Laila Hirvisaari: Me, Keisarinna

채yte n u k u l n Ilmaine

Laila Hirvisaari · · ·

Me, Keisarinna

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

L

umimyrsky jatkuu yhä. Kukaan ei muis­ ta lunta tulleen vuosikausiin näin paljon näin aikaisin. Jäiset tuulet tulevat silloin kun niitä vähiten odottaa. Ensin oli kuuma kesä, ja sitten lämmin syksy. Nyt lunta on tullut kerralla niin paljon, että kaduilla on melkein mahdoton kulkea jalan. On siirryttävä keskel­ le ajorataa, tuskastuneitten hevosten vetämien vaunujen tielle. Toimeensa tulevilla on käytös­ sään pieniä kevyitä rekiä, jotka suihkivat no­ peasti yhdellä hevosella kadulta toiselle. Mutta äidit tarpovat Nevan rantatiellä lumen keskel­ lä lapsukaisiaan kantaen. Paksun huivin sisäl­ tä lapsesta näkyvät vain silmät ja nenä. Miten 3

sietämättömän raskasta on märkä lumi, kun se tulee liian aikaisin. Kuinka sää voi muuttua näin äkkiä lämpimästä jääkylmäksi, ikään kuin se ei kunnioittaisi ketään. Ei edes keisarinnaa.

Hallituskauteni alussa olimme asettuneet asumaan Uuteen Talvipalatsiin. Itse asiassa se oli valmistunut jo keisarinna Eli­ sabetin aikana, mutta minä otin sen virallises­ ti kokonaan käyttöön. Se oli sisustettu makuni mukaisesti, sen sisustamisessa auttoivat lukui­ sat vanhasta palatsista mukaan otetut huo­ nekalut, matot ja taulut, mutta myös vanhal­ ta vintiltä löytämäni arvokkaat kalusteet, jotka määräsin kunnostettavaksi. Jokainen huonekalu löysi paikkansa. Muistan, miten nautin suunnat­ tomasti, kun ensimmäistä kertaa mieheni kuo­ leman jälkeen kiersin palatsia ilman kenenkään määräyksiä vapaana kuin taivaan lintu. 4

Olen tuntenut tänä syksynä lievää yksinäi­ syyttä, mutta en toimettomuutta. Kun keittiö­ henkilökuntani siirtyi kesän lopussa Pietar­ hovin Monplaisirista Pietariin, tänne muutti myös yksi tärkeimmistä, kokki Robert Moltke. Hän toi mukanaan kalaruokien laittajaksi suo­ malaisen miehen, Emil Kankaan, läheltä Viipuria. Moltke­kertoi, että Emil on todellinen ihme keittiö­mestariksi. Moltke itse on pääkokki, mutta ennen muuta hän tuntee viinit. Ja nimenomaan ranskalaiset… Taitaa olla ainoa asia, jonka Rans­ kasta enää hyväksyn. Olen uusinut hovin henkilökuntaa. Minulla on ollut pitkään luotettava kamarinei­ to Larissa Petrovna ja hänen lisäkseen nuori­ Anastasia Andrejevna Bibikova. Sain kevääl­ lä kirjeen vanhalta ruhtinas Golitsynilta, joka tarjosi hoviini erittäin pidettyä ja määrätietois­ ta taloudenhoitajatarta Irina Petrovna Isakovaa, jota kaikki kutsuvat Irotškaksi. Hän on minua pari vuotta nuorempi. Kun ruhtinas Golitsyn pian kuoli, Irotška järjesti hänen hautajaisensa. 5

Ostin ruhtinaan pienen maakartanon, Aurinko­ talon, joka on Pavlovskin mailla lähellä Deni­ kinien Kuukartanoa. Minulla on jo suunnitel­ ma, kenelle sen annan. Pelastin Irina Petrovnan kamarineidokseni, muuten hänen kohtalonaan olisi ollut hautautua Talvipalatsin Talvikanavan puoleisessa päädyssä olevaan Vanhojen Havu­ koiden huoneistoon. Mitään niin ahkeraa ja valoisaa naista en muista aikoihin tavanneeni, vain minun poisnuk­ kuneella Fannyllani oli juuri kaikki nämä samat ominaisuudet. Sittemmin nimitin Irotškan yli­ taloudenhoitajattarekseni. Hänellä on punainen kiharainen tukka, iloiset pisamaiset kasvot, pieni nenä ja pieni leuka, naisellisen pyöreä vartalo ja huikea huumorintaju. Kun hän aloitti syyskuus­ sa kamarineitonani, tulin heti hänestä riippuvai­ seksi. Hän valaisee koko hovin elämää. Sitä paitsi olemme haljeta uteliaisuudesta, sillä selvisi, että Škurinin uudet solkikengät ovat Irotškan ansio­ ta. Ja Škurinin hengitys selvästi kiihtyy Irotškan läheisyydessä. Gospodi Iisuse Hriste Syne Božii! 6

Škurin huolehtii kaikesta. Kynttilät saattavat palaa palatsissa aamusta iltaan, kun on niin ikä­ vää ja niin sateista ja niin harmaata… Škurin vahtii kynttilänniistäjiä, heitä on aikamoinen joukko, Talvipalatsissakin kymmeniä. He ovat tärkeitä miehiä. Jo heti hallituskauteni alussa annoin tiukat säännöt ja vaadin noudattamaan niitä, sillä meillä on ainainen tulipalojen uhka. Itse en koskaan unohda Moskovan Annen­ hofin paloa, en edes niitä viittätuhatta keisa­ rinna ­ Elisabetin palanutta pukua. Mutta sitä en varsinkaan unohda, millaiseen kuoleman­ vaaraan Annenhofin henkilökunta joutui, kun pelastettiin peilejä mutta ei ihmisiä. Silloin ei ollut olemassa mitään sääntöjä, miten toimia tu­ lipalon aikana. Vaikka Škurin on omalaatuinen, hän on luotettavin mitä tulee antamiini sääntöi­ hin. Mutta kun Irotška lähestyy, Škurin vilkuilee ympärilleen ja etsii ovea päästäkseen karkuun. Minä kiusaan häntä Irotškalla. Olen aivan­hir­ veä, lähetän heidät molemmat hakemaan viini­ varastosta viinejä, ja käsky on käsky, sitä on nou­ 7

datettava. Škurin lähtee happamena. Hyvänen aika miten minä rakastan tuota rautakankea, joka taas seisoo ovella. Rakastan niin että kuo­ len jos hän kuolee…

–  Mitä nyt? –  Äitikulta, tämä näin aikaisin ryntää, on poissa tolaltaan. Puhuu Eremitaasin teat­ terista. Yötä ollut yhden kanaljan kanssa siellä. Hävetkööt!­ –  Kuka on ollut Eremitaasin teatterissa tähän aikaan aamusta ja haluaa tavata minut? –  Ruhtinatar Praskovja Nikolajevna. Hovinaiseni ruhtinatar Praskovja Niko­ lajevna Žukova on päältä kahdenkymme­ nen, ruhtinatar Irina Ivanovna Rumjantsevan tytär tämän aikaisemmasta avioliitosta ruhti­ nas Nikolai Ivanovitš Žukovin kanssa. Ruh­ tinas kuoli viitisen vuotta sitten, ja äveriäs 8

ruhtina­tar meni leskenä naimisiin kenttämar­ salkka Rumjantsevin serkun, kenraali Niko­ lai Aleksandrovitš Rumjantsevin kanssa. Ruh­ tinattaren tytär Praskovja oli viidentoista, kun avioliitto solmittiin. Ruhtinatar Irina Ivanovna on hieno nainen, mikään kaunotar hän ei ole, mutta pidän häntä älykkäänä ja viisaana. Hän pitää tiistaisin jonkinlaista kirjallista iltapäi­ vää hovinaisille. Hän on Lomonosovin suuri ­ihailija ja luennoi arkkitehdeistä, kirjailijoista ja kuuluisista tiedemiehistä. Olen kiitollinen Irina Ivanovnalle, että hän yrittää sivistää joitakin hoviin kuuluvia kanoja. Mutta minua on aina ihmetyttänyt tämän älykkään naisen ja epämiellyttävän ken­ raali Nikolai Aleksandrovitšin avioliitto. Mies painaa Vaskiratsastajan verran, öykkäröi, puhuu huutamalla, komentelee kaikkia, jopa vierai­ taan luullen olevansa kotonakin kenraalina rin­ tamalla. Lisäksi hän on ruma. Siis ihan oikeas­ ti ruma sillä tavalla kuin miehestä voi sanoa. Minusta miehet ovat rumia, jos heillä on likai­ 9

set vaatteet, leikkaamaton parta, epämiellyttä­ vä käytös ja vikkelät sormet, Luoja naisia hei­ dän ympärillään armahtakoon. Irina Ivanovna ei piittaa enää. Perheessä on Irinan suloinen Praskovja Nikolajvena, josta olen huolissani. Isätön tyttö on asunut äitinsä kanssa kenraalin palatsissa Nevskillä. Praskovja Nikolajevna on viisas tyttö, minun kummityttöni. –  Pyydä sisään. Ja ole hyvä, tuo aamu­ ryyppy. Škurin murahtaa ja menee. Kummilap­ seni Praskovja Nikolajevna tulee ovelle ja vai­ puu niiaukseen. Hän on naisellisen viehättävä, arvaan että miesten mielestä suorastaan lumo­ ava. Hän vaikuttaa hengästyneeltä. –  Lapseni, mistä te tulette posket noin punaisina tähän aikaan aamusta! –  Eremitaasin teatterista, Teidän Majes­ teettinne. Minä olin mennyt sinne aamuyöl­ lä… ja kun maatuška Ljuda oli tulossa aamu­ varhaisella siivoamaan teatteria, hän antoi minun levätä etuhuoneen sohvalla. 10

–  Miksi ette nukkunut kotona, lapseni? –  Karkasin sieltä aamulla kukonlaulun aikaan, Teidän Majesteettinne. –  Mitä on tapahtunut, Praskovja? –  Minä rukoilen teitä, Madame, naitta­ kaa minut Aleksei Sergejevitš Vasiltšikoville, mutta älkää puhuko äidilleni! –  Mutta Praskovja… –  Äitini matkusti kamarineitojensa kanssa Oranienbaumiin. Eilen illalla minun oli istuttava kenraalin seurana ruokasalissa Nevskin palatsis­ sa. Hän tuijotti minua koko aterian ajan, ja sitten kun nousimme pöydästä, hän painoi minua pöy­ tää vasten ja alkoi paksuilla sormillaan hapuilla rintojani. Aloin huutaa, ja hovimestari ilmestyi ruokasaliin. Hovimestari Gibbs riuhtaisi minut irti ukon käsistä, vei huoneeseeni, ja lukitsim­ me oven. Kenraali kävi kiskomassa ovea. Gibbs oli huoneistossani vahdissa, olin valmistautunut pakenemaan parvekkeen kautta ulos. Jossakin vaiheessa ukko luovutti. Kirjoitin äidilleni kir­ jeen ja kerroin kaikki. Aamuyöllä Gibbs haki 11

vaunut, ja kamarineitoni Galina Ivanovna lähti mukaani. Tulimme Eremitaasin teatteriin, jossa Aleksei Sergejevitš odotti minua. –  Vanha ukko iskee kiinni ottotyttäreensä! –  Äitini vaihtoi ennen Oranienbaumiin menoaan huoneistoa. Hän oli sanonut kenraalil­ le, että kuolee unen puutteeseen tämän kuorsaa­ misen takia. Minä en enää palaa kenraalin palat­ siin, Teidän Majesteettinne. Galina ja Gibbs tuovat tavarani. Pyydän, että sallitte minun jää­ dä Talvipalatsin kolmanteen kerrokseen. –  Annan määräyksen. Otan kenraalin puhutteluun. Etsimme teille paremman huo­ neiston. Mutta miten te jouduitte Aleksei Sergejevitš Vasiltšikovin kanssa aamuvarhai­ sella teatteriin? –  Anteeksi, Madame. Veimme Alekseil­ le kirjeen paetessamme Nevskin palatsista, ja pyysin häntä tulemaan ratsain Palatsiaukiol­ le. Teidän Majesteettinne, rukoilen hartaasti, naittakaa minut pian että pääsen turvaan. –  Pyydän Aleksei Sergejevitšin puheilleni. 12

Tämäntapaisiin ihmisten välisiin asioihin joudun yhtenään sekaantumaan. Gospodi, minä en pysy enää perässä naisten emansipoitumisessa. Se on uusi sana ja tarkoittaa kai jonkinlaista vapautu­ mista. Vasta vähän aikaa sitten vain nuoret nai­ set valitsivat itselleen sulhasia, nyt täällä hovis­ sa minun laillani yli kuusikymmenvuotiaat­kyp­ sät naiset ovat yhtäkkiä alkaneet katsella vapaita miehiä – ja myös vähemmän vapaita. He ovat valmiita kokeilemaan kyvykästä nuorta mies­ rakastajaa ja häivyttävät vanhat ukkonsa maa­ kartanoihin pohtimaan seitsenvuotisen sodan sankaritekoja. Minä Katariina en ole vanhanaikainen, sillä saarnaan vapautumista. Toivon naisten alkavan vaatia samaa kuin miehet, tun­ nistavan itsessään olevat tarpeet ja sukupuolisen kiinnostuksen, sillä sitä ei ikä lannista! Tiedän, että jos sanoisin tämän ääneen, minua alettaisiin taas pilkata ja puhutella ala13

arvoisilla nimityksillä, vaikka olen heidän keisa­ rinnansa. Se on matalamielisyyttä, jota inhoan. Rumjant­sevin kenraaliukolla oli omasta mieles­ tään oikeus tarrautua Pras­kovja Nikolajevnan pyöreisiin rintoihin. Kunpa naiset vapautuisivat nyt sukupuolisesti ja voisivat itse määrätä ketkä heitä lähestyvät, kenen he sallivat heitä lähes­ tyvän, ja nauttisivat siitä! Naisten on aika alkaa vaatia itselleen vapauksia ohi velvollisuuden ja pidättyvyyden. Ja minä tulen auttamaan heitä säätyyn katsomatta. Jos Leon olisi tässä, rohkenisin saarna­ ta hänelle tästä asiasta, se on nyt minun, kuusi­ kymmentäkuusivuotiaan naisen, tärkein ajatus. Se saattaa vaikuttaa teeskentelyltä, mutta kyllä minä tiedän, että vain sillä tavalla saavutetaan naisen ja miehen tasavertaisuus. Vain siten mie­ hille ei jää kuvitelmaa, että heille on kaikki sal­ littua, mutta nainen tekee vain syntiä. En siis ole sitten jumalaisen Pietarhovin kesän paljon muuttunut, tullut vain vaativammaksi. 14