Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

in Ilma

en

n채 luku

yte

Virpi Hämeen-Anttila

Kuka kuolleista palaa Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa kolme

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Björkillä oli salattu kammo tulta kohtaan. Se juonsi juurensa lapsuuden aikaan. Osansa oli naapuritalon hullulla suutarilla, joka oli säikytellyt häntä helvetin lieskoilla. Mutta pahin tapaus sattui, kun hän oli pa­ rin muun pojan kanssa maleksinut Elannon leipomos­ sa pikkuleivän murujen toivossa. Huomattuaan, että hän pelkäsi tulta, eräs vanhempi ja vahvempi poika oli alkanut väkivalloin työntää häntä kohti punahehkuista uunia. Hän olisi saanut vammoja, ellei yksi leipureista olisi huomannut ja puuttunut kiukkuisesti asiaan.

Silloin hänen perheensä oli asunut vielä Neljännel­ lä Linjalla, jossa hän oli koko ajan saanut väistellä iso­ ja poikia ja sakilaisia. Vladimirinkadulla asiat olivat muuttuneet: Martista oli tullut hänen paras kaverinsa, eikä kukaan uskaltanut suututtaa Marttia.

Björk itse kyllä koetteli välillä Martin kärsivälli­ syyttä, varsinkin nykyään, kun Martti oli Helsingin poliisin rikososaston ylikonstaapeli. Martti ei pure­ matta niellyt hänen tapaansa asettaa lain henki lain kirjaimen yläpuolelle ja käyttää tutkimuksissansa ri­ kollisten omia keinoja. Marttia myös ärsytti, jos hän salasi rikosjuttuja tai todisteita oman etunsa takia.

Björk ymmärsi Martin mielipiteitä, mutta ei antanut niiden suuremmin häiritä itseään. Hän luotti siihen, että jutun ratkettua Martti unohtaisi hänen rikkeensä — ja niin usein kävikin.

Tulen pelko piti huolta siitä, ettei Björk unohtanut Antonin antamaa vihjettä Hietalahden palosta. Hän uumoili myös, ettei rikos ollut tavanomainen. Siksi hän heti seuraavana päivänä käveli torin kulmauksen ylitse pääpoliisiasemalle vähän ennen yhtätoista, että ehtisi tavata Martin ennen kuin tämä lähtisi lounas­ ta syömään ja onkia uutisia tapauksesta. Hän tervehti päivystäjää, kiipesi portaat toiseen kerrokseen ja ko­ putti ovelle, joka oli ensimmäisenä vasemmalla. Mart­ ti jakoi sen lähimpien alaistensa, etsivä Rossin ja etsi­ vä Karusen kanssa.

Rossi nousi pöytänsä takaa antamaan hänelle kättä.

Pöydällä oli aterian jälkiä: pannumyssy, kahvikuppi ja 4

juustoleivän puolikas voipaperin päällä. Marttia ei nä­ kynyt, eikä Karustakaan.

– Päivää, herra Björk, sanoi Rossi venytteleväl­ lä, hiukan surumielisellä äänellään. – Pomo on teke­ mässä tutkintaa. Ja Karunen on sen mukana. Painakaa puuta, jos kerkeätte viipyä, niin saatte kupin kaffetta.

Björk istui kolhuja kokeneelle puusohvalle seinän vierelle ja katseli, kun Rossi kaatoi kahvia toiseen kuppiin ja kiikutti sen hänelle.

– Mitäs, tuota, sitäkö tulitte kysymään, että miten­ kä herra Käärmeen tapaus makaa? tiedusteli Rossi, kun hän ei sanonut mitään. – Aika lailla on valmista.

Hallavaaran sisaren ruumiin avauksestahan tuli tulok­ set jo heinäkuussa.

– Niin, minä kuulin siitä Martilta, sanoi Björk ja siemaisi varoen kahvia. – Talliumia. Sitä on rotan­ myrkyissä. Ei kovin omaperäistä. Mutta Käärme taisi vasta aloitella uraansa, kun hän päätti toimittaa Tilda Hallavaaran pois päiviltä.

– Justiinsa. Ei ole löydetty enempää uhreja. Käytiin Karusen kanssa läpi iso määrä porukkaa, Merthenin perheen lähipiiri ja muu Uuden Verson liiton väki ja viime vuoden lopulta alkaen kaupungissa kuolleet rik­ kaat ihmiset, eikä tullut esille yhtikäs mitään epäilyt­ 5

tävää. Se vastaa myös varastetun tavaran määrää, mikä löytyi murhaajan asunnosta, ja rahoja sen tilillä.

– Oletan, että mies ei ole vieläkään tunnustanut.

Rossi ravisti päätään. – Se on ollut koko ajan muis­ sa maail­moissa. Ei vastaa kysymyksiin ja puhuu itsek­ seen päättömiä. Saattaapi hyvinkin päästä mielentila­ tutkimukseen.

– Ettei vain teeskentele, että välttäisi elink­autisen, sanoi Björk. – Epäilemättä hän on jollakin tavalla mie­ leltään eriskummallinen. Suuruudenhullu, joka kuvit­ telee, että hänelle on kaikki sallittua. Mutta ­kysymys kuuluu, tekikö hän siltikään teot vailla täyttä ymmär­ rystä. Minusta ei. Hän suunnitteli murhat hyvin huo­ lellisesti, ettei jäisi kiinni. Ja onnistui langettamaan epäilykset muitten päälle.

– No, me emme niitä asioita selvitä, vaan herrat tuomarit ja tohtorit oikeustuvassa. Ei se kyllä moneen vuoteen vapaaksi pääse, vaikka saisi hullun paperit.

Mielisairaala ei ole mukava paikka, ei yhtikäs. Mun eno joutui sinne sodan jälkeen...

Rossi huokaisi ja levitti kätensä. – Se lakkasi syö­ mästä ja puhumasta. Ei kertonut edes, että miksi.

Björkistä tuntui, että hän osasi kuvitella syyn. Suu­ rempi ihme oli, kuinka hän itse ja Martti ja monet 6

muut olivat yhä järjissään nähtyään niin paljon tappa­ mista ja pelättyään niin paljon kuolemaa. – Koskeeko se Martin tekemä tutkinta tulipaloa, joka sattui toissa­ yönä Hietalahden rannalla? hän kysyi, kuin muina miehinä. – Siinä taisi kuolla joku, eikö niin?

Rossin suu venyi leveään hymyyn. – Ai sitä varten te tulitte. Juu, sieltä löytyi ruumis. Ja palo oli tahallaan sytytetty. Siksi se on meidän hommia. Pomo ja Karu­ nen on parast’aikaa tapaamassa varustamon johtajaa ja siellä on myös joku lakimies Patriasta, vakuutus­ yhtiöstä. Labbiksen pojat löysi palaneesta konttuuris­ ta kassakaapin, jossa olisi pitänyt olla sisällä iso tuk­ ku rahaa ja maksuosoituksia ja jotain tärkeitä pape­ reita. Varustamon johto ei ole suostunut vielä kerto­ maan tarkasti, mitä kaikkea siellä oli, ja pomo on siitä äkäinen.­Kaappi oli tukevaa tekoa, eikä ollut kärsinyt paljon yhtään, ja jos se olisi ollut kiinni, sisältö olisi tallessa. Mutta kas, se oli auki.

– Hm, sanoi Björk. – Onko saatu selville ruumiin henkilöllisyys?

– Ei, raato ei ole vielä mennyt patoloogille. Mut­ ta kovasti näyttää siltä, että se olisi varustamon kont­ tuurin päällikkö, Kaarlo Juvelius nimeltään. Juve­ liuksen vaimo on kertonut, että mies ei tullut kotiin 7

paloiltana­. Se ei ollut kuulemma harvinaista, koska mies oli u­ seana iltana aikaisemmin viipynyt myöhään yöhön töissään. Mutta kun miestä ei ollut aamulla missään, eikä siitä ole sen jälkeen ollut havaintoa, niin on toden­näköistä, että se on se vainaa.

– Osasiko tämä Juvelius avata kassakaapin?

– Osasi.

– Niin että joku olisi pakottanut hänet avaamaan kaapin, lyönyt hänet tainnoksiin ja sytyttänyt sitten palon?

– Se tulee päällimmäisenä mieleen. Mutta jutussa on kaikenmoisia kiemuroita. Karunen otti oven edes­ tä talteen kengänjäljen, joka on meille tuttu. Saman­ lainen oli Strömperin tehtaan korttelissa tallien luona, kun siellä oli heinäkuun alussa palon alku.

– Ja viime aikoina on sattunut muitakin tahallaan sytytettyjä paloja, täydensi Björk.

– Tehän tiedätte jo melkein kaiken. Niin juu. Palo­ kunnalla ja meillä on ollut huhtikuun lopusta saak­ ka harmia jostakusta, joka tuikkaa ilman aikojaan varasto­rakennuksia tai tyhjiä taloja tuleen. Se jättää sellaisia merkkejä, että tietää, että se on sama mies joka kerta. Ensin palot oli pieniä ja ne saatiin sammu­ tettua. Heinäkuun loppupuolella paloi kuitenkin piha­ 8

rakennus Alppilassa ja varastotila koneineen Ruoho­ lahdenkadulla, ja niissä tuho oli melkoinen. Yksi palo­ mies loukkasi itsensä sammutustöissä pahasti.

– Nyt on sitten kuollut mies tulipalossa.

– Niin. Että koko ajan vakavampaa. Ties mitä seu­ raavana sattuu.

– Onko teillä johtolankoja? Mitä ne merkit ovat?

Rossi taitteli rapistellen voileipien käärepapereita kokoon. ­– Olisi ehkä viksumpaa, että puhutte pomon kanssa. Ettei se ala syyttää mua, että mä lavertelen.

– Minä en paljasta, keneltä olen mitäkin kuullut, ­sanoi Björk. – Kuulkaapas, Rossi. Jos yhtään osaan ­arvata, epäilen, että Martti on jutun kanssa ymmällään.

Sellainen ihminen, joka tykkää sytytellä tuli­paloja, ei yleensä ryöstä eikä murhaa. Voisin olla avuksi. Kun teillä on kuitenkin aina kiire.

– Totta, sanoi Rossi. – Vaan jos sentään kysytte ­pomolta. Jos se sanoo, että tarvitsee apua, niin sitten.

Ettei se suutu mulle.

– Hyvä on, sanoi Björk ja nousi ylös leppoisaa tees­ kennellen, vaikka häntä harmitti Rossin äkillinen mie­ len muutos. – Kiitos kahvista. Sanokaa Martille, että tulen käymään uudelleen töiden jälkeen. Neljältä. Jos se käy?

9

– Toki se käy, herra Björk, sanoi Rossi.

Björk tunsi tarvitsevansa toista kupillista, meni Kauppatorille ja nautti torikahvilassa kahvin ja vehnäs­pullan. Hän ei yleensä syönyt lounastauolla kuin voileipiä tai korkeintaan keiton. Raskas ravinto painoi päässä ja unetti, kun piti istua sisällä kirjoitus­ pöydän ääressä. Nyt hänen hermonsa olivat sitäpaitsi hiukkasen ärtyneet, eikä silloin ruoka maistunut. Hän vainusi, että tapaus oli mutkikas ja kiinnostava, ja hän­ tä kiukustutti mahdollisuus, että Martti yrittäisi pitää hänet siitä loitolla.

Hän rauhoitti mieltään poikkeamalla ennen töihin palaamista Stockmannin tavarataloon. Sieltä hän osti saphirinsinisen solmion, kaksi kaulusta ja kaksi paria kalvosimia. Hän oli edellisellä viikolla hakenut rää­ täliltä kaksi uutta paitaa, jotka tuottivat hänelle suur­ ta iloa. Ne olivat hienoa palttinaa ja sopivat hänelle täydellisesti. Tuore varakkuus oli suonut tilaisuuden kohentaa vaatevarastoa, mutta muutos näkyi lähinnä kankaiden laadussa ja pienissä yksityiskohdissa, ja sen huomasi vain tarkkasilmäisin, koska hän oli aina pukeutunut niin hyvin kuin mahdollisuus salli.

Töissä häntä odotti kutsu ministerin luokse. Sel­ laisia oli loman jälkeen tullut päivittäin. Kesäkuun ta­ 10

pahtumien jälkeen Ritavuori oli ottanut hänet erityi­ seen suosioonsa, korottanut hänen palkkaansa ja alka­ nut käyttää häntä ikäänkuin yksityisenä sihteerinään.

Kun hän astui kansio kainalossaan ministerin huo­ neeseen, siellä oli ennestään vierailija: pienikokoinen nuorehko herra, jolla oli tummat hiukset ja viikset ja totiset, leveät kasvot.

– Avustajani Karl Axel Björk, sanoi ministeri.

Vieras kätteli häntä ja esitteli itsensä. – Sulo H ­ einiö.

Diploomi-­insinööri. Minun pitääkin tästä. Oli oikein hyödyllinen juttuhetki.

Vieraan poistuessa Björk pohti, mitä oli meneil­ lään. Hän tiesi Heiniön kuuluvan valiokuntaan, joka oli usean viikon valmistellut suojeluskunta-asetuk­ sen muutosta. Edistyspuolueen jäsenenä Heiniö lu­ keutui valiokunnan maltilliseen siipeen, mutta jakoi tuskin ministerin syvälle juurtunutta epäluuloisuutta suojelus­kuntia kohtaan, koska oli itse suojeluskunnan johtomiehiä Tampereella.

– Istukaa, sanoi ministeri sitten Björkille. – Teidän ei ole tarpeen kertoa laajalti siitä, että herra Heiniö oli luonani. Hm-hm. Kuten tiedätte, ensi viikolla valtio­ neuvosto asettaa komitean laatimaan esityksen muu­ toksista suojeluskunta-asetukseen, valiokunnan val­ 11

mistelun pohjalta. Kun esitys on valmis, suojeluskun­ nat ottavat siihen kantaa ennen kuin se etenee halli­ tuksen käsittelyyn. Kyselin tässä vain herra Heiniöltä, minkälaiset mielialat saattaisivat vallita suojeluskun­ tain edustajainkokouksessa. On hyvä varautua edeltä — kaikenlaiseen. Kun laineet loiskuivat alku­kesästä niin korkealla.

– Ymmärrän, sanoi Björk.

– Tämä asia pitäisi saada viipymättä päätökseen.

Niin kauan kuin se on kesken, on valtiomuodon ja ­hallitusvallan vastaisilla juonitteluilla muhea maa­ perä.

Sitten ministeri vaihtoi puheenaihetta ja he heittäy­ tyivät torpparilain täydennysten, palkkakysymysten ja Kannaksen rajanvalvonnan ongelmien kimppuun.

Ministerin lähdettyä eduskuntaan Björkillä riitti vielä puuhaa parin muistion ja puolen tusinan päätös­ ehdotuksen kielen muotoilemisessa ja puhtaaksi kir­ joittamisessa. Hän pidätti huokauksen, kun kieritti pa­ peria kirjoituskoneeseen. Hän oli uskonut, että saisi ministerin apulaisena vastuullisempia töitä, mutta hän kulutti edelleen suuren osan päivistään möyrien lain­ opillisten detaljien suossa ja täyttäen, pinoten, lähet­ täen ja arkistoiden papereita.

12

Ministeriössä oli kerta kaikkiaan liian vähän henkilökuntaa ja liiaksi tehtävää.

Kellon viisarin naksahtaessa numero neljän ylitse Björk lopetti työt, otti salkkunsa ja ravasi puolijuoksua torin ylitse poliisi­laitokselle. Hän pelkäsi, että Martti olisi edelleen poissa, mutta ystävä istui tutulla paikal­ laan kookkaan kirjoituspöydän takana. Karunen ja Ros­ si olivat jo lähteneet.

Björk loihti kasvoilleen kauneimman hymynsä.

– Hei... Ei ole nähtykään vähään aikaan. Kävin lounas­ aikaan, mutta et ollut täällä.

– Niinpä tuo Rossi kertoi, sanoi Martti kuivasti. – Ja sanoi, että sinua kiinnosti Hietalahden tulipalo.

– Aivan. Se näyttää hankalalta jutulta. Ei varmaan­ kaan selviä käden käänteessä.

– Mistä sinä niin päättelet? Meillä on tuhopolttajasta jo kaikenlaista tietoa.

– No, miksi häntä ei ole sitten otettu kiinni? Niin monta paloa, eikä teillä ole epäiltyä. Eikä silmin­ näkijöitä, tietenkään. Kengänkuvilla ei pitkälle potkita, ellei ole Tuhkimoa, kenen jalkaa jälkeen sovittaa.

– Älä härnää minua, äyskähti Martti. – En tiedä, tahdonko päästää sinua nuuskimaan tätä. Sain äsken ­ylhäältäpäin rapsuja, kun kuulemma olen painostanut 13

liikaa johtaja Pederseniä. En välitä saada niskoilleni sinunkin syntejäsi.

– Minä olen aina hyvin hienovarainen, sanoi Björk ja istahti Martin pöydän kulmalle. – Kerro nyt. Ei teil­ lä kuitenkaan ole aikaa tutkia juttua perusteellisesti.

Siinä on liikaa outoja piirteitä. Tuhopolttaja ei tyhjen­ nä kassakaappia ja murhaa konttoripäällikköä. Hieta­ lahdessa asialla on ollut joku toinen.

– Mutta jalanjälki on sama kuin Strömbergin sähkö­ tehtaan luona. Ja pihalta löytyi vähän aikaa sitten hevo­ senkenkä. Se oli kai lentänyt räjähdyksessä kauemmas.

Mies panee sellaisen aina talon kynnyksen eteen tai ik­ kunan alle, joko tullessaan tai lähtiessään.

– Kiinnostavaa. Hevosenkengät ovat onnenkaluja.

– Kyllä minä sen tiedän. Oli mikä oli, sekin todis­ taa, että tekijä on kaikissa tulipaloissa sama.

– Oletko varma? Entä jos joku tuntee tekijän ja jäl­ jittelee ­häntä?

– Sellainen on aika epätodennäköistä.

– Antaisit minun auttaa. Minulla on tunne, että täs­ sä on takana jotakin hämärää. Vakuutuspetos, ehkä.

Martti pyöritteli päätään ja osoitti Björkiä etu­ sormellaan. – Kiellän sinua ehdottomasti vakoilemas­ ta johtaja Pederseniä. Me kyllä hoidamme hänet.

14

– Enhän minä aio vakoilla häntä. En missään ta­ pauksessa. Mutta pääsisinkö katsomaan palopaikkaa?

Ei kai siitä ole mitään harmia. Kun teidän miehet ovat jo sen tutkineet.

– Hyvä on, sanoi Martti. – Huomaan, ja tiedän en­ nalta, etten saa sinulta siunaaman rauhaa, ennen kuin annan periksi. Voit tulla huomenna minun kanssa sin­ ne. Muuten et pääse sisään, siellä on lukko portilla.

Muista ottaa tukevat saappaat mukaan, ellet tahdo pi­ lata kenkiäsi.

Martti piti painokkaan tauon ja lisäsi sitten: – Saat tutkia, mutta yhdellä ehdolla. Kerrot minulle kaiken mitä saat selville, ja viivyttelemättä. Lupaatko?

Björk painoi käden sydämelleen. – Lupaan.

Kerron kaiken, minkä saan selville, hän lisäsi mie­ lessään. Mutta en välttämättä sitä, mitä vain päättelen.

15