O’TIMES
1 Koulun oma lehtiO´times • Netissä • Lukusalissa
2012 nro 10 •
Pääkirjoitus 03 Toimituksen esittely 04 Kielitaituri Collin 05 Kiikarissa Kiina 07 Turistina Helsingissä 09 Tapahtumakalenteri 12
O´TIMES
Suusta siepatut 13
O´times 2
PÄÄKIRJOITUS Kesä lähestyy hurjaa vauhtia, ulkona on jo lämmin ja luonto alkaa heräillä. On jokakeväisen ihmettelyn aika; kylläpä kouluvuosi hurahti ohi nopeasti. Vasta eilenhän istuin koulun juhlasalissa seuraamassa joulujuhlaa ja kahlasin lumessa kouluun. En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset ovat joka vuosi niin ihmeissään vuodenaikojen vaihtelusta, sillä eihän se mikään uusi ilmiö ole. Ehkä ihmiset ovat aina niin uupuneita loputtoman talven jäljiltä että eivät heti huomaa kevään ensimerkkejä, ja kohta onkin jo toukokuu. Toisaalta, kesälomakin hurahtaa yleensä ohi nopeammin kuin toivoisimme. Tärkeintä on kuitenkin nauttia kesästä tarpeeksi ja unohtaa koulunkäynnin edes hetkeksi.
Nuorisolle kesän lähestyminen tarkoittaa monia asioita. Tietysti kouluvuoden loppumista odotetaan innolla, ja kouluun lähteminen aamuisin tuntuu helpommalta kun tietää, että ulkona odottavat auringonpaiste ja linnunlaulu eivätkä lumikinokset. Kesän saapuminen voi myös aiheuttaa stressiä; kesätyöpaikan saaminen on nimittäin hyvin vaikeaa. Lukion toisella luokalla opiskeleville kesäloman alkaminen tarkoittaa luku- urakan käynnistämistä ylioppilaskirjoituksia varten. Tässä lehdessä esittelemme Sinulle parhaat menovinkit kesäloman ajalle ja muistelemme hieman muutaman viikon takaista tapahtumapäivää. Lehdestä löydät myös kuvia koulun järjestämiltä Kiinan- ja Itävallanmatkoilta sekä kiinalaisesta ruokakulttuurista kertovan artikkelin. Mukana ovat myös perinteiset Suusta siepattua- palsta sekä opettajahaastattelu.
Ada Mare, päätoimittaja
P.S: Pidä mielessäsi, että O’Times etsii jatkuvasti uusia jäseniä toimitukseensa. Jos toimitukseen liittyminen kiinnostaa, tule käytävällä juttelemaan jollekin toimituksen jäsenelle. Lehdessä voit kirjoittaa artikkeleita Sinua kiehtovista aiheista, saada mahdollisuuden näyttää koko koululle valokuvaustaitosi tai päästä haastattelemaan mielenkiintoisia ihmisiä. Toimituksen kokouksissa pääset kätevästi tutustumaan eri vuosikursseilla opiskeleviin ihmisiin joilla on samoja kiinnostuksenkohteita kuin sinulla. Ja muistathan, että lehdessä työskentelemisestä voi saada kurssimerkinnän!
O´times 3
TOIMITUKSEN ESITTELY
Ada Mare päätoimittaja, kuvat ja tekstit /Salla Riihimäki tekstit ja taitto / Ilmari Eskola tekstit / Mikko Jalo kuvat / Essi Jaakola tekstit ja taitto / Laura Ahola tekstit, kuvat ja taitto / Emilia Collan tekstit, kuvat ja taitto / Helinä Teittinen kuvat / Saana Sundberg / Karri Budde / Mirva Laatunen toimitussihteeri, tekstit ja taitto / Eleonoora Wihuri tekstit
Lisäksi Saila Kurki ohjaava opettaja ja taitto sekä tekstien oikoluku Jonna Risevirta
O´times 4
KIELITAITURI COLLIN
Mikä oli lempiaineesi koulussa? Minkälainen oppilas olit? Lempiaineeni oli historia. Olin aika tavallinen oppilas – en huippuhyvä mutta sain silti kiitettäviä arvosanoja. En aina ollut aktiivinen oppilas, osallistumiseni vaihteli hieman ajoittain Mitä kieliä puhut? Suomea ja englantia. Osaan myös hieman ruotsia, saksaa, espanjaa, japania, venäjää ja latinaa. What would you do if you won the lottery? I would buy a house for my parents, travel and also buy more books. Mitä teet vapaa- ajallasi? Luen ja kokkaan. City vai pöpelikkö? City! Minkälaista musiikkia kuuntelet? Ajoittain en kuuntele lainkaan musiikkia. Tietynlaisissa elämäntilanteissa kuuntelen hyvin erilaista musiikkia. Se on aika fiilikseen sidottua, ja tässä iässä en ole enää rajoittunut mihinkään tiettyyn genreen. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Joku kissaeläin. Oma kissani kuoli hiljattain. Kenen ihmisen kanssa haluaisit vaihtaa paikkoja viikoksi? Aika vaikea sanoa… Ehkä joku kuuluisa sotakirjeenvaihtaja tai joku reportteri, joka työskentelee pääkallopaikalla! Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Piditkö teoksesta? Viimeisin lukemani kirja on afrikkalainen novellikokoelma ”Ilon ja kivun kääntöpiiri”. Pidin kirjasta.
O´times 5
Mikä on parasta Ogelin oppilaissa? On vaikeaa keksiä jotain tiettyä piirrettä, joka yhdistäisi kaikkia Ogelin oppilaita. Ehkä tietynlainen keskustelutaito ja aktiivisuus, halu osallistua. Mikä saa sinut suuttumaan? Epäoikeudenmukaisuus, itsekeskeisyys ja julmuus. Milloin tiesit haluavasi opettajaksi? Tiesin haluavani opettajaksi opiskeltuani yliopistossa noin kolme vuotta. Opiskelin ensin kotimaista kirjallisuutta, ja siitä oli luontevaa jatkaa äidinkielenopettajan opintoihin. Harkitsin hetken myös historianopettajan uraa. Punainen vai valkoinen? Valkoinen. Punainen vai sininen? Punainen. Tulokseksi tuli punainen ja valkoinen, et siis ehkä ole aivan varma poliittisesta kannastasi. teksti ja kuvat Ada Mare ja Salla Riihimäki
O´times 6
KIIKARISSA KIINA 19 Ogelin opiskelijaa vieraili Pekingissä huhtikuussa – O’times keräsi matkasta kuvareportaasin!
O´times 7
O´times 8
koonnut Ada Mare O´times 9
TURISTINA HELSINGISSÄ
Elämme aivan kesän kynnyksellä, ja kotikaupunkimme alkaa jälleen kukoistaa. Tähän aikaan vuodesta monille iskee kova matkailukuume. Turistia voi kuitenkin leikkiä myös omassa kotikaupungissamme. Kun kulkee ulkomaalaisten matkailijoiden mukana Helsingin turistikohteissa, tuntuu kuin olisi melkein ulkomailla. O’timesin toimitus poimi muutamia kohteita kesäpäivän iloksi.
Tervasaari löytyy Kruunuhaan rannasta. Saareen pääse kävellen Liisankadun päästä lähtevää siltaa pitkin. Saari on oiva paikka viettää piknik-retkeä aurinkoisena päivänä. Koiran voi myös ottaa mukaan, sillä Tervasaaresta löytyy koirapuisto, jossa on uimapaikka.
Kuvaamisen aikana vielä tyhjillään ollut Hietalahden kirpputori on auki toukokuun alusta syyskuun loppuun (lukuun ottamatta juhannusta). Kirpputori sijaitsee Bulevardin päässä , ja sinne on helppo matkustaa ratikalla 6. Aukioloajat vaihtelevat viikonpäivien mukaan. Kannattaa käydä myös Valtterin kirpputorilla. Sinne pääsee kätevästi ratikalla numero 9.
O´times 10
Kun nälkä iskee kesken turistileikin, kannattaa poiketa Kauppahalliin. Sieltä löytyy pikkusuolaista, tuoreita leivonnaisia, hedelmiä, makeisia ja useita pikkukahviloita. Hallista ostetut eväät voi syödä vaikka läheisellä Tähtitornin mäellä. Samalla on mahdollisuus ihailla kauniita maisemia.
Espaa ei sovi myöskään unohtaa. Penkeillä voi nauttia lämmittävästä auringosta, ja kuumuuden yllättäessä läheisistä kioskeista voi ostaa viilentävän jäätelötötterön. Espan lavalla on kesällä myös monenlaisia tapahtumia.
O´times 11
Rikhardin kadun kirjasto on Helsingin vanhin ja myös yksi tyylikkäimmistä. Sieltä löytyy lukemista jokaiseen makuun. Toisesta kerroksesta löytyvät kierreportaat vievät kirjaparville, joista jokaisessa on omat aihepiirinsä. Suomenkielisen luettavan lisäksi löytyy runsaasti myös vieraskielistä kirjallisuutta. Opiskelua ajatellen kirjasto tarjoaa hyvän lukurauhan, sillä sieltä löytyy useita rauhallisia ja viehättäviä nurkkauksia.
Pihlajasaari on loistava retkeilykohde aurinkoiselle kesäpäivälle. Saari tarjoaa mahdollisuuden ihanan rantaelämän viettoon, sillä sitä ympäröi upea hiekkaranta. Jos kaipaa pientä seikkailua, voi ottaa teltan mukaan ja viettää Pihlajasaaressa vaikka kokonaisen viikonlopun, sillä sieltä löytyy myös leirintäalue. Pihlajasaareen pääsee läheltä Kaivopuistoa lähtevällä laivalla.
teksti ja kuvat Laura Ahola ja Essi Jaakola
O´times 12
TAPAHTUMAKALENTERI koonnut Ilmari Eskola 4.-20.5. Jääkiekon MM-kisat Helsingissä 13.5. Äitienpäivä, käyttäydy kiltisti! 16.5. Oletko komedian ystävä? Uusi Sacha Baron Cohen-filmatisointi, Diktaattori, naurattaa varmasti. 17.5. Helatorstai, vapaapäivä 26.-27.5. Vaatekirppis @ Nosturi on erityisesti nuorille suunnattu kirppistapahtuma, joka järjestetään siis Nosturissa. 27.5. Naisten kymppi, lähtö kello 10 Olympiastadionin kupeesta 28.5. Kumpulan maauimala avaa ovensa. 1.6. Päivää ennen kevätjuhlia Suomen ensi-illassa nähdään Ridley Scottin ohjaama Prometheus 3D. 2.6. Kesäloma alkaa!!! Onnea uusille ylioppilaille! 4.6. Sonisphere Festival Kalasatamassa, esiintymässä muun muassa Metallica 5.6. YK:n Maailman ympäristöpäivä 6.-10.6. Stadi Cup, Suomen suurin tytöille suunnattu jalkapalloturnaus 8.6.-1.7. Jalkapallon EM-kisoja isännöivät tänä vuonna Puola ja Ukraina. 15.-16.6. Helsinki Samba Carnaval keskustassa takaa kaikille keveät kesäfiilikset. 21.6. Kesäpäivän seisaus. 27.6.-1.7. Yleisurheilun EM-kisat järjestetään Helsingissä. Miltä kuulostaisi aurinkoinen kesäpäivä Olympiastadionin kisahumussa? 30.6. On The Beach Hietaniemen uimarannalla 9.-14.7. Helsinki Cup 25.7. Elokuvateattereissa ensi-iltansa saa uusi Batman-trilleri, Yön ritarin paluu. 27.7. Unikeonpäivä, kukahan lentää mereen? 27.7.-12.8. Penkkiurheilukesän kruunaa Lontoon kesäolympialaiset. Usain Bolt ja kumppanit nähdään tositoimissa Ylen kanavilla. 12.8. Back to School ja Koulurauhan julistus Linnanmäellä, pääkopan tuulettaminen ennen syyslukukautta on enemmän kuin suotavaa.
O´times 13
SUUSTA SIEPATUT koonnut Eleonoora Wihuri HUOMIOITA YMPÄRÖIVÄSTÄ MAAILMASTA OPETTAJANA OLEMISEN VAIKEUDESTA
"Siis jumalauta, tos roskikses on kortsu?!? Eiku ainii, Emmi Koskela oli tääl just kaksi tuntii" P.Welling
-''Oiskoha tässä nyt sirkuksee pitäny klovniks mennä, eikä tulla tänne” T.Salminen
"Eurooppa on pieni maa"
”Kun oon kerta opettaja, en saa käydä Alkossa” J.Niemelä ”Opettajat on veemäisiä nipottajia. Niin se maailma pysyy pystyssä” T.Salminen ”Muut voidaan pölliä, mut mun dokukameraa ei viedä.” J.Niemelä
BILETTÄMISESTÄ JA ALKOHOLIN VAAROISTA "Mennään siiihe kaikkein rakkaimpaan aiheeseen, eli alkoholiin" K.Wackström ”Muisti pitäisi mennä vasta vapun jälkeen, ei nyt ennen” T.Salminen
K.Wackström ”Poliisi on ihmeissään kun ollaan kännissä, pienissä häissä, vai miten se nykyään sanotaan” J.Niemelä ”Mä en kyllä ymmärrä mikä siinä synnyttämisessä on vaikeaa” P.Welling ”Salkkarit on hitonhyvä sarja, siinä sentään yritetään näytellä” J.Niemelä "Seuraavassa joogaliikkeessä haistellaan kaverin pyllyä" K.Wackström ”Kannelmäen Prisma on Suomen suurin. Se oli kyllä SAIRAS ja nii iso että piti kiikareilla kattoo toisesta päästä et näki toiseen päähän ja eväät piti myös ottaa mukaan että selvis hengissä” J.Niemelä
"Nonii hei, nyt ollaan jo huumeissa!" K.Wackström
"Sanokaa mun sanoneen, tää maailma on menos vessan pytyst alas" P.Welling
”Joo, on se hyvä siinä levätä perjantain matikan tunnilla et jaksaa viikonloppuna bilettää.” T.Salminen
"Kipeenähän saa syödä ihan mitä vaan!" K.Wackström
-"Se paha olo siellä Ruotsin risteilyllä on sitten merisairautta" P.Welling
O´times 14
"Olin just luokkakokouksessa ja herrajumala ne tytöt joita en ujona poikana uskaltanu ees vilkasta ku oli nii hyvännäkösi, oli nyt nelikymppisii lihavia yh-äitejä" P.Welling
… JA JOS MAHDOLLISTA VIELÄKIN
RAKKAISTA OPPIAINEISTA…
RAKKAAMMISTA OPISKELIJOISTA
”Matematiikkaa täytyy ruokkia ja hoitaa.” T.Salminen "Luonnonvalinta on pohjattoman tyhmä insinööri" P.Welling
-''Osaattekste noudattaa sääntöi? No, ette tietenkää! Te ootte vaa sillee et ''en todellakaa ota mitää nimittäjän nollakohtaa. en varmana ota'' ku ootte nii coolei. '' T.Salminen
”Vaa jotku dementiaa sairastavat mummot kattoo teeveest täysistuntoja" J.Niemelä
"Te nuoret ootte kauniita. Nyt katon teitä ja ajattelen, että jopa jo kymmenen vuoden päästä te ootte iha rupsahtaneita" P.Welling
”Ne sauvasolut ei vaa perhana aisti värejä ja sillä sipuli" P.Welling
”Oppilailla on kaksi korvaa, jotta ne kuulisi opettajan paremmin, mutta vain yksi suu, jotta se olisi helpompi sulkea!” T.Salminen
”Noniin nyt paraabelin huippuun, ja tässä onkin uusi formaatti: Huippumuoto haussa!” T.Salminen ”Meijä koira eli nii vähä aikaa, et mä en ehtiny maksaa koiraveroa. no 4 vuotta. mut se oli nii pieni et ei siitä kannattanu maksaakaa" J.Niemelä
"Pölyttäkää niitä uinuvia aivojanne" K.Wackström -"Vastatkaa rohkeesti vaan, pieleen se kuitenkin menee" T.Salminen
” Matematiikka hoitaaa kaiken puolestamme jos vain tottelemme sen sääntöjä” T.Salminen
O´times 15
O´times 16