O’TIMES
JOULUKUU 2015
TOIMITUS Toimittajat Tiia Enqvist Annele Holla, toimitussihteeri. taitto Annika Honkaranta, taitto Emilia Honkaranta, taitto Rosa Kaimio, taitto Tuukka Kainulainen Miisa Martio Liisa Ovaska, päätoimittaja, taitto Maisa Sipiläinen Nasti Valotie, taitto Valentin Valotie, taitto Ohjaava opettaja Satu Mäkinen Indesign-koulutus Jarkko Tornberg
Avustajat Soumia Ait Bramin Pauli Häkkinen Aadaliina Ilkka Elina Jalo Emily Kruckenberg Liisa Niinivirta Nelli Puotiniemi Valentin Reboud Emma Rouvila Helka Wallden
3 Pääkirjoitus 5 Turistina Helsingissä 6 Hannele Nevalaisen valtakunta 8 Halloweenin huumaa 10 Virheitä ja väärinkäsityksiä 11 Toimituksen vieraita 12 Kaulukset taitettuna, pipo suorassa ja maihareiden nauhat piilossa 14 Ei mikään peruspiirretty 16 Opet raiteilla 20 Iso A 24 Naurua riitti joka väliin 25 In the middle of the Exchange Year
Lukijakilpailun ideoi Rosa Kaimio. Avustajina toimivat Valentin, Annele, Tiia ja Satu. Kiitos opettajille! Kannen kuvassa Jean Sibelius (Ilmari Valsta) ja Aino Sibelius (Annele Holla) koulumme itsenäisyyspäiväjuhlassa 4.12. Takakannessa eläkkeelle jäävä rehtorimme Hannele Nevalainen ja uusi rehtorimme Mirva Lindström.
26 Mitä ammattilaisjääkiekkoilija tekee uransa jälkeen 28 Propagandaako 30 Myrskyyn varautunutta kansaa 32 Aurinko ja Kuu 33 Piparkakunkoristelijat 34 Suusta siepatut
O’times
2
Pääkirjoitus
Minua pyydettiin kirjoittamaan aiheesta ”omat valinnat” eikä paperille syntynyt mitään. Yleensä kynä kyllä luistaa kädessäni, mutta nyt edessäni oli tyhjä paperi ja yhä vain lähenevä deadline. Sitten tajusin, että aihe liippasikin minua itseäni liian läheltä. Me abit olemme nyt siinä vaiheessa elämäämme, ettei meillä ole enää mitään selkeää suuntaa mihin mennä tai vain kahta vaihtoehtoa, joista valita. Nyt meidät lähetetään maailmaan, jossa suuntia on tuhansia ja rajana vain taivas, emmekä ole edes kuulleet suurimmasta osasta vaihtoehtoja. Ja nyt meidän sitten pitäisi vielä päättää, mihin jatkamme, ja yrittää löytää oma polkumme. Miten niitä valintoja pitäisi tehdä? Pitäisikö kuunnella vanhempien neuvoja, vaikka heidän näkemykset ovatkin ehkä menneestä? Pitäisikö ehkä katsoa työllisyystilannetta tai kuunnella sydämen ääntä? Valintoja tekevää ei ainakaan helpota se, että koko media huutaa muuttuvasta maailmasta ja siitä, ettei kukaan tiedä, mikä ala on edes enää olemassa kymmenen vuoden päästä. Ja nyt meidän pitäisi päättää, mitä tehdä elämällämme.
Kiire pakottaa meidät tekemään päätöksiä, jotka eivät ole loppuun asti mietittyjä eivätkä välttämättä meille sopivia.
Lehdessämme kerrotaan parin ihmisen valinnoista. Kun rehtori tuli kouluumme yli 40 vuotta sitten, olikohan hänelle selvää, että tästä koulusta hän jää eläkkeelle ja vieläpä rehtorina? Vai oliko se vain elämä, joka johdatteli häntä eteenpäin? Tai miten valita sivarin ja armeijan väliltä, jos kumpikaan ei tunnu reilulta?
sitten siirtyä työelämään ja ruveta vastuulliseksi veronmaksajaksi. Mutta oikeasti tällainen ajatus on kaukana tulevaisuuden realismista. Yliopistoihin on yhä vaikeampi päästä ja useat tulevat viettämään välivuoden joko omasta tahdostaan tai olosuhteiden pakosta. Työelämä tulee muuttumaan jatkuvasti, joten on jopa ihme, jos emme työuramme aloituksen jälkeen enää koskaan palaa koulunpenkille taas oppimaan. Neuvoista pitäisikin karsia menneisyyden tuulet ja uudistaa koko ajatusmalli.
Rehtorimme kaltaista uraputkea ei luvata enää kenellekään meistä, mutta silti meihin iskostetaan jatkuvasti ajatusta, että opiskelut pitäisi aloittaa heti lukion jälkeen ja
Ajatuksistamme pitäisi karistaa myös kiireen tuntu. Kiire pakottaa meidät tekemään päätöksiä, jotka eivät ole loppuun asti mietittyjä eivätkä välttämättä meille sopivia.
3
En tietenkään kehota ketään jäämään kirjoitusten jälkeen vain kotiin, mutta olisi hyvä tiedostaa, että meillä on vielä melkein 70 vuotta elinikää edessämme. Vuosi sinne tai tänne tuntuu nyt iäisyydeltä, mutta vanhainkodissa se vuosi tuntuu enää päivältä. Ei ole häpeä miettiä rauhassa omia valintojaan, pohtia ja kokeilla ja todeta olleensa joskus myös väärässä, koska millään muulla tavalla ei voi oppia itsestään eikä löytää omaa polkuansa.
Teksti Liisa Ovaska Kuva Maija Ovaska
O’times
O’SCHOOL
O’times
4
Turistina Helsingissä
Ulkomailla katse on helppo kiinnittää uusiin rakennuksiin ja patsaisiin, kun taas tutussa ympäristössä löytyy harvoin aikaa tai tulee edes mieleen kulkea yhtä avaralla mielellä. Näin me kuitenkin teimme äidinkielen puheviestinnän kurssilla! Tehtävänämme oli valita Helsingin ydinkeskustan alueelta jokin mielenkiintoinen rakennus, monumentti tai paikka ja esitellä se muulle ryhmälle. Linja-auton numero 72 kyyditseminä kaupunkikierroksemme alkoi Kampin keskuksen edustalta, jossa Lassi kertoi meille tästä joulunaikaan lahjapaketiksi puetusta ostoskeskuksesta. Olisitko itse tiennyt, että se on rakennettu vuonna 2006 ja vuonna 2014 siellä vieraili 35 miljoonaa kävijää? Narinkkatorilla, jossa tunnetusti sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, törmäsimme niin poliiseihin kuin jääkarhuunkin. Kun kyseinen karhu oli aikansa hämmästellyt sen kanssa kuvaan tulleen teinin tapaa peittää kasvonsa kädellään selfietä otettaessa, pääsimme itse juttusille. Saimme ryhmäkuvan tämän mukavan englantia puhuvan jääkarhumiehen kanssa, joka oli muistaakseni mainostamassa jotakin Lapissa olevaa aktiviteettijuttua, ja jatkoimme matkaamme. Seuraava kohteemme oli Fredrikinkadun design-ratikkapysäkit, jotka itse esittelin. Ne ovat mielestäni hauskaa vaihtelua perinteisille vihreille pysäkeille! Kohua hintan-
5
sa vuoksi (130 000 euroa) aiheuttaneet pysäkit on suunnitellut Stefan Lindfors. Kampista matkamme jatkui Stockan kellon alle, jossa Julia kertoi meille kyseisestä tavaratalosta - joka on muuten Pohjoismaiden suurin! Kurssimme koon takia meidät oli jaettu kahteen eri retkiporukkaan. Toinen ryhmä oli kuulemma meitä ruokakeskeisempi kohteidensa kanssa, mutta kyllä meidänkin kierroksellemme mahtui muutama ruokapaikka. Aurora kertoi meille Kluuvikadun Fazer Cafén herkuista ja Nelli Esplanadin puistossa sijaitsevan Kappelin pitkästä perinteestä. Aivan Kappelin vieressä sijaitsevasta Havis Amanda -patsaasta meille kertoi Emma. Mantan lakitus vappuna on varmasti monille tuttu tapahtuma, mutta itse ainakin sain tietää paljon lisää tästä jo vuonna 1908 pystytetystä suihkulähteestä. Patsas kuvaa merenneitoa, «Itämeren tytärtä», joka on juuri jättänyt vedenalaisen kotinsa ja astunut maihin. Julkistuksensa jälkeen patsas herätti paljon ristiriitaisia tunteita, mutta on ainakin minun mielestäni nykyään tärkeä osa Helsinkiä. Yksi Helsingin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Helsingin Tuomiokirkko, jäi meiltä bongaamatta, koska ryhmäämme kuulunut Eero ei ikävä kyllä päässytkään osallistumaan kierrokselle.
Turistiseurueemme matka päättyi Helsingin Kasinon edustalle, jossa Miika kertoi tästä hieman mystisestäkin paikasta. Tummennetut ikkunat ja kaikista sisälle tulevista henkilöistä otettavat kuvat - kuulostipa jännältä! Hienoa oli saada tietää, että Casino Helsinki on maailman ainoa kasino, jonka koko liikevoitto menee hyväntekeväisyyteen. Kierroksellamme, niin kuin koko ÄI7kurssillakin, oli todella rento ja kiva tunnelma. Turistina olon jälkeen oli todella hyvä fiilis lähteä viikonlopun viettoon! Teksti Elina Jalo Kuvat Emma Hietanen ja Satu Mäkinen
O’times
Hannele Nevalaisen valtakunta ”Silloin kun tulin tänne Ogeliin, niin edellinen rehtori oli ollut rehtorina viisi vuotta ja minusta tuntui, että kamalan pitkään!”
Miten alun perin päädyitkään Oulunkylään? ”Valmistuin vuonna 1974 ruotsin opettajaksi ja siihen aikaan oli todella vaikea saada kielten opettajan
paikkaa - meitä oli silloin tosi paljon. Onnistuin kuitenkin pääsemään Ogeliin, mikä oli tosi hieno juttu, ja
tännehän sitten jäin.”
Miten asiat ovat muuttuneet vuosien varrella? ”Peruskoulun liittyminen mukaan vuonna 1977 oli tietysti iso muutos. Se muutti tosi paljon, koska tässähän oli alun perin vain oppikoulu. Silloin tännekin pyrittiin pääsykokeilla. Lukiossa on edelleen käytössä tämä sama keskiarvon mukaan
O’times
sisäänpääsy. Enää ei myöskään opeteta niin hirmuisen suuria luokkia kuin ennen. Aina oli suurin piirtein 40 oppilasta joka tunnilla. Olikohan suurin luokka, mitä opetin, ollut semmoiset 44 oppilasta, siinä haettiin sitten käytävältä tuoleja. Ja oli-
han tämä koulurakennuskin paljon pienempi. Kuntosalinkin tilalla oli luokkahuone. Ja hyvin mahduttiin!”
6
Onko nuorissa tapahtunut jotain muutosta? ”Ennen oli ehkä vähän enemmän levottomuutta, saattoi tietysti johtua siitä, kun luokkakoot olivat niin valtavia. On ehkä tämän kehityksen an-
siota, että fiksut mielipiteet pääsevät paremmin esille, te olette niin fiksuja! Teiltä löytyy uskallusta ja halua tehdä. Ehkä maailmankuvakin on
laajempi, näinä päivinä ollaan aina ajanhermoilla.”
Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki? ”Mikähän se voi oikein olla? En osaa ajatella vain yhtä asiaa. Ajattelen enemmän kokonaisuutta ja sitä, kuinka elämä on voinutkin tarjota
tällaisen työpaikan. Se on se minun elämäni kohokohta. Se, että olen saanut tämänkaltaisen mahdollisuuden - toivon, että olen osannut
käyttää sen mahdollisimman hyvin. Tässä työssä on niin monta osatekijää. Jo ympäristönä koulu on niin
Mitä huonoja puolia? ”Aikaa kaipaisi välillä lisää. Toisaalta on kiva näin isossa koulussa, että koko ajan on jotakin puuhaa. Ei tämmöistä työpaikkaa ole toista. Vaikkapa kesällä tai vapaapäivänä, kun
muut ovat vapaalla, tulet niin kuin omaan valtakuntaan: ’hei mitä mä nyt tekisin?’. Tämä fiilis on se, mikä on mahtavaa tässä työssä.”
Miltä tuntuu jättää koulu seuraavan rehtorin huomaan? ”Tuntuu siltä, että ensin pitää hoitaa tämä homma loppuun ja sitten koittaa se oma aika. En ajattele liikaa eteenpäin, että mitä nyt sitten tekisi tai löytyykö niitä suunnitelmia. Ei, olen töissä kiinni ihan loppuun asti!
Nyt syksyllä on kyllä ollut mukava, kun tietää, että pääsee siirtymään omiin asioihin - on vielä niin paljon tekemättä. On hyvä, että laki tulee nyt vastaan!”
Uudelle rehtorille vinkkejä? ”Olen yrittänyt miettiä, mitä voisin sanoa uudelle rehtorille evästykseksi, mutta ei se minusta ole välttämätöntä. Varmasti kaikille on ihan
mukava saada uusia näkemyksiä ja uudenlaista puhtia tähän menoon.”
Entäpä opiskelijoille? ”Tämä maailma on niin nopeasti muuttuva, että pitää tehdä töitä sen eteen, mitä tahtoo. Ehkä elämä kasvattaa nykynuoria siihen, että he näkevät laaja-alaisesti. Maailmankuva on teillä laajempi kuin meillä vanhemmilla. Sen toivon, että pystyisitte näkemään, mikä on se oma juttu ja mikä kiinnostaisi. Toivotan vaan kaikille oikein paljon onnea opiskelussa ja siinä, että oma elä7
mä muodostuisi ainakin suunnilleen sellaiseksi kuin on toivonut. Vastoinkäymisistä ei kannata masentua.”
Teksti Henri Miettinen ja Annika Honkaranta Kuvat Arja Holma
O’times
Halloweenin huumaa 30.10. juhlittiin halloweenia myös meidän koulussamme. Käytävillä näkyi niin piruja, kuin haudastanousseitakin... Koska Siiri Niemi-Pynttäri ja Sara Heikkinen eivät halunnet näyttää Disney-prinsessoilta, he päättivät hirttäytyä.
Halloween tapahtuman jälkeinen ryhmäselfie.
O’times
8
Piruja oli moneen junaan. Kuvassa Aino Ketola (vas.), Sini Autio (kesk.) ja Maisa Sipiläinen.
Toimituksen oma Jokeri (Nasti) ja variksenpelätti(Emilia).
Teksti Emilia Honkaranta Kuvat Sara Heikkinen, Venla Vepsäläinen ja Emilia Honkaranta Löytyi ykkösistä muun muassa myös kissa (Aada Ilkka) ja Waldo (Soumia Ait Brahim). 9
O’times
VIRHEITÄ JA VÄÄRINKÄSITYKSIÄ Stella Polaris on improvisaatioteatteriryhmä, jonka kokoillan esitystä kävimme katsomassa teatteritaiteen kurssin kanssa Kaapelitehtaalla. Stella Polariksen improvisoitu kokoillan näytelmä on taattua viihdettä. Nimensä mukaan esityksellä ei ole käsikirjoitusta, vaan näyttelijät luovat näytelmän juonen ja hahmot sitä tehdessään. Mikään ei ole ennalta määrättyä, joten huumoria tuovilta virheiltä ja väärinkäsityksiltä on mahdotonta välttyä. Näyttelijöiden lisäksi myös pianisti ja valomies joutuivat seuraamaan silmä tarkkana esitystä luodakseen tilanteeseen sopivan taustamusiikin ja valaistuksen. Istuimme saliin, jossa oli koulumme teatteritaideryhmän lisäksi noin 30 muuta katsojaa. Näytöksen alussa kaikki näyttelijät esiteltiin, minkä jälkeen tarvittiinkin jo aihe näytelmälle. Aihetta lähdettiin hakemaan yleisöstä, kyselemällä katselijoiden keskeneräisiä kirjoja. Näytelmän nimeksi päätyi Uhma. Aikamoisen uhmakas näytelmä siitä tulikin. Näytelmä koostui useista eri hahmoista ja kohtauksista, mikä toi vaihtelua esitykseen. Katsojan, ja ehkä myös näyttelijän itse, yllätykseksi eri kohtaukset ja hahmot yhdistyivät toisiinsa näytelmän lähestyessä loppuaan. Hahmot olivat monipuolisia ja pitkälle mietittyjä sekä sisälsivät pieniä yksityiskohtia, joiden avulla katsoja pääsi syvemmälle näytelmään sisään. Hahmoja oli yksinhuoltajaäidistä aina Sigmund Freudiin asti. Näytelmän ensimmäinen puolisko tuntui huomattavasti improvisoiO’times
dummalta kuin väliajan jälkeinen puolisko. Näyttelijät taisivat sopia hieman etukäteen tauon aikana näytelmän kulusta, mikä vei hieman sen viehätysvoimaa. Kokonaisuutena näytelmä oli kuitenkin tolkuttoman hauska ja kekseliäs. Kuvassa kanssamme poseeraa Jussi Vatanen, yksi Stella Polariksen näyttelijöistä. Hän kertoi olleensa Stella Polariksen järjestämällä improvisaatiokurssilla 90-luvun lopulla ennen opiskeluaan Teatterikorkeakoulussa. Muutamia vuosia teakista valmistumisensa jälkeen hän osallistui monille tuttuun Putous-nimiseen
tv-sarjaan, peräti neljällä tuotantokaudella. Hänen hahmojaan sarjasta ovat esimerkiksi Ansku ja Mr. Mallorca. Jussi Vatanen on näytellyt myös lukuisissa muissa tv-sarjoissa ja elokuvissa sekä voittanut kahteen kertaan Kultainen Venla -palkinnon parhaasta miespääosasta.
Teksti Aadaliina Ilkka ja Soumia Ait Brahim Kuva Sini Autio 10
TOIMITUKSEN VIERAITA Kuluneen syksyn aikana O´Timesin toimitus sai toimittajavierailijoita, jotka ovat lukiomme entisiä opiskelijoita. Vappu Kaarenoja on nykyään Suomen Kuvalehden toimittaja. Sitä ennen hän oli Ylioppilaslehden päätoimittaja. Miksi toimittajaksi? Toimittajan työssä parasta on tämä: toimittaja saa kiinnostua ihan mistä milloinkin haluaa. Kärjistettynä voisi sanoa, että aamupäivän toimittaja perehtyy kiinnostavaan asiaan
ja loppupäivän käyttää siihen, että kirjoittaa siitä mahdollisimman hyvän tekstin. Saa kiinnostua, innostua, soittaa hyvin erilaisille ihmisille, tavata erilaisia ihmisiä, käydä oudoissa paikoissa (itse olen ollut juttukeikalla navetassa, järvellä soutelemassa, Olvin tehtaalla keskellä yötä, Kainuussa saunomisreissulla, mindfulnessleirillä jne jne). Ja sitten saa vielä kirjoittaa. Työhön on tosi vaikea kyllästyä.
Toinen vieraamme Marko-Oskari Lehtonen on Iltalehden rikostoimittaja. Mikä on toimittajan tehtävä? Toimittajan tehtävä on kaivaa esiin tietoa tästä maailmasta, jalostaa sitä ja esitellä sitä jäsennetyssä muodossa yleisölle. Tieto voi olla uutisluonteista tai viihdyttävää - kunhan se on totta. Toimittajalla on valtaa, mutta myös vastuuta. Tämä kiteytyy hyvin
Journalistin ohjeiden ensimmäisessä kohdassa: ”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.” Myös keväällä toimitus tulee saamaan vieraita. Lisäksi Indesign-koulutus jatkuu. Lisätietoja toimitustyöstä Satu Mäkiseltä!
Hei, lukiolaiset! Teatteritaiteen kurssi alkaa maanantaina 11. tammikuuta klo 16.0018.15 luokassa 24. Kurssi kestää kevätlukukauden. Kurssilla perehdytään näyttelijäntyöhön ja teatterin tekemiseen. Kurssille voi tulla vaikka muita teatteritaiteen kursseja ei olisi vielä suorittanut. Ilmoittautumiset kurssille osoitteeseen manna.rimpinen@gmail.com (viim. 18.12.) 11
O’times
Kaulukset taitettuna, pipo suorassa ja maihareiden nauhat piilossa ”Helsinki 1, herätys! Ulos siirtymiseen aikaa viisi minuuttia. Toimikaa!” kuuluu herätys aamukuudelta kaiuttimista kurssin viimeisenä aamuna. Kaikki alkavat pukea vauhdilla ja sitoa kengännauhojaan. Yllättävän nopeasti pääsee ylös sängystä ja ulos riviin odottamaan seuraavia ohjeita. Turvakurssin ensimmäinen päivä alkaa Santahaminan portilta. Lokakuinen perjantaiaamu on sateinen, mutta kaikki odottavat siitä huolimatta jännittyneinä pääsyä sotilasalueelle. Lopulta pääsemme ilmoittautumisen jälkeen jatkamaan matkaa apukouluttajan johdolla. Ensimmäisenä yllätyksenä tulee se, että portin sisäpuolella asuu ihan tavallisia ihmisiä. Kävelemme Santahaminassa olevan koulun ohi ja ihmettelemme sitä ääneen. Lopulta pääsemme hakemaan varusteita. Jokaiselle annetaan valtava pyykkisäkki, johon kerätään armeijan vaatteet, kengät, reppu, makuupussi ja -alusta sekä kenttäpullo. Raahaamme painavat säkit kasarmille, jossa pääsemme vaihtamaan siviilikamat armeijan varusteisiin.
Helsinki 1 yöpyy ensimmäisen yön metsässä, joten lähdemme sinne. Perille päästyämme meidät jaetaan telttaryhmiin. Jokainen ryhmä alkaa pystyttää puolijoukkuetelttaa apukouluttajan johdolla. Päivä menee nopeasti säätäessä leiriä kuntoon. Ruoan jälkeen alkaa luento sotilaspojista ja lottatytöistä. Myös rajavartiolaitos on kertomassa toimenkuvastaan. Turvakurssiin kuuluu siis Santahaminassa vietetyn viikonlopun lisäksi luentoja ennen viikonloppua ja sen aikana. Ennen Santahaminan varuskuntaviikonloppua oli tulli-, poliisi- ja pelastuslaitoksen luento, jossa pääsimme muun muassa sammuttamaan pa- Leirinuotiolla paistamassa hampurilaisia tikussa. lavan roskiksen.
Seuraava päivä alkaakin herätyksellä kuudelta. Telttaryhmämme kouluttaja patistaa meitä olemaan nopeampia kuin viereiset teltat ja kaikki pakkaavat tavaroitaan paniikissa. Teltta puretaan kiireellä pimeässä. Aamupäivällä lähdemme harjoittelemaan sulkeisia, eli marssimista ja käskyjen vastaanottamista. ”Vasen, vasen, vasen, yks, kaks, kolme! Seis! Asento!” komentaa kouluttaja. Pian marssiminen luonnistuukin meiltä hyvin ja lähdemme katsomaan rajavartioston veneen esittelyä. O’times
”Tänään on onnenpäiväsi”, sanoo kouluttaja antaessaan minulle isomman pienoiskiväärin kuin muilla. Katson sitä lähinnä huvittuneena, toivottavasti osun edes tauluun. ”Se oli kivaa”, sanoo Henni Puttonen, kun lähdemme ampuma-alueelta. Pääsemme myös katsomaan taistelunäytöstä ja panssarivaunuajelulle.
12
Illalla käymme sotilaskodissa ja meillä on hiukan vapaa-aikaa. Myöhemmin meille esitellään vielä erilaisia aseita ja kokeilemme niitä ilman panoksia. ”Ihan sikasiistii!” huudahtaa Aino Rajalaakso kokeiltuaan käsiasetta. Illalla on vielä vapaaehtoinen rauhanturvaajien luento, jonne kouluttajien iloiseksi yllätykseksi lähtevät kaikki Helsinki 1 -ryhmään kuuluvat. Kaikki luennot olivat mielenkiintoisia ja antoivat paljon pohdittavaa. Toisen yön pääsemme nukkumaan kasarmilla. Viimeinen aamu alkaa samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Kun pääsemme ulos, lähdemme pienelle hölkkälenkille. Viimeisen päivän ohjelmaan kuuluu lähinnä rastirata, jonka suoritamme metsässä. Rasteilla meidän täytyy soveltaa oppimaamme. Esimerkiksi yhdessä rastissa evakuoimme joukkueen jäseniä metsästä. Palaamme kasarmille ja saamme käskyn vaihtaa siviilivarusteisiin, sillä kurssi on lopuillaan. Tulee haikea olo, sillä armeijan vaatteet tuntuvat jo omilta. Huonekaverinikin sanovat haluavansa pitää vaatteet.
Telttaryhmämme VN-kilpparit. Lopulta varusteet on kuitenkin vaihdettu ja kengät lankattu. On aika palauttaa varusteet, mikä tarkoittaa taas valtavan pyykkisäkin raahaamista. Viimeiseksi kouluttajat jakavat todistukset ja kysyvät, mikä oli kivointa. Venla Jusslin sanoo heti, että ehdottomasti panssarivaunuajelu. Kun kysyn kotimatkalla Ainolta, mitä hän oppi kurssilla, hän vastaa naurahtaen: ”Ainakin sen, että pipo päähän ulkona!”
Panssarivaunuajelu oli monen mielestä paras juttu kurssilla.
Armeijassa kaiken pitää olla särmästi, myös reppujen. 13
Teksti Emilia Honkaranta Kuvat Emilia Honkaranta ja Aino Rajalaakso
O’times
Ei mikään peruspiirretty Mietitkö koskaan, miten mielesi toimii ja millainen kokonaisuus se on? Lukion ykköset olivat maanantaina 30. marraskuuta katsomassa elokuvan Inside Out - mielen sopukoissa. Inside Out on piirretty elokuva, joka käsittelee mieltä ja sen toimintoja. Kaikki mieleen ja sen toimintoihin liittyvät asiat on selitetty elokuvassa hauskalla ja kekseliäällä tavalla. Elokuva perustuikin siihen, että siinä esiintyvät hahmot seikkailivat pään sisällä ja edustivat eri tunteita, jotka toimivat kukin omalla tavallaan. Elokuva oli tarkoitettu varsinkin lapsille, jotka haluavat ymmärtää oman mielensä toimintaa. Mielestäni oli mukavaa havaita, että elokuva käsitteli juuri niitä asioita, joita minä ja kaikki muut ykköset olemme oppineet tänä vuonna PS1kurssilla. Elokuvassa eri psykologian aiheet ja käsitteet oli selitetty yksinkertaisesti ja selkeästi, olihan kyse sentään lasten elokuvasta. Elokuva oli siis mielestäni hyvin hauska ja opettavainen, eli pidin siitä kovasti.
kuvaan. Sadness sen takii, että se oli niin semmonen symppis. Mikä oli paras kohtaus? Aina kun se purkkamainosmusa alko soimaan ja kaikki hermostu. Se nauratti koska sitä toistettin monta kertaa ja se ei ollu ennalta arvattavaa. Mikä oli huonoin kohtaus? Huonoin kohtaus oli, kun perhe muutti San Fransiscoon, koska se oli tosi tylsä ja ennalta arvattava kohtaus. Arvosana 4-10? Annan arvosanaks 9, koska kokonaisuus oli tosi hyvä, eikä tylsiä kohtia ollut hirveästi ja koko ajan tapahtui. Sampo 15B Sampo, Mitä mieltä olit elokuvasta? Se oli hauska ja vähä aikuismaisempi piirretty. Kuka oli lempihahmosi ja miksi? Rage, koska sillä oli hauskimmat jutut.
Linnea 15B Linnea, mitä pidit elokuvasta? Mun mielestä elokuva oli ihan hyvä ja hauska leffa. Se oli kans toteutettu tosi hyvin ja toimivasti. Kuka oli lempihahmosi ja miksi? Mun lempihahmot oli Sadness ja Joy. Joy sen takii, että se oli semmonen pirtee ja toi hyvää ilmapiiriä eloO’times
Mikä oli paras kohtaus? Varmaa ku ne Joy ja Sadness pääs takasin sinne pääkeskukseen. Mikä oli huonoin kohtaus:? Huonoin kohtaus oli se, kun ne persoonallisuussaaret putos, se oli tosi surullista. Arvosana 4-10? 9, koska siinä oli jotai erilaista ku muissa piirretyissä.
Salla Salminen Salla, mitä pidit elokuvasta? Itsehän mä sen valitsin mutta siis mun mielestä se oli tosi hyvä ja oivaltavasti kuvattu. Se oli hauska ja riittävän yksinkertasella tavalla kuvattu. Aiemmin kun olin kattomassa tätä samaa leffaa, huomasin, että lapset nauroivat eri kohdissa kuin me aikuiset. Kuka oli lempihahmosi ja miksi? Sadness, koska se oli jotenki kaikista osuvimmin kuvattu, kaikki sen laahustamiset siellä. Se oli vaan mun lemppari. Mikä oli paras kohtaus? No ehkä siinä lopussa, kun siellä pojan päässä tulee hälytys, että ”Tyttö, Tyttö!”. Sille mä kyllä nauroin eniten. Se oli yks parhaista, mutta oli kyllä monia muitakin hyviä kohtauksia. Mikä oli huonoin kohtaus? Ehkä se, kun Joy oli siellä unohdusrotkossa, ja rupesi muistelemaan. Se oli semmoinen vähän niiku pakollinen imelä kohtaus, mitä yleensä piirretyissä on. Se oli myös vähän liian teennäinen. Arvosana 4-10? Psykologian opettajana, se varmaan sinne kiitettävään menis, ehkä 9. Ainakin siitä näkökulmasta, miten kaikkea oli kuvattu. Tosi havainnollistava! Teksti Maisa Sipiläinen Kuva Tiia Enqvist 14
O’CULT 15
O’times
Opet raiteilla
Opettajatkin ovat joskus olleet nuoria ja köyhiä opiskelijoita, vaikkei sitä nyt ehkä uskoisikaan. Interrail on ollut heidän nuoruudessaan ”the thing” ja meidänkin opettajakunnastamme löytyy muutamia reilikonkareita. Tässä muutaman opettajan kokemuksia ja jaettua elämänviisautta heidän matkoiltaan. Milloin ja miksi lähdit reilaamaan? Satu Mäkinen: Olin reilaamassa vuosina 1990, -92 ja -94. Ensimmäisen kerran lähdin reilille heti ylioppilasjuhlien jälkeen. Interrail oli tosi iso juttu siihen aikaan, ja kun olin pieneltä paikkakunnalta kotoisin, halusin lähteä katsomaan maailmaa.
O’times
Keijo Käkelä: Olin vuonna 1985 silloisen tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni kanssa uudelleen vuonna 2010.
toisen kerran 1991. Halusin nähdä Eurooppaa ja se oli siihen aikaan halvin ja käytännöllisin tapa matkustaa, kun junalla pääsi.
Mikko Tapper: Ekan kerran 1984, sen jälkeen neljä tai viisi kertaa. Jarkko Tornberg: Ensimmäisen kerran olen käynyt vuonna 1987 ja 16
Onko reissusta jäänyt mieleen joitain hyviä muistoja tai kömmähdyksiä, jotka haluaisit jakaa? Satu: Kerran meidät ryöstettiin Lontoossa retkeilymajassa yön aikana ja yhdellä kerralla minun ja kaverini matkashekkejä epäiltiin väärennetyiksi, vaikka ne olivat Lievestuoreen osuuspankista. Myöhemmin saimme American Expressiltä anteeksipyynnön ja pyyhkeet lohdutukseksi. Myös kerran tutustuimme kanadalaiseen nuoreenmieheen, joka alkoi myöhemmin heilua puukon kanssa junassa. Kannattaa vähän katsoa, kenen kanssa pyörii. Myös yksin reilaaminen on jäänyt mieleeni, koska oli todella puhdis-
tava kokemus, kun jouduin kohtaamaan itseni ja ottamaan kunnon irtioton arjesta. Tapper: Me oltiin menossa ottamaan uutta vuotta vastaan Pariisiin ja meitä oli kuusi historianopiskelijaa samassa junavaunussa nukkumassa. Yön aikana meiltä vietiin sitten lompakoista rahat. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun sairastuin reilillä. Muut olivat juhlimassa Champs-Élyséellä ja minä makasin kuumeessa hotellissa.
Jarkko: Irlannissa minut ohjattiin väärään satamaan ja rahat oli muuten loppu, saksan markat oli ainoita mitä vielä löytyi. Joku nainen onneksi maksoi retkeilymajan, mutta ruokaan ei ollut rahaa, joten söin pelkästään nallekarkkeja, joita suomalaiset turistit tarjosi. Laivamatka Irlannista Pariisiin kesti päivän ja otin siitä sitten junan Müncheniin ja siinä vaiheessa oli jo ihan valtava nälkä niiden nallekarkeilla eletyn päivän jälkeen. Münchenissä menin sitten Burger Kingiin ja söin ihan hirvittävän monta hampurilaista.
”Interrail oli tosi iso juttu siihen aikaan, ja kun olin pieneltä paikkakunnalta kotoisin, halusin lähteä katsomaan maailmaa”.
17
O’times
Onko sinulla antaa jotain vinkkejä tuleville reilaajille? Satu: Neuvoisin, että älä juo reilillä. Ympäristö on kuitenkin tuntematon ja mitä tahansa voi tapahtua, joten on hyvä olla koko ajan skarppina ja pysyä ajan tasalla. Jarkko: Älä tee sitä virhettä, että yrität nähdä koko Euroopan 30 päivässä, koska se on ihan hirveetä. Sitten toinen neuvo: älä nuku kahta viikkoa putkeen junassa, varaa joku
halpa hostelli, siellä on peseytymismahdollisuudet ja pääsee nukkumaankin kunnolla.
lee ongelmia. Toisaalta yksin matkatessa tutustuu helpommin uusiin ihmisiin.
Käkelä: Reilille kannattaa lähteä avoimin mielin ja ottaa ainakin yksi kaveri mukaan. On kiva, kun pääsee heti kertomaan kokemukset ja jakamaan ajatuksensa toisen kanssa. On myös turvallisuusasia, että on joku johon luottaa, jos matkan aikana tu-
Tapper: Itse huomasin sen, että liikaa ahnehdin. Pakko oli nähdä hirveästi kerralla ja tuli aika paljon nukuttua junissa, mikä nyt oli oma juttunsa…
”Muut toi kotiin vodkaa, minä tietokoneen.”
O’times
18
Mikä oli mielestäsi tärkein tavara reissullasi, jos kenkiä ja rinkkaa ei lasketa mukaan? Satu: Matkapäiväkirja ehdottomasti, siihen pystyin aina kirjoittamaan ajatuksiani.
toja. Tapahtumat unohtaa oikeasti aika nopeasti ja on kiva muistella jälkeenpäin kaikkea mitä tuli koettua.
Käkelä: Ehkä kamera ja matkapäiväkirja, joihin tallensimme muis-
Jarkko: Varmaankin se lippu, johon merkittiin ne matkat, ilman sitä ei
olisi päässyt mihinkään. Ja sitten tietysti se tietokone, jonka ostin Saksasta ja jota kuljetin sitten ympäri Eurooppaa. Muut toi kotiin vodkaa, minä tietokoneen.
”On kiva, kun pääsee heti kertomaan kokemukset ja jakamaan ajatuksensa toisen kanssa”.
Teksti Liisa Ovaska ja Annika Honkaranta Kuvat Pixabay, matkakuvat Käkelän ja Mäkisen kotialbumeista 19
O’times
ISO A - valinnan paikka Joka vuosi varusmiespalveluksen käy noin 25 000 henkilöä. Asepalvelus on edelleen miehille pakollinen Suomessa, lukuun ottamatta Ahvenanmaalla pysyvästi asuvia sekä jehovan todistajia. Naiset ovat saaneet suorittaa
vapaaehtoisen asepalveluksen vuoden 1995 huhtikuusta lähtien. Vuosittain siviilipalveluksen käy noin 2600 henkilöä. Täysin asepalveluksesta kieltäytyviä eli totaalikieltäytyjiä on vuosittain muutamia
kymmeniä. He kärsivät joko ehdottoman vankeusrangaistuksen tai valvontarangaistuksen, jolla tarkoitetaan elektronisesti valvottua kotiarestia. Tässä jutussa kolme ihmistä kertoo suhteestaan armeijaan ja asepalvelukseen.
Tyttönä armeijaan - Mariette Hulkkonen Mariette Hulkkonen, 18, on koulumme abiturientti, joka on ha-
lunnut jo ala-asteen viidenneltä luokalta lähtien armeijaan. Marieten perheellä ei ole erityistä armeijataustaa, vaan armeijaan meno yksinkertaisesti kiehtoo häntä. Mariette pitää maanpuolustusta ja isänmaallisuutta hienoina asioina ja aikoo jäädä armeijaan tekemään työtä sekä luomaan uraa. Hän käy asepalveluksensa ensi heinäkuussa Santahaminassa. Hän sai tietää määränpäänsä jo aiemmin tänä vuonna ollessaan kutsunnoissa. Mariette kokee, että hänen päätökseensä on suhtauduttu pääasiallisesti todella hyvin. Tosin hän kertoo myös kuulleensa jonkin verran stereotyyppisiä ”Armeija ei sovi naisille” – kommentteja. Mariette kertoo perheensä tukevan ja kannustavan hänen valintaansa. Myös Marieten ystävät ovat sanoneet hänen sopivan hyvin armeijaan. Kysymykseen, tulisiko armeijan olla myös naisille pakollinen, Mariette ei ota selkeää kantaa. Hänen mielestään on kuitenkin hienoa, että myös naisilla on yhtäläinen mahdollisuus
O’times
käydä armeija. Hänen mielestään nykyinen järjestelmä myös toimii paremmin kuin esimerkiksi palkka-armeija. Hän ei kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että myös naisilla olisi esimerkiksi pakollinen puolivuotinen ase- tai siviilipalvelus, joka vastaisi pituudeltaan lyhyintä mahdollista miehille pakollista asepalvelusta. Naisena Marieten ei armeijaan mennessään tarvitse leikkauttaa hiuksiaan tai tehdä muita vastaavanlaisia uhrauksia. Ainoa asia, mitä naisille ei puolestaan sallita, on Marieten
Mariette pitää maanpuolustusta ja isänmaallisuutta hienoina asioina ja aikoo jäädä armeijaan tekemään työtä sekä luomaan uraa.
20
Ainoa asia, mitä naisille ei sallita, on Marieten mukaan valittaminen. mukaan valittaminen. Koska naiset ovat tulleet armeijaan vapaaehtoisesti, ei heidän valitustaan katsota hyvällä varsinkaan miestovereiden silmissä. Tärkeää onkin Marieten mielestä siksi asennoitua oikein, jotta armeijassa jaksaa huonoina päivinä. Tukea voi myös tarvittaessa hakea muilta vapaaehtoisesti armeijassa olevilta naisilta. Mariette suosittelee armeijaan menoa ihmisille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita maanpuolustuksesta, haluavat kasvaa ihmisinä tai kokea ainutkertaisen elämyksen, jota ei saa mistään muualta. Hänen mukaansa hyviä ominaisuuksia armeijaan menijälle ovat myös isänmaallisuus sekä esimerkiksi halu auttaa taistelussa kansainvälisiä uhkia vastaan. Omalta asepalvelukseltaan Mariette odottaa uusia kokemuksia ja ystäviä sekä leirejä ja ylipäätänsä ainutkertaista kokemusta. Luonnollisesti hän haluaa aloittaa myös urapolkunsa ja aikoo panostaa palvelukseen niin paljon kuin mahdollista päästäkseen Reserviupseerikouluun. Mariette uskoo myös, että tuleva ajanjakso armeijassa on hänelle hyvä tapa haastaa itsensä.
Teksti Rosa Kaimio Kuva Tiia Enqvist
Sivarina omassa koulussa Lasse Kaartinen ”Rykmentti, herätys!” kaikuu huuto armeijan tuvissa kello kuuden kieppeillä. Oulunkylässä taas koulumme oma sivari Lasse Kaartinen herää hyvillä mielin hieman myöhemmin. Kuitenkaan myöhäisempi herätys ei ole syy, miksi Lasse valitsi siviilipalveluksen. Valinnan taustalla ovat nimittäin eettiset syyt. Vaikka Lassea hieman jännittää haastattelu, hän kertoo kylmän rauhallisesti valintansa eettisiä taustoja: ”Mielestäni väkivalta on väärä tapa ratkaista konflikteja enkä mä halua sitä edesauttaa millään tavalla.” Myös siviilipalvelusta puoltavia mukavuussyitä on useita. Lassen ei tar-
21
vitse päivittäin kuunnella kenraaleiden huutoa, sillä koulussamme häntä pidetään tasavertaisena opettajiin ja muuhun henkilökuntaan. Palveluksen kohdekin oli helppo valita, koska Oulunkylän yhteiskoulussa hänet tunnettiin jo ennestään. Lasse Kaartinen nimittäin valmistui ylioppilaaksi viime keväänä lukiostamme ja tämän vuoksi Lasse on alusta asti saanut tehdä vaativampiakin tehtäviä kuin kahvinkeittoa.
”Skipatkaa armeija. Siviilipalveluksesta on enemmän hyötyä teille!” Lasse O’times
Lasse Kaartinen oli onnekas siviilipalvelusmies, koska hän sai palveluspaikkansa helposti. Yhteiskunnan taloudellisen tilanteen takia siviilipalveluspaikkaa on tällä hetkellä vaikeaa saada. Yhteiskunnan taloudellisen tilanteen takia siviilipalveluspaikkaa on tällä hetkellä vaikeaa saada. Siviilipalvelusvelvollinen maksaa työssäoloaikanaan noin 10 000 euroa ja tämän vuoksi monet työnantajat eivät halua ottaa siviilipalvelusväkeä töihin. Kustannuksia kertyy esimerkiksi päivärahasta, jota siviilipalvelija saa yhtä paljon kuin varusmiehet armeijassa. Lasse saa myöskin koulussamme lounaan ja sen lisäksi ruokarahaa. Kuitenkin kaikkein arvokkainta, mitä Lasse palveluksen suorittamisesta saa, on vuoden työkokemus. 347 vuorokautta kestävä palvelus päättyy juhannusaattona. Tehtävät ovat vaihdelleet niin roskien viemisistä sijaistuksiin, mutta pääasialliset työtehtävät ovat tietokoneiden ja AV-laitteiden parissa. Syksyn tärkeimmät projektit ovat olleet AV-laitteiden uudistusprojekti ja sähköisten yo-kokeiden kokeilu. Lassen seitsemän ja puolituntiseen työpäivään mahtuu siis paljon kaikenlaista. Vaikka tämänhetkiset työtehtävät eivät erityisemmin liity Lassen tulevaisuuden opintosuunnitelmiin, on ansaittu työkokemus harvinaista. Kovinkaan monella Lassen ikäisellä ei ole vuoden työkokemusta eikä nykypäivänä sotilasarvollakaan ole merkitystä työnhaun kannalta. Lasse Kaartinen onkin ylpeä siviilipalveluksen suorittaja ja suositteleesivariutta kaikille nuorille miehille. ”Skipatkaa armeija. Tästä on enemmän hyötyä teille!”
O’times
Teksti Liisa Niinivirta Kuva Satu Mäkinen
Kiitokset Siiri Lapilalle, Sonja Meriselle ja Maiju Sipiläiselle, jotka avustivat Lassen haastattelun kysymyksien keksimisessä.
”Sotaa käydään rahalla, osaamisella, laitteistolla ja medialla - ei korpisisseillä” Vili
Järjestelmän vastustaja - Vili Korkkula Vili Korkkula kieltäytyi maailmankatsomuksensa vuoksi armeijaan menosta. Päätöksen taustalla oli useita syitä. Hän vastustaa järjestelmää, joka pakottaa ihmiset toimimaan vastoin omia arvojaan. Lisäksi Vili pitää järjestelmää eriarvoistavana sukupuolen, uskonnon ja asuinpaikan kannalta eikä halunnut tukea rakennelmaa, jossa maiden välisten suhteiden pohjalla on aseellinen valta. Vilin mielestä Suomen nykyinen järjestelmä ei ole toimiva, ja hän pitää palkka-armeijaa toimivampana ja taloudellisempana ratkaisuna. Armeija ei pitäisi olla pakollinen enää kenellekään, ja sotilaat tulisi valita koulutukseen soveltuvuuden perusteella. Lisäksi Vilin mielestä armei-
jaa tulisi uudistaa myös sisältäpäin niin, että metsäleirien sijasta keskityttäisiin enemmän tehokkaan puolustuslaitteiston hankintaan sekä kybersodankäyntiin. Vilin mukaan nykymaailmassa käydään sotaa rahalla, osaamisella, laitteistolla ja medialla - ei korpisisseillä. Vili kertoo vastustavansa nykyjärjestelyä myös sen järkyttävien menojen takia. Tällä hän tarkoittaa sekä alokkaitten koulutukseen käytettyä rahasummaa että aikaa, joka armeijan käymiseen tuhlaantuu. Armeijan käyminen myöhästyttää opiskelua vähintään puolella vuodella, eivätkä alokkaat voi käydä työssä koulutuksen aikana, mikä puolestaan vähentää valtion verotuloja.
22
Viliä kiinnosti myös selvittää, mitä tapahtuu, kun ulkoista vapautta rajoitetaan, ja mitä hän voisi saada tilanteesta irti. Hän teki päätöksensä siis sekä arvojensa että käytännön syiden pohjalta. Valintansa vuoksi hän kärsi lain määräämän vankeusrangaistuksen. Vili ei kuitenkaan joutunut vankilaan vaan kärsi marraskuussa päättyneen 172 päivän tuomionsa valvontavankeutena. Hänen päivittäinen elämänsä oli siis järjestelty etukäteen aina kaupassakäynnistä opiskeluun viikon tai kahden välein tehtävillä lukujärjestyksillä. Tästä huolimatta Vili pystyi muuttamaan menojaan tarvittaessa. Hänen liikkumistaan seurattiin valvontapannalla. Hänen oli myös palattava kotiinsa viimeistään yhdeksältä japäihteidenkäyttö oli kielletty. Vili sai liikkua enemmän ja vapaammin kuin hän oli kuvitellut. Vili pelkäsi myös joutuvansa kovalle henkiselle koetukselle mutta kertoo, ettei tuomio paria pientä hetkeä lukuun ottamatta vaikuttanut hänen mielialaansa negatiivisesti. Vili kertoo käyttäneensä aikansa tehokkaasti opiskelemalla, järjestämällä itselleen aktiviteetteja aina pariakrobatiasta lautapeleihin sekä osallistumalla vapaaehtoistyöhön.
Vankeusrangaistus ikään kuin pakotti hänet käyttämään aikansa hyödyksi, ja Vili toteaa kuluneen syksyn olleen hänen elämänsä aktiivisin ajanjakso, ja hän kokee sen kehittäneen häntä ihmisenä.
asian suhteen. Monet eivät hänen mukaansa tiedä kyseisen vankeus muodon olemassaolosta tai sisällöstä. Vili ei salaillut tuomiotaan ja on tyytyväinen valintaansa.
Vili kertoo, että enimmäkseen hänen päätöstään kieltäytyä asepalveluksesta kunnioitettiin ja tuettiin. Vili sanoo myös onnistuneensa kääntämään ihmisten mielipiteitä
Teksti Rosa Kaimio Kuvat Vili Korkkula Kiitokset Vesa Korkkulalle.
O´TIMES TOIVOTTAA KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ JOULUA! 23
O’times
NAURUA RIITTI JOKA VÄLIIN Puheviestinnän kurssin (ÄI7) aikana vierailimme Andre Wickströmin stand up –keikalla Espoossa. Ajatus stand up -keikalle lähtemisestä herätti meissä aluksi suuria ennakkoluuloja, koska emme olleet ennen käyneet sellaisella. Ajattelimme keikan olevan tylsä ja pitkästyttävä, koska kuulimme sen kestävän melko kauan ja olimme katsoneet oppitunneilla omasta mielestämme epäonnistuneita stand up –esityksiä. Meillä ei ollut keikan suhteen suuria odotuksia, sillä emme ensikertalaisina tienneet ollenkaan, mitä odottaa. Yllätyimme kuitenkin positiivisesti keikan kokonaisuudesta. Wickströmin jutut olivat monipuolisia, joten niitä jaksoi kuunnella parikin tuntia. Wickström puhui muun muassa perheestä, seksistä, eläimistä ja ihmissuhteista – arkisista ja ajankohtaisista asioista. Keikan ikäraja oli
O’times
15 vuotta, mikä oli mielestämme aiheellinen, koska Wickströmin jutut olivat melko ronskeja. Pidimme erityisesti Wickströmin itseironisesta tavasta kertoa juttujaan – häntä ei hävettänyt mollata itseään. Wickström oli pukeutunut asiallisesti mustaan pukuun, mikä aluksi herätti meissä ajatuksen siitä, että show olisi hieman jäykkä ja yksinkertainen. Hänen esiintymisensä lavalla oli kuitenkin hyvin rentoa ja yleisön huomioivaa, mikä loi hänen asialliselle tyylilleen sopivasti kontrastia. Yhdistelmä tiukasta pukeutumisesta ja rennosta asenteesta oli omalla tavallaan huvittava lisä esitykseen. Kritiikkinä esityksestä voisi kuitenkin sanoa aiheiden yksipuoli-
suuden. Mielestämme jutut olivat hyvin perhekeskeisiä ja aikuisen näkökulmasta kerrottuja. Aiheet varmastikin koskettivat lähinnä yli kolmekymppisiä äitejä ja isiä. Meidän lukioikäisten oli siis vaikea samaistua suurimpaan osaan Wickströmin kertomuksista. Kokonaisuudessaan esitys oli kuitenkin hauska ja monipuolinen. Wickström käsitteli asioita laidasta laitaan, ja vaikka suurin osa jutuista olikin perhekeskeisiä, oli aiheissa kuitenkin aina jokaiselle jotain tunnistettavaa. Yleisö ei jäänyt kylmäksi vaan naurua riitti joka väliin. Teksti Nelli Puotiniemi ja Emma Rouvila Kuva Markus Lahto
24
IN THE MIDDLE OF THE EXCHANGE YEAR We already have experienced many things but we still have a lot to find out and discover here in Finland. Ok, so let´s look back. What have we explored, yet? I have left my home country for four months now and even though I have had some hard moments, the beginning of my exchange year has been a real success ! Being away from my family and my friends in France and living alone in a completely different world teaches me a lot of things. Since I arrived in Finland, I have grown and my perspective has changed a lot, and this makes me feel more independent, open to new ideas, and confident about myself. Having this adventure and being an exchange student is a great experience that proves that everything is possible. I am living the best time of my life here and I will always remember every single part of my Finnish life !
is more intense. Thus we have wonderful and amazing moments but we also have to face some difficult periods. For instance, it was the case for me when Paris was hit by several terrorist attacks on November the 13th. This disaster hurt me a lot. I felt so shocked and sad about these unbelievable events. As my home country, France, was attacked, I was deeply affected and I really wanted to be there with my friends and family to face together this tragedy. Thus these moments are also part of the exchange year but even if it is sometimes hard, it remains an awesome experience!
The life as an exchange student is completely different from what we can experience in our home country. Our emotions are different, our feelings are stronger and everything
The three months, I have spend in Finland yet, feels for me on the on hand very long, because I have gained so many experienced, yet. On the other hand it appears to me, as
Valentin
a short time, because there is still so much going on and new things to discover. Anyway, at this point of the year you can say, that I got used to the new situation, found friends or people I like and settled down in my host family. Even though it seems, that Helsinki became now a ”second” home for me, I am thinking about my family and friends I left back home. Of course life is still going on at home without me. In a better, but in a worse way, as well. The attack in Paris shocked not only Valentin. This is a dramatic example how drastically life can change back home. However, now there comes the Christmas preparation time, which I am very looking forward to. Emily Kuva Arja Holma
On the whole, we both are very pleasant to spend our year here in Helsinki. Thanks to you, our year in Finland is becoming one the best experiences in our life! Kiitos ja hyvää joulua! Danke und frohe Weihnachten! Merci et joyeux noel! 25
O’times
Mitä ammattilaisjääkiekkoilija tekee uransa jälkeen? Ammattilaiskiekkoilijat lopettavat uransa yleensä jo alle 40-vuotiaina. Uran lopettamisen jälkeen on kuitenkin vielä edessä monta työvuotta. Kukaan ei pysty olemaan huippuurheilija 65-vuotiaaksi asti, joten urheilu-uran jälkeen on etsittävä uusi työ – usein ilman koulutusta ja muuta työkokemusta. Mitä entinen ammattilaiskiekkoilija Sami Kapanen on tehnyt uransa jälkeen ja miten urheilu-uran jälkeistä elämää voisi suunnitella? Suomen merkittävimpiin ammattilaisjääkiekkoilijoihin lukeutuva Sami Kapanen on yksi menestyksekkäimmistä uransa lopettaneista ammattilaisurheilijoistamme. Hän lopetti aktiiviuransa kiekkoilijana 40-vuotiaana SM-liigajoukkue KalPan riveissä 2014 keväällä. Pelinumerolla 24 KalPassa, Suomen maajoukkueessa ja NHL:ssä pelanneen Kapasen pelipaita ”jäädytettiin” eli nostettiin hänen kasvattajaseuransa KalPan kotihallin kattoon 24.10.2015.
Merkittävän uran jääkiekkoilijana tehneellä Kapasella oli uran lopettamisen jälkeen monta vaihtoehtoa. Vaikka hän voisi elää uran aikana ansaittujen miljooniensa turvin koko loppuelämänsä, on eläkkeelle siirtyminen 40-vuotiaana liian aikaista etenkin, kun intohimo jääkiekkoon on edelleen kova. Arvostettu ja pidetty Kapanen olisi todennäköisesti saanut uuden työn Suomen Jääkiekkoliitosta – hän olisi voinut jopa
asettua ehdolle liiton puheenjohtajaksi. Myös ura Pohjois-Amerikassa jossain hänen edustamassaan NHLseurassa olisi ollut mahdollinen. Tämän vuoden alussa Kapasen kasvattajaseura KalPa kuitenkin ilmoitti, että miehestä tulee KalPan A-junioreiden päävalmentaja kausiksi 2015-2016 ja 2016-2017.
Pelinumeron jäädyttäminen on yhdysvaltalaisesta ammattilaisurheilusta ympäri maailmaa levinnyt kunnianosoitus pelaajalle, joka on toiminut ansiokkaasti edustamansa seuran riveissä. Jäädytyksen jälkeen pelinumeroa ei voida enää käyttää samassa seurassa ilman jäädytetyn pelinumeron omistajan lupaa. Kapasen uraa voidaan pitää merkittävänä: 128 maajoukkueottelun ja 445 SM-liigaottelun lisäksi hän on pelannut yli 900 ottelua NHL:ssä. Kapasen kaukalon ulkopuolinen toiminta on myös ollut merkittävää: hän on pelastanut oman kasvattajaseuransa KalPan konkurssilta ostamalla yli puolet seuran osakkeista 2000-luvun alussa. O’times
26
Toisin kuin monella muulla ammattilaiskiekkoilijalla, Kapasella on ollut verrattain hyvät mahdollisuudet mutkattomaan uranjälkeiseen elämään. Urheilu ammattilaisena on työtä, josta siirrytään eläkkeelle todella varhaisessa iässä verrattuna muihin ammatteihin. Useat ammattilaiskiekkoilijat lopettavat uransa noin 30-35 vuoden iässä. Kun ikää tulee, ei urheilijan keho kestä rasitusta yhtä hyvin kuin nuorempana, mitä ammattilaiskiekkoilijan työ edellyttää. Uran aikana koetut loukkaantumiset alkavat näkyä esimerkiksi luistelussa – huipputasolla on todella vaikea pärjätä, jos luistin ei kulje tarpeeksi hyvin. Iän karttuessa ihmisen keho alkaa vaatimaan pidempää ja huolellisempaa palautumista kuin aiemmin.
27
Kolme raskasta ottelua viikossa oman joukkueen harjoituksien lisäksi vaatii urheilijalta paljon. Monella ammattilaisurheilijalla ei ole muuta työkokemusta urheilun lisäksi; muu kuin toisen asteen koulutus ammattilaisurheilijalla on myös todella harvinainen. Tämä vaikeuttaa työpaikan löytämistä urheilu-uran lopettamisen jälkeen, jos ura oman lajin parissa ei ole ollut poikkeuksellinen menestyksekäs. Ammattilaisurheilijoiden tulisi siis suunnitella peliuran jälkeistä aikaa tarkemmin ja hankkia kokemuksia työ- tai opiskeluelämästä ennen peliuran loppumista. Näin on toiminut 27-vuotias HIFK-hyökkääjä Siim Liivik, joka vietti osan viime kesästään työharjoittelussa Nelonen Medias-
sa kirjoittaen muun muassa viihdeuutisia ja juontaen radiolähetyksen. Monelle uuden työn löytäminen ammattilaisurheilu-uran jälkeen voi olla henkisesti haastavaa, jos on tottunut esiintymään valokeilassa tuhansien ihmisten edessä lähes jokainen päivä. Osaanko tehdä muuta kuin urheilla, on kysymys, joka monelle ammattilaisurheilijalle tulee mieleen vasta uran lopettamisen jälkeen. Jos uutta ammattia ei löydy, on vaarana ajautua yhteiskunnan ulkopuolelle.
Teksti Tuukka Kainulainen Kuvat Jiri Halttunen / Liiga
O’times
PROPAGANDAAKO?
Uutisoinnissa on ollut propagandaa kautta aikojen. Propaganda on yleistä myös länsimaisessa uutisoinnissa, kuten puoluelehdissä. Kun muistaa suhtautua uutisten lähteisiin kriittisesti, voi suurimman osan propagandasta tunnistaa ja siten välttyä sen vaikutuksilta. Propaganda on tarkoituksenmukaista opin, tiedon, uskonnon tai poliittisten aatteiden järjestelmällistä levitystä ja näihin liittyvän aineiston jakelemista halutulle kohdeyleisölle. Propagandalla pyritään siis ohjaamaan ihmisen ajatuksia haluttuun suuntaan. Propagandaa on ollut olemassa yhtä kauan kuin ihmisiäkin ja samaten se on ollut käytössä uutisoinnissa sen alusta saakka. Propaganda on maailmanlaajuisesti käytettyä mutta selvästi käytetyintä suurvalloissa, kommunistisissa maissa sekä diktatuureissa. Propagandaa tuotettaessa on käytössä useita eri keinoja, joista tavallisimpia ovat yleistäminen, nimittely, asioiden kiertely ja tosiseikkojen välttely, vääristely ja kieltäminen.
Sipilä teettää turhaa työtä työryhmissä – ”Pyyhitään kuin kissalla pöytää” (Demokraatti 06.11.2015) ” He lähettävät ihmisiä, joilla on paljon ongelmia … He tuovat huumeita. He tuovat rikollisuutta. He ovat raiskaajia.” (Ote Donald Trumpin vaalipuheesta, kohdasta jossa hän käsitteli meksikolaisten maahanmuuttoa.) O’times
Usein myös vedotaan julkisuuden henkilöihin ja yhteishenkeen, pelotellaan tai jopa suoraan valehdellaan. Propagandan näkökulmasta yksittäiset tiedotusvälineet voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: puolueellisiksi kutsuttuihin sitoutuneisiin ja puolueettomiksi kutsuttuihin sitoutumattomiin. Edellä mainituista puolueelliset käyttävät usein propagandaa viestinnässään, kun taasen puolueettomat pyrkivät sitä välttämään. Mihin uutisoinnin propaganda-aineisto sitten perustuu? Uutisoinnin propaganda-aineisto perustuu useimmiten joko harkitusti valittuihin puheenvuoroihin,
faktoihin ja kommentteihin, jotka puhuvat ajettavan asian puolesta. Esimerkiksi maahanmuuttokriittisessä uutisoinnissa, jota harjoittaa muun muassa perussuomalaisten puoluelehti Perussuomalainen, painotetaan usein ulkomaalaistaustaisten tekemiä rikoksia ja poliitikkojen maahanmuuttokriittisiä kommentteja. Toisinaan ei tyydytä pelkkiin valikoituihin tosiseikkoihin vaan annetaan suoraan väärää tietoa. Näin toimii esimerkiksi Venäjän valtiollinen televisiokanava Krimin tilanteesta tiedottaessaan. Propagandaa käytetään useassa eri muodossa uutisoinnissa. Ehkä tunnetuinta uutisoinnin propagandaa ovat valistusfilmit ja puolueelliset lehdet.
Pohjois-Korean valtiollisen televisiokanavan uutiskähetyksessä propaganda näkyy lavasteissa: takana on kansallismaisema ja vasemmassa yläkulmassa kommunismin värit. 28
Kaikki ovatkin varmasti kuulleet, että Venäjän presidentti Vladimir Putin osaa muun muassa painia karhun kanssa, lentää kurkien seurassa, metsästää tiikereitä ja sukeltaa merenpohjaan Lehdistön propaganda näkyy parhaiten päivä- ja viikkolehdissä sekä puoluelehdissä. Eri maissa on eri tavoin säädelty, kuinka vahvasti valtionjohto voi lehtien uutisointia kontrolloida. Suomessa suuret päivälehdet, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Savon Sanomat ja mullikkanakin tunnettu Maaseudun Tulevaisuus, ovat poliittisesti sitoutumattomia. Kaikissa maissa näin ei kuitenkaan ole. Suomessa toimii kuitenkin lukuisia puoluelehtiä, joissa uutisoidaan puolueen sisäisten asioiden ja poliittisen kannan lisäksi maailman pääuutisista puolueen haluamalla tavalla. Puoluelehtien määrässä vasemmistopuolueet ovat selkeästi edustetumpia kuin oikeistopuolueet. Kuitenkin kaikilla hallituspuolueilla on omat puoluelehtensä: Keskustalla Suomenmaa, Sosiaalidemokraateilla Demokraatti, Kokoomuksella Nykypäivä, Perussuomalaisilla Perussuomalainen, Vihreillä Vihreä Lanka ja Vasemmistoliitolla Kansan Uutiset. Myös eduskunnan pienimmillä puolueilla, Ruotsalaisella kansanpuolueella ja Kristillisdemokraateilla, on omat lehtensä: Medborgarbladet ja KD. Valistusfilmit ja nykyajan dokumentit ovat myös keinoja propagandan levittämiseen. Esimerkiksi yleisradion MOT-ohjelman voidaan tulkita sisältävän propagandaan viittaavia piirteitä: se tulkitsee ja esittelee asioita usein vain yhdestä kapeasta 29
näkökulmasta ja erittäin negatiiviseen, jopa uhkaavaan sävyyn. Yleisradio ei kuitenkaan itse hyödy näiden mielipiteiden esittämisestä, sillä se ei saisi tuottaa voittoa ja sen tulisi olla puolueeton. Näin ollen ei sen aineistoa voi kuitenkaan tulkita propagandaksi. Kaikissa maissa valtiolliset uutiskanavat eivät kuitenkaan ole puolueettomia. Esimerkiksi Venäjällä, Turkissa ja Pohjois-Koreassa valtiolliset televisiokanavat ovat valtaapitävän puolueen hallinnassa ja esittävät vain näille mieluista ohjelmaa. Kaikki ovatkin varmasti kuulleet, että Venäjän presidentti Vladimir Putin osaa muun muassa painia karhun kanssa, lentää kurkien seurassa, metsästää tiikereitä ja sukeltaa merenpohjaan. Mutta osataan sitä muuallakin kuin Venäjällä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen liikemies ja poliitikko Donald Trump on kunnostautunut kyseenalaisilla kommenteillaan. Erityisesti suurvaltojen päämiehet ovat aina olleet taitavia kiinnittämään median huomion itseensä. Nämä erilaiset mediatempaukset olisi osattava erottaa poliitikkojen virallisista kannanotoista ja poliittisista linjauksista.
Miten voimme välttyä joutumasta propagandan uhriksi? Helpoin tapa välttyä joutumasta propagandan uhriksi on pitää mielessä lähdekriittisyys. Ensimmäiseksi on siis arvioitava, mistä tieto on peräisin ja ennen kaikkea miksi se kerrotaan. Propaganda-aineistolle on tyypillistä, että sen lähteet ja lähdeluettelot ovat vähintäänkin puutteellisia, tai niitä ei ole ollenkaan. Aineiston on myös koonnut ja kirjoittanut puolueellisesti tai aatteellisesti sitoutunut henkilö. On myös varsin tyypillistä, että siinä ajetaan ponnekkaasti joitakin tiettyjä asioita, siinä esiintyy epäasiallisia ja -olennaisia kommentteja ja että siinä esitellyt mielipiteet on perusteltu suppeasti. Noudattamalla lähdekritiikkiä on siis helppo tunnistaa propaganda.
Teksti Pauli Häkkinen
O’times
MYRSKYYN VARAUTUNUTTA KANSAA Aito suomalainen on hiljainen ja ahkera sekä töissä että kotona. Hän pukeutuu ruskeanharmaisiin vaatteisiin sulautuen sekä massaan että sisustukseensa. Aito suomalainen istuu säännöllisin väliajoin tulikuumassa huoneessa mäiskien itseään lehtien peittämällä oksakimpulla, ja sen tehtyään hän juoksee lumihangen kautta avantoon ja huutaa: ”Perkele!” Mutta kun aito suomalainen iloitsee, mitä hän tekee? Kun suomalainen näyttää ilonsa, hän tekee sen osana kansakuntaa. Aito suomalainen ei koskaan kehaise itseään vaan omiaan, oli kyse sitten talvisodasta tai jääkiekko-ottelun voitosta. Olemme ylpeitä suomalaisesta sisusta ja sen tuomista saavutuksista. Tätä iloa tukee vahva me vastaan ne –asetelma, jossa suomalaiset sankarit päihittävät niin ryssät kuin Pohjan Akankin. Aitoon suomalaisuuteen kuuluu myös pelokkuus. Koskaan ei voi olla varma selustastaan, joten on paras pelata varman päälle. Suomalainen kantaa suurta huolta siitä, mitä hä-
nestä ajatellaan ja mihin sävyyn hänestä puhutaan. Hän haluaa olla nöyrä ja vahva kuten isovanhempansakin ja näyttää, ettei elämästä selviä turhalla karkeloinnilla. Ollessaan iloinen suomalainen pelkää saavansa yleisesti tuomitun tyhjännaurajan leiman. On siis parempi pysyä rujona, vahvana ja ihailtuna kuin antautua hämmentyneiden katseiden uhriksi. Suomalainen haluaa myös olla realisti ja näin ollen välttää turhan toivon elättelemistä: Hän ymmärtää, että mikään ei ole ikuista, oli kyse sitten omasta tai koko kansan tyytyväisyydestä. Aina loppujen lopuksi tapahtuu jotain pahaa. Moni tietää, että myrskyn jälkeen on tyyntä, mutta suomalainen tietää, että koskaan ei tule päivää, jolloin kaikki myrskyt olisivat ohi. Kun suomalainen sitten loppujen lopuksi saa taistonsa taisteltua ja kulman takaa kurkistaa rauhan aika, hän hymyilee hetken puolella naamalla ja alkaa odottaa seuraavaa sotaa, lamaa tai tulvaa.
Tätä ajattelutapaa sivuaa myös suomalaisten suosikki Ismo Alanko laulussaan Valheita ja onnenpekkoja: ”Mä olen tyytymätön koska olen tyytyväinen / Tyytymättömyys on voimaa, sanotaan.” Alanko tiivistää säkeissään suomalaisen epävarmuuden pahimmillaan. On totta, että kansan tyytymättömyys on voimaa, sillä se saa ihmiset vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Mutta yksilön kannalta tyytymättömyydestä on vain haittaa. Isiltä perittyyn tapaan laulun puhuja joko stressaa tulevista ongelmistaan tai tuntee hyvästä olostaan suurta häpeää. Ehkä hänellä on jotain millä kehuskella, jolloin hän aitona suomalaisena pelkää kateutueen taipuvaisten kanssaeläjiensä huomaavan sen. Aito suomalainen mies jatkaa lauluaan näin: ”Vain sekaisin saa olla iloinen / Vain hullut taikka juopot nauravat tai itkevät, muut ei.” Totta kai suomalaiset osaavat iloita, mutta sekin on yleensä alkoholinsekaista örvellystä. Kun aito suomalainen istuu saunakimaran päätteeksi mökkinsä kuistilla, iloinen suomalainen tekee saman kossupullo kädessään. Tämä kansanperinteeksi muodostunut rentoutumistapa on hyväksi havaittu, joten miksi sitä muuttamaan.
Aito suomalainen istuu säännöllisin väliajoin tulikuumassa huoneessa mäiskien itseään lehtien peittämällä oksakimpulla, ja sen tehtyään hän juoksee lumihangen kautta avantoon ja huutaa: ”Perkele!” O’times
30
Entä sitten he, jotka eivät ikänsä vuoksi edes tiedä, mitä tuo ”aikuisten taikajuoma” pitää sisällään? Lapsethan ovat iloa ja viattomuutta täynnä. Aikuisista heidät erottaa se, että he eivät pelkää näyttää tunteitaan. Lapsuus on rehellisyyden aikaa, ja kun pieni ihminen on iloinen, hän nauraa, tanssii, riehuu ja halaa. Lapsen iloa ei vapauta ilojuoma vaan puhdas vilpittömyys. Tähän aikuisilla on yleensä kolme vaihtoehtoista suhtautumistapaa. Heistä jyrkimmät ja negatiivisimmat sanoisivat, että kyllä se hymy vielä hyytyy. Juuri he ovat keksineet sanonnat ”itku pitkästä ilosta” ja ”mies se tulee räkänokastakin muttei tyhjännaurajasta”. Nämä negatiivisuuden huipentumat ovat joko kokeneet enemmän vastoinkäymisiä kuin ihmiselle on hyväksi, tai sitten he ovat täynnä kateutta ja itsesääliä.
Fiksummat aikuiset taas osaavat mennä itseensä ja myöntää, että he kaipaavat lapsuuden helppoutta ja riemua. He tietävät, ettei peittelemättömän ilon aika kestä ikuisesti, mutta antavat lastensa päästää sen valloilleen. Nämä aikuiset ehkä jopa nauttivat lasten temmellyksen seuraamisesta. Mukaan he eivät kuitenkaan uskalla heittäytyä. Kolmas suhtautumistapa onkin sitten se kaikkein paras. Sen edustajat katsovat lapsiaan ihaillen ja toivoen, että pienokaiset onnistuisivat pitämään elämänasenteestaan kiinni mahdollisimman pitkään. Nämä ihmiset osaavat kannustaa sekä lapsiaan että itseään ja toivovat oppivansa jotain lasten tavasta katsoa maailmaa. He ovat yleensä myös niitä kaikkein rehellisimpiä, iloisimpia ja tasapainoisimpia aikuisia.
Se, että aikuistuminen sammuttaa lapsen silmäkulmassa kiiluvan pilkkeen, on surullista mutta yleensä totta. Kun lapsi kohtaa vastoinkäymisiä, hän säikähtää suunnattomasti. Ehkä juuri tuolta haavoittuvaisuudelta haluamme itseämme suojella. Silti aito ja vahva suomalainen ei vain kestä pettymyksiä kuin mies vaan on myös jatkuvasti varautunut niihin. Pelkäämme myöntää olevamme iloisia, sillä juuri tuon tunteen menettäminen sattuu eniten. Siksi aito suomalainen on tarkkailija. Hän tarkkailee muiden ihmisten ilmeitä ja suhtautumistapoja, ja kun hän havaitsee ajan ja paikan olevan oikea, hän iloitsee koko naapuruston voimin. Kun ilo taas laantuu ja muuttuu seuraavan vastoinkäymisen odottamiseksi, suomalainen ei lannistu. Sillä hänellä on viinapullo sekä pahan että hyvän päivän varalle.
Teksti Annele Holla
Nämä ihmiset osaavat kannustaa sekä lapsiaan että itseään ja toivovat oppivansa jotain lasten tavasta katsoa maailmaa. He ovat yleensä myös niitä kaikkein rehellisimpiä, iloisimpia ja tasapainoisimpia aikuisia.
31
O’times
Aurinko ja Kuu Aurinko loistaa itse, mutta Kuu osaa heijastaa myös toisten valoa, eikä kumpikaan riitä yksinään.
Joskus käy niin, että Aurinko sokaistuu omasta valostaan niin pahasti ettei enää näe sitä, ja silloin tarvitaan Kuu heijastamaan valo takaisin ja näyttämään ettei se ole kadonnut
Joskus käy niin, että Aurinko ahdistelee maan asukkaita liiallisella kirkkaudella ja silloin tarvitaan Kuu puhumaan järkeä ja hillitsemään Aurinkoa ja tämän liiallista valaisuintoa, asettumaan Maan ja Auringon väliin
Ja joskus Kuu on Auringolta piilossa Maan takana eksymäisillään omaan ja avaruuden pimeyteen ja silloin tarvitaan Aurinkoa kurkistamaan Maan takaa ja näyttämään Kuulle tietä, että se tietäisi taas, minne mennä
Teksti Valentin Valotie ja Helka Walldén O’times
32
Jouluinen lukijakilpailu PIPARKAKUNKORISTELIJAT Kuvissa näet kuusi toinen toistaan upeampaa piparia. Sinun tehtäväsi on yhdistää tekijä ja pipari. Pipareita koristelivat Timo Salminen, Taina Kähkönen, Arja Holma, Tiina Männynväli, Vesa Korkkula ja Mirva Lindström. Kilpailuun voi osallistua lukusalissa. Palkintona on kaksi (2) leffalippua ja karkkia.
33
O’times
Suusta siepatut Vantaa on sellainen pilipalikaupunki. Petteri Welling
Mitä häröö ne ysiluokkalaiset oikee sano - joku Netflix ja sipsit. Mikko Tapper
Nyt muistatte sit ylppäreissä miten se hullu hakkas sitä taulua että ne on eri asia! (Hakkaa taulua.) Matti Ala-aho
Sipulilla saattaa olla jotain tekemistä. (Puhutaan Juha Sipusta.) Satu Mäkinen
Jos aloitus ja lopetus olisivat pari, niillä olisi samanlaiset tuulipuvut. Jenni Collin
Pitäisi poliisilta varmaan ostaa semmoinen etälamautin, sillä vois sitten pamautella teitä hiljaseks. Pääsis varmaan Ilta-Sanomiin. Mikko Tapper
Nimeni on Bond... Timo Salminen Timo Salminen Mun sisäinen harakka heräs heti. Kaikki mikä kiiltää niin minä otan. Taina Kähkönen
Jos tulee alastomia miehiä, niin se ei oo mun syy. Hannu Huhtala
Voitais pitää pieni hiljainen hetki possujen kiveksille. Mikko Tapper
(Peruskoululaiset kiljuvat käytävällä.) Katsokaa, kuinka onnellisia. He tapasivat juuri uuden rehtorin. Mikko Tapper
Kyllä armeijasta varmaan saa vapautuksen, jos sanoo, että pelkää pimeää ja vieraita miehiä. Mikko Tapper
-97 ja -00, ihan samalta te täältä näytätte... no ei nyt sentään, oli tosi huono vitsi. Mikko Tapper
Mihin laitoinkaan sen puukkoni? Pipsa O’times
34
Nyt lasketaan, miten kovaa utare iskee. Hannu Huhtala Itsenäistymishuumaa. (Puhutaan henkirikosindikaattoreista.) Mikko Tapper
Jos on koomassa, niin ei siinä ruveta tekemään mitään videoyhteyttä sairaanhoitajaan, että miten täältä pääsee pois. Mikko Tapper
Siis norjalaisethan on ihan urpoja. Petteri Welling
Paloauto on pihalla ja uusi rehtori tänään tutustumassa… Mahtaa saada hyvän vaikutelman. (Opettajanhuoneessa on unohtunut muoviastia kuumalle liedelle.) Pipsa
Viis kissaa ei ole viis koiraa, vaikka ne painaiskin yhtä paljon. Matti Ala-aho Nyt tulee tän kurssin ehkä tärkein opetus, koska on täysin mahdollista, että kysyn tätä kokeessa. Aina pitää syödä kaksi munkkia. Petteri Welling
Mä alan tästä päivästä lähtien ahdistelemaan Hannua. (Puhutaan Huhtalasta.) Satu Mäkinen
Tehän ootte peukuttamisen asiantuntijoita, harjottelette siellä Facebookissa. Onko siellä semmosta shittinäppäintä? Mikko Tapper
Altti ei oo ahdistellu mua, opintoohjaaja ei oo ahdistellu mua, ei kukaan oo. Mulla ei oo kavereita. Mikko Tapper
Lentokoneet lentää, taikamatot ei. Petteri Welling 35
O’times
O’times
36