a product message image
{' '} {' '}
Limited time offer
SAVE % on your upgrade
2 minute read

Sydämen täydeltä vihreä sisar

Sotilaskotien kassoilla ja sotilaskotiautojen luukuilla on totuttu näkemään aina hymyileviä kasvoja. Oulun Sotilaskotiyhdistyksen varapuheenjohtaja Iina Tuomela ei ole tässä suhteessa poikkeus, sillä harvassa ovat ne kerrat, kun hän ei väläytä valloittavaa hymyään. Iina on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä jo paljon sotilaskotityötä. Hän aloitti uransa kesällä 2012, kun poikaystävä Aleksi oli suorittamassa varusmiespalvelustaan Rovaniemellä: ”En löytänyt tuolloin sopivaa kesätyötä, joten muutin joksikin aikaa Aleksin opiskelukämppään Rovaniemelle ja tein sieltä käsin muutamia sotilaskotivuoroja aikani kuluksi. Tuon kesän päätteeksi siirryin Oulun yhdistyksen jäseneksi. Siitä lähtien rakastamaani vapaaehtoistyöhön on tullut vuosi vuodelta uusia sävyjä ja henkilökohtaisempi suhde.”

Sotilaskotityö on tarjonnut Iinalle paljon kokemuksia: ”Olen yhdistyksessämme saanut toimia monenlaisissa rooleissa, mikä on tuonut arvokasta näkökulmaa asiakaspalveluun, tapahtumien organisointiin ja ryhmätyötilanteisiin erilaisilla kokoonpanoilla. Työtehtävissäni sotilaskotiharrastuksesta saatu oppi on ehdottomasti päivittäinen etu. Lisäksi huomattavan suuri osa läheisistäni pukeutuu vapaa-ajallaan vihreisiin. Samanhenkisessä seurassa on hyvä olla.”

Sotilaskotitehtävistä tulee Iinalle pian ihan oikea työ, kun hän aloittaa heinäkuussa Oulun Sotilaskotiyhdistyksen osa-aikaisena toimistosihteerinä. Tehtäviin kuuluvat perinteiset posti- ja puhelinasiat sekä laskujen hoitaminen, mutta suunnitelmissa on tehtävien laajentaminen myös muihin käytännön asioihin. ”Tulevassa toimessani pidän yhteyttä muihin maanpuolustusjärjestöihin ja käyn sotilaskotiyhdistyksen edustajana esimerkiksi yhteisten tapahtumien suunnittelupalavereissa. Lisäksi minulla on toki oma osani yhdistyksen sisäisessä tiedottamisessa.”

Kohokohdaksi tähänastisessa sotilaskotiharrastuksessa Iina

TUORE SOTILASKOTISISAR VUONNA 2012. OMA LEHMÄ OJASSA, MOTIIVINA TYYTYVÄINEN JA MAANPUOLUSTUSTAHTOINEN VARUSMIES.
Sampo Puoskari

nimeää alueellisen maanpuolustuskurssin Rokualla: ”Oli hirmu mielenkiintoista, miten kokonaiskuva yhteiskuntamme turvallisuusasioista alkoi hahmottua ja täydentyä viikon aikana. Kuulimme todella kattavasti eri tahojen näkökulmia, ajankohtaisasioita

ja mielipiteitä kokonaisturvallisuudesta, teimme ryhmätyötä keskenämme ja vaihdoimme ajatuksia myös varsinaisen kurssiohjelman ulkopuolella.” Myös kurssipaikka saa Iinalta varauksetonta kiitosta: ”Porina mahtavassa seurassa, herkulliset ruuat, rauhallinen paikka ja Rokuan talvinen luonto ympärillämme loivat voimakasta tyytyväisyyden ja turvallisuuden tunnetta. On arvokasta, että saamme nauttia samantyyppisestä ilmapiiristä usein myös arjen maanpuolustustyössä.”

Toinen, tuoreempi maanpuolustusharrastus, on musiikin parissa. Iina soittaa huilua MPK Pohjois-Suomen soittokunnassa.

”Meitä voi kuulla monissa kevättalven veteraani- ja maanpuolustustapahtumissa. Soittokunnassa musisointi tuo elämäniloa sekä musiikin että yhteisön kautta. Univormuun pukeutuminen on myös kivaa!”

Siviilissä Iina Tuomela on ammatiltaan ompelija ja hän työskentelee yrittäjänä tekstiili- ja

vaatetusalalla. Hänen yrityksensä Silkkilintu toimii Oulun keskustassa Nappi Kikan alakerrassa ja valmistaa tilaus- ja korjausompelutöitä kuluttajille sekä piensarjaa yrityksille. Silloin tällöin Iina työskentelee myös opettajan sijaisena OSAO:n Haukiputaan yksikön Tekstiili- ja muotialalla. Kesän alussa on tarkoitus muuttaa yritys omiin tiloihin, mutta sopiva paikka on vielä etsinnässä. Iinalla ja Aleksilla on kaksi pientä tytärtä, ja he asuvat Kaakkurissa. Suunnitelmissa on rakentaa pieni hirsirakenteinen omakotitalo Muhoksen Päivärinteelle. Parhaillaan talosta on työn alla versio 8.2, ehkä jo tämän vuosikymmenen puolella alkaa olla valmista. Vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön tekijänä Iina Tuomela on oiva esimerkki siitä, miten aatteen palo ja pyyteetön auttamishalu tuottavat hyvää niin tekemisen kohteille kuin tekijälle itselleen.

LILJA-TYTTÄREN MIELESTÄ IINALLA ON IHANA DALMATIALAISASU. MPK POHJOISSUOMEN MAANPUOLUSTUSSOITTOKUNTA ESIINTYY 7.3. ROTUAARILLA LUMIPUVUISSA.

This story is from: