__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 26

TEKSTI & KUVAT: MIKKO PELLINEN

Next Level verkottaa vastuunkantajat Perheyritysten liiton Next Level -toiminta lähti liikkeelle vuonna 2016. Liiton Next-jatkajatoiminta oli kasvanut yli 600 hengen yhteisöksi, jossa nuorimmat jäsenet olivat parikymppisiä ja vanhimmat reilusti yli nelikymppisiä. Nuorimmat kaipasivat tukea ja vinkkejä oman osaamisen vahvistamiseen tai työuran alkuvaiheeseen. Vanhemmilla vertaistuen tarve liittyi tyypillisesti vastuuasemaan operatiivisena johtajana tai hallituksen jäsenenä.    Jotta molemmat tarpeet tulisivat täytettyä, liiton hallitus perusti työryhmän, jonka tehtävänä oli luoda vastuunkantajien vertaisyhteisö saumattomaksi jatkoksi Next-toiminnan jälkeen. Syntyi Next Level -yhteisö, joka sai liiton jäsenistössä innostuneen vastaanoton. Next Levelissä osallistujat ovat tyypillisesti 35–55-vuotiaita. Toisilla vastuu alkaa aiemmin, joten ikähaarukat ovat suuntaa antavat.  “Aluksi pohdimme miksi lähteä rakentamaan uutta verkostoa

26

"Olen ollut mukana Perheyritysten liiton toiminnassa sen perustamisesta lähtien. Ensimmäiset 15 vuotta olin todella aktiivisesti mukana hallitustyöskentelyä myöden. Palasin nyt vuosi sitten Next Level -toimintaan mukaan. On ollut mukava nähdä paljon vanhoja tuttuja alkuajoilta, mutta hienoa on ollut myös uusien perheyrittäjätuttavuuksien tapaaminen. Sama letkeä meininki jatkuu. Toivon, että mahdollisimman moni ex-next tulisi mukaan toimintaan."

PERHEYRITYS 2 • 2020

anu vauhkonen

Next Level -työryhmän jäsen

Profile for Perheyritysten liitto

Perheyritys-lehti 2/2020  

Lehden teemana on rakkaus. Lue myös mukaansatempaavat perheyritystarinat; Herrankukkaro, Leipomo Väyrynen ja Alestalon mattokutomo. Mitä tar...

Perheyritys-lehti 2/2020  

Lehden teemana on rakkaus. Lue myös mukaansatempaavat perheyritystarinat; Herrankukkaro, Leipomo Väyrynen ja Alestalon mattokutomo. Mitä tar...

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded