Elävä Maaseutu 10-2016

Page 2

2

NRO 10 LOKAKUU 2016

Valio tukee Kerttu Niskasta kohti Lahden MM-hiihtoja ja kutsuu samalla kaikki suomalaiset ladulle urheilulaji, samaan tapaan kuin Valio on koko kansan brändi. MM-hiihtoihin osallistuminen on myös hyvä tapa juhlistaa 100-vuotiasta Suomea, projektipäällikkö Nina Wahlström Valiolta perustelee. Kerttu Niskanen on toiminut vuodesta 2014 alkaen lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia tukevan Valio Akatemia® ohjelman kummina kannustaen heitä kohti omia unelmiaan ja terveellisten elämäntapojen pariin. MM-hiihtojen alla Kerttu nähdään myös esimerkiksi Valio Plus ™ maitotölkeissä. Valion yhteistyö Lahden MM-kisojen kanssa näkyy muun muassa Valion tuotteina kisojen ravintoloissa.

Koko Suomi ladulle: Valio lahjoittaa suksipaketteja perheille

Valio tukee Lahdessa ensi vuoden alussa järjestettäviä hiihdon MM-kisoja yhtenä kisojen kansallisista kumppaneista. Valio on mukana kisoissa tsemppaamassa huippuhiihtäjä Kerttu Niskasta kohti MM-kisamenestystä.

- Yhteistyömme Kertun kanssa alkoi vuonna 2014. Kerttu toimii sisukkaana ja positiivisena esikuvana suomalaisille lapsille ja nuorille Valio Akatemia® ohjelmassamme. On luonnollista, että olemme mukana Lahden MM-kisoissa tukemassa Kerttua kohti hänen unelmaansa. Ja onhan hiihto kiistatta koko kansan

MM-kotikisojen lähestyessä Valio ja Kerttu Niskanen haluavat kannustaa kaikkia suomalaisia hiihtoladulle. #suksiladulle-kampanja inspiroi perheitä löytämään yhdessä liikkumisen ilon. Valio haluaa mahdollistaaperheiden hiihtoharrastuksen ja arpoo 20 suksipakettia mukaan ilmoittautuneiden kesken. Suksipakettien arvontaan voi

osallistua osoitteessa www.valio.fi/suksiladulle Joulukuussa valio.fi-verkkopalveluun avataan #suksiladulle-ulkoiluhaaste, joka innostaa perheitä liikkumaan Suomen kauniiseen luontoon. Mobiilissa toimivan ulkoiluhaasteen avulla voi löytää digitaalisia kätköjä, jotka on sijoitettu kauniisiin ulkoilupaikkoihin ympäri Suomen. Digitaalisiin kätköihin on piilotettu arpalippuja, joissa palkintoina on esimerkiksi lippuja Lahden MM-kisoihin ja Valion tuotteita.

RASKAAN KALUSTON AMMATTILAINEN

www.pekant.fi

KORJAAMO/VARAOSAT: OULU Pikkukiventie 5, p. 020 728 9810

KORJAAMO: JÄÄLI

Hiihtämään kilpaa Kertun kanssa

Pyyryväistie 17, p. 0207 289 810

KORJAAMO/VARAOSAT TURKU

Jos haluaa testata päivän hiihtokunnon tai muuten vain hakea vauhtia ladulle, voi osallistua Valion ja Kerttu Niskasen sprinttihaasteeseen, jossa kuka tahansa voi nousta suksille ja hiihtää leikkimielisesti kilpaa 20 metrin matkan Kerttu-hahmoa vastaan. Sprinttihaasteeseen voi osallistua ensimmäisen kerran SkiExpo-messuilla Helsingissä 4.-6. marraskuuta. Haaste on mukanamyös Lasten Jouluriehassa Narinkkatorilla Helsingissä 18.12.2016 ja Lahden MMkisoissa joka päivä.

Lieto Eteläkaari 2, p. 0207 641 820

Pekant-Osaratas KORJAAMO/VARAOSAT: KEMI Korjaamontie 2, p. 0207 739 300

PALVELEMME:

ma-pe 6-22, la 8-16

RASKASSARJA

Uusi liikennevakuutuslaki ei välttämättä Suomi Lonely Planetin kolmanneksi paras matkakohde 2017 muuta ns. bonusjärjestelmää Julkisuudessa esitetyistä virheellisistä tiedoista poiketen uusi liikennevakuutuslaki ei välttämättä tuo muutoksia vakuutusyhtiöiden bonusjärjestelmiin. Laki kuitenkin mahdollistaa vahinkohistorian aiempaa joustavamman hyödyntämisen. Kaikkiin kodin autoihin ei välttämättä jatkossakaan saa samaa bonusta. Lakiuudistus vasta mahdollistaa tämän vakuutusyhtiöille uusien tuotteiden kehittämisessä. ”Uudistuksen myötä vakuutusyhtiöt voivat ottaa vahinkohistorian joustavammin huomioon myös esimerkiksi tilanteissa, joissa perheellä on useampi ajoneuvo tai ajoneuvo on hankittu

yrityksen nimiin. Tämä tarjoaa yhtiöille mahdollisuuden asiakkaiden tarpeita vastaavaan tuotekehitykseen aiempaa paremmin”, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen selventää. Kuten nykyisinkin, laki velvoittaa henkilön vahinkohistorian huomioimisen vakuutusmaksuissa. Liikennevakuutuslain kokonaisuudistus selkiyttää olemassa olevaa sääntelyä ja vähentää sen tulkinnanvaraisuutta vuoden 2017 alusta alkaen. Uusi laki ei edellytä vakuutuksenottajalta toimenpiteitä. STT/ Liikennevakuutuskeskus

Suomi sai arvokkaan kunnianosoituksen kun maailman arvostetuimpia matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet valitsi Suomen maailman kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi vuodelle 2017. Suomi on kymmenen maan listalla ainut Euroopan maa. Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkusen mukaan Suomi pystyy tarjoamaan yhä useammille matkailijoille ainutlaatuisia elämyksiä − jopa enemmän kuin itse ymmärrämme. − Pystymme tarjoamaan yhä useammille ja erilaisille matkailijatyypeille vaikuttavia elämyksiä ympäri vuoden. Luonto on edelleen keskeinen valttikorttimme. Uutta siinä on luonnon parantava voima ja hyvinvointimatkailu, joka rakentuu luontokokemusten ja -palvelujen ympärille.

Elävä Maaseutu JULKAISIJA: Kustannus Oy Maaseutulehdet KÄYNTIOSOITE: Valtatie 30, Muhos POSTIOSOITE: PL 78, 91501 Muhos ILMESTYMINEN: Löydät meidät myös Facebookista Kerran kuukaudessa JAKELU:

JÄSENYRITYS

Perusteluina Suomen valinnalle kärkikohteiden joukkoon Lonely Planet nostaa esimerkiksi Hossan uuden kansallispuiston sekä useat tapahtumat, joita on suunniteltu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta varten. − Matkailijoiden odotukset Suomessa liittyvät luontoon ja kokemuksiin luonnossa. Suomen kansallispuistot tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen sekä kesällä että talvella. Luonto on Suomessa aina lähellä – sinne voi piipahtaa helposti jopa Helsingissä pysähtymisen yhteydessä, sanoo Virkkunen. Tunnustus tuo Suomelle näkyvyyttä Lonely Planetin kanavissa, jota Visit Finland tukee omilla markkinointitoimenpiteillään.

HEAVY DUTY SPAREPARTS

RASKASSARJA HEAVY DUTY REPAIRS

Tilausajot edullisesti

17-60 -paikkaiset

turistibussit

SUORSAN LIIKENNE KY

PAINO: Suomalainen Lehtipaino Oy SIVUNVALMISTUS Joutsen Media Oy YHTEYSTIEDOT: Toimitusjohtaja ja päätoimittaja: Raimo Klasila puh. 050 567 9757 MYYNTINEUVOTTELIJA Janne Halonen puh. 045 127 7383

Lehteä jaetaan pohjoissuomalaisiin yrityksiin, koneurakoitsijoille sekä vahvojen maatalouspitäjien maatilatalouksiin

P. 0400 610 285 www.suorsanliikenne.fi

Elävä Maaseutu luettavissa verkossa ilman tunnuksia osoitteessa:

www.maaseutulehdet.fi

Raimo Klasila

Janne Halonen

Faksi: (08) 340 521 Sähköpostit: aineisto@maaseutulehdet.fi tai etunimi.sukunimi@maaseutulehdet.fi www.maaseutulehdet.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.