Jääyväiset yöjunille - Kiti Poikonen

Jäähyväiset yöjunille

Kiti Poikonen

Raahaan täyteen ahdettuja laukkujani H e l s i n g i n rautatieaseman halki junalle. On lauantai 2.9. ja viimeisen yöjunan lähtöön on vielä 15 min, eli olen poikkeuksellisen ajoissa. Muutama jäähyväistempaukseen osallistuva opiskelija on kuitenkin jo paikalla banderollien ja muistoseppeleen kera.

Huomaan, että kävelyäni junalle kuvataan videokameralla ja olen olevinaan kuin en sitä huomaisikaan. Yritän astua vaunuun tyylikkäästi, mutta jään laukuistani kiinni oviaukkoon. Niinpä niin, kameran edessä sitä on aina aidoimmillaan.

Makuuvaunun yläsänkyyn pääseminen vaatiikin jo aikamoista akrobatiaa. Naapurihytissä käydään kovaa, mutta ystävällistä keskustelua; joukko naisia on sitä mieltä, VR:n pitäisi tarjota samppanjaa jäähyväismatkan kunniaksi ja vähintään levittää punainen matto Kajaanissa pois jääville. Konduktööri on samaa mieltä, mutta pahoittelee, ettei voi vaikuttaa asiaan.

“Jaahas, mites tämä toimii... tämä, tästä näin!” Konduktööri selaa kännykkääni ja toteaa, että ostamani e-lippu on kunnossa. Pääsen kuitenkin vaihtamaan toiseen hyttiin, koska jään jo Kuopiossa pois. “Nuissa alapetilöissä on nuita kajjaanilaissii ja kontiomäkeläessii, jiävät myöhemmin pois.”

Korvatulpat jäivät matkasta ja kyytikin on vähän muhkuraista. Onhan tämä tietysti kätevää tämä yöllä matkustaminen. Valvottaa. Viimeksi matkustin yöjunalla Joensuusta Tampereelle pääsykokeisiin. Luulin sen olevan hyvä veto, mutta itse asiassa jännitin heräämistä niin paljon, että en nukkunut ollenkaan.

Tälläkin kertaa unet jäävät vähille. Nousen junasta puoli viideltä. Erinäisten tarpeellisten mutkien kautta ehdin samana päivänä Rautalammille klo 13, jolloin alkaa kummityttöni kastetilaisuus. Hki-Kuopio yöjuna olikin minulle ainoa mahdollisuuteni päästä ajoissa ja ajankäytöllisesti järkevästi perille. Kiitoksia viimeisestä, VR!