Vuosijuhla 2006

Pekka Torvinen

Pekka Torvinen

Viikonloput voi viettää monella tavalla. Yksi parhaista tavoista on vain olla ja möllöttää kotona, lukea kirjaa ja katsella TV:tä.. Saunassakin voi käydä. Iltaisin voi käydä kerrankin nukkumaan ajoissa, sillä keskellä viikkoa sitä ei kuitenkaan koskaan ehdi tekemään. Siinäpä autuutta kerrakseen.

Viikonlopun saa tietysti kulumaan muutenkin. Helmikuun viimeinen viikonloppu tulikin vietettyä eri tavalla kuin koskaan ennen. Perjantai-ilta meni Vallilassa rauhallisesti curlingia ja jääkiekkoa katsellen. Samalla siemailtiin hiukan kuohuvaa. Pakko muuten huomauttaa, että Uusipaavalniemi hävisi tahallaan, sillä “ei ole olemassa mahdotonta poistoa; on vain kiviä, joiden Uusis antaa olla pesässä”.

Lauantaiaamuna tein pikaisesti jonkinlaisen musiikkikokoelman illan jatkoja varten. Se oli ehkä paras kokoelmani koskaan. Sellainen, jota muutkin olisivat kestäneet kuunnella. Silti se ei tainnut käydä illan aikana soittimessa kuin kerran! Kyllä elämä on epäreilua.

Kello alkoi kuitenkin olla pykälässään, joten aikaa elämän suurten kysymysten pohdintaan ei juuri ollut. Lähdin siis Katajanokan kasinoa päin, mutta kun minulla ei ollut hajuakaan kuinka pitkälle ratikat siellä kulkevat, jäin pois jo Aleksanterinkadulla. Siinä oli sitten kävelemistä. Paikka kuitenkin löytyi sieltä mistä sen pitikin, kiitos siitä kuulunee joillekin ylemmille voimille.

Vuosijuhla alkoi cocktail-tilaisuudella, joka oli aivan yhtä kamala kuin kaikki muutkin vastaavat tilaisuudet. Tai no, onhan se todella ihanaa kun yhdeksää kymmenestä ei tunne ja silti pitäisi osata sanoa jokaiselle vastaantulevalle jotain tosi viisasta ja teennäistä. Senpä takia lähdinkin pian alakertaan, jossa oli jo suurin osa airuesta ja muita, joita ei yläkerran meno liiemmin kiinnostanut. Aulan haarniskalle naureskeltiin ja aivan pöyristyttävän kalliin näköisiä kuubalaisia ihmeteltiin.

Juhlasalin ovet avautuivat kuuden aikoihin. Vieraat astelivat paikoilleen varsin verkkaisesti, jopa niin hitaasti, että kuvaajakin meinasi huutaa porukkaan vauhtia. Sitä ei sentään tarvittu. Liputkin tulivat – pyytämättä. Istumaan päästiin jossain välissä. Pöydissä oli hiljaista kaikkien odotellessa viiniä, tuota jumalten nektaria ja juhlien pelastajaa.

Ruoka-annokset olivat pieniä. Kritiikkiä kuului lähes joka suusta. Olihan se ruoka hyvää ja parhaasta ruoasta pitäisi aina jäädä vähän nälkä, mutta.. niin. Onneksi jatkoilla tarjottiin lihiksiä ja kasinon wc:ssä erilaisia substansseja. Sieniä ei kuitenkaan käytetty, vaikka eräässä puheessa viitattiin tämän olevan karjalaisten ominta puuhaa.

Puheista puheen ollen – heh – puhe naiselle oli harvinaisen koominen. Tuure jos kuka osaa tehdä kyynisyydestä komiikkaa. En tosin tiedä nauroiko hän itse.

Lopulta juhlien virallinen osuus alkoi lähestyä loppuaan. Tanssahtelimme muutamat Wanhojen tanssit ja katosimme sen jälkeen nopeasti paikalta. Ratikkapysäkillä