Skip to main content

Poiju / Pääsiäinen 2018

Page 1

OTSO REIJONEN osallistuu nuorten pääsiäisleirille Pellingissä

VIA CRUCIS VIRTUAALISESTI

Seurakunnan pääsiäinen Anna musiikin vaikuttaa - mestarillista Mozartia Tuomiokirkossa


kansikuva ja Tuomiokirkon kuva: Markku Pihlaja

POIJU 1/2018 KIRKKOHERRANVIRASTO

Avoinna arkisin klo 9–13 Lundinkatu 5, 06100 Porvoo p. (019) 661 1213 kirkkoherranvirasto.porvoo@evl.fi www.porvoonseurakunta.fi

P

ian on jälleen edessä vuotuiset jääkiekon maailmanmestaruuskisat, ja jos voitto tulee, niin torit täyttyvät. Arvokisavoitoista nouseva ilo saattaa saada suomalaiseen kohtuullisuuden kulttuuriin nähden jopa radikaaleja muotoja. Jotkut saattavat jopa osoittaa spontaaneja hellyyden osoituksia tuntemattomille. Näin kävi erään itselle tuntemattomaksi jääneen henkilön kohdalla, kun hän halasi minua keväällä 2011 Helsingin kauppatorilla jääkiekkohumussa. Näyttää siltä, että vastaavissa tilanteissa vahva yhteisöllisyyden kokemus peittää hetkeksi alleen erimielisyyden, erilaisuuden ja erillisyyden. Torilla ollaan yhtä. Torit ovat ja ovat aina olleet yhteisöille tärkeitä paikkoja. Toreilla ihmiset ovat tavanneet toisiaan, jakaneet kuulumisia, käyneet kauppaa, on tehty politiikkaa, aloitettu vallankumouksia ja tietenkin juhlittu. Torille tuodut asiat, olivat ne riemullisia tai

Diakonian keskusteluajat varataan puhelimitse tai paikan päältä. Puhelimitse: tiistaisin klo 10 - 11 ja klo 13 - 14, puh. 019 66 11 231 tai tiistaisin klo 10-11 diakoniatoimistosta (Lundinkatu 5) tiistaisin klo 13-14 Gammelbackan srk-keskuksesta, (Viertotie 1)

SYKSYN

Torilla tavataan

KON S E RTIT

PORVOON TUOMIOKIRKKO

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo p. 040 538 1716

Lundinkatu 5, 06100 Porvoo p. 0400 619 309

GAMMELBACKAN SEURAKUNTAKESKUS Viertotie 1, 06400 Porvoo p. 040 486 7178

TARKEMPIA YHTEYSTIETOJA: http://www.porvoonseurakunta.fi

POIJU-lehti Toimitus ja taitto: Johanna Luumi johanna.luumi@evl.fi

2

Pääsiäisen rajaton ilo elää sanoissa ja teoissa turuilla ja toreilla.

Muistoissamme: Alla Lasonen-Kokkonen 23.3.1966–30.1.2018 Teologi Martti Lindqvist kirjoitti jossain kirjassaan jotenkin niin, että joidenkin ihmisten kuoleman jälkeen jäljelle jää niin suuri tyhjä tila, että tilaan levittäytyy valtava hiljaisuus. Tämä ajatus tai vertauskuva tuli mieleen kun tammikuun loppu toi tullessaan meitä työntekijöitä ja seurakuntalaisia koskettaneen suruviestin. Kanttorimme Alla Lasonen-Kokkonen menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen tiistaina 30.1.2018. Allan kohdalla edellä mainittu tyhjä tila ja hiljaisuus eivät ole tyhjyyttä ja hiljaisuutta vain vertauskuvallisessa mielessä. Allan tunteneet ja tavanneet muistavat varmasti Allan leveän hymyn, äänekkään naurun sekä iloisuuden ja sydämellisyyden, jotka Allasta näkyivät ja kuuluivat. Allalle usko ja uskonnollisuus olivat luonteva osa kaikkea tekemistä ja olemista. Hyvin usein pienempien jännitysten tai suurempien vastoinkäymisten kohdalla Alla sanoi jotain sellaista, kuin: ”kuule, rukoile sinä minun puolesta.” Tai jos itse sanoi jonkun mieltä vaivaavan asian, niin vastaus oli helposti: ”kuule, minä rukoilen sinun puolesta.” Usko oli vahvaa ja näkyvää. Olen varma siitä, että Allalle oli ilo ja kunnia saada olla työssä

kuva:Pekka Laukkarinen

SUOMALAINEN SEURAKUNTAKOTI

” kuva: Johanna Luumi

Tuomiokirkko avoinna: ti 27.3. klo 10-18, ke 28.3. klo 10-18 to 29.3. klo 14-17, pe 30.3. klo 14-17 la 31.3. klo 10-14, su 1.4. klo 14-17 ma 2.4. klo 14-17 Huhtikuussa: maanantaisin suljettu tiistaista lauantaihin klo 10-14 sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 14-16

pelottaviakin, halutaan saada nähdyiksi, kuulluiksi ja koetuiksi - yhteisiksi. Tilana tori on avoin. Sillä ei ole kattoa eikä seiniä, ja siksi torin tarjoama julkinen tila on joustava. Torille on helppo tulla, ja sieltä on helppo lähteä. Voisi sanoa, että tori tarjoaa raamit matalan kynnyksen yhteisöllisyydelle. Torien sijaan kristityt kokoontuvat ja ovat kokoontuneet juhliensa aikana pääsääntöisesti kirkkoon. Vaikka kirkko onkin rakennus seinineen, kattoineen ja ovineen, niin sillä on paljon yhteistä torin kanssa. Kirkkoon saa tulla omana itsenään Jumalan kohdattavaksi kuulemaan, näkemään, kokemaan ja jopa maistamaan Evankeliumia, yhteistä ilosanomaa. Evankeliumin ilo on pääsiäisen ilo. Se on rajatonta iloa ilman seiniä ja kattoa, jossa ihmisen ja Jumalan todellisuudet nivoutuvat toisiinsa. Pääsiäisen ilo on sitä, että elämä ei jää ihmisen, vaan Jumalan käsiin. Se on yhtä aikaa riemullista ja pelottavaakin. Matteuksen evankeliumi kertoo, kuinka kaksi Mariaa lähtivät Jeesuksen tyhjältä haudalta yhtaikaa riemuissaan ja peloissaan. He riensivät viemään sanaa eteenpäin näkemästään ja kokemastaan. Samaa ilosanomaa viedään eteenpäin tänäkin pääsiäisenä ympäri maailmaa. Pääsiäisen rajattoman ilon ei tarvitse jäädä kirkon seinien sisään, vaan se saa elää sanoissa ja teoissa turuilla ja toreilla. Pääsiäisen rajattoman ilon soisikin saavan kristikunnassa aikaan vähintään samankaltaisia muotoja kuin arvokisavoittojen tuottaman ilon. Pääsiäisen ilon hedelmistä saa myös nauttia huomattavasti useammin kuin esimerkiksi jääkiekon maailmanmestaruusmitaleista. Iiro Salminen seurakuntapastori

kirkon tehtävissä. Sai tehdä työtä ei vain omaksi iloksi ja itselleen, vaan Jumalan kunniaksi ja evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Allalla oli taito elää luontevassa yhteydessä Jumalaan ja kutsua muitakin samaan elämäntapaan.

Janne Kuusitunturi seurakuntapastori


Koskettava Mozart-messu

Sopraano Tuuli Lindeberg on laulanut ja soittanut pienestä pitäen.

Pitkäperjantaina 30.3. klo 16 Porvoon Oratoriokuoro ja Lohjan kaupunginorkesteri esittävät Mozartin suuren C-mollimessun Tuomiokirkossa. Kapellimestarina on Eric-Olof Söderström ja solisteina on Tuuli Lindeberg, sopraano, Melis Jaatinen, mezzosopraano, Jere Martikainen, tenori, ja Heikki Orama, basso. C-mollimessu on Mozartin suurin kirkkomusiikkiteos Requiemin ohella. Molemmat jäivät keskeneräisiksi, mutta täydellisempää ja koskettavampaa musiikkia Mozartilta tuskin löytyy. Mozart sävelsi messun lepyttääkseen isäänsä solmittuaan avioliiton laulaja Constanze Weberin kanssa. Teoksen sopraano-osat on sävelletty tuoreelle vaimolle, joka myös lauloi ne kantaesityksessä. Sopraanosoolot ovatkin teoksen emotionaalisia kohokohtia. Pitkäperjantain tunnelma on aistittavissa heti teoksen mestarillisessa Kyrie-aloituksessa ja erityisesti suurenmoisessa Qui tollis-osassa kaksoiskuorolle. Osa on länsimaisen musiikkihistorian ehkä järisyttävin kuvaus ihmiskunnan synnintaakasta. Konsertti järjestetään yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston kanssa. Lippuja hintaan 20/17 e myydään netticket:ssä ja ovella.

Mikael Helenelund

Musiikkia Tuomiokirkossa

Anna musiikin vaikuttaa Teksti: HANNA-KAISA HARTALA Kuva: HEIKKI TUULI

S

opraano Tuuli Lindebergille musiikki on ennen muuta kommunikaatiota ja jaettuja kokemuksia. Muusikon työn haasteet kannattavat, sillä vastineeksi saa välittää koko inhimillisten tunteiden kirjon. Tuuli Lindeberg kasvoi musiikintäyteiseen arkeen. - Kotona kuunneltiin paljon erityisesti klassista musiikkia. Pienestä pitäen olen soittanut ja laulanut. Nuorena aikuisena valitsin musiikin ammatikseni. Pääinstrumentikseni tuli laulu, ihmisen ääni. Oma keho instrumenttina on kokonaisvaltainen. - Sitä ei voi välillä ottaa irti ja laittaa laatikkoon, Lindeberg toteaa ja vertaa laulajan työtä huippu -urheiluun. - On jaksettava harjoittaa ääntä. Se vaatii valtavasti työtä ja itsekuria. Toisaalta musiikki on kuin illuusiotaidetta. - Taiteilijan on tarkoitus häivyttää yleisöltä ne elementit, jotka ovat työläitä tai vaikeita ja saada ne näyttämään luonnollisilta ja helpoilta. Vaivannäön palkaksi on luvassa paljon iloa ja inspiraatiota: - Kun saavuttaa itseä tyydyttävän taiteellisen tason, saa nauttia työnsä hedelmistä. Esiintyvälle taiteilijalle on suuri ilo, kun instrumentti välittää sitä, mitä haluaa sen välittävän.

Tunteita musiikin välityksellä

Laulajana Lindeberg tahtoo välittää musiikin ja tekstin tarjoamia tunnetiloja, syvintä inhimillistä, mitä on läsnä. - Musiikki on ikään kuin yksi kieli maailman kielten joukossa. Sen välityksellä ihmiset voivat kommunikoida ja jakaa inhimillisyyden ja merkityksellisyyden kokemuksia, Lindeberg toteaa ja painottaa, että jokaisen kokemus musiikista on yksilöllinen. Oikeaa tai väärää reaktiota ei ole. - Laulettu teksti voi välittää tai herättää valtavan kirjon tunteita ja ajatuksia: Ilo, suru, rauha, epätoivo, lohtu, voitonriemu, kokemus pyhästä… Mitä vain! Saa myös loukkaantua, pelätä tai ärsyyntyä. Lindeberg rohkaisee tulemaan konsertteihin ja antamaan musiikin vaikuttaa juuri siten kuin se sattuu sillä kertaa vaikuttamaan. - Elävä esitys on erityinen ennakkoluulottomalle kuulijalle, joka tohtii antautua. Myös esiintyjän näkökulmasta yleisön läsnäolo tarjoaa juuri niitä unohtumattomia hetkiä. Samaa intensiteettiä ei koskaan saavuta äänitteen välityksellä.

Kommunikoinnin väline

Äänitteiden paljous vaikuttaa Lindebergin mielestä ymmärrykseen musiikista. - Nykyaikana musiikin kommunikatiivinen aspekti jää ehkä vähemmälle. Kun esiintyjä ja yleisö eivät ole yhtä aikaa paikalla, ei synny yhdessä jaettua

PERGOLESIN STABAT MATER su 25.3. klo 18 Merja Halmetoja, sopraano, Tuula Paavola, altto, Julia Tamminen, cembalo, Jarkko Yli-Annala, urut ja jousikvintetti. MOZARTIN MESSU C-MOLLI pe 30.3. klo 16 Tiedot ohessa. Liput 20/17 €, netticket.fi HÄÄMUSIIKKIA -JA INFO 25.4. klo 19 Seurakuntien kanttorit KEVÄTKONSERTTI to 10.5. klo 16 Varia Voce & Fantasmi, joht. Jarkko Yli-Annala KEVÄTKONSERTTI la 19.5. klo 17 – Viro ja Suomi 100 v. Viljandin poikakuoro, joht. Riina Trumm & Riimu, SAUNDI, Sancti Amici ja Frida, joht. Minna Wesslund hetkeä. Myös klassisen musiikin konserttiperinne on sellainen, että yleisössä vallitsee hiiskumaton hiljaisuus. Tämä perinne on kuitenkin aika nuori. Lindebergille musiikki on ennen muuta kommunikaatiota. Hän ei tarkoita sitä, että esiintyjä ensin sanoo jotakin, johon yleisö sitten vastaa. Pikemminkin on kyse kontaktista; esiintyjän läsnäolosta ja yleisön vastaanottavuudesta. - Esiintyvällä taiteilijalla on rooli, joka suojaa hänen yksityistä minäänsä kritiikiltä. Toisaalta taiteilija kuitenkin on lavalla hyvin herkkä ja auki monenlaisille asioille, ikään kuin paljastaa itseään. Esiintymisen ilo on tärkeää sekä itselle että yleisölle. On laulettava mielikseen, ettei särje taianomaista hetkeä, joka yhdessä jaetaan.

Vaikuttava aaria

Lindeberg odottaa pitkäperjantaita ja Mozartin C-mollimessua hyvillä mielin. - Jo iso esityskoneisto antaa juhlavan, ylevän tunnun. C-mollimessussa on yksi oratoriokirjallisuuden vaikeimmista aarioista: pitkä, hidas, aineeton ja eteerisen kaunis “Et incarnatus est”. Olen esittänyt messun useita kertoja, mutta aina tämä aaria on pysäyttävä hetki. Myös esiintymispaikka on mieluinen. - Porvoon tuomiokirkko on akustisesti valtavan hyvä, Lindeberg kehuu. - Lisäksi yleisö on lähellä. On mahdollista saada elävä kontakti, aistia läsnäolo. •

3


Teksti: LAURA MÄKELÄ Kuvat: MARKKU PIHLAJA

M

aaliskuisena iltana Tuomiokirkossa pyörii vielä muutama pakkasesta sisään tupsahtanut turisti. Muuten kirkko on tyhjä lukuun ottamatta kastemaljan ympärillä istuvaa porukkaa, joka koostuu neljästä eri-ikäisestä seurakuntalaisesta. Neljäsluokkalaista Tanja Nissiä, ysiluokkaa käyvää Otso Reijosta, eläkkeellä olevaa Terttu Turkkia ja hammaslääkäri Juhani Pautolaa yhdistää se, että he viihtyvät Porvoon suomalaisen seurakunnan erilaisissa jutuissa ja tehtävissä. Myös pääsiäinen on heille merkityksellinen juhla. Tanja Nissi, 11, on ollut jo pienestä pitäen mukana seurakunnan kuoroissa, nimittäin kanttori Minna Wesslundin vetämissä lapsikuoroissa. Tällä hetkellä hän laulaa SAUNDIssa, aikaisemmin Muksuissa ja myöhemmin mahdollisesti Sancti Amicissa, joka on varttuneempien nuorten kuoro.Tanja nyökkää tyytyväisenä ajatukselle, että seurakunta tarjoaa kuoropolun, jota pitkin voi jatkaa laulamista vaikka koko ikänsä. Mikä kuoroharrastuksessa sitten on parasta? - Siellä on tosi kivaa! Kuorossa tuntee olonsa mukavaksi ja se on harrastus, jossa ei ole yksin. Lisäksi on tosi kiva nähdä kavereita, jotka eivät käy samaa koulua, Tanja pohtii. SAUNDI harjoittelee Seurakuntatalolla Porvoon keskustassa kerran viikossa puolitoista tuntia. Tanjan mukaan tyypillinen harjoituskerta alkaa äänenavauksilla, sitten lauletaan, sitten on tauko, jonka aikana pienryhmät harjoittelevat vuorollaan ja lopuksi treenataan vielä kaikki yhdessä. - Minna on tosi hauska ja ystävällinen kuoronohjaaja, Tanja kertoo. Ensi viikonloppuna on kuoroleirin aika Pellingin leirikeskuksessa. Nyt kuorolle ajankohtaista on seurakunnan pääsiäisnäytelmän musiikin harjoittelu. Näytelmää esitetään ennen pääsiäistä esikoulu- ja päiväkerhoryhmille. Palmusunnuntaina klo 13 Gammelbackan kirkossa pääsiäisnäytelmän näkevät kaikki halukkaat messun yhteydessä. Tanja on ollut mukana jo monet kerrat. - Mutta ei siihen tylsisty! Kuoro vie tarinaa eteenpäin, laulut ja kohtaukset vuorottelevat ja liittyvät

Pääsiäisen ilo yhdistää toisiinsa. Me laulamme pääsiäisen tapahtumista, lempparikohtani on puutarhakohtaus, jossa Jeesusta tullaan vangitsemaan, sen laulu on jännittävä. Tanjan omaan pääsiäiseen kuuluu usein perheen reissu Lappiin mummon luokse. Jos pääsiäinen vietetään kotimaisemissa, perinteenä on virpominen yhdessä kylän muiden lasten kanssa. - Silloin on niin pimeää, että mukaan tarvitaan taskulamput, koirat ja perässä kulkevat äidit, Tanja nauraa. Otso Reijonen, 15, on menossa tulevana pääsiäisenä seurakunnan nuortenleirille Pellinkiin. Jos viime vuosien perinteestä pidetään kiinni, siellä leiriläisiä odottaa yökirkko pääsiäisyönä. - Pellingin Pyhän Olavin kappeli on pieni mutta upea paikka, Otso kertoo. Pääsiäisleiri tulee olemaan yksi leiri lisää pitkässä

- Ehtoollisen jakajana saan olla pääsiäiskertomuksessa mukana konkreettisesti, Juhani Paultola (oik.) sanoo. Taustalla Otso Reijonen.

4

jatkumossa. Otso tuli ja jäi mukaan seurakunnan toimintaan juuri leirin kautta lähes kymmenen vuotta sitten. Hän osallistui kouluun meneville tarkoitetulle Ekaleirille, ja onkin sen koommin käynyt kahdella tai kolmella leirillä per vuosi. Porvoossa lastenleireillä ja varhaisnuorten leireillä on aina isosia, eli isoskoulutuksen käyneitä nuoria, jotka ovat leirillä monenlaisissa tehtävissä aikuisten ohjaajien rinnalla. Otso päätti jo kauan sitten haluavansa isoseksi joskus itsekin. - Isoset olivat niin kivoja tyyppejä - ihailin sitä miten hyvin he osasivat olla eri-ikäisten ihmisten kanssa ja miten he hoitivat kaiken. Nyt tavoite on toteutumassa, sillä Otso lähti viime syksynä oman rippikoulun jälkeen isoskoulutukseen eli SEKOon. SEKO tarkoittaa seurakuntakoulua, jossa saa valmiudet niin isosena, kerhonohjaajana kuin Lähetystyö on Terttu Turkin sydäntä lähellä.


käynyt läpi lukuisat kohdat Raamattua sekä oppinut tuntemaan toisensa hyvin.

Viime syksynä Juhani aloitti uudessa vapaaehtoistehtävässä, nimittäin ehtoollisavustajana. Ehtoollisavustaja jakaa ehtoollista messuissa yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa. Ehtoollisavustajilla on yhden illan mittainen koulutus, ja oma messuvuoro tulee kohdalle muutaman kerran syksyssä ja keväässä. - Raamatussa on kaksi selkeästi suurta kertomusta: joulukertomus ja pääsiäiskertomus. Ehtoollisen jakajana saa olla mukana niissä kertomuksissa konkreettisesti, se on hienoa, Juhani sanoo. Ehtoollisen jakaminen on hänen mielestään joka kerta hyvin koskettavaa. - Siinä on yhteyden kokemus Jumalaan, itseen ja lähimmäiseen. Tanja Nissi on mukana pääsiäisnäytelmässä. - Siinä ei tylsisty!

muissa tehtävissä toimimiseen seurakunnassa. SEKOssa on Otson mielestä ollut hauskaa ja opettavaista. - Olen oppinut ryhmänvetämistä, hyvän iltaohjelman pitämistä, iltahartauden ja aamuhartauden pitämistä, kaikkea isoselle tarpeellista. Parasta on se, että tehdään yhdessä, saadaan uusia kavereita ja pidetään hauskaa. Meitä on hyvä vuosikerta tulossa! Tulevalla pääsiäisleirillä pureudutaan tietenkin myös varsinaiseen aiheeseen. Se onkin Otsolle selvä: - Jeesus nousi kuolleista ja meni Taivaaseen. Se tulee olemaan leirillä aika tärkeä juttu. Pääsiäinen on myös Terttu Turkille tärkeä ja iso juttu, oikeastaan se kaikkein tärkein. - Pääsiäisen sanoma – se että Jeesus on kuollut meidän tähden, ylösnoussut ja voittanut kuoleman – on pohja kaikelle muulle. Ilman pääsiäistä ei olisi kristinuskoa! Terttu kiteyttää. Terttu toimii tällä hetkellä seurakunnan luottamushenkilönä. Luottamushenkilöt ovat seurakuntavaaleissa valittu porukka, joka tekee seurakunnan toimintaan ja varoihin liittyviä päätöksiä. Lisäksi Terttu on aktiivisesti mukana lähetystyöhön liittyvissä jutuissa ja muussa seurakunnan toiminnassa. Uskonasiat tulivat Terttua lähelle nuorena, kun hän osallistui muiden porvoolaisteinien kanssa Kansan Raamattuseuran järjestämälle hiihtoleirille Lapissa. - Porvoossa oli herätystä silloin 60-luvulla. Kun muutin Helsinkiin töiden perässä, yhteys seurakuntaan jäi vähemmälle, mutta äidin kuoleman myötä se tuli uudelleen tärkeäksi, Terttu muistelee.

Juhani Pautola on asunut Porvoossa kaksitoista vuotta. Lähes koko sen ajan hän on ollut mukana miesten raamattupiirissä, joka on vuosien mittaan

Via Crucis virtuaalisesti Via Crucis Porvoossa -tukiyhdistys järjestää hiljaisen viikon aikana Via Crucis -vaelluksen, joka toimii älypuhelimella virtuaalimaailmassa. Palmusunnuntain ja pääsiäislauantain välisenä aikana voi kulkea perinteistä Via Crucis -reittiä pitkin Näsinmäeltä Vanhan raatihuoneentorin kautta kirkonmäelle ja kokea menneiden vuosien vaellusten tunnelmat, sävelet ja kuvat, jotka heräävät henkiin AR-sovelluksen avulla. Kun puhelimen kamera suunnataan reitin varrella oleviin numeroituihin kuviin, käynnistyy muutaman minuutin mittainen videoesitys, joka

kuva: Rik Poppius

Terttu Turkille (tak.vas), Otso Reijoselle, Tanja Nissille ja Juhani Pautolalle Tuomiokirkko on tuttu paikka.

Kirkkokahvien tuotto menee lähetystyölle, joka on Tertun sydäntä lähellä. Kirkkokahvirinkiin Tertun pyysi mukaan aikanaan Marja-Liisa Kontula, koko idean äiti. - Luvassa on karjalanpiirakoita ja kakkua, tervetuloa vaan kaikille! Kirkkokahvit on hyvä juttu, siellä saa keskustella ja nähdä kavereita, mikä on aikuisille tärkeää siinä missä lapsille ja nuorillekin, Terttu huomauttaa. Kevään vaihtuessa kesään alkavat perinteiset saunaillat seurakunnan edelleen omistamalla Karijärven leirialueella eli Vanhalla Kariksella. Niissä uidaan, saunotaan, grillataan ja vietetään iltahartaus yhdessä. Terttu kannustaa järjestämään nuorille omaa toimintaa Karijärvellä jatkossakin. - Kesäinen Karijärvi on hieno paikka, komppaavat Otso ja Tanja.

Juhanille pääsiäinen näyttäytyy kaarena, joka eletään eri vaiheiden läpi. - Vietämme sitä perheenä joka vuosi niin, että menemme kiirastorstain iltana messuun. Pitkäperjantai on hiljaisuuden ja lauantai odotuksen päivä. Pääsiäissunnuntai välittää sitten sen ihmeellisen sanoman Jeesuksen ylösnousemuksesta! Kirkon ulkopuolella ilta on jo ehtinyt hämärtyä, mutta lumi valaisee maisemaa. Sanonnan mukaan pääsiäisenä aurinkokin tanssii. Sitä on hyvä odottaa läpi hiljaisen viikon, joka huipentuu seurakunnan yhteiseen juhlaan. •

Pääsiäisen ohjelma löytyy Poijun takakannesta! kertoo hiljaisen viikon tapahtumista. Vaellus alkaa Näsinmäen huoltorakennuksen pohjoiskulmalta. Reitin varrella on yhteensä yhdeksän pistettä, joista viimeinen sijaitsee Tuomiokirkolla. Koko vaellus videoesityksineen vie puolisen tuntia. Palmusunnuntaina 25.3. ja pitkänäperjantaina 30.3. Näsinmäen lähtöpisteellä on paikalla nuoria oppaita klo 13–16 opastamassa sovelluksen lataamisessa ja käytössä. Ilmaisen Arilyn-sovelluksen voi ladata omaan puhelimeen myös ennakkoon joko Google Play -kaupasta tai App Storesta. Sitä voi testata kohdistamalla kamera alla olevaan kuvaan. •

Tänä vuonna pääsiäissunnuntaina Terttu on järjestämässä kirkkokahveja, jotka vietetään jumalanpalveluksen jälkeen Tuomiorovastilassa lähellä kirkkoa.

5


Tiistaisin varataan diakonian keskusteluaika

Autetaan vähävaraisia porvoolaisia arjen hankinnoissa

Maaliskuusta alkaen diakonia vastaanotolle ei ole enää tarvinnut jonottaa. Oma keskusteluaika varataan tiistaisin joko puhelimitse tai paikan päällä. Varaa aika puhelimitse tiistaisin klo 10-11 tai klo 13-14 puh. 019 66 11 213. Ajan voi varata myös käymällä Lundinkadun diakoniatoimistossa tiistaisin klo 10-11 tai Gammelbackan seurakuntakeskusessa (Viertotie 1) tiistaisin klo 13-14. •

Maaliskuussa keräsimme varoja kolmilapsiselle yksinhuoltajaperheelle, joka elää äidin kotihoidontuen varassa. Tavoitteena oli saada perheelle uusi sohva, jonka hankinta uutena oli välttämätöntä perheen allergioiden, homeelle altistumisen ja astman vuoksi. Rahat kerättiin Kotimaanavun nettikeräyksen kautta. Kiitos lahjoittajille! Rahat ovat nyt kasassa ja pian perheen ainoa nojatuoli saa rinnalleen sohvan, johon koko perhe toiveidensa mukaisesti mahtuu yhdessä istumaan. Paikalliset keräykset käynnistyvät aina tarpeen mukaan. Diakoniatyöntekijä määrittelee keräyskohteen ja perheen taloudellisen tilanteen. Lahjoituksia kerätään kirkon Kotimaanavun www.lahjoitaapua.fi -sivuston kautta. Lahjoituksen voit tehdä joko nimelläsi tai nimettömänä. •

Löydä oma paikkasi Kiinnostavatko vapaaehtoistehtävät? Porvoon seurakuntien, Porvoon kaupungin ja alueen eri toimijoiden vapaaehtoistyöt löytyvät kaikki yhdestä osoitteesta. Klikkaa itsesi vapaaehtoistyo.fi -sivustolle ja löydä oma paikkasi. •

K AR JAL AN P I I R AKK AKI E R R E

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Nyt on mahdollisuus tehdä omasta seurakunnastasi yhteisö, joka toimii ja näkyy myös sinun mielestäsi tärkeissä asioissa. Kiinnostaako sinua vaikuttaminen Porvoon suomalaisessa seurakunnassa? Haluaisitko uudistaa toimintaa? Asetu rohkeasti ehdolle! Seurakuntavaaleissa 18.11.2018 valitaan seurakuntaasi uudet luottamushenkilöt. He päättävät mm. siitä, ketkä valitaan seurakunnan työntekijöiksi, minkälaista toimintaa seurakunnassa järjestetään, mihin seurakunnan rahoja käytetään ja myös siihen, ketä maallikkojäseniä kirkolliskokoukseen valitaan. Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä, eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Viime vaaleissa valituista luottamushenkilöistä alle 30-vuotiaita oli vain 6 %. Miten pääsee ehdokkaaksi? Ehdokkaaksi voit asettua liittymällä ehdokaslistalle, perustamalla oman valitsijayhdistyksen tai kertomalla kotiseurakunnan kirkkoherranvirastoon kiinnostuksestasi toimia kirkon päättäjänä. Vaaleihin laaditaan useammasta ehdokkaasta koostuvia ehdokaslistoja. Ehdokkaita voi asettaa valitsijayhdistys, johon kuuluu vähintään seurakunnan 10 äänioikeutettua jäsentä. Nyt on sopiva hetki miettiä asiaa. Ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018. Lisätietoja: www.seurakuntavaalit.fi. •

Teksti: JOHANNA LUUMI Piirros: LIINA LUUMI

K

erroin tänään lounaalla 18-vuotiaalle tyttärelleni, että opiskeluaikoinani elin käytännöllisesti vain karjalanpiirakoilla. Muutaman vuoden popsinnan jälkeen ne edelleenm maistuivat, nyttemmin ne jäävät kyllä syömättä. En nuorempana ja muutamaa lanttia köyhempänä miettinyt ruoka-arvoja, tärkeintä oli saada vatsa täyteen edullisesti. Monet opiskelijat ja vähävaraiset elävät jatkuvasti tätä kitkuttavaa arkea. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat juuri nämä vähävaraiset, joille jokapäiväinen selviäminen arjesta tekee tiukkaa. Tämä voi johtaa juuri edellämainittuun ”karjalanpiirakkakierteeseen” - kun on vähän rahaa, tulee ostaneeksi hal-

valta vaikuttavia eineksiä, pikaruokaa tai alelaarista ”vähän sitä, sun tätä”. Diakoniatyö avustaa vähävaraisia perheitä ruokamenoissa. Silti vähällä pitää pärjätä. Tämän vuoden Yhteisvastuuteema sai meidät seurakunnassa miettimään ruokayhtälöä: miten saada vähän rahalla ruokaa, joka on sekä maukasta että ravitsevaa? Ammattiapua etsittiin ja sitä löytyikin jopa yllättävän läheltä. Edupolin ensimmäisen vuoden kokkiopiskelijat ottivat haasteen vastaan ja käärivät hihansa. Yhdessä erityisopettaja Sirkku Mentulan kanssa he alkoivat pohtia rahan ja laadukkaan ravinnon kultaista keskitietä: mm. porkkanaa, punajuurta ja yrttejä. Riittoisaa ja ravitsevaa! Päämääränä kokkausohjeet, joissa niin ravintoarvot kuin makukin ovat kohdallaan. Reseptikirjanen valmistuu keväällä. Voi olisipa minulla ollut se silloin muinoin opiskeluaikanani, niin ehkä karjalanpiirakat maittaisivat vieläkin. • Porvoon suomalainen seurakunta toteuttaa reseptikirjan yhteistyössä Edupolin Hott17-kokkiopiskelijoiden kanssa. Ravintorikkaista arjen resepteistä kootaan keittokirjanen, joka jaetaan diakonia-asiakkaille ruoka-avustuksen yhteydessä. Ps. Karjalanpiirakoissa ei sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta yksipuolinen ruokailu ei liene suositeltavaa kenellekään.

kuva: Ulla Juselius

Hiilijalanjälki pienemmäksi Teksti: MINNA KAJASTE Kuva: ULLA JUSELIUS

Kirkkoherra valitaan kesäkuussa

Seurakuntayhtymän kiinteistötoimessa on vuodenvaihteesta lähtien körötelty kohteesta toiseen myös sähköautolla. Toinen iso askel kohti ympäristöystävällisyyttä on maalämmön käyttöönotto Tuomiokirkolla. Tarve pienentää hiilijalanjälkeä on huomioitu myös seurakuntayhtymässä. Kiinteistötoimeen hankittiin vuodenvaihteessa sähköauto, jolla kiinteistöstä toiseen kulkeminen sujuu ekologisemmin. - Jos käyttökokemukset ovat hyviä, tavoitteena on kaluston uusimisen yhteydessä lisätä vähitellen sähköautojen määrää, toteaa kiinteistö- ja hankintapäällikkö Dan Tallberg.

Seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran 6. kesäkuuta. Kirkkoherran virkaa ovat hakeneet Anna-Tiina Järvinen, Katariina Kiilunen, Aarne Kiviniemi, Ulla Lumijärvi, Juha Ropponen, Henrik Wikström, Leena Väyrynen-Si, Antti YliOpas sekä kaksi hakijaa, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen. •

Hautaustoimen päällikkö Markku Blom puolestaan kertoo, että hautausmaan valaistusta on uusittu vähemmän energiaa kuluttaviin ledeihin. - Näsinmäen hautausmaan koko valaistus uusitaan vaiheittain ensi vuoteen mennessä, nyt ledeillä valaisee jo kolmasosa hautausmaan valaisimista. Myös

Kirkkoherra Heikki Hakamies jää eläkkeelle virallisesti joulukuun alussa, työtehtävät päättyvät toukokuussa.

6

Kiinteistöpuolen monitoimimies Risto Piela on tyytyväinen uuteen sähköautoon.

sisähuoltohallin valaistus on vaihdettu ledeihin, jatkaa Blom. Suurin yksittäinen uudistus on Tuomiokirkon öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön. - Muutoksella tavoitellaan ympäristöystävällisempää lämmitystapaa, ylläpitokustannusten maltillistamista sekä omavaraisuutta. Tavoitteena on saada maalämpö käyttöön ennen seuraavan lämmityskauden alkua, kertoo Dan Tallberg. •


Yhdessäoloa perheille

Puuhailta maanantaina16.4. klo 16.30 - 19.00 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa.

Ruustinna-kahvila tekee hyvää!

Yhteisvastuu-Ruustinna pe 4.5. klo 13-15 Porvoon suomalaisella seurakuntakodilla, Lundinkatu 5. Mahdollisuus osallistua lipaskerääjäksi. Muut kevään Ruustinna-kahviot pe 6.4., 20.4. ja 18.5. klo 13-15.

Perhepäivä Gammelbackan seurakuntakeskuksessa perjantaina 27.4. klo 9-15. Yhdessäoloa, ohjelmaa lapsille ja aikuisille, askartelua, leikkiä, laulua yms. Aamupala, lounas sekä kahvi päivän päätteeksi. Aikuiset 10 e, lapset 4-11 v. 6 e, alle 4-vuotiaat maksutta.Tiedustelut ja ilmoittautuminen 4.4. alkaen, Janne Kuusitunturi, 0400 492 775.

Pääsiäismyyjäiset la 24.3. klo 10-14 Porvoon suomalaisella seurakuntakodilla, Lundinkatu 5

Yhdessä – Tillsammans tiistaina 8.5. klo 9.30-12 Tuomiorovastin pappilan pihalla, Suomenkyläntie 6. Mukana olevat toimijat: seurakunnat, perhe-asiainneuvottelukeskus, Porvoon kaupunki, Liikuntapalvelut, avoin varhaiskasvatus sekä Folkhälsan ja MLL.

KÄSITÖITÄ JA KEVÄTILOA KOTIIN mm. pajutöitä, yksilöllisiä kortteja ja koristeita, kasseja, koruja, käsitöitä lähetyskentiltä LINNUNPÖNTTÖJÄ KIRPPUTORIPÖYTÄ LEIVONNAISIA rahka- ja karjalanpiirakoita, kakkuja, tuoretta leipää TOIMINNALLINEN PÄÄSIÄISPOLKU kaikenikäisille klo 11 ja klo 12 Taivaskappelissa, 4.krs. Kesto noin 30 min. KAHVILASTA kanakeittoa, vohveleita, kermavaahdolla & hillolla kahvia, teetä ARPAJAISIA

kuva: Kulttuurikeskus Sofia

Suosittu Perheleiri Pellingin leirikeskuksessa 18.-20.5.2018. Yhdessäoloa perheen kanssa, saunomista, hyvää ruokaa, hiljentymistä ja tutustumista muihin lapsiperheisiin. Leirin hinta 38 e/aikuinen ja 24 e/4-11-vuotias lapsi. Paikalle voi tulla omin kyydein tai seurakunnan bussikuljetuksella. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Janne Kuusitunturi puh. 0400 492 775, janne.kuusitunturi(at)evl.fi.

Markkinoilla tavataan!

Seurakunta on mukana Porvoon markkinoilla to 24.pe 25.5.2018. Tervetuloa juttelemaan ja tutustumaan.

Kevätretki toukokuussa

Seurakuntaretkellä ke 23.5. tutustumme Vuosaaren Merimieskirkkoon ja lähetysyhdistys Kylväjän toimintaan Tikkurilassa. Ruokailemme buffet-pöydän ääressä upeassa Kallvikin niemessä sijaitsevassa kulttuurikeskus Sofiassa. Lähtö klo 9.15 suomalaiselta seurakuntakodilta, Lundinkatu 5. Takaisin Porvoossa olemme n. klo 15. Retken hinta (sis.lounaan) 20 e. Retkelle mahtuu mukaan 30 henkeä. Ilmoittautuminen lähetyssihteerille p. 040 7410103.

Kesäkauden avaus 5.6.

Porvoon tuomiokirkon kesäkausi alkaa tiistaina 5. kesäkuuta. Tuolloin strattaavat niin suven urkuvartit (ti ja to klo 12) kuin nuorten pyörittämä Tapulikahvila (ti ja to klo 11-15). Kansainvälisen luontopäivän tunnelmissa järjestetään kirkon pihalla Suloinen suvihetki -yhteislaulutilaisuus klo 12.30. Huonon sään yllättäessä siirrymme laulamaan Pikkukirkkoon. Tortaina 7.6. klo 19 alkaa kesän ensimmäinen Musiikkia tuomiokirkossa -konsertti. Ilmaiskonsertit jatkuvat torstaisin koko kesän.

Myyjäisten tuotto lähetystyölle ja yhteisvastuukeräykselle

Lisätiedot: www.porvoonseurakunta.fi 2. Pääsiäisen lempiruokasi? Mämmi. 3. Tänä vuonna on tullut 30 vuotta kuluneeksi pappisviran avaamisesta naisille. Miten itse päädyit toimimaan pappina? Olin Porvoossa ensin 15 vuotta seurakuntalehtorina, naisteologina ja vastuualueinani olivat nais- ja päiväkerhotyö. Pidin useita äiti-lapsipiirejä. Niissä äidit pyysivät kastamaan lastaan. Myös entiset rippikoululaiset pyysivät vihkimään avioliittoon ja kastamaan lapsiaan. Näin seurakuntalaiset kutsuivat minut pappisvirkaan. Eläkepappi Aino Mäki-Punto on edelleen tuttu näky seurakuntakodilla.

4. Mikä on pappina toimiessa parasta? Entä vaikeinta?

7 kysymystä

Parasta myötäeläminen ihmisten iloissa ja suruissa. Vaikeinta saarnan tekeminen.

Haastattelu: JUHA TAKALA Kuva: JOHANNA LUUMI

Vuoden 1986 pääsiäisenä olin piispa Wille Riekkisen vetämällä raamattuteologisella täydennyskurssilla Israelissa. Pitkänäperjantaina näin Jerusalemissa useita ristisaattoja. Ryhmämme vaelsi sinä päivänä kuumuudessa kuivunutta joenuomaa pitkin Jerusalemista Jerikoon. Pääsiäisaamuna vietimme

rovasti Aino Mäki-Puntolle

1. Mikä Sinulle on tärkeää pääsiäisessä? Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ellei Jeesus olisi noussut ylös kuolleista, ei kristinuskoa olisi.

alakuva: Rik Poppius

kuva: Hanna Ikäheimo

ILMOITTAUTUMINEN - alle kouluikäisten kesätoimintaan ja syksyn kerhoihin alkaa 26.3. - koululaisten kesän leireille ja päiväleireille alkaa 26.4.

ehtoollista pääsiäishaudalla. Porvoossa on jäänyt mieleeni pääsiäisjumalanpalvelus vuonna 2006. Osallistuimme Alfa-kurssilaisten kanssa jumalanpalveluksen toteuttamiseen mm. viemällä ristikulkueessa alttaripöydän tarvikkeet ja lukemalla tekstejä. Itse olin liturgina. Se oli juhlavaa.

6.Olet viettämässä merkkipäivää keväällä, urheilutoimittajan kysymys: ”Miltä nyt tuntuu? En oikein tajua, kuinka vanha 70-vuotias on. Mutta sitten kun ajattelen, että ensimmäiset rippilapseni täyttävät tänä vuonna 60 vuotta ja että ensimmäiset isoseni ovat jo täyttäneet 60 vuotta ja jotkut heistä ovat jo eläkkeellä, on pakko myöntää, että olen jo aika vanha.

7. Mitä terveisiä haluat lähettää Poijun lukijoille? 5. Olet viettänyt monta pääsiäistä työn merkeissä, mitä on jäänyt työpääsiäisestä mieleen?

Haluan toivottaa heille siunattua pääsiäistä Filippiläiskirjeen 4. luvun sanoilla: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!... Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” •

7


PÄÄSIÄINEN 2018 MESSUT JA HARTAAT HETKET PÄÄSIÄISEN MUSIIKKI Pergolesin Stabat Mater su 25.3. klo 18 Tuomiokirkossa. Merja Halmetoja, sopraano, Tuula Paavola, altto, Julia Tamminen, cembalo, Jarkko Palmusunnuntain messu Gammelbackan Yli-Annala, urut ja jousikvintetti. Vapaa pääsy. seurakuntakeskuksessa klo 13. Mukana Riimu- ja SAUNDI-kuorot, soitin- Mozartin Messu c-molli pe 30.3. klo 16 yhtye Castellum, joht. Minna Wesslund. Tuomiokirkossa. Messun yhteydessä pääsiäiskuvaelma. Porvoon Oratoriokuoro & Lohjan kaupun ginorkesteri, joht. Eric-Olof Söderström, Tuuli Lindeberg, sopraano, Melis Jaatinen, HILJAISEN VIIKON MAANANTAI 26.3. mezzo, Jere Martikainen, tenori, Heikki ”Jeesus Getsemanessa” Orama, basso. Liput 20/17 €, netticket.fi Hiljaisen viikon hartaus klo 18 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. (sis. palvelumaksun) PALMUSUNNUNTAI 25.3. ”Kunnian kuninkaan alennustie” Palmusunnuntain messu Tuomiokirkossa klo 10.

Mukana Vox Consolationis –kuoro, joht. Julia Tamminen.

Porvoon tuomiokirkko avoinna Hiljaisen viikon ti 27.3. klo 10-18 Hiljaisen viikon ke 28.3. klo 10-18 Kiirastorstaina to 29.3. klo 14-17 Pitkäperjantaina 30.3. klo 14-17 Lankalauantaina 31.3. klo 10-14 Ensimmäisenä pääsiäispäivänä su 1.4. klo 14-17 Toisena pääsiäispäivänä ma 2.4. klo 14-17 sekä tilaisuuksien yhteydessä.

YHTEINEN PÄÄSIÄISLOUNAS KIRKKOKAHVIT JA -KYYDIT

HILJAISEN VIIKON TIISTAI 27.3. ”Jeesus tutkittavana” Hiljaisen viikon hartaus klo 18 Kevätkummun seurakuntakeskuksessa, Sammontie 1.

pääsiäissunnuntaina 1.4. klo 11.30 (ja klo 13 messu) Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Lounaan hinta 10 euroa. Ilmoittautumiset ennakkoon 23.3. mennessä Maria Jylhälle puh. 0400 914 533.

HILJAISEN VIIKON KESKIVIIKKO 28.3. ”Jeesus tuomitaan” Hiljaisen viikon hartaus kello 18 Tuomiokirkossa. Janne Näreranta, laulu ja Merja Halmetoja, urut.

PÄÄSIÄISMYYJÄISET

KIIRASTORSTAI 29.3. ”Pyhä ehtoollinen” Kiirastorstain messu klo 13 Tuomiokirkossa. Mukana Laulupiiri, joht. Merja Halmetoja. Kiirastorstain messu klo 18 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Mukana Sancti Amici - ja Frida-kuorot, joht. Minna Wesslund. Kiirastorstain messu klo 20 Tuomiokirkossa. Varia Voce, Teemu Ahola, sello

VIIVÄHDÄ PÄÄSIÄISALTTAREIDEN ÄÄRELLÄ

la 24.3. klo 10-14 Porvoon suomalaisella seurakuntakodilla, Lundinkatu 5. Tuotto lähetystyölle ja Yhteisvastuukeräykseen.

PÄÄSIÄISPOLKU

kaikenikäisille la 24.3. klo 11 ja 12 Pääsiäismyyjäisten yhteydessä Porvoon suomalaisella seurakuntakodin Taivaskappelissa, 4 krs.

Kirkkokahvit sunnuntaisin Tuomiokirkon messun jälkeen Tuomiorovastin pappilassa lähetystyön hyväksi. Kirkkokyydit liikuntarajoitteisille 25.3. klo 10 Palmusunnuntain, 29.3. Kiirastorstain klo 13 ja 1.4. klo 10 Pääsiäissunnuntain messuun. Kirkkokyytipyynnöt lauantaihin (Kiirastorstain messuun viim. keskiviikkona) klo 12 mennessä puh. 040 0210040.

OLLAAN YHTEYDESSÄ Porvoon tuomiokirkon Palmusunnuntain ja Ensimmäisen pääsiäispäivän messun voi kuunnella myös Internet-sivujen kautta: www.porvoonseurakunta.fi/yhteys

TUTUSTU MYÖS

Pääsiäiseen Facebookissa ja Instagramissa #porvoontuomiokirkko #kirkkoporvoossa

PITKÄPERJANTAI 30.3. ”Jumalan karitsa” Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10 Tuomiokirkossa. Jeesuksen kuolinhetken hartaus klo 15 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. PÄÄSIÄISYÖ 31.3. Pääsiäisyön messu klo 23 Tuomiokirkossa. PÄÄSIÄISPÄIVÄ SUNNUNTAI 1.4. ”Kristus on ylösnoussut!” Pääsiäispäivän messu klo 10 Tuomiokirkossa. Mukana Ville Salonen ja Merja Halmetoja, laulu, Jarkko Yli-Annala, urut. Pääsiäispäivän messu klo 13 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Mukana Kamppulakuoro, joht. Jarkko Yli-Annala. TOINEN PÄÄSIÄISPÄIVÄ MAANANTAI 2.4. ”Ylösnousseen kohtaaminen” Toisen pääsiäispäivän messu klo 10 Tuomiokirkossa.

WWW.PORVOONSEURAKUNTA.FI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Poiju / Pääsiäinen 2018 by Porvoon suomalainen seurakunta - Issuu