Vuolle-opisto – syksy 2015
KIELET TAIDE JA TAITO MUSIIKKI LIIKUNTA TANSSI HYVINVOINTI SENIORIKERHOT OPINTOLINJAT
VUOLLE-OPISTO
Elämän virrassa Kädessäsi on Vuolle-opiston opintoohjelma, josta löydät sekä kansalais- että kansanopistomme syksyn 2015 toiminnot ja lisäksi setlementtimme hyvinvointi- ja yhteisötyön toimintojen esittelyn. Toimintamme on täynnä virtaa, tarjoten meille oululaisille ja pohjois-suomalaisille lukuisia erilaisia mahdollisuuksia itsemme toteuttamiseen, oppimiseen ja osallistumiseen. Vuolle-opisto on monipuolinen ja lämminhenkinen oppilaitos aivan Oulun keskustan läheisyydessä, Tuiran kaupunginosassa. Kansalaisopiston ajassa elävä ja monipuolinen kurssitarjonta on aivan ulottuvillasi järjestämmehän kursseja 2
pääpaikkamme ohella yli 70 toimipisteessä eri puolilla kaupunkia. Olitpa lapsi, nuori tai aikuinen olet tervetullut meille! Lapset ja nuoret opiskelevat pääosin omissa ryhmissään, kun taas aikuisten ryhmät on suunniteltu 16 vuotta täyttäneille. Senioreille tarjoamme laajat opintoja harrastusmahdollisuudet päiväaikaan toteutuvissa ryhmissä. Julkaisumme esittelee myös Vuolleopiston pääsääntöisesti vuoden kestävät opintolinjat. Kansanopistoopintoina opistossamme on mahdollista suorittaa peruskoulun, ammatillisen aikuiskoulutuksen ja ns. välivaiheen opintoja. Mikäli olet vielä etsimässä sinua kiinnostavaa alaa
tai jatko-opintopaikkaa, tule Vuolleopistoon vahvistamaan mahdollisuuksiasi seuraavassa ammatillisen tai korkea-asteen haussa. Opiskelijoiltamme saadun palautteen mukaan suurin vahvuutemme on osaavat opettajat sekä oppimiseen ja harrastamiseen innostava ilmapiiri. Tule sinäkin ammattitaitoisten opettajiemme ohjaukseen. Toimintamme on aidosti lähellä ihmistä – mukana elämän virrassa. Liisa Hänninen koulutusjohtaja
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittaudu kursseille netissä osoitteessa www.vuolleoulu.fi. Kurssiesittelyt löydät laajempina nettisivuiltamme. Mikäli nettiyhteyttä ei ole käytettävissä, voit ilmoittatutua opintotoimistoon paikan päällä tai soittamalla numeroon 08 555 4060. Puhelinpalvelussamme voi olla ruuhkaa, joten suosittelemme netti-ilmoittautumista. Ilmoittautumisia ei oteta vastaan sähköpostilla eikä tekstiviesteinä. Kursseille ilmoittaudutaan etukäteen. Tutustuthan kurssimaksukäytäntöihin ja peruutusehtoihin ennen ilmoittautumista! Opiskelijat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on sitova ja sen yhteydessä maksetaan kurssimaksu. Ryhmän aloittaminen edellyttää kursseittain määriteltyä riittävää osallistujamäärää. Kurssin täyttyessä voit ilmoittautua varasijalle, jolloin paikan vapautumisesta ilmoitetaan sinulle. Muutoin ryhmän alkamisesta ei ilmoiteta erikseen. Mikäli kurssilla on tilaa, useimpiin ryhmiin voit tulla mukaan myös kesken lukukauden. Opisto pitää asiakassuhteen hoitamisen vuoksi opiskelijarekisteriä (rekisteriseloste ja muuta lisätietoa opistostamme nettisivuilla). HUOM! Opiskelijoita ei ole vakuutettu opiston puolesta!
KANSALAISOPISTO
KURSSIMAKSUN MAKSAMINEN
ERITYISET MAKSUVÄLINEET JA ALENNUKSET
Netissä ilmoittauduttaessa maksu maksetaan välittömästi siirtymällä ruutuun tulevan pankkitunnuksen kautta omaan verkkopankkiin. Maksa maksu kokonaisuudessaan. Mahdollisen työttömän tai muun alennuksen saat takaisin opintotoimistosta esittämällä asiaankuuluvan dokumentin.
SPORTTIPASSI, SMARTUM LIIKUNTA- JA KULTTUURISETELI, SMARTUM-SALDO JA TYKY-KUNTOSETELI
Jos ilmoittaudut puhelimitse, lasku lähetetään sähköpostiisi. Maksa lasku viitenumeroa käyttäen. Opintotoimistossa asioidessasi voit maksaa maksun käteisellä tai pankki-/luottokortilla paikan päällä. Kurssimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksut vaihtelevat kurssin pituuden ja järjestämiskustannusten mukaan. Maksuun ei sisälly oppikirjaa tai muuta erikseen hankittavaa oppimateriaalia. Poissaoloista ei hyvitetä. Varasijalle ilmoittauduttaessa kurssimaksua ei makseta heti, vaan vasta opiskelupaikan varmistuttua.
Löydät meidät myös Facebookista!
käyvät verohallinnon ohjeiden mukaan maksuvälineinä opistomme liikunta- ja tanssikursseilla sekä taito- ja taideaineissa. Esim. kielten kursseja niillä ei voi maksaa. Etu on henkilökohtainen. TYÖTTÖMIEN OSALLISTUMISTA TUEMME 40 %:n ALENNUKSELLA
yhden itse valitun kurssin osalta. Opetushallituksen myöntämää avustusta on käytössä rajallinen määrä ja työttömän alennusta myönnetään siinä järjestyksessä kuin sitä opintotoimistosta haetaan – haethan sitä heti ilmoittautumisen jälkeen. Alennus ei koske yksilöopetusta, laskutettavia kursseja eikä liikunnan SYMmaksua. UUTTA! OULUN OSUUSPANKKI TUKEE
omistaja-asiakkaitaan 5 euron kurssikohtaisella alennuksella seuraavien kurssien osalta: 22502 Piirustuksen lyhytkurssi, 30530 Lasin lumoissa, 43610 Englanti 3 D, 43760 Speaking of which – intensiivikurssi, 72531 Selkäjooga ja 73752 Kahvakuula C. Ilmoittaudu kansalaisopistolle netissä tai opintotoimistossa. Alennuksen / palautuksen saat opintotoimistosta esittämällä dokumentin omistaja-asiakkuudesta. 3
KANSALAISOPISTO
• kurssin alkuun on aikaa enemmän kuin viikko: kurssimaksu palautetaan, mutta perimme toimistokuluja 20 % (enintään 10 €)
• jos kurssin peruuttaminen tapahtuu viimeisellä vii-
kolla ennen kurssin alkua, kurssimaksusta pidätetään ensin toimistomaksu 10 € ja loppuosasta palautetaan 50 %
Opintotoimisto palvelee opetuskausien aikana ma-pe klo 12.00–19.00, muulloin klo 8-15: opintotoimiston vastaava Marjo Klytseroff ja toimistosihteeri Vuokko Näsänen puh. 08 555 4060. Kielet: opintotoimisto p. 08 555 4060; Annukka Oksman-Hiukka, puh. 044 786 1606, varmimmin keskiviikkoiltapäivisin. Musiikki ja musiikkileikkikoulu: Seija Juntunen, puh. 040 702 6587.
• kurssin alkamispäivänä tai sen jälkeen tapahtuneen Liikunta ja tanssi: Eeva Tallqvist, puh. 044 786 1605. peruuttamisen vuoksi kurssimaksua ei palauteta
Taide ja taito: Opintotoimisto p. 08 555 4060
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen maksamatta jätetystä ja peruuttamattomasta kurssipaikasta peritään kurssimaksu + 10 € laskutuslisä.
Seniorikerhotoiminta: Saara Haajanen, puh. 044 786 7090
Pidätämme oikeuden kurssiesitteen painamisen jälkeen tulleisiin muutoksiin.
Erityistiedustelut: koulutusjohtaja Liisa Hänninen, puh. 040 530 6533tai koulutuspäällikkö Marja Paloste, puh. 040 591 7989.
4
tie
rre
Meri kosk e
nkatu
a Ka
Valtatie
Kalliotie
Opiskelijan peruuttaessa ilmoittautumisensa kurssimaksu palautetaan seuraavin perustein:
Sähköposti: opisto@vuolleoulu.fi, etunimi.sukunimi@vuolleoulu.fi
ie
Mikäli kurssi on alkanut, mutta se joudutaan keskeyttämään säännöllisen kävijämäärän jäädessä alle minimin (7), kurssimaksua ei palauteta.
yt
Kaarretie 14, 90500 Oulu (Tuira) puh. 08 555 4060 opisto@vuolleoulu.fi www.vuolleoulu.fi
yll
Mikäli kurssi ei pääse alkamaan, palautamme maksun kokonaisuudessaan.
Vuolle-opisto M
YHTEYSTIEDOT tie tko Ja
PERUUTUSEHDOT
Tuiran kirkko Koskitie
Merikosken sillat
Merikosken voimalaitos
Koskikeskus
Julkaisija: Kaarretie 14, 90500 Oulu Päätoimittaja: Jussi Kemppainen, p. 040 527 2898 Graafinen suunnittelu, toimitus ja taitto: Toni Etelämäki, p. 040 735 6913 Painos: 10 000kpl Paino: Erweko Oy, Oulu Kannen kuva: Toni Etelämäki
KIELTEN KESÄKURSSIT 41806
POHJA KUNTOON - RUOTSIN KERTAUS
Kansalaisopisto lk 109 MA-PE Kaarretie 14 17.00-20.15 FM Merja Määttä 24.8. -28.8. Ilm. 19.8. mennessä Kurssimaksu 50 € ONKO RUOTSIN PERUSTIETOIHIN JÄÄNYT AUKKOJA? Päivitä ja aktivoi kielitaitoasi tällä suullisen kielitaidon kohentamiseen keskittyvällä tehokurssilla. Kurssilla kerrataan kielen perusrakenteita: aikamuodot, sanajärjestys, ajan ja paikan ilmaukset sekä aktivoidaan sanavarastoa ja harjoitellaan puhetilanteita aiheina mm. itsestä kertominen, perhe ja asuminen, matkustelu, puhelinilmaisut. Opettajan kokoama monistemateriaali sisältyy kurssimaksuun.
43605
UNOHTUNEEN ENGLANNIN HERÄTTELYÄ ELOKUUSSA
Kansalaisopisto lk 119 MA-TO 16.30-20.45 HuK Jaana Pesu 24.8.-27.8. Ilm. 17.8. mennessä Kurssimaksu 50 € INTENSIIVINEN TEHOKURSSI. Kertauskurssi englannin perustiedot lukeneille. Tuntuuko, että kerran opiskellut englannin perustiedot ovat täysin hukassa? Nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tulla aktivoimaan kielitaitoa! Suullisin harjoituksin kertaamme keskeisiä rakenteita, aktivoimme ja kartutamme sanavarastoa. Rohkaistu käyttämään kieltä virheitä pelkäämättä! Jatkoksi sopii kurssi enemmän englantia syyskuussa. Opettajan kokoama monistemateriaali sisältyy kurssimaksuun.
SUOMI 40101
SUOMEN KIELI, PERUSTASO 1 Muistathan ilmoittautua ennen kurssin alkua, www.vuolleoulu.fi p. 08 555 4060
Kumppanuuskeskus MA 10.30-12.00 Isokatu 47 TO 10.30-12.00 HuK Anne Palokangas 14.9.-29.10. Ilm. 14.9. mennessä Kurssimaksu 20 € Oppikirjana Suomen mestari 1 (kappaleet 1-5). Alkeiskurssi vasta-alkajille (kurssin taso A1.1). Opetus suomeksi ja englanniksi. Harjoittelemme käytännön suomea ja opiskelemme kielen keskeisiä rakenteita. Oppikirjan opiskelija ostaa itse. Ilmoittautuminen netissä tai suoraan opettajalle ensimmäisellä kerralla. Alennet-
KIELET
tu kurssimaksu ( 20 €), sillä osa kurssimaksusta katetaan opintoseteliavustuksella. A BASIC COURSE FOR NEW BEGINNERS IN FINNISH for foreign adult learners (course level A1). Tuition in Finnish and in English. Textbook Suomen mestari 1 (chapters 1-5). Students will practise everyday language and study basic structures. Lesson twice a week, on Mondays and Thursdays at 10.30 - 12.00. Sign up for the course on the internet or straight to the teacher in the first lesson. 40201
SUOMEN KIELI, PERUSTASO 2
Kumppanuuskeskus MA 10.30-12.00 Isokatu 47 TO 10.30-12.00 HuK Anne Palokangas 2.11.-10.12. Ilm. 2.11. mennessä Kurssimaksu 20 € Oppikirjana Suomen mestari 1 (kappaleet 6-9). Alkeiskurssi (kurssin taso A1.1). Opetus suomeksi ja englanniksi. Harjoittelemme käytännön suomea ja opiskelemme kielen keskeisiä rakenteita. Oppikirjan opiskelija ostaa itse. Ilmoittautuminen netissä tai suoraan opettajalle ensimmäisellä tunnilla. Alennettu kurssimaksu ( 20 €), sillä osa kurssimaksusta katetaan opintoseteliavustuksella. A BEGINNERS´ COURSE IN FINNISH for foreign adult learners (course level A1). Tuition in Finnish and in English. Textbook Suomen mestari 1 (chapters 6-9). Students will practise everyday language and study basic structures. Lesson twice a week, on Mondays and Thursdays at 10.30 - 12.00. Sign up for the course on the internet or straight to the teacher in the first lesson. 5
KIELET ENGLANTI
40300
42600
Kansalaisopisto lk 110 KE 19.30-21.00 HuK Anne Palokangas 16.9.-9.12. Ilm. 16.9. mennessä Kurssimaksu 20 € Kurssilla luetaan erilaisia tekstejä ja jutellaan niiden sisällöistä. Aiheita ovat muun muassa arki, yhteiskunta ja työelämä. Tavoitteena on parantaa opiskelijoiden puhumisvalmiuksia, kartuttaa sanavarastoa sekä harjoitella lisää kirjoittamista. Kurssi on sopiva opiskelijoille, jotka lukevat sujuvasti ja jotka pystyvät opiskelemaan myös itsenäisesti. Kielitaitovaatimus: A2.1 Oppikirja: Elämä tarinaksi (Klapuri,Johanna; Löf,Tuula; Mikkola, Kirsi) Huom.! Kirjan voi hankkia joko kirjakaupasta tai tilata internetistä. Opintosetelikurssi maahanmuuttajille, ilmoittautuminen toimistoon tai opettajalle kurssin alkaessa. Alennettu kurssimaksu ( 20 €), sillä osa kurssimaksusta katetaan opintoseteliavustuksella.
Kansalaisopisto lk 109 MA 18.55-20.25 FM Merja Määttä 14.9.-7.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Hålligång 2. Olet opiskellut ruotsin perusteet, mutta nyt tarvitset tietojen päivitystä. Rohkaistuaksesi käyttämään ruotsia opinnoissasi, vapaa-aikana ja työelämässäkin kertaamme rakenteita sekä aktivoimme ja kartutamme sanavarastoa - pääpaino kurssilla on suullisessa ilmaisussa.
Kansalaisopisto lk 220 KE 10.00-11.30 piano, 2. krs 16.9.-9.12. FM Marja Taivassalo Kurssimaksu 60 € Ilm. 16.9. mennessä Oppikirjana Steps into English 1 alusta. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Opiskelemme englannin sanastoa ja perusrakenteita käytännön tarpeisiin, leppoisaan tahtiin. Paljon pieniä puhe- ja kirjoitusharjoituksia, joiden avulla rohkaistut käyttämään kieltä.
42700
43550
SUOMEN KIELEN JATKORYHMÄ
RUOTSI 42500 RUOTSIA
1
Kansalaisopisto lk 109 MA 17.15-18.45 FM Merja Määttä 14.9.-7.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Hålligång 1. Tule oppimaan ja kertaamaan ruotsin yleiskielen perustietoja ja rakenteita. Tällä kurssilla saat rohkeutta ja varmuutta arkielämän puhetilanteisiin. Kirjan aiheina mm. vapaa-aika ja matkailu. 6
RUOTSIN KERTAUS JA AKTIVOINTI
SVENSKA PÅ MORGONEN
Keskustan palvelukeskus MA 9.00-10.30 Nummikatu 24 14.9.-7.12. FM Merja Määttä Kurssimaksu 60 € Ilm. 9.9. mennessä Oppikirjana Varför inte! kurssi 7. Kurssi on tarkoitettu ruotsin perusteet opiskelleille, jotka haluavat aktivoida suullista ilmaisuaan. Materiaalina keskusteluun innostava oppikirja, joka on käytössä lukion suullisen kielitaidon kurssilla. Puheenaktivoinnin ja sanastoharjoitusten lisäksi tekstinymmärtämistä. Tarvittaessa laajennamme keskusteluaiheita opiskelijoiden toiveiden mukaan.
43510 SENIORIENGLANTI
ENGLANTI 1 KAUKOVAINIOLLA
1
Hiirihaukkatalo KE 16.00-17.30 Hiirihaukkatie 4 16.9.-9.12. HuK Jaana Pesu Kurssimaksu 60 € Ilm. 9.9. mennessä Kurssilla opiskellaan kirjaa ”English for You, too! Starter”, kappaleesta 7 kirjan loppuun. Kurssi on aloittelijoille ja/ tai jonkin verran kauan sitten englantia lukeneille. Kurssilta saat perustan tuleville englannin opinnoille. Pääpaino on kannustavassa ja rennossa ilmapiirissä sekä suullisessa kielenkäytössä. Seuraavaksi opiskelemme English for you, too Book 1-kirjaa. HUOM! Opetustilaan käynti Hiirihaukkatalon kirjaston takaa esikoulun ovesta.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
43585
ENGLANTI 2 A
43601
Kansalaisopisto lk 107 TI 17.30-19.00 FM Marja Taivassalo 15.9.-8.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Steps into English 1, alkaen kappaleesta 8. Kurssi on tarkoitettu noin vuoden englantia lukeneille tai lähes alkeista lähtevää rauhalliseen tahtiin etenevää kertausta haluaville. Opiskelemme sanastoa ja peruskielioppia käytännön tarpeisiin. Paljon pieniä puhe- ja kirjoitusharjoituksia, joiden avulla rohkaistut käyttämään kieltä.
ASKELEITA ENGLANTIIN 2 C
43590
ENGLANNIN KERTAUS 3 A -STEPPING STONES
SENIORIENGLANTI 2 B KASTELLISSA
Ranta-kastellin palvelukeskus KE 13.30-15.00 Ranta-Kastellintie 6 16.9.-9.12. HuK Jaana Pesu Kurssimaksu 60 € Ilm. 16.9.mennessä Kurssilla jatketaan kirjaa Passport to English 2 kappaleesta 7 eteenpäin. Kirjassa opiskellaan peruskieliopin lisäksi yleisimpiä kielen käyttötilanteita, ja kurssi sopii niin kertaajille kuin vasta alkeet oppineille. Tulokkaat otetaan iloisesti vastaan ja tunnelma pidetään stressivapaana ja kannustavana. Englannin opintoja olisi hyvä olla käytynä vuoden verran.
Kansalaisopisto lk 107 TI 11.45-13.15 FM Marja Taivassalo 15.9.-8.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Steps into English 2, alkaen kappaleesta 9. Tarkoitettu pari kolme vuotta englantia lukeneille, tai rauhalliseen tahtiin etenevää kertausta kaipaaville. Perussanaostoa ja kielioppia käytännön tarpeisiin, tavoitteena tavallisimmista puhetilanteista selviäminen. 43602
Kansalaisopisto lk 109 MA 15.15-16.45 FM Mira Hietala 14.9.-7.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana uusi Stepping Stones 1 (Finn Lectura), jatkamme kappaleesta 5 eteenpäin. Kurssi on tarkoitettu sinulle, jolle englannin perusrakenteet ovat periaatteessa tuttuja, mutta pieni kertaus olisi paikallaan, jotta uskaltaisit myös puhua. Uuden käytännönläheisen oppikirjan avulla pääset harjoittelemaan sanastoa ja rakenteita, joita tarvitset ihan tavallisissa puhetilanteissa. Welcome!
KIELET
43605
KÄYTÄNNÖN ENGLANTIA 3 C AAMULLA
Kansalaisopisto lk 220, TI 10.00-11.30 2. krs 15.9.-8.12. HuK Jaana Pesu Kurssimaksu 60 € Ilm. 9.9. mennessä Tarkoitettu pari vuotta englantia lukeneille tai perusteellista kertausta kaipaaville. Käytännön kielen monipuolista harjoittelua rauhalliseen tahtiin. Oppikirjana STEPS INTO ENGLISH 3, kappaleesta 8, aluksi kerraten edellisten kappaleiden sanastoa. Ryhmä jatkaa seuraavaksi kirjalla Stepping Stones. 43610 ENGLANTI
3 D - BOOK 3
Kansalaisopisto lk 119 TO 18.00-19.30 FM Marja Taivassalo 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana English for you, too! Book 3 alusta. Tarkoitettu kolmisen vuotta englantia lukeneille, tai perustietojen kertaajille. Laajennamme sanavarastoa, kertaamme ja opiskelemme lisää perusrakenteita, teemme kuuntelu- ja ääntämisharjoituksia sekä helppoja puheharjoituksia. Tällä kurssilla pääset hyvin kärryille, vaikka edellisistä englannin opinnoista olisi jo vierähtänyt aikaa. Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaille 5 € alennus kurssimaksusta.
7
KIELET 43710
KÄYTÄNNÖN ENGLANTIA 4 A
Kansalaisopisto lk 107 MA 13.30-15.00 FM Marja Taivassalo 14.9.-7.12. Ilm. 9.9.mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirja sovitaan ryhmässä. Kurssin aluksi monistemateriaalia. Tarkoitettu nelisen vuotta englantia lukeneille, tai vanhojen tietojen virkistäjille. Kartutamme sanavarastoa, opiskelemme lisää kielioppia, teemme kuunteluharjoituksia ja ennen kaikkea rohkaistumme puhumaan lukuisten pienten keskusteluharjoitusten avulla. 43712
ENGLANTI 4 B KESKUSTASSA
Kumppanuuskeskus TO 9.00-10.30 Isokatu 47 17.9.-10.12. FM Marja Taivassalo Kurssimaksu 60 € Ilm. 10.9. mennessä Oppikirjana English for you, too! Book 4 alusta. Tarkoitettu 3-4 vuotta englantia lukeneille tai perustietojen kertaajille. Opiskelemme käytännön puhekieltä ja perusrakenteita monipuolisin harjoituksin. 43715
ENGLANTI 4 C
Kansalaisopisto lk 110 KE 18.15-19.30 HuK Jaana Pesu 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana English for you, too. Book 4 kappaleesta 6 kirjan loppuun. Tule mukaan rentoon ja hyväntuuliseen porukkaan. 8
Kurssi sopii käytännön englantia kolmisen vuotta kieltä opiskelleille tai perustietojen kertausta tarvitseville. Arkipäivän puhekielen lisäksi kertaamme perusrakenteita. 43750
ENGLANTI 5 A - PAT AND POLLY KESKUSTASSA
Keskustan palvelukeskus PE 10.00-11.30 Nummikatu 24 18.9.-11.12. FM Marja Taivassalo Kurssimaksu 60 € Ilm. 11.9. mennessä Oppikirjana Pat and Polly – passport to Finland, alkaen kappaleesta 4. Kirja opiskellaan loppuun lukuvuoden aikana. Kurssi on tarkoitettu perustiedot joskus lukeneille, jotka haluavat virkistää tietojaan, kartuttaa sanavarastoaan, ja rohkaistua puhumaan. Pääpaino on käytännön puhetilanteissa, mutta perusrakenteitakin kerrataan. Tämän kurssin jälkeen et jää sanattomaksi!
Monistemateriaali sisältyy kurssimaksuun. AN INTERMEDIATE ENGLISH COURSE. Come along and build your language! Our aim is to give you the confidence you need to speak English without fear. Tuition in English (a small amount of Finnish can be used, as well). Material included. 43755
SPEAKING OF THIS AND THAT-INTENSIIVIKURSSI 5 C
Kansalaisopisto lk 119 MA 17.00-20.15 HuK Jaana Pesu 14.9.-26.10. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € INTENSIIVIKURSSI. Kielitaidon herättelykurssi perustiedot joskus lukeneille. Tämä on small talk help line: tällä kurssilla pääset puhekynnyksen yli ja löydät hukkaan menneet sanat!
43753
43760
Kansalaisopisto lk 110 TO 16.00-17.30 James Hansen 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Keskitason englannin kurssi sinulle, joka haluat käyttää kieltä rohkeasti virheitä pelkäämättä! Paljon puheharjoittelua englantia äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Opetuskielenä englanti, mutta opettaja puhuu suomeakin.
Kansalaisopisto lk 119 MA 17.00-20.15 HuK Jaana Pesu 2.11.-7.12. Ilm. 26.10. mennessä Kurssimaksu 60 € INTENSIIVINEN TEHOKURSSI. Olet opiskellut koulussa englannin perusteet, mutta tarvitset suullisen taidon aktivointia.Tällä kurssilla kertaamme erilaisten tilanneharjoitusten avulla keskeistä sanastoa ja aktivoimme kielitaitoa small talkista helppoon asiakeskusteluun. Tavoitteena on selviytyä sujuvasti tavallisissa seuruste-
ENGLANTI 5 B - SPEAKING WITH CONFIDENCE
SPEAKING OF WHICH - INTENSIIVIKURSSI 5 D
lu- ja asioimistilanteissa. Opettajan kokoama monistemateriaali sisältyy kurssimaksuun. Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaille 5 € alennus kurssimaksusta. 43765
SENIORIENGLANTI 6 A KESKUSTASSA
Keskustan palvelukeskus MA 10.45-12.15 Nummikatu 24 14.9.-7.12. HuK Jaana Pesu Kurssimaksu 60 € Ilm. 14.9 mennessä Olet opiskellut englannin perusteet, mutta tarvitset tietojen päivitystä. Tule kertaamaan tietojasi ja laajentamaan sanavarastoasi mukavassa ryhmässä! Oppikirjana English for you, too! Book 4, kappaleesta 8. Alussa kuitenkin pikakerrataan kirjan aikaisempaa sanastoa. 43770
USE YOUR ENGLISH 6 B KESKUSTASSA
Keskustan palvelukeskus MA 12.20-13.50 Nummikatu 24 14.9.-7.12. HuK Jaana Pesu Kurssimaksu 60 € Ilm.14.9. mennessä Tarkoitettu englannin perustiedot lukeneille suullisen kielitaidon aktivointiin. Sanapelien, puhe- ja keskusteluharjoitusten avulla englanti sujuvaksi! Opettajan kokoama monistemateriaali sisältyy hintaan. Ilmoittaudu netissä tai 1. tunnilla opettajalle.
43780
KÄYTÄNNÖN ENGLANTIA 6 C
Kansalaisopisto lk 107 MA 11.45-13.15 FM Marja Taivassalo 14.9.-7.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Pat and Polly 2, alkaen kappaleesta 4. Kurssi on tarkoitettu perustiedot lukeneille, jotka haluavat hioa taitojaan. Kurssilla kehitämme kielitaitoa monipuolisin harjoituksin, tavoitteenamme sanavalmius. 43785
ENGLANTI 6 D - PAT AND POLLY 2
Keskustan palvelukeskus TI 10.00-11.30 Nummikatu 24 15.9.-8.12. Sinikka Nevala Kurssimaksu 60 € Ilm. 10.9. mennessä Jos englannin kielen harrastaminen rennossa porukassa kiinnostaa, on tämä kurssi sinua varten. Opiskelemme Pat & Polly 2 jatkaen kappaleesta 3, tarkoituksena päästä kirjan loppuun kolmessa lukukaudessa. Kirjan tekstit ovat elämänmakuisia, sanasto yleishyödyllistä ja opiskelua tukevat lukuisat keskusteluharjoitukset. Uudet opiskelijat otetaan iloisesti mukaan. Englannin opintoja olisi hyvä olla takana noin 3-4 vuotta.
KIELET
43790
SENIORIENGLANTI 7 KESKUSTASSA
Keskustan palvelukeskus PE 12.00-13.30 Nummikatu 24 18.9.-11.12. FM Marja Taivassalo Kurssimaksu 60 € Ilm. 18.9. mennessä Oppikirjana Profiles 8, kaksi viimeistä kappaletta, jonka jälkeen jatketaan uudella kirjalla. Tarkoitettu englannin perustiedot opiskelleille, jotka haluavat hioa puhetaitojaan. Materiaalina keskusteluun innostava oppikirja, joka on käytössä lukion suullisen kielitaidon kurssilla. Puheenaktivoinnin ja sanastoharjoitusten lisäksi kuunteluharjoituksia.
SAKSA 44500
SENIORISAKSAN JATKOKURSSI AAMULLA
Kansalaisopisto lk 107 KE 10.00-11.30 Annamari Lindholm-Heikkinen 16.9.-9.12. Ilm. 16.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Tarkoitettu saksaa jo pidemmän aikaa harrastaneille käytännön kielitaidon virkistämiseksi. Perussanastoa, keskeisiä kielen rakenteita, puhetilanneharjoituksia ja tutustumista saksalaiseen kulttuuriin. Oppikirjana käytämme Aspekte neu, Mittellstufe Deutch (Kothen, Schmitz etc. Klett). Mukaan mahtuu myös uusia opiskelijoita! 9
KIELET 44600 SAKSA
1
Kansalaisopisto lk 109 TI 18.45-20.15 Annamari Lindholm-Heikkinen 15.9.-8.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Einverstanden! 1 alusta. Kielen perusrakenteiden lisäksi käytännön puhekieltä arkielämän ja matkailun tilanteissa sekä tutustumista saksankieliseen kulttuuriin. Aloita nyt matkasi saksan kielen saloihin.
kertomalla ranskan kulttuurista ja tämän päivän käytännöistä. Kurssin pääpaino on suullisessa harjoittelussa sekä kuullunymmärtämisessä. Opettaja puhuu hyvin suomea. 45630
RANSKA 3
Kansalaisopisto lk 109 TI 17.00-18.30 Annamari Lindholm-Heikkinen 15.9.-8.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Einverstanden! 2 alusta. Kielen perusrakenteiden lisäksi käytännön puhekieltä arkielämän ja matkailun tilanteissa sekä tutustumista saksankieliseen kulttuuriin.
Kansalaisopisto lk 116 MA 17.30-19.00 FM Elina Heiniemi 14.9.-7.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Parfait 2. Kurssi soveltuu opiskelijoille, jotka hallitsevat ranskan kielen alkeet. Kurssi soveltuu kaikille, jotka tarvitsevat ranskan kielen taitoa matkustellakseen, työelämässä tai ranskalaisten tuttavien kanssa kommunikoidakseen. Kurssin pääpaino on sanastossa, puheharjoittelussa ja ranskalaisessa kulttuurissa, mutta opimme myös tärkeimpiä kielen rakenteita. Tervetuloa sekä jatkavat että uudet opiskelijat.
RANSKA
VENÄJÄ
45610
48500 VENÄJÄ
44700 SAKSA
2
RANSKA 1 ALKEISKURSSI
Kansalaisopisto lk 113 MA 17.00-18.30 Lucas Borovsak 14.9.-7.12. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Parfait 1. Rauhalliseen tahtiin etenevä kurssi alkaen aivan ranskan alkeista. Opiskelemme arkielämän tilanteissa ja matkoilla tarvittavaa käytännön puhekieltä sekä ranskan kielen ääntämistä. Äidinkielenään ranskaa puhuva opettaja tuo väriä kurssille 10
1A
Kansalaisopisto lk 109 KE 17.15-18.45 FM Merja Määttä 16.9.-9.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Alkeiskurssi. Oppikirjana Pora 1, venäjää aikuisille. Aloitamme aakkosista ja jatkamme rauhalliseen tahtiin kehittäen kaikkia kielen osa-alueita. Aihealueina mm. tervehtiminen, esittäytyminen, perheestä kertominen. Tervetuloa mukaan!
48550
VENÄJÄ 1 B
48600
VENÄJÄ 2
Kansalaisopisto lk 109 TO 18.55-20.25 FM Merja Määttä 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Alkeiskurssi. Oppikirjana Pora 1, venäjää aikuisille. Aloitamme aakkosista ja jatkamme rauhalliseen tahtiin kehittäen kaikkia kielen osa-alueita. Aihealueina mm. tervehtiminen, esittäytyminen, perheestä kertominen. Tervetuloa mukaan! Kansalaisopisto lk 109 TO 17.15-18.45 FM Merja Määttä 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Pora 1, alkaen kappaleesta 7. Aluksi kertausta. Kurssi on tarkoitettu noin vuoden venäjää opiskelleille. Jatkamme perusrakenteiden opiskelua ja opimme kieltä arkeen ja matkailuun liittyvissä puhetilanteissa sekä kartutamme sanavarastoa monipuolisin harjoituksin. Tervetuloa sekä uudet että entiset opiskelijat!
ESPANJA 46510
SENIORIESPANJA 1 ALKEET
Kansalaisopisto lk 107 TO 13.00-14.30 FM Janne Juutinen 17.9.-10.12. Ilm. 17.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 1 alusta. Opiskelemme rauhalliseen tahtiin keskeistä sanastoa ja espanjan perusrakenteita käytännön tarpeisiin kokeneen opettajan johdolla.
Paljon puheharjoittelua. Ilmoittautuminen netissä tai suoraan opintotoimistoomme. Tervetuloa! 46515
ESPANJA 1 A ALKEET KAUKOVAINIOLLA
Hiirihaukkatalo, TI 16.30-18.00 Hiirihaukkatie 4 15.9.-8.12. FM Mira Hietala Kurssimaksu 60 € Ilm. 12.9. mennessä Oppikirjana Fantástico 1 alusta. Etenemme rauhalliseen tahtiin perussanastoa, rakenteita ja ääntämistä kertaillen sekä uusia taitoja oppien ja harjoitellen. Tunneilla keskeisessä roolissa ovat puhuminen sekä erilaisten keskustelutilanteiden harjoittaminen; otamme opitut asiat heti käyttöön! Rennossa ilmapiirissä opimme espanjan kielen lisäksi myös espanjankielisten maiden kulttuurista Etelä-Amerikassa asuneen opettajan johdolla. HUOM! opetustilaan käynti Hiirihaukkatalon kirjaston takaa esikoulun ovesta. ¡Bienvenidos! Tervetuloa mukaan! 46517 ESPANJA
1 B ALKEET
Kansalaisopisto lk 116 KE 17.15-18.45 FM Janne Juutinen 16.9.-9.12. Ilm. 10.9.mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Buenas Migas 1 alusta. Etenemme rauhalliseen tahtiin perussanastoa, rakenteita ja ääntämistä kertaillen sekä uusia taitoja oppien ja harjoitellen. Tunneilla keskeisessä roolissa ovat puhuminen sekä erilaisten keskustelutilanteiden harjoittaminen. ¡Bienvenidos! Tervetuloa mukaan!
46518 ESPANJA
1 JATKUU
Kansalaisopisto lk 108 KE 17.30-19.00 FM Mira Hietala 16.9.-9.12. Ilm. 10.9.mennessä Kurssimaksu 60€ Oppikirjana Fantástico 1 kappaleesta 9 eteenpäin. Kurssi on tarkoitettu noin vuoden espanjaa opiskelleille. Kertaamme jo opittua sanastoa, rakenteita ja ääntämistä sekä opimme ja harjoittelemme uusia taitoja. Puhuminen sekä monipuolisten keskustelutilanteiden harjoittaminen ovat tunneilla keskeisessä roolissa, jotta opitut asiat saadaan heti käyttöön. Rennossa ilmapiirissä opitaan espanjan kielen lisäksi myös espanjankielisten maiden kulttuurista Etelä-Amerikassa asuneen opettajan johdolla.
KIELET
maiden kulttuurista Etelä-Amerikassa asuneen opettajan johdolla. HUOM! opetustilaan käynti Hiirihaukkatalon kirjaston takaa esikoulun ovesta. ¡Bienvenidos! 46520
SENIORIESPANJA 2
Kansalaisopisto lk 220, 2. krs PE 13.30-15.00 FM Janne Juutinen 18.9.-11.12. Ilm. 18.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 2 alusta. Kurssi on tarkoitettu noin vuoden espanjaa lukeneille. Opiskelemme rauhalliseen tahtiin keskeistä sanastoa ja espanjan perusrakenteita käytännön tarpeisiin. Opiskelemme mukavassa ryhmässä ja rennossa ilmapiirissä kokeneen opettajan johdolla. Paljon puheharjoittelua alusta alkaen
46519
46522
Hiirihaukkatalo, TI 18.15-19.45 Hiirihaukkatie 4 15.9.-8.12. Mira Hietala Kurssimaksu 60 € Ilm. 10.9. mennessä Oppikirjana Fantástico 1 kappaleesta 9 eteenpäin. Kurssi on tarkoitettu noin vuoden espanjaa opiskelleille. Kertamme jo opittua sanastoa, rakenteita ja ääntämistä sekä opimme ja harjoittelemme uusia taitoja. Puhuminen sekä monipuolisten keskustelutilanteiden harjoittaminen ovat tunneilla keskeisessä roolissa, jotta opitut asiat saadaan heti käyttöön. Rennossa ilmapiirissä opimme espanjan kielen lisäksi myös espanjankielisten
Hiirihaukkatalo, MA 17.30-19.00 Hiirihaukkatie 4 14.9.-7.12. FM Mira Hietala Kurssimaksu 60 € Ilm. 8.9. mennessä Oppikirjana Fantástico 2 alusta. Kurssi on tarkoitettu noin 1,5 vuotta espanjaa opiskelleille. Jatkamme rennossa ilmapiirissä jo saavutettua kielitaitoa käyttäen sekä uusia asioita harjoitellen; kartutamme sanavarastoa, opimme uusia rakenteita ja ilmaisuja. Tunneilla keskeisessä roolissa ovat puhuminen ja erilaisten keskustelutilanteiden harjoittaminen. Kielen lisäksi tutustumme espanjankielisten maiden kulttuuriin Etelä-Amerikassa asuneen opettajan johdolla. ¡Bienvenidos!
ESPANJA 1 JATKUU KAUKOVAINIOLLA
ESPANJA 2 KAUKOVAINIOLLA
11
KIELET SENIORIESPANJA 3
46525
46535
Kansalaisopisto lk 220, 2. krs TO 11.00-12.30 FM Janne Juutinen 17.9.-10.12. Ilm. 10.9.mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 2 (kpl 9-12). Kurssi on tarkoitettu noin 2 vuotta espanjaa lukeneille. Opiskelemme rauhalliseen tahtiin keskeistä sanastoa ja espanjan perusrakenteita käytännön tarpeisiin kokeneen opettajan johdolla. Paljon puheharjoittelua kokeneen opettajan johdolla. Ilmoittautuminen netissä tai suoraan opintotoimistoomme. Tervetuloa sekä uudet että jatkavat opiskelijat.
46537 ESPANJA
SENIORIESPANJA 2 JATKUU
46527
ESPANJA 2 JATKUU
Kansalaisopisto lk 110 KE 18.15-19.45 FM Mira Hietala 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 2 kappaleesta 5 alkaen. Kurssi on tarkoitettu noin 2 vuotta espanjaa opiskelleille. Jatkamme espanjan opintoja rennossa ilmapiirissä jo saavutettua kielitaitoa käyttäen sekä uusia taitoja harjoitellen; opimme uusia rakenteita ja ilmaisuja sanavarastoa koko ajan laajentuessa. Tunneilla keskeisessä roolissa ovat puhuminen ja erilaisten keskustelutilanteiden harjoittaminen. Kielen lisäksi tutustumme myös espanjan kielisten maiden kulttuuriin Etelä-Amerikassa asuneen opettajan johdolla.
Kansalaisopisto lk 107 KE 13.45-15.15 Zaira Pérez Ruis 16.9.-9.12.2 Ilm. 16.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 3 (kpl 1-4). Tarkoitettu noin 2-3 vuotta espanjaa lukeneille. Opiskelemme rauhalliseen tahtiin keskeistä sanastoa ja espanjan perusrakenteita käytännön tarpeisiin espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Paljon puheharjoittelua alusta alkaen! Tervetuloa sekä uudet että jatkavat opiskelijat! Ilmoittaudu netissä tai suoraan opintotoimistoomme.
3
Kansalaisopisto lk 116 TI 17.30-19.00 Zaira Pérez Ruiz 15.9.-8.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 3 kpl 5-8. Tarkoitettu yli kaksi vuotta espanjaa lukeneille, jotka haluavat opiskella tavoitteellisesti; imperfekti ja preteriti mennyttä aikamuotoa, kielen perusrakenteita ja keskeistä sanastoa. Oppikirjan lisäksi kertailemme kielioppia, laajennamme sanavarastoa ja lisäämme espanjalaisen kulttuurin tuntemusta opettajan laatiman mielenkiintoisen materiaalin parissa. Paljon mukavia puheharjoituksia espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Tervetuloa!
www.vuolleoulu.fi 12
46538
ESPANJA 4
Kansalaisopisto lk 116 KE 19.00-20.30 FM Janne Juutinen 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Buenas Migas 2 Uusi kurssi! Uuden tuoreen oppikirjan kakkososan avulla tutustumme kielioppirakenteisiin perfektistä alkaen, harjoittelemme puhetilanteita ja vahvistamme sanavarastoa. Kurssi sopii myös erittäin hyvin kertaukseksi espanjaa muualla aikaisemmin opiskelleille, esimerkiksi Fantástico- tai Entre Amigos-sarjaa vuoden pari lukeneille. 46540
SENIORIESPANJA 4 KESKUSTASSA
Keskustan palvelukeskus, MA 14.00-15.30 Nummikatu 24 14.9.-7.12. Zaira Pérez Ruiz Kurssimaksu 60 € Ilm. 7.9. viimeistään Oppikirjana Acciòn 2, jatkaen kappaleesta 7 (tekstikirja ja tehtäväkirja). Tarkoitettu espanjaa neljä vuotta lukeneille. Opiskelemme rauhalliseen tahtiin espanjan perusrakenteita ja keskeistä sanastoa arkipäivän tarpeisiin, espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Oppikirja Acciòn 2 kattaa n. 2-3 vuoden espanjan opinnot. Ilmoittaudu netissä tai 1. tunnilla opettajalle. Uudetkin opiskelijat rohkeasti mukaan!
KIELET
ESPANJA 4 - FANTÁSTICO 4 JATKUU 46840
Kansalaisopisto lk 107 TO 19.15-20.45 Zaira Pérez Ruiz 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Fantástico 4 (kpl 9-12). Tarkoitettu kolme tai neljä vuotta espanjaa lukeneille. Opiskelemme keskeisiä asioita: subjunktiivi muodot, sanastoa ja espanjan perusrakenteita käytännön tarpeisiin. Oppikirjan lisäksi kertailemme kielioppia, laajennamme sanavarastoa ja lisäämme espanjalaisen kulttuurin tuntemusta opettajan laatiman mielenkiintoisen materiaalin parissa. Paljon mukavia puheharjoituksia espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Tervetuloa sekä uudet että jatkavat opiskelijat.
ITALIA 47510
ITALIA 1
Kansalaisopisto lk 119 TI 19.00-20.30 Satu Perttunen 15.9.-8.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Espresso 1 alusta. Kurssilla käydään läpi puhekieltä arki- ja matkailusanastoa sekä italian kielen perusrakenteita. Tervetuloa mukaan! 47610
ITALIA 2
Kansalaisopisto lk 119 TI 17.00-18.30 Huk Satu Perttunen 15.9.-8.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Espresso 1, kappaleesta 7 loppuun. Opiske-
lemme käytännön puhekieltä arkielämän ja matkailun tilanteissa ja italian perusrakenteita. Tervetuloa opiskelemaan italiaa!
MUUT KIELET 49510
NYKYHEPREAN ALKEISRYHMÄ
Kansalaisopisto lk 107 MA 17.15-18.45 Anja Röpelinen 14.9.-7.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Mesilla 2, sivulta 42 . Kurssilla opiskellaan perusrakenteita ja käytännön kieltä lukien, kirjoittaen, puhellen ja laulellen. Opiskelun tukena käytetään opettajan laatimaa monipuolista lisämateriaalia. Ryhmässä ollaan vielä niin alkeissa ja oppimateriaali on sen tyyppistä, että mukaan voi tulla, vaikka aloittaisi opiskelun vasta nyt. Kertaamme aakkoset alussa ja muutenkin kokenut opettaja tukee aineiston avulla mahdollisia uusia opiskelijoita alkuun pääsyssä. Niin, että tervetuloa niin jatkavat kuin uudetkin opiskelijat! 49520
NYKYHEPREA 2 JATKUU
Kansalaisopisto lk 107 MA 19.00-20.45 Anja Röpelinen 14.9.-7.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Kurssilla jatketaan muun aineiston ohella oppikirjaa PEALPE UVICHTAV sivulta 170. Ryhmään ovat tervetulleita muutaman vuoden hepreaa opiskelleet.
49700
JAPANI 1
49750
JAPANI 2
Kansalaisopisto lk 113 TO 19.00-20.30 Erika Takahashi 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Kurssi sopii japanin opiskelun aloittelijoille, myös sellaisille, joilla ei ole aiempaa kokemusta japanin opiskelusta. Kurssilla perehdytään tervehdyksiin, käytännöllisiin sanontoihin ja perusmerkkeihin (hiragana-merkkeihin). Oppikirjana käytetään Takako Karppisen Japanin kielen alkeet 1 ( Finn Lectura). Syntyperäinen japanilainen opettaja kertoo myös kulttuurista ja elämästä Japanissa. Tervetuloa! Kansalaisopisto lk 113 TO 17.15-18.45 Erika Takahashi 17.9.-10.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Kurssi sopii japanin opiskelua noin vuoden harrastaneille. Kurssilla perehdytään tervehdyksiin, käytännöllisiin sanontoihin ja perusmerkkeihin (katakana-merkkeihin). Oppikirjana käytetään Takako Karppisen Japanin kielen alkeet 1 ( Finn Lectura), Syntyperäinen japanilainen opettaja kertoo myös kulttuurista ja elämästä Japanissa. Tervetuloa!
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. 13
KIELET 49780 KIINA
1
Kansalaisopisto lk 107 KE 17.00-18.30 Corrina Hsiao-Fen Tsai 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana käytämme Zou Ba, kiinan alkeet, Sanoma Pro Oy. Harjoitamme kaikkia kielen osa-alueita; erityisesti painottaen kuuntelua ja puhumista. Sanastoa kartutamme mielenkiintoisilla vuorovaikutteisilla harjoituksilla. Opetuskielenä englanti. Opettaja puhuu myös hieman suomea. This course is designed for beginners with minimal knowledge of Mandarin Chinese. The aim of this course is to help students acquire and develop basic Mandarin language skills especially listening and speaking and the Chinese phonics—pinyin system. The topics covered are self-introduction, numbers, time (hours, days, dates, and months), family, shopping, daily routine activities, weather, color, clothes, high frequency verbs and hobbies. The language of instruction is mainly in English and partially in Finnish. 49800
PORTUGALI 1
Kansalaisopisto lk 119 KE 17.00-18.30 HuK Satu Perttunen 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Oppikirjana Ana Tavares: Português XXI Nivel 1, Lidel. Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille tai jo hieman portugalia osaaville kielen kertailuun. Opiskelemme portugalin perusrakenteita ja keskeistä sanastoa käytännön tilanteiden avulla. Portugalin- ja brasilianportugalin pääasialliset erot otetaan huomioon. 14
49850
PORTUGALI 3
Kansalaisopisto lk 119 KE 19.00-20.30 HuK Satu Perttunen 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Português XXI Nivel 2, Lidel. Kurssi sopii noin vuoden, pari vuotta kieltä opiskelleille. Portugalin- ja brasilianportugalin pääasialliset erot otetaan huomioon.
49860
NORJA 1 ALKEISKURSSI
Kansalaisopisto lk 119 TI 16.30-18.00 Hege Tuedt 15.9.-15.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 60 € Norjan kielen alkeet käyttäen kirjaa Brillefient (Finn Lectura). Uusi alkeiskirja vie lukijan arkipäivän keskustelutilanteisiin ja opettaa samalla norjan kielen peruskieliopin. Norjaa äidinkielenään puhuva opettaja tuo lisäväriä alkeiskurssille kertomalla Norjan kulttuurista. Opetus tapahtuu englannin kielellä. Opettaja puhuu myös hieman suomea. The basics of Norwegian using the textbook Brillefient ( Finn Lectura). The book takes the reader into everyday conversations and at the same time teaches Norwegian grammar. The native teacher brings extra color to the course by telling about Norwegian culture. The teaching is in English, but the teacher also speaks a little bit of Finnish.
Toteuta unelmasi – Unohtumaton matka kieltä puhuen ja opiskellen Liity Vuolle-opiston kokoamaan matkaseurueeseen ja koe intensiivinen kielikurssimatka keväällä 2016. Ensimmäisten matkojen hyvän palautteen rohkaisemana jatkamme yhteistyötä kielikurssimatkajärjestäjän kanssa. Ryhmien mukaan lähtee oma opettajamme. Kohdemaina ovat Espanja ja Englanti. Kaikille avoimet infotilaisuudet järjestetään kevätlukukauden alussa ja matkat touko-kesäkuussa. Tervetuloa!
KUVATAITEET 22500
TAIDE- JA CROQUISPIIRUSTUS 1-2
Opisto taideluokka MA 18.00-20.30 Pekka Homanen 21.9.-16.11. Ilm. 14.9. mennessä Kurssimaksu 88 € Kurssilla tutustutaan piirtämisen välineisiin, harjoitellaan valöörien ja muotojen tutkimista käyttäen eril. objekteja, esine-kompositioita ja ELÄVÄÄ MALLIA. Ota mukaan piirustuslehtiö (A4), lyijykynä ja pyyhekumi. 22502
PIIRUSTUKSEN LYHYTKURSSI 1-2
Opisto taideluokka TO 18.00-20.30 Pekka Homanen 1.10.-26.11. Ilm. 24.9. mennessä Kurssimaksu 61 € Kurssilla käydään läpi piirtämiseen liittyviä perusasioita, havaintoon perustuvan piirtämisen kautta. Piirrämme esineitä ja asioita eri tekniikoin. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla mukaan: maalarinteippirulla, piirustuspaperi A3, lyijykynä, pyyhekumi ja teroitin. Kurssi sopii aloittelijoille sekä jonkin verran harrastaneille. Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaille 5 € alennus kurssimaksusta.
22600
AAMUPÄIVÄN ÖLJYVÄRIMAALAUS
Opisto taideluokka TI 10.00-12.30 Kirsi Tervo 8.9.-1.12. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 85 € Ryhmä on avoin kaikille öljyvärimaalauksesta kiinnostuneille. Aloittelevat maalarit saavat tiedot hankittavista maalausvälineistä netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opintotoimistosta. Tarvittaessa myös opettajalta puh. 041 433 8223. 22601
ILTAPÄIVÄN ÖLJYVÄRIMAALAUS
Opisto taideluokka KE 15.00-17.30 Kirsi Tervo 9.9.-2.12. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 85 € Kurssilla tutustutaan öljyvärimaalauksen materiaaleihin ja tekniikoihin, sekä opiskellaan väriopin ja sommittelun keskeisiä asioita. Aloittelevat maalarit saavat tiedot hankittavista maalausvälineistä netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opintotoimistosta. Tarvittaessa myös opettajalta puh. 041 433 8223. 22602
TAIDE JA TAITO
22603
ÖLJYVÄRIMAALAUS 3
22604
SENIORIMAALAUSPIIRI
Opisto taideluokka TI 18.00-20.30 Kirsi Tervo 8.9.-1.12. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu 85 € Ryhmä on tarkoitettu kaikille öljyvärimaalauksen perustiedot ja -taidot omaaville. Lisätiedot tarvittaessa opettajalta puh. 041 433 8223. Opisto Taideluokka TO 10.00-12.30 Kirsi Tervo 17.9.-12.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 61 € Opintosetelikurssi. Eläkkeellä oleville ja 63-vuotta täyttäneille kurssihinta 37 €, jolloin ilmoittautuminen opintotoimistoon. Aloita uusi harrastus tai tule täydentämään taitojasi kannustavaan ja inspiroivaan ilmapiiriin. Kurssi sopii kaikille akvarelli-, akryyli- tai öljyvärimaalauksesta kiinnostuneille. Maalaustyön ohessa opiskellaan myös sommittelua, värioppia ja materiaalitietoutta. Aloittelevat maalarit saavat tiedon hankittavista maalausvälineistä netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opintotoimistosta. Tarvittaessa myös opettajalta 041 433 8223.
ÖLJYVÄRIMAALAUS 1-2
Opisto taideluokka Kirsi Tervo Ilm. 2.9. mennessä Ks. sisältö kurssi 22601.
KE 18.00-20.30 9.9.-2.12. Kurssimaksu 85 € 15
TAIDE JA TAITO 22801
IKONIMAALAUSKURSSI 2-3
Opisto lk 130 TO 18.00-21.00 Marja Sarkkinen 10.9.-3.12. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu116 € Ryhmä on tarkoitettu jo jonkin aikaa ikoninmaalausta harrastaneille. 22605
LAUANTAIN ÖLJYVÄRIMAALAUS
Opisto taideluokka LA 10.00-15.00 Helena Kankaansyrjä 12.9.-21.11. Ilm. 4.9. mennessä Kurssimaksu 85 € Ryhmä on tarkoitettu kaikille öljyvärimaalauksesta kiinnostuneille. Aloittelevat maalarit saavat tiedot hankittavista maalausvälineistä netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opintotoimistosta. Tarvittaessa myös opettajalta puh. 050 567 7493. Kurssipäivät:12.9., 26.9., 10.10., 17.10., 7.11., 21.11. 22700
AKVARELLIMAALAUS 1
Opisto taideluokka PE 18.00-21.00 Päivi Pussila LA 10.00-15.00 18.9.-3.10. Ilm. 11.9. mennessä Kurssimaksu 51 € Kurssi sopii aloittelijoille. Maalaamme esineitä ja asioita. Harjoitetaan akvarellimaalauksen perusasioita, materiaalin ja tekniikan hallintaa erilaisten harjoitusten kautta. Materiaali-infoa saat netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opintotoimistosta. Kurssipäivät: 18.9., 19.9., 2.10., 3.10. 16
22802
IKONIMAALAUSKURSSI 2
Opisto lk 130 Marja Sarkkinen Ilm. 31.8. mennessä Ks. sisältö kurssi 22801.
MA 18.00-21.00 7.9.-30.11. Kurssimaksu116 €
23901
HIIRIHAUKKATALON VALOKUVAUSKURSSI 1 B
Hiirihaukkatalo, TI 18.00-20.30 Hiirihaukkatie 4 8.9.-1.12. Jussi Tuokkola Kurssimaksu 90 € Ilm. 1.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Aihealueina ovat: valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet. Oma digitaalinen järjestelmäkamera välttämätön. Tarkemmat tiedot opetuksen sisällöstä saat netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opettajalta ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 23902
KUVALLINEN VIESTINTÄ 23900 VALOKUVAUSKURSSI 1A
Opisto lk 120 MA 18.00-20.30 Jussi Tuokkola 7.9.-30.11. Ilm. 31.8. mennessä Kurssimaksu 90 € Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Aihealueina ovat: valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet. Oma digitaalinen järjestelmäkamera välttämätön. Kurssilla keskitymme luomaan kuvat itse ilman automatiikkaa, jolloin pääsemme haluamaamme lopputulokseen tekniikan, sommittelun ja valonmittauksen ymmärtämisen kautta.
VALOKUVAUSKURSSI 1 C
Opisto lk 120 TO 18.00-20.30 Jaakko Alatalo 10.9.-3.12. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu 90 € Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Aihealueina ovat: valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet. Oma digitaalinen järjestelmäkamera välttämätön. Lisätietoja kurssista saat netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai ensimmäisellä kokoontumiskerralla opettajalta..
23906
VALOKUVAUSKURSSI 2-3
Opisto lk 120 KE 18.00-20.30 Jussi Tuokkola 9.9.-2.12. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 90 € Kurssi on tarkoitettu valokuvauksen perusteet omaaville. Oma järjestelmäkamera välttämätön. Lisätiedot kurssista netti-ilmoittautumisen yhteydessä kohdasta: Lisätiedot tai opettajalta ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 23907
VALOKUVAUSKURSSI 3
Opisto lk 120 TI 18.00-20.30 Juha Korhonen 8.9.-1.12. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu 90 € Kurssi on tarkoitettu useamman vuoden valokuvausta harrastaneille. 23908
LUOVA KUVANKÄSITTELY
Opisto lk 120 PE 18.00-21.00 Jussi Tuokkola LA 10.00-15.00 9.10.-7.11. Ilm. 1.10. mennessä Kurssimaksu 56 € Kurssi on tarkoitettu valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet omaaville. Kuvista teoksiksi. Kurssilla perehdytään Photoshopin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Mm. työkalujen monikäyttöisyys, Layerit, Digitaalinen työnkulku ja lisäksi teemat: tunnin työ minuutissa oikeilla siirroilla. Kurssipäivät: pe 9.-10.10. ja 6.-7.11.
KERAMIIKKA JA POSLIININMAALAUS 24501
KERAMIIKKA /MOSAIKKI 1-2 A
TAIDE JA TAITO
sittelytaidot lasilaatuineen. Tarvittaessa kurssilaisten kesken tehdään tarviketilauksia. Kaikki innokkaat lasiharrastajat mukaan - uudet ja vanhat! Kokoonnumme kerran viikossa perjantaisin.
Opisto lk 136 Keramiikka TO 15.00-17.30 Pirjo Hanni 10.9.-3.12. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu 90 € Kurssilla opetellaan keramiikan perustekniikoita. Mahd. dreijan käyttöön. Materiaalin voit ostaa opettajalta kurssipaikalta. Edellä mainitun lisäksi, kurssilla voit tehdä myös mosaiikkitöitä.
30520
LASITYÖT/ILTAKURSSI A
30530
LASIN LUMOISSA
24502
Kansalaisopisto lk 132 PE 17.15-20.30 Jaana Teeri LA-SU 10-15.00 20.11.-29.11. Ilm. 13.11. mennessä Kurssimaksu 75 € Lasin lumoissa viihdytään kahden viikonlopun intensiivikurssilla. Aloittelijoille on varattu työskentelymateriaalia ja -välineitä. Aiemmin harrastaneet voivat tilata haluamaansa materiaalia ennakkoon, yhteys opettajaan 13.11. mennessä p. 044 262 7445 tai jaanateeri@ gmail.com. Kurssilla voit valmistaa sekä koruja että koriste- ja käyttöesineitä tiffany- tai sulatustekniikalla. Aloittavien harrastajien kanssa käydään läpi lasinkäsittelytaidot lasilaatuineen. Kokoontumiset pe 20.11. klo 17.15, la 21.11. klo 10, pe 27.11. klo 17.15 ja la-su 28.29.11. klo 10. Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaille 5 € alennus kurssimaksusta.
KERAMIIKKA/MOSAIKKI 1-2 B Opisto lk 136 Keramiikka Pirjo Hanni Ilm. 3.9. mennessä Ks. sisältö kurssi 24501.
TO 18.00-20.30 10.9.-3.12. Kurssimaksu 90 €
LASITYÖT 30510
LASITYÖT/PÄIVÄKURSSI A
Kansalaisopisto lk 132 PE 12.45-16.00 Jaana Teeri 11.9.-16.10. Ilm. 4.9. mennessä Kurssimaksu 70 € Kurssin aikana voit toteuttaa Tiffany- ja sulatustekniikalla koruja, koriste-esineitä ja muottiin sulatuksia. Aloittavien harrastajien kanssa käydään läpi lasinkä-
Kansalaisopisto lk 132 PE 17.15-20.30 Jaana Teeri 11.9.-16.10. Ilm. 4.9. mennessä Kurssimaksu 70 € Sisältö ks. kurssi 30510. Kokoontumiset kerran viikossa perjantaisin.
17
TAIDE JA TAITO KORUT 31510
LUSIKKAKORUT
Kansalaisopisto lk 132 TO 17.00-20.45 Leila Ronkainen 24.9.-8.10. Ilm. 17.9. mennessä Kurssimaksu 48 € Onko hopea- tai alpakkalusikkasi käyttämätön? Saat sen uudelleen käyttöön valmistamalla siitä esim. riipuksen, sormuksen, korviksen tai rannekorun. 31520
EMALOITU HOPEASAVIKORU JA PUNOTUT KETJUT
Kansalaisopisto lk 132 TO 17.00-20.45 Leila Ronkainen 15.10.-19.11. Ilm. 8.10. mennessä Kurssimaksu 77 € Kurssilla pääset tutustumaan hopeasaveen, emalointiin ja ketjujen punontaan. Ensimmäisellä kokoontumisella teemme hopeasavitilauksen ja aloitamme ketjujen punonnan. Halutessasi voit keskittyä pelkästään ketjujen punontaan. Hopealanka on ostettavissa ohjaajalta. 31550P
KORUJA HOPEALANGASTA JA -LEVYSTÄ MUOTOILLEN A
Kansalaisopisto lk 130 PE 17.00-20.45 Leila Ronkainen LA-SU 10-15.00 25.9.-27.9. Ilm. 18.9. mennessä Kurssimaksu 58 € Kurssilla voi valmistaa nk. avolenkkiketjua, koruja pal18
mikoimalla, punomalla, ”kutomalla” ja virkkaamalla sekä muotoilemalla levystä osia ketjuihin ja riipuksia. Materiaalin kurssilla tehtäviin koruihin voi ostaa ohjaajalta. Mukaan voit ottaa reiällisiä lasi- ja kivihelmiä ja hopea- ja alpakkalusikoita. 31560P
KORUJA HOPEALANGASTA JA -LEVYSTÄ MUOTOILLEN B
Kansalaisopisto lk 130 PE 17.00-20.45 Leila Ronkainen LA-SU 10-15.00 9.10.-11.10. Ilm. 2.10. mennessä Kurssimaksu 58 € Sisältö ks. kurssi 31550P.
VERHOILU 32530
HUONEKALUJEN VERHOILU A
Kansalaisopisto lk 140 TI 17.00-20.00 Laura Kokko LA-SU 10-15.45 8.9.-13.10. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu112 € Anna sohvallesi/tuolillesi uusi elämä. Laita rohkeasti omat kädet töihin. Voit tehdä sen turvallisin mielin ja oikein ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Lisätietoja antaa Laura Kokko puh. 0400 359 712. Kokoontumiset tiistaisin 8.9., 15.9., 22.9., 29.9., 6.10., 13.10. ja la-su 26.-27.9.
32531
HUONEKALUJEN VERHOILU B
Kansalaisopisto lk 140 TI 17.00-20.00 Laura Kokko LA-SU 10-15.45 27.10.-1.12. Ilm. 16.10. mennessä Kurssimaksu112 € Anna sohvallesi/tuolillesi uusi elämä. Laita rohkeasti omat kädet töihin. Voit tehdä sen turvallisin mielin ja oikein ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Lisätietoja antaa Laura Kokko puh. 0400 359 712. Kokoontumiset tiistaisin 27.10., 3.11., 10.11., 17.11., 24.11., 1.12. ja la-su 28.-29.11.
PUUTYÖT 33510
PUUTYÖT
Kansalaisopisto puutyöluokka KE 17.45-21.00 Kalle Rankka 16.9.-2.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu135 € Tule valmistamaan puutöitä oman valintasi mukaan! Harrastuksensa aloittavia opastetaan koneiden käytössä ja materiaalien valinnassa. Kurssille otetaan vain 10 opiskelijaa, mikä mahdollistaa henkilökohtaisen ohjauksen ja teknisten ratkaisujen miettimisen yhdessä opettajan kanssa. Käytämme etupäässä kotimaisia puulajeja, joita voi joko itse hankkia tai ostaa opistolta. Olemme varanneet myytäväksi puusepänkuivaa mäntyä ja koivua.
PERHOKALASTUS
OMPELU/SOVELLETTU OMPELU
38510
OMPELUKURSSI MAAHANMUUTTAJANAISILLE 35510
PERHOKERHO
Kansalaisopisto lk 132 ja 138 KE 17.45-21.00 Sami Pirilä 9.9.-2.12. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 45 € Perhokerho on tarkoitettu hieman pidemmälle ehtineille perhokalastajille ja perhonsitojille, jotka ovat jo käyneet Oulun kansalaisopiston perhokursseja. Kerhoillat ovat monipuolisia: sidotaan perhoja, esitellään kalapaikkoja, käsitellään perhokalastuksen välinetietoa ja tekniikoita, katsotaan perho-ohjelmia, ja perehdytään vaikkapa vavanrakennukseen. Illoissa voi käydä esitelmöitsijöitä, ja voidaan suunnitella myös kesän kalareissuja. Tarkoituksena on jatkaa mukavassa porukassa ja pitää huoli, että harrastustaidot pysyvät ja paranevat. Kokoontumiset noin kerran kuussa: 9.9., 7.10., 11.11.ja 2.12. Huomaathan perhokalastuskurssin sivulta 63!
Kansalaisopisto lk 138 TO 17.00-19.30 Anna Korpi 17.9.-26.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 20 € Ompelun alkeiskurssi. Tutustutan ompelukoneen käyttöön. Aloitetaan hameen ompelulla: opiskellaan kaavan käyttöä, leikkaamista, ompelua, sovittamista jne. Tuo oma kangasmateriaali. Opistolla pieniä kangaspaloja alkuvaiheen harjoitteluun. Opetuskieli on suomi. Opintosetelikurssi maahanmuuttajille. Ei opetusta 22.10. Ilmoittautuminen Arunalle p. 0414331414. Ei nettiilmoittautumista. 38520
KÄSITYÖTAIDOILLA HYVÄÄ TARVITSEVILLE
Kansalaisopisto lk 138 MA 13.00-14.30 Anna Korpi 14.9.-23.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu 25 € Tekstiilimateriaaleista tehty tuote on parhaimmillaan
TAIDE JA TAITO
lämpöä, turvallisuuden tunnetta ja hyvää mieltä tuottava. Se saattaa jopa edistää parantumista. Tule tekemään hyvää käsillä toisten iloksi! Avustuskohteita aiemmin ovat olleet mm. vanhainkodit, ensi- ja turvakodit, Oys lasten- ja syöpäosasto sekä Hope ry. Lasten tarpeisiin on lähetetty mm. neuleita useisiin ulkomaisiin kohteisiin. Syksyn aikana ommellaan kestovaippoja, lastenvaatteita, vuodevaatteita, neulotaan, virkataan jne. Opettaja on tuntien alussa ohjaamassa 1,5 tuntia. Opintosetelihinnalla eläkkeellä oleville, senioreille 63 v. ja työttömille. Muille kurssin hinta on 56 euroa. Viikolla 43 ei opetusta. Ilmoittautuminen opintotoimistoon. 39500
LÄNSISUOMALAISEN NAISEN JUHLAPÄÄHINE/TYKKIMYSSY
Kansalaisopisto lk 138 KE 17.30-20.30 Leena Korpi 12.8.-26.8. Ilm. 5.8. mennessä Kurssimaksu 31 € 12.8. paneudutaan myssyjen ja tykkipitsien materiaaleihin ja näytetään paperipohjan valmistus. Kurssi antaa valmiudet paperipohjan valmistukseen itsenäisesti, mutta sen saa ostaa myös opettajalta. 19.8. laitetaan kirjottavien myssyjen kirjonnat alulle. Yleismyssyn tekevät voivat ommella silkkipäällisen sauman ja rusetin. 26.8. ommellaan myssyjä ja annetaan ohjeita kotona tekemistä varten. Myssyt ja kirjonnat ovat yleensä suuritöisiä, eivätkä tule näin lyhyessä ajassa valmiiksi, mutta ompelutekniikan voi nähdä yleismyssyä valmistettaessa. Myssyn tekemistä voi jatkaa myös kansallispukukursseilla. 19
TAIDE JA TAITO 39510
KANSALLISPUVUN VALMISTAMINEN/päiväryhmä
Kansalaisopisto lk 130 TI 14.00-17.00 Leena Korpi 15.9.-1.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 47 € Kurssi sopii niille, jotka haluavat lisätä kansallispukutietouttaan, joilla on puku kesken tai se vaatii kunnostamista ja täydentämistä. Kurssikokoontumiset kerran kuukaudessa. 15.9. perehdytään kansallispukujen paitojen erityispiirteisiin. 20.10. perehdytään kansallispukujen hameiden erityispiirteisiin. 10.11. perehdytään kansallispukujen liivien erityispiirteisiin. Viimeisellä kurssikerralla 1.12. ja myös jokaisen kurssikerran yleisen osion jälkeen varataan aikaa yksilöllisempään opastukseen.
TAIDETARVIKKEET PEKKALASTA Parhaat välineet ja värit harrastajalle ja ammattilaiselle! Öljyvärit Akryylivärit Maalausaineet Siveltimet Maalauspohjat Paperit Muut tarvikkeet
39520
KANSALLISPUVUN VALMISTAMINEN/iltaryhmä
Kansalaisopisto lk 130 KE 17.30-20.30 Leena Korpi 16.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 81 € Valmistetaan kansallispuvun eri osia, kunnostetaan ja täydennetään vanhoja pukuja. Ensimmäisellä kurssikerralla perehdytään kansallispukujen erityispiirteisiin ja materiaaleihin. Kurssi-illat ovat joka toinen viikko säännöllisesti 16.9.- 9.12. välillä.
Kaikki MAIMERI-tuotteet !
y Liit
Tarjoukset etuasiakkaille 17.8.-30.9.2015
Lisäksi paljon muita tarjouksia!
Kaikki alan palvelut vuodesta 1969
20
-25%
Kan sank a tu 53, OULU Ark 8-18 La 10-14 (08) 5623 800 info@kehyspekkala.fi www.kehyspekkala.fi
Syyslukukauden musiikinopetus alkaa pääsääntöisesti 7.9. Suurin osa aikuisten musiikinopetuksesta järjestetään koko lukuvuoden kestävissä opintoryhmissä, kuoroissa ja orkestereissa. Aikuisten laulun- ja soitonopetuksessa entiset oppilaat jatkavat taitojensa kehittämistä. Uusia opiskelijoita voidaan ottaa vain mahdollisesti vapautuneille paikoille. Uudet oppilaat voivat ilmoittautua kullekin kurssille jonoon varapaikoille netissä tai opintotoimistoon. Vapautuneet paikat täytetään arpomalla 27.8., jonka jälkeen varapaikoilta päässeet suorittavat kurssimaksun. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyvät kunkin kurssin kohdalta. Huomioithan uudet hintamme: aikuisten henkilökohtainen lauluntai soitonopetus (30 minuuttia joka toinen viikko) 115 € syyslukukausi ja 135 € kevätlukukausi. Maksettu kurssimaksu on edellytys laulu- ja instrumenttiopinnoille kaikissa musiikin alueen ryhmissä. Useimmissa kuoroissa ja orkestereissa opiston kurssimaksun lisäksi voi olla kuoron oma laulu/soittokausimaksu. Varmista asia ennen sitoutumista kuoron tai orkesterin toimintaan. Ei musiikinopetusta syyslomaviikolla 43. Lisätietoja musiikinopetuksesta antaa Seija Juntunen 12.-31.8. arkiaamupäivisin p. 040 7026587, muulloin yhteys sähköpostilla seija.juntunen@vuolleoulu.fi. Ma 31.8. alkaen tiedustelut puhelimitse ma 12-13, muulloin sähköpostitse.
10511 POPJAZZ-LAULU
B
Kansalaisopisto lk 220, 2. krs TI 16.00-19.00 Maria Iivonen 8.9.-1.12. Kurssimaksu115 € Nuorille (n. 12-16 vuotiaille) ja aikuisille suunnattua laulun ja äänenkäytön opetusta pop/rock/jazz- tyylillä ja - ohjelmistolla. Opetus on henkilökohtaista opetusta 6 x 30 minuuttia joka toinen viikko + yksi yhteinen kerta. Uusien oppilaiden ilmoittautuminen viimeistään 26.8. jonoon varasijoille. Uudet oppilaat arvotaan 27.8. 10512 POPJAZZ-LAULU
C
Kansalaisopisto lk 220, 2. krs TO 16.15-19.15 Kati Hyvönen 10.9.-3.12. Kurssimaksu115 € Sisältö kuten kurssilla 10511. 10513 POPJAZZ-LAULU
D PE 16.00-19.00 Toimipaikka avoin 11.9.-4.12. Opettaja Kurssimaksu115 € ilmoitetaan myöhemmin Sisältö kuten kurssilla 10511. 10520
YKSINLAULU 1 A
Merikosken koulu TI 15.45-20.30 Itäkangastie 9 1.9.-1.12. Sinikka Kuismin Kurssimaksu115 € Opetus on henkilökohtaista opetusta 30 min joka toinen viikko. Opetuskertoja on 6/syyslukukausi/oppilas + yksi yhteinen kerta. Opetus sisältää erilaisia äänenkäytön
MUSIIKKI
harjoituksia sekä laulamista. Ohjelmisto joko klassista tai kevyttä (iskelmä, ei pop/jazz/rock). Uudet oppilaat voivat ilmoittautua jonoon varasijoille 26.8. mennessä. Mahdollisesti vapautuvat täytetään arvonnan kautta 27.8. Arvonnassa opiskelupaikan saaneet oppilaat suorittavat kurssimaksun heti kun paikka on varmistunut. Ei opetusta viikolla 43. 10521
YKSINLAULU 1 B
10540
LAULATTAAKO? –RYHMÄ
Kansalaisopisto lk 114 MA, KE tai TO Seija Juntunen 10.9.-3.12. Kurssimaksu115 € Kuten yksinlaulu 1A, mutta laulutunti voi olla ma, ke tai to. Kansalaisopisto lk 220, 2. krs TO 17.30-18.45 Kati Hyvönen 10.9.-3.12. Kurssimaksu 65 € Aikuinen, kiinnostaako sinua ryhmässä laulaminen? Et ole kuitenkaan vielä valmis sitoutumaan kuoroon, vaan haluat laulaa pienemmässä porukassa. Ryhmässä etsitään vapaata ja rentoa äänenkäyttöä, tehdään erilaisia ääniharjoituksia ja lauletaan yhdessä monenlaista ohjelmistoa (mm suosittuja pop-biisejä). Ryhmään osallistujat voivat vaikuttaa laulettavaan ohjelmistoon. Tule rohkeasti mukaan laulamaan. Lasten ja nuorten laulunopetus löytyy sivulta 27. 21
MUSIIKKI KUOROT 11501
OPISTON NAISKUORO MERIKOSKEN LAULU
Maikkulan kappeli KE 18.00-20.15 Kangaskontiontie 9 10.9.-2.12. Marita Kaakinen Kurssimaksu 50 € Merikosken laulu on nuorekas, maineikas ja tavoitteellinen naiskuoro. Kuoro on osallistunut useisiin kilpailuihin ja kuorotapahtumiin ja herättänyt niissä ihastusta sekä saavuttanut useita palkintosijoja. Kuoro valmistautuu syksyllä 2015 kuorokilpailuun. Uusia laulajia otetaan vasta tammikuussa. Kuoron toimintaan ja suunnitelmiin voi tutustua myös osoitteessa www.merikoskenlaulu. net. Huom! Kurssimaksun lisäksi kuorolla on oma jäsenmaksu. Tiedustelut puheenjohtaja@merikoskenlaulu. net tai puh 044 761 6121 (Tiina Saukkoriipi-Haapala). 11502
VIIHDELAULUYHTYE COCKTAIL CATS
Kansalaisopisto lk 217, 2. krs KE 18.15-20.00 Enni-Maria Mäkelä 9.9.-2.12. Kurssimaksu 66 € Syksyllä 2011 muodostettu naislauluyhtye, joka laulaa kevyttä ohjelmistoa (esimerkiksi poppia, groovea, viihdejazzia tms.) äänissä muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Tarvittaessa lauluyhtyeeseen otetaan mukaan sopivia laulajia. Koelaulu ke 9.9. klo 17.0018.00 luokassa 217, varaa aika. Valitse koelaulukappale 22
(mielellään englanninkielinen pop/jazztyylinen kappale ja ota nuotit mukaan) Tiedustelut ja ajanvaraus koelauluun sähköpostitse ennimaria.makela@gmail.com 11510
ONMKY:N MIESLAULAJAT
NMKY, Raatintie 7 TI 18.30-20.45 Ahti Sepp 8.9.-30.11. Kurssimaksu 45 € ONMKY:n Mieslaulajat on v. 1952 perustettu perinteikäs Sulasolin jäsenkuoro. Kuoron ohjelmisto koostuu hengellisestä, perinteisestä ja viihteellisestä mieskuoromusiikista. Kuoro ottaa uusia laulajia kaikkiin ääniin. Koelaulut harjoitusten yhteydessä. Lisätietoja: pj Erkki Koskela, ejkoskela@gmail.com, puh. 040 501 2992 tai Ahti Sepp puh 040 589 0352. Kuoron toimintaan voit tutustua myös kuoron kotisivuilla http://ml.onmky.fi
11520
OPISTON SEKAKUORO OULUN LAULU
Oulun suomalainen MA 17.00-19.30 yhteiskoulu, Maunonkatu 1 7.9.-30.11. Kristian Heberg Kurssimaksu 45 € Vuonna 1921 perustetun sekakuoro Oulun Laulun ohjelmisto koostuu perinteisen ja hengellisen kuoromusiikin ohella myös uudemmasta kirkkomusiikista sekä kevyemmästä, ikivihreästä laulelmamusiikista. Kuoroon otetaan laulajia kaikkiin ääniin. Uudet laulajat voivat ilmoittautua ensimmäisillä harjoituskerroilla. Tervetuloa mukaan! Tiedustelut puheenjohtaja Marjatta Hyvärinen puh. 050-3776421, marjatta.hyvar@gmail.com tai taiteellinen johtaja Kristian Heberg, kristian.heberg@ gmail.com. Kuoron kotisivu: www.oulunlaulu.fi 11521
Ja rokki soiOPISTON ROKKIKUORO
Merikosken koulu MA 18.00-20.30 Itäkangastie 9 7.9.-30.11. Ida-Katharina Lindell Kurssimaksu 45 € Syksyllä 2008 aloittanut, perinteistä kuoromusiikkia kevyempään ja rokkaavampaan ohjelmistoon (pop, rock ja iskelmä) keskittyvä kuoro. Kuoroon otetaan uusia mieslaulajia kumpaankin stemmaan. Jonkinlainen laulu- tai kuorokokemus suotavaa. Tiedustelut: tritona86@gmail.com
MUSIIKKI
11530
12522
Heinätorin srk-talo KE 12.45-14.15 Aleksanterinkatu 71 2.9.-25.11. Seija Väärälä Kurssimaksu 45 € Oletko kuorolaulusta kiinnostunut senioriopettaja? Tervetuloa laulamaan joukkoon iloiseen! Kaikkiin neljään ääneen otetaan uusia laulajia, ja varsinkin miesäänet ovat erittäin tervetulleita. Tiedustelut Sulo Lehto puh. 050 537 7836 ja Seija Väärälä puh. 050 514 2372 .
Luokka ilmoitetaan TI 18.30-20.00 myöhemmin 15.9.-24.11. Eeva-Kaisa Kohonen Kurssimaksu 35 € Syksyllä 2013 aloittanut lauluryhmä. Ryhmässä tutustutaan kansanlauluihin Suomesta, muualta Euroopasta ja välillä kauempaakin. Tarkoituksena on harjoitella ohjelmistoa Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleille kesällä 2016. Laulamme rennolla meiningillä omaksi iloksemme. Mukaan toivotaan uusia laulajia! Ryhmää vetää Eeva-Kaisa Kohonen, tiedustelut puh. 041 501 7666. Huom! Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko.
SENIORIOPETTAJIEN KUORO
11531 LÄHDEKUORO
Heinätorin srk-talo KE 14.00-15.30 Aleksanterinkatu 71 9.9.-2.12. Johanna Fiskaali Kurssimaksu 40 € Lähdekuoro on tarkoitettu kaikille kuorolaulusta kiinnostuneille ”ikäihmisille”. Kuoron ohjelmisto koostuu monipuolisesta maallisesta ja hengellisestä kuoromusiikista, jota lauletaan pääasiassa kolmiäänisesti. Kuoroon otetaan uusia laulajia kaikkiin ääniin. Tervetuloa nauttimaan yhdessä laulamisen ilosta. Mukaan voi tulla ensimmäisillä harjoituskerroilla. Ei kokoontumista viikolla 43.
ETNO-KANSANLAULURYHMÄ
ORKESTERIT 12501
TERVAKAUPUNGIN PUHALTAJAT
Merikosken koulu TI 18.00-20.15 Itäkangastie 9 1.9.-23.11. Kaisa Ekdahl Kurssimaksu 47 € Tervakaupungin Puhaltajat on perinteikäs ja ahkerasti konsertoiva puhallinmusiikin harrastajaryhmä. Ohjelmisto koostuu monipuolisesta klassisesta ja kevyestä musiikista. Mikäli jonkin puhallinsoittimen tai lyömäsoitinten soittaminen orkesterissa kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä. Erityisesti lyömäsoittajaa/rumpalia tarvitaan. Kohtuullinen nuotinlukutaito suotavaa. Tiedustelut Kaisa Ekdahl puh. 044 298 2963 tai Päivi Rintamäki 040 836 0581. Voit tutustua Tervakaupungin
puhaltajien toimintaan myös kotisivuilla http://www. tervakaupunginpuhaltajat.fi 12502
SETTLEMENT BIG BAND OULU
Kansalaisopisto lk 118-119 SU 18.00-20.30 Kari Veisterä 6.9.-29.11. Kurssimaksu 50 € Settlement Big Band Oulu on tarkoitettu kaikille bigband-muusikoille ja myös viihdemusiikista kiinnostuneille soittajille. Ohjelmiston perustana on vanha kunnon Big Band -musiikki: ”Jos soitat jotain Big Bandyhtyeessä perinteisesti soitettavaa soitinta (saksofoni, pasuuna, trumpetti, jne.), ota rohkeasti yhteyttä!” Kohtalainen nuotinlukutaito välttämätöntä. Tiedustelut Teemu Haapala puh 0445779037. Voit tutustua Big Bandiin myös nettisivuilla: www.oulubigband.com
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
23
MUSIIKKI AIKUISTEN SOITONOPETUS 13500
AIKUISTEN KITARARYHMÄ ENSIASKELEET A
Kansalaisopisto lk 111 MA 17.30-18.30 Esa Jokiranta 7.9.-30.11. Ilm. 31.8. mennessä Kurssimaksu 50 € Kitaransoiton alkeista lähtevä ryhmä. Perussointuja ja helppoja melodioita tuttujen kappaleiden avulla. Saat materiaalin myös erittäin selkeälukuisena tabulatuurina, et tarvitse nuotinlukutaitoa. Opettajan laatima, netistä löytyvä ja perinteinen opetusmateriaali. Tarvitset oman kitaran. Tiedustelut: e.m.jokiranta@gmail.com 13501
AIKUISTEN KITARARYHMÄ ENSIASKELEET B Kansalaisopisto lk 111 Esa Jokiranta Ilm. 1.9. mennessä Ks. sisältö kurssi 13500.
TI 18.45-19.45 8.9.-1.12. Kurssimaksu 50 €
13502
AIKUISTEN KITARARYHMÄ, JATKOALKEET
Kansalaisopisto lk 111 TI 17.30-18.30 Esa Jokiranta 8.9.-1.12. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu 55 € Kurssi sinulle, joka osaat jo perussointuja, eikä komp24
pauskaan ole aivan vierasta. Näppäily- ja plektratekniikoita, sointuvaraston päivitystä ja capon käyttöä / transponointia. Opettajan laatima, netistä löytyvä ja perinteinen opetusmateriaali. Tarvitset oman kitaran. Tiedustelut: e.m.jokiranta@gmail.com
set oman kitaran. Kurssi on täynnä. Voit ilmoittautua varasijalle.
13504
Kansalaisopisto lk 118 TI 17.00-21.00 Matti Perkiö 8.9.-1.12. Kurssimaksu115 € Kurssin sisältö sama kuin kurssilla 13505, mutta soittimena basso. Tarvitset oman bassokitaran. Kurssi on täynnä. Voit ilmoittautua varasijalle.
VAPAASÄESTYS KITARA/KOSKETTIMET
Kansalaisopisto lk 111 MA-TI 15-17.30 Esa Jokiranta TO 15.00-17.00 7.9.-3.12. Kurssimaksu115 € Ilm.31.8. mennessä Henkilökohtaista opetusta aloittelijalle /edistyneelle (30 min joka toinen viikko, yht. 6x + yksi ryhmätunti). Kappaleet valitaan oppilaan toiveiden mukaan, oppimateriaalina tabulatuurit / nuotit / sovitukset. Tarvitset oman kitaran, kosketinsoitin löytyy luokasta. Myös muita mahdollisia aikoja tunnille löytyy , ota yhteyttä. Tiedustelut: e.m.jokiranta@gmail.com 13505
AIKUISTEN KITARA yksilöopetus A
Kansalaisopisto lk 118 TI tai KE 16-20.00 Matti Perkiö 9.9.-2.12. Kurssimaksu115 € Henkilökohtaista kitaran tai sähkökitaran opetusta 30 min joka toinen viikko yhteensä 6 kertaa sekä yksi yhteinen kerta. Tunnit tiistaisin tai keskiviikkoisin. Tarvit-
13507
AIKUISTEN BASSO yksilöopetus
13508
SOIVAA TEORIAA KITARALLA
Kansalaisopisto lk 111 TO 18.30-19.15 Esa Jokiranta 10.9.-19.11. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu 70 € ”Kevyemmän” musiikin teoriaa pienryhmässä (4 oppilasta). Usein kappaleissa esiintyviä sointukiertoja, niiden tunnistaminen ja variaatioita. Keskeisiä sointu - ja asteikkorakenteita, niiden löytäminen otelaudalta sekä rytmiikkaa. Opettajan laatima, netistä löytyvä ja perinteinen opetusmateriaali. Tarvitset oman kitaran. Tiedustelut: e.m.jokiranta@gmail.com
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
MUSIIKKI
13510
SAKSOFONI
Luokka ilmoitetaan TI 16.00-20.30 myöhemmin 8.9.-9.12. Pauli Sitomaniemi Kurssimaksu115 € Ilm. 1.9. mennessä Henkilökohtaista opetusta 30 min joka toinen viikko. Yhteensä 6 x 30 min./oppilas/syyslukukausi sekä yksi yhteinen kerta. Voit olla vasta-alkaja tai jo pidemmälle edennyt soittaja. Uudet oppilaat voivat ilmoittautua jonoon varasijoille. Vapaiden paikkojen arvonta suoritetaan 27.8. Maksu suoritetaan, kun paikka on varmistunut. 13511
SAKSOFONIYHTYE
Kansalaisopisto lk 125 TI 17.30-18.30 Petri Aho 15.9.-27.11. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu 60 € UUTTA! Saksofonin yhteissoittoa eri tyylilajeissa joka toinen viikko. Tiedustelut: petri.aho5 @luukku.com 13520
AIKUISTEN KLASSINEN PIANO
Luokka ilmoitetaan opetus ma tai ti myöhemmin, 7.9.-8.12. Saila Mauchauffee Kurssimaksu115 € Ilm. 26.8. mennessä Henkilökohtaista opetusta 6x 30 min joka toinen viikko + yksi yhteinen kerta. Voit olla pianonsoitossa vastaalkaja tai jo aikaisemmin soittanut. Uusien ilmoittautuminen jonoon varasijoille netissä 26.8. mennessä. Vapaiden paikkojen arvonta suoritetaan 27.8. Kurssimaksu suoritetaan, kun paikka on varmistunut.
13521
13530 AIKUISTEN
Kansalaisopisto lk 115 B TI ja KE 16-20.00 Pauli Sitomaniemi 7.9.-2.12. Ilm. 26.8. mennessä Kurssimaksu115 € Pianon sointupohjalta tapahtuvaa soittamista. Opetus on henkilökohtaista opetusta 6x 30 min. joka toinen viikko + yksi yhteinen kerta. Uudet oppilaat voivat ilmoittautua jonoon varasijoille 26.8. mennessä. Vapaiden paikkojen arvonta suoritetaan 27.8. Kurssimaksu suoritetaan, kun paikka on varmistunut.
13531
AIKUISTEN PIANON VAPAASÄESTYS A
13524
SOIVAA TEORIAA KOSKETTIMILLA
Kansalaisopisto lk 111 TO 17.30-18.15 Esa Jokiranta 10.9.-19.11. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu 70 € ”Kevyemmän” musiikin teoriaa pienryhmässä (4 oppilasta). Usein kappaleissa esiintyviä sointukiertoja, niiden tunnistaminen ja variaatioita. Keskeisiä sointu - ja asteikkorakenteita, niiden löytäminen koskettimilta sekä rytmiikkaa. Opettajan laatima, netistä löytyvä ja perinteinen opetusmateriaali. Soitin on luokassa. Tiedustelut: e.m.jokiranta@gmail.com
RUMMUT A
Kansalaisopisto lk 141 bändilk TI 16.15-17.45 Olli Estola KE 15.15-17.15 8.9.-2.12. Ilm. 26.8. mennessä Kurssimaksu115 € Henkilökohtaista opetusta 6 x 30 minuuttia joka toinen viikko+ yksi yhteinen kerta. Voit olla vasta-alkaja tai jo pidemmälle ehtinyt. Uudet oppilaat voivat ilmoittautua jonoon varasijoille 26.8. mennessä. Tunnit ovat tiistaisin tai keskiviikkoisin.
AIKUISTEN RUMMUT B
Kansalaisopisto lk 141 bändilk TO 16.00-19.30 Mikko Mäkitalo 10.9.-10.12. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu115 € Sisältö kuten kurssilla 13530. Tunnit torstaisin. 13540
AIKUISTEN JA VARTTUNEIDEN HARMONIKKA
Kansalaisopisto 2. krs KE 16.00-19.00 Satu Jylhä 9.9.-2.12. Ilm. 26.8. mennessä Kurssimaksu115 € Henkilökohtaista harmonikansoiton opetusta 30 min joka toinen viikko. Soittotunteja yhteensä 6 x /syyslukukausi + yksi yhteinen kerta. Voit olla aivan vasta-alkaja tai jo pidemmällä oleva soittaja. Tarvitset kuitenkin oman harmonikan. Lisätietoja opettajalta puh 044 037 9254. Uudet oppilaat voivat ilmoittautua jonoon varasijoille 26.8. mennessä. Vapaat paikat arvotaan 27.8. 25
MUSIIKKI 13541
13550
Lk ilmoitetaan myöhemmin KE 17.30-18.15 Anne-Mari Kanniainen 9.9.-2.12. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 85 € Tule soittamaan 2-rivistä ryhmässä. Voit olla aivan vasta-alkaja tai osaat jo soittaa jonkin verran 2-rivistä. Tiedustelut 10.8. alkaen Anne-Mari Kanniainen puh 040 125 2272.
Kansalaisopisto lk 113 TI 14.30-21.00 Eeva-Kaisa Kohonen 8.9.-1.12. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu115 € Kurssi on täynnä, voit ilmoittautua varasijalle.
2-RIVINEN HAITARI, alkeet
2-RIVINEN HAITARI, edistyneet 13542
Lk ilmoitetaan myöhemmin KE 18.30-19.15 Anne-Mari Kanniainen 9.9.-2.12. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 85 € Tule soittamaan 2-rivistä ryhmässä. Osaat jo soittaa 2-rivisellä sujuvasti. Tiedustelut 10.8 alkaen Anne-Mari Kanniainen puh 040 125 2272. 13543
BAJAN-HARMONIKKA
Kansalaisopisto lk 118 TO 18.00-18.30 Anita Tadinen 17.9.-26.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu115 € Bajan-harmonikka on venäläinen kromaattinen näppäinharmonikkatyyppi, jolla on hieman tyypillisistä länsimaisista harmonikoista poikkeava rakenne ja sointi. Kurssin tavoitteena on bajan-harmonikan soiton alkeisiin tutustuminen ja oppia soittamaan kansanlauluja. Opetus on henkilökohtaista opetusta 30 min joka toinen viikko. Yhteensä 6 x 30 min/syyslukukausi + yksi yhteinen kerta. 26
AIKUISTEN KANTELE /YKSILÖOPETUS
13551
BALALAIKKA, yksilöopetus
Kansalaisopisto lk 118 TO 17.30-18.00 Anita Tadinen 10.9.-3.12. Ilm. 3.9. mennessä Kurssimaksu115 € Balalaikka on Venäjältä peräisin oleva kielisoitin. Opetus on henkilökohtaista opetusta 30 min joka toinen viikko, yhteensä 6x 30 min/syyslukukausi. Kurssin tavoitteena on balalaikan soiton alkeisiin tutustuminen ja kansanlaulujen soittaminen.
NUORTEN NUORTEN MUSIIKKIKOULU 7-16 -VUOTIAILLE Syyslukukauden opetus alkaa pääsääntöisesti 7.9. Musiikkikoulun vanhojen oppilaiden ja musiikkileikkikoulusta siirtyvien oppilaiden soittotuntiajat sovitaan sähköpostin ja tekstiviestien välityksellä. Odota opiston yhteydenottoa (elokuun alussa). Mikäli yhteydenottoa ei ole tapahtunut 14.8. mennessä voit tiedustella asiaa seija. juntunen@vuolleoulu.fi -osoitteesta.
SOITON- JA LAULUNOPETUS Vuolle-opiston musiikkikoulu antaa instrumenttiopetusta pääsääntöisesti 7-16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Yksilöopetus: 25 min/vko/oppilas seuraavissa instrumenteissa: piano, pianon vapaa säestys, viulu, kitara, sähkökitara, sähköbasso, poikkihuilu, harmonikka, sello, iso kannel ja trumpetti. Hinta 185 euroa syyslukukausi (12 x 25 min) ja 235 euroa kevätlukukausi (15 x 25 min). Laskutus kahdessa erässä/lukukausi. Ryhmäopetus: 45 min/vko (syksy 12 x ja kevät 15 x) jatkokantele (5- kielinen) ja lasten (7-9-v) laulunopetus. Hinta 85 euroa syyslukukausi ja 105 euroa kevätlukukausi. Rumpujen soitonopetus jatkuu henkilökohtaisena opetuksena 30 min. joka toinen viikko. Hinta 92 euroa syyslukukausi
(6 x 30 min) ja kevät 124 euroa (8 x 30 min). HUOM! Oppilaasta johtuvia käyttämättömiä opetuskertoja ei korvata. Vuolle Setlementti ry:n musiikkileikkikoulun käyneet oppilaat ovat etusijalla, kun täytetään musiikkikoulun vapaita paikkoja. Uusia oppilaita otetaan vain vapautuneille paikoille jonosta. Ilmoittautuminen jonoon opintotoimistoon tai netissä (musiikkikoulu-> jonoon ilmoittautuminen/piano, kitara, viulu, sello, harmonikka tai sähköbasso jne.) Jonon kautta voi päästä soittooppilaaksi lukuvuoden aikana. Jono on voimassa kevätlukukaudelle viikkoon 10 saakka. Tiedustelut Seija Juntunen 10.-31.8. arki- aamupäivisin puh 040 702 6587, muulloin sähköpostitse seija. juntunen@vuolleoulu.fi. 1.9. alkaen puhelimitse ma klo 12- 13, muulloin sähköpostitse. Opettajat: Piano: Juntunen Seija, Järvi Sirje, Mustonen Maria, Polvi Anniina, Saukkonen Riina, Savela Päivi, Mauchauffè Saila, Tikkanen Ninja, Vihelä Liisa. Pianovapari: Hartikainen Anu, Sitomaniemi Pauli. Viulu: Järvi Margarete. Kitara/sähkökitara: Huovinen Valtteri, Jokiranta Esa, Mäntyniemi Martti, Perkiö Matti, Pirttijärvi Jukka, Ruokangas Heikki. Sähköbasso: Perkiö Matti. Poikkihuilu: Flink Lili. Rummut: Estola Olli, Mäkitalo Mikko. Harmonikka: Jylhä Satu, Väärälä Seija. Sello: Trung Lai. Kantele: Kohonen Eeva-Kaisa, Nokso Marjaana. Ukulele: Huovinen Valtteri, Jokiranta Esa. Trumpetti: Ruuska Aino. Laulu: Juntunen Seija
15501
MUSIIKKIKOULU
LASTEN LAULURYHMÄ
Kansalaisopisto lk 113 MA 17.30-18.15 Seija Juntunen 7.9.-30.11. Ilm. 31.8. mennessä Kurssimaksu 85 € UUTTA! 7-9-vuotiaille tarkoitettu lauluryhmä, jossa opetellaan vapaata ja luontevaa äänenkäyttöä ja lauletaan lasten- ja koululauluja. Ei aikuisten ja nuorten pop/rock/viihdemusiikkiohjelmistoa. Opetus 45 min/ vko ryhmäopetuksena, 12 x /syyslukukausi. Tiedustelut 10.-31.8 aamupäivisin puh 040 702 6587, muulloin seija.juntunen@vuolleoulu.fi 15502
LASTEN LAULUNOPETUS, henkilökohtainen opetus
Kansalaisopisto lk 113 MA 16.00-17.30 Seija Juntunen 7.9.-30.11. Ilm. 26.8. mennessä Kurssimaksu115 € Lapsille ja nuorille( n 10-14 vuotiaille) suunnattua laulun ja äänenkäytön opetusta. Suuntautuminen painottuu klassiseen laulunopetukseen, mutta lapsen ja nuoren äänielimistön herkkyyttä kunnioittaen. Ei pop/ jazz-ohjelmistoa. Ohjelmistossa pääasiassa lastenlauluja, kansanlauluja ja koululauluja. Opetus on henkilökohtaista opetusta 6 x 30 min joka 2.vko + yksi yhteinen kerta. HUOM. Tunnit voivat olla myös eri iltoina kuin maanantaina. Uudet oppilaat ilmoittautuvat jonoon varasijoille 26.8. mennessä. Mahdollisesti vapautuneet paikat arvotaan 27.8. 27
ET
MUSIIKKILEIKKIKOULU 15503
5-KIELINEN KANNEL, JATKORYHMÄ
Kansalaisopisto lk 114 LA 13.00-13.45 Seija Juntunen 12.9.-12.12. Kurssimaksu 85 € Tarkoitettu 1-3 vuotta 5-kielistä kannelta soittaneille tytöille ja pojilla. Ryhmässä tutustutaan uusiin sointuihin ja syvennetään näppäilytekniikkaa. Tiedustelut 10.8. alkaen aamupäivisin Seija Juntunen puh. 040-7026587. Syyslomaviikolla 43 ei opetusta. 15505
RUMMUT A
Kansalaisopisto lk 141 bändilk TI 16.15-18.30 Olli Estola KE 16.15-19.30 8.9.-2.12. Kurssimaksu 92 € Henkilökohtaista opetusta 6 x30 min joka toinen viikko. Uusia oppilaita otetaan vain jonoon. Jonoon voit ilmoittautua kurssinumerolla 15510. Soittotunnit ovat tiistaisin tai keskiviikkoisin. 15506
RUMMUT B
Kansalaisopisto lk 141 bändilk TO 16.00-19.30 Mikko Mäkitalo 10.9.-3.12. Kurssimaksu 92 € Kuten kursi 15505. Tunnit torstai-iltaisin. Ilmoittaudu jonoon kurssille 15510.
28
15510 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, RUMMUT 15511 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, PIANO 15512 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, PIANON VAPAASÄESTYS 15513 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, KITARA 15514 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, SÄHKÖKITARA 15515 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, POIKKIHUILU 15516 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, HARMONIKKA 15517 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, SELLO 15518 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, VIULU 15519 JONOON ILMOITTAUTUMINEN, SÄHKÖBASSO
MUSIIKKILEIKKIKOULU Vuolle-opiston musiikkileikkikoulu toimii opiston tiloissa osoitteessa Kaarretie 14, luokka 114. Opetus alkaa kaikilla ryhmillä 7.9. alkavalla viikolla lukujärjestyksen mukaisesti. Ryhmien aikataulut ovat nähtävissä www.vuolleoulu.fi kansalaisopiston kursseissa musiikkileikkikoulun kohdalla (Lapset ja nuoret-> musiikkileikkikoulu). Vuolle-opiston musiikkileikkikoulu (Vuolle Setlementti Ry) on antanut musiikin varhaiskasvatusta Oulussa jo vuodesta 1979. Vanhempi/ lapsiryhmissä vauvatanssia ja loruilua on harrastettu äidin/isän/ mummon tai vaarin kanssa muun toiminnan ohessa jo yli 20 vuotta. Tärkein tavoitteemme on musiikinrakkauden herättämi-
nen. Siihen pyritään musiikillisten elämysten, loruilun, satuilun, yhteismusisoinnin ja musiikkiliikunnan avulla. Näiden lisäksi tutustutaan musiikin peruskäsitteisiin (esimerkiksi hiljainen-voimakas, hidas-nopea, kaikki ryhmät) ja rytmiikan ja säveltapailun aakkosiin (5- ja 6-vuotiaat), jotta mahdollinen siirtyminen instrumenttiopintoihin kävisi luontevasti. Laulamista ja soittamista (rytmisoittimet ja palakellopelit ja -xylofonit jokaisen ryhmän tason mukaan) sisältyy jokaiseen musiikkileikkikoulutuntiin. Kuusivuotias musiikkileikkikoululainen voi valita soittimekseen 5-kielisen kanteleen tai djembe/ukulele ryhmän. Näitä voidaan verrata ns. musiikkivalmennusryhmiin. Vuolle-opiston musiikkileikkikoulun käyneet lapset ovat etusijalla Oulun kansalaisopiston musiikkikoulun soitonopetuspaikkoihin, joihin ei ole pääsykokeita. Meillä musiikki kuuluu kaikille. Jokainen voi harrastaa musiikkia oman tasonsa ja tavoitteidensa mukaan. Toimintamuotomme ovat: • VAUVAMUSKARI (n 3 kk-12 kk) • TAAPEROMUSKARI (n 1-2 v) • IPANAMUSKARI (n 2-3 v) • VARSINAISET MUSIIKKILEIKKIRYHMÄT (3-5 v tasoryhmittäin) • 6-VUOTIAIDEN SOITINRYHMÄT (kantele, djembe/ukulele)
MUSIIKKILEIKIKOULU Hinnat: Kurssimuotoiset vanhempi/lapsiryhmät sl 45 € (6x45 min), kl 52 € (8x45 min). Varsinaiset musiikkileikkiryhmät 100 €/lukukausi. Sisaralennus: 1. lapsi 100 €/lukukausi, 2. ja seuraavat 85 €/lukukausi.
UUDET KURSSIMUOTOISET VANHEMPI/LAPSIRYHMÄT Kokoontumiset 6x 45 min , hinta 45 €. Uusien ilmoittautuminen netissä. Tiedustelut 10.-14.8. aamupäivisin puh 040 702 6587, Seija Juntunen.
UUSIA OPPILAITA OTETAAN SEURAAVIIN MUSIIKKIKOULUN YHMIIN: • 2-3 -vuotiaat, perheryhmä koko lukukausi, la 9.30-10.15 kurssinumero 16500 • 3-4 -vuotiaat A ,ti 17.15-18.00, kurssinumero 16501 • 3-4 -vuotiaat B, la 10.15-11.00, kurssinumero 16502 • 4-5 -vuotiaat A, ti 18.00-18.45, kurssinumero 16503 • 4-5 -vuotiaat B, la 11.15-12.00, kurssinumero 16504 • Muskaripojat 4-6-v ma 17.15-18.00, kurssinumero 16505 • 6-v alkeiskannel ti 18.45-19.30, kurssinumero 16506 • 6-v djembe/ukuleleryhmä ke 17.15-18.00, kurssinumero 16507
16510 Vauvat n 3-6 -kk, kokoontumiset ma 10.30-11.15, välillä 7.9.-12.10.
Ryhmät kokoontuvat koko lukuvuoden. Syyskauden kesto vaihtelee 7.9.- 12.12. viikonpäivästä riippuen. Uusien oppilaiden ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon. Tiedustelut: Seija Juntunen puh 040 702 6587
Seuraavat kurssimuotoiset ryhmät alkavat viikolla 44. Niistä ilmoitetaan Forum24 -lehdessä Vuolle-opiston palstalla viikolla 42 sekä www.vuolleoulu.fi -> kansalaisopiston kurssit -> lapset ja nuoret-> musiikkileikkikoulu.
16511 Vauvat n 7-10 -kk A kokoontumiset to 10.30-11.15, välillä 10.9.-15.10. 16512 Vauvat n 7-10 - kk B, kokoontumiset pe 10.30-11.15, välillä 11.9.-16.10. 16520 Taaperot A n 1-1,5 -v, kokoontumiset ma 9.30-10.15, välillä 7.9.-12.10. 16521 Taaperot B n 1-1,5 -v, kokoontumiset to 9.30-10.15, välillä 10.9. -15.10. 16530 Ipanat n 2-3 -v, kokoontumiset pe 9.30-10.15, välillä 11.9-16.10.
29
LIIKUNTA LIIKUNNAN JA TANSSIN KESÄKURSSIT 70027 TUTUSTUMISVIIKKO
Tutustumisviikon alustava ohjelma: Maanantai 17.8.
klo 16.30 - 17.30 Bodyjumppa, Niina Finning Kansalaisopisto liikuntasali, MA, TI, TO klo 17.30-18.30 Kundaliinijooga, Niina Finning Kaarretie 14 16.30-20.30 klo 19.00 - 20.30 LatinoShow-tanssi, Sonja Nuottila KE 16.45-18.30 PE 16.30-18.45 Tiistai 18.8. Ei netti-ilmoittautumista. 17.8.-21.8. Tervetuloa kokeilemaan liikunnan ja tanssin syyslu- klo 16.30 - 17.30 Shindo-venyttely, Johanna Säkkikukaudelle ohjelmaan tulevia kursseja. Joka päivä on nen tarjolla erilaisia ryhmäliikuntatunteja eri opettajien oh- klo 17.45 - 18.45 Kuntojumppa, Minna Heikkilä jaamina. Löydä omasi ja ilmoittaudu mukaan syysluku- klo 19.00 - 20.30 Aikuisbaletti alkeet, Saana-Tuulia kaudelle. Kaikkien tutustumisviikolla esittäytyvien tun- Lipponen tien tarkemmat kurssisisällöt löydät opinto-ohjelmasta ko. kurssin kohdalta. Tutustumisviikon tunnit ovat mak- Keskiviikko 19.8. suttomia, ei ennakkoilmoittautumista. klo 16.45 - 17.45 Kahvakuula, Piia Lämsä klo 18.00 - 19.30 TaekwonDo, Henri Savilampi & co. Alussa 15 min näytös, jonka jälkeen tutustumista lajiin. Torstai 20.8.
klo 16.30 - 17.30 DanceMix, Jouni Uosukainen klo 17.45 - 18.45 Kehonhuolto, Jouni Uosukainen klo 19.00 - 20.00 Nykytanssi alkeet, Liisa Heikkinen Perjantai 21.8.
klo 16.30 - 17.30 Teemakuntojumppa, Kirsi Viio klo 17.45 - 18.45 Asahi-terveysliikunta, Johanna Säkkinen 30
LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA 71501 LIIKU
LEIKKIEN A 3-5 v.
Heikkilänkankaan MA 17.00-17.45 monitoimitalo, 24.8.-23.11. Kyytipojantie 2 Kurssimaksu 36 € Riikka Peuranen Ilm. 7.9. mennessä Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 3-5 -vuotiaille lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. 71502
LIIKU LEIKKIEN B 5-7 v.
71510
LIIKU LEIKKIEN C 3-4 v.
Heikkilänkankaan MA 17.45-18.30 monitoimitalo, 24.8.-23.11. Kyytipojantie 2 Kurssimaksu 36 € Riikka Peuranen Ilm. 7.9. mennessä Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 5-7 -vuotiaille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Puolivälinkankaan nuorisotalo, MA 17.30-18.15 Mielikintie 7 24.8.-23.11. Anssi Lautamo Kurssimaksu 36 € Ilm. 7.9. mennessä Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 3-4 -vuotiaille lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa.
71520
LIIKU LEIKKIEN D 3-4 v.
Metsokankaan monitoimitalo, TI 17.30-18.15 Metsänhoitajantie 5 25.8.-24.11. Minna Heikkilä Kurssimaksu 36 € Ilm. 8.9. mennessä Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 3-4-vuotiaille lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Päiväkodin liikuntasali.
71526
LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA
LIIKU LEIKKIEN G 5-7 v.
Kaakkurin koulu, Pesätie 15 KE 17.15-18.00 Riikka Peuranen 26.8.-25.11. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 36 € Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 5-7 -vuotiaille lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Sisäänkäynti parkkipaikan puolelta. 71530 LIIKU
LEIKKIEN I 3-4 v.
71540
LIIKU LEIKKIEN K 3-4 v.
Kuivasrannan päiväkoti, TO 17.00-17.45 Kuivasrannantie 6 27.8.-26.11. Anssi Lautamo Kurssimaksu 36 € Ilm. 10.9. mennessä Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 3-4-vuotiaille lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Sisäänkäynti parkkipaikan puolelta.
LIIKUNTA Talvikankaan nuorisotalo, KE 17.00-17.45 71541 LIIKU LEIKKIENLIIKUNTA L 5-6 v. Metsokankaan monitoimitalo, TI 18.15-19.00 Tuiskutie 10 26.8.-25.11. Kuivasrannan päiväkoti, TO 18.30-19.15 Metsänhoitajantie 5 25.8.-24.11. Minna Heikkilä Kurssimaksu 36 € Kuivasrannantie 6 27.8.-26.11. Minna Heikkilä Kurssimaksu 36 € Ilm. 9.9. mennessä Anssi Lautamo Kurssimaksu 36 € Ilm. 8.9. mennessä UUSI KURSSI! Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen Ilm. 10.9. mennessä Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehit- taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 3-4-vuotiail- Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 4-6 -vuotiaille lapsille. le lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. täviä hauskoja liikuntaleikkejä 5-6-vuotiaille lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Päiväkodin Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Sisäänkäynti liikuntasali. 71531 LIIKU LEIKKIEN J 5-6 v. parkkipaikan puolelta. Talvikankaan nuorisotalo, KE 17.45-18.30 71601 LIIKU LEIKKIEN 71525 LIIKU LEIKKIEN F 3-4 v. Tuiskutie 10 26.8.-25.11. Kaakkurin koulu, Pesätie 15 KE 16.30-17.15 Minna Heikkilä Kurssimaksu 36 € LAPSI 2 v. -VANHEMPI Riikka Peuranen 26.8.-25.11. Ilm. 9.9. mennessä Kuivasrannan päiväkoti, TO 17.45-18.30 Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 36 € UUSI KURSSI! Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen Kuivasrannantie 6 27.8.-26.11. Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehit- taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä 5-6-vuotiail- Anssi Lautamo Kurssimaksu 36 € täviä hauskoja liikuntaleikkejä 3-4 -vuotiaille lapsille. le lapsille. Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Ilm. 10.9. mennessä. Mm. motoriikkaa ja yhdessä Yhteistyössä Setlementtinuorten kanssa. Sisäänkäynti tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä parkkipaikan puolelta. 2014 syntyneille lapsille ja heidän vanhemmalleen. Kurssimaksu (36€+36€) ja ilmoittautuminen tulee tehdä erikseen sekä aikuisen että lapsen kohdalta. SisäänHuom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. käynti parkkipaikan puolelta. 71521 LIIKU
LEIKKIEN E 5-6 v.
31
LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA 71605 LIIKU
LEIKKIEN LAPSI 5-6 v.- VANHEMPI
Puolivälinkankaan nuorisotalo, MA 18.15-19.00 Mielikintie 7 24.8.-23.11. Anssi Lautamo Kurssimaksu 36 € Ilm. 7.9. mennessä UUSI KURSSI! Mm. motoriikkaa ja yhdessä tekemisen taitoja kehittäviä hauskoja liikuntaleikkejä eskariikäiselle ja vanhemmalle/kummille/isovanhemmsalle. Kurssimaksu (36 €+36 €) ja ilmoittautuminen tulee tehdä erikseen sekä aikuisen että lapsen kohdalta. 71650 VAUVASIRKUS
Kansalaisopisto liikuntasali, KE 15.00-15.45 Kaarretie 14 26.8.-25.11. Katja Lehtola Kurssimaksu 36 € Ilm. 9.9. mennessä n. 0,5-1 -vuotiaille vauvoille oman vanhemman kanssa. Vauvasirkus on suunnattu vanhemmille ja vauvalle, joka kannattelee jo niskaansa eikä vielä (juurikaan) kävele. Sirkus on liikunnallista taidetta, jonka voi aloittaa missä iässä vain. Ryhmässä harjoitellaan leikkien avulla soveltaen oikeita sirkuslajeja kuten akrobatiaa, tasapainoilua ja jongleerausta. Ennen kaikkea vauvasirkus on kuitenkin vuorovaikutusta vahvistavaa ja hauskaa yhdessä oloa vanhemmalle ja lapselle! Ilmoittautuminen ja kurssimaksu maksetaan erikseen vanhemman ja lapsen osalta (36 € + 36 €).
32
71660 TAAPEROSIRKUS
Kansalaisopisto liikuntasali, KE 14.00-15.00 Kaarretie 14 26.8.-25.11. Katja Lehtola Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä 1-2 -vuotiaille oman aikuisen kanssa. Lähtökohtana on mukava yhdessä tekeminen ja myös aikuinen saa liikuntaa! Sirkusta lähestytään leikin kautta ja draamakasvatuksen keinoin. Oikeita sirkuslajeja, kuten lasten akrobatiaa, jongleerausta ja tasapainoilua, sovelletaan lasten kehitystason mukaisesti. Ilmoittautuminen ja kurssimaksu maksetaan erikseen vanhemman ja lapsen osalta (40 € + 40 €).
71661 PERHESIRKUS
2-5 v.
Kisakentän päiväkoti, KE 17.00-18.00 Koskitie 9 26.8.-25.11. Katja Lehtola Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Vanhempien (isovanhempien, kummien tms.) ja n.2-5 -vuotiaiden lasten yhteinen sirkuskurssi, jossa myös aikuinen saa liikuntaa. Sirkusta lähestytään leikin kautta ja draamakasvatuksen keinoin. Hauskaa yhdessä tekemistä ja temppuilua; akrobatiapainotteista sirkustelua höystettynä jongleerauksella, klovnerialla ja tasapainoilulla. Kurssille voi osallistua yhden tai useamman lapsen kanssa. Tunneilla myös aikuinen saa liikettä. Ilmoittautuminen ja kurssimaksu maksetaan erikseen vanhemman ja lapsen osalta (40 € + 40 €). 71670
PERHESIRKUS 4-7 v.
Kisakentän päiväkoti, KE 18.00-19.00 Koskitie 9 26.8.-25.11. Katja Lehtola Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Vanhempien (isovanhempien, kummien tms.) ja n. 4-7 -vuotiaiden lasten yhteinen sirkuskurssi, jossa myös aikuinen saa liikuntaa. Sirkusta lähestytään leikin kautta ja draamakasvatuksen keinoin. Hauskaa yhdessä tekemistä ja temppuilua; akrobatiapainotteista sirkustelua höystettynä jongleerauksella, klovnerialla ja tasapainoilulla. Kurssille voi osallistua yhden tai useamman lapsen kanssa. Ilmoittautuminen ja kurssimaksu maksetaan erikseen vanhemman ja lapsen osalta (40 €+ 40 €).
KEPPARIKURSSI ALLE KOULUIKÄISILLE 71680
Hietasaaren ponipiha, KE 17.30-18.15 Vaaskiventie 12 26.8.-25.11. Rea Fagerström Kurssimaksu 36 € Ilm. 9.9. mennessä UUSI KURSSI! Kepparikoulu sisältää mm. kepparin hoitoa ja monipuolista ratsastusta (este-koulu-maasto- ja lännenratsastusta). Vauhdikasta ja hauskaa liikuntaa lapsille aidossa ympäristössä. Halutessasi voit ottaa mukaan oman keppihevosen, lisäksi ponipihalta löytyy keppareita lainaksi. Kurssi kokoontuu ponipihalla niin kauan kuin säiden puolesta on mahdollista ja sen jälkeen Merikosken koulun liikuntasalissa (Sali 2). Yhteistyössä Hietasaaren ponipihan kanssa.
KEPPARIKURSSI KOULUIKÄISILLE 71682
Hietasaaren ponipiha, TI 16.30-17.30 Vaaskiventie 12 25.8.-24.11. Rea Fagerström Kurssimaksu 40 € Ilm. 8.9. mennessä UUSI KURSSI! Sisältö ks. 71680. Kurssi kokoontuu ponipihalla niin kauan kuin säiden puolesta on mahdollista ja sen jälkeen Merikosken koulun liikuntasalissa (Sali 2). Yhteistyössä Hietasaaren ponipihan kanssa.
LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA
71720 TAEKWON-DO
PERUSKURSSI 7-12 v.
Paulaharjun koulu, SU 15.00-16.30 Mielikintie 5 30.8.-29.11. Henri Savilampi, Kurssimaksu 63 € Henri Vehkaoja Ilm. 7.9. mennessä Uusia kavereita, notkeutta, koordinaatiokykyä sekä kamppailu- ja itsepuolustustaitoja Taekwon-Dosta! Taekwon-Do on korealainen kamppailulaji, jonka osa-alueita ovat muun muassa jalka- ja käsitekniikat, liikesarjat, ottelu, itsepuolustus ja murskaus. Fyysisen puolen lisäksi lajissa kehitetään mieltä ja painotetaan hyvää ja esimerkillistä, lajin periaatteiden (mm. itsehillintä, rehellisyys) mukaista käytöstä. Peruskurssilla opetetaan salikäyttäytymisen lisäksi lajin perusasiat ja tarjotaan valmiudet esimerkiksi ottelulle ja itsepuolustustekniikoiden opettelulle. Peruskurssi antaa myös valmiuden osallistua kevätlukukaudella järjestettävään vyökokeeseen, jossa on mahdollista suorittaa värivyöarvo. Peruskurssilla varusteeksi riittävät verryttelyhousut, t-paita ja juomapullo. Kurssi järjestetään yhteistyössä Taekwon-Do Akatemian kanssa.
TAEKWON-DO PERUSKURSSI YLI 13 v. 71721
Paulaharjun koulu, SU 16.30-18.00 Mielikintie 5 30.8.-29.11. Henri Savilampi, Kurssimaksu 63 € Henri Vehkaoja Ilm. 7.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 71720. Peruskurssilla varusteeksi riittävät verryttelyhousut, t-paita ja juomapullo. Kurssi järjestetään yhteistyössä Taekwon-Do Akatemian kanssa.
TAEKWON-DO JATKOKURSSI 8-17 v. 71725
Laanilan yläaste, Hintantie 66 TO 17.00-18.30 Henri Savilampi, Joni Kokko 27.8.-26.11. Ilm. 10.9.mennessä Kurssimaksu 63 € Notkeutta, koordinaatiokykyä, kamppailu- ja itsepuolustustaitoja sekä uusia kavereita Taekwon-Dosta! Taekwon-Do on korealainen kamppailulaji, jonka osaalueita ovat muun muassa jalka- ja käsitekniikat, liikesarjat, ottelu, itsepuolustus ja murskaus. Fyysisen puolen lisäksi lajissa kehitetään mieltä ja painotetaan hyvää ja esimerkillistä, lajin periaatteiden (mm. itsehillintä, rehellisyys) mukaista käytöstä. Taekwon-Don jatkokurssi on tarkoitettu peruskurssin käyneille harrastajille. Jatkokurssin harjoitusten sisältö riippuu harrastajan vyöarvosta. Peruskurssin sisältöjen syventämisen lisäksi jatkokurssilla harjoitellaan muun muassa ottelua ja murskausta. Kurssi järjestetään yhteistyössä TaekwonDo Akatemian kanssa. 33
HYVÄNOLON LIIKUNTA HYVÄNOLON RYHMÄT 72501
JOOGAN ALKEISRYHMÄ
Kansalaisopisto liikuntasali, MA 19.00-20.30 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Ingrid Sepp Kurssimaksu 52 € Ilm. 7.9. mennessä Katkaise kiire ja rauhoitu joogaten. Hathajoogan asanaharjoituksissa yhdistyvät omalla matolla hengityksen rytmissä tehtävät liikunnalliset harjoitukset ja rentoutuminen. Alkeisryhmä uusille opiskelijoille. 72510
PÄIVÄJOOGA ALKEISRYHMÄ
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 TO 13.00-14.30 Minna Arvila 27.8.-3.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 52 € Hathajoogan päiväryhmä uusille aloittajille ja jonkin verran jooganneille. Ota mukaan oma jooga-alusta, joustavat vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. Huom! 10.9. tunti tanssi sali 2! Huom! Ei tuntia to 1.10.2015 72515
PÄIVÄJOOGA JATKORYHMÄ A
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 TI 11.15-12.45 Ingrid Sepp 25.8. -24.11. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 52 € Hathajoogan päiväryhmä aiemmin jooganneille. Ota oma joogamatto mukaan! Huom! ti 8.9. vuoro salissa 2. 34
72517
PÄIVÄJOOGA JATKORYHMÄ B
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 TO 14.45-16.15 Minna Arvila 27.8.-3.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 52 € Hathajoogan päiväryhmä aiemmin jooganneille. Ota mukaan oma jooga-alusta, joustavat vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. HUOM! 10.9. tunti salissa 2 klo 14.45-15.45! HUOM! Ei tuntia 1.10. 72521
JOOGAN ALKEIS-/JATKO A
Kastellin monitoimitalo, TO 19.00-20.15 liikuntasali C 8.10. -3.12. Eeva-Kaisu Achrén Kurssimaksu 36 € Ilm. 1.10. mennessä Hathajoogan ryhmä uusille aloittajille ja aiemmin jooganneille. Ota oma joogamatto mukaan! Lämmin, joustava vaatetus. Kahdeksan kokoontumiskertaa. 72522 JOOGAN ALKEIS-/JATKO B
Kaakkurin koulu, Pesätie 15 TO 19.00-20.30 Harry Uosukainen 27.8.-26.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 52 € Hathajoogan ryhmä uusille aloittajille ja aiemmin jooganneille. Ota oma joogamatto mukaan! Lämmin, joustava vaatetus. Sisäänkäynti liikuntasalin puolelta (sisäpiha).
72525
JOOGAN JATKORYHMÄ A
72526
JOOGAN JATKORYHMÄ B
72527
JOOGAN JATKORYHMÄ C
Kansalaisopisto liikuntasali, MA 17.30-19.00 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Ingrid Sepp Kurssimaksu 52 € Ilm. 7.9. mennessä Hathajoogan jatkoryhmä joogaa jo aiemmin harrastaneille. Merituulen koulu, TI 18.00-19.30 Koskelantie 51-53 25.8.-24.11. Minna Arvila Kurssimaksu 52 € Ilm. 8.9. mennessä Hathajoogan ryhmä aiemmin jooganneille. Ota mukaan oma jooga-alusta, joustavat vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. Kansalaisopisto liikuntasali, KE 17.00-18.30 Kaarretie 14 26.8.-25.11. Ingrid Sepp Kurssimaksu 52 € Ilm. 9.9. mennessä Hathajoogan jatkoryhmä joogaa jo aiemmin harrastaneille.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
72528
JOOGAMEDITAATIO NAISILLE
Koskelan päiväkoti, TI 18.30-20.00 Tuulaakitie 3 25.8.-25.11. Ingrid Sepp Kurssimaksu 55 € Ilm. 8.9. mennessä Kaikenikäisille naisille suunnattu joogaryhmä. Vahvistava ja hoitava hathajoogan harjoitus luonnollisen hengityksen rytmissä, lopuksi meditaatiohetki istumaasennossa. Oma alusta mukaan. Sisäänkäynti Koskelan Siwan puoleisesta ovesta. 72529 JOOGAMEDITAATIO
Kansalaisopisto lk 217, 2. krs, TO 18.00-19.30 Kaarretie 14 27.8.-3.12. Ingrid Sepp Kurssimaksu 55 € Ilm. 10.9. mennessä Uusi kurssi! Kaikenikäisille naisille ja miehille suunnattu joogaryhmä. Vahvistava ja hoitava hathajoogan harjoitus luonnollisen hengityksen rytmissä, lopuksi meditaatiohetki istuma-asennossa. Oma alusta mukaan. Opistotalon toisessa kerroksessa. HUOM! Ei kokoontumista to 10.9.! 72530 SWASTHYA-JOOGA
Maikkulan ala-aste, KE 18.00-19.30 Maikkulanraitti 11 26.8.-25.11. Harry Uosukainen Kurssimaksu 52 € Ilm. 9.9.mennessä Uusi kurssi! Kokonaisvaltaista terveyden ja hyvinvoinnin swasthya-joogaa (suom. terveys, hyvinvointi) Kansain-
välisen Joogayliopiston opetusohjelman mukaisesti sekä uusille aloittajille että aiemmin jooganneille. Asanaharjoitukset samantyyppisiä kuin hatha-joogassa yleensäkin. Lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota hengitykseen, keskittymiseen ja terveyden ja kunnon ylläpitämiseen. Ota oma joogamatto mukaan! Lämmin, joustava vaatetus. Sisäänkäynti neuvolan ovesta. 72531 SELKÄJOOGA
Patamäen ala-aste, KE 19.00-20.30 Peltorinne 6 26.8.-25.11. Niina Finning Kurssimaksu 52 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Selkäjoogatunnilla tehdään dynaamisia ja staattisia hathajoogaharjoitteita ja painopiste on selkää ja niskaa hoitavissa ja kuntouttavissa sekä ryhtiä korjaavissa asanoissa. Näihin yhdistetään rentouttava hengitys ja liikkeen/asennon tietoinen itsesäätely. Tunti sopii erityisen hyvin istumatyötä tekeville. Ota oma joogamatto mukaan! Lämmin, joustava vaatetus. Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaille 5 € alennus. 72532
ÄIJÄJOOGA A
Myllytullin koulu, Kirkkokatu 1 MA 19.30-21.00 Minna Arvila 24.8.-23.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu 52 € Ryhmä joogaa aloittaville ja jonkin verran jooganneille miehille. Keveitä perusharjoituksia, venytyksiä oman hengityksen tahdissa ja rentoutumista - vain miehille. Pyrkimyksenä ei ole seistä päällä vaan tukevasti jaloilla. Mitä jäykempi äijä, sen soveliaampi äijäjoogaryhmään,
HYVÄNOLON LIIKUNTA mutta myös norjat äijät ovat tervetulleita. Ota mukaan oma jooga-alusta, kiristämättömät vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. 72533 ÄIJÄJOOGA
B
Maikkulan ala-aste, KE 19.00-20.30 Maikkulanraitti 11 26.8.-25.11. Harry Uosukainen Kurssimaksu 52 € Ilm. 9.9. mennessä. Ryhmä joogaamista aloittaville miehille ja jatkaville miehille. Keveitä perusharjoituksia, venytyksiä oman hengityksen tahdissa ja rentoutumista - vain miehille. Pyrkimyksenä ei ole seistä päällä vaan tukevasti jaloilla. Mitä jäykempi äijä, sen soveliaampi äijäjoogaryhmään, mutta myös norjat äijät ovat tervetulleita. Ota mukaan oma jooga-alusta, kiristämättömät vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. Sisäänkäynti kouluneuvolan ovesta. 72535
ÄIJÄJOOGAN JATKORYHMÄ
Merituulen koulu, TI 19.30-21.00 Koskelantie 51-53 25.8. -24.11. Minna Arvila Kurssimaksu 52 € Ilm. 8.9. mennessä. Ryhmä joogaamista jatkaville miehille. Erilaisia muunnelmia tutuista jooga-asanoista, yhä tarkempaa oman hengityksen ja kehon kuuntelua ja tietoista rentoutumista - vain miehille. Pyrkimyksenä ei ole edelleenkään seistä päällä, vaan tukevasti jaloilla. Ota mukaan oma jooga-alusta, kiristämättömät vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. 35
HYVÄNOLON LIIKUNTA 72540 ÄITIYSJOOGA
A
72541 ÄITIYSJOOGA
B
Koskelan päiväkoti, TI 17.00-18.30 Tuulaakitie 3 8.9.-13.10. Ingrid Sepp Kurssimaksu 46 € Ilm. 1.9. mennessä Lempeitä hathajoogan asana-, hengitys- ja rentoutusharjoituksia odottaville äideille. Oma alusta mukaan. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa. Käynti Siwan puoleisesta ovesta. Koskelan päiväkoti, TI 17.00-18.30 Tuulaakitie 3 27.10.-1.12. Ingrid Sepp Kurssimaksu 46 € Ilm. 20.10. mennessä Lempeitä hathajoogan asana-, hengitys- ja rentoutusharjoituksia odottaville äideille. Oma alusta mukaan. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa. Käynti Siwan puoleisesta ovesta. 72555 KUNDALIINIJOOGA
A Heinätorin koulu, Torikatu 45 TO 16.15-17.30 Niina Finning 27.8.-26.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 48 € Uusi kurssi! Kundalini tarkoittaa sielun energiaa ja luovaa voimaa. Kundalinijoogan tekniikat puhdistavat, avaavat ja vahvistavat kehoa, erityisesti hermostoa ja meridiaanijärjestelmää siten, että voimme ottaa hallitusti ja viisaasti käyttöömme tämän puhtaan ja voimakkaan energian. Kundalinijooga vahvistaa hermostoa, tasapainottaa rauhastoimintaa, aktivoi vahvasti 36
intuitiota, auttaa kontrolloimaan tunnetiloja ja mieltä, opettaa elämään tietoisesti ja läsnä tässä hetkessä sekä kasvattaa itseluottamusta ja tuntemusta. KUNDALINIJOOGATUNNILLA yhdistyvät monien eri joogasuuntausten tekniikat. Jokainen tunti alkaa virittäytymisellä eli aloitusmantralla jatkuen hengitysharjoituksilla, kriyalla (asana) ja meditaatiolla. Tunnin kesto on 75 minuuttia. Jokainen tunti on erilainen mutta rakenne pysyy aina samana jokaisella tunnilla. Ota mukaan oma joogaalusta. 72556
KUNDALIINIJOOGA B
72610
TAIJIN ALKEISRYHMÄ
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 19.30-20.45 Kaarretie 14 27.8. -26.11. Niina Finning Kurssimaksu 48 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 72555. Ota mukaan oma jooga-alusta. Välivainion koulu, Luokotie 4 KE 17.30-19.00 Marja-Liisa Meriluoma 26.8. -25.11. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 61 € Oletko väsynyt ainaiseen kiireeseen ja meluun? Tule kokemaan taijin hitaus ja hiljaisuus! Taiji (tai-chi) on ikivanha kiinalainen harjoitus, jonka avulla pyritään kohti fyysistä terveyttä ja henkistä tasapainoa tavoitteena sisäinen kasvu. Kurssilla opetellaan vanhan yang-tyylin ensimmäinen osa sekä tehdään energia-, hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Uusi alkeiskurssi, sopii kaiken ikäisille. Ota mukaan oma alusta.
72615
TAIJIN JATKORYHMÄ
72650
SHINDO® ALKEISKURSSI
Merikosken koulu, TI 17.30-19.00 Itäkangastie 9 25.8. -24.11. Marja-Liisa Meriluoma Kurssimaksu 61 € Ilm. 8.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu harrastusta jatkaville opiskelijoille. Jatkokurssilla tehdään vanhan Yang-tyylin I-osaa ja opetellaan II-osaa. Lisäksi tehdään energia-, hengitysja rentoutusharjoituksia. Ota mukaan oma alusta. Koskelan päiväkoti, TO 17.45-18.45 Tuulaakitie 3 27.8.-26.11. Johanna Säkkinen Kurssimaksu 42 € Ilm. 10.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu uusille harrastajille. Haluaisitko antaa itsellesi arjen touhujen lomassa rentouttavan ja tasapainottavan hetken? Shindo® hoitaa kehoa ja mieltä, ja antaa uutta energiaa. Shindo® on rentoutusvenyttely- ja itsehoitomenetelmä, jossa yhdistyvät hengitys, liike ja keskittyminen. Shindossa on vanhaa itämaista tietämystä kehon ja mielen vuorovaikutuksesta ja länsimaista näkemystä kehon toiminnasta. Tunnilla venytyksiä voi lempeästi tukea Shindo®-ohjaaja. Voit myös itse käyttää venytyksiä tehostavia tukitekniikoita. Kuusi perusvenytystä auttavat kehon kahtatoista tärkeintä energiakanavaa eli meridiaania avautumaan tukoksista, jotka voivat aiheuttaa jäykkyyttä tai kireää oloa. Pari- ja ryhmäharjoituksissa voimme käyttää kosketusta vahvistamaan rentouden tunnetta. On myös mahdollista venytellä yksin. Tunnilla käytetään myös Jomon-Stretch-
venyttelyä, joka on jatkumo Shindo®-tekniikoille. Siinä aktivoidaan kehon omaa energiakiertoa, käyttäen hyväksi tehokkaita kiertoliikkeitä ja rentoutumista. Otathan tunnille varusteiksi alustan, joustavat vaatteet ja pari keskikokoista tyynyä. 72652
SHINDO® JATKOKURSSI
Koskelan päiväkoti, TO 18.45-20.00 Tuulaakitie 3 27.8. -26.11. Johanna Säkkinen Kurssimaksu 52 € Ilm. 10.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu Shindoa aiemmin harrastaneille. Shindo®-rentoutusvenyttelyn ja itsehoidon jatkokurssilla teemme alkeiskurssilta tuttuja Shindon perusvenytyksiä, ja käytämme hyväksi aiemmin oppimaamme tietoa, joten voimme rentoutua pidemmissä hiljaisissa jaksoissa. Syvennämme tietouttamme meridiaanien eli kehon energiakanavien yhteydestä venytyksiin. Pari- ja ryhmäharjoituksissa voimme käyttää lempeää kosketusta vahvistamaan rentouden tunnetta ja auttamaan kehoa ja mieltä vapautumaan jännityksistä. Lisäämme ohjelmaan myös uusia Jomon-Stretch-venytyksiä. Jomon aktivoi kehon omaa energiakiertoa pehmeiden kiertoliikkeiden ja rentoutumisen yhdistelmällä. Otathan tunnille varusteiksi alustan, joustavat vaatteet ja pari keskikokoista tyynyä.
HYVÄNOLON LIIKUNTA
72700
liikkuvuuden mukaan. Tunti jakaantuu viiteen osioon:
Oulunsuun koulu, MA 16.30-17.15 Kajaanintie 56 24.8. -23.11. Johanna Säkkinen Kurssimaksu 35 € Ilm. 7.9. mennessä Hitaat ja pehmeät liikkeet ovat yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia ja ne tehdään hengityksen mukaan pystyasennossa. Asahi-terveysliikunta sopii kaiken ikäisille eikä mitään erityistaitoja tai peruskuntoa vaadita, sillä liikkeet on sovellettavissa kunkin omien voimien ja liikkuvuuden mukaan. Tunti jakaantuu viiteen osioon: rentoutus, niska-hartiaseudun harjoitteet, selän harjoitteet, jalkojen ja tasapainon harjoitteet, lopuksi hengityksen tasaaminen ja mielen rauhoittaminen. Uusille aloittajille tai kertaajille.
gityksen tasaaminen ja mielen rauhoittaminen. Uusille aloittajille tai kertaajille.
ASAHI-TERVEYSLIIKUNNAN rentoutus, niska-hartiaseudun harjoitteet, selän harjoitteet, jalkojen ja tasapainon harjoitteet, lopuksi henPERUSKURSSI A
72701
ASAHI-TERVEYSLIIKUNNAN PERUSKURSSI B
Koskelan päiväkoti, TO 17.00-17.45 Tuulaakitie 3 27.8. -26.11. Johanna Säkkinen Kurssimaksu 35 € Ilm. 10.9. mennessä Hitaat ja pehmeät liikkeet ovat yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia ja ne tehdään hengityksen mukaan pystyasennossa. Asahi-terveysliikunta sopii kaiken ikäisille eikä mitään erityistaitoja tai peruskuntoa vaadita, sillä liikkeet on sovellettavissa kunkin omien voimien ja
72800
PILATES PERUSTASO
72801
PILATES KESKITASO
Raksilan uimahalli, TO 17.00-18.00 Pikkukankaantie 3 27.8. -26.11. Piia Saapunki Kurssimaksu 95 € Ilm. 10.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu syksyllä mukana olleille ja uusille harrastajille. Tällä miehille ja naisille suunnatulla pienryhmätunnilla keskitytään hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen. Pilatesliikkeet vahvistavat erityisesti selkä-, vatsa- ja lantion alueen lihaksia. Liikkeet parantavat kehon hallintaa ja kannattelevuutta. Tunti on ilman musiikkia tehtävä rauhallinen kokonaisuus. Kurssilla opittua tietoa voit soveltaa myös muihin liikuntalajeihin. Pukeudu lämpimiin, rentoihin vaatteisiin ja ota mukaan oma alusta. Ohjaaja on Stott-, klassinenpilates -ohjaaja. Raksilan uimahalli, TO 18.00-19.00 Pikkukankaantie 3 27.8.-26.11. Piia Saapunki Kurssimaksu 95 € Ilm. 10.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu vähintään puoli vuotta harrastaneille. Tällä miehille ja naisille suunnatulla pienryhmätunnilla keskitytään hengityksen ja liikkeen yhdis37
HYVÄNOLON LIIKUNTA tämiseen. Pilatesliikkeet vahvistavat erityisesti selkä-, vatsa- ja lantion alueen lihaksia. Liikkeet parantavat kehon hallintaa ja kannattelevuutta. Tunti on ilman musiikkia tehtävä rauhallinen kokonaisuus. Kurssilla opittua tietoa voit soveltaa myös muihin liikuntalajeihin. Ota mukaan oma alusta. 72805
PILATESHEALTH PERUSTASO
Raksilan uimahalli, MA 17.00-18.00 Pikkukankaantie 3 24.8. -23.11. Kiki Kaan Kurssimaksu120€ Ilm. 7.9. mennessä PilatesHealth on pilatesharjoittelua, jossa yhdistetään Joseph Pilateksen (1880-1967) luoma kehonhallintamenetelmä terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimustietoon tuki- ja liikuntaelin harjoittelusta. PilatesHeath tunnin tavoitteena on edistää kehonhallinnan kautta hyvinvointia ja mielen tasapainoa. PilatesHealth tunnin pohjana ovat Joseph Pilateksen kuusi perusperiaatetta: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja hallittu hengittäminen. Tunnit kehittävät voimaa ja liikkuvuutta sekä antavat hyvää oloa. Ohjaaja on Method Putkisto- ja pilateshealth opettaja.
38
72806
PILATESHEALTH KESKITASO
Raksilan uimahalli, MA 18.00-19.00 Pikkukankaantie 3 24.8. -23.11. Kiki Kaan Kurssimaksu120€ Ilm. 7.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu pilatesta tai pilateshealth puoli vuotta harrastaneille. PilatesHealth on pilatesharjoittelua, jossa yhdistetään Joseph Pilateksen (1880-1967) luoma kehonhallintamenetelmä terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimustietoon tuki- ja liikuntaelin harjoittelusta. PilatesHeath tunnin tavoitteena on edistää kehonhallinnan kautta hyvinvointia ja mielen tasapainoa. PilatesHealth tunnin pohjana ovat Joseph Pilateksen kuusi perusperiaatetta: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja hallittu hengittäminen. Tunnit kehittävät voimaa ja liikkuvuutta sekä antavat hyvää oloa. Ohjaaja on Method Putkisto- ja pilateshealth opettaja. 72807
PILATESHEALTH JATKOTASO
Heinätorin koulu, Torikatu 45 TI 16.45-17.45 Kiki Kaan 25.8.-24.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu120€ Kurssi on tarkoitettu pilatesta tai pilateshealthia vähintään vuoden harrastaneille. PilatesHealth on pilatesharjoittelua, jossa yhdistetään Joseph Pilateksen (1880-1967) luoma kehonhallintamenetelmä terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimus-
tietoon tuki- ja liikuntaelin harjoittelusta. PilatesHeath tunnin tavoitteena on edistää kehonhallinnan kautta hyvinvointia ja mielen tasapainoa. PilatesHealth tunnin pohjana ovat Joseph Pilateksen kuusi perusperiaatetta: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja hallittu hengittäminen. Tunnit kehittävät voimaa ja liikkuvuutta sekä antavat hyvää oloa. Ota mukaan oma alusta. Ohjaaja on Method Putkisto- ja pilateshealth opettaja. 72815
PILATES NISKA/SELKÄ PERUSTASO
Saarelan monitoimitalo, TI 17.30-18.30 Poolakuja 1 25.8.-1.12. Riitta Alatalo Kurssimaksu120€ Ilm. 8.9. mennessä Uusi kurssi! Ryhmä sopii henkilöille, jotka haluavat hoitaa ja huoltaa niska-hartiaseudun ja selän alueen oireita. Mukaan voi tulla, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta pilates-harjoittelusta. Tässä miehille ja naisille tarkoitetussa pienryhmässä huolellisella ja tietoisella työskentelyllä yhdistetään hengitys ja liike kokonaisuudeksi, vahvistetaan syviä lihaksia, parannetaan kehon hallintaa ja ryhtiä. Ota mukaan oma alusta (retkipatja tms) . Opettaja on KM, Pilates-opettaja ja fysioterapeutti. HUOM! Ei tuntia 17.11.!
HYVÄNOLON LIIKUNTA
72817
PILATES NISKA/SELKÄ MIEHILLE
Saarelan monitoimitalo, TI 18.30-19.30 Poolakuja 1 25.8. -2.12. Riitta Alatalo Kurssimaksu120€ Ilm. 8.9. mennessä Uusi kurssi! Ryhmä sopii miehille, jotka haluavat hoitaa ja huoltaa niska-hartiaseudun ja selän alueen oireita. Ei vaadi aikaisempaa kokemusta pilates-harjoittelusta. Pilatesharjoittelu parantaa ryhtiä, opettaa fysiologisesti oikeaoppisia liikeratoja ja syventää hengitystä. Lisäksi pilatesharjoittelun avulla opitaan käyttämään kehon niveliä ja lihaksia tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon lihakset yhdessä ryhtiä tukevien lihasten kanssa vahvistuvat. Ota mukaan oma alusta (retkipatja tms) ja 0,5 tai 1,0 kilon painoiset tarrapainot. Opettaja on KM, Pilates-opettaja ja fysioterapeutti. HUOM! Ei tuntia 17.11.! 72940 KEHONHUOLTO
A Kansalaisopisto liikuntasali, KE 19.45-20.45 Kaarretie 14 26.8.-25.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Rauhallinen vartalonhallintaan, venyttelyyn ja hyvän mielen tuntemuksiin keskittyvä, erilaisia menetelmiä soveltava tunti.
72950 VENYTTELYTUNTI
A
Oulun urheilutalo, peilisali, MA 11.00-12.00 Rantakatu 30 24.8.-23.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.8. mennessä Kevyen seisten tehtävän alkuverryttelyn jälkeen käydään venytellen läpi keho suuret lihasryhmät. Venyttelyliikkeitä tehdään lattiatasossa ja seisten. Tunnilla voit olla avojaloin tai sukkasillaan. SYM.
hon kokonaisvaltaista tasapainoa. Opettaja on Method Putkisto -ohjaaja, MP Pilates -ohjaaja (harjoittelija). Ota tunneille mukaan oma pieni tyyny, rullattava pyyhe pään/selän alle ja matto.
Kansalaisopisto liikuntasali, KE 11.15-12.15 Kaarretie 14 26.8.-25.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Lihasten ja nivelten liikkuvuutta parantava kehonhuoltotunti. Helpon lämmittelyn jälkeen venytellään monipuolisesti kehon lihaksia. SYM.
FLOW-TUNTI Metsokankaan monitoimitalo, KE 19.30-20.30 Metsänhoitajantie 5 26.8.-25.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Flow- tunnilla keskitytään kehoa avaaviin, vahvistaviin ja notkistaviin liikkeisiin. Tunti koostuu sykettä nostavasta alkuvirittäytymisestä, kehoa avaavista ja vahvistavista harjoituksista, venyttelyistä ja loppurentoutumisesta. Vaikutteita mm. Pilateksesta ja Joogasta. Tunnilla keskitytään hyvänolon tuntemuksiin. Sopii kaikille! Ota mukaan oma alusta. Ei pukuhuonemahdollisuutta, päiväkodin salissa.
72952 SYVÄVENYTTELY
72957 NIA
72951
VENYTTELYTUNTI B
Oulunsuun koulu, MA 17.30-18.30 Kajaanintie 56 24.8.-23.11. Piia Saapunki Kurssimaksu 40 € Ilm. 7.9. mennessä Syvävenyttely on monipuolinen venyttelytunti, joka sopii kaiken kuntoisille ja ikäisille tavallisille ihmisille. Rauhallisesti etenevällä tunnilla käydään koko keho läpi. Tunnilla tehdään pitkäkestoisia venytyksiä, joiden tavoitteena on avata kehon kireimmät kohdat. Tunnin päätekniikkana käytetään Method Putkisto on syvävenytys- ja kehonhallinta-tekniikkaa, joka parantaa ke-
72955
FLOORPLAY Kajaanintullin erityiskoulu, MA 19.30-20.30 Koulukatu 16 24.8. -23.11. Sanna Virkkunen Kurssimaksu 40 € Ilm. 7.9. mennessä Uusi kurssi! Nia lattiatanssissa käytetään Nia-tanssista tuttuja liikkeitä hyväksi. Lattiatasossa tehtävät harjoitukset vahvistavat, venyttävät ja tuovat tasapainoisen olon. Lopuksi 15 min rentoutus.
39
KUNTOLIIKUNTA KUNTOLIIKUNTA 73530 KUNTOSALIKURSSI
73550
A
Oulun urheilutalo, KE 15.00-16.15 Rantakatu 30 26.8.-2.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 60 € Ei netti-ilmoittautumista Ryhmän opettajan opastuksella tutustutaan kuntosalityöskentelyyn, laitteisiin ja harjoitusmenetelmiin. Alkuverryttely, laitetyöskentely ja venyttely. Kurssi tällä alennetulla kurssimaksulla 25 € työttömille tai alle 63 vuotiaille eläkeläisille. Ilmoittautuminen vain kansalaisopiston opintotoimistoon 27.7.-24.8. jolloin esitettävä työttömän työnhakijan voimassa oleva kortti tai eläkepäätös. Ei muita alennuksia. Tiistaina 25.8. alkaen kurssi vapautuu yleiseen ilmoittautumiseen (p. 08 555 4060). Tällöin voivat ilmoittautua myös em. kohderyhmiin kuulumattomat, mutta kurssin hinta on 60 euroa. 73540
TULE-KUNTOKOULU
Raksilan uimahalli, TI 13.00-14.00 Pikkukankaantie 3 25.8. -8.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 28 € Ilm. 18.8. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! Ohjattu kuntosaliharjoittelu henkilöille, joilla on tuki- ja liikuntaelinten oireita. Alussa ohjattu alkulämmittely ja lopuksi venyttelyt. Järjestetään yhteistyössä liikuntaviraston kanssa.
40
AAMUN CIRCUIT - KUNTOPIIRI
Kansalaisopisto liikuntasali, KE 10.15-11.15 Kaarretie 14 26.8.-25.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Miehille ja naisille tarkoitettu helppo ja tehokas tunti kunnon kohottamiseen. Kuntopiirityyppisessä harjoittelussa jokainen voi säätää harjoitustehonsa oman kuntotasonsa mukaisesti. Tunnilla ohjattu alkuverryttely ja lyhyt venyttelyosuus lopuksi. SYM. 73552
CIRCUIT - KUNTOPIIRI MIEHILLE JA NAISILLE
Heikkilänkankaan MA 18.40-19.55 monitoimitalo, Kyytipojantie 2 24.8.-23.11. Riikka Peuranen Kurssimaksu 50 € Ilm. 7.9. mennessä Miehille ja naisille tarkoitettu helppo ja tehokas tunti kunnon kohottamiseen. Kuntopiirityyppisessä harjoittelussa jokainen voi säätää harjoitustehonsa oman kuntotasonsa mukaisesti. Sis. myös alkuverryttelyn ja loppuvenyttelyn. Mukaan oma alusta ja juomapullo.
73600
MONIKULTTUURINEN NAISTEN LIIKUNTA
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 15.00-16.00 Kaarretie 14 3.9. -3.12. Matleena Aarikallio Ei netti-ilmoittautumista. Yhteistyössä Ystävyystalon kanssa järjestettävä naisten liikuntaryhmä maahanmuuttajille, jossa tutustutaan eri liikuntamuotoihin. Mukaan tunnille liikuntavaatteet, juomapullo ja pieni pyyhe. Ilmoittautuminen opettajalle paikanpäällä. Opintosetelikurssi, ei kurssimaksua. 73700
KUNTOJUMPPA A
Metsokankaan monitoimitalo, TI 19.10-20.10 Metsänhoitajantie 5 25.8. -24.11. Minna Heikkilä Kurssimaksu 40 € Ilm. 8.9. mennessä Lihaskuntoharjoituksiin painottuva monipuolinen tunti, joka sopii niin aloittelijoille kuin harrastajillekin. Tunnin alussa on lyhyt lämmittelyosa ja lopussa venyttely. Oma alusta ja juomapullo mukaan! Päiväkodin liikuntasalissa, ei pukuhuonemahdollisuutta. Sisäänkäynti päiväkodin ovesta noin 10 min ennen tunnin alkua.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
KUNTOLIIKUNTA 73701
KUNTOJUMPPA B + KEHONHUOLTO
Talvikankaan nuorisotalo, KE 18.45-20.00 Tuiskutie 10 26.8. -25.11. Minna Heikkilä Kurssimaksu 46 € Ilm. 9.9. mennessä Lihaskuntoharjoituksiin painottuva monipuolinen tunti, joka sopii niin aloittelijoille kuin harrastajillekin. Tunnin alussa on lyhyt lämmittelyosa, lopussa pidennetyt venyttelyt ja rentoutus. Oma alusta ja juomapullo mukaan! 73702
KUNTOJUMPPA C
Pikkaralan ala-aste, TI 19.00-20.00 Vasantie 121 25.8. -24.11. Kirsi Viio Kurssimaksu 40 € Ilm. 8.9. mennessä Lihaskuntoharjoituksiin painottuva tunti, joka sopii niin aloittelijoille kuin harrastajillekin. Tunnin alussa on lyhyt lämmittelyosa ja lopussa venyttely. Oma alusta ja juomapullo mukaan! 73705 TEEMAKUNTOJUMPPA
Kajaanintullin erityiskoulu, TI 17.00-18.00 Koulukatu 16 25.8.5-24.11. Kirsi Viio Kurssimaksu 40 € Ilm. 8.9. mennessä Uusi kurssi! Tämä matalan kynnyksen jumppatunti sopii kaikille lähtötasosta riippumatta. Helppoa, mutta tehokasta jumppaa kolmen viikon välein vaihtuvin teemoin.
Joka tunnilla alkuverryttely, lihaskunto-osuus ja lopuksi venytykset. Käsipainot ja jumppamaton jokainen tuo itse, muut välineet ovat ohjaajalla. Teemat: ilman välineitä oman kehon painolla, lihaskunto-tunti(patterit, kuntopiiri), keppijumppa, pikkupallojumppa ja käsipaino/kuminauhajumppa. Ota mukaan alusta ja juomapullo. 73706
KUNTOJUMPPA VARJONYRKKEILLEN
Puolivälinkankaan nuorisotalo, MA 19.00-20.00 Mielikintie 7 24.8.-30.11. Heli Leinonen Kurssimaksu 40 € Ilm. 14.9. mennessä Uusi kurssi! Lihaskuntoharjoituksiin painottuva tunti, joka sopii niin aloittelijoille kuin harrastajillekin. Kuntojumppaa jossa vivahteita mm. varjonyrkkeilystä. Tunnin lopussa venyttely. Oma alusta ja juomapullo mukaan! HUOM! ei tuntia ma 31.8. 73707
KUNTOJUMPPA TANSSIEN
Heikkilänkankaan TO 18.00-19.00 monitoimitalo, Kyytipojantie 2 27.8.-26.11. Matleena Kortesalmi Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Uusi kurssi! Kuntojumppatunti, jossa noin 20 min alkuverryttely on helppoa tanssillista liikkumista. Puolen tunnin lihaskunto-osuudessa haastetaan vartalon päälihasryhmät. Tunnin lopussa venyttely. Oma alusta ja juomapullo mukaan!
73710
BODYJUMPPA A
Kansalaisopisto liikuntasali, TI 16.30-17.30 Kaarretie 14 25.8. -24.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 40 € Ilm. 8.9. mennessä Lihaskuntoharjoituksiin painottuva tunti, jossa myös aerobista kestävyyttä haastetaan. Tunti sopii niin aloittelijoille kuin harrastajillekin. Tunnin alussa on lyhyt lämmittelyosa ja lopussa venyttely. Oma alusta ja juomapullo mukaan! 73711 BODYJUMPPA
B
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 18.30-19.30 Kaarretie 14 27.8. -26.11. Niina Finning Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Lihaskuntoharjoituksiin painottuva tunti, jossa myös aerobista kestävyyttä haastetaan. Tunti sopii niin aloittelijoille kuin harrastajillekin. Tunnin alussa on lyhyt lämmittelyosa ja lopussa venyttely. Oma alusta ja juomapullo mukaan!
73712 SUPERBODYJUMPPA
Oulunsalon liikuntakeskus, KE 17.00-18.00 Tuohikuja 6 26.8.-25.11. Piia Lämsä Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Tehokas lihaskuntoharjoituksiin perustuva tunti. Alkulämmittelyssä kohotetaan sykettä ja harjoitetaan isoja lihasryhmiä (sis. myös hyppyjä), lihaskuntoosuudessa vahvistetaan päälihasryhmiä erilaisia harjoi41
KUNTOLIIKUNTA tusmuotoja käyttäen, mm. patteriharjoitukset, ennen venyttelyitä harjoitusta tehostetaan vielä nyrkkeilytekniikoita hyväksi käyttäen sekä yksilö että pariharjoitteina. Oma alusta ja juomapullo mukaan! Liikuntakeskuksen peilisalissa. 73725
BODYSTEP-JUMPPA
Kansalaisopisto liikuntasali, PE 16.30-17.30 Kaarretie 14 28.8.- 27.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 40 € Ilm. 11.9. mennessä Alkuverryttely tehdään steppilaudoille askeltaen ja helppoja askelsarjoja tehden. Alkuverryttely/aerobinen osuus on tunnista noin 20 min. Hyvän ja tehokkaan lämmittelyn jälkeen on vuorossa lihaskunto-osuus. Lihaskunto-osuudessa käytetään omaan painoa, käsipainoja, voimatankoja, joiden painotaakkaa voi säädellä aina 20 kg saakka. Lihaskuntoliikkeet tehdään osittain steppilautaa apuna käyttäen. Tunnin lopussa lyhyet venytykset. HUOM! Ryhmään otetaan 25 osallistujaa! 73730 TEHOTREENI
Kansalaisopisto liikuntasali, KE 16.25-16.55 Kaarretie 14 26.8. -25.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 28 € Ilm. 9.9. mennessä Kurssi tarjoaa tehokkaan tuulahduksen suoraan maailmalta. Lyhyt intensiivinen intervalleja sisältävä tehotreeni on POP. Harjoittelussa käytetään erilaisia menetelmiä ja välineitä, mm. steppilautoja ja voimatankoja. Yksi harjoittelun muoto on tabata. Puolen tunnin harjoitus 42
sisältää vauhtia, hyppyjä ja lihaskuntoliikkeitä. Harjoitustehonsa jokainen voi säätää oman kunnon mukaan! Tule hikoilemaan. 73750 KAHVAKUULA
A
Korvenkylän nuorisoseura, MA 18.15-19.15 Seurakankaantie 24.8.-23.11. Piia Lämsä Kurssimaksu 40 € Ilm. 7.9. mennessä Tämä kurssi sopii lajia jonkin verran harrastaneelle, vasta-alkajille suosittelemme klo 19.15 alkavaa ryhmää. Kahvakuulan erityispiirre on sen soveltuvuus koko kehon liikkeisiin, kuten heilautukseen, tempaukseen ja rinnallevetoon ja työntöön. Liikkeet ovat toiminnallisia, koko kehon liikkeitä. Itsessään tai yhdistettynä muuhun harjoitteluun ne ovat tehokasta liikuntaa ja niissä käytetään koko kehon lihaksistoa hyväksi. Kahvakuulia voi käyttää kuntoilun lisäksi voimaharjoitteluun, liikkuvuuden kehittämiseen, kehonhallintaan ja monien urheilulajien oheisharjoitteluun. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. 73751
KAHVAKUULA B
Korvenkylän nuorisoseura, MA 19.15-20.15 Seurakankaantie 24.8. -23.11. Piia Lämsä Kurssimaksu 40 € Ilm. 7.9. mennessä Tämä kurssi sopii aloittelijoille ja jonkin verran kahvakuulaharjoittelua tehneille, kokeneemmille kuulailijoille suosittelemme klo 18.15 alkavaa kurssia. Kahvakuulan
erityispiirre on sen soveltuvuus koko kehon liikkeisiin, kuten heilautukseen, tempaukseen ja rinnallevetoon ja työntöön. Liikkeet ovat toiminnallisia, koko kehon liikkeitä. Itsessään tai yhdistettynä muuhun harjoitteluun ne ovat tehokasta liikuntaa ja niissä käytetään koko kehon lihaksistoa hyväksi. Kahvakuulia voi käyttää kuntoilun lisäksi voimaharjoitteluun, liikkuvuuden kehittämiseen, kehonhallintaan ja monien urheilulajien oheisharjoitteluun. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. 73752
KAHVAKUULA C
Kansalaisopisto liikuntasali, TI 17.30-18.30 Kaarretie 14 25.8.-24.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 40 € Ilm. 8.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 73751. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. Oulun Osuuspankin omistajaasiakkaille 5 € alennus kurssimaksusta.
KAHVAKUULA D Oulunsalon liikuntakeskus, KE 18.00-19.00 Tuohikuja 6 26.8. -25.11. Piia Lämsä Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Sisältö ks. kurssi 73751. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. Peilisalissa. 73753
KUNTOLIIKUNTA 73755 KAHVAKUULA
E
Seniorkunto, Metsolankartano, TO 18.00-19.00 Mielikintie 8 27.8. -26.11. Piia Lämsä Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Tämä kurssi sopii lajia jonkin verran harrastaneelle, vasta-alkajille suosittelemme klo 19.00 alkavaa ryhmää. Kahvakuulan erityispiirre on sen soveltuvuus koko kehon liikkeisiin, kuten heilautukseen, tempaukseen ja rinnallevetoon ja työntöön. Liikkeet ovat toiminnallisia, koko kehon liikkeitä. Itsessään tai yhdistettynä muuhun harjoitteluun ne ovat tehokasta liikuntaa ja niissä käytetään koko kehon lihaksistoa hyväksi. Kahvakuulia voi käyttää kuntoilun lisäksi voimaharjoitteluun, liikkuvuuden kehittämiseen, kehonhallintaan ja monien urheilulajien oheisharjoitteluun. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. SeniorKunnon toimitilat ovat Metsolan Kartanon kellarikerroksessa. 73756
KAHVAKUULA F
Seniorkunto, Metsolankartano, TO 19.00-20.00 Mielikintie 8 27.8.-26.11. Piia Lämsä Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Tämä kurssi sopii aloittelijoille ja jonkin verran kahvakuulaharjoittelua tehneille, kokeneemmille kuulailijoille suosittelemme klo 18.00 alkavaa kurssia. Kahvakuulan erityispiirre on sen soveltuvuus koko kehon liikkeisiin,
kuten heilautukseen, tempaukseen ja rinnallevetoon ja työntöön. Liikkeet ovat toiminnallisia, koko kehon liikkeitä. Itsessään tai yhdistettynä muuhun harjoitteluun ne ovat tehokasta liikuntaa ja niissä käytetään koko kehon lihaksistoa hyväksi. Kahvakuulia voi käyttää kuntoilun lisäksi voimaharjoitteluun, liikkuvuuden kehittämiseen, kehonhallintaan ja monien urheilulajien oheisharjoitteluun. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. SeniorKunnon toimitilat ovat Metsolan Kartanon kellarikerroksessa. 73765
KAHVAKUULA G
Lämsänjärven ala-aste, TO 18.00-19.00 Lämsänjärventie 15 27.8.-26.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Kurssi sopii sekä aloittelijalle että lajia jonkin verran harrastaneelle. Kahvakuulan erityispiirre on sen soveltuvuus koko kehon liikkeisiin, kuten heilautukseen, tempaukseen ja rinnallevetoon ja työntöön. Liikkeet ovat toiminnallisia, koko kehon liikkeitä. Itsessään tai yhdistettynä muuhun harjoitteluun ne ovat tehokasta liikuntaa ja niissä käytetään koko kehon lihaksistoa hyväksi. Kahvakuulia voi käyttää kuntoilun lisäksi voimaharjoitteluun, liikkuvuuden kehittämiseen, kehonhallintaan ja monien urheilulajien oheisharjoitteluun. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan.
73766 KAHVAKUULA
H
Lämsänjärven ala-aste, TO 19.00-20.00 Lämsänjärventie 15 27.8. -26.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 73765. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Ota oma kuula mukaan. 73900
ZUMBA®
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 17.30-18.30 Kaarretie 14 27.8. -26.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 40 € Ilm. 10.9. mennessä Zumba® on energinen ja tanssillinen kuntotunti, jossa yhdistellään erilaisia latinorytmejä sekä kansainvälisiä musiikkityylejä helpolla ja tehokkaalla tavalla. Tule kokeilemaan ja huomaat, että harjoittelun ei tarvitse olla puurtamista, vaan se voi olla hauskaa ja mukaansatempaavaa. Zumba® hoitaa sekä kehoa että mieltä. Tunnin aikana yhdistellään useita musiikki- ja tanssityylejä, joista kootaan dynaaminen, innostava ja tehokas tuntiohjelma. Lajissa hyödynnetään aerobicille tunnusomaista intervalli- ja kestävyysharjoittelua, se polttaa kaloreita ja rasvaa. Siihen yhdistetään helppoja tanssiaskelia vuoroin nopeaan ja hitaaseen rytmiin. Zumba® sopii sekä vasta-alkajille että pidempään liikuntaa harrastaneille.
43
SENIORILIIKUNTA 73950
AKROBATIAA (AROILLE) AIKUISILLE
Kisakentän päiväkoti, KE 19.00-20.30 Koskitie 9 26.8. -25.11. Katja Lehtola Kurssimaksu 40 € Ilm. 9.9. mennessä Huom! Kurssipaikka muuttunut! Sirkuskurssi sinulle joka olet haaveillut kuperkeikasta, kärrynpyörästä tai käsilläseisonnasta, mutta olet ajatellut olevasi siihen jo liian vanha tai kankea. Sirkuksen voi aloittaa missä iässä vain! Tunneilla teemme niin yksilö- pari- kuin ryhmäakrobatiaakin jokaisen lähtökohdat huomioon ottaen. Kurssi tarjoaa myös valmiuksia ja inspiraatiota esim. lasten kanssa työskentelyyn ja antaa konkreettisia työkaluja mm. ryhmäyttämiseen ja yhteistyötaitojen kehittämiseen.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
44
SENIOREITTEN LIIKUNTA
75503
75500
Oulun urheilutalo, MA 13.15-14.30 Rantakatu 30 24.8. -23.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 45 € Ilm. 7.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen!
KUNTOSALI SENIOREILLE A
Raatin uimahalli, Raatintie 2 MA 8.45-10.00 Satu Piirainen 24.8.-23.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu 45 € Huom! Alkamisaika muuttunut! Kansalaisopiston kuntosaliryhmässä voit tehokkaasti ja turvallisesti parantaa lihaskuntoasi liikunnanohjaajan opastuksella. Ohjatun alkuverryttelyn jälkeen lihaskuntoa harjoitetaan kuntosalilaitteilla kiertoharjoitteena, lopussa venyttely. Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen! 75501
KUNTOSALI SENIOREILLE B
Oulun urheilutalo, MA 10.45-12.00 Rantakatu 30 24.8.-23.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 45 € Ilm. 7.9. mennessä Uusi kurssi! Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen! 75502
KUNTOSALI SENIOREILLE C
Oulun urheilutalo, MA 12.00-13.15 Rantakatu 30 24.8.-23.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 45 € Ilm. 7.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen!
KUNTOSALI SENIOREILLE D
75505
KUNTOSALI SENIOREILLE F
Oulun urheilutalo, TO 8.00-9.15 Rantakatu 30 27.8.-26.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 45 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen! 75506
KUNTOSALI SENIOREILLE G
Oulun urheilutalo, TO 9.15-10.30 Rantakatu 30 27.8.-26.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 45 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen!
SENIORILIIKUNTA
75507
KUNTOSALI SENIOREILLE H
Oulun urheilutalo, TO 10.30-11.45 Rantakatu 30 27.8.-26.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 45 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen! 75508
KUNTOSALI SENIOREILLE I
Oulun urheilutalo, TO 11.45-13.00 Rantakatu 30 27.8.-26.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 45 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75500. HUOM! Ryhmäkohtainen ilmoittautuminen! 75509
TULE-KUNTOKOULU JATKORYHMÄ SENIOREILLE
Raksilan uimahalli, TI 12.00-13.00 Pikkukankaantie 3 25.8.-8.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 28 € Ilm. 18.8. mennessä RYHMÄ TÄYNNÄ! Voit ilmoittautua varalle. Järjestetään yhteistyössä liikuntaviraston kanssa.
75510
SENIORILIIKUNNAN YLEISMAKSU -SYM
4.8.-27.11. 2 Ilmoittaudu viimeistään 7.9. SENIORILIIKUNNAN YLEISMAKSULLA 75 € USEAMPAAN LIIKUNTARYHMÄÄN! Senioriliikunnan yleismaksu on tarkoitettu yli 55-vuotiaille. Yleismaksu on voimassa syyslukukauden ajan. Se oikeuttaa osallistumaan niihin liikuntaryhmiin, joissa on merkintä SYM (senioriliikunnan yleismaksulla). Ilmoittaudu vain yleismaksuryhmään, yksittäisiin ryhmiin ei tällöin ilmoittautumista tehdä, mikäli kyseiset ryhmät kuuluvat senioriyleismaksun piiriin. Opettajat saavat nimilistan yleismaksun suorittaneista kolmannella toimintaviikolla. HUOM! 8.9.2015. alkaen yleismaksun voi suorittaa VAIN OPINTOTOIMISTOON; tällöin opintotoimistosta saa liikuntakortin todisteeksi maksun suorittamisesta. Opettajat eivät ota vastaan yleismaksua!
75513
UKKOJUMPPA A
75514
UKKOJUMPPA B
Kansalaisopisto liikuntasali, MA 16.30-17.30 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 36 € Ilm. 10.8. mennessä Miesten oma kuntotunti. Vähintään 45 vuotta täyttäneille tarkoitettu voimistelu, jossa alkuverryttely, lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita. SYM. Kansalaisopisto liikuntasali, KE 9.00-10.00 Kaarretie 14 26.8.-26.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 36 € Ilm. 9.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! Miesten oma kuntotunti liikuntasalissa. Yli 55-vuotiaille tarkoitettu voimistelu lihaskunnon, liikeratojen ja ryhdin ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. SYM. 75515
VARTTUNEITTEN NAISTEN JUMPPA
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 16.30-17.30 Kaarretie 14 27.8.-26.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 36 € Ilm. 10.9. mennessä Aikuisten naisten oma kuntojumppatunti. Tällä tunnilla lämmitellään niveliä säästävillä helpoilla askelsarjoilla, tehdään lihaskuntoharjoitteita ja venytellään kunnon ja ryhdin ylläpitämiseksi. SYM. 45
SENIORILIIKUNTA 75520
SENIORIJUMPPA A
75525
75521
SENIORIJUMPPA B
75527
Värtön liikuntahalli, TI 10.00-11.00 Kurkelantie 4 25.8.-24.11. Katja Karppinen Kurssimaksu 36 € Ilm. 8.9. mennessä Miehille ja naisille 60+ tarkoitettu jumppatunti, jossa lämmittelyn jälkeen lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita sekä venyttelyä kehon toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Oma alusta mukaan. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon. SYM. Korvenkylän nuorisoseura, KE 11.15-12.15 Seurakankaantie 26.8.-25.11. Leena Prokkonen Kurssimaksu 36 € Ilm. 9.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75520. Oma alusta mukaan. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon. SYM. 75524 SENIORIJUMPPA
C
Myllyojan ala-aste, TO 16.30-17.30 Karvarinaukio 15 27.8.-26.11. Satu Piirainen Ei netti-ilmoittautumista. Miehille ja naisille 60+ tarkoitettu jumppatunti, jossa lämmittelyn jälkeen lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita sekä venyttelyä kehon toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Ilmoittautuminen ohjaajalle ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Yhteistyössä Myllyojan suuralueen asukastoimikunnan kanssa. Osallistumismaksu peritään paikan päällä. 46
SENIORIJUMPPA D
Värtön liikuntahalli, PE 12.00-13.00 Kurkelantie 4 28.8.-27.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 36 € Ilm. 11.9. mennessä Miehille ja naisille 60+ tarkoitettu jumppatunti, jossa lämmittelyn jälkeen lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita sekä venyttelyä kehon toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Oma alusta mukaan. SYM.
KEVENNETTY SENIORIJUMPPA HONKAPIRTTI Honkapirtti, Pateniementie 88 TI 9.00-10.00 Leena Prokkonen 1.9.-1.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 36 € Matalan kynnyksen ryhmä liikuntaharrastusta aloitteleville ja rauhallisesta jumpasta pitäville. Miehille ja naisille 60+ tarkoitettu kevyt jumppatunti, jossa lämmittelyn jälkeen lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita sekä venyttelyä kehon toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Oma alusta mukaan. SYM.
75530
ZUMBA GOLD® A
75531
ZUMBA GOLD® B
Oulun urheilutalo, peilisali, MA 10.00-11.00 Rantakatu 30 24.8.-23.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 36 € Ilm. 7.9. mennessä Zumba Gold® on aktiivisille senioreille tarkoitettu zumba-tunti, jolla edetään kohderyhmän mukaan turvallisuutta unohtamatta. Jos tanssillinen tapa liikkua ja sykkivä latino/tanssimusiikki kiinnostaa sinua, tule zumbaamaan! Samalla parannat sydämesi ja kehosi kuntoa, notkeutta ja liikkuvuutta, tasapainoa ja reaktiokykyä. Ja pidät hauskaa! Sisäjumppakengät (ei paljain jaloin, ei tossut). SYM. Kansalaisopisto liikuntasali, PE 11.30-12.30 Kaarretie 14 24.8.-27.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 36 € Ilm. 7.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75530. Sisäjumppakengät (ei paljain jaloin, ei tossut). SYM. 75534
ZUMBA GOLD + VENYTTELY 30 MIN
Raatin uimahalli, Raatintie 2 KE 12.00-13.30 Eeva Tallqvist 26.8.-25.11. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Zumba Gold® tunnit jatkuvat kansalaisopistossa. Tunnin Zumba Goldin jälkeen jatkamme puolen tunnin venyt-
SENIORILIIKUNTA
telyillä. Venyttelyt tehdään suurelta osin lattiatasossa, ota mukaan oma patja. Aktiivisille senioreille tarkoitettu zumba-tunti, jolla edetään kohderyhmän mukaan turvallisuutta unohtamatta. Jos tanssillinen tapa liikkua ja sykkivä latino/tanssimusiikki kiinnostaa sinua, tule zumbaamaan! Samalla parannat sydämesi ja kehosi kuntoa, notkeutta ja liikkuvuutta, tasapainoa ja reaktiokykyä. Ja pidät hauskaa! Sisäjumppakengät (ei paljain jaloin, ei tossut) ja juomapullo. SYM 75540
KAHVAKUULA SENIOREILLE A
Oulun urheilutalo, peilisali, TI 12.30-13.30 Rantakatu 30 25.8.-24.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 36 € Ilm. 4.8. mennessä Kahvakuulatunnin liikkeet on räätälöity senioreille sopiviksi. Oman kehon ja kahvakuulan kanssa tehtävät liikkeet kehittävät voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Liikkeet ovat toiminnallisia, perusliikkumista vahvistavia. Ota tunnille mukaan oma kahvakuula, alusta ja juomapullo. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. SYM 75542
KAHVAKUULA SENIOREILLE B
Kansalaisopisto liikuntasali, PE 10.30-11.30 Kaarretie 14 28.8.-27.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 36 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75540. Ota tunnille mukaan oma
kahvakuula, alusta ja juomapullo. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. SYM 75544
KAHVAKUULA SENIOREILLE + VENYTTELY 30 MIN
Värtön liikuntahalli, KE 13.00-14.30 Kurkelantie 4 26.8.-25.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 50 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Kahvakuulatunnin liikkeet on räätälöity senioreille sopiviksi. Oman kehon ja kahvakuulan kanssa tehtävät liikkeet kehittävät voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Liikkeet ovat toiminnallisia, perusliikkumista vahvistavia.Ota tunnille mukaan oma kahvakuula, alusta ja juomapullo. Opettaja ohjeistaa ensimmäisillä kerroilla oikean painoisen kuulan löytämisessä. Alkuverryttelyn ja kahvakuulailun jälkeen pitkä 30-40 min venyttely. Venyttelyliikkeet tehdään lattiatasossa ja seisten. SYM 75550
VENYTTELY SENIOREILLE A
Honkapirtti, Pateniementie 88 TI 10.00-11.00 Leena Prokkonen 1.9.-1.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 36 € Lihasten hyvinvointia ja nivelten liikkuvuutta ylläpitävä rauhallinen tunti iltapäivällä. Helpon lämmittelyn jälkeen venytellään monipuolisesti kehon suuria lihasryhmiä. Oma alusta mukaan. SYM
75551
VENYTTELY SENIOREILLE B
Värtön liikuntahalli, TI 11.00-12.00 Kurkelantie 4 25.8.-24.11. Katja Karppinen Kurssimaksu 36 € Ilm. 8.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75550. Oma alusta mukaan. SYM 75552
VENYTTELY SENIOREILLE C
Oulun urheilutalo, peilisali, TI 13.30-14.30 Rantakatu 30 25.8.-24.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 36 € Ilm. 8.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75550. Oma alusta mukaan. SYM 75555
PUTKIRULLAUSVENYTTELY SENIOREILLE
Värtön liikuntahalli, PE 13.00-14.00 Kurkelantie 4 28.8. -27.11. Satu Piirainen Kurssimaksu 36 € Ilm. 11.9. mennessä Uusi kurssi! Lihasten hyvinvointia ja nivelten liikkuvuutta ylläpitävä rauhallinen tunti iltapäivällä. Helpon lämmittelyn jälkeen venytellään monipuolisesti kehon suuria lihasryhmiä perinteisin venytyksin ja putkirullan avulla. Putkirullaus on tehokasta itsehierontaa, joka edesauttaa liikkuvuutta. Oma alusta ja putkirulla mukaan. SYM. 47
SENIORILIIKUNTA 75600
75610
75620
Sportello mylly, MA 9.00-10.00 Karvarinaukio 5 24.8. -7.12. Leena Prokkonen Kurssimaksu 20 € Ilm. 7.9. mennessä 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon 7.9. mennessä, p. 08 555 4060.
Hiirosenkoti, MA 11.30-12.30 Merikotkantie 5 24.8.-7.12. Leena Prokkonen Kurssimaksu 20 € Ilm. 7.9. mennessä Huom! Kurssipaikka muuttunut! 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon 7.9. mennessä, p. 08 555 4060. Kurssipaikka on Hiirosenkodin (Merikotkantie 5) liikuntasali, tämä ryhmä toimi ennen Kaukovainion nuorisotalolla.
Rajakylän hoiva, TI 9.15-10.15 Ruiskukkatie 2 25.8.-8.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 20 € Ilm. 8.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen ennakkoon netissä tai opintotoimistoon 8.9. mennessä, p. 08 555 4060.
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ A
75605
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ B
Sportello mylly, MA 10.00-11.00 Karvarinaukio 5 24.8. -7.12. Leena Prokkonen Kurssimaksu 20 € Ilm. 7.9. mennessä 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon 7.9. mennessä, p. 08- 5554060
48
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ C
75615
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ D
Hiirosenkoti, TO 11.30-12.30 Merikotkantie 5 27.8.-10.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 20 € Ilm. 10.9. mennessä Huom! Kurssipaikka muuttunut! 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen ennakkoon netissä tai opintotoimistoon 10.9. mennessä, p. 08 555 4060. Kurssipaikka on Hiirosenkodin (Merikotkantie 5) liikuntasali, tämä ryhmä toimi ennen Kaukovainion nuorisotalolla.
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ E
75625
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ F
Rajakylän hoiva, TO 9.00-10.00 Ruiskukkatie 2 27.8. -10.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 20 € Ilm. 10.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen ennakkoon netissä tai opintotoimistoon 10.9. mennessä, p. 08 555 4060.
www.vuolleoulu.fi
SENIORILIIKUNTA
75630
75650
Seniorkunto, KE 12.00 - 13.00 Metsolankartano, 26.8.-9.12. Mielikintie 8 Kurssimaksu 20 € Leena Lång Ilm. 9.9. mennessä 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen ennakkoon netissä tai opintotoimistoon 9.9. mennessä, p. 08 555 4060. SeniorKunnon toimitilat ovat Metsolan Kartanon kellarikerroksessa.
Kaakkurin nuorisotalo, PE 09.00-10.00 Pesätie 13 28.8.-11.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 20 € Ilm. 11.9. mennessä 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon 11.9. mennessä, p. 08 555 4060.
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ G
75640
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ H
Sara Wacklin -koti, KE 13.30 - 14.30 Koulukatu 4 26.8.-9.12. Riitta Suomalainen Ilm. 9.9. mennessä Ryhmä tarkoitettu 70 vuotta täyttäneille. Liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Sara Wacklin-kodin kanssa, ei kurssimaksua. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle.
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ I
75655
VOIMA-TASAPAINORYHMÄ J
Kaakkurin nuorisotalo, PE 10.00-11.00 Pesätie 13 28.8. -11.12. Riitta Suomalainen Kurssimaksu 20 € Ilm. 11.9. mennessä 70 vuotta täyttäneille tarkoitettu liikuntatuokio tasapainon ja lihasvoiman ylläpitämiseksi. Helpot liikevalikoimat, ei mattojumppaa. Yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon 11.9. mennessä, p. 08 555 4060.
75700
TASAPAINOA JA TUOLIJUMPPAA A
Ranta-Kastellin palvelukeskus, MA 13.15-14.00 Ranta-Kastellintie 6 24.8.-14.12. Leena Prokkonen Ilm. 7.9. mennessä Kotona ja palvelutalossa asuville miehille ja naisille tarkoitettu voimistelutuokio tuolilla istuen ja tuolia voimisteluvälineenä käyttäen. Yhteistyössä palvelukeskuksen kanssa, ei kurssimaksua. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle. 75705
TASAPAINOA JA TUOLIJUMPPAA B
Höyhtyän palvelukeskus, TI 10.45-11.30 Hanhitie 15 25.8.-8.12. Riitta Suomalainen Ilm. 8.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! Kotona ja palvelutalossa asuville miehille ja naisille tarkoitettu voimistelutuokio tuolilla istuen ja tuolia voimisteluvälineenä käyttäen. Yhteistyössä palvelukeskuksen kanssa, ei kurssimaksua. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. 49
SENIORILIIKUNTA 75710
75730
Intiön hoivakoti, KE 10.00-10.45 Upseerikatu 2 26.8.-9.12. Leena Prokkonen Kurssimaksu 20 € Ilm. 9.9. mennessä Kotona ja palvelutalossa asuville miehille ja naisille tarkoitettu voimistelutuokio tuolilla istuen ja tuolia voimisteluvälineenä käyttäen. Yhteistyössä kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle.
Tuiran palvelukeskus, TO 13.45-14.30 Kangastie 1 27.8. -10.12. Riitta Suomalainen Ilm. 10.8. mennessä Kotona ja palvelutalossa asuville miehille ja naisille tarkoitettu voimistelutuokio tuolilla istuen ja tuolia voimisteluvälineenä käyttäen. Yhteistyössä Tuiran palvelukeskuksen kanssa. Ei kurssimaksua. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle. Kangastie 1 ruokasalissa.
TASAPAINOA JA TUOLIJUMPPAA C
TASAPAINOA JA TUOLIJUMPPAA E
75720
75740
Aurinkokoti, TO 10.30-11.15 Isokatu 93 27.8.-10.12. Riitta Suomalainen Ilm. 10.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! Kotona ja palvelutalossa asuville miehille ja naisille tarkoitettu voimistelutuokio tuolilla istuen ja tuolia voimisteluvälineenä käyttäen. Yhteistyössä Aurinkokodin kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle.
Oulunsuun asukastupa, PE 13.00-13.45 Rantakastellintie 2-4 28.8.-11.12. Riitta Suomalainen Ilm. 11.9. mennessä Seniorimiehille ja -naisille tarkoitettu voimistelutuokio tuolilla istuen ja tuolia voimisteluvälineenä käyttäen. Yhteistyössä Oulunsuun asukastuvan kanssa, ei kurssimaksua. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle.
TASAPAINOA JA TUOLIJUMPPAA D
TASAPAINOA JA TUOLIJUMPPAA F
www.vuolleoulu.fi 50
75770 TUOLIJOOGA
Sara Wacklin -koti, Koulukatu 4 TI 13.30-14.30 Eeva-Kaisu Achren 1.9.-1.12. Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 39 € Joogaharjoituksia lihastasapainon kohentamiseen, hyvää hengitykseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen. Kurssilla venytetään kireitä lihaksia ja harjoitellaan vahvaa hengitystä. Liike- ja hengitysharjoituksia tehdään tuolilla ja seisten, mahdollisuus tehdä osa harjoitteista myös joogamatolla. Sopii sekä uusille harrastajille että aikaisemmin jooganneille. SYM. 75775
SENIORJOOGA, HARJOITUKSIA TUOLILLA JA SEISTEN Seniorkunto, Metsolankartano, TO 14.45-15.45 Mielikintie 8 3.9. -3.12. Eeva-Kaisu Achrén Kurssimaksu 36 € Ilm. 10.9. mennessä Sisältö ks. kurssi 75770. SYM. 75800
ASAHI-TERVEYSLIIKUNTA SENIOREILLE
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 11.00-11.45 Kaarretie 14 27.8. -26.11. Eeva Tallqvist Kurssimaksu 32 € Ilm. 10.9. mennessä Kevyt ja hoitava liikuntatunti senioreille. Kaikki liikkeet tehdään seisten. Tunti jakaantuu viiteen osioon: rentou-
SENIORILIIKUNTA
tus, niska-hartiaseudun harjoitteet, selänharjoitteet, jalkojen ja tasapainon harjoitteet, hengityksen tasaaminen ja mielen rauhoittaminen. SYM. 75810 SENIORIJOOGA
A
Kansalaisopisto liikuntasali, TI 9.00-10.30 Kaarretie 14 25.8.-24.11. Ingrid Sepp Kurssimaksu 50 € Ilm. 8.9. mennessä Senioreitten oma joogaryhmä. Hathajoogan lempeät asanaharjoitukset tehdään pääosin matolla oman hengityksen rytmissä, välillä rentoutuen. Ilmoittautuminen netissä tai kansliaan. SYM. 75812 SENIORIJOOGA
B
Värtön liikuntahalli, PE 10.00-11.30 Kurkelantie 4 28.8.-27.11. Ingrid Sepp Kurssimaksu 50 € Ilm. 11.9. mennessä Hathajoogan lempeät asanaharjoitukset tehdään pääosin matolla oman hengityksen rytmissä, välillä rentoutuen. Oma alusta mukaan. Ilmoittautuminen netissä tai kansliaan. Ryhmä sopii myös työttömille ja vuorotyössä käyville. SYM. 75820
SENIORIJOOGAN JATKORYHMÄ Valve, Hallituskatu 7 KE 14.00-15.30 Juha Sarviaho 2.9.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Hathajoogan jatkoryhmä senioreille, jotka ovat jo
aiemmin harrastaneet joogaa. Ota mukaan oma jooga-alusta, joustavat vaatteet sekä lämmin pusero ja sukat loppurentoutusta varten. Sali 3. SYM. HUOM! ei kokoontumista 30.9. 75822
VOIMAJOOGAA SENIOREILLE
Oulun urheilutalo, peilisali, MA 12.30-13.30 Rantakatu 30 31.8. -30.11. Eeva-Kaisu Achren Kurssimaksu 36 € Ilm. 7.9. mennessä Senioreille soveltuvia jumppamatolla ja seisten tehtäviä harjoituksia, joiden tavoitteena lihasvoiman parantaminen. Harjoituksissa sovelletaan joogan periaatteita. Sopii sekä uusille, että aiemmin joogaan harrastaneille. Oma alusta mukaan. SYM 75840
SENIORIPILATES A
Kansalaisopisto lk 217, 2. krs, TI 12.00-13.00 Kaarretie 14 25.8. -24.11. Kiki Kaan Kurssimaksu 36 € Ilm. 8.9. mennessä Ryhmä uusille aloittelijoille ja pilatestä jonkin verran harrastaneille. Tällä senioreille suunnatulla tunnilla keskitytään hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen. Pilatesliikkeet vahvistavat erityisesti selkä-, vatsa- ja lantion alueen lihaksia. Liikkeet parantavat kehon hallintaa ja kannattelevuutta. Tunti on ilman musiikkia tehtävä rauhallinen kokonaisuus. Oma alusta mukaan. HUOM! Ei SYM.
75841 SENIORIPILATES
B
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 KE 13.00-14.00 Kiki Kaan 26.8.-9.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 36 € Ryhmä uusille harrastajille. Tällä senioreille suunnatulla tunnilla keskitytään hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen. Pilatesliikkeet vahvistavat erityisesti selkä-, vatsa- ja lantion alueen lihaksia. Liikkeet parantavat kehon hallintaa ja kannattelevuutta. Tunti on ilman musiikkia tehtävä rauhallinen kokonaisuus. Oma alusta mukaan. HUOM! Ei 30.9. ja 9.9. tunti salissa 2. HUOM! Ei SYM! 75900
SENIORITANSSI ALKEET A Kansalaisopisto liikuntasali, MA 14.00-15.00 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Kirsi Viio Kurssimaksu 20 € Ilm. 7.9. mennessä Uusi alkeiskurssi! Senioritanssi on varta vasten ikääntyville suunniteltu tanssimuoto. Uudet opiskelijat mukaan kahdella ensimmäisellä kerralla. Kansantansseihin pohjautuvat tanssimuunnelmat ovat hauska tapa pitää yllä kuntoa ja viihtyä toisten samanhenkisten parissa. Voit tulla yksin tai houkutella kaverisikin. Tanssikengät tai tossut mukaan. Tämä ryhmä yhteistyössä kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon. SYM. Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. 51
SENIORILIIKUNTA 75901
75902
Raatin uimahalli, Raatintie 2 TO 10.00-11.30 Sointu Kilponen 27.8. -26.11. Ilm. 10.8. mennessä Kurssimaksu 20 € Senioritanssi on varta vasten ikääntyville suunniteltu tanssimuoto. Uudet opiskelijat mukaan kahdella ensimmäisellä kerralla. Kansantansseihin pohjautuvat tanssimuunnelmat ovat hauska tapa pitää yllä kuntoa ja viihtyä toisten samanhenkisten parissa. Voit tulla yksin tai houkutella kaverisikin. Tanssikengät tai tossut mukaan. Tämä ryhmä yhteistyössä kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon. SYM.
Honkapirtti, Pateniementie 88 PE 9.30-11.00 Sointu Kilponen 28.8.-27.11. Ilm. 11.9. mennessä Kurssimaksu 20 € Sisältö ks. kurssi 75901. Tämä ryhmä yhteistyössä kaupungin liikuntaviraston kanssa. Ilmoittautuminen netissä tai ohjaajalle ensimmäisellä kokoontumiskerralla. SYM.
SENIORITANSSI ALKEET B
SENIORITANSSI ALKEET C
75910
SENIORITANSSIN JATKORYHMÄ
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 KE 11.30-13.00 Sointu Kilponen 26.8. -2.12. Ilm. 9.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Pidempään senioritanssia harrastaneille. Ilmoittautuminen netissä tai opintotoimistoon. SYM. HUOM! 9.9. vuoro salissa 2. HUOM! Ei tuntia 30.9.
75930
LATTARITANSSI SENIOREILLE ALKEISRYHMÄ A
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 MA 10.30-11.30 Jouni Uosukainen 24.8.-23.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu 36 € Tule tanssimaan samban, cha chan, salsan rytmejä senioreiden omassa lattaritanssiryhmässä. Hauskan tanssiliikunnan avulla voit huolehtia myös kunnostasi. Et tarvitse paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria. Sisäkäyttöön tarkoitetut tanssi- tai jumppakengät tai tossut. SYM. HUOM! 7.9. tunti pidetään salissa 2. 75932
LATTARITANSSI SENIOREILLE ALKEISRYHMÄ B
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 12.00-13.30 Kaarretie 14 27.8.-26.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 50 € Ilm. 10.9. mennessä Tule tanssimaan samban, cha chan, salsan rytmejä senioreiden omassa lattaritanssiryhmässä. Hauskan tanssiliikunnan avulla voit huolehtia myös kunnostasi. Et tarvitse paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria. Sisäkäyttöön tarkoitetut tanssi- tai jumppakengät tai tossut. SYM.
www.vuolleoulu.fi 52
SENIORILIIKUNTA
tiin kuuluu aina alkulämmittely, tanssisarja ja loppuver- 75970 SENIORIBALETTI LATTARITANSSI SENIOREILLE ryttely. Tuntien sisällä tehdään erilaisia harjoitteita sekä Valve, sali 1, Hallituskatu 7 TI 12.45-14.15 ennen kaikkea nautitaan tanssin riemusta. Pukeutua Sonja Nuottila 25.8. -24.11. JATKORYHMÄ A 75940
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 MA 11.30-13.00 Jouni Uosukainen 24.8.-23.11. Ilm. 7.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Samban, cha chan, salsan rytmejä lattaritanssin jatkoryhmässä senioreille. Tarkoitettu aiemmin seniorilattareita tai muutoin tanssia harrastaneille. Et tarvitse paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria. SYM. HUOM! tunti 7.9. pidetään salissa 2! 75941
LATTARITANSSI SENIOREILLE JATKORYHMÄ B
Kansalaisopisto liikuntasali, TO 13.30-15.00 Kaarretie 14 27.8. -26.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 50 € Ilm. 10.9. mennessä Samban, cha chan, salsan rytmejä lattaritanssin jatkoryhmässä senioreille. Tarkoitettu aiemmin seniorilattareita tai muutoin tanssia harrastaneille. Et tarvitse paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria. SYM. 75943
voit rentoihin vaatteisiin, joissa on helppo liikkua. Lisäksi juomapullo on hyvä ottaa mukaan. Et tarvitse paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria. SYM. HUOM! 10.9. tunti salissa 2. Ei tuntia 1.10.! 75944
DANCEMIX SENIOREILLE
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 TO 10.00-11.30 Matleena Kortesalmi 27.8. -3.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Po. dancemix-tunti on hauska kokonaisuus erilaisia tanssilajeja. Kauden aikana pyörähdellään erilaisten rytmien tahdissa ja tutustutaan mm. show-, rivitanssin, charleston, 50-luvun rockin ja swingin saloihin. Tuntiin kuuluu aina alkulämmittely, tanssisarja ja loppuverryttely. Tuntien sisällä tehdään erilaisia harjoitteita sekä ennen kaikkea nautitaan tanssin riemusta.Pukeutua voit rentoihin vaatteisiin, joissa on helppo liikkua. Lisäksi juomapullo on hyvä ottaa mukaan. Et tarvitse paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria. SYM. HUOM! Ei tuntia 1.10.! 10.9. tunti salissa 2.
Ilm. 8.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Klassisen baletin harjoitteita ikäryhmälle soveltaen, tavoitteena kehittää mm. kehon kannatusta, jalkojen ja käsien yhteistyötä, liikkuvuutta ja tasapainoa. Joustava sisäliikunta-asu ja tossut tai puuvillaiset nilkkasukat. SYM
LATINMIX SENIOREILLE
Valve, sali 1, Hallituskatu 7 TO 11.30-13.00 Matleena Kortesalmi 27.8. -3.12. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 50 € Latinmix-tunti on hauska kokonaisuus erilaisia tanssilajeja. Kauden aikana pyörähdellään cha chan, samban, rumban, bachatan, merenquen ja jiven pyörteissä. Tun-
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. 53
LASTEN JA NUORTEN TANSSI TANSSI LAPSET JA NUORET TANSSII VAUVAN KANSSA on aikuisen ja
vauvan yhteinen tanssituokio. Aikuisen ja vauvan yhteisessä tanssiharjoituksessa kehitetään vauvan vuorovaikutustaitoja. Tunneilla keskitytään niin aikuisen kuin lapsenkin liikuttamiseen. Tuntien tavoitteena on auttaa vauvaa tiedostamaan kehonsa paremmin ja tukemaan hänen kehitystään. Samalla kehittyy rytmiikka, kielelliset taidot, luottamus, kuunteleminen ja eri suuntaiset ja tasoiset liikkeet. Aikuisen pääsee samalla tunnilla harjoittamaan kehonsa liikkuvuutta ja lihaskuntoa. TAAPEROTANSSI VANHEMMILLE JA LAPSILLE on aikuisen ja 1-3 -vuotiaan lapsen (kävelevä)
KIDDIEJAM® on jammailua lasten ehdoilla! Kiddie-
Jam-tanssitunnilla jammaillaan lajinomaisesti luovuutta ja leikkiä unohtamatta ja pienet tanssijan alut saavat ohjaajan valitsemia maistiaisia baletin, kansantanssin, showtanssin, streetlajien ja paritanssien perusteista ja kehittävät samalla tanssillisia perustaitojaan. SHOW-/JAZZTANSSI ja SHOWMIX tunneilla
harjoitetaan monipuolisesti tyylisuuntiin perustuvaa alkeistekniikkaa, kehon monipuolista käyttöä, koordinaatiota, voiman käyttöä sekä musiikin ja rytmin yhdistämistä liikkeisiin. Luovien harjoitteiden kautta pyritään löytämään oman kehon mahdollisuudet ja rohkeus ilmaista itseään liikkeen avulla.
yhteinen tanssituokio. Aikuisen ja lapsen yhteisessä tanssiharjoituksessa kehitetään erityisesti lapsen vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja. Tunneilla lapset oppivat tiedostamaan kehoaan, rytmitajua, kielellisiä valmiuksia, luottamusta, kuuntelemista, tanssiliikkeitä mukavien ja hauskojen harjoitteiden kautta. Tanssitunnilla myös isä/äiti saa liikunnallista harjoitusta, venyttelyä ja rentoutumisen kokemuksia.
SHOWTANSSI kurssilla opetellaan tanssiteknillisiä asioita kuten plien käyttöä, tasojen vaihtoja, tilan hahmottamista, kehon kannatusta ja koordinaatiota sekä hyppy- ja piruettitekniikoiden alkeita. Lisäksi harjoittelemme tanssiakrobatiaa ja teemme luovuutta/ ilmaisua kehittäviä harjoitteita. Kurssin tavoite on tutustuttaa oppilas tanssin maailmaan ja innostaa häntä jatkamaan harrastuksen parissa.
LAPSI JA TANSSI tunneilla tutustutaan tanssin eri
STREET tanssitunneilla tutustutaan street-tanssin
elementteihin leikin sekä musiikin inspiroimana. Lapsi johdatetaan tanssin maailmaan itse tanssien, kokeillen ja luoden. Tunnit kehittävät etenkin lapsen motoriikkaa, luovuutta, itseilmaisua, rytmitajua sekä ryhmässä toimimisen taitoja. 54
peruselementteihin mm. erilaisten freestyleharjoitusten ja koreografioiden kautta. Tunneilla fiilistellään hiphop musiikin tahtiin ja opetellaan tanssia hyvällä meiningillä.
LIIKU TANSSIEN kurssilla tutustutaan perusliikun-
nan muotoihin niin tanssin alkeiden kuin liikuntaleikkien kautta. Tunneilla rohkaistaan lapsia tuottamaan ja luottamaan omiin liikkeisiin ja ilmaisemaan itseään tanssin avulla. Työskentely tapahtuu itsenäisesti, pareittain ja ryhmissä, mikä kehittää luottamusta ja sosiaalisuutta. HEIKKILÄNKANKAAN MONITOIMTALO 77570 SHOWMIX
Heikkilänkankaan monitoimitalo, Kyytipojantie 2 Päivi Mettovaara Ilm. 8.9. mennessä Uusi kurssi!
7-12 v.
TI 17.00-18.00 25.8.-24.11. Kurssimaksu 45 €
HIIRIHAUKKATALO KAUKOVAINIO 77560
SHOW-/JAZZTANSSI ALKEISRYHMÄ 7-11 v.
Hiirihaukkatalo, MA 17.00-17.45 Hiirihaukkatie 4, Kaukovainio 24.8. -30.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 40 € Ilm. 7.9. mennessä HUOM! Ei tuntia 7.9.
77561
SHOW-/JAZZTANSSI ALKEISRYHMÄ 11-15 v.
Hiirihaukkatalo, MA 17.45-18.45 Hiirihaukkatie 4, Kaukovainio 24.8.-30.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 45 € Ilm. 7.9. mennessä HUOM! Ei tuntia 7.9.
LASTEN JA NUORTEN TANSSI
77563
SHOW-/JAZZTANSSI ALKEISRYHMÄ 8-12 -VUOTIAILLE
KAAKKURIN NUORISOTALO
Kaakkurin nuorisotalo, MA 18.05-19.05 Pesätie 13 24.8.-23.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 45 € Ilm. 7.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! Yhteistyössä Oulun Setlementtinuorten kanssa.
77550 KIDDIEJAM®
77564
Kaakkurin nuorisotalo, Pesätie 13 Sonja Nuottila Ilm. 7.9. mennessä Uusi kurssi!
77551 KIDDIEJAM®
3-4 v.
MA 16.45-17.15 24.8.-23.11. Kurssimaksu 45 €
5-6 v.
Kaakkurin nuorisotalo, MA 17.15-18.00 Pesätie 13 24.8.-23.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 50 € Ilm. 7.9. mennessä Uusi kurssi! Jammailua 5-6 -vuotiaiden lasten ehdoilla!
SHOW-/JAZZTANSSI JATKORYHMÄ 12-16 -VUOTIAILLE
77578 STREET
Kuukkelin päiväkoti, Hippiäiskuja 4 Heidi Keinänen Ilm. 10.9. mennessä Uusi kurssi!
10-15 v.
TO 18.15-19.30 27.8. -26.11. Kurssimaksu 52 €
METSOKANKAAN MONITOIMITALO 77507
TAAPEROTANSSI VANHEMMILLE JA LAPSILLE B (1-3 v.)
Kaakkurin nuorisotalo, MA 19.10-20.10 Pesätie 13 24.8. -23.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 45 € Ilm. 7.9. mennessä Huom! Alkamisaika muuttunut! Yhteistyössä Oulun Setlementtinuorten kanssa.
Metsokankaan monitoimitalo, KE 17.30-18.15 Metsänhoitajantie 5 26.8.-25.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 32 € Ilm. 9.9. mennessä Aikuisen ja 1-3 -vuotiaan lapsen (kävelevä) yhteinen tanssituokio.Sekä aikuisen että lapsen osalta täytetään ilmoittautumislomake ja maksetaan kurssimaksu (32+32 eur).
KUUKKELIN PÄIVÄKOTI
77513 LAPSI
77574 SHOWMIX
9-14 Kuukkelin päiväkoti, TO 17.00-18.15 Hippiäiskuja 4 27.8. -26.11. Heidi Keinänen Kurssimaksu 52 € Ilm. 10.9. mennessä. Uusi kurssi!
JA TANSSI 5-6 v.
Metsokankaan monitoimitalo, KE 18.15-18.45 Metsänhoitajantie 5 26.8.-25.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 55 € Ilm. 9.9. mennessä Päiväkodin liikuntasalissa.
55
LASTEN JA NUORTEN TANSSI 77518 LAPSI
JA TANSSI 7-8 v.
Metsokankaan monitoimitalo, KE 18.45-19.30 Metsänhoitajantie 5 26.8.-25.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 55 € Ilm. 9.9. mennessä Päiväkodin salissa. MYLLYOJAN NUORISOTILA 77510 LAPSI
JA TANSSI 5-6 v.
Myllyojan nuorisotila, Karvarinaukio 11 Saana-Tuulia Lipponen Ilm. 9.9. mennessä 77515
MA 17.00-17.30 24.8.-23.11. Kurssimaksu 55 €
LAPSI JA TANSSI 7-8 v.
Myllyojan nuorisotila, Karvarinaukio 11 Saana-Tuulia Lipponen Ilm. 7.9. mennessä
MA 17.30-18.00 24.8.-23.11. Kurssimaksu 55 €
77566
SHOW-/NYKYTANSSI ALKEISRYHMÄ 8-11 VUOTIAILLE Myllyojan nuorisotila, Karvarinaukio 11 Saana-Tuulia Lipponen Ilm. 7.9. mennessä 56
MA 18.00-19.00 24.8. -23.11. Kurssimaksu 45 €
OPISTON LIIKUNTASALI 77501
TANSSII VAUVAN KANSSA 3-6 kk
Kansalaisopisto liikuntasali, MA 9.30-10.00 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 30 € Ilm. 7.9. mennessä Aikuisen ja 3-6 kk vauvan yhteinen tanssituokio. Sekä aikuisen että lapsen osalta täytetään ilmoittautumislomake ja maksetaan kurssimaksu (30+30 eur). 77502
TANSSII VAUVAN KANSSA 6-12 kk
Kansalaisopisto liikuntasali, MA 10.00-10.30 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 30 € Ilm. 7.9. mennessä Aikuisen ja 6-12 kk vauvan yhteinen tanssituokio. Sekä aikuisen että lapsen osalta täytetään ilmoittautumislomake ja maksetaan kurssimaksu (30+30 eur).
77505
TAAPEROTANSSI VANHEMMILLE JA LAPSILLE A (1-3 v.) Kansalaisopisto liikuntasali, MA 10.30-11.15 Kaarretie 14 24.8.-23.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 32 € Ilm. 7.9. mennessä Aikuisen ja 1-3 -vuotiaan lapsen yhteinen tanssituokio. Sekä aikuisen että lapsen osalta täytetään ilmoittautumislomake ja maksetaan kurssimaksu (32+32 eur). OULUNLAHDEN PÄIVÄKOTI 77573 SHOWMIX
Oulunlahden päiväkoti, Vesalankuja 1 Sonja Nuottila Ilm. 10.9. mennessä Uusi kurssi!
8-12 v.
TO 18.00-19.00 27.8. -26.11. Kurssimaksu 45 €
LASTEN JA NUORTEN TANSSI
RITAHARJUN MONITOIMITALO 77553 KIDDIEJAM®
3-4 v.
Ritahrjun monitoimitalon TI 17.00-17.45 päiväkoti, Rita-aukiontie 9 25.8. -24.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 50 € Ilm. 7.9. mennessä Uusi kurssi! Jammailua 3-4 vuotiaiden lasten ehdoilla! 77554 KIDDIEJAM®
5-6 v.
Ritahrjun monitoimitalon TI 17.45-18.30 päiväkoti, Rita-aukiontie 9 25.8. -24.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 50 € Ilm. 8.9. mennessä Jammailua 5-6 vuotiaiden lasten ehdoilla! 77568
SHOW-/JAZZTANSSI ALKEISRYHMÄ 11-15 -VUOTIAILLE
Ritaharjun koulu, Ritakierros 2 TO 18.45-19.45 Jouni Uosukainen 27.8. -26.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 45 €
77581
LIIKU TANSSIEN 7-10 VUOTIAILLE
Ritaharjun koulu, Ritakierros 2 TO 18.00-18.45 Jouni Uosukainen 27.8.-26.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 50 € TEUVO PAKKALAN KOULU 77571 SHOWTANSSI
Teuvo Pakkalan koulu, Teuvo Pakkalankatu 17 Liisa Heikkinen Ilm. 10.9. mennessä Uusi kurssi!
77572 SHOWTANSSI
Teuvo Pakkalan koulu, Teuvo Pakkalankatu 17 Liisa Heikkinen Ilm. 10.9. mennessä
7-9 v. TO 16.30-17.45 27.8.-26.11. Kurssimaksu 52 € 10-12 v.
TO 17.45-19.00 27.8.-26.11. Kurssimaksu 52 €
77580
LIIKU TANSSIEN 5-7 -VUOTIAILLE
Ritaharjun koulu, Ritakierros 2 TO 17.30-18.00 Jouni Uosukainen 27.8.-26.11. Ilm. 10.9. mennessä Kurssimaksu 45 € 57
AIKUISTEN TANSSI TANSSI AIKUISET 77801
77805
AIKUISBALETTI KESKI-/JATKOTASO
AIKUISBALETTI ALKEISRYHMÄ Kansalaisopisto liikuntasali, LA 13.00-14.30 Kansalaisopisto liikuntasali, TI 18.30-20.00 Kaarretie 14 25.8.-24.11. Saana-Tuulia Lipponen Kurssimaksu 80 € Ilm. 8.9. mennessä Tunti soveltuu etenkin baletin tai tanssin pariin tuleville ja kehonhuoltoa tarvitseville. Tunnilla harjoitellaan baletin alkeistekniikkaa sekä tanssillista ilmaisua. Tunnilla kehitetään myös yleisesti tanssissa ja baletissa tarvittavia lihaksia sekä notkeutta mm. lattiatekniikalla.
Kaarretie 14 29.8. -5.12. Katja Leinonen Kurssimaksu 80 € Ilm. 11.9. mennessä Ryhmä harrastusta jatkaville tai aiemmin balettia harrastaneille. Tunneilla käydään läpi klassisen baletin liikemateriaalia mm. vaganovan tekniikkaa hyödyntäen. Tunneilla harjoitetaan vartalon hyvää luotisuoraa asentoa, vartalon hyvän ryhdin kannattamista ja ylläpitämistä balettiharjoitusten aikana sekä käsien ja jalkojen linjausta. Tunneilla harjoitetaan myös liikkuvuutta mm. venytysharjoitusten avulla, sekä ilmaisutaitoa mm. improvisaatioharjoitusten avulla. HUOM! Ei tuntia 31.10.! 77815 NYKYTANSSI
ALKEET
Kisakentän päiväkoti, TO 19.30-21.00 Koskitie 9 27.8.-26.11. Liisa Heikkinen Kurssimaksu 72 € Ilm. 10.9. mennessä Kurssilla tutustutaan omaan kehoon niin liikkeen tuottajana kuin ilmaisijana. Harjoitteet painottuvat kehon monipuoliseen käyttöön ja kokonaisvaltaiseen liikkeeseen. Keskitymme myös liikeimprovisaatioon ja esiintyjyyteen/ läsnäoloon. Kurssin tavoite on löytää jokaisesta oppilaasta yksilöllinen tanssija, joka uskaltaa liikkua ja ilmaista haluamallaan tavalla. Sisäänkäynti Koskitien puolelta, ulko-ovessa lukee kanslia. 58
77820 DANCEMIX
A
77821 DANCEMIX
B
Hiirihaukkatalo, MA 18.45-20.15 Hiirihaukkatie 4, Kaukovainio 24.8. -30.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 70 € Ilm. 7.9. mennessä Tule heti viikon aluksi tanssimaan itsesi virkeäksi. Tanssin ilo ja omasta kunnosta huolehtiminen yhdistyvät dancemix -tunnilla. Lajeina mm. lattarit, hip hop, show, 70-luvun disco, 20-luvun swing ja 50-luvun rock. Tälle tunnille et tarvitse paria, tansseja harjoitellaan soolona. Tunnin tavoitteena on löytää liikunnan riemu ja saada hiki pintaan. HUOM! Ei tuntia 7.9. Heikkilänkankaan TI 18.00-19.00 monitoimitalo, Kyytipojantie 2 25.8.-24.11. Päivi Mettovaara Kurssimaksu 56 € Ilm. 8.9. mennessä Uusi kurssi! Tanssin ilo ja omasta kunnosta huolehtiminen yhdistyvät dancemix -tunnilla. Lajeina mm. lattarit, hip hop, show, 70-luvun disco, 20-luvun swing ja 50-luvun rock. Tälle tunnille et tarvitse paria, tansseja harjoitellaan soolona. Tunnin tavoitteena on löytää liikunnan riemu ja saada hiki pintaan. 77825 LATINOSHOW
A Ritahrjun monitoimitalon TI 18.30-20.00 päiväkoti, Rita-aukiontie 9 25.8.-24.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 70 € Ilm. 8.9. mennessä Uusi kurssi! Latinoshow on hauska kokonaisuus eri
AIKUISTEN TANSSI
tanssilajeja. Kauden aikana pyörähdellään erilaisten lattarirytmien parissa. Tutustumme kauden aikana mm. sambaan, salsaan ja paso dobleen. Kurssilla yhdistellään mukaan myös showtanssin tekniikoita ja elementtejä. Mukaan voivat tulla siis aivan vasta-alkajat, mutta kurssi sopii myös jo jonkin verran tanssia harrastaneille. Et tarvitse omaa paria, sillä tällä tunnilla tanssitaan ilman paria! Tunteihin sisältyy pidennetty kehonhuollollinen venyttelyosuus. 77826 LATINOSHOW
B Oulunlahden päiväkoti, TO 19.00-20.30 Vesalankuja 1 27.8. -26.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 70 € Ilm. 10.9. mennessä Uusi kurssi! Sisältö ks. kurssi 77825. 77828
LATTARITANSSI ALKEET,SOOLO
Kansalaisopisto liikuntasali, KE 18.30-19.45 Kaarretie 14 26.8. -25.11. Jouni Uosukainen Kurssimaksu 62 € Ilm. 9.9. mennessä Kurssi on tarkoitettu uusille aloittelijoille ja samalla kokeneemmille tanssijoille. Opettaja antaa kokeneemmille tanssijoille tunneilla haasteellisempia askelkuvioita peruskuvioiden lisäksi. Tanssin ilo ja omasta kunnosta huolehtiminen yhdistyvät latinalaistansseissa samba, salsa, cha cha ja rumba. Tällä tunnilla perusaskeleet kerrataan lämmittelyissä, tunnin pääpaino on musiikissa ja
siihen luoduissa koreografioissa. Tälle tunnille et tarvitse paria, tansseja harjoitellaan soolona.
77865
77860
Kisakentän päiväkoti, MA 19.15-20.30 Koskitie 9 24.8. -23.11. Tiina Ahlroos Kurssimaksu 62 € Ilm. 7.9. mennessä Ryhmä on tarkoitettu tanssijoille, jotka ovat harrastaneet rumbitaa tai esim. flamencoa. Dance RUMBITA® on ilmaisuvoimainen ja etninen tanssimuoto, joka on täynnä tunteita laidasta laitaan. Liikeilmaisu muistuttaa paikoin näyttävää flamencoa, paikoin taas vauhdikasta showtanssia tai iloista salsaa. Kaikessa on mukana itämaisen tanssin viehkeys. Dance RUMBITA® auttaa harrastajia löytämään tanssin riemun. Sen avulla oppii liikkumaan sulavasti musiikin tahtiin ja tanssimaan pehmeästi, naisellisesti ja aistillisesti – tiukkojen ja vahvojen liikkeiden tuodessa ylväyttä ja ryhtiä ilmaisuun. Kurssilla tehdään lantiota, hartioita ja koko vartaloa vetreyttävien, hien pintaan nostavien harjoitusten lisäksi syksyn aikana1-2 koreografiaa. Käynti Koskitien puolelta, ovessa kyltti ”Kanslia”. Opettaja avaa oven noin 10 min ennen ryhmän alkua.
DANCE RUMBITA® JATKORYHMÄ 1
Kisakentän päiväkoti, MA 18.00-19.15 Koskitie 9 24.8.-23.11. Tiina Ahlroos Kurssimaksu 62 € Ilm. 7.9. mennessä Ryhmä on tarkoitettu uusille ja vähän aiemmin harrastaneille tanssijoille, Dance RUMBITA® on ilmaisuvoimainen ja etninen tanssimuoto, joka on täynnä tunteita laidasta laitaan. Liikeilmaisu muistuttaa paikoin näyttävää flamencoa, paikoin taas vauhdikasta showtanssia tai iloista salsaa. Kaikessa on mukana itämaisen tanssin viehkeys. Dance RUMBITA® auttaa harrastajia löytämään tanssin riemun. Sen avulla oppii liikkumaan sulavasti musiikin tahtiin ja tanssimaan pehmeästi, naisellisesti ja aistillisesti – tiukkojen ja vahvojen liikkeiden tuodessa ylväyttä ja ryhtiä ilmaisuun. Kurssilla tehdään lantiota, hartioita ja koko vartaloa vetreyttävien, hien pintaan nostavien harjoitusten lisäksi syksyn aikana1-2 koreografiaa. Käynti Koskitien puolelta, ovessa kyltti ”Kanslia”. Opettaja avaa oven noin 10 min ennen ryhmän alkua.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
DANCE RUMBITA® JATKORYHMÄ 2
77880 NIA-TANSSI
Kajaanintullin erityiskoulu, MA 18.00-19.30 Koulukatu 16 24.8. -23.11. Sanna Virkkunen Kurssimaksu 70 € Ilm. 7.9. mennessä Ryhmä on harrastusta jatkaville ja uusille aloittelijoille. Nia on kokonaisvaltainen ja energisoiva liikuntamuoto, 59
HYVINVOINNIN LYHYTKURSSI jossa yhdistyvät länsimainen tanssi ja itämaiset puolustuslajit. Se on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat voida hyvin ja saada enemmän irti vartalostaan, mielestään ja luonteestaan. Nia sopii kaikille niille, joilla ei ole aikaisempaa liikunnallista tai tanssillista taustaa mutta myös niille, jotka ovat kokeneita liikunnan ja tanssin harrastajia. Nia-tanssin voi aloittaa koska tahansa, sillä jokainen etenee oman kehonsa mukaisesti. Tule mukaan - tanssi, opi tekniikkaa, löydä voimaa, liikkuvuutta, ketteryyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia kehon omilla ehdoilla! 77890 PARITANSSIN
ALKEET
Kansalaisopisto liikuntasali, PE 18.00-19.30 Kaarretie 14 28.8.-27.11. Sonja Nuottila Kurssimaksu 70 € Ilm. 9.9. mennessä Uusi kurssi! Kurssilla tanssitaan perinteisiä suomalaisia seuratansseja, kuten valssia, foksia ja tangoa. Ryhmän mielenkiinnon mukaan tutustumme myös muihin lavatansseissa ja juhlissa tanssittaviin lajeihin. Kurssin tarkoitus on oppia helpot perusteet ja käydä läpi yleisiä käytäntöjä lavatansseissa. Kurssi sopii aloitteleville ja perusasioita kertaaville tanssijoille. Kurssille mukaan et tarvitse omaa paria, kurssilla toimii jatkuva parinvaihto.
60
HYVINVOINTI - LYHYTKURSSIT sarja erilaisia hierontaliikkeitä, joilla käsitellään päätä 79550P
RENTOUTTAVA HIERONTA
Kansalaisopisto lk 118-119, PE 18.00-21.00 Kaarretie 14 LA-SU 9.00-16.00 Pekka Niemi 25.9.-27.9. Ilm. 17.9. mennessä Kurssimaksu 92 € Tällä kurssilla saat kädestä pitäen oppia helpon ja silti tehokkaan tavan hieroa kotioloissa. Tule opettelemaan niskan, hartioiden, selän ja jalkojen hierontaa pehmeällä ja rentouttavalla tekniikalla. Lisäksi opit käyttökelpoisia otteita ja venytyksiä selkävaivojen hoitoon. Näitä oppimiasi käden taitoja voit käyttää kotona, työpaikalla, missä tahansa tapaat kosketusta kaipaavan ihmisen. Mukaan lakana, huopa ja tyynyt. Kurssin opettaja on koulutettu osteopaatti (D.O) Jyväskylästä. 79570
INTIALAINEN PÄÄHIERONTA
Kansalaisopisto lk 220, 2. krs, LA-SU 10.00-17.00 Kaarretie 14 10.10.-11.10. Leila Karjalainen Kurssimaksu 98 € Ilm. 2.10. mennessä Tule oppimaan ihanan rentouttava hoitomuoto, varsinainen ”stressipesu”, jota voit antaa missä ja milloin vain sitä tarvitsevalla. Kurssi sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita hoitamisesta! Intialainen päähieronta on miellyttävä, rentouttava ja ajatuksia hiljentävä hoito kiireiselle ihmiselle. Intialainen päähieronta on
tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Kurssilla opetellaan käsittelemään lisäksi erilaisin hierontaottein niskahartia-aluetta sekä kasvoja että korvia. Päähieronnan vaikutusalueita ovat mm: stressi, migreeni, päänsärky, unettomuus, jännittyneisyys, aineenvaihdunta ja hiusten kasvu. 79600P
ALEXANDER-TEKNIIKKA PERUSKURSSI
Kansalaisopisto lk 108-109 PE 17.00-21.00 Matti Harilo LA-SU 10.00-16.00 9.10.-11.10. Ilm. 1.10. mennessä Kurssimaksu 175 € Kurssi on tarkoitettu kaikille hyvinvoinnista, muutoksesta ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneille. Kurssi soveltuu myös heille, joilla on ennestään kokemusta Alexander-tekniikasta. Alexander-tekniikan avulla tasapaino ja koordinaatio paranevat, valppaus ja elinvoima lisääntyvät, hengittäminen ja puhuminen käyvät helpommiksi. Samalla liikkuminen vapautuu, kevenee ja tulee nautittavammaksi. Alexander-tekniikan peruskurssilla saat monipuolisen johdannon tekniikan perusteisiin ja mahdollisuuksiin keskustelun, havaintoharjoitusten ja yksilöohjauksen kautta. Tutkimme myös tekniikan soveltamista kurssilaisten valitsemiin toimintoihin ja tilanteisiin (esim. työtilanteet, kotiaskareet, harrastukset, esiintyminen, liikkuminen, jännitystilat ym.) Kurssin opettaja toimii päätoimisena Alexandertekniikan opettajana Tampereella.
HYVINVOINNIN LYHYTKURSSI
79605P
79620
79625
Kansalaisopisto LK 108-109, PE 17.00-21.00 Kaarretie 14 LA-SU 10.00-16.00 Matti Harilo 27.11.-29.11. Ilm. 19.11. mennessä Kurssimaksu 175€ Alexander-tekniikka on yksinkertainen ja käytännöllinen menetelmä kehittää ja auttaa itseään. Kuka tahansa voi hyötyä siitä. Tekniikan avulla voit tulla tietoiseksi kehoasi (ja mieltäsi) vuosikausia rasittaneista tottumuksista – ja vapautua niistä. Alexander-selkäkurssi on peruskurssi, joka on suunnattu selkäkivuista kärsiville ja niiden ennaltaehkäisyyn. Kurssina se on tarkemmin kohdennettu ja strukturoitu kuin tavallinen peruskurssi. Ja toisin kuin tavallisella kurssilla, sille osallistuvalta edellytetään kykyä kävellä vähintään 200 m (kävely on yksi työskentelytapa selkäkurssilla). Kurssin innoittajana on tuore, British Medical Journalissa julkaistu laaja ja pitkäkestoinen tutkimus, jossa Alexander-tekniikan opetus paransi merkittävästi kroonisesta selkäkivusta kärsivien toimintakykyä ja vähensi kipua. Kurssin opettaja toimii päätoimisena Alexander-tekniikan opettajana Tampereella.
Kansalaisopisto lk 118-119 LA 12.00-17.30 Helena Hallenberg SU 10.00-15.30 10.10.-11.10. Ilm. 2.10. mennessä Kurssimaksu 92 € Tutustut kiinalaisen lääketieteen peruskäsitteisiin: ihmisen rakennusaineet (mm. qi ja sen eri muodot), sisäelimet ja niiden tehtävät, ihmisen kehitysvaiheet terveyden näkökulmasta, terveenä pysymisen taito, miten ja miksi sairastumme (mm. tunteiden vaikutus terveyteen). Lisäksi tutustut eri hoitomuotoihin. Ei edellytä ennakkotietoja aiheesta. Kurssi on luentopainotteinen, mutta sisältää myös keskustelua sekä pohdintaa ja harjoituksia yksin ja ryhmässä. Luentojen välissä rentoutamme aivoja ja kehoa venyttelemällä ja lepäämällä, joten tutustut myös tärkeään lääketieteen osa-alueeseen eli itsehoitoon. Kurssilla on mahdollisuus kokeilla miltä akupunktio tuntuu, mutta en anna varsinaisia hoitoja eikä kurssilla myöskään diagnosoida osallistujien vaivoja. Valmistaudu tekemään omia muistiinpanoja ja ota mukaan joustavat vaatteet ja oma makuualusta.
Kansalaisopisto lk 136 Joka toinen viikko Keramiikka ke 18.00-20.30 Tuula Vettainen 2.9.-25.11. Ilm. 28.8. mennessä Kurssimaksu 73 € Taiteile, piirrä, maalaa unelmasi tai sen esteet näkyviksi. Tule voimaantumaan ja löytämään uusia näkökulmia elämän kiemuroihin kuvan tekemisen kautta. Tule tekemään itse, löytämään uutta suuntaa, etsimään iloa ja hyvinvointia elämään. Ryhmään osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kuvataiteen harrastuneisuutta. Riittää kun olet valmis kokeilemaan. Kuvan tekemisessä ei ole tärkeää miltä se näyttää, vaan tärkeintä on mitä kuva ja kuvan eri osat merkitsevät ja mitä ne kertovat sinulle sinusta ja siitä mitä tunnet, ajattelet ja toivot. Ryhmän sisällä keskustelemme kuvista ratkaisukeskeisin menetelmin, jossa tärkeänä osana ovat omien voimavarojen löytäminen ja hyödyntäminen sekä uuden näkökulman havaitseminen. Ryhmä kokoontuu Vuolle-opistolla 2.9., 16.9., 30.9., 14.10., 28.10., 11.11., 25.11. Materiaalimaksu 15 € sisältyy kurssin hintaan. Se pitää sisällään kurssin aikana käytettävät paperit, värit ja muut työskentelyvälineet.
ALEXANDER-TEKNIIKKA /SELKÄKURSSI
TUTUSTU KIINALAISEEN LÄÄKETIETEESEEN
LÖYTÖRETKI UNELMIIN -KUVATAIDERYHMÄ
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. 61
HYVINVOINNIN LYHYTKURSSI 79630 AYURVEDA
Kansalaisopisto lk 220, 2. krs PE 17.00-19.30 Katariina Kynnös LA-SU 10.00-15.45 25.9.-27.9. Ilm. 17.9. mennessä Kurssimaksu 83 € Kurssilla keskitytään Ayurvedan perusteisiin, eri kehotyyppeihin ja kullekin ominaiseen terveelliseen ruokavalioon sekä eri kausien aiheuttamiin vaihteluihin ja niiden tasapainottamiseen. Lisäksi opetellaan tekemään analyysi kielestä ja muutamia joogaharjotteita tasapainottamaan luokkaopetusta. Kurssilla on runsaasti aikaa myös kysymyksille ja keskustelulle. Päivien teemat ovat Ayurvedan historia, elementit ja oma doshan määritys, kausivaihtelut, ruokavalio, kielianalyysi, pulssianalyysi, puhdistusmenetelmät, ruoka-aineiden ja yrttien ominaisuudet Ayurveda eli Elämän tiede on 5000 vuotta vanha Intiasta lähtöisin oleva luonnonmukainen hoitomuoto, jonka tarkoituksena on poistaa kehon epätasapaino poistamalla sairauden syy ja ennaltaehkäisemällä niiden syntyä. Eri päivärutiineilla, kuten hengitysharjoituksilla, joogalla, meditaatiolla sekä ruokavaliolla luomme tasapainon sekä mieleemme että kehoomme, joka johtaa harmoniaan sekä itsensä että muiden kanssa. Nämä rutiinit vaikuttavat oleellisesti hyvään ja toimivaan ruoansulatukseen, joka on perusta hyvälle terveydelle. Ota mukaan rennot vaatteet, eväät ja joogamatto.
79640 YINJOOGAKURSSI
Kansalaisopisto lk 217, 2. krs, PE 17.00-19.30 Kaarretie 14 LA-SU 10.00-15.15 Hanna Kuosmanen 9.10.-11.10. Ilm. 1.10. mennessä Kurssimaksu 83 € Yinjooga on meditatiivisen rauhallinen ja tasapainoittava harjoitus, jossa keskitytään lihasten sijaan avaamaan sidekudoksia. Sidekudoksen lyhenevät ja jäykistyvät iän myötä ja vaativat elpyäkseen pitkäkestoisia venytyksiä, minkä vuoksi asennoissa viivytään useita minuutteja. Yinjooga elvyttää sidekudosten aineenvaihduntaa, huoltaa niveliä, parantaa sisäelinten toimintaa ja energian virtausta kehossa, tyynnyttää hermostoa ja opettaa hyväksyvän läsnäolon taitoa. Viikonloppukurssin yinharjoituksia täydentävät lauantai- ja sunnuntaiaamujen lempeän energisoivat hathajoogaharjoitukset. Kurssin harjoitukset sopivat niin aloittelijoille kuin pitkään jooganneillekin. Olet lämpimästi tervetullut sellaisena kuin olet. Ota mukaan jooga-alustan lisäksi viltti ja pari tyynyä. Ohjelma: pe klo 17-19.30: rentouttava yinharjoitus ja johdatus viikonloppukurssin ohjelmaa la klo 10-12.15: hathajooga, klo 13-15.15: yin-harjoitus keskittyen erityisesti lantion liikkuvuuteen ja syvärentoutus su10-12.15: hathajooga, klo 13.00-15.15: yin-harjoitus keskittyen erityisesti selän liikkuvuuteen ja syvärentoutus.
Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43. 62
79660 TRE-harjoittelu
A
79661 TRE-harjoittelu
B
(Tension Releasing Excercises) Kansalaisopisto lk 217, 2. krs LA 10.00-13.15 Marjaana Kössö 19.9.-19.9. Ilm. 11.9. mennessä Kurssimaksu 28 € Lihasvärinä on kehon luontainen tapa purkaa rasitusta ja lihas-jännityksiä. TRE- harjoittelu (Tension Releasing Excercises) aktivoi lihasvärinän ja on siten luotettava tapa palautua stressistä ja kuormituksesta. TRE-harjoittelu on vaivaton itsehoitomenetelmä ja opit sen helposti. Harjoittelun perusta ovat 7 lämmittelyliikettä. Niiden avulla käynnistät kehossasi ns. neurogeenisen lihasvärinän, joka purkaa eriasteisia lihasjännityksiä ja tasapainottaa autonomisen hermoston toimintaa. Et tarvitse harjoitteluun erikoisvälineitä ja olet vapaa suorituspaineista! Kokemukset TRE-harjoittelusta ovat myönteisiä: mieli tyyntyy ja keho rauhoittuu, stressioireet vähenevät; nukahtaminen helpottuu ja unen laatu paranee. Kun lihas-jännitykset vapautuvat, kehon liikelaajuudet kasvavat. Ota mukaan joustavat vaatteet, alusta, muistiinpanovälineet ja juotavaa. (Tension Releasing Excercises) Kansalaisopisto lk 217, 2. krs LA 10.00-13.15 Marjaana Kössö 3.10.-3.10. Ilm. 25.9. mennessä Kurssimaksu 28 € Sisältö ks. kurssi 79660 TRE-harjoittelu A. Ota mukaan joustavat vaatteet, alusta, muistiinpanovälineet ja juotavaa.
LUONTOKURSSIT 79800
PERHOKALASTUS /PIKKU-SYÖTE
Pikku-Syöte, PE 18.00-21.30 Syötekeskuksentie 126 LA-SU 10.00-17.30 Sami Pirilä 21.8.-23.8. Ilm. 17.8. mennessä Kurssimaksu 178 € Syötteen lähistön kalavedet kutsuvat sinut perhokalastuskurssille. Kurssi sopii aloittelijoille, mutta myös kokeneemmille. Kurssilla opetellaan käytäntöä ja välinetietoa: sopivan kalastussetin eli vavan, kelan ja siiman valintaa sekä muiden varusteiden hankintaa. Perhokalastusta opetellaan tositilanteissa, joissa kurssisisältönä ovat erilaiset heitto- ja kalastustekniikat, perhojen valinta, erikoistilanteet, kosken luku- ja ottipaikat. Erikseen käsitellään myös tehokkaimpia kilpaperhokalastajien tekniikoita. Kurssilaisten tulee ennen kalastusjaksoa hankkia tarvittavat kalastusluvat. Omat perhokalastusvälineet suositeltavia, mutta kurssilla voi myös lainata välineitä. Kurssimaksuun sisältyy opetus, majoitus (2hh),ruokailut, kuntosali ja sauna.
LUONTO
kyllisiä lajeja laajemmin. Toisena ja kolmantena kokoontumiskertana on sieniretki, jossa sienilajistoa opetellaan maastossa ja kerätään sesongin mukaisia ruokasieniä Kansalaisopisto lk 107 TI-KE 17.30-19.45 kotiin vietäväksi. Viimeisellä kerralla laitetaan lopuksi ja TO 16.45-19.45 muutama sieniruoka nuotiolla. Kokoontumiset ke 9.9. klo 17.00-19.30, to 10.9. klo 17.00-21.00 ja la 12.9. klo Aira Kurikka 8.9.-16.9. Ilm. 1.9. mennessä Kurssimaksu 45 € 10.00-15.00 Kurssilla tutustutaan Oulussa kasvaviin ruokasieniin. Käydään läpi sienten tuntomerkit, oikeaoppinen keruu, 79900 niiden käsittely, käyttömahdollisuudet ruuanlaitossa ja TUTUSTU ELÄINTENHOITOON perussäilöntä. Kurssi kokoontuu kaksi kertaa luokka- - KURSSI LAPSILLE tiloissa ti 8.9.klo 17.30-19.45 ja ke 9.9 17.30-19.45 ja JA AIKUISILLE PE 17.00-20.00 kaksi kertaa maastossa : to 10.9 16.45-19.45 ja ke 16.9 Hietasaaren ponipiha, LA 9.00-14.00 16.45-19.45 olemme luonnossa oikeissa olosuhteissa, Vaaskiventie 12 4.9.-5.9. joissa tutkitaan maastosta löytyviä sieniä, poimitaan ja Rea Fagerström Ilm. 27.8. mennessä Kurssimaksu 30 € tarkastetaan kunkin saalis. Tutustu ponitallin arkeen ja hevosten käsittelytaitoihin lasten ja aikuisten yhteisellä kurssilla! Kurssilla tutustu79855 taan iloisen toiminnan kautta tallin asukkaisiin ja sen TUNNISTA JA KERÄÄ RUOKASIENET, JATKOKURSSI jokapäiväisiin rutiineihin, opitaan hevosten hoitoa sekä tehdään talutusharjoituksia ja kärryajelua. Lapset voiKansalaisopisto lk 138 KE 17.00-19.30, vat tulla mukaan esim. vanhemman, isovanhemman, Kirsi Eskelinen TO 17.00-21.00 kummin tai muun aikuisen sukulaisen/ystävän kanssa, LA 10.00-15.00 aikaisempaa kokemusta hevosista ei tarvita. Kumpikin 9.9.-12.9. Ilm. 2.9. mennessä Kurssimaksu 45 € osallistuja maksaa oman kurssimaksun ja ilmoittautuu Sienestys tuo hyvinvointia sekä metsäisen liikunnan erikseen kurssille. Omat eväät mukaan. Toteutetaan yhettä terveellisen ja maukkaan saaliin muodossa! Jo teistyössä Hietasaaren Ponipihan kanssa. jonkin verran harrastaneille sienestäjille suunnattu ruokasienten jatkokurssi. Ensimmäisenä iltana on teowww.vuolleoulu.fi riaosuus, jossa opetellaan ruokasienilajistoa sekä myr79850
RUOKASIENET OULUN SEUDULLA
63
SENIORIKERHOTOIMINTA
AAMUKAHVILA
SENIORIPYSÄKKI
Torstaisin 10.9.-10.12. klo 10.00-12.00
Tiistaisin 8.9.-24.11. klo 13.30-15.00
Yli-Iin hyvinvointipiste. Kirkkokuja 2, 91200 YLI-II.
Kaakkurin asukastupa. Pesätie 13.
TERVETULOA AAMUKAHVILLE tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia, vaihtamaan ajatuksia ajankohtaisista asioista ja muistelemaan mennyttä maailmanmenoa. Ohjelmassa myös erilaisia tietoiskuja liittyen ikäihmisten hyvinvoinnin tukemiseen. Sisältöä tarkennetaan toiveiden mukaan. Kahvi ja kahvileipä 1,5 €. Tavataan aamukahvilla!
Senioripysäkki on ikäihmisille suunnattu keskusteluryhmä. Jokaisella tapaamisella on oma teemansa ja ryhmässä jokainen voi turvallisesti jakaa omia kokemuksiaan, tunteitaan ja ajatuksiaan - saaden näin uutta näkökulmaa omiin kokemuksiin ryhmän vuorovaikutuksessa. Senioripysäkki mahdollistaa myös uusien ihmissuhteiden syntymisen. Tervetuloa mukaan!
64
PUHELINRINKI SENIOREILLE Tiistaisin 20.10.-8.12. klo 16.00-17.00 Kaipaatko juttuseuraa puhelimen päähän? Osallistu puhelinrinkiin! Rinki kokoaa puhelinlangoille senioreita keskustelemaan ryhmässä eri teemoista. Ohjaajana Saara Haajanen, kysäise lisätietoja numerosta 044 786 7090.
Kerhomaksu on 20 €/syyskausi ja joka toinen viikko kokoontuvilta kerhoilta 10 €. Seniorikerhoihin voi ilmoittautua myös paikan päällä ohjaajalle ensimmäisellä kerhokerralla. Seniorikerhojen tavoitteena on tukea hyvinvointia ja tuoda iloa senioreiden arkeen. Kerhotoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan ikääntyvien omat toiveet ja kiinnostuksen kohteet. Kerhosta riippuen toiminta sisältää mm. muistelua, aivojumppaa, musiikkia ja laulua, keskustelua ajankohtaisista asioista, visailua, erilaisia tutustumiskäyntejä ja retkiä. Seniorikerhojen ohjaajana toimii Saara Haajanen (puh. 044 786 7090). Musiikkia ja muistelua -tuokioissa sisältönä on yhteislaulua sekä musiikkiin ja elettyyn elämään liittyvää muistelua musisoinnin lomassa joka toinen viikko. Tuokioita ohjaavat Ari Vaalamo ja Pertti Haipola. Seniorikerhot toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan iloiseen toimintaan sekä uudet että vanhat kävijät!
www.vuolleoulu.fi
SENIORIKERHOTOIMINTA
MAANANTAI
KESKIVIIKKO
SENIORIKERHO PATELAN RUUSUT
SENIORIKERHO
7.9.-7.12. klo 13.00–14.30 PALOKAN PALVELUKESKUS, Parkettitie 3-5 (Pateniemi)
KULTAISEN IÄN KERHO
7.9.-7.12. klo 11.00–12.30 LASSINTALON PALVELUKESKUS, Myllytie 4 (Tuira)
TIISTAI SENIORIKERHO
8.9.-29.9. klo 10.30–12.00 MYLLYOJAN NUORISOTALO, Karvarinaukio 11 6.10.-8.12. klo 11.30-13.00 MYLLYOJAN SRK-KOTI, Koivumaantie 2
MUSIIKKIA JA MUISTELUA A
Alkaen 8.9. klo 13.30–14.15, joka toinen viikko HOIKANTIEN PALVELUTILAT, Hoikantie 21–23 (Laanila) Ohj. Ari Vaalamo
MUSIIKKIA JA MUISTELUA B Alkaen 8.9. klo 13.30–14.15, joka toinen viikko KOSKELAN PALVELUKESKUS, Tuulaakitie 1 Ohj. Pertti Haipola
9.9.-9.12. klo 12.00–13.30 TERON PUB, kokouskabinetti, Eekintie 1 A, (Kuivasjärvi)
SENIORIKERHO
9.9.-9.12. klo 14.00–15.30 KAUKOVAINION KAPPELI, Hiirihaukantie 6
TORSTAI PORINAPIIRI 10.9.-10.12. klo 13.00–14.30 HÖYHTYÄN PALVELUKESKUS, Hanhitie 15
PERJANTAI HERRAKERHO11.9.-4.12. klo 14.00–15.30,
kokoontumiset joka toinen viikko RANTA-KASTELLIN PALVELUKESKUS, Ranta-Kastellintie 6
MUSIIKKIA JA MUISTELUA C
Alkaen 11.9. klo 13.30–14.15, kokoontumiset joka toinen viikko. TUIRAN PALVELUKESKUS, Kangastie 1 Ohj. Pertti Haipola
LAUANTAI JÄLÄKIVIISAAT
12.9.-5.12. klo 13.00–14.30, kokoontumiset joka toinen viikko. SARA WACKLIN -KOTI, Koulukatu 4 65
HAILUODON KANSALAISOPISTO Hailuodon kansalaisopiston yhteystiedot ja kursseille ilmoittuminen:
kansalaisopisto@hailuoto.fi puh. 044-7861 607 (ma klo 15.00-20.00) Osastonjohtaja Leila Ronkainen on tavattavissa Hailuodon kirjaston tiloissa maanantaisin klo 15.00 -17.00. Opintosetelihinta tietyillä kursseilla työttömille, eläkeläisille ja 63 v. täyttäneille.
MUSIIKKI 90535 MUSIIKKIKURSSI
Hailuodon Koulukeskus PE 15.00-19.00 Esa Jokiranta 4.9. -30.11. Kurssimaksu 55 € Musiikkikurssilla saa soiton opetusta yksilöopetuksena, ystävän kanssa pareittain tai pienenä ryhmänä. Instrumenttivaihtoehdot ovat piano (klassinen tai vapaasäestys), kitara (klassinen tai vapaasäestys), ukulele ja mandoliini, sekä bändisoittimet (sähkökitara, sähköbasso, koskettimet, rummut). Opiskelijalla itsellään tulee olla käytettävissä valitsemansa instrumentti. Kurssimaksuun sisältyy seitsemän 30 minuutin mittaista oppituntia. Opetus lapsille pyritään järjestämään viikoittain ja aikuisille joka toinen viikkko. Henkilökohtainen oppituntiaika sovitaan suoraan opettajan kanssa. Tiedustelut opettajalta puh: 0400 617162. Ilmoittautuminen osastonjohtajalle 24.8. mennessä. 66
KUOROT
90601 ENGLANTI
90533 MIESKUORO
Hailuodon kirjasto TO 18.00 -19.30 Kari Blomster 16.8. -6.12. Sirkeät Sirkuttajat on kuoro, joka laulaa iskelmiä, kansanlauluja, isänmaallisia ja hengellisiä lauluja Luovosta ja muualta. Tervetuloa mukavaan porukkaan laulamaan! Opetusta on 22 oppituntia ja loput 8 oppituntia ovat esiintymisiä. Ensimmäinen kokoontuminen ja ilmoittautuminen kotiseutupäivän tapahtumassa 16.8. Tiedustelut opettaja Kari Blomster puh: 044 4973565 (Hailuodon kirjasto).
TAIDEAINEET 90607 KIRJOITTAJAPIIRI
KIELET 90600 ENGLANTI
2
Hailuodon koulukeskus TI 18.45 -20.15 Jaana Pesu 8.9. -1.12. Kurssimaksu 35 € Kurssi sopii sinulle, joka hallitset englanninkielen alkeet. Vankkaa perustaa ei tarvita, mutta jonkinlaiset pohjatiedot on hyvä olla, että uuden oppimiskokemuksesta tällä kurssilla tulee hyvä. Oppikirjana kurssilla on Alright? Alright! alkaen kappaleesta 8. Ilmoittautumiset 1.9. mennessä. Opintosetelihinta 25 €.
1
Hailuodon koulukeskus TI 17.00 -18.30 Jaana Pesu 8.9. -1.12 Kurssimaksu 35 € Kurssi sopii sinulle, joka aikaisemmin olet hieman tutustunut englanninkielen alkeisiin. Vankkaa pohjaa ei tarvita, eikä haittaa, vaikka suurin osa aiemmin opitusta olisi päässyt unohtumaan. Ammattitaitoisen opettajan ja kannustavan ryhmän avulla englanninkieli alkaa luistaa! Oppikirjana kurssilla on English for You 3 kappaleesta 8. Ilmoittautuminen 1.9. mennessä. Opintosetelihinta 25 €.
Hailuodon koulukeskus TO 18-20.15 Susanna Rapinoja 1.10. -26.11. Kurssimaksu 35 € Kirjoittajapiirissä kirjoitetaan runoja ja proosaa yhdessä, tehdään luovan kirjoittamisen harjoituksia ja luetaan toisten opiskelijoiden kirjoituksia. Kurssimaksun lisäksi jokainen opiskelija vastaa itse monistus- yms. kuluista. Ilm. 24.9. mennessä. Opintosetelihinta 25 €.
HAILUODON KANSALAISOPISTO TAITOAINEET 90505
KUDONTAA JA MUITA KÄSITYÖTEKNIIKOITA
Hailuoto, Lokki, MA 18.00-20.15 Luovontie 119 21.9. -30.11. Leila Ronkainen Kurssimaksu 38 € Kodintekstiilit, sisustuotteet ja asusteet kangaspuissa kutoen, huovuttaen, punoen. Suunnitellaan yhdessä syksyn ohjelma. Kurssilla myös mahdollista uudistaa vanhaa tai aloittaa uuden kansallispuvun valmistus. Ilmoittautuminen 14.9. mennessä. 90512
PUUKON VALMISTUS
Hailuodon Koulukeskus TI 17.00-20.30 Jorma Heikkinen 22.9.-24.11 Kurssimaksu 53 € Kurssilla taotaan puukonterä, tehdään sen lämpökäsittely ja teroitus. Valmistetaan puukonpää heloineen ja puukkoon sopiva nahkatuppi. Ohjaajalta ostettavissa terämateriaali, ohjeet muun materiaalin hankintaan saa kurssin alussa. Sitovat ilmoittautumiset 14.9. mennessä.
90520
90552 CIRCUIT-KUNTOPIIRI
Hailuodon koulukeskus PE 18.00 -21.00 Marjut Sarkkinen LA 10.00-15.00 2.10. -3.10. Kurssimaksu 16 € Mitä kaikkea saippua sisältää? Mistä koostuvat ihonhoitoon tarkoitetut tuotteet? Itse valmistamalla tiedämme niiden raaka-ainekoostumuksen. Kokeillaan erilaisia reseptejä ja ohjeita käyttämällä kotikeittiön raakaaineita. Voit lisätä mukaan myös luontoäidin tarjoamia aineosia. Lisätietoa mukana tuotavista tarvikkeista läheteään ilmoittautuneille sähköpostilla. Lisäksi opettajalta voi ostaa valmistuksen erityistarvikkeita. Sitovat ilmoittautumiset 21.9. mennessä.
90553
SAIPPUAN JA IHONHOITOTUOTTEIDEN VALMISTUS
LIIKUNTA 90551 KUNTOJUMPPA
Hailuodon Liikuntasali KE 18.00-19.00 Minna Maikkola 2.9. -25.11. Kurssimaksu 23 € Terveellistä jokamiehen ja -naisen perusjumppaa. Tervetuloa mukaan kohottamaan kuntoa!! Ilmoittautuminen 31.8. mennessä. Opintosetelihinta 18 €.
Hailuodon liikuntasali KE 19.00-20.00 Minna Maikkola 2.9. -25.11. Kurssimaksu 23 € Tervetuloa kohottamaan kuntoa kuntopiirissä! Tällä kurssilla edetään omaan tahtiin ja haastetta riittää sekä aloittelijoille, että kovakuntoisille huippuharrastajille. Ilm. 31.8. mennessä. Opintosetelihinta 18 €.
JOOGA miehille ja naisille
Hailuodon liikuntasali PE 17.00-18.30 Eeva-Kaisu Achrén 18.9. -27.11. Kurssimaksu 28 € Joogakurssilla tehdään joogaharjoituksia, joihin jokainen voi osallistua omista lähtökohdistaan, omaa kehoaan kuunnellen. Osa harjoituksista on fyysisempiä, osa kevyempiä ja jokainen kokoontumiskerta päättyy rentoutumiseen. Myös mieli pyritään rauhoittamaan harjoituksen ajaksi. Osallistujilla ei tarvitse olla ennakkovalmiuksia, eikä ennakkotietoa joogasta. Mukaan kiristämättömät vaatteet ja alusta (matto, pyyhe, huopa tms.) sekä lämmintä vaatetta rentoutumisen ajaksi. Sitovat Ilmoittautumiset 7.9. mennessä.
67
HAILUODON KANSALAISOPISTO TANSSI 90555 DANCEMIX
PUUTARHA JA KOTITALOUS – koululaisille
Hailuodon liikuntasali LA 13.30 -14.30 Leea Pääkkö 12.9. -28.11. Kurssimaksu 12 € Dancemix kouluikäisille– tunti sisältää lajeja lattareista showtanssin kautta streettiin. Kurssilaiset saavat esittää toiveita opeteltavista tanssilajeista! Tuntien sisältö koostuu lämmittelystä, lajinomaisista perusliikkeistä ja -harjoitteista, tanssisarjoista sekä loppuvenyttelyistä. Liikkeelle lähdetään alkeista ja haastetta lisätään ryhmän kehityksen mukaan. Kurssi sopii kaikentasoisille tanssijoille! Asusteena tunnilla olisi hyvä olla mukavat, joustavat vaatteet ja tanssia voi joko avojaloin tai tossut jalassa. Tunnit lauantaisin 12.9., 26.9., 3.10., 7.11., 21.11. ja 28.11. Sitovat ilmoittautumiset 4.9. mennessä.
90612
SIENIKURSSI
Hailuodon koulukeskus MA, TI 17.30-19.45 Aira Kurikka TO 17.30-20.30 31.8.-3.9. Kurssimaksu 16 € Kurssilla tutustutaan Hailuodossa esiintyviin yleisimpiin ruokasieniin, mm tatit, rouskut ja kehnäsieni. Käydään läpi sienten ravintoarvoja ja säilytystä, käyttömahdollisuuksia ruuanlaitossa sekä sienten käsittelyä ja perussäilöntää. Kokoontumisista kaksi iltaa on luokkatilassa opiskellen ja kolmas kerta maastossa, jossa tutkitaan sieltä löytyviä sieniä ja poimitaan niitä kotiin viemiseksi. Ilmoittautuminen 21.8. mennessä.
90558 PARITANSSI
Hailuodon liikuntasali LA 11.00-13.30 Leea Pääkkö 12.9. -28.11. Kurssimaksu 28 € Valssia, tangoa, polkkaa, humppaa... Tällä kurssilla pääset harjoittelemaan tavallisimpia suomalaisia paritansseja. Harjoiteltavat tanssilajit sovitaan yhdessä ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Oman parin kanssa voi tulla yhdessä, mutta yksinkin voi kurssille osallistua. Tunnit lauantaisin 12.9., 26.9., 3.10., 7.11., 21.11. ja 28.11. Sitovat ilmoittautumiset 4.9. mennessä.
68
Seuraa ilmoitteluamme kuntatiedotteessa. Huom! Ei opetusta syyslomaviikolla 43.
TanssiAallon paritanssikursseille on helppo tulla: • Ei ennakkoilmoittautumista • Edullinen kertamaksu • Voit tulla myös ilman omaa paria • Uudet alkeis- ja jatkokurssit viikoittain - Katso ohjelmamme netistä www.tanssiaalto.com Valitse kiinnostavimmat lajit tai liity seuraamme joka viikko!
Pikku-Syöte – täynnä toimintaa Pikku-Syöte on luonnon keskellä, upeissa tunturimaisemissa sijaitseva nuoriso-, matkailu- ja vapaa-ajankeskus. Viihdy ja virkisty Pikku-Syötteellä!
www.pikkusyote.fi
Tanssikoulu Jari Aaltonen • p. 040 557 0609
Mainiot paritanssikurssit joka viikko lähelläsi! Oulu • Raahe • Pulkkila • Tornio • Rovaniemi 69
KANSANOPISTO – OPINTOLINJAT
Avoin yliopisto Kasvatustieteen opinnot Kasvatustieteen perusopinnot 25 op lukuvuosi 2015–2016 Erityispedagogiikan perusopinnot Erityispedagogiikan perusopinnot 25 op lukuvuosi 2015–2016 Siirtotentit Siirtotentit Vuolle-opistossa lukuvuonna 2015–2016 Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
70
Koulunkäynnin ohjaajan tutkinto Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkintoon valmistava koulutus, 40 ov. Lv 11.8.2015–27.5.2016. Oletko kiinnostunut lasten ja nuorten kanssa toimimisesta ja ohjaustyöstä? Haluaisitko työskennellä päiväkoti- tai kouluympäristössä, erityisopetuksen parissa tai aamu- ja iltapäivätoiminnassa? Vuoden kestävällä Kaito-linjalla saat ammatillisen pätevyyden kasvatusalan monipuolisiin ohjaustehtäviin.
Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
KANSANOPISTO – OPINTOLINJAT
Kasvatustieteen linja
Kymppilinja
Lukuvuosi 24.8.2015–29.4.2016
Onko ammatinvalintasi vielä kesken? Kymppilinjalla saat vuoden miettimisaikaa ja samalla voit korottaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja ja siten saada paremmat jatko-opintomahdollisuudet. Lv 11.8.2015–27.5.2016.
Tähyiletkö kasvatus- tai opetusalan työtehtäviin? Haluatko täydentää omaa ammattitaitoasi? Hyödynnä lukion jälkeinen välivuosi opiskelemalla yliopistoarvosanoja kansanopistossa! KASPERI-linja on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat hakeutumassa kasvatusalan korkeakouluopintoihin. Opintolinja sopii myös henkilölle, joka jo toimii kasvatus- ja opetusalan kentällä ja kaipaa vaihtelua ja lisäkoulutusta nykyiseen työhönsä.
Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
Kymppilinjalle voivat hakea vuonna 2014 tai 2015 peruskoulun päättötodistuksen saaneet. Linjalla opiskellaan peruskouluaineita ja työelämätietoutta. Lukuvuoden aikana haetaan jatko-opintoihin yhteishaun kautta.
Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
71
KANSANOPISTO – OPINTOLINJAT
Perusopetuslinja 1. lukuvuosi 11.8.2015–27.5.2016, 2. lukuvuosi 9.8.2016 – 2.6.2017 Jos olet oppivelvollisuusiän ohittanut eikä sinulla ole vielä peruskoulun päättötodistusta, voit hakea kaksivuotiselle Mape-linjalle Vuolle-opistoon. Peruskouluopinnoissa maahanmuuttajille noudatetaan aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Opiskelu peruskoululinjalla on päätoimista kokopäiväopiskelua.
Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
Jatko-opintoihin valmentava linja Lukuvuosi 11.8.2015–27.5.2016 Just sulle! - jatko-opintoihin valmentava linja on tarkoitettu ensisijaisesti ilman jatkokoulutuspaikkaa jääneille maahanmuuttajanuorille, jotka ovat päättäneet peruskoulun, keskeyttäneet peruskoulun, keskeyttäneet toisen asteen koulutuksen tai ylittäneet oppivelvollisuusiän. Ensisijaisesti koulutukseen hyväksytään alle 20-vuotiaita ja toissijaisesti 20 – 29-vuotiaita.
Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
72
KANSANOPISTO – OPINTOLINJAT
Muu koulutus
Suomen kielen linja nuorille Lukuvuosi 11.8.2015–27.5.2016 Suomen kielen linja nuorille eli Numa-linja sopii Suomessa vähän aikaa asuneille nuorille maahanmuuttajille, jotka haluavat kehittää erityisesti suomen kielen taitoja ja tarvitsevat tukea yhteiskuntaan kotoutumisessa ja elämänhallintaan liittyvissä asioissa. Linjalla opiskellaan mm. suomen kieltä ja viestintätaitoja, työelämä- ja yhteiskuntataitoja ja kulttuurintuntemusta.
Katso lisää; www.vuolleoulu.fi
Vuolle Setlementin laaja osaamiskenttä sekä luotettavat yhteistyökumppanit muodostavat erinomaiset resurssit monipuolisten ja ammattitaitoisten koulutusten järjestämiseen Vuolle-opistossa. Hyvinvointiala, koulutusala, väkivaltatyö, monikulttuurisuus, seniorityö, palveluala tai nuorisotyön osaaminen ja ammattitaito luo laajat valmiudet koulutusten järjestämiseen. Kysy lisää koulutusmahdollisuuksista. Lisätietoja koulutuskysymyksiin voi antaa: Liisa Hänninen, koulutusjohtaja liisa.hanninen@vuolleoulu.fi puh. 040 530 6533 Anne Mustakangas-Mäkelä, hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja anne.mustakangas-makela@vuolleoulu.fi puh. 044 786 1633
73
VUOLLE
Tyttöjen Talo
Poikien Talo
Kohderyhmä on 12-28 vuotiaat Oulun seudun tytöt ja nuoret naiset.
Poikien Talo on turvallinen paikka 12 – 28 –vuotiaille pojille ja nuorille miehille. Poikien Talolla pojat kohdataan yksilönä jokaisen vahvuudet huomioiden. Poikien Talo on syrjintä – ja kiusaamisvapaa alue. Kaikki kohdataan yhdenvertaisina riippumatta sosiaalisesta, etnisestä tai kulttuurisesta taustasta, mihin uskoo, mitä ajattelee tai kenestä tykkää.
Tyttöjen Talon toiminta on osa Vuolle Setlementti ry:n sosiaalista nuorisotyötä. Rahoittajina toimivat Raha-automaattiyhdistys ja Oulun kaupunki. Katso lisää; www.likka.fi
Katso lisää; www.poikientalo-oulu.fi 74
VUOLLE
Via Vis –väkivaltatyön hanke
Rikosuhripäivystys
Via Vis työskentelee Oulun alueella vakaviin, kodin ulkopuolisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden sekä vakavasti väkivallalla oireilevien nuorten aikuisten kanssa, jotta heidän väkivaltainen käyttäytyminen vähenisi tai loppuisi kokonaan. Työskentelyn tarkoituksena on saada vaikeasti tavoitettavat ja heikosti motivoituneet 18-39 vuotiaat hoidollisen työn piiriin. Asiakastyön lisäksi Via Vis kehittää yhteistyökumppaneidensa kanssa väkivaltatyötä sekä luo toimintamalleja, jolla väkivallalla oireilevat nuoret saadaan hoidollisen tuen piiriin.
Rikosuhripäivystys (RIKU) tarjoaa käytännön neuvoja ja henkistä tukea rikoksen kohteeksi joutuneille, heidän läheisilleen ja rikosasiassa todistaville. Toimintamuotoja ovat tukihenkilötoiminta, valtakunnallinen auttava puhelin, juristin puhelinneuvonta, todistajan tuki, verkkopalvelu Rikunet ja etsivä työ. Näissä palveluissa asiakasta auttavat tehtäväänsä koulutetut, ammatillisesti ohjatut vapaaehtoistyöntekijät. Katso lisätietoja www.riku.fi
Ota yhteyttä; Kati Kaarlejärvi p. 044 786 1631, Pasi Malinen p. 044 786 1637 75
VUOLLE
Monikulttuurista toimintaa Ystävyystalossa jo 15 vuotta!
Pohjois-Suomen sovittelutoimisto
Tiedot ryhmätoiminnoista, kielikursseista ja tulevista tapahtumista löydät Internetsivuiltamme www.ystavyystalo.fi
Sovittelu tarjoaa lakisääteisen mahdollisuuden rikosten ja riitojen aiheuttamien ristiriitojen selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Sovittelu voidaan toteuttaa vain sellaisten osapuolten kesken, jotka henkilökohtaisesti ovat ilmaisseet suostuvansa sovitteluun ja pystyvät ymmärtämään sovittelun ja siinä tehtävien ratkaisujen merkityksen. Sovittelu ei ole oikeudenkäynti eikä siinä ratkaista rikosoikeudellista syyllisyyttä.
Sähköposti: etunimi.sukunimi@vuolleoulu.fi Erja Stolt Aruna Somani Monikulttuurisuustyön Yhteisötyöntekijä johtaja p.041 433 1414 p. 044 786 8897 Hilmi Oral Yhteisötyöntekijä p. 040 728 0083
76
Aili Saukkonen Yhteisötyöntekijä p. 044 786 8884
Katso lisätietoja; www.sovitellaan.fi
Avoimia vapaaehtoistehtäviä Haluatko osallistua ja auttaa? Kaipaatko uutta sisältöä elämään? Uusia ystäviä? Jotain, mikä saa sinut ylös sohvalta? Näihin ja moniin muihin toiveisiisi voit saada vastauksen ryhtymällä vapaaehtoiseksi. Jokaiselle löytyy omaan elämäntilanteeseen ja kiinnostukseen sopivaa vapaaehtoistoimintaa. Kaikki tieto samasta luukusta www.varesverkosto.fi p. 044 786 1606, 044 786 1633
VUOLLE
N.Y.T – Nautitaan terveydestä Nautitaan yhdessä terveydestä (N.Y.T) on hanke, jossa ohjataan matalan kynnyksen liikunnallisuuteen, terveellisempiin valintoihin ruoanvalmistuksessa sekä tuetaan yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia asiakkaan henkilökohtaisten tarpeiden mukaan. Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä ovat kulttuurivähemmistöt, mutta kaikki muutkin ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Hanketta rahoitetaan STM:n terveyden edistämisen määrärahasta. Katso lisää; www.vuolleoulu.fi 77
tkintoja, attitutkintoja, perustu m am : 15 20 y ks sy PSK:n sta... oppisopimuskoulutu osaamisalaopintoj a,
NNITELMAT U SU EN D U U IS A V LE TU TEHDÄÄN TÄNÄÄN!
Lisää koulutuksia osoitteessa
www.psk.fi PSK-Aikuisopisto Kansankatu 47 B, 3krs, 90100 Oulu, www.psk.fi
78
Taikatunturin luontokokous Laskettelua, tähtitornin maisemia, jousiammuntaa, seinäkiipeilyä, lumikenkäilyä...
– tunturialueen taikaa kokouksessa
Taikatunturin leirikoulu – tunturialueen taikaa leirikoulussa
79
• p. +358 8 815 400 • myyntipalvelu@pikkusyote.fi • www.pikkusyote.fi 79
www.vuolleoulu.fi