OULUN KAUPPAKAMARIN LEHTI WWW.OULU.CHAMBER.FI
1/2016 TEEMANA EU-RAHOITUS
Uusi puheenjohtaja TIMO LEVO näkee taloudessa jo nousun merkkejä s. 14
JYRKI KATAINEN kannustaa suomalaisia yrityksiä hakemaan rahoitusta EU:sta
KASVU OPEN KIRITTI MEDKIT OY:N KASVUA • LÄHITAPIOLAN TYÖKYKYPALVELUT PITÄVÄT HENKILÖSTÖN VIREESSÄ
5DDKH RVDD PHULNXOMHWXNVHW 5DDKHQ VDWDPD WDUMRDD P\ÂľV XXGHOOH
.<6< 7$5-286
WHROOLVXXGHOOH VHNÂŁ YLHQWL MD WXRQWL
WDL SRUW#UDDKH IL
\ULW\NVLOOH KXLSSXSDOYHOXW \PSÂŁUL YXRWLVHVWL
/,6ƒ7,(72$ ZZZ SRUWRIUDDKH IL
ELÄMÄNTYÖ – yhtä ainutkertainen kuin taideteos
Jokainen elämäntyÜ on uniikki, aito ja korvaamaton. Ei ole olemassa kahta samanlaista. ElämäntyÜ on omistautumista, johon liittyy elämänaikaisia saavutuksia, joita oman elämäntyÜnsä taiteilija ei välttämättä itse edes huomaa. Onneksi on Keskuskauppakamarin elämäntyÜmerkki.
Katso lisää ansiomerkit.fi 
PÄÄKIRJOITUS
Vuorossa Mielensähyvittäjän vuosi 2016? Oulun kauppakamarille viime vuosi ennakoi, että alkaneeseen vuoteen voidaan suhtautua mielensähyvittäjän asenteella – jäsenmäärä kasvoi edelleen, ja koulutuspalveluiden kysyntä ylsi uuteen ennätykseensä. Oulun kauppakamarilla on uusi jäsenrekisterijärjestelmä sekä digiviestinnän palvelut, jotka mahdollistavat sujuvamman jäsentiedottamisen, sosiaalisen median käytön sekä jäsenistölle oman kanavan jakaa hyviä uutisia toiminnastaan Jäsenemme tiedottavat -palstalla. Vaikuttamistyössä Oulun kauppakamari onnistui elinkeinoelämälle ja suomalaisten hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisen kannalta tärkeiden asioiden edistämisessä. Näistä keskeisimpinä mainittakoon: – Kauppojen aukiolon vapauttaminen – Hallitusohjelman linjaukset veronkorotusten lopettamisesta ja verotuksen ennakoitavuudesta – Huomion kiinnittäminen valtion velkaantumiseen velkakellon avulla – Liikenneverkon kunnon parantamiseen saatu lisärahoitus – Sääntelyn purkaminen osaksi hallitusohjelmaa
Tavoitteena on keventää byrokratiaa, sujuvoittaa liikennettä ja saada verotusta keveämmäksi.
Alkaneelle vuodelle Oulun kauppakamarin painopistealueina ovat hallitusohjelman kirittäminen erityisesti liikenteen sujuvuuden ja julkishallinnon rakennemuutosten haastajana. Tavoitteena on keventää byrokratiaa, sujuvoittaa liikennettä ja saada verotusta keveämmäksi. Alueellisina kärkiteemoina ovat energiaomavaraisuuden parantaminen, luonnonvarojen hyödyntäminen sekä matkailun edistäminen. Kyllä minä niin mieleni hyvitin myös kuunnellessani Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Kasvun suunta -tutkimuksen tuloksia. Selvityksen mukaan yli puolet yrityksistä arvioi liikevaihdon kasvavan 20 prosentilla tai enemmänkin parin seuraavan vuoden aikana. Vastanneiden yritysten liikevaihtojen kasvu tulisi yhteensä olemaan vähintään 130 miljoona euroa ja alueelle syntyisi yli 1000 uutta työpaikkaa. Vuoden vaihteessa kerrottiin hyviä uutisia Fennovoiman ydinvoimalatyömaan työllistävistä vaikutuksista. Työmaarekisterissä oli 135 yritystä, joista 131 suomalaista. Ydinvoimalatyömaalta urakoita saaneista yrityksistä noin 80 prosenttia on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Aiemmin on esitetty arvio, että enimmillään työmaalla olisi samaan aikaan jopa 4000 työntekijää ja rakennushankkeen keston aikana yhteensä työvoimaa tarvittaisiin jopa 24000 henkilötyövuoden verran. Tarvitsemme kuitenkin lisää investointeja, sillä niiden aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä. P.S. Oulun kauppakamari järjestää tänä keväänä ensimmäisen kerran KevätFoorumin, jossa yhdistyy Suhdanneseminaarin ajankohtaiset asiat juhlalliseen illanviettoon avec. Merkitse jo nyt kalenteriin 13.5.2016 klo 17.30.
JARI P. TUOVINEN toimitusjohtaja
3 KAUPPAKAMARI
SE TUNNE, KUN ASIAT LOKSAHTAVAT PAIKOILLEEN...
YRITYKSEN KAIKKI PANKKIJA VAKUUTUSPALVELUT op.ямБ/kaikki
SISÄLTÖ
JULKAISIJA OULUN KAUPPAKAMARI UUSIKATU 53 90120 OULU WWW.OULU.CHAMBER.FI OSOITTEENMUUTOKSET ANNI ALAVAHTOLA anni.alavahtola@chamber.fi PÄÄTOIMITTAJA JARI P. TUOVINEN VASTAAVA TOIMITTAJA ARMI LAHDENKAUPPI KONSEPTI JA ULKOASU KUMPPANIA OY TAITTO MARJA SARKKINEN KUVAPANKIT DREAMSTIME, INGIMAGE, ISTOCKPHOTO ILMOITUSMYYNTI OULUN VIESTINTÄTAITO OY ARMI LAHDENKAUPPI PUH. 0400 683 257 armi.lahdenkauppi@viestintataito.fi ILMESTYY HELMI-, HUHTI-, ELO- JA MARRASKUUSSA PAINO JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO JAKELU YRITYKSIIN POHJOIS-POHJANMAALLA JA KAINUUSSA ISSN 1458-6002
6 3 PÄÄKIRJOITUS 6 HENKILÖ Jyrki Katainen kannustaa yrityksiä hakemaan rahoitusta EU:sta 10 TEEMA Työ- ja elinkeinoministeriön Jussi Yli-Lahti: Yritysten pitää rohkeammin tarttua EU:n kehitys-, tutkimus- ja investointieuroihin 14 KAMARIKUULUMISIA Oulun kauppakamarin uusi puheenjohtaja Timo Levo näkee jo merkkejä paremmasta
16 Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen ammattilaiset antavat kaiken apunsa EU-rahoituksen hakemisessa 19 KOLUMNI 20 ALUEELTA MedKit Oy kiittää Kasvu Openin sparrausta 22 LähiTapiolan työkykypalvelut huolehtivat henkilöstön hyvinvoinnista
26 Oamkn opiskelijat kehittivät palkitun joukkoliikennesovelluksen 28 Merantissa tunnetaan tilojen ja rakennusten hoidettavuusongelmat 30 TILASTO Mentorointi vauhdittaa naisten urakehitystä 36 JÄSENET Oulun kauppakamarin uudet jäsent
24 Ernst & Young – yrittäjän tukena koko yritystoiminnan elinkaaren
5 KAUPPAKAMARI
HENKILÖ
6 KAUPPAKAMARI
EU tarjoaa riskirahaa investointeihin TEKSTI PATRIK LINDFORS KUVAT MIKA LEVÄLAMPI
Jyrki Kataisella on Euroopan komission varapuheenjohtajana selkeä tehtävä: investointien aikaansaaminen, jotta eurooppalaisten yritysten kilpailukyky paranisi ja talouskasvu lähtisi nousuun. Työkalunaan hänellä on 315 miljardin euron rahasto. Rahaa sijoitetaan hankkeisiin, joiden riskikerroin on niin suuri, että yksityiset rahoittajat eivät yksin lähde niihin mukaan. HENKILÖ
7 KAUPPAKAMARI
Kuva: Mika Levälampi
JYRKI KATAINEN EU-KOMISSION
varapuheenjohtaja. Vastaa mm. EU:n strategisesta investointirahastosta (ESIR) SYNTYNYT
Siilinjärvellä 1971 URA
Suomen pääministeri 2011-2014. Valtiovarainministeri 2007-2011. Kokoomuksen puheenjohtaja 2004-2014.
ESIR-RAHASTO ESIR
Euroopan strategisten investointien rahasto. Rahasto tukee strategisia investointeja EUkomission määrittelemillä avainaloilla, mm. infrastruktuuri, koulutus, tutkimus ja innovointi sekä pk-yritysten riskirahoitus. ESIR EI TARJOA
vastikkeetonta avustusta. Hankkeissa on oltava myös yksityistä rahoitusta. Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalle on myönnetty ESIRrahoitusta. LISÄTIETOJA
www.esir.fi EIB:n toimisto (Fabianinkatu 34, Helsinki) helsinki@eib.org
8 KAUPPAKAMARI
J
kain tapa vauhdittaa talouskasvua”, toteaa Katainen. yrki Kataisen johtaman ESIR-rahaston tehtävä on kanavoida 315 miljardin euron edestä RAHAA INFRAAN JA TEKNOLOGIAAN investointeja hankkeisiin, joissa riski on korkea, ESIR tarjoaa kolme vaihtoehtoa: lainaa, pääomimutta joiden vaikutukset ovat Euroopan talouskastusta ja vakuuksia. Rahasto ei jaa rahoja itse, vaan vun kannalta merkittävät. Euroopan strategisten ensisijaisena välittäjätahona toimii Euroopan invesinvestointien rahasto ESIR on yksi komission tointipankki EIP, jolla on toimisto Helsingissä. kärkihankkeista talouskasvun aikaansaamiseksi. Katainen haluaa myös suomalaisia pankkeja Rahasto aloitti virallisesti toimintansa vuoden 2016 välittäjätahoiksi. Pankit ja pääomarahastot voivat alusta ja toimii tällä rahoituksella vuoteen 2020 hakea ESIR-rahaa EIP:n kautta, ja lainata sitä asti. eteenpäin omille asiakasyrityksille. Suomessa ei ”ESIRin vaikutus perustuu siihen, että ravielä ole yhtään välittäjätahoitettavat hankkeet ESIR OTTAA hona toimivaa pankkia tai luovat ympärilleen uutta ENSIMMÄISET ISKUT kansallista kehityspankkia. liiketoimintaa. EsimerESIR-rahaa voi hakea kiksi investoinnit uusiin VASTAAN hankkeisiin, jotka ensisiteknologioihin antavat jaisesti liittyvät infrastrukmahdollisuuden uusien tuuriin, tutkimukseen ja innovaatioihin sekä toimialojen kehittymiselle. Infrastruktuuriin tehdyt opetukseen. Hakijana voi toimia yksityinen yritys investoinnit vauhdittavat alueiden välistä vuorovaitai julkinen taho. Kyseessä voi myös olla yksityisen kutusta ja lisäävät liiketoimintamahdollisuuksia”, ja julkisen toimijan yhteinen niin kutsuttu Public sanoo Katainen. Private Partnership -hanke. ESIRin keskeinen idea on, että se vähentää muiYksi kolmasosa rahastosta, eli 75 miljardia den sijoittajien riskiä. EU ja Euroopan investointieuroa, on korvamerkitty PK-yrityksille. Pienin pankki EIP sijoittavat yhteensä 21 miljardia euroa ESIRistä haettava summa on 10 miljoonaa euroa. rahastoon. Näitä rahoja käytetään ensi kädessä Hakijat voivat olla suoraan yhteydessä Euroopan tappioiden kattamiseen, jos rahoituksen saanut investointipankin toimistoon Helsingissä. hanke epäonnistuu. Muiden sijoittajien rahat ovat vaarassa vasta, jos ESIRin osuus ei riitä tappioiden KAUPUNKISEUDUISSA MAHDOLLISUUS maksamiseen. Tämä tappiotakuumekanismi maÄlykkäät kaupunkiseudut tarjoavat Kataisen daltaa olennaisesti yksityisten rahoittajien kynnystä mukaan suuria mahdollisuuksia Suomelle. Inosallistua riskipitoisiin hankkeisiin. Tavoitteena vestoinnit energiatehokkuuteen, liikenteeseen ja on, että yksityiset sijoittajat lähtisivät rahoittamaan tietoverkkoihin ovat erittäin kalliita. Toteuttaminen ESIR-hankkeita yhteensä 294 miljardilla eurolla. ja rahoituksen järjestäminen on helpompaa, jos ”Suomalaisten yritysten ja yhteisöjen kannattaa erilliset hankkeet yhdistetään yhteen isoon kokoperehtyä ESIRin tarjoamiin mahdollisuuksiin. naisuuteen. Rahastolla ei ole maakohtaisia kiintiöitä, joten Toinen esimerkki vastaavasta mallista on jokaisen maan oma aktiivisuus ratkaisee.” Ranskassa toimiva energiatehokkuuteen keskittyvä hanke. Kyseessä on rahasto, joka kokoaa yhteen EU KÄRSII INVESTOINTIVAJEESTA 40000 rakennusta Pariisin seudulla. Edellytykset investointeihin ovat tällä hetkellä ”Hankkeessa on mukana asiantuntijoita, jotka hyvät Euroopassa. Rahaa on tarjolla, korot ovat entarjoavat asukkaille edullisia luottoja ja rakennustenätyksellisen alhaalla ja rahoitusmarkkinat ovat vahokkuuteen liittyvää neuvontaa. Asunnon omistaja kaat. Yritykset investoivat tästä huolimatta erittäin maksaa kulut, mutta tavoitteena on, että sähkölasvähän tuotannon uudistamiseen ja laajentamiseen. ku puolittuu”, sanoo Katainen. Jyrki Katainen tarjoaa ESIR-rahaston lisäksi Katainen peräänkuuluttaa aktiivisia talouseläkaksi muuta lääkettä EU:ta vaivaavaan investoinmän edustajia ja kaupunkien päättäjiä viemään tilamaan. Jäsenmaiden on ryhdyttävä tarvittaviin tämän tyyppisiä hankkeita eteenpäin. rakenneuudistuksiin, muun muassa lisäämällä ”ESIR voi olla mukana ottamassa ensimmäisiä työlainsäädännön joustoja ja verotuksen kaniskuja vastaan, jos tulee tappioita”, sanoo Katainen. nustavuutta. Unionin omien sisämarkkinoiden Suomalaisten yritysten kannattaa Kataisen avaaminen on toinen toimenpide, jota komissio vie mukaan seurata, minkä tyyppisiin hankkeisiin eteenpäin investointien ja kasvun aikaansaamisekyritykset muualla Euroopassa hakevat rahaa. EIB:n si. EU:n tavoite on, että jokaisella jäsenmaalla olisi Helsingin toimisto antaa myös tietoa muista ESIRkäytössään 500 miljoonan ihmisen sisämarkkinat, hankkeista. varsinkin digitaalisten tuotteiden ja palveluiden ”Muiden tekemät ratkaisut on mahdollista sekä pääoma- ja energiamarkkinoiden osalta. monistaa ja soveltaa omiin tarpeisiin.” ”Markkinoiden avaaminen on halvin ja tehok-
Betamet Group on koti- ja ulkomaisiin asennusprojekteihin, kunnossapitoon ja konepajatoimintaan keskittyvä yritys. Ydinosaamistamme ovat koneasennukset, teollisuusputkistot, ruostumattoman teräksen käsittely ja tuotteistus, ilmalaiteasennukset, automaatio ja kunnossapito sekä levitystelojen huolto ja valmistus. Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 28 miljoonaa euroa. Palveluksessamme työskentelee 220 henkilöä.
Betamet Oy Betamet Piping Oy Betamet Airtech Oy Betamet Automation Oy Betamet Service Oy Betamet Rolls Oy Betamet GmbH
www.betamet.fi
9 KAUPPAKAMARI
TEEMA
Yritykset voisivat hakea enemmän
EU-rahoitusta Suomalaiset yritykset voisivat hakea rohkeammin kehitys-, tutkimus- ja investointirahaa EU:sta, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti. TEKSTI HEINO YLISIPOLA KUVAT HEIKKI SAVOLAINEN
10 KAUPPAKAMARI
BRITANNIA, RANSKA, HOLLANTI JA RUOTSI OVAT SELVÄSTI SUOMEN EDELLÄ EU-RAHOITUKSEN HANKINNASSA.
S
uomi kärsii talouden taantumasta jo neljättä vuotta, eikä merkittävää toipumista näytä vieläkään olevan näköpiirissä. Vienti ei vedä entiseen malliin, ja työttömyys pysyttelee korkealla. Maailmanlaajuinen talous- ja finanssikriisi on vähentänyt investointeja Euroopassa. Ne ovat edelleen noin 15–20 prosenttia alemmalla tasolla kuin ennen finanssikriisin alkua vuonna 2008. Suomi elää paljolti juuri investointitavaroiden viennistä, eli vientimme on melko yksipuolista. Meillä ei ole sellaisia globaaleja kulutustavararabrändejä – H&M, Ikea, Volvo – kuin länsinaapurillamme Ruotsilla. Yrityksille on rahoitusta tarjolla kotimaan lisäksi myös EU:sta, mutta siinäkin suhteessa suomalaiset ovat hitaampia ja jäyhempiä kuin ruotsalaiset, hollantilaiset tai jopa britit.
”Kaikkiaan rahoitusvälineitä on runsaasti, kunhan suomalaiset yritykset rohkaistuisivat hakemaan nykyistä enemmän kehitys-, tutkimus- ja investointirahaa EU:sta”, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti, joka palasi viime syyskuussa takaisin Suomeen neljän vuoden Brysselin komennukselta. Brysselissä Yli-Lahti hoiti Suomen pysyvässä EU-edustustossa erityisesti rakennerahastoasioita. Uusin rahoitusinstrumentti on Euroopan investointipankin takaus- ja investointiohjelma ESIR (Euroopan strategisten investointien rahasto), jonka pitäisi lisätä yksityisten investointien määrää Euroopassa, nopeuttaa talouden kasvua ja parantaa työllisyyttä. ESIRin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi on asetettu yhteensä 315 miljardin euron uudet
investoinnit EU-maissa. Investoinneista kolme neljäsosaa on isoja kansallisen tason hankkeita, ja loppuosa rahoituksesta on tarkoitettu pienille ja keskisuurille yrityksille. ESIR on uusi väline, jonka taustalla ovat EU ja Euroopan investointipankki EIP. NOIN 500 MILJOONAA EUROA VUODESSA Tähän mennessä Suomi on saanut Euroopan unionin rahoitusvälineistä tutkimus- ja investointirahoitusta yhteensä noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, mukaan lukien kansalliset rahoitusosuudet. Niin sanottuja vanhoja rahoitusvälineitä ovat Horisontti 2020 -ohjelma ja EAKRrahoitus (Euroopan aluekehitysrahoitus). EU:n Horisontti 2020 -ohjelma on seitsemän vuoden mittainen, 2014–2020.
11 KAUPPAKAMARI
Sellutuotanto olisi 1,2 miljoonaa tonnia vuodessa. Lisäksi tehdas tuottaisi 60 000 tonnia mäntyöljyä ja yhden terawattitunnin biosähköä valtakunnan verkkoon. Joulukuussa 2015 valmistui Finnpulpin ympäristövaikutusten arviointiselostus. Tehtaan perustajien tarkoituksena on, että sellutehdas käynnistyisi tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Rakennerahastojen (EAKR, ESR) hankkeet päätetään Suomessa, ESIR-hakemukset Luxemburgissa ja Horisontti-hakemukset Brysselissä. TEM:in neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti sekä elinkeinoministeri Olli Rehn kannustavat yrityksiä tutustumaan EU-rahoituksen mahdollisuuksiin.
EU-maiden tutkimuslaitokset ja yritykset voivat saada rahoitusta nykyisellä EU:n budjettikaudella yhteensä lähes 80 miljardia euroa. Komission tavoitteena on luoda Horisontin avulla Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja sekä parantaa eurooppalaisten yritysten asemaa globaalissa kilpailussa. Käynnistysvaiheessa Suomi on saanut Horisontti-rahoitusta noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. ”Edellytyksiä olisi varmasti paljon enempäänkin, mutta Suomi ei osaa lobata tarpeeksi omia hankkeitaan verrattuna vaikkapa Ruotsiin”, sanoo Yli-Lahti. EAKR ON VANHIN EU-RAHOITUSVÄLINE Suomalaisille yrityksille ehkä tunnetuin EU-rahoitusväline on EAKR (Euroopan aluekehitysrahasto). Yhteensä EAKR:n ja Euroopan sosiaalirahaston ESR:n rahoitusta Suomeen on tulossa 1,2 miljardia euroa EU:n budjettikaudella 2014–2020. Kummatkin rahastot ovat olleet toiminnassa jo ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Kappalemääräisesti suosituin on EAKR, jonka rahoituksesta tehdään noin 1 000 päätöstä vuodessa.
EAKR:n suurin hanke Suomessa tällä hetkellä on Stora Enson LVL-tehdas Varkaudessa. Tehdas valmistaa rakennuslevyjä. Tehdas on saanut EAKR-rahoitusta vajaa viisi miljoonaa euroa. LVL-viilupuu on maailmanlaajuisesti tunnettu ja käytetty puutuote, jolla on useita käyttötarkoituksia. Stora Enso aloittaa viilupuun valmistuksen Varkaudessa uudella tuotantolinjallaan kesään 2016 mennessä. Nivalassa sijaitseva Champion Door Oy on erikoistunut valmistamaan muun muassa lentokonehallien ja laivatelakoiden ovia. Yhtiö on saanut EAKR-rahoitusta tuotantoteknologiansa kehittämiseen noin 120 000 euroa. Yritys on hyvä esimerkki, kuinka paikallinen PK-yritys voi päästä erikoisosaamisellaan myös vientiyritykseksi. Kuopion Sorsasaloon suunnitellaan jättimäistä, noin 1,4 miljardia euroa maksavaa, maailman suurinta havusellutehdasta Finnpulp Oy:tä. Se olisi valmistuessaan vielä suurempi kuin Metsä Groupin Äänekoskelle valmistuva biosellutehdas. Finnpulp on saanut sellutehdashankkeen alkuvaiheen valmisteluihin EAKR-rahoitusta vajaa 600 000 euroa. Finnpulpin tehdas käyttäisi puuraakaainetta 6,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
HAKEMUKSET ELY-KESKUKSISTA Kaikki tutkimus- ja investointirahoitushakemukset hoidetaan paikallisen Ely-keskuksen kautta. Isommat hankkeet päätetään työ- ja
EDELLYTYKSIÄ OLISI VARMASTI PALJON ENEMPÄÄNKIN, MUTTA SUOMI EI OSAA LOBATA TARPEEKSI OMIA HANKKEITAAN VERRATTUNA VAIKKAPA RUOTSIIN.
elinkeinoministeriössä. ESIR-rahoitusta haetaan kuitenkin suoraan Euroopan investointipankista. Yli-Lahden mukaan hakemusten käsittelyajat ovat muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen, joskus pitempiä. Kun puhutaan yritysten kilpailusta EUrahoituksesta, Suomi on Yli-Lahden mukaan ollut keskinkertainen hakija. ”Britannia, Ranska, Hollanti ja Ruotsi ovat selvästi Suomen edellä EU-rahoituksen hankinnassa. Ne osaavat lobata paremmin kuin Suomi. Tietenkin tarvitaan ensin hyvä liikeidea ja sitten rohkeutta riskinottoon. Hyville ideoille löytyy aina rahoitusta.”
Rakennustalouden asiantuntija Prodeco Oy Oulu • Rovaniemi • Kokkola 2WJ r YYY RTQFGEQ Ƃ rakennuttamis- ja valvontapalvelut • kustannussuunnittelu • kustannusarviot • elinkaarilaskelmat 12 KAUPPAKAMARI
ESIMERKKEJÄ EU:N RAHOITUSINSTRUMENTEISTA • ESIR eli Euroopan strategisten investointien rahasto • EARK eli Euroopan aluekehitysrahoitus • Horisontti 2020 -ohjelma
FINNPULPIN TAVOITTEENA KÄYNNISTYS VUONNA 2019
• ESR eli Euroopan Sosiaalirahasto • PK-yrityksille suunnattu Cosme • EIP:n, EIF:n tarjoamat lainat ja lainatakaukset Lisätietoja osoitteesta ec.europa.eu
Yli-Lahden mukaan Suomen hyvinvointija terveysteknologia-alan yritykset voisivat olla uusi kasvava alue EU-rahoituksen saannissa. Suomalaisten yritysten pääsyä EU:n rahoituslähteille helpottanee se, että elinkeinoministerinä toimii Olli Rehn, jolla entisenä EU-komissaarina on erittäin hyvä unionin ja keskeisten päättäjien tuntemus. EU-rahoituksen lisäksi yritykset voivat saada ja usein tarvitsevatkin myös kotimaista julkista rahoitusta, jota on tarjolla Tekesistä, Finnveralta ja Suomen Teollisuussijoitukselta.
•
FINNPULP OY VALMISTELEE UUTTA BIOTUOTETEHDASTA KUOPIOON. TEHDASHANKKEESSA ON MYÖS EU-RAHOITUSTA. TEHTAAN TAVOITTEENA ON, ETTÄ TUOTANTO KÄYNNISTYY VUONNA 2019.
Tällä hetkellä yhtiön työpöydällä on ympäristölupaan ja kaavoitukseen liittyvät asiat sekä seuraavan vaiheen rahoitusneuvottelut. Hankkeessa on mukana useita arvostettuja kotimaisia sijoittajia, jotka ovat olleet valmiita alkuvaiheen riskirahoitukseen ennen lupa-asioiden varmistumista, kerrotaan Finnpulp Oy:stä. Rahoituskierrosten myötä omistajia tulee lisää. Etenkin kansainväliset sijoittajat edellyttävät lupaprosessien valmistumista ennen sijoituspäätöksiään. Uusi tehdas tarvitsee 6,7 miljoonaa kuutiota puuta. Laskennallisesti kotimainen puu riittää Finnpulpille ja muille toteutuksessa oleville selluhankkeille.
Finnpulpin mukaan tärkeää on aktivoida puumarkkinoita ja tehostaa koko hankintaketjua. Lisäksi tarvitaan eri teollisuudenalojen markkina- ja kysyntätilanteisiin sopeutuvaa puun hyödyntämistä. Tänä vuonna toteutettavan toisen rahoituskierroksen jälkeen hankkeen painopiste siirtyy tehtaan perussuunnitteluun sekä varsinaisen rakennusvaiheen rahoitukseen. Tässä vaiheessa Finnpulp näkee EU:n tarjoamat ESIRin kaltaiset rahoitusmallit erittäin tärkeiksi. Hankkeen mahdollistamisen myötä niillä on iso yhteiskunnallinen merkitys. Valmistuttuaan biotuotetehdas kasvattaa maamme teollisuuden vientituloa yhden prosentin ja bkt:ta 0,4 prosenttia sekä työllistää yhteensä yli 3 400 henkeä.
Veroilmoitus kerralla kuntoon Veroilmoitus vaatii aikaa ja huolellista perehtymistä veroilmoituslomakkeen kohtiin. Virheelliset tai puutteelliset tiedot voivat myöhemmin aiheuttaa selvitystarpeita ja veronkorotuksia. Ota yhteyttä! Annamme mielellämme tarjouksen ja lisätietoja veropalveluistamme.
Perttu Ervasti puh. 020 787 7761
Hanna-Leena Rissanen puh. 020 787 7735
PwC, Kirkkokatu 2, 90100 Oulu Puhelin 020 787 7100 ( PDLO HWXQLPL VXNXQLPL#ğ SZF FRP Seuraa meitä: PwC Suomi
13 KAUPPAKAMARI
Timo Levo näkee jo merkkejä paremmasta Oulun kauppakamarin uusi puheenjohtaja lopettaisi synkistelyn. Hänen mielestään Oulun seudun talous on jo ”ohuen nousukauden kynnyksellä”. TEKSTI KARI AROKYLÄ KUVA JAANI FÖHR
O
ulun kauppakamarin tuore puheenjohtaja Timo Levo myhäilee rauhallisena toimitusjohtajan työhuoneessaan Oulun Osuuspankissa. Hän kehottaa muitakin lopettamaan ylenmääräisen taloussynkistelyn, vaikka tilanne kauppakamarin kattamalla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella on ollut pitkään hankala – aivan kuten muuallakin Suomessa. Nyt on kauppaneuvos Levon mielestä kuitenkin jo syytä varovaiseen toiveikkuuteen.
14 KAUPPAKAMARI
Kovin rivakkaa kasvua ei Timo Levo sentään uskalla luvata, mutta arvioi Oulun ja koko seudun talouden olevan ”ohuen nousukauden kynnyksellä”. Hän sanoo, että yksittäisiä hyviä merkkejä tästä huomaa pelkästään katsomalla Oulun keskustaa ja kaupungin aluetta vähän laajemminkin. ”Pysäköintilaitos Kivisydän valmistui ja on täydessä käytössä, kauppakeskus Valkea nousee kovaa kyytiä ja Ideapark suunnittelee jo laajennusta. Ja olen varma, että Stockmannin jäljiltä tyhjiksi jäävät tilat täyttyvät nope-
ammin kuin arvaammekaan”, hän luettelee. Myös monet perustekijät ovat Oulun seudulla Levon mielestä hyvällä tolalla: väestönkasvu alueella jatkuu, työpaikkojen määrä on lisääntynyt ja rakentaminen vilkastunut.
KAKSI PAINOPISTETTÄ Oulun kauppakamari on Timo Levon johdolla asettanut toiminnalleen kaksi painopistettä, joihin panostamalla se haluaa tuuppia alueen elinkeinoelämää yhä parempaan
vauhtiin. Valittuja painopisteitä ovat matkailun kehittäminen ja energiaomavaraisuuden edistäminen. ”Matkailu ja energia ovat sikäli erinomaisia toimialoja, että niiden myönteiset vaikutukset säteilevät kauppakamarin koko alueelle”. Matkailussa on Levon mukaan valtavasti käyttämättömiä mahdollisuuksia. Toisaalta myös tekemistä on vielä paljon. Oulussa toki vierailee runsaasti ihmisiä, mutta valtaosa on liikematkailijoita. Vapaa-ajallaan tänne suuntaavia pitäisi olla huomattavasti nykyistä enemmän. ”Oulusta puuttuu lomamatkailun vetovoimatekijöitä”, hän sanoo suoraan. Energiaomavaraisuuden korostamisella Oulun kauppakamari haluaa nostaa esille alueen omien energialähteiden kuten puun, turpeen, tuulen ja jätteen merkityksen. Energiaan tehtävät investoinnit tuovat merkittävästi työpaikkoja sekä investointiettä tuotantovaiheessa. Varsinkin puun ja turpeen toimittaminen metsästä ja suolta voimalaitoksille vaatii sujuvia ketjuja, jotka työllistävät maaseudulla paljon ihmisiä. ”Pidämme kauppakamarissa tärkeänä,
että lähienergiaa voidaan hyödyntää jatkossakin”, huomauttaa Levo. Matkailun ja energia-alan ohella muutkin toimialat tarjoavat hyviä tulevaisuuden näkymiä. Alueelle kaivataan lisää suurhankkeita, joita on viime vuosina ollut Timo Levon mielestä harvakseltaan. Esimerkiksi kaupan alalla on Oulun seudulla vielä kovasti kasvumahdollisuuksia. Täällä on hänen mukaansa suhteellisesti laskien noin 2 000 kaupan alan työpaikkaa vähemmän kuin vaikkapa Tampereella. Monia pohjoisen kaupunkeja ja alueita vaivaakin yksipuolisuus: Ylivieskassa hallitsee kauppa, Raahessa teollisuus, Kainuussa ja Kuusamossa matkailu ja Oulussa ICT. Elinkeinoelämän monipuolistuminen olisi Levon mielestä enemmän kuin tervetullutta. ”Oulussa juuri ICT-buumi jätti muut alat – varsinkin palvelut – vähän jalkoihinsa”.
KAUPPAKAMARITOIMINTA TUTTUA Oulun kauppakamari on uudelle puheenjohtajalleen enemmän kuin tuttu. Timo Levo muutti Varkaudesta Ouluun vuonna 1996
tultuaan nimitetyksi Oulun Osuuspankin toimitusjohtajaksi. Saman tien hänestä tuli kauppakamarin rahoitusvaliokunnan jäsen. Viimeiset seitsemän vuotta hän on ollut kauppakamarin hallituksessa; ensin neljä vuotta jäsenenä ja sitten kolme vuotta varapuheenjohtajana. ”Ja olin muuten jo ennen Ouluun siirtymistäni mukana Varkauden kauppakamariosaston toiminnassa”, Levo muistaa. Oulun kauppakamari on Levon mielestä hyvin hoidettu yhteisö ja kaikin puolin mainiossa vireessä. Pientä viilausta hän toivoo kuitenkin saavansa puheenjohtajana vielä aikaan. ”Ehkä voisimme olla vielä terävämpiä, vielä aktiivisempia, kun ajamme tämän alueen etua ja kun osallistumme keskusteluun. Sama koskee kauppakamariosastoja, joiden toimintaan onkin jo onnistuneesti haettu lisää tehoa. Osastoista ja niiden kattamista alueista on meidän pidettävä hyvää huolta. Käyttäisin tässä junavertausta. Jos veturi – Oulu – kiihdyttää vauhtia, täytyy vaunujenkin – kauppakamariosastojen – olla erinomaisessa kunnossa, jotta ne pysyvät kovassa kyydissä mukana”, kuvailee Levo.
•
Kirkkokatu 5, 90100 OULU
15 KAUPPAKAMARI
Euroopan aluekehitysrahasto
tarjoaa yrityksille monipuolista rahoitusta EU:n rakennerahastot tarjoavat yrityksille varteenotettavan keinon monien hankkeiden rahoittamiseen. Erityisen hyvin yritysten tarpeisiin vastaa Euroopan aluekehitysrahasto EAKR.
16 KAUPPAKAMARI
J
oillakin yrityksillä saattaa edelleen olla sellainen käsitys, että EU-rahoituksen hankkiminen on kovin vaikeaa ja monimutkaista. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoitusyksikön päällikkö Eija Virtasalo vakuuttaa, että käsitys on ihan väärä. ”Mikäli yritys suunnittelee tietynlaisia investointi- tai kehityshankkeita, sen kannattaa ottaa yhteyttä ELY-keskuksen yritysasiantuntijoihin. Meidän asiantuntijamme auttavat mielellään hankkeiden jatkosuunnittelussa. Apua saa myös esimerkiksi erilaisilta alueellisilta kehitysyhtiöiltä. Hanketta ja sen rahoitusta on hyvä puntaroida sellaisten asiantuntijoiden kanssa, jotka pystyvät antamaan tehokasta sparrausta”, hän kannustaa. Virtasalo kertoo, että EAKR-osarahoitteista yrityksen kehittämisavustusta voi hakea milloin vain – käynnissä on jatkuva haku. Hakemukset tehdään sähköisellä lomakkeella, joka löytyy muun muassa rakennerahastojen ja ELY-keskuksen verkkosivuilta. Hakemuksen jättämisen jälkeen ELY-keskuksen yritysasiantuntijat tekevät valmistelun, jonka pohjalta voidaan tehdä päätös.
MONIPUOLISET TAVOITTEET Tämänhetkinen EU:n rakennerahastojen ohjelmakausi kattaa vuodet 2014–2020. EAKR:n tavoitteita ovat ennen kaikkea uuden liiketoiminnan luominen, pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen tehostaminen, innovaatiotoiminnan vahvistaminen sekä vähähiilisyyden ja energiatehokkuuden edistäminen. ”Yritykset voivat hakea EAKR-osarahoitteista kehittämisavustusta sellaisiin investointi- ja kehittämishankkeisiin, jotka sopivat ohjelmakauden tavoitteisiin. Hankkeilla on myös oltava selvästi merkittävyyttä”, kertoo Virtasalo. Ja varsin hyvin yritykset osaavatkin hyödyntää EAKR:n tarjoamia mahdollisuuksia. Suhdanteista huolimatta rahoitusta on niin haettu kuin jaettukin melkoinen määrä. Yksikönpäällikkö Virtasalo laskee, että vuonna 2015 ELY-keskukset myönsivät Suomessa noin 86 miljoonaa euroa EAKR-rahoitusta yhteensä 760 yrityshankkeen toteuttamiseen. ”Pohjoisen Suomen yritykset kehittivät aktiivisesti liiketoimintaansa, sillä PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksen – Lappi ja Kainuu mukaan luettuna – alueen yrityksille
myönnettiin 33 miljoonaa euroa kaikkiaan 321 hankkeeseen”, hän huomauttaa.
AVUSTUS KESKIMÄÄRIN 100 000 EUROA EAKR-rahoituksen suuruus hanketta kohti vaihtelee suuresti. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella se oli pienimmillään 3 000 euroa ja suurimmillaan jopa yli miljoona euroa vuonna 2015. Keskimääräinen avustus oli samana vuonna noin 100 000 euroa. Rahoitusta hakeneista hankkeista noin 70 prosenttia saa myönteisen päätöksen. Korkea prosenttiosuus johtuu Eija Virtasalon mukaan suureksi osaksi siitä, että selvästi vääränlaiset hankkeet karsiutuvat yleensä pois jo etukäteen käytävissä keskusteluissa. Investoinneissa avustuksen osuus hankkeeseen hyväksytyistä kustannuksista voi olla yrityskoon mukaan laskettuna enintään 15–30 prosenttia ja kehittämishankkeissa enintään puolet. Millaisiin hankkeisiin EAKR-rahaa sitten on myönnetty? Oulun seudulla erityisesti tieto- ja viestintätekniikan yritykset ovat olleet aktiivisia. Näiden hankkeissa painottuu etenkin tuotekehitys ja kansainvälistyminen. Oulun eteläisellä alueella puolestaan korostuvat teolliset investoinnit sekä erilaiset kansainvälistymistä ja markkinointia koskevat selvitykset. ”Kaiken kaikkiaan 44 prosenttia EAKRrahoitetuista hankkeista on kohdistunut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Niiden avulla on luotu lisää liikevaihtoa ja työpaikkoja”, kertoo Virtasalo. RAHOITUSTA MYÖS ESR:STÄ EU:n rakennerahastoja ovat Euroopan aluekehitysrahasto EAKR ja Euroopan sosiaalirahasto ESR. Näistä kahdesta ensiksi mainittu on yritysten kannalta merkittävämpi. ESR-hankkeilla muun muassa tuetaan työllisyyttä ja työllistymisen edellytyksiä sekä kehitetään osaamista, työoloja ja henkilöstön hyvinvointia. Rahoitettavia hankkeita toteuttavat yleensä oppi- ja tutkimuslaitokset sekä erilaiset kehittämisyhtiöt. Yritykset ovat niin ikään mukana hankkeita rahoittamassa. ”Toki yritykset hyötyvät myös ESR:n tarjoamasta rahoituksesta, mutta tämä tapahtuu enemmänkin epäsuorasti”, huomauttaa Eija Virtasalo.
•
ELY-KESKUS ANTAA TUKEA JA APUA RAHOITUKSEN HAKEMISESSA.
ELY-keskuksen rahoitusyksikön päällikkö Eija Virtasalo
EAKR-osarahoitteisen yrityksen kehittämisavustuksen hakeminen • EAKR-rahoitukselle on jatkuva haku • Ennen rahoituksen hakemista kannattaa keskustella ELYkeskuksen asiantuntijan kanssa • Rahoitusta haetaan yritystukien sähköisessä asiointipalvelussa • Hakemiseen tarvitaan verohallinnon Katso-tunniste • Lisätietoja ja linkki sähköiseen asiointipalveluun löytyy osoitteesta www.ely-keskus.fi -> Asioi verkossa -> Yritystukien sähköinen asiointi
17 KAUPPAKAMARI
”Jos koulutus tuntuu liian kalliilta, niin passaa kokeilla mitä maksaa tietämättömyys” (Eero Kokko v.1988, POHTOn 1. rehtori)
Uudistunut POHTO – Oikeaa osaamista – www.pohto.fi Helmikuu
Esimiehen juridinen osaaminen - työlainsäädäntö haltuun 14.4.2016, Oulu
Työkyky- ja ikäjohtaminen seminaari 19.2.2016, Oulu
Henkilöstöjohtaminen 19.-20.4.2016, Oulu
Esimiesten valmennusohjelma LMP 22.2.-10.5.2016, Oulu
Keskijännitelaitosten suojaukset 19.-21.4.2016, Oulu
Cooperation – valmennus 25.-26.2.2016, Oulu
Mustanlipeän haihdutus, hajukaasut ja mäntyöljyn valmistus 20.-21.4.2016, Lappeenranta
Maaliskuu
Menestyvä yritys johtaa yrityskulttuuria 26.4.2016, Oulu
Sähkötyöturvallisuus SFS 6001 sekä SFS 6002 >1000 V 3.3.2016, Oulu
Kattilaveden valmistus ja käsittely 26.-27.4.2016, Kuopio
Esiintyminen ja neuvottelutaito 14.-15.3.2016, Oulu Projektinhallinta ja projektijohtaminen - käytännön projektivalmennus 16.-17.3.2016, Oulu
Ohjelmoitavat logiikat Siemens Simatic S 7 –peruskurssi 26.-28.4.2016, Oulu
Toukokuu Itsensä johtaminen 10.5.2016, Oulu
Soodakattilaoperaattorien kokemustenvaihtopäivät 16.-17.3.2016, Vantaa
Soodakattilat 1- Kemikaalien talteenotto 11.-12.5.2016, Oulu
Kattiloiden vesi- ja höyrytekniikkaa prosessinvalvojille 16.-17.3.2016, Oulu
Mindfulness II 17.5.2016, Oulu
Projektipäällikkövalmennus 17.3.-25.8.2016, Oulu
Johtamisen erikoisammattitutkinto 17.5.2016, Oulu
Lähiesimiestyön ammattitutkinto, info 18.3/startti 13.4, Oulu
Automaatio- ja sähköjärjestelmien käyttö 17.-18.5.2016, Kuopio
Tuloksellinen työnopastus 22.-23.3.2016, Oulu
Paperin ja kartongin valmistus 18.-19.5.2016, Oulu
Strateginen viestintä – koulutusohjelma 22.3.-17.5.2016, Oulu
Jännitetyö alle 1 kV:n laitteistoissa 13.5.2016, Oulu
Mindfulness I 30.3.2016, Oulu
Kesäkuu
Huhtikuu
Laatu, ongelmanratkaisu ja tilastolliset menetelmät 1.6.2016, Oulu
Taajuusmuuttajat Vacon NX 100 4.4.2016, Oulu
Viestintä ja vuorovaikutustaidot 2.6.2016, Oulu
Kunnonvalvontaa mekaanisen kunnossapidon ammattilaisille 5.-6.4.2016, Oulu
Hyvä tietää teräksestä 7.6.2016, Oulu
Polttotekniikan hyödyntäminen metallien jalostuksessa 6. – 7.4.2016, Oulu POHTO Well-being 12.4.2016, Oulu Säteilysuojelun täydennyskoulutus käyttöhenkilöstölle 13.4.2016, Oulu Säteilysuojelun täydennyskoulutus vastaaville johtajille 13.-14.4.2016, Oulu
18 KAUPPAKAMARI
Lisätiedot: Yhteyspäällikkö Irja Kellokoski, puh. 050 5709 702 | irja.kellokoski@pohto.fi
QR-koodista löydät lisätietoa >
KOLUMNI
EU-hankkeet – kirosana vai kehittämisen väline? RISTO PIETILÄ elinkeinojohtaja & vt. kehittämiskeskuksen johtaja Raahen seudun yrityspalvelut & Raahen seutukunnan kehittämiskeskus
Pohjois-Suomen alueella EU-hankerahoitus on laajalti käytössä ainakin aluekehittämisessä, kuntien kehityskohteissa ja yritysten toimintaympäristöön, investointeihin sekä tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan liittyvissä kehitysaihioissa. Hanketyöhön suhtaudutaan yleensä suurella intohimolla, joko puolesta tai vastaan. Hankebyrokratia on monen mielestä syy, minkä johdosta koko hanketyötä pitäisi välttää tai että EU-rahoitus kieltää kaiken järkevän tekemisen.
tämään hankkeen tavoitteita ja samalla neuvomaan projektin vetäjiä siten, että rahoituksen käyttöperiaatteet osattaisiin ottaa huomioon. Ollaan siis ”samassa veneessä”. Laura Kelhä on laatinut Pohjois-Pohjanmaan liiton toimeksiannosta selvityksen: ”Pohjois-Suomen EAKR-toimenpideohjelman tulokset ja alueellinen vaikuttavuus Pohjois-Pohjanmaalla”. Kyseessä on selvitys, mihin edellisen ohjelmakauden 2007– 2013 rahoitus suunnattiin ja millaisia tuloksia sillä saatiin. Selvityksen mukaan erilaisissa projekteissa oli mukana 9275 yritystä, uusia työpaikkoja syntyi 2586 ja uusia yrityksiä perustettiin hankkeiden myötävaikutuksella 636.
Varmasti Suomestakin löytyy projekteja, joissa tavoiteasetanta tai itse hankkeen läpivienti on ollut osin hallitsematonta ja siten tuloksia tuottamatonta. Kyse on kuitenkin aina yksittäisestä projektista, johon pätevät projektityön tunnusmerkit. Hanke on ajallisesti ja määrällisesti tarkoin mitoitettu, Myönnetty rahoitus jakautui eri seutukuntien väsekä resurssoitu. Hanketta voisi verrata vaikka lille siten, että Oulun seutukunta vei rahoituksesta talon rakentamiseen. Mitä paremmat suunnitelmat 53 %, eli 140,07 miljoonaa euroa. Loppu jakaantui on laadittu, aikataulutettu, hankuuden muun seutukittu osaavat tekijät ja panostettu kunnan osalle. YritysPROJEKTITYÖSSÄ oikeisiin asioihin, sitä laadukten rahoitusosuudet kaampi talo on rakennettu ja olivat tukia suuremKASVAA KYKY JA TAITO tavoitellussa aikataulussa. mat. Varattu ja sidottu KEHITTÄÄ JATKUVASTI EAKR-rahoitus OMAA AMMATTITAITOA. Projektityö on myös työnä 2007–2013 suhteuteterilaista, kuin moni perinteinen tuna seutukuntien työ. Projektityöhön tottuneet asukaslukuun vaihteli ja sitoutuneet asiantuntijat kykenevät asettamaan varsin paljon. Vähiten rahaa myönnettiin ja käytti selkeät tavoitteet työlle ja viemään ne läpi vaikeuRaahen seutukunta, jonka osuus oli 496, 05 euroa det välttäen tai ne selättäen. Kokenut ammattilaiper asukas ja suurin Koillismaan seutukunnalla, nen ei myöskään tuhlaa ajatusta sille, mitä tehdään jonka osuus oli 1105,98 euroa per asukas. kun tämä projekti päättyy. Käytäntö on osoittanut, että projektityössä kasvaa kyky ja taito kehittää Jokainen alue lähtee kuitenkin aina omista ja sen jatkuvasti omaa ammattitaitoa niin, että uusia työyritysten kehittämisen tarpeista. Oikea kriittisyys ja tilaisuuksia aina avautuu. Koko ajan muuttuvassa tiukka kontrolli hankkeiden suunnitteluvaiheessa maailmassa projektityön ammattilainen sopeutuu ovat aina tarpeen. Näin rahoitus suunnataan mahmuutoksiin todennäköisesti helpommin. dollisimman tuottavalla tavalla oikeisiin kehittämisen kohteisiin. Yritysten osalta hankerahoitusta Seudullisen kehittäjän näkökulmasta hankkeiden käyttävät selkeästi aktiiviset, kehityspainotteiset avulla haetaan työkalut ja resurssit toiminnan keyritykset. Tässäkin pätee käytön oppimisen periaahittämiseen. Hanketyö pakottaa hakijan laatimaan te. Yritykset, jotka ovat löytäneet hankerahoituksen kestävän suunnitelman kirjalliseen muotoon, mahdollisuudet, hyödyntävät niitä toistuvasti laatimaan sille järkevän talousarvion ja saamaan oman yrityksensä kehitystyössä. vielä hyväksynnän eri tahoilta. Projektin toteutus on myös tarkemmin valvottua kuin mikään peHankevastaisuus ei kuitenkaan tuo etua Pohjoisrinteinen työ. Valvontaa toteuttavat alan kokeneet Suomen ja sen yritysten kehittymiselle. Ilman ammattilaiset ohjausryhmätyöskentelystä Pohjoishankerahoitusta hyvin harvaan asiaan voitaisiin Pohjanmaan liiton tai ELY-keskuksen edustajiin. panostaa riittävästi. On myös hyvä muistaa, että joku muu taho tai maa käyttää kehittämiseen suunnatut rahat, mikäli me emme täällä PohjoisMaakuntaliiton ja ELY:n hankeammattilaiset ovat Suomessa ole siihen valmiita. hyvin asiakaslähtöisä ja pyrkivät kaikin tavoin edis-
•
19 KAUPPAKAMARI
Kasvu Open -kilpailu tulee jälleen Pohjois-Pohjanmaalle Viime vuonna Pohjois-Pohjanmaan parhaaksi kasvajaksi valittiin MedKit Oy. Yrityksen toimitusjohtaja Minna Åman-Toivio kiittelee Kasvu Open -sparrauskisan hyödyllisyyttä. TEKSTI KARI AROKYLÄ KUVA TEIJA SOINI
S
uomen suurin yritysten sparrauskilpailu Kasvu Open kiritti viime vuonna valtakunnallisesti yli kolmensadan yrityksen kasvua. Tänä vuonna sparrauskilpailu järjestetään kolmannen kerran koko maan kattavana ja vieläpä isompana kuin koskaan. Lisää vauhtia etenemiseensä pääsee nyt hakemaan neljäsataa kasvunälkäistä yritystä. Oululainen MedKit Finland Oy osallistui vuosi sitten Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolkuun, joka on osa Suomen kattavaa Kasvu Openia. Yritys myös nousi alueellisen kisan voittajaksi. Perheyritystä luotsaava toimitusjohtaja Minna Åman-Toivio kiittelee Kasvu Open -valmennusta erittäin hyödylliseksi.
20 KAUPPAKAMARI
”Saimme paljon hyvää sparrausta. Kaikkiaan meillä oli viisitoista sparraajaa, jotka haastoivat meitä eri puolilta ja eri näkökulmista. Tästä oli paljon apua, sillä yrittäminen on tavallisesti aika yksinäistä puuhaa. Päätöksiä täytyy tehdä ja kantaa niistä vastuu”, hän kuvailee.
TERVEYDENHUOLLON TARVIKKEIDEN VERKKOKAUPPA Kovaa vauhtia kasvanut MedKit on terveydenhuollon tarvikkeiden verkkokauppa, jonka asiakkaita ovat muun muassa sairaanhoitopiirit, sairaalat, terveyskeskukset, lääkä-
riasemat, pelastuslaitokset, kunnat, yritykset, oppilaitokset, urheiluseurat, puolustusvoimat ja SPR. Kaikkiaan yrityksellä on tätä nykyä noin 4 000 asiakasta. ”Me olemme digitalisoineet terveydenhuollon tavarantoimitukset”, määrittelee Åman-Toivio. Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolun voittajana MedKit pääsi mukaan valtakunnalliseen Kasvu Open -kilpailuun. Sieltä tuomisina oli sparrauksen antamien oppien lisäksi Nordea Growth -palkinto sekä Team Finlandin Going Global -palkinto. Toimitusjohtaja Åman-Toivion mukaan vuonna 2008 toimintansa aloittanut MedKit perustettiin heti alun perin kasvuyritykseksi.
”Vahva kasvu oli tavoitteenamme ja kaikki yrityksessä on tehty sen eteen”, hän sanoo.
LIIKEVAIHTO REILUSSA KASVUSSA MedKitin liikevaihto nousi viime tilikaudella jo 1,7 miljoonaan euroon. Edellisellä tilikaudella yritys keräsi liikevaihtoa vajaat 1,3 miljoonaa euroa. Vuotuiset kasvulukemat ovat jo pitkään olleet vähintäänkin useita kymmeniä prosentteja. Tällainen vauhti ei kuitenkaan synny itsestään. ”Kasvuyrittäjyys on taitolaji. Siinä vaaditaan muun muassa pelisilmää, liikkeenjohdon osaamista ja riskinottokykyä. Varman päälle ei oikeastaan voi pelata”, toteaa ÅmanToivio. Isoja haasteita ovat hänen mielestään muun muassa rahoituksen hankkiminen, henkilöstön lisääminen ja toimitilojen hankkiminen. Ja kaiken perusta tietysti on, että
tuotteet ja palvelut ovat kilpailukykyisessä kunnossa. Kasvu kysyy yrityksen johdolta myös riittävän tiheää tilanteen arviointia. Minna Åman-Toivio kertoo, että MedKitissä yrityksen suunnasta päätetään kahdesti vuodessa. Nyt kasvua ryhdytään hakemaan laajentamalla toimintaa Ruotsiin sekä eläinlääkinnässä ja urheilussa tarvittaviin tuotteisiin ja myös ensiapukoulutukseen.
KASVUPOLULLE KANNATTAA LÄHTEÄ Toimitusjohtaja Åman-Toivio kannustaa kasvusta innostuneita pohjoispohjalaisia yrityksiä hakeutumaan alueelliselle Kasvupolulle ja sitä kautta pyrkimään myös valtakunnalliseen Kasvu Open -valmennukseen. ”Kokemuksemme mukaan tämä oli hieno kokonaisuus, jossa jokainen pääsi haastamaan itsensä. Keskinäisen kilpaile-
misen sijaan kisasimme itseämme ja omia ideoitamme vastaan ja niiden puolesta. Kilpakumppanit toimivat poikkeuksetta kannustajina. Henki oli hieno ja sparraajat ammattilaisia”. Pienen vinkin Åman-Toivio haluaa antaa. Hän korostaa, että sparraukseen ei kannata lähteä vain miettimään, että onkohan itse kasvuyrittäjä vai ei. Intohimon kasvattaa yritystä täytyy olla jo valmiina.
•
LUE LISÄÄ KEVÄÄN KASVUPOLUN STARTTITILAISUUDESTA SEKÄ SPARRAUKSEN MAHDOLLISUUKSISTA: WWW.KASVUOPEN.FI
BLOGI- JA APSIVINKIT Fuel blogi Fuel Digital Oy:n yritysblogi, jossa avataan sosiaalisen myynnin ja markkinoinnin saloja selkokielisesti ja hauskalla tavalla. blogi.fueldigital.fi
Periscope Periscope on Twitterin sovellus, jolla voi lähettää reaaliaikaista videokuvaa. Ladattavissa Google Play:ssa ja Apple Store:ssa. periscope.tv
Content Marketing Insitute
Yksilöllisiä ratkaisuja ammattitaidon kehittämiseen!
Yrityksen menestyksen tekevät osaavat työntekijät Oppisopimus tarjoaa yritykselle hyvän mahdollisuuden rekrytoida uutta tai kouluttaa jo olemassa olevaa henkilöstöä. Oppisopimus on joustava, monipuolinen ja työelämälähtöinen tapa kouluttautua ammattiin. Yrittäjä - nappaa nuori töihin kasvamaan tulevaisuuden ammattilaiseksi. Työnantajana sinun on mahdollista saada monenlaista tukea nuoren oppisopimuskouluttamiseen. Kysy lisää! Osaajan paikka palvelee kaikissa aikuiskoulutus- ja oppisopimusasioissa osoitteessa Torikatu 23, 3. kerros, Oulu tai p. 040 1415 320.
CMI:n twiitit sisältävät työkaluja ja vinkkejä sisältömarkkinoinnin tuottamiseen ja tehostamiseen. @CMIContent 21 KAUPPAKAMARI
Liiketoimintajohtaja Ilkka Hervan mukaan LähiTapiola haluaa viime kädessä tarjota asiakkailleen – niin ihmisille kuin yrityksille – elämänturvaa. Kuvassa Hervan kanssa asiakkuuspäällikkö Sanna Siipo, taustalla asiakkuuspäällikkö Anu Sainio ja yritysneuvoja Anne Virransola.
LähiTapiolan työkykypalvelut pitävät henkilöstön vireessä – ja tuovat säästöjä
YRITYSESITTELY
H
enkilöstön hyvinvointi on yrityksille tärkeää. LähiTapiolan kattavat työkykypalvelut auttavat yrityksiä pitämään henkilökuntansa hyvässä kunnossa. Palveluihin sisältyvä työkykyvakuutus takaa tarvittaessa nopean hoitoon pääsyn. LähiTapiola Pohjoisen liiketoimintajohtaja Ilkka Herva on keskustellut hyvinvointija vakuutusasioista lukemattomien yritysten edustajien kanssa. Hän on havainnut LähiTapiolan kehittämien työkykypalvelujen herättävän suurta kiinnostusta keskustelukumppaneissaan – ja ymmärtää syyn tähän oikein hyvin. ”Hyvinvoiva työporukka tekee yrityksissä parempaa jälkeä”, kiteyttää Herva. Liiketoimintajohtaja Herva painottaa, että LähiTapiolan tarjoamien työkykypal-
22 KAUPPAKAMARI
velujen perimmäinen tarkoitus on parantaa asiakasyritysten henkilöstön hyvinvointia ja näin kohentaa yritysten menestystä. Toimivat työkykypalvelut vaikuttavat myönteisesti useaa reittiä pitkin: Ne muun muassa kannustavat ja sitouttavat henkilöstöä sekä pitävät ihmiset vireessä. Tarvittaessa ne myös auttavat sairastuneen tai tapaturmaan joutuneen nopeasti hoitoon ja takaisin kuntoon.
SÄÄSTÄÄ KUSTANNUKSIA Yritysten näkökulmasta katsoen kysymys on myös puhtaasti rahasta – hyvät työkykypalvelut tuovat silkkaa säästöä. LähiTapiolan ja Elinkeinoelämän keskusliiton
laskelmien mukaan yksi sairauspoissaolopäivä maksaa yrityksille keskimäärin 350 euroa. Ilkka Herva korostaa, että yhtiön työkykypalveluihin uutuutena kuuluva työkykyva-
Hyvinvoiva henkilöstö saa aikaan enemmän ja auttaa yritystä menestymään.
Tervetuloa Yrittäjän iltakouluun HYVINVOINTIA JA VALMENNUSTA YRITTÄJÄLLE LähiTapiolan järjestämä Yrittäjän iltakoulu on inspiroitumista ja verkostoitumista, mielenkiintoisia puhujia, jotka tuovat yrittäjyyteen tuoreita ja yllättäviäkin näkökulmia. LähiTapiola Pohjoisen henkilökunnan työhyvinvointia ylläpidetään yhteisessä henkilöstöpäivässä.
kuutus pienentää reilusti sairauspoissaoloista koituvia kustannuksia. ”Katsotaanpa esimerkkiä, joka voisi hyvin olla myös totta. Työntekijälle tulee leikkausta vaativa vamma. Hoitoketju julkisella sektorilla saattaa kestää 300 päivää ja kustannukset työnantajalle nousevat silloin reiluun 100 000 euroon. Kun vamman hoito tutkimuksineen ja toimenpiteineen toteutetaan yksityisellä sektorilla työkykyvakuutuksen turvin, voi ketjun pituus kutistua vaikkapa 40 päivään, jolloin kustannukset jäävät 14 000 euroon”, hän laskee. LähiTapiolan työkykyvakuutus on ainutlaatuinen palvelu, jota mikään muu suomalainen vakuutusyhtiö ei tarjoa. Asiakkaiden saataville vuoden 2015 syksyllä tullut työkykyvakuutus on merkittävä pala LähiTapiolan työkykypalvelujen kokonaispakettia. Kokonaisuuden muita osia ovat työtapaturmavakuutus, työeläkevakuutus ja työterveyshuolto.
RUNSAASTI YHTEISTYÖKUMPPANEITA Työeläkevakuutuksissa LähiTapiolan yhteistyökumppani on eläkeyhtiö Elo. Työterveyshuollossa kumppaneina on puolestaan useita palveluntarjoajia – käytännössä yksityisiä lääkäriasemia – ympäri Suomen. Työkykypalvelut nitovat saumattomasti yhteen yrityksiltä vaadittavat lakisääteiset ja näitä täydentävät korkeatasoiset vapaaehtoiset palvelut. Toista yhtä kattavaa ratkaisua ei markkinoilla ole. Liiketoimintajohtaja Herva kertoo, että LähiTapiola on kehittänyt työkykyvakuutuksen pitkälti niiden kokemusten perusteella, joita yhtiö sai jo aikaisemmin markkinoilla olleesta hoitoturvavakuutuksesta. Lisäksi se on ottanut uuteen vakuutukseensa osia yksityishenkilöille tarkoitetusta ja suuren suosion
saavuttaneesta TerveysHelppi-palvelusta. Tämä muun muassa antaa mahdollisuuden tavoittaa terveydenhuollon ammattilainen aina puhelimeen aamuseitsemästä iltayhteentoista. Myös maksuton TyökykyHelppi vastaa kaikkiin kysymyksiin työkykypalvelusta ja auttaa löytämään oikean toimijan työkykyyn liittyvissä kysymyksissä ja haasteissa. ”Työkykyvakuutus on ikään kuin hoitoturvavakuutuksen versio 2.0. Jo edellisestä versiosta saadut kokemukset olivat myönteiset. Siksi ei olekaan yllättävää, että työkykyvakuutus on herättänyt asiakasyrityksissä suurta kiinnostusta”, kertoo Herva. Työkykyvakuutus räätälöidään aina yrityskohtaisesti ja hinnoitellaan erikseen jokaiselle työntekijälle. Vakuutus voi sisältää yrityksen valinnan mukaan muun muassa tutkimukset, hoidot, leikkauksen, lääkkeet ja tarvittavan terapian. Uutta on esimerkiksi se, että lääkkeet ja terapia sisältyvät vakuutukseen.
Oulun tilaisuudessa 21.3.2016 tarinansa kertoo Jutta Gustafsberg. Tilaisuus on maksuton. Kahvi- ja iltapalatarjoilu. Ilmoittaudu, paikkoja on rajoitetusti: www.lahitapiola.fi/iltakoulu
ELÄMÄNTURVAA YRITYKSILLE JA IHMISILLE Työkykypalvelut ovat osa vielä isompaa kokonaisuutta LähiTapiolan toiminnassa. Ilkka Hervan mukaan se, mitä yhtiö viime kädessä haluaa tarjota asiakkailleen – niin ihmisille kuin yrityksille – on elämänturva. Elämänturva pitää sisällään runsaasti erilaisia palveluja kuten vahinkojen ennaltaehkäisyä, vakuutusturvan tarjoamista, vahinkojen korvaamista ja avun antamista, mikäli kaikesta huolimatta jotain ikävää pääsee tapahtumaan. Ihmisten ja yritysten elinkaaren aikana riskit ja tarpeet muuttuvat. Jokaiseen vaiheeseen on LähiTapiolalla turvallinen ratkaisu. ”Me haluamme olla ennen kaikkea elämänturvaajia”, korostaa Herva.
•
23 KAUPPAKAMARI
”Asiakkaiden toiveesta olemme tuoneet pk-yritysten ulottuville samoja hyviä palveluita kuin isot yritykset käyttävät”, sanoo KHT Juhani Rönkkö (vas). Kuvassa myös veroasiantuntija Maritta Virtanen ja KHT Jari Karppinen.
EY:n asiantuntijat ovat yritysten neuvonantajia EY tarjoaa tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluita Pohjois-Suomen alueella Oulussa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Ylivieskassa.
YRITYSESITTELY
”ASIANTUNTIJOIDEN KÄYTTÄMINEN ON RISKIENHALLINTAA”
KUVAT JUHA SARKKINEN
24 KAUPPAKAMARI
T
ilintarkastuksen lisäksi EY tarjoaa Oulussa veroasiantuntijoiden ja liikejuridiikan palveluja. Erityisosaamista löytyy myös ulkomaankomennuksiin tai Venäjän kauppaan liittyvissä kysymyksissä. ”Olemme yrittäjän tukena koko yritystoiminnan elinkaaren”, Pohjois-Suomen aluejohtaja KHT Jari Karppinen kertoo. Ernst & Young aloitti toimintansa Oulussa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä EY:n Oulun toimistossa työskentelee 28 asiantuntijaa ja Pohjois-Suomen alueella kaikkiaan 38 asiantuntijaa. Koko Suomessa EY työllistää yli 700 asiantuntijaa ja globaali verkosto toimii 150 maassa yli 200 000 asiantuntijan voimin. ”Globalisaation ja maailman moninaistumisen myötä myös tilintarkastusyhteisöt ovat miettineet palvelukonseptinsa uuteen uskoon. Olemme asiantuntijaorganisaatio ja tilintarkastuksen rinnalla tarjoamme asiantuntijapalveluita koko yritystoiminnan elinkaaren ajan”, sanoo Karppinen. Kysyntä yrityksen neuvonta- ja kehittämispalveluille on tullut asiakkailta. ”Asiakaskuntaamme kuuluu niin pkyrityksiä kuin kansainvälisesti toimiviakin yrityksiä, joten meiltä löytyy asiantuntemusta ja kokemusta tuli yrityksen taipaleella eteen mitä tahansa”. ”Asiakkaiden toiveesta olemmekin tuoneet pienten ja keskisuurten yritysten ulottuville samoja hyviä palveluita kuin isot yritykset käyttävät, mutta sopivassa mittakaavassa – myös kustannusmielessä”, jatkaa EY:n perhe- ja kasvuyrityspalveluista Pohjois-Suomen alueella vastaava KHT Juhani Rönkkö.
GLOBAALIT SÄÄNNÖKSET YRITYSTEN HAASTEENA Yritysten ja yrittäjien kannattaa käyttää aikansa ja energiansa ydinosaamiseen ja hyödyntää asiantuntijoiden osaamista esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa, yritysjärjestelyissä sopimuksien tekemisessä sekä yrityksen henkilöstöä koskevissa työoikeudellisissa asioissa. Näin voidaan välttää kalliit virheet ja saavuttaa säästöjä. Yritykset hankkivat liikejuridisia palveluita mielellään tunnetulta tilitarkastusyhteisöltä, jolla on laaja osaaminen ja yhteneväisin kansainvälinen verkosto. ”Asiantuntijoiden käyttäminen on riskienhallintaa. Meidän yhtenä tehtävänämme on tunnistaa riskit ennakolta ja varjella asiakkaita kalliilta virheiltä ja muilta suden-
”Yrittäjien kannattaa käyttää aikansa ydinosaamiseen ja hyödyntää asiantuntijoiden osaamista esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa ja yritysjärjestelyissä”, muistuttavat lakimies Kirsi Putkonen ja aluejohtaja Jari Karppinen.
kuopilta. Jos riski kuitenkin realisoituu, tehtävänämme on auttaa asiakasta tilanteen selvittämisessä ja vahinkojen minimoimisessa”, lakimies Kirsi Putkonen toteaa. ”Yhä useampi yritys kansainvälistyy ja tekee kauppaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa, että yrityksen on tunnettava myös kohdemaan verotusta ja juridiikkaa. Harvalla pienellä yrityksellä kuitenkaan on tähän resursseja, joten tarvittavan osaamisen hankkiminen ulkopuolelta on järkevää”, lisää veroasiantuntija Maritta Virtanen.
PAREMPAA PALVELUA Mitä tiiviimpi ja pidempi yhteistyö EY:n ja yrittäjän välillä on, sitä parempi on lopputulos. ”Jatkuvuus on tässä työssä olennaista. Mitä paremmin tunnemme asiakkaan ja hänen yritystoimintansa, sitä paremmin pystymme häntä palvelemaan”, Karppinen lupaa. EY on tilintarkastuksen ja liikkeenjohdon neuvontapalveluiden markkinajohtaja Suomessa. Toimistoja on 22 paikkakunnalla ympäri maan. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja Oulun toimisto on Suomen aluetoimistoverkoston suurimpien joukossa. ”Olemme suuri ja kansainvälinen yritys, mutta palvelemme paikallisesti kaiken kokoisia yhteisöjä. Asiakkaan käytössä on tarvittaessa koko ketjun osaaminen”, päättää Karppinen.
•
ERNST & YOUNG OY on osa EY:n maailmanlaajuista yli 700 toimiston asiantuntijaverkostoa yli 150 maassa. – Pääkonttori: Helsinki – Toimistoja Suomessa: 22, joista Pohjois-Suomen alueella Oulu, Rovaniemi, Kajaani, Ylivieska – Henkilöstö Suomessa: n. 700, joista Pohjois-Suomen alueella 38 asiantuntijaa – Toimitusjohtaja: Jaakko Hirvola – Palvelut: tilintarkastus, veropalvelut, lakipalvelut, yritysjärjestelyt, kasvun tukipalvelut ja liikkeenjohdon konsultointi – Liikevaihto: 118 miljoonaa euroa www.ey.com/fi www.ey.com/fi/kotimaa EY TUNNETAAN myös vuosittaisesta Entrepreneur of the Year -kilpailusta, jossa palkitaan vuoden kasvuyrittäjä, sarjavoittajat sekä jaetaan erityispalkintoja. Kansallisen kilpailun voittaja lähtee kisaamaan yli 50 maan voittajien kanssa World Entrepreneur of the Year -tittelistä. Tänä vuonna Suomea edustaa vuoden 2015 voittaja, Supercell Oy:n Ilkka Paananen. www.eoy.fi
25 KAUPPAKAMARI
Opiskelijoiden innostus tarttuu konkareihin Harmittaako bussipysäkillä odottelu? Miksi reitiltä toiselle on niin monimutkaista vaihtaa? Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa voi etsiä vastauksia monenlaisiin käytännön elämän ongelmiin.
YRITYSESITTELY
TEKSTI PIA ALATORVINEN KUVAT PIA ALATORVINEN / ANTON JUSSILA
26 KAUPPAKAMARI
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat Matthias Kern, Tapani Alaoja, Lennart Zijlema ja Sami Varanka voittivat joulukuussa 12 Demola-tiimin kesken käydyn Demolan pitchaus-kilpailun.
reittioppaaseen verrattuna opiskelijoiden sovellusta voi käyttää myös sellaisen liikennedatan kanssa, jota ei ole julkaistu. Vielä liikenneinsinöörit eivät ole määritelleet, kuinka hyvin sovellus sopii Oulun joukkoliikenteen kokonaisuuteen.
Yhteistyöstä opiskelijoiden kanssa saa uusia näkökulmia käytännön ongelmiin. Esimerkiksi Demolassa kehitettiin sovellusta, joka vähentäisi odottelua bussipysäkeillä.
O
ulun kaupunki haki syksyn 2015 aikana Demola-projektissa uusia ideoita joukkoliikennedatan hyödyntämiseen. Oulussa on avattu liikenteen dataa jo enemmän kuin muita aloja ja joukkoliikenteestä dataa on myös olemassa paljon. Liikenneinsinöörit toivoivat, että opiskelijat kehittäisivät sovellusta liikenteen suunnittelun avuksi. Demola-tiimi tuotti muutamassa viikossa kehityskelpoisen tuotteen. ”Se oli minulle ensimmäinen joululahja”, Demolan kanssa koko syksyn tiiviisti työskennellyt tietohallintoasiantuntija Marjaana Koistinen Oulun kaupungilta kertoo antoisasta ajasta. Projektissa kehitettiin ohjelma, joka etsii liikennedatasta eri vaihtomahdollisuudet linjalta toiselle. Yleisesti käytössä olevaan
YHTEISTYÖ VALAISEE JA AVARTAA Koistinen kiittelee opiskelijoiden kanssa työskentelyä valaisevaksi, innostavaksi ja avartavaksi kokemukseksi. Koistinen sparrasi kollegansa kanssa ryhmää kerran kahdessa viikossa. ”Meidän tehtävänämme oli sparrata ja innostaa työryhmää. Ryhmä oli varsin kansainvälinen, jäsenet olivat hollantilaisia, saksalaisia ja suomalaisia ja eri opiskelualoilta. Porukka oli myös erittäin sitoutunut työskentelyyn”, Koistinen kehuu. Demola-tiimit esittelevät kolmen kuukauden työnsä tuloksen pitchaus-kilpailussa tuomaristolle. Joulukuun kilpailun voitti Oulun joukkoliikennesovellus. Tiimissä työskennellyt hollantilainen kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija Lennart Zijlema kertoo, ettei työskentely ollut aivan helppoa. Tiimin ideat eivät aina osuneet yksiin tilaajan ajatusten kanssa, mutta lopulta käyttökelpoinen aihe löytyi. ”Kaksi tiimimme ohjelmoijaa olivat hyvin kiireisiä viimeisinä viikkoina. Ihailen heidän tekemistään, se oli kuin taikuutta”, vaihtoopiskelijana Suomeen tullut Zijlema kehuu kollegoitaan. DEMOLASTA TUOTE YRITYKSELLE JA OPISKELIJOILLE Syksyn Demola-kierros oli Oulussa jo kahdeksas. 12 tiimin toimeksiannot vaihtelivat autististen lasten vihanhallinnasta kalastusyrityksen markkinointisuunnitelmaan. Demolalla on yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa, syksyllä ne tulivat Suomesta, Norjasta ja Yhdysvalloista. Tiimeissä voi olla opiskelijoita niin Oulun ammattikorkeakoulusta kuin yliopistostakin. Joka tapauksessa opiskelijat tulevat eri aloilta, jotta ideat olisivat mahdollisimman monipuolisia ja käyttökelpoisia.
Jos projektista syntynyt demo on toimeksiantajalle hyödyllinen, se voi ostaa konseptin itselleen, mutta oikeudet demoon säilyvät myös opiskelijoilla. Yritykset voivat esimerkiksi palkata opiskelijat jatkamaan tuotteen kehittämisen parissa tai opiskelijat voivat jopa perustaa oman yrityksen tuotteen ympärille.
•
Oamkin palvelut yrityselämän vauhdittajana – Business Kitchen: Korkeakoulujen kasvuyrittäjyyskeskus tuo korkeakoulujen asiantuntemuksen uuden liiketoiminnan luomisen ja yrittäjyyden tueksi. – Demola: Uusia ratkaisuja/demoja alueen yrityksille ja muille toimijoille. Mukana Oulun ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijoita. – Oamk LABs: Monialaiset ja kansainväliset tiimit kehittämässä uusia ratkaisuja, tuotteita tai palveluita eri aloille, mm. pelialalle, koulutusteknologiaan, terveys- ja hyvinvointialalle. – Ripa-palvelut: Tarvitsetko yritykseesi tekijää? Onko mielessäsi yhteistyö Oamkin kanssa? Ripa välittää yritysten pyynnöt Oamkin asiantuntijoille ja tekijöille. – Terwa-akatemia: Yrittäjyyteen erikoistuminen opiskelijoiden omissa osuuskunnissa. – Trapesti ja kulttuuriosuuskunta Osuma: Opiskelijayritykset palvelujen tuottajina – Yrityshautomo: opiskelijoiden ideoista rakennetaan uutta liiketoimintaa.
27 KAUPPAKAMARI
Meranti haluaa olla varmistamassa rakennusten ja tilojen hoidettavuutta Kiinteistöjen hoidettavuuteen ei Suomessa ole juuri kiinnitetty huomiota, mutta muutoksen merkkejä on nyt näkyvissä. Hyvä niin, sillä huono hoidettavuus maksaa ja tuottaa monenlaisia ongelmia.
YRITYSESITTELY
K
iinteistöjen ylläpitäminen – muun muassa niiden siivoaminen – on usein tarpeettoman työlästä ja kallista. Syynä tähän on, että kiinteistöjen suunnittelussa ei hoidettavuutta ole juuri otettu huomioon. Talon käyttäjät tai asukkaat saattavat vielä pahentaa tilannetta omalla käyttäytymisellään. Toimivat Kiinteistöt Toki ry julkisti vastikään selvityksensä, jossa tarkasteltiin kiinteistöjen hoidettavuutta eri näkökulmista. Selvityksessä todetaan, että vääriä ja kalliiksi osoittautuvia tila- ja materiaalivalintoja tehdään paljon niin julkisessa kuin yksityisessä rakentamisessa. Meranti Siivouspalvelujen toimitusjohtaja Antti Pietilä on täsmälleen samaa mieltä. Hän korostaakin, että Meranti on mielellään mukana jo rakennusten suunnitteluvaiheessa varmistamassa, ettei hoidettavuuden kannalta tehtäisi kovin hankalia ratkaisuja.
28 KAUPPAKAMARI
”Laadimme myös asiakkaillemme hoidettavuussuunnitelmia tai hoidettavuuden laatuprofiileja. Ne auttavat tarkastelemaan pitkäjänteisesti kiinteistöjen ja tilojen hoitoa. Samalla ne helpottavat kiinteistöjen omistajien tehtävää, kun nämä esimerkiksi kilpailuttavat siivouspalveluja”, hän toteaa.
MONENLAISIA VAIKUTUKSIA Antti Pietilä sanoo hoidettavuuden vaikuttavan muun muassa kiinteistönhoidon kustannuksiin, asumis- ja työviihtyvyyteen sekä rakennuksen kunnon ja arvon säilymiseen. Jos hoidettavuus on kovin huonolla tolalla, saattaa siivous jäädä liian vähäiseksi ja lopulta voi seurata pintojen käyttöarvon alentumista, sisäilmaongelmia, terveyspulmia ja jopa paloturvallisuusriskejä. Kaiken lisäksi huono hoidettavuus kasvattaa tapaturmien vaaraa.
”Hoidettavuuteen vaikuttavat ennen kaikkea suunnitteluvaiheessa tehdyt rakennustekniset ja arkkitehtoniset ratkaisut, jotka koskevat tiloja, materiaaleja, kalusteita ja sisustamista. Oma merkityksensä on myös huoltotilojen sijainnilla sekä koneistuksen ja
JOS PARANTUNUT HOIDETTAVUUS SÄÄSTÄISI JOKAISEN KIINTEISTÖALAN TOIMIJAN TYÖAIKAA EDES 10 MINUUTILLA PÄIVÄSSÄ, KERTYISI TÄSTÄ RAHALLISESTI 80 MILJOONAN EURON SÄÄSTÖ.
välineistön valinnalla”, luettelee Pietilä. Etenkin kosteiden tilojen ja eteistilojen materiaalien ja kalusteiden valinnoilla on ylläpidon kannalta iso merkitys. Tilajärjestyksen pitää puolestaan olla järkevä ja säilytystiloja riittävästi. Hankalien kohteiden
kuten korkeiden ikkunoiden ja ylhäälle sijoitettujen lamppujen saavutettavuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Keskuspölynimuri sekä hyvä ilmanvaihto-, lämmitys- ja turvallisuustekniikka helpottavat kiinteistön ylläpitoa ja lisäävät asumismukavuutta. Pietilä kertoo silloin tällöin törmäävänsä esimerkiksi sellaisiin lasituksiin ja muihin julkisivuratkaisuihin, joiden pitäminen puhtaana on lievästikin sanoen haastavaa. ”Kyllähän me tietysti taivumme siivoamaan vaikka mihin, mutta kovin tarkoituk-
senmukaisia tai loppuun asti ajateltuja eivät ratkaisut aina ole. Seurauksena on turhaa työtä ja korkeampia kustannuksia”, hän sanoo. ISOJA SÄÄSTÖJÄ SAAVUTETTAVISSA Helposti huollettavat ja siivottavat kohteet tuottaisivat vuositasolla huomattavan säästön. Toki ry:n selvityksessä arvioidaan, että jos parantunut hoidettavuus säästäisi jokaisen kiinteistöalan toimijan työaikaa edes kymmenellä minuutilla päivässä, kertyisi tästä rahallisesti 80 miljoonan euron säästö. Vaikka kiinteistöjen hoidettavuuden pohja luodaan jo suunnitteluvaiheessa, voidaan paljon tehdä myös jo valmiissa rakennuksissa. Merantin toimitusjohtajan Antti Pietilän mukaan varsin yksinkertaiset asiat kuten pintojen pitäminen ehjinä ja paikkojen järjestyksessä kohentaa hoidettavuutta ja helpottaa huomattavasti siivoamista. ”Siivoojan on vaikea tehdä kunnon jälkeä epäjärjestyksen keskellä”, hän muistuttaa. Toki ry:n selvityksessä korostetaan niin ikään, että tilojen käyttäjien ja talojen asukkaiden omalla käytöksellä on iso merkitys hoidettavuuteen. Roskaaminen ja epäjärjes-
tys nakertavat hoidettavuutta ja maksavat paljon. Siivoojien tehtäviin ei esimerkiksi tavallisesti kuulu paperipinojen järjestely työpöydillä tai pujottelu tavaraa täynnä olevilla lattioilla – eivätkä he myöskään pysty pitämään niitä puhtaina. Merantin Antti Pietilä haluaakin korostaa asiakkaan ja siivousliikkeen yhteistyötä, jonka avulla tilojen ja rakennusten hoidettavuutta voidaan merkittävästi kohentaa kaikkien osapuolten eduksi.
•
Toimitusjohtaja Antti Pietilä muistuttaa, että hoidettavuus pitäisi ottaa huomioon jo kiinteistöjen suunnitteluvaiheessa.
29 KAUPPAKAMARI
TILASTO
Mentorointi vauhdittaa naisten urakehitystä KESKUSKAUPPAKAMARIN MENTOROINTIOHJELMA NAISJOHTAJILLE VAUHDITTAA OSAAVIEN NAISTEN ETENEMISTÄ YHTIÖIDEN LIIKETOIMINNAN JOHTOTEHTÄVIIN JA HALLITUKSIIN. TEKSTI JA GRAAFIT KESKUSKAUPPAKAMARIN VIESTINTÄ
Keskuskauppakamarin mentorointiohjelma on suunnattu keskijohdossa toimiville naisjohtajille, jotka haluavat kehittää osaamistaan. Ohjelman tavoitteena on myös murtaa lasikattoja. Mentorointiohjelma on siivittänyt monen osallistujan urakehitystä ja tukenut vaativassa työssä toimimista.
SAAVUTTIVATKO NAISET TAVOITTEENSA OHJELMASSA?
61
SAAVUTTI ENNEN OHJELMAA ASETTAMANSA TAVOITTEEN EN TAVOITE MUUTTUI, JA SE SAAVUTETTIIN
Nyt käynnissä on kolmas ohjelma. ”Ensimmäiseen ohjelmaan osallistujille tehtiin seurantakysely kaksi vuotta ohjelman päättymisen jälkeen. Tulokset olivat hyviä”, kertoo Keskuskauppakamarin johtaja Anne Horttanainen. ”Osallistujista jopa 93 prosenttia kertoo kasvattaneensa verkostojaan ohjelman myötä. Lähes yhtä moni ilmoittaa saaneensa eväitä oman uran suunnitteluun”, Horttanainen sanoo.
100 %
25
TA TAVOITE MUUTTUI, JA SITÄ EI SAAVUTETTU
EII SAAVUTTANUT TAVOITETTAAN SA
4 10
Yhteensä 86 prosenttia mentoroitavista t sanoo saavuttaneensa tavoitteen, jonka oli asettanut ennen mentorointia tai sen aikana.
OHJELMASTA SANOTTUA:
sai ohjelmasta työkaluja uransa suunnitteluun
30 KAUPPAKAMARI
”
Erinomainen kokonaisuus: sopivan pitkä ja monipuolinen. Mentorikin sattui hyvin kohdalleen.
93 %
”
kasvatti verkostojaan ohjelman aikana
”
Mahtavaa oli verkostoituminen erilaisissa virallisissa ja vapaamuotoisissa tilaisuuksissa.
Erittäin lämpimät kiitokset siitä, että sain mahdollisuuden osallistua Naisjohtajien mentorointiohjelmaan, ja sain mahdollisuuden tavata ihmisiä ja tutustua organisaatioihin ja yhtiöihin, joihin en olisi omassa työssäni pystynyt.
KOLUMNI
Suomalainen naisjohtajuus kuuluu maailmallakin
TILINTARKASTUS Yritysjärjestelyt • Neuvontapalvelut
Vielä kymmenisen vuotta sitten yritysten hallitukset olivat kovin miesvaltaisia, ja naisjäsen oli harvinaisuus. Tilanne on Suomessa muuttunut melkoisesti: naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on EU:n huipputasoa, suurissa pörssiyhtiöissä 30 prosenttia, ja tämä kehitys on saavutettu ilman kiintiölainsäädäntöä. Elinkeinoelämän tavoitteena on tasapainoinen tilanne, jossa naisten korkea koulutus ja osuus työvoimasta heijastuvat myös johtotasolle. Näin yhtiöt voivat myös löytää parhaat mahdolliset osaajat hallituksiin ja muuhun yritysjohtoon. Listayhtiöiden hallinnointikoodiin otettiinkin vuonna 2008 täsmällinen suositus, jonka mukaan pörssiyhtiöiden hallituksissa on oltava molempia sukupuolia. Elinkeinoelämän lisäksi naisten asema yritysjohdossa on löytänyt paikkansa myös valtiojohdon poliittiselta agendalta. Valtioneuvoston vuonna 2004 antaman päätöksen mukaan valtionyhtiöiden hallituksissa on oltava 40 prosenttia molempia sukupuolia. Kunnianhimoinen tavoite saavutettiin jo vuonna 2006.
YRITYSTEN JOHTOON ON VALITTAVA PARAS HENKILÖ, ONPA HÄN MIES TAI NAINEN.
Suomen malli ja Keskuskauppakamarin aktiivinen toiminta naisjohtajuuden edistämiseksi on maailmalla tunnettu. Keskuskauppakamarin Naisjohtajaohjelma palkittiin parhaana yhteiskuntavastuuprojektina Maailman kauppakamarien kongressissa kesäkuussa 2015. Tavoitteemme on, että suomalaisten yritysten johtoon valitaan paras henkilö, onpa hän mies tai nainen. Naisjohtajaselvitystemme havainnot ovat kannustaneet ryhtymään käytännön toimiin naisjohtajuuden edistämiseksi. Järjestämme nyt kolmatta kertaa huipputason Naisjohtajien mentorointiohjelmaa. Naisjohtajaohjelmasta saa lisätietoja ylläpitämästämme sivustosta naisjohtajat.fi.
KHT Olavi Virtanen 050 5322 060 olavi.virtanen @movaudit.fi
HTM Soili Raive-Annanolli 040 5631 872 soili.raive-annanolli @movaudit.fi
KTM Mervi Pietikäinen 041 5027 083 mervi.pietikainen @movaudit.fi
KTM Pirjo Alaruikka 040 7275 271 pirjo.alaruikka @movaudit.fi MOV Tilintarkastus Oy Technopolis Ydinkeskusta Sepänkatu 20, 90100 Oulu www.movaudit.fi
VALJASTA YRITYKSESI KÄYTTÖÖN
MAAILMAN VAHVIN VOIMALA Oma aurinkovoimala on kannattava investointi AURINKOENERGIAAN INVESTOIMALLA parannat yrityksesi energiatehokkuutta ympäristöystävällisesti ja saat hyvän pääoman tuoton pienellä riskillä. AURINKOVOIMALA AVAIMET KÄTEEN -PALVELUNA Suunnittelemme yrityksellesi optimin aurinkovoimalan avaimet käteen -palveluna. Pyydä tarjous: puh. 08 5584 3101 tai myynti@oulunenergia.fi Lue lisää: oulunenergia.fi/aurinkovoimalat-yrityksille
Leena Linnainmaa varatoimitusjohtaja Keskuskauppakamari
31 KAUPPAKAMARI
KOULUTUSKALENTERI HELMIKUU
Lisätiedot: Riitta Schroderus,
HUHTIKUU
23
LAATUA RAPORTOINTIIN EXCELILLÄ, Oulu (9–16) Koulutus on tarkoitettu kehityshaluisille raportoijille, jotka tekevät taloushallinnon, henkilöstöhallinnon, johdon tai tuotannon raportointia. Koulutuksen jälkeen tiedät, kuinka yrityksen raportointi rakennetaan tukemaan entistä paremmin liiketoiminnan vaatimuksia.
7
VIESTINNÄN SUUNNITTELU, VIESTINTÄPALVELUIDEN JA SISÄLTÖJEN OSTAMINEN, Oulu (9–16) Koulutuksessa perehdyt yritysviestinnän ydinkysymyksiin. Saat valmiuksia yrityksen viestintäsuunnitelman tekemiseen, ja osaat laatia toimeksiannon, jonka pohjalta viestintäyrittäjän on helppo tuottaa halutunlainen palvelu.
25
STRATEGINEN TALOUSJOHTAMINEN, Ylivieska (9–16) Päivän aikana käydään läpi tyypillisiä sisäisen laskennan sovellustilanteita, kuten hintajoustoa ja hinnoittelupäätöksiä, vaihto-omaisuuden kiertonopeuksien vaikutusta tulokseen sekä investointi- ja ulkoistamispäätöksiä. Lisäksi koulutuksessa käsitellään taloudellisten riskien hallintaa ja pohditaan taloudellisten tunnuslukujen tulkintaan liittyviä virheitä. Ota laskin mukaan!
11
VERKKOKOULUTUS: VISUAALISUUS EXCELISSÄ
puh. 050 338 9350, riitta.schroderus@chamber.fi Ilmoittautumiset: Jaana Aunola, puh. 050 408 0663, jaana.aunola@chamber.fi
29
VERKKOKOULUTUS: TYÖSÄHKÖPOSTI OIKEALLA TYYLILLÄ – Email Style and Structure
MAALISKUU
14
VERKKOKOULUTUS: SELKEÄT RAPORTIT EXCELIN PIVOTILLA
17
SOSIAALISESTA MEDIASTA TÄYSI HYÖTY YRITYSKÄYTÖSSÄ, Oulu (9–15) Koulutuksessa opit, millainen sisältö ja markkinointi sosiaalisessa mediassa toimii. Tutustumme yhteisöpalvelujen uusimpiin uudistuksiin ja erityisesti Suomessa nousukiidossa oleviin sosiaalisen median kanaviin kuten Instagramiin sekä Twitteriin. Saat vinkkejä tehokkaaseen sisällöntuotantoon eri kanaviin sopivalla tavalla. Lisäksi käymme läpi, miten sosiaalinen media auttaa verkostoitumisessa ja miten asiantuntijakanavana tunnettua LinkedIniä voi hyödyntää entistäkin tehokkaammin.
21
32 KAUPPAKAMARI
VERKKOKOULUTUS: TALOUSHALLINNON PRESENTAATIOT – Presenting a Financial Picture
12 13
JOHTAJAKLUBI, Oulu AJANKOHTAISTA REMBURSSEISTA, Oulu (9–12) Tiedätkö, mistä asioista remburssimaailmassa puhutaan tänään? Mitä ovat muuttuneet käytännöt? Entä tiedätkö, millaista uudenlaista ajattelua uusitut ISBP-ohjeet ovat tuoneet remburssimaailmaan? Tule kuulemaan asiantuntijan neuvot ja päivittämään osaamistasi!
13 – 14
HHJ-PUHEENJOHTAJAKURSSI, Oulu Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakurssilla käsitellään hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajan tulisi toimia vastaavasti kuten valmentaja, orkesterinjohtaja tai luotsi. Hänellä tulee olla kyky kehittää hallitusosaamista, niin omaansa kuin hallituksen jäsenten. Toimiva hallitus toimii osakeyhtiön voimavarana ja suunnan näyttäjänä.
14
VUOSILOMALAKI, Oulu (9–16) Asiantuntijana suosittu kouluttaja Kirsi Parnila! Varaa paikkasi pian!
19
EXCEL TEHOKÄYTTÖÖN, Oulu (9–16) Päivän aikana kerrataan lyhyesti Excelin perusteita ja uppoudutaan yhä syvemmälle ohjelman tehokäyttöön. Koulutus sopii käyttäjille, jotka jo osaavat Excelin perusasiat, kuten taulukoiden käsittelyn ja kaavalaskennan.
20 – 21
KIRJANPIDON AJOKORTTI®, Oulu (9–16) Kirjanpidon ajokortti® antaa erinomaiset valmiudet peruskirjanpidosta sekä riittävät tiedot informaation hyödyntämiseen liiketoiminnassa. Käytännönläheisten koulutuspäivien aikana harjoitustehtävinä laaditaan osakeyhtiön kuukauden kirjanpito ja tehdään oikean sekä riittävän raportoinnin aikaansaamiseksi tarvittavat jaksotukset.
UUTUUS!
www.oulunkauppakamari.fi
ŷƻÝǢħrĵr rĵʲǣǣ Ǣ ǻ ə NJōȕȕǻǻ ŷǢ ōÝǢrrǢÝʵ
ħɴĶŎ ǣsŘǼ Ġ Ř ŎŎ ǼǼÞǼȖǼĨÞŘǼŸ ˠˡʳˣʳˡ˟ˠ˥˛ˠˢʳˣʳˡ˟ˠ˧ ˒ ħɴĶŎ ǣsŘǼ Ġ Ř ŎŎ ǼǼÞǼȖǼĨÞŘŘŸŘ ǣȖŸNjÞǼǼ ŎÞŘsŘ ŘǼ Ƽ Ǽsɚɴɴ_sŘ ǼŸÞŎÞ ĨɴĶŎ ɴNjÞǼɴĨǣsŘ ɚ ǣǼȖȖÌsŘĨÞĶƊŘ ǣsĨ Ƽ Ǽsɚɴɴ_sŘ Ĩ ÞĨĨÞÞŘ ĨɴĶŎ Ķ Ř ǣsŘŘȖǣ˚ Ġ ÌȖŸĶǼŸǼƊÞÌÞŘʳ
ĵ ŎƼƊƼȖŎƼƼȖĨȖNjǣǣÞ ˠˤʳˢʳˡ˟ˠ˥˛ˠ˦ʳ˥ʳˡ˟ˠ˥ ŷȖĶȖ ˒ ĵ ŎƼƊƼȖŎƼƼȖĨŸȖĶȖǼȖǣ ŸŘ ɚ ĶǼÞŸŘsȖɚŸǣǼŸŘ ǣsǼȖĨǣsŘ ˣˤˡˀˡ˟˟˨ ǣsĨ ɴŎƼ NjÞǣǼƊŘǣȖŸĠsĶȖĶ ÞŘ ˤˡ˦ˀˡ˟ˠˣ ŎȖĨ ÞǣǼ Ƽ ǼsɚƊÞǼɴŎÞǣĨŸȖĶȖǼȖǣǼ ʳ ˒ ħŸȖĶȖǼȖĨǣsŘ Ìɴɚ ĨǣɴǼɴǣǼÞ ǣȖŸNjÞǼǼ ŘȖǼ ÌsŘĨÞĶƊ ɚŸÞ ǼŸÞŎÞ ÞĶŎ ˚ Ġ Ŏ Ķ ŎƼƊƼȖŎƼƼȖĠ ǣsŘǼ ɚÞsŘ ɴNjÞǼɴǣǼsŘ ǣsŘŘȖǣ˚ Ġ ɚ ǣǼȖȖÌsŘĨÞĶƊŘ ʳ ĵÞǣ ǼÞsǼŸĠ ƻsĨĨ ə Þǣ ŘsŘʰ ˟ˣˠ ˣˣ˦ ˠˢˤˠʰ ƼsĨĨ ʳɚ Þǣ ŘsŘ˔ sĶʳʩ Ë ŘŘ ŷĶĶÞĶ ʰ ˟ˣˣ ˦ˡˡ ˣ˦˥˥ʰ Ì ŘŘ ʳŸĶĶÞĶ ˔ sĶʳʩ UUTENA TARJONTANA LOGISTIIKAN KOULUTUKSET AEL OULUSSA
ǻNjȖĨĨÞĨŸȖĶȖǼȖĨǣsǼ
ħŸȖĶȖǼȖĨǣsǣǣ ĨsǣĨÞǼɴŎŎs ǼNjȖĨĨÞǼɴƊǣĨsŘǼsĶɴɴŘ Ġ ÌsŘĨÞĶƊǼȖNjɚ ĶĶÞǣȖȖǼssŘʳ ŷƼÞǼ ĨȖĶĠsǼǼ Ŏ Ř ǼNjȖĨĨÞ ŸÞĨsÞŘ Ġ ǼȖNjɚ ĶĶÞǣsǣǼÞʰ NjɚÞŸÞŎ Ř ŸŎ ǼŸÞŎÞŘǼ ǣÞ ǼNjȖĨÞŘĨȖĶĠsǼǼ Ġ Ř ʰ ÌȖŸŎÞŸÞŎ Ř Ǽ ɚ Nj ŘĨ ǣÞǼǼsĶɴ˚ Ġ ǼȖŸǼsɚ ÌÞŘĨŸNjÞǣĨÞǼʳ ˒ ǻNjȖĨÞŘĨȖĶĠsǼǼ Ġ Ř ƼsNjȖǣĨȖNjǣǣÞ ˠˠʳ˛ˠˡʳˣʳˡ˟ˠ˥ ŷȖĶȖ ˒ ǻNjȖĨÞŘĨȖĶĠsǼǼ Ġ Ř ĨsNjǼ ȖǣĨȖNjǣǣÞ ʹN ƻʺ ˠˠʳˣʳˡ˟ˠ˥ ŷȖĶȖ
Ë ŘĨÞŘǼ ǼŸÞŎÞŘŘ Ř ƼsNjȖǣǼssǼ Ĩ Řǣ ÞŘɚ ĶÞǣsǣǣ ǼŸÞŎÞŘǼ ɴŎƼ NjÞǣǼƊǣǣ ˡʳ˛ˢʳˤʳˡ˟ˠ˥ ËsĶǣÞŘĨÞ Ġ ŷȖĶȖ ʹŸŘ˚ĶÞŘsʺ
ĵÞÞĨsŘŘs˚sǣÞŎÞsÌsŘ sNjÞĨŸÞǣ ŎŎ ǼǼÞǼȖǼĨÞŘǼŸ
ĵÞÞĨsŘŘs˚sǣÞŎÞsÌsŘ sNjÞĨŸÞǣ ŎŎ ǼǼÞǼȖǼĨÞŘŘŸŘ ǣȖŸNjÞǼǼ ŘssŘ Ÿǣ Ǽ ĨsÌÞǼǼ ŸŎ ǼɴƊɴÌǼsÞǣƊ ǣÞʰ ǼɴƊŎsŘsǼsĶŎÞ Ġ ǼɴƊɴŎƼ NjÞǣǼƊ ʳ ǻȖǼĨÞŘŘŸŘ ǣȖŸNjÞǼǼ ŎÞǣsŘ Ĩ ŘŘ ĶǼ ŸŘ Ǽ NjĨs ʰ sǼǼ ǣÞŘȖĶĶ ŸŘ Ŏ Ì_ŸĶĶÞǣȖȖǣ sǣÞŎÞsǣǼɴƊÌƊŘʳ ǻɴƊǣǣ ŸƼƼÞŎÞŘsŘ ŸŘ ǣȖȖNjsǣǣ NjŸŸĶÞǣǣ Ÿǣ ŎÞǣsŘ ĨsÌÞǼǼ ŎÞǣsǣǣ ʳ Ë ĨÞĠ ĶǼ Ÿ_ŸǼsǼ Ř ŘŸÞŘ ɚÞÞ_sŘ ɚȖŸ_sŘ ĨŸĨsŎȖǣǼ Ķ ĶǼ ʳ ħɴǣɴ ĶÞǣ ĶŸ¶ÞǣǼÞÞĨ Ř ĨŸȖĶȖǼȖĨǣÞǣǼ ŘǼǼÞ ħŸNjÌŸŘsŘʰ ĨŸȖĶȖǼȖǣ ǣÞ ŘǼȖŘǼÞĠ ˟ˣˢ ˧ˡ˥ ˥˥ˠ˟ʰ ŘǼǼÞʳĨŸNjÌŸŘsŘ˔ sĶʳʩ
HAARANSUONTIE 8, 90240 OULU ərĵĵ ōŷŗǻÝr ˠˡʰ ˨˟ˤˠ˟ ŷȕĵȕ
33 KAUPPAKAMARI
KIRJA
HUIPPUNAISET MENESTYSTARINOITA MAARETTA TUKIAISEN ja Jaana Villasen kirja Huippunaisia tarkastelee kysymystä naisjohtajuuden näkökulmasta ja kokoaa yhteen tekijät, jotka menestyneitten naisten urakehityksestä löytyvät. Kirjaa varten on haastateltu joukko suomalaisen yhteiskunnan menestyneimpiä naisia poliitikoista ja taiteilijoista yritysjohtajiin. Mukana ovat muun muassa Anne Berner, Minna Parikka, Ann Wahlroos-Jaakkola, Nasima Razmyar, Susanna Mälkki, Riikka Kämppi sekä joukko muita inspiroivia naisia.
KESKI-IKÄISISSÄ ASIANTUNTIJANAISISSA ON HUOMATTAVA MÄÄRÄ POTENTIAALIA.
Kirja johdattaa lukijan sankarin matkaan kiinnostavien elämäntarinoiden kautta ja tarjoaa runsaasti konkreettisia toimenpideehdotuksia naisten urakehityksen tukemiseen. Niiden avulla kuka tahansa voi edetä kohti unelmiensa uraa. Johtajuuden tulevaisuutta koskevaa tutkimustietoa hyödyntäen kirja tuo myös esiin havainnon, että keski-ikäisissä asiantuntijanaisissa on huomattava määrä potentiaalia, jonka merkitystä yrityselämässä ei tällä hetkellä täysimittaisesti tunnisteta. Yrityksille ja organisaatioille kirja tarjoaa näkökulmia tämän potentiaalin hyödyntämiseen kilpailuetuna. Koskettavat tarinat ja tuoreet havainnot tempaavat lukijan mukaansa.
•
34 KAUPPAKAMARI
Nyt johdetaan tiedolla Tietoa on tänä päivänä tarjolla enemmän kuin koskaan. Sitä tulee kirjaimellisesti joka ikisestä tuutista, ja sen määrä tuntuu aina vain kasvavan. Mutta osataanko jatkuvasti lisääntyvää tietomassaa kerätä ja muokata niin, että siitä on yritykselle tai yhteisölle hyötyä? Tai osataanko tietoa käyttää ollenkaan? Tiedosta kun ei ole tuon taivaallista hyötyä, jos sitä ei pystytä hyödyntämään organisaatiota koskevassa päätöksenteossa. Siinä taisi tulla jo selitetyksi, mitä tarkoittaa tiedolla johtamisen käsite. Tiedolla johtaminen on sitä, että yritys jalostaa keräämäänsä ja tallentamaansa tietomassaa selkokieliseen ja mahdollisimman avoimeen muotoon. Näin voidaan varmistaa, että kaikki näkökulmat ja vaihtoehtoiset toimintatavat tulevat otetuiksi päätöksenteossa huomioon. Samalla pystytään varautumaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Jos ympäröivä maailma pyörähtää uuteen asentoon, johdolla pitää olla selvät sävelet siitä, mihin suuntaan yrityksen omaa toimintaa aletaan ohjata. Tiedolla johtaminen on ennen muuta sitä, että johtaja jättää fiilistelyt ja intuitiot vähemmälle ja keskittyy tekemään faktapohjaisia päätöksiä. Kyse on nimenomaan johtamisesta. Parhaastakaan tiedosta ei ole mitään iloa, jos johtaja ei osaa ottaa sitä käyttöönsä. Tietoa voi kerätä ja pakata kuka tahansa, mutta tiedolla johtamisesta vastaa aina pomo. Tiedolla johtaminen koskettaa tavalla tai toisella kaikkia kauppakamarien jäseniä. Niin johtajat kuin yritysten henkilökuntakin ovat tämän haasteen edessä. Siksi se on syytä ottaa mukaan jokaisen kauppakamarin koulutusohjelmaan. Jotkut ovat heränneet jo: Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarissa mietitään, mihin ajankohtaan ensimmäinen tiedolla johtamisen koulutustilaisuus olisi mahdollista sijoittaa.
•
faktatN
JOTK A LU ETAA
tunteita JOT KA VÄ LIT TY VÄ T
kuvia
JOT KA MU ISTE TAA N
www.painopaatos.fi
Lekatie 4, Oulu
35 KAUPPAKAMARI
UUDET JÄSENET 3.8.2015–2.2.2016 KAJAANI ELEKTROVAL OY Ohjelmatoimistot ja manageripalvelut ELTEL NETWORKS POHJOINEN OY
TAITOLASKENTA OY Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelu UUNILA OY Vesirakentaminen
Sähkö- ja tietoliikenneverkkojen rakentaminen HS-VISUAL ART KY Mainostoimistot ja -palvelut KAINUUN METSÄKONE OY Puunkorjuu KAINUUN OPISTO OY Koulutus KAJAANIN-SEUDUN AJO-OPETUSKESKUS OY/DRIVING-CENTER
KOILLISMAA JEPETRON OY/HOTELLI ISO-SYÖTE Hotelli-ja muu majoitustoiminta KALEVI MALINEN OY Kahvila-ravintolat SAIJA OY/SAIJAN LOMAKARTANO Hotelli-ja muu majoitustoiminta
Kuljettajakoulutus KONEISTAMO ALM OY Metallien työstö KULJETUS MÖTTÖNEN OY Tieliikenteen tavarankuljetus METSÄURAKOINTI PIIRAINEN OY Puunkorjuu OY CROSSLAM KUHMO LTD Rakennuspuusepäntuotteiden valmistus PERHEKOTI KOLUMBUS OY Sosiaalihuollon avopalvelut PEURA-TRANS OY Tieliikenteen tavarankuljetus PLANRAY OY Sähkölaitteiden valmistus PROMETEC SOLUTIONS OY Kone- ja prosessisuunnittelu PUHTOPOJAT OY Kiinteistöjen siivous RAATE TRAVELS OY Majoitus SRR-YRITYSPALVELUT Liikkeenjohdon konsultointi SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖHUOLTO OY Kiinteistönhoito SUPERPARK OY Huvi- ja teemapuistojen toiminta TB-HUOLTO TURJANHOVI OY Huoltamotoiminta TILI-PAJALA OY Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelu
OULU AISPRO OY Sähkötekninen suunnittelu ARIEM OY Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen ASUNTOMARKKINAT KOLEHMAINEN OY Kiinteistöjen isännöinti AUREA KODIT OY Kiinteistönvälitys DESIGN VALKEA OY Liikkeenjohdon konsultointi DETECTION TECHNOLOGY OYJ Elektronisten komponenttien valmistus FIXUI OY Tietopalvelutoiminta GANE OY Sähkötekninen suunnittelu GREENLED OY Yleistukkukauppa HAKASER OY Teollisuuden koneiden ja laitteiden ym. asennus HAVATOR OY Rakennuskonevuokraus käyttäjineen IIN ENERGIA OY Sähkön jakelu IMAGO PRINTTI OY Mainostoimistot ja -palvelut INSINÖÖRITOIMISTO PONVIA OY Rakennetekninen palvelu ISKU INTERIOR OY Toimitilakalusteiden tukkukauppa
KALAJOKILAAKSO BEST GLASS OY Lasitus PAAKINAHON LIIKENNE OY Säännöllinen linja-autojen kaukoliikenne
ISÄNNÖINTIPALVELU OULUN SEMESTER OY Asuntojen vuokraus JOUSI GROUP OY Muu muualla luokittelemattomien tuotteiden valmistus JT-ASBESTI OY Muu erikoistunut rakennustoiminta
36 KAUPPAKAMARI
JV LAKIASIAT OY Asianajotoimistot KAILATEC OY Teollisuudessa käytettävien muiden koneiden tukkukauppa KEMIAN TUTKIMUSPALVELUT OY, CRS-RESEARCH LTD Muu luonnontieteellinen tutkimus ja kehittäminen KIIMINGIN MURSKE KY Rakennuspaikan valmistelutyöt KOKKOLAN HALPA-HALLI OY Itsepalvelutavaratalot LVI-PALVELU PITKÄLÄ OY Lämpö-, vesijohto- ja ilmastointiasennus MAARAKENNUS KIVIJASI OY Rakennuspaikan valmistelutyöt
SUOMEN SUOSITUIN. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä yli 40 % hoitaa työeläkevakuutuksensa Elossa. Liity hyvinvoivien asiakkaidemme joukkoon.
NASTARAKENNUS OY Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen NOVUM OY Vakuutusasiamiesten ja -välittäjien toiminta NUVENTUR OY Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus ONNINEN OY Lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteiden ja -tarvikkeiden tukkukauppa OULUN KUIVAUSTEKNIIKKA OY
Katso lisää:
www.elo.fi
Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen OULUN KUORIRAKENNE OY Muu erikoistunut rakennustoiminta OULUN VESIKATE JA RAKENNUS OY Kattorakenteiden asennus ja kattaminen PESURAITA OY Pesulapalvelut yrityksille POHJOLAN PINTAMESTARIT OY Rakennetekninen palvelu POHJOLAN ULTRASUOJA OY Lasitus PROPINTO DESIGN OY Teollinen muotoilu RAKENNUSLIIKE A VÄNTTILÄ OY Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen RAKENNUSYHTIÖ OBSERVO OY Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen RAMIRENT FINLAND OY Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus ja leasing RISTO REIPAS OY Muu kotitaloustavaroiden tukkukauppa RÄTINKI-YHTIÖT OY Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelu SIHTI OULU OY Työvoiman vuokraus SIPERIA SYSTEMS OY Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
37 KAUPPAKAMARI
UUDET JÄSENET SL ASFALTTI OY
LYHYESTI LUKUINA
Teiden ja moottoriteiden rakentaminen SPRING HOUSE OY Muut koulutusta antavat yksiköt STAFFPOINT OY Työvoiman vuokraus SUOMEN LOUNASTUOTE OY Kalan; äyriäisten ja nilviäisten jalostus ja säilöntä SUOMEN PAIKALLINEN MAINOSTOIMISTO -VERKOSTO OY
1/3
Mainostoimistot ja -palvelut
Finnveran mukaan yritysten omistusjärjestelyt kääntyivät vuoden 2015 aikana ensimmäistä kertaa kasvuun, ja Finnvera on mukana arviolta joka kolmannessa yrityskaupassa.
SWANLINE OY Tieliikenteen tavarankuljetus SÄHKÖ-HIRSSO OY Sähköasennus TAITOREITTI OY/HOTELLI LASARETTI Majoitus- ja ravitsemistoiminta TALVEA OY Tilintarkastuspalvelu TEOLLISUUDEN MONIPALVELU OY Elektronisten komponenttien valmistus TILITOIMISTO OULUN DEBET & KREDIT OY Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelu TOSIBOX OY
Vuoden 2015 aikana Finnvera rahoitti yrityksiä yhteensä 1 116 miljoonalla eurolla.
1 116 000 000
Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus TYRNÄVÄN KUNTA Julkinen hallinto VALTAVALO OY Sähkölaitteiden valmistus WIHELÄN KONEPAJA OY Moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus WIND CONTROLLER JV OY Sähkölaitteiden korjaus ja huolto VKK-TILIT TMI Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelu VMH KALIBRO OY
950
Vuonna 2015 yhteensä noin 950 yritystä sai rahoitusta omistusvaihdokseen.
Teollisuuden koneiden ja laitteiden ym. asennus
RAAHE JOUPET OY Rakennuspaikan valmistelutyöt KONDITORIA R. LUKKARILA Leipomotuotteiden valmistus LAPWALL OY Muu rakennuspuusepäntuotteiden valmistus RAAHEN TERÄSRAKENNE OY Rakennuspaikan valmistelutyöt TALOUSHALLINTO MERILEHTO OY Laskentatoimi, kirjanpito ja tilintarkastus; veroneuvonta VAISCOM OY Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus
38 KAUPPAKAMARI
Suurin osa, eli 88 prosenttia Finnveran tarjoamista vientitakuista koski pääomatavaraviennin perinteisiä toimialoja, kuten laivanrakennusteollisuutta, telekommunikaatiota ja metsäteollisuutta.
88%
Lue uusimmat kuulumiset Fennovoiman hankkeen etenemisestä osoitteesta www.fennonen.fi
39 KAUPPAKAMARI
OSAAJAT PÄRJÄÄVÄT AINA BusinessOulu toteuttaa yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa useita käytännönläheisiä liiketoimintaosaamiseen liittyviä koulutus- ja valmennusohjelmia. Aiheina ovat mm. myyntivalmiudet ja markkinointi, vienti, yritysrahoitus, taloushallinto, yritys- ja sopimusjuridiikka sekä tuote- ja palvelukehitys. Valmennusten kesto vaihtelee lyhyistä tietoiskuista aina muutaman päivän räätälöityihin ohjelmiin saakka. Maaliskuun 2016 koulutukset: 2.3. Työlainsäädäntö – avainhenkilöiden sitouttaminen ja kannustinjärjestelmät 3.3. Skaalautuva ja toistettava liiketoimintamalli 15.3. Kohdemarkkinana Norja 16.3. Liiketoimintasuunnitelma ja budjetointi / Nuoren yrityksen syventävä valmennuspäivä (vaihe B) 17.3. Omistajanvaihdokset 22.3. Sopimusoikeus – Kansainvälistymisen haasteet ja sopimukset kv-kaupassa 31.3. Toimivan tiimin rakentaminen; dynaaminen ja tuloksekas tiimin johtaminen
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan BusinessOulun valmennuksiin. www.businessoulu.com/tapahtumat