OULUN SEUDUN SÄHKÖN ASIAKASLEHTI 2/2017
Jaossa erä vuoden 2018 seinäkalentereita
t Katso lisätiedo ta es nn takaka
Jussi Sutela
Puuseppä haaveammatissaan Sivu 3
S. 4
Lakeuden Kuitu -hanke luo toimivaa tietoliikenneverkkoa
S. 6
MeidänAuringosta energiaa edullisesti ja ekologisesti
S. 8
Onko talo valmis talvea varten? Energianeuvojan vinkit
www.oss.fi
2
Valokaari 2/2017
Pääkirjoitus
Tavoitteena Suomen edullisin energia
V
uonna 2015 päivitetyn strategiamme yhteydessä laadimme Vision 2020, johon kiteytimme keskeiset tulevaisuuden tavoitteemme. Osuuskuntana otimme rohkeasti tavoitteidemme keihäänkärjeksi ”Jäsenasiakkaillemme Suomen edullisinta energiaa”. Tällä tavoitteella tarkoitamme jäsenasiakkaidemme energian kokonaiskustannusta sisältäen sähkön siirron ja myynnin sekä kaukolämmön kustannukset vertailtaessa energiayrityksiä, joilla on tarjolla asiakkaille koko kokonaisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sähkölämmittäjällä sähkönsiirron ja sähkönmyynnin yhteenlaskettua kustannusta ja kaukolämpöasiakkaalla kaukolämmön sekä käyttösähkön siirron ja myynnin kokonaiskustannusta. Isona askeleena kohti tavoitettamme nostamme ensi vuoden alussa jäsenalennuksen 20 prosenttiin. Jäsenalennuksen noususta hyötyvät sekä sähköä että kaukolämpöä käyttävät jäsenasiakkaamme. Jäsenalennuksen nosto laskee energiamaksuja noin kuusi prosenttia.
Tavoitteen saavuttamista tukee myös päätös laskea kaukolämmön energiamaksuja lähes kaikissa kaukolämpöverkoissamme 1.1.2018 alkaen. Kaukolämmön energiamaksujen alentamisella haluamme lisäksi tasoittaa energiamaksuja eri lämpöverkkojen kesken ja varmistaa kaukolämmön kilpailukykyä. Olemme tehneet vertailuja asiakkaiden energiakustannuksista koko Suomessa. Tämän mukaan tavoitteemme jo täyttyy joissakin asiakasryhmissä, mutta joissakin ryhmissä on vielä jonkin verran kirittävää. Kaikissa asiakasryhmissä olemme kuitenkin aivan muutaman edullisimman joukossa. Energian kilpailukyisen hinnan lisäksi tavoitteemme sisältävät paljon muutakin. Haluamme muun muassa jatkuvasti parantaa ja kehittää asiakkaiden kokemuksia yrityksestämme. Tähän liittyen kehitämme sähköisiä palvelukanavia, tarjoamme asiakkaille uusia palveluita ja parannamme sähköverkon käyttövarmuutta mittavilla investoinneilla. Uusista palveluistamme voisi nostaa esille
muun muassa aurinkosähköjärjestelmät, joiden myynnin aloitimme keväällä. Tulemme panostamaan tähän liiketoimintaan ja haluamme olla asiakkaillemme kilpailukykyinen, asiantunteva, luotettava ja pitkäaikainen kumppani tällä kasvavalla ja koko ajan kehittyvällä sektorilla. Toisena uutena palveluna haluan nostaa esille kaukolämpöön liittyvän Avaimet käteen -palvelun, joka on saanut hyvän vastaanoton asiakkaidemme keskuudessa. Tämän palvelun kautta kaukolämpöverkkoa lähellä olevat asiakkaat voivat vaihtaa esimerkiksi öljylämmityksestä kaukolämpöön yhdellä kokonaistoimituksella sisältäen myös asiakkaan kiinteistössä tarvittavat muutostyöt. Molempiin uusiin palveluihin tarjoamme jäsenille edullisen korottoman rahoituksen. Muun muassa näiden tavoitteiden eteen teemme töitä ja tulemme vielä myöhemminkin palaamaan tavoitteiden toteutumiseen, erityisesti jäsenasiakkaiden energian hinnan osalta. Hyvää joulunaikaa kaikille asiakkaillemme.
Risto Kantola Toimitusjohtaja
Kuituun innostuminen ja ilmoittautuminen on kannattavaa juuri nyt, Suomi 100-juhlavuotena! Toimi nyt heti ja klikkaa helposti netissä www.lakeudenkuitu.fi/ilmoittaudukuituun
SUOMI100TARJOUS
100€
Liittymäkaapelointi kiinteistöösi sisälle asti käyttövalmiina
Liittymämaksu 31.12.2017 saakka sis ALV 24%
2 vuoden käyttösopimus Jos liittymää ei oteta käyttöön 18 kk sisällä rakentamisesta, maksuun 2400€
ENNAKKOLIITTYMÄ Sopimus ja hinta ovat sitovia
300€
Palvelu saatavilla Limingassa, Tyrnävällä ja Lumijoella.
Tarvittava päätelaite ostetaan erikseen
LIITTYMÄMAKSU 1.1.2018 alkaen sis ALV 24%
Kuukausihinta 100/100 Mbps 40€/kk sis. ALV 24%
Kuukausihinta 1/1 Gbps 60€/kk RAKENTAMISEN ALETTUA Sopimus ja hinta ovat sitovia
sis. ALV 24%
1100€
LIITTYMÄMAKSU 15.5.2018 alkaen sis ALV 24%
Hinta on kuitukiinnostuneelle pitävä. Lopullinen sopimus tehdään 01/2018. Liittymämaksu veloitetaan rakentamisen alettua kylä/hankealueelle, arvio 1.6.2018-1.10.2018
Allamainittujen kulujen lisänä on päätelaite kertahankintana (arvio hinnasta 120-150€). Päätelaitteen voi hankkia Lakeuden Kuidun kautta tai omatoimisesti. Tarkat speksit laitteelle tulevat myöhemmin (2018),
Oulun Seudun Sähkö, Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy Voimatie 2, 90440 Kempele puhelin (08) 310 1313 etunimi.sukunimi@oss.fi
MeidänLämpö Voimatie 2, 90440 Kempele puhelin (08) 310 1313 etunimi.sukunimi@oss.fi
Sähköpäivystys puhelin (08) 310 1401 www.oss.fi
Lämpöpäivystys puhelin (08) 310 1402 www.oss.fi
Iivarinpolku 6, Liminka email: lakeudenkuitu@liminka.fi puh: 050 331 8408 www.lakeudenkuitu.fi
Valokaari Oulun Seudun Sähkön asiakaslehti Päätoimittaja Risto Kantola Toimituksen osoite Oulun Seudun Sähkö Voimatie 2, 90440 Kempele Ulkoasu, toteutus, valokuvat Miller & Lean Paino PunaMusta Oy
Valokaari 2/2017
3
www.oss.fi
Sutelan verstaan läpi ovat kulkeneet kaikki Eduskuntatalon 550 puuovea.
Puuseppä haaveammatissaan Sutelan tila Limingan Rantakylässä on elättänyt 200 vuoden aikana monta yrittäjäsukupolvea. Parin viime vuosikymmenen aikana tilalla on valmistettu niin jalopuuhuonekaluja kuin arvokiinteistöjen sisäänkäyntejä. Käsi- ja taideteollisesta korkeakoulusta 90-luvulla artesaaniksi valmistunut Jussi Sutela jatkoi sukunsa käsityöläisperinnettä perustamalla sukutilalleen puusepänverstaan. – Lama-aikaan työpaikka oli luotava itse. Alkuun olin puhtaasti huonekalupuuseppä, mutta myöhemmin ryhdyimme tekemään muun muassa vanhojen talojen sisäänkäyntejä, Sutela kertoo. Kun puusepältä kysyy mielenkiintoisimpia töitä
vuosien varrelta, tulee ensin syvä hiljaisuus. Hetken miettimisen jälkeen Sutela toteaa 25 vuoteen mahtuneen monta ikimuistoista projektia, muun muassa hienoja kartanoita ja purjeveneitä, joihin on valmistettu kalusteita. Suurelle yleisölle yksi Sutelan tunnetuimmista töistä on Sutela-pianopenkki, jota käytetään konserttisaleissa ympäri maailman. Suomessa sen laatuun luotetaan muun muassa Finlandia-talossa,
Sibelius-Akatemiassa, Yleisradiossa ja Oulun Madetojan salissa. Yhdessä huippupianisti Olli Mustosen kanssa suunnitellussa penkissä haettiin ratkaisua erityisesti konserttisaleissa häirinneeseen pianopenkin narinaan. Lopputuloksena syntyi äänetön pianopenkki. – Äänettömyys perustuu tukevaan ja tarkasti tehtyyn nostomekanismiin, puuseppä toteaa. Sutelan verstaan läpi ovat kulkeneet myös Eduskuntatalon puuovet – kaikki 550 kappaletta. – Haimme ovet Limingan verstaallemme kunnostettavaksi ja palautimme entisöitynä takaisin Helsinkiin. Vuonna 2015 alkanut projekti kesti kaiken kaikkiaan kaksi vuotta, Sutela sanoo.
Modernia suunnittelua, perinteistä puusepäntyötä Monen Oulun alueen ja pääkaupunkiseudun arvokiinteistön sisäänkäynti on Jussi Sutela Oy:n käsi-
alaa. Ensivaikutelma viestii vanhan ajan henkeä, mutta perinteisellä puusepäntaidolla valmistetut ovet kätkevät Sutelan mukaan sisälleen yllättävän paljon nykytekniikkaa. – Esimerkiksi sähköinen lukitussysteemi, ovipuhelin sekä hälytinjärjestelmät ovat olennainen osa nykyovea. Vaikka Sutelan leima löytyy kirjaimellisestikin jokaisesta tuotteesta, yrityksen valmistaman oven tai huonekalun puumerkkejä ovat huolellinen viimeistely ja tarkkaan mietityt rakenteet. Seitsemän henkilöä työllistävällä yrityksellä on nykyisin etätoimipiste Helsingissä, mutta kaikki puun työstäminen tapahtuu edelleen Limingassa. – Liminka on logistisesti aivan loistava paikka. Meiltä lähtee ja meille saapuu tavarantoimituksia ympäri Suomea ja maailmaa, joten sijainti 4- ja 8-tien risteyksessä on tärkeää. Myös lentokentän läheisyys on meille merkittävä asia, Sutela toteaa.
www.oss.fi
4
Valokaari 2/2017
Lakeuden Kuitu luo toimivaa verkkoa
Digitaalinen tasa-arvo Paula Saastamoinen jakoi marraskuun lopulla Lakeuden Kuitu -heijastinliivejä Limingan ekaluokkalaisille. Heijastinliivejä jaettiin 500 kpl Tyrnävän, Lumijoen ja Limingan lapsille.
Toimiva tietoliikenneverkko tuo tasa-arvoa ja yhdistää asioita. Se mahdollistaa etätyöskentelyn, antaa edellytykset opiskelulle ja turvaa yrityksen toimintaa.
Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kunnat käynnistivät vuosi sitten Lakeuden Kuitu -hankkeen, jonka päämääränä on tuoda seudun asukkaille toimiva ja tulevaisuutta kestävä tietoliikenneverkko. Hankkeen vetäjän Paula Saastamoisen mukaan vastaanotto on ollut lähes poikkeuksetta positiivista. – Valokuituverkon saaminen on ollut hyvin yhteisöllinen asia. Seudulla ei yksinkertaisesti ole ollut riittävän tehokkaita yhteyksiä ja tarjolla olevat yhteydet ruuhkautuvat helposti. Lakeuden Kuitu -hanke tuo tietoyhteydet niin kotitalouksien, yritysten, taloyhtiöiden kuin maatilojenkin tarpeisiin. – Etätöiden tekeminen on nykypäivää, mutta siihen tarvitaan tehokas ja toimintavarma verkko. Nykyaikaisella maatilalla moni asia on automatisoitu ja esimerkiksi kaupankäynti sähköistyy lähitulevaisuudessa. Näihin tarvitaan tietysti hyvää yhteyttä,
kertoo Saastamoinen. Kunnissa valokuituverkon vaikutus näkyy elinvoiman parantumisena ja alueiden kehittymisenä. Tehokas verkkoyhteys vaikuttaa myös alueen vetovoimaisuuteen, sillä valokuidun avulla voidaan synnyttää uudenlaista yritystoimintaa, liiketoimintaa ja kehittää sähköisiä palveluja. – Hyvä verkkoyhteys on yhtä tärkeä kuin vesi, lämpö ja sähkö. Moni palvelu edellyttää yhä suurempia tiedonsiirtonopeuksia ja jos tällaista yhteyttä ei ole edes saatavilla, jää palvelukin saavuttamatta, Saastamoinen painottaa. Oulun Seudun Sähkö on hankkeessa mukana, koska sillä on jo entuudestaan vankka kokemus infraverkkojen, kuten sähkö- ja lämpöverkkojen rakentamisesta ja ylläpidosta. Valokuituverkossa on näiden kanssa paljon yhtäläisyyksiä ja alueen asiakkaiden omistamana osuuskuntana Oulun Seudun Sähkö haluaa olla mukana mahdollistamassa myös tämän uuden palvelun toteuttamista. Oulun Seudun Sähkö on kiinnostunut samanlaisesta yhteistyöstä myös muiden toimialueella olevien kuntien kanssa. – Kun hanke on paikallinen ja sen hallinta on lähellä, myös tuotot ja hyödyt jäävät alueelle, Saastamoinen toteaa.
Miksi juuri valokuitu? Valokuitu on nykyteknologioista suorituskykyisin vaihtoehto. Se on yleisesti käytetty myös muualla maailmassa, nimenomaan luotettavuuden ja kasvunvaran vuoksi. Valokuituverkko mukautuu tiedonsiirtokykynsä myötä seuraavan 50 vuoden tarpeisiin. – Mobiiliverkot (3G ja 4G) riittävät osalle käyttä-
EU on esittänyt, että vuonna 2025 kaikkialla EU:ssa tulisi olla saatavilla 100 megabitin yhteydet, joiden nopeus on mahdollista nostaa 1 gigabittiin.
jistä nyt, mutta jokainen voi miettiä, mikä on tilanne 5 tai 10 vuoden päästä. Valokuidun avulla voidaan varmistaa, että kotona tai työpaikalla voidaan käyttää tulevaisuudessakin kaikkia verkon palveluja, Saastamoinen sanoo. Valokuitukaapeli kaivetaan maahan eikä se näin ollen ole altis sääolosuhteille, rakennuksen materiaaleille tai edes naapurin netinkäytölle. Luvattu palvelutaso, esimerkiksi 100/100 Mbps on käytössä koko ajan.
Satasella mukaan Valokuituverkkoa rakennetaan sinne, missä sillä on kysyntää. Lakeuden Kuitu -hanke on kerännyt tämän vuoden ajan kiinnostuneita ennakkovarausten kautta. Tällä hetkellä hankkeella on mukana
noin 1600 kiinnostunutta, mikä on jo melkoinen määrä. Lisää kiinnostuneita rakentamisen aloittamiseksi tarvitaan edelleen. – Vielä ehtii satasella mukaan, muistuttaa Saastamoinen vuoden loppuun kestävästä kampanjasta, jossa tarjotaan liittymismaksu 100 eurolla. Kun kiinnostuneita tulee tarpeeksi ja kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, valokuituverkko on liittyjillä käytössä osittain jo loppukesän 2018 aikana. Mikäli valokuituverkko rakennetaan, siihen on mahdollista liittyä rakennusvaiheen jälkeenkin, mutta hinta on silloin korkeampi. Oman kiinnostuksen valokuituverkkoon voi ilmoittaa osoitteessa www.lakeudenkuitu.fi. Sivustolta löytyy lisätietoa hankkeesta, valokuidusta sekä liittymishinnoista.
Valokuituverkon piiriin Tupoksella asuva Mikko Parpala lähti viime kesänä mukaan kuituhankkeeseen. Nykyisten yhteyksien ruuhkautuminen ja niiden epävarma toiminta on näkynyt koko perheen arjessa. – On harmi, että tällä hetkellä esimerkiksi sujuva etätyön tekeminen ei ole mahdollista. Katson myös esimerkiksi urheilua suoratoistopalvelun kautta ja jos lapseni menee samaan aikaan tabletilla nettiin, urheilulähetys alkaa katkeilla. Parpala kannustaa kaikkia seudun asukkaita mukaan nopeaa ja luotettavaa yhteyttä tarjoavaan valokuituhankkeeseen. – Valokuituliittymällä varmistetaan, että kiinteistö vastaa myös tulevaisuuden haasteisiin esimerkiksi virtuaalisesti toteutettavien lääkäripalveluiden myötä. Tässä on diili, jossa ei voi kuin voittaa, sillä liittymishinta on nyt todella edullinen.
Valokaari 2/2017
5
www.oss.fi
Paikallisella erikoisosaamisella maailmalle Tyrnäväläinen viinatislaamo Shaman Spirits on kovassa nosteessa ympäri maailmaa. Paikallisuus ja puhtaat raaka-aineet muodostavat laadukkuutta korostavan yrityksen kulmakivet. Vuonna 1998 perustetun yrityksen toiminta lähti liikkeelle, kun paikalliset perunanviljelijät miettivät sopivaa käyttökohdetta ylijäämäperunalle. Muutaman mutkan kautta päädyttiin tislaamaan perunaviinaa. – Kun perunaviinan kysyntä hiljeni viitisen vuotta sitten, lähdimme kansainvälisille markkinoille hakemaan uusia tuulia, Shaman Spiritsin kotimaan myynnistä vastaava Mikko Pernu kertoo. Lukuisat messukäynnit, kontaktien luominen ja tuotekehitys ovat tuottaneet tulosta. Shaman Spirits on kasvanut arvostettuja kansainvälisiä palkintoja toistuvasti keräävien vodka-tuotteiden valmistajaksi, jolla on vientiä yli 20 maahan. Paikallisuus ja suomalaiset raaka-aineet näkyvät edelleen vahvasti tuotteissa. Pernu mainitsee valmistuksessa käytettävän veden olevan iso osa tuotteiden tarinaa.
– Käytämme valmistuksessa Hirsijärven pohjavettä, joka on tutkitusti maailman puhtaimpia vesiä. Juomiemme maku perustuu nimenomaan laadukkaaseen veteen. Shaman Spirits toi tänä vuonna markkinoille ensimmäisenä valmistajana aidoista marjoista tehdyt lakka- ja mustikkavodkat. Valmistuksessa käytetyt marjat tulevat suoraan Kuhmosta. – Erityisesti Aasian suunnalla superfoodiksi mielletty mustikka sekä muut Suomen metsissä kasvaneet marjat herättävät kiinnostusta. Puhtaus on meille iso valtti maailmalla, Pernu painottaa.
Näkyvästi esillä maailmalla Shaman Spirits on tällä hetkellä tunnetumpi maailmalla kuin Suomessa. Yritys oli muun muassa näkyvästi esillä syyskuussa järjestetyn Singaporen F1-kisaviikonlopun aikana. Esimerkiksi
VIP-tilaisuuksissa tarjoiltu vodka tuli Tyrnävän tehtaalta. Yksi maailman tunnetuimmista fine dining -ravintolaketjuista, Nobu, valitsi aiemmin tänä vuonna Shaman Spiritsin tuotteita Lontoon ravintoloidensa valikoimaan. – Läpilyönnit ovat vaatineet valtavasti työtä niin maailmalla kuin Tyrnävän tehtaallakin. Kotimaassa olemme panostaneet parin viime vuoden aikana hiihtokeskusten ja ravintoloiden lisäksi Alkon myyntiin. Tulokset alkavat nyt näkymään, Pernu kertoo.
Pernu kehuu Tyrnävän olevan oiva paikka yrittämiselle ja toiminnan kasvattamiselle. Viime vuonna valmistunut uusi pullotuslinja kasvatti tehtaan kapasiteettia 1 miljoonasta pullosta 10 miljoonaan. Tällä hetkellä Shaman Spirits työllistää 10–15 työntekijää hieman sesongista riippuen. – Haluamme olla ykkösiä sekä kotimaisella että kansainvälisellä sektorilla. Kaukana emme ole tälläkään hetkellä, mutta tavoitteenamme on ottaa uusia maita haltuun, kasvattaa toimintaa ja tuoda tätä kautta lisää työpaikkoja Tyrnävälle.
Kaukolämpöasiakas arvostaa toimintavarmuutta Shaman Spirits on Oulun Seudun Sähkön kaukolämpöasiakas. Sähkö ja erityisesti sen toimintavarmuus näyttelee isoa roolia 1500 m² tehdasympäristössä. – Sähköä tarvitaan niin valaistukseen kuin koneiden toimimiseen. Ilman sähköä nykyajan tehtaassa ei tapahdu mitään. Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön Oulun Seudun Sähkön kanssa, kaikki on sujunut todella mukavasti, kiittelee Shaman Spiritsin kotimaan myyntijohtaja Mikko Pernu.
www.oss.fi
6
Valokaari 2/2017
5 vuoden koroton maksuaika jäsenille
MeidänAuringosta
omaa energiaa Tiesitkö? Oulun Seudun Sähkön toimitalon aurinkopaneelit tuottivat touko-syyskuun välisenä aikana omakotitalon vuosikulutuksen (12 700 kWh) verran sähköä.
Luotettava kumppani: Naps Solar Systems Oulun Seudun Sähkö on tullut kesällä Naps Solar Systemsin osaomistajaksi yhdessä kuuden muun energiayhtiön kanssa. Suomen ja Pohjoismaiden johtava aurinkosähköratkaisujen tuottaja Naps on Oulun Seudun Sähkön laitekumppani aurinkosähköön liittyvissä asioissa. Naps tuottaa lähes 40 vuoden kokemuksella aurinkopaneeleita ja aurinkosähköjärjestelmiä sekä näiden toimintaan tarvittavia palveluita. Napsin järjestelmien aurinkopaneelit ovat tunnettuja korkealaatuisuudesta, erinomaisesta säänkestosta, pitkästä elinkaaresta sekä tuottokyvystä. Lue lisää: www.napssolar.com
Aurinkosähköä syntyy Suomen oloissa vain kesällä. Aurinkopaneelit ovat lähes huoltovapaita. OIKEIN Aurinkosähkö on helppoa, kannattavaa ja kestävää.
Oulun Seudun Sähkön jäsenasiakkaat saavat 5 vuoden korottoman maksuajan. Summa veloitetaan sähkölaskun yhteydessä. Järjestelmän asennuksesta voi hyödyntää kotitalousvähennyksen. Ostamisen lisäksi myös myyminen on helppoa. Ostamme sähkönmyyntiasiakkailtamme ylijääneen sähköenergian markkinahintaan.
MeidänAurinko avaimet käteen -toimitus sisältää: titalouksien, yritysten että julkishallinnon käyttöön. MeidänAurinko avaimet käteen -toimitukseen sisältyy kaikki mitä oman aurinkovoimalan käyttöönottoon tarvitaan. Autamme myös kiinteistön julkisivuun liittyvissä lupa-asioissa.
Oikein vai väärin? VÄÄRIN Aurinkopaneelit tuottavat sähköä 9 kk ajan, myös viileämmässä ilmassa.
MeidänAurinko avaimet käteen -toimitus on tuotevalikoimamme tuorein tulokas, jonka avulla asiakas pääsee tuottamaan osan käyttösähköstään ihan itse. Auringon avulla energiankäyttö on entistä edullisempaa ja ekologisempaa. Aurinkosähkö on luotettava ja hyvin ennakoitavissa oleva luonnollinen energiantuotantotapa, joka pohjautuu auringon kiertoon ja järjestelmän sijaintiin liittyviin laskelmiin. Asiakkaan käytettävissä olevan aurinkosähkön määrä riippuu muun muassa järjestelmän koosta, sijainnista ja mahdollisista varjostuksista. Jotta lopputulos olisi mahdollisimman toimiva, jokaiseen käyttökohteeseen lasketaan sopivin kokonaisratkaisu tapauskohtaisesti. Aurinkosähkö ei voi olla kiinteistön ainoa sähköntuotantoratkaisu, mutta se sopii mainiosti yhteen muiden energiatuotantomuotojen kanssa. MeidänAurinko avaimet käteen -toimitus sopii sekä ko-
Myytinmurtajat
Suunnittelun Laitteet Asennuksen Mahdolliset lupa-asiat 5 vuoden korottoman maksuajan (jäsenet)
Aurinkopaneeleiden asennus onnistuu myös talvella. OIKEIN MeidänAurinko-asiakkaaksi voi liittyä ympäri vuoden.
Aurinkosähköön siirtyminen on kallis investointi. VÄÄRIN Investointi tuottaa heti selvää säästöä. Tarjoamme jäsenillemme 5 vuotta korotonta maksuaikaa.
Valokaari 2/2017
7
www.oss.fi
Uudet avaimet käteen -toimitukset kiinnostavat Huhtikuussa lanseeratut avaimet käteen -toimitukset rullaavat täydellä teholla. MeidänKaukolämpöpaketteja on toimitettu jo toistakymmentä. – Kaukolämmön avaimet käteen -toimituksia on markkinoitu erityisesti kaukolämpöverkoston vieressä asuville öljylämmittäjille. Toimitusten vaivattomuus sekä pitkät ja korottomat takaisinmaksuajat (5–10 vuotta) ovat herättäneet ihmisten mielenkiinnon, Oulun Seudun Sähkön asiakaspalvelupäällikkö Jussi Ervasti kertoo.
Kokonaisvastuu avaimet käteen -toimituksista on Oulun Seudun Sähköllä. Esimerkiksi kaukolämmön puolella yhteistyöurakoitsija suorittaa katselmuksen kiinteistössä ja tekee kustannusarvion, jonka pohjalta kokonaispaketti hinnoitellaan. – Kokonaisuus sisältää liittymismaksun ja LVIosuuden. Lämmönjakelukeskuksen uusimisen lisäksi voidaan tehdä samoilla ehdoilla myös käyttövesiputkiston ja patteriverkoston saneeraus, asiakaspalvelupäällikkö toteaa.
Öljylämmitys on huomattavasti kaukolämpöä kalliimpaa. Ervasti muistuttaa, että syntyneellä säästöllä maksaa jo hyvin investointia pois. Lisäksi remontin työn osuudesta voi hyödyntää kotitalousvähennystä, joka on jopa 2400 €/henkilö vuodessa. Valmiita toimitusratkaisuja on tarjolla myös aurinkovoimaan liittyen. MeidänAurinko avaimet käteen -paketti sisältää suunnittelun, laitteet, asennuksen, lupa-asiat sekä 5 vuoden korottoman maksuajan (jäsenet).
Opiskelija, meiltä löytyy lopputyönaiheita Oulun Seudun Sähkö tarjoaa hyviä tutkimusaiheita niin ammattikorkeakoulun kuin yliopistojen puolelta tuleville lopputöiden tekijöille. Yleensä lopputyöntekijät ovat lähteneet tutkimaan jotakin Oulun Seudun Sähkön tunnistamaa ongelmaa, joka liittyy sähkönjakeluun. Tämän li-
säksi aiheet voivat liittyä esimerkiksi talouteen, tietoliikenteeseen tai mittaustekniikkaan. Viime aikoina lopputyöt ovat käsitelleet muun muassa siirtohinnan valvontamallin operatiivisten kulujen optimointisuunnitelmaa, sähkönjakelun kompensointijärjestelmän optimointia sekä
laajan johtolähdön saneeraussuunnitelmaa. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Oulun Seudun Sähkön Verkkopalvelut Oy:n toimitusjohtajaan Timo Patanaan.
Sähköautot kiinnostivat Energiapäivillä Perinteistä Oulun Seudun Sähkön Energiapäivää vietettiin perjantaina 13.10. Kauppakeskus Zeppeliinissä. Energiatietouden lisäksi esillä oli näyttävästi myös sähköautoilu. Erityistä kiinnostusta vieraissa herättivät esillä olleet täyssähköautot Tesla Model S ja BMW i3.
30 000. siirtoasiakas Oulun Seudun Sähkön 30 000. siirtoasiakkaan rajapyykki meni läpi aiemmin tänä syksynä. Palkitsimme 30 000. siirtoasiakkaan, Onni ja Susanna Ylimartimon, kakkukahvein ja kukkakimpuin. Parhaillaan omakotitaloa Kempeleeseen rakentava pariskunta pääsi myös rentoutumaan Syötteen upeisiin ruskamaisemiin. – Viikonloppu Syötteellä sujui oikein mukavasti. Meille oli varattu majoitus Hotelli Iso-Syötteen Aurora-sviitistä, Onni Ylimartimo kertoo.
Tiesitkö? 6,0 kWp Naps Saana kahdenkymmenen aurinkopaneelin järjestelmällä tuotat sähköä niin paljon, että ajaisit täyssähköautolla yli 33 000 km /vuosi.
Tuhannes kaukolämpöasiakas
MeidänAurinko säästää lompakkoa ja luontoa MeidänAurinko avaimet käteen -toimitus on helpoin tapa hankkia oma aurinkovoimala, jonka avulla tuotat osan tarvitsemastasi käyttösähköstä ihan itse. Auringon avulla energiankäyttösi on entistä edullisempaa ja ekologisempaa.
Saako olla MeidänAurinko-sähköä? Kysy lisää asiakaspalvelu@oss.fi, puh. (08) 310 1313 tai piipahda toimistollamme!
Limingassa asuvat Sauli ja Vieno Salmela saivat juhlallisen vastaanoton toimistollamme viime kesänä. Pariskunta vaihtoi elokuussa omakotitalonsa öljylämmityksen kaukolämpöön ja samalla kirjoitettiin Oulun Seudun Sähkön 1 000. kaukolämpöasiakassopimus. – Tapasin Oulun Seudun Sähkön edustajia kevään ja kesän aikana eri tapahtumissa, sillä meillä oli suunnitteilla lämmitysjärjestelmän vaihto. Keskustelimme eri vaihtoehdoista, jolloin mahdollisuus kaukolämpöön liittymisestä nousi esille. Valinta oli lopulta helppo, sillä talon läheltä meni kaukolämpölinja, joten liittymiskustannukset pysyivät maltillisina, Sauli Salmela kertoo.
Majaileeko teilläkin sähkösyöppö? Oulun Seudun Sähkö on toimittanut toimialueensa kirjastoihin ilmaiseksi lainattavia energiankulutusmittareita. Mittarin avulla paljastat helposti kotisi sähkösyöpöt laitteet.
www.oss.fi
8
Valokaari 2/2017
Energianeuvojan vinkit talveen Oletko valmis? Kohta sitä tulee. Nimittäin lunta, pakkasta ja jäätävän kylmää merituulta. Jotta viima ei valtaa sisätiloja eikä tuo mattia kukkaroon, kokosimme lämmittäjän muistilistan talveen valmistautumiseen.
Ilmalämpöpumppu • Puhdista ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö pölystä ja liasta. Vaihda sisäyksikön suodattimet. • Säädä ilmalämpöpumppu talviasetuksille. Varmista ettei jäähdytysasetus ole talviaikaan päällä, sillä muutoin esimerkiksi takkaa lämmitettäessä ilmalämpöpumppu voi alkaa jäähdyttää, kun takasta tuleva lämpö nostaa huoneen lämpötilaa. Tällöin jäähdytykseen kuluu sähköä ja takasta saatu lisälämpö menetetään.
Ilmanvaihto
Lämmönjako
Tiiviys
• Puhdista koneen lämmöntalteenottokenno ja vaihda suodattimet. Vaihtamatta jäänyt suodatin laskee ilmanlaatua. • Tarkista laitteen tiivisteet ja vaihda tarpeen vaatiessa. • Säädä kone talviasentoon. • Säädä tuloilman lämpötila huonelämpötilaa viileämmäksi. Yksi yleisimmistä suuren sähkölaskun aiheuttajista uudehkoissa kerrostaloasunnoissa on liian korkealle asetettu tuloilman lämpötila. • Painovoimaisessa ilmanvaihdossa venttiilit kannattaa säätää pienemmälle. Älä kuitenkaan sulje raitisilmaventtiileitä kokonaan edes talvella.
• Vesikiertoinen lämmitys: ilmaa patterit ja tarkista termostaattien toimivuus. Näin varmistat, että patterit lämmittävät täydellä teholla. • Sähkölämmitteinen talo: tarkista termostaattien toimivuus. • Tarkista kosteiden tilojen lattialämmitys. Muista, että lattian ei tarvitse tuntua kuumalta. Liian korkealle säädetty lattialämmitys on yksi isoimmista sähkölaskun kasvattajista. • Mikäli laattalattioiden alle asennettu lattialämmitys tuntuu turhan lämpimältä jalkapohjaan, säädä lämmitystä alemmaksi.
• Tarkista ovien ja ikkunoiden tiivisteiden kunto ja vaihda kuluneet sekä hapertuneet tiivisteet uusiin.
Lataa sähköautosi meillä maksutta Oulun Seudun Sähkön toimitalon (Voimatie 2, Kempele) pihassa on vieraspysäköintipaikalla ns. asiointilaturi eli keskinopea sähköautojen latauspiste. Latauspisteessä on type2 (3x32A) ja schuko (1x16A) liittimet. Latauspiste on avoinna ympäri vuorokauden ja latauspistettä voidaan
käyttää millä tahansa RFID-kortilla, esimerkiksi latausoperaattoreiden kortit toimivat. Latauspisteen sähkö on tuotettu sataprosenttisesti uusiutuvilla energialähteillä. Latauspisteen käyttö on toistaiseksi käyttäjille maksutonta.
Latausohjeet: Luukku avautuu, kun kortti viedään latauspisteen yläreunan lähelle. Kiinnitettyäsi kaapelin sulje luukku, jolloin lataus käynnistyy. Käynnistymisen merkiksi laitteen valo muuttuu vihreästä siniseksi. Kun haluat lopettaa lataamisen, käytä uudestaan samaa RFID-korttia luukun aukaisemiseen, poista latausjohto ja sulje luukku.
Ulkorakennukset • Älä pidä lämmitettävien varastojen ja ulkorakennusten lämpötilaa liian korkealla. Yleensä tilojen eristykset ovat heikot, joten niiden lämpimänä pitämiseen kuluu paljon energiaa.
Valokaari 2/2017
9
www.oss.fi
Oulun Seudun Sähkön jäsenalennus nousee 20 prosenttiin MeidänSähkö IISI 20 000 kWh
8. 7. 6. 5. 4. 3. 2.
17/10/17
19/09/17
11/08/17
27/06/17
10/05/17
10/04/17
20/03/17
1.
23/02/17
Alennuksen mahdollistaa Oulun Seudun Sähkön positiivinen tuloskehitys, josta osuuskuntaperiaatteen mukaisesti halutaan jakaa osa jäsenille. Lisäalennus tarkoittaa jäsenille yhteensä noin 500 000 euroa vuodessa. Jäsenalennus korotuksen jälkeen on yli 2 miljoonaa euroa vuodessa. Jäseniä Oulun Seudun Sähkössä on noin 16 000.
23/01/17
Oulun Seudun Sähkön jäsenhinta on ollut Energiamarkkinaviraston Sähkönhinta.fi -vertailussa halvimpien joukossa vastaaviin tuotteisiin verrattuna, ja kaikkien asiakkaidenkin perushinta on ollut kymmenen halvimman joukossa. Ensi vuoden alusta jäsenhinnan sijoitusta varmistetaan, kun alennus nousee 20 prosenttiin aikaisemmasta 15 prosentista.
Hintavertailu on tehty Energiamarkkinaviraston sahkonhinta.fi vertailussa 17.10.2017. Hinnoissa on laskennallisesti huomioitu 1.1.2018 voimaantuleva 20 %:n jäsenalennus. Tällä hetkellä jäsenalennus on vielä 15 %.
MeidänSähkö VARTTI
MeidänSähkö JÄMPTI
20 000 kWh
20 000 kWh
8.
8.
7.
7.
6.
6.
5.
5.
4.
4.
3.
3.
2.
2.
1.
17/10/17
19/09/17
11/08/17
27/06/17
10/05/17
10/04/17
20/03/17
23/02/17
23/01/17
17/10/17
19/09/17
11/08/17
27/06/17
10/05/17
10/04/17
20/03/17
23/02/17
23/01/17
1.
Hintavertailu onon tehty Energiamarkkinaviraston sahkonhinta.fi vertailussa 17.10.2017. vastaavanlaisiin Hinnoissa on laskennallisesti Hintavertailu tehty Energiamarkkinaviraston sahkonhinta.fi vertailussa tuotteisiin. Lokakuun hinnoissa on Energiamarkkinaviraston sahkonhinta.fi vertailussa 17.10.2017. Hinnoissa on laskennallisesti Hintavertailu on tehty huomioitu 1.1.2018 voimaantuleva 20 %:n jäsenalennus. Tällä hetkellä jäsenalennus on vielä 15 %. laskennallisesti huomioitu 1.1.2018 voimaantuleva 20 %:n jäsenalennus. Tällä hetkellä jäsenalennus on vielä huomioitu 15 %. 1.1.2018 voimaantuleva 20 %:n jäsenalennus. Tällä hetkellä jäsenalennus on vielä 15 %.
Omistajajäsenyys kannattaa Yli 25 vuotta Oulun Seudun Sähkön asiakkaana ollut ja 20 vuotta Oulun ja Limingan alueella isännöitsijänä toiminut Jorma Vuorma on tyytyväinen vuoden alusta 20 prosenttiin nousevaan jäsenetuun. – Otin uutisen tietysti positiivisin mielin vastaan. Minusta tämä on selvä osoitus, että Oulun Seudun Sähkö arvostaa jäsenasiakkaitaan. Jäseneksi omakotitaloaan sähköllä lämmittävä Vuorma kertoo liittyneensä heti, kun huomasi sen tarjoamat edut. – Suosittelen jäsenyyttä kaikille, sillä kertaalleen maksettava 20 € osuusmaksu on varsin pieni ja sen
tienaa melko nopeasti takaisin edullisempina hintoina. Myös se, että jäsenenä pääsee vaikuttamaan ja oman äänen saa aidosti kuuluviin on minusta tärkeää. Edullisten hintojen lisäksi Vuorma nostaa esiin toisen merkittävän seikan hyvässä asiakassuhteessa – luottamuksen. – Kun sähköyhtiö tuntee asiakkaansa, he osaavat ohjeistaa ja neuvoa sopivien tuotteiden valinnassa. Minulle on myös ollut tärkeää, että tiedän, keneen minun tulee ottaa yhteyttä jonkin ongelman sattuessa. Oulun Seudun Sähkön kanssa nämä asiat ovat toimineet erinomaisesti.
www.oss.fi
10
Valokaari 2/2017
Oulun Seudun Sähkön hallitus pitämässä kokousta puheenjohtaja Ossi Sainilan johdolla vuonna 2016. Kuvassa vasemmalta oikealle: Hallituksen jäsenet Ilpo Hettula ja Voitto Uusimäki, sihteeri Tarja Ollikainen, puheenjohtaja Ossi Sainila, toimitusjohtaja Risto Kantola sekä hallituksen jäsenet Jukka Matinolli ja Kaarlo Saarenpää.
30 vuotta Oulun Seudun Sähkön ytimessä Oulun Seudun Sähkön hallituksen puheenjohtaja Ossi Sainila, 68, on ollut mukana yhtiön luottamustoimissa jo 80-luvulta lähtien. Hammarin Sähkö Oy:n Limingan toimipisteessä elämäntyönsä tehneen, nykyisin eläkkeellä olevan Sainilan mukaan hallitustyössä kiehtoo mahdollisuus olla mukana tekemässä pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä. – Tässä näkee läheltä energia-alan kehityksen.
Se, miten yritystä viedään läpi muuttuvassa toimintaympäristössä on haastavaa, mutta mielenkiintoista. Monissa eri luottamustoimissa mukana olleen Sainilan kokoukseen valmistautuminen on nykyisin hyvin erilaista verrattuna hetkeen, jolloin hän ensimmäistä kertaa istui luottamustehtävät vastaanottaneena kokouspöydän ääreen. – 80-luvulla kokoukset olivat kuin juhlatilaisuuksia, jonne saavuttiin mustissa puvuissa. Täytekakku kuului olennaisena osana kahvipöytään. Nykyisin puvunhousut ovat vaihtuneet farkkuihin ja hallitustyöskentelyssä on niin sanottua työn teon meininkiä. Täytekakkua emme ole nähneet vuosikausiin, Sainila naurahtaa. Yksi perusperiaate pitää edelleen paikkansa, nimittäin yhteistyö. Sainilan mukaan vanhojen toimintatapojen kriittinen arviointi ja valmius uu-
distamiseen ovat myös tärkeitä elementtejä luottamustehtävien hoidossa. – Päätöksiä tehdessä minua on harmittanut vain se, kuinka voimakkaasti ihmiset vastustavat uudistuksia ja muutoksia. Esimerkiksi Limingan Sähköosuuskunnan ja Pällin Valon fuusioiminen Oulun Seudun Sähköön aiheutti aikanaan voimakasta vastustusta. Lopputulos on, että asukkaat nauttivat nykyisin edullisesta sähköstä ja toimivista yhteyksistä. Oulun Seudun Sähkö on hyvä esimerkki siitä, miten kuntien välinen yhteistyö kannattaa. Pitkän linjan vaikuttaja jää vuodenvaihteessa ikäpykälän myötä pois hallitustyöstä. Jatkossa aikaa jää enemmän esimerkiksi hiihtoharrastukselle. Hiihtokilometrejä kertynee tänäkin talvena päälle 1000. – Luottamustehtävien hoidosta niin Oulun Seudun Sähkössä kuin Limingan kunnassakin jää
80-luvulla kokoukset olivat kuin juhlatilaisuuksia, jonne saavuttiin mustissa puvuissa. positiivinen tunne. On hienoa, että asiat, joita olen ollut viemässä eteenpäin, ovat myös toteutuneet. Liminkalaiset pääsevät nauttimaan hyvästä sähkönlaadusta, liikuntapaikat on saatu kuntoon ja kylätiekin päällystettyä, Sainila muistelee liminkalaisten elämään vaikuttaneita päätöksiä.
Tekstiviestipalvelut laajenevat
Limingan sähkönsyöttö uudistui
Oulun Seudun Sähkö on tiedottanut asiakkaitaan sähkökatkoista tekstiviestitse jo muutaman vuoden ajan. Palvelu laajenee vuoden 2018 aikana. Laajennuksen myötä asiakkaat saavat viestejä esimerkiksi pääsulakepalosta tai pääsulakepalon vaarasta, mikäli kuormitus ylittää sulakkeen virta-arvon. Lisäksi kytkentälaitteella varustettuihin mittareihin on tulossa mahdollisuus kauko-ohjata sähköjä päälle ja pois. Laajennettavat palvelut rakentuvat etäluettavien mittareiden ominaisuuksien pohjalle. Laajennetut palvelut aktivoidaan alkuvaiheessa pienkiinteistöjen mittareihin (esimerkiksi kesämökit,
Limingan sähköaseman liityntäpiste kantaverkkoon on muuttunut. Vuonna 1972 rakennetun Oulun Seudun Sähkön vanhimman sähköaseman kantaverkkoon liittävä suurjännitejohto oli tulossa käyttöikänsä päähän, joten se oli uusittava. Vuonna 2014 alkaneessa suunnittelutyössä kartoitettiin eri vaihtoehtoja johdon uusimiselle. Lopulta päädyttiin siirtämään liityntäpistettä, jolloin pystyttiin korvaamaan 6 kilometrin puupylväsjohto uudella 200 metrin metallipylväsjohdolla. – Liityntäpiste on nyt paremmassa paikassa, sillä uusi johto on pellolla kulkeva, eli sen reitillä ei ole puustoa. Tämä parantaa sähkön toimintavarmuut-
omakoti- ja paritalot). Palvelut tulevat automaattisesti käyttöön asiakkaille, joiden mittari mahdollistaa palvelut ja joiden matkapuhelinnumero on tiedossamme. Muissa kiinteistöissä palvelut ovat saatavilla yhteen mittariin liittymää kohti esimerkiksi kiinteistöhuollon käyttöön.
Tiedotamme palveluiden käyttöönotosta ja ominaisuuksista sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuillamme www.oss.fi.
ta Limingan alueella, kertoo Oulun Seudun Sähkön verkon käytöstä ja kunnossapidosta vastaava Risto Pirinen. Rakennustyöt tehtiin syys-lokakuun aikana ja uusi johto otettiin käyttöön lokakuun lopulla. Pirinen kertoo projektin sujuneen suunnitelmien mukaan. – Vanha johto tullaan vielä purkamaan talven 2018 aikana. Työ tehdään, kun maa on kunnolla jäässä, jotta purkutöistä olisi mahdollisimman vähän haittaa maanomistajille. Pylväiden varaamat maa-alueet palautetaan purkutöiden jälkeen maanomistajien käyttöön.
Valokaari 2/2017
11
www.oss.fi
Täytä ristikko ja kirjoita viereiseen laatikkoon myös yhteystietosi, laita se kirjekuoreen ja lähetä 31.12.2017 mennessä Oulun Seudun Sähköön, Voimatie 2, 90440 Kempele. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tuotepalkintoja.
Mikä ihmeen watti?
Tällä kertaa pyysimme lapsia selventämään mitä watti tarkoittaa. Watti saikin lapsiraadiltamme monta uutta merkitystä.
H I O N T A
– Wattia tarvitaan, kun pitää leikata isoja kiviä. Se on valkoinen ja siinä on semmoiset tosi isot terät, arvelee 4-vuotias Matias. – Se on sellainen norsu, joka purskuttaa vettä kärsästä, 4-vuotias Sisu puolestaan ehdottaa.
Toivo
– Watti on Matti, 3-vuotias Toivo täydentää. Esikouluikäinen Jenniina alkaa olla jo lähellä oikeaa vastausta. – Vaikea sanoa, watti on varmaankin joku valo. Se voisi kyllä olla myös vati.
Useimmiten törmäämme watti-sanaan lamppuostoksilla. Watti tarkoittaa lampun tehoa eli tässä tapauksessa se on sähkönkulutusta kuvaava yksikkö.
Edellisen lehden ristikon ratkaisu
Sisu
Matias Jenniina
M O A T
A L L I
U L I S T K A N A R L E L P I E
P I S T O R A S I A S S A
A S T A L O
S T E E A S T A O A N I S A N D J A K U N A A T Y A R I Y A P J T T A A U I S U I H T O U S A
K O A L A R O I S I A S K I
O P H K O R R A A T K I K I E E T E T R O M I U T A T H A S T O E I T E K T A U
O I L O M A E R L I Ä Ä K E R I A N S U S T A U V S
J U U S O K I L O T O J A T
U R U U K A L T J O E M A S I A K E N N A S E T T S I E E T M E L T I E O L I I T S P O H T O T A J A L T A
I V A T
S O N A A O T T I A T V A T I V I A R J A A T T A
www.oss.fi
12
Valokaari 2/2017
Suomen edullisinta sähköä Meiltä saat sähkösopimuksen aina edullisesti. Vertaa tuotteita ja löydä itsellesi paras vaihtoehto.
MeidänSähkö IISI -yleissähkö
MeidänSähkö IISI -kausisähkö
MeidänSähkö JÄMPTI -yleissähkö
MeidänSähkö JÄMPTI -kausisähkö
Jäsenhinta 4,47 snt/kWh
Jäsenhinta talviarkipäivä 4,83 snt/kWh, muu aika 3,93 snt/kWh
Jäsenhinta 3,76 snt/kWh
Jäsenhinta talviarkipäivä 4,31 snt/kWh, muu aika 3,51 snt/kWh
(1.1.2018 alkaen)
(1.1.2018 alkaen)
(1.1.2018 alkaen)
(1.1.2018 alkaen)
IISI-yleissähkö on huoleton valinta kotitalouksiin, joissa ei ole sähkölämmitystä.
IISI-kausisähkö on huoleton valinta sähkölämmitteisiin kotitalouksiin.
JÄMPTI-yleissähkö on turvallinen valinta kotitalouksiin, joissa ei ole sähkölämmitystä.
JÄMPTI-kausisähkö on turvallinen valinta sähkölämmitteisiin kotitalouksiin.
IISI-yleissähkön hinnanmuutokset seuraavat markkinahintojen muutoksia viiveellä. Sähköenergian hinta pidetään mahdollisimman vakaana, jolloin hinnanmuutokset pysyvät maltillisina. Tuote sopii asiakkaille, jotka eivät halua seurata aktiivisesti sähkömarkkinoiden muutoksia. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja voit irtisanoa sen 14 vrk irtisanomisajalla.
IISI-kausisähkön hinnanmuutokset seuraavat markkinahintojen muutoksia viiveellä. Sähköenergian hinta pidetään mahdollisimman vakaana, jolloin hinnanmuutokset pysyvät maltillisina. Tuote sopii asiakkaille, jotka eivät halua seurata aktiivisesti sähkömarkkinoiden muutoksia. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja voit irtisanoa sen 14 vrk irtisanomisajalla.
Sopimus on voimassa kahden vuoden määräajan, jonka aikana sähköenergian hinta pysyy samana. Näin voit suunnitella taloutesi menot tarkemmin ilman yllätyksiä sähkölaskun suuruudessa. JÄMPTI-yleissähkö sopii asiakkaille, jotka seuraavat sähkömarkkinoiden muutoksia ja haluavat kiinnittää sähköenergiansa hinnan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.
Sopimus on voimassa kahden vuoden määräajan, jonka aikana sähköenergian hinta pysyy samana. Näin voit suunnitella taloutesi menot tarkemmin ilman yllätyksiä sähkölaskun suuruudessa. JÄMPTI-kausisähkö sopii asiakkaille, jotka seuraavat sähkömarkkinoiden muutoksia ja haluavat kiinnittää sähköenergiansa hinnan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.
MeidänSähkö VARTTI
MeidänSähkö SPOTTI
MeidänLämpö
Jäsenhinta 4,55 snt/kWh
Oulun Seudun Sähkön sähköosuuskuntien henkilöjäsenet saavat energiamaksusta jäsenalennuksen.
MeidänSähkö VARTTI tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää sähkön matalia markkinahintoja. Sähkön hinta muuttuu neljännesvuosittain markkinaehtoisesti tukkusähkömarkkinahinnan (Nord Pool) muutosten mukaan. VARTTI sopii asiakkaille, jotka haluavat seurata sähkömarkkinoiden muutoksia säännöllisesti. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja voit irtisanoa sen 14 vrk irtisanomisajalla.
SPOTTI-sähkösopimuksessa sähkön hinta vaihtelee tunneittain tukkumarkkinoiden hinnanmuutosten mukaan. Tällöin voit pienentää sähkölaskuasi keskittämällä sähkön käytön edullisille tunneille. Hinnan muutokset on sidottu pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin pörssihintaan. SPOTTI sopii aktiivisesti sähkömarkkinoita seuraaville asiakkaille. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja voit irtisanoa sen 14 vrk irtisanomisajalla.
Tarkemmat tuote- ja hintatiedot: www.oss.fi
Kaukolämpö tulee läheltä. Se syntyy kotimaisin voimin, ja se lämmittää koteja, kouluja ja konttoreita. Se on turvallista ja työllistävää. Se säästää luontoa, sillä sitä saadaan niin uusiutuvista energianlähteistä kuin talteen otetusta lämmöstä, joka muuten menisi hukkaan. Oulun Seudun Sähköllä on kaukolämpötoimintaa tällä hetkellä Kempeleessä, Limingassa, Lumijoella, Muhoksella, Tyrnävällä ja Iissä.
Jäsen, Sinä saat
20%
alennuksen sähkö- ja kaukolämpöenergian hinnasta
Hinnat ovat voimassa toistaiseksi Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:n jakelualueen käyttöpaikkoihin, joiden sulakekoko on maksimissaan 63A tai vuosikulutus alle 100 000 kWh. MeidänSähkö VARTISSA perusmaksu 3,50 €/kk ja muissa 2,52 €/kk.
Jaossa erä vuoden 2018 seinäkalentereita Olemme hankkineet 200 kappaletta vuoden 2018 seinäkalenteria jaettavaksi asiakkaillemme. Kalenterit on noudettavissa asiakaspalvelustamme joulukuussa.