Perheyrityslehti 4/2019

Page 16

KOLUMNI

DevCo panostaa koulutukseen perustamalla DevCo Academyn

Vastuullisuus on tärkeä teema DevColle sekä yrityksille, joissa DevCo on mukana kehityskumppanina. Yksi tärkeä vastuullisuuden osa-alue on panostus henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Me haluamme varmistaa, että työntekijöillämme on mahdollisuus kehittyä ja onnistua työtehtävissään, kun yhdessä otamme seuraavia merkittäviä kansainvälisiä kasvuloikkia. Aloitimme viime vuoden loppupuolella räätälöidyn johdon ja avainhenkilöiden koulutusohjelman suunnittelun yhdessä DevCon neuvonantajien Sari Baldaufin ja Kerttu Tuomaan kanssa. Tämä työ konkretisoituu joulukuussa alkavaan DevCo Academyyn. DevCo Academy on DevCon yhtiöiden johdon yhteinen koulutusohjelma, jonka järjestämme yhdessä Aalto Executive Educationin kanssa. Koulutusohjelma on räätälöity vastaamaan niihin haasteisiin, joita keskisuuret yritykset usein kohtaavat, kun pyrkivät kasvamaan kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Olemme erittäin innoissamme siitä, että ensimmäiseen DevCo Academyyn on tulossa yhteensä noin 40 osallistujaa Vexve Armatury Groupista ja Medix Biochemicasta. Osallistujat edustavat molempien yritysten laajennettua johtoa ja mukana on myös avainhenkilöitä Vexve Armatury Groupin ja Medix Biochemican syksyllä hankkimista yrityksistä Tšekeistä ja Yhdysvalloista.

esimerkiksi itsensä johtamiseen, muutosjohtamiseen, kasvun hallitsemiseen sekä yrityksen strategian muodostamiseen ja siihen miten strategia saadaan ”elämään” jokapäiväisessä tekemisessä. Lisäksi DevCo Academy on mainio tapa kahden eri toimialoilla toimivan keskisuuren suomalaisen yhtiön johdon tutustua toisiinsa sekä vaihtaa arvokkaita käytännön kokemuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun liittyen. DevCo Academy ei ole kertarysäys, vaan haluamme satsata pitkäjänteisesti ihmisiin. Vexve Armatury Groupissa huomattiin jo vuosia sitten, että koulutukseen ja koulutusyhteistyöhön kannattaa todella satsata. Hyvänä esimerkkinä tästä on tiivis yhteistyö paikallisen koulutuskuntayhtymän kanssa, joka on yhtiölle edelleen tärkeä kumppani tuotannollisen henkilöstön koulutuksessa. Tavoitteenamme on rakentaa DevCo Academystä arvostettu koulutusohjelma DevCo-perheeseen kuuluvien yritysten johdolle ja avainhenkilöille!

Seuraavan puolen vuoden aikana tulemme viettämään yhdessä yhdeksän koulutuspäivää. Koulutuksen pääteemat liittyvät

16

PERHEYRITYS 4 • 2019

Lauri Stadigh DevCo Partners Oy (partner) Vexve Armatury Group (hallituksen jäsen)


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Perheyrityslehti 4/2019 by Perheyritysten liitto - Issuu