Issuu

toimituksen esittely

ÄÄNI´TIMES marraskuu 2014

Peruskoulun ja lukion yhteisnumero OYK90

O´Timesin toimitus Saara Collin, päätoimittaja Juho Haanpuu Annele Holla Annika Honkaranta Rosa Kaimio Miisa Martio Liisa Ovaska Urho Vyyryläinen Valtteri Väntänen Henri Miettinen, avustaja Ohjaava opettaja Satu Mäkinen

Äänen toimittajat

Äänen valokuvaajat

Kalle Salovaara 7B Katriina Kontuniemi 8B Marjuli Heliö 8B Katju Leino 8D Maisa Sipiläinen 9C Emilia Haikola 9C Sara Karjalainen 9C Juulia Piipponen 9C

Ilari Turtola 7B Iiris Ylinen 7B Maria Saarinen 9C Hanna Vyhtinen 8F

Äänen kuvittajat Mari Manninen 8F

Äänen ohjaava opettaja Virva Lehmusvaara

NÄIN LUOT OMAT WELLINGISMISI... Lisää sopiva sana kohtaan X. Jos sedällä on X, setä on täti. Jos setä on X, setä on täti. 2

VAARALLISIA OBSESSIOITA Ihmisillä on vaarallisia obsessioita. Lyijykynällä kirjoittaminen rasittaa rannetta, mutta tietokoneesta saa hiirikäden. Valtion asioita pitäisi muuttaa ja Jeesus lakkauttaa, mutta vastuusta erotaan. Päivitellään Ukrainaa ja Lähi-itää, mutta kielletään erilaisuus. KiVa-koulu auttaa ja kaikki on kavereita, mutta opettaja sulkeutuu sisäänpäin. Viinat haetaan aina Virosta, mutta Ruotsia vihataan periaatteesta. Olen hymypoika, kympin oppilas, arjen sankari, mutta juoppoa en auta katuojasta. Suomi on vaarallisten ihmisten maa, mutta he nimittävät itseään perinteeksi ja jokamiehen oikeudeksi. Päätoimittaja, Saara Collin

Ps. Tämä on viimeinen lehti, jossa olen ylipäätään mukana. Valmistun ja lähden kuuseen, maksimissaan Vantaalle. Olen ollut kaksi vuotta toimituksessa mukana, ja suurimman osan ajasta päätoimittaja. On ollut ilo ja kunnia toimia hommassa (jota kukaan muu ei ole halunnut). Olen saanut ihanaa palautetta, tutustunut mahtaviin tyyppeihin lehdessä ollessani ja mikä tärkeintä: toteuttanut itseäni. Haluan kiittää kollegoitani sekä erityisesti Satu Mäkistä, johon olen melkein platonisesti rakastunut. Ura O’Timesissa on ollut äärettömän antoisa ja palkitseva. Kiitos teidän! 3

Mikä ihme on Ääni´times? Onkohan kukaan koulussamme välttynyt siltä tiedolta, että koulu täyttää marraskuussa 90 vuotta? Juhlavuoden kunniaksi koulussamme onkin ollut varsin monipuolinen meno jo viime keväästä alkaen. Tämä lehtikin on tällä kertaa peruskoulun ja lukion yhteislehti. Lukion lehti O´Times ja peruskoulun lehti Ääni ovat yhdistäneet voimansa kertaluontoisesti ja lopputulos on tässä: Ääni´Times-lehdessä. Yhteislehden kantta koristaa Sakari Kannoston teos Oppitunti rohkeudesta. Lehtemme sisältää Kannoston haastattelun. Kannosto on koulumme entinen oppilas ja juhlavuodeksi koulumme tilasi häneltä kaksi taideteosta. Kannessa näkyvän teoksen lisäksi tämän syksyn aikana koulun vanhan puolen hissikuiluun ilmestyi teos Ogelin fågeli. Alla oleva teksti on saanut innoituksensa teoksesta Oppitunti rohkeudesta.

Illan koittaessa Seison joka päivä vastassa, kun lähdet oppitunniltasi syömään. Näen sinut joskus yksin, joskus ystäviesi kanssa. Kuuntelen puheitasi. Joku kertoo kamalasta määrästä kokeita, toinen saamastaan paidasta, kolmas siitä miten koulun ruoka on syötäväksi kelpaamatonta. Seison vain paikallani. Pidän käteni nostettuna hyökkäykseen, sellon uljaana ratsunani ja toinen jalka koholla, kuin valmiina lähtemään liikkeelle. Kun päivä kuluu, olen nähnyt lähes jokaisen koulun oppilaan. Hiljalleen käytävät alkavat hiljentyä. Valot sammuvat. Ei näy enää ihmisiä. Seison yhä paikallani jalustallani. Viritän selloni uuteen kappaleeseen ja aloitan soiton. Soitan kunnes näen auringon kohoavan taivaalle ja ihmisten kävelevän koulun pihalla. Silloin asetun taas samaan asentoon. Kohotan käteni ja suuntaan liikkumattoman katseeni eteenpäin. Jähmetyn paikalleni herätäkseni taas seuraavan illan koittaessa. Teksti Aurelia Ahokas 8D

KILJAVALTA KAJAHTAA Pääsemme kurkistamaan ykkösten ryhmäytymisleiriin sekä ryhmäytettävän untuvikon että kokeneen tutorin silmin. ENSIMMÄINEN PÄIVÄ Meitä oli aulassa 130 ykköstä. Olimme kaikki odottaneet tätä päivää kuin kuuta nousevaa ja nyt se oli viimein tullut. Pääsisimme Kiljavalle, yhden yön leirikouluun, jossa saisimme tutustua muihin. Mukaan oli pakattu paljon tavaraa, ja koulun aulassa oli ahdasta, meluisaa ja liian lämmintä. Odotimme aulassa kolmea bussia, jotka veisivät meidät, tutorit ja pari valvomaan mukaan lähtevää opettajaa perille. Kun bussit vihdoin saapuivat, kohtasimme karun totuuden: meidät oli julmasti jaoteltu busseihin aakkosjärjestyksen perusteella, joten tunnelma oli matkatessa varsin hiljainen, vaikka tutorit yrittivätkin huudattaa meitä megafonit apunaan. Noin 45 minuutin matkan jälkeen pääsimme perille leirikeskukseen. Heti alkajaisiksi veimme laukut asuinrakennuksiin ja meidät jaettiin huonekuntiin. Huoneet olivat riveissä ja niissä oli joko kaksi- tai kolmikerroksiset sängyt ja verho ovensuussa. Lopulta alkoi varsinainen leiriohjelma. Meidät jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä meni erillisille rasteille, joita kiersimme iltapäivän. Ohjelmassa oli mitä erikoisimpia leikkejä, kuten kumisaappaan heittokisa ja vaimonryöstö. Kaikista erikoisinta oli ehkä sukansyönti, peli jossa nostetaan kortteja ja aina kun saa kuninkaallisen, on alettava syömään suklaata hanskat kädessä, pipo päässä haarukalla ja veitsellä. Kun rastit oli kierretty, oli ruoka ja heti perään saunat. Lauloimme saunalauluja ja kävimme uimassa hyytävässä edessä, jonne osa meni vapaaehtoisesti, jotkut väkipakolla. Saunomisen jälkeen syötiin opettajien tekemää iltapalaa leirinuotiolla. Tarjolla oli omatekoisia hot dogeja ja keksejä. Ilta jatkui diskolla, joka järjestettiin ruokalassa. Tila oli pimennetty, musiikki pauhasi ja kaikki tanssivat niin lattialla, pöydillä kuin parvellakin. Lopulta kaikki olivat yltä päältä hiessä ja rakennuksen ikkunat olivat huurussa. kaikki suuntasivat ulos viilentymään hetkeksi ennen ohjelman jatkumista. Kun tunnelma oli rauhoittunut, oli vuorossa lisää tutorien järjestämiä leikkejä, ja pääsimme tekemään entistäkin läheisempää tuttavuutta toisiimme ja osa joutui suorittamaan erilaisia tehtäviä. Lopulta meidät käskettiin omaan rakennukseemme tekemään iltatoimia. Koska opettajat olivat päättäneet, ettei tänä vuonna tapahdu retkellä yhtäkään yöjuoksua, emme saaneet valvoa kuin yhteen. Jokaisen huoneen ovella oli myös tutor vartioimassa, ettei kukaan ykkösistä vain lähtenyt toteuttamaan ideaansa lähteä omille teilleen.

TOINE N PÄIVÄ 5

Aamu valkeni Kiljavan leirikeskuksessa aurinkoisena ja syksyiseen ajankohtaan nähden lämpimänä. Mieli ei kuitenkaan ollut kovin korkealla alakämpän parvella, kun tutoreiden herätyskellot pärähtivät soimaan puoli kahdeksan ja saivatkin soida jonkin aikaa, kunnes jollakin oli tarpeeksi voimia nousta niitä sammuttamaan. Herääminen ei ollut (yllätys, yllätys) helppoa, mutta muutama urhea tutor kömpi ylös makuupusseistaan herättämään rakkaita pikku ykkösiä makoisilta yöunilta. Väsymys painoi sen verran, että jouduimme (äsken mainitut muutamat urheat tutorit) hylkäämään suunnittelemamme herätyksen ja tyydyimme megafonin sireeniin. Toimi yllättävän hyvin! Sitten aamupala odottikin jo alhaalla ruokalassa, ja kaikki muutkin tutorit olivat saaneet itsensä ylös ja kahville. Aamupala herättikin tarpeeksi, sillä seuraavaksi oli aika saada kaikki uniset ykkösetkin hereille aamujumpalla.

Kaikki kuvittelivatkin varmaan pääsevänsä pälkähästä jumppaamalla mahdollisimman hyvin, mutta toisin kävi. Oli vuorossa vessojensiivouskilpailut. Taisto kävi kovana, kellään ei tuntunut olevan kovin suuri hinku päästä hinkkaamaan vessoja puhtaaksi.

Lopulta kaksi vähiten pisteitä itselleen kasannutta luokkaa yritti vielä epätoivoisesti anoa armahdusta arvovaltaiselta tutor-raadilta. D-luokka joutui kärsimään karvaan tappion ja sai vessojen siivouksen tehtävälistalleen. Kilpailuista nääntyneinä siirryttiinkin lounastamaan ja ykköset pääsivät siitä suoraan aloittamaan siivouksen. Suurin osa tutoreista kapusi tällä välin takaisin parvelle ottamaan pienet (mutta ansaitut) päiväunet.

Siivoukset tulivat loppujen lopuksi valmiiksi, tuli aika pakata ja suunnata ulos odottamaan busseja. Viimeisen yhteisen aragazongan jälkeen otettiin vielä yhteiskuva, ja pelastettiin yksi epäonninen ampiaisen piston jäljiltä. Bussit saapuivat ja oli aika heittää hyvästit Kiljavalle ja suunnata takaisin kohti rakasta opinahjoamme. Teksti ja kuvat Rosa Kaimio (ens. päivä) Teksti Annika Honkaranta (toinen päivä) Kuvat Henri Miettinen (toinen päivä)

ME AKTIIVINUORET Viime keväästä lähtien moni oppilas on perjantai-iltapäivisin sanonut viikonlopun viettoon rientäville kavereilleen: "Eikun mulla on vielä musikaalitreenit!” Yli 50 aktiivista, innokasta ja kiireistä opiskelijaa ovat muutaman määrätietoisen opettajan johdolla ottaneet vastaan yhden vuoden mieleenpainuvimmista haasteista - OYK:n historian toisen musikaalin, Oltiinks mekin sellasia, tekemisen. Mikäli joku onneton tynnyrissäeläjä ei tiedä, armas opinahjomme on juuri täyttämässä 90 vuotta. Tämän vuoksi musikaalin teemaksi valikoituikin nuoruus yhdeksän eri vuosikymmenen aikana. Kevät kului muun muassa käsikirjoitusta väsätessä, ja kun syksyllä varsinainen roolitus alkoi, näyttelijöiden lisäksi puvustus, lavastus, maskeeraus, tekniikka, laulajat, bändi sekä kaikki muu tärkeä otti paikkansa projektissa. Mukaan onkin saatu niin koulun ulkopuolisia osaajia (kuten säveltäjä Juha Kujanpää ja musiikkimies Jusa Mikkonen) kuin yksi peruskoululainenkin. Nyt alle kuukausi ennen esityksiä (tämän tekstin kirjoitushetki) nuo aktiiviset, kiireiset ja innokkaat opiskelijat viettävät koululla yhä enemmän aikaa (vaikka vaksille ja reksille jäädään silti kakkoseksi). Harjoitukset täyttävät mukavasti kalenterin tyhjät aukot, ja mikä ihaninta, jopa viikonloppuina saa palata juoksentelemaan pitkin koulun tyhjiä käytäviä musikaalitreenien nimissä. Joidenkin mielestä tämä voisi olla "ihan perseestä". Mutta kun tarkemmin ajattelee, mikä olisikaan hauskempaa kuin jättää läksyt hieman myöhemmäksi ja viettää aikaa kymmenien kavereiden kanssa kyllästymiseen asti. Kaiken vaivannäön jälkeen voin todeta tylsän kliseisesti: lopussa kiitos seisoo. Musikaaliprojektin lopputuote Oltiinks mekin sellasia alkaa hitaasti mutta varmasti hahmottua. Kun mukana olevilta kymmeniltä ihmisiltä löytyy tarvittavaa intohimoa, olipa sen kohteena sitten esiintyminen, meikkaaminen tai tekniikka, lopputuloksesta ei voi tulla muuta kuin odottamisen arvoinen. Hyvää mieltä ja hyvää viihdettä - sitä se osaaminen ja yhteistyö teettää.

Teksti Annele Holla

Tiesitkö, että...

Kuvat Miisa Martio

Minna Tervamäkikin on käynyt kouluamme. Tervamäki on vuonna 1968 syntynyt balettitanssija. Hän on opiskellut balettia muun muassa Ranskassa ja Italiassa. Tervamäki on tehnyt pitkän uran Suomen Kansallisbaletissa Joutsenlammen pääosassa sekä esiintynyt festivaaleilla, gaaloissa ja kiertueilla ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

TAIDETTA ARKIPÄIVÄÄN Koulumme tilasi juhlavuoden kunniaksi entiseltä oppilaaltaan Sakari Kannostolta teokset Oppitunti rohkeudesta sekä Oksansa etsijät (Ogelin fogelit). Kannosto muisteli omaa koulutaivaltaan Oulunkylän yhteiskoulussa ja sen pohjalta hän lähti suunnittelemaan teoksiaan.

Periaatteena Kannostolla on käyttää töissään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja, niin myös kouluumme syntyneessä teoksessa Oppitunti rohkeudesta. Miettiessään sen tulevaa ympäristöä Kannosto sai nopeasti ajatuksen siitä, että koulun ja jokaisen kouluaineen eri aikojen tyypilliset piirteet tulisi näkyä ja siksi materiaaleina onkin kaikkea mahdollista vanhasta kartasta Playstation-ohjaimeen. Kannoston oma yläastemuisto musiikkiluokan matineoista toi teokseen esimerkiksi sellon, kun taas patsaan miekkailu jousella tulee entisen historian opettajan tavasta sohia samaan tapaan karttakepillä innostuessaan sotahistoriasta. (Oletko muuten jo huomannut, mikä viesti teokseen on piilotettu?) Toinen, hissikuiluun rakennettu, teos sai nimensä Oulunkylän metsissä laulavista Satakielistä. Monta kerrosta korkea teos kuvaa eri elämän ja tiedon tasoja, niin peruskoulua, lukiota ja ammattikoulua sekä lopulta 11

opiskelujen jälkeen työpaikkaa, joka toivon mukaan olisi se oma, unelmien ammatti. Kun Sakari Kannosto oli päättämässä peruskoulua 80luvun loppupuolella, hän jo tiesi haluavansa taiteilijaksi. Vaikkei hänen ajatustaan taiteilijan ammatista suoraan vastustettu, kehottivat vanhemmat silti häntä harkitsemaan muitakin aloja. Kannoston oma taiteilijaisä oli nimittäin luonnollisesti näyttänyt niin hyvät kuin huonotkin puolet taiteilijan urasta, kuten myös sen tuomasta taloudellisesta epävarmuudesta. Itsekin Kannosto tietää, etteivät unelmat aina toteudu helposti vaan niiden eteen on tehtävä töitä. Kun peruskoulun jälkeen paikka kuvataidelukioon ei heti avautunutkaan, kävi hän kymppiluokan, korotti numeroitaan ja pääsikin seuraavana vuonna sisään. Ammattiin valmistumisen jälkeen, kun töitä ei löytynyt, opiskeli Kannosto opettajan ammatin, ja nykyään hän toimii Art Omniassa lehtorina metalliartesaanialalla ja tekee tilauksesta teoksia, niin kuin nyt meidänkin koulullemme.

Molemmissa teoksissaan, niin Oppitunti rohkeudesta kuin Oksansa etsijät (Ogelin fogelit), Kannosto halusi painottaa nuoruuden vapautta unelmoida ja sitä, ettei mikään ole mahdotonta. Oppilaiden ei pitäisi kokea, että heidän täytyisi olla tietynlaisia tai täyttää jokin tietty rooli vaan jokaisella pitäisi olla vapaus tavoitella tähtiä ja löytää se oma, unelmien ammatti. Teksti ja kuvat Liisa Ovaska

Tiesitkö, että… Kirsi Piha oli Oulunkylän yhteiskoulun opiskelija vuosina 1980-1986. Kirsi Piha (s. 14. lokakuuta 1967) on suomalainen poliitikko ja viestintäalan ammattilainen. Hän on toiminut niin Helsingin kaupunginvaltuustossa, kokoomuksen kansanedustajana kuin Euroopan parlamentinkin jäsenenä. Vuoden 2003 jälkeen hän vetäytyi politiikasta taka-alalle ja toimii nykyään viestintäkonsulttina omassa firmassaan Ellun kanat. CV:ssä hänellä on saavutuksissaan muun muassa toiminen Alexander Stubbin kampanjapäällikkönä vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa sekä televisio-ohjelman Vaarallinen risteys toimittaminen ja useiden kirjojen teko. Aktiivisena twiittaajana häntä voi seurata myös nimimerkillä @pihakirsi.

KIRJAILIJAKSI JA PALOMIEHEKSI? Lähde nuoruuteen -kirjoituskilpailun peruskoulun sarjan voittaja Senja Korhonen Haastattelimme viime vuoden kirjoituskilpailun peruskoulun sarjan voittajaa Senja Korhosta. Senja oli viime vuonna 9H-luokalla. Hänen voittajatekstinsä on nimeltään Tiikeritaivas ja sen voi lukea koulumme 90vuotisjuhlavuoden juhlakirjasta Ogeli – lähde nuoruuteen, Kirjoituksia nuorilta ja valokuvia ikinuorista.

Miltä kirjoituskilpailun voitto tuntui? Juhlistitko sitä mitenkään? Kun kuulin voitosta, en uskonut korviani. Itse asiassa minulla oli aika häveliäs olo, sillä koin, etten ansainnut voittoa. Ajattelin, että olisin pystynyt parempaan, ja olin hämmästynyt oman tyydyttävän tulokseni osoittautuessa muiden silmissä loistosuoritukseksi. Kirjoitatko usein vapaa-aikanasi? Jos kirjoitat, minkä tyylisiä tekstejä? Kirjoitan joka päivä. Jos teen hyvän havainnon tai kuulen nokkelan sutkautuksen, kirjoitan sen muistiin. Töissäni suosin kaunokirjallista proosaa. Mikä on unelma-ammattisi? Entä liittyykö kirjoittaminen tulevaisuuden näkymääsi? Unelma-ammattini – ylläri ylläri – on kirjailija. Mutta ennen ”suurta läpimurtoani” ajattelin valmistua palomieheksi. Siinä työssä ei tarvitse muuta kuin olla hyväkuntoinen ja paikalla. Isäni sanoin: ”Palomies vain ON.” Onko sinulla läheinen suhde kirjoihin? Rakastan kirjoja, mutta en lue paljon, koska hyviä kirjoja on vaikea löytää... Hyvä on, olen vain laiska.

Viktoria Astraylla kesti 15 vuotta tajuta totuus elämästä: se oli merkityksetön. Elämän ainoa tarkoitus oli toistaa samaa valhetta päivästä toiseen ja saada mahdollisimman moni uskomaan siihen. Tietenkin tämä tapahtui alitajuisesti, ja Vicky sai kun saikin silytettyä uskonsa autuaan tietämättömään enemmistöön. Mutta hän tiesi, että oli olemassa myös niitä, jotka olivat tajunneet asioiden todellisen laidan ja osasivat käyttää tietoaan hyväkseen, he olivat samanlaisia kuin hän ja he olivat vaarallisia. (näyte voittajanovellista) Teksti Marjuli Heliö ja Katriina Kontuniemi 8B Kuva Senja Korhosen kotialbumista

MUSIIKKIA KAIKEN PÄIVÄÄ - Juha Sipun haastattelu Kuinka kauan olet opettanut tässä koulussa? 34 vuotta. Oletko itse ollut täällä oppilaana? En ole. Miten koulu on muuttunut aikojen saatossa? En mä oikein osaa sanoa. Tullut uusia rakennuksia ja kerroksia lisää. Ja onhan tullut kaikkia erilaisia käytäntöjä. Kuinka kauan tässä koulussa on ollut musiikkiluokka? Musiikkiluokka nimellisesti vuodesta 1982, mutta sitäkin ennen jo 70luvulta alkaen olemme ottaneet musiikillisesti lahjakkaita oppilaita kouluun. Kuinka kauan olet ollut musiikkiluokan toiminnassa mukana? Silloin kun nimitys tuli, eli nyt sellaiset 32 vuotta. Mistä asti musiikkiluokka on käynyt konserttimatkoilla? Ihan alusta alkaen, eli ensimmäinen matka tehtiin vuonna 1982 Miksi valitsit juuri tämän koulun? Miksi et ole esimerkiksi vaihtanut koulua? Ogeli on Suomen paras! En mä halua vaihtaa huonompaan kouluun, kun on mahdollisuus olla parhaassa! Mitä terveisiä lähetät lehden lukijoille? Hyvä, että olette valinneet OYK:n kouluksenne. Joku tietenkin pakosta, joku vapaaehtoisesti. Mutta hyvän valinnan olette tehneet. Mä olen siitä hyvin mielissäni, että olette täällä. Teksti Juulia Piipponen 8C Kuva Aleksi Kinnunen

Tiesitkö, että... Jazzpianisti Iiro Rantala on myös ex-ogelilainen. Iiro Rantala on suomalainen jazz-musiikkiin erikoistunut pianisti ja säveltäjä. Rantala syntyi 19.1.1970 Helsingissä ja perusti 1988 suositun jazzyhtyeen Trio Töykeät. Rantala opiskeli 1990-luvun alussa jazzmusiikkia ja klassista pianoa New Yorkissa. Rantalan perustama Trio Töykeät on julkaissut tähän mennessä seitsemän albumia. Lähes jokaisen myynti on ollut yli 10 000 kappaletta. Rantalan ensimmäinen soolopianolevy Lost Heroes on melko tuore: albumi ilmestyi 2010. Levy sai vuoden parhaan levyn Echo -palkinnon ja vuotta myöhemmin Rantala itse palkittiin Echo -palkinnolla (vuoden paras kansainvälinen jazzpianisti). Toinen sooloalbumi My History of Jazz ilmestyi 2012. Rantala on ollut uransa aikana mukana lukuisissa eri kokoonpanoissa sekä säveltäjänä musikaaleissa. Hän on myös kokeillut siipiään televisioalalla. Rantalalle luovutettiin Pro Finlandia -mitali 14 2013.

PAREMPI KUIN KOSKAAN – KIITOS! Haloo Helsinki! – Kiitos ei ole kirosana (2014) Kiitos ei ole kirosana on helsinkiläisen pop/rock-yhtye Haloo Helsingin viides studioalbumi, joka julkaistiin kolmas lokakuuta 2014. Albumi jatkaa edeltäjänsä tapaan yhdistellen rockia ja poppia niin kauniissa balladeissa kuin myös riehakkaammissa kappaleissaan. Tällä kertaa levyn soundeihin vaikuttaa yhä enemmän syntetisaattorit sekä tietokoneella tehdyt rumpusoundit, jotka toimivat erittäin hyvin luoden bändille yhä uniikimpaa tyyliä. Albumin tuotti edeltäjänsä tapaan Gabi Hakanen ja Rauli Eskolin. Sävellyksistä vastaa pääosin yhtyeen kitaristit Jere Marttila ja Leo Hakanen. Sanoitukset ovat laulaja Ellin omalaatuista käsialaa. Kiitos ei ole kirosana sisältää yhä enemmän Haloo Helsingille tyypillisiä voimaballadeja, vaikka on levyllä myös menevämpiä kappaleita kuten mukaansatempaava discobiisi ”Pulp Fiction” ja levyn ensimmäinen single ”Beibi”. Kappaleiden sävellykset ja sovitukset ovat todella onnistuneita, eikä kuuntelun jälkeen jää yhtään ihmettelemään, miksi Haloo Helsinki! on Suomen suosituimpia yhtyeitä. Tällä albumilla mennään selvästi vielä erottuvampaan tyyliin. Osa kappaleista on todella mahtipontisia ja kunnianhimoisia. Melko pitkälle on tultu Haloo Helsingin vuonna 2008 julkaistusta esikoisalbumista. Ellin sanoitukset osuvat todella nappiin tällä levyllä. Ne ovat kauniita, mielenkiintoisia ja henkilökohtaisia. Kiitos ei ole kirosana sisältää muun muassa yhteiskuntaan kantaaottavia kappaleita kuten ”Teräslinnut”, ”Vihaan kyllästynyt” sekä levyn nimikkobiisi ”Kiitos ei ole kirosana”. Kauneimmat kappaleet ovat kuitenkin mielestäni ”Köpis 2012”, joka kertoo aika selkeästi erosta ja eron jälkeisistä tunteista, sekä kaunis balladi ”Kevyempi kantaa”, joka kertoo masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Ellin sanoitukset ovat todella tunnepitoisia ja tuntuvat hyvin todellisilta. Ne eivät ole mitenkään kryptisiä tai vaikeasti ymmärrettäviä, vaan ne välittävät viestin vaivattomasti ja vaatimatta sen suurempaa pohdintaa. Elli käyttää kieltä myös hauskasti, luoden mielenkiintoisia koukkuja, joihin huomio kiinnittyy helposti ja jotka jäävät päähän jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kiitos ei ole kirosana on erinomainen kokonaisuus, joka yllätti minut erittäin positiivisesti. Ei oikeastaan ole henkilöä, jolle en tätä levyä suosittelisi, sillä uskon, että jokainen löytää siltä jotain, mistä pitää. Haloo Helsingin viime kesän festarikeikat olivat niin voimakas kokemus, että odotan jo pääseväni kuulemaan uuden levyn kappaleita livenä - liput on nimittäin jo ostettu! Teksti Valtteri Väntänen

Kuva Sony Music Finland

F*ck yeah, let’s rock! 6.9.2014. Tavastia. Helsinki. Takahuoneessa on varmasti jännittynyt tunnelma, vaikkakin Philadelphia Dynamiten jätkät eivät ole ensimmäistä kertaa lämppäämässä legendaarisella rock-klubilla. Lavan eteen on jo kerääntynyt reilusti porukkaa, joka haluaa kunnon rockia. Ja sitä se tulee saamaan, kun lavalle astelee nuorten miesten jo vuodesta 2009 pystyssä ollut bändi Philadelphia Dynamite. Aplodit ovat paikallaan tähän kohtaan. Vasta 17-vuotiaat pojat uhkuvat oikeaa asennetta eikä epävarmuutta näy. Asenne näkyy musiikissakin. Kitaraa soittaa Olli Rova, rumpuja Mikko Merimaa, bassoa Teemu Tamminen ja vokaalit sekä toisen kitaran hoitaa Valtteri Väntänen. Yhdessä he onnistuvat luomaan tarttuvia rock-biisejä, joiden tahtiin jaksaisi heilua pidempäänkin. Englanninkielisestä musiikista löytyy iloa ja energiaa kuten myös uusia tuulahduksia, jota Suomen rock-maailma kaipaisi. Toivon mukaan pojat pääsevät pitkälle ja aina vaan suuremmille lavoille. Te olette hyviä, puurtakaa eteenpäin musiikkinne parissa niin The 69 Eyes lämppää teitä! Teksti ja kuvat Saara Collin

Ps. Katsastakaa bändin Facebook-sivu ja musiikkia löytyy YouTubesta ja Soundcloudista!

Tiesitkö, että... koulumme ehkäpä kirkkain valo on muuan Ville Valo. HIM-yhtyeen keulakuvana ja solistina maailmanmaineeseen noussut 37-vuotias Valo on yksi koulumme ansioituneista kävijöistä. Valo asui nuoruutensa Helsingin Oulunkylässä ja kävi kouluamme vuosina ?? - ??. Sittemmin Valo on saavuttanut valtavasti suosiota maailmalla, mukaan lukien useita henkilökohtaisia kunnianosoituksia arvostetuilta lehdihtä. Vuonna 2006 Valo rikkoi HIM-yhtyeensä kanssa ensimmäisenä suomalaisena 500 000 myydyn levyn kultarajan Yhdysvalloissa. Ja ei saa unohtaa, että hänet on tämän lisäksi äänestetty myös rockmusiikin seksikkäimmäksi keulakuvaksi. Saavutus sekin.

Tiesitkö myös, että... Valtteri Väntänen ja Teemu Tamminen ovat edelleen koulussamme.

100 AAMUA Kuvat Saara Collin

LOPETTAKAA TESTAAMINEN! Me ja melkein kaikki muut ysiluokan tytöt olemme todella kyllästyneitä liikuntatunneilla testaamiseen. Ala-asteen liikuntatuntien rentous ja huolettomuus on kadonnut, ja nyt pitää koko ajan yrittää tehdä hyvä tulos ja saada hyviä numeroita. Se, että liikuntatunneilla testataan omia taitoja, alentaa varsinkin vähemmän liikuntaa harrastavien itsetuntoa. Olemme myös huomanneet monien vertailevan itseään muihin. Jos tunnin ohjelmaan ei kuulu uinti-, voimistelu- tai luistelutesti, niin kyseessä on varmasti se kaikista pahin Cooperin testi. Se, että kestävyysjuoksulla mitataan urheilullisuutta, on mielestämme järjetöntä! Opettajat suosivat niitä, joilla on hyvä kunto ja jotka saavat hyviä numeroita testeistä. Eikö liikuntatuntien tarkoitus olisi pelailla, kokeilla uusia lajeja ja pitää hauskaa liikunnan parissa? Nim. Kyllästyneet testikanit

Kuvat Hanna Vyhtinen 8F (yllä) ja Mari Manninen 8F (vas.)

LUMA-LUOKKA EI OLE VAIN HIKEILLE! Aina joskus tapaa sellaisia ihmisiä, jotka luulevat luonnontiede- ja matematiikkapainotteisella luokalla olevan pelkkiä nörttejä ja hikkejä. Sitten on aina vaikeaa vakuutella niille, että siellä tehdään muutakin kuin vaan luetaan kokeisiin ja ollaan ihan että ”arvosanat sitä, arvosanat tätä…”, vaan että siellä kaikki eivät ole pelkkien hyvien arvosanojen kimpussa. Jotkut ovat myös luulleet, että LuMa-luokka on jakautunut pelkkiin tyttöihin ja poikiin, jotka eivät ole yhtään toistensa kanssa tekemisissä eivätkä välitä pätkän vertaa, mitä toisella sukupuolella on mistään asiasta sanottavaa. Tosiasia kuitenkin on se, että vaikkei se muille olekaan ihan päivänselvää, niin LuMaluokalla on yleensä parempi luokkahenki kuin tavallisilla luokilla. Osatekijänä siihen saattaa kylläkin vaikuttaa se, että kaikki luokalla olijat ovat kiinnostuneet ainakin parista samasta asiasta, luonnontieteistä ja matikasta, eikä heitä ole valittu luokalle summanmutikassa. Mitä LuMa-luokalla siis ylipäätään tehdään? LuMa-luokalla on enemmän, no, luonnontieteitä ja matikkaa. Huono puoli siinä sinänsä on, että valinnaisia on vähemmän. Luvassa myös on kemian työkurssia, bilsan ympäristökurssia ja lajintunnistusta. Näillä ylimääräisillä kursseilla käsitellään syvemmin esimerkiksi ilmastonmuutosta ja sitä, miten siihen voi vaikuttaa. Aiheita käsitellään hieman eri tavalla, kuten aiheeseen liittyvää elokuvaa katsoen tai kaatopaikalla käyden. Yhdeksäsluokkalaisilla on kanssa tapana lähteä leirikouluun maailmalle, jos siihen on kerätty alemmilla luokilla tarpeeksi rahaa. Jos kukkaronnyöri on hieman liian tiukalla ulkomaille lähtemiseen, niin tietenkin voihan sitä jäädä tänne ihanaan Suomen luontoon ja seikkailla esimerkiksi Ahvenanmaalla. Kaikki LuMa-luokkalaiset eivät rupea töihin mihinkään luonnonsuojeluhommiin. Jotkut saattavat ryhtyä poliitikoiksi, jotkut kirjailijoiksi. Kuitenkin jossain vaiheessa LuMa-luokkalainen rupeaa oikeasti arvostamaan ja vaalimaan kolmea vuotta, jotka on viettänyt tällaisella luokalla. Esimerkiksi kun tulevat lapset kysyvät avuksi kasvion keruussa, tai kun kalassa voit hämmästyttää sen polvenkorkuisen tenavan erottaessasi ahvenen särjestä. LuMa-luokka ei kyllä ole semmoinen paikka, johon massatuotebiologistin tai -kemistin alut heitetään kypsymään oikeanlaisessa ympäristössä. Siellä on monenlaisia eri persoonia, jotka ovat tulleet eri syistä just tällaiselle luokalle. On niitä, jotka haluavat paremmat suositukset, jotta he saavat sitten paikan hyvästä lukiosta. On niitä, jotka kuulivat, että siellä on rauhallista ja hyvä ryhmähenki ja halusivat sitten sellaiselle luokalle. On niitä, jotka haluaa muuttaa teoillaan maailmaa esimerkiksi kehittää lääkkeitä. Ja siinä oli vasta muutama esimerkki. Kaikki kuitenkin taustasta huolimatta tulevat hyvin keskenään toimeen, ja vaikka joskus riitaa syntyisikin, niin kyllä siitä selvitään ja lopussa tätä voi katsoa yhtenä niistä kokemuksista, jotka olet saavuttanut. Toivon, että tämä juttu toi vanhoille LuMa-luokkalaisille hyviä muistoja mieleen ja että tämä korjasi edes yhden ihmisen mielipidettä painotusluokasta. Toivon lopuksi kaikille, niin uusille kuin vanhoillekin koulun oppilaille, painotusluokalla tai ei, iloista syksyä ja talven odottelua.

Teksti Katju Leino 8D

VALOILMIÖITÄ Juhlavuoden vuoksi lukiossa on ollut tarjolla sellaisia kursseja, joita normaalisti ei pääse suorittamaan. Yksi näistä kursseista on Valoilmiö-kurssi. Kurssia ovat vetäneet Arja Holma, Hannu Huhtala ja Aleksi Kinnunen. Opiskelijoiden suunnittelemat valoteokset ovat nähtävillä ympäri koulua sekä sisä- että ulkotiloissa.

Kurssilla on saatu kuulla myös todellisen valoammattilaisen Valo Virtasen ajatuksia. Valo Virtanen luennoi kurssilla ja esitteli omia valototeutuksiaan vuosien varrelta. Hän oli 1970luvulla koulussamme oppilaana ja vielä 1990luvun alussa mukana tekemässä valoja lukion teatteriryhmälle.

Kuvat Arja Holma 21

TÄNÄ SYKSYNÄ VIELÄ SAATAVANA:

OGELI – LÄHDE NUORUUTEEN

KIRJOITUKSIA NUORUUDESTA JA VALOKUVIA IKINUORISTA