Porvoon suomalainen seurakunta
1/2016
-kiinnity kirkkoon Porvoossa Ylösnousemuksen mysteeri Avilan Teresan askelissa
Partiossa ei ketään jätetä yksin
Via Crucis tuo pääsiäisen kosketusetäisyydelle 1
Kuva: Linnea Ekstrand
Sancti Amici -kuoro levyttää Seurakunnan nuorten kuoro Sancti Amici on klassiseen musiikkiin suuntautunut seurakunnan kuoro, jonka ”perusjengi” on ollut koossa yli kymmenen vuotta. Nyt on levynteon aika. - Olen ylpeä taitavasta porukastani ja onnellinen, että on saatu mahdollisuus taltioida tämä taito, vaikka ajatus levytyksestä tuntuikin aluksi työläältä, kertoo Sancti Amicin kuoronjohtaja, kanttori Minna Wesslund. Alunperin rovasti Aino Mäki-Punto keksi idean levytyksestä. Hän ehti useamman vuoden ”kuiskia kuoronjohtajan korvaan” ennen kuin levytyspäätös viimein tehtiin loppuvuodesta. Levynjulkaisukonsertti pidetään Tuomiokirkossa huhtikuussa. Sancti Amici on nuorten kuoro, joka käsittää myös lauluyhtye Fridan. Nimen ovat keksineet vuosia sitten kuoron ensimmäiset jäsenet, kaksi poikaa ja neljä tyttöä. Levytyksessä on ollut mukana 14 kuorolaista - vaikkakin Sancti Amicissa laulaa tällä hetkellä kaiken kaikkiaan kaksikymmentä 12-19 -vuotiasta tyttöä. Uusia kuorolaisia aloittaa vuositSanaseppo, kirkkoherra Heikki Hakamies on yksi Kotimaa24-sivuston blogisteista. Blogikirjoitukset ovat luettavissa sivustolta. Sieltä löytyvät myös laajaa medianäkyvyyttä saanut kirjoitus palavasta pensaasta sekä ”Jeesus diggaa suakin.” Lue myös uusi pääsiäiskirjoitus osoitteesta: www.kotimaa24.fi
tain, mutta ”perusjengi” on ollut koossa jopa yli kymmenen vuotta. Kuorolaiset ovat siis kulkeneet yhdessä pitkän taipaleen. -Yhtä paljon kuin kuorolaiset ovat oppineet minulta, olen oppinut heiltä, kanttori kertoo ja jatkaa: -Aänittäjä Klaus Hildén ihmetteli kuoron jaksamista ja positiivisuutta sekä tosissaan olemista. Suurempia voivotuksia ei ollut ja kaikki ymmärsivät, vaikka olikin jo ehkä lauantai-ilta pitkällä, että homma on hoidettava. Levyn äänityskokemus yhdistää jo valmiiksi yhteen hitsautuneita nuoria. Lue nuorten haastattelu sivulta 11.
Henkilöstöuutisia Pastori Mervi Lahola siirtyy eläkkeelle kesäkuun alussa. Avoinna ollutta seurakuntapastorin virkaa haki 58 hakijaa. Helsingin tuomiokapituli antaa viranhoitomääräyksen uudelle seurakuntapastorille seurakuntaneuvoston esityksen pohjalta kevään aikana. Porvoon suomalaisessa seurakunnassa ovat aloittaneet pastori Sara Toivanen sekä lastenohjaajat Piia Tupelin (pyhäkoulutyö) ja Jenni Pihlaja. Erityisnuorisotyöntekijä Maria Rauha on palannut virkavapaalta tehtäväänsä ja toimii tänä keväänä myös yhteisvastuukeräyspäällikkönä seurakunnassamme. Toinen keräyspäällikkö on diakoniajohtaja Pasi Nieminen. Kappalainen Antti Yli-Opas jatkaa toistaiseksi vs. kirkkoherrana Ruotsinpyhtään seurakunnassa, hänen sijaisenaan jatkaa pastori Laura Mäkelä.
2
Porvoon suomalainen seurakunta KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna arkisin klo 9-13 Lundinkatu 5, 06100 Porvoo p. (019) 661 1213 kirkkoherranvirasto. porvoo@evl.fi www.porvoonseurakunta.fi DIAKONIAVASTAANOTTO KESKUSTASSA ti klo 10-12, ke 12-14, to klo 12-14 Lundinkatu 5, 06100 Porvoo p. 019 661 1231 DIAKONIAVASTAANOTTO GAMMELBACKASSA ti klo 13-14 Viertotie 1, 06400 Porvoo p. 019 661 1300 TARKEMPIA YHTEYSTIETOJA: www.porvoonseurakunta.fi Kannen kuva: Markku Pihlaja
Kuva: Markku Pihlaja
Ylösnousemuksen mysteeri Avilan Teresan askelissa
SUOMALAINEN SEURAKUNTAKOTI Lundinkatu 5, 06100 Porvoo p. 0400 619 309 GAMMELBACKAN SEURAKUNTAKESKUS Viertotie 1, 06400 Porvoo p. 040 486 7178 PORVOON TUOMIOKIRKKO Kirkkotori 1, 06100 Porvoo p. 040 538 1716 POIJU-lehden toimitus Tiedotussihteeri Johanna Luumi p. 0400 744 613 johanna.luumi@evl.fi OLLAAN YHTEYDESSÄ!
Jeesus eli inhimillisen elämän, jota voimme kutsua ”lihaksitulemisen mysteeriksi”. Siihen kuuluu koko hänen elämänsä syntymästä aina kuolemaan ja ylösnousemukseen asti. Pyhä Ihmisyys tarkoittaa Kristuksen ihmisyyttä, joka on noussut kuolleista. Ylösnoussut Kristus on elävä, hän elävöittää sisimpäämme ja koko elämäämme. Hän on universaali ja iankaikkinen. Hän kohtaa meidät ja kutsuu meitä ystävyyteen ja rakkauteen. Evankelistat kirjoittavat tästä ja se on totta tänäkin päivänä. Henkilökohtainen kokemus kohtaamisesta Ylösnousseen Kristuksen kanssa avaa ymmärryksemme. Niin kauan kuin elämme ja olemme ihmisiä, meille on siten tärkeää pitää Herraa silmiemme edessä ihmisenä. Hengellisellä tiellä edistyessämme Vanha minä kuolee. Kuolemaa seuraa ylösnousemus. Matka oman minän kohtaamiseen ja antautuminen Jumalalle saattaa tuntua kuiluun hyppäämiseltä. Saan kohdata Jumalan, joka on aina ollut minussa. Se on enemmän kuin näky. Se on valloitus, syvää rakkautta ja kunnioitusta, jossa rakkaus muuntaa olemustamme. Jumalalle antautuminen ja rakkaus Häntä kohtaan johtavat syvään rauhaan. Paavalin sanoin: ”En elä minä vaan Kristus elää minussa”. Rukoileminen ei ole omissa ajatuksissamme kulkemista, vaan Kristuksen ihmisyyden mietiskelyä. Hengellinen vaeltaja voi mietiskellä ylösnousseen Kristuksen kuvaa apuna käyttäen.
3
Kristus on rauhassa, kivut ovat poissa, mutta kärsimyksen arvet näkyvät vielä: orjantappurakruunu, verijäljet, hikipisarat. Kuolema ja ylösnousemus kulkevat yhdessä, kuten Johanneksen evankeliumissa. Ei ole ilon huutoja ilman toivottomuutta. Ylösnousemuksessa ei unohdeta kipuja, joita vastaan on taisteltu, koska kärsimys maailmassa jatkuu. Me Kristuksen opetuslapset alamme auttaa Ristiinnaulittua auttamalla maailman kärsiviä. Voimme kokea olevamme kasvotusten Jumalan kanssa tai kokea Jumalan läsnäolon valtavan mysteerin fyysisesti. Lukemattomia kertoja olemme kuulleet leskien kertomuksia, jossa he kertovat tuntevansa rakkaan puolisonsa läsnäolon kuoleman jälkeen. Samalla lailla voimme tuntea, kun emme ole rakastamaamme henkilöä fyysisesti lähellä. Tunnemme kuitenkin rakkaamme läsnäolon. Entä silloin, kun sisälläni on toinen persoona, joka täyttää minut, mutta en voi koskea enkä nähdä häntä? Mutta Hän on arjessani, seuranani kaikessa tekemisessäni ja osoittaa minulle suosiotaan. Ulla Lumijärvi diakoniapappi Avilan Teresa (1515– 1582) on espanjalainen nunna ja rukouksen opettaja. Pastori Ulla Lumijärvi ja TT Antonio Mas ovat kirjoittaneet kirjan Uskon hiljainen vallankumous Avilan Teresan askelissa (2011).
Teksti LAURA MÄKELÄ Kuvat MARKKU PIHLAJA
Via Crucis tuo pääsiäisen kosketusetäisyydelle Tänä vuonna Porvoossa seurataan taas Jeesuksen kärsimystietä, kun Via Crucis -vaellus vie katsojat mukaan pitkäperjantain tapahtumiin. Kuvaelman ohjaaja Kim Gustafsson näkee Jeesuksen ja opetuslapset pakolaisina omassa maassaan. Hän uskoo, että pelko väistyy, kun suomalaiset ja maahanmuuttajat tekevät asioita yhdessä.
Kim Gustafsson muistaa, kuinka koulussa aikoinaan kerrottiin tarinaa Jeesuksen viimeisistä päivistä, kärsimyksestä ja kuolemasta. ”Onko siinä pakko käydä niin”, pikkupoika ajatteli silloin. Onko Jeesuksen pakko kuolla? Kaksi vuotta sitten Gustafsson näytteli Juudasta Porvoon Via Crucis -kuvaelmassa, jota esitettiin pitkäperjantaina yli 2000 katsojalle. Silloin hänellä oli mielessään sama kysymys. Entä jos Jeesuksen ei olisikaan pakko kuolla? Gustafsson leikitteli ajatuksella vastanäyttelijänsä Juhani Rajalinin kanssa. Entä jos Juudas ei kavaltaisikaan Jeesusta? Jeesusta ei vangittaisi eikä hän kuolisi. Mutta Juudas kavalsi Jeesuksen. Gustafsson näytteli kohtauksen niin kuin se oli käsikirjoituksessa ja niin kuin se on kerrottu Raamatussa. Juuri tuo kohtaus on jäänyt väkevimpänä Gustafssonin mieleen. –Hetki ennen kavaltamista. Siinä oli se suurin lataus. Sitten se olikin jo tehty, Jeesus oli kavallettu. Ja välittömästi seuraavassa kohtauksessa Juudas jo katuu, mutta ei enää saa tehtyä tekemättömäksi. Tänä vuonna Via Crucis esitetään jälleen, ja nyt Kim Gustafsson ohjaa teoksen. Siinä on hänelle paljon tuttua. –Käsikirjoitus on sama, musiikki ja roolivaatteet ovat samat kuin aikaisemmissa esityksissä vuosina 2012 ja 2014. Mutta tietenkin luvassa on myös uutta tulkintaa, uusia juttuja ja painotuksia. Omat yllätyksensä Via Crucikseen tarjoavat myös luonto ja sää. Kuvaelma esitetään ulkona, ja katsojat kulkevat näyttelijöiden kanssa Näsinmäen hautausmaalta Raatihuoneen torille ja lopuksi Tuomiokirkon mäelle. –Kaikki on siis mahdollista. Lintuparvi voi lehahtaa keskelle kohtausta tai asteita voi olla miinus viisi! Toisaalta luonto voi tarjota sellaisen bonuksen kuin edellisellä kerralla: täydellisen auringonlaskun juuri oikeaan aikaan.
4
Kim Gustafsson valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta viisitoista vuotta sitten. Hän asunut ja tehnyt teatteria Suomen lisäksi Kreikassa, Hollannissa, Ruotsissa
ja Norjassa. Porvoon seudulta, Pellingistä kotoisin oleva taiteilija asuu nykyään Helsingissä, mutta huomaa työskentelevänsä Porvoossa vähän väliä. Viime vuonna hän sai Porvoon kulttuuripalkinnon. Gustafsson on kaksikielisen Itä-Uudenmaan teatterin (Östra Nylands teater) perustajajäsen, ja hän vastaa Borgå folkakademin teatteritaiteen opetuksesta. –Folkakademissa eli Akanilla maahanmuuttajat voivat opiskella ruotsia muun muassa teatterin keinoin. Linja on ollut suosittu ja myös tehokas, Gustafsson iloitsee. Maahanmuuttajia on mukana myös Via Cruciksessa tänä vuonna. Tämänkertaisen teoksen teemana on Gustafssonin mukaan pakolaisuus. –En päätynyt teemaan siksi, että nyt tässä ajassa kaikkien pitää käsitellä pakolaisuutta. Pikemminkin kävi niin, että luin Uuden testamentin tekstejä Jeesuksesta uudestaan ja uudestaan. Huomasin, että pakolaisteema on tekstissä, eikä siitä pääse mihinkään, Gustafsson kertoo. Hänen mukaansa Jeesus ja opetuslapset ovat pakolaisia omassa maassaan. –He ovat joukko nuoria miehiä, jotka vaeltavat paikasta toiseen. Heillä ei ole kotia, ja he elävät almujen varassa. On vääjäämätöntä nähdä heidän tarinassaan samaa kuin mitä pakolaiset tänä päivänä kokevat. Gustafsson olisi halunnut maahanmuuttajia isoihinkin rooleihin, mutta halukkaita ei löytynyt helposti. Jotkut pelkäsivät saamaansa huomiota mielipideilmaston takia. Se on ohjaajan mielestä sääli. –Sitä suuremmalla syyllä on tärkeää, että teemme tällaisia projekteja yhdessä! Kim Gustafsson haluaisi, että kaikki saisivat kokea sen saman kuin mitä koettiin Folkakademin joulujuhlassa viime jouluna. Juhla tehtiin yhdessä porvoolaisten ja Porvooseen muuttaneiden turvapaikanhakijoiden sekä maahanmuuttajien voimin. –Paikalla oli eräs nuori, joka on todella taitava laulamaan. Toteutimme esityksen, jossa hän lauloi oman kulttuurinsa perinteistä kansanlaulua, minä puolestani meidän perinteen kansanlaulua, ja lisäksi laulun päälle
- Luin Uuden testamentin tekstejä Jeesuksesta uudestaan ja uudestaan. Huomasin, että pakolaisteema on tekstissä. - Kim Gustafsson
Via Crucis kärsimysnäytelmän kaksikielisen käsikirjoituksen ja
musiikin takaa löytyvät paikalliset tekijät. Käsikirjoitus on Maria Peuran ja Tua Forsströmin. Musiikista vastaavat kanttorit Mikael Helenelund, Minna Wesslund ja Jarkko Yli-Annala. Erityisesti Porvooseen kirjoitettu käsikirjoitus ja musiikki ovat olleet pääsiäisdraaman kivijalka. Porvoon Oratoriokuoron yli 40 laulajaa ovat Eric-Olof Söderströmin johdolla olleet kuorona keskeisessä osassa. Via Cruciksen kenraaliharjoitus on 24.3. klo 20. Ensi-ilta on 25.3. klo 20. Vaellus kulkee Näsinmäen hautausmaalta Porvoon tuomiokirkolle.
lausuttiin vanhaa juhlallista Tomten -runoa. Kokonaisuus osoitti, miten samanlaisia meidän perinteemme ovat, kun mennään tarpeeksi syvälle. Millainen harmonia niistä syntyikään! Tuollaisen kokemuksen jälkeen pelolla ei enää ole sijaa.
Tämän vuoden Via Cruciksessa Jeesusta esittää Simon Häger, muun muassa Svenska Teaternista tuttu näyttelijä. Kim Gustafsson arvelee, että Jeesuksen rooli on jokaisen näyttelijän unelma ja kauhu. –Jeesus on hahmo, johon kohdistuu aivan valtavasti odotuksia ja josta ihmisillä on vahvoja näkemyksiä. Siksi on tärkeää, että näytelmää tehdessämme valitsemme jotain, johon tartumme ja jota korostamme Jeesuksen kohtalossa,
5
ohjaaja pohtii.
Oman haasteensa Jeesuksen roolin rakentamiseen tuo Gustafssonin mukaan se, että kirkkohistorian lähteiden mukaan Jeesus ei ollut puoliksi ihminen ja puoliksi Jumala, vaan yhtä paljon molempia. Miten tuoda tuo ristiriita näyttämölle? Jeesus suuttui ja suri, koki ihmisen tunteita. Kuitenkin hän on myös Jumala, joka kuoli ristillä ja nousi kuolleista. Tätä Jeesuksen tietä seurataan taas pitkäperjantain illan hämärtyessä Porvoossa. Kim Gustafsson uskoo, että luvassa on jotain erityistä. –Kuvaelmassa on mukana se pieni ihmeellinen magia. Se on näytelmä, mutta se tulee lähelle katsojaa. Se tuo pääsiäisen kosketusetäisyydelle.
Teksti LAURA MÄKELÄ Kuvat MARKKU PIHLAJA
Partiossa ei jätetä ketään ulkopuolelle Sara Lahtiselle ja Meri Rouhiaiselle partio on elämäntapa, joka on opettanut avoimuutta ja yhdessä tekemisen iloa. Porvoon suomalainen seurakunta toimii kahden porvoolaisen partiolippukunnan taustayhteisönä.
Meri Rouhiainen, 18, ei unohda erästä iltaa partiossa seitsemän vuotta sitten. Hän oli partiotaipaleensa ensimmäisellä yön yli kestävällä vaelluksella, jolle lähdettiin ryhmittäin suurleirillä. Merin ryhmä oli pahasti jäljessä muista, alkoi tulla myöhä, seuraavaa rastia ei tahtonut löytyä ja hienoinen epätoivo valtasi alaa. Silloin Merin ryhmän johtaja, nuori itsekin, päätti, että nyt pysähdytään hetkeksi. Ryhmä istuutui rinkiin, sytytti taskulamput ja lauloi laulun, jonka säe kuuluu: ”Ilta pimenee, tulenliekkimme meitä valaisee”. Sitten jatkettiin matkaa. –Siitä tuli rauhallinen olo kaiken keskellä, Meri muistaa. Nyt Meri on itse ohjaaja 10-vuotiaiden Ritariperhoset-ryhmässä, yhdessä Sara Lahtisen, 16, kanssa. Molemmat ovat jo pitkän linjan tekijöitä porvoolaisessa Polunlöytäjät-lippukunnassa, Meri on ollut mukana partiossa yksitoista vuotta ja Sara kymmenen. Saran omassa Telttahöperöt-ryhmässä on kuusitoista nuorta, mikä on aika iso luku Saran ikäisten keskuudessa.
Polunlöytäjien taustayhteisönä on Porvoon suomalainen seurakunta, samoin kuin Metsänkävijät-lippukunnan. Metsänkävijät kokoontuvat Gammelbackan seurakuntakeskuksen tiloissa, Polunlöytäjät puolestaan Tuomiokirkon albavarastossa. Albavarasto on juurikin se tila, josta esimerkiksi konfirmoitavat rippikoululaiset hakevat albat juhlapäivänään. Se sijaitsee sopivasti piilossa, Tuomiokirkon pihapiirissä, vanhassa puisessa rakennuksessa. Albavarasto toimii hyvin partiolaisten kolona, Mitä partiossa tehdään? Partiolaiset kokoontuvat viikoittain kokoontumispaikassaan. Koloilloissa leikitään, ollaan yhdessä ja harjoitellaan muun muassa erätaitoja, luovan ajattelun taitoja, kädentaitoja sekä luonnontuntemusta. Partiotoimintaan kuuluvat retket, leirit ja vaellukset. Partioon kuuluu olennaisesti myös kansainvälisyys. Lippukunnat järjestävät tapahtumia, juhlia ja tempauksia. Partio-ohjelma kaikille ikäkausille sijaitsee osoitteessa ohjelma.partio.fi.
6
kuten kokoontumistilaa partiossa kutsutaan. Seinillä on partiolippuja vuosien takaa. Keittiössä voi leipoa, mikä onkin pienempien partiolaisten suosikkipuuhaa. Merille ja Saralle partio on elämäntapa. –Elämäntapaan kuuluu se, että tehdään kaikenlaista ja että tehdään yhdessä, Meri sanoo. Partiossa nuoret ohjaavat nuoria, vaikka mukana on tietenkin myös aikuisia, kuten Saran äiti. Saran mielestä on hyvä, että ryhmänohjaajat ovat iältään lähellä ryhmäläisiä. Silloin he tietävät, mikä minkäkin ikäisiä kiinnostaa ja miltä itsestä tuntui olla vaikka 10-vuotiaana partiossa. –Sekin on hyvä, että partiossa saa aina katsoa vähän eteenpäin, että kohta minä saan tehdä tuota ja kohta minä pääsen tuohon tehtävään. Partio innostaa vastuuseen, Meri pohtii. Partiossa on hänen mielestään myös aivan erityinen henki, josta on vaikea sanoa mistä se oikein tulee. Sen vain aistii. –Missä tahansa ollaankin, vaikka eri puolilla maailmaa, ollaan ystäviä!
Saman aistii täällä ihan omassa partioryhmässä: tullaan toimeen, vaikka ollaan erilaisia persoonia. Joltakulta saa aina tukea. Partio on tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohde. Kun laskiaisena vietettiin keräyksen avajaisia Porvoon tuomiokirkossa ja seurakunnassa muutenkin, Sara ja Meri sekä muita partiolaisia oli mukana erilaisissa tehtävissä ja kertomassa elämäntavastaan. Yhteisvastuukeräyksen tuotolla tuetaan nuorten elämänhallintataitojen kehittymistä ja osallisuutta partiotoiminnan avulla. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria etsitään ja ohjataan partion pariin muun muassa tukemalla köyhistä perheistä tulevien nuorten partioharrastusta. Keräysvaroin tuetaan myös Sisupartiotoimintaa, jossa mukana olevat lapset ja nuoret ovat pääosin aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisia. Merin ja Saran mielestä partio sopii hyvin keräyskohteeksi, kun tarkoitus on ehkäistä nuorten syrjäytymistä. –Partiossa tehdään ensimmäisestä päivästä lähtien selväksi, että täällä kaikki tehdään yhdessä, ja niin myös tehdään. Ketään ei jätetä ulkopuolelle, Meri sanoo. –On ryhmänvetäjän vastuulla ottaa kaikki huomioon, Sara jatkaa. Meri kertoo oppineensa partiossa avoimuutta eli valmiutta ottaa ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat. –Partion kautta tiedän, että ihmiset ovat erilaisia ja että se on rikkaus. Koulumaailma voi olla nuorelle toisinaan raaka, ja monissa harrastuksissakin on paljon kilpailua. Partiossa pääasia on yhdessä tekemisellä. Partiosta moni ujompikin on saanut ystäviä. Suomen Partiolaisten jäsenmäärä on kääntynyt huimaan kasvuun viime vuosina. Ehkä sekin kertoo, että partiolle on yhteiskunnassa nyt paljon tilausta. Saran mielestä suurleireillä voikin kohdata unohtumattoman näyn. –Kun näkee yhtäkkiä tuhansia partiolaisia samassa paikassa, tajuaa että meitähän on aika paljon.
Meri Rouhiainen (vas.) ja Sara Lahtinen ohjaavat 10-vuotiaiden Ritariperhoset-ryhmää yhdessä.
Yhteisvastuutapahtumat Porvoossa: SUNNUNTAINA 24.4.
LIPASKERÄYSTEMPAUS
Kello 13 alkavan messun yhteydessä Partiolaisten kirkkopyhä Gammelbackan seurakuntakeskuksessa, Viertotie 1.
Tule lipaskerääjäksi perjantaina 15.4. klo 16-18 sekä perjantaina 13.5. klo 16-18. Aloitus ja info seurakuntakodin kahviossa klo 16 alkaen.
LAUANTAINA 30.4.
Poikkea myös Ruustinnakahviossa!
Vapunaattona kello 14-16 Sima, munkki ja penkki -tapahtuma Runeberginpuistossa. Iloista yhdessäoloa, partioaiheisia kilpailuja ja yhteislauluja. Simaa ja munkkia myynnissä tapahtuman aikana nautittavaksi.
7
Tuotto yhteisvastuukeräykselle perjantaina 15.4. klo 13-15. Ruustinna -kahvion löydät suomalaisen seurakuntakodin kahviosta, Lundinkatu 5, 1krs.
Pääsiäinen Kuvat: Kaapo Valkeavirta
Hiljaisen viikon ja pääsiäisen mietiskelyä Asetu paikkaan, jossa saat olla rauhassa. Hengitä syvään ja karista jännitykset kehosta ja mielestä. Istu tuolille tai lattialle hyvään asentoon, jossa voit rukoilla. Pyydä Jumalan läsnäoloa lausumalla hiljaa hänen nimensä. Ole tietoinen Hänen mielenkiinnostaan sinua kohtaan. Pyydä Pyhää Henkeä valaisemaan mielesi ja jätä sydämesi avoimeksi Jumalan puhuttelulle Hänen sanassaan. Pyydä, että saat rukouksen aikana jonkin erityisen armon osoituksen; kärsivällisyyttä, syvempää rakkautta Jumalaa kohtaan, syvempää Hänen tahtonsa tuntemista, Hänen sinuun kohdistuvan huolenpitonsa rikkaampaa ymmärtämistä. Se voi olla myös itkua, kyyneleitä. Lue Raamatun kohta hitaasti (ääneen), lue uudelleen kunnes jokin sana tai sanonta vetää sinua puoleensa ja alkaa olla merkityksellinen sinulle. Pysy tämän sanan tai sanoman äärellä, maistele sitä, nauti siitä. Seuraa sisäistä liikettä itsessäsi. Jos tunnet rauhaa, pysy tämän tunteen vallassa. Jos jokin häiritsee sinua, tarkkaile tunnettasi,
mihin se johtaa sinua, mitä se tahtoo sanoa sinulle. Kun luet evankeliumia, näe Kristus ihmisenä, joka kokee nälkää, janoa, vastenmielisyyttä, väsymystä, kiusattuna olemista ja kärsimystä, ja jonka tulee kasvaa uskossa, luottamuksessa, toivossa ja rakkaudessa. Evankeliumeissa voit asettaa itsesi kertomuksen eri henkilöiksi. 1. päivä: Jeesuksen rukous Getsemanessa Mark. 14:33-42 2. päivä: Jeesuksen sisäinen kamppailu Joh. 12:23-33 3. päivä: Kiirastorstai Matt. 26:14-75, 27:1-66. 4. päivä: Ristiinnaulitseminen Joh. 19:17-30, Luuk. 23:46 5. päivä: Hautaaminen Luuk. 23:50-57 6. päivä: Ylösnousemus Joh 20:11-18 7. päivä: Iloitse Fil 4:4-13. Arkiretriitin ohjeiden mukaan diakoniapappi Ulla Lumijärvi
8
8
Pääsiäisen hartaat hetket Palmusunnuntai 20.3. Klo 10 Messu Tuomiokirkossa Klo 13 Messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Messussa musiikkinäytelmä ’Suuri pääsiäinen’ Mukana Riimu, SAUNDI, Castellum -kuorot.
Klo 19 Jean Gilles: Requiem Tuomiokirkossa. Porvoon Oratoriokuoro & OMA Orchestra, Joht. Eric-Olof Söderström. Vapaa pääsy.
Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijasta käytetty pajunoksia. Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.
Seurakunnassa tapahtuu Kuva: Kaapo Valkeavirta
Viime vuoden Pääsiäisalttari Tuomiokirkolla.
Hiljaisen viikon maanantai 21.3. Klo 19 Hiljaisen viikon hartaus Pikkukirkossa ”Jeesus Getsemanessa”
Hiljaisen viikon tiistai 22.3. Klo 19 Hartaus Pikkukirkossa ”Jeesus tutkittavana”
Hiljaisen viikon keskiviikko 23.3. Klo 19 Hartaus Pikkukirkossa ”Jeesus tuomitaan”
Kiirastorstai 24.3. Klo 14 Messu Tuomiokirkossa Mukana Laulupiiri. Klo 18 Messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa klo 20 Messu Tuomiokirkossa
Mukana Varia Voce, Teemu Ahola, sello. Kiirastorstai muodostaa pääsiäisjakson käännekohdan. Tuhkakeskiviikkona alkanut katumusaika päättyy kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelukseen. Raamatullisena pääaiheena on ehtoollisen asettaminen. Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen
asettamisesta. Raamatuntekstit avaavat erilaisia näkökulmia ehtoolliseen: uuden liiton ateria, Jeesuksen uhrikuoleman muisto, syntien anteeksiantaminen, kiitos ja ilo, taivaallisen juhlan odotus ja murretun leivän luoma yhteys.
Pitkäperjantai 25.3. Klo 10 Sanajumalanpalvelus Tuomiokirkossa
Mukana Tommi Wesslund, sello. Pitkäperjantain sanoma julistaa: Kristus on kuollut meidän puolestamme. Hänen sovitustyönsä on täytetty. Siksi tämä on suuri päivä kristikunnassa.
Pääsiäisyö 26.3. Klo 23 Messu Tuomiokirkossa Mukana Sancti Amici, Frida
Pääsiäispäivä 27.3. Klo 10 Messu Tuomiokirkossa
Mukana Leo Kylätasku, trumpetti
Klo 13 Messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa
Pääsiäisyönä ja -päivänä riemu kaikuu seurakunnassa: Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon
9
ydin ja perusta. Enkelin viesti saavuttaa tyhjän haudan edessä seisovat opetuslapset. Kristus on herätetty kuolleista. Hän on voittanut kuoleman, synnin ja kadotuksen vallan. Uusi aika on alkanut! Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan Poika.
Toinen pääsiäispäivä ma 28.3. Klo 10 Messu Tuomiokirkossa Klo 13 Messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa
Toisena pääsiäispäivänä muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä seuraajille. Ilmestykset vakuuttivat heidät hänen kuolleista nousemisestaan ja jatkuvasta läsnäolostaan. Seurakunta elää Ylösnousseen seurassa. Pääsiäisen kirkkokyydit palmusunnuntaina 20.3., kiirastorstaina 24.3. (klo 14) ja pääsiäispäivänä 27.3., pyynnöt viim. edellisenä päivänä klo 12 mennessä p. 040 0210040. Porvoon tuomiokirkon pääsiäisalttareiden äärellä voi hiljentyä tilaisuuksien yhteydessä sekä kirkon aukioloaikoina: maanantaista perjantaihin klo 10-18, lauantaisin klo 10-14, sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 14-17.
Maria sytyttää tulen rannalle Porvoossa
Kevään korvilla
Haave, josta tuli totta
Hengähdyshetki
Meditatiivininen runo- ja laulupolku kutsuu seurakuntakodille palmusunnuntaina 20.3., jolloin vietämme Naistenpäivää. Runoilija Lealiisa Kivikarin ja muusikko Soila Sariolan yhteistyöstä on syntynyt intuition ja improvisaation siivin meditatiivinen runo- ja laulupolku nimeltä Maria sytyttää tulen rannalle. Noin tunnin kestävän esityksen pohjan luovat Lealiisa Kivikarin ihmisyyteen, naiseuteen ja sukupolvien ketjuun liittyvät runot. Taiteilijoiden yhteistyöprosessi on alkanut jo ennen kuin Maria sytyttää tulen rannalle -kirja julkaistiin helmikuussa 2011. Lealiisa Kivikari näytti valmisteilla olevia runoja ystävälleen Soila Sariolalle, ja runot alkoivat soida Sariolan unissa ja arjessa melodioina ja sävelkulkuina. Tilaisuus alkaa klo 11.30 osoitteessa Lundinkatu 5.
arjen keskellä. Iltamessu Pikkukirkossa (Tuomiokirkon viereinen kirkko) antaa mahdollisuuden levähtää. Kevään iltamessut: 6.4., 20.4. ja 18.5. klo 19.
Luther Seminary in Thailandin opiskelijat tekevät opintomatkan Suomeen kesän kynnyksellä. Seurakunnan nimikkolähetit Tero Massa ja Katariina Kiilunen ovat valmistelleet matkaa jo vuoden verran Bangkokissa. Katariina kuvailee lähtötunnelmia seuraavasti: - Opiskelijat saivat tietää matkasta muutama viikko sitten. Ilmoituksemme jälkeen seurasi pitkä hiljaisuus. Kukaan ei sanonut mitään, eikä huutanut hurraata. Eivätkö he siis halunneetkaan matkalle? Halusivat kyllä. Mutta hämmennys ja yllätys oli niin suuri ja niin odottamaton. Matka Suomeen on ollut monelle haave, jonka ei ajatellut koskaan toteutuvan. Opiskelijoiden ajatukset tiivistyivät lauseeseen: “Opettaja, en pysty sanomaan tähän yhtään mitään”. Ja vähän samanlainen olo on itsellänikin.
Parisuhteen rikastuttamisviikonloppu
Kaipaatko vertaistukea ja uutta pohdittavaa parisuhteesi parhaaksi? Viikonlopun aikana keskitytään oman parisuhteen vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Kaikenikäiset parit voivat osallistua. Tervetuloa keväisen saaristoluonnon keskelle 30.4.-1.5. Pellinkiin! Ohjaajina Antti ja Johanna Yli-Opas. Tiedustelut antti.yli-opas@ evl.fi / 040 531 8728
Voimat vähissä?
Tule hiljaisuuden lempeään hoitoon 18.20.5. Pellingin kurssikeskukseen. Kevät puhkeaa, virkistää ja ravitsee sielua ja ruumista. Ohjaajina pastori Ulla Lumijärvi, ulla.lumijarvi@evl.fi, p. 040 676 4117 ja diakoni Anu Peltomäki, anu.peltomaki@ evl.fi, p. 040 550 0946. Syksyllä on tulossa kaksi Hiljaisuuden retriittiä: Syksyn loisteessa 9.-11.9. Pellingin kurssikeskuksessa ja Kaamosretriitti 25.-27.11. Ahvenlammella Mäntsälässä .
Ajatuksia eläkeiän kynnyksellä
”Ikääntyminen – elämän loppukiri” on teemana tämän kevään Keskustelukamareissa seurakuntakodilla. 5. huhtikuuta aiheena ”Positiivinen eläkeläinen”. 3. toukokuuta viritetään keskustelua aiheesta ”Rakkaus ei ruostu”. ”Vanhoilla päivillä” voi rakastua päätä pahkaa, niin kävi Marja Leena Kupiaiselle ja Tapio Maliselle. Keskustelukamarit alkavat klo 18. PERHELEIRI 6.-8.5. Pellingin leirikeskuksessa. Luvassa yhdessäoloa, saaristomaisemia, ohjelmaa lapsille ja aikuisille, valmiit ruokapöydät ja saunat iltaisin. Leiri alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 12.30. Leirin hinta on 38 euroa aikuisilta ja 24 euroa lapsilta (4-12v.) Tiedustelut laura.makela@evl.fi / 040 704 2226
10
Seuraa thaimaalaisten matkavalmisteluja Facebookissa: porvoonsuomalainenseurakunta. Perhepäivä
ke 13.4. klo 9-15 Pellingin leirikeskuksessa. Yhdessäoloa keskellä keväistä saaristoa. Ohjelmaa lapsille ja aikuisille. Päivän hinta on 10 euroa aikuisilta ja 6 euroa lapsilta (4-12v.), sisältäen aamupalan, lounaan ja päiväkahvin/-mehun. Bussikuljetus seurakuntakodilta. Tiedustelut laura.makela@evl.fi, puh. 040 704 2226
Linnea Ekstrand
Sofia Airas, Roosa Rautiainen, Emilia Lindström ja Tommi Wesslund.
Homma purkkiin - kuorolaulu vaatii luottamusta Sancti Amici -kuorossa ollaan ystäviä, myös kuoroharrastuksen ulkopuolella. Yhteiset kokemukset, leirit ja matkat ovat yhdistäneet kuorolaiset kiinteäksi porukaksi. Disa Rasmus on laulanut Minna Wesslundin johtamassa Sancti Amici -kuorossa kohta kahdeksan vuotta. Roosa Rautiaisella on jo kolmastoista kuorovuosi meneillään. –Lähdin lapsuudenystäni kanssa pienenä Minnan muskariin, ja sitä kautta päädyin kuoroon, Roosa kertoo. Nuorten kuoron levytys tuli tytöille yllätyksenä. –Siitä oli jo pidempään heitetty läppää että voitaisko saada levyttää ja Minna aina vastasi ”Noh, enpäs nyt tiedä”. Yllätti se, että Minna oli oikeesti ottanut ja mennyt sinne kysymään korkeemmilta tahoilta että saataisko lupa, ja sitte vielä saanutkin sen, Disa kertoo. Tytöt tuumaavat, että kuorovuosista tallentuu mukava muisto levylle. Äänityksen onnistuminen on monien asioiden summa. Aikataulut tehdään pilkuntarkasti ja monet asiat vievät aikaa. Kukapa tulisi arvanneeksi, että piuha-, monitori-, mikki- ym. äänityslaitteiden kokoaminen kestää vähintään neljä tuntia. Itse äänitykseen pitää saada yhtä
aikaa niin äänittäjät, tuottaja, kuoro, soittajat kuin kuoronjohtajakin. Ajan pitää sopia myös emännille ja suntioille sekä tietenkin Tuomiokirkolle, jossa on tilaisuuksia häistä hautajaisiin. Myös paikkana kirkko tuo omat haasteensa. –Kirkonkellojen soiminen oli yllättävä haaste, vaikka sitä ei ehkä ajattelisi! Roosa paljastaa. Äänityksessä on ollut monta hienoa hetkeä. –Se fiilis, kun kappaleen loputtua odotettiin hievahtamatta paikoillaan kuittausta miksaajalta, ja kaikki tiesivät että tämä meni hyvin. Tai se kun kuunneltiin kajareista edellistä ottoa ja kaikki nauroivat pieleen menneille kohdille tai muille virheille. Tai kun monta tuntia äänitetty kappale oli valmis, ja Minna tuli takaisin huudahtaen ”purkissa on”! Roosa kertoo. Levytystaipaleen varrella oli myös odottamattomia mutkia matkassa. Ensimmäinen äänitys tehtiin Gammelbackan seurakuntakeskuksessa, koska Tuomiokirkon savuhälytyslaitteet pitivät melkoista ääntä. Sitten Englannista saatiin sopiva vaimennuslaite ja vahtimestareitten ansiokkaalla avustuksella taustahäly saatiin pois. Myös sairastumiset, synttärit, työt ja harrastukset vaanivat levynteon sujumista. Yhdenkin esiintyjän poissaolo saattoi vaikuttaa onnistumiseen.
11
Sancti Amici on latinaa ja tarkoittaa ”Pyhät ystävät”. Klassiseen ohjelmistoon keskittyneitä nuorten kuoroja on Suomessa vähän. Hallayö-nimiselle levylle tulee lauluja luonnosta, elämästä ja Jumalasta. Kappaleet ovat uutta suomalaisesta kuoromusiikkia. Mukana on myös pohjoismaisista kirkkomusiikin symposiumeista mukaan tarttuneita, raikkaita lauluja. Hallayö-levynjulkaisukonsertti Porvoon tuomiokirkossa su 3.4. klo 19. Sancti Amici, Frida joht. Minna Wesslund. Konsertiin on vapaa pääsy.
Sancti amici puhalsi Minnan johdolla yhteen hiileen jo ennen levytysprojektia. Kuorolaiset pitävät Minnaa kuoronjohtajana ”vaativana, mutta hauskana”. –Ensin saattaa nauraa räkättää yhdessä meidän kanssa jollekin typerälle jutulle, mutta sitten sormi ojossa soosoottaa väärään aikaan hengittämisestä. Monelle meistä Minna on kuin toinen äiti, niin kauan ollaan oltu tekemisissä. Ilman Minnaa me ei oltais varmaan koskaan päästy näin pitkälle kuoron kanssa ja kasvettu näin taitaviksi, Disa kuvailee kuorolaisten tuntoja. Roosa kiteyttää hyvin pelisäännöt: –Kuoro ei toimi, jos meillä ei ole luottoa toisiamme kohtaan. Suurin osa meistä on ollut kuorossa kauan ja opetellut koko elämänsä laulamaan yhdessä. Rehellisyys on tärkeää. Uskallamme myöntää virheemme ja huomauttaa toisillekin, että ”tuossa olisi parantamisen varaa”. Korjaamme virheet ja kun uskallamme yrittää, opimme paremmin. Olen todella kiitollinen, että olen saanut harjoitella ja harrastaa tällaisen porukan kanssa monen monta vuotta! Kevään konsertit tuomiokirkossa 30.3. klo 19 Mauriz Brunell, urut 13.4. klo 19 Häämusiikkia ja vinkkejä vihille, seurakuntien kanttorit 25.4. klo 19 Konsertti, Kreeta-Julia
Heikkilä, viulu, ja Roope Gröndahl, piano
19.5. klo 19 Varjele vakainen Luoja -kevätkonsertti, Riimu, SAUNDI, Sancti Amici, Frida Konsertteihin on vapaa pääsy.
11
Ohjelmatoimisto Kristalli
Kuva: Riitta Hellqvist
Lasten musiikkinäytelmä ’Suuri pääsiäinen’ ti 22.3. klo 9 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa, jonne toivomme tervetulleeksi erityisesti kotihoidossa olevia lapsia perheineen. Pääsiäispuuhaa pienille ja ajatuksia aikuisille:
seurakuntakeskuksessa. Konserttiin on vapaa pääsy. Keikan järjestää seurakunnan nuorisotyö. Maria Hedengren
Katso seurakunnan pääsiäinen Facebookissa.
Rap-artisti Mikaveli pe 15.4. klo 18 Gammelbackan
TIISTAINA 12.5. KLO 9.30 -12 TIISTAINA 10.5. KLO 9.30-12
LAPSIPERHEILLE ULKOTOIMINTAA JA TIETOA:
YHTEISIÄ ASKARTELUA. Eri palveluiden edustajat paikalla, LEIKKEJÄ. laulua, kasvomaalausta, leikkivarjoilua, autoleikkejä, askartelua, piharasteja, grillistä pientä purtavaa ym. mukavaa. KASVOMAALAUSTA. NALLENEUVOLA.... MUSIIKKIA: PAIKALLA TRUBADUURI GRILLI KUUMANA. Osoite: Suomenkyläntie 3, Kappalaisen talo,MIKA. vaaleanpunainen puutalo. Parkkipaikat Kirkkotorilla ja Linnamäen parkkipaikalla.
Kaipaatko vinkkejä vihille?
Laaja kattaus erilaista häämusiikkia ja tietoa vihkimisestä 13.4. klo 19 Porvoon tuomiokirkossa. Mukana kanttoreita ja pappi kysymyksiin vastaamassa. Paikalla on mahdollisuus pyytää avioliiton esteiden tutkinta.
TAPAHTUMAN JÄRJESTÄVÄT PORVOON SEURAKUNNAT SEKÄ PORVOON KAUPUNKI Kirkon Perheasiain neuvotSeurakunnan lapsityö ja diakoniatyö
Lasten neuvola
telukeskus
Folkhälsan MLL Avoimet varhaiskasvatuspalvelut
Sosiaali - ja perhepalvelut Liikuntapalvelut
Porvoon suomalainen seurakunta löytyy niin Facebookista, Instragramista kuin Twitteristäkin. Ota kuva Tuomiokirkosta ja merkitse #porvoontuomiokirkko Myös seurakunnan internet-sivuilta saat ajankohtaista tietoa toiminnasta: www.porvoonseurakunta.fi
Hyvää pääsiäistä! 12