O´times 6

O’times nro 6 • 2011

Koulun oma lehti • Netissä • Lukusalissa

nro 6 • 2011

Pääkirjoitus 03 Toimituksen esittely 04

O´SCHOOL Seuraatko kuninkaallisia häitä, Keijo Käkelä? 06 A´Paris! 08 Kutsumaton vieras, pinnaaja ja päälle puhujia vaalipaneelissa 12

O’CULT Matka viimeiselle tasolle 15

O´TIMES

Suo, kuokka ja Jussi – sekä muutama japanilainen 19

O’CHAOS O’times lukijagallup 2011 22 Kevättä rinnassa 24 Parasta aikaa 25 Suusta siepauttua 27

O´times 2

PÄÄKIRJOITUS

W

anhojen tanssit ja Penkkarit menivät, vappu ja pääsiäinenkin menivät. Tuntuu kummalta ajatella, että koulua on jäljellä enää lehden ilmestyessä 20 päivää

ja viimeinen koeviikko! Koulua onkin käyty reippaina jo yli 170 päivää tänä lukuvuotena.

O’Timesin toimitukseen saatiin uusia innokkaita jäseniä, kun abit jatkoivat matkaansa. Ja muistakaa, että milloinkaan ei ole liian myöhäistä osallistua lehden tekoon. O’Timesissa oppii vaikka mitä, niin haastattelemisesta, toimittamisesta kuin lehden taittamisesta. Ja tästä kaikesta hauskuudesta saa vielä kurssinkin! Jos nyt kiinnostuit, ota yhteyttä Satu Mäkiseen, vaikkapa Wilman kautta.

On melkein epätodellista ajatella, kuinka nopeasti lumet sulivat. Viime lehdessä ihmeteltiin ennätyksellistä määrää lunta ja tämän lehden ilmestyessä leskenlehdet kukkivat. Kukaan meistä ei varmaankaan silti valita, miten ikävää on, kun kesä tulee. Ei takuulla, sillä edessä on kesäloma lomamatkoineen ja mökkeilyt, uiminen, auringonpalvonta, ruskettuminen, kesäfestarit ynnä muut kesän iloiset asiat. Toivotaankin tänne Suomeen toista samanlaista inkkarikesää kuin viime vuonna!

Itselleni kesän ihanimmat hetket ovat niitä, kun ei ole kiire minnekään, ruoho tuntuu varpaiden välissä tai saan kölliä riippumatossa koko päivän. Kesäloma tuntuu niin pitkältä ajalta, että ei tarvitse tehdä kerta kaikkiaan yhtään mitään. Vaikkakin todellisuudessa kuitenkin makoilua tärkeämpää saattaisi tietysti olla lähes nollilla olevan pankkitilin kartuttaminen kesätöiden avulla…

Tässä numerossa on jatkettu tätä ikään kuin kulttuurista linjaa. Pääset niin Pariisin tunnelmiin kuin Viimeiselle tasolle –musikaalin maailmaan tämän lehden sivuilta löytyvien artikkeleiden kautta. Vaalipaneelista ja sen mielenkiintoisista käänteistä voit yhtälailla sammuttaa tiedonjanosi O’School-osiossa. …ja vielä kiitos kaikista palautteista. Pari viikkoa sitten järjestettyyn kyselyyn osallistui ihan mukavansuuruinen määrä ihmisiä ja vastanneiden kesken arvottiin leffaliput. Onnetar suosi Linnea Niskasta ja Mikko Holopaista.

Onnea voittaneille! Ja aurinkoista kesää!

Eleonoora Wihuri, päätoimittaja

O´times 3

TOIMITUKSEN ESITTELY

Salla Riihimäki tekstit / Jani Lehto tekstit / Eleonoora Wihuri päätoimittaja /Satu Mäkinen ohjaava opettaja ja taitto / Rosa Suominen tekstit / Saila Kurki tekstit ja taitto / Pinja Herttovuo kuvat, tekstit ja taitto Vierailijat Jussi Nurmi, Kaisla Klemetti, Vilma Nihti ja Katariina Martikainen sekä Joona Lempiäinen Avustajat Pekka Lukkari, Oona Poikolainen, Lauri Saikka Lisäksi Gintare Gylling kuvat ja taittokoulutus / Ada Mare kuvat / Aurora Poutanen taittokoulutus

O´times 4

O´SCHOOL

O´times 5

SEURAATKO KUNINKAALLISIA HÄITÄ, KEIJO KÄKELÄ?

Englanninopettaja puhuu ruotsia ja pitää linjoistaan huolta.

Mitä luulet, miksi juuri sinä sait kunnian päästä haastateltavaksi? Ööö.. (kädet näyttävät tärisevän hieman) ei mitään tietoa. Luultavasti teiltä on loppunu vaihtoehdot jo ja mä olin tarpeeksi höveli, että suostuin tähän.

No, jos sitten puhutaan ihan rehellisesti. Kenen tänne oikeasti olisi pitänyt joutua?

Ketäs teillä on ollut, enhän mä nyt kaikkii muista...Arja.. ja.. niiin Juha. Niin, eipä tietysti sitä paljoo parempiakaan voi löytyä, että kyllä mä oon varmaan ihan hyvä vaihtoehto. Mutta mä kyllä aina Jorea yritän nakittaa joka paikkaan. Sen on sellaista meidän keskinäistä kisailua, kettuilua suomeksi (nauraa.)

Toimituksen tietoon oon tullut, ettet ole ilmeisesti koskaan lukenut ainuttakaan O'timesin juttua kokonaan (lähde: Suuri lukijagallup 2011.) Luuletko, että ensi numerosta löytyy jotain lukemisen arvoista?

Kyllä varmaan ainakin mun tää haastattelu pitää käydä läpi. Mä oon kyllä sitä mieltä, että olisin mä lukenu joitakin juttuja ihan loppuunkin...

Kun juttelet suomeksi, alatko koskaan puhua vahingossa englantia?

Ei sellaista satu kovin usein, mutta sitä sattuu, että mä puhun suomea ja englantia sekasin. Tunnillakin pitäisi yrittää puhua järjestelmällisesti ja yhtäkkiä sitä ite sekoaa sitten niissä plasmoissaan.

Sinullahan ei ole koskaan vaikeuksia muistaa opiskelijoittesi nimiä, vai mitä?

Mä olen aina kehunut itteäni siitä, että mulla on hyvä nimimuisti. Yleensä se kestää sellaiset pari viikkoa, että opin nimet ja sitten muistan ne aikas hyvin, mutta piruuttani aina sitten välillä käytän joitain muita (kuin oikeita) nimiä . Mulla oli sellainen historianopettaja, joka aika usein muutti ihmisten nimiä ihan vaan kettuillakseen. Että en mä sitten tiedä, jatkanko tällaistä ikävää perinnettä.

Mikä erottaa englanninopettajat muista opettajista?

Jaa, mikähän se vois olla... tää on hyvä kysymys. En mä oo sellaista ajatellut koskaan. Mä en ite yritä tuoda sitä englanninopettajien ylivertaisuutta mitenkään esiin, vaikka englanti onkin tärkein aine koulussa ja mä saan siitä palkkani.

Olemme huomanneet, että sinä olet kenties kaikista tunnollisin käytävävalvoja. Saako siitä jonkin palkinnon?

Aha, paitsi että mä oon just pois sieltä. Se (valvominen) kuuluu näihin virkavelvollisuuksiin, ja jos sieltä on poissa, niin se on vähän niin kun meikäläisen vastuulla. Muut valvojat ajaa sitten vissiin omia kierroksia, mutta mä tykkään noissa käytävävalvonnoissa vähän kävellä.

O´times 6

Opettaja kirjoitti nimensä tauluun. tauluun.

Och en fråga på svenska...

NEJ! ...berätta tre orsaker till varför det är viktigt att vara språkkunnig.

Man kan resa.. ahh.. vart man vill. Man kan.. ööö...köpa, vad man vill och.. öö.. ingen kan sälja sig till någon annan.

Mikä on vakiotilauksesi Amican kahvilassa?

En mä sieltä osta muuta kuin sämpylöitä ja joskus harvoin jonkun... no, enpä oikeastaan oo muuta ostanu.

Vanhan ihmisen pitää pitää linjoistaan kiinni.

Aiotko seurata kuninkaallisia häitä?

Kyllä, varmasti joo. En mä mikään Kate&William-hullu ole, mutta ihan tuota viran puolesta pitää katella. Sen Charlesin voisi kyllä jättää perimysjärjestyksessä välistä, se alkaa olla sen verran vanha kaveri jo, ja jos ennusmerkit pitää paikkaansa, niin Elisabeth elää satavuotiaaksi joka tapauksessa.

Haastattelu Saila Kurki Kuva Pinja Herttovuo

O´times 7

A’ PARIS! ”Tervetuloa OYK-Toursin matkalle Pariisiin…!” kuului matkaoppaamme Eija Raitalan ääni bussin kaiuttimista toisen matkaoppaamme Päivi Hankala-Perttulan selvittäessä kuskin kanssa reittiä hotellille. Pitkän odotuksen jälkeen matka Pariisiin, yhdessä muiden ranskan lukijoiden kanssa, oli viimein totta.

Ryhmän kirjauduttua hotelliin vaihdoin pikaisesti matkavaatteet keväisempiin kuteisiin, jonka jälkeen yhdessä ryhmän kanssa suuntasin kohti Bastillen aukiota, josta kukin sai löytää itselleen mieleisen ruokapaikan. Pääsin heti käyttämään ranskankielen taitojani tilatessani pestopastan, mikä onnistuikin hyvin, kiitos palvelualttiin ja kohteliaan tarjoilijapojan. Vatsa täynnä kävelin tyytyväisenä takaisin hotellille, eikä unta tarvinnut kauaa odottaa.

Lauantaiaamuna heräsin lämpimään ja aurinkoiseen Pariisiin. Hotellihuoneen ikkunasta kuulin linnun viserrystä ja näin auringon nousevan Pariisin kattojen ylle. Ennen ensimmäistä ohjelmanumeroa, joka olisi katakombit, kiirehdin aamiaiselle: pariisilaiseen tapaan croissantti ja sämpylä hillolla ja voilla kahvin tai kaakaon kera.

Pariisin katakombit kätkevät sisäänsä kilometritolkulla käytäviä, joita reunustavat järjestelmällisesti pinotut luuja pääkallokasat. Tunnelma maan alla oli mystinen ja jopa hieman pelottava. Niinpä olin helpottunut noustuani takaisin raittiiseen ulkoilmaan. Katakombien pimeyden jälkeen sain vastapainoksi erittäin valaisevan luennon niin Ranskan politiikasta kuin ravintolakäyttäytymisestäkin. Tämän luennon meille piti Ranskassa jo kymmenen vuotta asunut ulkomaan kirjeenvaihtaja Raine Tiessalo. Hän on itse aikoinaan opiskellut Lyonissa

O´times 8

Science Po –yliopistossa ja kertoi kokemuksistaan asiantuntevasti ja niin mielenkiintoisesti, että jatko-opiskelu Ranskassa alkoi kiinnostaa itseänikin.

Suomi-instituutilta kävelin Notre Damelle, josta jatkoin Seinen rantaa pitkin kahville ystävieni kanssa. Matkalla ihailin pieniä kirjakauppoja ja kuulin jazz-yhtyeen soittoa pikkukadulla. Kahvin jälkeen jatkoimme vielä piknikille aurinkoiseen Luxembourgin puistoon. Siellä loppupäivä vierähtikin nopeasti auringon porottaessa ja mahani täyttyessä makoisista macarons-leivoksista. Illan alkaessa pikkuhiljaa hämärtyä oli kovankin auringonpalvojan pakko suunnata kohti iltaista vapaavalintaista ruokapaikkaa, joka oli tällä kertaa kiinalainen.

Ensimmäinen kokonainen päivä oli liian nopeasti ohi, mutta onneksi aikaa oli vielä jäljellä.

Sunnuntaiaamu valkeni jälleen aurinkoisena ja lämpimänä. Aamukahvin jälkeen suuntasin läheiselle torille niin ihastelemaan kuin kummastelemaankin. Äänekäs ja iloinen kaupankäynti raikui torilla, kun kauppiaat kauppasivat kukkia kaikissa kevään väreissä, juustoja, oliiveja, pähkinöitä, hedelmiä tuoreena ja kuivattuna, mausteita, kalaa, lihaa, ankkaa, kanaa… Valinnanvaraa todellakin riitti! Kilteimmät kauppiaat tarjosivat makean maistiaisen tuoretta mansikkaa. Välipalaksi päivää varten ostin lempihedelmiäni, kuivattuja ananaksenpaloja ja suuria mehukkaita mansikoita.

Iltapäivällä Louvressa ihailin veistoksia ja suuria upeita maalauksia. Tietenkin kävin myös tarkistamassa, että Mona Lisa oli edelleen paikallaan. Viehättävän lissuposen jälkeen oli seuraavien vierailukohteiden vuoro ensimmäisenä historiallinen Sacré-Cœur –kirkko. Kiivettyäni suuret kiviset portaat ylös kirkon kukkulalle koko Pariisi aukeni edessäni. Horisontista bongasin Eiffel-tornin ja Riemukaaren.

Kukkulalla aurinko lämmitti ihanasti ja mieleni alkoi tehdä jäätelöä. Suuntasinkin läheiseen pikkukuppilaan ostamaan herkullista jäätelöä. Makuja oli moneen lähtöön: jukurttia, suklaata, pistaasipähkinää, kookosta, mangoa ja stracciatellaa.

Illalla suuntasin Louvren puistoon piknikille. Herkkuina mukanani oli brie-juustoa ja patonkia. Illan alkaessa hämärtää ja viiletä löysin tieni hotellin läheiseen sushi-ravintolaan. Jälkiruoan, crepin nutellalla, söin uuden oopperan portailla. Seuraani liittyi paikallinen nuori, joka tiedusteli mielipidettäni pariisilaisista, mielikuvaani kaupungista sekä – hm - siviilisäätyäni.

Maanantaina sain todistaa, että huipulla tuulee. Kipusin 670 porrasta Eiffelin toiseen kerrokseen nähdäkseni Pariisin ylle nousevan aamuauringon. Näkymät olivat todellakin huikeat ja tehdyn urheilusuorituksen arvoiset.

O´times 9

Pariisi oli suurenmoinen myös lintuperspektiivistä.

Takaisin maan kamaralle päästyäni kävelin Riemukaarelle. Tätä vaatimatonta rakennelmaa - jonka Napoléon rakennutti - ihailtuani suunnistin Champs Elyséelle päiväkävelylle. Pistäydyttyäni vielä Galleries Lafayettessa (tavaratalo) oli jo aika kiiruhtaa kartan kanssa Opéra Garnierin elokuvateatteriin. Ohjelmassa oli ranskalainen elokuva nimeltä Les femmes de 6ème étage. Enhän toki ymmärtänyt kaikkea tästä komediasta, mutta osasin sentään nauraa räväkästi muiden mukana (ehkä hieman jälkijunassa).

Tietenkin Ranskassa ollessani halusin ystävieni kanssa maistaa perinteistä ranskalaista herkkua, etanoita.

Sainkin siis vinkin hyvästä paikallisesta ravintolasta (Café de l’industrie) kulttuurimatkaoppailtamme Eijalta ja Päiviltä. Tunnelma ravintolassa olikin perin paikallinen, eikä ranskan lisäksi kuulunut muita kieliä - ruokalistakin oli vain ranskaksi. Päätin kokeilla jotain uutta etanoiden lisäksi, ja siinä todella onnistuin. Kun tarjoilija toi eteeni haisevan harmaan makkaran muotoisen limaisen klöntin, hymy ei ollut todellakaan herkässä. Ystävillä oli kyllä kovastikin naurussa pidättelemistä ja lopulta minunkin oli pakko antaa periksi. Olin jo luovuttanut, kun tarjoilija tuli kertomaan minulle, että paikallinen ”herkku” oli sian ohutsuolta (ruokalistassa annos oli nimetty Andouillette AAAAA). Vaikka tätä ravintolaa muistellessani mieleen nousee ensimmäisenä tuo lemuava suolenpätkä on sanottava, että mielikuva paikasta on muuten täysin positiivinen.

Viimeinen kokonainen matkapäivä alkoi Musée d’Orsayn jonossa. Ilma oli viileämpi kuin aiempina päivinä, mutta hauska matkaseura esti kohmettumisen ja pian olinkin jo sisällä. Museorakennus on valtava entinen rautatieasema, joka rakennettiin alun perin vuoden 1900 maailmannäyttelyä varten. Vain viikkoa aikaisemmin avattu Manet-näyttely houkutteli paikalle muutaman muunkin taiteenystävän.

Museoon tutustumisen jälkeen pääsin pariisilaisiin vaatekauppoihin: suuntasin kaupungin suurimmalle metroasemalle Châteletille, jonka yhteydessä on valtava ostoskeskus. Forum des Halles kätkee sisäänsä vaateliikkeitä, ravintoloita, kahviloita, uimahallin, sisustusliikkeitä sekä hienon kirjakaupan. FNAC-kirjakauppa, jossa ”jokaisen itseään kunnioittavan ranskanopiskelijan tulee käydä” (Eija Raitala), oli myös yksi itsenäisten tehtäviemme vierailukohteista. Siellä ihailin loputtomia rivejä kirjoja ruoanlaitosta meditointiin ja urheiluun, unohtamatta laajaa musiikkitarjontaa. Ostoksilla sain kulumaan viimeisetkin rahani, tarttuihan mukaani kiitettävästi kevät- ja kesävaatteita. Kun oma turnauskestävyyteni alkoi loppua, istahdin kauppakeskuksen sohville odottamaan innokkaampia shoppailijoita. En ehtinyt tylsistymään, sillä jo pian vanha pariisilainen herrasmies liittyi seuraani tarinaansa kertoen. Jutustelun jälkeen matka jatkui juosten halki valtavan metroaseman, jotta ehtisin ajoissa koko matkaseurueen yhteiselle illalliselle Pizza Del Arteen. Ruokailun jälkeen ilta huipentui kävelyllä valaistulle Concorden aukiolle, jossa saimme ihailla Pariisin valomerta.

O´times 10

Lähtöpäivän tunnelma oli väistämättä haikea, mutta päätin silti ottaa vielä viimeisestäkin päivästä kaiken irti.

Mieliala ei varsinaisesti noussut Pere-Lachaisen hautausmaalla, vaikka paikka olikin suuruudessaan vaikuttava. Vierailin kukkien peittämillä Jim Morrisonin ja Edith Piafin haudoilla. Harras tunnelma jatkui vielä vierailulla Notre Damen katedraaliin. Ennen paluuta hotellille, kentälle ja kotiin oli jäljellä vielä kaksi tehtävää: metsästä macaronit ja osta ranskankieliset lehdet! Lehdet ja herkut kainalossa kiirehdin hotellille pariisilaisia pikkukatuja pitkin. Onneksi matkassa oli suunnistusmitalisti, joka johdatti ryhmän turvallisesti ja ajallaan hotellille (vain vartin myöhässä). Saavuttuani hotelliin oli lentokentälle lähdön aika. Matka kentälle sujui sukkelaan viimeisiä maisemia ihastellessa. Kentällä väsymys alkoi jo painaa ja kahvi Starbucksissa tulikin tarpeeseen. Auringon laskiessa koneen keula kääntyi kohti Helsinkiä. Oli aika sanoa hyvästi Pariisille.

Mielessäni kuitenkin haaveilin jo paluusta.

Lämmin kiitos koulumme rehtorille Hannele Nevalaiselle, joka mahdollisti upean matkamme keväiseen Pariisiin. Matka onnistui upeasti, Pariisi jäi mieleemme aurinkoisena, kauniina ja mielenkiintoisena kaupunkina.

Osaan hienoimmista vierailukohteista emme olisi itse varmasti löytäneetkään ilman parhaita mahdollisia matkaoppaitamme, Päivi Hankala-Perttulaa ja Eija Raitalaa. Koimme elämyksiä, joita ei rahalla saa.

Suurkiitokset ikimuistoisesta matkasta ja loistavasta seurasta matkaoppaillemme ja kaikille reissukavereillemme!

Teksti ja kuvat Kaisla Klemetti, Vilma Nihti ja Katariina Martikainen

O´times 11

KUTSUMATON VIERAS, PINNAAJA JA PÄÄLLE PUHUJIA VAALIPANEELISSA Maaliskuun lopussa koulussamme järjestettiin vaalipaneeli, johon oli kutsuttu seitsemän eduskuntavaaliehdokasta puhumaan politiikkaa puolentoista tunnin ajaksi. Vaalipaneelia seuraavana päivänä, keskiviikkona 30. maaliskuuta, järjestettiin koulussamme varjovaalit, jotka uutisoitiin muun muassa Helsingin Sanomissa valtakunnallisesti.

Vaalipaneelista tuli hyvin mielenkiintoinen, jo ensinnäkin siksi että saimme yhden kutsumattoman vieraan ja yksi ilmoittautuneista jätti tulematta vailla mitään ilmoitusta. Lauri Alhojärvi kommunisteista ilmestyi paneeliin kysymättä, ja SDP:n Nasima Razmyar jätti tulematta ja menikin Mäkelänrinteen lukion vaalipaneeliin.

Kaikki paikalle saapuneet panelistit puhuivat, ja kukin omalla tyylillään. Kaikki halusivat tuoda esille omaa nimeään ja äänestysnumeroaan - sekä puoluettaan, mikä lienee melko luonnollista, sillä olihan keskustelun tarkoituksena mainostaa itseään äänestäjille. Paneelikeskustelu alkoi ehdokkaiden lyhyellä esittäytymisellä, jonka jälkeen panelistit vastasivat koululaisten etukäteen suunnittelemiin kysymyksiin.

Ensimmäisen puheenvuoron taisi saada presidenttiehdokkaanakin vuoden 2006 vaaleissa tunnettu kristillisdemokraattiien Arto Lahti, joka oli innokkaana jakanut muutaman ensimmäisen rivin katsojille käyntikorttinsa. Hän aloitti jokaisen lauseensa nimikkeeseensä ja kokemukseensa siellä ja täällä vedoten.

Lahden puheenvuorot venyivät usein sen verran pitkiksi, että paneelin juontajat alkoivat vilkuilla huolestuneena kelloaan. Hän aiheutti yleisössä supinaa eksymällä aiheestaan kerta toisensa jälkeen.

Vihreiden Henrik Jaakkola vakuutti napakoilla vastauksillaan ja tietämyksellään. Sen lisäksi että Jaakkola oli paikalla, hän oli myös läsnä. Hän oli ottanut asioista selvää ja puhui realistisesti. Mukavan rentoa tunnelmaa hän toi sillä, että oli pukeutunut huppariin ja nojasi takakenossa tuolissaan kuin hupparipoika ikään.

Kuokkavieraamme Lauri Alhojärvi kommunisteista puhui äänellä, joka sai hänet kuulostamaan siltä kuin hän olisi hypännyt paikalleen suoraan Tylypahkasta. Hän otti eturivistä jonkun, jota tuijotti puhuessaan. Äärivasemmistolle tyypillisesti hän oli vahvasti sitä mieltä. että hänellä on oikeus vaatia kaikenlaista, ilman sen kummempia perusteluja. Plussaa hän kuitenkin saa siitä, että hän vastasi hyvin asiallisesti paneelin loppupuolella esitettyyn yleisökysymykseen.

Perussuomalaisten Laura Jokela aloitti joka toisen lauseensa toteamalla, ettei oikeastaan tiedä, mutta...

Paneelikeskustelun aikana saimme tutustua moneen hänen ystävistään, joita hän käytti argumentteinaan: ''Yksi mun kavereista...''. Lukio ei ehkä tainnut olla hänen kutsumuksensa näin vaalipaneelikeskustelua ajatellen, sillä hän viittasi jatkuvasti ammatillisen puolen opintoihin. Kiitosta kuitenkin Jokelalle lyhyistä vastauksista.

O´times 12

Kokoomusta edustamassa oli vuoden 2009 pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj. Alkuun Hetemaj vakuutti selkeillä lauseillaan, mutta loppua kohden uskottavuus alkoi hiipua, kun hän toistamiseen puhui ärsyyntyneenä toisten panelistien päälle. Hetemajn mielipiteet olivat jotakuinkin perusteltuja mutta ristiriitaisia niiden kanssa, joita hän kirjoittaa nettisivuillaan. Hän osasi ottaa yleisön kertomalla, että oli valinnut nimenomaan meidän koulumme ihan itse eikä häntä ollut ''nakitettu'' siihen. Kuitenkin puheet ajautuivat hieman liian usein pakolaisten oikeuksiin, kun ajatellaan sitä, kuinka vähän koulussamme heitä on. Kuitenkin Hetemaj sai varjovaaleissa suurimman yksilöäänimäärän. Tämä saattaa juontaa juurensa siitä, kuinka varmalla äänenpainolla hän puhui siitä, että työnteko on säilytettävä kannattavana. Sekös jos mikä vetoaa tasokkaassa koulussa opiskeleviin oppilaisiin, joilla on vielä koko työura edessään.

Rimaa nosti keskustan Markus Kinnunen, joka ilmiselvästi tiesi, mistä puhui. Hän puhui rauhallisesti ja asiantuntevasti, kuitenkin hienosti välttäen professorimaista tyyliä. Hän ilahdutti tuomalla paneeliin rippusen huumoria ilmeilemällä itsekseen ja sitten vastaamalla yllättävän normaalisti, oli kysymys sitten mikä hyvänsä.

Hän piti yhtä linjaa puheissaan eikä unohtanut poimia muiden puheista myös yksityiskohtia omiin vastauksiinsa. Hän esimerkiksi yhdisti kätevästi esittelyssään oikeiston ja vasemmiston toteamalla, että keskustalla on molemmat hyvät samassa.

Vasemmistoliiton Henrik Nylundista mieleen jäi lähinnä Justin Bieber -hiustyyli ja kommunistien Lauri Alhojärven peesaaminen kannassa kuin kannassa. Kiitosta kuitenkin Nylundille harvinaisen ytimekkäistä vastauksista ja ystävällisestä eleestä jakaa mainoslipukkeita ''ollaan kavereita'' -virne naamalla paneelin jälkeen.

SALLA RIIHIMÄKI kirjoittaja on O’timesin toimittaja ja oppilaskunnan hallituksen jäsen

O´times 13

O´CULT

O´times 14

MATKA VIIMEISELLE TASOLLE – näin tehtiin Ogelin musiikkinäytelmä Vauhdikas tanssikohtaus on ohi, ja ensimmäiset repliikit päästetään ilmoille: -Haluutsä ostaa sen pelin vai et?

-Joo! Näin alkoi neljäs huhtikuuta 2011 ensi-iltansa saanut Oulunkylän yhteiskoulun lukion musiikkinäytelmä Viimeiselle tasolle - tai oikeastaan kaikki sai alkunsa jo vuotta aiemmin. Opiskelijoiden kesken oli virinnyt idea koulumme omasta musikaaliproduktiosta. Rehtorin positiivisen ja kannustavan asenteen ansiosta tästä haaveesta tuli totta. Musikaalista päätettiin tehdä kurssi (TTM1), jolle kaikki halukkaat opiskelijat saisivat tullaan mukaan, halusivatpa he näytellä, tanssia, soittaa, laulaa, puvustaa, lavastaa, maskeerata tai käsikirjoittaa.

Myös opiskelijat ottivat ajatuksen innokkaasti vastaan. Viime vuoden toukokuussa kurssille oli ilmoittautunut jo reippaasti yli kolmekymmentä henkeä. Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin ennen koulujen loppumista kesäkuun alussa ja ensimmäiset suuret linjaukset vedettiin jo silloin. Musikaalin käsikirjoitusta alettiin suunnitella ja kaikille läsnäolijoille jäi tuolloin varmasti ainakin yksi ajatus mieleen: zombiet! Vaikkei tämä ehdotus saanutkaan suurempaa kannatusta, se synnytti hilpeyttä ja hyvää mieltä koko porukalle.

Kesä tuli ja meni. Syksyllä alkoivat varsinaiset harjoitukset. Musikaaliryhmä oli kesän myötä kasvanut myös uusilla ykkösillä, joten aluksi oli tärkeää tutustuttaa kaikki toisiinsa ja saada aikaan luovaa ryhmäspirittiä.

Koska musikaaliin varatut kaksi viikkotuntia eivät olisi riittäneet käsikirjoituksen luomiseen, Internetin yhteisöllinen kirjoituspaja noodi (kansankielellä noodle tai nuudeli) toimi musikaalilaisten kohtaamispaikkana tuntien ulkopuolella. Syksyn tunnit käytettiin suurimmaksi osaksi improvisaatioharjoituksiin, joiden pohjalta kirjoitettiin jopa kokonaisia kohtauksia! Käsikirjoituksen osalta syksy kului hitaasti, liekö se ihme kun kaikki oli aloitettu tyhjästä vasta muutama kuukausi sitten? Suunta alkoi löytyä, kun keskeiseksi teemaksi nousi ajankohtainen nuorten peliriippuvuus ja virtuaalimaailma. Viimein joulukuun alkumetreillä käsikirjoituksen runko ja suurin osa kohtauksista oli valmiita. Myös näyttelijöiden roolit jaettiin ennen joulua, tanssijat pitivät ensimmäisiä harjoituksia ja myös lavastus/puvustustiimi pääsi aloittamaan varsinaisen työnsä.

Joulun jälkeen porukka palasi harjoituksiin virkeänä ja alkoi jakaantua ryhmiksi, kukin oman osa-alueensa

O´times 15

mukaan. Vasta kun koko ryhmä oli koolla ensimmäistä raakaa läpimenoa varten helmikuun alussa, kaikki saivat nähdä, mitä toiset olivat saaneet aikaan. Harjoitukset jatkuivat kiihtyvällä tahdilla, kun musikaali alkoi viedä opiskelijoiden aikaa myös kouluajan ulkopuolella arki-iltaisin ja viikonloppuisin.

Viimein musikaalinäytelmälle oli saatu myös nimi: Viimeiselle tasolle.

Nimestä oli järjestetty oma äänestys Wilmassa. Muita ehdotuksia olivat muun muassa Pelon naamio, Kaikki pelissä ja Valtapeliä.

Harjoitusten tihentyessä myös taiteelliset ristiriidat ja käytännön ongelmat alkoivat tulla esiin: Miten niin esitykset voidaan järjestää lukion koeviikolla? Missä välissä mä opiskelen? Kuka jakaa mikkinsä mun kanssa? Miten niin mulla muka on jotain esiintymismaneereja? En takuulla laita tota rumaa jakkua! Kuka röhkimys on pölliny mun meikit!

Maaliskuun loppu, puhumattakaan esitysviikosta antoi jotain makua siitä, millaista olisi tehdä musikaaleja elääkseen. Vaikka väsymys kenties kasvoi porukassa, samalla kasvoi myös usko siihen, että hei, meillä saattaisikin olla valmis esitys ensi-iltaan mennessä.

Viimein koitti esitysviikko. Neljän päivän aikana musiikkinäytelmä tultiin esittäneeksi neljästi niin ogelilaisille kuin myös ulkopuolisille kuten sukulaisille ja ystäville. Ennen esitystä tapahtui äänenavaus, soundcheck sekä puvustus ja maskeeraus. Koko lukusali päätettiin vallata ryhmä käyttöön, jottei kaikkea tarpeistoa tarvitsisi liikuttaa lukusalin ja kuvisluokan välillä päivittäin.

Jälkifiilikset musiikkinäytelmän jälkeen olivat haikeat, mutta myös onnelliset. Useimmat esityksen luonnissa mukana olleet opiskelijat huokasivatkin helpotuksesta, kun kiire ja ramppikuume olivat viimein ohi. Projekti sai myös paljon kiitosta katsojilta. Vaikka kaikkia juonenkäänteitä ei olisikaan ihan ymmärretty, oli kokonaisuus vaikuttava. Erityisen kiitetyiksi nousivat 10C:läisen Aleksi Miettisen ällistyttävä breakdance-osuus sekä melkein kolmemetrisen Helenahahmon (Jasmin Kemppainen) puku.

Puvustus- ja lavastusryhmän Salla Riihimäen (10C) mukaan Helenan mekosta ja Helenasta tuli ihan käsite: "Mekon eteen tehtiin lujasti töitä ja sen toteutusta mietittiin ja suunniteltiin pitkään ennen teon aloittamista. Kuitenkin ompelu ja lopullinen kasaaminen tapahtui vasta sen verran lähellä esityksiä, että pieni jännitys piti meidät työn touhussa."

Salla myöntää, että jälkikäteen mietittynä Helenan mekon toteutus oli aika mutkatonta, koska jokaisella oli oma osa-alueensa ja homma toimi hyvin. Joitain ongelmia silti ilmeni, sillä koko mekko oli varsinainen viritys! "Ensinnäkin kolmimetrinen Helena seisoi tikkaiden ja pyörillä varustetun levyn päällä. Mekko painaa sen verran, että Jasmin ansaitsisi vähintäänkin Oscar-palkinnon parhaasta näyttelijäntyöstä!"

O´times 16

Mekon materiaaliksi käytettiin Huhtiksen (Hannu Huhtala) vinkin mukaan juhlasalin vanhoja verhoja, josta ei näy valo läpi. Näin saatiin aikaan illuusio kolmimetrisestä Helenasta. Kuitenkaan mekko ei pysy ihan itsestään vyötäröllä, joten seiskaotsikoita vältellen ommeltiin mekkon ''ihokankaasta'' yläosa, joka ei näkynyt katsomoon asti. Kauniit hammastahnansiniset verhot peitettiin mustalla voilé-kankaalla. Päälle kasattiin vielä 18 metriä tylliä, korsetti, vyö, jossa roikkui nukkeja, naamarit, maalia, parit(sadat) niitit, kuumaliimaa ja muutama rasiallinen hakaneuloja - ja valmista tuli! Eikun työntämään Helenaa vain lavalle!

"Lopputulos oli ainakin omasta mielestäni aikalailla sellainen, mitä haimmekin, ehkä mekon painoa lukuunottamatta. Ja uskokaa tai älkää, Helena puettiin verhon takana, kaikkine virityksineen! Kun Arja sitten viimeisen esityksen jälkeen kyseli minulta fiiliksiä, tuli vastaus äkkiä: 'Mä inhoon tota mekkoo!´ Nyt jälkeenpäin koko touhu tuo mieleen paljon hauskoja muistoja - kaikesta!"

Musiikkinäytelmä sai myös kiitosta hyvästä yhteishengestä. Toisena Faustona nähty Krista Kettunen 08B:ltä toteaa: ” Projektin paras puoli oli, että se yhdisti porukkaa. En olisi ikinä tutustunut kakkosiin tai ykkösiin - ja jopa samalta vuosikurssilta löytyi uusia ystäviä! Olen siis todella iloinen siitä, miten kaikki tulivat toisten kanssa juttuun.”

Etenkin backstagella tunnelma oli äärimmäisen hyvä ja läppää viljeltiin varsinkin meikatessa. Jopa bändin pojat repesivät nauruun joutuessaan meikkaamaan itsensä. Välillä huudettiin kyyneleet silmissä, että ”ikkunat auki, täällä kuolee hiusvärien ja –lakkojen kaasuihin!”, ja välillä panikoitiin minuutteja esitysten alkuihin. Pieniä vuorosanojen unohduksia ja mokia lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin. "Tämä oli hauska kokemus, ei tällaisessä ennen olla oltu mukana", kommentoivat bändin Mikko Kivikoski (08B), Valtteri Martikainen (08B) ja

O´times 17

Taneli Teelahti (08D.) "Onnistuimme omassa osuudessamme kohtuullisesti, soitettavaa olisi saanut olla paljon enemmänkin!

Kehityimme myös bändinä hienosti. Rankinta oli, kun me jouduimme aina roudaamaan tavaroita ja rakentamaan lavaakin. Oli se ihan hauskaakin, mutta samalla tietää, ettei sitä halua tehdä enää uudestaan.

No, ehkä aika kultaa muistot."

Myös laulun ohjauksesta vastannut Anna Wiksten kehui vuolaasti ryhmän yhteistoimintaa: "Tiimityöskentely kehittyi upeasti harjoitusten ja esitysten aikana. Uskon, että ryhmätyöskelytaidot ovat paljon arvokkaampia jatkoa ajatellen kuin ylioppilaskirjoitukset. Niistä on hyötyä joka alalla - paitsi ehkä ruumishuoneella! Parasta on, jos saatiin ihmiset inspiroitumaan!" Anna on ollut mukana myös monissa muissa musiikkiproduktioissa.

"Tässä projektissa erikoista oli mielikuvituksen rajoittamattomuus niin visuaalisesti, äänellisesti kuin käsikirjoituksen kerronnassa. Opin itse vähintään yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin."

Esityksen laulut, soinnut, repliikit ja tanssiliikkeet tulevat varmasti "piinaamaan" mukana olleiden mieltä pitkään, mutta yhdessä koetut ihanat hetket tulevat pysymään aina muistoissamme. Lämmin kiitos ja rutistus kaikille teille hurmaaville, lahjakkaille ja hauskoille tyypeille, jotka olitte mukana!

Kiitokset vielä musiikkinäytelmässä mukana olleille opettajille ja muille aikuisille: Satu Mäkinen, Jenni Collin, Anna Wiksten, Juha Sippu, Hannu Huhtala, Jussi Mikkonen, Kati Wackström, Arja Holma, Petra Koivu ja Juha Kulju sekä hyvä rehtorimme Hannele Nevalainen, KIITOS! Teksti Pinja Herttovuo ja Saila Kurki Kuvat Arja Holma ja kumppanit

O´times 18

SUO, KUOKKA JA JUSSI - SEKÄ MUUTAMA JAPANILAINENKIN Kun lähdin pois, Suomessa oli lunta. Kun palasin, tuntui siltä, ettei mikään olisi muuttunut, koska silloinkin oli lunta.

Yhteensä 20-tuntisen matkan ja 9000 kilometrin jälkeen järkytyksekseni sain heti ensimmäisenä aamiaisena japanilaisten rakastamia käyneitä - jotkut tykkäävät ehkä sanoa mätiä - papuja riisiin sekoitettuna. Imelänhajuiset pavut olivat jonkinlaisen liman peitossa, jonka myöhemmin sain kuulla olevan pavuista lähtöisin ja joka muistutti kestävyydeltään hämähäkin seittiä. Pahaa se ei ollut mutten kuitenkaan oppinut syömään sitä.

Iki-ihana luokkani otti minut riemuiten vastaan kävellessäni omalle paikalleni luokan takariviin.

Kovasti kaikkia kiinnosti - etenkin abityttöjä - mistä tulen ja kuka olen, kuinka vanha olen, seurustelenko ja niin edelleen (”ai onko muka sellainen kieli kuin suomi?”). Kiinnostusta lisäsi yleinen valkoihoisten ihannointi, minkä takia vähintäänkin sata tyttöä ihastui minuun (no ehkei kuitenkaan niin moni).

Japanilaista kaupunki- ja lähiömaisemaa koristavat erilaiset juoma- ja ruoka-automaatit.

Kotikaupungissani oli yli 500 erilaista automaattia, joista voi ostaa muun muassa limua, teetä, kahvia, kaakaota, suklaata ja muuta karkkia, kuppinuudeleita, pölypusseja ja periaatteessa melkein mitä tahansa. Nälkään ei siis ainakaan voi kuolla – tai huonepölyyn.

He itse ovat heille japanilaisia, kiinalaiset kiinalaisia ja korealaiset korealaisia. Entäs sitten muut? Kaikkia muita kutsutaan aina ja vain ulkomaalaisiksi, kansallisuudesta riippumatta. Eivät he toki rasisteja ole. Japanissa on hyvin vähän ulkomaalaisia (joista suurin osa on tietenkin asettunut Tokioon), joten he erottuvat joukosta. Hyvin erottuvat etenkin he, joiden hiusten ja ihon väri on hyvin vaalea.

Monesti keräsinkin ihmetystä ja koko matkan pituisia tuijotuksia junassa, sillä siellä missä asuin ei ollut pahemmin ulkomaalaisia.

Kävin kansainvälistä koulua. Tarkemmin mietittyäni syy tähän nimitykseen on mielestäni aika laiha: koululla on yhteistyökoulut Australiassa ja Yhdysvalloissa ja muutenkin englannin kieleen on panostettu hieman muiden kielten kustannuksella. Koulussa on toki kiinalais- ja korealaistaustaisia opiskelijoita ja joka vuosi otetaan yksi vaihto-oppilas australialaisesta yhteistyökoulusta. Voiko tätä sitten sanoa kovinkaan kansainväliseksi menoksi? Mutta minkäs sille voi, että japanilaisnuoret rakastavat Amerikkaa ja osin myös Australiaa?

O´times 19

Tämän lisäksi japanilaisnuoret rakastavat myös kaikkea mahdollisimman söpöä pientä tilpehööriä, jota voi laittaa kännykkään tai laukkuun roikkumaan: esimerkiksi erään muuten niin ”kovan kaverin” taskusta roikkui Pikku-Myy! Mitä tästä voisi ajatella?

En ole oikein varma miksi mutta parhaat ystäväni Japanissa eivät ole japanilaisia vaan kiinalaisia (joista toinen uiguuri), jotka molemmat tulivat Japaniin noin 5-6 vuotta sitten. Ehkä tieto siitä, että kumpikaan osapuoli ei ole japanilainen, auttoi ystävystymään helpommin: he olivat jo kokeneet, millaista on sopeutua arkeen Japanissa, ja olivat oppineet kielen, kumpikin omilla tavoillansa. He myös rohkenivat lähestyä minua muita helpommin, vaikka uiguuriystäväni olikin jo hieman japanilaistunut käytökseltään ja ajatusmaailmaltaan.

Eniten muita ihmetytti valintani, sillä ”eikös japani ole vaikea kieli?” Jos kuvittelee jonkin olevan vaikeaa, siitä saa toki tehtyä hyvin vaikeaa. Japanin oletetaan olevan vaikea kieli kirjoitusjärjestelmänsä takia: eikös ole nimittäin outoa, että on kolmenlaisia erilaisia kirjoitusmerkkejä, joita sitten vielä käytetään sekaisin? Kaikkeen kuitenkin tottuu, mutta itselläni suurin osa ajasta tuntui menevän juuri kirjoittamiseen ja lukemiseen. Nimittäin jos ei osaa kaikkia Japanin hallituksen listaamia 1945 ”tavallisinta” kiinalaista kirjoitusmerkkiä, on käytännössä lukutaidoton. Ja vaikka siis osaankin puhua, olen vielä lukutaidoton. Pitänee hieman kerrata ja jatkaa opiskelua. Kyllä sen oppii, kunhan tekee töitä. En minä mikään idiootti sen takia ole, että lähdin Japaniin, olen vain hieman hullu.

Teksti ja kuvat Jussi Nurmi Kirjoittaja vietti vaihto-oppilasvuottaan Japanissa, minne aikoo vielä palata.

O´times 20

O´CHAOS

O´times 21

O'TIMES Lukijagallup 2011 Kiitos, kiitos rakkaat lukijat!

Toimituksen 11. huhtikuuta järjestämään lukijagallupiin vastasi yhteensä 73 lukiolaista, 11 opettajaa sekä 5 peruskoululaista. Gallupin ohessa esiteltiin lehden toimintaa ja värvättiin uusia naamoja toimitukseen.

Vastaajien määrä sai toimituksen erittäin iloiseksi, samoin kuin itse palaute. Gallupissa kysyttiin muun muassa lukutavasta (luetko paperivai nettiversion), lehden sisällöstä, taitosta sekä mainonnasta - ja pyydettiin myös juttuideoita. Tässä muutamia saamiamme kommentteja ja toimituksen vastineet niihin.

"Luen lehden ihan ojalehtona (heti uuden numeron ilmestyttyä kannesta kanteen.)”

Toimitus vastaa: Myös toimitus rakastaa Lauria suurella sydämellä! Hän on kenties koko opettajakunnan innokkain O'timesin lukija!

"Enemmän ajankohtaisia juttuja."

Toimitus vastaa: O'times pyrkii aina olemaan ajan hermolla! Ajankohtaisuus kärsii jonkin verran, sillä lehtihän ilmestyy vain kolme – neljä kertaa vuodessa.

"Kauhian harvoin sitä paperiversiota mistään löytyy. I need juoruja and paljastuksia!”

Toimitus vastaa: Yhdymme mielipiteeseesi! Toimitus taistelee jatkuvasti sen puolesta, että paperiversiot löytyisivät ja myös pysyisivät lukusalissa (NIITÄ EI SAA OTTAA MUKAAN!) O'times on ensisijaisesti verkkolehti, joten siitäkin syystä pidämme paperiversioiden kappalemäärän vähäisenä. Emme myöskään tahdo ympäristöryhmän vihoja niskaamme paperin ylikulutuksesta :)!

"Tehkää Tapperist juttuu."

"Tapperist juttuu."

Toimitus vastaa: Hei! Esimerkiksi "Opettaja kirjoitti nimensä tauluun" -juttusarjaan valittujen opettajien tulee täyttää tietyt minimivaatimukset. Valitettavasti Tapper ei tällä hetkellä näitä kriteerejä täytä, mutta pitäkäämme

O´times 22

silmämme auki tämän tontun tekemisistä ja ennen kaikkea sanomisista! Toimitus ottaa aina vastaa opettajien suusta päässeitä sammakoita! ""Antti valittaa" -osio voisi olla lehden pelastus? Vai mitä?"

Toimitus vastaa: Ehdottomasti! Herra Kaatonen tulee vain mukaan toimitukseen. Lämpimästi tervetuloa!

"Enemmän tiedotusta lehdestä."

Toimitus vastaa: Tervehdys! Tämän lukuvuoden aikana O'timesin tiedotusta on pyritty parantamaan muun muassa keskusradion kuulutuksilla. Kehittämme mainontaa ja tiedotusta jatkuvasti!

Vastanneiden kesken arvottiin kaksi leffalippua. Tällä kertaa arpaonni suosi Linnea Niskasta (09A) sekä Mikko Holopaista (09C). Paljon onnea! Palkintonne voitte noutaa Satu Mäkiseltä.

Toimituksen puolesta vastasi Saila Kurki Kuvat Pinja Herttovuo

O´times 23

KEVÄTTÄ RINNASSA Kuten varmasti kaikki ovat huomanneet, kevät on alkanut saapua kaukaiseen Suomeenkin ja luonto kukkia. Kevättä on itse kullakin rinnassa, ja mikä olisi sen oivallisempi tapa selvittää rakkauden osoituksia kuin iskulauseiden testaaminen nuorilla aikuisenaluilla. Lukiolaisten parissa kierrätettiin listaa iskurepliikeistä ja he saivat vapaasti valita listalta huonoimmat ja parhaimmat iskurepliikit, joista muodostui seuraava järjestys parhaimmasta huonoimpaan: 1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

Voiksmä saada sun puhelinnumeron? Mäkun hukkasin omani.

Onko sulla karttaa? Koska mä eksyin jo toistamiseen sun silmiin.

Voinko mä ostaa sulle drinkin vai haluatko suoraan rahat?

Mä olen Texasista. Ja sähän tiedät mitä Texasista sanotaan?

Onks sun sukunimi Gilette? Koska sä olet parasta mitä mies voi saada!

Päivän sana on ”jalat”, baby. Mennääks meille levittämään sanaa?

Jos sun vasen jalkas olis joulu ja oikea uusvuos, voisinko tulla käymään pyhien välissä?

Sä olet niin pommi, ettei sua kyl salee päästettäis lentokoneeseen!

Pesetsä pyykkis Winduxilla? Koska mä voin nähdä itseni sun pöksyissä.

Mun mutsi tulee kotiin vasta ylihuomenna…

Tule istumaan mun syliin niin me voidaan puhua ekasta asiasta, joka nousee ylös.

Mä olen uusi kaupungissa. Voitko neuvoa tien sun asunnolle?

Jos mä voisin järjestää aakkoset uudelleen, laittaisin sut suoraan F:n ja CK:n väliin.

Mä olen pahin naistenkaataja sitten Viiltäjä-Jackin!

Hei anteeksi, mut mistä sä olet kotoisin? Koska mä olen nähnyt, et vaan tähdet tuikkii noin kuin sun upeat silmät.

Toi mekko on upea, mut viel upeammalta se näyttäisi mun kämpän lattialla.

Tunneksmä sut? Sä näytät niin erilaiselta vaatteet päällä!

Mun faija on puuseppä ja mä olen perinyt taitoni siltä. Tule mun mukaan niin näytän mitä voin tehdä sun halolle.

Burger King ei ole ainoa king-kokoinen asia täällä!

Sun mutsis täytyy olla simpukka kun sä olet tollainen helmi.

Käyksä usein täällä?

Oliksi sun faija farmari? Koska mä rakastan noita meloneja.

Sä oot yhtä kuuma kuin hella kutosella!

Baby, unohda lääkärileikit, me leikitään gynekologin vastaanottoa!

Vastenmielisimmäksi heitoksi koettiin siis yleisesti viittaukset iskettävän vanhempiin, esineellistäminen sekä ammatti-ihmisten työn ällöttävä pilkkaaminen. Näitä kannattaa välttää terasseilla ja kuumissa baari-illoissa ;) Teksti ja kuvat Pinja Herttovuo

O´times 24

PARASTA AIKAA

ELÄVIÄ JA KUOLLEITA - TOIMINTAPÄIVÄN RIEMUA Koulussamme järjestettiin 19. huhtikuuta Helsinki-aiheinen teemapäivä.

Teemapäivän aikana oppilaat kiertelivät ja kaartelivat opettajien johdolla ympäri Helsinkiä, tutustuen erilaisiin nähtävyyksiin ja kulttuurikohteisiin. Esimerkiksi Eija Raitala tutustutti ihmisiä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan oikeuslääketieteen osastoon ja siellä toksikologian laboratorion ihmeelliseen maailmaan, kun Pipsa kumppaneineen taasen johdatti nuoret naisten oikeuksien sekä Kaivopuiston historiaan – italialaista ruokakulttuuria unohtamatta.

Teksti Jani Lehto Kuvat Joona Lempiäinen

O´times 25

RUOKALA UUDISTUU Rehtori Hannele Nevalainen kertoo O'timesille, että ruokala uudistuu kesän 2011 aikana. Ruokalan katoksen puoleista ikkunaseinää siirretään muutama metri eteenpäin, niin että henkilökunta saa oman ruokailupaikan.

Lisäksi ruokalan lattiat ja kalusteet uusitaan.

Remontin on määrä alkaa jo toukokuussa. Ruokalaan rakennetaan suojaseinä sisäpuolelle, jonka jälkeen alkaa ulkoseinän purku. Rehtorin sanoin ''Meteliä ja pöllytystä on luvassa, mutta kyllä se kestetään!''. Ruokalan remontin pitäisi olla valmis koulun alkuun mennessä ensi syksynä.

Teksti Salla Riihimäki

OGELIN VAPPURIEHA Oppilaskunnan järjestämä vappurieha keräsi koulumme oppilaat ja opiskelijat juhlasaliin kisailemaan.

Huhtikuun viimeinen perjantai oli koulussamme värikäs päivä. Monet opiskelijat olivat pukeutuneet vapun kunniaksi. Koulussamme nähtiin muun muassa eläimiä, intiaaneja sekä muita tuttuja hahmoja, kuten Mario.

Noin kahdentoista aikaan kaikki kokoontuivat juhlasaliin. Ohjelmassa oli monia kisoja, joissa opiskelijat laitettiin syömään munkkeja, juomaan simaa ja juoksemaan.

Vappuriehassa palkittiin myös hyvin pukeutuneet. Yläasteelle palkintona oli leffalippuja, kun taas lukion puolella voittaja pääsee nauttimaan risteilystä kolmen ystävänsä kanssa Tallinnaan. Parhaaksi pukeutujaksi oppilaskunnan raati valitsi lukion ensimmäisen luokan opiskelijan Noora Hyttisen.

Vaikka tunti juhlasalissa näpistikin arvokkaita oppitunteja, kokonaisuudessaan päivä oli mukavaa vaihtelua muuhun arkeen ja viikonloppu alkoi vapputunnelmissa.

Teksti Rosa Suominen Kuvat Pinja Herttovuo

O´times 26

SUUSTA SIEPATTUA Jouduin lähtemään kokouksesta kesken pois koska teillä on huutava tarve saada kuulla lisää tangetin ominaisuuksista. Ja minä tunnen vastuuni tangenttifunktion evankeliumin levittäjänä.

Näittekö mut muuten televisiossa? Mä näyin siinä Hide Parkin kohdalla. Siellä ei tuntunut kukaan olevan humalassa… paitsi minä.

Rafolsin matka Britannian häähumuun oli ilmeisen onnistunut.

Tai sitten se kokous oli tylsä, Salminen.

Mä en ole sanonut ketään tyhmäksi vaan kysyin oletteko te tyhmiä. Jos minä sanoisin teitä tyhmiksi, te tekisitte valituksen aluehallinnon viranomaisille ja minä saisin sakot. Mutta muistakaa, että en sanonut vaan kysyin.

Mitäs tytöt tekee siellä laukun takana? a) lukee pornolehtiä b) pelaa jätkänshakkia VAI c) lukee ruotsin sanikseen?

Tapperilla ei kenties ole laserkatsetta, mutta ainakin rikas mielikuvitus.

Salminen ei ainakaan ole tyhmä.

Otatte pullon kossua, odotatte puoli tuntia ja menette nukkumaan. Halvemmaksi tulee, eikä tarvitse koko yötä rampata vessassa.

Mä revin kohta ne verkkarit!

Keskusradion kuulutukset saavat myös Raitalan innostumaan.

Wanhojen risteilyohjeet ala Rafols

O´times 27

Koonnut Saila Kurki

O´times 28

Näittekö mut muuten televisiossa? Mä näyin

Jouduin

lähtemään

kokouksesta