Pielisjoen arvoitus - Janne Waris

Pielisjoen arvoitus

Paljon on virrannut vettä Pielisjoessa sitten viime näkemän. Höyry on vain noussut sulapaikoista, joissa itsepäinen virtaus on pitänyt veden sulana, vaikka ilma on ollut kaksikinkymmentä astetta pakkasen puolella. Vesi virtaa ohi Pielisjoen linnan, ohi Ilosaaren, Karjalantalon ja Kanavasaaren, jonka kärjessä Pielisjoelle pääsyä Aleksanteri II Suuren aikainen kaksipäinen kotka yhä vartioi kuin ilmoittaen kenen valtakunta tästä alkaa.

Itäsillan yli kulkee kiireisiä ihmisiä, he kiiruhtavat junalle tai linja-autoasemalle. Kuinka paljon lähdön haikeutta ja kotiinpaluun riemua itäsilta onkaan nähnyt? Arhippa Perttusen pronssipatsas katselee sokein silmin Karjalantalon pihalta tätä nykyihmisten kiirehdintää ja kaksipäinen kotka näyttää kieltään vastavirtaan pyrkijöille. Kuin Pielisjoki kuunaan virtaavat ihmiset etelää kohti. Ja höyry nousee pakkasessa virtaavasta vedestä.

Vesi jatkaa kiertokulkuaan luonnossa. Vesi palaa tähän kohtaan aina uudestaan. Nykyihmiset voivat hengittää samoja happimolekyylejä kuin Arhippa Perttunen tai Aleksanteri II Suuri. Mutta palaavatko ihmiset? Ja jos palaavat, niin millaisina? Palaavatko lähteneitten jälkeläiset tänne etsimään juuriaan? Kulkevatko samat perintötekijät yhä uudelleen itäsillan yli lähteäkseen ja taas palatakseen?

Vastaako minulle Perttusen pronssipatsas? Vai kaksipäinen kotka, joka kantaa rintakilvessään Suomen leijonaa? Ei. Luonto vastaa hiljaisuudellaan, puut lumen peitossa notkuen, joki jääkuorensa alta kumisten, höyry pyrkien kohti taivasta: “Vielä koittaa kevät. Vielä virtaa Pielisjoki vapaana. Ja vielä kerran saa ihminen pohtia Pielisjoen juoksua.”

Janne Waris