Hyvinvointi 3/2013

Page 1

Ensimmäinen askel -jakso miehille: ”Äijämeininkiä hyvässä seurassa” | Löydä 1.askel-kohde ja voita!

HYVINVOINTI

#3

2013

akavalaisten, sak:laisten ja sttk:laisten ammattiliittojen hyvinvointi- ja terveyslehti

ekaa kertaa 5 vinkkiä salille? aloittelijalle

1.ASKEL

UMAAN! LIIKK • HYVINVOINTIJAKSOT • KEVEÄÄN OLOON! • MIEHET • PERHEILLE

2014

OTA 1.ASKEL

Hyvinvointi 3/2013 | 1


Pääkirjoitus

Syksyn tullen Lomien jälkeen alkaa yleensä näkyä lehdissä ja muualla mainoksia, joissa mainostetaan kuntosaleja, laihdutuspillereitä, lisäaineita ja muita kroppaa pienemmäksi muotoilevia konsteja. Mutta mitä levinneet silmäni näkivätkään. Lehdessä oli artikkeli siitä, voiko olla ylipainoinen ja siitä huolimatta terve. Että lihavat eivät olisikaan automaattisesti sairaita tai huonokuntoisia. Ainahan on tiedetty, että pullukat ovat leppoisampia mutta että vielä terveitä ja kenties hyväkuntoisia. Terveitä lihavia tutkitaan parhaillaan Husin Lihavuustutkimusyksikössä, kertoi apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen Helsingin Sanomissa 18.8.2013. Muistan joskus tähänkin lehteen kirjoittaneeni tai kirjoituksessa kysyneeni voiko olla lihava mutta terve. Pohdin silloin ihmisiä, erityisesti lapsia median ja ympäristön asettamassa ulkonäköristipaineessa. Hieno asia jos tähän on viimein kiinnitetty huomiota. Ei ole tärkeää minkä näköinen on kunhan liikkuu riittävästi ja elää muutenkin terveellisesti. Toki pääsääntöisesti tuommoinen elämäntyyli johtaa tai pitää ainakin painon kurissa. Mutta. Olisihan se kiva jos se lomalla syntynyt ajatus siitä, että pitäisi ryhtyä kuntoilemaan muuttuisi ajatuksesta teoksi. Siihen tarjoaa PHT:n 1.askel hyvinvointijakso oivan alkusysäyksen. Hyvinvointijaksot on esitelty tässä lehdessä. Etsi ja löydä omasi. Useinhan hyvään kuntoon pääsy se on kuin savolainen projekti: aloittamatta vaille valmis.

Tämän lehden mukana

tuhti infopaketti

Tilaa näköislehti sähköpostiisi! www.pht.fi/palaute

PALKANSAAJIEN HYVINVOINTI JA TERVEYS PHT RY Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Faksi 020 144 1319 PHT:n 1. askel-asiakaspalvelu: Arkisin klo 9–10 ja 13–15 puh. 020 144 1318 Sähköposti asiakaspalvelu@pht.fi Toimisto avoinna arkisin klo 8.30–15.30 Toiminnanjohtaja Pasi Ylitalo 020 144 1316 Kehittämispäällikkö Mervi Luostarinen 020 144 1315 Yhteyspäällikkö Vuokko Koistila 020 144 1314 Toimistoassistentti Aino Rossi 020 144 1312 Toimistoassistentti Marja Vornanen 020 144 1311 Sähköposti etunimi.sukunimi@pht.fi

JULKAISIJA Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry PÄÄTOIMITTAJA Pasi Ylitalo TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Seppo Iisalo OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET hyvinvointilehti@pht.fi ILMOITUSMYYNTI Risto Issakainen • issakainen.risto@elisanet.fi • 09 684 7045 TOIMITUS & ULKOASU peak press & productions oy AD Milla Ketolainen KANNEN KUVA Eeva Kangas/peak press PAINO Forssaprint, Forssa PAINOSMÄÄRÄ 20 000 PAPERI UPM Prelaser 90 g NÄKÖISVERSIO www.pht.fi

441

PAINOTUOTE

428

Syksyn tullen salille tai miten kukin… PASI YLITALO päätoimittaja toiminnanjohtaja

2 | Hyvinvointi 3/2013

Hyvinvointi - Akavalaisten, SAK:laisten ja STTK:laisten ammattiliittojen hyvinvointija terveyslehti: Agronomiliitto • Akavan Erityisalat • Akavan kirkolliset ammattiliitot AKI • Akavan Yleinen Ryhmä AYR • Aliupseeriliitto • Ammattiliitto PRO • Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT • Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL • Driftingenjörsförbundet i Finland • Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO • Ilmailualan Unioni IAU • Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty • Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL • Kaupanalan esimiesliitto KEY • Kirkon alat • Kirkon Nuorisotyöntekijät KNT • KTK Tekniikan asiantuntijat • Liiketalouden Liitto LTA • Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL • Mediaunioni MDU • Meijerialan Ammattilaiset MVL • Merivartioliitto • Metallityöväen Liitto • METO - Metsäalan Asiantuntijat • Metsänhoitajaliitto • Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ • Nousu - Nordea Unioni Suomi • Opetusalan Ammattijärjestö OAJ • Palkansaajajärjestö Pardia • Palvelualojen ammattiliitto PAM • Paperiliitto • Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU • Professoriliitto • Puu- ja erityisalojen liitto • Päällystöliitto • Raideammattilaisten yhteisjärjestö JHL • Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA • Rakennusliitto • Rautatievirkamiesliitto • Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia • Suomen Arkkitehtiliitto SAFA • Suomen Ekonomiliitto SEFE • Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL • Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI • Suomen Farmasialiitto • Suomen Hammaslääkäriliitto • Suomen Konepäällystöliitto SKL • Suomen Laivanpäällystöliitto SLPL • Suomen Lakimiesliitto • Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY • Suomen Lähi- ja Perushoitajaliitto SuPer • Suomen Lääkäriliitto • Suomen Merimies-Unioni SMU • Suomen Muusikkojen Liitto • Suomen Näyttelijäliitto • Suomen Palomiesliitto SPAL • Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL • Suomen Psykologiliitto • Suomen Puheterapeuttiliitto • Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto SSSL • Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL • Suomen Työterveyshoitajaliitto • Sähköalojen ammattiliitto • TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto • Teatteri- ja Mediatyöntekijät Teme • Tehy • Tekniikan Akateemisten Liitto TEK • Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat • Tieteentekijöiden Liitto • Tradenomiliitto TRAL • Tulliliitto • Upseeriliitto • Uusi Insinööriliitto UIL • Vakuutusväen Liitto VvL • Vankilavirkailijain Liitto VVL • Veturimiesten liitto • Yleinen Lehtimiesliitto • Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut • Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto YKL • YTY & Valmentajat


Tässä numerossa

2 4 5 6 19 7-18 1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT 2014 Syksyn tullen

Ekaa kertaa salille? 5 vinkkiä aloittelijalle

Kommentteja 1.askel -hyvinvointijaksoilta Mukana olleet kertovat

Mitä kuuluu, Vuokko Koistila? ”Äijämeininkiä hyvässä seurassa”

KUVA VIRPI LEHTINEN

Kohteet esittäytyvät

Kattava infopaketti

LÖYDÄ 1.ASKEL-KOHDE JA VOITA! 1.askel-kohdekoneemme auttaa sinua löytämään mieleisesi 1.askel-kohteen sekä hyvinvointijakson. Samalla voit osallistua arvontaan, jossa palkintoina on lahjakortteja 1.askel-kohteisiimme. Kiinnostaisiko sinua löytää liikunnan ilo 1.askel Liikkumaan! -jaksolla mukavassa porukassa Lapin tai Oulun alueella? Ehkä asuinpaikkakunnaltasi on parhaat yhteydet Itä-Suomen alueen 1.askel-kohteisiin? Asut Etelä- tai Länsi-Suomen alueella

ja tarvitset tukea elämäntapamuutoksessa 1.askel-kohteessa
 lähellä kotipaikkakuntaasi? Kohdekoneen avulla näet, mitä vaihtoehtoja on tarjolla vuoden 2014 1.askel-hyvinvointijaksoille.

KÄY LÖYTÄMÄSSÄ 1.ASKEL-KOHTEESI OSOITTEESSA: WWW.PHT.FI KILPAILUUN VOI OSALLISTUA 6.1.2014 SAAKKA.

Lue 1.askel-uutiskirjettä! PHT:n sähköinen 1.askel-uutiskirje ilmestyy kahden viikon välein tarjoten ajankohtaista tietoa hyvinvoinnin ja 
terveyden edistämiseen liittyvistä asioista. Kirjettä lukemalla pysyt ajan tasalla PHT:n järjestämistä, perheille ja työikäisille 
aikuisille suunnatuista 1.askel-hyvinvointijaksoista. Pääset uutiskirjeeseen PHT:n verkkosivujen etusivulla olevasta bannerista tai http://www.pht.fi/ajankohtaista/

Hyvinvointi 3/2013 | 3


TEKSTI PÄIVI AHVONEN | KUVA KALEVI KETOLUOTO

5 vinkkiä aloittelijalle

EKAA KERTAA SALILLE?

Kiinnostaisiko mennä salille, mutta ensikertalaisena et oikein tiedä miten tarttua toimeen? Kuntosaleja on monenlaisia. Karuja paikkoja, jossa voimanpesät nostavat rautaa, ja hienojen laitteiden kuntokeitaita, joissa on muitakin hyvinvointipalveluja. Ja sitten ovat tietysti CrossFit-salit, joilla kehoa ja kuntoa treenataan vapailla painoilla varsin tehokkaasti ja erittäin yhteisöllisesti. 4 | Hyvinvointi 3/2013


Määrittele ensin, minkä tyyppinen harjoittelija olet, ja valitse sen jälkeen itsellesi sopiva sali. Rapakuntoinenkin voi mennä CrossFit-salille, jossa aloitat omista lähtökohdistasi ja aloittelijoiden harjoittelu on yleensä hyvin ohjattua ja valvottua.

1

Kertamaksu vai kuukausikortti? Motivoisiko kuukausikortti käymään useammin? Mieti, mitä kaikkia palveluja haluat korttiisi liittää. Usein saleilla on ryhmäliikuntaa. Varaudu siihen, että nälkä kasvaa syödessä.

2

Minne menetkin, aloita ohjaajan tekemällä kuntokartoituksella. Sen jälkeen voitte yhdessä määritellä tavoitteesi koskivatpa ne lihaskunnon parantamista, kunnon yleistä kohentamista tai painonpudotusta. Kuhunkin tepsii vähän erilainen ohjelma.

3

Vaikka suomalainen mies on usein yksinäinen susi, ota vastaan henkilökunnan neuvot ja muiden salilla kävijöiden vertaistuki. Se motivoi silloin, kun tuntuu ettei millään jaksaisi jatkaa.

4

Mieti mihin vuorokauden aikaan sinulle on luontevinta treenata ja miten pääset muilta toimilta parhaiten salille. Syysiltojen pimetessä voi olla helpompi mennä salille suoraan töistä. Kotona sohva voi liiankin helposti vangita syleilyynsä.

5

Mihin sitten päädytkin – tee se. Aloita! Pienistä puroista kasvaa virta: hyvä olo lisääntyy, ja se heijastuu elämän eri osa-alueille – tavalla tai toisella myönteisellä tavalla.

PERHEIDEN 1.ASKEL-HYVINVOINTIJAKSOILLE

OSALLISTUNEET KERTOVAT

”Olimme erittäin tyytyväisiä! Meille kuin lottovoitto.” ”Rentouttava ja perhekeskeinen viikko.” ”Kuntotestaus ja luennot olivat herättäviä.” ”Ohjaajat olivat asiantuntevia, kannustavia ja mukavia.” ”Jakso oli sopivan pituinen ja ryhmäkoko oikein hyvä.” ”Jakso oli ihana!!!” ”Liikunnalliset osuudet olivat hyvän mittaisia.”
 ”Olisin viihtynyt pidempääkin.” ”Tosi sopivankokoinen ryhmä mukavaa porukkaa. Aika meni nopeasti.” ”Ilmainen lastenhoito oli mahtava juttu – mahdollisti vanhemmille lenkit, liikuntatuokiot ja lepohetket yhdessä.” ”Vetäjistä välittyi aito kiinnostus omaan työhönsä.” ”Ei tarvinnut laittaa ruokaa ja tiskata: iso plussa.”
 ”Sain aikaa olla lasteni kanssa.” ”Saimme liikkumattoman pojan liikkumaan. Oli kiva liikkua perheenä.” ”Saimme perheen kanssa yhteistä aikaa tehdä kaikkea mukavaa ja myös vain olla.” ”Yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyi perheessä.” ”Pirteämpi olo, helpompi jatkaa arkiliikuntaa.”
 ”Hyvä mieli siitä, että saimme kerrankin olla yhdessä koko perhe.” ”Käyn ostamassa kuntosalille kausikortin.” ”Liikun nyt enemmän ja seuraan ruokavaliotani.”

N A A M I K POLS

N E E H R PE

A S S N KA SYYSLOMA S A R A P PERHEEN ONE

EJAHU H R E P € 8 14 LLE AIKUISELLE LKLAEHDELLE APSE KAHDE TIAALLE L O U -V 5 1 E ALL iaiset, isältäen aam äivittäisen s i s u a k ro o u alla ja p Hinta/v kuntoilualta että aamu-uinnit sekä Elämyskylpylään . n 1 y s .1 ä 8 ä ssa 29.9.sisäänp maan. Voima Lastenmaail

! T U D E A M O SYYSL

10-17 välillä keilatunti klo n si ne ai m il tt – VRK li käyte äväk MAJOITU 2 VRK – lisäksi 30 € sete a (ei voimassa ss 3 MAJOITU aisessa päivällisbuffa normaalihintrjouksen yhteydessä) perhebuffata

UT! ARIEM M O L S tetään Y Y rj S jä LEEVIN vi.fi, mitä lasten ohjelmaa es Katso www.le kana. syyslomien ai

LEVINTIE 1590 99130 SIRKKA PUHELIN (016) 646 301 www.hotellilevitunturi.fi Hyvinvointi 3/2013 | 5

Liity Kylpylähotelli Levitunturin Facebook -ryhmään!


Ensimmäinen askel -jakso miehille

”Tämä on terapeuttista ja virkistävää!” Mitä kuuluu, Vuokko Koistila? 1. Miten kulunut vuosi on sujunut 1.askel-hyvinvointijaksojen osalta? – Keväällä toteutetun onnistuneen markkinointikampanjan ansiosta saimme mukavasti lisänäkyvyyttä ja uusia hakijoita sekä perheiden että aikuisten jaksoille. Tästä on hyvä jatkaa! 2. Mitä proggiksia juuri nyt on meneillään? – Vuoden 2014 jaksojen haku alkaa 15.10.2013. Aikuisten jaksojen osalta aloitamme samalla kampanjan ”Löydä 1.askel-kohde ja voita!”, johon osallistuvat voivat etsiä 1.askel-kohdekoneen avulla itselleen omia toiveitaan vastaavan kohteen sekä sijainnin että jaksojen sisältötarjonnan perusteella. Kampanjan yhteydessä voi osallistua kilpailuun, jossa palkintona arvotaan viikonloppu 1.askelkohteessa. 3. Kenelle suosittelet aikuisten 1.askel-hyvinvointijaksoja? – Keveään oloon! -jakson annista hyötyvät eniten henkilöt, jotka ovat tiedostaneet tarpeensa elämäntapamuutokseen, mutta tarvitsevat siihen lisätukea ja -tsemppiä. Liikunnan iloa ja itselle sopivaa liikuntalajia etsivälle suosittelisin Liikkumaan!-jaksoja. – Naiset ovat aktiivisempia huolehtimaan hyvinvoinnistaan ja he hakeutuvat miehiä useammin mukaan myös meidän toimintaamme. Toivoisimmekin jaksoille hakijoiksi nykyistä enemmän miehiä. Heille suosittelisin joko edellä mainittuja tai pelkästään miesten omia ryhmiä, joissa on enemmän äijämeininkiä rennossa ilmapiirissä. Tässä lehdessä on myös juttu miesporukan kokemuksista 1.askel-jaksolla. – Jos et ole varma jakson ja sisällön sopivuudesta itsellesi, kaikkiin kohteiden päiväkohtaisiin ohjelmiin voit tutustua verkkosivuillamme sekä sähköisessä hakujärjestelmässä. 4. Jatkuvatko lapsiperheiden 1.askel-jaksot? – Kyllä, lapsiperheille on tullut mukaan myös uusia kohteita. Jos tuntuu, että koko perheen yhteinen aika ja liikunnalliset kokemukset ovat vähissä, nyt mukaan hakemaan! 5. Omat keinosi kaamoksen selättämiseen? – Yritän nukkua ja harrastaa liikuntaa riittävästi. Aloitan jokasyksyisen vitamiinikuurin. Muistutan itseäni tekemään asioita, joista nautin. VUOKKO KOISTILA on yhteyspäällikkö Vuokko.koistila@pht.fi puh 020 144 1314

Kauno halusi katkaista pitkän syksyn piristävällä liikuntalomalla. Miesryhmän aktiivijakso Ikaalisten kylpylässä ylitti odotukset. Porvoolainen Kauno huomasi ilmoituksen PHT:n kurssista ammattiliiton sivuilta. – Ajattelin, että olisi hyvä testata kuntotaso aloitusvaiheessa, ettei tulisi tehtyä alussa liian kovia harjoituksia. Kaunon aiemmat yritykset olivat kaatuneet siihen, että paikat olivat kipeytyneet ja kuntoilu lopahtanut ennen aikojaan. – Kurssilla tehdään perus- ja lihaskuntotestaus, joiden perusteella saa vinkkejä jatkoa varten, hän kiittelee. Piristävän liikuntaloman lisäksi Kauno halusi ottaa aikaa itselleen 25 vuoden jälkeen. – Rentoutuminen ja akkujen lataaminen onnistuivat todella hyvin. En edes koskenut työläppäriini viikon mittaisen kurssin aikana. Jakson onnistumiseen vaikuttivat mo-

net pienet asiat. – Valmis ohjelmarunko – ei tarvinnut suunnitella itse mitään, jos ei halunnut. Sopivasti ohjattua toimintaa, mutta myös mahdollisuus omaan liikuntaan. Liikkuminen ryhmässä, jossa uusia ihmisiä eri puolilta maata ja eri ammateista, hän luettelee. Kauno oli aiemmin ollut vastaavantyyppisillä kuntostarttilomilla, mutta tämä jakso oli niitä rentouttavampi ja virkistävämpi. – Täällä ei tarvitse puhua työasioista, jos ei halua. Toisaalta kuulee toisten kokemuksista myös työelämästä, mikä antaa uusia näkökulmia ja perspektiiviä omaan tilanteeseen. Tämä on hyvinkin terapeuttista ja virkistävää!

”Äijämeininkiä hyvässä seurassa” ”Tämä on hyvä tapa viettää osa kesä- tai talvilomasta tai Pekkas-vapaista. Katkaisee työ- ja arkirutiinin. Äijämeininkiä hyvässä seurassa. Saa hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä terveellisempään elämäntapaan ja kunnon ylläpitämiseen.” Jouni, Kihniö ”Suosittelen kaikille miehille osallistumista PHT:n jaksolle. Tämä on osa miehen hyvinvointia.” Reino, Lappeenranta ”Henkilökohtaisen ohjauksen lisäksi opin uusia liikuntamuotoja. Monipuolinen ohjelma ei ollut liian repivää ja iltaohjelmaakin oli kivasti.” Antti, Vaasa Miehet ovat osallistuneet PHT:n miehille tarkoitetuille ensimmäinen askel -jaksoille Ikaalisten kylpylässä.

6 | Hyvinvointi 3/2013


1.ASKEL

HYVINVOINTIJAKSOT

OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE

OTA TALTEEN!

2014

WWW.PHT.FI

HYVINVOINTIJAKSOT

AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT

PERHEILLE Hyvinvointi 3/2013 | 7


VUODEN 2014 1.ASKEL-HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU • HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME WWW.PHT.FI

1. ASKEL-JAKSOT AIKUISILLE

Aikuisten 1.askel-hyvinvointijakso on 7 vuorokauden kokonaisuus, joka koostuu 5 + 2 vuorokauden erillisistä jaksoista samassa kohteessa: Pääjakso 5 vrk ja seurantajakso 2 vrk sekä jaksojen välillä tapahtuva tsemppaus (ohjaaja, oma ryhmä). Ohjelmassa liikkumista, kuntotestausta ja yleistietoa sekä rentoutumista yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa. Jaksot toimivat hyvin ensimmäisenä askeleena elämäntapamuutoksen ja työssäjaksamisen tukena.

Vuoden 2014 jaksojen teemoina ovat: 1.askel LIIKKUMAAN! > Liikunnan iloa etsimässä 1.askel KEVEÄÄN OLOON! > Tukea muutokseen 1.askel MIESTEN JAKSOT

NÄIN HAET AIKUISTEN JAKSOLLE

AIKUISTEN JAKSON HINTA

5 vrk:n pääjakso maksaa osallistujalle 150 euroa / henkilö, sisältäen täysihoidon 1-hengen huoneessa sekä teeman mukaisen ohjelman. Lisäksi tulevat vain matkakustannukset kohteeseen. Seurantajakson hinta on 60 euroa, sisältäen majoituksen 1-hengen huoneessa täysihoidolla sekä ohjelman. Haasta itsesi. Hae yhdessä puolison, työkaverin tai ystävän kanssa! 1.askel -hyvinvointijaksot aikuisille on tarkoitettu yli 18-vuotiaille hakijoille. Tarjolla on erityyppisiä jaksoja teemoilla 1.askel liikkumaan, keveään oloon ja miehet. Huomaathan, että aikuisten jaksolle ei ole mahdollista ottaa lasta mukaan.

LIIKKUMAAN!

8 | Hyvinvointi 3/2013

KEVEÄÄN OLOON!

• •

• • • • • •

Klikkaa sivulle www.pht.fi. Etsi hakujärjestelmästä 1.askel-jakso kohteen, teeman tai ajankohdan mukaan. Kohteen nimeä klikkaamalla löydät jaksokohtaisen malliohjelman ja seurantajakson ajankohdan sekä hakuajan. Valitse 1–3 jaksoa. Voit määrittää yhden ensisijaiseksi vaihtoehdoksi. Klikkaa ”Hae lomaa”. Täytä hakemus. Tulosta hakemus tai ota hakemasi jaksot itselle muistiin. Lähetä hakemus ja ota talteen tunnistenumero. Hakuaika jaksoille alkaa 15.10.2013. Hakuajan päätyttyä jakso poistuu hakujärjestelmästä ja sen jälkeen se ei ole haettavissa. Hakemukset käsitellään viikon kuluessa hakuajan päättymisestä.

MIEHET


1.ASKEL

SUOMEN LATU KIILOPÄÄ LUONTOMATKAILUKESKUS PIISPALA

HYVINVOINTIJAKSOT

2014

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

HUOM!

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

Työtön tai lomautettu aikuinen saa jakson puoleen hintaan sekä aikuisten että perheiden jaksolla. Kerro tilanteesi hakemuksessa.

hyvinvointijaksojen kohteet BREAK SOKOS HOTEL EDEN KYLPYLÄHOTELLI SANI

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS ROKUA HEALTH&SPA

LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

Hyvinvointijaksot:

VUOKATIN URHEILUOPISTO

AIKUISILLE S. 10–15 PERHEILLE S. 16–17

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

KYLPYLÄ KIVITIPPU HÄRMÄN KYLPYLÄ KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA KUORTANEEN URHEILUOPISTO LOMAKESKUS HUHMARI KYLPYLÄHOTELLI SUMMASAARI KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA KYLPYLÄHOTELLI RANTASIPI LAAJAVUORI HOTELLI JA KUNTOUTUSKESKUS HERTTUA TANHUVAARAN URHEILUOPISTO RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO KRUUNUPUISTO YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI VARALAN URHEILUOPISTO IMATRAN KYLPYLÄ LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI NAANTALIN KYLPYLÄ RUISSALON KYLPYLÄ KYLPYLÄHOTELLIPÄIVÄKUMPU

HOTELLI SIIKARANTA

1.ASKEL-JAKSOT PERHEILLE

Perheiden 5 vuorokauden mittaiset 1.askel-hyvinvointijaksot mahdollistavat perheille ryhmämuotoisen liikuntapainotteinen hyvinvointijakson sekä elämyksiä ja yhteistä aikaa. Samalla tuetaan koko perheen terveellisten elämäntapojen omaksumista. Jaksoille voivat hakea perheet, joilla on yksi tai useampi alle 17-vuotias perheeseen kuuluva lapsi mukana. 17 vuotta täyttänyt lapsi voi tulla mukaan aikuisen hinnalla.

PERHEILLE

PERHEJAKSON HINTA

• 125 € aikuiset ja 17–18-vuotiaat lapset/5 vrk • 75 € 6–16-vuotiaat lapset/5 vrk • 0 € alle 6-vuotiaat lapset vanhempien seurassa Sisältää täysihoidon, perhemajoituksen sekä 1.askel-ohjelman 1.askel perhejaksot on tarkoitettu ainoastaan lapsiperheille, joilla on yksi tai useampi alle 18-vuotias lapsi mukana.

NÄIN HAET PERHEJAKSOLLE • • • • • • • •

Klikkaa sivulle www.pht.fi. Etsi hakujärjestelmästä 1.askel-jakso kohteen tai ajankohdan mukaan. Kohteen nimeä klikkaamalla löydät jaksokohtaisen malliohjelman ja hakuajan. Valitse 1–3 jaksoa. Voit määrittää yhden ensisijaiseksi vaihtoehdoksi. Klikkaa ”Hae lomaa”. Täytä hakemus. Tulosta hakemus tai ota hakemasi jaksot itselle muistiin. Lähetä hakemus ja ota talteen tunnistenumero. Perhejaksojen hakuaika alkaa 15.10.2013. Hakuaika päättyy 90 vuorokautta ennen jakson alkamista. Hakuajan päätyttyä jakso poistuu hakujärjestelmästä ja sen jälkeen se ei ole haettavissa. Hakemukset käsitellään viikon kuluessa hakuajan päättymisestä.

Hyvinvointi 3/2013 | 9


HYVINVOINTIJAKSOT

AIKUISILLE TAMMIKUU RUISSALON KYLPYLÄ

19.–24.1.2014 Haku päättyy 20.11.2013 Seurantajakso 16.–18.5.2014

LIIKKUMAAN!

LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

19.–24.1.2014 Haku päättyy 20.11.2013 Seurantajakso 23.–25.4.2014

MIEHET

HÄRMÄN KYLPYLÄ

26.–31.1.2014 Haku päättyy 27.11.2013 Seurantajakso 13.–15.6.2014

HELMIKUU IMATRAN KYLPYLÄ

2.–7.2.2014 Haku päättyy 4.12.2013 Seurantajakso 1.–3.8.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

9.–14.2.2014 Haku päättyy 11.12.2013 Seurantajakso 25.–27.6.2014

LIIKKUMAAN!

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT 9.–14.2.2014 Haku päättyy 11.12.2013 Seurantajakso 15.–17.8.2014

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

9.–14.2.2014 Haku päättyy 11.12.2013 Seurantajakso 4.–6.6.2014

26.–31.1.2014 Haku päättyy 27.11.2013 Seurantajakso 11.–13.7.2014

TANHUVAARAN URHEILUOPISTO LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

9.–14.2.2014 Haku päättyy 11.12.2013 Seurantajakso 6.–8.6.2014

26.–31.1.2014 Haku päättyy 27.11.2013 Seurantajakso 23.–25.5.2014

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

23.–28.2.2014 Haku päättyy 25.12.2013 Seurantajakso 9.–11.7.2014

9.–14.3.2014 Haku päättyy 8.1.2014 Seurantajakso 23.–25.7.2014

LIIKKUMAAN! MIEHET

LIIKKUMAAN! MIEHET

KRUUNUPUISTO

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

VUOKATIN URHEILUOPISTO

23.–28.2.2014 Haku päättyy 25.12.2013 Seurantajakso 22.–24.8.2014

23.–28.2.2014 Haku päättyy 25.12.2013 Seurantajakso 13.–15.6.2014

23.–28.2.2014 Haku päättyy 25.12.2013 Seurantajakso 1.–3.8.2014 LIIKKUMAAN!

ROKUA HEALTH & SPA

23.–28.2.2014 Haku päättyy 25.12.2013 Seurantajakso 15.–17.8.2014

LIIKKUMAAN!

MAALISKUU RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ LIIKKUMAAN!

16.–21.2.2014 Haku päättyy 18.12.2013 Seurantajakso 2.–4.7.2014

IMATRAN KYLPYLÄ

LIIKKUMAAN!

2.–7.3.2014 Haku päättyy 1.1.2014 Seurantajakso 22.–24.8.2014

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

LIIKKUMAAN!

16.–21.2.2014 Haku päättyy 18.12.2013 Seurantajakso 18.–20.7.2014

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

LIIKKUMAAN!

2.–7.3.2014 Haku päättyy 1.1.2014 Seurantajakso 22.–24.8.2014

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

LIIKKUMAAN!

16.–21.2.2014 Haku päättyy 18.12.2013 Seurantajakso 6.–8.6.2014

LIIKKUMAAN! 10 | Hyvinvointi 3/2013

LIIKKUMAAN!

2.–7.3.2014 Haku päättyy 1.1.2014 Seurantajakso 1.–3.8.2014

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

26.–31.1.2014 Haku päättyy 27.11.2013 Seurantajakso 25.–27.4.2014

RUISSALON KYLPYLÄ

16.–21.2.2014 Haku päättyy 18.12.2013 Seurantajakso 13.–15.6.2014

2.–7.3.2014 Haku päättyy 1.1.2014 Seurantajakso 1.–3.8.2014

LIIKKUMAAN!

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

9.–14.3.2014 Haku päättyy 8.1.2014 Seurantajakso 18.–20.7.2014

9.–14.3.2014 Haku päättyy 8.1.2014 Seurantajakso 5.–7.9.2014

9.3.–14.3.2014 Haku päättyy 8.1.2014 Seurantajakso 5.–7.9.2014 LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 10.–15.3.2014 Haku päättyy 9.1.2014 Seurantajakso 7.–9.8.2014

KEVEÄÄN OLOON!

KYLPYLÄ KIVITIPPU

10.–15.3.2014 Haku päättyy 9.1.2014 Seurantajakso 22.–24.8.2014

KEVEÄÄN OLOON!

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

10.–15.3.2014 Haku päättyy 9.1.2014 Seurantajakso 12.–14.9.2014

LIIKKUMAAN!

KUORTANEEN URHEILUOPISTO

16.–21.3.2014 Haku päättyy 15.1.2014 Seurantajakso 22.–24.8.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

16.–21.3.2014 Haku päättyy 15.1.2014 Seurantajakso 1.–3.8.2014

LIIKKUMAAN!


1.ASKEL

HYVINVOINTIJAKSOT RUISSALON KYLPYLÄ

16.–21.3.2014 Haku päättyy 15.1.2014 Seurantajakso 15.–17.8.2014

LIIKKUMAAN!

TANHUVAARAN URHEILUOPISTO

16.–21.3.2014 Haku päättyy 15.1.2014 Seurantajakso 27.–29.8.2014

LIIKKUMAAN!

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO 17.–22.3.2014 Haku päättyy 16.1.2014 Seurantajakso 12.–14.9.2014

LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 23.–28.3.2014 Haku päättyy 22.1.2014 Seurantajakso 5.–7.9.2014

LIIKKUMAAN! MIEHET

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

23.–28.3.2014 Haku päättyy 22.1.2014 Seurantajakso 29.–31.8.2014

LIIKKUMAAN!

LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

23.–28.3.2014 Haku päättyy 22.1.2014 Seurantajakso 16.–18.6.2014

MIEHET

IMATRAN KYLPYLÄ

30.3.–4.4.2014 Haku päättyy 29.1.2014 Seurantajakso 5.–7.9.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

30.3.–4.4.2014 Haku päättyy 29.1.2014 Seurantajakso 15.–17.8.2014

LIIKKUMAAN!

LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

30.3.–4.4.2014 Haku päättyy 29.1.2014 Seurantajakso 18.–20.6.2014

MIEHET

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

31.3.–5.4.2014 Haku päättyy 30.1.2014 Seurantajakso 15.–17.8.2014

HUHTIKUU KRUUNUPUISTO

6.–11.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

7.–12.4.2014 Haku päättyy 6.2.2014 Seurantajakso 6.–8.8.2014

LIIKKUMAAN!

HOTELLI JA KUNTOUTUSKESKUS HERTTUA

6.–11.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 15.–17.8.2014

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

13.–18.4.2014 Haku päättyy 12.2.2014 Seurantajakso 5.–7.9.2014

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

13.–18.4.2014 Haku päättyy 12.2.2014 Seurantajakso 29.–31.8.2014

6.–11.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 19.–21.9.2014

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

ROKUA HEALTH & SPA

20.–25.4.2014 Haku päättyy 19.2.2014 Seurantajakso 29.–31.8.2014

6.–9.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 26.–28.9.2014

KEVEÄÄN OLOON!

2014

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON! MIEHET

RUISSALON KYLPYLÄ

4.–9.5.2014 Haku päättyy 5.3.2014 Seurantajakso 19.–21.9.2014

LIIKKUMAAN!

VUOKATIN URHEILUOPISTO

4.–9.5.2014 Haku päättyy 5.3.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

LIIKKUMAAN!

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI 5.–10.5.2014 Haku päättyy 6.3.2014 Seurantajakso 1.–3.9.2014

6.–11.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 5.–7.9.2014

27.4.–2.5.2014 Haku päättyy 26.2.2014 Seurantajakso 29.–31.8.2014

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

11.–16.5.2014 Haku päättyy 12.3.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

RUISSALON KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

27.4.–2.5.2014 Haku päättyy 26.2.2014 Seurantajakso 19.–21.9.2014

LIIKKUMAAN! MIEHET

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

VUOKATIN URHEILUOPISTO

TOUKOKUU KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

11.–16.5.2014 Haku päättyy 12.3.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

6.–11.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 12.–14.9.2014

6.–11.4.2014 Haku päättyy 5.2.2014 Seurantajakso 26.–28.9.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI SANI

4.–9.5.2014 Haku päättyy 5.3.2014 Seurantajakso 26.–28.9.2014

KRUUNUPUISTO KEVEÄÄN OLOON!

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

11.–16.5.2014 Haku päättyy 12.3.2014 Seurantajakso 10.–12.10.2014

7.–12.4.2014 Haku päättyy 6.2.2014 Seurantajakso 6.–8.8.2014

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄ KIVITIPPU

LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 4.5.–9.5.2014 Haku päättyy 5.3.2014 Seurantajakso 24.10.– 26.10.2014

12.–17.5.2014 Haku päättyy 13.3.2014 Seurantajakso 24.–26.10.2014

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

7.–12.4.2014 Haku päättyy 6.2.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO

4.–9.5.2014 Haku päättyy 5.3.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA

12.–17.5.2014 Haku päättyy 13.3.2014 Seurantajakso 14.–16.11.2014

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN! Hyvinvointi 3/2013 | 11


YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

IMATRAN KYLPYLÄ

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KEVEÄÄN OLOON!

RUISSALON KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI SANI

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

12.–17.5.2014 Haku päättyy 13.3.2014 Seurantajakso 19.–21.9.2014

18.–23.5.2014 Haku päättyy 19.3.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

19.–24.5.2014 Haku päättyy 20.3.2014 Seurantajakso 17.–19.9.2014

1.–6.6.2014 Haku päättyy 2.4.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

1.–6.6.2014 Haku päättyy 2.4.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

1.–6.6.2014 Haku päättyy 2.4.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

2.–7.6.2014 Haku päättyy 3.4.2014 Seurantajakso 22.–24.9.2014

2.–7.6.2014 Haku päättyy 3.4.2014 Seurantajakso 17.–19.10.2014

8.6.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 21.–23.11.2014

9.–14.6.2014 Haku päättyy 10.4.2014 Seurantajakso 24.–26.9.2014

9.–14.6.2014 Haku päättyy 10.4.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

23.–28.6.2014 Haku päättyy 24.4.2014 Seurantajakso 31.10.–2.11.2014

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

HOTELLI JA KUNTOUTUSKESKUS HERTTUA

KYLPYLÄ KIVITIPPU

IMATRAN KYLPYLÄ

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

25.–30.5.2014 Haku päättyy 26.3.2014 Seurantajakso 3.–5.10.2014

2.–7.6.2014 Haku päättyy 3.4.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

KEVEÄÄN OLOON!

KYLPYLÄHOTELLI SANI

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

KESÄKUU HÄRMÄN KYLPYLÄ

2.–7.6.2014 Haku päättyy 3.4.2014 Seurantajakso 29.–31.10.2014

LIIKKUMAAN!

8.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

23.–28.6.2014 Haku päättyy 24.4.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

ROKUA HEALTH & SPA

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

2.–7.6.2014 Haku päättyy 3.4.2014 Seurantajakso 28.–30.11.2014

LIIKKUMAAN!

8.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 14.–16.11.2014

8.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 14.–16.11.2014

23.–28.6.2014 Haku päättyy 24.4.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

LIIKKUMAAN!

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

KUORTANEEN URHEILUOPISTO

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

VUOKATIN URHEILUOPISTO

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

8.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 17.–19.10.2014

8.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 14.–16.11.2014

LIIKKUMAAN!

elämyksiä ja liikunnan iloa!

23.–28.6.2014 Haku päättyy 24.4.2014 Seurantajakso 15.–17.10.2014

KEVEÄÄN OLOON!

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO 9.–14.6.2014 Haku päättyy 10.4.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

LIIKKUMAAN!

12 | Hyvinvointi 3/2013

23.–28.6.2014 Haku päättyy 24.4.2014 Seurantajakso 27.–29.11.2014

KEVEÄÄN OLOON!

1.–6.6.2014 Haku päättyy 2.4.2014 Seurantajakso 28.–30.11.2014

8.–13.6.2014 Haku päättyy 9.4.2014 Seurantajakso 21.–23.11.2014

LIIKKUMAAN!

KEVEÄÄN OLOON!

29.6.–4.7.2014 Haku päättyy 30.4.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

29.6.–4.7.2014 Haku päättyy 30.4.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

LIIKKUMAAN!


1.ASKEL

HYVINVOINTIJAKSOT

HEINÄKUU KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

6.–11.7.2014 Haku päättyy 7.5.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

6.–11.7.2014 Haku päättyy 7.5.2014 Seurantajakso 31.10.–2.11.2014

LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

20.–25.7.2014 Haku päättyy 21.3.2014 Seurantajakso 22.–24.10.2014

MIEHET

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.5.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 16.–18.1.2015

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

RUISSALON KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

VUOKATIN URHEILUOPISTO

RUISSALON KYLPYLÄ

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 9.–11.1.2015

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

13.–18.7.2014 Haku päättyy 14.5.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

LIIKKUMAAN!

ROKUA HEALTH & SPA

13.–18.7.2014 14.5.2014 Seurantajakso 7.–9.11.2014

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 23.– 25.1.2015

LIIKKUMAAN!

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

13.–18.7.2014 Haku päättyy 14.5.2014 Seurantajakso 9.–11.1.2015

4.–9.8.2014 Haku päättyy 5.6.2014 Seurantajakso 14.–16.12.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

13.–18.7.2014 Haku päättyy 14.5.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

4.–9.8.2014 Haku päättyy 5.6.2014 Seurantajakso 8.–10.1.2015

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.5.2014 Seurantajakso 28.–30.11.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.5.2014 Seurantajakso 9.–11.1.2015

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.5.2014 Seurantajakso 14.–16.11.2014

LIIKKUMAAN!

ROKUA HEALTH & SPA

28.7.–2.8.2014 Haku päättyy 29.5.2014 Seurantajakso 5.–7.12.2014

KEVEÄÄN OLOON!

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

13.–18.7.2014 Haku päättyy 14.5.2014 Seurantajakso 14.–16.11.2014

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

ELOKUU HOTELLI JA KUNTOUTUSKESKUS HERTTUA

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 9.–11.1.2015

14.–19.7.2014 Haku päättyy 15.5.2014 Seurantajakso 21.–23.11.2014

KEVEÄÄN OLOON!

KEVEÄÄN OLOON!

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 23.–25.1.2015

KUORTANEEN URHEILUOPISTO

KRUUNUPUISTO

20.–25.7.2014 Haku päättyy 21.5.2014 Seurantajakso 9.–11.1.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

3.–8.8.2014 Haku päättyy 4.6.2014 Seurantajakso 30.1.–1.2.2015

KUORTANEEN URHEILUOPISTO LIIKKUMAAN!

2014

ROKUA HEALTH & SPA

17.–22.8.2014 1 Haku päättyy 8.6.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

17.–22.8.2014 Haku päättyy 18.6.2014 Seurantajakso 28.– 30.11.2014

17.–22.8.2014 Haku päättyy 18.6.2014 Seurantajakso 23.–25.1.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

TANHUVAARAN URHEILUOPISTO

17.–22.8.2014 Haku päättyy 18.6.2014 Seurantajakso 2.–4.2.2015

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

VUOKATIN URHEILUOPISTO

17.–22.8.2014 Haku päättyy 18.6.2014 Seurantajakso 30.1.–1.2.2015

MIEHET

LIIKKUMAAN!

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

LIIKKUMAAN!

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI SANI

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

4.–9.8.2014 Haku päättyy 5.6.2014 Seurantajakso 21.–23.11.2014

10.–15.8.2014 Haku päättyy 11.6.2014 Seurantajakso 30.1.–2.2.2015

11.–16.8.2014 Haku päättyy 12.6.2014 Seurantajakso 12.–14.11.2014

23.8.–28.8.2014 Haku päättyy 24.6.2014 Seurantajakso 12.–14.12.2014

24.–29.8.2014 Haku päättyy 25.6.2014 Seurantajakso 30.1.–1.2.2015

24.–29.8.2014 Haku päättyy 25.6.2014 Seurantajakso 6.2.–8.2.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

17.–22.8.2014 Haku päättyy 18.6.2014 Seurantajakso 23.– 25.1.2015

24.–29.8.2014 Haku päättyy 25.6.2014 Seurantajakso 6.–8.2.2015

Hyvinvointi 3/2013 | 13


ROKUA HEALTH & SPA

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

KUORTANEEN URHEILUOPISTO

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO

ROKUA HEALTH & SPA

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

RUISSALON KYLPYLÄ

24.–29.8.2014 Haku päättyy 25.6.2014 Seurantajakso 6.–8.2.2015

25.–30.8.2014 Haku päättyy 26.6.2014 Seurantajakso 13.–15.2.2015

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 9.–11.1.2015

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 22.–24.5.2015

14.–19.9.2014 Haku päättyy 16.7.2014 Seurantajakso 6.–8.3.2015

14.–19.9.2014 Haku päättyy 16.7.2014 Seurantajakso 23.–25.1.2015

21.–26.9.2014 Haku päättyy 23.7.2014 Seurantajakso 23.–25.1.2015

21.–26.9.2014 Haku päättyy 23.7.2014 Seurantajakso 13.–15.3.2015

LIIKKUMAAN!

KEVEÄÄN OLOON!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

RUISSALON KYLPYLÄ

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

VUOKATIN URHEILUOPISTO

31.8.–5.9.2014 Haku päättyy 2.7.2014 Seurantajakso 6.–8.2.2015

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 30.1.–1.2.2015

14.–19.9.2014 Haku päättyy 16.7.2014 Seurantajakso 27.2.–1.3.2015

21.–26.9.2014 Haku päättyy 23.7.2014 Seurantajakso 13.–15.3.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

BREAK SOKOS HOTEL BOMBA

KYLPYLÄ KIVITIPPU

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN! KEVEÄÄN OLOON!

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

TANHUVAARAN URHEILUOPISTO

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

SYYSKUU YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

IMATRAN KYLPYLÄ

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI SANI

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

31.8.–5.9.2014 Haku päättyy 2.7.2014 Seurantajakso 20.–22.2.2015

31.8.–5.9.2014 Haku päättyy 2.7.2014 Seurantajakso 21.–23.11.2014

1.–6.9.2014 Haku päättyy 3.7.2014 Seurantajakso 13.–15.2.2015

KEVEÄÄN OLOON!

HÄRMÄN KYLPYLÄ

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 13.–15.3.2015

KEVEÄÄN OLOON!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 30.1.–1.2.2015

LIIKKUMAAN!

KRUUNUPUISTO

7.9.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 27.2.–1.3.2015

LIIKKUMAAN!

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 23.–25.1.2015

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 9.–11.3.2015

7.–12.9.2014 Haku päättyy 9.7.2014 Seurantajakso 28.–30.11.2014

8.–13.9.2014 Haku päättyy 10.7.2014 Seurantajakso 3.–5.12.2014

15.–20.9.2014 Haku päättyy 17.7.2014 Seurantajakso 20.–22.3.2015

15.–20.9.2014 Haku päättyy 17.7.2014 Seurantajakso 7.–9.1.2015

15.–20.9.2014 Haku päättyy 17.7.2014 Seurantajakso 20.–22.2.2015

28.9.–3.10.2014 Haku päättyy 30.7.2014 Seurantajakso 20.–22.2.2015

28.9.–3.10.2014 Haku päättyy 30.7.2014 Seurantajakso 20.–22.2.2015

28.9.–3.10.2014 Haku päättyy 30.7.2014 Seurantajakso 13.–15.3.2015

28.9.–3.10.2014 Haku päättyy 30.7.2014 Seurantajakso 27.–29.3.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

LOKAKUU KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA

8.–13.9.2014 Haku päättyy 10.7.2014 Seurantajakso 6.–8.3.2015

21.–26.9.2014 Haku päättyy 23.7.2014 Seurantajakso 13.–15.2.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

HÄRMÄN KYLPYLÄ

KRUUNUPUISTO

14.–19.9.2014 Haku päättyy 16.7.2014 Seurantajakso 20.–22.3.2015

21.–26.9.2014 Haku päättyy 23.7.2014 Seurantajakso 13.–15.3.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

IMATRAN KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

14.–19.9.2014 Haku päättyy 16.7.2014 Seurantajakso 20.–22.2.2015

LIIKKUMAAN! 14 | Hyvinvointi 3/2013

15.–20.9.2014 Haku päättyy 17.7.2014 Seurantajakso 30.1.–1.2.2015

21.–26.9.2014 Haku päättyy 23.7.2014 Seurantajakso 23.–25.1.2015

KEVEÄÄN OLOON!

5.–10.10.2014 Haku päättyy 6.8.2014 Seurantajakso 6.–8.2.2015

LIIKKUMAAN!

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT 5.–10.10.2014 Haku päättyy 6.8.2014 Seurantajakso 27.–29.3.2015

LIIKKUMAAN!


1.ASKEL

HYVINVOINTIJAKSOT LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

IMATRAN KYLPYLÄ

KRUUNUPUISTO

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

LUONTOMATKAILUKESKUS METSÄKARTANO

JOULUKUU RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

MIEHET

MIEHET

KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

KUORTANEEN URHEILUOPISTO

5.–10.10.2014 Haku päättyy 6.8.2014 Seurantajakso 19.–21.1.2015

3.–8.11.2014 Haku päättyy 4.9.2014 Seurantajakso 5.–7.3.2015

MIEHET

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

9.–14.11.2014 Haku päättyy 10.9.2014 Seurantajakso 17.–19.4.2015

6.–11.10.2014 Haku päättyy 7.8.2014 Seurantajakso 14.–16.1.2015

KEVEÄÄN OLOON! 12.–17.10.2014 Haku päättyy 13.8.2014 Seurantajakso 27.2.–1.3.2015

19.–24.10.2014 Haku päättyy 20.8.2014 Seurantajakso 4.–6.3.2015

9.–14.11.2014 Haku päättyy 10.9.2014 Seurantajakso 9.–11.3.2015

16.–21.11.2014 Haku päättyy 17.9.2014 Seurantajakso 24.–26.4.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

19.–24.10.2014 Haku päättyy 20.8.2014 Seurantajakso 13.–15.2.2015

16.–21.11.2014 Haku päättyy 17.9.2014 Seurantajakso 13.–15.3.2015

LIIKKUMAAN!

KEVEÄÄN OLOON!

RUISSALON KYLPYLÄ

LAPIN URHEILUOPISTO SANTA SPORT

19.–24.10.2014 Haku päättyy 20.8.2014 Seurantajakso 24.–26.4.2015

16.–21.11.2014 Haku päättyy 17.9.2014 Seurantajakso 24.–26.4.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

HÄRMÄN KYLPYLÄ

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

26.–31.10.2014 Haku päättyy 27.8.2014 Seurantajakso 1.–3.5.2015

LIIKKUMAAN!

MARRASKUU KYLPYLÄHOTELLI LEVITUNTURI

RUISSALON KYLPYLÄ

LIIKKUMAAN!

RUISSALON KYLPYLÄ

2.–7.11.2014 Haku päättyy 3.9.2014 Seurantajakso 8.–10.5.2015

30.11.–5.12.2014 Haku päättyy 1.10.2014 Seurantajakso 8.–10.5.2015

7.–12.12.2014 Haku päättyy 8.10.2014 Seurantajakso 27.–29.3.2015

LIIKKUMAAN!

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA 14.–19.12.2014 Haku päättyy 15.10.2014 Seurantajakso 10.–12.4.2015

KEVEÄÄN OLOON!

VERVE MIKKELI ANTTOLANHOVI

15.–20.12.2014 Haku päättyy 16.10.2014 Seurantajakso 25.–27.3.2015

KEVEÄÄN OLOON!

tule mukaan! www.pht.fi

16.–21.11.2014 Haku päättyy 17.9.2014 Seurantajakso 8.–10.5.2015

LIIKKUMAAN!

2.–7.11.2014 Haku päättyy 3.9.2014 Seurantajakso 11.–13.3.2015

23.–28.11.2014 Haku päättyy 24.9.2014 Seurantajakso 20.–22.3.2015

2014

16.–21.11.2014 Haku päättyy 17.9.2014 Seurantajakso 22.–24.5.2015

LIIKKUMAAN!

HOTELLI JA KUNTOUTUSKESKUS HERTTUA

23.–28.11.2014 Haku päättyy 24.9.2014 Seurantajakso 24.–26.4.2015

LIIKKUMAAN!

LIIKKUMAAN!

Hyvinvointi 3/2013 | 15


HYVINVOINTIJAKSOT

PERHEILLE HELMIKUU KYLPYLÄHOTELLI RANTASIPI LAAJAVUORI

16.2.–21.2.2014 Haku päättyy 18.11.2013

NAANTALIN KYLPYLÄ

16.2.–21.2.2014 Haku päättyy 18.11.2013

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

16.2.–21.2.2014 Haku päättyy 18.11.2013

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI

23.2.–28.2.2014 Haku päättyy 25.11.2013

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS 23.2.–28.2.2014 Haku päättyy 25.11.2013

KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA 24.2.–1.3.2014 Haku päättyy 26.11.2013

ROKUA HEALTH & SPA

24.2.–1.3.2014 Haku päättyy 26.11.2013

LUONTOMATKAILUKESKUS PIISPALA

MAALISKUU RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

16.2.–21.2.2014 Haku päättyy 18.11.2013

3.3.–8.3.2014 Haku päättyy 3.12.2013

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO

17.2.–22.2.2014 Haku päättyy 19.11.2013

3.3.–8.3.2014 Haku päättyy 3.12.2013

BREAK SOKOS HOTEL EDEN

VUOKATIN URHEILUOPISTO

16.2.–21.2.2014 Haku päättyy 18.11.2013

17.2.–22.2.2014 Haku päättyy 19.11.2013

3.3.–8.3.2014 Haku päättyy 3.12.2013

ROKUA HEALTH & SPA

HUHTIKUU VUOKATIN URHEILUOPISTO

17.2.–22.2.2014 Haku päättyy 19.11.2013

VUOKATIN URHEILUOPISTO

17.2.–22.2.2014 Haku päättyy 19.11.2013

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

17.2.–22.2.2014 Haku päättyy 19.11.2013

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA 23.2.–28.2.2014 Haku päättyy 25.11.2013

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

RUISSALON KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA

KYLPYLÄHOTELLI SANI

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS

NAANTALIN KYLPYLÄ

KESÄKUU RUISSALON KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA

18.4.–23.4.2014 Haku päättyy 18.1.2014

21.4.–26.4.2014 Haku päättyy 21.1.2014

21.4.–26.4.2014 Haku päättyy 21.1.2014

22.4.–27.4.2014 Haku päättyy 22.1.2014

1.6.–6.6.2014 v3.3.2014

BREAK SOKOS HOTEL EDEN 2.6.–7.6.2014 Haku päättyy 4.3.2014

KYLPYLÄHOTELLI SANI

2.6.–7.6.2014 Haku päättyy 4.3.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA 7.6.–12.6.2014 Haku päättyy 9.3.2014

KYLPYLÄHOTELLI SANI

8.6.–13.6.2014 Haku päättyy 10.3.2014

HOTELLI SIIKARANTA

9.6.–14.6.2014 Haku päättyy 11.3.2014

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO 9.6.–14.6.2014 Haku päättyy 11.3.2014

SUOMEN LATU KIILOPÄÄ

14.4.–19.4.2014 Haku päättyy 14.1.2014

14.6.–19.6.2014 Haku päättyy 16.3.2014

LOMAKESKUS HUHMARI

KYLPYLÄHOTELLI RANTASIPI LAAJAVUORI

15.4.–20.4.2014 Haku päättyy 15.1.2014

KUORTANEEN URHEILUOPISTO 16.4.–21.4.2014 Haku päättyy 16.1.2014

15.6.–20.6.2014 Haku päättyy 17.3.2014

LUONTOMATKAILUKESKUS PIISPALA 15.6.–20.6.2014 Haku päättyy 17.3.2014

15.6.–20.6.2014 Haku päättyy 17.3.2014

15.6.–20.6.2014 Haku päättyy 17.3.2014

15.6.–20.6.2014 Haku päättyy 17.3.2014

22.6.–27.6.2014 Haku päättyy 24.3.2014

22.6.–27.6.2014 Haku päättyy 24.3.2014

LOMAKESKUS HUHMARI

23.6.–28.6.2014 Haku päättyy 25.3.2014

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 23.6.–28.6.2014 Haku päättyy 25.3.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA 23.6.–28.6.2014 Haku päättyy 25.3.2014

VARALAN URHEILUOPISTO

23.6.–28.6.2014 Haku päättyy 25.3.2014

VUOKATIN URHEILUOPISTO

23.6.–28.6.2014 Haku päättyy 25.3.2014

KYLPYLÄHOTELLIPÄIVÄKUMPU 29.6.-4.7.2014 Haku päättyy 31.3.2014

HEINÄKUU LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI 6.7.–11.7.2014 Haku päättyy 7.4.2014

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA 6.7.–11.7.2014 Haku päättyy 7.4.2014

VARALAN URHEILUOPISTO

6.7.–11.7.2014 Haku päättyy 7.4.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA 7.7.–12.7.2014 Haku päättyy 8.4.2014

16 | Hyvinvointi 3/2013


1.ASKEL

HYVINVOINTIJAKSOT LUONTOMATKAILUKESKUS PIISPALA

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI

ELOKUU KYLPYLÄHOTELLI SANI

13.7.–18.7.2014 Haku päättyy 14.4.2014

13.7.–18.7.2014 Haku päättyy 14.4.2014

RUISSALON KYLPYLÄ

13.7.–18.7.2014 Haku päättyy 14.4.2014

VUOKATIN URHEILUOPISTO

13.7.–18.7.2014 Haku päättyy 14.4.2014

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 14.7.–19.7.2014 Haku päättyy 15.4.2014

HOTELLI SIIKARANTA

14.7.–19.7.2014 Haku päättyy 15.4.2014

SUOMEN LATU KIILOPÄÄ

19.7.–24.7.2014 Haku päättyy 20.4.2014

KUORTANEEN URHEILUOPISTO 20.7.–25.7.2014 Haku päättyy 21.4.2014

NAANTALIN KYLPYLÄ

20.7.–25.7.2014 Haku päättyy 21.4.2014

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI 20.7.–25.7.2014 Haku päättyy 21.4.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA 21.7.–26.7.2014 Haku päättyy 22.4.2014

HOTELLI SIIKARANTA

21.7.–26.7.2014 Haku päättyy 22.4.2014

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI 27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.4.2014

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI 27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.4.2014

VARALAN URHEILUOPISTO

27.7.–1.8.2014 Haku päättyy 28.4.2014

2014

28.7.–2.8.2014 Haku päättyy 29.4.2014

3.8.–8.8.2014 Haku päättyy 5.5.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA 4.8.–9.8.2014 Haku päättyy 6.5.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA 4.8.–9.8.2014 Haku päättyy 6.5.2014

LOKAKUU NAANTALIN KYLPYLÄ

12.10.–17.10.2014 Haku päättyy 14.7.2014

KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI 12.10.–17.10.2014 Haku päättyy 14.7.2014

VARALAN URHEILUOPISTO

12.10.–17.10.2014 Haku päättyy 14.7.2014

JOULUKUU KYLPYLÄHOTELLI RANTASIPI LAAJAVUORI

21.12.–26.12.2014 Haku päättyy 22.9.2014

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHTI 21.12.–26.12.2014 Haku päättyy 22.9.2014

KYLPYLÄHOTELLIPÄIVÄKUMPU 21.12.–26.12.2014 Haku päättyy 22.9.2014

KYLPYLÄHOTELLI SUMMASSAARI 21.12.–26.12.2014 Haku päättyy 22.9.2014

LOMAKESKUS HUHMARI

22.12.–27.12.2014 Haku päättyy 23.9.2014

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 22.12.–27.12.2014 Haku päättyy 23.9.2014

BREAK SOKOS HOTEL EDEN

22.12.–27.12.2014 Haku päättyy 23.9.2014

KYLPYLÄHOTELLI SANI

22.12.–27.12.2014 Haku päättyy 23.9.2014

VUOKATIN URHEILUOPISTO

22.12.–27.12.2014 Haku päättyy 23.9.2014

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA 23.12.–28.12.2014 Haku päättyy 24.9.2014

LUONTOMATKAILUKESKUS PIISPALA 28.12.–2.1.2015 Haku päättyy 29.9.2014

UKKOHALLAN MATKAILUKESKUS 28.12.–2.1.2015 Haku päättyy 29.9.2014

YYTERIN KYLPYLÄHOTELLI

12.10.–17.10.2014 Haku päättyy 14.7.2014

RANTASIPI IKAALISTEN KYLPYLÄ 13.10.–18.10.2014 Haku päättyy 15.7.2014

Hae vuoden 2014 jaksoille!

BEST WESTERN SPAHOTEL CASINO 13.10.–18.10.2014 Haku päättyy 15.7.2014

KYLPYLÄHOTELLI PEURUNKA 19.10.–24.10.2014 Haku päättyy 21.7.2014

KYLPYLÄHOTELLIPÄIVÄKUMPU 20.10.–25.10.2014 Haku päättyy 22.7.2014

ROKUA HEALTH & SPA

20.10.–25.10.2014 Haku päättyy 22.7.2014

LOMAKESKUS HUHMARI

28.7.–2.8.2014 Haku päättyy 29.4.2014 Hyvinvointi 3/2013 | 17


Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry perustettiin vuonna 2011 ja toiminta aloitettiin vuoden 2012 alussa. PHT:ssä ovat edustettuina perustajajärjestöjen Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry:n, Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry:n sekä Toimihenkilölomat T-lomat ry:n noin 80 jäsenyhdistystä, jotka koostuvat Akavan, SAK:n ja STTK:n alaisista ammattiliitoista. Toiminnan tavoitteena on edistää työikäisten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia, ylläpitää ja parantaa toimintakykyä sekä tukea elämänhallintaa.

RAY:N AVUSTUS MAHDOLLISTAA TOIMINNAN PHT tukee työikäisten ja heidän perheidensä hyvinvointia RAY:n avustuksilla. Osallistujat valitaan taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tuotteitamme ovat 1.askel -hyvinvointijaksot aikuisille ja lapsiperheille. PHT:n 1.askel-hyvinvointijaksot aikuisille ja perheille korvaavat palkansaajalomajärjestöjen (A-, T- ja SAL-lomat) aiemmin järjestämän kuntoremontti- ja perhekuntolomatoiminnan. Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki Puhelin 020 144 1310 www.pht.fi

PHT:N 1.ASKEL -ASIAKASPALVELU Arkisin kello 9–10 ja 13–15, puh. 020 144 1318 asiakaspalvelu@pht.fi

Lisätietoja, malliohjelmat ja hakeminen: www.pht.f

18 | Hyvinvointi 3/2013

ENSIMMÄINEN ASKEL ON TÄRKEIN.


Hae jaksoille tai tule omalle Lomalle! myynti@metsakartano.com Puh. 040 8396350

om akartano.c

www.mets

AMMATTILIITTOJEN JÄSENTARJOUS Tarjoamme 20% alennuksen perushintaisesta majoituksesta sekä kaikista normaalihintaisista majoituspaketeista. Erikoisetuna tarjoamme 1vrk:n perhepaketin hintaan 100 euroa/vrk. Alennus normaalihinnasta yli 30 %. Pakettiin sisältyy 1vrk:n majoitus perhehuoneessa Hyvän olon buffetaamiainen Kylpylän ja kuntosalin vapaa käyttöoikeus aukioloaikoina Tarjoukset ovat voimassa 1.9.2013-31.5.2014 (juhlapyhien sekä erikoistapahtumien aikana voimassa vain erikoispaketit)

ja myönnetään, kun seurueessa on yksi yhdistyksen jäsen. Jäsenkortti mukaan.

Yyteri Kylpylähotelli | Sipintie 1, 28840 Pori | p. (02) 628 5300 info@yyterinkylpyla.fi | www.yyterinkylpyla.fi


Lapin Urheiluopisto

www.santasport.fi

TULE VIIHTYMÄÄN & VOIMAAN HYVIN Santasport Lapin Urheiluopisto on liikunnallisen elämäntavan keskus Ounasvaaran huipulla, lähellä Rovaniemen keskustaa. Tule kokemaan ainutlaatuinen yhdistelmä liikunnan iloa ja hyvinvointia, luonnon rauhaa ja kaupungin sykettä. Tarjoamme erinomaiset puitteet liikuntaan ja viihtymiseen niin perheille, ryhmille kuin yksittäisille kuntoilijoillekin ammattitaitoisten ohjaajien avustuksella. Saman katon alla; kylpylä, majoitus, sisäliikuntapuisto, keilahalli...

1askel aikuisten jaksot löydät osoitteesta:

Ota askel kohti omaa hyvinvointiasi!

www.santasport.fi/1askel

Lisätiedot: Leena Sirviö puh. 0207 984 238 leena.sirvio@santasport.fi Hakuohjeet löydät PHT:n sivuilta. Lapin Urheiluopisto, Hiihtomajantie 2, 96400 Rovaniemi

Syksyn huikea viihdeohjelmisto! Koe Suomen eturivin artistit livenä Peurungassa.

Jukka Poika & Dj. Bommitommi 5.10.

Irina 21.9.

Yö 12.10.

J. Karjalainen 19.10.

SYYSLOMALLE KYLPYLÄÄN! Ainutlaatuisessa teemakylpylässä on mm. huima 130 metriä pitkä vesiliukumäki, suihkumaailma sekä useita porealtaita. Sisustuksen teemana on avaruus ja painottomuuden illuusio. Lisäksi liikuntaa, ohjelmaa ja huippuviihdettä. Parempi voida hyvin.

KYLPYLÄVUOROKAUSI Kotiteollisuus 26.10.

Kaija Koo 9.11.

Apulanta 23.11.

Samuli Edelmann 14.12.

Alk.

49,50 €

/hlö/vrk

(norm. 64,50 €) Sis. majoituksen 2 hengen huoneessa, aamiaisen, kylpylän ja kuntosalien vapaan käytön, ohjattua vapaa-aikaohjelmaa. Voimassa 2.12. saakka. Tarjous koskee vain uusia varauksia.

Katso lisää www.peurunka.fi/viihdeohjelmisto

Myyntipalvelu puh. 020 751 6300 Peurungantie 85, Laukaa peurunka@peurunka.fi, www.peurunka.fi Puhelut 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.


Syksyn satoa Härmän Kylpylässä • Majoitus 2 hengen huoneessa 2 vrk • Puolihoitoruokailut • Uuden kylpylän vapaa käyttö • 2 x sisäänpääsy tanssiravintolaan (ei erikois- ja klubi-iltoina)

Voimassa pe-ma 23.12.2013 saakka.

155

/ hlö / 2 vrk

Lumiloma

UKKOHALLASSA Tervetuloa nauttimaan tykkylumisista vaaramaisemista, laskettelusta, hiihdosta ja hyvästä ruoasta Kainuun huipulle. Ukkohallassa saat elämäsi myötämäkeen!

Uudet Ski-In huoneistot Skivillas ja Skichalets

lle Muista hakea mei aksolle in yvinvo tij 1Askel aikuisille -h

tarjoavat laadukasta asumista aivan Ukkohallan ytimessä.

2 vrk:n mökki loma Vaasantie 22, Ylihärmä Puh. (06) 483 1600 www.harmankylpyla.fi

129€ 4-6 hlön mökki

Vrk:n Villas loma

99€ 4 hlön huoneisto

Myyntipalvelu p. (08) 748 500, info@ukkohalla.fi Online-varaukset: www.ukkohalla.fi

ENSIMMÄINEN ASKEL ON TÄRKEIN! Imatran Kylpylän henkilöstö on ohjaamassa Sinun ensimmäistä askeltasi kohti terveellisempiä elämäntapoja ja hyvää oloa! Elämysten ja porukkahengen avulla innostut liikkumaan ja pitämään itsestäsi huolta entistä paremmin. Tule, otetaan ensimmäinen askel yhdessä! Imatran Kylpylän aikuisten hyvinvointijaksot 5 vrk + seurantajaksot 2 vrk: • 1. askel liikkumaan • 1. askel painonhallinta 1. askel aikuisille omavastuuhinta: 150 €/aikuinen/pääjakso/5 vrk 60 €/aikuinen/seurantajakso/2 vrk Kaikki jaksot sisältävät teeman mukaisen, mielenkiintoisen ohjelman, majoituksen täysihoidolla sekä vapaan sisäänpääsyn Kylpylä Taikametsään. Haku on parhaillaan käynnissä! Katso jaksojen tarkemmat ohjelmat ja hakuohjeet: www.pht.fi

Kylpylä • Spa

Puhelut lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min (alv. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min (alv.24 %).

Myyntipalvelu puh. 020 7100 502 tai myynti@imatrankylpyla.fi www.imatrankylpyla.fi


p Kyl

ylä & h

e m m ot

telu

ho

id ot

Tule hyvälle tuulelle!

Osallistu kilpailuun!

kuntoranta.fi

Joku voittaa joka kuukausi viikonloppumajoituksen kahdelle!

HYVÄÄ OLOA SAIMAAN MAISEMISSA

Tervetuloa Saimaan rannalle. Nauti sydämellä valmistettua lähiruokaa, hemmottele DaySpan hoidoissa ja majoitu Rantahotellin rauhassa. Rentoudu upeassa järviluonnossa talvisin hyvin hoidetuilla hiihtoladuilla tai lumikenkäretkellä. Kesäisin mieli lepää vaikkapa meloen ja pyöräillen. Majoittuessasi Anttolanhoviin käytössäsi on mm. kuntosali ja sauna -sekä allasosasto päivittäin. Meiltä löytyy myös monipuoliset sisäliikuntamahdollisuudet. Anttolanhovissa on elämyksiä jokaiseen makuun vuodenajasta riippumatta!

Hinnat puolihoidolla alk.

136 € / hlö / 2 vrk / 2 hh Voimassa saatavuuden mukaan 23.12.2014 saakka to-su, varaustunnus “PHT”.

Katso lisää anttolanhovi.fi Puhelin 020 757 5200 • myyntipalvelu@anttolanhovi.fi 22 | Hyvinvointi 3/2013

Lankapuhelinlittymästä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Hinnat sis. alv 24 %

anttolanhovi.fi

n3 Vai

stä

ngi

tun

t

elsi ia H


UE K K I I L

N HYVÄÄ OLOA !

PERHELOMAT 2-5 VRK

(syyslomat, itsenäisyyspäivä, vuodenvaihde) esim. 3 vrk alk. aik. 255 €, 6-16 v. 148 €

UUTTA! L VIP-LIIKK IITY UJIIN JA KERÄ Ä ETUJA!

AIKUISTEN TEEMAVIIKONLOPUT • TanssiCoktail 11.–13.10.13.................................... alk. 240 € • Pajulahti Boot Camp 11.–13.10.13 ....................... alk. 227 € • PajuFit 8.–10.11.13 ........................................................ alk. 227 € • Liikettä kipeisiin niveliin 8.–10.11.13 ................... alk. 181 € • Pilates ja kehonhuolto 15.–17.11.13................... alk. 227 € 1. ASKEL -JAKSOT aikuisille ja perheille ympäri vuoden, kts. www.pht.fi Tutustu ohjelmiin: www.pajulahti.com / vapaa-aika. Lisätietoja: Myyntipalvelu puh. 044 7755 203 tai 044 7755 202 asiakaspalvelu@pajulahti.com

health

Pajulahdentie 167, 15560 Nastola, puh. (03) 885 511

Kuortaneen Urheiluopisto | Liikkuen läpi elämän

Aikaa harrastaa yhdessä Kuortaneen Urheiluopistolla!

Iloista lomaa Rauhalahdessa

Rauhalahdessa on monipuolinen lomaohjelma, kylpylä, hemmottelevia hoitoja, tanssia, perinneja savusaunaillat Jätkänkämpällä, teatteria.

Aktiivilomanen 2 vrk 134 ¤/hlö tai 360¤/perhe sis. majoituksen puolihoidolla opiston 1. tasossa, 2 liikuntalippua sekä kuntosalin käytön. 1.askel – jaksot aikuisille ja perheille ympäri vuoden. kts. www.pht.fi Kuortaneen Urheiluopisto | www.kuortane.com Opistotie 1, 63100 Kuortane, Puh. (06) 5166 111, myynti@kuortane.com

Katiskaniementie 8

KUOPIO P. 030 608 30 myynti@rauhalahti.fi www.rauhalahti.fi facebook.com/rauhalahti Lankapuh. 0,032 e/min. + 0,0835 e/puhelu, matkapuh. 0,192 e/min.

Tervetuloa 1. askel hyvinvointijaksolle Hakuohjeet ja lisätietoja www.pht.fi.

Perheloma 1 vrk alkaen 132 e / vrk sis. aamiainen, kylpylä, kuntosali, lomaohjelmaa. Maks. 4 henkilöä, joista 1-2 aik., lapset alle 17 v. IKEA, Matkus Shopping Center, uusi upea tori ja kauppahalli sekä keskustan tavaratalot - ovat muutaman km päässä.


Ikaalisten Kylpylä tarjoaa 1. askel hyvinvointijaksoja perheille ja aikuisille ympäri vuoden. Hyvinvointijaksoille osallistuvilla on mahdollisuus osallistua oman ohjelman lisäksi ilmaiseksi laajaan ja monipuoliseen Wellness & Sport aktiviteettiohjelmaan, jossa löytyy mm. ohjattuja vesi- ja sisäliikuntavaihtoehtoja kaiken ikäisille ja kuntoisille. Ikaalisten Kylpylän monipuoliset sisä- ja ulkoliikuntamahdollisuudet, allasosaston saunat ja poreet, maukas ruoka sekä runsas, monipuolinen hieronta ja kosmetologihoitojen tarjonta luovat hyvät puitteet liikunnan ilon ja virkistymisen kokemiseen. Katso lisää Ikaalisten Kylpylästä:

www.ikaalistenkylpyla.fi Lisätietoja saat myös osoitteesta kuntoutus.ikaalistenkylpyla@restel.fi tai soita kuntoutustoimistoomme 03 451 2225, niin kerromme lisää.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.