”Voglia on aina ollut paljon perheemme elämässä läsnä. Pääkonttori oli Lammilla ja meidän kotimme siitä linnuntietä 500 metrin päässä. Sitä yritystä ei hirveästi ehkä edes ajatellut, kun se oli aina siinä. Isäni Markku kuljetti koko meidän perhettämme aina mukana messuilla ja missä milloinkin, työ- ja vapaaaikaa ei paljon eroteltu. Kesälomamatkoilla käytiin tutustumassa kangastehtaissa ja niin edelleen. Äiti on aina ollut myös Voglialla töissä ja pienenä luulinkin, että kaikkien äidit ja isät ovat samassa työpaikassa. Olen monesti miettinyt, että miten he sitä palettia ovat oikein pyörittäneet, kun meitä oli neljä lasta.
minusta tuli myymäläpäällikkö ja tämän jälkeen myynti- sekä markkinointipäällikkö.
Nuorena minulla oli ihan muut suunnitelmat kuin Voglia: harrastin määrätietoisesti ratsastusta ja olin nuorten esteratsastuksen maajoukkueessakin. Lähdin lukion jälkeen Ruotsiin pariksi vuodeksi ratsastamaan ammattimaisesti, mutta ymmärsin, että se ura olisi vaatinut Keski-Eurooppaan muuttoa ja luopumista opiskeluista. Palasin sitten Suomeen hevosten kanssa ja suuntasin muualle. Lähdin Australiaan opiskelemaan ja tein siellä liiketalouden BBA-tutkintoni loppuun, menin Lumenelle töihin ja tykkäsin siitä ihan hirveästi. Meidän äitimme taisi sanoa siinä kohtaa isälle, että oletko ajatellut, että jos nyt et ymmärrä pyytää noita lapsia mukaan yritykseen, niin ne menevät muualle töihin. Silloin isä kysyikin, että oletko ajatellut, että tulisit ihan oikeasti meille töihin. Tein ensin pop up -myymälöiden kiertuetta meille, sen jälkeen
Tavoitteenamme ovat kansainväliset markkinat, jonne lähdemme vastuullisuus ja perheyrittäjyys edellä.
Nyt olen ollut toimitusjohtajana syyskuun alusta. Se toimitusjohtajaprosessi meni hirveän sulavasti. Siitä alettiin puhua ehkä reilu 2 vuotta sitten, missä ollaan ja mihin ollaan menossa. Minulle ja sisaruksilleni tuli hirveä kyselytulva isälle, mikä on meidän visio ja missio ja aloitettiin strategiatyö sekä omistajuudesta puhuminen. Isällä on edelleen enemmistö osakkeista ja meillä sisaruksilla puolet neljästään jaettuna.
KATRIINA VIRTANEN, 28. S. 8.1.1991 Perheyrityksen kolmatta sukupolvea Koulutus: BBA Harrastukset: Crossfit VOGLIA Lammilainen perheyritys, nyt kolmannessa polvessa Perustettu: 1983 Liikevaihto: 5,2 M€ (ennuste 2019) Henkilöstö: 65 (Suomi ja Viro yhteensä)
24
PERHEYRITYS 4 • 2019