Pirkanmaan Yrittäjä -lehti 9/2019

Page 1

NRO 9 19.11.2019

Pirkanmaan Yrittäjä -lehti perustettu vuonna 1948

Aina työn tekijän puolella www.py-lehti.fi

72. vsk. • jakelu 150.000 kpl

s. 4

Nastarenkaiden evoluutio on lisännyt talvipyöräilyn suosiota Kuva: Pixabay

s. 24

s.35

Työvaatteiden markkinaykkönen

Uusi allianssi vauhdittaa ilmailukoulutusta Kuva: Unikie

on kuusikymppinen kaukajärveläinen

Tamperelaisen Image Wearin varastolla riittää kokoa, mutta onpa sille tarvettakin. Tänä vuonna 60 vuotta täyttäneen työvaatefirman keskusvarastosta lähtee eteenpäin vuodessa yli kaksi miljoonaa vaatekappaletta. Yritys on ollut perhefirma läpi koko historiansa, joskin klaani on vaihdettu kertaalleen. Yrityksen perustaja Eero Sarin pyöritti yritystä 80-luvun loppupuolelle, jolloin vetovastuu siirtyi Vettenrannan perheelle. Tänä päivänä yrittäjinä toimivat vanhempiensa työtä jatkaneet Kati Tukiainen ja Pekka Vettenranta.

Sami vaihtoi vuosi sitten hybridiin – eikä ole katunut päätöstään

s.18

Tamperelainen Sami Malmberg vaihtoi bensa-autonsa hybridiin vuosi sitten. Hän on havainnut päätöksensä aivan oikeaksi. Työmatkat hän huristelee nyt liki poikkeuksetta puhtaasti sähköllä ja pisimmillään bensatankilla käynnin väliin on kilometrejä tullut mittariin 3000.

s. 15

Autonominen autoilu kiinnostaa globaalisti

– ja se vauhdittaa Unikien hyvin alkanutta maailmanvalloitusta Kuva: Pirkkalan kunta

s. 26

Pirkkalassa on imua – yritystonteista alkaa olla jo pulaa

Kiinnostaako yrittäjyys tai kevytyrittäjyys? Varaa aika maksuttomaan neuvontaan!

www.ensimetri.fi

Tampereen kaupunkiseudun yrityspalvelut Oy


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Pirkanmaan Yrittäjä -lehti 9/2019 by Pirkanmaan Yrittäjät - Issuu