2 minute read

Sähköjärjestelmiä käytetyistä sähköautojen akuista

Matkalla fossiilisista energialähteistä uusiutuviin myös sähkönjakelun ja muun infrastruktuurin pitää kehittyä, ei vain tuotantolaitosten. Cactos Oy valmistaa älykkäitä sähköjärjestelmiä, jotka varastoivat energiaa

Sähköntuotannon siirtyessä kasvavissa määrin uusiutuviin energialähteisiin, on tuotannossa ja kulutuksessa nähtävillä ajoittaista epätasapainoa. Tätä voi havainnollistaa tuulienergialla: kun tuulee, tuotetaan enemmän sähköä, mutta kuluttajien kulutus jakautuu aivan kuten ennenkin. Se taas näkyy kuluttajalle toisinaan huomattavasti kalliimpana sähkön hintana.Tarvitaan ratkaisuja kulutuksen ajalliseen siirtoon, joka tapahtuu kätevimmin energian varastoinnin järjestelmillä. Tämän takia myös Cactos Oy perustettiin.

Advertisement

Cactos on perustettu vuonna 2021 seitsemän perustajan voimin. Se luo kahdenlaisia älykkäitä sähköjärjestelmiä, käytetyistä sekä uusista Teslan akuista, jotka sittemmin sijoitetaan asiakkaiden kiinteistöihin. - Käytännössä Älykkäät sähköjärjestelmämme toimivat siten, että ne siirtävät kuormaa hintavammilta tunneilta halvemmille, eli lataavat ja varastoivat kun sähkö on kalliimpaa ja purkavat, kun sähkö on edullisempaa, kertoo kasvuyritys

Cactos:n toimitusjohtaja Oskari Jaakkola

Cactos luo kahdenlaisia älykkäitä sähköjärjestelmiä, käytetyistä sekä uusista Teslan akuista, jot- ka sittemmin sijoitetaan asiakkaiden kiinteistöihin.

Muhoksen kunta sekä Oulun Seudun Sähkö osallisena Cactoksen innovaatioiden syntyyn Oulusta puolen tunnin ajomatkan päässä Muhoksella sijaitsee tuotantotilat, jossa Cactos valmistaa älykkäitä sähköjärjestelmiä. Kun vuonna 2021 yrityksessä pohdittiin, minne ensimmäinen tuotekehitystila sijoitettaisiin, Muhoksen kunta innostui yhteistyöstä. Myös Oulun Seudun Sähkö on suhtautunut avoimin mielin meihin, kertoo Jaakkola. Yritys on toiminut ensimmäisen tehtaalle asennetun laitteen asennuksesta ja asiakasprojektin tekemisestä lähtien Oulun Seudun Sähkön asiakkaina heidän jakeluverkossaan.

Sijaintia voi kuvailla muutoinkin suotuisaksi Cactokselle, sillä Oulun seudulla on vahva elektroniikkateollisuus ja alan ammattilaisia valmistuu muun muassa Oulun yliopistosta. - Olemme kiinnostuneita sähköelektroniikka-alan osaajista ja heitä rekrytoimme jatkuvasti lisää, Jaakkola mainitsee.

Yhteistä keskustelua tulevaisuudessa

Cactoksen tulevaisuus näyttää lupaavalta ja uusiutuville sähköratkaisulle on selkeää kysyntää. Alkavan tilikauden aikana on toimitettavana sähköjärjestelmiä kuusinkertaisesti viime vuoteen verrattuna. - Tänä vuonna tulemme tekemään myös ensimmäiset projektit ulkomaille. Vuoden teemaksi muodostuvat yrityksen toiminnan skaalaus ja vienti, joka vaatii ponnisteluja koko tiimiltä, kertoo Jaakkola.

Sähköinen liikenne kasvaa vauhdilla – pysyykö infra mukana?

Sähköinen liikenne on tullut pysyäkseen. Vielä muutama vuosi sitten sähköautot eivät olleet varteenotettavia varsinkaan kotien tai talouksien ykkösautoina. Pienille sähköautoille lähinnä naureskeltiin. Vuoden tai uuden vuosikymmenen 2020 lähestyessä tilanne muuttui, kun markkinoille tuli autoja, joissa oli jopa 500 kilometrin käyttösäde yhdellä latauksella. Samalla hinnat tulivat tavallisen palkansaajankin ulottuville. Nyt sähköisiä malleja on saatavilla jo lähes kaikilla automerkeillä ja niiden hinnat lähestyvät vastaavia polttomoottoriautojen hintoja. Akut ja toimintasäteet ovat lähes tuplaantuneet ja useisiin sähköautoihin on saatavissa vetokoukku. Varuste, joka puuttui lähes kaikista sähköisistä kulkupeleistä vielä viisi vuotta sitten.

Vuoden 2022 lopussa Suomessa oli yhteensä noin 150 000 ladattavaa autoa, joista 45 000 oli täyssähköisiä. Vuoden 2022 aikana rekisteröidyistä uusista autoista peräti 38 prosenttia oli ladattavia. Suomen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, olisi autokannasta noin 700 000 oltava ladattavia, puolet siitä täyssähköisiä.

Riittävätkö latauspisteet, mikäli autojen määrä jatkaa näin voimakasta kasvua? Maassamme on jo noin 8 000 julkista latauspistettä. Näistä 1500 on pikalatauspisteitä, joista yli 1 000 on suuritehoisia (yli 100 kW). Koska tyypillisesti yli 90 pro- senttia lataamisesta tapahtuu kotona tai työpaikalla, on tehokkaiden latureiden määrä nykyiselle automäärälle riittävä. Latureita on kaikkien pääteiden varrella niin, että nykyään ei pienemmälläkään akulla varustetulla autolla joudu pulaan edes harvaan asutuilla seuduilla. Pikalaturi löytyy jo lähes kaikista kuntakeskuksista ja niitä on riittävällä tiheydellä myös pääteiden varsilla. Nykyisin pikalatausta voi joutua jonottamaan lähinnä silloin, jos sattuu olemaan matkalla talvilomaviikon lauantaina. Myös pääsiäisvapaiden alkaessa ovat pääkaupunkiseudulta lähtevien pääteiden varrella olevat latausasemat poikkeuksellisen suosittuja, ja pieniä jonoja voi syntyä.

Latausoperaattoreita ja -ketjuja on useita., Tällä hetkellä ei ole näkyvissä tilannetta, jossa latausverkot eivät pysyisi kasvavan autokannan tahdissa. Entistä suuremmat lataustehot varmistavat sen, että yksittäinen auto ei viivy laturilla kahvitaukoa pidempää aikaa . Näin laturit tulevat myös riittämään aikaisempaa suuremmalle automäärälle. Kun tähän yhdistetään yhä suuremmat akkujen kantamat, vähenee pikalataamisen tarve edelleen. Niinpä onkin todennäköistä, että lataamisesta sähköinen liikenne ei jää kiinni tulevaisuudessakaan, ja että markkinatalous hoitaa kapasiteetin kuntoon, jos pullonkauloja esiintyy.

This article is from: