Poleemi 3/21 - Seksi, Seksuaalisuus, Erotiikka.

AJANKOHTAISTA

POLEEMI

III 20211

AJANKOHTAISTA

KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.

Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä ► Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja ► Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa ►

Lue lisää: yhteiskunta-ala.fi

1

Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa

AJANKOHTAISTA

TEEMA

PÄÄKIRJOITUS AJANKOHTAISIA ASIOITA HALLITUKSELTA ELOPAKINA ISHA:N TERVEHDYS FUKSIN KYNÄSTÄ VAMMAISUUS JA SEKSI SEKSISKANDAALIT DILDOJEN HISTORIA MIEHET JA SEKSITYÖ ONLY FANS HAASTATTELU FOUCAULT JA BDSM

TEEMA

3 4 5 6 7 8 10 13 17 19 23 26

VUJUT

AJANKOHTAISTA

SIS ÄLTÖ 30 POHDINTAA PRIDESTÄ 32 NAINEN, KEHO, KONTROLLI 34 HOMOT SODASSA 36 SARJAKUVA 38 MUISTOJA VUOSILTA 40 MIHIN MENET POLEEMI? 45 CHRISTA HAAG - YYA

POLEEMI 3/2021 Vastaava päätoimittaja Leonard Wilhelmus Päätoimittajat John Helin, Petriina Matilainen, Markus Patomo, Leonard Wilhelmus Taitto Päätoimittajat Kansi Emilia Henttunen Kirjoittajat Markus Patomo, John Helin, Valpuri Alanen, Leonard Wilhelmus, Christa Haag, Ninni Issakainen, Petriina Matilainen, Amanda Häkkinen, Saana Brusiin, Elina Sipilä Veera Alhgren, Petra Koitila , Otto Hormio, Emilia Henttunen Kuvittajat Valpuri Alanen, Markus Patomo, Leonard Wilhelmus, Armas Weselius Paino Picaset. Painos 125 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514.­ Palaute poleemi2021@gmail.com Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry.

Poleemi saa HYYn ­ainejärjestölehtitukea.

2

AJANKOHTAISTA

Päätoimittajalta Leonard Wilhelmus

P

olholaisten käsitys poliittisesta on jo aikaa sitten laajentunut suurmieshistoriasta mitä moninaisimpiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Silti jännitti valita Poleemin, vieläpä vuosijuhlaPoleemin, teemaksi seksi. Eihän seksi ole kovaa politiikkaa, jonka analyyseistä Poleemi on tunnettu ja palkittu! Aihe myös ujostutti. Seksi on henkilökohtaista ja herkkää, ja siitä on vaikea sanoa jotain merkityksellistä sortumatta banaaleihin yleistyksiin. Aiheen arkuus näkyi kirjoittajissa. Se kiinnosti, mutta monia jännitti, onko heillä riittävän hyvää sanottavaa.

Seksin historiasta löytyisi kuitenkin meille yhteiskuntahistorioitsijoille kosolti ammennettavaa.

Otetaan esimerkiksi Weimarin tasavalta. Kukaan polholainen ei voi vakavissaan väittää, etteivät natsien valtaannousun taustat kiinnosta. Mutta kuinka moni tiesi, että Berliinissä oli Weimarin tasavallan aikaan yli 100 000 seksityöläistä, 80 aktiivisesti ilmestyvää pornografista julkaisua ja pinnan alla kukoistavat BDSM- ja queer-skenet?

Luin aiheesta vaihdossa Berliinin seksuaalista kulttuuria käsittelevällä kurssilla. Samassa jutussa kerrottiin lähes kaksimetrisistä punamustiin ratsastusasuihin pukeutuneista naisista, jotka päivystivät Berliinin Zoologischen Gartenin lähistöllä 1930-luvun taitteessa. Porukan johtaja sivalteli hevospiiskalla ilmaa ja kysyi ohikulkevilta miehiltä uhkaavalla äänensävyllä: ”Kuka haluaa olla orjani tänä yönä?”

On kuvaavaa, että marginaaliin kuuluneet seksuaalivähemmistöt ja aikansa seksipositiiviset olivat ensimmäisiä natsien vainon kohteeksi joutuneita. Seksiin on aina kohdistunut poliittista kontrollia. Edelleen Suomessa seksityötä tekevät joutuvat leimautumisen pelosta piileskelemään, eivätkä he voi perustaa ammattiliittoa etujansa valvomaan. Vammaiset saavat kuulla, ettei seksi ole heitä varten, kun taas aseksuaaleja painostetaan seksiin. Kontrolli ei kuitenkaan kohdistu ainoastaan marginaalissa oleviin. Historiallisesti rakentuneet seksiin ladatut odotukset ja paineet vaikuttavat suuresti kaikkien elämään.

Tässä lehdessä käsitellään seksiä muun muassa vammaisuuden, seksityön, dildojen ja seksuaalivähemmistöjen näkökulmista. Moni tärkeä, erityisesti historiallinen, näkökulma puuttuu. Toivon kuitenkin lukijalle välittyvän, että seksi on kaikessa moninaisuudessaan erottamaton osa historiaa ja politiikkaa.

3

AJANKOHTAISTA

A JANKOHTAISIA TAPAHT UMIA

S Y K S Y 202 1 On taas se aika kun järjestöjen välillä säkenöi ja leiskuu. Pimeimpään syksyyn päiviäsi lämmittämään palaa Valtsika-TV:n kestosuosikki

I TSA R ISI LLIS 6.12.2021

K

uulostaako itsenäisyyspäivän juhlistaminen suoran lähetyksen merkeissä lystikkäältä?

Ei meidänkään mielestä! Onneksi sohvalla homehtumisen ei ole suinkaan tarvis tyytyä! Tuskin voitte uskoa, mitä joulukuussa tuo tullessaan...

Risteilykiima

Tai varmaan voitte sillä vanhemmat opiskelijat ovat tietenkin jo paljastaneet korona-sukupolvellekin kaikista tapahtumista kohutuimman: perinteisen Itsarisilliksen!

Liput liehuvat ja laulut raikuvat kun Polho ja toverit pääsevät jälleen juhlimaan itsenäistä Suomea. Vaan missä? Sen tietää vain harva...

POLHON VA A LI KOKOUS

P

ieni polhon kansa, katkoo kahleitansa!

Kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on!

Polhon vaalikokouksesta ei puutu draamaa saati yllättäviä käänteitä. Kenestä tulee seuraava puheenjohtaja? Mitä Gordionin solmuja vanhat jäärät asettavat opintovastaavakokelaitten ratkaistaviksi? Kuka tyrkätään vastentahtoisesti uudelle hallitusvuodelle? Ja mikä tärkeintä, keistä tulee Suomen journalismin kirkaimman tähden, Poleemin, päätoimittajia!?

Kaikki tämä, ja ties mitä muuta selviää Polhon vaalikokouksessa! Paikka ja ajankohta ilmoitetaan toisaalla.

SI TSEJÄ SI TSEJÄ SI TSEJÄ

N

o nyt riittää akateemista pöytäjuhlaa niin paljon että halukkaat pääsevät varmasti sitsailemaan sydämensä kyllyydestä!

Putki aloitetaan Alumnisitseillä 30.10, joiden jälkeen päästäänkin heti reilua viikkoa myöhemmin koko Yhmun syyssitseille! 7.11! Koko komeuden kruunaavat Kumouksen pöytäjuhlat 15.11. Huhhuh. Kyllä kelpaa!

Vain yksi voi voittaa Harri Hylkeen sydämen

Tule mukaan opettelemaan poliittisia luovimistaitoja!

Kurssilla keskitytään erityisesti soutamiseen ja huopaamiseen. Samaan suuntaan soutamisen alkeet opetellaan kuitenkin vasta jatkokurssilla.

Kurssin tarjoavat: Poliisi ja Kulttuuriala (jatkokurssi peruttu)

Hallituksen venekerho M E TA H DOM M E SI N UT

P

Ota kohtalosi omiin käsiisi ja vapauta esseekirjoitusten ja zoom luentojen vangitsema luovuutesi!

Liity osaksi Ikiaikaista ja kultaista kirjoittajien kerhoa jonka juuret ulottuvat aikojen alkuhämäriin asti (siis vuoteen 1975)

PÄ ÄTOI M I TTAJA KSI! (Myös kirjoittajia ja kuvittajia kaivataan)

4

AJANKOHTAISTA

Hallituksen terveiset Etäelämää, peruutuksia, hybridijärjestelyjä ja porrastettua organisointia; niistä oli muun yhteiskunnan lailla opiskelijoiden ja järjestötoimijoiden kulunut vuosi tehty. Syksyn edetessä ja auringon kurkottaessa yhä matalammalta alkoi tosin tapahtumajärjestämisen rintama kirkastua kauan odotetun ja skeptisen koronakurituksen jälkeen. Eteneminen pienemmistä ulkoilmatapahtumista suurempiin ilostutti pientä järjestötoimijaa, mutta Alinan avaimen ensimmäinen nouto sitten puolentoista vuoden oli suorastaan huumaavaa. POP-päivät oli buukattu lokakuun ensimmäiselle viikonlopulle ja organisointihommia tehtiin epävarmojen ja heittelevien koronaennusteiden vuoksi lähes yötä päivää. Pandemia-aika opetti etenkin järjestötoimijoille joustavuutta ja ongelmanratkaisutaitoja; ja kyseiset ominaisuudet ovatkin joutuneet syksyn aikana todelliseen testiin.

Hartaiden toivelauselmien saattelemana AVI siunasi meitä polholaisia rajoitusten nostolla ja opiskelijat pystyivät viimein aidosti varautumaan vuosijuhlien tuloon. Viime vuoden murskaavista peruuntumisista huolimatta Polho on saanut juhlajärjestelyjen lomassa nostalgisen herätyksen vujustressiin, mutta myös ihanaan vujuintoon. Vuosijuhlajännitystä on ajoittain ollut lähes mahdotonta suitsia, mutta nyt juhlat ovat kuitenkin jo ovella ja ikimuistoisuuden hekuma on käsin kosketeltavissa. Olethan sinäkin valmis juhlimaan ja laulamaan UKK:ta niin että Botta raikaa Polho ry:n hallitus toivottaa kaikille polholaisille ja polhonmielisille mitä lämpimintä syksyä ja ihania vuosijuhlia!

5

AJANKOHTAISTA

Elopakina Teksti: John Helin Seuraavan vuosikymmenen eduskuntavaalikamppailuista tulee varmasti huikeita, ainakin mikäli puolueiden ympäristötekoja on katsominen. Sukupuuttoaalto ja maailmanloppu sen kuin puskee päälle ja samalla Arkadianmäellä loisivat kaiffarit sen kuin keräilevät koottuja selityksiä sille, miksei ilmastohätätilaa voida julistaa (ainakin hallituspuolueilla syynä lienee todellisuudessa Keskusta, Keskustalla mukaan lukien), samalla kun Elokapina pitää ns. chilliä piknikkiä Mannerheimintiellä. Tällä kertaa, monien pettymykseksi, Poliisi ei edes tarjoa ruokiin lisämausteita.

Oman ideologisen puhtauden vessaharjansa Elokapinan soppaan lisäävät juurikin nämä oikestopuoleiden edustajat, jotka kritisoivat mielenosoittajia yhteiskuntaan osallistumisesta, pepperonipizzan syömisestä ja dieselgeneraattorin paikalle tuomisesta. Ainoa näitä julkisia ulostuloja pistävämpi poliittinen kritiikki tulee facebookin setä- ja tätiryhmien meemeistä joita jaetaan myös perhechätteihin ivallisten hymiöiden kera. Tulevaisuudessa nämä hiihtäjät sitten yhteen ääneen tuomitsevat yhä aggressiivisemmaksi äityneen ilmastoliikkeen; väkivallattomasta vastarinnasta kun lienee siellä siirrytty jonkinlaiseen Linkolalaiseen ekofasismiin ja -terrorismiin tulosten puutteessa. Jälleen ilmastoaktivistit julistetaan puheissa yhteiskunnan vihollisiksi, samalla kun oikeistopoliitikot kehuvat menneiden vuosien Elokapinaa sen rauhanomaisesta lähestymistavasta. ”Elokapinan tie on se, jolla demokraattisessa yhteiskunnassa tulee vaikuttaa asioihin” julistelee joku oman elämänsä Wille Rydman vailla ironian häivääkään käyttäessään Pariisin ilmastosopimusta vessapaperina.

Jos samaiset kaverit vuosikymmenen päästä vielä törmäävät siihen kaupunkiluontomme citykanejakin monilukuisempaan eläimeen, flaikuttavaan feissaajaan, jakamassa rauhanomaisen Elokapinan aatteita, ovat he nopeasti läksyttämässä raukkaparkaa siitä, että läpysköjen valmistusmateriaalin takia on tuhottu arvokasta Suomalaista luontoa, ja flaikuttaja on täten henkilökohtaisesti vastuussa myös metsiemme viimeisen liito-oravan kuolemaan johtaneista avohakkuista. Vakuuttelut siitä, että paperi on 120%:sta kierrätysmuovimateriaalia vaimennetaan nopeaälyisellä öyhö-oikeistolaisten soidinhuudolla: ”MENE HIPPI TÖIHIN!” P Kirjoittaja on yksityisautoileva, Helsingissä majaileva, metsästyspositiivinen espoolaisporvari, valkoinen CIS heteromies ja reservinupseeri, jolla ei ole oikeutta vaatia rakenteellisia ilmastotoimia, sillä hän syö lihaa ja toimittaa luontoa tuhoavaa paperista mediaa polholaisten iloksi.

6

AJANKOHTAISTA

ISHA Helsingin tervehdys Teksti: Elina Sipilä

V

iikonlopun vietto online-seminaari tunnelmissa heinäkuun lopulla - miksi ihmeessä? Pandemian vuoksi ISHA Helsingin (International Students of History Association Helsinki) suunnittelema viikon mittainen kansainvälinen seminaari Many Faces of Inequality siirtyi vuoden 2022 tammikuulle. Tämän vuoksi päätimme kesällä järjestää viikonlopun mittaisen online-seminaarin History in Pop Culture – narratives, storytelling and truths. Heinä-elokuun vaihteessa järjestetyssä seminaarissa käsittelimme popkulttuuria akateemisessa hengessä järjestäen osallistujille eri teemaisia työpajoja, joiden aiheina oli muun muassa representaatio ja propaganda historiallisessa popkulttuurissa.

Seminaarin toteutus Zoomissa mahdollisti myös luentojen järjestämisen ja ulkomaisten professorien pyytämisen seminaarivieraiksi. Helsingin yliopiston Derek Fewsterin luennon “History in Video Games – Problems with Playing the Past” lisäksi saimme kuulla myös Helsingin yliopistolla luennoineen puolalaisen professorin Urszula Chowaniecin luennon “What Histories Can We Find While Reclaiming the Lesbian Narratives? Strategies, Leitmotifs and Perspectives”. Viikonloppu ei kuitenkaan sisältänyt pelkkää akateemista ohjelmaa, vaan vapaa-ajalla oli mahdollista tutustua paremmin osallistujiin, mikä toimi mukavana vastapainona akateemiselle keskustelulle.

Kesällä järjestämämme online-seminaari olikin hyvä esimaku ja harjoitus uuden vuoden seminaaria varten, jossa puolestaan perehdymme eri epätasa-arvon muotojen ilmentymisiin, jatkuvuuksiin ja muutoksiin yhteiskunnissa. Seminaarisuunnittelut ovat hyvällä mallilla, mutta olisi huippua saada lisää opiskelijoita organisaatiotiimiin niin akateemisen osion luomiseen, käytännön järjestelyihin kuin vapaa-ajan ohjelman ideointiin ja järjestämiseen! Seminaarin järjestämisestä saa loistavaa kokemusta, ja se on oiva mahdollisuus päästä tapaamaan kansainvälisiä opiskelijoita ja esittelemään heille, mitä kaikkea tammikuinen Helsinki tarjoaa.

Kansainvälisten seminaarien lisäksi ISHA Helsinki järjestää myös tapahtumia paikallisesti. Tapahtumat vaihtelevat peli- ja leffailloista pub crawleihin ja yhteistapahtumiin muiden historiajärjestöjen kanssa. Tänä syksynä pääpaino on uuden vuoden seminaarin suunnittelussa, mutta järjestämme syksyllä myös pienimuotoisempia tapahtumia. Loppusyksystä perehdymme työelämäaiheisiin yhteistyössä Yhteiskunta-alan ylioppilaat ry:n kanssa työelämäpajassa, jossa saa vinkkejä työnhakuun ja ansioluetteloiden kirjoittamiseen etenkin kansainvälisillä ja eurooppalaisilla työmarkkinoilla.

Helsingin järjestömme on ollut aktiivinen jo ISHAn alkuhetkistä alkaen vuoden 1990 vaihteesta, ja pyrimme jatkamaan ISHA Helsingin aktiivista osallistumista seminaarien järjestämiseen myös tulevaisuudessa. Sekä paikallisen että kansainvälisen toiminnan jatkamiseen tarvitaan kuitenkin paljon uusia innokkaita tekijöitä, joten rohkeasti ja lämpimästi tervetuloa mukaan ISHA Helsingin toimintaan! P

7

AJANKOHTAISTA

Haastava alku voi toimia ponnahduslautana omannäköiseen opiskelijaelämään

Kirjoittaja: Veera Ahlgren Kuvitus: FiveFlowersForFamilyFirst / Pixabay, Padrefilar / Pixabay

O

piskelujen aloitukseen liitetään paljon odotuksia ja mielikuvia. Mielikuviin aloituksesta liittyvät fuksitapahtumat, tutustuminen yliopistoon organisaationa sekä uudet opinnot.

Syksyyn kuuluvat fukseille suunnatut hauskat tapahtumat, joissa opiskelija pääsee osaksi opiskelijoiden yhteisöä tutoreiden opastuksella. Kurssien alettua opiskelija tutustuu uudenlaisiin opintoihin, teksteihin ja akateemiseen maailmaan. Myös suhdetta yliopistoon luodaan tutustumalla orientaation aikana tiedekuntaan sekä muihin yliopiston instituutioihin. Mielikuviin opiskelijaelämän alusta sisältyvät kutkuttava jännitys, innostus, sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja tulevaisuuteen suuntaava energia. Se on siirtymä elämänvaiheesta toiseen. Monille opiskelujen aloitus on varmaankin juuri tätä – positiivinen kokemus. Minulle se oli muuta. Se oli ennen kaikkea ristiriitainen kokemus, josta ei voi puhua ilman hakuprosessia.

Hakuprosessini Helsingin yliopistoon alkoi ke-

väällä 2019, jolloin tein vielä opintoja Eiranaikuislukioon. Hain silloin sosiaalitieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmaan aiemmalla ammatillisella tutkinnolla kokeillakseni pääsykoetta. En päässyt sisään. Seuraava vuoteni kului ylioppilaskirjoitusten ja Helsingin evankelisen opiston valtiotieteiden linjalla. Tein yhteiskunnallisen muutoksen sekä sosiaalitieteiden perusopinnot, jotta voisin hakea avointa väylää niiden kandiohjelmiin. En saanut kaikkia avoimeen väylähakuun vaadittuja opintoja kasaan ylioppilaskirjoituksien päällekkäisyydestä johtuen.

Hain keväällä 2020 pääsykoehaussa yhteiskunnalliseen muutokseen. Pääsykoe järjestettiin ensimmäistä kertaa etätoteutuksena. En palauttanut koetta oikein. Koetta ei arvioitu. En päässyt sisään. Syksyllä päätin jatkaa opintojani avoimen yliopiston kautta väylähaku taas tähtäimessä.

Tein Helsingin evankelisessa opistossa valtiotie-teiden opintoja: viestinnän sekä politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen perusopinnot.

8

AJANKOHTAISTA Hain kevään 2021 väylähaussa yhteiskunnalliseen muutokseen. En päässyt sisään. 4,5 keskiarvo ei riittänyt. Ovet Helsingin yliopistoon avautuivat 2021 pääsykokeella. Nyt opiskelen yhteiskunnallisen muutoksen kandidaattiohjelmassa ensimmäistä vuotta, takanani ensimmäiset sata opintopistettä.

min paperista saatu 3 tuntuu maailmanlopulta ja Moodlen arvioinnit -saraketta painetaan ainakin kolmesti päivässä toiveissa arvosana 5, joka tekee sinut riittäväksi. Kun täydellisyyden on kerran ottanut tavoitteeksi tai se on asetettu rimaksi, miten rimaa lasketaan ja opiskelemi-sesta tehdään kestävää?

Hakuprosessin aikana koin kymmeniä tunteita Sopeutumisen vaikeus ei ole liittynyt pelkäsHelsingin yliopistoa kohtaan. Muutama niis- tään hausta nousseisiin tunteisiin ja ajatuktä oli hyvä. Turhauduin. Itkin. Huusin. Tein siin, vaan myös sosiaalisten suhteiden muopaljon töitä opintojen eteen. Uuvuin. Arvos- dostaminen ja yhteisöön liittyminen ovat tin Helsingin yliopistoa ja sen edustamaa tie- osoittautuneet haasteellisiksi. Fukseille suundeyhteisöä, arvostan edelleen. Hakuprosessin natut tapahtumat ja tutorryhmien tapaamiset jälkeen yliopisto-opintojen alku on tuntunut on järjestetty suu-rilta osin iltapäivisin ja ilkuitenkin haastaisin, mikä vaikuttaa tavalta. Se on olmerkittävästi osallut ristiriitaisten listumiseeni.

Olen Olenko kuitenkaan tunteiden värit5-vuotiaan lapsen tämää. Opiskeliensisijainen ja yhden ansainnut paikkani? jaelämän alkuun aikuisen taloudessa Olenko riittävä on kuulunut asuva huoltaja, mikä kohdallani pohrajoittaa mahdolyliopistoon? dintaa siitä, mili- suuksiani osallisMilloin paljastuu, että ten käsitellä ja tua fukseille järjesmuuttaa negatiitettä-viin, yhteisöä valinta onkin minun visia Helsingin rakentaviin, tapahkohdallani virhe? yliopistoon liittumiin. Fuksit ovat tyviä tunteita. heterogeeninen ryhmä, mikä olisi hyvä Hakuprosessi on ottaa huomioon herättänyt myös opiskelijayhteisön ratunteita ja ajakentamisessa. tusmalleja itsestä kelpaamattomana opiskelijana: en ole riittävä, koska en päässyt sisään.

Omaan aloitukseeni Helsingin yliopistolla liitRiittämättömyyden tunne valui tähänkin syk- tyivät pohdinnat siitä, miten suhtautua yliopissyyn ja kärsin huijarisyndroomasta. Olenko toon ja itseeni, kun omat ajatukset, tunteet ja kuitenkaan ansainnut paikkaani? Olenko riit- kokemukset eivät vastanneet opintojen aloitävä yliopistoon? Milloin paljastuu, että valin- tukseen liittyviä odotuksia. Alun ristiriitaiset ta olikin minun kohdallani virhe? tunteet ja ajatukset läpikäyneenä ajattelen, että oma suhde yliopistoon kehittyy ja tulen osaksi Tiedän, etten ole yksin näiden ajatusten kans- opiskelijayhteisöä omalla tavallani. Ensimmäisa. Avoimen väylän hakijat ovat käyneet läpi sen periodin ollessa lopussa voin ehkä alkaa prosessin, jossa vähempi kuin täydellisyys ei tuntemaan kutkuttavaa jännitystä uusien asioiriitä. Se johtaa helposti riittämättömyyden tun- den äärellä, innostusta opinnoista ja suunnata tei-siin. Yhteiskunnallisen muutoksen praktiku- energiaa hakuprosessista tulevaisuuteen. P

“

9

TEEMA

VAMMAINEN, SEKSUAALINEN JA AINUTLAATUINEN Teksti: Petra Koitila Kuvat: Armas Weselius SV: ableismi, seksuaalinen hyväksikäyttö, loukkaava sisältö, victim blame

T

iina Heinonen on 30-vuotias CP-vmainen vapaa kirjoittaja sekä elokuva- ja TV-tutkimuksen opiskelija, joka on turhautunut yhteiskunnan kyvyttömyyteen käsitellä vammaisten seksuaalisuutta yksilöllisesti, avoimesti ja kunnioittavasti.

ylimääräisen ja epämieluisan työn karsimisella avustavilta työntekijöitä.

”Yhteiskunta tekee seksuaalisuudesta vammaisille paljon vaikeamman asian kuin mitä se oikeasti olisi”, Heinonen kiteyttää.

Samaan työntekijän epämukavuuteen ja työllistämiseen vedottiin, kun varhaisessa teini-iässään Heinosen avustajat toivoivat hänen vaihtavan trendikkäät pillifarkut helpommin puettaviin, jotta hän ei tarvitsisi apua housujen pukemiseen. Heinonen oli kokenut suurta ylpeyttä pillifarkuistaan ja tuntenut olonsa upeaksi niissä, eivätkä ne avustajien epäasiallisista kehotuksista huolimatta vaihtuneet väljempiin. Heinonen huomauttaakin, kuinka ongelmallista on pitää tavoiteltavana asiana, että vammainen ihminen saisi tehtyä asiat itse, ilman avustajaa. Vammaisena ihmisenä tulee hyvin usein kohdatuksi vain hoidettavana ja ”vaivana”, vaikka avustajat ovat nimenomaan töissä avustaakseen asioissa, joihin ihminen ei vammansa vuoksi pysty yksin.

Kenen ehdoilla

Oman seksuaalisuutensa uhrina

Jo hyvin varhain lapsuudessa vammaisilta ihmisiltä kielletään ja demonisoidaan seksuaalisuus. Heinonen kertoo, kuinka menstruoivana vammaisena ihmisenä on aika yleistä saada kehotuksia käyttää lääkitystä kuukautisten poisjättämiseksi. Tätä perustellaan kuukautisten ”tarpeettomuudella” vammaisille ihmisille sekä

Keskustelua seksuaalisuudesta vammaisena ihmisenä leimaa huomion kääntäminen hyväksikäyttömahdollisuuksiin ja vammaisten uhriuttamiseen. Heinonen kertoo ainakin omana nuoruusaikanaan varsin yleisestä käytännöstä, jossa vammaiset oppilaat laitettiin peruskoulussa ulos luokasta seksivalistuksen ajaksi, sillä

Usein yhteiskunnallisessa keskustelussa on vääristelevä taipumus käsitellä marginalisoituja ryhmiä yhtenäisinä yksikköinä, joilla olisi sama tahto ja tarpeet. Heinonen painottaakin, ettei ole olemassa mitään ”erillistä vammaisten seksuaalisuutta”. Alleviivattakoon, että vammaisia ihmisiä on todella paljon, eikä heidän seksuaalisuuksiaan välttämättä yhdistä mikään. Paitsi että yhdistää:

10

TEEMA

heidän ei katsottu tarvitsevan sellaista. Vammaisille kohdennetun ”seksivalistuksen” äärelle hän päätyi itse Invalidiliiton järjestämällä leirillä aikuisuutensa kynnyksellä. Kokemus oli unohtumaton: Vetäjä ilmoitti lähestyvänsä yksitellen jokaista osallistujaa. Kun hän olisi liian lähellä, tuli sanoa ei. Siinä oli koko tilaisuuden sisältö. Aivan kuin seksi perustuisi hyväksikäytölle, ja jos hyväksikäytön uhriksi joskus joutuisikin, sen syynä olisi uhrin vammaisuus eikä hyväksikäyttäjä itse. Valistustilanne oli rajoja rikkova. ”Mitä seksuaalista on siinä, että olet uhri?” Heinonen kysyy.

Jokaisen seksivalistuksessa olisi tietenkin hyvä käsitellä myös omien rajojen tunnistamista ja niiden artikulointia. Se ei kuitenkaan oikeuta vammaisten seksuaalisuuden systemaattista mitätöintiä ja problematisointia. Asiaa käsitellään kieroutuneesti, aivan kuin vammaiselle ihmiselle itselleen oma seksuaalisuus olisi uhka. Voisikin kysyä, verhotaanko tällaiseen ”suojelemiseen” vain valtaväestön epämukavuus ja kiusaantuneisuus vammaisten seksuaalisista tarpeista ja haluista sekä vammaisten lisääntymisestä. Heinonen miettii myös, onko lasten hankkimiseen suhtautumisen taustalla ajatus epätoivotusti lisääntyvästä avustajatuntien tarpeesta.

Repsottavat representaatiot mediassa ja pop-kulttuurissa Vuonna 2020 ensi-iltansa saaneista suomalasista elokuvista ja tv-sarjoissa kaikista hahmoista 0,34 prosenttia oli vammaisia, selviää Audiovisual Producers Finlandin (APFI) tekemästä tutkimuksesta. Kaikista hahmoista 92,95 prosenttia oli CIS-sukupuolisia, heteroja ja vammattomia. Intersektionaalisista roolihahmoista ei ollut erikseen merkintää, eli arvoitukseksi jää, kuinka moni vammainen hahmo edusti myös seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä. Lisäksi tilasto kertoi, että vähemmistöhahmojen roolit olivat useimmiten pieniä, ja heidän funktionsa tarinassa liittyi usein hahmon vähemmistötaustaan. Tarinat ja vähemmistöhahmojen roolit olivat myös stereotypioiden mukaisia.

11

Nekin tarinat, joissa vammaisella ja vammattomalla hahmolla on suhde, perustuvat toisen vammaisuuden ongelmallisuuteen. Heinonen esittää kainon toiveen, ettei vammaisuus olisi lähtökohta kielletylle rakkaudelle. Hahmon vammaisuutta ei myöskään tulisi kirjoittaa tarinaan vammattoman kumppanin moraalisen viitan silittämiseksi.

Yle Perjantai julkaisi vuonna 2019 Roosa Maskosen ohjaaman lyhytdokumentin Tarvitsemme apua seksissä, jossa esiteltiin liikuntavammaisen pariskunnan avustajan työskentelyä heidän seksin ”mahdollistajana”. Dokumentti lienee tuonut avustetun seksin konseptina ensimmäisen kerran monen vammattoman ihmisen tietoisuuteen, sillä se herätti paljon keskustelua. Heinonen näkisi kuitenkin suuren merkityksen sillä,

TEEMA

Näin siitäkin huolimatta, että juuri näiden ihmisten luulisi suhtautuvan hyväksyvästi avustustarpeisiin. Vammaisuutta käsitellään yhteiskunnassa vaivana ja työtaakkana, mikä on Heinosen mukaan iskostunut myös vammaisten mieliin. ”Sori, mut en etsi mitään vakavaa” Vuosien varrella Tinderistä uusia ihmisiä etsiessään Heinonen on kohdannut useita tilanteita, joissa hänen vammaisuuteensa on reagoitu loukkaavasti. Hankalimmin Heinosen liikuntavammaisuuteen ovat suhtautuneet vammattomat miehet, ja ongelmattomimmin vammaiset tytöt. Heinonen kuvailee joutuneensa useisiin tilanteisiin, joissa häneen on suhtauduttu ensisijaisesti taakkana vammansa vuoksi: ’’Vaikka olemme olleet sopimassa vasta ensitapaamista. Jos joskus joku suhde syntyisikin, niin hänestä ei toki tulisi minulle mitään avustajaa.”

Tämä tuntuu kuitenkin olevan useimmille vaikea käsittää. Heinosen kerrottua keskustelukumppanilleen CP-vammastaan, hän on saanut vastaukseksi: ”Sori, mutta en etsi mitään vakavaa.” Aivan kuin vammaisena ei olisi lupaa ja mahdollisuutta deittailla kevyesti, vaan hän vaatisi olemassaolollaan toiselta jotakin palvelusta. että keskustelu avustetusta seksistä suunnattaisiin ensisijaisesti vammaisille ihmisille eikä valtaväestölle, jotta vältyttäisiin oudolta sirkushuviasetelmalta. Etenkin siksi, koska vammaisten ihmisten seksivalistus ei sisällä tietoa avustetusta seksistä, vaikka siellä sitä erityisesti tarvittaisiin.

Tietysti vammattomienkin olisi hyvä asiasta tietää. Ableistinen oletus vammattomasta tulevaisuudesta vammattomien kumppaneiden kanssa elää vahvana, eikä avustettua seksiä käsitellä yleisessä seksivalistuksessa. ’’Kun avustetusta seksistä puhutaan vammaisten keskuudessa, syntyy usein ongelmallinen kilpailuasetelma. Monilla on tarve korostaa, ettei tarvitse apua seksissä. Tällaisia pyrkimyksiä sopia vammattomaan normiin on lukuisia’’, Heinonen avaa.

Heinonen kokee yhteiskunnallisen suhtautumisen vaikuttaneen sekä hänen kokemukseensa vammaisuudestaan että myös identiteettiinsä. Tinder on tasaisin väliajoin tauolla näiden kokemusten takia. Deittikulttuurissa uuvuttaa myös taktikointi liikuntavammasta kertomisen ajoittamisessa. Koska on liian aikaista ’’ottaa riski’’, ja milloin ’’epäkohteliaan’’ myöhäistä tai liian paljon menetettävää, jos joutuukin pettymään toiseen? ”Haluaisin vielä haastaa itseni uskaltautumaan ensitreffeille ilman etukäteisilmoitusta liikuntavammaisuudestani. Oikeastihan en ole sellaista kenellekään velkaa.” P Kirjoittaja on työskennellyt Tiina Heinosen henkilökohtaisena avustajana.

12

TEEMA

Kuvissa Johanna Tukiainen ja Ilkka Kanerva

SKANDAALINKÄRYISIÄ Teksti: Otto Hormio Kuvat: Wikimedia ja Pixabay

S

SEKSIVIESTEJÄ

kandaalit ovat osa politiikkaa niin Suomessa kuin maailmalla. Vallanpitäjän toimintaa ja asemaa halutaan kyseenalaistaa tai tarkoituksellisesti mustamaalata. Syitä skandaaliin on monia kuten epäilys korruptiosta, pettäminen tai kyseenalainen lausunto. Skandaalien määrä on viime vuosina kasvanut ja tähän lienee syynä niiden syntymiselle asetetun kynnyksen madaltuminen. Samalla vastakkainasettelu, populismi ja kehittyneemmät viestintävälineet ovat mahdollistaneet skandaalien muodostumisen pienistäkin asioista.

Ne skandaalit, joihin liittyy edes jollakin tapaa seksiin, ovat aina olleet kaikista herkullisimpia eivätkä välttämättä unohdu koskaan ihmisten mielestä. Yksi tällainen on, kun Suomen ulkoasiainministeri joutui eroamaan medialle julki tulleiden tekstiviestien takia. Viestit eivät koskeneet ulko- tai turvallisuuspoliittisesti arkaa materiaalia, vaan olivat flirttailevia ja ehdottelevia viestejä eroottiselle tanssijalle.

13

Vuonna 2008 Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja Ilkka Kanerva oli ollut virassaan yli 30 vuotta. Ennen ulkoministerin virkaansa hän oli ehtinyt toimia liikenneministerinä sekä työministerinä 1990-luvulla. Pitkän poliittisen uran lisäksi Kanerva eli tutummin Ike oli vähintään yhtä pitkään omannut naistenmiehen maineen. 1980-luvulla hän oli seurustellut Paula Koivuniemen ja myöhemmin useiden muiden julkisuudesta tunnettujen naisten kanssa. Suomen ajauduttua lamaan silloisen työministerin nähtiin olevan kiinnostunut enemmän naisista kuin työttömyydestä, jolloin Iltalehti antoikin hänelle Suomen turhimman julkkiksen -tittelin. Maine jatkui 2000-luvulla, kun hän vuonna 2005 ollessaan eduskunnan 2. varapuhemies lähetti useille naispuoliselle julkisuuden henkilölle kuten Marika Fingerroosille ja Anne-Mari Bergille tekstiviestejä.

Hän lupasi tullessaan valituksi ulkoministeriksi puolueensa, Kansallisen Kokoomuksen,

TEEMA

puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle, että hänen yksityiselämänsä kiusalliset tilanteet olivat ohi.

Toisin kuitenkin kävi.

Ike oli ollut jo kolme vuotta kansanedustajana, kun Johanna Tukiainen syntyi vuonna 1978 perheensä esikoisena Helsingin Laajasalossa.

Vanhemmat olivat ekonomisteja ja perhe kuului tunnustuskuntiin sitoutumattomaan Livets Orb -herätysliikkeeseen. 1990-luvulla Tukiainen eli Tuksu alkoi osallistumaan erilaisiin kauneuskilpailuihin, kuten Hymy-lehden Hymytytöksi ja 7 Päivää -lehden tähtitytöksi kilpailuihin. Hän kirjoitti 1997 ylioppilaaksi ja sen jälkeen suuntautui Espanjaan Comestica-Norris-meikkaus- ja maskeeraajakouluun. Tuksu palasi meikkikonsultiksi Stockmannille yrittäen samalla opiskella töiden ohella. 2000-luvun alussa hän rupesi strippariksi Gentlemen’s Club -stripteaseklubilla Helsingissä ja perusti 2003 eroottisia tansseja esittävän Dolls Dancers -yrityksen. Samalla Tuksu yritti yhä vahvemmin julkisuuteen tosi-tv-ohjelmien ja aikakauslehtien kautta.

Ikäeron ja uravalintojen vuoksi olisi ollut epätodennäköistä uskoa, että nämä kaksi henkilöä olisivat koskaan kohdanneet. Siihen enemmänkin vaikuttivat Iken luonne ja suomalaisten julkkisten pienet piirit. Kuitenkin kevääseen 2008 mennessä Tuksu oli saanut eduskunnan työpuhelimesta yli 200 kappaletta viestejä, joiden sisältö ei koskenut ainakaan Iken työasioita. Lisäksi pari oli alkutalvesta yöpynyt yhteisessä mökissä Saariselällä. Tuksu myi näiden viestien sisällön 5000 eurolla Hymylle.

Hymy uutisoi viesteistä maaliskuun numerossaan. Aihe oli sille varsin mehukas, sillä lehti oli jo pitkään ollut tunnettu sensaatio- ja juorulehtenä. Saadessaan Tuksulta ensimmäisenä tietoa tapahtuneesta oli lehdellä mahdollisuus julkaista aihe ulos skuuppina, jonka se myös toteuttikin. Hymyllä oli hallussaan ensisijainen lähde, todisteet ja tilaisuus julkaista poliittisesti kohuttava juttu. Pian lehden julkaisua hyödynsivät muutkin mediat, ja kohu pääsi leviämään.

Ikeä ei kohu aluksi näyttänyt haittaavan. Hän oli tottunut sellaisiin ja ehkä ne samalla myös

ruokkivat hänen imagoaan. Ensimmäisissä haastatteluissa kohun tultua julki hän vastaili toimittajille leveästi hymyillen. Kun Ylen ruotsinkielinen toimitus kysyi Ikeltä, haluaisiko tämä kommentoida tapahtunutta, vastasi hän ”en mitenkään”. Kun toimittaja oli kysynyt väitteiden paikkansa pitävyyttä, oli hän vastannut ”ei”. Tämä oli vastaus, joka jäi tulkinnanvaraiseksi Iken poistuttua, mutta oli lopulta kohtalokas hänen uralleen.

Myöhemmin hän väitti kieltäytymisen tarkoittaneen sitä, ettei halunnut kommentoida asiaa.

14. maaliskuuta pidetyssä Suomen huippukokousvaltuuskunnan tiedotustilaisuudessa hän pyysi tapahtumia anteeksi puolueelta, eduskuntaryhmältään sekä kaikilta hänen työtään tärkeänä pitämiltä ihmisiltä. Seuraavana päivänä Katainen kertoi asian “hieman kyrsivän”, mutta antoi Iken jatkolle täyden tukensa ja silloisen pääministeri Matti Vanhasen mukaan asia oli loppuun käsitelty.

Kaksi vuotta aikaisemmin Vanhanen oli myös itse joutunut selittämään medialle lemmenviestejään usealle naiselle, joten tilanne oli ollut hänellekin hyvin kiusallinen. Hänen yksityiselämäänsä oli käyty läpi tavalla, jolla hän ei olisi sitä halunnut. Ministerien yksityisyydensuoja ei ole yhtä vahva kuin tavallisella kansalaisella.

Onkin hyvin todennäköistä, että Vanhansella oli sympatiat Ikeä kohtaan. Tosin Vanhasen viestit olivat olleet Iken viesteihin verrattuna aivan höyhensarjaa, mutta tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiennyt Iken viestien sisältöä.

Kohu sai huomiota myös ulkomailla ja esimerkiksi Ruotsissa Aftonbladet nosti sen ykkösuutiseksi. Englantilainen politiikan asiantuntija, kommentaattori ja bloggaaja Iain Dale kommentoi Ilta-Sanomille Iken olevan turvallisuusriski. Myös Suojelupoliisi oli ilmaissut huolensa ulkoministerin tekstiviesteihin, mutta ei pitänyt Ikeä riskinä.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka sai useita kanteluita. Näissä haluttiin selvittää, oliko Ike syyllistynyt virka-aseman ja työpuhelimen väärinkäyttöön, valehtelemiseen sekä seksuaaliseen ja kotirauhan häirintään. Jonkan

14

TEEMA

mukaan lakia ei ollut rikottu eikä toimenpiteisiin ryhdytty. Lisäksi hän totesi, ettei asian arviointi ollut hänen vaan hallituksen kokoonpanosta vastaavien toimielinten käsissä ja perustuslain ministerit ovat toimistaan vastuussa eduskunnalle. Ainoa kansanedustaja, joka vaati Iken eroa, oli kokoomuksen Tuija Nurmi.

Kohu alkoi kasvaa, kun 27.3. Hymy alkoi julkaista Iken lähettämiä tekstareita. Tuksu yritti estää tekstiviestien julkaisemisen ja jätti käräjäoikeudelle turvaamistoimihakemuksen.

Myös Ike vastusti tekstareiden julkaisemista.

Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi vaatimuksen.

Laillista estettä ei ollut, vaikka Tuksu palautti palkkionsa, yritti purkaa sopimuksen ja oli valmis maksamaan 10 000 euron sakot Hymylle. Hymy julkaisi suuren määrän viestejä huhtikuun numerossaan ja nettisivuillaan.

Ennen julkaisua Tuksu oli myöntänyt niiden sisältävän ”alapään juttuja”. Viesteissä Ike kysyi, oliko Tuksu pitänyt puutarhansa kunnossa ja sopisiko hänen koskettaa tätä yökerhossa sormillaan. Hän myös ilmaisi viesteissä kiinnostustaan Tuksun Julia-siskoon. Myöhemmin tekstiviestejä alkoivat julkaista myös muut lehdet. Ilta-Sanomien julkaisemassa viestissä Ike oli kysynyt haluaisiko Tuksu ”tehdä sitä jossain jännässä paikassa” ja tiedusteli mahdollista paikkaa. Ike väitti viestin olleen vastaus Tuksun ehdotukseen, mutta tämä kiisti väitteen.

Skandaali oli nyt niissä mitoissa, että Vanhaselta, Kataiselta ja nyt myös tasavallan presidentiltä Tarja Haloselta pyydettiin kommentteja Iken asemaan liittyen. 28.3. SDP:n silloinen puheenjohtaja ja oppositiojohtaja Eero Heinäluoma vaati TV1:n Lauantaiseura -ohjelmassa kokoomukselta selitystä siihen, oliko Ikellä puolueen tuki vai ei. Tekstiviestejä julkaistiin myös ulkomaiden tiedotusvälineissä, ja Hymy-lehden virallinen julkaisu oli viimeinen niitti Iken ulkoministerin uralle. Kataisen 1. huhtikuuta 2008 antaman lausunnon mukaan Ike ei enää voinut jatkaa tehtävissään. Ike jäikin samana päivänä ”sairaslomalle”. Kolme päivää myöhemmin kokoomus ilmoitti europarlamentaarikko Alexander Stubbin nimittämisestä uudeksi ulkoministeriksi.

15

Erosta uutisoitiin suuresti Virossa, Norjassa sekä Ruotsissa, ja Reutersin tekemää uutista levitettiin ympäri maailmaa. CNN ja BBC julkaisivat aiheesta uutisen omilla etusivuillaan.

Japanilainen Fuji tv pilaili Iken kustannuksella ja Aftonbladet antoi Ikelle törkyvaarin tittelin.

Hymy perusteli tekstiviestien julkaisua sillä, että Iken kommentit tapahtumasta olivat lehden mielestä olleet selittelyjä. Julkaiseminen lopettaisi heidän mielestään spekuloinnin kaikkien ympäriltä. Lehti ei julkaissut kaikkia viestejä, koska se ei halunnut ”harrastaa tirkistelyä”, vaan ainoastaan ”totuuden esille tulemisen kannalta riittävän määrän viestejä”. Hieman kyseenalaista oli perustella tekstiviestien julkaisemista totuuden nimissä, sillä Ike oli myöntänyt jo tekstiviestien olemassaolon. Sisältö haluttiin julkaista siitä saatavan myynnin takia ja numerosta täytyikin tehdä toinen painos suuren kysynnän vuoksi. Juttu oli lehdelle skuuppi ja ministeriin kohdistuva rajoitetumpi yksityisyydensuoja mahdollisti tekstiviestien julkaisun.

Mikäli Ike olisi ollut ainoastaan kansanedustaja ei skandaali välttämättä olisi kasvanut näin

TEEMA

teen, mutta sen myötä Tuksu pääsi pysyvästi julkisuuden henkilöksi. Yli kymmenen vuoden ajan hänet on nähty useissa tosi-tv-sarjoissa sekä hänen elämäntapahtumiaan on voitu lukea eri juoru- ja iltapäivälehtien sivuilta.

Vaikka Tuksu on varmasti hyötynyt kohun aiheuttamasta julkisuudesta, sen varjopuolena hän on saanut useita tappouhkauksia. Voi myös olla mahdollista, että Tuksu oli kokenut nämä viestit seksuaalisena häirintänä ja viestien vuotaminen oli hänelle keino saada Ike lopettamaan. Kuitenkaan kohusta Tuksuun suunnattu uutisointi ei antanut minkäänlaista viitettä tähän liittyen. Mikäli sitä oli silloin, sitä ei koettu relevanttina. Nykypäivänä olisi oletettavaa, että tämä näkökulma olisi otettu huomioon. Tuksusta kertovia juttuja kuitenkin julkaistiin lähinnä Hymyssä, Seiskassa ja iltapäivälehdissä, kun taas muu media keskittyi Ikeen. Tuolloin ei oltu valmiita käsittelemään naisen mahdollisesti kokemaa seksuaalista häirintää vaan ainoastaan ulkoministerin törttöilyä.

suureksi. Hän oli kuitenkin ministeri ja vielä avainpaikan ministeri. Kohun vuoksi koko Suomen ulkopolitiikka näyttäytyi kyseenalaisessa valossa. Eroamisen syynä voidaan nähdä Iken valehtelu kohun alkuvaiheessa sekä kielteinen julkisuus, joka jatkui kuukauden ajan.

Kataisen mukaan Ike ei voinut jatkaa, koska hänen yksityiselämästään oli puuttunut harkintakyky, hänen lausuntonsa olivat aiheuttaneet hämmennystä ja virrassa toimiminen oli heikentynyt yleisen uskottavuuden romahdettua.

Ike ei ole koskaan enää eronsa jälkeen toiminut ministerinä. Toisin kuin Vanhasen, Iken viestit eivät olleet lemmenkipeän sinkun tapaamisehdotteluita, vaan parisuhteessa olevan miehen flirttailua. Iken kommentit myös luettiin valehteluna, mikä teki asiasta vakavampaa.

Tuksu ei ole koskaan kertonut, halusiko hän näitä viestejä Ikeltä tai olisiko hän pyytänyt Ikeä lopettamaan niiden lähettämisen. On oletettavaa, ettei hän välttämättä halunnut itseään huomattavasti vanhemman miehen ehdotteluja, mutta samalla tiedosti niiden tuoman hyödyn. Ennen kohua Tuksu vasta pyrki julkisuu-

Skandaali osoitti sen, minkälainen toiminta ministeriltä oli sallittua ja kuinka pitkään jatkuva negatiivinen uutisointi voi johtaa aseman menettämiseen. Ike ei aikaisempien kohujensa tapaan ottanut aluksi asiaa vakavasti. Myöhemmin hän kuitenkin tajusi, ettei voinut hallita aiheeseen liittyvää uutisointia. Tuolloin hymyilevän naistenmiehen asenne muuttui nöyräksi ja anteeksipyyteleväksi. Toki on mahdotonta sanoa, olisiko Ike voinut muuttaa tilanteiden kulkua toimimalla toisin alusta alkaen. Aihe oli niin suuresti esillä, että Suomen jokainen media halusi siitä uutisoida ja se myös ylitti ulkomailla uutiskynnyksen. Viestien julkaiseminen Hymyltä oli Iken kannalta viimeinen niitti, ja on hyvinkin mahdollista, että niiden julkaiseminen oli koko ajan suunnitelmissa.

Olisiko Tuksun kokemuksia pitänyt tuoda paremmin julki kuin pelkästään julkisuuden halun kautta? Olisiko Ike voinut toisenlaisella toiminnalla jatkaa virassaan? Miten suunniteltua eri osapuolten toiminta oli kohun ympärillä? Näihin kysymyksiin on mahdotonta saada täysin varmoja vastauksia. Yksi asia on kuitenkin selvää. Skandaaleja tulee ja menee, mutta jotkut niistä jäävät ihmisten mieleen. P

16

TEEMA

Dildo: Ihmiskunnan merkittävin keksintö? roughedgesstock roughedgesstock

Kirjoittaja: Ninni Issakainen

H

ieromasauva, vibraattori, satisfyer, anaalitappi; rakkaalla lapsella on monta nimeä. Seksilelujen kirjo on suuri ja niiden suosio nousussa. Vuonna 2020 seksilelujen maailmanmarkkina-arvo oli yli 33 miljardia dollaria ja sen ennustetaan kasvavan 8,04 % vuosivauhtia. Vaikka niiden massasuosio ja sosiaalinen hyväksyntä ovat tuoreita ilmiötä, seksilelut itsessään eivät ole uusi keksintö, vaan niillä on pitkä ja vaiheikas historia.

Niiden tarina alkaa myöhäiskivikaudelta, sillä varhaisin tunnettu dildo on 28 000 vuotta vanha ja löytyi luolasta läheltä Ulmin kaupunkia Saksassa. Lainaten seksileluja tutkinutta historioitsijaa Hallie Liebermania: ”Apparently, before humans invented writing or the wheel, we had invented dildos.”

Arkeologit kiistivät pitkään erinäisten kivikautisten fallisten luisten ja kivisten esineiden edes olevan dildoja. Sen sijaan niiden käyttötarkoitukseksi ehdotettiin muun muassa nahkanauhojen pehmennystä ja nuolien suoristusta.

Kuitenkin ajan myötä esineet dildoiksi tunnustava mielipide on noussut suositummaksi. Ottaen huomioon löydettyjen esineiden muodon, koon, ja koristelut, on syytä olettaa, että niitä on käytetty ennen kaikkea seksuaalisiin tarkoituksiin. Muotokielensä puolesta dildo onkin esineenä tietyllä tapaa universaali, sillä se on perinteisesti myötäillyt miehen sukuelimiä. Toisaalta niihin suh-

17

tautuminen, tai millaisissa tilanteissa niitä on käytetty, on vaihdellut kontekstista riippuen.

Kivikautisen debyyttinsä jälkeen dildoja on esiintynyt läpi historian eri kulttuureissa.

Muinaisen Egyptin taiteessa on esimerkiksi kuvattu naisia penis roikkumassa vyötäröllään, todennäköisesti kunnianosoituksena jumala Osirikselle. Antiikin Roomassa dildoja käytettiin neitsyyden menetys seremonioiden yhteydessä. Kama Sutra taas ohjeistaa miehiä naisten miellyttämiseen erinäisten seksilelujen, kuten strap-on dildon avulla. Antiikin Kreikasta puolestaan löytyy nahkaisia oliboita, ja leivästä tehtyjä olisbokollix dildoja. Jälkimmäinen tosin kuulostaa enemmän reseptiltä hiivatulehdukselle kuin mielihyvää tuottavalta esineeltä. Asiaa ei auta, että oliiviöljyä käytettiin liukasteena.

Kreikassa naisille jätettiin usein kotiin dildo miesten lähtiessä pitkille sotaretkille. Nykyperspektiivistä voisi olettaa sen olleen tapa estää naista pettämästään miestään tämän ollessa poissa. Todellisuudessa sitä perusteltiin lääketieteen kautta. Antiikin Kreikassa kohdun uskottiin liikkuvan vapaasti naisen kehossa ja aiheuttavan sairauksia, kuten hysteriaa. Esimerkiksi sperman puute saattoi aiheuttaa liikkumista, kun taas raskaus ja säännöllinen seksi estivät sitä.

Nykytiede ei tunnista vaeltavaa kohtua tai hysteriaa valideina diagnooseina, vaikka

TEEMA

erityisesti jälkimmäinen oli suosittu tapa kuvata naisten kokemia tunteita heikotuksesta jännitykseen, ja lyhytpinnaisuuteen 1900-luvulle asti.

Myöhemmin historiassa huolta naisten seksuaalisuudesta esiintyi pääosin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Vaikka 1600-luvun Englannissa seksilelut eivät olleet suoranaisesti laittomia, esimerkiksi John Wilmottin yrittäessä maahantuoda dildoja vuonna 1670, ne takavarikoitiin ja poltettiin tullin toimesta.

teella syntyy kuva, että yksin miesten pelot määrittelivät seksilelujen historiaa. Toisaalta samaan aikaan Signor Dildon kanssa Japanin Edo-kaudella kukoisti eroottinen shunga, joka kuvasi seksiä ja seksileluja yksityiskohtaisesti visuaalisesti kuvien kautta ja kirjoituksen muodossa. Shungassa naiset usein ostivat ja nauttivat seksileluista sekä yksin, että miesten kanssa. Suhtautuminen seksiin oli leikkisää ja naisten seksuaalisuutta ei kuvattu uhkana. Shunga kiellettiin 1722, mutta tämä ei pysäyttänyt kirjallisuuden leviämistä salaisesti.

Negatiivinen asenTämä pieni ote seksiY leisesti vasta 1960-luvun ne seksileluja kohtaan lelujen esiintymisestä syntyi pitkälti ajan seksuaalinen vallankumous historiassa osoittaa niimiesten epävarmuunormalisoi masturbointia, ja den olleen vakituinen desta. Kuten Wilmotdildot tulivat osaksi naisten osa ihmisten elämää tin runo Signor Dildo lähes 30 000 vuoden seksuaalista vapautumista naisten rakkaudesta ajan. Seksuaalisiin ja miehistä. heidän dildojaan kohseremoniallisiin tartaan osoittaa, koetkoituksiin valmistetut tiin italialaiset dildot fallokset ovat olleet uhkaavina korvaajina merkittävä osa monia englantilaisille miehilkulttuureja eikä niiden le petipuuhissa. Yhkäyttö ole ollut sidondysvalloissa puolestaan naista tiettyyn ihmisastui 1800-luvulla voiryhmään tai aikaan. maan Comstock lait, jotka kielsivät ”kaikNe ovat myös nivoutukien esineiden tai neet muihin yhteiskunLordHenriVoton / Getty Images Signature esineiden, jotka on nan osa-alueisiin, kuten suunniteltu tai tarkoitettu estämään ras- sukupuolten väliseen kanssakäymiseen, lääkauden keskeyttämistä tai hankkimista”. ketieteeseen ja uskontoon. Myös 1900-luvun lopulla ne olivat enenevissä määrin osa poNäiden myötä myös dildojen myynti ajettiin litiikkaan, mukaan lukien seksuaali- ja sukumaan alle. Erityisesti etelä- ja keski-Yhdys- puolivähemmistöjen oikeuksiin. valloissa seksilelujen vastaiset lait pysyivät voimassa pitkään. Esimerkiksi Texasissa dil- Seksilelujen tuoreemmasta historiasta kiindot olivat laittomia vuoteen 2008 asti. Ylei- nostuneille suosittelen Hallie Liebermanin sesti vasta 1960-luvun seksuaalinen vallan- teosta ”Buzz: Stimulating History of the kumous normalisoi masturbointia, ja dildot Sex Toy”, joka keskittyy erityisesti niiden tulivat osaksi naisten seksuaalista vapautu- kehitykseen Yhdysvalloissa 1950-luvun jälmista miehistä. keen. Kuitenkin palaten dildojen pitkään historiaan; jos ikä ja vahva kulttuurillinen Kuten aiemmin mainittu, kulttuurillinen presenssi määrittävät tärkeyden, dildo ankonteksti vaikutti siihen, miten dildoihin saitsee paikkansa yhtenä ihmiskunnan mersuhtauduttiin. Aiempien esimerkkien perus- kittävimmistä esineistä. P

18

TEEMA

Myynnissä herkkää seksiä Kirjoittaja: Leonard Wilhelmus

T

yypillinen tapaaminen kestää noin tunnin. Ensimmäiseksi pyydetään rahat, jotta asetelma ei jää epäselväksi. Tilanteeseen laskeudutaan jutustelemalla niitä näitä ja käytännön valmisteluin – ehkäisyvälineet, liukuvoiteet ja lelut otetaan esille. Sitä seuraa usein rauhoittava tekeminen, kuten hengitysharjoitus. Tämän jälkeen kaava etenee yleensä seuraavasti: hierontaa, intiimihierontaa, seksiä ja suuseksiä sekä mahdollisesti penetraatio. Nämä usein vaihtelevat edestakaisin session aikana. Lopuksi on jälkihoitoa. ”Isoin haaste on aikataulusta kiinnipitäminen”, sanoo seksityötä tekevä Adam Spark.

Adam vaikuttaa hyvinvoivalta, aika tavalliselta milleniaalimieheltä. Hän katsoo lempeän itsevarmasti suoraan silmiin ja puhuu seksistä ujostelematta. Itsensä hän esittelee yliopistokoulutetuksi, ihan normaaliksi työssäkäyväksi veroja maksavaksi kansalaiseksi. ”Mulla ei ole mitään huume- tai väkivaltataustaa, jonka vuoksi mun pitäisi maksaa jollekin mun seksityöllä”, hän vakuuttelee nauraen.

Istumme Keskuskirjasto Oodin kahviossa.

Vaaleat puumateriaalit, suuret ikkunat ja tilan avoimuus ovat ristiriidassa hämärän, likaisuuden ja punaisten verhojen sävyttämän seksityön kulttuurisen kuvaston kanssa.

Vaikka Adam toivoo, että seksipalveluiden myymisestä ja ostamisesta tulisi hyväksyttävämpää ja avoimempaa, hän ei halua esiintyä jutussa oikealla nimellään. Adam on päivätöissä alalla, jossa hänen seksityötään

19

ei todennäköisesti katsottaisi hyvällä. Hän on myös huolissaan joidenkin tuttaviensa suhtautumisesta seksityöhön ja erityisesti lapsiin kohdistuvista ennakkoluuloista. ”Lapset tietävät kyllä seksityöntekijöiden olemassaolosta, mutta monista olisi puistattavaa, että heidän lapsensa lähipiiriin kuuluisi seksityöntekijä”.

Seksistä Adam on ollut kiinnostunut niin pitkää kuin muistaa. Jo teini-ikäisenä hän luki paljon seksistä kertovaa kirjallisuutta.

Yliopistossa hän oli mukana seksipositiivisessa järjestössä, jossa myös ensimmäistä kertaa tutustui seksityöntekijään. Yliopiston jälkeen ajatus seksipalveluiden tarjoamisesta alkoi kypsyä mielessä. Lopulta vuoden 2021 alussa Adam perusti Twitter-tilin, jossa hän alkoi markkinoida seksipalveluita.

Toistaiseksi asiakkaita on ollut harvakseltaan, noin kerran kuukaudessa. Koronapandemia ja se, että Adam on vielä uusi alalla ovat vaikuttaneet asiakasmäärään. Kun kysyn, voisiko Adam tulevaisuudessa elättää itseään seksityöllä, hän nauraa. ”En todellakaan!”, ja jatkaa ”ei tällä itseään pysty elättämään, ellei harrasta seksiä myös miesten kanssa”.

Suomessa seksityötä tekevien miesten tarkan lukumäärän arviointi on vaikeaa, kertoo seksityöntekijöille tukipalveluja tarjoavan Pro Tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen. Erityisen hankalaa on Kauppisen mukaan tavoittaa ensisijaisesti naisille seksipalveluita myyviä miehiä, koska he ovat muita seksityöntekijöitä vähemmän verkostoituneita kollegoidensa kanssa ja hakeutu-

TEEMA

vat harvemmin tukipalveluiden piiriin. Pro Tukipisteen miesasiakkaista suurin osa myy seksipalveluita ensisijaisesti miehille.

Toisin kuin useat alalla työskentelevät miehet Adam ei ainakaan toistaiseksi tarjoa BDSM- tai fetissipalveluita.

Seksipalveluiden ostajista ylivoimaisesti suurin osa on edelleen miehiä. Tähän on muun muassa vaikuttanut kulttuurinen kuvasto. Vaikka seksin ostamiseen liittyy miestenkin kohdalla negatiivinen stigma, sille on silti olemassa lukuisia kulttuurisia malleja, joita ei ole tarjolla naisille.

”Myyn aika sellaista vaniljaseksiä.”

“

“En muista nähneeni yhtäkään elokuvaa tai televisiosarjaa, jossa nainen ostaa mieheltä seksiä”, Adam sanoo.

Monelle naiselle tai muunsukupuoliselle, joita potentiaalisesti kiinnostaisi seksin ostaminen, ei edes tule mieleen, että se olisi mahdollista.

Palveluja ostavien naisten määrä on kuitenkin Kauppisen mukaan kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana. ”Yksi selitys on naisten taloudellisen aseman koheneminen”, hän sanoo. Seksipalveluiden säännöllinen

Myyn aika sellaista vaniljaseksiä. ostaminen edellyttää suhteellisen korkeaa tulotasoa.

Adamin asiakkaat ovat noin 20–40-vuotiaita naisia ja muunsukupuolisia. Hän uskoo ikäjakauman johtuvan ensisijaisesti hänen markkinointialustastaan. Twitterissä tavoittaa parhaiten nuoria aikuisia.

Monella Adamiin yhteyttä ottavalla on taustalla huonoja seksikokemuksia. He haluavat turvallista seksiä, jossa heidät huomioidaan. Seksin rinnalla Adam on tarjonnut erityisesti hellittelyä ja romantiikkaa – jonkinlaista poikaystäväkokemusta. Palettiin kuuluu myös palvontaa ja hemmottelua.

Keskeistä Adamille on herkkyys, empatia ja läsnäolo. Hän uskoo, että huonot seksikokemukset kumpuavat niiden puutteesta.

Seksipalveluista kiinnostuneita jännittää usein. Vain noin yksi viidestä Adamin saamasta yhteydenotosta johtaa tapaamiseen.

Toisaalta viestittely asiakkaiden kanssa on Adamin mukaan ollut parasta hänen työssään, erityisesti kun asiakkaat avautuvat hänelle esimerkiksi seksuaalihistorioistaan. ”Mulle tulee siitä niin otettu ja kunnioitettu olo, että heillä on turvallista olla mun kanssa ja että he uskaltavat jakaa mulle ikäviä kokemuksiaan ja tuntemuksiaan seksistä.”

Vaikka Adam nauttii seksistä asiakkaidensa kanssa, se on myös stressaavaa. On huolehdittava monista käytännön asioista, kuten aikataulussa pysymisestä ja ehkäisyn pitävyydestä. Lisäksi on mietittävä turvallisuutta. Aina on joku ystävä, joka tietää tapaamisesta ja johon Adam ottaa yhteyttä, kun keikka on ohi. ”Olen massiivisen etuoikeutetussa asemassa tällä alalla, eikä mun tarvitse juurikaan huolehtia mun turvallisuudesta”, Adam kuitenkin sanoo. Hän on korkeasti koulutettu valkoinen mies, eikä hänen toimeentulonsa riipu seksityöstä.

Pro Tukipisteen Kauppisen mukaan seksityöntekijöiden riskit kerrostuvat. Jos esimerkiksi sosioekonominen asema on heikko, kasvaa kynnys kieltäytyä riskialttiista keikasta. Tämä koskee yhtä lailla alalla toimivia miehiä.

Miesten turvallisuutta lisää toki usein suhteellinen fyysinen etulyöntiasema. Kauppisen tietoon on silti tullut tapauksia, joissa naisasiakkaat ovat rikkoneet miesten rajoja ja käyttäneet väkivaltaa. Lisäksi miehillä on Kauppisen mukaan vielä korkeampi kynnys raportoida heihin kohdistuneesta väkivallasta kuin muilla seksityöntekijöillä. ”Alalla on myös paljon naisia, jotka eivät koskaan joudu ongelmatilanteisiin”, Kaup-

20

TEEMA

pinen huomauttaa.

Seksityön naisvaltaisuuteen vaikuttavat edelleen taloudelliset valtasuhteet. Seksityö on historiallisesti ollut naisille yksi harvoja tapoja tienata omaa rahaa. Asetelma on tasoittunut, mutta ei kadonnut.

Adamin mukaan alan sukupuolijakaumaan vaikuttaa myös kysyntä. Esimerkiksi Tinderissä on huomattavasti enemmän seksiseuraa etsiviä miehiä kuin naisia. Tämän epätasapainon vuoksi Adam kokee, että seksiä myyvälle miehelle ladataan korkeammat odotukset kuin naisille.

“

Seksin myyminen on monille nimenomaan voimaannuttava kokemus.

21

Seksityöhön liitetään lisäksi edelleen käsitys pakon edessä ”itsensä myymisestä”, missä seksiä myyvä nähdään alisteisena seksiä ostavalle. Laajemmin yhteiskunnallisesti miehen rooli on nähty määräävänä ja naisen alistuvana. ”Ajatus siitä, että joutuu ’myymään itseään’, tuntuu varmaan monista miehistä emaskuloivalta”, Adam sanoo. Hän kuitenkin korostaa, että mielikuva seksityön alisteisuudesta ei pidä paikkaansa. ”Seksin myyminen on monille nimenomaan voimaannuttava kokemus.” P Kuvat: (CC 01.1). Kuvien henkilöt eivät liity juttuun.

TEEMA

OnlyFans on rajojen rikkoja - rajoja rikkomatta OnlyFans puhututti loppukesästä monia, kun yritys ilmoitti kieltävänsä pornograf isen sisällön. Päätös aiheutti paljon julkista keskustelua, ja lopulta tämä kielto peruttiin – osittain julkisen paineen vuoksi. Tässä jutussa Poleemi syventyy OnlyFansiin eroottisen sisällöntuottamisen alustana.

S

eksityö on aiheena suhteellisen tabu, ja sitä myös rajoitetaan yhteiskunnan tasolla. Sen ympärillä liikkuu monta eri keskustelua – niin stigmatisoivaa kuin myös avointa ja kannustavaa. Yksi viime aikoina paljon huomiota saanut monesti seksityöhön liitettävä palvelu on OnlyFans. Loppukesästä palvelu herätti keskustelua aikomalla kieltää pornografisen sisällön – sisällön, joka on tehnyt OnlyFansista tunnetun.

OnlyFansin on tilausmalliin perustuva palvelu, joka perustettiin vuonna 2016. OnlyFans

on saanut näkyvyyttä viime vuosien aikana, ja se yhdistetään monesti eroottiseen sisällöntuotantoon. OnlyFans on ollut esillä yhä enemmän eri sarjoissa, elokuvissa ja medioissa. Esimerkiksi Suomessa OnlyFansin tunnettavuutta lisäsi Temptation Island Suomen yhdeksännelle tuotantokaudelle osallistunut Anna.

Aliisa, viidennen vuoden sosiologian opiskelija, on tuottanut sisältöä OnlyFansiin kuluneen vuoden ajan. Hän kertoi Poleemille omasta kokemuksestaan ja OnlyFansia ympäröivistä keskusteluista.

Vapautunut julkinen keskusteluympäristö – erityisesti julkisuuden henkilöiden keskuudessa – oli yksi tekijä tilin perustamisen taustalla. Keskustelussa ei ollut stigmatisoivaa sävyä, ja sisällöntuottamista OnlyFansiin ei nähty tuomittavana asia. Myös kokeilun-

22

TEEMA

haluisuus, uteliaisuus ja sisällöntuottamisen helppous kannusti Aliisaa kokeilemaan. ”Tätä voi kokeilla eikä sitä tarvitse piilotella”, Aliisa kiteyttää vuoden takaisia ajatuksiaan.

Only Fans ei ole perinteinen sosiaalisen median palvelu, jonka sovelluksen voisi ladata puhelimeen. Kuitenkin se voidaan myös laskea sellaiseksi, sillä kyseessä on palvelu, jossa sisällöntuottajat tarjoavat tilaajilleen useimmiten maksullista sisältöä. Sisältö voi olla muun muassa videoita, kuvia ja kahdenkeskeisiä keskusteluja.

Aliisa ei näe OnlyFansia sosiaalisen median palveluna, eikä hän koe sitä myöskään seksityönä – ainakaan itse tuottamansa sisällön perusteella. Oman sisällöntuottamisen hän kokee pikemminkin eroottisena työnä.

On hyvä huomioida, että sisältöä tuotetaan OnlyFansiin myöskin erotiikan ulkopuolelta, esimerkiksi personal trainer -palveluiden parissa. Suurimmalle osalle OnlyFans on kuitenkin alusta, jolle tuottaa eroottista sisältöä Pornografia ei ole OnlyFansissa kiellettyä, vaikka viime aikoina käytiin keskustelua pornografisen sisällön kieltämisestä. Taustalla oli maksupalveluntarjoajilta tullut lisääntynyt paine.

Onlyfans kommentoi seuraavasti sääntömuutosta uutistoimisto Bloombergille, josta Helsingin Sanomat uutisoivat 19.8.2021: ”Jotta voimme varmistaa alustamme pitkän aikavälin kestävyyden, ja jatkaa käyttäjä- ja faniyhteisön isännöimistä, meidän on kehitettävä sisältösääntöjämme.”

Myös 20.08.2021 kieltoon liittyvässä uutisoinnissa MTV uutiset viittasivat Axios-sivustoon, jonka mukaan aikuisviihdesisältönsä vuoksi OnlyFansin on ollut vaikea löytää ulkopuolisia sijoittajia.

OnlyFans perui kuitenkin kiellon osittain julkisen paineen vuoksi.

Muutos olisi varmasti näkynyt eroottisen sisällön tuottajien tulojen tippumisessa. Ei ole myöskään varmaa, kuinka hyvin sovellus

23

olisi menestynyt palvelujen käyttäjien keskuudessa kiellon tullessa voimaan. Kielto selvästi kuitenkin viittasi siihen, että OnlyFans haluaisi laajentaa tarjoamaan sisältöä.

Aliisan on vaikea arvioida, kuinka paljon OnlyFansissa on kysyntää muullekin kuin eroottiselle sisällölle. Alusta pyrkii mainostamaan itseään myös muunkin kuin eroottisen sisällöntuottajien alustana. Tämä saattaa kuitenkin olla haasteellista, sillä OnlyFans on kuitenkin pääasiassa tunnettu eroottisesta sisällöstään.

OnlyFans lähettää sisällöntuottajille sähköpostiviestejä, jossa annetaan vinkkejä erotiikka- tai seksityön tekemiseen. Neuvot voivat liittyä esimerkiksi siihen, miten pitää omista rajoista kiinni. Nämä vinkit ovat suoraan suunnattu OnlyFansin erotiikkapuolelle ja ovat toisaalta viittaus siihen, että palvelu huolehtii myös eroottista sisältöä tuottavista henkilöistä.

fi

Moni sisällöntuottaja markkinoi profiilia myös Twitterissä, mutta tätä Aliisa ei ole tehnyt

OnlyFans tarjoaa sivustona seksityötä tekeville turvallisen palvelun tehdä työtään, mistä sivustoa on myös kiitelty.

Kuluneen vuoden jälkeen Aliisan suhtautuminen sisällöntuottamiseen OnlyFansiin on pysynyt samana. Alussa tuntema kokeilunhaluisuus on tosin muuttunut sivutoimiseksi tulonlähteeksi opintojen ja muiden töiden ohella.

Alussa tilaajien eteen tuli nähdä vaivaa. Aliisan oma valinta oli mainostaa OnlyFans-tiliään Instagramissa. Hän tekee sen omilla kasvoillaan. Se oli hänelle tietoinen valinta.

Osittain tämän päätöksen taustalla oli myös eroottikka- tai seksityön ympärillä olevan stigman vähentäminen.

TEEMA

Mikäli sisällöntuottaja haluaisi mainostaa tiliään yksityisemmin, tulisi hänen löytää muita tapoja markkinoida omaa profiiliaan.

Moni sisällöntuottaja markkinoi profiilia myös Twitterissä, mutta tätä Aliisa ei ole tehnyt.

Instagram on alustana ongelmallinen, sillä se voi ”shadowbannata” tilin. Shadowban viittaa tilin näkyvyyden rajoittamiseen. Näkyvyyttä voidaan käytännössä rajoittaa niiltä, ketkä eivät seuraa tiliä. Esimerkiksi mikäli Instagramista tekee haun tietyllä hashtagilla, shadowbannattu tili ei näy haussa, vaikka hashtagia olisi käytetty.

Nyt Aliisan tilaajamäärä on vakiintunut 20–30 kuukausittaiseen tilaajaan. Hän on huomannut, että nämä tilaajat pysyvät ja odottavat sisältöä, vaikka sisältöä ei ehtisi julkaisemaan säännöllisesti. Määrä on pysynyt suhteellisen muuttumattomana – vaikka joku tilaajista lähtisi, yleensä tulee joku uusi tilalle.

Aliisa tienaa OnlyFansissa kuukaudessa keskimäärin 200 dollaria, josta OnlyFans ottaa 20 prosentin osuuden. Koska sisällön tuottaminen on sivutoimista, saattaa olla parikin viikkoa, jolloin sisältöä ei ehdi tehdä. Tämä järjestely toimii Aliisalle, sillä hänen painopisteensä on kuitenkin muissa työssä ja opinnoissa.

Sisällöntuottaminen OnlyFansiin menee kuitenkin myös työstä. Itse sisällön ympärillä paljon muutakin, kuten mainostaminen, joka vie oman aikansa. Aliisalle estetiikka on myös tärkeää, mikä myös vaatii suunnittelua ja aikaa.

Mikäli OnlyFansistä haluaisi elannon, tulisi sisältöä tuottaa joka päivä ja tiliä tulisi markkinoida aktiivisesti – tämäkin on tosin yksityiskohtaista. Esimerkiksi jos sisällön-

tuottajalla on jo entuudestaan suuri yleisö, on mahdollista saada elantoa siitä huolimatta ettei hän tuottaisi sisältöä joka päivä taimarkkinoisi tiliä yhtään.

Aliisan kokemus omien rajojen määrittämisestä on ollut suhteellisen helppo. Hän on pitänyt kiinni omia rajojansa koskevasta päätöksestään. Mikäli ihmiset haluavat enemmän, he eivät tilaisi Aliisan käyttäjää.

Hän ei myöskään halua lisätä alustalle mitään, minkä takana ei itse voisi seisoa tai mikä aiheuttaisi itselle epämukavan olon.

Erityisen tärkeää tämä on siitä näkökulmasta, mikäli sisältö vuotaisi sovelluksen ulkopuolelle. ”Jos tämä tapahtuisi, en halua, että joutuisin käsittelemään materiaalia, jonka kanssa en itse ei olisi sujut.”

Aliisa toivoisi, että OnlyFans olisi tie siihen, että muukin seksityö muuttuisi vähemmän stigmatisoiduksi, ja että ihmiset voisivat jakaa avoimesti kokemuksiaan.

Toisaalta OnlyFansin pornografiseen sisältöön liittyvän kiellon voimaantuleminen olisi pysäyttänyt tämän kehityksen, ja vain jatkanut stigmatisoivaa ilmapiiriä, josta seksityössä pyritään pääsemään eroon.

Tämä keskustelun vapautumiseen liittyvä ilmiö on jo huomattavissa. OnlyFansin suosio näyttäisi vaikuttavan siihen, että keskustelu seksi- ja erotiikkatyöstä on entistä vapautuneempaa ja stereotypioita rikkovaa. P Teksti: Petriina Matilainen Kuva: SW_PARLIAMENT_PROTEST_080318_053 (4.7.2018), haettu osoitteesta: https://www.flickr. com/photos/166033858@N08/41900254660/in/ photostream

24

TEEMA

Foucault ja BDSM Teksti: Amanda Häkkinen Kuvat: Pixabay, Valpuri Alanen

M

onet meistä ovat joskus internetin ihmeellisessä maailmassa törmänneet kuvaan, jossa ranskalaisfilosofi Michel Foucault (1926-1984) rokkaa nahkarotsia ja valkoista poolopaitaa. Sen lisäksi, että musta nahkatakki huokuu suhteellisen roisia estetiikkaa, on Foucault pyhittänyt leijonanosan filosofisesta tuotannostaan seksuaalisuuden ja erotiikan historialliseen tutkimukseen. Tässä tekstissä tarkoitukseni on avata halun ja nautintojen käsitteiden roolia Foucault’n filosofiassa ja valottaa, miksi hän kannustaa lukijoitaan BDSM-kulttuuriin tutustumiseen ja “hyvien huumeiden” käyttämiseen.

Halut ja nautinnot Foucault’n filosofiassa Foucault tunnetaan ennen kaikkea valtafilosofina, ja nahkarotsikuvien lisäksi netin syövereistä voikin löytää kymmeniä variaatioita meemiformaatista, jossa Foucault väittää ties mitä yhteiskunnallista instituutiota vankilaksi.

Tämä popularisoitu kuva Foucault’n filosofiasta on kuitenkin jokseenkin puutteellinen (kuten varmaan suurin osa Instagramin pastellisävyisistä teoriasivuista on), ja Foucault

25

itse määrittelilkin filosofiansa historialliseksi katsaukseksi niihin eri kulttuurisiin tapoihin, joilla ihmisistä tulee subjekteja. Yksi Foucault’lle erityisen keskeinen subjektiviteetin muoto koskee länsimaisten yhteiskuntien kansalaisten tapaa tunnistaa itsensä seksuaalisubjekteina, mikä on myös “Seksuaalisuuden historia” -sarjan ensimmäisen osan, “Tiedontahdon”, lähtökohta. Foucault’n mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat 1600-luvulta lähtien antaneet seksuaaliselle halulle valtavan diskursiivisen painoarvon, mikä näkyy ennen kaikkea kolmella osa-alueella. Ensinnäkin, seksuaalisessa halussa on länsimaissa kyse tiedosta (savoir).

Foucault’n elinaikana suositun psykoanalyysin sekä kehittyvän lääketieteen piirissä halusta tuli seksuaalitieteen (scientia sexualis) tutkimuksen kohde, jonka totuusarvo - ja samalla totuus itse halun subjektista - saatettiin selvittää tieteellisin menetelmin.

Länsimaissa haluilla on tiedollisen ulottuvuuden lisäksi moraalinen ja normatiivinen aspekti. Yksi Foucault’n filosofian keskeisimmistä käsitteistä on normalisaatio, joka viittaa niihin sääntöihin ja normeihin, joiden perusteella yk-

TEEMA

silöt arvioivat sekä itseään että muita. Seksuaalitieteen piirissä seksuaaliset halut ja niiden toteuttaminen on niin ikään kategorisoitu normaaleihin ja epänormaaleihin, perversseihin ja luonnollisiin, sallittuihin ja kiellettyihin.

Foucault’n mukaan tällaisessa seksuaalietiikan järjestelmässä eettisen toiminnan telokseksi eli päämääräksi nousee normaalius. Liberaalien yhteiskuntien vallankäytölle tyypillisesti tätä normaaliuden vaatimusta ei vahvisteta ainoastaan ulkopuolelta, vaan yksilöt mieltävät itsensä vapaiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi, jotka näin ollen pyrkivät kontrolloimaan käytöstään autonomisesti ja oma-aloitteisesti.

Kolmanneksi, modernit länsimaat fasilitoivat spesifin subjektiviteetin muodon, jossa yksilöt tunnistavat itsensä halun subjekteiksi. Tällaisessa järjestelmässä seksuaalisuus ei niinkään käsitä seksuaalisia tekoja tai käytänteitä vaan identiteettejä: enää yksilöt eivät tee perverssejä tekoja, vaan heidän “epänormaalit” halunsa tekevät heistä perverssejä. Tähän teesiin perustuu myös Foucault’n kritiikki modernin LGBT-liikkeen poliittista diskurssia kohtaan.

Foucault’n mukaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien liikkeiden käsitys subjektiviteetista pohjautuu ideologian progressiivisuudesta edelleen marginalisoituihin haluihin – niihin samoihin haluihin, joiden demonisoinnin, kriminalisoinnin ja patologisoinnin kautta seksuaalivähemmistöjen sortamista on perusteultu vuosisatojen ajan. Tällaisessa järjestelmässä olemme vapaita valitsemaan lukuisista seksuaalisuuksista meille sopivan, mutta emme sitä tapaa, jolla haluamme olla seksuaalisesti vapaita.

Tässä vaiheessa lienee jokseenkin ilmeistä, ettei haluun pohjautuva seksuaalietiikka ole Foucault’n suuressa suosiossa. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä moderni, halun normalisointiin ja patologisointiin perustuva seksuaalitieteen järjestelmä ei ole ainoa tapa ymmärtää seksuaalista subjektiviteettia – päinvastoin, tapamme mieltää itsemme halun subjekteiksi on osa suhteellisen tuoretta kehityskulkua, joka sai alkunsa kristinuskon läpitunkemasta keskiajan Euroopasta ja kulminoitui 1800-luvulla alkaneeseen seksuaalisuuden “diskursiiviseen räjähdykseen”.

“

Seksuaalisuuden historian toisessa ja kolmannessa osassa Foucault siirtyy modernien länsimaiden seksuaalietiikan analysoinnista ajassa taaksepäin antiikin Kreikkaan ja Roomaan.

Foucault’n mukaan antiikin seksuaalietiikka pohjautui halun sijaan nautintoihin, aphrodisiaan, jolla viitataan seksuaalisten nautintojen lisäksi lukuisiin erilaisiin sensuaalisiin, lihallisiin ja esteettisiin nautintoihin. Hyve-etiikan perinnettä mukaillen antiikin kulttuureissa yksilöitä kannustettiin kokeilemaan erilaisia nautintoja, aktiivisesti harjoittelemaan niiden käyttöä ja lopulta hallitsemaan lukuisia toisiaan tukevia nautinnollisia käytänteitä. Foucault kutsuukin antiikin seksuaalietiikkaa seksuaalitieteen sijaan eroottiseksi taiteeksi (ars erotica), painottaen näin nautintojen käytännöllistä, mielikuvituksellista ja taiteellista aspektia halun episteemisen ja patologisen luonteen rinnalla.

Tällaisessa järjestelmässä olemme vapaita valitsemaan lukuisista seksuaalisuuksista meille sopivan, mutta emme sitä tapaa, jolla haluamme olla seksuaalisesti vapaita Kehoihin ja nautintoihin perustuva seksuaalietiikka ei kuitenkaan ole Foucault’lle ainoastaan vaihtoehtoinen seksuaalisen subjektiviteetin muoto. Seksuaalisuuden historian ensimmäisen osan loppupuolella Foucault toteaa, ettei vastarinnan seksuaalisuuden käyttöä vastaan tule perustua haluun vaan kehoihin ja nautintoihin, näin implikoiden, että nykyisen seksuaalietiikan substanssin tulisi muuttua ainakin osittain siihen suuntaan, mitä se kreikkalais-roomalaisessa antiikissa oli. Jotta voimme ymmärtää, mikä motivoi tällaista normatiivista kantaa, lienee syytä avata Foucault’n moraalifilosofiaa hieman. Elämänsä loppupuolella Foucault’n filosofian painopiste siirtyi etiikkaan, jossa hän ammentaa vahvasti valistusfilosofi Immanuel Kantin ajattelusta. Foucault’n etiikassa erityisen keskeistä on hänen moraalinen sitoutumisensa vapauteen siten, miten Kant sen ymmär-

26

“

TEEMA

tää: kykynä toimia autonomisesti ja määritellä itse se tapa, kuinka elämäänsä haluaa elää. Tämä ei kuitenkaan onnistu, mikäli ajatteluamme rajoittavat historiallis-kulttuuriset a priorit;

Mikäli tapamme toteuttaa itseämme pohjautuu mielivaltaisiin rakenteisiin, jotka kulttuurissamme kuitenkin ymmärretään luonnollisiksi, emme loogisesti voi toteuttaa vapauttamme maksimaalisesti. “mahdollisen rajat”, jotka otamme annettuina ja miellämme välttämättömiksi. Mikäli tapamme toteuttaa itseämme pohjautuu mielivaltaisiin rakenteisiin, jotka kulttuurissamme kuitenkin ymmärretään luonnollisiksi (esim. ajatus siitä, että jokainen voi valita itselleen sopivan, selvärajaisen seksuaalisen suuntauksen), emme loogisesti voi toteuttaa vapauttamme maksimaalisesti.

Keskittymällä kehoihin ja nautintoihin voimme Foucault’n mukaan valottaa haluun pohjautuvan seksuaalietiikan historiallis-kulttuurista satunnaisuutta, sillä kehot ja nautinnot eivät täytä niitä historiallisia funktioita, joita halulle on asetettu. Kreikkalais-roomalaisessa antiikissa seksuaalisen toiminnan päämäärä, telos, ei ollut normaalius vaan taitavuus: siinä missä modernien länsimaiden seksuaalietiikka kannustaa yksilöitä käyttämään vapauttaan käyttäytymisensä valvomiseen ja kontrolloimiseen, painottui antiikin seksuaalisuus avoimeen kokeiluun ja mielikuvituksellisuuteen.

Nautintoja ei myöskään ole lääketieteen ja psykologian kehittyessä pyritty mallintamaan tieteellisiin teorioihin halun tavoin, ja haluun liitetty kieli tuntuu nautinnoista puhuttaessa ylipäätään absurdilta: tuntuu omituiselta puhua “normaaleista” ja “epänormaaleista”, eikä nautintoja voi niiden käytännöllisen luoteen takia mielekkäästi jakaa “tosiin” ja “valheellisiin”.

27

Olisi kuitenkin virheellistä ajatella, että eroottinen taide tarjoaisi meille pakokeinon valtarakenteiden ulkopuolelle. Nautintoihin pohjautuva seksuaalinen subjektiviteetti antaa meille enemmän mahdollisuuksia autonomiseen toimintaan seksuaalisuuden saralla, sillä se ei kahlitse meitä analysoimaan halujamme ja kontrolloimaan niiden normaaliutta ja kannustaa meitä sen sijaan kokeilemaan, harjoittamaan ja hallitsemaan valitsemiamme nautintoja. Valtaa itseään nautinnot eivät kuitenkaan murskaa: ne ainoastaan muodostavat uudenlaiset puitteet sille, kuinka ymmärrämme oman subjektiviteettimme ja kuinka vapaita olemme sitä toteuttamaan.

BDSM ja “hyvät huumeet” nautintojen tuominen osaksi kulttuuria Tässä vaiheessa lukija saattaa huomata, että olen onnistunut jotenkin kirjoittamaan tekstin otsikolla “Foucault ja BDSM” mainitsematta jälkimmäistä sanaa kertaakaan, sori. Tälle kehitykselle on kuitenkin hyvä syy (senkin lisäksi, että filosofian opiskelijat sortuvat toisinaan rönsyilyyn). Kuten aluksi mainitsin, mielletään Foucault’n filosofia usein helposti popularisoitavaksi, mikä valitettavan usein tarkoittaa myös hänen ajattelunsa auttamatonta yksinkertaistamista. Niin paljon helpompaa kuin olisi ollutkin kirjoittaa teksti pääteesillä “BDSM on Foucault’n mielestä tosi kova juttu” ja hakea “yliopisto on vankila” –tasoista meemiarvoa, koen, että Foucault’n ajattelun laajempi ymmärtäminen tarjoaa huomattavasti arvokkaamman katsauksen aiheeseen. Tämä kunniallinen tavoite vaatii tarvittavia taustatietoja, jotka toivon tässä vaiheessa lukijalle tarjonneeni. Nyt sitten itse asiaan!

BDSM (lyhenne sanoista bondage, dominance, sadism, masochism) on löyhä yleiskäsite erilaisille seksuaalisille, erottisille tai ihmisten välisiin suhteisiin liittyville käytännöille, johon voi liittyä alistamista, sadomasokismia ja erilaisten roolien omaksumista. Vuonna 1984 toteutetussa The Advocaten haastattelussa Foucault analysoi BDSM-alakulttuuria Yhdysvaltain homoskenessä, argumentoiden, ettei liikkeen tarkoituksena ole ollut paljastaa jäsentensä “salaisia” sadomasokistisia haluja vaan luoda uusia

“

TEEMA

Niin paljon helpompaa kuin olisi ollutkin kirjoittaa teksti pääteesillä “BDSM on Foucault’n mielestä tosi kova juttu” ja hakea “yliopisto on vankila” –tasoista meemiarvoa, koen, että Foucault’n ajattelun laajempi ymmärtäminen tarjoaa huomattavasti arvokkaamman katsauksen aiheeseen. mahdollisuuksia nautintojen kokemiseen.

Yksi syy Foucault’n ilmiselvään nautintojen preferointiin halujen kustannuksella piilee halujen kulttuurisessa seksualisoinnissa. Filosofi Elizabeth Grosz toteaa kirjassaan “Space, Time and Perversion: Essays on the Politics of Bodies”, että hegeliläinen tapa mieltää halu sen kohteen “puutteena” (eng. lack) tai “negaationa” (eng. negation) seksualisoi halun: halusta tulee eräänlainen kyltymätön voima, jonka voi tyydyttää ainoastaan hetkeksi. Foucault’n mukaan BDSM-kulttuuri sen sijaan on hyvä esimerkki nautintojen deseksualisoinnista, sillä kyseinen liike pyrkii osoittamaan, että nautintoja voi tuottaa epätavanomaisilla ja jopa oudoilla tavoilla tilanteissa, jotka vaikuttavat seksuaalisil-

ta mutta eivät ole tiukasti vain sitä. BDSM:n harjoittamisen ei välttämättä tarvitse liittyä lainkaan seksuaalista kanssakäymistä, vaan nautintoja voi löytää esimerkiksi partnereiden välisestä dynamiikasta, keskinäisestä neuvottelusta ja löydetystä luottamuksesta.

Samassa haastattelussa Foucault toteaa (todennäköisesti tahallisen provosoivasti) länsimaisen käsityksen nautinnoista rajoittuvan “juomiseen, syömiseen ja naimiseen”. Yhtenä ratkaisuna tähän yksioikoiseen näkemykseen Foucault ehdottaa huumeiden sisällyttämistä nautintojen joukkoon sen sijaan, että niitä pyrittäisiin rajoittamaan ja kieltämään. Haastattelussa tehdään jokseenkin epämääräinen jako hyviin ja pahoihin huumeisiin, jossa hyvät huumeet määritellään sellaisiksi, joiden avulla saatetaan tuottaa intensiivisiä fyysisiä ja kehollisia nautintoja. Nämä kokemukset voivat Foucault’n mukaan toimia ponnahduslautana sitä narratiivia vastaan, joka pyrkii vapauttamaan repressoidut halut uusien nautintojen tuottamisen sijaan.

Foucault ei väitä, että seksuaalisen suuntautumisen ympärille rakennetut identiteetit eivät ole tärkeitä ja voimaannuttavia ne omaksuneille yksilöille. Uskon, että voimme kuitenkin oppia paljon siitä ajatuksesta, ettei oman seksuaali-identiteetin ultimaattisen totuusarvon löytämisen tarvitse olla päämäärä itsessään, vaan voimme avoimin mielin kokeilla erilaisia asioita ilman, että toimintamme tarvitsee implikoida mitään fundamentaalista meistä itsestämme. P

28

TEEMA

K

Juhlavaa

esäkuisena lauantaipäivänä juhlahumu kattaa Helsingin. Sateenkaariliput on nostettu salkoihin, ja sama kuosi koristaa myös kaupunkilaisten vaatteita, kauppojen julkisivuja ja jopa postilaatikkoja. Osanottajan lähestyessä tapahtuman aloituspaikkana toimivaa senaatintoria käy ihmismassa yhä tiiviimmäksi. Tori itsessään on täyteenahdettu loisteliaiden bilerekkojen valmistautuessa kulkueeseen. Iskulauseiden sijaan tunnelman asettaa jytkyvä musiikki. Kulkueen kulkenut, kaivopuistoon vilttiä levittävä osanottaja voisi kuvitella viettävänsä vappua. Virvokkeita nauttivat kanssaihmiset ovat selkeästi juhlatuulella.

Pride ei tunnu mielenosoitukselta. Tästä huolimatta liike on ollut ja on yhä luonteeltaan poliittinen. Juhlan piirteet ovat paitsi olleet merkittävässä osassa Priden yhteiskunnallisen sanoman muotoilua, mutta toisaalta luoneet ristiriitoja liikkeen merkityksestä ja suunnasta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiallisen aseman ymmärrys auttaa selittämään Priden nykyistä ilmentymää. Merkittävä ero esimerkiksi moniin etnisiin vähemmistöihin on näkyvyys. Heteronormista poikkeavat ovat pyrkineet ja kyenneet peittämään vähemmistöstatuksensa ympäristössä, jossa valtaväestön suhtautuminen on ollut armottoman vihamielistä.

Aikana ennen sosiaalisen median mahdollistamaa verkostoitumista yksilöiden mahdollisuudet mieltää itsensä osaksi yhteisöä ovat olleet rajallisia, etenkin kun aiheesta on jouduttu vaikeamaan ja vallitseva ilmapiiri tuomitsee oman suuntautumisen. Näkyvät kulkueet ja niiden yhteydessä toteutetut juhlat tai piknikit ovat toimineet paitsi vähemmistön jäsenten sosiaalisuuden mahdollistajina, myös joukkotietoisuuden herättäjinä. Lisäksi juhlavia kulkueita on pidetty liikkeen sisäisen koheesion kannalta hyödyllisinä.

29

“

Kuva: Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0

Tämä on kuitenkinedistänyt valkoisten cis-miesten näkyvyyden korostumista muiden kustannuksella.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen alle mahtuu kosolti pienempiä vähemmistöjä, jotka ovat kilpailleet näkyvyydestä liikkeessä. Hyväksyntää ja ylpeyttä korostava Pride on toiminut

TEEMA

aktivismia

yhdistävänä tekijänä kirjaville poliittisille vaatimuksille. Tämä on kuitenkin edistänyt valkoisten cis-miesten näkyvyyden korostumista muiden kustannuksella. Toisaalta kaupallisille sponsoreille houkuttelevampi juhla voisi mahdollistaa myös suuremman äänitorven ihmisoikeuskysymyksille. Jokaiselle pinnalle levitetty Pride näkyy kauemmas, jos vain yhteisö onnistuu pitämään tärkeinä pitämiään arvoja esillä hukkumatta muuhun rytkeeseen.

Kulkue on toiminut viestinä myös valtaväestön suuntaan. Julkisella kaapista tulemisella on ollut erityisen voimakas sanoma aikana, jolloin seksuaalivähemmistöjä on vainottu ja pidetty maan

alla. Tapahtuma irtisanoutuu kirjavassa luonteessaan kaikesta anteeksipyytelystä. Omasta identiteetistä ollaan äänekkäästi ylpeitä, eikä sille haeta hattu kourassa hyväksyntää. Sanoma on luonteva etenkin Priden muutospyrkimysten kohdistuessa politiikkaa laajempaan kulttuuriin. Näkymättömyydestä kieltäytyminen on toiminut uhmakkaana vaatimuksena oman olemassaolon ja elämäntavan hyväksymisestä, eikä vain lainsäädännön tasolla.

Vaikka Pride on ajassamme varsin kansainvälisesti levinnyt ilmiö, on eri maiden seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeustaisteluita tarkastellessa huomattavissa, ettei kyseessä ole ainoa tapa ymmärtää ja muotoilla pyrkimykset yhdenvertaiseen asemaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Priden alkuperämaassa, juhlan muotoon puettu kulkue on toiminut keinona viestiä yhteisön pyyteettömyydestä. Perinteinen mielenosoitus tuo mielikuviin helposti itsekkääksi mielletyn politiikan. Täten juhlan depolitisoivaa vaikutusta voidaan pitää sanoman vastaanoton kannalta hyödyllisenä. Toisaalla asia on, ainakin historiallisesti, haluttu esittää nimenomaan perinteisen politiikan kenttään kuuluvana. Esimerkiksi Tsekissä ja Italiassa Pridelle ominaista juhlavuutta on pidetty liikkeen arvovaltaa vähentävänä.

Esimerkiksi eksentristen asusteiden on nähty vievän yleistä huomiota pois tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä, kohti seksuaalivähemmistöjen miellettyä erikoisuutta. Suhtautumista tällä akselilla voi hahmottaa myös kysymyksenä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamisen tavoitteista. Pridelle ominaista on osoittaa poikkeavien elämäntapojen arvokkuus, mutta tavoitteeksi on saatettu omaksua myös seksuaalivähemmistöjen hyväksyminen osaksi yhteiskuntaa, normaaleiksi miellettyinä kansalaisina. P Teksti: Markus Patomo

30

TEEMA

Kun meidät kylkiluusta veistettin

J

umala loi Aatamin maan tomusta omaksi kuvakseen. Nainen tuli mukaan kuvioon niin sanottuna sivutuotteena Aatamin kylkiluusta. Aatami nimesi hänet Eevaksi ja Eevan tehtävänä oli toimia Aatamin oikeana kätenä, sillä hänen oli määrä olla miehelle apuna. Mielenkiintoistahan tässä kuviossa oli se, että Eeva ei todellakaan ollut Aatamin ensimmäinen valinta, sillä Kabbalan mukaan Aatamin ensimmäinen vaimo Lilith ei ollutkaan ihanteiden mukainen vaimo, kun ei suostunut Aatamia puhuttelemaan kuten hyvän vaimon pitäisi. Onhan se järkyttävää, ettei nainen halua jäädä miehen alaiseksi. Sen verran armoa Aatamille, että ex-vaimon saatanallisilla taipumuksilla saattaa olla vaikutusta eropäätöksen takana, mutta tätähän Kabbala ei meille kerro.

2020-luvun naiseus ei noudata raamatullisia kaavoja, mutta harmittavan paljon samaistumispintaa naiskuvassa on edelleen löydettävissä. Milloin on naisen aika näkyä tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä ja itsenäisenä toimijana? Miksei nainen saa määritellä itseään vapaasti ja päättää omaan kehoonsa liittyvistä kysymyksistä?

No, mahdoton ja irrationaalinen se Eevakin lopulta oli, kun uhmakkaasti kävi syömään kielletystä hyvän ja pahan tiedon puusta omenaa käärmeen vieteltyä hänet. Selkkauksen lopputulemana heidät karkotettiin alastomina Paratiisista. Edellä mainittu on Vanhan Testamentin näkemys. Koraanissa kielletyn hedelmän maistaminen on sentään yhteinen päätös, eikä kokonaan kurittoman Eevan syytä.

Kuvaus kylkiluusta muotoillusta, oman maun mukaan rakennellusta Eevasta, jolla Aatami onnistui korvaamaan uhmakkaan paholaisnaisen Lilithin, ei valitettavasti ole vain kaunokirjallinen vertauskuva taikka uskonnon kirjoitettua perintöä. Eeva ei ole niin kaukana nykypäivänä ilmentyvästä naiskuvasta kuin kuvitella taikka toivoa saattaisi. Samankaltaisia piirteitä pidetään edelleen toivottavina: hymyilevä ja sovinnollinen nainen, joka ei tee itsestään numeroa tai aiheuta ympärilleen konfliktia.

Eevan rooli itsenäisenä toimijana on minimaalinen. Hän on helppouskoinen ja helposti käärmeen vieteltävissä. Hänen ruumiinsa on pala miehen kylkiluuta. Lääketieteellinen elinsiirto on syystäkin anonyymi tapahtuma, ettei kenestäkään tule korvausvelvollista taikka kiitollisuudesta velkaantunutta. Tällaisessa raamatullisessa tilanteessa anonymiteetin rikkoutuminen on kuitenkin aiheuttanut tuhansien vuosien ja miljardien kehonsa autonomiasta luopuneiden naisten kierteen. Nännit on seksualisoitu ja kohtu politisoitu. Korviin voi kuiskuttaa törkeyksiä, jos sellaisia tulee mieleen. Ihoa voi sipaista tai pakaraa puristaa, jos ei vain millään pysty hillitsemään itseään.

Tämän lisäksi naisellisuus on määritelty valmiiksi. Siitä määritelmästä on tehty niin kapea ja klaustrofobinen, ettei yhdenkään naisen ole mahdollista selviytyä siinä vaatimusten viidakossa. Mutta sen voi sanoa, ettei ainakaan kannata olla yhtä uhmakas kuin Lilith ja kertoa Tinderissä olevansa fe

TEEMA

ministi, koska sillä nyt viimeistään karkottaa kaikki miehet.

Ongelman ydin ei suinkaan ole yksittäisten ihmisten käytöksessä tai heidän suhdekäsityksissään, vaan rakenteissa. Yleisen ilmapiirin ollessa hyväksyvä naisen kehoa esineellistäville poliittiselle retoriikalle on Antti Rinteen kaltaisten henkilöiden mahdollista ehdotella suomalaisille naisille synnytystalkoita kuin yksittäisen ihmisen kohtu olisi valjastettavissa suomalaisen yhteiskunnan hyväksi perhepoliittisten strategioiden uudistamiseksi. Sama suunta on huomattavissa myös esimerkiksi Puolassa, jossa aborttilain tiukentaminen otetaan käsittelyyn aina tasaisin väliajoin, sekä Texasissa ja Alabamassa, jossa miespoliitikot äänestivät aborttien totaalisen kieltämisen puolesta.

Poliittisen tasa-arvon toteutumiseen menee Plan Internationalin arvion mukaan ainakin sata vuotta, luultavasti paljon enemmän. Siksi olisikin tärkeää, etteivät naisten itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset olisi poliittisen kentän pelinappuloita, vaan yksilön terveyttä tukeva valinta.

“

Mitä, jos naisen keho olisikin hänen oma päätöksensä, eikä poliittinen debatti tai uskonnollinen arvokysymys?

Suostumus ja kehollinen itsemääräämisoikeus käsitteinä mielletään helposti 2020-luvun vitsauksiksi. Loukkaantuneet suomalaiset julkkiskokit avautuvat artikkeleissa siitä, miten mitään ei saa enää sanoa, ja iltapäivälehtien kommenttikentät täyttyvät valituksista siitä, miten seksin harrastamisesta tehdään liian vaikeaa, kun toiselta pitää kysyä, että saanko koskea ja mielellään myös, että tuntuuko tämä sinusta hyvältä. Käsitteellistettyinä konsepteina

ne voivatkin tuntua vierailta ja ennen kaikkea omasta todellisuudesta vieraantuneelta, mutta eivät ilmiöt näiden käsitteiden takana ole millään lailla uusia tai ihmeellisiä. Ainoa muutos on se, että niihin kohdistuva huolimaton asenne ja normalisoitunut käsitys kyseenalaistuu. Mitä jos raiskaustuomioita ei määrittelisi ainoastaan käytetyn väkivallan määrä, vaan myös suostumus? Mitä, jos naisen keho olisikin hänen oma päätöksensä, eikä poliittinen debatti tai uskonnollinen arvokysymys? On erheellistä kuvitella, etteikö yhteiskuntamme olisi ollut läpi historian sukupuolittunut ja etteikö sillä olisi ollut merkitystä aina aikansa ihmisten asenteisiin.

Käsitteet eivät luo maailmaamme ilmiöitä, mutta aivan varmasti osoittavat yhteiskunnan kipukohtia ja tekevät niistä näkyvämpiä.

Entä jos luomiskertomus olisikin mennytkin toisella tavalla? Olisiko aikamme naiskuva erilainen, jos Jumalan kuva Lilith olisikin todennut Aatamin olleen hyödytön vätys, ja vaihtanut kumppanikseen Eevan? Jossittelu siitä, minkälaisia sukupuolirooleja meillä olisi saattanut olla, jos uskonnot, kirjallisuus ja historian kuvaus olisi tarttunut naiseuteen erilaisesta kulmasta, ei kuitenkaan johda rakentavaan lopputulokseen. Päinvastoin se synnyttää katkeruuden ja turhautumisen tunteita, jotka nakertavat muutokselle avoimen ilmapiirin luomista ratkaisevalla tavalla.

Sen sijaan kannatan käsitteellistämistä ja osoittamista, jopa kaikkein haavaisimpien kipupisteiden tökkimistä niin kauan, että homma muuttuu erittäin epämukavaksi, sillä tätä kautta on mahdollista synnyttää keskustelua ja haluttua muutosta. Alun kysymykset jäävät valitettavasti ilman vastausta, mutta tulevat toivottavasti ajan saatossa koko ajan ajankohtaisemmiksi, sillä jokainen nainen ansaitsee täyden toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden. Yhdenkään naisen ei kuulu olla kylkiluun jatke. P Teksti: Saana Brusiin Kuva: Franz von Stuck: Adam und Eva, Städel Museum Digitale Sammlung

TEEMA

H

omoja ja sotaa ei liitetä toisiinsa lähes koskaan. Suomessa sotakokemusten merkitys kollektiivisessa muistissa kiteytyy talvi- ja jatkosodan yhtenäisyyteen, urheuteen ja voimaan ja etenkin maskuliinisuuteen. Homoseksuaalisuuden saamat kulttuuriset merkitykset taas ovat kapeissa mielikuvissa liitetty outouteen, heikkouteen ja feminiinisyyteen.

Sota ja homous eivät siis ole sopineet yhteen.

Siksi sankarillisten isänmaantoivojen on oletettu olevan heteroita, eikä muita vaihtoehtoja haluttu ajatella vuosikymmeniin sodan jälkeen. Oletus olisikin muuten romahtanut, sillä tietenkin sodassa oli homoja ja miesten välistä seksiä.

Sodanajan

Suostumuksellinen seksi ei ylipäätään ole ollut suosittu aihe sodan muistikulttuurissa, vaikka sota ei merkinnyt seksittömyyttä tai seksuaalisuuden tukahduttamista. Seksistä puhuttiin rintamaporukoissa paljon. Sotilaat repostelivat omilla kokemuksillaan, jakoivat vinkkejä ja unelmoivat tulevien lomien huumasta.

Tarinoinnit nostivat sotilaiden yhteishenkeä ja rikkoivat tiukkaa seksuaalijärjestystä. Sota oli muuttanut yhteiskuntaa äkillisesti ja radikaalisti. Uudessa tilanteessa oli mahdollista venyttää normien rajoja ja muuttaa vanhoja tapoja.

Pitkä seksiä koskenut hiljaisuus alkoi murtua, välillä sellaisella voimalla, että keskustelut menivät mielikuvituksen värittämiin yksityiskohtiin. Sävy saattoi olla hyvinkin roisi. Sotilaiden jutut liittyivät heteroseksiin, mutta myös tiukka heteronormi löyhtyi sodan aikana.

Sota toi satoja tuhansia miehiä yhteen, mikä tarkoitti sitä, että rintamilla miehistä kiinnostuneita miehiä oli enemmän ja lähempänä toisiaan kuin useimpien kotipaikkakunnilla oli koskaan ollut. Sotilaiden yhteiselo oli väistämättä tiivistä sekä henkisesti että fyysisesti.

Jatkuva epävarmuus tulevasta ja kuolemanpelko saivat kaipaamaan hellyyttä ja turvaa.

Toisaalta elämän rajallisuuden konkretisoituminen poisti estoja ja lisäsi kokemisen halua. Kun hylkää perinteisen sotanarratiivin ja tarkastelee asetelmaa queer-näkökulmasta, vaikuttavat sodan olosuhteet täydellisiltä homosuhteiden syntymiselle.

33

Kuva: TOM OF FINLAND (Touko Laaksonen), nimeämätön, 1963

Tulkinnassa on perää. Moni rintamamies tutustui sodassa homoseksuaalisuuteen ensimmäistä kertaa elämässään: kuuli huhuja suhteista sotilaiden välillä, kohtasi homoja tai harrasti itse seksiä muiden miesten kanssa.

Mahdollisuudet eivät rajoittuneet vain rintamalle. Myös Helsingissä elettiin miesten välisen seksin kulta-aikaa. Kaupunki oli pimennetty turvallisuussyistä, ja hämärän tuoma suoja houkutteli miehiä kaupungille etsimään muista miehistä seksikumppania ilman kiinnijäämisen pelkoa. Esimerkiksi Touko Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, on kertonut, että pystyi harrastamaan seksiä sod-

TEEMA

vaiettu seksi

moseksuaalisista teoista. Rangaistuksia seksistä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa on periaatteessa voitu langettaa vetoamalla epäsopivaan käytökseen, mutta tällaisten tuomioiden määrästä ei ole tietoa.

Sota muutti monia yhteiskunnallisia asioita pysyvästi. Vaikutukset eivät valitettavasti yltäneet seksuaalivähemmistöihin. Rauhan tultua hiljainen hyväksyntä seksuaalisuuden eri muotoja kohtaan väheni, homoseksuaalisista teoista langetettujen rangaistusten määrä ampaisi nousuun ja miehet siirtyivät korsuista kaappeihin.

Touko Laaksosen kertoi, että sodanjälkeisen Helsingin kaduilla häntä vastaan käveli useita miehiä, joiden kanssa hän oli harrastanut seksiä sotavuosina. Miehet väistivät katsekontaktia eivätkä olleet tuntevinaan Laaksosta. He ohittivat hänet vaimo ja lapset käsipuolessa.

Osa miehistä, joilla oli sodan aikana ollut seksiä tai seurustelusuhteita muiden miesten kanssa, jatkoivat rauhan tultua elämäänsä heterosuhteissa yhteiskunnan oletusten mukaisesti. Jotkut olivat järjestelyyn tyytyväisiä, toiset taas avioituivat ahtaan ilmapiirin aiheuttamasta pakosta.

Sodan aikana onnistuttiin naarmuttamaan perinteistä heterojärjestelmää, mutta rauha merkitsi paluuta vanhaan kapeaan muottiin. Seksuaalisuuden moninaisuudelle ei ollut sitäkään vähää tilaa, joka sodassa raivautui. Seurauksena syntyi hiljaisuus.

©1963-2021 Tom of Finland Foundation

anajan Helsingissä niin paljon kuin halusi. Se ei ollut itsestäänselvyys.

Homous oli luokiteltu sekä rikokseksi että sairaudeksi. Tavallisen rivisotilaan kohdalla ei kuitenkaan ryhdytty virallisiin rangaistustoimiin kovin helposti. Suhtautuminen homouteen oli vaihtelevaa henkilöstä ja sotilasporukan hengestä riippuen. Ilmapiiri oli rauhan aikaa sallivampi, sillä tuomioita homoseksuaalisista teoista jaettiin sotavuosina vain kourallinen.

Tekoja katsottiin läpi sormien. Toisaalta tuomioiden vähyyteen vaikutti sotilaita koskeva rikoslaki, jossa ei määritelty erikseen pykäliä ho-

Muistitietoa homojen kokemuksista sodassa on jäljellä hyvin vähän, mikä kertoo vaikenemisen kulttuurista aiheen ympärillä. Se muistitieto mitä on, antaakin olettaa, että homoja ja homoseksiä oli enemmän kuin jäljelle jääneitä todisteita. Sodanaikaisista lesbosuhteista muistoja on vielä heikommin saatavilla.

Kiinnostuneita kuulijoita olisi, mutta halukkaita kertojia koko ajan vähemmän. P Teksti: Valpuri Alanen Lähteet: Kinnunen, Tiina ja Kivimäki, Ville, toim.

(2006), Ihminen Sodassa, Minerva: Jyväskylä.

Näre, Sari (2016), Sota ja Seksi, Tammi: Helsinki.

34

TEEMA

35

VUJULIITE

JUHLAVUOSI

Jörjestötoiminta on hauskaa Vuodet järjestötoiminnassa jättävät taakseen rikkaasti rakkaita muistoja. Poleemin toimitus keräsi vuosijuhlien kunniaksi valittuja paloja entisiltä järjestötoimijoilta

Yllä puheenjohtaja Mantila shoppailemassa maittavia eväitä tukun puolella. Reipasta!

37

JUHLAVUOSI

Taloudenhoitaja Vänttinen rentoutumassa rankan vuoden päätteeksi.

Hups! Juhlavalot päätyivät hieman solmuun.

Alla pirteät fuksisitsien järjestäjät yöllisessä siivoustoimessaan ylioppilastalon uumenissa.

38

JUHLAVUOSI

Mistä tulet, minne menet?

Kuka olet Poleemi?

John Helin

V

älillä sitä tajuaa tehneensä hirvittävän virheen. Itselläni se tunne on toki ollut jokapäivästä neljännestätoista ikävuodesta lähtien, mutta tällä kertaa tunteen aiheutti spesifisti edessäni avautuva näkymä Polhon kaikkein pyhimmän konferenssihuoneen pöydästä, joka lainehti sanalla sanoen järkyttävän huonosti organisoituja ainejärjestölehtiä kuudelta vuosikymmeneltä. Joku oli ilmeisesti noudattanut vanhaa kunnon "tunge ne tohon pahvilaatikkoon"- arkistointimetodia ja oli jättänyt senkin kesken muistaessaan olevansa myöhässä Kuppalan krebameiningeistä. Unelmoin samaisista kreboista itsekin, mutta tyhmänä olin mennyt lupaamaan päätoimitustovereilleni tekeväni vujulehteen katsauksen menneistä Poleemeista ja niistä löytyvistä hassuista sutkauksista, ja deadline artsun valmistumiseen oli mennyt kaksi viikkoa sitten.

Huokaisin syvään, käärin hihani ja aloitin ruumiinavauksen. Äkkiä Pyhä Henki otti minut valtaansa. Yhdeksän tuntia myöhemmin herätessä fuugatilastani oli tämä artikkeli valmiina edessäni kivitauluilla. Löytyi niistä muutama

39

suikautuskin, vaikka jotain piti toki jättää poiskin: jälkipolvet eivät tule esimerkiksi koskaan tuntemaan tämän lehden toimituksessa käytyä pohdintaa siitä, onko VOO:n risselle lähtevien paras kaveri, Harri Hylje, tavallinen antropomorfinen hylje vaiko pesunkestävä turri.

Poleeminnälkäistä elämää Hyvän polholaisen yleissivistys kattaa luonnollisesti oman ainejärjestön historiasta vähintään tarinan vuoden 1973 hallituskriisistä, jolloin parhaimpia historiallisia perinteitä kunnioittaen järjestö hajosi opillisten ristiriitojen vuoksi kahtia, ja sillä oli samaan aikaan kaksi erillistä hallitusta, joista kumpikin julisti olevansa ainoa laillinen hallitus. Rooman ja Avignonin hattuhemmojen larppaaminen meni tarinan mukaan parhaimmillaan oikeuteen asti, ja hallitusaktiivit tekivät pitkiä öitä käydessään paperisotaa patentti- ja rekisterihallitusta varten.

Kuten kaikkiin hyviin tarinoihin tähänkin liit-

JUHLAVUOSI

tyy salattua knoppitietoa. Harva tietää nuoren Kimmo Rentolan olleen mukana masinoimassa suurta skismaa pitämällä tunnin mittaista jarrutuspuhetta siitä, miten järjestön istuva hallitus on omalla toiminnallaan hyväksynyt Pinochetin laittoman vallankaappauksen, sekä hirmuhallinnon Chilessä.

Vielä harvempi tietää, että skisman korjaannuttua loi Jumala taivaalle liiton merkiksi Poleemin.

Toinen näistä faktoista saattaa olla sepitettä, mutta ensimmäinen Poleemi kuitenkin ilmestyi pian polhon korjattua välinsä järjestön kymmenvuotisjuhlajulkaisuna. Lehtinen saavutti odottamattoman suuren suosion ja päätös ainejärjestölehden perustamisesta tehtiin.

Poleemin monet vaiheet on talletettu sekä niihin juhlanumeroihin joita noin viiden vuoden välein on järjestön historiassa tasaisesti julkaistu, että vain viitisen vuotta sitten julkaistuun Polhon 50-vuotis historiikkiin ”Tiedettä ja kaljaa”. Tarkempia tietoja ja kertomuksia etsiville suosittelen kyseisten opusten lukemista, joskin Polhon historiakaapin avainten haltijan ja isojalan etsimisessä on monia yhtäläisyyksiä.

Lehden monet vaiheet lienee kuitenkin hyvä jälkipolvien iloksi käydä lyhyesti tässäkin lävitse.

P

Alkuaikojen Poleemi ei muistuttanut juurikaan modernia, seksikästä ja media-alan aallonharjalla olevaa Poleemia. Vaikka lehdessä olikin erilaisia temaattisia kokonaisuuksia, koostuivat lehdet oikeastaan Polholaisten esseistä ja väittelyistä, jotka liittyivät suoraan poliittiseen historiaan tieteenalana. Jonkin aikaa ajatuksena olikin tehdä Poleemista vakava ja akateeminen poliittishistoriallinen julkaisu, jossa keskusteltaisiin tieteenalan tutkimuksesta. Lehti haluttiin eriyttää ”perinteisemmistä” ainejärjestölehdistä ja niiden sisältämästä opiskelijahuumorista. Poliittiseen historiaan ja yhteiskuntataistoon kun ei hymy kuulunut.

Varhaiset poleemit olivat myös sanalla sanoen rumia tai kauniimmin sanottuna voisi luonnehtia niiden ulkoasua vahvan funktionaaliseksi. Lehtien sisältö näyttää modernille

Fuxit! Vär är felet? Teiltä ei ole tullut tähän lehteen vielä yhtään juttua! Mitä tapahtuu kun vanhat kirjoittajat siirtyvät pois autuaammille kirjoitusmaille laiduntamaan? Laittakaahan hihat heilumaan!

Sitten 14.12 järjestää Polho puoliksi Kannun kanssa tdk-bileet, joka tarkoittaa, että jättäkää punttisali väliin ja tulkaa kantamaan kaljaa.

Pääkirjoitusten aiheet vetoavat klassisella ajattomuudellaan myös nykylukijaan. Sari Mattila, lehti 4/91.

katsojalle lähinnä kopiokoneen läpi syötetyiltä kirjoituskoneliuskoilta, jotka on niitattu yhteen.

Nuori lehti ei kuitenkaan selvinnyt edes ensimmäistä vuosikymmentään ilman ongelmia.

Nykyajan neljän numeron vuositahdista ei ollut tietoakaan ja vuodeksi 1981 ei lehdelle löydetty päätoimittajaa. Vakava tilanne pakotti Polhon julkaisemaan niin sanotun ”hätäpoleemin” vuoden 1982 ensimmäisenä numerona.

Tämä numero nimettiin jatkuvuuden takaamiseksi Poleemiksi 1/1981.

Kriisi, sekä opiskelijakulttuurin muutos, muuttivat myös Poleemia. Vaikka ulkoasu säilyikin ennallaan pitkälle 1980-luvulle vaihtui sisältö hitaasti mutta varmasti. Vuosikymmenen loppuun mennessä niin kutsuttuja "hupijuttuja" alkoi näkymään lehdessä enemmän ja enemmän, ja unelmat vakavan akateemisesta tieteenalan keskustelupalstasta haudattiin pikkuhiljaa. 1990-luvulle tultaessa lehden tunnistaakin jo moderniksi ainejärjestölehden ja aikakausilehden risteymäksi.

Seuraavina vuosikymmeninä Poleemin perusolemus ei pahemmin muuttunut, vaikka ulko-

40

JUHLAVUOSI

Näin siis vanhoja perinteitä noudattaen on taas "till kungs" käyty, saatu parleerata maan isäntien kanssa sekä puristeltu lämpimiä käsiä. Tosin se ei lämmittänyt kuin siihen asti kun ovi takanamme läjähti kiinni, sillä pakkanen on pakkanen parleerauksen jälkeenkin.

Jouko Siitonen kävi puhumassa päättäjien kanssa tutkinnonuudistukseta, Lehti 1/76

Kun syysflunssaa poteva assistentti huohottaen kiipeää Bulevardin vanhan tyttökoulun portaita ylös myöhästyneenä saatu, juuri riman ylittävä esitelmä kainalossaan, kun opponentti on huolimattomasti valmistautunut tehtäväänsä ja kun opiskelijat ovat passiivisia, on leikki kaukana. Silloin on turha puhua hauskasta proseminaarityöskentelystä.

Martti Turtola, Lehti 1/82

Älykäs ja henkevä keskustelu on tarpeetonta. Riita ja selvä tappelu opiskelijapolitiikassa ovat ainoa oikea tie kunnon solidaarisuuteen ja yhteistyöhön Eino Ketolan Ostrobotnian viinituvassa julistamista 10:stä käskystä. Lehti 1/81

Tervetuloa siis, kaikki kirkassilmäiset fuksit. Tervetuloa hautaamaan toiveenne akateemisesta oppimisesta. Täällä ei sivistytä.

Täällä suoritetaan!

Fukseille kerrottiin totuuksia lehdessä 2/86

asua kehitettiinkin, ja aiheet muuttuivat aikojen mukana. 2000-luvulla lehdessä vilisi aktiivisia kolumneja, sivut täyttyivät haastatteluista, ja räjähtipä välillä kansilehdille hassuja neonvärejäkin. Jossain vaiheessa lehtien taittamisesta käsin siirryttiin tietokoneisiin, lerppuihin ja korppuihin, ja lopulta modernin päätoimittajan parhaaseen ystävään inDesigniin. Lehtiin ilmestyi jälleen ohjeellisia teemoja, niistä luovuttiin ja ne otettiin jälleen uudelleen käyttöön.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päättyessä Poleemi ilmestyi myös nettiin, ja vuonna 2020 lehteä luotsaamaan valittiin lehden historian päräyttävin päätoimitus. Vuoden 2021 alkaessa Poleemi oli ainoa Yhteiskunnallisen Muutoksen koulutusohjelman järjestöjen lehdistä jota yhä julkaistiin, joskin vuoden mittaan antropologian opiskelijoiden Väki lehti herätettiin myös henkiin.

41

Elämännäköistä Poleemia Neljänkymmenenviiden vuoden aikana Poleemeja on ollut vähintään yhtä monenlaisia kuin päätoimituksiakin. Läpi historiansa lehti on kuitenkin ollut myös vahvasti tekijöidensä näköinen, mistä toivottavasti todistavat myös tätä artikkelia reunustavat lainaukset. Omat tuhruiset sormenjälkensä sen sivuille ovat ikuistaneet aikoinaan melkoinen kööri enemmän tai vähemmän tunnettuja polhon alumneja. Kuten ainejärjestö ja yliopisto myös lehti on elänyt aikansa mukana, kuten sen aihepiireistäkin näkee. Tulikivenkatkuisen seitsemänkymmentäluvun korvasi laajempi epäpoliittisuus ja elämänmakuisuus. Ainoa yhtenäinen poliittinen linja tuntui olevan Paavo Väyryselle naureskelu.

JUHLAVUOSI

Poleemin sivuilla onkin pitkien vuosikymmenien aikana käyty väittelyjä, informoitu opiskelijakuntaa, pohdittu tulevia matkoja, maailmanmenoa ja maalailtu taivaanrantaa. Lehti on toiminut tärkeänä keskustelualustana ja viestinnän välineenä niin opiskelijoiden kesken, kuin myös opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Ajoittain lehdessä käyty keskustelu on myös lähestynyt asiatonta parhaaseen opiskelijalehtityyliin.

keskustelut, väittelyt ja julkiset ainejärjestön tai tiedekunnan linjan haastamiset ovat myös siirtyneet Jodelin yleiselle vessanseinälle, jossa ei mielipiteidensä esittämiseksi tarvitse mennä minkäänlaisen toimituksellisen prosessin läpi, vaan asiattomuudet voi oksentaa täysin anonyymisti julkisuuteen miettimättä niitä muutamia sekunteja enempää.

Pitkään opiskelijajärjestölehdet toimivat myös tiedekunnan seinältä löytyvän ilmoitustaulun ohella järjestön pääasiallisena kommunikaatiokanavana jäsenistöönsä tapahtumista ja merkkipäivistä. Maailman modernisoituessa ja erilaisten teknisten hilavitkuttimien yleistyessä ainejärjestölehden perinteiselle tontille tunki kuitenkin liuta muita toimintoja.

Sähköpostilistat tekivät järjestölle kommunikoinnista entistä helpompaa ja nopeampaa, ja sosiaalisessa mediassa, erityisesti Facebookissa ja pikaviestisovellusten ryhmissä oli huomattavasti notkeampaa markkinoida tapahtumista, ja pitää yllä ainejärjestöpöhinää.

Mikä on siis ainejärjestölehtien osa maailmassa, jossa niiden rooli keskusteluympäristönä ja tiedottajana on korvattu sähköisellä viestinnällä ja internetillä? Poleemia markkinoidaan kirjoittajille mahdollisuutena treenata kirjoittamista, saada hieman kokemusta journalismista ja tehdä juttunäytteitä. Lehden sivuilla pääsee myös kirjoittamaan akateemisten esseiden sijaan hieman kevyempää tekstityyppiä.

Poleemin sivuilta muinaisuudessa löytyneet

Mihin menet Poleemi?

Kaikki tästä on toki omalla tavallaan arvokasta, mutta onko se tarpeeksi lehden olemassaolon oikeuttamiseksi? Pienenvistä painomääristä huolimatta Poleemin painokustannukset ovat Polhon suurin vuosittainen menoerä, ja vaikka siihen HYY:n ainejärjestölehtitukea saadaankin, on se

Opiskelijoista ei enää luoda ajattelevaa, kriittisesti yhteiskuntaan suhtautuvaa sivistyneistöä, vaan heistä koulutetaan byrokratiaan mutkattomasti sopeutuvia rattaita, jotka sen suuremmin ajattelematta toteuttavat annettua funktiotaan.

Jotkut asiat eivät muutu. Leena Riska. Lehti 1/81

"Monet syyttömätkin joutuivat kärsimään", kuvasi muuan opiskelija Stalinin puhdistuksia. Minä hyväksyisin hänet diplomaatiksi ilman ulkoministeriön valmennuskurssia.

Kimmo Rentola pohti kirjatenttejä ja opiskelijoiden persoonallisia vastauksia niihin lehdessä 2/90

Itse en voi kuitenkaan kuitenkaan kahden vuoden opintojen jälkeen peitellä hienoista pettymyksen tunnetta yliopisto-opiskelua kohtaan.

Myöhemmälle historialle täysin tuntemattomaksi jäänyt Juhana Aunesluoma nurisemassa tutkintovaatimuksista lehdessä 2/90.

JUHLAVUOSI

"Aika on suhteellinen käsite" on jo ala-asteella päähän iskostunut hokema. Senhän voi ymmärtää esimerkiksi siten, että ihmisellä on aikaa juuri silloin kun ja siihen mitä hän itse haluaa. Kuppalan siivoamiseen ei kenelläkään ole niin paljon aikaa kuin kahvin juontiin Klixillä.

Terhi Upola pohti maailmankaikkeuden suuria kysymyksiä. 3/2001

Arktinen ilmasto tarkoittaa teoriassa sitä, että kuukauden keskilämpötila ei ikinä nouse yli kymmenen asteen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alueella on helvetin kylmä. Aina.

Nimimerkki "Aimo Tylyttäjä" kävi lomailemassa. Lehti 3/2005

Mielestäni Vekun valitus on täyttä höpöhöpöä. Kuten me kaikki tidämme Vekun ylvästä figuuria pukee vaate kuin vaate. Riittää kun Vekku avaa pari ylänappia niin hänen appereancensa on perfecto. Eihän Tom Jonesillekaan kukaan vittuile ulkonäöstä

Poleemi oli myös hetken aikaa Suomen kovin lifestyle- ja muotilehti, jonka sivuille lähetettiin kivenkovia vaatetusvastineita. Lehti 3/93

silti suuri rasite yhdistyksen taloudelle.

Ainejärjestölehtiä vaivaakin sama ongelma kuin perinteistä printtimediaakin. Kustannusten takia yhä suurempi osa julkaisuista on siirtynyt tuottamaan lähinnä verkkosisältöä, ja fyysisiä lehtiä itseään rahoitetaan mainoksilla. Kannunvalajien Tutkaimen ja Media ry:n Groteskin sisältö ja fokus on siirtynyt enenevissä määrin verkkolehteen Ylioppilaslehdestä puhumattakaan. Poleemissakin on pyritty siirtymään artikkeleiden verkkojulkaisuun, mutta sitä, aivan kuten mainostajien hankintaa lehden sivuillekin, vaivaa päätoimittajien krooninen ajan puute opiskelujen ja muiden vastuutehtävien keskellä. Perinteisesti päätoimittajan tehtäviin kun kuuluu editoimisen ja kirjoittamisen lisäksi myös lehden taittaminen, ja kirjoittajien vainoaminen myöhästyneiden tekstien vuoksi.

Samalla myös lehden relevanttius jäsenistölle voidaan välillä kyseenalaistaa. Joskus vaihtojuttuja, professoreiden haastatteluja ja muita ajankohtaisia tarinoita on lehden sivuilla

43

useamman aukeaman verran ja joskus keskiverto-opiskelijalle merkittäviä asioita on lähinnä pääkirjoituksessa sekä Polhon hallituksen tervehdyksessä.

Joku voisi tässä vaiheessa sanoa ainejärjestölehden itsessään olevan vanhentunut konsepti, joka on olemassa vai pienen piirin rinkionanointia varten. Itse en kuitenkaan usko tähän.

Anonyymin nettihuutelun ja sosiaalisen me-

Vuonna 1978 pohdittiin polhon asemaa historia- ja yhteiskuntatieteiden välissä.

JUHLAVUOSI

Profiililtaan Poleemi poikkesi muista ainejärjestölehdistä jo ensimmäisistä numeroista lähtien, sillä lehden sisältö ei rakentunut naapureiden tavoin vitsien ja pelleilyn varaan.

Alas on vajottu. Jouko Marttila & Tuomo Lappalainen. Lehti 2/85

Saarnat on saarnattu ja avautumisen mahdollisuus siirtyy seuraajalleni. Mietin, olenko ehkä väärinkäyttänyt pj-palstaa laiminlyödessäni ainejärjestön tilan pohdinnan ja käyttäessäni palstaa lähinnä henkilökohtaiseen hurskasteluun.

Anna Salmivaara väärinkäytti pj-palstaa vuoden ajan. Lehti 4/2002

Selailin vanhoja Poleemeja ja totesin, että vuoden kuluessa kolme neljästä puhiksen palstasta käsitteli jollain tavalla Petroskoita.

Eikä poikkeusta tälläkään kerralla. Todisteiden puuttuessa emme kuitenkaan vielä tunnusta kärsivämme Petroskoi-fiksaatiosta.

Terja Tepponen kärsi Petroskoi-fiksaatiosta lehdessä 3/1989

Väyrysen varhaistuotanto tappoi lukijan elämänhalun lisäksi pari tuhatta suomalaista puuta.

Maria Pirkkalainen arvosteli vaalikirjoja. 3/2007.

Jokaista Väyrysen muistelmien lukua tulkitsemaan kutsutaan 1 psykiatri, 2 NKP:n edustajaa (toisen oltava KGB:läinen), istuva presidentti, sekä perustuslakivaliokunta. Näiden yhdessä sorvaama tulkinta on sitten oikea, mikä Olli Rehn ei käytä veto-oikeuttaan ja leimaa lausuntoa Paasikiven-Kekkosen linjan vastaiseksi.

Väyrysen tulevien muistelmien opillista tulkintaa pohdittiin jo 3/1989

Erityisen imarreltu olin siitä, että kehuit minua "taitavaksi historianopiskelijaksi"; tosin olin havaitsevinani lauseessa hienoista sarkasmia. Imarreltu olin myös siitä, että kirjoitukseni oli aiheuttanut reaktion, joskin negatiivisen, mutta reaktion kuitenkin.

Heikki Aittokoski vastasi kriitiikkiin omaan asialliseen tyyliinsä. 2/92

MIKSI meidän opiskelijoiden yhdessä valitsema hallitus ei tee mitään, vaikka VAIKKA päärakennuksen uuden puolen miestenhuone haisee todella pahalle (pissa ja kakka).

Pollen palstalla Hallitus kohtasi vakavaa kritiikkiä. 2/92

44

Koska Poleemin uudet päätoimittajat eivät suostuneet julkaisemaan tällä palstalla tarinoita unistani, joudun pitäytymään asiassa.

Puheenjohtajan elämä on usein täynnä pettymyksiä. Toivo Martikainen, 1/09

Siis ei naispäätoimittaja ja paska ole mikään uusi asia ylioppilaslehdessä Jukka Kortti pohtii ylioppilaslehden historiaa lehdessä 1/2013

Irtolainen - ei niin tylsä kuin Poleemi

Irtolaisen mainos 1.11.2004.

Irtolainen on vihdoin tylsempi kuin Poleemi, sillä sitä ei ole edes olemassa.

Pauli Kettunen on nero.

Kimmo Rentola todisti vahvasti Poleemissa 3/2000

Nyt siis kaikki joukolla historian likasankoja kaivelemaan!

Kirjoittajia rohkaistiin kirjoittamaan teemalla "skandaali". Lehti 3/97

Aihe on ajankohtainen, mutta ei kovin omaperäinen

Heikki Haara kommentoi graduaan riipaisevan tutulla tavalla. 1/2008.

Tutori näytti silmissäni yli-inhimilliseltä, kaikkitietävältä jumalolennolta.

45

Antti Oksanen näki oikein. Lehti 3/88

dian ylitsepursuavan kontentin keskellä on varmasti mahdollista tehdä myös keskiverto-opiskelijalle relevanttia sisältöä. Lyhyesti sanottuna siis sisältöä ja suuntaa on haettava uudestaan, kuten lehden historiassa on toki aikaisemminkin tehty. Se ei toki ole helppoa, ja siinä onkin melkoista pähkinää purtavaksi tulevaisuuden päätoimittajille.

Jotain vaihtoehtoja kuitenkin on. Esimerkiksi Unicafen nurkkapöytien ja Jodelin valitukset ainejärjestöistä ja toimintakulttuureista voisi yrittää maanitella lehden sivuille vaikka nimimerkkien suojiin. 2000-luvun professorien kolumnit, ja miksei vierailijakolumnitkin alumneilta tai yhteiskunnallisilta vaikuttajilta, voisivat myös tarjota mahdollisuuden uusille polholaisille tutustua paremmin henkilökuntaan, joka on entistä suuremman opinto-ohjelman puutteissa jäänyt monille melko tuntemattomaksi.

Aktiivisella viestinnällä ja koordinaatiolla hallituksen ja Poleemin välillä varmaan saisi mainosasiat ja niiden kautta rahoituksenkin kuntoon. Onhan menneisyyden poleemeista löytynyt muun muassa tämän lehden teemaan sopivasti seksikauppojen mainoksia, ja tämäkin päätoimitus on puolivallattomasti harkinnut puolustuspolitiikan rahallistamista myymällä takakantensa Lockheed Martinille.

Huonoa julkisuutta kun ei perinteisen viisauden mukaan ole olemassakaan.

Tärkeintä Poleemin ilosanoman jatkumisessa ei kuitenkaan lopulta ole raha, vaikka sillä maailmaa toki pyöritetäänkin, vaan kaikkien polholaisten aktiivinen osallistuminen ja lehden uudelleenkeksiminen. Jos hallituksen jäsenet, laitoksen väki ja rivipolholaiset kokevat lehden omakseen ja sille löytyy lukijoiden keskuudessa kysyntää, luulisi tästä laajasta rintamasta myös löytyvän kolumnisteja ja kirjoittajia, jotka haluavat tehdä rivikansalaiselle relevanttia ja päräyttävää kontenttia. Tulevat päätoimitukset voivat sitten ryöstökalastaa hyviä, ja miksei huonompiakin, ideoita vaikka sieltä lehtien loputtomasta arkistosta.

Ja ehkä ne lehden internet-sivutkin saadaan joskus kuntoon. P

JUHLAVUOSI

Polho on ystävyyttä avunantoa ja yhteistyötä Teksti: Christa Haag

S

inisen raamatun, Polhon silloisen pääsykoekirjan, sivusta toiseen opetellulle fuksille yliopistomaailma oli syksyllä 2014 täynnä mahdollisuuksia. Poliittinen historia on oppiaineena niin kovin mahtipontisen kuuloinen, että ainakin alkuun tuntui mahdottomalta ymmärtää, saati sitten sisäistää kaikkea uutta oppimaansa. Onnekseni yliopisto-opinnot osoittautuivat hyvinkin nopeasti olevan paljon muutakin kuin vain tenttikirjojen ulkoa opettelua ja massaluennoilla istumista.

Jo fuksisyksynä löysin ainejärjestötoiminnan ilot, ja onnekseni päädyin Polhon hallitukseen taloudenhoitajaksi. Vuoden 2015 vuosijuhlat olivat huikeat (anteeksi omakehu), vaikka monikaan asia ei ole jännittänyt yhtä paljon kuin pankkiin soittaminen, jotta Vanhan ylioppilastalon suurehko tilavuokra maksu saadaan vahvistettua.

Ainejärjestön rahojen pyörittely vaihtui seuraavina vuosina Polhon puheenjohtajuuteen ja Poleemin päätoimittajuuteen, unohtamatta kenties tärkeäintä toimeani toiminnantarkastajana vuonna 2019. Jälkikäteen on tullut moneen otteeseen naureskeltua vakavuutta, jolla ainejärjestötöihin tuli välillä suhtauduttua, mutta opit ovat olleet kultaakin arvokkaampia.

Hallitustyössä tulee pakostakin opittua jotain itsestään ja kanssatovereistaan, kun palkatta jaksaa raataa yhteisen hyvän nimissä.

Poleemi opetti minulle jotain vielä konkreettisempaa. Päätoimittajavuotenani päädyin täysin uudelle alalle vähän sattuman kautta korkeakouluharjoitteluun. Harjoittelua edeltävän haastattelun hoiti polholainen, jonka kanssa jaoimme saman opiskelutaustan lisäksi kokemuksen Poleemin päätoimittajuudesta ja kiinnostuksen historiapolitiikkaa kohtaan. Voiko olla enää polholaisempaa? Näin neljä vuotta myöhemmin voin helposti arvioida, että tuskin työskentelisin samalla alalla edelleen ilman Poleemista saatua kokemusta ja tuota nimenomaista harjoittelua.

Polho ja polholaisuus merkitsevät varmasti eri ihmisille monia eri asioita, niin hyvässä kuin pahassa. Opiskeluaikojen ainejärjestöstä ei välttämättä kannata rakentaa itselleen koko elämän kattavaa identiteettiä, mutta parhaat palat kannattaa ehdottomasti kantaa mukana.

Ystävyys, yhteistyö ja avunanto ovat ainakin itselleni ne kantimet, jotka haluan opiskeluajoiltani säilyttää.

Minulle Polho merkitsee ennen kaikkea rakkaita muistoja, turhan paljon Urho Kekkosta, liian vähän Hilppa-tammaa, venyneitä kokouksia Beauvoirissa ja väljähtänyttä olutta Kuppalassa, mutta mikä parasta ystävyyttä. Ystävyyttä, joka kestää ja jaksaa isosta pyörästä ja yhdestä pienestä pandemiasta huolimatta. P

46

P