan kaikki isovanhempani, joiden omat vanhemmat toki elivät kesän 1918 läpi. Tiedän, että sukuni (sekä isän että äidin puolelta) olivat valkoisia.

Se, osallistuivatko he taisteluihin, on sen sijaan jäänyt hämärän peittoon.

Isäni vanhemmat eivät ole asiasta koskaan suostuneet puhumaan. Molemmat perheet kokivat kovia erityisesti jatkosodan aikana, joten kaikki sotiin liittyvä on sillä puo-

15

lella sukua ollut aina no-no-topic. Toinen isäni vanhemmista menetti kesäkuussa 1941 isänsä, setänsä ja kaikki isoveljensä Kannaksen hyökkäysvaiheessa viikon sisään. Kaikki mahdolliset muistot ja tiedonrippeet pohjanmaan isosetien osallisuudesta valkoisten voittoon 1918 katosivat Kannaksen verilöylyyn.

Toisella puolella sukua vuoden 1918 asiat eivät ole olleet aivan niin pannassa. Pienempänä kysyessäni asiasta äitini vanhemmilta nämä sanoivat, etteivät tienneet mitään vuoden 1918 tapahtumista. Lukioaikana ja sen jälkeen pato kuitenkin murtui toisen osalta. Oli kirpeä pakkasyö keväällä 1918, kun isosetäni tilalla työskennellyt piika tuli herättämään isosetäni.

Ulkona oli kuulemma aseistautuneita miehiä.

Rengit ja tallipojat yrittivät saada miehiä lähtemään puhumalla, eikä isännän kannattanut mennä ulos. Olivat kuulemma sanoneet tappavansa. Samassa ulkoa kajahti joukko hajanaisia laukauksia ja hetken päästä talo oli täynnä tuntemattomia miehiä. Koko perhe ja piika raahattiin ulos missä he näkivät miespuolisen palvelusväen kuolleena talon edessä. Isosetäni ja tämän poika erotettiin muusta perheestä ja ammuttiin kuin koirat keskelle pihaa. Sitten miehet lähtivät. Myöhemmin on käynyt ilmi, että kyseessä oli kiertävä punaisten teloituskomppania, joilla ei ollut mitään henkilökohtaista kaunaa isosetääni kohtaan.

Sukuni hiljentyminen vuoden 1918 tapahtumista on ymmärrettävä ja sitä varmasti ovat omiaan vahvistamaan vuosien 1939-44 väliset tapahtumat. Vaikka isovanhempani olivat tuolloin pieniä lapsia, he varmasti muistavat noiden vuosien kauhut. Kuinka pappi toi suruvalittelun viidennen kerran saman viikon aikana, tai kuinka omasta sängystä piti lähteä yönselkään pakoon ylhäältä satavaa kuolemaa. Sukuni tapa käsitellä vuosien 1918 ja 1939-1944 tapahtumia tiivistyy tarinaan, jota isoisäni minulle mielellään kertoi. Hänen kysyessä omalta isältään miksi tämä ei koskaan suostunut puhumaan sodasta, tämä oli katsonut poikaansa hetken hiljaa ja osoittanut sitten taivaalla lentäviä lintuja. ”Kuuletko sinä kuinka

16

kauniisti nuo laulavat? Minä en kuule, ja mikään mikä ryöstää ihmiseltä mahdollisuuden nauttia jostain niin kauniista, ei ansaitse tulla muistetuksi”.

K

uten olen usein esseesuoritusteni kohdalla saanut huomata, on hankala kirjoittaa jostain mikä on itselle mysteeri. Tätä juttusarjaa valmistellessamme havahduin jälleen kerran siihen, kuinka vähän tiedän sukuni historiasta ja omista juuristani. Olen onnekas siinä, että isovanhempani olivat kiinteä osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Ja kuten varmasti useimmat isovanhemmat, myös he olivat innokkaasti valmiita kertomaan lapsenlapsilleen tarinoita siitä, miten asiat erosivat tavalla tai toisella heidän nuoruudessaan jostain nykypäivän ilmiöstä.

Mutta nämä tarinat harvoin käsittelivät heidän perheenjäseniään tai heitä edeltäneiden sukupolvien kokemuksia: tiedän esimerkiksi, kuinka äitini molemmat vanhemmat joutuivat jättämään kotinsa jatkosodan aikana Viipurin valtauksen myötä, mutta minulla ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä heidän vanhempansa, sisaruksensa tai omat isovanhempansa tarkalleen ottaen tekivät sotavuosina.

Tätä taustaa vasten ei ehkä pitäisi olla ihmeteltävää, ettei vuosia ennen isovanhempieni syntymää käyty sisällissota esiintynyt edellä mainituissa tarinoissa. Hämmästyin silti tajuttuani tämän kirjoituksen kannalta erään perustavanlaatuisen seikan: en ole koskaan kuullut sukuni puhuvan vuoden 1918 tapahtumista mitään. Ja nyt todella tarkoitan yhtään mitään.

Konsultaatiot vanhempieni kanssa paljastivat ainoastaan sen, etteivät hekään olleet kuulleet näistä ajoista vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan. Soitto vaarille äitini puolelta vahvisti sen, että tämä on suvulleni yleinen ilmiö jo useammassa polvessa; hän ei muista tarinoita, joiden mukaan sisällissodalla olisi ollut suurta merkitystä hänen sukulaisilleen. Edesmenneen mummoni lukuisista sedistä jotkut olivat ehkä

saattaneet olla osallisina sisällissodan tapahtumissa, mutta he olivat kaikki menehtyneet ennen isovanhempieni tapaamista.

Elossa olevien isovanhempieni valitettavan vähäisen määrän vuoksi tässä on kaikki mitä voin heidän kauttaan saada selville. Päätoimittajakollegani esimerkistä inspiroituunena päätin kuitenkin tutkia Suomen sotasurmat-sivuston nimilistat sisällissodasta kaatuneista, surmatuista ja vankileireillä kuolleista, ja etsiä mahdollisia osumia isovanhempieni sukunimen ja suvun kotikunnan mukaan. Summa summarum, en löytänyt mitään mullistavaa.

Tai pikemminkin, en tiedä löytäneeni mitään.

Sukupuuni rakenne on minulle täysin vieras, ja esimerkiksi Helsingistä kotoisin olevan isoäitini sukunimi kuuluu Suomen yleisimpiin, joten potentiaalisten sukulaisteni lista paisui epäluotettavan suuriin mittoihin. Suorittamani tutkimustyön jälkeen aloin kuitenkin miettimään, että henkilökohtaisen sukututkimuksen toteuttaminen voisi olla paikallaan tulevaisuudessa.

Vaikka lopetin tämän kirjoituksen

vaatiman taustoituksen enemmän tai vähemmän tyhjin käsin, jäi eräs vaarini kertomista yksityiskohdista erityisesti mieleeni. Muistellessaan omaa lapsuuttaan hän totesi, ettei hänelle myöskään koulussa muutamaa huomautusta ja viittausta lukuun ottamatta pahemmin sisällissodan tapahtumista puhuttu, eikä varsinkaan pohdittu sen syvällisemmin. Tämä oli minusta hätkähdyttävä tieto, olivathan vuoden 1918 traagiset tapahtumat tuossa kohtaa vielä varsin lähihistoriaa. Syitä tähän voi olla monia, mutta vaarini kouluaikaiset muistot toimivat elävänä esimerkkinä siitä, kuinka suomalainen yhteiskunta joutui vielä ”talvisodan yksimielisyydenkin” jälkeen pohtimaan pitkään ja hartaasti sitä, miten käsitellä itsenäisyytemme kipeitä alkuaikoja. Tästä on onneksi tultu paljon eteenpäin, ja toivotaan, että suunta pysyy oikeana ilman turhaa syyttelyä ja kiihkoilua. Vuonna 2018 maailmasta löytyy aivan tarpeeksi asioita, jotka pyrkivät repimään meitä kauemmaksi toisistamme. Älkäämme antako historiamme olla yksi niistä. P

SIMO RISTA | HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

17

TEKSTI MILJA KALLIOSAARI

KUN SUOMI RIKKOI ITSEÄÄN Olen lukenut, että ihmiskeho eristää kalkkikerroksen sisään vierasobjektin, jota se ei kykene poistamaan. Se suojaa ja peittää näin vaurion erilleen muusta kehosta unohduksen viitan alle, jotta se ei ole enää häiritsevä kappale ruumiissa. Ajan myötä keho ei enää reagoi kohtaamansa traumaan ja oppii elämään muuttuneessa tilanteessa.

Satavuotiaan itsenäisyytemme juhlinnan vanavedessä seuraa meitä väistämättä toinen virstanpylväs valtiomme historiassa, mutta tätä merkkivuotta emme toivota tervetulleeksi juhlailotulituksin. Lauantaina 27. tammikuuta 2018 tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun punainen lyhty syttyi Helsingin työväentalon torniin. Tämä aloitti tapahtumien ketjun, jonka seurauksen Suomi syöksyi veriseen sisällissotaan ja repi itsensä kahtia punaisiin ja valkoisiin. Kulunut vuosisata nostaa jälleen esiin tarpeen pyyhkiä pölyt arkistojen päältä, palata vuoden 1918 tapahtumiin ja puntaroida sisällissotamme perintöä. Fakta on, että Suomen ensiaskeleet itsenäisenä valtiona ovat veren tahrimat. Syvälle uurtuneen kansan kahtiajako nosti runollisesti, mutta myös valitettavan kirjaimellisesti, veljen veljeään vastaan ja sodan trauma painoi leimansa niin sisällissodan sukupolveen kuin seuraavien vuosikymmenien kasvattien maailmaan.

Suomi ei ole unohtanut. Sisällissodan trauma elää yhä, käyden vieläkin läpi paranemisprosessia, kasvattaen kalkkikuorta ympärilleen. Toisaalta sadan vuoden virstapylväs saa meidät jälleen tiedostamaan ja pohtimaan sisällissodan taustaa ja samalla myös perintöä. Aihe itsessään aiheuttaa edelleen keskustelua. Sadan vuoden takaisten tapahtumien nimestäkään ei olla vielä päästy sopuun. Sodan etäisyys on nostanut aiheen uudelleen pintaan ja toisaalta myös sadan vuoden virstanpylväs on kiihdyttänyt keskustelua. Nopealla selailulla Helsingin Sanomien sivuilta löytyi parikymmentä artikkelia aiheeseen liittyen. Näkökulmia löytyi laidasta laitaan: niin siviileistä sodassa, ulkomaalaisten kohtalosta Suomen sisäisessä välienselvittelyssä kuin sodan jälkeisestä sovittelutyöstä. Voimme todeta, että tieteellinen tutkimus ja politiikka ovat omien intressiensä takia joutuneet syvästikin perehtymään sisällissodan tapahtumiin. Aihe kuitenkin jatkaa eloaan ja herättää kiinnostusta niin mediassa kuin akateemisissa piireissä.

18

”Näkisin, että sisällissodasta käydään keskustelua siksi, että sitä ei ole tähän mennessä käyty riittävästi. Sisällissota on Suomessa erityinen konflikti siinä mielessä, että kyseessä ei ollut taistelu ulkovaltoja vastaan vaan kansanosa nousi toista kansanosaa vastaan. Se ei sovi myyttiin yhtenäisestä ja yksimielisestä Suomen kansasta, joka vakaan harkinnan jälkeen lunasti itsenäisyytensä monen vuosikymmenen sorron jälkeen. Siksi sitä on pyritty häivyttämään itsenäisyyden juhlinnan yhteydessä taka-alalle. --Sota asetti yhtäkkiä vastakkain ihmisiä, jotka olivat aiemmin saattaneet olla perheenjäseniä, läheisiä ystäviä, tai muuten tuttuja. Sota eskaloitui nopeasti hyvin veriseksi ja säälimättömäksi, ja pikateloitukset ja oloiltaan surkeat vankileirit olivat arkipäivää. Kuvaavaa on, että suurin osa uhreista kuoli vankileireillä.”

Taloustieteiden opiskelija Tatu Jaatinen ”Keskustelun puutteellisuuden taustalla on varmasti monia sekä poliittisia että henkilökohtaisiin (suvun) traumoihin liittyviä syitä.--Varsinkin politiikan välineenä sisällissodan käyttäminen on mielestäni halpamaista ja epärelevanttia. --On ilmiselvää, että Suomen ja minkä tahansa kansan tulee ymmärtää, ettei sota luo koskaan kestävää ja vakaata ratkaisua ristiriitoihin.”

Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelija Oskari Nivala. ”Ehkä joillakin yksilöillä on jokin kauan säilynyt sukutrauma tästä sodasta, ja he saattavat vielä suhtautua tähän konfliktiin kiihkeästi. Kokemukseni mukaan puhutaan kuitenkin hyvin pienestä marginaalista.

Hyvin vähän tätä keskustelua olen nähnyt, ellei oteta huomioon juurikin näitä tasavuosia. Suomi on onnistunut kuromaan mielipide-erot hyvin pieneen skaalaan ja kansa on keskiluokkaistunut, tästä syystä alkuperäinen riistäjät ja riistettävät-asetelma on lähinnä muisto vain.”

Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelija Eerik Brusila Sodan jälkeen jako voittajiin ja häviäjiin oli selkeä. Sata vuotta myöhemmin voimme kuitenkin todeta, että sodan todellinen häviäjä oli itsenäistynyt Suomi. Sisällissodan verenvuodatus jakoi kansakunnan yhä vahvemmin kahteen leiriin, ja tämän tahran pyyhkiminen pois ihmisten mielistä oli kovan työn takana. Me emme saa unohtaa historiaamme, sillä vain ymmärryksen kautta voimme oppia. Vaikka nykypolitiikassa harvoin nähdään yhtä vahvaa jakautumista kahteen leiriin, ei tulisi unohtaa, kuinka nopeasti vihan ja eripuran kipinä voi leimahtaa rovioksi. Ihmisluonto tuskin muuttuu, mutta me voimme ja meidän tulee vaatia muutosta.

Vaikka historian kirjoja emme voi kirjoittaa uudelleen, tehdään huomista koskevat päätökset tässä päivässä, peilaten niissä itsessään menneen kuvajaista. Suomen kivuliaan hidas paranemisprosessi on ollut välttämätön, jotta nykyinen hyvinvointivaltiota tukeva, konsensukseen pyrkivä poliittinen pohja ollaan saatu luotua. Meidän tulkintamme menneestä on kykenevä muokkaamaan ja liikuttamaan toimintaamme tässä päivässä. Siksi sillä, mitä nyt ajattelemme menneestä, on todellakin väliä. P 19

Kierros Helsingin sisällissotamuistomerkeillä

TEKSTI JOUKO RAITANIEMI

Suomen sisällissodasta on kulunut tasan 100 vuotta, ja on mielenkiintoista nähdä, millä keinoin sisällissotaa tullaan tänä vuonna muistamaan. Sotaa ja sen uhreja on aiemmin muistettu muun muassa erilaisilla muistomerkeillä, joita löytyy runsaasti ympäri Suomea.

Halusin kirjoittaa artikkelin Helsingin nykyisistä sisällissotamuistomerkeistä, koska itselläni ei ollut niistä oikein minkäänlaista käsitystä. Vaikka sisällissota ja sen muistaminen ovat molemmat kiinnostavia aiheita, en olisi aiemmin osannut nimetä yhtäkään Helsingissä sijaitsevaa sisällissotamuistomerkkiä, jollei epäsuorasti myös sisällissodasta muistuttavaa Mannerheimin patsasta lasketa. Päätinkin siis käydä muutamalla mielivaltaisesti valitsemallani sisällissotamuistomerkillä ja arvioida niitä epäakateemisen subjektiivisesti.

Valkoisten muistomerkit Ensimmäinen muistomerkki, jota kävin katsomassa, oli Pellingin retken muistomerkki Liisanpuistikossa Kruunuhaassa. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1921 muistamaan Pellingin, Sipoon, Keravan ja muun Uudenmaan taisteluissa kuolleita Helsingin suojeluskuntalaisia. Tyyliltään se edustaa tyypillistä oman aikansa kansalliskiihkoista uusklassismia. Muistomerkin patsas kuvaa polvistunutta alastonta mieshenkilöä, ja sen alaosaan on kaiverrettu

20

kuolleiden valkoisten nimiä. Muistomerkki saattaa olla tärkeä paikka niille, joiden omaisia se muistaa, mutta itse sitä tuijottaessa pohdin lähinnä, miten saisin millään tavalla kiinnostavaa tekstiä aikaiseksi, jos muutkin sisällissotamuistomerkit ovat yhtä mitäänsanomattomia.

Ruttopuistossa sijaitseva Helsingin valloituksessa kaatuneiden valkoisten hautamuistomerkki on pystytetty vuotta Liisanpuistikon muistomerkkiä aiemmin ja on siis vanhin muistomerkeistä, joiden luona kävin. Olen varmasti nähnyt monumentin aiemminkin, mutta en ole tiedostanut sen olevan sisällissotamuistomerkki. Se edustaa samaa tyyliä kuin Liisanpuistikon muistomerkki, mutta patsaan sijaan siinä on reliefi kummallakin puolella monumenttia. Bulevardin puolella kaksi klassiseen antiikin kreikkalaistyyliin alastonta miestä ratsastaa hevosilla. Toisella puolella taas yksi antiikin kreikkalaismies näyttää tappelevan hevosen kanssa. En oikein ymmärrä kummankaan yhteyttä Suomen sisällissotaan, ellei sitten hevosella ole ollut tarkoitus kuvata villiintynyttä työväkeä. Voi myös olla, että tulkitsen kuvia väärin.

Kävin myös Hietaniemen hautausmaalla etsimässä vapaussota.com-sivuston lupailemaa valkoisten muistomerkkiä, mutta löysin vain pienen muistolaatan sekä paksun lumikerroksen peittämiä valkoisten hautoja. Kovasta parin minuutin etsinnästä huolimatta en pettymyksekseni löytänyt minkäänlaista monumenttia, vaikka oletin sellaisen jossakin lähistöllä sijaitsevan.

Punaisten muistomerkit Suureksi harmikseni punaisten muistomerkit sijaitsevat melkein kaikki Helsingin kantakaupungin ulkopuolella.

Eläintarhassa Olympiastadioinin lähettyvillä sijaitseva Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki, toiselta nimeltään Crescendo, onkin ainut Helsingissä sijaitseva punaisten muistomerkki, jonka luokse pääsee sporalla, ja siksi päätinkin mennä sinne ensimmäisenä.

Muistomerkki pystytettiin valtakunnalliseksi punaisten muistomerkiksi vuonna 1970. Se koostuu suuresta pronssiveistoksesta, joka muistuttaa muodoltaan liehuvaa lippua, mutta kuvaa samalla myös vakavan näköistä ihmisjoukkoa. Sen toiselle puolelle on kaiverrettu sisällissotaa, vankileirejä, joukkohautoja ja niistä vaikenemista kuvaavia runoja sekä Kansainvälisen kuusi ensimmäistä säettä. Muistomerkki tuo esiin punaisten sisällissotaa koskevia tunteita ja muistuttaa heidän pitkään vaietusta kärsimyksestään. Crescendo on modernimpi ja muutenkin hyvin erityyppinen kuin muut käsittelemäni muistomerkit, ja siksi sitä on vähän hankala verrata niihin.

Koska halusin käydä ainakin kahdella punaisten muistomerkillä, jouduin Eläintarhan jälkeen valitsemaan Malmin, Suutarilan, Santahaminan ja Pohjois-Haagan väliltä, mihin

näistä eksoottisista kohteista haluaisin matkata. Jostain syystä päädyin menemään Malmille.

Hetken hautausmaalla harhailun jälkeen löysin Vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden muistomerkin, joka Crescendon jälkeen tuntui lähinnä pettymykseltä.

Muistomerkki on pystytetty 1940-luvulla, kun punaisten hautamuistomerkeistä oli tullut laillisia. Se on melko tavanomainen hautamuistomerkki, jonka reliefissä mieshahmo heiluttaa lippua. Sen lähellä sijaitsee hyvin samannäköinen mutta kuitenkin jollain tapaa kiinnostavampi Fasismin vastustajien muistomerkki, joka muistaa toisen maailmansodan aikana teloitettuja suomalaisia kommunisteja, muun muassa viimeisenä suomalaisena naisena teloitettua Martta Koskista.

Uusi muistomerkki?

Suomessa on jo valmiiksi satoja sisällissotamuistomerkkejä, mutta punaisten ja valkoisten yhteistä muistomerkkiä ei tietääkseni ole missään. Sellaisen pystyttämisestä on viime aikoina kuitenkin keskusteltu ainakin Kotkassa, missä ehdotus kuitenkin lopulta hylättiin. Sisällissotaa voidaan toki muistaa myös muilla tavoin kuin monumentteja pystyttämällä, mutta jos Helsinkiin päätetään uusi muistomerkki rakentaa, olisi hienoa, jos se pystyisi käsittelemään sodan hirmutekoja ja kärsimystä tasavertaisesti kuitenkaan sortumatta kansallisen yhtenäisyyden teennäiseen ylikorostamiseen.

Nykyisiä punaisen puolen muistomerkeistä on koottu tietoa työväenmuseo Werstaan ylläpitämälle tyovaenliike.fi-sivustolle, ja valkoisten muistomerkeistä kerrotaan ainakin pääkaupunkiseudun osalta Vapaussodan invalidien muistosäätiön vapaussota.com-sivustolta.

P

21

TEKSTI MARKUS SÄRKINIEMI

KUVA VALPURI ALANEN

JAKAANTUNUT KANSAKUNTA

Poliittinen keskustelu Yhdysvalloissa on jo pitkään ollut rajumpaa ja jakautuneempaa kuin mihin me täällä Suomessa olemme tottuneet.

Kompromissien tekeminen, mikä on maamme poliittisen päätöksenteon perusta, on Yhdysvalloissa ennemminkin poikkeus kuin käytäntö.

Demokraatit ja republikaanit ovat vuosikymmenien ajan pyrkineet rampauttamaan ja häiritsemään toistensa kykyä säätää lakeja, mikäli eivät itse ole olleet enemmistönä. Puolueiden välisiä sopimuksia koko liittovaltion kannalta tärkeistä lakipäätöksistä on usein solmittu vasta pitkien, hammasta purren tehtyjen poliittisten vääntöjen jälkeen.

Tästä johtuen väite siitä, että Yhdysvaltojen politiikka on polarisoituneempaa kuin koskaan aiemmin, ei välttämättä herätä ihmisissä sen suurempaa kiinnostusta täällä rapakon toisella puolella. Meidän perspektiivistämme Yhdysvaltojen sisäinen politiikka on ollut polarisoitunutta iät ja ajat. Tästä huolimatta Yhdys-

22

valtojen sisäiseen poliittiseen polarisaatioon, joka on Pew Research Centerin tekemien tutkimusten mukaan kasvanut ennätysmittoihin viime vuosien aikana, on syytä kiinnittää huomiota.

Kuilu republikaanien ja demokraattien välillä leveni jo presidentti Obaman hallinnon aikana, ja Donald Trumpin ensimmäinen vuosi Yhdysvaltojen presidenttinä on kasvattanut tuota kuilua entisestään. Tästä johtuen ainoastaan Trumpin syyttäminen Yhdysvaltojen sisäisestä poliittisesta polarisaatiosta on tosiasioiden kiistämistä. Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi on ennemminkin seurausta jo ennestään laajasta sisäisestä jakautuneisuudesta, joka edelsi hänen vaalikampanjaansa.

Republikaanien ja demokraattien eroavaisuudet arvoissa sekä poliittisissa linjauksissa ulottuvat ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta sekä verotuksesta aina käsityksiin seksuaali- ja etnisten vähemmistöjen oikeuksis-

ta. Vuosien varrella erot näissä linjauksissa ovat yhä voimistuneet, varsinkin demokraattien siirryttyä yhä arvoliberaalimpaan suuntaan. Pewin tutkimuksen vuonna 2017 tehtyjen kyselyiden mukaan 97 prosenttia demokraateista oli liberaalimpia kuin keskiverto republikaani. Tämän arvopohjien välisen kuilun on nähty syventyneen viimeisen vuosikymmenen kuluessa, sillä vielä vuosina 1994 ja 2004 tehtyjen mittausten mukaan vain noin 70 prosenttia demokraateista oli liberaalimpia kuin keskiverto republikaani.

Ehkä huolestuttavin tieto, mikä Pewin tutkimuksessa ilmenee, on kasvava vihamielisyys demokraattien ja republikaanien välillä.

Yhä suurempi osa puolueiden jäsenistä näkee vastakkaisen puolen hyvin epämieluisessa valossa, samalla kun heidän oma lähipiirinsä koostuu lähinnä samoja poliittisia linjauksia kannattavista ihmisistä. Tällainen kahtiajako ja omiin ideologisiin kupliin vetäytyminen hei-

kentää entisestään pohjaa minkään tason poliittisille kompromisseille.

Pewin tutkimus luo huolestuttavan kuvan Yhdysvaltojen sisäisen politiikan tilasta.

Voimme spekuloida syitä tuolle sisäiselle polarisaatiolle lähes loputtomiin, mutta pitkällä aikavälillä yhä kasvava poliittinen polarisaatio voi herkästi johtaa konfliktiin. Mikäli eri poliittiset osapuolet lopettavat keskinäisen dialogin ja kompromissien tekemisen ja sen sijaan pyrkivät yhä häikäilemättömämmin kahmimaan itselleen valtaa vastapuolen kustannuksella, tulee kyseinen valtataistelu vääjäämättä eskaloitumaan yhä vaarallisempaan suuntaan. Historia on täynnä esimerkkejä tällaisesta kehityksestä.

Jos poliittinen keskustelu eri osapuolien välillä loppuu, voi väkivalta olla tuon kehityksen mahdollinen seuraus. P

23

TEKSTI MIKKO HELENIUS

Kuva: Liz Lemon/Flickr (Public Domain)

”We The People” MITTA TÄYNNÄ MAHDOLLISUUKSIEN MAASSA Politiikan tutkimuksen opintojen ja uuden kansainvälisen ympäristön myötä rapakon takaisten tapahtumien seuraaminen muuttui Glasgow’hun lähteneelle vaihto-opiskelijalle kiinteäksi osaksi arkipäivää. Helppoa se ei kuitenkaan ole ollut, niin erikoiselta on meno Tähtilipun maassa paikoitellen vaikuttanut.

Muistaako joku mistä tämä viikko sai alkunsa?

Vuosi 2017 oli Yhdysvaltain poliittisten ja yhteiskunnallisten olojen kannalta niin intensiivinen, että edellä mainitusta kysymyksestä tuli myöhäisillan keskusteluohjelmien vakiovitsi viikonloppuisin. Presidentti Trumpin ensimmäinen virkavuosi tarjosi tilannetta seuraaville niin paljon hämmästeltävää ja sulateltavaa, ettei tulevaisuuden poliittisen historian oppikirjojen kirjoittajia käy kateeksi.

Saadakseni paremmin selkoa tästä kaikesta, värväsin avukseni professori Thomas Scotton Strathclyden yliopistosta. Scotto toi-

24

mii yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen johtajana sekä luennoi ja juttelee mielellään Yhdysvaltojen politiikasta ja yhteiskunnallisista oloista.

Kysyessäni häneltä viime vuoden tärkeintä poliittista tapahtumaa, Scotto nostaa esille Trumpin virkaanastujaisia seuranneet laajat protestiliikkeet, joista monissa erityisesti naisilla oli merkittävä rooli. Vastaavaa ei Yhdysvalloissa ole hänen mukaansa juurikaan nähty.

”Monet yhteiskuntatieteilijät pohtivat parhaillaan, että johtavatko laajat Trum-

pin-vastaiset mielenosoitukset vakinaiseen liikkeeseen joka nimeää ehdokkaita ja auttaa käytännössä demokraattista puoluetta vaalitoimistoilla”, Scotto kuvailee tilannetta. Hän uskookin laajan sosiaalisen liikehdinnän kuvastuvan tänä vuonna erityisesti demokraattisen puolueen ehdokkaiden rivistöissä.

Vaikka valtaosa Yhdysvalloista kantautuvista uutisista on käsitellyt valitettavia tapahtumia, on pimeyden keskeltä löytynyt Scotton mukaan valoakin. Trump on lähipiirinsä kanssa käyttänyt huomattavasti aikaa ja vaivaa horjuttaakseen ei vain mediaa ja poliittisia vastustajiaan, vaan myös koko amerikkalaisen hallinnon ja demokratian rakenteita.

Nämä hyökkäykset eivät kuitenkaan ole Scotton mukaan tuottaneet pysyviä vahinkoja.

”En sano, etteikö meidän tulisi olla varovaisia, mutta lukuisat ryhmät ovat aktiivisesti asettuneet vastustamaan tätä linjaa, ja se on mielestäni kaikkein tärkeintä.”

Scotto nostaa varoittavaksi esimerkiksi Unkarin, jossa erityisesti vapaa media on joutunut viime aikoina kovan paineen alaiseksi.

”Uskon, että amerikkalaiset instituutiot ja lehdistö ovat kestävämpiä. Onneksi.”

MAAILMAN LAIDOILLA Trumpin America First-retoriikalle rakentunut ulkopolitiikka on ollut häkellyttävän vihamielistä jopa Yhdysvaltain omia liittolaisia kohtaan. Heistä monet ovatkin joutuneet miettimään, voivatko he enää luottaa maan uuden hallinnon tukeen. Scotton mielestä Trumpin uhmakkuus ei ole kuitenkaan suurin ongelma.

”Hän ei ole uskottava. Hän sanoo yhtä, hänen kenraalinsa sanovat toista. Jos neuvottelet jonkun kanssa, oli kyseessä sitten liittolainen tai vastustaja, sinulla pitää olla uskottavuutta.” Trump onkin Scotton mukaan menettänyt paljon uskottavuuttaan epäjohdonmukaisuutensa takia, ja yhtenäisen linjan puute Yhdysvaltain ulkopolitiikan hoidossa saa sen näyttämään epävakaalta liittolaiselta kansainvälisen yhteisön silmissä.

Hetken aikaa näytti siltä, että Trump olisi saanut Kiinasta itselleen paljon kaivatun

kumppanin. Kahden globaalin suurvallan lähentyminen tyssäsi kuitenkin Trumpin kansalliseen turvallisuusstrategiaan, jossa Kiina nimettiin Yhdysvaltojen vastustajaksi.

Scotto muistuttaa, ettei tässä ole mitään uutta: kun presidentti Barack Obama pyrki vähentämään Yhdysvaltain joukkojen määrää Lähi-idässä, hän samalla siirsi niiden painopisteen kohti Aasiaa vastatakseen juuri Kiinan voimistuviin aluevaatimuksiin. Trump ei hänen mukaansa myöskään ole ainoa, joka suhtautuu syvän skeptisesti Kiinan kauppapoliittisiin tavoitteisiin. Kampanjoinnin aikana amerikkalaisille tehtyjen lupausten ja kiinalaisille suunnattujen uhkausten viljelemisen ja todellisen politiikan toteuttamisen välillä on kuitenkin suuri ero.

”Kiina ei ole liittolainen, mutta se ei kiistoista huolimatta ole myöskään äärimmäinen vihollinen.” Trumpin uskottavuuden puute onkin myös tässä tilanteessa suuri ongelma.

Pohjois-Korean merkityksen korostuminen turvallisuusstrategiassa ei sen sijaan tullut kenellekään yllätyksenä. Vaikka Scotto myöntääkin, että Yhdysvallat kykenisi lyömään Pjongjangin sotilaallisesti, hän toivoo, ettei hallinnossa kukaan halua ryhtyä tieten tahtoen sotaan. Scotto korostaakin uhkaavan tilanteen selvittämisessä Yhdistyneiden kansakuntien

Thomas Scotto / Kuva: Mikko Helenius

25

keskeistä asemaa ja erityisesti sen yhteistyötä Venäjän ja Kiinan kanssa.

”Omituista kyllä, Trump vihaa YK:ta, jonka puitteissa me olemme kuitenkin saavuttaneet eniten menestystä Pohjois-Korean saralla.”

Edellä mainitut saavutukset kokivat kovan kolauksen viime syyskuussa pidetyssä yleiskokouksessa, jossa Trump muun muassa uhkasi Yhdysvaltojen olevan valmis tuhoamaan Pohjois-Korean ”täydellisesti”. Trump oli jo aikaisemmin ehtinyt uhkailla Kim Jong-unia ”tulella ja raivolla”, mikä oli kiristänyt maiden suhteita äärimmilleen.

Pohjois- ja Etelä-Korean vähittäinen lähentyminen onkin katsottu joissain piireissä Trumpin ansioksi, mutta Scotto suhtautuu tähän varovaisesti ja korostaa vihamielisen retoriikan vaaroja.

”Mitä tapahtuu, kun tarkoitusperät ymmärretään väärin ja välitöntä hyökkäystä odottava Pohjois-Korean diktaattori määrää joukkonsa pommittamaan Soulia? Sota syntyy todennäköisemmin väärinymmärrysten ja väärien tulkintojen takia kuin Yhdysvaltojen koordinoidun päätöksen myötä.”

Kuva: The White House/Flickr (Public Domain)

26

MENNEISYYDEN HAAVAT Sata vuotta sitten juuri itsenäistynyt Suomi ajautui veriseen sisällissotaan. Vaikka konflikti oli verrattain lyhyt, sillä oli valtava merkitys kansakunnan tulevalle kehitykselle ja maan yhteiskunnallisille oloille. Sodan syistä, seurauksista ja nimityksistä on kuitenkin vuosikymmenien saatossa päästy pitkälti yksimielisyyteen, ja valtaosa nyky-Suomen väestöstä tuskin kokee vuoden 1918 sotaa erityisen olennaiseksi jokapäiväisen elämänsä kannalta.

Yhdysvaltain sisällissodalla on sen sijaan tänäkin päivänä erittäin keskeinen merkitys amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka orjuus lakkautettiin sisällissodan jälkeen, eteläisten osavaltioiden rotuerotteluun tähtäävät lait mahdollistivat mustan väestön systemaattisen kaltoin kohtelun aina 1960-luvulle asti.

”Sisällissodan haavat ovat olleet osa Yhdysvaltain tarinaa niistä ajoista lähtien. Ne sanelevat etelässä sekä politiikkaa että Trumpin kannattajajoukon pohjan.” Sisällissotaan liittyvän opetuksen ja poliittisen kulttuurin välillä onkin Scotton mukaan huomattavia eroja eri osavaltioiden kesken: ”Et ikinä näkisi sisällissotaan osallistuneelle henkilölle omistettua muistomerkkiä pohjoisessa, kun taas etelässä oppilaitoksiakin nimetään Konfederaation sankareiden mukaan.” Äärinationalistiset ja jopa rasistiset kansanliikkeet ovat kautta historian olleet valitettavan tuttuja ilmiöitä amerikkalaiselle yhteiskunnalle. Nyt kuitenkin itse Valkoisessa talossa istuu mies, jolle muukalaisviha on pelottavan läheinen teema. Onko hän omalla panoksellaan vienyt tilannetta pahempaan suuntaan?

”Uskoisin että kyllä, mutta olennainen kysymys Trumpin kohdalla onkin, että onko hän oire vai syy?” Vaikka rasistisesti suuntautuneet vaaliohjelmat eivät ole ennenkuulumattomia eteläisissä osavaltioissa, Scotto katsoo Trumpin repineen räikeän maahanmuuttovastaisella ohjelmallaan avoimia haavoja.

”Se oli monelle meistä suuri pettymys.”

Trump ei ole virkaan astuttuaan suoranaisesti pehmentänyt retoriikkaansa. Miksi vaaleihin valmistautuva republikaanipuolue pysyy kaikesta huolimatta edelleen lojaalina hänelle?

Scotto arvioi osan tästä johtuvan suoraan Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä: saavuttaakseen puolueensa ehdokkuuden kandidaattien täytyy ensin selviytyä puolueen esivaaleista, jotka monissa osavaltioissa ovat avoinna ainoastaan puolueen varsinaisille jäsenille. Monet republikaanipuolueen jäsenet ovat puolueen keskivertoäänestäjää huomattavasti konservatiivisempia, joten esimerkiksi rotuun, aselakeihin ja aborttiin liittyvät kysymykset nousevat keskeisesti esille. Niinpä monet republikaaniedustajat ja -senaattorit asettuvat Trumpin tueksi, koska he pelkäävät muuten putoavansa pelistä esivaaleissa todella radikaalien edustajien tieltä.

”Republikaanit pelkäävät omaa puoluettaan”, Scotto arvelee: ”Niin sanotusta johtavasta siivestä monet ovat varmasti todella huolissaan, ja useat republikaanit ovat tyytymättömiä tekemiinsä myönnytyksiin.”

Ensi marraskuussa käytävillä vaaleilla on suuri merkitys maan poliittisille valtasuhteille demokraattien ja republikaanien käydessä kisaan erityisesti kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen enemmistöstä. Maan poliittisessa kulttuurissa ei ole epänormaalia, että kesken presidentin virkakauden käydyissä vaaleissa hänen edustamansa puolue kärsii tappion, ja näin tulee todennäköisesti käymään nytkin. Mutta uskaltaako viime vuosien jälkeen enää tehdä minkäänlaisia olettamuksia yhtään mistään?

Scottokin toteaa, että yleisen uskon mukaan republikaanit tulevat häviämään vaalit. Se ei kuitenkaan tarkoita, että demokraatit toistaisivat presidentinvaalien virheet ja ottaisivat voiton itsestäänselvyytenä: puolue on mobilisoitunut voimakkaasti, ja se tulee todennäköisesti kokoamaan huomattavan joukon vahvoja ehdokkaita.

”Heillä on nyt Trumpin myötä kultainen tilaisuus todella hyvien kandidaattien löytämiseen, koska ihmiset ovat erittäin vihaisia kaikesta siitä mitä heidän ympärillään tapahtuu.” P

Kuva: Liz Lemon/Flickr (Public Domain)

27

REAL TORSPO managerien kertomana TEKSTI JANI LEIVO JA MARKUS KIVISTÖ

Joulukuu 2016. Polhon puheenjohtaja Ville Viitala tiedustelee kiinnostustani toimia poliittisen historian opiskelijoiden jalkapalloseuran managerina. ”Käytännössä homma olisi ihmisten lietsominen, nimenhuudon ylläpito otteluiden osalta ja yhteydenpito Unisportiin, jos otteluita tarvitsee siirtää”, Viitala tarkentaa.

Hakukone heittää minut hetkessä YouTubeen, jossa katson viisiminuuttisen koosteen Kaisaniemessä vuonna 2007 pelatusta laitosottelusta opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Ottelu päättyy opiskelijoiden murskavoittoon ”noin 10-1”. Videon vähintäänkin hämmentävän taustamusiikin lisäksi huomioni kiinnittyy 1 318 näyttökertaan, jotka se on kerännyt vuosien aikana. Vakuuttuneena ilmoitan ottavani pestin vastaan.

Helmikuu 2017. Skotlantilainen vaihto-opiskelija toteuttaa A4-arkille luonnoksen Torspon uudesta ilmeestä. Seuraavana aamuna avataan Facebook-sivu. Kyselyitä seuran toiminnasta tulee niin vanhojen kuin uusien opiskelijoiden tahoilta. Ensimmäinen ottelu pelataan maaliskuussa, ja Kumpulan palloilusaliin saapuu kymmenpäinen pelaajajoukkio. Peliä edeltävän taktiikkapalaverin sijaan jokaiselle pelaajalle pyritään löytämään samanvärinen paita, jotta joukkiomme erottuisi vastustajasta.

Futsal-kausi tuli ja meni. Tuloksilla ei juhlittu, mutta huomasin olevani osa jonkinlaista kokonaisuutta.

Kevät 2017 ja Bollis. Tuo samainen pelaajajoukkio on nyt kooltaan tuplaantunut.

Ensimmäinen voitto pelikentillä, some-suosio sekä joukkio, jota voin kutsua jo joukkueeksi.

Kaikkeen tähän havahdun laulaessani opiskelijaystävieni kanssa Torspon kannatuslauluja Hämäläisen osakunnan vappusaunassa. Ensimmäinen kausi osoitti, kuinka yksi seura voi tuoda niin monta opiskelijaa yhteen.

Syksy 2017. Manageri Leivo lähtee

28

opiskelijavaihtoon ja pyytää minua ottamaan joukkueen johtovastuun. Keväällä aloitettu työ saa jatkumoa, ja pelaajien keskuudesta välittyvä innostus alkavasta syyskaudesta kertoo joukkueen tahtotilasta edetä toiminnassa.

Sarjan aikana koetaan niin ilon kuin pettymyksenkin hetkiä, jotka päättyvät pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Tulos ei kuitenkaan lannista - joukkue menee eteenpäin.

Syksyn aikana puheet yhtenäisistä peliasuista, college-paidoista ja haalarimerkeistä saavat tuulta allensa. Ensimmäinen tilaus toteutetaan jo hyvissä ajoin ennen sarjan loppua, ja uudet paidat saadaan puettua joulukuun alussa. College-paidat ehtivät sen sijaan mukaan jo lokakuussa järjestetylle syysmatkalle Prahaan. Paidat herättävät sekä ihmetystä että ihailua, minkä tuloksena uutta tilausta aloitetaan suunnittelemaan. Vuoden vaihtuessa 50 uutta Torspo-perheeseen kuuluvaa opiskelijaa otti vastaan oman paitansa.

Toimiessamme Real Torspon managereina olemme saaneet tilaisuuden kokea rakastamamme jalkapallon täysin uusin silmin. Alun herättelyiden jälkeen hajanaisesta joukkiosta muovautui joukkue, joka edustaa yhteiskuntahistorian opiskelijoita yliopiston palloilupiireissä.

Joukkueen yhdessä tekemä työ kentällä ja sen ulkopuolella on osoittautunut korvaamattomaksi voimaksi, jota ilman Torspon matka tähän pisteeseen ja tulevaan saattaisi näyttää hyvin toisenlaiselta. Ennen kaikkea Torspo on seura, joka osaltaan yhdentää yhteiskuntahistorian opiskelijoita kansanterveyttä nostattavalla jalkapallotoiminnalla, ja joka 15-vuotisjuhlavuotenaan tähtää entistäkin suurempiin saavutuksiin unelmien pelikentillä. Tätä on #Torsponation. P

Managerit

SPEKSIN VIEMÄÄ TEKSTI INKA KÄRKI

Speksissä tanssiminen on värittänyt vahvasti mun fuksisyksyä -ja talvea. Treenaaminen aloitettiin syyskuussa jo kuukausi ennen käsikirjoituksen paljastamista, joten en ole juuri ehtinyt kokea “vapaita” perjantai- ja lauantaiaamuja yliopistolla. Vaikka tanssijoiden harjoitukset voivat vähän jokaisen tanssijan koreografioiden harjoitusaikatauluista riippuen viedä kuusikin tuntia sitsien jälkeisenä aamuna, en ole kertaakaan katunut speksiin mukaan lähtemistä.

Tässä valtavassa produktiossa sitoutuminen tarkoittaa paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Välillä muut kaverit on ihmetelleet tiukan harjoitustahdin jaksamista. Toki koreografioiden harjoittelu viiden tunnin yhteistanssitreeneissä näyttelijöiden kanssa yli 30:n speksaajan voimin koettelee joskus hermoja, mutta tanssien alkaessa sujua, ei voi kuin nöyränä ihastella videolta sitä, mitä ollaan yhdessä saatu aikaan.

Joululoman jälkeen ollaan vedetty tavallisten aamutanssitreenien lisäksi kaksi koko esityksen läpimenoharjotusta. Jos siis tanssitaustainen puntaroi speksiin mukaan lähtemistä, mutta epäröi ajan riittämistä niille tärkeille salitreeneille - ei kannata epäröidä! Kunnon kohotukset tylsillä rautatangoilla hoituu nimittäin huomattavasti hauskemmin tanssimalla yli 10 tuntia lauantaisin. Tiedekuntamme speksi noudattaa ns. sosiaalispeksin periaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki itsensä haastamisesta innostuneet valtsikalaiset pääsevät mukaan. On niin upeeta todistaa esimerkiksi viimeisteltyjen lavasteiden valmistumista ja näyttelijän tai bändin vaikuttavaa kehitystä varmaan tekemiseen ja esiintymisestä nauttimiseen.

Iso, yli 70:n valtsikalaisen yhdessä

työstämä produktio takaa mahdollisuuden tutustua muiden pääaineiden opiskelijoihin, tai niin kuin Iso Pyörä määrää: muiden koulutusohjelmien opiskelijoihin. Henkilökohtaisesti yksi ehdottomasti suurimmista speksin anneista onkin ollut uusien, ihanien ystävien löytäminen oman koulutusohjelman ulkopuolelta. Isommissa tapahtumissa Kuppalassa on yhtäkkiä lukuisia uusia hymyileviä kasvoja ja levotonta läppää heittäviä kanssaspeksaajia.

Toinen mun lempijutuista tässä proggiksessa on muita ääneen kehuva ja ylistävä piirre, joka nousee esiin monessa loppuringin aikana. Valtsikan speksin perinteisiin kuuluvissa alku- ja loppuringeissä ihan jokainen kertoo vuorollaan omista fiiliksistä: aamuisista herätyskellon sisältävistä kommelluksista piinaavaan stressiin esseiden palautuksesta sekä arvostukseen muiden työtä kohtaan. Sitä kuuntelee ison osan 50:n speksaajan kommenteista liikuttuneena siitä, miten paljon he osaavat kunnioittaa ja kiittää muita tiimejä kovasta ja onnistuneesta taiteellisesta työstä. Nää on niitä hetkiä, joiden takia tässä ollaan mukana.

En myöskään heti keksi sitä palkitsevampaa, kun näyttelijä kehuu just sitä koreografiaa kekseliääksi, jonka oot suunnitellut muiden tanssijoiden kesken itse ja josta ootte ollut kaikkein epävarmimpia tai itsekriittisimpiä.

Nyt esitysviikon lähestyessä jännityksen tiivistymistä on aistittavissa jokaisesta speksaajasta. Kuitenkin entinen muodostelmaluisteluvalmentajani sanoi mielestäni viisaasti: “Jännitystä ei tarvitse pelätä, sillä se on vain merkki siitä, että sillä mitä teet on merkitystä sinulle.” P

29

P HARJOITTELUSSA

TEKSTI CHRISTA HAAG KUVA ELINA NYHOLM

SOSIAALISTA MEDIAA ULKOMINISTERIÖSSÄ Syksy 2017 kului Katajannokalla harmillisen nopeaan. Elokuun jännitys oli nopeasti vaihtunut innostukseen ja uteliaisuuteen sekä lopulta marraskuussa hämmästykseen siitä, että pian kaikki olisi ohi. Kolmessa kuukaudessa ehtii kuitenkin oppimaan yllättävän paljon sekä alastamme, eri työskentelytavoista että itsestään.

Korkeakouluharjoitteluni ulkoministeriön viestintäosaston ajankohtaisviestinnän yksikössä oli itselleni mitä oivallisin ympäristö päästä tutustumaan työelämän saloihin. Yksikössäni ei ollut varsinaisesti ainoastaan harjoittelijoille suunnattuja tehtäviä, joten sulauduin osaksi päivittäistä työskentelykulttuuria. Tämä myönteinen työympäristö mahdollisti sen, että kolmen kuukauden aikana sain todellisesti tuntea olevani osa työyhteisöä. Päivittäisten töiden ohella pääsin laajalti tutustumaan ulkoministeriöön organisaationa sekä sen yhteydessä työskenteleviin ihmisiin. Kaikista tapaamisista ehkä merkittävin oli kuitenkin Vaasassa Ahtisaari-päivien yhteydessä, kun pääsin henkilökohtaisesti tapaamaan entisen presidenttimme.

Ennen harjoitteluani en ollut opiskellut päivääkään viestintää, joten valtiotieteellisen opintojen yleissivistävyys sekä monipuolisuus toimivat vahvasti edukseen.

Ilokseni sain myös huomata, että ainejär-

30

jestötyöskentelystä, oli kyseessä sitten hallitusaktiivisuus tai ainejärjestölehden teko, oli käytännöntilanteissa valtavasti hyötyä.

Syksy oli itselleni hyvin antoisa ja ajatuksia herättävä, sillä en ennen harjoitteluani ollut pohtinut viestinnän alaa varteenotettavana uravaihtoehtona. Sain huomata olleeni kuitenkin täysin väärässä, sillä mielenkiintoiset työskentelytavat, monipuoliset työtehtävät sekä viestinnän ajankohtaisuus ja alati liikkuvuus mahdollistivat sen, ettei yksikään työpäivistäni ollut samanlainen. Viestinnäntehtävät tuntuivat itselleni jopa pelottavan luontevilta. Kun harjoittelu marraskuussa päättyi, jäin innostavan työyhteisön ohella kaipaamaan, outoa kyllä, Twitteriä. P

31

P VAIHDOSSA

TEKSTI VILLE VENÄLÄINEN

Песенка о московском муравье Laulu Moskovan muurahaisesta Moskova on oivallinen vaihtokohde idänsuhteista ja Venäjästä kiinnostuneelle poliittisen historian opiskelijalle.

Mutta millaista opiskelijaelämä Euroopan suurimmassa kaupungissa on käytännössä? Entä miten maaliskuussa järjestettävät presidentinvaalit näkyvät Moskovassa?

Kaukomaankaipuu ja eksotiikannälkä saivat minut puristamaan Helsingissä suoritettavat kandiopintoni kahteen vuoteen ja lähtemään kolmanneksi opiskeluvuodeksi vaihtoon. Moskova kuulosti mukavalla tavalla erilaiselta vaihtopaikalta, ja toisaalta idäntutkimukseen liittyvät kiinnostuksenkohteeni huomioon ottaen ajattelin vaihdosta olevan mahdollisesti jotain vakavaakin hyötyä.

Pääasiallisesti sen takia, että hakuvaiheessa venäjänkieliset tiedekunta- ja kurssikuvaukset jäivät hieman hämäriksi, päädyin lopulta opiskelemaan vuodeksi filologiseen tiedekuntaan venäjän kieltä. Enemmän tai vähemmän tietoinen valinta osoittautui kuitenkin varsin hyväksi. Tiedekunnan runsas ja yksilöllinen opetus sopii erityisesti niille, jotka haluavat parantaa venäjän taitoaan.

Paikallinen byrokratia on kestoaihe, josta jokaisella Venäjällä vaihdossa olleella on varmasti jotain kerrottavaa. Suurin ero esimerkiksi tuttuun ja turvalliseen Kelaan tuntuu olevan se, ettei palveluiden sähköistäminen tai keskittäminen ole täällä kovinkaan muodikasta. Yksi toimistokäynti aiheuttaa yleensä ket-

32

jureaktion, jonka tuloksena opiskelija päätyy jonottamaan henkilökohtaiseen tapaamiseen vähintään neljän eri hallintohenkilön luokse.

Vaihto-opiskelijalle tämä on kuitenkin oiva mahdollisuus päästä harjoittelemaan kieltä, sillä lähes kukaan henkilökunnasta ei ainakaan vapaaehtoisesti puhu vieraita kieliä.

Moskovassa yliopisto-opiskelu on huomattavasti koulumaisempaa kuin itsenäinen opiskelijaelämä Helsingissä. Oman tiedekuntani opetus tapahtuu alle kymmenen henkilön pienryhmissä, ja puolentoista tunnin mittaisia luentoja minulla on kymmenen kertaa viikossa. Opetukseen kuuluvat esimerkiksi pakolliset Pushkin-sulkeiset, joiden aikana opettaja kuulustelee oppilailta ulkoa opeteltuja runoja. Jokaisella oppilaalla on omalla nimellä varustettu tehtävävihko, jonka opettaja kerää aina tunnin päätteeksi.

Opettajan ja oppilaan välistä suhdetta ei Venäjällä leimaa korrektius ja etäisyys samalla tavalla kuin Suomessa, vaan opettaja saattaa hyvinkin tietää tarkkoja yksityiskohtia oppilaidensa henkilökohtaisesta elämästä. Eräs opettajistani esimerkiksi kommentoi huolestuneena

painoani ja kehotti syömään enemmän. Toinen luonnehti suorasukaisesti venäjän ääntämystä sanalla кошмар (painajainen).

Opetus tapahtuu kuitenkin erittäin mukavassa ja välittävässä hengessä, ja opettajat ottavatkin täällä helposti eräänlaisen sijaisvanhemman roolin. He puolustavat ja kannustavat oppilaitaan sekavaa ulkomaailmaa vastaan sekä antavat kirjalahjoituksia ja kahvilavinkkejä.

Keskinäinen kunnioitus osoitetaan esimerkiksi teitittelemällä, ei suomalaiseen tapaan omista asioista vaikenemalla. Yksityisasioiden varjeleminen saatetaan Venäjällä helposti tulkita ylimielisyydeksi.

Moskovassa opiskeluelämään ei yleisesti kuulu ylenpalttinen juhliminen tai sen ihannointi, päinvastoin: paikalliset opiskelijat suhtautuvat useimmiten maksullisiin opintoihinsa varsin vakavasti. Vaihto-oppilaan kannattaa hankkia itselleen mahdollisimman paljon paikallisia tuttavia, joiden kanssa voi harjoitella kieltä. Opiskelija-asuntolassa ulkomaiset vaihto-oppilaat sijoitetaan yleensä asumaan keskenään jopa niin, että maantieteellisesti lähekkäin sijaitsevista maista tulevat opiskelijat asuvat samalla käytävällä. Tämän takia paikallisiin tutustuminen saattaa vaatia hieman lisäyritystä.

Hyvä puoli on se, että vaihtareiden kesken on helppo tutustua, ja samalla voi päästä harjoittelemaan esimerkiksi virkamiesruotsiaan.

Presidentinvaalit eivät tunnu herättävän Venäjällä tavallisten ihmisten keskuudessa kovinkaan suurta mielenkiintoa. Monelle taisi olla vielä syksyllä epäselvää, milloin vaalit edes pidetään. Katukuvassa näkyy presidentinvaaleista yleisesti tiedottavia julisteita, varsinaisia vaalimainoksia ei ole helmikuun alkuun mennessä näkynyt.

Yliopistolla opiskelijat tuntuvat olevan poliittisesti varsin passiivisia, mikä ei kansalaisyhteiskunnan heikon tilan takia taida olla kovinkaan yllättävää. Kaupunkien opiskelijanuoret suhtautuvat nykyhallintoon lähinnä naureskellen. Putinin uudenvuodenpuheita katsotaan ironisesti ja Krimin valtauksesta kertovista viranomaisista tehdään hassuja Youtube-videoita.

Käytännön tekoihin ryhdytään kuitenkin vain harvoin, sillä näkyvä oppositiotoiminta saattaa hyvinkin vaarantaa tulevaisuuden urasuunnitelmat tai työpaikan. Venäjällä saa arvostella vallanpitäjiä niin kauan, kun arvostelu ei todella uhkaa valtaeliittiä. Esimerkiksi opettajat voivat kyllä esittää kriittisiäkin näkökulmia opiskelijoilleen, mutta vain tietyissä rajoissa.

Kuulemani mukaan oman vaihtoyliopistoni historiallisen tiedekunnan dekaani sai potkut tiedekunnan opiskelijoiden osallistuttua oppositiopoliitikko Aleksander Navalnyita tukevaan mielenosoitukseen.

Juuri Navalnyi on Venäjän tämänhetkisestä oppositiosta se, jonka kannatuspotentiaali mahdollisesti riittäisi jopa Putinin haastamiseen. Navalnyi kerää miljoonia katsojia Youtubessa valtiojohdon ylellistä elämäntyyliä esittelevillä videoillaan. Silti Putinillakin on paljon aitoa kannatusta. Vaikka Navalnyi räksyttääkin eliitin korruptoituneisuudesta, moni venäläinen laskee Putinin hallinnon ansioksi nykyolojen vakauden traumaattiseen 1990-lukuun verrattuna. Venäläiset suhtautuvat valtaapitäviin perinteisesti epäluuloisesti, joten salakähmäiset liiketoimet ja luksuselämä tuskin jaksavat loputtomiin yllättää ketään.

Paljon länsimediassakin esillä olleen Ksenija Sobtshakin kannatus ei ainakaan tällä hetkellä taida yltää Navalnyin tasolle. Sobtshak jakaa oppositiossa mielipiteitä, sillä hänen huhutaan tehneen sopimuksen Kremlin kanssa. Vaikka varsinaista sopimusta ei olisikaan, Venäjällä valta on verkostoitunutta, ja kaikella näkyvällä poliittisella toiminnalla on viime kädessä maan ylimmän johdon siunaus. Sobtshak puhuu siitä, kuinka valtiollisilla televisiokanavilla hänestä yritetään tehdä epäuskottavaa bimboa. Tämä saattaa olla totta, mutta samaan aikaan on muistettava, ettei Navalnyin nimeä edes mainita samoilla kanavilla. Sobtshakin tavoitteena on tehdä Venäjästä normaali eurooppalainen valtio. Visio on tuttu jo keisariajalta.

Valtiossa, jossa istuva presidentti ei osallistu muiden ehdokkaiden kanssa edes vaalitentteihin, työtä tavoitteen saavuttamiseksi kyllä riittää. P

33

P TYÖELÄMÄ

TEKSTI KARA MARTIKAINEN KUVA ALEKSI KINNUNEN

Valtsikasta maailmalle

34

Vuonna 2007 opintonsa valtsikassa aloittanut ja vuoden 2016 keväällä poliittisen historian maisteriksi valmistuneen Anni Mäkeläisen tie on vienyt hänet moninaisten uravaiheiden kautta Wieniin. Tällä hetkellä Anni työskentelee EU:n ulkosuhdehallinnossa, jota voidaan hänen mukaansa nimittää myös ”EU:n ulkoministeriöksi”. Ulkosuhdehallinto toimii EU:n valtuuskuntana Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjissä. ”Tehtäviini kuuluu Etyjn pysyvän neuvoston eli suurlähettiläskokouksen viikoittaisten kokousten valmistelu yhdessä EU:n Etyjin suurlähettilään kanssa. Tärkein tehtävämme on koordinoida 28:n EU-maan kesken yhteiset kannat kokouksen asialistalla oleviin aiheisiin ja raportoida Etyjissä tapahtuvista asioista päämajaan Brysseliin”. Tällä hetkellä pinnalla ovat erityisesti Ukrainan tilanne sekä erilaiset ihmisoikeuskysymykset Etyjin alueella. ”Etyjillä on aina ollut erityinen paikka Suomessa ja sen poliittisessa historiassa, joten sikälikin kiinnostavaa olla täällä”.

Ennen valmistumistaan ja Wieniin työtehtäviin siirtymistä Anni on ehtinyt kerätä moninaista työkokemusta. Ensimmäisen kerran opinnot saivat jäädä vähemmälle huomiolle, kun Anni pääsi tekemään kokopäiväistä luottamustoimea Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa vuonna 2010.

Tämän jälkeen kokemusta on kertynyt ulkoministeriöstä projektiavustajana, tutkimustehtävistä yliopiston ulkopuolella sekä harjoittelusta ihmisoikeuskeskuksessa sekä eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta. Opintojen ja työelämän yhdistäminen usein mietityttää opiskelijoita, mutta Annilla oli selkeä kaava tämän yhtälön toteuttamiseen. ”Tein opintoja ja kokopäivätöitä pääasiassa vuorotellen, en yhtä aikaa - saatoin ottaa vastaan lyhyenkin pätkän tietäen, että sen jälkeen olisi helppo taas palata

kokopäiväiseksi tutkinto-opiskelijaksi”. Työelämästä saa uudenlaista perspektiiviä, jota ei pelkästään opinnoista saa.

Kun valmistuminen keväällä 2016 koitti, ei työelämään siirtyminen tuntunut Annista valtaisalta askeleelta. Vastavalmistuneen tilanne saattaa kuitenkin olla vaikea, sillä kilpailu paikoista on kovaa. Lisäksi työsuhteet ovat usein määräaikaisia, mikä saattaa lisätä stressiä.

Annia itseään turhauttaa määräaikaisuuksissa eniten se, että itse työhön keskittyminen ei saa täyttä huomiota. Valmistumisen jälkeen Anni haki muiden töiden ohella lisäksi kansainvälisiä harjoittelupaikkoja, ja saikin paikan Heidi Hautalan toimistosta Euroopan parlamentista.

Tämän jälkeen tie vei jälleen EU-tehtäviin ulkomaille. ”Ajoittain on tuntunut huvittavalta, että kotimaassa on vaikea tulla palkatuksi, mutta suuresti kilpailtuihin kansainvälisiin organisaatioihin osaamistani on kyllä haluttu”.

Kaiken kaikkiaan Anni kokee, että on saanut erittäin paljon opinnoistaan työelämää varten. Kirjoittamistaitoa ei kannata väheksyä, eikä yhteiskunnan rakenteiden ja toiminnan tuntemus ole kaikille itsestään selvää. Lisäksi analyyttinen ajattelu ja suuresta tietomassasta olennaisen erottaminen ovat tärkeitä taitoja.

Annille hänen opinnoissaan määrittävintä oli Venäjään ja Itä-Eurooppaan suuntautuminen.

Lisäksi kaksi ulkomaanvaihtokokemusta Tsekissä ja Moskovassa toivat uudenlaista perspektiiviä. ”Varsinkin omalla alallani ulkomaankokemusta arvostetaan, oli kyse sitten Suomessa tai sen ulkopuolella olevista työnantajista. Myös EU:n vaikutus ulottuu nykyään niin laajalle, että sen tuntemuksesta on aina hyötyä rekrytoinneissa”. Sivuaineet mahdollistavat omannäköisen tutkinnon rakentamisen, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. P

Annin vinkit ”Tehkää ja opiskelkaa sellaisia asioita, jotka kiinnostavat teitä, ne vievät kyllä ennemmin tai myöhemmin hyviin paikkoihin. Menkää mukaan järjestötoimintaan, siellä tutustutte ihmisiin ja opitte tekemään asioita käytännössä - sitä tarvitaan jokaisella työpaikalla, ja työnantajat arvostavat asioihin tarttuvaa tyyppiä. Enemmän kuin sitä, että olisitte valmistuneet vuoden tai kaksi aikaisemmin.”

35

TEKSI NUUTTI KIIVERI | KUVA VALPURI ALANEN

HOI POLHOLAINEN! HARKKATUKI UUDISTUU, OLETKO VALMIS? Vielä jää nähtäväksi mikä kaikki muuttuu vai muuttuuko mikään, mutta tähän mennessä vuosi 2018 on tuonut mukanaan ainakin yhden tärkeän uudistuksen, joka koskee jokaista opiskelijaa. Työelämäopinnot ja niihin kuuluva korkeakouluharjoittelu on laitettu kerta heitolla uusiksi. Poleemi lähti selvittämään mitä uudistus oikeastaan pitää sisällään.

Osana uudistusten virtaa on yliopistolla lähdetty kehittämään myös työelämäopintoja. Tiedekunnan mukaan tavoitteena on opiskelijoiden työelämäosaamisen vahvistaminen sekä työelämäopintojen muovaaminen johdonmukaisempaan suuntaan. Kokonaisuudessaan idea on eritäin simppeli. Kandivaiheessa työelämäopintoja suoritetaan 10 opintopistettä, joka jakautuu 5 nopan Asiantuntija-kurssiin (joka on pakollinen kaikille kandiopiskelijoille) ja 5 noppan valinnaisiin työelämäopintoihin. Tavoitteena on kandivaiheessa vahvistaa opiskelijoiden asiantuntijuutta ja lujittaa heidän käsitystään siitä asiantuntijuudesta, jota he tulevat työelämässä tarvitsemaan. Maisterivaiheessa työelämäopinnot koostuvat 36

10-15 nopan suorituksista. Uudistuksen myötä korkeakouluharjoittelusta saa 5 noppaa jokaista harjoittelussa ollutta kuukautta kohden. Näin ollen työelämäopinnot voi maisterivaiheessa kuitata kolmen kuukauden harjoittelujaksolla.

Toki myös kandivaiheessakin voi mennä harjoitteluun, mutta tällaiseen harjoitteluun ei myönnetä tukea. Tiedekunta on päättänyt rajata harjoittelutuen koskemaan vain maisterivaiheen opiskelijoita. Varadekaani Ullamaija Seppälän mukaan tähän päätökseen päädyttiin mm. siksi, että tilastollisesti maisterit saavat parempia harjoittelupaikkoja. Tämän lisäksi valtion harjoittelupaikat edellyttävät tuen ja painottavat valinnoissaan opintojensa loppuvaiheessa olevia opiskelijoita. Suurin muutos on kuitenkin se, että tiedekunta takaa, että kaikki maisterivaiheen opiskelijat saavat tuen. ”Se on selvä homma!”, toteaa varadekaani. Tämä tarkoittaa sitä, että poiketen vanhasta järjestelmästä nykyään opiskelijoiden ei tarvitse enää kilpailla tuesta. Kun sinut on valittu harjoittelupaikkaan, tulee opis-

kelijan ilmoittaa siitä, minkä jälkeen tälle myönnetään harjoittelutuki harjoittelun ajaksi. Tuen hakemista on myös helpotettu siten, että sitä voi hakea pitkin vuotta.

Näin siis teoriassa. Mutta miksi valtiotieteellisessä haluttiin juuri malli jossa kaikille maistereille taataan tuki, mutta samalla kandivaiheesta poistetaan tuettu harjoittelu? Yksi syy tähän oli vuoden 2017 harjoittelutukipainajainen. Vuonna 2017 yliopistolla otettiin käyttöön malli, jossa kaikki pystyivät hakemaan tukea.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa kaikki tuet menivät kandiopiskelijoille, jotka olivat hakeneet tukea. Näin ollen kaikki maisterit jäivät ilman tukitodistusta. Tiedekunta päätti maksaa maisterivaiheen opiskelijoiden tuet omasta pussista. Samalla kuitenkin kävi niin, että kandit jotka olivat saaneet myönteisen tukipäätöksen, eivät kuitenkaan saaneet hakemiaan paikkoja. Näin ollen suuri osa rahoista jäi käyttämättä. Tämän kokemuksen jälkeen tiedekunta päätti, että tarvitaan uudistus joka takaa harjoittelutuen kaikille maisteriopiskelijoille.

Harjoittelutukiuudistuksen laajat linjaukset tehtiin yliopiston yhteisessä työryhmässä, jossa opiskelijoita edusti HYY. Yhteisesti päätettiin, että käytännöt eivät voi olla kaikissa tiedekunnissa samoja alojen eroavaisuuksien vuoksi.

Näin ollen myös valtiotieteellinen sai vapaat kädet päättää siitä miten harjoittelutuki jaetaan meidän tiedekunnassa.

Tiedekunnassamme päädyttiin nykyiseen malliin edellisvuoden painajaisen siivittämänä. Päätöksiä tehtiin jopa niin nopealla tahdilla, ettei varadekaanikaan muistanut, missä se varsinaisesti tehtiin tai oliko paikalla opiskelijaedustaja. Varadekaanin mukaan kompromissiratkaisuihin ei voitu turvautua, sillä tiedekunta halusi ehdottomasti, että jokaiselle maisterille saadaan harjoittelutuki.

Nyt harjoittelutukea hakevat voivat siis lakata jännittämästä, sillä vanhan järjestelmän arpajaisista on luovuttu. Harjoittelutukiuudistuksen myötä kaikki maisterivaiheen opiskelijat ovat oikeutettuja tukeen. Tiedekunnassa oltiin myös varmoja, että tähän on varattu tarpeeksi rahaa. Mutta entä tulevaisuudessa? Onko mitään järkeä, että valtiolta rahoitusta saava yliopisto maksaa opiskelijoiden harjoittelut valtionvirastoissa? Tiedekunnan varadekaanin mukaan asiaa tulee miettiä, sillä kyseessä ovat kuitenkin valmiit tai lähes valmiit maisterit, jotka pystyisivät toimimaan aktiivisesti työelämässä.

Mutta toistaiseksi näillä mennään. Maisterivaiheen opiskelijat voivat rauhassa keskittyä harkkapaikkojen metsästämiseen, sillä tuki löytyy nyt jokaiselle. Uudistuksesta pyritään ilmoittamaan myös työantajalle, mutta ainakaan vielä kaikki ministeriöt eivät olleet omissa ilmoituksissaan huomioineet tukimuutoksia. Tiedekunta on kuitenkin luvannut tarkistaa, että työnantajia on varmasti informoitu uudistuksesta. P

37

TUOMIOPÄIVÄN BINGO Vuosi 2017 oli niin erikoinen, että oikein hirvittää ajatellakin mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Poleemin tieteellisen tarkka Tuomiopäivän Bingo tarkistetaan vuoden viimeisessä numerossa.

Trump saa jatkaa virassaan

Helsingin ylipisto muutetaan ammattikorkeakouluksi

Trumpin muuri saa rahoituksen Meksikolta

Kiina ostaa Googlen ja Facebookin

Kim Jong-Un yhdistää Korean

Lepikon torppa muutetaan parkkipaikaksi

Ilmastonmuutos julistetaan fiktioksi

Yhdysvallat lähtee YK:sta

Norja ajautuu konkurssiin

Saksa lähtee EU:sta

Lidl ostaa Stockmannin

Yhdysvallat ja P-Korea ajautuvat sotaan

P-Korea voittaa sodan

Jared Kushner aloittaa sodan Lähi-idässä

Republikaanit voittavat vaalit

Alko suljetaan kaupallisesti kannattamattomana

“You know, that statement, ‘anything is possible’, used to have a positive connotation.”

- Hasan Minhaj Valkoisen talon kirjeenvaihtajien yhdistyksen illallisella 29.4.2017 38

Kuva: National Museum of the U.S. Navy/ Flickr (Public Domain)

YOUTUBE-VINKIT Intensiivisen opiskelun ja arjen muiden kiireiden keskellä on välillä hyvä lukittautua neljän seinän sisään, heittää kännykkä ikkunasta ja antautua näytölle kuvastuvien tapahtumien enemmän tai vähemmän passiiviseksi nautiskelijaksi. Netflixin, HBO:n ja muiden maksullisten suoratoistoalustojen sijaan Poleemi suuntaa kuitenkin viihteennälkäisen katseensa videopalveluiden ilmaiseen jättiläiseen. Ohessa toimituksen omat suosikit!

VICE Aikakauslehtenä alkunsa saaneen mediayhtiön pääkanava. Uutisreportaaseja ja lyhytdokumentteja kaikesta mahdollisesta ympäri maailmaa. Esimerkiksi kanavalta löytyvä The Story of ‘Sandstorm’ by Darude ilahduttaa yli miljoonalla katselukerrallaan vielä Suomen juhlavuoden jälkeenkin.

WhatCulture Kuin persoonalla varustettu WatchMojo. Välillä hyvinkin mustaksi yltyvän huumorin taakse kätkeytyy oivaltavia ja syvällisiä katsauksia muunmuassa peleihin, elokuviin, urheiluun ja tieteeseen.

NowThis World Onko naapurissa vaaniva diktaattori varmasti eteläkorealaisten suurin huolenaihe? Tuleeko Venäjä valtaamaan Baltian maat? Mikä hiertää Intian ja Pakistanin välejä? Entä miltä näytti nationalismin nousu vuonna 2017? Reportaaseja kansainvälisiä oloja muokkaavista tapahtumista sekä poliittisista, taloudellisista ja sosiaalisista tekijöistä niiden takana.

CineFix Jokaisen leffahifistelijän paratiisi. Kanavan analyysit, triviat ja listat käsittävät kaikki elävän kuvan vuosikymmenet ja genret. Seuraavan kerran kun taidekoulua käyvä ystäväsi änkee illanistujaisten keskusteluihin jälleen mukaan jonkin postmodernin, psykedeliaa ja eksistentiaalista kriisiä sekoittelevan art house-tärpin, niin hän melko suurella varmuudella bongasi sen tältä kanavalta.

The Dodo Oman kuvauksensa mukaan kanava on tarkoitettu kaikille eläinrakkaille ja eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneille. ”Our goal is to make caring about animals a viral cause.”

Saatte tukemme ja tykkäyksemme, jatkakaa!

39

P LEFFAKORNERI

SYNKIN HETKI Viime vuonna ilmestyneen Dunkirk-elokuvan jokseenkin brittinationalistisissa jalanjäljissä jatkaa tämän vuoden uutuus Synkin hetki, joka kuvaa Winston Churchillin ensimmäisiä viikkoja Iso-Britannian pääministerinä toisen maailmansodan miljöössä. Elokuva maalailee Churchillista uppiniskaisen johtajan, mutta myös humoristisen ja itseironisen veikkosen muotokuvaa. Retorisesti taitava mies on hankala työkaveri, mutta todella ainoa oikea heppu tehtäväänsä. Churchillin aloittaessa uransa pääministerinä aika on kortilla ja tilanne vaatii johtajaa, joka saa koko kansan pinottua yhden päätöksen taakse:

TEKSTI JA KUVA ELINA NYHOLM

tehdäänkö sovinto fasistiherrojen kanssa, vai taistellaanko tarvittaessa viimeiseen vapaaseen mieheen.

Valaako kenties narratiivi uskoa myös post-Brexitin Britanniaan muistuttamalla, että tällaisestakin tilanteesta sitä vain selvittiin. Vaikuttava visuaalinen työ kuvakulmineen ja leikkauksineen tekee parituntisesta teoksesta kuitenkin ehdottoman miellyttävää katsottavaa.

Elokuvan sanoma on vakava, mutta tunnelmaa kevennetään välistä yllättävänkin hyvin sopivilla huumorikohtauksilla. Syntyperäisenä aristokraattina Churchill sekoittaa hyväntahtoisen ’peace’ käsimerkin alempien yhteiskuntaluokkien suosimaan vähemmän hyväntahtoiseen käsimerkkiin. Samanlaista huumoria sosiaaliluokkien eroista näytetään (oletettavasti kuvitteellisella) kohtauksella, jossa herra pääministeri matkustaa maanalaisella.

Tarinankerronta on ansiokasta ja Gary Oldmanin tulkitsema Churchill on syystä ylistetty roolisuoritus.

Eikä sivurooleissakaan ole valittamisen varaa.

Elokuvan ensimmäisistä minuuteista lähtien korostetaan sitä, miten sota-ajan ja rauhanajan johtajilta kaivataan erilaisia piirteitä.

Asetelma tekee oikeutta oman puolueensakin sisällä epäsuosiossa olevalle Churchillille.

Tulevan pääministerin retorista nerokkuutta painotetaan alkumetreiltä saakka ja puheiden syntymistä kuvataan visuaalisesti maistuvilla kohtauksilla. Suorituksestaan Oscar-ehdokkuuden napanneen Oldmanin hengittäessä elämää legendaarisena pidettyyn puhujaan käyvät käsivarret kananlihalla. Kokonaisuudessaan jälkipolvillekin jääneitä puheita ei valkokankaalla kuulla, mikä tuntuukin toisaalta ihan sopivalta ratkaisulta. ”Never, never, never…”, huudetaan sen sijaan yhtenäisen ja varsin urhean kansan suusta. Loppu onkin historiaa.

TL;DR: Kyseessähän ei ole mikään historiadokumentti, mutta elokuvallisesti Synkin hetki on ehdottoman nautittava elämys. Suositellaan! P

40

P HENKILÖKUNTA

Palstalla henkilökunta vastaa verkossa keskustelua herättäneisiin historia-aiheisiin kysymyksiin.

”Vapaussota, punakapina, sisällissota... Millä nimellä kutsut vuoden 1918 tapahtumia, mikä on asiantuntijoiden mukaan oikea nimitys?”

Suomi24 17.1.2018 nimim. drsgasrt Vuonna 1918 Suomessa käyty sota oli sisällissota. Sisällissota syttyi, kun porvarilliset puolueet ja työväenliike eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kuka johtaa Suomea ja miten.

Erimielisyyttä oli myös ratkaistavien asioiden tärkeysjärjestyksestä. Sodasta on käytetty myös muita nimityksiä, joilla on tuotu ilmi sodan osapuolten käsityksiä sodan luonteesta. Varsinkin sisällissodan voittajien hellimällä vapaussota-nimityksellä ja vapaussodan muistamisella pyrittiin ylevöittämään omia motiiveja ja oikeuttamaan omia tekoja. Samalla vääristeltiin häviäjien lähtökohtia. Vapaussota-käsitys kytkeytyi hyvin voimakkaasti sodan voittajien luomaan poliittiseen järjestelmään, jossa häviäjien oli vaikea lausua julki kantaansa käydystä sodasta.

Sisällissota-nimitykseen ei liity samanlaista poliittista sitoutuneisuutta kuin aiempiin nimiin, vaan sen puitteissa sodan piirteitä tarkastellaan puolueettomammin.

Tauno Saarela Yliopistonlehtori

”Onko Korean sota pisin yhä käynnissä oleva sota?”

Suomi24 19.1.2018 nimim. SontaaJoVuodesta1950 Tämähän tietenkin riippuu sodan määrittelystä ja lasketaanko ikuisuuskonfliktit sodiksi. Toisaalta eihän Korean yhteydessäkään ole puhuttu sodasta vuoden 1953 jälkeen. Sisällissodista ainakin Myanmar eli Burma on ollut sodassa itsenäistymisestään lähtien 1948, jonka jatkumoa ovat viimeaikaiset, maailmaa kuohuttaneet Rohingyjoihin kohdistuneet etniset puhdistukset. Aasiassa myös Intian ja Pakistanin välinen uskonnollisperäinen Kashmirin konflikti on samojen aikojen perua ja jossa jengiä delaa edelleen. Niin ja valitettavasti loputtomasti tuntuvan ajankohtainen on tietenkin Israelin ja Palestiinan välinen tappotanner, joka alkoi myös 1948.

Ja sitten on tietenkin se sukupuolten välinen sota, joka on aika vanha eikä näytä laantuvan…

Jukka Kortti Dosentti

41

POLEEMI NYT MYÖS INSTAGRAMISSA @POLEEMI

Tykkää meistä Facebookissa! facebook.com/poleemilehti Poleemin löydät myös Issuusta ja Twitteristä: issuu.com/poleemi | @PoleemiMagazine

TILAA POLEEMI KOKO VUODEKSI

Kyllä, aivan oikein! Kampukselta etsimisen lisäksi Poleemin voi saada haltuunsa kätevästi postitse. Tilaa itsellesi, ystävällesi tai yrityksellesi luettavaa 25 euron hintaan. Tilaus sisältää neljä numeroa. Lähetä sähköpostia otsikolla “tilaus” osoitteeseen poleemi2018@gmail.com ja kerro viestissä osoitetietosi.

OTA YHTEYTTÄ!

Poleemin toimitus on kiinnostunut kuulemaan lukijoidensa ideoita lehden sisältöön liittyen. Odotamme innolla Sinun juttuvinkkejäsi, mielipiteitäsi sekä villejä ideoitasi. Älä epäröi lähettää sähköpostia osoitteeseen poleemi2018@gmail.com tai lähestyä suoraan päätoimittajia.

TARINA MIKKO HELENIUS | KUVA ELINA NYHOLM

42

#SANOSECOLLARILLA

KUVAT | ALEC NEIHUM | WILLIAM POKERR

43

2.2.

2018

KAUDENAVAJAISET @KUPPALA

44

KUVAT ELINA NYHOLM