Skip to main content

Oulun Seudun Sähkö - vuosikertomus 2020

Page 1

Vuosikertomus 2020 Jäsenille parasta arkeen


TOIMITUSJOHTAJAN K ATSAUS

Pitkä historia takana ja katse tulevaisuudessa Toimintavuosi 2020 oli monin tavoin poikkeuksellinen. Se oli mittaushistorian toistaiseksi lämpimin vuosi. Vuosi jää historiaan myös maailmanlaajuisen koronapandemian vuotena. Näillä molemmilla asioilla oli vaikutus Oulun Seudun Sähkön liiketoimintoihin vuonna 2020. Hyvin lämpimän vuoden vuoksi kaukolämmön myynti ja sähkönsiirron energia jäivät merkittävästi budjetoiduista. Oulun Seudun Sähkön toimialueen sähkön käytöstä lähes puolet menee kiinteistöjen lämmitykseen. Näin säätilalla on suuri vaikutus kaukolämmityksen lisäksi myös sähkön siirtoon. Pääosin poikkeuksellisen lämpimistä ja epävakaista sääolosuhteista johtuen sähkön hinnat pohjoismaisilla markkinoilla romahtivat historian matalimmalle tasolle. Voimakkaaseen pudotukseen vaikutti myös koronan aiheuttama sähkön kysynnän laskeminen. Matalan markkinahinnan vuoksi Svartisenin voimalaitoksella kasvatettiin vesivarastoa ja ei käytännössä tuotettu ollenkaan koko 2

vuoden aikana. Tämän vuoksi sähköntuotantomme määrä oli matalin sitten vuoden 2004. Korona vaikutti myös muuhun toimintaamme. Esimerkiksi valokuituverkon rakentamisessa asiakaskytkennät jouduttiin keskeyttämään kahden kuukauden ajaksi, henkilöstömme oli suurimman osan vuodesta etätöissä ja toimipisteessä oleva asiakaspalvelu suljettuna. Toiminallisesti koronasta kuitenkin selvittiin kohtuullisen hyvin. Joidenkin haitallisten ja yrityksen kehittämistä vaikeuttavien vaikutusten lisäksi on havaittavissa myös positiivisia seurauksia. Osa vanhoista toimintamalleista on muuttunut pysyvästi ja tilalle on syntynyt uusia hyviä käytäntöjä

Vuoden 2020 aikana toteutimme rakennejärjestelyn, jossa yhteensä kymmenen energiayritystä yhdisti voimansa sähkönmyynnissä. Uusi myyntiyhtiö Oomi Oy aloitti toimintansa 1.4.2020. Oomi on asiakasmäärältään Suomen kolmanneksi suurin sähkönmyyntiyhtiö. Yhteistyön kautta haemme leveämpiä hartioita erityisesti uusien palveluiden tarjoamiseen. Jäsenalennetun sähkön jäsenemme saavat nyt Oomista. Samassa yhteydessä yhdistimme myös asiakaspalvelutoiminnot ja syntyi Ensin Palvelut Oy. Molempien yhtiöiden tavoitteena on nousta toimialansa johtaviksi toimijoiksi Suomessa.

Taloudellisesti haastava vuosi Vuoden 2020 operatiivinen tulos jäi budjetoitua huonommaksi. Pääasialliset syyt olivat pienentyneet energiamäärät, alhainen sähkön markkinahinta ja vesivoiman tuotannon optimointi pitemmällä aikavälillä. Kirjanpidollinen tulos oli hyvä rakennejärjestelyyn liittyvän kertaluonteisen kirjauksen vuoksi. Vuonna 2021 operatiivisen tuloksen odotetaan selvästi paranevan.


2003

Toimitusjohtajana vuosituhannen alussa aloittaneen Risto Kantolan missiona on ollut tehdä osuustoiminnallisesta yritysmuodosta Oulun Seudun Sähkölle todellinen kilpailuetu.

Jäsenet strategian keskiössä Toimintavuoden aikana päivitimme tulevien vuosien strategian. Uudessa strategiassa näkyvät hyvin vahvasti osuustoiminnallisuus, vastuullisuus ja tavoite kehittyä. Visiomme vuodelle 2025 on ”Jäsenille parasta arkeen”. Strategian yhteydessä määritimme myös toiminta-ajatuksemme ja arvot. Keskeinen tavoitteemme on edelleen se, että jäsenasiakkaamme saavat kokonaisuudessaan hyvin kilpailukyisen energian. Laajensimme tavoitetta lisäämällä siihen myös laajakaistayhteyden, joka on nyt saatavilla jo suurella osalla jäsenasiakkaistamme. Uuden strategian kasvuliiketoimintojamme ovat valokuitu ja sähköntuotanto. Sähkönsiirron osalta painopiste on tehokkaan ja laadukkaan toiminnan kehittämisessä ja varmistamisessa sekä säävarman sähköverkon kustannustehokkaassa rakentamisessa. Kaukolämmössä tulemme lopettamaan turpeen käyttämisen ja panostamaan uusiin päästöttömiin lämmöntuotantomuotoihin. Näiden lisäksi kaikissa liiketoimin-

noissa tulemme panostamaan uusien palveluiden ja palvelukanavien kehittämiseen. Uusien palveluiden tarjonnassa myös Oomilla merkittävä rooli.

16 500 jäsenasiakasta, jotka saavat valmiiksi kilpailukykyisiin hintoihin vuosittain yhteensä noin 2,5 miljoonan euron jäsenalennukset.

Asetimme rohkeasti tavoitteeksemme olla hiilineutraali vuonna 2025. Vuoden 2021 aikana laadimme tiekartan tavoitteeseen pääsemiseksi. Tulemme myös konkretisoimaan ja viestittämään tiekartan asiakkaillemme sekä muille sidosryhmille.

Tulemme juhlistamaan merkkivuotta ja näkymään juhlavuoden aikana toimialueellamme monin tavoin koronan asettamat rajoitukset huomioiden.

Juhlavuosi 2021 Maaliskuun 26. päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkön perustamisesta. Useat kyläkohtaiset sähköosuuskunnat perustivat keskusosuuskunnan varmistaakseen yhteistyössä sähköistymisen kehittymisen alueellaan. Yhteistyön muodoksi valittu ja entuudestaan tuttu osuuskunta on osoittautunut pitkän historian aikana onnistuneeksi valinnaksi. Osuuskuntamuoto on hyvin turvannut yrityksen kehittymisen sekä asiakkaille laadukkaat ja kilpailukykyiset palvelut. Tänä päivänä Oulun Seudun Sähköllä on jäsenosuuskuntiensa kautta noin

Oulun Seudun Sähköllä on ollut rohkeutta kehittyä ja uudistua. Uskon, että näin on myös jatkossa. Haluan kiittää kaikkia sidosryhmiämme kuluneesta vuodesta. Toivottavasti onnistumme kaikki yhdessä voittamaan taistelun koronaa vastaan ja elämämme palaa lähemmäs entistä normaalia vuoden 2021 aikana.

Risto Kantola, toimitusjohtaja

3


Toiminta-ajatus Toimimme jäsentemme eduksi ja luomme hyvinvointia alueelle

Edulliset ja laadukkaat infrastruktuuripalvelut

Alueen kehityksen mahdollistaja

Jäsenten omistama

Arvot Vastuullinen

Läheinen

Rohkea

Luotettavuus on kaiken toimintamme perusta.

Asiakaskokemus on toimintamme keskiössä.

Olemme avoimia muutokselle ja pysymme ajan hermolla.

Toimimme vastuullisesti ja avoimesti asiakkaita, ympäristöä, henkilöstöä ja kumppaneita kohtaan.

Olemme tuttu ja helposti lähestyttävä yritys, joka kuuntelee asiakkaitaan.

Haemme rohkeasti uusia toimintamalleja ja kehitämme uusia palveluita ja liiketoimintoja.

Mahdollistamme osaltamme alueen pitkäjänteisen kehityksen ja kilpailukyvyn.

Meidän yhtiö: puhallamme yhteen hiileen.

Meillä on kunnianhimoiset ja asiakaskeskeiset tavoitteet, jotka viestimme avoimesti.

Toimintamme on tuloksellista ja kannattavaa.

Visio 2025

Jäsenille parasta arkeen 4

Edullisin energia ja data Monipuolinen ja laadukas palvelukokonaisuus

Hiilineutraali


Oulun Seudun Sähkö SÄHKÖNMYYNTI Oomi Oy Omistus 6,9 % Oomi Palvelut Oy:n kautta

SÄHKÖNTUOTANTO Vuosituotanto 300 GWh Kymppivoima Oy Vesi-, tuuli- ja ydinvoima Omistus 5,7 %

KAUKOLÄMPÖ

MUUT OMISTUKSET

Asiakkaita 1 100 Energia 150 GWh

Vapo Oy Suomen Energiavarat Oy:n kautta polttoaineet, sähkö ja lämpö Omistus 6,7 %

VALOKUITU

Voimapiha Oy Vesivoima, omistus 6 %

Asiakkaita 7 100

Asiakkaita 31 400 Energia 500 GWh

Svartisen Holding AS Vesivoima, omistus 15,6 %

Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy Omistus 100 %

Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy Omistus 100 %

Lapin Sähkövoima Oy Vesivoima, omistus 6,4 %

SÄHKÖNSIIRTO

Eltel Networks Pohjoinen Oy Sähkö- ja televerkkojen rakentaminen ja kunnossapito Omistus 15 %

Voimapato Oy Vesivoima, omistus 20 %

Pohjois-Suomen Energiatieto Oy Tietojärjestelmäpalvelut Omistus 24,2 % Ensin Palvelut Oy Asiakaspalvelutoiminnot Omistus 6,9 % Oomi Palvelut Oy:n kautta

Kolsin Voima Oy Vesivoima, omistus 10 % Oy Alholmens Kraft Ab Biosähkö, omistus 3,6 % Pohjois-Suomen Voima Oy Fennovoimahanke Omistus 43,4 % 5


SÄHKÖNMY YNTI

Sähkönmyynnin asiakassopimukset siirtyivät liiketoimintasiirron yhteydessä Oomi Oy:lle 1.4.2020

6


1995

Välittömästi sähkömarkkinalain tultua voimaan vuonna 1995, Oulun Seudun Sähkö lähti aktiivisesti perustamaan Suomen ensimmäistä sähköpörssiä, Voimatoria. Hankinta- ja markkinointiyhteenliittymässä oli mukana useita suomalaisia sähköyhtiöitä. Voimatorista sai alkunsa Oulun Seudun Sähkön pitkäaikainen liittoutumisstrategia.

Sähköä myydään yhteistyössä Oulun Seudun Sähkö ja yhdeksän muuta energiayhtiötä perustivat sähkönmyyntiin yhteisen yhtiön Oomi Oy:n, joka aloitti toimintansa 1.4.2020. Toimintavuonna 2020 Oulun Seudun Sähkö jatkoi panostuksia sähkömyynnin asiakasmäärän kasvattamiseksi. Asiakasmäärä oli 31.3.2020 yhteensä 25 700, jossa oli kasvua alkuvuoden aikana noin 0,5 prosenttia. Lämpimän alkutalven vuoksi myydyn sähköenergian määrä 93 GWh jäi budjetoidusta myynnistä kahdeksan prosenttia ja edellisestä vuodesta yhdeksän prosenttia. Myynnistä lämmitysenergian osuus oli yli puolet, joten talvikuukausien lämpötilalla oli merkittävä vaikutus energiamäärään. Oulun Seudun Sähkön sähkönmyynnin asiakassopimukset siirtyivät liiketoimintasiirron yhteydessä Oomi Oy:lle 1.4.2020. Siirrossa sopimukset pysyivät voimassa entisin ehdoin. Liiketoimintasiirron yhteydessä myös aurinkosähköjärjestelmien myynti siirtyi Oomi Oy:lle.

Rakennejärjestelyitä aikaisemminkin Sähkönmyynti kuluttaja-asiakkaille avautui vapaalle kilpailulle vuonna 1998.

Tämän jälkeen Oulun Seudun Sähkö on toiminut aktiivisesti turvatakseen asiakkailleen kilpailukykyisen ja laadukkaan sähköenergian myynnin. Oulun Seudun Sähkö ja Fortum Energiatalo Oy perustivat vuonna 1999 yhteisen sähkönmyyntiyhtiön Suomen Energiakauppa Oy:n, josta Oulun Seudun Sähköllä oli enemmistöomistus. Konsolidaatiokehitys jatkui ja vuonna 2003, jolloin Suomen Energiakauppa Oy ja lappilaisten energiayhtiöiden omistama Isommus Energia Oy yhdistyivät, syntyi Energiapolar Oy. Vuonna 2010 Oulun Seudun Sähkö katsoi, että pystyy silloisessa markkinatilanteessa palvelemaan jäsenasiakkaitaan paremmin itsenäisenä toimijana. Tämän vuoksi toteutettiin järjestely, jossa Oulun Seudun Sähkö aloitti uudelleen itsenäisen sähkönmyynnin oman toimialueen pienasiakkaille vuoden 2011 alussa. MeidänSähkön markkinaosuus toimialueemme kuluttaja-asiakkaista, jotka olivat pääosin jäsenasiakkaita, oli noin 88 prosenttia 31.3.2020.

Palveluiden kysyntä kasvaa Yleinen suuntaus on, että palveluiden kysyntä kasvaa. Sekä pienasiakkaat että yritykset siirtyvät yhä enemmän tuotteista palveluihin. Tämän uskotaan olevan suuntaus myös energia-alalla. Uusien palveluiden ja palvelukanavien kehittäminen vaatii laajoja hartioita ja ollakseen toiminnallisesti kannattavaa, myös isoa asiakasmäärää. Oulun Seudun Sähkön ratkaisu tähän on Oomi Oy. Oulun Seudun Sähkön sähkönmyynnistä antaman jäsenalennuksen saa nyt Oomi Oy:ltä. Jäsenalennus on ollut 1.1.2018 alkaen 20 prosenttia. Nykyisellä ratkaisulla Oulun Seudun Sähkö pyrkii tarjoamaan jäsenasiakkailleen sekä hyvin kilpailukykyisen sähköenergian että monipuolisen palvelutarjonnan.

Myös asiakaspalvelua yhteistyössä Kustannustehokkaan ja laadukkaan palvelun varmistamiseksi järjestelyssä mukana olleet yritykset perustivat myös yhteisen asiakaspalveluyhtiön Ensin Palvelut Oy:n, joka hoitaa muun muassa Oomi Oy:n asiakaspalvelun sekä omistajayhtiöiden sähköverkon ja kaukolämmön asiakaspalvelun teknistä asiakaspalvelua lukuun ottamatta. 7


SÄHKÖNTUOTANTO

Tuotantomäärä laski kolmanneksen Oulun Seudun Sähkön sähköntuotanto perustuu omistusosuuksiin tuotantoyhtiöissä, joista saamme omistusosuuttamme vastaavat määrät niin sanottua mankalasähköä eli sähköä omakustannushintaan. Keskeisimmät tuotanto-osuudet tulevat Lapin Sähkövoima Oy:n, Oy Alholmens Kraft Ab:n, Svartisen Holding AS:n, Kymppivoima Oy:n, Voimapato Oy:n ja Kolsin Voima Oy:n kautta.

Sähkön markkinahinta romahti Sähkön markkinahinnat laskivat hyvin voimakkaasti vuonna 2020. Hintojen laskuun oli kaksi pääasiallista syytä. Vuosi 2020 oli mittaushistorian lämpimin ja lämmin sääilmiö alkoi jo vuoden 2019 lopulla. Toinen merkittävä vaikuttaja oli maailman laajuinen koronaepidemia. Molemmat tekijät laskivat sähkön kysyntää ja lämmin sää vaikutti myös lisäävästi tuulivoiman ja vesivoiman tarjontaan. Nord Pool -sähköpörssin hinnat laskivat edellisestä vuodesta noin 35–75 prosenttia. Nord Pool -sähköpörssin spot-hinnan vuoden keskiarvo systeemihintana oli 8

10,93 €/MWh (38,94 €/MWh vuonna 2019). Oulun Seudun Sähkön tuotantokapasiteetti sijaitsee neljällä hinta-alueella, joissa keskimääräiset hinnat olivat seuraavat: Suomi 28,02 €/MWh (44,04 €/ MWh), Norja NO1 9,29 €/MWh (39,29 €/ MWh), Norja NO4 8,88 €/MWh (38,31 €/ MWh) ja Ruotsi SE2 14,39 €/MWh (37,94 €/MWh).

Svartisenissä täytettiin vesivarastoa Sähkön tuotantomäärä oli yhteensä 242 GWh (375 GWh), joka oli 25 prosenttia budjetoitua ja 36 prosenttia edellistä vuotta pienempi. Edellisen kerran sähkön tuotantomäärä on ollut näin matala vuonna 2004. Erittäin matalan sähkön markkinahinnan vuoksi Norjassa sijaitsevalla Svartisenin vesivoimalaitoksella ei ollut

käytännössä lainkaan tuotantoa vuoden 2020 aikana. Veden tulovirtaama Svartisenin vesivarastoon oli keskimääräistä suurempi, mutta iso, yli kahden vuoden tulovirtaamaa vastaava vesivarasto sekä normaalia alhaisemmalla tasolla ollut vesivaraston pinta mahdollistivat vuoden 2020 aikana veden keräämisen varastoon tulevien vuosien tuotantoa varten. Hafslund Produksjonin tuotantolaitokset ovat pienempiä vesivarastoja omaavia jokivoimalaitoksia, joissa tuotantomäärä oli runsaiden sateiden vuoksi keskimääräistä suurempi. Osuutemme Svartisenin ja Hafslund Produksjonin tuotannoista oli yhteensä 60 GWh (142 GWh). Jokivoimalaitoksissa Suomessa ja Ruotsissa ei käytännössä ole ylivuotiseen säännöstelyyn sopivia vesialtaita. Voi-

Sähkön tuotantomäärä oli yhteensä 242 GWh


Sähkön kokonaistuotanto GWh 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0

2016

2017

2018

2019

2020

Tuotannon energialähteet 2020

2003

Oulun Seudun Sähkö ryhtyi ostamaan vesivoimaa Norjasta vuonna 2003. Ensimmäinen kohde oli kallioon louhittu Svartisenin vesivoimala. Norjan toiseksi suurimman jäätikköalueen sulamisvedet otetaan voimalan käyttöön maailman suurimman kivestä rakennetun padon avulla. Vesiputous on lähes 550 metrin korkuinen. mapadossa ja Kolsin Voimassa tuotantomäärät olivat budjetoidun keskimääräisen vesivuoden mukaiset. Kemijoella ja Ruotsissa tuotannot olivat noin kymmenen prosenttia budjetoituja keskimääräisiä tuotantomääriä korkeammat. Tuotantomäärä oli yhteensä 161 GWh (136 GWh). Sähkön matala markkinahinta piti myös Alholman tuotantomäärän pienenä vuonna 2020. Alholman voimalaitoksen osakkuussähkön määrä oli 8 GWh (22 GWh). Tuulivoimatuotantomme oli odotuksen mukainen 10 GWh (9 GWh). Vuonna 2020 sähkön tuotannosta noin 98 prosenttia perustui uusiutuviin energialähteisiin: vesivoimaan, tuulivoimaan sekä bio- ja kierrätyspolttoaineisiin.

Tuloksellisesti huono vuosi Sähkön markkinahinnan voimakas tipahtaminen ja Svartisenin tuotannon siirtäminen tuleville vuosille aiheuttivat sen, että vuoden 2020 tulos muodostui sähköntuotannon osalta hyvin matalaksi ja selvästi alle budjetoidun. Vesivoiman

kustannusrakenne painottuu hyvin voimakkaasti kiinteisiin kustannuksiin, jolloin tuotantomäärällä on merkittävä vaikutus tulokseen. Sähköntuotannon bruttoinvestoinnit olivat 0,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 sähkön tuotantomäärän odotetaan nousevan selvästi ja operatiivisen tuloksen paranevan merkittävästi.

Sähköntuotannossa tavoitellaan kasvua Viime vuonna päivitetyn strategian mukaisesti sähköntuotannossa tullaan panostamaan kestävään sähköntuotantoon tavoitteena kokonaan päästötön tuotantokapasiteetti, uusiutuviin energialähteisiin perustuvan tuotantokapasiteetin lisäämiseen ja sähköntuotannon tuloksen varmistamiseen. Oulun Seudun Sähkö on mukana myös Olkiluoto 3- ja Fennovoima-ydinvoimahankkeissa. Olkiluoto 3 -laitoksen odotetaan aloittavan koekäytöt vuoden 2021 lopulla ja kaupallisen käytön vuoden 2022 alkupuolella. Fennovoiman Hanhikiven laitoksen käyttöönotto on aikataulutettu vuodelle 2028.

Vesi 92 %

Tuuli 4 %

Puu 2 %

Turve 1 %

Hiili 0 % Kierrätyspolttoaineet 0 %

Öljy 0 %

Sähköntuotanto (GWh)

Muutos vuodesta 2020 2019 2019 Vesivoima % Kemijoki 35 32 7 Svartisen 1 91 -99 Voimapiha 57 50 14 Voimapato 39 30 30 Kolsi 33 24 38 Hafslund Produksjon 59 52 14 Holding HPH Tuulivoima Kymppivoima 10 9 18 Lauhdevoima Alholma 8 22 -64 Yhteensä 242 309 -22

9


K AUKOLÄMPÖ

Lämmin vuosi pudotti lämmön myynnin Oulun Seudun Sähkö harjoittaa kaukolämpötoimintaa Kempeleen, Muhoksen, Limingan, Tyrnävän ja Lumijoen kuntien alueella yhteensä kahdeksassa kaukolämpöverkossa. Lisäksi yhtiöllä on 14 erillistä lähilämpöasiakasta, joille lämpö tuotetaan pääosin lämpöpumppuratkaisuilla. Vuosi 2020 oli poikkeuksellisen lämmin. Vuoden keskilämpötila oli 2,4 astetta normaalia korkeampi ja vuosi oli Suomessa mittaushistorian lämpimin. Ulkoilman lämpötilan perusteella laskettava lämmöntarveluku oli vuonna 2020 noin 13 prosenttia edellistä vuotta matalampi ja noin 16 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa matalampi. Lämmöntarveluku kuvaa lämmitykseen tarvittavan energian määrää vuoden aikana. Lämmön myynti oli 131 GWh (142 GWh vuonna 2019), joka oli noin 11 prosenttia budjetoitua pienempi. Kaukolämmön liittymissopimuksia tehtiin edellistä vuotta vähemmän. Uusia liittymissopimuksia tehtiin 45 kpl (52). Uusista sopimuksista 30 kpl (35) oli Avaimet käteen -palveluna myytyjä lämmitystavan vaihtoja. Palvelu on ollut käytössä 10

neljä vuotta ja tänä aikana noin sata asiakasta on vaihtanut lämmitysmuotonsa pääosin öljystä kaukolämpöön. Vuoden 2020 lopussa Oulun Seudun Sähköllä oli yhteensä 1 100 lämpöasiakasta.

Energialähteistä yli puolet puuta Lämmön myynnistä yli puolet tapahtuu Kempeleen kaukolämpöverkossa, jonne lämpö ostetaan kokonaan Oulun Energialta. Lämpö tuotetaan pääosin yhdistettynä lämmön ja sähkön yhteistuotantona metsähakkeesta ja polttoturpeesta. Muiden lämpöverkkojen lämpö tuotetaan lämpökeskuksissa, joissa käytetään polttoaineina metsähaketta, puupellettiä ja palaturvetta sekä vara- ja huipputehona öljyä. Ankkurilahden kaukolämpöverkossa lämpöä tuotetaan myös aurinkolämpökeräimillä.

Alueellisten polttoaineiden osuus omasta lämmön tuotannosta oli 96 prosenttia, jossa puupolttoaineiden osuus oli 59 prosenttia. Öljyn osuus lämmön omassa tuotannossa oli vajaat 2 prosenttia. Päästöttömien energialähteiden osuus oli 61 prosenttia. Vuonna 2021 energialähteiden jakauma säilyy vuoden 2020 kaltaisena.

Investoinneista suurin osa verkostoon Investoinnit kaukolämpöön vastasivat poistotasoa ja suurimmat investoinnit tehtiin kaukolämmön verkoston laajentamiseen ja saneraamiseen. Kokonaisinvestoinnit olivat 1,5 milj. euroa (1,3 milj. euroa), josta verkoston osuus 1,1 milj. euroa. Uutta kaukolämpöverkostoa rakennettiin vuoden 2020 aikana 2,6 km (4,3 km) ja verkostoa saneerattiin 1,6 km. Vuonna 2021 investoinnit pysyvät samalla tasolla ja kohdistuvat edelleen pääosin verkostoon.


1970

Öljykriisi oli taustana sille, että monet kunnat – myös Oulun seudulla – perustivat omia lämpökeskuksia. Ne olivat yksi keino vähentää öljyriippuvuutta ja parantaa paikallista energiaomavaraisuutta. Kuvassa kaukolämmön esittelytilaisuus Muhoksen valtuustosalissa.

Laskeneesta myyntimäärästä johtuen kaukolämmön liikevaihto ja tulos jäivät toimintavuotena budjetoidusta. Vuonna 2021 sekä liikevaihdon että tuloksen odotetaan nousevan.

Lämmön myynti oli 131 GWh

Asiakashintoja tarkistettiin Kaukolämmön asiakashintoja nostettiin kaikissa lämpöverkoissa 3,8 prosenttia 1.1.2021 alkaen. Edellisen kerran asiakashintoja on nostettu Kempeleen verkossa vuonna 2016 ja muissa verkoissa vuonna 2013. Hintojen korotuksen perusteena on tuotanto- ja hankintakulujen, kuten biopolttoaineiden hinnan, turveveron sekä päästöoikeuksien hinnan nousu. Tarkistuksen jälkeenkin lämmön asiakashinnat ovat Kempeleessä, Limingassa, Tyrnävällä ja Muhoksella valtakun-

nallisessa vertailussa noin 10 prosenttia keskimääräistä edullisemmat.

Kohti hiilineutraalisuutta Oulun Seudun Sähkön uudistetun strategian mukaisesti tavoitteena on hiilineutraalisuus vuonna 2025. Tavoite on hyvin merkittävä erityisesti kaukolämpö-liiketoiminnan osalta ja liiketoiminta on tässä tavoitteessa keskeisessä roolissa myös koko konsernin näkökulmasta.

tiekartta tavoitteen saavuttamiseksi, mutta jo tässä vaiheessa on kaukolämmön osalta tunnistettu useita toimenpiteitä ja kehityshankkeita. Näitä ovat mm. turpeen käytöstä luopuminen lähivuosina sekä keskisyvän geoenergian ja hukkalämpöjen hyödyntämisen selvittäminen. Oulun Seudun Sähkön lämpöverkkojen alueella keskisyvän geoenergian hyödyntämisen potentiaali on Suomen parhaimpien joukossa. Näiden lisäksi tulemme panostamaan asiakaskokemuksen parantamiseen. Tämä sisältää mm. kaukolämmön tuotteistamista ja useampia lämpötuotteita, uusia palveluita sekä sujuvampaa ja aktiivisempaa vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa.

Vuoden 2021 aikana tullaan laatimaan 11


VALOKUITU

Valokuituliiketoiminta jatkoi kasvuaan Oulun Seudun Sähkö on rakentanut toimialueellensa valokuituverkkoa 1 200 kilometriä. Suomen suurimman seutuverkkotoimijan asiakasmäärä kohosi vuonna 2020 yli 7 000. Valokuituliiketoimintaa pyörittävä Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy (entinen Lakeuden Kuitu Oy) on Oulun Seudun Sähkön 100-prosenttisesti omistama yhtiö, jonka aputoiminimeksi on rekisteröity Lakeuden Kuitu. Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy:n tytäryhtiöitä ovat Limingan Kuitu Oy, Lumijoen Kuitu Oy ja Tyrnävän Kuitu Oy. Näistä yhtiöistä Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy omistaa 51 prosenttia ja alueen kunnat tai kunnan omistama yhtiö 49 prosenttia. Muhoksen kunnan alueella operoi Muhoskuitu Oy, jonka Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy omistaa kokonaan. Lakeuden Kuidun osalta Limingan alueen valokuituverkko valmistui keväällä 2020. Lumijoella ja Tyrnävällä rakennusurakka saatiin päätökseen vuonna 2019. Muhoksen alueella valokuituverkko valmistui joulukuussa 2020. Kevättalvella alkanut koronapandemia 12

viivästytti valokuituverkon valmistumista, sillä asennustyöt keskeytyivät kokonaan kahdeksi kuukaudeksi. Pandemian vaikutukset näkyivät valokuiturakentamisessa myös materiaalien saatavuudessa. Keväällä valokuiturakentaminen aloitettiin Kempeleessä Honkanen–Sarkkiranta–Santamäki–Ollakka-alueilla ja Oulunsalossa Santaniemi–Kirkonseutu– Päällystä–Mökkiperä-alueilla. Vaalan keskusta-alueen valokuituverkko siirtyi toukokuussa Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy:n omistukseen. Vuoden lopussa Muhoskuitu ja Lakeuden Kuitu yhdistettiin MeidänKuitu-nimen alle. Alueiden valokuituasiakkaiden palvelut sekä palveluiden hinnat säilyivät ennallaan, mutta tuotenimet muuttuivat MeidänKuitu-brändin mukaisiksi.

Vuoden 2020 osalta valokuidun nettoinvestoinnit olivat 3 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 nettoinvestoinnit pysyvät samalla tasolla, mutta tuloksen odotetaan hieman laskevan muun muassa asiakashintojen laskun vuoksi.

Lähes 800 uutta valokuituasiakasta Valokuituasiakkaiden määrä kohosi vuonna 2020 lähes 7 100 asiakkaaseen (6 300 vuonna 2019). Vaalan keskusta-alueen valokuituverkko kasvatti asiakasmäärää noin 200 asiakkaalla. Erityisesti uusille MeidänKuitu-alueille toteutettiin aktiivisen myyntityön lisäksi useita markkinointikampanjoita. Asiakkaat ovat saaneet rakentamisvaiheessa liittymän kotiinsa edullisella 100 euron liittymishinnalla. Vuoden 2020 loppuun saakka kaksivuotinen käyttösopimus hinnoiteltiin seuraavasti: 100kuitu (100/100 Mbit/s) 40 €/kk ja 1000kuitu (1000/1000 Mbit/s) 60 €/kk. Heinäkuussa Kempeleen ja Oulunsalon valokuituasiakkaille tuotiin lisäpalvelu-


2019

Limingassa otettiin tammikuun 30. päivä käyttöön ensimmäinen Oulun Seudun Sähkön toimittama valokuituyhteys. Vuoden 2020 loppuun mennessä MeidänKuidun oli valinnut jo lähes 7 100 asiakasta.

Rakennetut kilometrit Oulunsalo

1200

Kempele Lumijoki

1 200

1000 Liminka

Tyrnävä

1 050

Muhos

800

600

Valokuituverkko

Vaala

400

370 200

valikoimaan kaapeli-TV. Vuoden loppuun mennessä lähes 50 prosenttia alueen valokuituasiakkaista oli tilannut kaapeli-TV:n. Valokuidulle on ollut selkeästi kysyntää, sillä toistaiseksi valokuituverkko on voitu rakentaa kaikille alueille, joissa kiinnostuskartoitus on tehty. Liittymisaste asuntokunnista on ollut kauttaaltaan korkea, jopa 75 prosenttia (Lumijoki).

Valokuitu vahvistaa alueen kilpailukykyä Valokuituliiketoiminnan laajenemisen myötä resursseja vahvistettiin palkkaamalla tiimiin tietoliikennepäällikkö ja projektivastaava. Valokuidun kysyntä ja asiakasmäärät mahdollistivat päätöksen alentaa laajakaistapalveluiden hintaa 10 prosentilla vuoden 2021 alusta alkaen. Samalla 100/100-tuotteen nopeutta päätettiin nostaa 200/200 Mbit/s:iin.

MeidänKuitu-verkko jatkaa laajenemistaan vuonna 2021. Rakentaminen alkaa keväällä Kempeleessä alueilla Ollila–Asemanseutu, Paituri–Hakamaa ja Ristisuo–Ollakka. Oulun Seudun Sähkö kartoittaa edelleen aktiivisesti valokuituverkon rakentamisen edellytyksiä useimmissa toimialueensa kunnissa. Lisäpalveluiden puolella tavoitteenamme on laajentaa kaapeli-TV-palvelua taloyhtiöiden puolelle. Lisäksi selvitämme erilaisten valokuituun liittyvien palveluiden, kuten IoT:n mahdollisuuksia. Vuonna 2018 käynnistyneestä valokuituliiketoiminnasta on muodostunut merkittävää liiketoimintaa Oulun Seudun Sähkölle. Vuoden 2025 vision mukaisesti yhtiön tavoitteena on tuoda jäsenilleen parasta arkeen edullisen energian ja datan sekä monipuolisten ja laadukkaiden palvelukokonaisuuksien kautta. Tavoitteenamme on kasvattaa valokuituliiketoimintaa voimakkaasti myös tulevina vuosina. Lähivuosien tavoitteemme on 10 000 valokuituasiakasta.

0

2018

2019

2020

Asiakasmäärä 8000 7000

7 100

6000

6 300

5000 4000

4 700

3000 2000 1000 0

2018

2019

2020

13


SÄHKÖNSIIRTO

14


1920

Oulun Seudun Sähkö perustettiin 1920-luvun alussa sähkönsiirtoyhtiöksi. Sähkölinjojen raivaaminen oli tuolloin kovaa työtä. Sata vuotta myöhemmin sähkönsiirto on edelleen yhtiön keskeisiä perusliiketoimintoja.

Maakaapeloinnin ennätysvuosi Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy toimii kahdeksan kunnan alueella toimittaen sähköä noin 31 400 käyttöpaikkaan.

jen kanssa. Investointitasomme kasvoi merkittävästi edellisestä vuodesta ollen noin 7,5 miljoonaa euroa (6,2 miljoonaa euroa vuonna 2019). Keskeisin syy investointien kasvuun oli yhteisrakentamisalueiden laajeneminen vuoden aikana.

Jakeluverkkomme kattaa kokonaisuudessaan Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen ja Utajärven kuntien alueet. Lisäksi verkkoalueeseemme kuuluvat Oulun kaupungista Oulunsalon alue ja osa Vaalan kunnasta.

Myös vuodelle 2021 kohdistetaan merkittävä osa korvausinvestoinneista taajamiin ja yhteisrakentamiseen. Vuonna 2021 investointien odotetaan toteutuvan hieman edellisvuotta matalampana. Alueelle on tulossa laajoja kantaverkon uudistuksia, joiden ajoittuminen voi vaikuttaa merkittävästi myös verkostomme muutoksiin sähköasemien läheisyydessä.

Energiaa siirrettiin vuonna 2020 yhteensä 466 GWh, joka on vähemmän kuin vuonna 2019, vaikka samaan aikaan on tullut uusia liittymiä ja käyttöpaikkoja verkkoon. Siirtomäärän lasku johtui keskimääräistä lämpimämmästä vuodesta. Vuoden 2020 lopussa oli sähkön kulutuskäyttöpaikkoja 31 423 kpl, jossa on kasvua edelliseen vuoteen 403 kpl. Tuotantokäyttöpaikkojen määrä kasvaa aurinkosähköjärjestelmien yleistyessä ja niiden määrä oli 292 kpl.

Yhteisrakentamisella ennätys investoinnit toimitusvarmuuteen Sähköverkon investointien painopiste on ollut muutamien vuosien ajan asemakaava-alueilla. Keskeisessä roolissa edellisten vuosien tapaan vuonna 2020 oli yhteisrakentaminen valokuituverkko-

Toimitusvarmuus paranee Usean vuoden tauon jälkeen koettiin alueella kaksi merkittäviä häiriöitä aiheuttanutta myrskyä. Myrskyjen vaikutus keskeytysaikoihin oli aiempaa pienempi, mikä johtuu merkittävästi kasvaneesta maakaapelointiasteesta taajamissa. Kaivuvahinkojen määrä jatkui merkittävänä johtuen aktiivisesta rakentamises-

Keskeisiä lukuja Siirretty energia GWh Liittymät, kpl Käyttöpaikat, kpl Vikakeskeytykset, min

2017 467 20 907 30 128 14

Energiaa siirrettiin yhteensä 466 GWh ta alueella. Vikakeskeytyksiä oli vuoden aikana edellisvuosia vähemmän, noin 25 minuuttia (41 minuuttia vuonna 2019).

Tulos jäi budjetoidusta Vuoden 2020 tulos ei yltänyt budjetoidulle tasolle. Tämä johtui poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, minkä vuoksi siirretyn energian määrä jäi noin 5 prosenttia budjetoidusta. Vuonna 2021 tuloksen odotetaan säilyvän vuoden 2020 tasolla. Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:n siirtohinnat pärjäävät hyvin valtakunnallisessa vertailussa. Siirtohinnat ovat kaikissa keskeisissä asiakasryhmissämme edullisimmassa kolmanneksessa verrattaessa muihin sähköverkkoyhtiöihin. Siirtohintoja ei korotettu vuoden 2020 aikana eikä korotuksia ole suunnitelmissa vuodelle 2021.

2018 479 21 275 30 550 19

2019 490 21 489 31 020 41

2020 466 21 676 31 423 25 15


JÄSENY YS

Jäsenille parasta arkeen Päivitimme strategiamme vuonna 2020. Uusi visiomme katsoo rohkeasti vuoteen 2025 ja nojaa vahvasti osuustoiminnan perusajatukseen eli jäsenten eduksi toimimiseen. Visiomme on kiteytetty muotoon ”jäsenille parasta arkeen”. Tämä pitää sisällään lupauksen siitä, että jäsenemme pääsevät nauttimaan hinnaltaan edullisimmasta energiasta ja datasta sekä monipuolisesta ja laadukkaasta palvelukokonaisuu-

16

desta. Halumme myös toimia kestävästi, joten visioon on rohkeasti sisällytetty lupaus olla hiilineutraali jo vuonna 2025.

konaisuudella tavoittelemme erinomaista asiakaskokemusta ja palveluidemme kehittämistä yhä nykyaikaisemmiksi asiakkaiden tarpeiden pohjalta.

Edullisin energia ja data Edullisimmalla energialla tarkoitamme jäsenasiakkaidemme energian kokonaiskustannusta sisältäen sähkön siirron ja myynnin sekä kaukolämmön kustannukset vertailtaessa energiayrityksiä, joilla on tarjota asiakkaille koko kokonaisuus. Edullisimmalla datalla tarkoitamme laajakaistayhteyksiä, jotka ovat nopeudeltaan ja palvelutasoltaan vastaavia.

Monipuolinen ja laadukas palvelukokonaisuus Monipuolisella ja laadukkaalla palveluko-

Hiilineutraali vuonna 2025 Aloitamme matkamme kohti hiilineutraaliutta laatimalla vuoden 2021 aikana tiekartan, jonka toteuttamalla saavutamme Oulun Seudun Sähkö -konsernin osalta hiilineutraalisuuden viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä. Tulemme viestittämään ja konkretisoimaan hiilineutraalisuuden tiekartan sidosryhmillemme. Henkilöjäsenemme saavat sähköstä ja kaukolämmöstä 20 prosenttia jä-


1971

Oulun Seudun Sähkön johtokunta vuonna 1971. Vasemmalta Lauri Littow, Pekka Siira, Aaro Kauppi, Väinö Mikkonen ja Timo Tuomikoski.

Vuonna 2020 jäsenalennusta annettiin 2,6 miljoonaa euroa

senalennusta toimialueellamme sijaitsevaan käyttöpaikkaan. 1.4.2020 alkaen jäsenalennetun sähkömme on myynyt Oomi Energia Oy.

on 112 jäsentä vähemmän kuin edellisvuoden lopussa.

Vuonna 2020 tarjosimme jäsenetuna myös kymmenen vuoden korotonta ja kulutonta maksuaikaa kaukolämmön avaimet käteen -asennuksiin. Myös aurinkosähköjärjestelmät olivat korottoman ja kuluttoman maksuaikaedun piirissä 31.3.2020 saakka. Aurinkosähköjärjestelmien myynti siirtyi Oomi Energialle 1.4.2020.

Maailmanlaajuisesta koronapandemiasta ja käytössä olleesta poikkeuslaista johtuen sähköosuuskuntien jäsenet kokoontuivat osuuskuntakokouksiin poikkeuksellisesti vasta syyskuussa.

Vuoden 2020 aikana jäsenalennusta annettiin 2,6 miljoonaa euroa, keskimäärin 155 euroa jäsentä kohti. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 17 020, joka

Osuuskuntien kokoukset poikkeusaikatauluin

Oulun Seudun Sähköllä on 12 paikallista jäsenosuuskuntaa, joiden toimintaa ohjaa viisijäseninen hallitus. Hallitus kokoontuu lakisääteisten kokousten lisäksi tarvittaessa. Jäsenosuuskunnilla ei ole omaa liiketoimintaa, mutta ne saavat tulo-

ja Oulun Seudun Sähkön tilittämistä jäsenmaksuista sekä vuosittaisesta toiminta-avustuksesta. Osuuskunnat voivat itsenäisesti käyttää varojaan valitsemiinsa kohteisiin. Jokaisella Oulun Seudun Sähkön omistajajäsenellä on halutessaan mahdollisuus osallistua oman alueensa jäsenosuuskunnan toimintaan ja siten päästä vaikuttamaan myös keskusosuuskunnan päätöksentekoon. Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkön ylintä päätösvaltaa käyttää osuuskuntakokous, johon omistajajäsenet valitsevat edustajansa. Osuuskuntakokous valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja se puolestaan hallituksen jäsenet. 17


HALLINTO & KONSERNI

Hallinto ja konsernirakenne Oulun Seudun Sähkö on toisen asteen osuuskunta eli keskusosuuskunta, jonka jäsenistön muodostavat kaksitoista sähköosuuskuntaa ja kolme muuta yhteisöä. Ylintä päätösvaltaa käyttää osuuskuntakokous, johon omistajajäsenet valitsevat edustajansa. Osuuskuntakokous valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja hallintoneuvosto hallituksen jäsenet.

Vuoden 2020 hallintoneuvoston jäsenet ja erovuorot Juha Airaksinen Juha Hemmilä Aimo Manelius Esa Prokkola Raimo Tikkanen Pentti Tuovinen Juha Törmä Ville Bräysy Antti Leskelä Mika Heiskari Tuomas Lohi Jukka Piirala Minna Närhi Risto Siekkinen Jari Aitta Seija Keränen Esa Kojo Ilkka Korpela Heikki Markus Kai Takalahti Juho Pakaslahti Matti Yrjämä

2020 2020 2020 2020 2020 2020 2020 2021 2021 2021 2021 2021 2021 2021 2022 2022 2022 2022 2022 2022 2022 2022

Vuonna 2020 hallintoneuvoston puheenjohtajan toimi Tuomas Lohi ja varapuheenjohtajana Pentti Tuovinen. Sääntöjen mukaan hallintoneuvostoon 18

valittava henkilö ei saa valintahetkellä olla täyttänyt 65 vuotta. Ikäpykälän vuoksi Juha Hemmilä Lumijoelta ja Juha Airaksinen Vaalasta eivät voineet enää olla ehdolla hallintoneuvoston jäseniksi. Kaudelle 2021–2023 Juha Hemmilän tilalle hallintoneuvostoon valittiin Jussi Poutiainen Lumijoelta ja Juha Airaksisen tilalle Eero Mäyrä Vaalasta. Muut erovuorossa olleet hallintoneuvoston jäsenet valittiin uudelleen kaudelle 2021–2023.

Vuoden 2020 hallituksen jäsenet ja erovuodet: Varsinaiset jäsenet Kaarlo Saarenpää Lauri Rahko Arto Marttila Ilpo Hettula Tapio Koskela

2021 2021 2022 2022 2020

Varajäsenet Pekka Pottala Ilpo Seppänen

2020 2020

Vuonna 2020 hallituksen puheenjohtajana toimi Arto Marttila ja varapuheenjohtajana Kaarlo Saarenpää. Toimitusjohtaja Risto Kantola toimi hallituksen esittelijänä.

Vuonna 2020 hallituksesta erovuorossa olivat varsinainen jäsen Tapio Koskela sekä varajäsenet Ilpo Seppänen ja Pekka Pottala. Varsinainen jäsen Tapio Koskela sekä varajäsenet Ilpo Seppänen ja Pekka Pottala valittiin uudelleen kaudeksi 2021– 2023.

Konsernirakenne Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö on konsernin emoyritys. Konserniin kuuluvat lisäksi tytäryhtiö Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy ja Oulun Seudun Sähkö Kuitu -konserni. Oulun Seudun Sähkö Kuitu -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy ja tytäryhtiöt Limingan Kuitu Oy, Tyrnävän Kuitu Oy, Lumijoen Kuitu Oy ja Muhoskuitu Oy. Emoyhtiö vastaa sähköntuotantoliiketoiminnasta, sähkön vähittäismyynnistä, kaukolämpöliiketoiminnasta ja konsernin palveluista. Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy hoitaa sähkönsiirtoliiketoimintaa ja Oulun Seudun Sähkö Kuitu -konserni valokuituliiketoimintaa. Tytäryhtiöiden hallitukset valitaan vuodeksi kerrallaan. Emoyhtiön hallitukseen tuodaan merkittävät tytäryhtiöiden hallituksissa käsitellyt asiat.


Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy Hallituksessa vuonna 2020 ovat toimineet Risto Kantola, pj, Jussi Ervasti, Jukka Kaarre ja Maarit Törrö. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalin jälkeisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Toimitusjohtaja Timo Patana toimi hallituksen esittelijänä ja sihteerinä.

Muhoskuitu Oy Hallituksessa vuonna 2020 ovat toimineet Risto Kantola, Timo Patana, Maarit Törrö ja Jussi Ervasti. Oulun Seudun Sähkö Kuitu -konserniin kuuluvien yhtiöiden hallitusten esittelijänä ja sihteerinä toimi toimitusjohtaja Jukka Kaarre.

Tarkastustoiminta Oulun Seudun Sähkö Kuitu -konserni Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy Hallituksessa vuonna 2020 ovat toimineet Risto Kantola, Timo Patana, Maarit Törrö ja Jussi Ervasti. Limingan Kuitu Oy Hallituksessa vuonna 2020 ovat toimineet Risto Kantola, Teemu Haapala, Timo Patana ja Juho Pakaslahti. Tyrnävän Kuitu Oy Hallituksessa vuonna 2020 ovat toimineet Risto Kantola, Matti Mannonen, Minna Matinlauri ja Timo Patana. Lumijoen Kuitu Oy Hallituksessa vuonna 2020 ovat toimineet Risto Kantola, Eino Jakkula, Timo Patana ja Ari Korkala.

Osuuskuntakokous, 15 edustajaa Edustaja jokaisesta sähköosuus-kunnasta ja yhteisöstä

Hallintoneuvosto, 22 jäsentä Osuuskuntakokous valitsee asiakasjakauman mukaan

Sähköverkon määräaikais- ja varmennustarkastukset suoritti Erkki Niku Inspecta Oy:stä.

Hallitus, 5 jäsentä Hallintoneuvosto valitsee

Konsernin henkilöstö Vuoden 2020 lopussa Oulun Seudun Sähkössä työskenteli 16 ja Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:ssä 13 henkilöä.

Kannatus- ja tukitoiminta Osuuskuntaperiaatteeseen kuuluu yhteiskunnan toimintaan osallistuminen. Oulun Seudun Sähkö tuki vuoden aikana monipuolisesti järjestötoimintaa. Pääosa tukitoiminnasta myönnettiin omalla toimialueella urheilu-, kulttuuri- ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Toimitusjohtaja Risto Kantola

Myynti Jussi Ervasti

Sähköosuuskunnat, 12 kpl Muut yhteisöt, 3 kpl

Osuuskuntakokouksen valitsemina Keskusosuuskunnan tilintarkastajina toimivat Jari Nurkkala, KHT ja Simo Salonen, KHT. Varatilintarkastajana oli Pohjois-Suomen Tilintarkastustoimisto Oy, KHT-yhteisö.

Konsernin organisaatio

Sähköntuotanto Risto Kantola

Hallinto-organisaatio

Sähkönsiirto Timo Patana

Talous & henkilöstö Maarit Törrö

Vuosi lyhyesti Liikevaihto 2020 2019 (1000 euroa) Liikevaihto 35 639 53 618 Tilikauden tulos 11 661 9 120 Investoinnit 11 882 11 485 Asiakkaat Sähkönmyynti 0 25 540 Sähkönsiirto 31 417 31 020 Kaukolämpö 1 100 1 060 Valokuitu 7 100 6 300 Energiamäärä (GWh) Sähkönmyynti 93 283 Sähkönsiirto 466 490 Sähköntuotanto 242 375 Lämpöenergian myynti 132 142

Kaukolämpö Risto Kantola

Markkinointi & viestintä Merja Kulju

Valokuitu Jukka Kaarre

ICT Timo Patana

19


Konsernituloslaskelma Tilikausi 1.1. - 31.12. (1000 euroa)

2020

2019

35 639

53 618

7 179

5 758

Konsernin liikevaihto ja tulos (miljoonaa euroa) 50

LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Sähkön ja lämmön ostot Aine- ja tarvikeostot Varaston muutos Ulkopuoliset palvelut

Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut

-12 715 -1 931 -208 -4 900 -19 755

-29 241 -2 672 16 -4 603 -36 500

-1 501

-1 795

-4 603

-4 293

Liiketoiminnan muut kulut

-5 826

-7 188

LIIKEVOITTO

10 628

9 156

2 283

2 697

0 20 -143 2 160

1 26 -153 2 571

12 788

11 727

-974 -19 -135

-496 -2 111 0

11 661

9 120

Laskennallisen verovelan muutos Tuloverot Vähemmistön osuus TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/TAPPIO

Oulun Seudun Sähkö -konserniin kuuluvat emoyhtiö Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö, tytäryhtiöt Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy ja Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy sekä Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy:n tytäryhtiöt Limingan Kuitu Oy, Lumijoen Kuitu Oy, Muhoskuitu Oy ja Tyrnävän Kuitu Oy.

20

25 20 15 10

0 2016

Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot

VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA

30

5

-406 -37 -2 239

Sijoitustoiminnan tuotot Muut korko- ja rahoitustuotot Korkokulut ja muut rahoituskulut

40 35

-459 -46 -2 007

Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista

45

2017

liikevaihto

2018

tulos

2019

2020


Konsernitase 31.12. (1000 euroa) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Verkosto Koneet ja kalusto Keskeneräiset hankinnat Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet Saamiset Pitkäaikaiset Pääomalaina Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma Vararahasto Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä/tappio Vähemmistöosuus VIERAS PÄÄOMA Liittymismaksut ja muut velat Liittymismaksut Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Osakaslainat Laskennallinen verovelka Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset Muut velat Siirtovelat VASTATTAVAA YHTEENSÄ

2020

2019

143 23 373

143 384 515

456 3 568 70 293 3 831 4 416

451 3 661 61 252 3 720 6 042

81 117 164 220

73 597 149 763

431

677

9

9

7 229 1 022 1 469 6 727 16 888 181 108

7 194 1 913 46 7 101 16 940 166 703

5 1 336 97 803 11 661 110 805 558

5 1 336 88 669 9 120 99 130 424

31 264

31 290

17 643 1 137 7 651

10 857 340 6 673

4 424 1 614 3 382 2 630 69 744 181 108

5 550 7 061 1 781 3 598 67 150 166 703

21


Konsernirahoituslaskelma Tilikausi 1.1.–31.12.

2020

2019

35 659

50 494

(1000 euroa) Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja

2

5 758

-26 666

-40 574

8 995

15 678

-141

-165

27

45

Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista Saadut korot liiketoiminnasta Maksetut välittömät verot

-452

-2 515

Liiketoiminnan rahavirta

8 428

13 043

-12 734

-13 639

164

1 584

Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyöd. Investoinnit muihin sijoituksiin Saadut tuotot sijoituksista Saadut osingot liiketoiminnasta Investointien rahavirta

1

1

1 658

2 693

-10 912

-9 361

Rahoituksen rahavirta Liittymismaksujen muutos

-26

-301

Lyhytaikaisten velkojen muutos

-5 447

-2 533

Pitkäaikaisten velkojen muutos

7 584

-6 124

Rahoituksen rahavirta

2 111

-8 958

Rahavarojen muutos

-373

-5 277

Rahavarat tilikauden alussa

7 101

12 378

6 728

7 101

Rahavarat tilikauden lopussa

22


Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:n tuloslaskelma Tilikausi 1.1.-31.12. (1 000 euroa)

2020 2019

LIIKEVAIHTO 15 706 16 427 Liiketoiminnan muut tuotot 0 8 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -475 -759 Ulkopuoliset palvelut -3 347 -3 339 -3 822 -4 098 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -511 -528 Henkilösivukulut Eläkekulut -98 -118 Muut henkilösivukulut -15 -11 -624 -657 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -2 682 -2 488 Liiketoiminnan muut kulut -1 462 -1 499 LIIKEVOITTO/TAPPIO 7 116 7 692 Rahoitustuotot ja kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista 3 4 Korko- ja rah.tuotot konserniyrityksiltä 114 99 Muut korko- ja rahoitustuotot -1 0 116 104 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 7 232 7 795 Tilinpäätössiirrot Konserniavustus -2 000 -5 000 Poistoeron muutos -5 177 -2 652 Tuloverot -13 -26 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 41 117

Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:n tase 31.12. (1 000 euroa)

2020 2019

VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 294 330 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 87 87 Sähkön siirto- ja jakeluverkosto 48 817 43 397 Koneet ja kalusto 51 84 Keskeneräiset hankinnat 2 250 2 829 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 5 5 51 503 46 732 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Pitkäaikaiset Pitkäaikaiset konsernisaamiset 6 361 6 361 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 17 33 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 6 408 6 959 Siirtosaamiset 0 4 Rahat ja pankkisaamiset 2 694 4 769 15 480 18 126 VASTAAVAA YHTEENSÄ 66 984 64 858 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 130 130 Muut rahastot 110 110 Edellisten tilikausien voitto/tappio 508 391 Tilikauden voitto/tappio 41 117 789 748 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero 33 496 28 319 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Sähkön liittymismaksut 27 149 27 175 Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat 2 428 2 087 Velat saman konsernin yrityksille 1 984 5 070 Muut velat 1 000 1 311 Siirtovelat 137 148 32 698 35 792 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 66 984 64 858

23


OULUN SEUDUN SÄHKÖ 100 VUOTTA

1918

1941

Maaseudun sähköistäminen alkaa, kun Oulun seudulle perustetaan useita pieniä sähköosuuskuntia: Kempeleen, Kiviniemen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän Kirkonkylän, Tyrnävän Ängeslevän ja Tyrnävän Alapään Sähköosuuskunnat. Oulujoen Sähköosuuskunta perustetaan 1919 ja Oulunsalon sekä Muhoksen Sähköosuuskunnat 1921.

Oulujoen Pyhäkosken voimalaitoksen rakentaminen alkaa samana vuonna, kun jatkosota syttyy. Pyhäkoskesta tulee Oulun Seudun Sähkölle merkittävä asiakas. Laitoksen ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 1949.

1920

1930

1940

1950

1921

1942

1952

Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö perustetaan 26.3.1921. Perustajajäseniä ovat Tyrnävän Osuusmeijeri, Oulujoen Valo sekä Muhoksen, Limingan, Kempeleen, Oulunsalon ja Kiviniemen Sähköosuuskunnat. Pian mukaan liittyy myös Alatemmeksen Sähköosuuskunta. Suurjänniteverkoston rakentaminen käynnistyy välittömästi. Sähkö hankitaan Oulun kaupungin sähkölaitokselta. 1925 Kempeleen Sähköosuuskunta tekee konkurssin, ja sen verkosto siirtyy keskusosuuskunnan haltuun.

Sähkön ostot ylittävät 1 000 MWh:n rajan.

Temmeksen ja Salonpään Sähköosuuskunnat liittyvät keskusosuuskuntaan. Pällin Valo Oy perustetaan, ja Utajärven Sähköosuuskunta liittyy siihen vuonna 1953.

1925 Kempeleen Sähköosuuskunta tekee konkurssin, ja sen verkosto siirtyy keskusosuuskunnan haltuun.

24

1942 Utajärven Sähköosuuskunta liittyy jäsenosuuskunnaksi.

1942 Kolmesta pienestä sähköosuuskunnasta syntynyt Sähköosuuskunta Lumi Lumijoella liittyy jäsenosuuskunnaksi.

1949 Sähköistämisen toinen aalto leviää Pohjois-Suomeen: syrjäseutujen sähköistäminen käynnistyy toden teolla. Oulun Seudun Sähkö saa virtaa sekä Pyhäkoskesta (Imatran Voima) että Merikoskesta (Oulun kaupungin sähkölaitos). Imatran Voiman merkitys sähköntoimittajana kasvaa nopeasti.


1964

1971

1982

Sodan jälkeen sähkönkulutus kasvaa jatkuvasti. Oulun Seudun Sähkö ostaa sähköä ensimmäisen kerran yli 10 000 MWh. Ostot ovat kymmenkertaistuneet vuoteen 1942 verrattuna. Keskusosuuskunnan uusi toimitalo valmistuu Oulun Pikkukankaalle.

Oulunsalossa toimivan Salonpään Sähköosuuskunnan verkosto siirtyy keskusosuuskunnan haltuun. Kempeleen kunnasta tulee Oulun Seudun Sähkön jäsen.

Muhoksen sähköasema valmistuu. Automaattinen käytönohjaus alkaa.

1971 Limingan sähköasema valmistuu.

1960

1970

1983 Sähköä ostetaan yli 100 000 MWh. Ostot ovat kymmenkertaistuneet vuoteen 1964 ja satakertaistuneet vuoteen 1942 verrattuna

1980

1990

1965

1975

1986

Oulujoen verkosto myydään, kun Oulujoen kunta liittyy Oulun kaupunkiin. Limingan Osuusmeijeristä tulee Oulun Seudun Sähkön jäsen. Limingan ja Temmeksen Sähköosuuskuntien verkostot siirtyvät keskusosuuskunnan haltuun. Sähkönkulutus lisääntyy edelleen nopeasti. Paikallisten sähköosuuskuntien heikkoon kuntoon ajautuneet verkostot eivät riitä kattamaan kasvanutta sähkön tarvetta.

Muhoksen ja Kempeleen tukikohdat valmistuvat. Oulunsalon Sähköosuuskunnan verkosto siirtyy viimeisenä paikallisten sähköosuuskuntien verkostoista keskusosuuskunnan hallintaan.

Liiketoiminta laajenee, kun tehdään periaatepäätös lämmöntuotannon ja –jakelun aloittamisesta. Näin Oulun Seudun Sähkö kasvaa sähkönjakeluyhtiöstä energiayhtiöksi. Ensimmäiset lämpösopimukset solmitaan 1988.

1967 Liminkaan rakennetaan ensimmäinen tukikohta.

1976 Ensimmäinen liikemerkki otetaan käyttöön.

1977 Uusi myyntitariffijärjestelmä, ns. pääsulakehinnoittelu, tulee voimaan. Siirrytään tietokonepohjaiseen laskutukseen. Kempeleen sähköasema valmistuu.

1978 Koko toimialue on sähköistetty.

1979 Ensiaskeleet aluelämpötoiminnan käynnistämiseksi otetaan. Oulun Seudun Sähköstä tulee Muhoksen Lämpö Oy:n osakas.

1990 Kempeleen Ristisuolle nousee Oulun Seudun Sähkön tekninen toimintakeskus. Oulunsalon sähköasema valmistuu.

1992 Vuonna 1976 käynnistyneet yhdistymisneuvottelut Pällin Valon kanssa alkavat lopulta tuottaa tulosta. Oulun Seudun Sähköstä tulee Pällin Valon pääosakas.

1993 Oulun Seudun Sähkölle avautuu mahdollisuus ostaa Kemijoesta edullista osuussähköä. Tämä valtion osuussähkö muuttuu vuonna 1997 Kemijoki Oy:n osakkuussähköksi, kun yhtiön osakkeita hankitaan. Asiakaslehti Valokaari alkaa ilmestyä. 25


1994

1996

2001

Organisaatiota uudistetaan. Lämpö- ja asennustoiminnot yhtiöitetään nimellä Oulun Seudun Energiapalvelut. Toimialueella olevat, Imatran Voiman omistamat 110 kilovoltin alueverkot siirtyvät Oulun Seudun Sähkön haltuun.

Oulun Seudun Sähkö täyttää 75 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään Sähköllä ennen ja nyt -näyttely ja julkaistaan 75-vuotishistoriikki.

Yhtiön kahdeksas sähköasema valmistuu Kempeleen Paituriin. Liitytään osakkaaksi tuulivoimayhtiö PVO-Innopower Oy:öön.

2002 Oulun Seudun Sähkö ilmoittaa kiinnostuksensa osallistua lisäydinvoiman rakentamiseen. Tavoitteena on 30 megawatin teho-osuus Olkiluoto 3 -ydinvoimalan sähköntuotannosta, mutta osuus jää muutamaan megawattiin.

1990

2000

1995

2002

Uusi sähkömarkkinalaki muuttaa perusteellisesti energiayhtiöiden toimintaympäristöä, kun kilpailu vapautuu. Oulun Seudun Sähkön toimialue laajenee, kun fuusio Pällin Valon kanssa toteutuu lopullisesti 1.9.1995. Oulun Seudun Sähkö lähtee perustamaan Suomen ensimmäistä sähköpörssiä, Voimatoria, useiden muiden sähköyhtiöiden kanssa. Näin käynnistyy liittoutumisstrategia. Uusi energiavirtaa kuvaava liikemerkki otetaan käyttöön. Yhtiön hallintorakennus valmistuu Kempeleeseen teknisen toimintakeskuksen yhteyteen.

Suomen tässä vaiheessa 5. suurin sähkönmyyntiyhtiö Energiapolar Oy syntyy, kun Suomen Energiakauppa Oy ja Isommus Energia Oy yhdistyvät. Oulun Seudun Sähkö lähtee osakkaaksi Kymppivoima Tuotanto Oy:öön. Oulun Seudun Sähkö ostaa yhdessä Vantaan Energian ja Turku Energian kanssa norjalaisen Eastern Norge Svartisen AS -yhtiön koko osakekannan, jolloin koalitio saa 50 vuodeksi oikeuden 26,1 % osuuteen Svartisenin vesivoimalaitoksen tuotannosta. Kaupan myötä oman tuotannon kapasiteetti kaksinkertaistuu.

1998 Uusi sähköasema valmistuu Tyrnävälle.

1999 Oulun Seudun Sähköstä tulee Oy Alholmens Kraft Ab:n osakas. Yhtiölle valmistuu Pietarsaareen maailman suurin biopolttoaineita käyttävä voimalaitos. Oulun Seudun Sähkön ensimmäinen tuulivoimalaitos valmistuu Oulunsalon Riutunkariin. Lisäksi se on mukana perustamassa valtakunnallista tuulivoimayhtiötä Propel Voima Oy:tä. Oulun Seudun Sähkö ja Fortum Energiatalo Oy perustavat yhteisen sähkönmyyntiyhtiön Suomen Energiakauppa Oy:n, josta Oulun Seudun Sähkön osuus on 66 %.

2004 Suuret investoinnit omaan tuotantoon jatkuvat. Oulun Seudun Sähkö saa Kymppivoima Tuotanto Oy:n osakkaana käyttöönsä 15 vuodeksi 100 gigawattitunnin vuosittaisen tuotanto-osuuden norjalaisesta Ranan vesivoimalaitoksesta. Pällin Valon fuusion myötä konserniin tullut sähköasennusurakointi, jota hoiti Oulun Seudun Sähköasennus Oy, lopetetaan.

2005 Jäsenmäärän kasvattamiseksi aloitetaan määrätietoinen ja pitkäjänteinen työ. Tavoitteeksi asetetaan rohkeasti jäsenmäärän kasvattaminen hieman yli 3 000:sta 10 000:een ja miljoonan euron edun antaminen jäsenistölle. Tavoitteet saavutetaan jo 2007.

26


2006

2011

2017

Sähkönsiirtoliiketoiminta eriytetään omaksi yhtiöksi, Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:ksi.

Oulun Seudun Sähkö irtautuu Energiapolar Oy:stä ja sähkönmyynti aloitetaan omalla MeidänSähkö- ja Meidän-Lämpö-brändillä. Uusi liikemerkki otetaan käyttöön ja viestinnän visuaalinen ilme uudistetaan. Oulun Seudun Lämpö fuusioidaan Oulun Seudun Sähköön.

Sähkönsiirrossa ylitetään 30 000, sähkönmyynnissä 23 000 ja kaukolämmössä 1 000 asiakkaan määrä. Aurinkosähkön avaimet käteen –toimitukset kotitalouksille käynnistyvät. Yhteistyökumppanina on Naps Solar Systems Oy. Iin kunnan alueella oleva kaukolämpötoiminta myydään Vapo Lämpövoima Ky:lle.

2000 2007

2012

2018

Oulun Seudun Sähkö lähtee mukaan Fennovoiman hankkeeseen kuudennen ydinvoimalan rakentamiseksi ja hankintaan omistukseen Iin kuntakeskuksen kaukolämpötoiminta.

Jäsenalennusta jaetaan jo 2,3 miljoonaa euroa. Jäsenmäärä on noussut 15 000:een.

Valokuituliiketoiminta käynnistyy, kun verkkoa aletaan rakentaa Liminkaan, Lumijoelle ja Tyrnävälle. Seuraavana vuonna on vuorossa Muhos ja vuonna 2020 Kempele ja Oulunsalo. Valokuituverkkoa rakennetaan toimialueelle yhteensä 1 100 kilometriä, jolloin Oulun Seudun Sähköstä tulee Suomen suurin seutuverkkotoimija. Jäsenalennus nostetaan 15 %:sta 20 %:iin. Lisää tuulisähköä saadaan Kymppivoiman osakkaana Kristiinankaupungissa toimintansa aloittaneesta tuulivoimapuistosta. Tuulivoimantuotanto on tavoitteen mukaisesti nyt 10 GWh vuodessa. Oulun Seudun Sähkön liiketulos ja nettotulos ovat sen historian parhaat.

2009 Merkittävä investointi tehdään, kun Oulun Seudun Sähköstä tulee välillisesti yksi Vapo Oy:n omistajista useiden energiayhtiöiden perustaman Suomen Energiavarat Oy:n kautta.

2013 Omaa sähköntuotantokapasiteettia lisätään kahdella uudella vesivoimaomistuksella. Kymppivoiman kautta hankitaan osuus Ruotsin Indalsälven-joessa olevaan seitsemään voimalaitokseen. Yhdessä Oulun Energian ja Pori Energian kanssa ostetaan Pato Osakeyhtiö Oy, joka omistaa Kymijoessa kolme vesivoimalaitosta.

2010

2014

Käyttöön otetaan uusi asiakaspalvelu- ja toiminnanohjausjärjestelmä. Asiakkaiden mittareiden vaihtaminen etäluettaviksi alkaa. Yrityksen strategia päivitetään viideksi vuodeksi. Siinä korostuvat osuustoiminnallinen yritysmuoto, paikallisen toimijan rooli sekä oman, uusiutuvan energian tuotanto.

Oulun Seudun Sähkö hankkii yhteistyökumppaneidensa kanssa vesivoimaomistuksia Kokemäenjoesta ja Kymijoesta ostamalla niissä sähköntuotantoa harjoittavan Statkraft Suomi Oy:n koko osakekannan. Hanketta varten on perustettu Kolsin Voima Oy, josta Oulun Seudun Sähkön omistusosuus on 10 %. Sähköntuotannosta 92 % perustuu nyt uusiutuviin energialähteisiin.

2015 Strategia vuosille 2016–2020 vahvistetaan. Yhtiö lupaa tuottaa jäsenomistajilleen edullisinta energiaa Suomessa. Ilmastonmuutoksen torjunta korostuu. Vastaisuudessa kaikki myytävä sähkö on tuotettu kokonaan uusiutuvilla energialähteillä.

2020 Uusi sähkönmyyntiyhtiö Oomi Energia aloittaa toimintansa. Oomi Energian ovat perustaneet Lahti Energia, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia, Vantaan Energia sekä Oulun Sähkönmyynti Oy ja sen osakkaat: Oulun Energia, Tornion Energia, Haukiputaan Sähköosuuskunta, Raahen Energia, Rantakairan Sähkö ja Tenergia. Oomilla on keskeinen rooli Oulun Seudun Sähkön strategisessa tavoitteessa tuottaa asiakkailleen entistä monipuolisempia arkea helpottavia palveluita.

27


Oulun Seudun Sähkö Voimatie 2, 90440 Kempele Asiakaspalvelu (08) 310 1313 asiakaspalvelu@oss.fi www.oss.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Oulun Seudun Sähkö - vuosikertomus 2020 by Oulun Seudun Sähkö - Issuu