OULUN SEUDUN SÄHKÖN ASIAKASLEHTI 2/2015
Kats ajankohtao jäseneduiset takasivul t ta
Tyytyväinen sähkölämmittäjä Sivu 3
S 3.
Energiatehokkuus on trendikästä
S 7.
Mistä sähkönhinta muodostuu?
S 8.
Kaukolämpö korvasi öljykattilan
www.oss.fi
2
Valokaari 2/2015
Pääkirjoitus
Sähkölämmitys on edelleen hyvä valinta
M
eiltä kysellään silloin tällöin, että miksi sähkölämmitys on nykyisin niin vähän esillä ja miksi sen etuja ei tuoda esiin omakotitalojen lämmitysvaihtoehtona. Valitettavasti näin on asia. Sähkölämmitystä on painettu alas tiukentuneiden rakentamismääräysten kautta ja sen hyvät ominaisuudet ovat jääneet pimentoon.
mityksen edullisuus riippuu toki lopulta omakotitalon sijainnista ja kaukolämmön saannin mahdollisuudesta.
mityksen helpottamaan päivittäistä elämää ja turvaamaan talon lämpimänä pysymisen poissaolojen aikana.
Puun käyttö sopii sähkölämmityksen kanssa erinomaisesti yhteen. Lähes kaikissa uusissa omakotitaloissa on tänä päivänä varaava tulisija. Sähkölämmityksen tarkat termos-
Tosiasiassa sähkölämpö on edelleen hyvä ja kilpailukykyinen ratkaisu omakotitaloasujalle. Se on myös ympäristöystävällinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Oulun Seudun Sähkön asiakkailleen myymästä sähköstä 97 % on tuotettu vedellä ja 3 % tuulella. Lämmittäminen sähköllä antaa aikaa ja vapautta. Lapsiperheille ja ikäihmisille sähkölämpö on huoleton, turvallinen ja luotettava lämmitysmuoto.
Sähkölämpö on edelleen hyvä ja kilpailukykyinen ratkaisu omakotitaloasujalle.
Toinen kysymyksiä keräävä aihepiiri on ilmalämpöpumput, jotka ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosien aikana. Ilmalämpöpumput sopivat hyvin pientaloihin osaksi kodin lämmitysjärjestelmää, sillä ne tukevat ja täydentävät muita käytössä olevia lämmitysmuotoja, kuten sähkölämmitystä. Ilmalämpöpumppu lämmittää ja viilentää omakotitalot ja vapaa-ajan asunnot helposti ja energiaa säästäen. Ne toimivat ilmastointilaitteena parantaen asumismukavuutta kesähelteellä ja säästävät energiakuluja lämmityskauden aikana.
taatit ottavat muut lämmönlähteet välittömästi huomioon, joten lämmitysjärjestelmä on päällä vain tarvittaessa. Tämä tekee sähkölämmityksestä erittäin energiatehokkaan. Puun käyttö etenkin pakkaspäivinä tuo merkittävää hyötyä sähkölämmittäjälle. Myös moni puulämmittäjä on hankkinut sähköläm-
Lämmitystavasta riippumatta energiankäytön tehostaminen kiinnostaa asiakasta. Varsinkin, kun ilmat viilenevät ja eletään lämmityskautta, jolloin energialaskut ovat suurimmillaan. On hyvä muistaa, että jo yhden asteen huonelämpötilan pudottaminen säästää 5 % lämmityskustannuksissa. Oulun Seudun Sähkön
Suorasähkölämmitys on myös selvästi edullisin investointikustannuksiltaan ja rikkoontumisriskit ovat pienemmät kuin vesikiertoisessa lämmityksessä. Nämä asiat kannattaa huomioida lämmityspäätöksiä tehdessä. Läm-
nettisivuilla on Sähkötohtori-ohjelma, jonka avulla kotitaloudet voivat itse tutustua oman sähkönkulutuksen muodostumiseen ja säästömahdollisuuksiin.
Oikein hyvää joulun odotusta kaikille lukijoillemme!
Jussi Ervasti Asiakaspalvelupäällikkö
Sateinen kesä laski sähkön markkinahintaa Vesivoiman osuus sähköntuotannosta on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa merkittävä. Oulun Seudun Sähkön sähköntuotannosta 86 % tulee vesivoimasta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Omaa sähköntuotantoa on määrätietoisesti hankittu niin, että se tänä päivänä lähes vastaa toimialueella käytettävän sähkön määrää. Pohjoismaissa vallitseva säätila on suurin sähkön hintaan vaikuttava lyhyen aikavälin muuttuja. Kylmä ja kuiva sää nostaa sähkön hintaa, kun taas lämmin ja sateinen sää puolestaan laskee sitä. Sateinen kesä Pohjoismaissa johti siihen, että edullista vesivoimaa on ollut normaalia enemmän käytettävissä. Tämä on laskenut sähkön markkinahinnan välillä jopa ennätysmäisen alhaalle.
Myös asiakkaan sähkönhinta laskee Oulun Seudun Sähkö laskee asiakkaidensa vuosi- ja yleissähkön toistaiseksi voimassa olevien sopimusten myyntihintoja 1.1.2016 alkaen noin 14 % sähkön hinnan kehitystä seuraten. Oulun Seudun Sähkön jäsenhinnat ovat valtakunnallisesti edullisimpien joukossa vertailtaessa kilpailijoiden vastaavien tuotteiden hintoihin. Tavoitteenamme on osuuskuntana tuottaa aitoa hyötyä jäsenille.
Oulun Seudun Sähkö, Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy Voimatie 2, 90440 Kempele puhelin (08) 310 1313, faksi (08) 381 763 etunimi.sukunimi@oss.fi
MeidänLämpö Voimatie 2, 90440 Kempele puhelin (08) 310 1313, faksi (08) 381 763 etunimi.sukunimi@oss.fi
Päivystys puhelin (08) 310 1401 www.oss.fi
Lämpöpäivystys puhelin (08) 310 1402 www.oss.fi
Valokaari Oulun Seudun Sähkön asiakaslehti Päätoimittaja Risto Kantola Toimituksen osoite Oulun Seudun Sähkö Voimatie 2, 90440 Kempele Ulkoasu Pohjolan Mylly Toteutus Pohjolan Mylly Valokuvat Pohjolan Mylly Paino PunaMusta Oy
Valokaari 2/2015
3
www.oss.fi
Tyytyväinen sähkölämmittäjä Kuten tiedämme, sähkölämmitys on käyttäjälleen helppo ja huoltovapaa valinta. Ehkä jopa yllättäen se on myös tarkka, kustannustehokas ja ympäristöystävällinen lämmitysratkaisu. Markku Kela on lämmittänyt Kempeleessä sijaitsevaa 119 m² omakotitaloaan sähköllä jo vuodesta 1974 lähtien. – Kyllä se oli nimenomaan helppous, joka sähkölämmityksessä alun perin viehätti. Taloa rakentaessa lapset olivat vielä pieniä ja työni vaati paljon matkustusta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, joten lämmitysmuodon valinnassa piti ajatella tietysti arkea pyörittävää vaimoa. Sähkölämmitys oli jo silloin varma, turvallinen ja huoltovapaa lämmitysjärjestelmä. Siihen aikaan kilpaileva vaihtoehto oli paljon huoltotoimenpiteitä vaativa öljylämmitys, nyt jo eläkkeellä oleva Kela muistelee. Sähkölämmityksen käyttöönotto ei vaadi isoja investointeja ja valmiin infrastruktuurin ansiosta sähkölämmitys on saatavilla lähes kaikkialle. Kriitikot mieltävät sähkölämmityksen usein kalliiksi ja hinnaltaan vaihtelevaksi lämmitysmuodoksi. Jo yli 40 vuotta sähkölämmitykseen luottanut Kela torjuu väitteen. – Kalleus on suhteellista. Sähkölämmitys on tietysti kallista, jos talo on hatara ja lämpö karkaa harakoille. Esimerkiksi uusien energiatehokkaiden ikkunoiden asentaminen näkyi meillä suoraan sähkölaskussa.
Tarkka ja taloudellinen Sähkölämmitys on tarkka ja muut lämmönlähteet, kuten takan ja ilmalämpöpumpun
Sähkölämmityksen edut: • Helppokäyttöinen ja huoleton • Ei vaadi isoja investointeja • Saatavuus • Tarkka ja muut lämmönlähteet huomioiva • Energiansäästötoimenpiteet helposti toteutettavissa
huomioiva lämmitysmuoto. Kovat pakkaset talviaikaan lisäävät tietysti kulutusta, mutta halutessaan eroja on mahdollista pienentää esimerkiksi takkaa lämmittämällä. – Meillä on puulämmitteinen sauna ja takkasydän, joita lämmitämme kyllä enemmänkin tunnelman kuin lämmityksen vuoksi. Varaava takka toisi tietysti vielä enemmän säästöä lämmityskuluissa. En seuraa kovin aktiivisesti hintoja, mutta toki e-laskuna tulevan sähkölaskun yhteenvetoa aina toisinaan vilkuilen, Kela toteaa. Kela kertoo olevansa tyytyväinen Oulun Seudun Sähkön palveluun. – Niissä ei kyllä ole ollut moitittavaa. Sähkö ja laskut ovat löytäneet perille. En muista, että meillä olisi edes ollut isompia sähkökatkoja. Täällä on lyöty sähköjohtoja maan alle, mikä on lisännyt toimitusvarmuutta entisestään, Kela sanoo.
Mukana asiakaspaneelissa Asiakaspaneeli on kehittänyt Oulun Seudun Sähkön toimintaa entistä asiakaslähtöisemmäksi vuodesta 2013 lähtien. Paneelissa on kahdeksan jäsentä toimialueemme eri paikkakunnilta. Asiakaspaneeli kokoontuu noin 4 kertaa vuodessa ja jäsenyys kestää kaksi vuotta. – Lähdin mukaan, kun ajattelin, että minulla voisi olla 40 työvuoden jälkeen jotain
annettavaa. Samalla opin itsekin lisää energia-asioista. Minua kiinnostaa erityisesti sähköenergiaan liittyvät taustat, joita käyttäjä ei aina tunne. Olemme käyneet tapaamisissa läpi esimerkiksi eri lämmitysmuotojen hyviä ja huonoja puolia, keväällä 2015 asiakaspaneeliin liittynyt Markku Kela kertoo. Vuorossaan kolmas asiakaspaneeli valitaan keväällä 2017.
Energiatehokkuus on trendikästä Hybriditalot, eli energiatehokkaasti rakennetut ja toimivat talot ovat vauhdilla kasvava trendi. Suosion taustalla vaikuttavat tiukentuneet rakennusmääräykset, joilla pyritään ohjaamaan energiaa säästöön ja vähentämään haitallisia päästöjä. Energiatehokas talo rakentuu monesta palasesta, mutta lämmitys on yksi keskeisin osa. NunnaUuni toi neljä vuotta sitten markkinoille energiatehokkuuden uudelle asteelle vieneen Aqua+-vesikiertotakan. Kyseessä on tulisijaan asennettava lisäosa, joka voidaan yhdistää talon vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Tulisijan lämmöstä osa käytetään kuuman veden tuottamiseen ja lopulla lämmitetään taloa, mikä tuo tuplahyödyn ja merkittävät energiasäästöt jokaisesta lämmityskerrasta. – Esimerkiksi suorasähkötaloudessa Aqua+ toimii osana talon käyttövesijärjestelmää tuottaen kuumaa vettä. Sen avulla voidaan tuottaa jopa koko keskivertoperheen tarvitsema lämminvesi. Aqua+ voidaan kytkeä myös osaksi talon patteriverkostoa tai lattialämmitysjärjestelmää, NunnaUunin kehityspäällikkö Johannes Uusitalo kertoo. Ahkera lämmittäjä voi säästää kerralla reilusti energiakustannuksissa. – Tutkimusten mukaan 50 % talon lämmitys-
tarpeesta voidaan tuottaa tulisijalla, kun se on oikein mitoitettu. Aqua+-lisäosalla varustellulla
tulisijalla voidaan kattaa jopa 65 % kodin energiatarpeista, Uusitalo mainitsee.
!
rta Yksi lämmityske n. tuo tuplahyödy
Kyseessä ei ole kallis tai mittava kokonaisuus, sillä Aqua+ on takan sisuksiin asennettava lisäosa, joka ei vaikuta tulisijan ulkomittoihin. Lämmönsiirtimen voi asentaa sekä uusiin että vanhoihin tulisijoihin, hieman mallista riippuen. Lisätiedot NunnaUunin Aqua+-ratkaisusta: www.nunnauuni.com
POTTI I
www.oss.fi
4
Valokaari 2/2015
Tarkkana sähkön kilpailutustilanteessa
S
ähkötarjouksia kannattaa vertailla luotettavan toimijan, kuten Energiaviraston sahkonhinta.fi-palvelun kautta. Saatavilla on myös kilpailuttamispalveluja, joissa ovat mukana vain tietyt, näkyvyydestä maksaneet yhtiöt. Viime vuosina sähkömarkkinoille on tullut toimijoita, jotka myyvät sähkösopimuksiaan harhaanjohtavasti. Myös Oulun seudulla on sattunut useita tapauksia, joissa puhelinmyyjän kanssa on sovittu tarjouksesta, mutta postissa tulikin sopimus. Tällaisessa tilanteessa kannattaa toimia ripeästi, sillä asiakkaalla on sopimuksen tekohetkestä 14 vuorokautta aikaa perua sopimus. Peruutuksen syytä ei tarvitse kertoa. Myyntitilanteessa asiakkaan on tärkeää pystyä vertaamaan, vastaako tarjottu tuote nykyistä sähkötuotetta ja onko se paras juuri hänen tarpeisiin. Kannattaa myös selvittää, onko puhelinmyyjän antama hinta määräaikainen tarjoushinta, joka nousee jossakin vaiheessa. Kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen päättyessä asiakkaan kannattaa olla tarkkana, että sopimus ei jatku määräaikaisena ilman asiakkaan omaa vahvistusta. Paras neuvomme on tarkistaa ennen ostopäätöstä oma sähkön hinta esimerkiksi sähkölaskusta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Oulun Seudun Sähkön asiakkaiden sähköenergia on kilpailukykyinen: olemme jo vuosia olleet edullisimpien joukossa Energiaviraston ylläpitämässä virallisessa sähkönhinta.fi-vertailussa.
Muuttajan muistilista 1. Katso sähkölaskustasi tiedot kulutuksestasi. 2. Vertaile sähkötuotteita joko myyjien www-sivuilla tai virallisessa sahkonhinta.fi-palvelussa. 3. Muista katkaista vanhan asuntosi sähkösopimus ja tehdä uusi hyvissä ajoin ennen muuttoa. Vanha sopimus kannattaa muistaa lopettaa, muutoin sähkösopimus on voimassa ja laskut tulevat sinulle. 4. Sähkösopimuksen irtisanomisaika on 2 viikkoa. 5. Kun olet valinnut parhaan tarjouksen, ota yhteyttä valitsemaasi sähköyhtiöön ja tee sopimus. Uusi sähköyhtiösi huolehtii vanhan sopimuksen irtisanomisesta.
MeidänSähkö-tuotteet IISIVARTTI
MeidänSähkö IISI -yleissähkö IISI-yleissähkö on huoleton ja vaivaton valinta kotitalouksiin, joissa ei ole sähkölämmitystä. Tuotteen hinnanmuutokset seuraavat markkinahintojen hinnanmuutoksia viiveellä. Asiakkaan sähköenergian hinnat pyritään pitämään vakaina ja hinnanmuutokset maltillisina. Tuote sopii asiakkaille, jotka eivät halua seurata aktiivisesti sähkömarkkinoiden muutoksia. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen voi irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla.
MeidänSähkö IISI -vuosisähkö IISI-vuosisähkö sopii erinomaisesti sähkölämmittäjille. Asiakkaan sähköenergian hinnat pyritään pitämään vakaina ja hinnanmuutokset maltillisina. Vuosisähkön hinnoittelu seuraa markkinahintojen muutoksia viiveellä. Tuote sopii asiakkaille, jotka eivät halua seurata aktiivisesti sähkömarkkinoiden muutoksia. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja
SPOTTIJÄMPTI
sen voi irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla.
MeidänSähkö JÄMPTI -yleissähkö JÄMPTI-yleissähkö on turvallinen valinta kotitalouksiin, joissa ei ole sähkölämmitystä. Asiakkaan tehdessä määräaikaisen sopimuksen, hänen sähköenergiansa hinta pysyy samana kahden vuoden ajan. Näin asiakas pystyy suunnittelemaan kodin talouden ilman suurempia yllätyksiä sähkölaskunsa suuruudessa. Tuote sopii asiakkaille, jotka seuraavat sähkömarkkinoiden muutoksia ja haluavat kiinnittää sähköenergiansa hinnan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tuote on määräajan voimassa ja sitä ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden.
MeidänSähkö JÄMPTI -vuosisähkö JÄMPTI-vuosisähkö on hyvä valinta sähkölämmittäjien kotitalouksiin. Asiakkaan tehdessä
VARTTI IISI
määräaikaisen sopimuksen, hänen sähköenergiansa hinta pysyy samana kahden vuoden ajan ja hän pystyy suunnittelemaan kodin talouden ilman suurempia yllätyksiä sähkölaskunsa suuruudessa. Tuote sopii asiakkaille, jotka seuraavat sähkömarkkinoiden muutoksia ja haluavat kiinnittää sähköenergiansa hinnan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tuote on määräajan voimassa ja sitä ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden.
MeidänSähkö VARTTI -sopimus Sähkön hinta muuttuu neljännesvuosittain markkinaehtoisesti tukkusähkömarkkinahinnan (Nord Pool) muutosten mukaisesti. Koska sähkön hintaa ei sidota pitkiksi sopimusjaksoiksi kerrallaan, tarjoaa VARTTI-sähkö hyvän ja turvallisen mahdollisuuden hyödyntää matalia markkinahintoja. Tuote sopii asiakkaille, jotka haluavat seurata sähkömarkkinoiden muutoksia säännöl-
SPOTTI JÄMPTI
lisesti. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen voi irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla.
MeidänSähkö SPOTTI -sopimus SPOTTI-sähkösopimus on tarkoitettu kotitalouksiin, jotka antavat tukkumarkkinoiden kilpailuttaa sähkönsä hinnan. Tukkumarkkinoilla sähkön hinta vaihtelee tunneittain. Asiakkaan sähköenergian hinta vaihtelee myös tukkumarkkinoiden muutosten mukana tunneittain. Tuntikohtainen hinnoittelu vastaa entistä paremmin omaa sähkön käyttöään ja sähkön markkinahintaa seuraavan asiakkaan tarpeita. SPOTTI-sopimus on sidottu pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin pörssihintaan. Hinnan laskut ja nousut näkyvät nopeasti sähkölaskussa. Tuote sopii aktiivisesti sähkömarkkinoita seuraaville asiakkaille. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen voi irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla.
Valokaari 2 /2015
5
www.oss.fi
Lämmitä autoa, älä ilmastoa
Energiavahti säästää energiaa Autoaan lämmittävä kuljettaja voi tuhlata huomaamattaan melkoisen määrän energiaa. Yleisimmin autoa lämmitetään liian pitkään ja hallitsemattomasti. Polar Energiavahti pitää huolen, että auto lämpiää oikeaan aikaan ja riittävästi. Polar Energiavahti on auton moottoritilaan asennettava lisäosa, jonka avulla voidaan säästää merkittävästi autonlämmitykseen kulutettavaa energiaa. Samalla säästöä syntyy myös eurojen muodossa. – Ajoneuvon lämmityspistoke voi olla aina kytkettynä, sillä Polar Energiavahdin termostaatti tunnistaa lämpimän moottorin eikä kytke lämmitystä päälle ennen kuin sitä aidosti tarvitaan. Tällä tavoin auto on aina lähtövalmis ja lämmitys tapahtuu energiatehokkaasti, kertoo Tapio Juvani Polar Heater Oy:stä. Monilla autoilijoilla on käytössä kellokytkin, jolla saadaan rajattua lämmitysaikaa. Kellokytkimestä puuttuu kuitenkin energiansäästön kannalta yksi merkittävä ominaisuus: lämmityksen tehokkuuden säätö. – Energiavahdin tuoma energiansäästö perustuu nimenomaan siihen, että laitteen termostaattiohjauksen ansiosta moottorin lämpö saadaan pidettyä 20 °C tienoilla ilman, että lämmitys paahtaa koko ajan täydellä teholla.
Uusi innovaatio energiansäästöön. Energiavahti tunnistaa moottorin ja ulkoilman lämpötilan ja ohjaa lämmittimen toimintaa energiatehokkaasti, Juvani kertoo. Polar Energiavahti on yhteensopiva niin lohko-, letku- kuin säteilylämmittimienkin kanssa. – Autojen päästöjä tarkasteltaessa kannattaa huomioida polttoainekäyttöisten lämmittimien aiheuttamat päästöt. Vaihtoehtona polttoainekäyttöisille lämmittimille on saasteeton sähkölämmitys, Juvani huomauttaa. Tutustu Polar Energiavahtiin: www.polarheater.fi
Talviautoilija
Nyt on taas aika lämmittää Auton moottorilämmittimen oikea käyttö säästää moottoria ja polttoainetta. Se säästää myös ympäristöä haitallisilta pakokaasuilta ja lisää ajoturvallisuutta. Seuraavassa Oulun Seudun Sähkön energianeuvoja Janne Järvisen vinkit autoilijoille. Millä asteilla auto kannattaa laittaa lämmitykseen? Auton esilämmitys kannattaa aloittaa, kun ulkolämpötila laskee alle +5 asteen. Mikä on riittävä lämmitysaika? Lämmitysaikaa ei kannata kasvattaa pakkasillakaan yli kolmeen tuntiin. Liika lämmitys ei vahingoita autoa, mutta syö lämmityksestä tulevan energiansäästön ja lyhentää lämmittimen käyttöikää. Mikäli käytetään auton sisätilanlämmitintä, teho tulisi valita auton tilavuuden mukaan ja ottaa huomioon myös lämpöpistokkeen sulakkeen kuormituskyky. Sopiva lämmitysaika lohkolämmittimellä: +5…-5 °C = puoli tuntia -5…-10 °C = 1 tunti -10…-20 °C = 2 tuntia
Energianeuvojan vinkki kinkunpaistoon: Kun paistat kinkun leivinuunissa, lämpiää talokin samalla lämmöllä pitkän tovin. Sopiva lämmitysaika säteilylämmittimellä: +5…-5 °C = 1 tunti -5…-10 °C = 2 tuntia -10…-20 °C = 3 tuntia Mitä etuja auton lämmittäminen tuo? Esilämmitetty moottori tuottaa nopeammin lämpöä matkustamoon, mikä lisää ajajan ja matkustajien matkustusmukavuutta. Kun mietitään asiaa auton kannalta, lämmityksellä vähennetään moottorin ennenaikaista kulumista ja parannetaan auton käynnistettävyyttä. Oikein toteutetulla lämmityksellä säästetään myös ympäristöä haitallisilta pakokaasuilta.
Askarruttaako arjen energia-asiat?
Hyödynnä ilmaista energianeuvojaa Oulun Seudun Sähkön energianeuvoja Janne Järvinen neuvoo ja etsii vastauksia lämmitykseen, valaistukseen ja muihin energia-asioihin liittyen. Energianeuvoja hallitsee visaisimmatkin kysymykset lämmitysmuotoja vertailtaessa, mutta hänen kanssaan voi selvitellä myös pienten arkisten asioiden ja valintojen vaikutuksia sähkölaskuun. Palvelu on maksuton ja tarkoitettu kaikille Oulun Seudun Sähkön asiakkaille, niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Energianeuvojan puheille pääsee asiakaspalvelun kautta: (08) 310 1313, asiakaspalvelu@oss.fi
www.oss.fi
6
Valokaari 2/2015
Johtoaluesopimukset tärkeä osa maanomistajien ja sähköverkkoyhtiön yhteistyötä Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy lisää maakaapelointia merkittävästi osana lakisääteistä toimitusvarmuuden parantamista. Toisinaan johtoja joudutaan sijoittamaan myös yksityisille maille, jolloin maanomistajan kanssa laaditaan erillinen sopimus maan käytöstä. kuttaa esimerkiksi se, minkälaisessa käytössä olevalle maalle johto rakennetaan tai kuinka paljon maanpäällisiä rakenteita alueelle jää. Maakaapelin haitta on ilmajohtoon verrattuna usein rakentamisvaiheeseen painottuvaa, sillä maakaapelin päällä olevaa maata voidaan useimmiten hyödyntää normaalisti rakentamisen jälkeen. Ilmajohdon johtokadut raivataan kasvuston osalta kuuden vuoden välein. Nykyisen lain mukaan sähkönjakelua uhkaavia puita voidaan poistaa myös johtokadun ulkopuolella kasvavasta vierimetsästä.
Maakaapelointi lisää toimitusvarmuutta
Maakaapelin käyttäminen pienentää sähköverkon häiriöitä merkittävästi, minkä lisäksi maakaapeli on käyttöaikana lähes huoltovapaa. Vaikka maakaapeli on yleensä ilmajohtoa kalliimpi rakentaa, saadaan maahan rakennettaessa hyötyjä, jotka näkyvät ajan myötä esimerkiksi edullisempina siirtohintoina.
Verkon rakentamisen ja saneerauksen yhteydessä johtoja joudutaan sijoittamaan myös yksityisten maille. Pihoja ja puutarhoja pyritään välttämään, mutta pellot ja metsämaa ovat tyypillisiä alueita johtojen sijoittamiselle. Näissä tapauksissa laaditaan maanomistajan ja verkkoyhtiön välinen sopimus, jossa luetel-
laan toimenpiteet, joita verkkoyhtiö tulee sopimuksen mukaisella alueella tekemään. Sopimuksella sovitaan myös korvauksesta, jonka maanomistaja saa joko tilapäisestä tai pysyvästä haitasta. Haitan suuruuteen vai-
Vuoteen 2029 mennessä valmistuvat maakaapeloinnit perustuvat sähkömarkkinalain vaatimuksiin. Lain siirtymäajan kuluessa OSS:n keskijänniteverkon kaapelointimäärän arvioidaan nousevan noin 20 % tasolle, mikä tarkoittaa noin 15 km kaapelointia vuodessa. Tavoitteena on kaapeloida suurin osa asemakaava-alueiden jakeluverkoista. Lisäksi vanhoja muuntamoilta kiinteistöihin johtavia riippukierrekaapeleita saneerataan maakaapeleiksi. Kaapeleiden reitit valitaan yleensä sen mukaan, missä kulutusta on eniten. Tyypillisesti runkojohdot kulkevat kunnan sähköasemalta asutusalueille pääteiden läheisyydessä. Runkojohtojen lisäksi sähköverkossa on lukuisia haaroja, jotka syöttävät asuinalueiden muuntamoita. Tyypillisin uuden johdon sijoituspaikka on kunnan omistaman tien vierusta tai alue sen välittömässä läheisyydessä.
Lyyli-myrsky koetteli sähköverkkoja Ennakkotiedot lupailivat toukokuiselle viikonlopulle hieman normaalia napakampia tuulenpuuskia, mutta Lyylin voima yllätti lopulta koko Suomen. Lyyli-myrsky aiheutti Oulun Seudun Sähkön alueella sähkökatkoksia jopa 8000– 9000 talouteen. Seuraavassa tilanneraportti Lyyli-myrskyn tapahtumista OSS alueella
Ennakkotiedot ja varautuminen To 21.5. klo 13.30 saadaan ensimmäinen varoitustiedote ilmatieteen laitokselta. Pe 22.5. ennusteet lupailevat korkeintaan 20 m/s puuskia, joten valmiustasoa ei nosteta. La 23.5. aamulla tuleva ilmatieteen laitoksen tiedote arvioi puuskien olevan 14-20 m/s luokkaa.
Häiriön eteneminen Lauantai 23.5. Klo 11.00 alkavat häiriöt naapuriyhtiöiden sähköverkoissa. Klo 13.30 saadaan ensimmäinen tieto OSS:n verkon häiriöstä, määrä kasvaa nopeasti seu-
raavan tunnin aikana. Klo 13.50 OSS:n alueella on jo yli 3000 sähkötöntä taloutta. Klo 14.00 päivystäjä hälyttää apuvoimia valvomoon. Valvomotoiminta jaetaan kolmeen alueeseen, sillä vikoja on laajalla alueella. Klo 15.00 hälytetään asiakaspalveluun henkilöstöä vastaamaan asiakkaiden puheluihin. Klo 15.20 useita tuhansia talouksia on samanaikaisesti ilman sähköä. Viankorjausmiehistöt aloittavat korjaustyöt ensimmäisissä kohteissa, samalla tilataan lisää apuvoimia. Ensimmäinen mediatiedote lähetetään. Klo 16.00 jälkeen ei juurikaan tule uusia vikoja, joten korjausmiesten työskennellessä sähköttömien talouksien määrä kääntyy laskuun. Kaikki saatavilla oleva korjausmiehistö on töissä. Klo 18.00 lähetetään toinen mediatiedote. Klo 21.00 sähköt on saatu palautettua taajamiin. Sähköttömiä talouksia on edelleen noin 1100 lähinnä haja-asutuksessa. Klo 21.15 lähetetään kolmas mediatiedote. Klo 23.00 Jakeluverkon runko on saatu Uta-
järven koillisosia lukuun ottamatta korjattua. Tällä hetkellä OSS:n alueella on yhteensä noin 800 sähkötöntä taloutta. Sunnuntai 24.5. Klo 05.00 Utajärven koillisosiin on saatu yön aikana palautettua sähköjä pätkä kerrallaan. OSS:n alueella on vielä kymmeniä tarkastettavia pienempiä vikakohteita. Läpi yön työskennellyt korjausmiehistö päästetään lepäämään. Klo 11.50 lähetetään neljäs mediatiedote. Klo 12.00 korjausmiehistö palaa töihin. Oulun Energialta saadaan korjaushenkilöstöä avuksi. Klo 12.00-23.00 korjataan yksi uusi runkoverkon vika ja tarkistetaan kymmeniä talojohtojen vikaepäilyjä. Päivän aikana tehdään lukuisia puiden poistoja ja pienempiä korjauksia.
Jälkitoimet Viankorjaus- ja jälkityöt jatkuivat seuraavan viikon puolella muutaman päivän ajan.
Huomioitavaa • Ennakkotiedoista johtuen näin merkittäviin sähkökatkoksiin ei osattu varautua, mutta tilanteeseen reagoitiin nopeasti ja korjaustoimet lähtivät ripeästi käyntiin. • Vauhdilla noussut Lyyli-myrsky aiheutti suuren määrän vikoja laajalle alueelle, mikä teki korjaustoimien priorisoinnista ja muista järjestelyistä haastavia. • Yleisön puhelimitse antamat vihjeet linjoille kaatuneista puista nopeuttivat vianhakua olennaisesti. Asiakaspalveluun tuli yli 1200 soittoa, mikä vaati runsaasti resursseja asiakaspalvelun puolelle. • Valvomossa ja kentällä työskenteli yhteensä 25 henkilöä. Mukaan hälytettiin myös neljä metsuria, jotta sähköjohdoille kaatuneiden puiden poistoon saatiin lisää tehokkuutta ja turvallisuutta. • Kaikki viat aiheutuivat kaatuneista puista.
Valokaari 2 /2015
7
www.oss.fi
Mistä sähkönhinta muodostuu? Sähkömarkkinalaki vaatii erittelemään laskun sisällön ja perimään siirtohinnan yhteydessä lakisääteisiä maksuja, kuten sähköveron ja huoltovarmuusmaksun. Tästä syystä sähkölasku koetaan ensisilmäyksellä usein vaikeaselkoiseksi. Sähkölaskun sisältöä voidaan selkeyttää jakamalla asiat kolmeen ryhmään: energiaan, siirtoon ja yhteiskunnalle maksettaviin maksuihin. Jos sähkölasku on yhteensä sata euroa, jakautuvat maksut likimäärin seuraavasti: 1. Voimalaitoksella tai muuten tuotettuna energia maksaa 35 euroa. 2. Energian siirtäminen voimalaitokselta kuluttajalle maksaa 25 euroa. 3. Loput 40 euroa on yhteiskunnalle laskun yhteydessä perittävät arvonlisävero, energiavero ja huoltovarmuusmaksu. Koska energiaverot ja huoltovarmuusmaksu peritään siirtohinnan yhteydessä, näyttää siirto laskulla yleensä merkittävästi energiaa kalliimmalta. Todellisuudessa siirto on usein sa-
maa tasoa tai edullisempi kuin energia. Tarkka ero määräytyy valittujen energia- ja siirtotuotteiden mukaan. On hyvä muistaa, että hintojen erittely on sähkökaupassa lakiin perustuva vaatimus. Kun sähkökauppa 90-luvun lopulla vapautettiin, tuli energian myynti ja siirto eriyttää omiksi riippumattomiksi toiminnoikseen niin, että kuluttajalla olisi mahdollisuus ostaa sähköenergiansa miltä myyjältä tahansa. Paikallisen verkkoyhtiön velvollisuus on toimittaa energia kuluttajan käytettäväksi maksua vastaan.
Sähkön siirto on vain osa laskutettavasta hinnasta.
Selkeyttä sähkön siirtohinnan vertailuun
Sähkön siirtohinnan rakentuminen
Asiakkaan on mahdollista ostaa sähkönsiirtopalvelu ainoastaan paikalliselta jakeluverkon haltijalta. Siirtohinta on se osuus kuluttajan sähkölaskusta, jota ei voi kilpailuttaa. Vertasimme lähialueiden sähköyhtiöiden siirtohintoja*.
Netin keskustelupalstoilla näkee toisinaan väitteen, että sähkönsiirto on kalliimpaa kuin itse energia. Matalan sähkönhinnan aikana näin usein onkin, mutta kyse on myös siitä mitä verrataan. Sähkön siirtohinnan yhteydessä peritään energiaverot, joiden osuus kuluttajan sähkölaskusta on entistä suurempi. Verot ovat tyypillisesti suurempi osa siirtohintaa kuin itse sähkönsiirto. Jos arvonlisäveron osuus jätetään pois, on energiaveron osuus suhteessa sähkönsiirtoon noin 30–50 % käytöstä ja valitusta tariffista riippuen.
Yleissähkön siirto 5000 kWh vuodessa OULUN SEUDUN SÄHKÖ
OULUN ENERGIA
LOISTE
CARUNA
ELENIA
Perusmaksu €/kk
8,9
4,1
27,2
15,67
13,61
Energiamaksu c/kwh
2,61
3,05
4,16
2,95
3,61
Energiaverot verolk. I c/kWh
2,79
2,79
2,79
2,79
2,79
Vuosi yhteensä €
376,8
341,2
673,9
475,04
483,32
-35,6
297,1
98,24
106,52
Ero OSS €/vuosi
5000 kWh vuodessa yleissähköä siirrettäessä perusmaksut (3 x 25 A) ovat 8,90 €/kk, energiamaksu 2,61 c/kWh ja energiavero 2,79 c/kWh. Yhteensä vuodessa kuluttaja maksaa 376,80 €, josta arvonlisäveroa 68,98 € ja energiaveroa 112,50 €. Vuotuisesta sähkönsiirrosta verojen osuus on noin 49 % ja sähkönsiirrolle jää verojen jälkeen 51 %.
Vuosisähkön siirto ** 20000 kWh vuodessa Perusmaksu €/kk
18
15,29
49,1
18,65
28,13
Talviarkipäivä c/kWh
2,86
2,78
4,47
3,61
3,41
Muu aika c/kWh
1,7
1,87
2,06
1,86
1,7
Energiaverot verolk. I c/kWh
2,79
2,79
2,79
2,79
2,79
Vuosi yhteensä €
1190,56
1175,54
1718,26
1269,3
1348,42
-15,02
527,7
78,74
157,86
Ero OSS €/vuosi
Vertailu on tehty 10.11.2015 voimassa olevien hintojen mukaan. ** Vuosisähkössä käytetty oletuksena, että 1/3 kulutuksesta on talviarkipäiviä ja 2/3, muuta aikaa.
20 000 kWh vuodessa vuosisähköä siirrettäessä perusmaksut (3 x 25 A) ovat 18 €/kk ja energiamaksut 2,86 c/1,70 c/kWh, energiaverot 2,79 c/kWh. Mikäli kulutus jakautuu 1/3 % talviarkipäivä ja 2/3 % muu aika, on vuotuinen kuluttajan maksama verollinen summa yhteensä 1190,56 €. Summasta verojen osuus on yhteensä 57 % ja varsinaiselle sähkönsiirrolle jää 43 %.
www.oss.fi
8
Valokaari 2/2015
Kaukolämpö korvasi yli 40-vuotiaan öljykattilan Kaukolämpö on monen uudisrakentajan toiveissa, mutta suosittu myös uutena lämmönlähteenä energiaremonteissa. Kempeleläisessä 70-luvun omakotitalossa odotetaan talvipakkasia hyvillä mielin.
Marja-Liisa Brandt, 69, vilkaisee kaukolämmön pientalokeskuksen lukemia – kaikki on kunnossa. Vielä viime talvena tällä paikalla puhisi öljykattila. Brandt oli jo tovin ennakoinut, että hänen vuonna 1972 valmistuneen talonsa alkuperäinen öljylämmityslaitteisto saapuisi pian elinkaarensa päähän. Oulun Seudun Sähkön asiakkaana koko tämän ajan ollut Brandt oli ehtinyt tutustumaan kaukolämpöesitteeseen, kun yhtiöstä vielä soitettiin ja tarjottiin neuvonta-apua. Brandt sanoo, että hänellä oli mielikuva kaukolämmöstä haastavana vaihtoehtona, sillä sen reitillä oli liuskekivilaatoitus, kaksi todella suurta mäntyä ja lipputankokin.
– Paikalle tullut ihminen olikin hyvin asiantunteva ja hän lupasi, että mäntyjen kaataminen hoituu heidän toimestaan. Brandtin talon ohittavan kadun alla kulkee kaukolämpölinja ja naapurustosta löytyikin monta kaukolämpötaloa. Ennen lopullista tilauspäätöstä hän tiedusteli muiden kokemuksia. – Kaukolämmön valinneet pitivät sitä aivan loistavana lämmitysmuotona, joka on ennen kaikkea varma ja huoleton. Oulun Seudun Sähkön yhteistyökumppanin LVI1:n asentaja kävi tarkastamassa asennuspaikat etukäteen. Laitteisto löysi paikkansa tilavasta pannuhuoneesta. Ensin vanha öljykattila polttimineen purettiin pois sekä öljysäiliö
Laskelma osoitti, että öljyn hinnan kehityksestä riippuen kaukolämpölaitteisto voisi maksaa itsensä takaisin jopa seitsemässä vuodessa. tyhjennettiin ja pestiin. – Aivan lähin naapurimme lämmittää taloaan edelleen öljyllä, joten hän sai säiliöön jääneet öljyt. Minun ei tarvinnut lopulta huolehtia mistään.
Ennen Oulun Seudun Sähkön yhteydenottoa Brandt oli harkinnut hankkivansa uuden öljylämmityslaitteiston. Tarkempi laskelma osoitti, että öljyn hinnan kehityksestä riippuen kaukolämpölaitteisto voisi maksaa itsensä takaisin jopa seitsemässä vuodessa. Vaakakupissa painoi paljon myös luotettavuus ja vaivattomuus. Brandt oli tilannut aina keväisin ja syksyisin talon 3000-litraisen öljysäiliön täytön. Öljypoltin vaati säännöllistä huoltoa ja säätöjen tarkistamista. – Alkaahan tuota ikää olemaan, mutta jaksan touhuta hyvin lumityöt ja ruohonleikkuut. On mukavaa, että lämmityksestä ei enää niiden lisäksi tarvitse huolehtia.
Valokaari 2 /2015
9
www.oss.fi
Kaukolämpö
Jatkossa energiansäästötoimet näkyvät myös perusmaksussa Oulun Seudun Sähkön kaukolämmön hinnoittelu uudistuu isompien kiinteistöjen osalta. Jatkossa energialaskun loppusumma vastaa entistä paremmin toteutunutta käyttöä. Kaukolämmön hinnoittelu on tähän saakka koostunut kiinteästä, kaukolämpöön liittymisen yhteydessä määritellystä perusmaksusta ja kulutuksen mukaan laskettavasta energiaosasta. Perusmaksu on keskimäärin 20 % ja käyttöosa 80 % energialaskun loppusummasta. Vuoden 2016 aikana omakotitaloja suurempien kiinteistöjen kohdalla siirrytään myös perusmaksun kohdalla kulutukseen perustuvaan hinnoitteluun. Tällä tavoin todellinen energiankulutus huomioidaan koko laskussa ja esimerkiksi energiansäästötoimenpiteiden merkitys korostuu entisestään. Koska kaukolämpöverkoston on pystyttävä tuottamaan asiakkailleen riittävä määrä energiaa, on perusmaksu määritelty aiemmin asiakkaan LVI-suunnitelmaan merkityn tilausvesivirran määrän, eli maksimienergiantarpeen mukaan. Kyseessä on laskennallinen energiamäärä, jonka kyseinen kiinteistö kuluttaa ko-
villa pakkasilla (-32 °C). Monessa tapauksessa todellinen kulutus poikkeaa laskennallisesta kulutuksesta johtuen esimerkiksi virheellisestä suunnitelmasta, muuttuneesta kulutustottumuksesta tai suoritetusta energiansäästötoimenpiteestä.
Oikeudenmukainen hinnoittelu Asiakkaiden kulutusta mitataan etäluettavilla mittareilla, joista energiankulutus nähdään tuntikohtaisesti. Mittari laskee automaattisesti energian todellisesta kulutuksesta tiedon asiakkaan maksimienergiakulutuksesta. Jos lukemat poikkeavat merkitsevästi liittymissopimuksessa määritetystä tilausvesivirrasta, perusmaksu muutetaan nykyistä tilannetta vastaavaksi. Uuteen hinnoittelumalliin siirrytään porrastetusti vuoden 2016 aikana. Muutos ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta.
Todellinen energiankulutus huomioidaan koko laskussa.
Miltä lämpökeskuksen sisällä näyttää
Tänä vuonna käyttöön otettu Tupoksen lämpökeskus on siisti ja nykyaikainen.
Lämpökeskuksessa työskennellään tulen kanssa, joten tilojen siisteys on tärkeä turvallisuustekijä.
Lämpökeskuksen toimintaa seurataan hallintapäätteeltä.
Tupoksen lämpökeskus on pellettikäyttöinen. Tässä tarkkaillaan palamisen tehokkuutta kurkistusluukun kautta.
www.oss.fi
10
Valokaari 2/2015
Mukana osuuskuntatoiminnassa Kempeleen Energiaosuuskunnan nykyinen puheenjohtaja Ilkka Korpela on ollut mukana osuuskuntatoiminnassa jo lähes 15 vuoden ajan. – Oulun Seudun Sähkön jäsenasiakkaan saamat edut ovat rahallisesti merkittäviä, mikä on yksi iso syy siihen, että olen mukana osuuskuntatoiminnassa. On todettava, että 20 € osuusmaksu ei poimi missään näin hyviä etuja. Haluan omalta osaltani olla vaikuttamassa siihen, että etuudet jatkuisivat merkittävinä, Korpela kertoo. Kempeleen Energiaosuuskunnassa on noin 5000 jäsentä, jotka saavat Oulun Seudun Sähköltä ostamastaan sähköstä ja kaukolämmöstä jäsenalennusta. Esimerkiksi 25 000 kWh sähköä tai lämpöä vuodessa kuluttavan jäsenen alennus on 300 € vuodessa. Vuoden 2016 alusta alkaen jäsenalennus muuttuu prosentuaaliseksi, ollen 15 % sähkön ja lämmön energiahinnoista. Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö koostuu 12 jäsenosuuskunnasta ja kolmesta jäsenyhteisöstä. Jäsenosuuskunnat ovat ensisijaisesti paikallisia toimijoita, jotka pääsevät aktiivisella toiminnallaan vaikuttamaan myös koko osuuskunnan toimintalinjoihin. Kempeleen Energiaosuuskunnan hallitus kokoontuu 3–4 kertaa vuodessa. – Varsinaisen vaikuttamisen lisäksi olemme sijoittaneet jäsenmaksuista kertyneen peruspääoman ja näillä tuotoilla järjestäneet jäsenistölle muun muassa tapahtumia. Tälle vuodelle on tulossa vielä tapahtuma tai järjestöavustus. Tästä löytyy piakkoin tietoa Oulun Seudun Sähkön nettisivuilta Ajankohtaistaosiosta, Korpela vinkkaa. Puheenjohtajatyön lisäksi Korpela kuuluu myös hallintoneuvostoon, jonka tehtävänä on muun muassa valita Oulun Seudun Sähkön hallituksen jäsenet sekä päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavia muutoksia. – Hallintoneuvoston työskentelyn kautta on mahdollista päästä vaikuttamaan. Ei operatiiviseen toimintaan, mutta periaatteisiin kylläkin. Keskusteluja on käyty muun muassa ydinvoimasta sekä vesivoiman hyödyntämisestä. Käytännössä katson talouslukuja ja seuraan toimintaa, minkä pohjalta kerron mielipiteeni asioista, sanoo Korpela.
Ilkka Korpela, 57 • Suunnittelija, Nokia • Vaimo ja 3 aikuista lasta • Pesäpallo on harrastuksista merkittävin. Myös pilkkiminen, puutarhanhoito, tanssikurssit vaimon kanssa sekä toimiminen Energiaosuuskunnassa kuuluvat harrastuksiin.
Kempeleen Energiaosuuskunnan hallitus 2015 • Ilkka Korpela, pj • Harri Hirvelä • Tiina Rajala • Tuula Rauma • Heikki Ruikkala • Ilpo Hettula • Raimo Tikkanen
Kevätkokouksen kautta vaikuttamaan Jos vaikuttaminen kiinnostaa, Kempeleen Energiaosuuskuntaan mukaan on mahdollista päästä vuosittaisen kevätkokouksen kautta. – Jos ei vielä sillä kerralla tule valituksi, nimi jää kuitenkin mieleen seuraavaa vuotta varten. Sen lisäksi, että toimintaan osallistumalla pääsee vaikuttamaan, meillä on myös todella mukava porukka täällä! www.oss.fi
Valokaari 2 /2015
11
www.oss.fi
Täytä ristikko, laita se kirjekuoreen ja lähetä 31.12.2015 mennessä Oulun Seudun Sähköön, Voimatie 2, 90440 Kempele. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tuotepalkintoja.
Ossi sarjakuva
Edellisen lehden ristikon ratkaisu K A S A
Täydennä sarjakuvan puhekupla ja voita kiva tuotepalkinto. Lähetä täydennetty sarjakuva meille: Oulun Seudun Sähkö, Voimatie 2, 90440 Kempele. Voittajalle vastataan henkilökohtaisesti
T A I T O T
U K K E L I
U N I N E N
L I V E A M E R U R T T A A S
I S Ä N T K Ä I E L L E N O I I N K K E I A T A
T U H O
S A K A R S I E I N S E P M A O L I N E M N
A S Ä Ö Ä R A I N K O A T A A V L A A S U T U O T N E
A Y R T A O D A K M I S N S I A T R O O S T A T V A
R I U T A T P A A R M A Ä
P A S O T M R A I M I A R W N I A N U L O A T I T N O
O A M T A O T L L A I A V E A T N A A L K T A L K I
T A V A R A I V A L L I S E T
U R A T
S A T A M K A A R O E R J L A A T T E A L U U S
www.oss.fi
12
15% NYT
JÄSENALENNUS
Valokaari 2/2015
Jäsenalennus muuttuu prosenttimääräiseksi Vuoden 2016 alusta Oulun Seudun Sähkön sähköosuuskuntien henkilöjäsenten jäsenalennus 1,2 snt/kWh muuttuu prosenttimääräiseksi ja on jatkossa 15 % sähkön ja lämmön energiahinnoista. Alennus noudattelee paremmin Oulun Seudun Sähkön oman tuotannon tuloksen kykyä antaa jäsenalennuksia. 15 % jäsenalennuksen merkitys kasvaa sähköenergian myyntihintojen noustessa, kun taas matalan markkinahinnan aikana sähköenergian hinta on itsessään edullinen. Uusi 15 % alennus on myös senttimääräistä alennusta helpommin hahmotettavissa.
Etkö ole vielä jäsen? Tee jäsenhakemus osoitteessa www.oss.fi
E-lasku – helppo ja turvallinen valinta Lue lisää: www.oss.fi
Mieskuoro Pohjan Laulu Joulukonsertti lauantaina 5.12.2015 kello 18.00 Lumijoen kirkossa.
Oulun Seudun Sähkön asiakkaana sinulla on mahdollisuus saada sähkölasku suoraan verkkopankkiisi e-laskuna. E-lasku on vaivaton ja turvallinen tapa maksaa sähkölasku. Suoraan verkkopankkiin tuleva lasku ei unohdu pöytälaatikkoon tai lähde maksuun väärällä viitenumerolla. Elasku on myös kätevä arkistoinnin kannalta,
sillä verkkopankista löydät varmasta tallesta myös aiemmat laskusi. Voit vaihtaa paperilaskun e-laskuun omassa verkkopankissasi. Tarvitset vain sähkölaskustasi löytyvän viitenumeron. Lisätietoja e-laskuun siirtymisestä saat Oulun Seudun Sähkön nettisivuilta: www.oss.fi
Palaneen pääsulakkeen saa vaihtaa omatoimisesti Kiinteistön pääsulake kuuluu asiakkaan laitteistoon, joten asiakas saa itse vaihtaa palaneen pääsulakkeen. Jos kiinteistössä on vielä sinetöity pääsulake, voi asiakas rikkoa sinetin. Epäselvissä tilanteissa voi ottaa yhteyttä vikapäivystäjään.
Oulun Seudun Sähkö on varannut jäsenilleen joululahjaksi 100 lippua tähän sekä juhlallista isänmaallista että kaunista joulumusiikkia sisältävään konserttiin. Liput, kaksi kappaletta/jäsen, voi noutaa asiakaspalvelustamme. Lisätietoa konsertista: www.pohjanlaulu.fi.
Jaossa erä vuoden 2016 seinäkalentereita Olemme hankkineet 200 ensiksi ehtivälle asiakkaallemme vuoden 2016 luontoaiheisen seinäkalenterin. Nouda omasi asiakaspalvelustamme, Voimatie 2, Kempele.