NRO 4 10.5.2022
Pirkanmaan Yrittäjä -lehti perustettu vuonna 1948
Aina työn tekijän puolella www.py-lehti.fi
75. vsk. • jakelu 150.000 kpl
Tässä astelee Pirkanmaan Yrittäjien uusi toimitusjohtaja
s. 32
Virroilta löytyy erilainen Egypti Koronan koettelema yrittäjä käänsi haasteet voitokseen
s. 10
Jenni Pöllänen aloitti Suomen Yrittäjien suurimman aluejärjestön toimitusjohtajana toukokuun alussa. Pitkän ja nousujohteisen uran Stockmannilla tehnyt Pöllänen on saanut yrittäjyyteen ensikosketuksen jo lapsuudessaan, hän kun on yrittäjäperheen kasvatti. Noin 8000 jäsenyrityksen järjestön komentoonsa ottanut Pöllänen näkee yrittäjien eteen tehtävän työn paitsi merkityksellisenä myös yhteiskunnallisesti tärkeänä. Seuraavasta numerosta alkaen Jenni Pöllänen on myös tämän lehden päätoimittaja.
s. 4
Jukalla on ilmeisen toimiva motto Jukka Pusan yrittäjyys lähti liikkeelle, kun hän huomasi markkinoilla selvän aukon, jota lähteä täyttämään. Maaseudulla tapahtuvaa kiinteistövälitystoimintaa kun ei ainakaan täälläpäin Suomea tehnyt oikein kukaan. Ihan alkuun Pusa keskittyi puhtaasti metsien välitystoimintaan, mutta laajeni melko nopeasti myös maatiloihin, mökkeihin ja muihin tontteihin. Kysyntää on riittänyt. Viime vuonna koko Metsätilat-ketju solmi peräti 2200 kiinteistökauppaa. Ja liikevaihtoakin välitysketju teki sen verran paljon, että sillä mahduttaisiin mukaan 10 suurimman välitysketjun joukkoon.
s. 25
s. 15
Erikoisosaaminen on pälkäneläiskorjaamon valttikortti
Oikeusmurha Bensiinikauppiaiden eläkekassan jäsenyys tuli yrittäjille hyvin kalliiksi – oikeusoppineetkin ovat ihmetelleet lopullista ratkaisua, jota on veivattu pitkään ja hartaasti. Pirkanmaan Yrittäjä -lehti jutteli kahdelle pitkän linjan yrittäjälle heidän kokemuksistaan.
s.12
HRKKONEVUOKRAAMOT Tampere
Pirkkala
Kangasala
hrk.fi, vuokraus@hrk.fi, 03 2772 555