Atenan kevät 2022

Page 1

UUDET KIRJAT KEVÄT 2022



Ville Rauvola kustantaja

riikka kantinkoski

L

okakuun puolivälissä opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti 18 miljoonan leikkauslistan kulttuurialalle. Sen taustalla oli Veikkauksen vähenevät tuotot valtion budjetissa. Esitys herätti kiivasta vastustusta, ja hallitus perui sen. Tyylipisteitä ei hallitukselle tästä heru: kulttuuriministeri ei ollut pitänyt oman hallintoalansa puolta. SDP ja vihreät puolestaan tekivät u-käännöksen, vaikka olivat esityksen jo aiemmin hyväksyneet. Leikkaukset siis peruttiin, mutta vain ensi vuoden budjetista, joten eipä anneta asian unohtua. Kustantajan näkökulmasta esityksessä tyrmistytti se, että kirjastojen ostotuki vähälevikkiselle kirjallisuudelle ja kulttuurilehdille olisi lopetettu kokonaan. Kokonaan. Ostotuen määrä on ollut miljoona euroa vuodessa, pisara valtion menoista – 0,0015 prosenttia. Moniääniselle kirjalliselle kulttuurille tuki on kuitenkin elintärkeä. Sen poistaminen kaventaisi kirjastojen valikoimaa, mikä vähentäisi ihmisten yhdenvertaisuutta. Ostotuen poistaminen vaikuttaisi tulevaisuudessa myös siihen, mitä julkaistaan. Vaikka tuki on ollut pieni, se on kuitenkin kannustanut kustantamaan sellaisiakin kirjoja, jotka eivät ole taloudellisesti kannattavia: vaativaa tietokirjallisuutta, novelleja, sarjakuvaromaaneja… Tuen lopettaminen olisi myös symbolisesti merkittävää, sillä vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki on viimeisiä valtion tukia kustantajille. Sen lisäksi on vain FILIn tuki kirjallisuuden kääntämiseen. Huolestuttavaan tilanteeseen on havahtunut esimerkiksi Suomen kulttuurirahasto, joka julkisti elokuussa sadan laatukäännöksen tukiohjelman. Upea hanke, mutta kirjallisuus ei saisi Suomessa olla vain yksityisten säätiöiden tuen varassa. Aiemmin syksyllä poliisin määrärahoihin löytyi nopeasti 30 miljoonaa lisää. Onneksi kirjallisuudenkin rahat nyt säästyivät, sillä vaikka kirjat eivät suoraan yhteiskuntarauhaa turvaakaan, laajemmasta perspektiivistä kirjat tuovat vakautta. Me tarvitsemme moniäänisyyttä, keskustelua ja uusia ideoita. Oman itsensä tunteminen, erilaisuuden ja muiden kulttuurien ymmärtäminen vähentävät vieraan pelkoa ja lisäävät empatiaa, ja tätä kaikkea kirjallisuus meille tarjoaa. Kunpa päättäjätkin ymmärtäisivät tämän tulevissa päätöksissään.



3

soili pohjal ainen maaza mengiste a n n a - m a r i a e i l i t tä

Ihon alla

Varjokuningas

Tämäkin hämärä katoaa

K aunokirjallisuus

KAUNOKIRJALLISUUS


4 K aunokirjallisuus

Miten on tultu tähän, että pihassa on ambulanssi ja tytön huoneessa verinen partaterä. SOILI POHJAL AINEN

Ihon alla Rosoinen kuvaus äitiydestä, perheestä ja tyttärestä, joka on muutakin kuin haavansa. Pienenä Aino ei kuunnellut lässytystä vaan oli topakka lapsi. Nyt puhelimesta kuuluu teinin hätä: ”Mä oon tehnyt syviä viiltoja. Äiti anteeks.” Elämä muuttuu mustaksi ja itkusta painavaksi. Verisiä pyyhkeitä, pitkiä hihoja, piilotettuja teriä. Mitä tehtiin väärin? Miten olisi pitänyt toimia? Kirjailijan omiin kokemuksiin perustuva romaani piirtää kuvan perheestä, jossa tunnelmat vaihtelevat epätoivosta toivoon ja kyynelistä mustan huumorin nostattamiin naurunpyrskähdyksiin. Hiljalleen viilloista tulee arpia – kaikilla.

Soili Pohjalainen on vapaa kirjailija, joka on työskennellyt toimittajana, tiedottajana ja sanataideohjaajana. Hänen aiemmat teoksensa Käyttövehkeitä ja Valuvika ­keräsivät kiitoksia niin lukijoilta kuin kriitikoiltakin. Ihon alla perustuu osittain hänen perheensä kokemuksiin.

Isbn 978-951-1-42326-3 | 84.2 | Päällys: Elina Warsta Sidottu | 130 x 210 mm | n. 260 sivua | Ilmestyy 2/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


5

antti m aja n de r , h s​

”Pohjalaisen koreilematon kieli tekee universaaleista tunteista tuoreita. Kuten urheilussa, myös kirjallisuudessa hiotuin suoritus näyttää vaivattomimmalta. Lukijalla on tilaa tuntea.”​

jonne räsänen

arl a k a n e rva , h s

K aunokirjallisuus

”Raudanluja tyylitaju nostaa Pohjalaisen kunnioitettavan erottuvaksi ääneksi uudessa proosassa.” ​


6 K aunokirjallisuus

Booker-ehdokkaassa yhteisön pieninkin osanen voi olla vahvempi kuin arvostetuin johtaja. MAAZA MENGISTE

Varjokuningas Vahva lukuromaani Etiopian sodasta ja orpotytön rohkeudesta. Nuori Hirut sinnittelee piikana armeijan upseerin taloudessa. Kun Mussolinin joukot saapuvat maahan vuonna 1935, myös naiset osallistuvat taisteluihin. Hallitsija Haile Selassien joutuessa maanpakoon Hirut pitää yllä taistelutahtoa, naamioi maan­viljelijän varjohallitsijaksi ja ryhtyy tämän henkivartijaksi. Kuohuvan historian keskellä Hirutilla on omakin sota sodittavanaan, ja hän maksaa siitä kovan hinnan. Mestarillinen Booker-ehdokas tarkastelee moniäänisesti Etiopian historiaa, naisen vaikeaa asemaa ja yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa – ja joskus jopa voittaa.

Maaza Mengisten (s. 1974) Varjokuningas oli Bookerpalkintoehdokas 2020 sekä yksi vuoden parhaista kirjoista mm. Guardianissa, New York Timesissa, Ellessä ja Timessä. Toni Morrisoniin verrattu Mengiste on syntynyt Addis Abebassa ja asuu nykyään New Yorkissa.​

Isbn 978-951-1-42318-8 | 84.2 | Päällys: Lynn Buckley Alkuteos Shadow King | Suomentanut Aleksi Milonoff Sidottu | 130 x 210 mm | n. 400 sivua | Ilmestyy 3/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


7

the ti me s

”Mengiste on yksinkertaisesti loistava kirjailija.” was hi ng ton p o s t

K aunokirjallisuus

”Unohtumaton. Tuskin luen mitään näin koskettavaa tänä vuonna.”


8 K aunokirjallisuus

Humoristisen haikea romaani pohtii, miten elämällä on keinonsa saada vahvimmatkin taipumaan. A N N A - M A R I A E I L I T TÄ

Tämäkin hämärä katoaa Tunnelmallinen kirja väistämättömistä muutoksista ja pimeän voittavasta valosta.

timo kirves

Vuokko ja Eino saapuvat Lapista lastenvahdeiksi, kun tytär lähtee parisuhdelomalle. Tytär ja mies lentävät kuitenkin eri kohteisiin, ja isovanhemmat ihmettelevät arkea hienossa helsinkiläiskodissa. Loman jälkeen todellisuus yllättää jokaisen, ja eniten sattuu rakkaan sairastuminen. Eilittä tarkastelee oivallisen terävästi sukupolvien välistä kuilua, salattua rakkautta sekä elämänlangan ohuutta. Vaikka keski-ikäisillä on vaurautta ja vuosia turvanaan, saattaa hämärtyvästä illasta nauttia eniten hän, joka muistaa, miten valo loistaa.

Anna-Maria Eilittä (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija ja teologian maisteri. Hänen esikoisromaaninsa Kun olen poissa keräsi ihastuneen vastaanoton vuonna 2019. Romaania kiitettiin kepeän äänen ja tummien sävyjen virkistävästä yhdistämisestä.

Isbn 978-951-1-42116-0 | 84.2 | Päällys: Anna Makkonen Sidottu | 130 x 210 mm | n. 200 sivua | Ilmestyy 4/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


9

aarno malin seija aunil a

&

jukka-pekka heiskanen

Pimeyden ytimeen

Kotien salainen armeija

m a r i a k ata j av u o r i geoffrey cain johan eklöf

Valas lasimaljassa

Totaalinen poliisivaltio Maailma ilman pimeää

ale x perry

Mafian tyttäret

gordon corera jennifer ackerman

Vakoojajahti

Lintujen ihmeellinen elämä

riina-maria metso

Pahuuden jälkeen

pa u l a t i e s s a l o

Rakkautta rahalla

K aunokirjallisuus

TIETOKIRJALLISUUS


10 Tietokirjallisuus

sami mäkinen

Silk Roadin, Torverkon ensimmäisen huumekauppasivuston, perustaminen on epäilemättä suurin ­yksittäinen muutos, jonka huumemaailma on koskaan kokenut.


11

AARNO MALIN

Pimeyden ytimeen Tutkimusmatka Tor-verkon rikollisuuteen Pysäyttävä tietokirja internetin pimeästä puolesta. Tor-verkon syntilista on synkkä: huume- ja asekauppaa, palkkamurhia, lapsipornoa. Anonyymi Tor on rikollisten suosiossa, koska sen tietoliikennettä ei voi jäljittää ja rikoksista voidaan keskustella avoimesti – tavalla, joka jää piiloon suurelta yleisöltä. Pimeyden ytimeen on ainutkertainen sukellus Torverkon rikollisuuteen, erityisesti huumekaupan ja lapsipornon raakaan todellisuuteen. Toimittaja Aarno Malin on seurannut pimeän verkon sivustoja vuosia ja paljastaa silmiä avaavassa teoksessaan, mitä verkon mustimmista syövereistä löytyy.

Aarno Malin tunnetaan Tor-verkon alamaailman asiantuntijana. Hän on kirjoittanut Suomen Kuvalehteen syväluotaavia artikkeleja pimeän verkon rikollisuudesta, haastatellut Suomen suurimpia nettihuumekauppiaita, kirjoittanut pedofiiliyhteisöistä ja auttanut Vastaamon kiristäjän jäljittämisessä.

Isbn 978-951-1-42324-9 | 30.16 | Päällys: Mika Tuominen Sidottu | 130 x 210 mm | n. 280 sivua | Ilmestyy 3/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.

Tietokirjallisuus

Huumeiden ja palkkamurhien synkkä markkinapaikka on vain muutaman klikkauksen päässä.


12 Tietokirjallisuus

Sotavuosien maanpuolustushenki kavensi merkittävästi naisen roolia. SEIJA AUNIL A & JUKKA PEKKA HEISKANEN

Kotien salainen armeija Naiset tiukassa ohjauksessa sotavuosina Rohkea tietokirja naistoimittajista, jotka kannustivat kotirintamaa antamaan sodalle kaikkensa. Sota-ajan sankarinainen oli suurperheen äiti, joka sai isänmaallisen oppinsa usein naistenlehdestä. Aikansa mediavaikuttajat, Kotilieden toimittajat, ihannoivat sankarivainajan äitiä tai puolisoa. Isänmaalle uhrautuva nainen oli ideaali. Vankkaan tutkimusaineistoon perustuvassa kirjassa seurataan, miten vaihtoehdottomasti naisia ohjailtiin lehtijutuilla. Talvisodasta jatkosodan loppuun edettäessä toimittajien äänenpainot kiristyivät ja naiskuva kapeni. Vahvat toimittajanaiset olivat myös itse propagandan uhreja ja joutuivat rauhan jälkeen mukauttamaan taas mielipiteitään.

ft Seija Aunila on väitellyt sota-ajan Kotiliesien tar­ joamasta naiskuvasta vuonna 2020. Hänen ja tm JukkaPekka Heiskasen aiempi teos Äkkilähtöjä menneisyyteen ilmestyi 2020. Yleisradion toimittajien uuden teoksen lähdemateriaalia ovat Kotiliesi ja sen toimittajien kirjeet ja päiväkirjat.

Isbn 978-951-1-42301-0 | 30.16 | Päällys: Ville Lähteenmäki Sidottu | 145 x 213 mm | n. 300 sivua | Kuvitettu | Ilmestyy 4/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


13 Tietokirjallisuus

jonne räsänen

Sukkapuikko­ rintamamme sotii menestyksellisesti. Kotirintamalla ei saisi nyt hetkeäkään hukata toimettomuuteen.


14

Biologi ja ympäristöaktivisti Maria Katajavuori työskentelee pohjoisella tundralla. Häneltä on aiemmin ilmestynyt teos Kuoleman ja elämän kysymys, joka sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

jon leirdal

Tietokirjallisuus

Vaikuttava teos ympäristökriisistä, ihmisen mahdollisuuksista ja toivosta.

M A R I A K ATA J AV U O R I

Valas lasimaljassa Miksi ympäristökriisi etenee, vaikka tiedämme siitä koko ajan enemmän? Ihminen on eläimistä älykkäin. Tunnemme ympäristö­tuhon vaikutukset, mutta kun pitää hankkia elanto tai lomailla, ekotietoisuus unohtuu. Kiehtova teos kertoo ympäristökriisin paradokseista ja avaa biologisia ja kulttuurisia malleja, jotka ohjaavat ylikulutukseen. Ihminen on kuin valas lasimaljassa, ansassa isoista aivoistaan huolimatta. Valaan tarina tarjoaa kuitenkin myös ratkaisuja. Tiedon lisäksi tarvitaan kannustimia, jotka vetoavat ihmisen luontaiseen itsekkyyteen ja palkitsevat kestävistä valinnoista. Muokkaamalla lasimaljaamme, yhteiskuntamme rakenteita, voimme uida pois tuhoisasta pyörteestä.

Isbn 978-951-1-42313-3 | 50.1 | Päällys: Jussi Karjalainen Sidottu | 130 x 210 mm | n. 350 sivua | Ilmestyy 3/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


15 Tietokirjallisuus

Kuinka Kiinasta tehtiin orwellilainen dystopia? GEOFFREY CAIN

Totaalinen poliisivaltio Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin Hyytävä kuvaus siitä, kuinka Kiina kontrolloi ­kansalaisiaan uusimman teknologian avulla. Xinjiangin uiguurit elävät jatkuvan tarkkailun alla. Epäilykin vääristä ajatuksista vie vankileirille, ja yhteydet ulkomaailmaan on katkaistu. Kuka vain voi olla ilmiantaja: naapuri, työtoveri tai oma perheenjäsen. Kontrolli ei perustu vain kavaltajiin. Valtio käyttää teknologiaa ennennäkemättömin tavoin: digitaalisen valvonnan lisäksi tekoälyt analysoivat jatkuvasti, kuka on mahdollinen uhka. Uiguurien haastattelut ja suora raportointi Xinjiangista kertovat kylmäävällä tavalla, mihin meille kaikille tuttua teknologiaa voi käyttää, kun vallanpitäjät eivät kunnioita ihmisoikeuksia.

Geoffrey Cain on tutkiva journalisti ja tietokirjailija, joka on työskennellyt jo pitkään Aasiassa. Hän on kirjoittanut muun muassa Timeen, Economistiin, Wall Street Journaliin.

Isbn 978-951-1-42345-4 | 32.1 | Päällys: Mika Tuominen Alkuteos The Perferct Police State | Suomentanut Riina Vuokko Sidottu | 145 x 213 mm | n. 300 sivua | Ilmestyy 1/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


16 Tietokirjallisuus

Valaiseva matka pimeyteen ja sen parantavan voiman äärelle. JOHAN EKLÖF

Maailma ilman pimeää Kuinka valosaaste uhkaa luonnon tasapainoa Kiehtova tietokirja rohkaisee hakeutumaan pimeyteen ja nauttimaan siitä. Miljoonien vuosien ajan valon ja pimeyden vuorottelu hallitsi elämää. Sitten keksittiin hehkulamppu. Nykyään asutuilla seuduilla tulee harvoin pimeää ja valosaaste on noussut yhdeksi suurimmista ympäristö­ongelmista. Pimeyden puute häiritsee lintujen muuttoa ja pölyttäviä hyönteisiä. Valosaaste tuhoaa vesien ja maan ekosysteemejä sekä vaikuttaa kaikkien nisäkkäiden – myös ihmisten – lisääntymiseen. Valon ja pimeyden rytmi on avain niin luonnon kuin ihmistenkin hyvinvointiin. Monipuolinen, kuuteen maahan myyty tietokirja kertoo pimeyden tarpeesta ja haastaa palaamaan luonnolliseen rytmiin.

Johan Eklöf on ruotsalainen lepakkotutkija ja luonnonsuojelija.

Isbn 978-951-1-42347-8 | 50.1 | Päällys: Nils Olsson Alkuteos Mörkermanifestet | Suomentanut Christine Thorel Sidottu | 145 x 213 mm | n. 240 sivua | Ilmestyy 2/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


17 Tietokirjallisuus

frida winter

Yö on ystävämme: me lepäämme pimeydessä, sen hiljaisuudessa ja herkässä kauneudessa. Meitä inspiroi ilta, Linnunrata ja sen kaukainen valo. Pimeydessä on vielä elämää, joten otetaan yö takaisin.


18 Tietokirjallisuus

”Mukaansatempaava ja sydäntäsärkevä.” OBSERVER ALE X PERRY

Mafian tyttäret Naiset jotka vastustivat maailman pahinta rikollisjärjestöä Tositarina mafian naisista, jotka nousevat isien ja veljien väkivaltaa vastaan. Mafiajärjestö ’Ndrangheta johtaa Euroopan huumekauppaa, ja sen lonkerot ulottuvat köyhästä Cala­ briasta ympäri maailman. Sen voima perustuu ehdottomaan vaikenemiseen. Klaaneja hallitsevat miehet, ja tyttäret naitetaan jo teini-iässä. Perheen kunnian loukkaamisesta rangaistaan kuolemalla. Kun mafiavaimo Lea Garofalo katoaa jäljettömiin, syyttäjä Alessandra Cerreti ymmärtää, että ’Ndranghetan testosteronia huokuva kulttuuri on sen heikkous – ja hänen paras aseensa. Naiset haluavat muutosta, mutta ovatko he valmiita puhumaan oman henkensä uhalla? Mafian tyttäret -kirjan pohjalta tehdään parhaillaan tv-sarjaa.

Alex Perry on tietokirjailija ja tutkiva toimittaja, joka on työskennellyt vuosia Aasiassa ja Afrikassa. Hänen tutkimuksiaan on mm. käytetty todisteena Boko Haramin vastaisessa oikeudenkäynnissä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

Isbn 978-951-1-42346-1 | 99.1 | Päällys: Mika Tuominen Alkuteos The Good Mothers | Suomentanut Ulla Lempinen Sidottu | 145 x 213 mm | n. 300 sivua | Ilmestyy 3/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


19 Tietokirjallisuus

Kuinka Venäjän vakoojat soluttautuivat Yhdysvaltoihin ja kuinka heidät paljastettiin GORDON CORERA

Vakoojajahti Putinin salaiset agentit ja heidän jäljittäjänsä Hyytävän jännittävä tietokirja Putinin Venäjän vakoojista. Yhdysvalloissa pidätettiin kesällä 2010 vakoojia: Anna Chapman ja yhdeksän muuta agenttia olivat eläneet vuosikausia keräten tietoa Venäjän tiedustelupalvelulle. Pidätysoperaatio oli kuin toimintaelokuvasta. Monet pitivät ryhmää kylmän sodan jäänteenä, mutta Venäjä jatkaa edelleen aggressiivista vakoilua ja vaikutustyötä, mistä hätkähdyttävänä esimerkkinä on Sergei Skripalin myrkytys Englannissa vuonna 2018. Vakoojajahti kertoo trillerin tavoin vakoojista ja heidän metsästäjistään. Kirja päivittää käsityksemme vakoilusta kybertiedustelun ja vaalivilppien 2020-luvulle. Illegaalit agentit ovat keskellämme tänäänkin.

Gordon Corera (s. 1974) on brittiläinen kirjailija ja toimittaja, joka työskentelee BBC:n turvallisuusasioiden kirjeenvaihtajana.

”Kukaan ei ole perehtynyt Coreraa paremmin idän ja lännen jatkuvan vakoilusodan kiemuroihin.” be n macin tyre

Isbn 978-951-1-42327-0 | 32.5 | Päällys: Mika Tuominen Alkuteos Russians among Us | Suomentanut Mari Janatuinen Sidottu | 145 x 213 mm | n. 400 sivua | Ilmestyy 3/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


20 Tietokirjallisuus

Kiehtova luontokirja kertoo lintujen älykkyydestä JENNIFER ACKERMAN

Lintujen ihmeellinen elämä Miten linnut viestivät, pesivät, leikkivät ja ajattelevat Mukaansatempaava tietokirja mullistaa ­käsityksemme linnuista. Australialainen haarahaukka sytyttää nurmikko­ paloja ajaakseen saaliin esiin. Pohjoisamerikkalainen viitarastas ennakoi hurrikaanikaudet kuukausia etukäteen. Lukuisat lintulajit myös leikkivät mielellään – yksin, keskenään tai muiden eläinten kanssa. Käsityksemme lintujen älykkyydestä on muuttunut valtavasti. Linnut antavat lahjoja toisilleen, koristelevat itseään, tanssivat, käyttävät työkaluja, pitävät huolta toisten lintulajien poikasista, mutta myös huiputtavat ja manipuloivat. Menestyskirjailija Jennifer Ackermanin huippukiinnostavan tietokirjan jälkeen jokainen lintubongarikin katsoo siivekkäiden puuhia uusin silmin.

Palkittu tietokirjailija Jennifer Ackerman (s. 1959) on kirjoittanut luonnosta, tieteestä ja ihmisten biologiasta yli 25 vuotta. Hän avustaa muun muassa National Geographicia ja New York Timesia.

Isbn 978-951-1-42217-4 | 58.12 | Päällys: Ville Lähteenmäki Alkuteos The Bird Way | Suomentanut Heli Naski Sidottu | 145 x 213 mm | n. 300 sivua | Ilmestyy 3/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


21 Tietokirjallisuus

Väkivaltainen suhde ei pääty eroon – silloin toipuminen vasta alkaa R I I N A-M A R I A M E T S O

Pahuuden jälkeen Kuinka toipua narsistisesta parisuhteesta Tietoa ja vertaistukea uuden elämän aloittamiseen väkivaltaisen suhteen päätyttyä.

riikka kantinkoski

Väkivaltaisesta suhteesta eronnut saattaa yllättyä, kun uusi elämä ei olekaan pelkkää auringonpaistetta. Toipumiseen kuuluu eri vaiheita, joiden tiedostaminen auttaa matkalla eteenpäin. Rohkaiseva ja omakohtainen kirja tarjoaa tietoa ja vertaistukea narsistisesta parisuhteesta toipumiseen. Teoksessa käydään läpi toipumisen haasteita niin väkivaltaa kokeneiden kuin traumapsykoterapeutinkin näkökulmasta. Harjoitteet auttavat käsittelemään traumaoireita ja rakentamaan omaa identiteettiä. Merkittävä osa toipumista onkin jättää uhrin viitta ja kasvaa selviytyjäksi.

Riina-Maria Metso on kirjailija ja vapaa toimittaja. Hän käsitteli väkivaltaisia parisuhteita aiemmin teoksessaan Miksi se ei vain lähde. Molemmat kirjat pohjautuvat osittain hänen omiin kokemuksiinsa.

Isbn 978-951-1-42314-0 | 37.4 | Päällys: Laura Noponen Nidottu, liepeet | 130 x 210 mm | n. 250 sivua | Ilmestyy 5/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


22 Tietokirjallisuus

Mistä syistä suomalaiset ostavat seksityöntekijän palveluja? PA U L A T I E S S A L O

Rakkautta rahalla Keitä ovat vastuulliset suomalaiset seksinostajat?

riikka kantinkoski

Ennakkoluuloton ja ajatuksia herättävä tietokirja suomalaisesta seksityöstä. Seksin ostaminen nähdään usein vain hyväksikäyttönä. Entä se suuri joukko, joka ostaa seksipalveluja vapaaehtoiselta ammattilaiselta? Haastatteluihin perustuva Rakkautta rahalla lähestyy monisyistä aihetta seksin ostajan kannalta ja avaa yllättäviä ja inhimillisiä näkökulmia ihmisten kosketuksen ja seuran tarpeisiin. Yksi hakee helppoa nautintoa, toinen täydentää parisuhdetta, kolmas etsii seksuaalista identiteettiään. Teos ravistelee totuttuja käsityksiä seksin ostajista ja pohtii, voiko maksullinen seksikin olla hyvinvointipalvelu. vtm Paula Tiessalo on seksuaalineuvoja ja seksuaali­ terapeutti sekä terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija. Häneltä on ilmestynyt myös Aune Karhumäen kanssa kirjoitettu Parisuhdepäivitys, joka käsitteli erilaisia suhdemalleja.

Isbn 978-951-1-42328-7 | 59.35 | Päällys: Tommi Tukiainen Nidottu, liepeet | 130 x 210 mm | n. 200 sivua | Ilmestyy 4/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


23

r i c k pa s t o o r jenni sofia

&

m i l l a pa l o n i e m i

Miksi siili kiroilee

anna-mari nurminen

Mieli hoidossa

outi pikkuoksa kyösti hagert

&

c h i k a m i yata

Grip

Mielijoogaa

pa u l i i n a t o i va n e n

Duuniin

Piirretään aivan kaikkea

Tietokirjallisuus

KÄYTÄNNÖN TIETOKIRJAT


K äy tännön tietokirjat

merljin doomernik

24


25

R I C K PA S T O O R

GRIP Näin hallitset viikkoasi, vuottasi, elämääsi Käytännönläheinen menestysteos selättää arjen kaaoksen nerokkain keinoin. Tehokkaan organisoinnin, priorisoinnin ja ajankäytön arvioinnin avulla voi hallita niin yksittäistä työpäivää kuin koko elämää. Suunnitteluun satsatut minuutit palkitsevat: kiire päättyy ja työ on kivaa. Viikkotason töistä edetään laajempiin suunnitelmiin. Mikä sinua sytyttää, millaisia unelmia tavoittelet, mitä ei kannata enää jatkaa? Kymmenet käytännössä kokeillut ideat ja kaaviot tukevat isoja päämääriä ja mullistavat arjen. Aivotutkimuksesta ponnistava kirja sopii mainiosti niin opiskelijalle, yritysjohtajalle, itsensä työllistävälle kuin meilitulvan uuvuttamalle. Eli meille kaikille.

Yrittäjän ja entisen yritysjohtajan Rick Pastoorin teos nousi kotimaassaan Alankomaissa bestselleriksi, ja sitä on myyty yli 60 000 kpl. Yritysten ja erehdysten kautta hän loi työnteon suunniteluun mallin, joka on saanut eri alojen ihmiset työskentelemään innostuneemmin ja tehokkaammin kuin aiemmin.

Isbn 978-951-1-42357-7 | 14.4 Alkuteos GRIP | Suomentanut Suvi Kauppila Sidottu | 138 x 202 mm | n. 300 sivua | Ilmestyy 1/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.

K äy tännön tietokirjat

Supersuosittu ajankäyttöopas auttaa siirtymään pelkääjänpaikalta kuskiksi.


26 K äy tännön tietokirjat

Saa tuntea! PRKL!

Jenni Sofia on Tampereella asuva mentalisti ja mentaalivalmentaja.

Milla Paloniemi on Teiskoon kotiulaura vesa

tunut sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnittelija.

J E N N I S O F I A & M I L L A PA L O N I E M I

Miksi siili kiroilee? Tunnetaitokirja Rakastettu sarjakuvahahmo Kiroileva siili säestää mentaalivalmentaja Jenni Sofian opastusta tunnetaitoihin. Me kaikki koemme vaikeita ja epämukavia tunteita ja reagoimme niihin joskus vähemmän viisaasti. Osaamme tukahduttaa ja torjua tunteitamme, vaikka ne olisi paras kohdata ja niihin pitäisi tutustua. Tunnetaitoja täytyy harjoitella. Kun osaamme toimia hankalienkin tunteiden kanssa, voimme saavuttaa rauhallisen ja tyytyväisen olon. Tämä kirja ohjaa vapautumaan turhista sisäisistä rähinöistä. Suurien tunteiden tulkki, Kiroileva siili kuvittaa ja kommentoi tekstiä.

Isbn 978-951-1-42328-7 | 14.16 | Päällys: Milla Paloniemi Sidottu | 167 x 220 mm | n. 160 sivua | Kuvitettu | Ilmestyy 2/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


27 K äy tännön tietokirjat

Monipuolinen kirja näyttää, mitä onnistuneessa psykoterapiassa tapahtuu? A N N A-M A R I N U R M I N E N

Mieli hoidossa Kokemuksia psykoterapiasta, toivosta ja onnistuneesta muutoksesta Käytännönläheinen teos suomalaisten onnistuneista psykoterapiakokemuksista.

ilona savitie

Ihmiset osaavat nykyään hakea apua psykoterapiasta. Kirjan rehelliset haastattelut pureutuvat siihen, mitä kaikkea mielensisäinen muutos voi tarkoittaa erilaisten ihmisten elämässä. Vaikeatkin ihmiselämän ongelmat taipuvat kertomuksiksi toivosta: muutos on mahdollista. Kirjan haastatellut kertovat, mihin he hakivat apua ja mikä mielessä muuttui onnistuneen psykoterapiaprosessin aikana. Myös psykoterapeutit kertovat ajatuksiaan psykoterapian toteutuksesta ja onnistumisesta. Kirjassa on kokemuksia useista eri psykoterapiamuodoista. Kirja on tarkoitettu kaikille kokemusperäistä tietoa psykoterapiasta etsiville.

Anna-Mari Nurminen (s. 1979) on Jyväskylässä asuva psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti.

Isbn 978-951-1-42325-6 | 14.4 | Päällys: Anna Makkonen Sidottu | 128 x 185 mm | n. 220 sivua | Ilmestyy 1/2022 Myös ääni- ja e-kirjana.


28 K äy tännön tietokirjat

Psykologi, joogaopettaja Outi Pikkuoksa opiskelee joogaterapeutiksi. Mielijoogaa syntyi yli 30 vuoden rakkaussuhteesta joogaan sekä ammatillisesta kiinnostuksesta kehollisiin menetelmiin.

OUTI PIKKUOKSA

Mielijoogaa Helpoilla joogaharjoituksilla kohti mielen hyvinvointia. Joogan juuret ovat mielen tasapainossa: harjoitus lievittää ahdistusta, stressiä ja masennusoireita. Liikkeet purkavat kehosta tunteita, joita esimerkiksi keskustelussa ei aina tavoiteta. Psykologi ja joogaohjaaja Outi Pikkuoksan kirja keskittyy hoitamaan mieltä harjoittamalla kehoa lempeästi. Teos tarjoaa helppoja liikesarjoja niin uupumuksen, hermostuneisuuden kuin alakulonkin itsehoitoon. Sarjoja täydentävät hengitysharjoitukset, meditaatiot ja pohdintatehtävät.

Isbn 978-951-1-42402-4 | 59.331 | Päällys: Ville Lähteenmäki Nidottu, liepeet | 167 x 220 mm | n. 200 sivua | Kuvitettu | Ilmestyy 1/2022 Myös e- ja äänikirjana.


29 K äy tännön tietokirjat

Millaisia haasteita työelämän tulokkaat kohtaavat? KYÖSTI HAGERT & PA U L I I N A T O I VA N E N

Duuniin Innostava ja monipuolinen opas työelämään astuvalle.

riikka kantinkoski

Miten intohimostaan voi tehdä työn? Millaiseen työelämään uudet tulokkaat astuvat? Miten työhyvinvointi, tasa-arvo ja digitalisaatio näkyvät työpaikoilla? Duuniin nostaa esille 2020-luvun työelämän ilmiöitä, jotka vaikuttavat uusien ammattilaisten uraan. Kannustavassa teoksessa pohditaan niin merkityksellisen työn löytämistä, työssäjaksamista, etätyön opettelua kuin työelämän muutoksiin sopeutumista. Oman polkunsa löytämisestä kertovat muun muassa bloggaaja Eeva Kolu, sisäministeri Maria Ohisalo sekä ohjelmistoyritys Futuricen perustaja Tuomas Syrjänen.

Kyösti Hagert on journalismin ja viestinnän palkittu ammattilainen. Monipuolisesta urastaan huolimatta hän ei vieläkään tiedä, mitä haluaa tehdä isona.

Pauliina Toivanen on toimittaja, joka innostuu arkea, ihmissuhteita sekä yhteiskunnallisia ilmiöitä koskettavista aiheista.

Isbn 978-951-1-42312-6 | 38.8 | Päällys: Minna Viitalähde Nidottu, liepeet | 138 x 202 mm | n. 250 sivua | Ilmestyy 4/2022 Myös e-kirjana.


30 K äy tännön tietokirjat

Tämä kirja innostaa piirtämään niin eläimiä, kasveja kuin rakennuksiakin C H I K A M I YATA

Piirretään aivan kaikkea Alpakoista öljytankkereihin Käytännöllisiä ohjeita ja mallipiirustuksia ­aloittelevalle piirtäjälle. Miten piirretään kultapanda? Entä Eiffel-torni? Kuinka luonnostelisit jäätelöannoksen tai bambupuun? Suloisen oppaan vaihe vaiheelta etenevät ohjeet madaltavat aloittamisen kynnystä ja tarjoavat ideoita ja opastusta yli 2 000 piirustukseen. Näillä ohjeilla opit piirtämään aivan kaikkea!

Isbn 978-952-300-912-7 | 74.11 Alkuteos How to Draw almost Everything | Suomentanut Laura Niemi-Pynttäri Nidottu | 160 x 200 mm | 220 sivua | Ilmestyy 1/2022


31

POKKARIT JÄTTIPOKKARI

HEIDI BLAKE

PHILIPPA PERRY

TOBY MUSE

RUTGER BREGMAN

Tappolista

Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet…

Kilo

Hyvän historia

Isbn 978-951-1-42362-1

Isbn 978-951-1-42417-8

Isbn 978-951-1-42399-7

Ilmestyy 4/2022

Ilmestyy 5/2022

Isbn 978-951-1-42363-8 Ilmestyy 1/2022

Ilmestyy 2/2022

DIGITAALISET KIRJAT SOILI POHJAL AINEN

ANNA-MARIA EILIT TÄ

Ihon alla

Tämäkin hämärä katoaa

SEIJA AUNIL A & J-P HEISKANEN

Kotien salainen armeija

e-kirja:

e-kirja:

e-kirja:

Isbn 978-951-1-42367-6

Isbn 978-951-1-42184-9

Isbn 978-951-1-42329-4

äänikirja:

äänikirja:

äänikirja:

Isbn 978-951-1-42368-3

Isbn 978-951-1-42120-7

MAAZ A MENGISTE

AARNO MALIN

Varjokuningas

Pimeyden ytimeen

e-kirja:

e-kirja:

Isbn 978-951-1-42319-5

Isbn 978-951-1-42375-1

äänikirja:

äänikirja:

Isbn 978-951-1-42320-1

Isbn 978-951-1-42376-8

Isbn 978-951-1-42302-7

MARIA KATAJAVUORI

Valas lasimaljassa e-kirja: Isbn 978-951-1-42369-0 äänikirja: Isbn 978-951-1-42370-6


32 Digitaaliset kirjat

GEOFFREY CAIN

JENNIFER ACKERMAN

Totaalinen poliisivaltio

Lintujen ihmeellinen…

e-kirja:

e-kirja:

Isbn 978-951-1-42351-5

Isbn 978-951-1-42380-5

äänikirja:

äänikirja:

Isbn 978-951-1-42358-4

Isbn 978-951-1-42381-2

GORDON CORRERA

PAUL A TIESSALO

Vakoojajahti

Rakkautta rahalla

e-kirja:

e-kirja:

Isbn 978-951-1-42371-3

Isbn 978-951-1-42373-7

äänikirja:

äänikirja:

Isbn 978-951-1-42372-0

Isbn 978-951-1-42374-4

JOHAN EKLÖF

ANNA-MARI NURMINEN

Maailma ilman pimeää

Mieli hoidossa

e-kirja:

e-kirja:

Isbn 978-951-1-42350-8

Isbn 978-951-1-42379-9

äänikirja:

äänikirja:

Isbn 978-951-1-42364-5

Isbn 978-951-1-42382-9

RIINA-MARIA ME TSO

OUTI PIKKUOKSA

Pahuuden jälkeen

Mielijoogaa

e-kirja:

e-kirja:

Isbn 978-951-1-42377-5

Isbn 978-951-1-42403-1

äänikirja:

äänikirja:

Isbn 978-951-1-42378-2

Isbn 978-951-1-42404-8

ALE X PERRY

Mafian tyttäret e-kirja: Isbn 978-951-1-42349-2 äänikirja: Isbn 978-951-1-42359-1



Mulle tuli mieleen mun elämänpolut. Musta tuntuu, että ne mutkittelee kamalasti, Aino sanoo. En tiedä mitä vastata. Eihän kukaan pieni lapsi voi sanoa noin. So i li Po h j ala i n e n : Ih o n al l a

pl 436, 40101 Jyväskylä puh: 010 4214 201 atena@atena.fi atena.fi

Facebook: Atena

instagram: Atenakustannus


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.