Skip to main content

OTimes touko 2026

Page 1


O’TIMES

TOUKOKUU 2026

Tekoälystä kumppani?

4 Koulumme kuvisopen silmin

7 MISSÄ HE OVAT NYT? Marko-Oskari Lehtonen, mihin tarvitsemme journalismia?

10 MISSÄ HE OVAT NYT? Herkmaneita yhdistää musiikin lisäksi alma mater.

14 MISSÄ HE OVAT NYT? Stand up -koomikko Amanda Hiekkataipale

15 Piinapenkissä Sanna Saari

17 Uutisia koulun arjesta

18 Hyviä uutisia GEFY-kurssilta

21 Vesi on elintärkeä luonnonvarasiksi sitä pitää suojella

24 Maapallo kuolee meidän silmien alla

26 Mitä Tallinnaan kuului?

27 Populismi - demokratian loinen ja tasa-arvon vihollinen

30 Muutoksen tuulet puhaltavat Unkarissa

32 Erilaisuuksia Ranskassa

35 Yön valoisa puoli (arvostelu)

36 Nannan ja Hertan leffanurkkaus (arvostelu)

38 Maisemia ja muotokuvia (arvostelu)

39 Matematiikkaa runoilijoille (arvostelu)

40 Ripaus runoutta

42 Majakka - valoa ja pimeyttä (arvostelu)

44 Ullatus: Satu

45 Suusta siepatut

47 O´Why

Toimittajat

Martta Vesterinen, päätoimittaja, kuvat, taitto, kannet

Matias Hännikäinen, kuvat, kuvitus, taitto

Venla Mantere, taitto

Hertta Dahlqvist, taitto

Nanna Soikkeli, taitto

Vera Vesanto, taitto

Selma Pulkkinen, kuvat, taitto

Hanna Lönnfors, taitto

Marco Rantanen, taitto

Inari Häme, taitto

Saana Hanski, taitto

Milja Hälikkä, kuvat, taitto

Elsa Nurmela, kuvat, taitto, some

Emmi Paasto

Aino Lahti

Emilia Uusi-Simola

Lotta Alalampi, juliste

VIERAILIJAT Kai Saaripuu, Eemil Tervonen ja Viola Nenonen

KIITOS Jussi Kaskinen, Arja Holma ja Mirva Lindström

Tekoälystä kumppani?

Tekoäly on nykyään kaikkien huulilla. Sitä hyödynnetään

monessa asiassa, mutta miten suhtautua tekoälyyn ihmissuhteen toisena osapuolena?

Luin joskus yläkouluikäisenä kirjan, jossa orpo tyttö rakastui mieheen, joka paljastui myöhemmin koneeksi. Mies oli hurmaava ja hyvin ihmismäinen, eikä kirjaa lukiessa tullut juuri kyseenalaistaneeksi tapauksen eettisyyttä. Nykypäivänä, tekoälyn ja sympaattisten aleparobottien muuttuessa yhä arkipäiväisemmäksi osaksi elämäämme, ajatus robotista romanttisena kumppanina tuntuu puistattavalta.

Ongelma on se, että kyseessä todella on vain tunne, eikä koneen ja ihmisen välistä suhdetta voida vain sen perusteella tuomita. Outouden tunne johtunee sitä paitsi siitä, että robotin tai tekoälyn kuvittelee yleensä kovaksi ja kylmäksi, epäinhimilliseksi.

Entä jos tekoäly olisikin aivan ihmismäinen, jopa epätäydellisyyksineen? Mikä vika siinä sitten olisi? Jo tänä päivänä on ihmisiä, jotka käyttävät keskustelukumppanina tekoälyä.

Aluksi tulee tietysti vedonneeksi biologiaan ja juuri parisuhteen perinteiseen tarkoitukseen, siis suvun jatkamiseen. Aina se ei kuitenkaan onnistu ihmistenkään välillä, eikä lapsettomia pariskuntia silti pidetä mitenkään luonnottomina. Tekoälysuhteissa on siis jotain muuta häiritsevää.

Biologiasta löytyy seuraavakin ajatus. Yleisesti saman lajin edustajien väliset suhteet nähdään normaaleina, kun taas kahden eri lajin välillä kyseessä on jotain luonnotonta. Ainakin toistaiseksi on selvää, että

koneet ja ihmiset ovat eri ”lajia”. Jos tekoäly kuitenkin kehittyisi ihan ihmisen oloiseksi, olisiko suhde inhimillisen koneen ja ihmisen välillä ihan ookoo?

Nykykäsityksen mukaan koneilla tai tekoälyllä ei ole tunteita. Tunne-elämä taas on aika olennainen osa kaikenlaisia ihmissuhteita ja ihan ihmisyyttäkin. Vaikka ulkokuori olisikin ihmismäinen, se ei ole pätevä syy uskoa, että koneen sisäinen maailma todella olisi ihmisen kaltainen.

Toisaalta emmehän me voi varmuudella tietää sitäkään, tuntevatko muut ihmiset täsmälleen samalla tavalla keskenään. Luultavasti eivät, mutta lopulta on järkevää uskoa, että saman lajin sisäinen tunnemaailma on jokseenkin samankaltainen. Koneiden kohdalla kokemus on se, että ne eivät ole biologisia eivätkä tuntevia olentoja. Vaadittaisiin jotain hyvin perustavanlaatuisia muutoksia, jotta koneista tulisi todella ihmisiä.

On kuitenkin ihmisiä, joille sosiaaliset suhteet ovat vaikeita. Heille tekoäly voi olla ainoa keino ilmaista ajatuksiaan jollekulle, vaikka vain kuvitteelliselle tietoisuudelle. Jos tekoälystä sitten tulee ihan yleinen keskustelukumppani, se saattaa viedä tilaa ihmiskontakteilta. Se taas voimistaa sosiaalisten tilanteiden vaikeutta, ja helppo ratkaisu yksinäisyyteen vain ruokkii sitä entisestään.

Ja eikö lopulta olisi järkevintä keskustella sellaisten olentojen kanssa, joiden sanojen tuottaminen ei kuluta energiaa ja vettä? Ehkä tulevaisuuden ekoteko on hankkia ihan ihmiskavereita.

Teksti Martta Vesterinen Kuva Isla Khalaf

Ps. Ogelin teatteriporukka teki tekoälyaiheisen näytelmän, jossa melkein käsitellään tekoälysuhteita. Näytelmä ”Lohtu” esitetään 18.5. klo 18 juhlasalissa!

Koulumme kuvisopen silmin

Kaikkien rakastama kuvisopettaja Arja Holma on jäämässä tämän kevään jälkeen eläkkeelle. Hän on ollut koulussamme opettajista pisimpään, vuodesta 1988 asti - eli 38 vuotta. Haastattelimme Arjaa hänen urastaan Ogelissa.

Miten päädyit kuvisopettajaksi?

Mä olin 15-vuotias, kun mietin, jatkanko mä lukioon vai meenkö puutarhurikouluun. Sitten mä kuulin, että kuvisopettajan pitää olla ylioppilas ja se ratkaisi. Mulla oli itsellä valtavan ihana kuvataideopettaja ja hän antoi tosi paljon inspiraatioita. Sitten mä päätin, että mä kirjoitan ylioppilaaksi, jotta mä voin pyrkiä kuvisopeksi. Enkä ole katunut päivääkään.

Miten päädyit just tänne opettamaan?

Mä valmistuin 1981 ja tää oli ensimmäinen avoinna oleva kuvataideopettajan paikka. Tää oli vakinainen virka ja tänne mut valittiin. Mä olin opiskellut myös valokuvausta kuvisopettajan tutkinnon rinnalla, ja siitä oli hyötyä, että mut valittiin. Tavallaan kaksi taidealan meininkiä.

Meillähän on valtava määrä sellaisia niin musiikin, kuviksen kuin teatteritaiteenkin kursseja, joita ei oikein muualla ole. Kuviksessa sellainen on esimerkiksi kirjansidonnan kurssi. En tiedä yhtään muuta lukiota, missä sellainen olisi.

Ja sitten se esimerkiksi, kun mä pyydän ykkösiltä palautetta, niin lähes kaikki laittaa aina, että kuvistunnit on sellaisia henkireikiä raskaiden lukuaineiden keskellä. Mun luokka onkin aina avoinna ja tänne voi aina tulla duuniin - ihan kuka vain voi tulla ja usein tuleekin. Tää on mun olohuone ja tää on myös opiskelijoiden olohuone.

Miten meidän koulu on muuttunut sinä aikana, kun oot ollut täällä opettamassa?

Ensinnäkin kuvataiteen tuntimäärät on muuttunut. Voi sanoa, että pakolliset kurssit on vähentyneet, mutta meillä on ollut onni se, että kaikki rehtorit on olleet hyvin myönteisiä taideaineille.

Mikä on parasta kuvisopen työssä?

No opiskelijat. Hieno duuneja tulee ja on innostusta. Suurin osa ajattelee, että ei ole ollenkaan lahjakas, kun tulee tänne. Mutta sitten huomaakin, että kuvien tekeminen ja tutkiminen ei tarvitse mitään erikoislahjakkuutta. Jokainen voi tehdä ja nauttia siitä, saada siitä tavallaan omanlaista älykkyyttä. Vai mitä?

Mikä on sun lemppari kuviskurssi opettaa?

Niitä on monta. Pakollinen kuvisykkönen on kiva. Kirjansidonta taas on ihan oma maailmansa, se on sellanen meditaatiojuttu, ja tulos on aina onnistunut: ne kirjat on todella hienoja. En mä tiedä, kaikki on kivoja! Ei voi laittaa yhtä ykköstä.

”Tää luokka on mun olohuone, ja tää on myös opiskelijoiden olohuone.”

Ykköskurssi ehkä sillain on kanssa tosi kiva, että siellä on koko ikäluokka. Mutta sitten nää syventävät kurssithan ovat sellaisia, että siellä on aina hirmu innokkaita opiskelijoita, koska he on itse valinnut sen ja haluaa oppia vaikka keramiikkaa tai kankaanpainoa tai mitä nyt haluaakaan. Niin ne ovat sellasia helppoja ja mukavia.

Mikä on lempimuistosi täältä koulusta?

Musikaalit, kaikki on ollut aivan mielettömän hienoja olla mukana. Sitten oli hienoa, kun me maalattiin noita sähkökaappeja, mehän saatiin siitä tämmönen tunnustuskin: se oli vuoden 2019 vaikuttava taidekasvatusteko. Tämä oli sillain kiva, että opiskelijatkin olivat aivan mielettömän innoissaan siitä.

Yksi huikea muisto oli myös siltä ajalta, kun aloitin täällä. Me olimme silloisen näytelmäkerhon kanssa jenkeissä kaksi viikkoa. Siellä oli sellaiset teatterifestivaalit, joissa oli meidän esitys ja sitten siellä oli valtavasti kaikkia kursseja.

Mikä merkitys lukion kuvisopetuksella on?

Se on valtavan tärkeä yleissivistävä oppiaine. Mä korostan aina omaa tekemistä ja mä puhun “ajattelevasta peukalosta”: kun kädellä tehdään jotain, niin aivot lähtee raksuttamaan vauhtiin.

Mutta kuviksessa tulee myös todella paljon sellasta kulttuurista tietoa vaikka suomalaisesta kulttuurista. Olisi hyvä, jos jäisi edes muutama nimi mieleen, muutama tärkeä taideteos, ettei ole ihan ummikko.

Arja on pitkän uransa aikana opettanut monia, ja vaikuttanut siten monen opiskelijan arkeen. Kuvistunneilla oppii tärkeitä taitoja, joista on hyötyä ihan jokaiselle.

Muistan aina yhden lukiolaisen vastauksen sellasessa kuvatentissä, jossa näytin taideteosten kuvia ja piti arvata, kenen taiteilijan. Siellä oli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -maalaus Tuonelanjoella. Yksi opiskelija ihan pokkana vastasi, että se on Leonardo da Vinci.

”Suhtautukaa avoimesti kaikkeen visuaaliseen kulttuuriin. Älkää olko ennakkoluuloisia.”

Ykköskurssilla mulla onkin tavoitteena se, että jäisi ainakin yksi suomalainen ja yksi kansainvälisesti kuuluisa taiteilija mieleen. Se ei ole paljon, mutta se on semmoinen tiedonjyvä, jota voi sitten lähteä laajentamaan.

Onko jotain, mitä haluaisit sanoa meille opiskelijoille?

Vaikka mitä! Suhtautukaa uteliaasti, avoimesti kaikkeen visuaaliseen kulttuuriin, harrastakaa itse, kokeilkaa, älkää olko ennakkoluuloisia. Aina ykkösille puhunkin, että nykytaide voi olla todella vaikeeta. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, mutta voi kuitenkin yrittää miettiä, että mitäköhän taiteilija on ajatellutettä ei se ihan tyhjästä niitä töitään kuitenkaan tee.

Ja mä olen aina uskonut, että jokaisella on joku tällainen visuaalisen alan taito, jos sen vaan osaa löytää. Sen voi vaikka harrastuksen kautta löytää, valokuvaamisen, maalaamisen, mutta se vaatii sen, että edes pikkusen joku ehkä kertoo siitä. Ja sen takia koulukin on olemassa.

Haastattelimme juttua varten kahta Arjan pitkäaikaista opiskelijaa: Matias Hännikäistä ja Venla Manteretta. Kysyimme heiltä, minkälainen Arja on opettajana:

Matias: ”Omanlainen. Opettaa kuin merirosvokapteeni, mutta sellainen rento ja miehistöä arvostava, eikä kuin Kapteeni Koukku. Tuntuu vähän kuin olisi tekemässä töitä pomolle, joka arvostaa sua, ennemmin kuin opetustilanne.”

”Arjaa

selvästi kiinnostaa oppilaiden työskentelyn lopputulos.”

Venla: ”Arja on innostava! Hän pystyy vetämään hyvin monipuolisia kursseja, joiden tehtäviä pohjustetaan erilaisilla näkökulmilla ja toteutetaan eri tekniikoilla. Pitkän uran aikana kurssien tehtävät ovat hioutuneet innostaviksi ja välillä sopivan haastaviksikin.

Mutta ennen kaikkea Arja on rehellinen: kursseilla on siis oikeasti mahdollista kehittyä! Arjaakin selvästi kiinnostaa oppilaiden työskentelyn lopputulos, eikä tuntien tavoitteena ole vain selviytyä työpäivästä kotiin muihin puuhiin. Arja on myös tosi hupsu ja apua saa aina kun kysyy.”

Haastattelimme myös äikänope Satu Mäkistä, joka on tunnetusti Arjan hyvä ystävä.

Minkälainen työkaveri Arja on?

Paras. Arja on mun esikuva ja en voisi kuvitella parempaa työkaveria.

Mikä on lempimuistosi Arjan kanssa?

Kun oli koulun 90-vuotisjuhlat, opettajat sai palkintomatkan Tartoon. Me sovittiin Arjan kanssa kokonaan matchaavat asut, sukkia myöten. Altti Pikkaraista nolotti kulkea meidän kanssa.

Mun mielestä se kertoo Arjasta paljon: se uskaltaa tehdä ihan mitä vaan ilman että miettii, mitä muut ajattelee. Kiitos Arja!

Teksti Saana Hanski ja Milja Hälikkä Kuvat Martta Vesterinen, Milja Hälikkä ja Satu Mäkinen

Arja opiskelijoiden kanssa valtakunnassaan kuvisluokassa.
Arjalla ja Satulla on ollut vuosien varrella useita yhteensopivia asukokonaisuuksia.

Marko-Oskari Lehtonen, mihin tarvitsemme journalismia?

Missä he ovat nyt? -juttusarjassa tehdään katsaus politiikantoimittaja Marko-Oskari Lehtosen uraan. Lehtonen ajautui journalismin pariin sattumien kautta ja kirjoittaa nykyään muun muassa skuuppeja vallan väärinkäytöstä. Entä kokeeko toimittaja itse olevansa vallankäyttäjä tai miten klikkiotsikoista puhutaan työpaikalla?

”Jos haluaisin löytää jonkin kuvan lukioajalta, pitäisi varmaan konsultoida äitiä!” Lehtonen hymähtää. Hän on käynyt Ogelissa useaan otteeseen, esimerkiksi luennoimassa Satun ja Tapperin tunneilla, vaikka varsinaisista opiskeluvuosista onkin jo aikaa: Lehtonen opiskeli lukiossamme vuosina 1999-2002. ”Siis viime vuosituhannen puolella!”

Koulu on tutun tuntuinen, vaikka aikaa onkin vierähtänyt: ”Täällä on edelleen samoja opettajia. Siitä huomaa, että aikaa on kulunut, kun ihmiset ikääntyvät. Tajuaa itsekin olevansa 24 vuotta vanhempi!”

Lukion jälkeen Lehtonen haki jonkin aikaa suuntaa mihin mennä ja päätyi opiskelemaan journalismia

”Inhosin äidinkieltä peruskoulussa. Vasta lukiossa se rupesi kiinnostamaan, opetuksen ote muuttui.”

Haaga-Helian avoimelle väylälle. ”Aamulla töissä kaupankassalla, sitten luennoille ja illalla salibandytreeneihin. Sitä tein vuoden, kunnes sain 50 op kasaan ja pääsin täyspäiväiseksi opiskelijaksi.”

Lehtosen kädessä komeilee harvinainen keräilykappale, joka meni alumnimme äidinkielenopettajalle lahjaksi!

Lehtonen valmistui vuonna 2010: ”Samana kesänä aloitin Iltalehdellä kesätoimittajana. Aluksi tein muutaman vuoden kaikkea sekalaista, sitten muutaman vuoden toimin rikos ja oikeus -toimittajana ja kymmenen vuotta sitten asetuin politiikantoimittajaksi.”

Lehtosen viimeisimpiä meriittejä ovat olleet ehdokkuudet vuoden journalistiksi ja tutkivan journalismin Lumilapio -palkinnon saajaksi. Toimittajan työ tuottaa Lehtoselle iloa ja ehdokkuudetkin vahvistavat merkityksellisyyden tunnetta. Hän kuitenkin kokee ne tunnustuksena koko Iltalehden politiikan-

toimitukselle. ”Meillä se on joukkuepeliä!”.

Niinkään iso kysymys kuin ”mikä on median tehtävä politiikan saralla?” ei jää tyhjentämättä. Lehtonen toteaa heti alkuun median ja journalistien perustehtävän olevan vallan vahtiminen. ”Median tehtävä on kertoa kansalaisille, kuuntelijoille ja lukijoille, mitä maailmassa tapahtuu. Avata niitä politiikankiistakysymyksiä ja -prosesseja kansantajuisesti.”

Alumnillemme tämä on nimenomaan vallanpitäjien vahtimista ja vastavoimana toimimista. ”Se vallan

vahtikoira on oikein osuva termi, päätöstentekijöiden on hyvä tietää, että heidän tekemisiään seurataan. Vilunkipelistä jää kiinni.”

Maallikko saattaa pohtia, miten politiikantoimittajan työ eroaa esimerkiksi politiikantutkijan työstä? ”Päättäjät saa tehdä päätöksentekoa ja päättää, ja tieteen tekijät saa tehdä tiedettä. Journalisti ei ole siinä tekijäpuolella vaan raportoi tapahtumista. Pitää tiivistää tärkeät tapahtumat siten, että lukija ymmärtää, miten päätökset vaikuttavat omaan arkeen. Journalistin työ on palvelutehtävä”

Somen pohjalta mielipiteiden muodostaminen on Lehtosen mielestä riskialtista, silloin saattaa jäädä paljon taustatietoa pois. Lehtonen kuvailee, kuinka perinteisen median rinnalle on syntynyt ikään kuin poliitikkojen omia henkilökohtaisia medioita tai näyteikkunoita, siis omia sometilejä. ”Toimittajien tehtävä on siis kertoa ja taustoittaa, mitä ympärillä tapahtuu, jotta ihmiset voivat muodostaa siitä sitten oman mielipiteensä.”

”Olen vallankäyttäjä siinä mielessä, että mulla on paljon kuuntelijoita ja katselijoita.Saatan vaikuttaa heidän elämäänsä jotenkin, mutta en ole mitenkään vallankäyttäjä siinä, missä poliitikko on. Faktojen tulee olla oikein.”

analyysia maailmasta, ei se voi koskaan olla täysin neutraalia. Mutta ei esimerkiksi politiikantoimittaja ole politiikanpeluri, työn tehtävä ei ole olla jotakin mieltä sen hetkisestä politiikasta.” Mediaa pidetäänkin vallan neljäntenä mahtina. ”Iltalehti on Suomen suurimpia medioita. Totta kai tiedostan sen, että sillä mitä valitsen kertoa, on paljon lukijoita.”

”Olen

erikoistunut vallan väärinkäyttöön, voisi sanoa myös ’poliitikkojen perseilyyn’. Kaikesta voi ja saa uutisoida.”

Lehtosen tulokulma journalismiin on usein skuuppien, siis paljastus-

juttujen, kautta. Hän onkin valinnut selviteltävät epäkohdat osuvasti, esimerkiksi ehdokkuus tutkivan journalismin Lumilapio -palkinnon saajaksi tuli hänen jutustaan Alexander Stubbin pojan saamasta harjoittelupaikasta.

”Kysyin itseltäni, että eikö se ole aika osuvaa, että juuri hänet on valittu siihen tehtävään. Sitten lähdin tutkimaan asiaa. Kävi ilmi eräänlaista rakenteellista korruptiota.”

Skuuppeja tehdessä käydään paljon keskustelua journalistisen etiikan näkökulmasta. ”Esimerkiksi yksittäisten henkilöiden terveyteen liittyvissä asioissa ollaan pidättäytyneempiä, vaikka ne olisivat selvästi liitettävissä laajempaan kokonaisuuteen.” Toimituksessa on paljon

Lehtonen kokee, että journalisti pystyy kertomaan maailmanmenoista puolueettomasti, mutta toimittajalla on kuitenkin käsissään valtaa: ”Niin kauan kuin ihmiset tekevät

Särmä kaksikko! (niin kuin se äikän kirja, hehe :D)

tietoa, josta sitten erilaisten eettistenkin linssien läpi kerrotaan julkisuuteen.

”Heitterit heittaa semmosta, mikä on tosi suosittua.”

Klikkiotsikot saattavat närkästyttää useita lukijoita, niin myös Lehtosta, mutta hän pitää niitä digitaalisissa lehdissä välttämättöminä: ”Miten kukaan lukee juttua, jos ei klikkkaa sitä?” Iltalehden toimituksessa tavataan puhua klikkiotsikoiden sijaan ”pettymysotsikoista”.

”Otsikon pitää olla mielenkiintoinen, ei klikkijuttu itsessään ole paha asia, mutta odotuksia ei saa pettää.” Lehtonen myös muistuttaa, että iltapäivälehdet eroavat esimerkiksi Ylen neutraalimmasta ilmaisusta ja tavoitteena on myös viihdyttää. ”Suomalaiset toimittajat ovat kuitenkin tosi kilttejä, ei täällä ole mitään sellaista keltaista lehdistöä, mitä vaikka Iso-Britanniassa on.”

”Jos mulla on joku missio, niin se on saada nuoret innostumaan politiikasta. Heissä on tulevaisuus.”

Sosiaalinen media on muuttanut uutiskilpailua hurjasti, kaikki on nopeampaa ja etumatkasta puhuttaessa kyse on minuuteista: ”Jokainen uutistoimittaja haluaa olla se, joka kertoo ensimmäisenä.”

Myös podcastit ovat uudempi alusta, joille toimittajatkin ovat levittäytyneet. Lehtonen juontaa ja käsikirjoittaa Politiikan puskaradio -podcastia muiden toimittajien kanssa. ”Podcastien tehtävä on jakaa sitä samaa tietoa, mitä maail-

massa liikkuu mutta vähän rennommalla otteella ja viihdyttää kuuntelijoita, mutta ennen kaikkea ilahdun, kun joku nuori tulee kertomaan olevansa iso puskaradiofani.”

Lehtonen painottaa, kuinka demokratian tehokkaampi toteutuminen vaatii sitä, että mahdollisimman monet ja erilaiset ihmiset kiinnostuvat politiikasta ja haluavat vaikuttaa siihen, mitä heidän ympärillään tapahtuu. ”Hyvä jos sitä voidaan edistää tällä podcastilla.”

Nuorista puheen ollen, Lehtonen paljastaakin, että häneltä ilmestyy keväällä 2027 lastenkirja, joka tutustuttaa ikätasoon sopivasti lapsia politiikan äärelle, keskittyen eduskuntaan. ”Nyt 10-vuotiaat ovat kohta itse niitä päättäjiä. Jos suunnataan vain nelikymppisille, niin he ovat kohta jo viisikymppisiä.” Ennen sitä Lehtoselta kuitenkin ilmestyy 21. syyskuuta hänen esikoisteoksensa Vallan vahtikoira, jossa hän pohtii muun muassa kysymystä, miksi juuri politiikka vetosi häneen.

Lopuksi Lehtonen haluaa kannustaa Ogelin nuoria: hän on sitoutunut seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi lahjoittamaan stipendin esimerkiksi O’Timesissä aktiivisesti toimineelle opiskelijalle, joka on kehittynyt kirjoittajana tai osoittanut muuten erityistä kiinnostusta journalismiin lukion aikana. ”Jos ei yritä, ei onnistu, mutta jos yrittää, niin silloin joskus epäonnistuukin. Se on normaalia. Kirjoittakaa, lukekaa, ajatelkaa kriittisesti ja puhukaa tunteista.”

”Mun koko elämä on ollut vähän semmoista sattumien sarjaa, ei ole ollut mitään suurta suunnitelmaa. Vaikka työ on tärkeetä, niin se on vaan työtä, ja vaikka elämä on tärkeetä, niin sekin on loppujen lopuksi vain elämää.”

Teksti ja kuvat Venla Mantere

Lehtosen aikaan Satu piti äidinkielentunnit luokassa 32. Nykyään siellä opiskellaan maantiedettä!

Missä he ovat nyt?

Herkmaneita yhdistää musiikin lisäksi alma mater!

Paula Herkman (os. Ojajärvi) ja hänen kuopuksensa Paavo Herkman ovat molemmat ponnistaneet Ogelista. Muista Missä he ovat nyt? -sarjan jutuista poiketen tänään keskitytään Ogeliin ja sen musiikilliseen kehityskaareen: Paula on baritonisaksofonisti & basisti ja Paavo puolestaan rumpali.

”Paavo.” ”Eiku sä alotat”, vastaa Paavo pienen hiljaisuuden jälkeen kysyttäessä, että missäs Herkmanit ovat tätä nykyä.

Paula sitten aloittaa: ”Ogelista valmistuttuani 1988 pidin muutaman välivuoden, joiden jälkeen lähdin opiskelemaan logopediaa Helsingin yliopistolle.”

Paula jäi heti valmistuttuaan työharjoittelupaikkaansa HUS:ille töihin puheterapeutiksi ja on toiminut viimeiset kymmenen vuotta yrittäjänä.

Paavo valmistui keväällä 2025 ja on tällä hetkellä ”valtionkätyri”, eli suorittaa asepalvelustaan Kaartin soittokunnassa.

Herkmanien valkolakkien saamisen väliin jää siis 37 vuotta. Löytyykö lukiokokemuksista mitään yhteistä?

Molemmille nousee heti ainakin yksi ajatus, joka yhdistää heitä elämässä muutenkin: ”Musiikki. Bänditoiminta ja isommat proggikset.”

Molemmat kävivät yläasteen musiikkipainotteisella luokalla, Paula Ogelissa ja Paavo toisaalla.

”Shoutout Matias Huttunen, annoit Ogelista paremman kuvan kuin Tapiolan lukiosta. Jäi hyvät vibat.” - Paavo

Paula oli Juha Sipun ensimmäisessä opetusryhmässä, niillä eväillä oli hyvä jatkaa musiikkitoimintaa lukiossakin. Paavo etsi musiikkipainotteista lukiota pääkaupunkiseudulta ja Ogelin 2021 etänä järjestetyt avoimet ovet olivat tarpeeksi vakuuttavat.

Paavo tapaa esiintyessään pitää jokapoika paitaa ja Paulan räväkkä esiintymisasu kuuluu Hunajamelonit -yhtyeen brändiin.

Paulan aikana koulurakennuksesta puuttui koko uusipuoli ja lounasta syötiin nykyisessä lukusalissa.

”Luokkahuoneet olivat aika huonossa kunnossa, puiset pulpetit olivat täynnä kaiverruksia ja kattolevyjä täplittivät nuuskabiitit. Jumppasalin soitinvarasto oli opettajien röökipaikka. Aitoa kahdeksankymmentälukua!”

”Jumppasalin soitinvarasto oli opettajien röökipaikka, se oli tarkoin varjeltu salaisuus.”

Nykyään koulun ulkoasu on huolitellumpi. Paavo muistuttaa esimerkiksi luokkien samankuosisista verhoista. Muutoinkin koulurakennusta on laajennettu viime vuosina ja ylipäätään tiloista pidetty hyvää huolta.

Paavo kuitenkin harmittelee nykyisiä tiloja. Vaikka koulua on laajennettu, varsinaiset musiikkitilat ovat lukumääräisesti vähentyneet: ”Pikkusali raivattiin mielestäni ihan turhaan perusluokaksi. Matikkataivaan ’Sali’ on musiikkia ajatellen tylsä ja tunnelmaton.” Entinen pikkusali oli mukavampi esiintymispaikka kuin kokonaan uusi yläkerran päätyluokka.

Paula koulun pihalla ystävineen 1988 lakkiaisten jälkeen.

Ogelin juhlasali ei ole juuri muuttunut. Wanhojen tanssipuvut ovat!

Esimerkiksi ennen uudistusta pikkusali oli toimiva tila näyttiksen esityksiä ja vanhojen kahvilaa (soittajineen ja tanssijoineen) varten.

Pikkusali toimi myös Pop&Jazz-opistonkin harjoittelu- ja esiintymistilana. Paula muistelee, kuinka koulun jälkeen jäätiin roudaamaan

big bändin kalustoa lavalle treenejä varten.

”Ja voisin jälkipolville kertoa, että silloin kun ei ollut studiota, tehtiin itse studio: demoja äänitettäessä soitettiin varastossa ja piuhat pujoteltiin ikkunoista ulkokautta musaluokan puolelle. Tuli oikeasti aika hyvä kasetti!”

Vuonna 1988 penkkareissa C-luokkalaiset pukeutuivat zombi-teemaisesti. Juhlahumun välissä piti tankata. Pakkasta oli huimat yli -25 celsiusastetta!

Kaksikkoa mietityttää haastattelun aikana, kuinka vähän Ogelin musiikkiperinteistä puhutaan nykyään.

Kaikki eivät tiedä, että Pop&Jazz-konservatorio on saanut täältä alkunsa ja on yksi Euroopan arvostetuimmista rytmimusiikkiin erikoistuneista oppilaitoksista.

”Siihen aikaan kevyen musiikin opetusta ei ollut missään, Pop&jazz-opisto oli se, joka nosti Ogelin maailmankartalle.”

Paula ihmetteli Ogelin satavuotisjuhlissa, kuinka tätä musiikkiperintöä ei nostettu hänen mielestään riittävästi esille.

”Rohkeutta ja luma-aineita kyllä muisteltiin, vaikka Pop&jazz-opisto - ja musiikki ylipäätään - oli nimenomaan Ogelin juttu. Kyllä matematiikkaa opetettiin muissakin lukioissa.”

”Musaluokka oli hyvä ympäristö kasvaa, ja lukio oli sellaista sosiaalisen toiminnan juhlaa.” - Paula

Paula muistelee Ogelissa opiskelua hyvällä. Yläasteen jälkeen koulu oli jo tuttu ja oma porukka löytyi nopeasti muista muusikoista. Pop&jazz-opisto elävöitti Ogelin musiikkitoimintaa valtavasti.

”Saatettiin mennä illalla kuuntelemaan jazzia kaupungille ja tulla sitten samoilla silmillä koululle aamulla kahdeksaksi, kummasti sitä jaksettiin.”

Paavo aloitti lukion elokuussa 2022, jolloin uudet musiikki- ja luma-linjat vasta pyörähtivät käyntiin lukion puolella.

Musalinjalle tuli tuolloin ensimmäisenä lukuvuonna Paavon lisäksi vain neljä muuta ja musikaalisuuden puute lukiossa jäi hampaankoloon:.

”Sitten vielä meidän luokanvalvoja lähti ensimmäisen vuoden jälkeen. Muutenkin kontrasti toiminnassa oli tosi iso suhteessa yläasteen musiikkitoimintaan.”

Rumpalimme ei kuitenkaan lannistunut totaalisesti, vaikka ympärillä oli paljon hänen omien sanojensa mukaan ”kulttuurikuivaakin porukkaa”.

Paavo lähtikin itse järjestämään toimintaa, kuten esimerkiksi Jazz night -illan, ja vei bänditoimintaa musiikista kiinnostuneiden kanssa myös koulun ulkopuolelle.

”Olen intohimoinen musiikin suhteen, joten piti itse tehdä jotain, jos koulu ei järjestänyt.”

Paavo kiittelee nykyistä lukion musiikin opettajaa Krister Kuosmasta siitä, että musalinja on lähtenyt parempaan suuntaan alun takkujen jälkeen. ”Toivottavasti rupeaa syntymään perinteitä ja jatkuvuutta.” Musalinjalle valittujen opiskelijoidenkin määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

Kumpikin Herkman osallistui myös teatteritoimintaan: Paavo kävi Satu Mäkisen teatteritunneilla ja Paula oli lukiossa Ilmo Nukarisen vetämässä näytelmäkerhossa.

”Ei muuten saatu ainakaan mitään syötäviä eväitä ylioppilaskirjoituksiin!” - Paula

Paula kuvailee Paavon ajan esitysten katsomista aika legendaariseksi: ”Muistaa itse, millaista oli olla lavan toisella puolella, juhlasali ei ole juurikaan muuttunut. Oli liikuttavaa nähdä oma poika siellä samanlaisissa puuhissa.” Jatkuvuutta ja perinteitäkin siis löytyy myös teatterin saralla. Koskellakin käytiin jo vuosikymmeniä sitten!

Ogelista jäi loppujen lopuksi molemmille hyvät eväät elämään. Herkmaneista kumpainenkin kehuu Ogelin äidinkielenopetusta: ”Sai tukea itsensä toteuttamiseen kirjallisesti. Se on ollut tosi hyödyllistä, ei ole pelottanut ryhtyä tekemään asioita.”

Lähtökohdat lukion aikaisiin hyviin kokemuksiin olivat kuitenkin Paavon mukaan erilaiset.

”Sä, Paula, sait vapauden toimia ja organisoida ja mä järjestin, koska kukaan muu ei tehnyt sitä - omasta mielestäni riittävästi. Erilaisten tapahtumien organisointi ja isommissa projekteissa kuten musikaalissa mukana oleminen on kyllä antanut hyviä taitoja.”

Paavo on ihan tyytyväinen siihen, ettei ollut koko lukioaikaa pelkkien muusikkojen ympäröimänä.

”Kasvoin ihmisenä enemmän kuin mitä olisin, jos olisi ollut kaikkien kanssa paljon yhteistä.” - Paavo

Paavo esiintymässä bändinsä kanssa. Musiikki kokosi Ogelilaisia yli ikäluokkarajojen!

Teksti Venla Mantere Kuvat Paula Herkman, Luca Karhuvaara

Missä he ovat nyt? - Stand up -koomikko Amanda Hiekkataipale

Mikä oli lempiaine ja lempiopettaja lukiossa?

”Ilmaisutaito ja Satu. Mutta myös Altti Pikkarainen oli ihan lemppari lemppari, opetti mulle aikanaan uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa.”

Mitä haaveammatteja on ollut?

”Paljon olen tehnyt töitä kirkon piirissä. Opiskelin teologian maisteriksi ja sen jälkeen tein sosionomi (AMK)-diakonin tutkinnon ja teinkin diakoniatyötä noin viisi vuotta. Kaikenlainen järjestö- ja auttamistyö on aina vetänyt puoleensa. ”

Minkälainen sun reitti stand up –koomikoksi oli?

”Olen aina tykännyt esiintymisestä, näyttelijähaaveita oli nuorempana. Koronan lopuilla Kuitusen Leena tuli kylään ja ehdotti, että lähdenkö mukaan stand up –kurssille. Kurssin päätteeksi jokainen teki keikan, ja siitä sitten innostuin etsimään keikkailumahdollisuuksia. Harjoittelin open mic –klubeilla ja aloimme Leenan kanssa tuottamaan yhteisiä iltoja. Siitä ne mahdollisuudet ja innostus alkoi nopeasti laajeta.”

Miten kohdennat keikkasi yleisölle?

”Aika vähän oikeestaan, teen vaan mun omaa juttua. Yleisillä klubikeikoilla, joilla esiintyjiä on useita, löytyy jokaiselle jotain. Kohdentamista ei siis tarvitse sen kummemmin miettiä. Yksityiskeikoilla mietin kyllä tarkemmin.”

Mistä saat inspiraation sun vitseihin?

”Omasta elämästä: jos näkee, kuulee tai kokee jotain, mikä on itsestä hauskaa, niin monesti se on sitä jonkun muunkin mielestä. Viime aikoina on ollut erityisesti feministisiä aiheita. Yhdessä koettu naiseus on itselle jotenkin voimaannuttava asia, ja siksi huumoria on luonnollista ammentaa siitäkin näkökulmasta.”

Miten suunnittelet vitsisi?

”Parin viime vuoden aikana olen omaksunut tavan kirjoittaa vähän jotain muistiin ja sitten vain suoraan esiintymään. Siinä esiintyessä sanamuodot kehittyvät - nauhoitan yleensä keikat. Sitten kun se vitsi on ’valmis’, siitä haluaa oikeastaan jo päästää irti. Sellainen se vitsien luonnollinen elinkaari on.”

Mikä on hauskinta koomikon hommissa?

”No se että oma työ on olla hauska. Olen tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin ja pienistäkin piireistä on löytynyt ne omat tyypit.”

Entä mikä ikävintä?

”Jos haluaa tehdä hommia kunnolla, reissaamista täytyy tehdä. Pitkät keikkaputket voi käydä raskaaksi.”

Kuinka paljon käyt muiden koomikkojen keikoilla?

”Sekin on työn ihania puolia, että näkee omien lemppareiden keikko -

ja. Tykkään käydä katsomassa myös lupaavia uusia sooloja. Aika paljon tulee käytyä muiden keikoilla, että pysyy kartalla näistä piireistä.”

Onko sulla jotain mitä haluaisit sanoa nykypäivän lukiolaisille?

”Paljonkin! Kannattaa unelmoida, tai ainakin selvittää, mitä ne omat unelmat on. Kannattaa pitää välivuosia, ei tarvi grindaa liikaa. Oma juttu saattaa löytyä vielä kolmenkympin paremmalla puolella, kiire ei ole!”

Onko vielä jotain mitä tulisi mieleen?

”Nuorisolaiset olette aina tervetulleita mun keikoille!”

Teksti Martta Vesterinen ja Hertta Dahlqvist

Piinapenkissä Sanna Saari

Kumpi mieluummin: Aina kun sanot jäbä, pesukarhu ilmestyy – vai aina kun pesukarhu ilmestyy, joudut sanomaan jäbä?

En ole ennen miettinyt tällaista… Ehkä se jälkimmäinen. Harvemmin ilmestyy se pesukarhu, että loppupeleissä ei ole kauheasti väliä.

Onko sulla ”opehuonebestistä”?

On, tosi monta. Ehkä Satu on sellainen, että tykkään hänen asenteestaan ja ollaan samalla aallonpituudella. Ja Arja – Arjassa on todella paljon samaa kuin Satussa. Kyllä täytyy myös mainita oman aineen kollegat: Maiju ja Marko. Ollaan tosi läheisessä yheistyössä.

Onko sulla suosikkisanontaa, sanaleikkiä tai lentävää lausahdusta?

”Pidetään ne kädet omalla puolella.”

Kukaan oppilaista ei vaan ikinä tajua sitä, koska te ette enää katso Kummelia. Katsokaa Kummelia, niin sivistytte.

Onko sinulla lemmikkejä? Jos on, minkälaisia hahmoja he ovat?

Lasketaanko aviomies? Mulla on koira. Hän on hyvin omanarvontuntoinen ja ovela. Tykkää esimerkiksi varastella sukkia.

Minkälainen olit lukioikäisenä?

Mä olin semmoinen vaihtoehtoisnuori. Mua kiinnosti uskonnot kauheasti ja mä kokeilin paljon erilaisia rooleja – mulla oli goottivaihe, ja myös hippivaihe. Olin tosi pieneltä paikkakunnalta ja ahdisti se, että pitäisi sulautua joukkoon. Muutaman kaverin kanssa kapinoitiin sitä kauheasti.

Sanna (vas.) piti hauskaa opettajakollegojensa Maijun (kesk.) ja Markon (oik.) kanssa koulun 100-vuotisjuhlassa marraskuussa 2024.

Kerro jokin lukiomuisto.

Aah, voikohan tätä laittaa lehteen… Tehtiin penkkareihin mahdottoman hieno abivideo, joka ei läpäissyt sensuuria. Rehtori oli sitä mieltä, ettei kaikkia kohtia siitä voitu näyttää, joten jouduttiin leikkaamaan sitä aika paljon.

Meitä harmitti hirveästi se sensurointi ja sitten penkkaripäivänä se harmitus kulminoitui, kun rehtori laittoi meidät siivoamaan abigaalan jälkeisen salin. Sen jälkeen paikallissanomien toimittaja tuli kysymään mielipidettä, ja minähän sitten kutsuin koulumme rehtoria sortajaksi (eufemismi) paikallislehden sivuilla.

Minähän sitten kutsuin koulumme rehtoria sortajaksi ihan paikallislehdessä.

Kerro jotain, mitä lukijat eivät sinusta tiedä.

Tämä saattaa tulla yllätykseksi myös monille kotipaikkakunnallani. Mä ja ystäväni Sari toimimme varjotaiteilijoina Kankaanpäässä – olimme sellaisia protestitaiteilijoita.

Kankaanpäässä siis tehtiin paljon julkisia taideteoksia. Joskus meidän kotikylämme lähelle pystytettiin sellainen valkoinen patsas, joka oli meidän mielestämme aivan liian moderni eikä esittänyt kohdetta lainkaan. Emme pitäneetsiitä.

Ensin yön pimeinä tunteina tehtiin sille lumiukko kaveriksi, mikä päätyi paikallislehteen. Joskus myöhemmin lisättiin siihen myös linnunpelätti, joka morjesteli ihmisiä. Kukaan ei koskaan saanut miedän henkilöllisyyttä selville. Mutta nyt paljastan sen tässä!

Mitä töitä olet tehnyt opettajuutta lukuun ottamatta?

Vaikka mitä! Mä olen ollu siivoojana – se oli hirveän opettavaista. Työ oli raskasta, heikosti palkattua ja siinä näki, miten eri tavalla eri ammateissa oleviin ihmisiin suhtaudutaan. Mulla on sen jälkeen ollut suuri arvostus siistijöitä ja siivoojia kohtaan.

Mä olen ollu tomaattitarhalla ja kerran isosena. Monta kesää olin työntekijänä hautausmaalla ja siellä tapasin aviomiehenikin. Niin olenhan mä myös tutkijana ollut – melkein kymmenen vuotta.

Onko sulla lempieläintä?

Kyllä se on koira. Mä oon koiraihminen.

Jos voisit saada kaikki maailman ihmiset ymmärtämään yhden seikan uskonnosta tai uskonnoista, mikä se olisi?

Että niissä on lopulta aika paljon samaa. Ja että tieto ei lisää tuskaa vaan ymmärrystä.

Jos koet olevasi ennakkoluuloinen vaikkapa toista uskontoa tai ihmisiä kohtaan, niin kannattaa tutustua niihin. Sitten se ei tunnu enää niin oudolta.

Onko sulla harrastuksia?

Säännöllisen epäsäännöllisesti joogaan, tykkään lukea, joskus neulon. Tavallaan myös opiskelu! Tuntuu siltä, että oon aina opiskelemassa jotain.

Mikä on sun lempikurssi opettaa?

Ai että kun ne on kaikki ihania, mutta varmaan UE5 (Uskonto taiteessa ja populaarikulttuurissa). Se on se ihan ykkönen. Tämmöiset taideasiat ja arkkitehtuuri ovat lähellä sydäntä. Mutta ei kyllä ole yhtään kurssia, josta en pitäisi.

Jos voisit tehdä yhdestä opettamastasi valinnaisesta kurssista pakollisen, minkä valitsisit?

Ehkä UE4 (Uskonto, kulttuuri ja yhteiskunta Suomessa).

Mielestäni jokaisen suomalaisen yleissivistykseen pitäisi kuulua se, että tietää, mihin täällä Suomessa uskotaan ja minkä eri uskontojen harjoittajia täällä on. Samalla sitä tulisi oppineeksi muista uskonnoista väkisinkin.

Mitä olet oppinut oppilailta?

Vaikka mitä. Tää on juuri se opettajan työn suola, kun nuoret ovat niin mahdottoman fiksuja. Musta aina tuntuu, että opiskelijoilla on erilainen tapa katsella maailmaa. Ette ole vielä elämän kaavoihin kangistettuja.

En osaa nimetä yksittäisiä hetkiä, mutta oon saanut paljon oivalluksia opiskelijoilta ja monesti lähtenyt kotiin inspiroituneena.

Nuoret ovat niin mahdottoman fiksuja -- Ette ole vielä elämän kaavoihin kangistettuja.

Teksti Matias Hännikäinen Kuvat Sanna Saari

Lukioaikainen teatteritapahtuma sai heittäytymään!

UUTISIA KOULUN ARJESTA

Kevään loppupuolella on ollut kaikenlaista ohjelmaa. Tässä muutamia kuvia niistä.

OPKH:n hallitus järkkäsi kivan vapputapahtuman salissa.

Uudet tutorit valittiin ja koulutus alkoi.

Esittävän ryhmän näytelmä Lohtu esitettiin.

Elina Tyynelän ja Jonas Andreasenin teatterin lukiodiplomi esitys Jos olisin rehellinen nähtiin 15.5.

Kuvat Arja, Martta ja Satu

Kovaa menoa klubi-illassa

Illassa kuultiin myös klassisia soittimia. Esimerkiksi Kolminkertaisen esittämässä biisissä Faust Arp Esko ja Pinja soittivat viuluja ja Fransesca selloa.

Auran ääni on persoonallinen ja tyylikin sopi täydellisesti esimerkiksi The Ronettes -yhtyeen biisiin Be my Baby. Sen Aura esitti abien nimettömässä bändissä.

Toukokuisen klubi-illan päätti abien bändi Eemelin kullat. Viimeisenä vedettiin Tehosekoittimen Pillitä Elli pillitä. Bändi esitti myös Eppu Normaalin Suolaista sadetta sekä Eemelin oman biisin Pitää uskaltaa.

Illan aikana kuultiin monipuolisesti eri musiikin genrejä. Kakkosten bändi

Ville Valoton esitti kaksi biisiä: Lost Societyn Blood Diamondin ja Lamb of Godin Hourglassin.

Jälkimmäisessä biisissä laulusoolon veti Joel Bonnor. Suoritus oli illan todellinen positiivinen yllättäjä: todella vaikuttava. Heviörinä on tekniikkalaji ja Joelilla oli tekniikka hallussa.

Alakuvassa Sotamies esittämässä Radioheadin biisiä Man of War.

Alakuvassa Ville Valoton solistina Joel (Joel myös yläkuvassa).

Olivia ja Peppi esiintyivät kahdessa eri taiteen lajissa: musiikin lisäksi he myös näyttelivät esittävän ryhmän kohtauksissa näytelmästä Lohtu.

Frozen esitti Pearl Jamin biisin Once. Elsan veto oli kova.
Ykkösten bändi Pussinpohja esitti Stevie Wonderin biisin Sir Duke.
Runccu Rekords soittaa pilke silmäkulmassa perisuomalaisista tuntemuksista.
Rautakengässä Jeremy (yläkuva) ja Niilo (alakuva).

Lauluyhtye esitti biisin Let Down. Lauluyhtyeessä on laulajia kaikilta vuosiluokilta. Alakuvassa on ykkösten Elsa. Kuvassa oikealla myös Fransesca ja Justus.

Tuomo esitti Lohtu-näytelmän tekoälyvelhoa nimeltään Lohtu. Yleisö kertoi saaneensa kylmiä väristyksiä pahaenteisistä kohtauksista.

Klubi-ilta järjestettiin tämän lukuvuoden aikana peräti kolme kertaa. YO-kirjoitusten aikaan kevättalvella järjestettiin Lilla Klubben, jossa esiintyi vain ykkösiä ja kakkosia.

Toukokuun klubi-illassa esityksiä oli peräti kahden ja puolen tunnin ajan eikä aika tuntunut pitkältä.

Joskan saksofonille kävi pieni vahinko kesken biisin mutta artistin pokka ja meno ei pettänyt. Ogeli jää kaipaamaan tätä saksofonistia!

Bändejä ja lauluyhtyettä luotsaavat Ogelin taitavat musamaikat Krister Kuosmanen, Jussi Miettola ja Minsku Tammela. Mukana menossa oli myös enemmän yläkoulun musaan sekaantunut Jussi Hongisto.

Valoissa oli valovelho-oppilas Jolana Tuononen.

Illan juontajaksi yhden minuutin varoitusajalla saatiin Jonas Andreasen. Basisitivitsisaalis oli melko kehno mutta Jonaksen energia oli täydensi illan.

Kiitos kaikille iltaan osallistuneille! (Tässä heistä esiteltiin vain osa.)

Kuvat Arja Holma

Hyviä uutisia GEFY-kurssilta

Ilmastotieteen opintojakso GEFY toteutetaan joka toinen lukuvuosi. Opintojakso tukee maantieteen ja fysiikan opintoja. Opintojaksolla käsitellään esimerkiksi sään ennustamista.

Ilmastotieteen kurssi (GEFY) pidetään joka toinen vuosi. Lyhenteensä mukaisesti se tukee maantieteen ja fysiikan opintoja. Kurssilla käsitellään erilaisia aiheita, kuten ilmastofilosofiaa ja -skenaarioita sekä sään ennustamista.

Näitä tietoja syvennettiin kolmella retkellä vieraillessamme Kumpulan kampuksella, VTT:llä ja Aalto yliopiston kemianosastolla.

Lopuksi suunniteltiin kokoava lopputyö, jonka sai tehdä valitsemastaan aiheesta haluamallaan tavalla.

On harmillista, kuinka vähän politiikassa puhutaan ilmastoasoista.

Sodista ja taloudesta puolestaan puhutaan jatkuvasti.

Vaikka nekin ovat ongelmia, aiheuttaa ilmastonmuutos paljon enemmän vahinkoa kuin nuo kaksi pitkällä aikavälillä.

Ilmastotieteenkurssin vierailuilla meille kerrottiin, miten muun muassa luennoitsijamme ryhmä aktiivisesti parantelee ja on parantanut asioita. Se avarsi näkökulmaa siitä, miten vaikuttaa, ja siitä, että emme näe kaikkea.

Esimerkiksi VTT:llä opittiin, että kauppakeskukset tekevät paljon erilaisia toimenpiteitä energian

säästämiseksi tutkimalla, missä ihmiset oleskelevat eniten.

Talojen katoilla on aurinkopaneeleja, mutta katot ovat niin korkealla, ettei niitä näy.

On ihmeellistä, mitä kaikkea ympärillämme tapahtuu oikeasti huomaamattamme.

VTT on mukana useassa Euroopan laajuisessa projektissa, jotka tähtäävät kaupunkien päästöjen vähentämiseen, hiilineutraaliuteen ja kestävään kehitykseen. GEFY-ryhmä VTT:n

VTT on tehnyt Espoon kaupungin kanssa merkittävää työtä, jonka tavoitteena on saavuttaa kaupungin hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.

Meille näytettiin vierailullamme diagrammeja, joissa osoitettiin, että kehitys on mennyt huomattavasti parempaan suuntaan, vaikka enemmänkin voisi tietenkin tehdä.

Luennon pitäjä Mari Hukkalainen vastasi myönteisesti, kun kysyimme häneltä, tuntuuko hänestä koskaan siltä, että hän pelastaa maailmaa.

Vierailimme myös Aalto yliopistolla, jossa tutkija Helena Westerback esitteli yliopiston kehittelemää teknologiaa nimeltä Ioncell.

Tällä teknologialla saa tehtyä selluloosasta uusia laadukkaita kuituja ilman haitallisia kemikaaleja. Prosessia voi toistaa uudelleen monta kertaa, eikä siinä synny juuri ollenkaan jätettä.

Tämä on erityisen hieno keksintö, koska kiertotalous on harvinaista tekstiiliteollisuudessa, josta kuitenkin merkittävä osuus ympäristöhaitoista johtuu.

Ioncell-kankaita ei myydä vielä, mutta mahdollisesti tämä keksintö voisi tuoda vihreämmän tulevaisuuden tekstiiliteollisuuteen.

Kumpulassa pääsimme katsomaan laitteita, joilla mitataan muun muassa kasvihuonekaasujen pitoisuutta ilmakehässä.

Meille kerrottiin, että mittaustuloksissa näkyy usein joidenkin niiden vähentämiseen liittyvien hankkeiden vaikutukset.

Pääsimme vierailulle laboratorioon, ja meille näytettiin kankaita

Pääsimme Kumpulan kampukselle katsomaan ICOS:in mittauslaitteita. Siellä mitataan muun muassa kasvihuonekaasujen pitoisuutta ilmakehässä.

Lopputyöt

Yksi opintojakson opiskelija teki veljensä kanssa hiilineutraalin kaupungin Minecraftiin. Hän käytti siihen kymmeniä tunteja ja rakensi sinne kaikenlaisia asioita, kuten tuulimyllyjä, aurinkopaneeleita ja jätepuhdistamon.

Myöhemmin kaupungista tehtyä videota käytettiin 8. luokkalaisten oppimateriaalina.

Ryhmä kurssilaisia puolestaan teki improvisoidun teatteriesityksen ilmastoskenaarioista. Ilmastoskenaariot ovat erilaisia ennustuksia ilmaston ja muutenkin globaalista tulevaisuudesta.

Esityksen päähenkilö vieraili tulevaisuudessa erilaisissa skenaarioissa. Aluksi henkilö ei oikein välittänyt ympäröivästä maailmasta, mutta nähtyään ensimmäiset skenaariot hän tajuaa, ettei halua sellaista tulevaisuutta.

Viimeinen mahdollinen skenaario, joka oli “polku vihreään maailmaan”, sai päähenkilön ymmärtämään, että mahdollinen vaihtoehto tulevaisuudelle voikin olla hyvä, jos sen eteen näkee vaivaa.

Aalto-yliopiston muotiopiskelijat ovat tehneet yhteistyötä kemian tekniikan kanssa Ioncell-projektissa. Alakuvassa vasemmalla on vaatteita, jotka on valmistettu Ioncell-kankaista.

GEFY-opintojaksolla mukavaa oli päästä kuulemaan erilaisista positiivisista keksinnöistä, joiden avulla ilmastonmuutokseen pyritään vaikuttamaan.

Teksti Elsa Nurmela ja Hanna Lönnfors

Kuvat Oona Kaasinen ja Ulla Anttila

Vesi on elintärkeä luonnonvara - siksi sitä pitää suojella

Puhdas vesi on välttämätön luonnonvara, jota kuitenkin

tuhlataan ja josta on paikallisesti puutetta. Vedenkulutukseen voi kuitenkin vaikuttaa tiedostamalla, mikä kuluttaa vettä, ja korjaamalla tilannetta sekä yhteiskunnallisella että yksilön tasolla. Koulussamme toimii ympäristöryhmä, joka pohtii juuri tällaisia epäkohtia.

Puhdas vesi on välttämätön luonnonvara, joka on jakautunut hyvin epätasaisesti maapallolla. Meillä on täällä Suomessa hyvä tilanne, mutta monilla alueilla kärsitään puhtaan veden puutteesta. Viime kesänä jo monessa osassa Eurooppaakin kärsittiin kuumuudesta ja puhtaan veden puutteesta ilmastonmuutoksen ja liiallisen vedenkulutuksen seurauksena.

Veden puutetta pahentaa varsinkin se, jos tekstiilejä, joiden valmistukseen menee paljon vettä, valmistetaan jo valmiiksi kuivilla aluille. Siksi olisikin tärkeää selvittää omia kulutustottumuksia ja pyrkiä pienentämään omaa vesijalanjälkeä. Se vesi, jonka kulutamme turhaan, on pois niiltä ihmisiltä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsisivat.

Viime kesänä esimerkiksi Espanjassa kärsittiin kuumuudesta ja puhtaan veden puutteesta. Ilmastonmuutos ei vaikutakaan pelkästään päiväntasaajalla, se vaikuttaa koko maapallolla. Puhdas vesi ei ole loppumaton luonnonvara rikkaassakaan maassa. Ongelma ei siis ole “jossain tuolla kaukana”, vaan tekomme vaikuttavat yhä lähempänä meitä. Siksi ihmiset alkavat havahtua niiden vakavuuteen.

Onko jo liian myöhäistä? Olemme saaneet paljon tuhoa aikaan. Silti vielä paljon on tehtävissä.

Vedenkulutus tekstiilinvalmistuksessa

Tekstiilien valmistamiseen ja pesemiseen kuluu erittäin paljon vettä. Tälle asialle on tehtävissä paljonkin. Yhteen puuvillasta valmistettuun T-paitaan kuluu yli 2 000 litraa vettä pelkästään puuvillan viljelyyn ja kankaan käsittelyyn, farkkujen valmistamiseen jopa yli 10 000 litraa.

Polyesterin valmistus ei kuluta vettä samalla tavalla, mutta sen peseminen irrottaa mikromuoveja kankaasta, jotka sitten joutuvat vesistöihin, kuten Ilona Raitis ja Irma Hyry kertovat verkkolehdessä Energiaa (13.12.2024). Sillä on myös muita suuria haittoja kuten kasvihuonekaasujen lisääntyminen.

Polyesteriä voi hyvin kierrättää ja puuvillan kierrätysmenetelmiä on myös alettu kehittelemään. Kierrätys ei kuitenkaan oikein toimi, jos kuituja on sekoitettu, koska näiden kuitujen kierrätystapa on hyvin erilainen.

Omilla valinnoilla voi vaikuttaa vaatteiden ympäristökuormitukseen. Jos ostaa vaatteita vain, kun niitä tarvitsee ja pyrkii ostamaan ne kierrätettynä, luonto kiittää.

Tulisi myös suosia sellaisia vaatteita, joissa ei ole sekoitettu materiaaleja, ja käytön jälkeen viedä ne kierrätykseen.

Jos vaate on valmistettu vain yhdestä materiaalista, se on helpompi kierrättää. Vaatteet voi antaa eteenpäin, jos ne ovat ehjiä ja puhtaita, eikä niitä käytetä enää. Jos vaatteet ovat rikkinäisiä, ne voidaan viedä tekstiilikierrätykseen.

Tekoälykin kuluttaa vettä

Tekoäly (AI) tai tarkemmin generatiivinen tekoäly on muutamassa vuodessa noussut erittäin suosituksi. Tekoälyä voi käyttää kuvien ja videoiden luomiseen ja siltä voi kysyä kysymyksiä.

Tekoälyä on kritisoitu vahvasti, tekijänoikeusrikkomusten lisäksi myös tekoälyn käyttämän veden määrän takia.

Yritykset rakentavat isoja datakeskuksia, jotta tekoäly toimisi. Näiden datakeskuksien rakentaminen itsessään luo päästöjä ja kuluttaa resursseja, mutta erityisesti vettä menee datakeskuksien jäähdytykseen.

Datakeskusten tietokoneet käyvät erittäin kuumina, sillä ne käsittelevät paljon tietoa ja näiden tietokoneiden viilentämiseksi tarvitaan vettä. Suurin osa tästä vedestä höyrystyy heti osuessaan kuumaan pintaan, mutta osa tästä höyrystä voitaisiin tiivistää uudestaan vedeksi.

Tekoäly-yritykset eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä kiinnostuneita rakentamaan tehtailleen veden uudelleenkäytön mahdollistavaa teknologiaa, ehkä sen takia, että yritykset eivät halua käyttää datakeskuksiin enempää rahaa kuin on ihan pakko. Lisäksi se osa vedestä, joka ei höyrysty, likaantuu käytössä.

Tekoälyn vedenkäyttö vaikuttaa läheisiin asuinalueisiin. Tekoäly kuluttaa paikallista vettä, joten paikoissa, jossa ei ole paljon järviä kuten Suomessa, datakeskuksien vedenkäyttö näkyy selvästi paikallisten vedensaannissa.

Yhden kysymyksen kysyminen tekoälyltä ei sinänsä kuluta erityisen paljon vettä (University of California Riverside arvoi 20:n kysymyksen kuluttavan noin juomapullollisen vettä), mutta tekoälyn maailmanlaajuinen käyttö on huimaa ja tekoälyiltä kysytään miljardeja kysymyksiä viikoittain.

Datakeskuksia taas on maailmalla vain muutama tuhat,joista vain osaa käytetään tekoälyä varten; jotkin arviot sanovat vain hieman yli 300 niistä olevan tekoälyyn spesialisoituja datakeskuksia.

Jos kaikki miljardit kysymykset menevät näiden muutaman sadan datakeskuksen läpi, se näkyy paikallisissa vesistöissä.

Datakeskuksien viilentämisen lisäksi tekoäly kuluttaa suuren määrän vettä myös tietokoneiden mikropiirien takia.

Mikropiirien tuotantoprosessi vaatii erittäin puhtaan veden käyttöä ja yhden piirin tuotantoon menee noin sata litraa sitä. Mikropiirejä tarvitaan todella paljon yhtä datakeskusta varten - niin paljon, että suurin osa maailmalla tuotetuista mikropiireistä menee tällä hetkellä AI-datakeskuksiin.

Tekoäly siis kuluttaa erittäin paljon vettä suoraan tietokoneiden viilentämisen vuoksi sekä mikrosirujen kautta. Iso osa tekoälyn käyttämästä vedestä on vielä juomakelpoista, mikä vähentää saatavilla olevaa juomaveden määrää.

Vedenkulutus ruoantuotannossa

Jopa 70 prosenttia makeasta vedestä kuluu ruoantuotantoon. WWF:n (2021) mukaan kilo naudanlihaa kuluttaa noin 15 000 litraa vettä, kun taas kilo vehnää noin 1 600 litraa.

Ruoantuotanto kuluttaa vettä, koska kasvit tarvitsevat vettä yhteyttämiseen. Erityisesti lihalla on suuri vedenjalanjälki, koska eläimet kuluttavat paljon vettä juomaan, ruokaan ja hygieniaan.

Naudanliha kuluttaa lihoista kaikkein eniten vettä, koska nauta elää pidempään kuin monet muut syötäväksi kasvatetut eläimet. Lisäksi naudat ovat märehtijöitä, joten niiden ruoansulatusprosessi vaatii suuria määriä vettä.

Jotkin kasvit kuten riisi ja sokeriruoko vaativat eritysien paljon vettä kasvaakseen. Kilo riisiä kuluttaa keskimäärin 2500 litraa vettä.

Riisi on merkittävin ruokakasvi vedenkulutuksen kannalta, koska sitä syödään monessa maassa lähes joka aterialla. Ruokailussa voi vähentää vesijalanjälkeä syömällä vähemmän lihaa ja erityisesti vähemmän naudanlihaa.

Mikä on koulumme ympäristöryhmä?

Ympäristöryhmä koostuu yläkoulun ja lukion oppilaista, jotka ovat kiinnostuneita ympäristöasioista ja jotka haluavat vaikuttaa koulumme ympäristöaiheiseen toimintaan.

Olemme järjestäneet koululla muun muassa kierrätyspäiviä, hyväntekeväisyyskahviloita ja kierrättävän kirjahyllyn. Vesiteemaisen hyväntekeväisyyskahvilamme tuotoilla ostettiin pala Itämerta.

Ympäristöryhmä on toiminnallaan ansainnut koulullemme Vihreän lipun. Vihreä lippu on tunnustus koulun ympäristöteoista.

Tämän vuoden Vihreä lippu –teema on vesi, ja siksi nostamme nyt esiin erityisesti veteen ja vesistöihin liittyviä ympäristöaiheita

Ympäristöryhmän toimintaan kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan, jos kiinnostaa.

Ota yhteyttä Ulla Anttilaan tai Ida Forsseliin.

Teksti Elsa Nurmela, Emmi Paasto, Aino Lahti, Milja Hälikkä Kuvitus Matias Hännikäinen

Maapallo kuolee meidän silmien alla

SISÄLTÖVAROITUS: Tämä on nyt tämmönen masentava teksti, jossa mä puhun ihmisten välinpitämättömyydestä ilmastoa kohtaan.

Ilmastonmuutos on ollut tiedossa jo paljon pidempään kuin mitä me luulemme. Se on otettu jo 1800 –luvun lopulla esille ensimmäisiä kertoja, kun tutkittiin, ettei maailma tule kestämään sellaista kulutusta, mitä ihmiskunta on tekemässä. Ja ensimmäisistä varoituksista lähtien päästöt ovat vain kasvaneet (pieninä notkahduksina finanssikriisin ja koronan ajat),

Ihmiset ovat niin keskittyneitä oman elämänsä helppouteen ja korkealaatuisuuteen, että eivät ymmärrä katsoa maailman hätähuutoja kuten esimerkiksi Nuoljatunturi: Puuraja noussut 50 vuodessa 230 metriä. Sata vuotta sitten se oli samassa paikassa kuin 50 vuotta sitten.

Ilmaston ensimmäinen keikahduspiste on ylitetty reilu kuukausi sitten. Koralliriuttoja ei enää voi pelastaa (maailman biodiversiteetiltään rikkaimmat alueet sademetsien lisäksi). Keikahduspisteet ovat pisteitä, joiden jälkeen tietty alue muuttuu nopeasti ja vaikeasti peruuttamattomasti.

Miksi nämä asiat eivät ole enemmän pinnalla, jos ne uhkaavat koko ihmiskuntaa ja maapalloa?

1. Uutistoimistot eivät halua kirjoittaa ilmastonmuutoksesta (painopiste on tuhoissa, ei korjaamisessa).

2. Se ei vaikuta ihmisten arkeen samalla lailla kuin öljyn hinta, inflaatio, työttömyys, politiikka, sodat...

3. Tutkijat usein hiljennetään, jos heillä ei ole mitään positiivista sanottavaa.

Välillä ilmastonmuutos tuntuu pikkuongelmalta, kun siihen tarjotaan hyvin helppoja keinoja, kuten se, että hotellissa ei pestä pyyhkeitä yhden käytön jälkeen tai lentokoneessa nousun ja laskeutumisen aikaan laitetaan verho kiinni.

Mutta oikeasti edes yksityisautoilun vähentäminen tai lyhyemmät suihkutkaan eivät muuta laskusuuntaa. Niillä ei leikata 75 prosenttia kaikista päästöistä. (Ja se piti saavuttaa vuoteen 2025 mennessä.) Kylmä fakta on se, että jokaisen tulisi saada päästöt nollaan - mahdotonta.

Just tällaisesta puheesta te lamaannutte. Jos ei ole enää mitään tehtävissä, mitä sitten on enää järkevää tehdä? Jatkaa samaan malliin? Tämä on just se luonnollisen väärä tapa ajatella.

Ympärillä tapahtuva elämä ei muutu ennen kuin tarpeeksi iso joukko ihmisiä muuttaa sitä päämäärätietoisesti. Suuri massa voi saada isojakin yrityksiä tekemään muutoksia tuotantoonsa:

Suuren mittakaavan muutoksilla korjataan otsonikerros. Kasviproteiinit voivat saada omat hyllynsä kaupoissa. Kosmetiikassa otetaan huomioon eettinen tuotanto. Muovia on vähennetty pakkauksissa. Turkistarhaukset ovat tiukilla ja sähköautoja tehdään enemmän kuin bensa-autoja.

Voisi melkein luvata, että jos tätä tekstiä lukisivat vaikka Atrian tai Valion työntekijät, he yrittäisivät vakuuttaa yrityksensä tekevän kovastikin kestävää työtä mutta uskokaa tai älkää, se on toistaiseksi valitettavasti viherpesua. Edes kaikki työntekijät eivät tiedä yrityksensä viherpesusta, vaan uskovat sen olevan totta. Kuluttajat ovat vielä sokeampia tälle. Me kuluttajat emme tiedä, miten oikeasti voisimme olla eettisiä kuluttajia.

Sanotaan, että ihminen tietää ilmastonmuutoksen riskit ja torjumiskeinot, mutta samalla sanotaan, että tietämättömyytemme on syy, miksemme tee mitään. Tietämättömyys on myös syy, jolla talous saadaan pyörimään. Siksi poliitikkoja voidaan pitää suurina valehtelijoina, jotka eivät tee ilmastoasioille mitään, koska heille talouskasvu on ensimmäinen prioriteetti. Talous menee aina kaiken edelle, mutta se ei ole kauaskantoista. Meneekö raha tosiaan ihmisyyden edelle? Ei meidän tarvitse kaikkea tietää, vain riittävästi, jotta saamme kaikki toimimaan kohti ilmastotavoitteita yhdessä.

Vielä yksi syy, miksi emme tee mitään: totuus ärsyttää ja se halutaan kieltää.

En nyt aio päättää tätä tekstiä mihinkään positiiviseen toivotukseen, vaan sanon, että me ollaan tosi isossa pulassa, ja me ei voida pestä käsiä ja sulkea korvia asialta, vaan kuunnella tutkijoita ja laittaa hanskat käteen ja ryhtyä hommiin maapallon ja ihmiskunnan pelastamiseksi.

Lehmät jatkuvassa tiineydessä ja ahtaissa tiloissa. Atria muka tekee vastuullista lihantuotantoa? Tappavat neljä broileria sekunnissa

Tämä teksti oli alkuperäisesti Selma Pulkkisen puhe Äi67 kurssilta.

Mitä Tallinnaan kuului?

O´Times piipahti helatorstaina Tallinnassa. Mukana reissulla oli yhteensä 20 toimittajaa eri vuosiluokilta.

Päivän aikana osa porukasta vieraili Fotografiskassa, joka on valokuvataiteen museo. Fotografiskoja on Tallinnan lisäksi ainakin Tukholmassa, Berliinissa ja Istanbulissa.

Fotografiskassa oli museon seitsemännen toimintavuoden kunniaksi koontinäyttely. Esillä oli teoksia eri vuosilta ja myös eri Fotografiskoista.

Virtuaalilasien avulla pääsi tutustumaan iranilaisen Shirin Neshatin videotaiteeseen. Kokemus oli pysäyttävä: Lasien välityksellä joutui ahdistavan tuntuiseen tilaan, jossa oli vartijan tai sotilaan univormuun pukeutuneita miehiä. Tilaan ilmestyi hetken kuluttua alaston nainen. Videoteos kuuluu kokonaisuuteen, jossa Neshat käsittelee naisvankien hyväksikäyttöä.

Museo sijaitsi alueella, jolla on paljon muutakin kulttuuria ja toimintaa. Esimerkiksi eräällä sisäpihalla taiteen lisäksi oli mahdollisuus kokeilla omia strapetsilla kävelyn taitojaan.

Päivä oli aurinkoinen ja vahvisti varmasti toimituksen hyvää yhteistä henkeä.

Kuvat Matias Hännikäinen ja Satu Mäkinen

Populismi - demokratian loinen ja tasa-arvon vihollinen

Populismi

on

poliittista toimintaa ja retoriikkaa, jolla usein

rakennetaan vastakkainasettelua,

jaetaan ihmisiä ”meihin” ja muihin sekä puhutaan ”todellisen kansan” nimissä.

Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti toistamiseen vuoden 2024 alussa. Voidaanko tapauksesta puhua demokratian voittona, sillä hänethän valittiin demokraattisten vaalien perusteella valtaan?

Moni kansalainen ja tutkija ymmärtää, ettei demokratia todellakaan voittanut. Trump on nimittäin heti valtaan astuttuaan alkanut heikentämään Yhdysvaltojen pitkää demokraattista perinnettä ja tasa-arvoa hyödyntäen keinoja, joita monet valtaan päässeet populistit hyödyntävät ympäri maailmaa.

Kun puhutaan populismista ja sen vaikutuksesta tasa-arvoon, kannattaa ensiksi määritellä molemmat käsitteet. Populismia ei ole helppo määritellä. Siihen liittyy tiettyjä piirteitä, kuten esimerkiksi eliittivastaisuus.

Alun perin Itävallassa julkaistussa esseessään Mitä on populismi? (2017) Jan-Werner Müller käsittelee populismia ja pyrkii määrittelemään sen.

Müllerin mielestä populismi on toimintaa ja poliittista retoriikkaa, jossa poliittinen toimija väittää edustavansa ”todellista kansaa” ja puhuvansa sen nimissä.

Populistin mielestä todellisella kansalla on siis vain yksi ääni. Kaikki ihmiset, jotka eivät ole samaa mieltä populistin kanssa, eivät täten kuulu todelliseen kansaan.

Itse määrittelisin tasa-arvon niin, että muita kohdellaan reilusti ilman mitään ennakkoluuloja. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna voidaan ajatella, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa mielletään kaikki vapaiksi yksilöiksi, joilla on omat oikeutensa ja samalla velvollisuutensa.

Populistiset toimijat heikentävät tasa-arvoa yhteiskunnassa jo ennen valtaan pääsyään. Müller puhuu kirjassaan siitä, miten populistit hyödyntävät valtaan pyrkiessään vastakkainasettelua.

Aina tätä vastakkainasettelua ei ole valmiina. Tällöin populistit saattavat luoda sen itse.

Müller kirjoittaa siitä, miten populistit voivat muodostaa ryhmän, johon ihminen ei ole aiemmin tiennyt kuuluvansa.

Vasta ryhmän konkretisoituessa ihminen havahtuu ja alkaa kannattamaan ryhmän yhteisiä arvoja.

Mielestäni näiden ryhmien luominen on nerokasta poliittista retoriikkaa, koska tällöin populistit voivat helposti leipoa ryhmän yhteisiin arvoihin jonkin asian vahvan vastustamisen ja edistävät näin vastakkainasettelua. Olen itse ainakin huomannut, miten viha yhdistää hyvin ihmisiä.

Kun miettii maailmassa olevia vastakkainasetteluita, voi huomata, miten ne liittyvät usein hyvin merkityksettömiin asioihin. Myös Müller mainitsee kirjassaan joidenkin riitakohtien turhuudesta, kuten saman sukupuolen avioliiton.

Niiden salliminen ei vaikuttaisi juuri mitenkään valtaväestöön, mutta hyödyttäisi tiettyjä vähemmistöjä yhdenvertaistamalla niitä.

Mielestäni yhteiskunnan polarisoituminen heikentää tasa-arvoa, koska silloin vastakkaiseen ihmisryhmään alkaa kohdistumaan pakostikin ennakkoluuloja.

Samalla samaa mieltä olevien mielipiteet alkavat tuntumaan vakuuttavammilta riippumatta perusteluista. Nämä kognitiiviset vinoumat haittaavat eri ihmisryhmien kanssaeloa yhteiskunnassa.

Valtaan päästyään populistien vahingonteko kiihtyy entisestään. Müller mainitsee kirjassaan monia keinoja, joilla populistit heikentävät demokratiaa ja tasa-arvoa. Müller puhuu esimerkiksi massaklientismistä ja diskriminoivasta legalismista.

Massaklientismi tarkoittaa erilaisten aineellisten ja aineettomien suosionosoitusten antamista omille kannattajille.

Müller haluaa kuitenkin huomauttaa, ettei massaklientismi suoraan ole väärin. Hän antaa esimerkkinä sen, miten monet puolueet tarjoavat kannattajilleen jotain naposteltavaa vaaliuurnilla.

Diskriminoiva legalismi taas tarkoittaa lain hyväksikäyttöä vastustajia vastaan. Populistijohtaja saattaa esimerkiksi säätää lakeja, jotka haittaavat oppositiossa toimivia.

Müller haluaa kuitenkin huomauttaa, ettei massaklientismi suoraan ole väärin. Hän antaa esimerkkinä sen, miten monet puolueet tarjoavat kannattajilleen jotain naposteltavaa vaaliuurnilla.

Diskriminoiva legalismi taas tarkoittaa lain hyväksikäyttöä vastustajia vastaan. Populistijohtaja saattaa esimerkiksi säätää lakeja, jotka haittaavat oppositiossa toimivia.

Massaklientismi ja diskriminoiva legalismi liittyvät molemmat korruptioon, joka on yleinen tunnuspiirre populistijohtajille.

Mielestäni on ilmiselvää, että tiettyjen ihmisryhmien suosiminen ja toisten ihmisryhmien elämän tahallinen vaikeuttaminen on tasa-arvon vastaista toimintaa.

Jos miettii esimerkiksi Trumpin toimintaa, voi huomata, miten selkeästi hän käyttää diskriminoivaa legalismia.

Trumpin vastakkainasettelu ”yhdysvaltalaisten patrioottien” ja laittomien maahanmuuttajien välillä on kärjistynyt suuriksi maahanmuuttoviraston ratsioiksi Trumpin vihollisia vastaan. Müller puhuu kirjassaan myös ”valtion miehittämisestä”.

Tämä tarkoittaa sitä, että populistit muuttavat valtiovallan rakenteita ja nimittävät itse omia virkamiehiään tärkeisiin asemiin.

Näin populistit voivat haitata vielä tulevienkin hallitusten toimintaa. Taas voi miettiä, miten tulevien demokraattisesti valittujen hallitusten toiminnan hankaloittaminen heikentää demokratiaa ja sitä kautta tasa-arvoa.

Jos käy kadulla kysymässä ihmisiltä heidän mielipidettään tasa-arvosta, on todennäköistä, että lähes kaikki ovat tasa-arvon kannalla. Ei kai kukaan tieten tahtoen aja muiden oikeuksia alas.

Herääkin kysymys siitä, miten populistit sitten saavat kannatusta, jos he kerran ovat niin vahvasti tasa-arvoa ja moniarvoisuutta vastaan. Aiemmin mainittu ryhmäidentitetti ja vastakkainasettelu ovat tärkeä osa populistien retoriikkaa. Müllerin mielestä tärkeää on lisäksi se, miten populistien logiikka on vaikea todistaa vääräksi.

Müller puhuu siitä, miten populistit oikeuttavat kaiken tekemisensä idealla todellisesta kansasta. Jos populisti esimerkiksi jää kiinni korruptiosta, vetoaa hän vain siihen, että hän on valmis tekemään kaikkensa kansan puolesta.

Jos taas populisti häviää vaalit, voi hän vedota vaalivilppiin ja taustalla toimivaan eliittisalaliittoon.

Trumphan esimerkiksi vetosi vaalivilppiin hävittyään vaalit Joe Bidenille, eikä suostunut myöntämään Bidenia lailliseksi presidentiksi.

Kun mietin minulle opetettua tieteellistä periaatetta ja sitä, onko hypoteesi hyvä, tulee mieleen hypoteesin testattavuus.

Tyypillisesti vaalit ovat hyvä keino kokeilla poliittista hypoteesia. Populistien tapa hylätä huono vaalitulos tarkoittaa sitä, etteivät he ikinä aseta hypoteesiaan todelliselle koetukselle.

Müller mainitsee vielä edustuksellisen demokratian ongelmat. Kaikki ihmisryhmät eivät esimerkiksi äänestä kovin aktiivisesti.

Müller huomauttaa myös, että demokratian päätäntävaltaa on tietoisesti viety pois kansalta ja parlamenteilta Euroopassa.

Syynä tähän on toisen maailmansodan hirveydet, joita tehtailivat näennäisesti demokraattisesti valitut johtajat.

Mielestäni teknokraattisempaan suuntaan siirtymiselle on selvästi joitain hyviä syitä. Näen kuitenkin, miten tämä voi johtaa kansalaisten närään ja eliittivastaisuuden kasvuun.

Kaikki eliittivastaiset poliitikot eivät ole populisteja, mutta kaikki populistit ovat eliittivastaisia. Eliittivastaisuus siis kasvattaa samalla populistien kannatusta.

Ratkaisu on siis selvä. Suljetaan populistit yhteiskunnallisen keskuste-

lun ulkopuolelle, koska he ovat vaara demokratialle ja tasa-arvolle. Ratkaisu ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.

Vajoaisimme silloin populistien tasolle. Nykyään internetin avulla on lisäksi helppo levittää omia ajatuksiaan, joten sulkeminen ei muutenkaan onnistuisi.

Müller ehdottaakin, että populistien esittämät ongelmat otetaan tosissaan vastaan mutta samalla tuomitaan niiden esitystapa. Uskoisin, että tapa voittaisi ulossulkemisen.

Alustan antaminen populisteille kuitenkin pakostikin edistää heidän tavoitteitaan, joten mielestäni tärkein keino olisi parantaa ihmisten kriittistä ajattelua. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Teksti Kai Saaripuu

Kuvitus Matias Hännikäinen

Muutoksen tuulet puhaltavat Unkarissa

25. huhtikuuta vuonna 2010 Viktor Orbán valittiin Unkarin pääministeriksi. Nyt lähes 16 vuotta myöhemmin Péter Maar vei vallan Unkarin pitkäaikaisimmalta pääministeriltä historiallisen voitokkaalla vaalituloksella. Miksi äänestysprosentti nousi ennätyslukemiin? Entä miten vaalit vaikuttavat myös muuhun Eurooppaan?

Viktor Orbánin johtama Fidesz on määrittelystä riippuen oikeistopopulistinen tai äärioikeistolainen, kristillisdemokraattista politiikkaa ajava puolue, joka hallitsi Unkaria 16 vuotta ja suurten äänimäärien ansiosta sai mahdollisuuden muuttaa perustuslakia.

Hallinto teki valtakautensa aikana päätöksiä, jotka vaikuttivat muun muassa median valvontaan, maahanmuuttoon sekä EU:n toimintaan.

Euroopassa Viktor Orbánilla on maine “kivenä kengässä”, koska hän on vastustanut ja täten estänyt useita EU:n päätöksiä. Orbánin Unkari ei ole kuitenkaan missään vaiheessa halunnut erota EU:sta, sillä maa on kuulunut unionin suurimpiin nettosaajiin, eli valtioihin, jotka saavat unionilta enemmän rahaa kuin maksavat sille.

Tizsa on vuonna 2020 perustettu keskusta-oikeistolainen puolue.

Viktor Orbán ja vaalikampanjan loppusuoralla tämän apuun tullut Yhdysvaltojen varapresidentti JD Vance. Edes valtion ulkopuolinen tuki ei riittänyt Orbánin voittoon.

Kuva NurPhoto / Beata Zawrzel

Alkuvuodesta 2024 Unkarissa syntyi skandaali armahduspäätöksestä, joka johti maan silloisen presidentin sekä Fidesz-puolueen eurovaalien kärkiehdokkaan eroon.

Heti skandaalin alettua kärkiehdokkaan entinen aviomies ja Fidesz-puolueen pitkäaikainen sisäpiiriläinen Péter Magyar rikkoi välinsä puolueeseen ja perusti oman oppositioliikkeen “Jalkeille, unkarilaiset!”. Oppositioliike julisti vastustavansa korruptiota ja taistevansa demokratian ja vapauden puolesta. Magyar aktivoi Tizsan, jonka koko johto sekä ohjelma vaihdettiin, ja pian puolue nousi Unkarin merkittävimmäksi oppositiovoimaksi.

Tämän vuoden parlamenttivaaleissa Tizsa sai suuren vaalivoiton 53 prosentin kannatuksella ja 141 paikkaa Unkarin 199-paikkaisesta parlamentista.

Ennätyksellisen suuri äänestysprosentti ja oppositiopuolueen kannatus kertoo, että unkarilaisten mitta oli tullut täyteen.

Äänestäjille vaaleissa oli ennen kaikkea kyse potkujen antamisessa Orbánin demokratiaa heikentävälle ja venäjämieliselle hallinnolle. Péter Magyarin tehokas viesti vanhan järjestelmän romuttamisesta tehosi muutosta kaipaaville kansalaisille. On todettu, etteivät unkarilaiset äänestäneet Tizsan puolesta vaan ennemminkin Fidesziä vastaan.

Vaalitulosta sopii juhlia myös muualla EU:ssa. Venäjämielinen Orbán on muun muassa vastustanut useita Ukrainan tukemiseen ja Venäjä-pakotteisiin liittyviä päätöksiä, joihin on vaadittu yksimielisyyttä.

Myöskään Tizsa ei ole välttämättä innokas Ukrainan tukemisessa, mutta joustavuutta löytyy luultavasti Fidesziä enemmän. On myös ennustettu, että Orbánin vaalitappio voi viedä puhtia Euroopan laitaoikeistolta muissa maissa.

”Äänestäjille

vaaleissa

oli ennen kaikkea kyse potkujen antamisesta Orbánin demokratiaa heikentävälle ja venäjämieliselle hallinnolle.”

Tizsalla on parlamentissä kahden kolmasosan enemmistö, jonka avulla se pystyy tekemään merkittäviä muutoksia Unkarin sisäpolitiikkaan. Tärkeimpinä tavoitteina puolueella on demokratian elvyttäminen korruptiota kitkemällä sekä median ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden takaaminen.

Magyar osoitti voittopuheessaan myös tuen maan sateenkaarivähemmistöille, joiden oikeuksien polkemista Fideszin hallinto on järjestelmällisesti harjoittanut, ilmaisemalla, ettei Unkarissa enää ”leimata sellaisia, jotka rakastavat toisin ja toisia kuin enemmistö”.

”Orbánin vaalitappio voi viedä puhtia Euroopan laitaoikeistolta muissa maissa.”

Se, että Tizsa sai murskavoiton vaaleissa, joita Fidesz on vuosien aikana järjestelmällisesti muuttanut suosimaan itseään, osoittaa, että unkarilaiset olivat valmiita muutokseen. Aika näyttää, mihin suuntaan Unkari lopulta kehittyy. Unkarilaisten vastarinta Fidesziä vastaan antaa kuitenkin toivoa demokratialle ja joukkovoimalle tässä maailmantilanteessa.

”Magyar osoitti myös tuen maan sateenkaarivähemmistöille: ´Unkarissa ei enää leimata sellaisia, jotka rakastavat toisin ja toisia kuin enemmistö´.”

Teksti Inari Häme Kuvat Creative Commons

Unkarin uusi pääministeri Peter Magyar tyytyväisenä vaalivoiton jälkeen. Kuva AP Photo / Denes Erdos
Kansalaiset juhlimassa vaalivoittoa Unkarin kaduilla. Kuva REUTERS / Bernadett Szabo

Erilaisuuksia Ranskassa

Olin hieman alle kuukauden vaihdossa Poitiersissa, Ranskassa. Siellä ollessani huomasin yllättäviä eroja Ranskan ja Suo-

men välillä.

Aivan ensimmäiseksi jo Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä huomasin jotain, mistä en ajatellut pääseväni yli koko vaihdon aikana: vessanpöntöissä ei ollut kantta. Itse olen juuri se henkilö, joka laittaa aina kannen kiinni hygieniasyistä.

Minua kuvotti ajatus siitä, että kaikki pöpöt olivat ympäri vessakoppia ja käsiä ei voinut edes kuivata paperiin vaan ilmalla kuivata kädet pesun jälkeen.

Minua oli varoiteltu paljon siitä, etten tule selviytymään Ranskassa englannilla, sillä paikalliset ihmiset ajattelevat, että kaikkien on puhuttava ranskaa. Siksi ranskalaisten englannin kielen tasokaan ei ole hyvä. Tulin kuitenkin toimeen englannilla (tosin Poitiersissa kuljin koko ajan jonkun ranskan kielen taitajan kanssa).

Kuitenkin jopa lentokentällä joillain paikallisilla oli sen verran heikko englanti, että puheesta oli vaikea saada selvää.

Nuorten keskuudessa englannin taito oli kuitenkin parempaa kuin oletin. Vaihtoparini on minua kaksi vuotta nuorempi, ja hänen siskonsa on kolmetoista, minua neljä vuotta nuorempi. Heidän kahden vuoden ikäeronsa korosti englannin taidon valtavaa rakoa. Vaihtokoulussani kuulemma oli haluttu erityisesti vahvistaa ystävyyskoulujen suhteita Pohjoismaihin Brexitin jälkeen, sillä täällä pohjolassa on parempi englannin kielen taso muuhun Eurooppaan verrattaessa.

Koulussakin oli lukuisia eroja, joihin kiinnitin huomiota ja joista keskustelin ranskalaisten nuorten sekä vaihtoperheenkin kanssa. Suurimpana erona nousi esille koulupäivien pituus ja siitä johtuva vaativuus. Koulupäivät saattoivat pahimmillaan kestää aamukahdeksasta iltakuuteen.

Toisaalta lukujärjestykset oli rakennettu todella epäjärjestelmällisiksi, joten jokin päivä saattoi kestää vain yhden oppitunnin verran tai tyhjiä tunteja oli monia peräkkäin. Yleistä oli ruokatunnin ympärillä olevat vapaatunnit, ja siksi ruokatunti saattoi olla jopa kolmen tunnin mittainen. Yhden tunnin ruokatauko oli paikallisista lyhyt.

Moni ei tiedä, onko Ranskassa kouluruokaa, ja jos on, millaista se on. Maksaako se ja missä vaiheessa päivää se syödään?

Ranskassa oli paljon vanhoja kauniita rakennuksia. Tiet olivat joskus niin kapeita, ettei niillä meinannut edes mahtua kävelemään.

Vastaus on, että esimerkiksi vaihtokoulussani on kerran päivässä hyvä kouluruoka, joka maksaa jokaiselle eri määrän riippuen siitä, miten paljon vanhemmat saavat palkkaa. Keskimääräinen hinta ateriasta oli 4–5 euron pintaan.

Omasta mielestäni systeemi oli todella toimiva ja mukava: Kortilla sai ottaa tarjottimen, ja samalla meni sen päivän lounasmaksu. Ensimmäisenä otettiin aterimet ja lautanen, ja isolle tarjottimelle valittiin monesta vaihtoehdosta pieni kuppi alkupalaa, eli salaattia, tai joskus leipä.

Seuraavaksi hyllyssä oli esillä joka päivä eri jälkiruoka, usein jogurtti, mutta joskus oli moussea tai jäätelöäkin. Seuraavaksi haettiin pääruoka. Halutessaan sai pyytää juuri itselleen sopivan annoksen.

Muita erilaisia juttuja koulunkäyntiin liittyen olivat koulubussi, joka kulki todella harvoin. Joskus sen lähtöä täytyi odotella tunnin ajan omien tuntien loppumisen jälkeen.

Tuntien alussa jätettiin puhelimet luokan eteen, eikä tunneilla käytetty tietokoneita. Jos niille oli tarvetta, koulussa oli yksi ATK-luokka sitä varten.

Kaikki muistiinpanot tehtiin käsin ja opetus oli joko luennointia tai keskustelua oppilaiden kanssa. Kielten tunneilla keskusteltiin opiskeltavalla kielellä ja opeteltiin paljon enemmän käytännön asioita ja sanastoa kuin täällä Suomessa. Opettajat olivat rentoja ja saattoivat heittää meidän suomalaisten näkökulmasta jopa liian tuttavallista huumoria.

Jotkut opiskelijat asuivat koulussa, ja yhdellä käytävällä oli monia paikkoja matkalaukuille. Aamuisin he pesivät hampaita yhdessä ruokalan edessä.

Muoti koulussa oli silmiinpistävää, sillä jotkut saattoivat pukeutua kuin muotinäytökseen. Bootsit, hameet, tiukat kampaukset, huivit, hienot laukut ja muut olivat näytillä joka suunnalla. Ihmiset olivat rohkeampia näyttämään omaa tyyliään, eikä monikaan näyttänyt kopiolta jostakin toisesta.

Liikuntaa oli joka viikko koko vuoden ajan. Laji vaihtui kolme kertaa vuodessa; minun oleiluni aikana laji oli juoksu. Oppilaat harjoittelevat kolmea lajia vuodessa perusteellisesti.

Opettajat saattoivat usein vain perua tunnin noin vain. Kerran odotimme juuri liikunnanopettajaa vartin, ennen kuin totesimme, ettei hän ole tulossa.

Usein opettajan poissaolo oli merkitty Wilman kaltaiseen sovellukseen, mutta näköjään poikkeuksiakin oli.

Alakuvassa koulun sisäänkäynti

Koulussa oli vaihtoni aikana kolme hälytystä, ja poistumis- ja sisälle suojautumis -harjoituksia oli usein. Kolmas hälytys oli shokki: ydinasehälytys. Jos se olisi soinut oikeasti, kaikki olisivat tienneet kuolevansa siinä hetkessä.

Koulun aitojen ulkopuolella käytettiin avoimesti päihteitä, joskus koulun henkilökuntaakin saattoi olla mukana.

Tuntien loppumista oli merkitsemässä musiikki. Pätkä jotain kappaletta soi aina, kun tunti päättyi. Voisikohan opiskelijakunnan hallitus meidän koulussamme ottaa asian käsittelyyn, jotta Ogelissakin saataisiin pientä iloa, kun joku hyvä biisi pärähtäisi soimaan oppitunnin päätteeksi?

Oli myös asioita, jotka olivat ranskalaisille ihan tavallisia mutta suomalaiselle ihmeellisiä: Yksi tällainen asia oli esimerkiksi taivaalla lentävät hiekkapilvet, jotka tiputtelivat hiekkaa ohuiksi peitoiksi ulkona säilytettävien tavaroiden päälle.

Sama hiekka värjäsi auringonnousut ja –laskut punaisemmiksi kuin Suomessa. Jos Suomessa tapahtuu vastaavaa, siitä uutisoidaan ja sitä ihmetellään, mutta Ranskassa Saharasta lentävä hiekka on aivan normaalia.

Samoin normaalia on myös käsien pesu keittiössä vessassa käynnin jälkeen, kylmät lattiat, sähkötupakan poltto sisätiloissa ja lämpimän veden rajallisuus.

Ulkona oli pienet kadut, niinkin pienet, ettei niillä meinannut mahtua joskus yksikään ihminen kulkemaan.

Teksti ja kuvat Selma Pulkkinen

Eiffel-torni on saanut seurakseen Selman ja vaihtoystävän, joka vietti myös jonkin aikaa Suomessa Selman luona ja osallistui esimerkiksi teatteritunneille.

Yön valoisa puoli

Sinebrychoffin taidemuseossa on näyttely, jonka nimi on Yö. Se on avoinna elokuun 23. päivään asti. Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä runoja, jotka käyvät vuoropuhelua taideteosten kanssa.

Näyttelyyn on koottu yöaiheisia teoksia Kansallisgallerian kokoelmasta. Esillä on vanhaa eurooppalaista taidetta sekä maalaustaidetta, grafiikkaa ja veistoksia 1800-luvulta nykypäivään.

Runoilija Henriikka Tavi on kirjoittanut jokaiseen näyttelysaliin runon, joka jollain tapaa liittyy tilan taideteoksiin. Runot tuovat näyttelyyn jotakin sellaista kiinnostavaa, jota taidenäyttelyissä ei ehkä ole yleensä totuttu näkemään, ja ne täydentävät kokonaisuutta hyvin.

Yö on mielenkiintoinen aihe käsitellä taiteessa. Yötä saatetaan pitää pimeänä ja pelottavana, mutta näyttely löytää siitä jotakin kaunista ja kiinnostavaa.

Näyttelyn runot ovat tärkeä osa taideteosten kokonaisuutta.

Teokset tuovat esiin, kuinka yö voi olla myös taianomainen, taiteellinen ja rauhallinen vuorokaudenaika, johon kuuluu tähtitaivas, lyhdyn valokeila pimeässä sekä auringonnousut ja -laskut.

Yöhön liittyvät olennaisena myös unet: niin painajaiset kuin hyvätkin unet, joita myös käsitellään näyttelyssä.

Yö on mielenkiintoinen näyttely, joka kannattaa nähdä. Se on melko suppea, joten sen voi käydä läpi nopeastikin. Näyttelyn teosten tunnelma välittyy katsojalle, ja ne herättävät ajattelemaan.

Yö on näyttely, joka löytää pimeän ja mystisen vuorokaudenajan valoisan puolen.

Teksti ja kuvat Milja Hälikkä

Henri Charles Stockin maalaus Kalastajien paluu (1850-1853).

Nannan ja Hertan leffanurkkaus

Leffatoimittajat ovat taas omien lempielokuviensa äärellä, eli turvallisten ja tuttujen RAKKAUSELOKUVIEN, joissa on sekä draamaa että komediaa! Klassikoihin ei voi ikinä kyllästyä.

The Notebook - Rakkauden sivut on yksi legendaarisimmista romanttisista draamoista. Tämä huikea klassikko nuoren parin rakkaustarinasta on saanut ensi-iltansa 2004.

Elokuva perustuu Nicholas Sparksin romaaniin ja on tunnettu erityisesti päähenkilöitä näyttelevien Rachel

McAdamsin ja Ryan Goslingin huippusuorituksista.

Elokuvassa käsitellään muistikirjasta löytyvää rakkaustarinaa, jonka lukee mies hoitokodissa. Tarina sijoittuu menneisyyteen 1940-luvulle, jossa rakastuneiden nimet ovat Noah ja Allie (Allison).

Tarina käsittelee erittäin syvällisiä teemoja, kuten rakkauden kestävyyttä, kohtalon valintoja ja yhteiskuntaluokan vaikutusta siihen sekä rakkauden vaikutusta muistiin.

Heidän tarinansa alkaa siitä, kun Noah tapaa ja kiinnittää huomionsa kesällä paikkakunnalle muuttaneeseen uuteen tyttöön Allieen. Noah flirttailee tytölle ja hyvin nopeasti he alkavat seurustella.

Nuori pari elää kesää onnellisesti kertoen toisilleen unelmistaan ja salaisuuksistaan, kunnes aikakaudelle tyypillinen yhteiskuntaluokkaero ja Allien tiukat vanhemmat lopettavat kesäromanssin.

Molempien elämä jatkuu erillään, kunnes vuosien jälkeen Noah ja Allie kohtaavat uudestaan.

Välissä on kerennyt molemmille tapahtua vaikka mitä, ja myös maailmantilanne oli kriittinen toisen maailmansodan takia.

Elokuva sisältää todella klassisia romanttisia kohtauksia, kuten sateessa suutelemista, suuria rakkaudentunnustuksia, yhdessä tanssimista sekä kirjeiden kirjoittamista.

Juonen kulku on elokuvassa hyvin selkeä. Elokuvassa on hyvä käännekohta, joka voi helposti liikuttaa.

Lavastus ja puvustus on toteutettu aikakaudelle hyvin tyypilliseksi. Kokonaisuudessaan siis elokuva on UPEA!

Leffatoimittajamme suosittelevat elokuvaa sellaisille, jotka tykkäävät perinteisistä rakkauselokuvista ja hienosti toteutetuista klassisista kohtauksista.

Pretty Woman puolestaan on romanttinen komedia vuodelta 1990. Ohjaaja Garry Marshall on tunnettu myös esimerkiksi Prinsessapäiväkirjojen ohjaamisesta.

Elokuva kertoo lämminsydämisen rakkaustarinan prostituoidun Vivian Wardin (Julia Roberts) ja rikkaan liikemiehen Edward Lewisin (Richard Gere) välillä.

Päähenkilöt tapaavat sattumalta Edwardin eksyessä matkallaan hotelliin. Vivian lupaa näyttää tien hotellille ja Edward palkkaa hänet yöksi.

Mies tarvitsee kuitenkin seuralaisen viikon ajaksi sosiaalisiin tapahtumiinsa ja pyytää Viviania auttamaan. Hän maksaa tälle avusta suuren summan ja Vivian opettelee rikkaiden seurapiirien tavoille.

Viikon aikana Edwardin ja Vivianin suhde syvenee ja he oppivat nauttimaan itselleen uusista asioista. Uudessa suhteessa on kuitenkin hankaluuksia, joista on hyvin vaikea selvitä.

Elokuva käsittelee seksityötä ja luokkaeroja sekä sitä, millaista on yhteinen elämä, kun lähtökohdat elämään ovat täysin erilaiset.

Elokuvassa puvustus ja lavastus luovat hienosti kontrastin rikkaan ja köyhän elämän välille sekä kuvaavat hyvin hahmoja ja heidän elämäänsä.

Elokuva on tyyliltään todella klassinen 90-luvun romanttinen komedia, joka luo monenlaisia tunnetiloja katsojalle. Elokuvassa käsitellään myös hieman rankkoja aiheita.

”Palkintoehdokkuuksia Pretty Woman -elokuva sai jopa 11, joista kahdeksan se voitti. Yksi ehdokkuuksista oli esimerkiksi parhaan naispääosan Oscar.”

The Notebook 4/5

Pretty Woman 3/5

Tekijät Nanna Soikkeli ja Hertta Dahlqvist Kuvat Creative Commons

Maisemia ja muotokuvia

Ateneumissa avattiin Eero Nelimarkan näyttely maaliskuussa. Näyttely on auki syyskuun 13. päivään asti, ja sinne on koottu monipuolisesti Nelimarkan teoksia koko hänen uransa ajalta.

Eero Nelimarkka (1891–1977) on taiteilija, joka maalasi monipuolisesti asetelmia, maisemia, muotokuvia ja erityisesti paljon omakuvia.

Nelimarkka opiskeli Pariisissa, kuten moni muukin ajan suomalainen taideopiskelija. Sieltä hän palasi Helsinkiin vuonna 1912 ja opiskeli yliopiston piirustussalilla Eero Järnefeltin johdolla. Nelimarkka asui vuodesta 1919 muutaman vuoden vaimonsa kanssa Oulunkylässä kirjailija Larin-Kyöstin alivuokralaisena.

Merkityksellistä Nelimarkan urassa on se,että hän ponnisti vaatimattomista ja vaikeista oloista yhdeksi aikansa suosituimmista taiteilijoista Suomessa. Hänen äitinsä oli pyykinpesijä, ja perheessä oli monta lasta. Perheenisä kuoli mielisairaalassa Eero Nelimarkan ollessa 9-vuotias.

Ateneumin näyttely on laaja kuvaus Nelimarkan koko uran aikaisista teoksista. Se on koottu osittain kronologisesti aikajärjestyksessä ja näyttelyn loppua kohden myös osittain teemoittain. Esillä on teoksia Kansallisgallerian kokoelmasta, muista taidemuseoista ja yksityisiltä keräilijöiltä.

Monet Nelimarkan maalaukset ovat tumman sävyisiä, ja niissä on rauhallinen tunnelma. Kuitenkin monissa maalauksissa on käytetty myös kirkkaampia värejä, kuten talvisissa maisemamaalauksissa. Maisemia hän maalasi erityisesti Etelä-Pohjanmaalta.

Nelimarkka oli aikanaan myös suosittu muotokuvien maalaaja. Asetelmissa taas on kuvattu yksityiskohtaisesti aivan arkisiakin asioita: vaatteita, kankaita ja työkaluja, mutta katsoja voi silti löytää niistä jotakin kiinnostavaa.

Mielestäni vaikuttavimpia maalauksia olivat maisemamaalaukset ja muotokuvat. Maisemat on kuvattu elävän näköisiksi ja katsoja voi aistia niiden tunnelman. Nelimarkka on myös taitava kuvaamaan ihmisiä. Muotokuvien ihmisten kasvoilta näkyy ilmeitä ja voimakkaita tunteita.

Teksti ja kuvat Milja Hälikkä

Eero Nelimarkan maalaus Oulunkylästä (1916).

Matematiikkaa runoilijoille

Kirja Matematiikka runoilijoille esittää tuttuja matematiikan oppeja uudella tavalla. Usein matematiikan lait ja kaavat opetetaan vain ulkoa opeteltavina sääntöinä. Tämä kirja kuitenkin laittaa pohtimaan kaikkea ihan eri tavalla.

Matematiikkaa runoilijoille -kirjan on kirjoittanut Ben Orlin. Hän on opettanut matematiikkaa Yhdysvalloissa yläasteella ja high schoolissa.

Kielellisten vertausten lisäksi kirjassa kerrotaan erilaisista näkemyksistä ja ajattelutavoista, joihin Orlin on törmännyt elämänsä aikana. Muita hänen kirjoittamiaan kirjoja ovat Matematiikkaa huonoin piirroksin ja Muutos on ainoa vakio.

“Adjektiiveja” käsitellään myös etenkin kirjan loppuosassa, jossa on esimerkkejä siitä, miten matemaatikot käyttävät matemaattisia termejä arkielämässä.

Kiehtovuuden lisäksi kirja on myös täynnä huumoria. Siinä on tikku-ukoista piirroksia, joissa on usein jokin matemaattinen vitsi.

Kirjassa on jaettu eri matematiikan osa-alueet substantiiveiksi, verbeiksi ja kieliopiksi; niitä käsitellään kielen näkökulmasta. Teoksessa on esimerkiksi havainnollistettu matemaattisen lausekkeen sievennystä kielellisen lauseen sievennyksellä.

Kun olin lukenut kirjan, huomasin innostuneeni matematiikasta aivan eri tavalla kuin ennen.

Olen aina pitänyt matematiikasta jonkin verran, mutta en mitenkään erityisesti. Siksi suosittelisin tätä kirjaa melkein kenelle tahansa, sellaisille, jotka ovat jo innostuneita matematiikasta, ja sellaisille, jotka haluaisivat olla.

Osaamisen tasolla ei ole juurikaan väliä. Minusta oli kiinnostavaa lukea asioista, jotka olin juuri oppinut esimerkiksi MAA2-opintojaksolla, sekä asioista, joista en vielä tiennyt.

Teksti Elsa Nurmela Kuvat Ben Orlinin kirjasta

Ripaus runoutta

täällä on hiljaista lintujen laulu kuuluu avonaisesta ikkunasta käperryn nurkkaan istumaan odottamaan

hiljaisuus ei tule koskaan yksin se antaa tilaa ajatuksille hiljaisille huudoille kuiskauksille

äänille, jotka on peitelty arjen melun alle

nyt voin kuulla kuinka joku toisella puolella maailmaa huutaa tuskissaan kuinka lapsen unelma turvasta romahtaa palasiksi pitkin kovaa kylmää lattiaa

kuulen sydämeni hakkaavan korvanjuuressa elämän liikkuvan ruumiissa kun samaan aikaan jossain tuolla kaukana joku ottaa ensiaskeleensa ja toinen lasketaan hautaan

täällä on liian hiljaista joku sulki ikkunan, josta kuului lintujen laulua enää en voi paeta hiljaisuudelta

Milja Hälikkä

hän oli kenties naapuruston viekkain liiti ilmassa ja pisti saalista kuin miekka verkosto on jo ilmoittanut asiasta muut vain nauraa kikattivat harahararararaa

aina äly ei riitä sen tiesi hän joka maassa suolet revällään makaa

pieni surun pisto sääli iski häneen joka oli elänyt pidempään kuin kymmenen vainajan kaltaista mutta tiesi vähemmän tästä pienestä maailmasta hän jatkoi matkaansa ja unohti

Eemil Tervonen

Lihallinen sadistinen tarve aiheuttaa tuskaa Eläimellisten viettien huutava käsky

Empatia, piinattujen unohdettu hautausmaa Polttoleiman katkera käry hauraan ihon särkyessä Kyky katumukseen kaiverrettu ulos kylkiluiden häkistä Kohtalotar käänsi kylmät kasvonsa jo syntymässä

Viola Nenonen

tahmeita pintoja takertuneita muistoja pitkiä purppuraisia tunteja minä sen kaiken keskellä

kitkerän hajuisia ruusuja takanreunalla maassa kuihtuneita terälehtiä ilma ympärillä täynnä pölypilviä

muistot valuvat ulos korvista vuotavat kuin kyyneleet silmistä

haluni ovat myrkyllisiä purppuranpunaisia ja kiehtovia valheeni ovat petollisia puoleensavetäviä ja tappavia

valehtelen sinulle päivittäin valehtelen itselleni useammin tietoisuuteni kuroutuu kasaan säikeittäin tunnen itseni jatkuvasti heikommin

voiko valheiden pohjalta syntyä muistoja muodostua itselle todellisia maailmoja

istutan valheita multaan tarjoan niille mehevän kasvupaikan annan niiden kasvaa pintaan luon itsestäni uuden tarinan

lopulta olen juuri sitä mitä kerron olevani lopulta olen vain heijastus omista teoistani mutta jos osaisin, kaataisin multaan myrkkyä jos uskaltaisin, antaisin valheiden mädäntyä

Hertta Dahlqvist

hartiani jäykät ja askeleet huteria tunnen sun unohtavan mua (se tuntuu sun kosketukselta)

öisin hiljaa se painaa suudelmia pitkin mun selkää ja mä hiljaa hiivun sun ajatuksista pois enkä voi sille enää mitään

Emilia Uusi-Simola

Majakka - valoa ja pimeyttä

Majakka on yksi Virginia Woolfin tunnetuimmista klassikkoromaaneista. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1977 ja se kertoo Ramsayn perheestä, joka on viettämässä aikaansa huvilallaan Skyen rannalla ystäviensä kanssa.

Kirjassa ei ole yksiselitteistä näkökulmahenkilöä, koska kertoja hyppii eri henkilöiden ajatusten välillä tuon tuostakin, mikä on erittäin tyypillistä modernismin ajan kirjoille. Voidaan puhua näkökulmatekniikasta.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään yhtä päivää. Päivän tapahtumiin kuuluu enimmäkseen tavallisia puuhia, kuten maalaamista, suunniteltu majakkaretki, jota ei voidakaan toteuttaa, sekä henkilöiden välisiä keskusteluja ja hetkiä.

Osan lopussa kaikki kokoontuvat yhteen illallisen ääreen, jonka jälkeen ensimmäinen osa päättyy ja kirjan merkittävä käännekohta tapahtuu.

Kirjan toinen osa on lyhyehkö ja painottaa enemmän ympäristön konkreettista kuvaamista kuin ensimmäinen osa eikä ihmisten ajatuksia kuvata juuri lainkaan.

Ajatusten kuvaus tuo ensimmäiseen osaan eloisuutta sekä inhimillisyyttä, kun taas toisen osan konkreettinen kuvailu tyhjyydestä ja ränsistymisestä saavat abstraktimman merkityksen sekä käsityksen ajan kulumisesta.

Viimeisessä osassa kerrotaan, miten osa henkilöistä palaa huvilalle monen vuoden tauon jälkeen ja

toivottu retki majakalle saadaan viimeinkin toteutettua.

Romaani on kaiken kaikkiaan kaunis kokonaisuus, joka sisältää kau nista ja monipuolista kuvailua. Alkuosa yksinään ei vielä hurmaa lukijaa, koska tavanomaisten askareiden kuvailu tuntuu, ettei mitään ihmeellistä tapahdu, mutta viimeiset osat muodostavat upean kokonaisuuden yhdessä ensimmäisen kanssa.

Henkilöiden ajatukset tekevät tekstistä kauniin, eloisan ja inhimillisen. Kirjassa käsitellään esimerkiksi oman itsensä piilottamista, erilais -

ten henkilöiden arvomaailmaeroja ja sen tuomia ristiriitoja henkilöhahmojen välille. Se lisää mielenkiintoa lukea ja henkilöistä tekee mieli ottaa enemmän selkoa.

Henkilöiden näkemykset ovat subjektiivisia eivätkä he tiedä kaikkea toisistaan, joten lukijana oli hauskaa luoda käsitys eri henkilöhahmoista, kun heistä saa aina vähän lisää tietoa kerronnan edetessä loppuun.

Teksti ja kuva Hanna Lönnfors

O´CHAOS

Üllatus: Satu Mäkinen

Oli viimeinkin aika üllattaa toimituksen oma ihanin Satu Mäkinen! Toimittajat suunnittelivat salaperäisesti Satulle upean yllätyksen, joka toteutettiin paluumatkalla Tallinna-reissulta.

Juttu lähti siitä, kun ehdotettiin, että Satulle voisi tehdä jonkinlaisen yllätyksen. Sitten lähes koko toimitus osallistui suunnittelemaan yllätystä joko ideoimalla tai hommaamalla siihen tarvikkeita.

Suunnittelujen päätökseksi toimitus päätti tehdä Satulle uniikin lahjakassin ja upeat toimittajat Elsa ja Milja piti hänelle puheen.

Lahjakassin sisältöön kuului Pepsi Maxia, Satun lemppari suklaapatukoita, upeat silmäkorvakorut sekä itsetehty kirjanmerkki! Lisäksi toimittajat kirjoittivat Sadulle useita henkilökohtaisia kortteja sekä yhteisen kortin kiittääkseen häntä.

Yllätys tapahtui onnistuneesti laivalla, eikä Satu osannut odottaa sitä yhtään. Tekosyynä yhteen kokoontumiseen käytettiin yhteiskuvan ottoa. Lähtölaskennassa koko toimitus huusi: ”YLLÄTYS!”

Sen jälkeen pidettiin puhe ja annettiin lahja. Puhe onnistui todella hyvin sekä Satu että koko muu toimitus oli todella liikuttuneita puheen upeista sanoista.

Satu oli myös todella iloinen lahjan sisällöstä ja todella hämillään esimerkiksi siitä, miten tiesimme hänen lempi suklaapatukoittensa olevan pätkis ja tupla. Yllätyksen jälkeen Satu vielä halasi kaikkia kiittääkseen toimitusta.

Teksti Nanna SoikkeliVera Vesanto

Kuvat Matias Hännikäinen

O’Why

Milloin ogeliin tulee ilmainen kahvitarjoilu kuten Maunulas?

Ootko kuullut sellaisesta paikasta nimeltä opehuone. Juohan ne niin paljon, ettei ne tuu huomaa, kröhm, mitään. Onhan aina olemassa myös yhen open uusi kahvikone...

Ootteks te O’Whyn kirjottajat myös iha Mrrp mrrp meow ~nyah~?

(Tää yks pilas sen vaatteet SUN takia.) Joo — ollaan ihan konichiwa kudasai mrrp~nyah~

Mp konformaatioisomeria?

Täysin σ

Miksi ette voi korjata kuntosalin leukatangon grippiä?

Kunnon gym bro pärjäis huonollaki gripillä.

Marko Annala vai Marko Hietala?

Marko Särkilahti

Mitä on Lauri Ojalehdon kestokassissa?

Ainakin ihmisyyden idea, muutama filosofi ja ne tunnilla käydyt asiat, joita et millään löytäny slideista.

Jos kaksi ajatustenlukijaa lukee toistensa ajatuksia, kenen ajatuksia ne sit oikeesti lukee?

SUN MUTSIS!!!! OHHHHH!!!!!

Jos osaisimme lukea ajatuksia, pitäisikö meidän silti puhua?

Jos ihmiset osais lukea sun ajatuksia, luuletsä et ne haluis puhuu sulle?

Onko vapaa tahto todellinen vai pelkkä illuusio?

No eihän me sitä päätetä... Jos maailma pyöris mun ympärillä, niin juu totta kai.

Jos merissä on suolaa, kasveja ja lihaa, eikö se silloin oo vaa iso keitto?

Aika huono keitto ku on niin paljon suolaa ja vähän kaikkea muuta, että jopa mun kokkaustaidoilla sais aikaan paremman...

Onko reilua, että vain osalla opettajista on työpäiviä ilman yhtäkään oppituntia? Samat edut kaikille!

No ei oo, ku meill oppilailla ei oo sellasii päivii. Samat edut KAIKILLE...

Miksi jotkut opettajat vaativat tehtävän tietyn määrän tehtäviä kurssilla ja jotkut ei?

Loistava kysymys, kyllähän nyt kaikkien opettajien pitäisi tehtäviä vaatia, ja jos on alle 100% tehty, niin se ois ISO, PYÖREÄ O-MERKINTÄ!

Vaikuttaako henkilön nimi siihen, millainen hänestä tulee?

No siis yks tyyppä tunnisti yhen toisen tyypän, jolla oli tietty nimi, vaikka se yks tyyppä ei ollut sitä toista tyyppää koskaan nähnyt. Tää on riittävän hyvä argumentti, joo.

Ainii se myös näyttää samalta, kun yks samanniminen kolmas tyyppä. Kaksi keissii on tarpeeks tekee tästä absoluuuuttisen totuuuuden.

Kumpi on parempi: totalitaarinen hallitus, jossa on hyvä diktaattori vai demokraattinen hallitus, jossa on hirveä presidentti.

Siis kenen mielestä hyvä diktaattori. Siis oikeesti, jos se on hyvä ittensä mielestä niin NO SHIT sitä sanotaan hyväks, ku se on itsekeskeinen, se haluu valtaa ja pakottaa muut sanoo sitä hyäks yms. Yms.

Mutta mieti KANSAN mielipidettä ja saatat kuulla rivojakin adjektiivejä, jos ne ei joudu pulaan sen sanomisesta tietty. OOtko koskaan kuullut HYVÄSTÄ diktaattorista paitsi ehkä Julius Caesari. Ok no vastataan nyt ihan tosissaan. Hirveä presidentti, koska se voidaan heittää helvettiiin seuraavissa vaaleissa, mutta diktaattorille pitäis tehdä, jotain muuta. Heittää vaikka Saint Helenan saarelle, mutta ihmisoikeuksien takia ei sallittua.

Nuorin kuva susta on vanhin kuva susta

Okei, mut miks SÄ tiiät tän, stalkkaaks meitsii

Miksi Hei supermario on listaykkösenä?

Kosk yksinäisyys on yksi aikamme suurimmista ongelmista

Tekijät ja kuvitus Anonyymi

Suusta siepatut

”Mä oon pojat valmis ase kädessä puolustamaan teiän oikeuksia halailuun mut ei sitä voi tunnilla tehdä.”Petteri Welling

”Jos joku tappaa kymmenen ihmistä ja syö ne, niin iltapäivälehdet myy loppuun viikkokausia.” - Mikko Tapper

”Funky ei oo virallinen matemaattinen termi, ei saa käyttää kokeessa.” - Reima Halmetoja

”Tän takia mä en oo lääkäri, koska mun strategia on vaa vetää töpseleitä irti ja toivoo parasta.” - Reima Halmetoja

”Täs on yks puhdistus ja kaks pahuutta.” -Jussi Kaskinen

”Oon koulunpihalla varpushaukan lopettanu, muun muassa.”Keijo Käkelä

”Ennen kun toi kanahaukka tuli keskeyttämään tunnin.” -Petteri Welling

”Vappu tulossa, syökää toroideja.” - Matti AlaAho

”Jos tulee vastaan itseisarvofunktio, niin kannattaa juosta toiseen suuntaan niin kovaa kuin pystyy.” - Oona Kaasinen

”You don’t have to drink beer. Although that’s fun too.” - Tiina Männynväli

”Vastataan siihen hyvällä ruotsalaisella itsetunnolla.” - Eeva Harju

”Mä en enää hirveesti käytä hiuslakkaa sattuneesta syystä.” - Lauri Ojalehto

”Oltiin niin kännissä, ettei kukaan huomannut sitä maanjäristystä.”

-Manuel Ackerman

”Kiinalaiset syövät mitä vaan neliraajaista paitsi pöytää.” - Petteri Welling

”Pienempi kuin lukion ykkösten keskittymiskyky... Pienempi kuin sun tilin saldo.” - Reima Halmetoija

”Koulu maksaa teiän terapian. koska se maksaa mun palkan.”Oona Kaasinen

”Pyytäkää mestari ATK guru Ala-aho siihen viereen ja itketään yhdessä.”- Matti Ala-aho

”En viitti mainostaa omaa six-packiani enää yhtään enempää.” - Eija Raitala

”Älkää kysykö, mitä nousee penkistä, se on noloa!!” - Eija Raitala

”Nyt saa lyödä luvan kanssa!” - Arja Holma

”Jätkä on varmaan juureton Kouvolassa.”Mikko Tapper

”Näyttää siltä, et noi lisääntyy, jotka aina pettää.” - Lauri Ojalehto

”Ei Petteri kiroile tuolla tavalla... se kiroilee pahemmin.” - Matti AlaAho

”Mä en tiedä. mihin pingviinit uskoo.” - Sanna Saari

”I’m sorry Jonathan, I can’t do this anymore.” - Satu Mäkinen

”Me oltiin onnellisii ennen ku te tulitte paikalle.” - Reima Halmetoja

”Tapperin hissan tunnithan on tappavan hauskoja.” - Matti Ala-Aho

”Tää on melkein laillista.” - Ulla Anttila

”Pythagoras taas sieltä haudan takaa huutelee.” - Oona Kaasinen

”Sisäfunktion derivaatta soittelee sulle taas.”Oona Kaasinen

Kuvitus Matias Hännikäinen

”Murtoluvut on vähän niin kuin kissakuvia.”Reima Halmetoija

”Stadi on landea, jos kauempaa kattoo.”Matti Ala-aho

”Tää on omituisten aksenttien kerho.” - Eija Raitala

”Uhkapelaajat kuulolle, varma voitto!” - Jussi Lehtonen

”Kuuluuko tää Espoon hiilineutraaliuteen et ei oo viemäreitä?” - Ulla Anttila

”Anna mä vilautan.”Reima Halmetoja

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook