Helsinki, kotikaupunkini

Kolmikko lähti kävelemään pitkin Runeberginkatua. Jussi puhdisteli seteleitään ja korttiaan sateen avulla niin hyvin kuin taisi. Kukaan ei juuri puhunut, mutta Jussia muistettiin silti kiittää tyttöjen karkottamisesta. Taksin menettämistä olisi voitu pitää takaiskuna varsinkin nyt, kun taivas oli revennyt, mutta sen ei annettu haitata kokonaisuutena varsin positiivisia mielialoja. Vaatteet sade silti kasteli.

Maailma oli ollut Jussille yhtä aikaa sekä julma että armollinen. Lisää armoa oli tulossa, sillä taivaalta kuului jyrähtelyä ja pian sen jälkeen katoilta erottui voimistuvaa rapinaa. – Se näyttikin siltä, että jossain vaiheessa sataa. – Jeesus-häiskä taitaa pilailla meidän kustannuksellamme. – Vitut mistään Jeesuksesta, se oli vain joku hörhö Lähi-Idässä 2000 vuotta sitten. Ja siihen aikaan hörhöjä riitti aivan kuten niitä riittää tähänkin aikaan. Meidän epäonnemme ja onnemme ovat meidän omaa tekoamme, joihin valitettavan usein vaikuttavat myös muiden ihmisten teot. – Nyt menee vähän liian syvälliseksi setiksi minulle, sanoi Jussi päättäväisesti. – Jatka noita horinoitasi Pekan kanssa. – Vieläkö me ollaan menossa Ilotalolle? – Totta helvetissä ollaan menossa! Tässä vaiheessa iltaa ei enää luovuteta, vaan päinvastoin jatketaan pään lyömistä seinään niin kauan kunnes seinä hajoaa. – Tuosta asenteesta minä tykkään. Let’s mennään sitten. Runeberginkatua oli nopeasti kävelty niin pitkälle, että entinen satamaratakuilu ylitettiin ja Pohjoisen Rautatiekadun valoissa pysähdyttiin pikaisesti. Kun autoja ei tullut, sankarimme kävelivät päin punaisia niin kuin kuka tahansa täysijärkinen kävelisi. Navy Jerry’s Rum Barin eli entisen Heavy Cornerin ohitettuaan kolmikko jatkoi alas Leppäsuonkatua eikä mennyt aikaakaan, kun kaverukset olivat vihdoin Ilotalon edustalla. – Pekka ainakin on paikalla. – Mistä sä niin päättelet? – No kuunnelkaa nyt tuota biisiä! Kuka muu sitä soittaisi? ”Sun ei tartte rukoilla kun ei oo muuta jumalaa kuin oma huda huda Mitään jumalaa sun ei tartte rukoilla kun ei oo muuta jumalaa kuin oma huda huda Huda huda, huda huda...”