Keski-Suomen
ICT
2013
Keski-Suomen ICT-tulevaisuuspäivä s. 4 ICT-järjestelmät pk-konepajoissa s. 8 Keski-Suomen ICT-tarjonta s. 14
Kyberturvallisuus – mahdollisuus Jyväskylälle s.12
1
Keski-Suomen
ICT
sisältö
Palvelut toimimaan – bisnes kasvamaan 4 Keski-Suomen ICT-tulevaisuuspäivässä 16.9. haettiin suuntaa maakunnallisen ICT-strategian päivittämiselle. Neljättä kertaa järjestetty seminaari tarjosi Palvelut toimimaan – bisnes kasvamaan -teemalla ICT-alan asiantuntijapuhetta maakunnan ja valtakunnan huipulta sekä kansainvälisiltä areenoilta. ICT-tulevaisuuspäivässä pureuduttiin erityisesti Jyväskylän seudun rooliin kyberturvallisuuden koordinaatiovastaavana Innovatiiviset kaupungit -ohjelmassa. Esillä oli myös ICT sote-alalla, uusi keskussairaala, Kankaan kaupunginosa sekä tilannekatsaus Oulusta. ICT-tulevaisuuspäivän järjestivät ICT-klubi, Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylä Innovation Oy.
Konepajat nousuun ict:n avulla
8
Keskisuomalaiset pk-konepajat ovat hankkineet tarvittavat ICT-järjestelmät, mutta ne voisivat hyödyntää niitä tehokkaammin. Neljä konepajayritystä kertoo, miten se heillä tehtiin. Päätoimittajat Päivi Tervonen ja Marko Niemi Julkaisija Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy ja Jyväskylä Innovation Oy Toimitus Viestintä-Paprico Oy, Jyväskylä Painopaikka Kirjapaino Kari Ky 9/2013 Painos 1 000 kpl Kannen kuva Petteri Kivimäki: Stefan Ohlsson Keski-Suomen ICT-tulevaisuuspäivässä
Jyväskylästä kyberturvallisuuden osaamiskesKittymä
Jyväskylä on nousemassa kyberturvallisuuden osaamiskeskittymäksi Suomessa. Haastattelussa Cassidian Finland Oy:n paikallisjohtaja Vesa Arkko.
ict-osaamista jyväskylästä Jyväskylän seudulla on jo noin 500 ICT-alan yritystä ja runsaasti alan koulutusta.
JOKAPAIKAN TIETOTEKNIIKAN KLUSTERIOHJELMA
2
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
12
14
Pääkirjoitus
ICT-alan osaaminen vahvistuu Jyväskylän seudulla
Jyväskylään on rakentumassa koko Euroopan mittakaavassa merkittävä kyberturvallisuuden osaamiskeskittymä. Sähköisesti verkottuneen yhteiskunnan turvallisuuteen tähtäävä kyberturvallisuus merkitsee yrityksille uutta liiketoimintaa ja korkeakouluille tutkimus- ja koulutusmahdollisuuksia. Tietoturvaan liittyvät toimenpiteet koskettavat tulevaisuudessa kaikkia tietoverkoissa operoivia toimijoita. Alan osaamisen vahvistaminen parantaa koko yhteiskunnan tietoturvallisuutta. Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi kesäkuussa viisi Innovatiiviset kaupungit 2013–2020 -ohjelman (INKA) pääteemaa, minkä yhteydessä kyberturvallisuuden vetovastuu tuli Jyväskylälle. Käytännössä kyberturvallisuuteen liittyvä valmistelutyö on jo pitkällä, ja Jykes aloittaa kansallisen kyberturvallisuuden koordinoinnin vuoden 2014 alusta tiiviissä yhteistyössä alan yritysten sekä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Kyberturvallisuuden osaamiskeskittymän valmistelussa on jo alkuvaiheessa ollut vahva rooli yrityksillä. Jyväskylän vetämänä kyberturvallisuutta kehittämään tulee myös muita kaupunkiseutuja, joilla on vahva ICT-alan osaamispohja. Pohjana työlle on valtioneuvoston kyberturvallisuusstrategia. Sen yksi keskeisistä tavoitteista on, että vuonna 2016 Suomi on maailmanlaajuinen edelläkävijä kyberuhkiin varautumisessa ja niiden aiheuttamien häiriötilanteiden hallinnassa. Tärkeintä on, että suomalaiset toimijat puhaltavat yhteen hiileen alan kehittämisessä. Vain voimat yhdistämällä pystymme luomaan globaalisti merkittävää ja kilpailukykyistä kyberturvallisuusalan osaamista.
Yhtenä tavoitteena on, että Jyväskylän seudulle syntyy kyberturvallisuuden osaamiskeskittymä, Cyber Science City, jossa on alan yrityksiä sekä tutkimus- ja koulutusosaamista. Merkittävä avaus alan tutkimukselle ja testaukselle on JAMKin Dynamoon rakennettu julkisista verkoista eristetty kyberturvallisuuden koulutus- ja testausympäristö (RGCE). Kyberturvallisuuden lisäksi peleihin liittyvä osaaminen vahvistuu vauhdilla. Hyvänä esimerkkinä seutumme profiloitumisesta peliteollisuuteen on syksyllä käynnistyvä Mighty Jyväskylä -peli, joka on ainutlaatuinen esimerkki kaupunkiseudun markkinoinnista pelin keinoin. Pelin avulla tavoitamme kohderyhmiä, joiden saavuttaminen muiden medioiden keinoin on haasteellista. Suomen vetovoimaisuus informaatioteknologiaan liittyvän osaamisen sijoituspaikkana on viime vuosina kasvanut. Maamme soveltuu hyvin esimerkiksi erilaisille palvelinkeskittymille. Suomella on maine turvallisena maana, jonka kansallinen infrastruktuuri on huippuluokkaa ja ictalan koulutusosaaminen vahvaa. Vetovoimasta kertoo hyvin esimerkiksi se, että hakujätit Google ja Yandex ovat sijoittuneet Suomeen. Tässä julkaisussa esittelemme paitsi ict-alan osaamista myös yrityksille tarjottavia monipuolisia sijoittumispalveluja. Toivotamme kaikki alan osaajat tervetulleiksi vahvistamaan Jyväskylän seudun ICT-alan osaamiskeskittymää! Ari Hiltunen Toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy
3
JUONTO. ICT-klubin Jukka Valkonen toimi seminaarin juontajana. Seminaari rakennettiin tällä kertaa edellisen seminaarin kommenttien ja palautteen pohjalta.
AVAUS. Maakuntajohtaja Anita Mikkonen Keski-Suomen liitosta avasi seminaarin kertomalla Keski-Suomen ICTstrategian päivittämisestä ja strategian tärkeimmistä suuntaviivoista.
SOTE. Johtaja Juha Kinnunen KeskiSuomen sairaanhoitopiiristä avasi ICT:n mahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä sekä suunnitteilla olevan uuden keskussairaalan toimintakonseptissa.
Keski-Suomen ICT-tulevaisuuspäivä
ICT keskeisessä roolissa soten murroksessa Sosiaali- ja terveysalan suuri murros ja Jyväskylään rakentuva uuden ajan keskussairaala tuovat ICT-alan yrityksille bisnesmahdollisuuksia. ”Soten osalta ICT on pomminvarma bisnes, joka ei siirry Kiinaan. Soten alueelta löytyy oikeasti paljon mahdollisuuksia yrityksille”, lupasi KeskiSuomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen Keski-Suomen neljännessä ICT-tulevaisuuspäivän seminaarissa. Kinnusen mukaan sote on nyt suuressa murrosvaiheessa, jossa siirrytään teollisen ajan keskitetystä organisaatio- ja professiokeskeisestä ajattelutavasta kohti hajautetumpia ja yksilöidympiä palveluja. Hän myönsi, että asiakasrajapinnassa ollaan vielä kaukana ylivertaisesta tilanteesta. Jatkossa onkin kehitettävä muun muassa sähköistä asiointia. Tu4
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
levaisuuden asiakaspalvelulle on luonteenomaista myös mobiilit palvelut, joihin kaivataan uusia ratkaisuja. ”Kolmas kehitettävä elementti on tuotannonohjauslogistiikka. Sairaalat ovat olleet pitkälti tee-se-itse-tyyppisiä organisaatioita, mutta nyt on otettava mallia esimerkiksi metsäteollisuuden logistiikasta.” Kyberturvallisuuden rooli korostuu Keväällä 2019 ovensa avaavasta uudesta Keski-Suomen keskussairaalasta ollaan rakentamassa tulevaisuuden sairaalaa. Juha Kinnunen avasi esityksessään suunnitteilla olevan sairaalan toimintakonseptia.
”Meidän on ajateltava sairaalan rakentamisessa jopa 20–30 vuoden päähän. Haluamme sairaalan, joka on teknologialtaan moderni ja jossa on lukuisia informaatio- ja kommunikaatioteknologian sovellusalueita. Koska investointi on iso, koko palvelujärjestelmän ja laajan väestöpohjan täytyy
KANKAAN ALUE. Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Anderssonin esityksen aiheena oli, mikä tekee Kankaan alueesta erityisen, Smart Cityn, ja mikä siellä on kyberturvallisuuden rooli.
Hankintaosaamisen kotiläksyt tehtävä hyvin
SOTE-KONSULTIT. Yrittäjä Timo Airaksinen Salivirta & Partnersilta, liiketoimintajohtaja Ilkka Kupiainen Protacon Solutions Oy:stä ja liiketoiminnan kehitysjohtaja Kari Malinen Tieto Oyj:n Healthcare-alueelta keskustelivat otsikolla: ”Ovatko sote-järjestelmät konsulttien kultakaivoksia”.
16.9.2013
TEKSTIT: PIA TERVOJA KUVAT: PETTERI KIVIMÄKI
Sosiaali- ja terveydenhuollon murros tuo työtä ICT-konsulteille, mutta millaisia haasteita sote-alueen palvelujen kehittämisestä löytyy ja millaisia odotuksia ICT-yritykset asettavat asiakkaan hankintaprosessille? ICT-tulevaisuuspäivän sote-konsulttien paneelissa kysymyksiä pohtivat yrittäjä Timo Airaksinen Salivirta & Partners Oy:stä, liiketoimintajohtaja Ilkka Kupiainen Protacon Solutions Oy:stä ja liiketoiminnan kehitysjohtaja Kari Malinen Tieto Oyj:n Healthcarealueelta. ”Sote-ICT:n kehittämisessä ehdottomasti tärkein asia on johdon sitoutuminen ja miksi-kysymyksen kirkastaminen. Sen jälkeen miten ja mitä -kysymykset ovat helppoja”, totesi Timo Airaksinen. Kari Malisen mielestä lähtökohtana sote-ICT:n kehittämiselle ovat turvallisuus, kansalaisten aktiivinen rooli sekä käytettävyyden lisääminen. ”On myös edistettävä prosessinomaista lähestymistä tukevien ratkaisujen käyttöönottoa, esimerkiksi kuinka kotihoitoa tekevät henkilöt saavat prosessien eri vaiheessa oikean tiedon käytettäväkseen. Se edellyttää teknologisten käyttöliittymien uudistamista ja mobiilien laitteiden tuomista mukaan prosessiin.”
Kohti reilua, kehittyvää kumppanuutta
toimia saumattomasti. Tässä ICT on merkittävässä roolissa.” Kinnunen viittasi myös kyberturvallisuuden merkitykseen sote-palveluissa ja terveydenhoidon laitteistoissa. ”Terveydenhuolto rinnastuu korkean riskin vuoksi lentämiseen ja ilmailuun, mikä tuo myös ICT:lle suunnat-
ICT JA SOTE. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen arvioi ICT:n olevan soten osalta pomminvarma bisnes.
tomia lisävaateita. Potilastyössä sekunninkin toimintahäiriö voi olla hengenvaarallinen.”
Konsultit edellyttivät ICT-palvelujen ja -järjestelmien tilaajilta hankintaosaamista. Kotiläksyt pitää tehdä hyvin. Timo Airaksisen mukaan tämä korostuu etenkin silloin, jos toimittaja ei pääse keskustelemaan tilaajan kanssa prosessin aikana. Pitkän linjan tavoitteena on oltava reilu kehittyvä kumppanuus. Ilkka Kupiainen peräänkuulutti kilpailutuksia, joihin pienetkin yritykset pääsisivät mukaan muodostamalla yhteenliittymiä. ”Tarjouspyynnöissä tulisi määritellä asiat selkeästi, mutta ei liian tarkkaan. Jos otetaan liikaa kantaa työkaluihin, voidaan menettää kustannustehokkaita ratkaisuja”, hän muistutti.
5
STAVANGER. Tukholmalainen IBM:n Healthcare Industry Leader (terveydenhoito-alueen johtaja) Stefan Ohlsson keskittyi puheenvuorossaan siihen, miten fiksuissa kaupungeissa huolehditaan ihmisten hyvinvoinnista. Hän kertoi myös, miten IBM vastasi haasteeseen Stavangerissa, jossa ikääntyvien osuus kasvaa rajusti.
CASE OULU. ICT-asiakkuuspäällikkö Janne Mustonen Business Oulusta kertoi, mitä Oululle kuuluu nyt, kun suuret Nokia-vuodet ovat takana, mihin Oulussa panostetaan seuraavaksi ja miten koko Suomen ICT-alan tulisi uudistua.
METSO/VALMET. Varatoimitusjohtaja, IT Janne Puustinen ennakoi Metson massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoimintojen irtautumista emoyhtiöstä Valmet Oyj:ksi ja selvitti, mitä jakautuminen tarkoittaa ICTtoimintojen ja -toimittajien näkökulmasta.
Keski-Suomen ICT-tulevaisuuspäivä
Kyber on EDELLYTYS olemassaoloLLE
”Suomalaisyrityksillä on onnistuneita innovaatioita, mutta yritysten pitäisi tulla rohkeammin esiin niiden kanssa. Tulemme ulos vasta, kun olemme ihan varmoja asiasta. Lisäksi meiltä puuttuvat markkinointipanostukset, joilla yritykset pääsisivät maailmalle. Suomi on pääomaköyhä maa. Tarvittaisiinkin valtion ja seutukuntien yhteistyötä, että tänne saataisiin niitä, jotka uskaltavat laittaa rahaa likoon.” TOIMITUSJOHTAJA OLLI PORKHOLM, PROTACON SOLUTIONS OY
ICT-seminaarin paneelissa keskusteltiin kyberturvallisuuden roolista, julkisen sektorin esikaupallisten, innovatiivisten hankkeiden merkityksestä ja alueellisen ICT-ekosysteemin keihäänkärjistä.
”Se, mitä kyberturvallisuus on tänä päivänä, on huomenna jo jotain muuta. Jatkossa jokainen kodinkonekin liittyy osaksi laitteiden älykästä verkkoa.” TOIMITUSJOHTAJA KARI LIUSKA, ESPOTEL OY
6
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
KYBERTURVALLISUUS. Tekniikan tohtori Veli-Pekka Saarnivaara VPSolutiosta kertoi, millä eväillä Jyväskylä pääsi INKA-ohjelman kyberturvallisuusteeman koordinaattoriksi ja mitä Keski-Suomessa pitää tehdä, että veturin rooli vahvistuu ja säilyy.
GRANDE FINALE. Paneelikeskustelijat toimitusjohtaja Kari Liuska Espotel Oy:stä, toimitusjohtaja Olli Porkholm Protacon Solutions Oy:stä, paikallisjohtaja Vesa Arkko Cassidian Finland Oy:stä, maakuntajohtaja Anita Mikkonen Keski-Suomen liitosta ja aluejohtaja Erkki Nikkilä Kuntien Tiera Oy:stä keskustelivat kyberturvallisuusosaamisen merkityksestä, maakunnallisista ICTkeihäänkärjistä sekä siitä, miten yritykset pääsevät kansainvälisille areenoille.
”Kyberturvallisuus on niin keskeinen osa kaikkea tiedonsiirtoa, että se on yrityksille olemassaolon edellytys. Keski-Suomi on hyvässä asemissa kilpajuoksussa infran ja tiedon suojaamisessa ja osaamisen tuotteistamisessa. Täällä on tehty pitkään alan koulutusta, ja alueella on huomattavia kansallisia pelureita ja globaaleja yrityksiä.” PAIKALLISJOHTAJA VESA ARKKO, CASSIDIAN FINLAND OY
”Yksi tapa synnyttää kansainvälisiä vientituotteita on julkisen sektorin esikaupallisten, innovatiivisten hankkeiden hyödyntäminen. Mielestäni tämän seminaarin helmi on se, että Jyväskylällä olisi mahdollisuus tulla julkishallinnon testilaboratorioksi. Täällä Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän kaupungin ja kuntien yhteistyöllä yrityksillä olisi mahdollisuus kasvaa kansainvälisille areenoille.” ALUEJOHTAJA ERKKI NIKKILÄ, KUNTIEN TIERA OY
”Soten ja ICT:n liitosta on mahdollista tulla yksi keskisuomalaisen ICT-ekosysteemin keihäänkärki. Pehmeällä teknologialla voidaan vaikuttaa muun muassa ihmisten omatoimisuuteen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Uudet konseptit syntyvät siitä kokemuksesta ja koulutuksesta, jota on eri sektoreilla.” MAAKUNTAJOHTAJA ANITA MIKKONEN, KESKI-SUOMEN LIITTO 7
KUVA: JYKESIN KUVA-ARKISTO
enemmän irti ICT-järjestelmistä
TEKSTI: TOMMI SALO
8
Pk-konepajat ovat hankkineet tarvittavat ICT-järjestelmät, mutta ne voisivat hyödyntää niitä tehokkaammin esimerkiksi sähköisten myyntiratkaisujen kehittämisessä ja projektien jälkilaskennassa.
moinnilla”, toimitusjohtaja Kari Halttunen Karzasol Oy:stä sanoo. Tiedot selviävät loppukesällä tehdystä keskisuomalaisten pk-konepajojen ICT-selvityksestä, jonka Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma tilasi Karzasolilta. Tietojen selvitystyön konepajoilta teki yrittäjä Eino Asunmaa Monea Oy:stä. Halttunen keräsi selvitykseen alueelliset vertailutiedot Tampereen, Porin ja Turun seutujen kehittämisyhtiöiden kautta.
Keskisuomalaisilla konepajoilla on niiden toimintaa ohjaavat ja helpottavat ICT-järjestelmät olemassa, mutta niitä ei käytetä täysimääräisesti. Lähes kaikki pk-konepajat hyödyntävät nykyisin toiminnanohjauksen ja taloushallinnon järjestelmiä sekä verkkosivuja. ”Konepajat eivät kuitenkaan ota järjestelmistä kaikkea ulos. Tämä näkyy muun muassa projektien jälkilaskennassa ja yrityksen näkyvyyden kasvattamisessa hakukoneopti-
Kasvuedellytykset ovat kunnossa Konepajateollisuuden ICT-ratkaisujen hyödyntämisselvitykseen haastateltiin 30 keskisuomalaista pk-yritystä. Suurin osa vastaajista kuuluu 10−49 henkilöä työllistäviin yrityksiin, joiden liikevaihto on 2−10 miljoonaa euroa. ”Selvityksen tulosten avulla on tarkoitus löytää tekijöitä, joilla konepaja-alaa voitaisiin kehittää. Pk-yritysten olisi
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
tärkeää löytää uusia asiakkaita ja tuoda uusia tuotteita ja palveluja markkinoille”, Halttunen laskee. Selvityksen mukaan kaikki pk-konepajat hyödyntävät asiakasrajapinnassa sähköpostia ja www-sivuja. Verkkokauppa tai extranetti oli käytössä vain muutamilla yrityksillä. Miltei kaikilla yrityksillä on sisäisessä käytössä toiminnanohjaus- ja laskutusjärjestelmät sekä järjestelmä asiakkuuksien hallintaan ja sisäiseen laskentaan ja seurantaan. ”Konepajat ovat tehneet investointeja järjestelmiin ja investoineet muutenkin. Toiminta- ja kasvuedellytykset ovat siis niiden osalta kunnossa”, Halttunen korostaa. Selvitykseen osallistuneet yritykset näkivät eniten kehittämismahdollisuuksia ICT:n avulla tuotannon suunnittelussa. Yritysten visioissa korostuivat asiakkaiden etsintä kotimaasta ja ulkomailta sekä uusien tuotteiden kehittäminen. Pk-konepajat toivoivat myös pystyvänsä parantamaan sisäistä toimintaansa, kannattavuuttaan ja tehokkuuttaan. Yrityksissä oli halukuutta toiminnan jatkokehitykseen: ongelmia voidaan selvittää yrityskohtaisesti ja jakaa ratkaisuja yrityksille yhteisesti. ”Yksi mahdollisuus on rakentaa yrityskohtainen ryhmähanke tai yritysten keskinäinen kehittämishanke, jossa etsitään yrityksille yhteisiä ratkaisuja toimintamalleja”, Asunmaa sanoo. Ryhmässä toimimisessa on voimaa Selvityksen vertailuseuduilla kehittämisyhtiöt ovat mobilisoineet ryhmähankkeita ja tehneet yhteisiä selvitystöitä konepajoilla. Lisäksi yrityksille on tarjottu muun muassa ICT-mentorointia ja järjestelmiä on integroitu eri toimijoiden kesken. ”Keski-Suomessakin olisi tärkeää rakentaa samanlainen paketti. Näillä selvityksillä saadaan alasta kokonaiskuva. Sen jälkeen tarvitaan konkreettista yrityskohtaista tekemistä sekä aikaa ja resursseja yrityskohtaiseen toimintaan ja luottamuksellisten suhteiden luomiseen”, Halttunen muistuttaa.
Moventas uudisti integraatiopalvelunsa jyväskyläläisvoimin Kansainvälinen vaihdevalmistaja Moventas Gears Oy hyödynsi jyväskyläläisen Descom Oy:n osaamista integraatioympäristönsä uudistamisessa. ”Moventaksen vanha EAI-järjestelmä tuli tiensä päähän joitakin vuosia sitten. Sen sijaan, että olisimme rakentaneet oman EAI-ympäristön, päädyimme ostamaan integraatiopalvelun pilvipalveluna ulkopuoliselta toimijalta. Kävimme eri tarjoajia läpi, ja Descomilla oli paras palvelukokonaisuus”, Moventaksen CIO Markku Rytkönen sanoo. Descom hoitaa kaikki käytännön toimenpiteet, kuten EAI-ympäristön hallinnan, valvonnan ja ylläpidon. ”Minun ei tarvitse huolehtia esimerkiksi lisenssien uusimisesta tai päivityksistä – kaikki kuuluu kokonaispalveluun”, Rytkönen korostaa.
EAI-ympäristö on ollut käytössä nyt kolmisen vuotta. Kattava integraatioympäristö sitoo Moventaksen toiminnot joustavasti yhteen: kaikki tieto eri sovellusten välillä kulkee luotettavasti. Moventas on yksi maailman johtavista vaihdevalmistajista. Yhtiöllä on noin 950 työntekijää 15 eri maassa sekä maailmanlaajuinen yhteistyökumppaniverkosto.
KUVA
: MOVEN TAS
CIO Markku Rytkönen Moventaksesta kertoo, että he turvautuivat ulkopuoliseen osaamiseen uudistaessaan integraatiopalvelunsa. 9
Jyväskyläläisestä ICTosaamisesta apua tuotekehitykseen taso on parantunut ja samalla töiden läpiviennit tapahtuvat nopeammin ja hallitummin”, liiketoimintajohtaja Jukka Kapela sanoo. Telog tuottaa järjestelmänsä avulla asiakkaalle tietoa, jota ei saa vielä muualta. ”Vaikka ohjelmistotuotteesta ei koskaan voi sanoa sen olevan valmis, olemme selkeästi oikealla tiellä.” Telog toimii tietoliikennerakentamisen ja uusiutuvan energian projektinjohtoyrityksenä toimipaikkoinaan Seinäjoki, Helsin- Telog Oy:n liiketoimintajohtaja Jukka Kapela kertoo, että yritys on hakenut Jyväskylästä uutta osaamista. ki ja Turku.
KU
Painevalimo toteutti Jykesin avulla järjestelmäuudistukset
Y LU O -VA
M A: K UV
K
Jyväskyläläinen KM-Valu Oy päätti hakea ulkopuolisia ICT-alan asiantuntijoita oman toimintansa kehittämiseen. Yritys hyödynsi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n asiantuntijoiden osaamista useissa ICT-kehityshankkeissaan taloushallinnosta toiminnanohjaukseen. ”Toiminnanohjausjärjestelmiä on niin erilaisia, ettemme olisi itse edes osanneet lähteä etsimään meille sopivaa. Asiantuntija kartoitti
KM-Valu Oy:n toimitusjohtaja Juha Matilaisella on hyvät kokemukset yhteistyöstä Jykesin kanssa. 10
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
tarpeemme ja teki esivalinnan puolestamme. Sen jälkeen oli helpompaa valita juuri meidän käyttöömme sopivin järjestelmä”, toimitusjohtaja Juha Matilainen sanoo. Toisessa vaiheessa KM-Valu sai apua järjestelmäuudistuksen vaikeimpaan vaiheeseen eli uuden järjestelmän käyttöönottoon. ”Meillä ERP otettiin käyttöön vaiheittain. Nyt samassa järjestelmässä hoituvat sujuvasti ostot, suunnittelu, tilausten käsittely ja laskutus. Lisäksi olemme saaneet järjestelmän myötä toiminnastamme uutta tietoa, jota yrityksen johtamisessa tarvitsemme.” Vuonna 1989 perustettu KM-Valu Oy valmistaa painevalutuotteita alumiinista ja sinkistä.
VA :T
EL O
G OY
Telog Oy:n kehittämällä projektinjohtomallilla hoidetaan suuria tietoliikenne- ja energia-alan rakennusprojekteja, kuten valokaapeli-, sähkö- ja säävarmakaapelointeja. Telog oli kehittänyt pitkään omaa projektinhallinta- ja tietojärjestelmäänsä itse, kunnes uutta osaamista haettiin Jyväskylästä. ”Olemme tehneet yhteistyötä monen jyväskyläläisen ICT-talon kanssa. Kyse on ollut laajasta yhteistyöstä useiden kumppaneiden kanssa: on tehty liiketoimintasuunnitelmaa, viety ohjelmistokehitystä eteenpäin ja saatu muutakin konsulttiapua. Toiminnanohjausjärjestelmämme on kehittynyt uudelle tasolle. Sovelluksemme avulla projektien dokumentaatio-
Alihankintakonepaja rakensi uuden tukijalan sosiaalisen median avulla Karstulalaisen Ka-Mu Oy:n BlingFactory on toimiva esimerkki siitä, mitä uuden innovaation tuominen perinteiselle toimialalle voi tarjota. ”Viimeisimmän laman alkaessa tilaukset päämiehiltä alkoivat hiipua. Työntekijämme Sami Tarvainen otti puheeksi, että hänellä olisi idea, jolla voitaisiin työllistää muutama kaveri lomauttamisen sijaan. Tarvainen oli tehnyt itse tuunausosia moottorikelkkoihin ja esitellyt töitään verkon keskustelufoorumeilla. Varovaisia kyselyitä oli tullut, että voisiko näitä tilatakin”, toimitusjohtaja Juha Järvi kertoo. Yritys vastasi toiveisiin keväällä 2010 avaamalla BlingFactory-verkkokaupan. Nyt BlingFactory tekee tasaista kasvua Ka-Mu:n uutena tukijalkana. ”Olemme markkinoineet tuotteitamme keskustelufoorumeilla ja Facebookissa. Näkee selkeästi, että aktiivisuus sosiaalisessa mediassa lisää asiakkaita verkkokaupassa. Lisäksi saamme asiakasrajapinnasta jatkuvasti palautetta ja uusia tuoteideoita”, Järvi sanoo. Ka-Mu Oy on noin kahdenkymmenen hengen keskisuomalainen tilauskonepaja, joka tekee töitä suurille kotimaisille vientiyrityksille.
Ka-Mu Oy:n toimitusjohtaja Juha järvi on vienyt yrityksensä sosiaaliseen mediaan.
KUVA
: PETT
ERI KIV IMÄK I
”Olemme markkinoineet tuotteitamme keskustelufoorumeilla ja Facebookissa. Näkee selkeästi, että aktiivisuus sosiaalisessa mediassa lisää asiakkaita verkkokaupassa.” 11
kysyntää Jyväskylän kyberosaamiselle TEKSTIT: PASI RAHIKAINEN
Jyväskylä on nousemassa kyberturvallisuuden osaamiskeskittymäksi Suomessa. Jyväskylän kaupunkiseutu onkin valittu teeman kehittämistyön kansalliseksi koordinaattoriksi. Alan yrityksissä uskotaan, että kyberturvallisuusosaamiselle on kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jyväskylän kaupunkiseudun valinta Innovatiiviset kaupungit 2014–2020 -ohjelman (INKA) kyberturvallisuusteeman kansalliseksi koordinaattoriksi oli hieno uutinen alan paikallisille yrityksille. Cassidian Finland Oy:n paikallisjohtaja Vesa Arkko sanoo, että koko maan alan koulutuksen ja liiketoiminnan kehittäminen on iso haaste, mutta kaupunki pystyy siihen varmasti vastaamaan. Ohjelman vastuuorganisaationa Jyväskylässä toimii Jykes. ”Vaikka Tekesin hallinnoiman ohjelman tukirahat on tarkoitettu koko maahan, tukee INKA-ohjelma Jyväskylään kehittynyttä ekosysteemiä erinomaisesti. Täällä on isoja ja pieniä, kansallisesti ja kansainvälisesti toimivia yrityksiä, joiden yhteistyöllä voidaan rakentaa myös kyberturvallisuuden vientiä. Alan koulutusosaaminenkin on täällä huippuluokkaa”, Arkko toteaa.
Muun muassa viranomaiskäyttöön tarkoitettuja johtamis- ja viestintäjärjestelmiä kehittävä Cassidian on rakentamassa kyberturvallisuudesta itselleen uutta liiketoimintaalaa. Arkko arvioi, että Jyväskylän yksikön 80 omaa ja 50 alihankkijoiden työntekijää tekee jatkossa töitä entistä enemmän kyberturvallisuuden parissa. Tämä täydentää yrityksen kolmenkymmenen vuoden mittaista turvallisuusalan kokemusta. ”Liikevaihdostamme 90 prosenttia menee vientiin. Jyväskylän seudun kyberturvallisuusvienti rakentuu jatkossa pääasiassa tietoturvatuotteisiin ja niihin liittyviin palveluihin. Myös aineetonta osaamista on mahdollista viedä muun muassa tarjoamalla asiantuntijoita suurten yritysten turvallisuusprojekteihin”, hän uskoo. Yritykset heränneet Alan teolliset pienyritykset tarvitsevat Arkon mukaan kipeästi pääomaa. Rahaa kaivataan tuotekehityksen lisäksi myyntiin ja markkinointiin. Tekes rahoittaa INKA-ohjelman kautta muun muassa yritysten tuotekehitystyötä. Cassidian Finland Oy:n omat tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinnit ovat vuositasolla noin 30 miljoonaa euroa.
R PII
S: RO M
TT AR N ÄN IH N INE
12
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
KUVA: PETTERI KIVIMÄKI
Oppilaitoksissa korkeatasoista koulutusta ja tutkimusta Kyberturvallisuusosaamisen kehittämisessä on alan koulutuksella merkittävä rooli. Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto tarjoavat opiskelijoille monipuolista tietoturvallisuuteen liittyvää koulutusta.
YAMK-koulutusohjelma ammattikorkeakoulussa
Cassidian Finland Oy:n paikallisjohtaja Vesa Arkko uskoo, että Jyväskylän seutu voi nousta kyberturvallisuudessa jopa kansainvälisen tason osaamiskeskittymäksi.
Kyberturvallisuusosaamiselle on jatkossa kysyntää, koska suomalaisyritykset näyttävät vihdoin heränneen asiaan. Yrityksissä on tajuttu, että uhat koskettavat kaikkia, ei vain firman IT-osastoa. ”Kyberrikollisuus on voimakkaassa kasvussa ja siinä liikkuvat rahamäärät ovat huikeita. Kilpajuoksu hyvän ja pahan välillä kiihtyy, joten turvallisuussektorin asiakaskunta on olemassa”, Arkko sanoo.
Tiiviit suhteet oppilaitoksiin Cassidian Finland tekee läheistä yhteistyötä Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja yliopiston kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyy muun muassa keskimäärin kymmenen lopputyötä vuodessa. Cassidian on myös mukana Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoimassa JYVSECTEC (Jyväskylä Security Technology) -hankkeessa, jonka tarkoituksena on luoda Keski-Suomeen oppilaitosten ja alan yritysten yhteistyöverkosto. Syksyllä 2011 käynnistynyt hanke jatkuu kesään 2014.
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa käynnistyi tammikuussa 2013 YAMK-koulutusohjelma, jonka keskeinen sisältö on kyberturvallisuus. Kaksivuotinen koulutus antaa valmiudet kyberturvallisuuden testaukseen, uhkien torjuntaan ja ennakointiin. Opintojen lopussa käydään loppusota eli laaja kybersodankäynnin harjoitus. Ainutlaatuinen koulutusohjelma on herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta. Kovan kysynnän vuoksi toinen koulutus käynnistettiin syksyllä 2013. Jatkossa YAMK-tutkintoon tähtääviä koulutuksia aloitetaan kerran vuodessa. JAMKin Dynamoon on rakennettu julkisista verkoista eristetty alan koulutus-, tutkimus- ja testausympäristö RGCE (Realistic Global Cyber Environment). Kyberharjoitusympäristön tuottamia palveluita tarjotaan yrityksille ja muille toimijoille näiden koulutukseen ja omien tietojärjestelmien testaukseen. Testausympäristöä hyödyntää muun muassa Puolustusvoimat.
Yliopistossa huippututkimusta Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan informaatioturvallisuuden maisteriohjelmassa on kaksi suuntautumisvaihtoehtoa. Opiskelijat perehtyvät kyberturvallisuuden kokonaisuuteen ja tekevät syventäviä opintoja eri osa-alueilla. Kybermaailmaa tarkastellaan yhteiskunnallisesta, toiminnallisesta ja teknologisesta näkökulmasta. Myös turvallisuusalan tutkimus on huippuluokkaa. Esimerkiksi syksyllä 2012 Jyväskylän yliopistossa käynnistetty CAP-tutkimushanke (Cyber Attacks Protection of Critical Infrastructures) kehittää innovatiivista tietojärjestelmien turvaamiseen liittyvää menetelmää. Siinä tutkitaan teknologioita, joiden avulla voidaan automaattisesti tunnistaa, havaita ja luokitella erilaisia haittaohjelmia. Truly Protec -hankkeen tavoitteena on uuden innovatiivisen median suojausjärjestelmän kaupallistaminen. Turvattuun laskentaan perustuva teknologia on kehitetty Jyväskylän ja Tel Avivin yliopistojen tutkimusryhmän tutkimustulosten pohjalta.
13
kasvua vahvojen yritysten avulla TEKSTIT: TOMMI SALO
ICT-alalla on Jyväskylän seudulla viitisensataa yritystä. Liiketoiminnan yhteenlaskettu volyymi on noin miljardi euroa. ICT-ala pohjaa Jyväskylän seudulla vahvoihin kivijalkoihin. Yrityksillä on huippuosaamista mobiiliteknologiassa, sähköisissä palveluissa ja turvallisuusteknologiassa sekä näitä yhdistävässä verkkoteknologiassa. Vahva kasvuala on ollut sähköisten palvelujen sektori. Jyväskylän seudulle on sijoittunut ja toimintansa seudulla aloittanut lukuisia alan yrityksiä. Lisäksi jo toimivat yritykset ovat kasvattaneet liiketoimintaansa. Suuren mahdollisuuden yrityksille tarjoaa myös turvasektorin kehittämiseen keskittynyt yritystoiminta ja sitä tukeva koulutusosaaminen korkeakouluissa sekä laboratorioympäristöt. Kasvavana sektorina pelit ja pelillistäminen ovat mukana täydentämässä Jyväskylän seudun palvelutarjontaa.
”Sähköiset palvelut ja liiketoiminnat ovat kasvaneet ja kasvavat jatkossakin yritysten ja työpaikkojen määrällä mitattuna. Tieto- ja viestintäteknologian sulautuminen muihin teknologia- ja sovellusaloihin lisääntyy voimakkaasti. Tämä lisää muun muassa tuottavuutta monilla toimialoilla, kuten konepaja-, energia-, hyvinvointi- ja matkailusektoreilla”, kehitysjohtaja Marko Niemi Jyväskylä Innovation Oy:stä katsoo tulevaa. Hän muistuttaa, että ICT eri muodoissaan mahdollistaa uudenlaisten liiketoimintamallien ja -konseptien syntymisen ja kehittämisen. Protomo ollut tehokas kasvualusta ICT-alan kehitystoimia on tehty Jyväskylän seudulla laajana yhteistyönä. Mukana ovat olleet mm. yritykset, koulutusorganisaatiot, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Jyväskylä Innovation Oy, Keski-Suomen kauppakamari ja eri rahoittajatahot. ”Jyväskylän seudulla on tehty ICTalan profilointityötä muun muassa KUVA: PETTERI KIVIMÄKI
SIJOITTUJA JYVÄSKYLÄSSÄ. Sininen Meteoriitti Oy perusti vuonna 2011 uuden toimipisteensä Jyväskylään. Toimitusjohtaja Pekka Walkaman mukaan yritys löysi kaupungista kaipaamiaan kokeneita osaajia ja uusia asiakkaita. 14
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
alan osaamisen tunnistamiseksi. Tämän avulla maakuntaan on mahdollista saada uusia, toimialaa täydentäviä yrityksiä sekä lisää ICT-alan ammattilaisia ja opiskelijoita”, Niemi sanoo. Yksi toimiva kohtaamispaikka on ollut monialainen ja yhteisöllinen innovaatio- ja yrittäjäympäristö Protomo. Jyväskylä Innovation Oy:n hallinnoiman paikallisen Protomon avulla on neljän vuoden aikana syntynyt useille eri toimialoille yhteensä yli 60 yritystä, myös nuoria kasvuyrityksiä. Työpaikan yrityksistä on itselleen löytänyt lähes 200 ihmistä. Iso osa uusista yrityksistä on syntynyt ICT-alalle. Jyväskylän Protomo oli käynnistyessään vuonna 2009 Suomen ensimmäinen Protomo, ja se oli yksi konkreettisista vastauksista ICT-alan silloiseen rakennemuutokseen. Sijoittumista helpotetaan mahdollisimman paljon Uusien kasvuyritysten syntymistä ja kehittämistä tuetaan Jyväskylän Yritystehtaan palvelukokonaisuudella. Yritystehdas tarjoaa Jyväskylän seudulle sijoittuville yrityksille kokonaisvaltaista palvelua yritysideasta kasvuhautomoon saakka. Jyväskylän Yritystehtaan toimijat haluavat tarjota asiakkaille helppoa, nopeaa ja vaivatonta palvelua. Jyväskylän seudulle sijoittumista suunnitteleva yritys saa tarvitsemaansa apua Jykesin Sijoittumispalveluista. Jykesin Sijoittumispalvelut auttaa yrityksiä löytämään tarvittavia verkostoja ja kontakteja. Sen avulla voidaan etsiä ratkaisuja myös toimitila- ja koulutustarpeisiin. Jykes hakee aktiivisesti uusia yrityksiä alueelle ja auttaa niitä yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa etabloitumisprosessin aikana ja sen jälkeen.
KUVA: TERO TAKALO-ESKOLA
Koulutus tuottaa yrityksille uusia osaajia Yksi vahvuus uusista yrityksistä kilpailtaessa on korkeatasoinen koulutus. Vahvoilla koulutusseuduilla yritykset voivat luottaa siihen, että niille on tarjolla osaavia työntekijöitä.
ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Master of Engineering. ICT-alan opintoja voi suorittaa myös avoimessa AMKissa.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON informaatioteknologian tiedekunta vastaa kehittyvän informaatioteknologian sekä digitalisoitumisen tuomiin tutkimus- ja koulutushaasteisiin. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella voi opiskella pääaineena tietojärjestelmätiedettä, tietojenkäsittelytiedettä ja kognitiotiedettä. Tietotekniikan laitoksella opintojen pääaineena on tietotekniikka. Tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi koulutustarjonnassa on ammattilaisille kohdennettua, käytännönläheistä täydennyskoulutusta.
JYVÄSKYLÄN AMMATTIOPISTOSSA voi opiskella tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon, joka tarjoaa valmiudet työskennellä elektroniikka-asentajana tai ICT-asentajana. Tutkinto antaa opiskelijalle tarvittavan perusosaamisen alan tuotanto-, asennus-, huolto- ja kunnossapitotehtäviin. Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon suorittanut datanomi saa valmiudet toimia it-alan työtehtävissä eri toimialoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Tutkinnon suorittaneella on perusvalmiudet toimia erilaisissa ja muuttuvissa tietoteknisissä työympäristöissä.
JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSTA (JAMK) informaatioteknologian alalle voi valmistua sekä tekniikan ja liikenteen alan koulutusohjelmista insinööriksi että liiketalouden ja tietotekniikan osaamista yhdistävästä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta, tradenomiksi. Lisäksi JAMKissa on mahdollista opiskella englanninkielinen kyberturvallisuuteen keskittyvä
JYVÄSKYLÄN AIKUISOPISTOSSA on laaja tieto- ja tietoliikennetekniikan sekä tietojenkäsittelyn koulutustarjonta. Opintoja voi suorittaa työn ohessa ja tiiviissä yhteistyössä työ- ja yrityselämän kanssa. Koulutustarjonta rakennetaan työelämän ja yritysten osaamisen näkökulmasta, tavoitteena yritysten kehittyminen ja verkostokumppanuustoiminnan vahvistaminen.
15
Pelaa ja voita
5000€! Etsi tiesi läpi pikseli-Jyväskylän ja löydä sankari sisältäsi!
Peli pelattavissa 9.10.-9.12.
www.mightyjyvaskyla.fi facebook.com/mightyjyvaskyla
16
KESKI-SUOMEN ICT • 2013
#mightyjkl