Katsauksia maailman menoon

Sata vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen Puukello, jonka sivuilta löytyy muun muassa oheinen juttu. Se kertoo humoristisesti ajastaan ja välittää ajankuvaa, joka on osin vierasta ja osin kovin tuttua – osin myös valitettavan tuttua. Kirjoittajana toimi nimimerkki Max. Nix. eli A.L. Hintikka (1891–1968), sanomalehtimies, joka siirtyi pian Karjalaisen riveihin. Päätoimittajan valtuuksin olen lisäillyt jutun yhteyteen hakasulkeissa joitakin kommentteja.

Tänä jumalattomana aikakautena rasittavat ihmisiä kaikenlaiset pulat. Mutta kuten muistakin mytäköistä me saamme tiedot vanhettuneina, niin tulevat meille pulatkin hiukan myöhemmin, mutta varmasti. En tahdo viipyä kotimaisissa pulissa, sillä nehän on tunnettuja kaikille. Mutta muualla maailmassa on alkanut ja yhä kärjistyy eräs pula, joka toivottavasti ei milloinkaan viskaa hyökyaaltoaan tänne asti. Tarkoitan aviomies- ja aviomieskandidaattipulaa. Se nähtävästi on muualla yleinen. Varsinkin Ranskassa. Ja kun ottaa huomioon Ranskan naisten kuuluisan flirttailuhalun, niin huomaa heti millainen onneton asema nuorilla neitosilla siellä on. Sivili-nuorimies on harvinaisuus. Mutta mikä onnellinen olio hän kuuluukaan olevan. Jos joku onnellisen puolueettomaan maan mies saapuu johonkin tiheämmin asuttuun seutuun, niin kylläpä kuuluu olevan yks helman huiske ympärillä. Jaa. [Sata vuotta sitten vallitseva diskurssi oli usein huomattavan naiskielteistä, mutta tässä yhteydessä ilmaisua määritellee voimakkaimmin kirjoittajan oma katkeruus...]

Suomi kyllä on, kuten Nov. Vremja sanoo, ylipuolueeton maa. [Новое время oli konservatiivisuudestaan tunnettu pietarilainen lehti.] Mutta sittenkin ei maamme ole siinä onnellisessa asemassa, että täältä voisi lähteä ranskattarien pulaa tyydyttämään, vaikka olisi hyvä tahtokin. Ja miksei olisi. Sokeripulan kai hento naisoliokin voinee kärsiä, mutta ijankaikkiseen abstraktiseen miesolion ajattelemiseen, kas, siihen ei ole nainen luotu. Mutta täällä luultavasti on odotettavissa moinen pula rauhan tultua. Pahoja huhuja on kuulunut, että täältä lähtee sitten kokonainen kosijien paljous ulkomaille. Ja kenties niin tapahtuukin. Siten täällä alkaa tämäkin pula. Mutta silloin toki on päästy sokeri y.m. pulista. Ja jos neitosille tulee ikävä, niin pitää imeskellä sitä enemmin sokeripaloja. Sokeri näet kuuluu poistavan ikävän.

Kuuluvat tappelevan siellä maailmassa. Kysyin tämän tämän huhun todenperäisyyttä eräältä aikaansa seuraavalta naisserkultani, mutta sain vastaukseksi, ettei hän ollut kahteen vuoteen lehtiä, ainakaan sotauutisten kohdalta, lukenut, joten ei hän tiedä tapellaanko vai ei. Ja mitenkäpä täkäläinen ihmiskunnan osa tietäisikään mistään, kun ei näy mitään. Nykyinen maailma luottaa vain kokeelliseen havaintoon. Ja kun sanomalehdissä tavattavat uutiset kuuluvat olevan identtisiä itse valheen isän personallisuuden kanssa, niin ei niihin voi luottaa enempi kuin itse valheen isäänkään. Mutta sikäli kuin kuulin, kuuluvat siellä sotatantereella vetävän nuottaa ikään kuin. Kun apajan pohjukka on täynnä tuhmia miehiä, paiskataan pussin suu kiinni. Ja siellä ovat miehet. Jotakin semmoista kelmin konstia kuuluvat nytkin pohtivan.

Suuri mieshukka kuuluu myös toisinaan riehuvan ja aina onneksi vihollisen riveissä. Olen ajatellut minkälainen tämä mieshukka oikein on pedokseen, kun se semmoista ilvettä pitää. Lopulta olen tämän ihmis-suden määritellyt ja suunnitellut tuommoiseksi kentaurintapaiseksi olioksi. Suden eli hukan jalat, pitkä karvainen häntä ja pää on miehenpää. Mies on vaimon pää, sanottiin ennen vihkikaavassa. Mutta tässä on miehen pää hukan päänä. Ja tämä peto – mieshukka – kuuluu riehuvan alinomaa vihollisen riveissä. Kun eivät mokomaa jollakin [baltiansaksalaisen kemisti Wilhelm] Ostwaldin keksimällä kaasulla saa tapetuksi.

Mutta hyväpä näinkin. Tämä mieshukka syö viholliset miespuuttoon ja meidän liittolaistemme haltuun jää vihdoin itsestään kuin Manulle iltanen hedelmällinen maa. Ja sehän ei ole pahasta. Valtakuntamme rajat laajenevat ja punssikin kenties kuusitoistaprosenttisesta muuttuu jälleen entiseksi nektariksi, jolla tosiaankin ilkiää tenttivaivansa alashuuhtoa. Toivokaamme siis, että tuo mieshukka riehuisi, rauha saapuisi ja kieltolaki voittaisi kannatusta. --Niin meillähän on gulascheja. On. Moni civiskin on jobbaillut itselleen tuhansia, jopa satojakin tuhansia. Meikäläinen osakunta ei kyllä sulje piiriinsä – ikävä kyllä – yhtään oikein onnistunutta gulaschi-paronia. Ja se on pahasta. Sillä voisimmehan panna sitten toimeen gulaschiverotuksen ja sen tuloilla laitettaisiin oikein hyvät mööpelit huoneistoomme. Se ei olisi hulluimpia. On kyllä yritetty meidänkin miehien puolelta jobbausta, mutta se on tapahtunut niin pienessä mittakaavassa. että semmoisen vertaileminenkin Liliuksen gulascheeraamisen kanssa olisi Herralle yhtä kauheaa kuin väärät punnukset. [Tässä viitataan luultavasti Aleko Liliukseen, joka mm. osti Uudenkaarlepyyn rautatien 1916 ja myi sen myöhemmin hyvään hintaan.] Siksi en puhu – minä vaikenen kuin Cicero näistä juristiemme hommista.

Mutta olisipa meidän pitänyt jobbailla sillä entisellä n.s. Karjalaisten talolla. Nyt kuuluu afääri kannattavan, ostajat rikastuvat kuten kaikkikin tänä aikana. [Karjalaisen Osakunnan talo pakkohuutokaupattiin maaliskuussa 1916 Asunto oy Solmulle, joka elää rakennuksesta edelleen.] Mutta me siirryimme tänne tyhjinä kuten “Jokamies” haudan rauhaansa orkesteri-syvänteeseen. [Jokamies viittaa samannimisen 1400-luvulta peräisin olevan allegorisen mysteerinäytelmän päähenkilöön. Hugo von Hofmannsthal julkaisi näytelmästä uuden sovituksen 1911, joka suomennettiin 1916.]

Ja näin korkealle kuin meidät hinattiin. Aivan eetteri-tasolle asti, kristillisten kanssa yhtä korkealle. [Osakunta muutti Osakuntataloon – nykyään “Uusi ylioppilastalo” – viidennen kerroksen huoneistoon, jonka oven yläpuolella on yhä Karjalan vaakuna muistona.] No, hyvähän se on olla pyhien kanssa samalla tasolla ja lähempänä taivastahan me olemme joka tapauksessa. Ja se olisi kaikin puolin hyvä, jos vain ei kävisi tälle fysilliselle – eli kuten Spinoza sanoo – ulottuvaiselle, puolellemme niin rasittavaksi ravata noita 130 porrasta. En tiedä, millä tämä olisi autettavissa? Heikoille se on koko rasitus. Ja etenkin niille, joita sana kutsuu heikoiksi astioiksi. Heitäpä ei näy täällä keskuudessamme montakaan. Painetussa kirjassa, joka kantaa nimeä Keisarillisen Suomen Aleksanterin-Yliopiston Luettelo syys-

lukukausi 1916, sanotaan, että meidän osakuntaamme kuuluu 36 kauniimman sukupuolen edustajaa. Mutta eipä silmämme näe kuin 6–10 neitosta täällä ja nämätkin silloin, kun rumpujen kanssa on kuulutettu täällä hypittävän ja tanssittavan. Muuten heitä ei näy. He noudattavat visusti raamatun sanaa: nainen vaietkoon seurakunnassa. Niin, sitä he noudattavat. Eivät saavu edes seurakunnan yhteisiin palveluksiinkaan. Tämä on liikaa kyllä, ihan sanan vastaista vielä lisäksi. Voisivathan käydä yhteisissä palveluksissa, siihenhän Paavalikin kehoitti, jos kohta vaikenisivatkin sanan jälkeen. [Näinköhän kielteinen asenneilmapiiri vaikutti naisten vähäisyyteen? Joka tapauksessa tästäkin voi huomata miten passiivisten jäsenten ongelma on ollut aina läsnä.] --Kansallisessa näytellään “Jokamiestä”. Joka mies ja – tässä joka nainenkin rientää, tai on jo rientänyt sitä katsomaan. Keskiaikainen moraliteetti houkuttelee, Axel Ahlberg häärää Jumalana pilvissä, [elokuvaohjaajanakin myöhemmin tunnettu Teuvo] Puro Pirun hahmossa säikyttelee syntisiä omiatuntoja. Niin, nyt on keskiaika muodissa. Emmeköhän mekin ota esittääksemme moraliteettia, esim. tuhlaajapoikaa. Osviitat saamme [Jalmari] Finnen “Ylioppilaista”. Se olisi kai rahaa tuova kappale. Ja rahaahan tässä tarvitseisi, etteivät lukukausimaksumme Osakuntaan nousisi yli äyräittensä, kun tässä valtiokin etuilee meidän, jotka emme ole mitään gulascheja, kurjien kukkarojemme sisällyksellä. Tämän asian jätän kansainvaellus – tuota kansanvalistusministerillemme ja taloudenhoitajan arvoisaan pohdintaan. Esitetään Moraliteetti. Se kuulemma vaikuttaa tehokkaammin kuin paras saarna. Tässä moraliteetissa on Pirun osa vaikea. Voisi julistaa osan haettavaksi ja tehdä siitä pysyväisen toimen kuten kyökkimestarin isännän toimesta. [Korjaus on tehty jälkikäteen mustekynällä.] Mammonaa voisi aivan hyvin esittää arv. rahastonhoitajamme. Statisteja olisi kai riittävästi. Joten sopisi yrittää. Toivotaan että tämä esittämäni moraliteetti kääntäisi ihmisten mielet. Kansallinen moraliteetti oli yksitoikkoinen kuin yksi katkismuksen luku, eikä vaikuttanut syntiseen enempi kuin nallipyssyn pamaus. Ei ainakaan minuun. Ja pirukin oli tehty niin vähävaltaiseksi että hävetti. Se on ajan ja rahan tuhlausta katsellessa semmoista menoa. --Niin kuin kaikki tietävät on ylioppilaskunta saanut uuden pään. Ja hänen valitsemisensa oli komea - kuten yleensä kaikkikin ylioppilaskunnan kokoukset. Läsnä oli 24 ylioppilasta 2866 läsnäolevasta. Karjalainen osakunta oli edustettuna kolminaisuutena, Sakuna, Olsonin Kallena ja allekirjoittaneena. Siis meidän lukumme prosenteissa oli suuri. Ja Kalle ihastui ikihyviksi, kun näki että 2 (sanoo kaksi) siivetärtä oli kokouksessa läsnä. Joka kuulema tapahtui ensikerran koko historian aikana. He olisivat valokuvattavat ja kuvansuurennukset olisi ripustettavat johonkin yleis-julkiseen paikkaan.

Mutta eipä miestenkään osanotto ole suuri. Ei täyttä prosenttiakaan koko yleismäärästä. Mutta yleensäkinhän näyttää niin koko kunnan kuin osakuntien merkitys ja osanotto niiden kokouksiin olevan vähäistä. Mitenkä se olisi kohotettavissa, miten innostus omiin asioihin nostettavissa, sitä ei allekirjoittanut lähde järkeilemään. Hauskaa joulua.

Max. Nix.