Cargo 2/2025

Page 1


DSV-YHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI 2/2025

Kaksi vahvaa yhdistyi – Tätä kaikkea DSV on nyt

Arkipyhät haltuun logistiikassa

KAKSI VAHVAA – YKSI TAVOITE. Kun DSV ja Schenker yhdistävät voimansa, syntyy enemmän kuin osiensa summa. Keväällä toteutunut yrityskauppa kokoaa yhteen kahden kansainvälisen logistiikkajätin osaamisen, verkostot ja teknologiat. Tuloksena on maailman suurin kuljetus- ja logistiikkayritys ja samalla aiempaa vahvempi, tehokkaampi ja asiakaslähtöisempi toimija myös Suomessa.

Yhdistyminen tuo mukanaan uudistuksia niin toimitusketjuihin, palvelumalleihin kuin organisaatioihin. Miltä muutos näyttää johtajien silmin, miten se vaikuttaa asiakkaisiin ja miksi paikallisuus ja ketteryys säilyvät yhä DSV:n toiminnan ytimessä?

Lue sivulta 8 alkaen, miten DSV rakentaa uutta arkea suomalaisessa logistiikassa. Tutustu myös, mitä yhdistyminen tarkoittaa lukujen valossa (sivut 12–13).

14

DSV-YHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI 2/2025

Tässä numerossa:

UUTISET

Uusi tuote: Parcel-palvelu. Toimittajaportaali.

6 8 12 14 18 20

DSV JA SCHENKER

Asiakkaat voivat odottaa entistä laajempia palvelukokonaisuuksia.

INFOGRAFIIKKA

DSV ja Schenker lukuina.

AVANT TECNO

8 20

Pienkuormaajat lähtevät maailmalle DSV:n kyydissä.

TIESITKÖ?

Tankit täyteen biokaasua ja -polttoöljyä.

HENKILÖ

Petteri Nurmi on DSV Roadin uusi toimitusjohtaja.

22

23

Q&A

Näin arkipyhät vaikuttavat logistiikkaan.

VIERASKYNÄ

Sitran Eeva Hellström visioi tulevaisuuden logistiikkaa.

Päätoimittaja

Heidi Jääskeläinen

Toimitusneuvosto

Bero Davidson

Emilia Herlin

Kaisa Hopponen

Heidi Jääskeläinen

Ada Lahtinen

Jurkka Mäkelä

Toni Palmumaa

Toimitus ja toteutus

Otavamedia

Sisältömarkkinointi

Paino

PunaMusta

Vastuu virheistä

Cargossa esitetyt näkemykset ovat yksittäisten henkilöiden esittämiä näkemyksiä ja mielipiteitä asioista. Yhtiömme näkemys lehdessä esitettyihin näkökantoihin tulee tarkistaa erikseen. DSV-yhtiöt eivät vastaa lehdessä mahdollisesti esitetyistä virheellisistä näkemyksistä.

Osoitteenmuutokset pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteeseen info@fi.dsv.com

PÄÄKIRJOITUS

DSV ja Schenker – Winning As One!

Ennen DSV-uraani koin asiakkaan roolissa UTi Worldwide -integraation, jonka jälkeen olen ollut mukana sekä Panalpinan että Agilityn integraatioissa. DSV:n ja Schenkerin yhdistyminen pitää tuttuun tapaan toimitusketjut liikkeellä maailmanlaajuisesti entistäkin kilpailukykyisemmin. Kilpailuviranomaiset hyväksyivät kaupan 30.4.2025. On ollut ilo huomata, kuinka paljon kiinnostusta ja näkyvyyttä prosessi sekä DSV:n tulevaisuuden näkymät ovat saaneet. Logistiikan merkitys on myös ansaitusti nostanut päätään valtamediassa, yhteiskunta kun ei pyöri ilman kansainvälistä kauppaa ja logistiikkaa. Maailman johtavana kuljetus- ja logistiikkayrityksenä asiakkaamme pääsevät hyötymään entistäkin laajemmasta verkostosta, lisäkapasiteetista, kasvavasta toimitusvarmuudesta, digitalisaatiosta ja kestävästä kehityksestä. Verkostomme mahdollisuudet kasvavat globaalisti, mutta DSV:lle ominainen paikallinen omistajuus ja ketteryys säilyvät.

DSV on tunnettu yrityskaupoista, niiden nopeudesta ja laadun nostamisesta. Jokainen integraatio tuo uutta, kuten uusia ammattilaisia, charter- ja kotimaan jakeluverkoston tai lisää varastokapasiteettia. Yrityskaupoissa on aina mielenkiintoista oppia toimintatavoista ja kehittää toimintaa yhdessä. Jokaisen taustaa ja kokemuksia arvostetaan. Se näkyy arjen kokoonpanossa ja täydentää toisiamme kaikkien asiakkaidemme eduksi.

Toimintatapamme ja vastuualueet integraation aikana ovat totutusti selkeät. Kunnioitamme olemassa olevia sopimuksia, otamme kuljetustilauksia sovitusti vastaan, vastuumyyjänne ovat aktiivisesti yhteydessä ja pyrimme mahdollisimman proaktiiviseen viestintään.

Maailmankauppa edellyttää kilpailukykyä ja kestävää kehitystä.

Sen myötä yhteistyön merkitys korostuu, ja siksi ”Winning As One” -iskulause pätee myös asiakasrajapinnassa. Henkilöstömme on yli 200 vuoden kokemuksella täällä Teitä varten. Saman katon alta löytyvät kaikki palvelut – entistäkin vahvempana!

AIR

YHDISTYMISEN

AIHEUTTAMAT

YRITYSMUUTOKSET

SUOMESSA

Suomessa DSV-yhtiöiden ja Schenker-yhtiöiden liiketoiminnat yhdistettiin virallisesti 1.12.2025.

MAANTIEKULJETUKSIA TARJOAVAN DSV Road Oy:n liiketoiminta siirtyi Schenker Oy:hyn (Y-tunnus 0124239-4) ja Schenker Oy:n nimi vaihtui samassa yhteydessä DSV Road Oy:ksi. Käytännössä DSV Roadin asiakkaille muuttui Y-tunnus ja entisen Schenkerin asiakkaille muuttui palveluntarjoajan nimi. Lisäksi muutoksia tuli pankkiyhteystietoihin.

Schenker Oy:n lento- ja merikuljetusten liiketoiminta siirtyi DSV Air & Sea Oy:hyn (Y-tunnus 1739538-7).

DSV Air & Sean asiakkaille kaikki säilyy ennallaan, entisen Schenkerin asiakkaille muuttuu palveluntarjoajan nimi, Y-tunnus ja pankkiyhteystiedot.

Varastoinnin ja sopimuslogistiikan palveluita tarjoavan DSV Solutions Oy:n nimi muuttui marraskuussa DSV Contract Logistics Oy:ksi. Schenker Oy:n sopimuslogistiikan liiketoiminta siirtyi DSV Contract Logistics Oy:hyn (Y-tunnus 1739533-6). DSV Contract Logisticsin asiakkaille kaikki säilyy ennallaan, entisen Schenkerin asiakkaille muuttuu palveluntarjoajan nimi, Y-tunnus ja pankkiyhteystiedot.

Tämän lisäksi Schenker Oy:n messuja tapahtumakuljetukset siirtyivät DSV

Contract Logistics Oy:hyn ja projekti- ja erikoiskuljetukset DSV Air & Sea Oy:hyn.

Näiden muutosten jälkeen DSV ja Schenker toimivat Suomessa liiketoiminnoittain organisoituina DSV-nimen alla. Kasvaneen palvelutarjonnan, laajan globaalin verkoston ja kasvaneen kapasiteetin ansiosta voimme tuottaa entistä luotettavampia, joustavampia ja innovatiivisempia logistiikkaratkaisuja.

Toimittajaportaali helpottaa DSV:n ja toimittajien välistä vuorovaikutusta

DSV ON ottanut käyttöön toimittaja- ja liikennöitsijäportaalin (Vendor Portal). Interaktiivisen portaalin avulla toimittaja ylläpitää itse yrityksensä tietoja portaalissa. Tulevaisuudessa portaalin kautta voidaan välittää dokumentteja, seurata maksuja ja sitä voidaan käyttää viestinnän välineenä.

Ensimmäisessä vaiheessa toimittajan ja liikennöitsijän tulee vahvistaa portaalissa pankkitilinsä oikeellisuus osana

Schenker-integraatiota. Tämä koskee kutsun saaneita toimittajia ja liikennöitsijöitä, jotta mahdolliset huijauslaskut ja -maksut voidaan välttää integraation aikana ja tulevaisuudessa. Kun profiili on luotu, DSV:n toimittaja saa sähköpostitse tiedon toimittajaportaalista ja ohjeistuksen kirjautumisesta. Lisätietoa ja tukea portaalin käyttöön saat tarvittaessa sähköpostitse osoitteesta fiaccountspayable@fi.dsv.com.

DSV:n yhteystiedoissa pieniä muutoksia

1.12.2025 alkaen

JOULUKUUN ALUSSA DSV:n toimipisteiden määrä kasvoi huomattavasti Schenkerin yhdistymisen myötä. DSV:llä on Suomessa kaiken kaikkiaan 32 toimipistettä.

DSV Road Oy:n Suomen pääkonttori siirtyi joulukuun alussa Vantaan Trukkikujalta Viinikkalaan (Tikkurilantie 147, Vantaa). DSV Air & Sea Oy:n ja DSV Contract Logistics Oy:n pääkonttori on jatkossakin Trukkikujalla (Trukkikuja 3, Vantaa). Kaikkien Suomen toimipisteiden yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.dsv.com/fi.

Sekä DSV:n että entisen Schenkerin asiakkaille tutut yhteyshenkilöt ja tilauskanavat säilyvät toistaiseksi ennallaan. Schenkerin sähköpostiosoitteet muuttuvat DSV:n osoitteiksi muotoon etunimi.sukunimi@dsv.com. Puhelinnumerot säilyvät toistaiseksi ennallaan. Schenkerin Suomen verkkosivut sulkeutuivat 1.12. ja jatkossa kaikki tarvittava tieto löytyy DSV:n verkkosivuilta. Verkkosivuilta löydät myös linkit vielä käytössä oleviin Schenkeriltä saapuneiden asiakkaiden järjestelmiin ja tilauskanaviin.

Tiedotamme kaikista muutoksista hyvissä ajoin etukäteen. Mikäli sinulla on kysymyksiä, ole rohkeasti yhteydessä omaan tuttuun yhteyshenkilöösi.

UUTISET

DSV tuo markkinoille kattavan Parcel-palvelun

Schenkerin yhdistyminen DSV:hen tuo asiakkaille uuden tuotteen: Parcel-tuote tarjoaa kattavat pakettikuljetuspalvelut niin yrityksille kuin verkkokauppa-asiakkaille Suomessa, Pohjoismaissa ja myös muualla Euroopassa.

PARCEL ON LUOTETTAVA JA PERINTEIKÄS valtakunnallinen palvelu, jonka alla käsittelimme viime vuonna lähes 11 miljoonaa pakettia, kertoo DSV:n Parcel-toiminnoista vastaava

Antti Jarva

Parcelin yrityspakettitoimitusten juuret ulottuvat 1970-luvulle, ja verkkokauppatoimituksia on puolestaan tehty jo yli 20 vuoden ajan. Pitkä kokemus näkyy Jarvan mukaan palvelun toimintavarmuudessa ja tavoitettavuudessa.

– Haluamme olla asiakkaille helposti lähestyttävä, joustava ja palveleva kumppani, Jarva sanoo.

Yksi verkosto, yksi tuotantoympäristö

Parcelin vahvuus on sen laaja verkosto ja DSV:n oma tuotantoketju. Noudot, runkokuljetukset ja jakelut tapahtuvat saman katon alla, joten DSV pystyy vastaamaan asiakkaiden odotuksiin ja muutostarpeisiin kuljetusten kaikilta osin, myös ruuhka-aikana.

– Lisäksi tarjoamme asiakkaillemme kattavat ulkoistetut varastointipalvelut. Usein verkkokaupan toimitukset lähtevät samasta varastosta kuin yrityksen muutkin lähetykset. Kun kaikki kuljetukset hoituvat saman toimijan kautta, asiakas saa volyymietua, kilpailukykyiset hinnat ja IT-integraatiot, Jarva sanoo.

Kotimaan noutopisteverkosto kattaa kaikki Suomen kunnat. Noutopisteitä on yli 1 500, ja niiden rinnalla toimii noin 400 pakettiautomaattia, joiden määrää voidaan laajentaa kysynnän ja tarpeen mukaan olemassa olevilla IT-integraatioilla. Lisäksi DSV:llä on käytössä mobiiliin ladattava Noutopiste-sovellus,

jonka avulla yritykset eri puolilla maata voivat toimia noutopisteinä. Näitä joustavia palvelupisteitä on Suomessa jo yli 200.

– Haluamme tavoittaa kaikki suomalaiset, myös haja-asutusalueilla. Fyysiset noutopisteet täydentävät automaatteja erityisesti sesonkiaikoina, jolloin automaattilokerot täyttyvät nopeasti. Näin voimme varmistaa, että kuluttajan verkkokauppatilaus voidaan toimittaa asiakkaan toivomusten mukaisesti.

Lähtökohta on, että tänään noudettu lähetys on noutopisteessä tai yritysasiakkaalla seuraavana arkipäivänä. Kansainvälisessä verkkokaupassa toimitusaika ei eroa kotimaan osalta, ja tavara saadaan Suomeen monesta maasta jo muutamassa päivässä.

Sekä kuluttajien että yritysten Parcel-palvelut on hoidettu samassa kuljetusverkossa kuin kappaletavarakuljetukset huomioiden kuitenkin pakettiliikenteen aikataulu ja esimerkiksi lämpötilavaatimukset. Jarvan mukaan sama toimintamalli jatkuu myös tulevaisuudessa.

Yksi lähikuukausien tärkeimmistä tavoitteista on rakentaa kuluttajille tunnistettava DSV Parcel -brändi. Tätä muutosta on valmisteltu yhteistyössä pohjoismaisella mainoskampanjalla, jotta suurta kuluttajaryhmää voitaisiin jatkossa palvella paremmin.

– Työ on kuitenkin vasta alussa, sillä pakettiliiketoiminnassa ja erityisesti verkkokaupassa digitaalisuus ja läpinäkyvyys ovat toiminnan elinehtoja, ja kuluttajien luottamus on voitettava jokaisessa kuljetuksessa, Jarva toteaa.

AMMATTIMAINEN, KETTERÄ, TEHOKAS JA PAIKALLINEN

Kun DSV ja Schenker yhdistävät voimansa ja osaamisensa, asiakkaan on lupa odottaa entistä laajempia ja kilpailukykyisempiä palvelukokonaisuuksia.

teksti VESA VAINIO | kuvat GETTY IMAGES, DSV

Tanskalainen pörssilistattu DSV A/S osti tämän vuoden keväällä saksalaisen, julkisessa myynnissä olleen valtionyhtiö Schenkerin Deutsche Bahnilta. Kun maailman alallaan kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat yritykset yhdistyivät, syntyi liikevaihdoltaan maailman suurin kuljetus- ja logistiikka-alan toimija.

Yritysten yhdistyminen tietää runsaasti ratkaistavia asioita niin organisaatio- kuin toiminnallisella tasolla. Töitä on paiskittu keväästä asti, ja Suomessa DSV ja Schenker aloittavat juridisesti yhteiselon DSV-rakenteen ja -brändin alla 1.12.2025. Uusi ilme näkyy katukuvassa jo joulumarkkinoilla.

Rakenne ja tukiverkot valmiina

Suomessa toiminnot on organisoitu kolmen yhtiön alle. Toimitusjohtajat Daniel Wikman (DSV Air & Sea Oy), Petteri Nurmi (DSV Road Oy) ja Jan Magnus Nordberg (DSV Contract Logistics Oy) ovat levollisin mielin ennen uuteen astumista.

– Ilmapiiri on ollut erinomainen, meillä on halu tehdä yhdessä sekä saada asiat sovittua ja rullaamaan. Meidät on otettu hyvin vastaan, tänne on ollut helppo tulla.

Näin kertoo ensimmäisistä kuukausistaan DSV:llä Nurmi, joka aloitti tehtävässään toukokuun alussa. Hän toimi sitä ennen Schenkerin palveluksessa 27 vuotta. Wikman aloitti DSV:llä 2006 ja nykyisessä tehtävässään 2009. DSV:n useat aiemmat yritysostot, kuten Panalpina (2019) ja Agility Global Integrated Logistics (2021) antavat pohjaa Schenker-kaupan järjestelyihin.

– Yritysostoihin liittyvä rakenne ja tukiverkot ovat olemassa. Pitää toki muistuttaa, että Schenkerin osto on yksin suurempi kuin aiemmat ostot yhteensä. Operatiivinen puoli on eri kokoluokkaa.

Wikman kehuu Nurmen lailla DSV:n yritysilmapiiriä kannustavaksi ja ketteräksi.

Nordberg korostaa, että samalla toimialalla voi olla käytössä aivan erilaisia toimintakulttuureja. 10 vuotta sitten sopimuslogistiikan vetäjäksi tullut Nordberg näkee DSV:n toimivan hyvin lähellä markkinaa ja asiakkaita.

– Olemme ammattimaisia ja operatiivisesti tehokkaita. Yhdistymisellä saamme lisää neliöitä ja kattavuutta varastointi-, jakelu- ja lisäarvopalveluihin.

Lähellä asiakasta

Nurmelle DSV on ollut vuosikymmenet kova kilpailija, jonka vahva asiantuntijuus ja kansainvälinen osaaminen on tehnyt vaikutuksen. Schenkerin vahvuudet löytyvät muun muassa kappaletavaralogistiikasta kattavan eurooppalaisen maantieverkoston myötä.

Nordbergin mukaan asiakkaiden kuuleminen on olennainen osa yhdistymisprosessia. DSV haluaa asiakkaiden hyötyvän parhaalla mahdollisella tavalla DSV:n tavasta toimia.

– Yhdessä voimme tarjota enemmän vaihtoehtoja ja kattavampia palvelukokonaisuuksia. Laajempi palvelukatalogi sekä nykyaikaiset tilat, joissa hyödynnetään varastoautomaatiota, ovat asioita, joita käymme asiakkaidemme kanssa läpi.

Kun kaksi merkittävää alan toimijaa yhdistyvät, asiakkaan on lupa odottaa lisää tehokkuutta. Wikman myöntää odotusarvon ja sanoo, että saatavien synergiaetujen ja toimintojen optimoinnin pitää näkyä sopimusehdoissa.

Käytännön järjestelyjä

Joulukuussa DSV työllistää Suomessa noin 1 800 logistiikka-alan ammattilaista 25 toimipaikassa. Yhdistettävissä toiminnoissa on päällekkäisyyksiä, jotka koskevat myös henkilöstöä. Mitä synergiatavoitteet tarkoittavat käytännössä, se selviää tulevissa järjestelyissä.

Road-liiketoiminnan kohdalla toimisto sijoittuu Schenkerin tiloihin Vantaan Viinikkalaan, minne on tarkoitus sijoittaa mahdollisimman laajasti henkilöstöä. Air & Sean toiminnot keskittyvät puolestaan DSV:n tiloihin Trukkikujalle Vantaalle.

Yritysten asiakaskannassa Nurmi on havainnut vähän päällekkäisyyttä, mikä tarjoaa mahdollisuuden uusien tuotteiden ja palveluiden myynnille. Joustava organisaatio antaa tähän tukea.

– DSV:n organisaatio on kapea, yksinkertainen ja suoraviivainen. Olemme lähellä asiakasta ja hänen toimintojaan. Olemme tavanneet asiakkaita ja vieneet heille viestiä, mitä tapahtuu.

– On selkeä lähtökohta, että meidän pitää pystyä yhdessä tarjoamaan paremmat ehdot asiakkaalle lisääntyvän kustannustehokkuuden ja kilpailukyvyn myötä.

Kun esimerkiksi kappaletavaran volyymit laitetaan yhteen, se tietää Wikmanin mukaan asiakkaille etua ja lisää mahdollisuuksia. Toimimmehan suurelta osin volyymibisneksessä.

Nordberg muistuttaa, että vaikka operatiivinen toiminta tapahtuu kolmen yhtiön kautta, asiakkaat käyttävät usein palveluja yli yhtiörajojen. Tehokkuuden takaavat osaltaan kaikkia yhtiöitä palvelevat tukitoiminnot ja toimintajärjestelmät, joiden integrointi on osa yhdistymistä. Nurmi kehuu DSV:n järjestelmien hyvää rakennetta. – Datan ja tekoälyn hyödyntäminen päätöksenteossa ja optimoinnissa on erittäin oleellista toiminnassa.

Sähköiset asiakirjat ovatkin syrjäyttäneet paperin kaikissa logistiikan muodoissa, ja automaatio ottaa koko ajan lisää jalansijaa.

Daniel Wikman
Petteri Nurmi

markkina-alueista. Epävarmuus on arkipäivää toimitusketjuissa ja -sykleissä.

– Ison logistiikkatalon pitää löytää tällaisessa tilanteessa ratkaisut. Joustavuutemme ja ketteryytemme on arvossaan.

VASTUUNOTTOA, NOPEAA REAGOINTIA, RIPEÄÄ PÄÄTÖKSEN-

TEKOA, KETTERÄÄ

TOIMINTAA JA TEHOKKUUTTA.

Suuruuden psykologiaa Yleismaailmallinen turvallisuus- ja taloustilanne heijastuu epävarmuutena myös logistiikan toimialaan. Odotusarvona on muiden lailla Euroopan ja maailman talouden kääntyminen kasvukäyrälle. Sen jälkeen vastassa voi olla uusi haaste. – Elämme epävarmaa aikaa, missä ennustettavuus on lyhytaikaista ja heikkoa. Maailmassa on volyymi- ja tekijäpula jo nyt, joten mistä löydämme esimerkiksi kuljettajat jatkossa, Nurmi pohtii. Wikman nostaa esiin poukkoilevan kauppapolitiikan, mikä näkyy erityisesti Yhdysvalloissa, eli yhdessä suurimmista

Nordberg lisää, että myös varastotyöntekijöistä on monessa Euroopan maassa pulaa, mutta Suomessa ei vielä olla siinä tilanteessa. Työskentely alati muuttuvassa toimintaympäristössä haastaa jatkuvasti. Onko suuruudesta tässä auttajaksi?

– Meidän tulee pitää huolta yrityskuvastamme ja toimialan houkuttelevuudesta. Meillä on tarjota runsaasti monipuolisia ja erilaisia työtehtäviä sekä urapolkuja.

Vastuullinen toimija

Yritysten vuosikatsauksissa on korostunut viime vuosina yhä enemmän yhteiskuntavastuu niin ympäristön kuin sosiaalisen ja taloudellisen vastuun osalta. Nämä tekivät nousevat säännöllisesti esiin myös asiakkaiden kanssa käytävissä keskusteluissa. – Asiakkaat ovat nyt selvästi tosissaan vastuullisuuden kanssa. Kuka on valmis kantamaan vastuun ja sen myötä mahdollisesti nousevat kustannukset, on osa keskustelua, Wikman näkee ajankohtaisen aiheen nykytilanteen.

Nurmi on tyytyväinen siihen, että Schenkerin uusi omistaja DSV ymmärtää logistiikan ja siihen liittyvät tekijät sekä omaa muskelit investoida myös vastuulliseen toimintaan. Pääomasijoittaja voisi katsoa asioita eri kulmasta. DSV:n yrityskulttuuri tukee Nurmen mielestä kokonaisvaltaisesti vastuullista tapaa toimia.

– Isot volyymit tukevat parempia täyttöasteita. Järjestelmät tuottavat asiakkaille päästöraportteja ja muuta hyödyllistä informaatiota. Päästökauppa rajoitteineen on tulossa, ja mietimme aktiivisesti kaluston käyttövoimavalintoja. Erilaisia teknologioita on paljon tarjolla, ja niitä arvioidaan yhdessä yhteistyökumppaneiden ja alihankkijoiden kanssa. Kotimaan kuljetuksissa biodiesel on jo yleisesti käytössä, ja sähköisten ajonevojen osuus lisääntyy vauhdilla.

– DSV:n tavoitteena on olla täysin hiilineutraali vuonna 2050. Jo vuodelle 2030 on merkittävät välitavoitteet. Uudet kiinteistömme ovat aina hiilineutraaleja, kuten jo monet nykyisistäkin, Nordberg kertoo.

Suuruus on siis paljon muutakin kuin ekonomiaa. DSV:n kohdalla se tarkoittaa vastuunottoa, nopeaa reagointia, ripeää päätöksentekoa, ketterää toimintaa ja tehokkuutta.

Jan Magnus Nordberg

DSV JA SCHENKER

Yhdessä maailman ykköseksi

DSV:n ja Schenkerin osuus logistiikan maailmanlaajuisista markkinoista on 6–7 prosenttia. Suuruus tuo puskuria kestää markkinan epävarmuuksia, volyymi tuo puolestaan kustannustehokkuutta.

Liikevaihto puolet

Suomen valtion budjetista

Globaalisti

DSV

22,4 mrd euroa (2024)

Suomessa

DSV

245

milj. euroa (2024)

SCHENKER

19,2 mrd euroa (2024)

Yhteensä

41,6 mrd euroa (2024)

KAHDEN MERKITTÄVÄN LOGISTIIKKAYRITYKSEN yhdistyminen maailman suurimmaksi alan toimijaksi on isojen lukujen esittelyä. Luvut ja suuruus eivät kuitenkaan ole itsetarkoitus. Uusi isompi DSV toimii edelleen lähellä asiakasta. Herkästi kuunnellen, laajasti mutta paikallisesti palvellen. Nopeasti reagoiden, ketterästi liikkuen.

DSV:n ja Schenkerin toiminta-alue kattaa yli 90 maata. Kummallakin on omat vahvat jalansijansa.

Työntekijämäärä yli kaksinkertaistuu

Työntekijöitä globaalisti

DSV

73 300 henkilöä

SCHENKER

543

milj. euroa (2024)

Yhteensä

788 mrd euroa (2024)

SCHENKER 85 800 henkilöä

Yhteensä

159 100

henkilöä

Työntekijöitä Suomessa yhteensä

1 800 henkilöä

Teksti VESA VAINIO Grafiikka OTAVAMEDIA

Lentorahti

Suomessa

Merirahti, TEU

+

000 rekkaa maanteillä päivittäin

2 500 jalkapallokentällistä varastotilaa

Terminaalit ja varastot, m2

3,7 milj. lähetystä maantierahtia ja yli 5 milj. pakettilähetystä

Globaalisti ykkönen

Suurimmat logistiikka-alan yritykset, liikevaihto 2023, miljardia euroa

Pienkuormaajia Atlantin yli

Työ ei saa olla liian vakavaa. Avant Tecnon pieniä kauhakuormaajia testaamassa DSV:n Aki Levola (vas.), Avant Tecnon Terho Hyrylä ja DSV:n Markus Lehtovuori.

Avant

Tecnon pienkuormaaja on monille suomalaisille tuttu laite, joka kuuluu lähes jokaisen maatilan tai viherrakennusyrityksen vakiokalustoon. Kun kuormaajia ja varaosia tilataan maailman ääriin, DSV auttaa kuljettamaan ne perille.

teksti PI MÄKILÄ | kuvat EINO ANSIO

Pirkanmaalla Ylöjärvellä riittää kiirettä, vaikka vallitseva tilanne on myllännyt maailmanmarkkinat monta kertaa uusiksi. Pienkuormaajia valmistava Avant Tecno tuottaa kovaa vauhtia kuormaajia, niiden työlaitteita ja varaosia Suomeen ja maailmalle. Vientimaita on yli 70, ja 90 prosenttia valmistetuista tuotteista kuljetetaan suoraan Suomen rajojen ulkopuolelle.

– Vienti on kasvanut vuosi vuodelta, ja markkinat ovat varsin globaalit. Juuri nyt kasvupotentiaalia näkyy muun muassa Etelä-Amerikan suunnalla, Brasiliassa, kertoo Terho Hyrylä, Avant Tecnon Vice President (ERP and Order Delivery Process).

Suomessa Avantilla on selkeä markkinajohtaja-asema. ”Avantteihin” törmää niin viherrakennusalalla, kiinteistönhoidossa, maataloudessa kuin maanrakennusalalla – ja löytyypä Avantin pienkuormaaja myös monen suomalaisen kuluttajan kotipihalta.

– Meidän pienkuormaajamme etuna on, että se on tuunattavissa hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Työlaitteiden avulla kuormaajalla voi tehdä lähes mitä vain. Meiltä löytyy vahva tuotekehitysosasto: kehitämme vanhoja tuotteita ja lanseeraamme joka vuosi jotain uutta asiakaslähtöisesti, Hyrylä kertoo.

Hän arvelee, että yrityksen kilpailuetuna on myös tehokas tuotanto.

– Teemme kaiken alusta alkaen ja tehokkaasti.

Jokaiselle mantereelle

Avant Tecnon tuotteita on päätynyt maailmalle jo vuosikymmenten ajan, ja vientimaiden määrä on samalla kasvanut.

Maailmantilanne on vaikuttanut sekä Avant Tecnon toimintaan että yhteistyöhön DSV:n kanssa monella eri tavalla.

– Yhdysvallat on meidän ykkösvientimaamme, mutta tuotteita viedään paljon myös Pohjoismaihin, Keski-Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan sekä esimerkiksi Australiaan. Tavaraa lähtee jokaiselle mantereelle, toisiin enemmän kuin toisiin, Hyrylä kertoo. Ylöjärven tehdas palvelee koko maailmaa. Jotta tavarat päätyvät sinne, minne pitääkin, luotettavan kuljetuskumppanin rooli on avainasemassa.

DSV on toiminut Avant Tecnon yhteistyökumppanina jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Yhteistyö on hioutunut vuosien mittaan oikein tutuksi, Hyrylä kehuu.

Saumatonta yhteistyötä

DSV Road hoitaa Avant Tecnon Euroopan maantiekuljetukset. – Tilakysymys on näiden kanssa aina haaste. Käytännössä kuormaajat ajetaan kontteihin sisään ja sidotaan kiinni liinoilla. Kontteihin jää kuitenkin helposti ilmatilaa, koska tavaroita ei voi pinota laatikoissa päällekkäin, Hyrylä kertoo.

Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kuormaajat lastataan keulaan. Tällöin ne voidaan purkaa viimeisenä.

– Avant on meille iso asiakas, ja tällaiset kuljetukset vaativat meiltä paljon kapasiteettia. Olemme kehittäneet erilaisia ratkaisuja siihen, että pystymme hoitamaan kuljetuksiin liittyvät haasteet etukäteen. Parhaimmillaan yhteistyö toimiikin todella hyvin, kertoo DSV Roadin Sales Manager Aki Levola

DSV:n matkaan lähtee Ylöjärveltä noin 20–30 lähetystä joka viikko.

– Kuormamäärät ovat isoja, vaikka nyt ei olla edes huipputasolla. Välillä kuljetuksia on lähtenyt paljon enemmänkin. Yhteistyön pitää olla saumatonta, koska asiakas odottaa aina, Hyrylä huomauttaa.

Pulmatilanteista selvitään yhdessä Vaikka yhteistyö toimisi puolin ja toisin, välillä eteen tulee tilanteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan luovuutta.

Pulmia voi tulla merellä. DSV Air & Sea huolehtii Avant Tecnon merirahtikuljetuksista, jotka päätyvät välillä maapallon toiselle puolelle saakka.

– Haasteet liittyvät usein lähinnä varustamoihin ja niiden omiin sääntöihin. Sääntöjen kanssa luovimiseen tarvitaan paljon osaamista. Meiltä löytyy siksi Avantin asiakkuudelle nimetyt henkilöt, jotka hoitavat keskitetysti kaikki Avantin lähetykset. Logistiikkakoordinaattorimme ja asiakaspalvelijamme ovat käytännössä koko ajan yhteydessä, ja lisäksi pidämme muutenkin säännöllisesti yhteyttä, kertoo DSV Air & Sean Key Account Manager Markus Lehtovuori

Avant Tecno

Perustettu 1991

• Sijaitsee Ylöjärvellä. Myyntiyhtiöt USA:ssa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Brasiliassa, maahantuontikumppaneita yli 70 maassa.

• Valmistanut yli 90 000 pienkuormaajaa. Valmistaa myös yli 200 erilaista kuormaajiin liitettävää työlaitetta erilaisia työtehtäviä varten.

JOTTA TAVARAT

PÄÄTYVÄT SINNE, MINNE PITÄÄKIN, LUOTETTAVAN

KULJETUSKUMPPANIN ROOLI ON AVAINASEMASSA.

Myös maailmantilanne vaikuttaa sekä Avant Tecnon toimintaan että DSV:n kanssa tehtävään yhteistyöhön.

– Viimeiset pari vuotta ovat olleet haastavia. Kauppaa kyllä tehdään koko ajan, mutta tarjousajat ovat pidentyneet ja toisaalta asiakkaiden toimitusaikavaatimukset lyhentyneet. Ennen kuormaajia saatettiin tilata varastoihin, nyt varastoissa ei enää seiso tavaraa. Ja koska meillä on pitkä jakeluketju, tuotteiden toimittaminen ei kuitenkaan ole muuttunut sen nopeammaksi. Tuotteet ovat myös sen verran isoja ja niitä on monenlaisia, ettemme voi tehdä niitä varastoihin odottamaan, Terho Hyrylä sanoo.

Lisäksi korkojen nousu on häirinnyt markkinaa.

– Tällaisten hintavampien tuotteiden kanssa se on näkynyt selvästi. Tämän vuoden tammikuussa tilanne näytti jo hetken paremmalta, mutta Yhdysvaltojen poliittinen tilanne sai monet lyömään liinat kiinni ja siirtämään tilauksia, Hyrylä lisää.

Aikataulutus on kaiken A ja O

Oli maailmantilanne tulevaisuudessa millainen hyvänsä, Avantilla iloitaan toimivasta kuljetusyhteistyöstä.

– On tosi tärkeää, että yhteistyö toimii. Kehitämme ja parannamme sitä jatkuvasti. Ilman tällaista yhteistyötä joutuisimme kilpailuttamaan jokaisen kuljetuskeikan. Siinä menisi valtavasti aikaa ja resursseja, Terho Hyrylä kertoo. Levola ja Lehtovuori ovat samaa mieltä. Aikataulutus on toiminnassa kaiken A ja O.

– Koska DSV on iso toimija, pystymme tarjoamaan Avantille sellaisen kokonaisuuden, jota kulloinkin tarvitaan, Levola sanoo.

Avantilla iloitaan toimivasta yhteistyöstä DSV:n kanssa, ja sitä kehitetään jatkuvasti. Ilman yhteistyötä jokainen kuljetus jouduttaisiin kilpailuttamaan erikseen.

Biokaasulla pienillä päästöillä

DSV suosii alihankkijoita, joiden autot kulkevat LBG:llä tai hyödyntävät muuta vähäpäästöistä tekniikkaa. DSV:n omien vetomestarien ja isojen trukkien tankit täytetään biopolttoöljyllä.

DSV ROADIN SENIOR MANAGER ROI KOHI kertoo, että Vantaan logistiikkakeskuksen alihankkijoiden autoista jo noin 15 prosenttia kulkee uusiutuvalla biokaasulla eli LBG:llä. – LBG-autot ovat yleistyneet vauhdilla, sillä puolitoista vuotta sitten niitä ei ollut vielä ainuttakaan.

DSV suosii LBG-autoja, koska biokaasun elinkaaren aikaiset kasvihuonepäästöt ovat keskimäärin noin 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisen dieselin.

DSV:n tavoitteena on leikata omia päästöjään 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, alihankkijoiden kohdalla vastaava luku on 30 (verrokkivuonna 2019). DSV haluaa olla hiilineutraali vuonna 2050.

Nesteytetyllä tai paineistetulla

Uusiutuva biokaasu on metaania, eli samaa ainetta kuin maakaasu. LBG:tä tuotetaan muun muassa elintarviketeollisuuden jätteistä ja sivuvirroista, ruokaöljyistä sekä lannasta.

– Raskas liikenne käyttää biokaasua yleensä nesteytetyssä muodossa. Yhdellä tankillisella voidaan päästä tällöin jopa yli 1 000 kilometriä.

Paikallisjakeluun sopii energiatiheydeltään alhaisempi paineistettu biokaasu, jolloin tankillinen riittää noin 600 kilometrille.

– Monissa LBG-autoissa on tankit kumpaakin vaihtoehtoa varten. Biokaasu ja maakaasu toimivat sekä nestemäisenä että paineistettuna samoissa moottoreissa.

Hankintahinta on kalliimpi LBG-auton hankintahinta on suurempi kuin dieselauton, mutta itse biokaasu on hieman halvempaa kuin diesel.

– Valtio on myöntänyt LBG-autoille hankintatukea, joka ei kuitenkaan kata investoinnin lisähintaa kokonaisuudessaan, Kohi kertoo.

LBG-autoissa on hevosvoimia hieman vähemmän kuin dieselautoissa, mutta tekniikka kehittyy koko ajan.

Kohi mainitsee, että kaasuautojen yksi etu dieselautoihin verrattuna on se, että ne eivät vaadi AdBlue-järjestelmää, eli polttoaineeseen ei lisätä ureaa.

– AdBlue-järjestelmä on osoittautunut hankalaksi käytössä, koska sen jäätymispiste on niin alhainen.

Suomesta saa LBG:tä Kohin mukaan Suomessa riittää LBG:n tankkausasemia ja tankattavaa. LBG-autoja käytetään kuitenkin pääasiassa vain maamme sisäisessä liikenteessä, sillä Euroopassa biokaasun saatavuus on huonoa.

Työkoneissa biopolttoöljyä

DSV siirtyi kolme vuotta sitten käyttämään omissa vetomestareissaan ja isoissa trukeissaan biopolttoöljyä. Biopolttoöljyn raaka-aineita voivat olla kasviöljyt, jäteöljyt ja eläinrasvat sekä käytetyt paistirasvat.

Biopolttoöljyn elinkaaren aikaiset päästöt ovat LBG:n tavoin hyvin pienet. Biopolttoöljy on tarkoitettu erilaisilla työkoneille, mutta sitä ei saa käyttää maantieliikenteessä.

Manner-Eurooppa on ollut hyvin riippuvainen maakaasusta, ja kaasuautoissakin on käytetty yleensä maakaasua. Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa, maakaasun saatavuus heikentyi, hinta nousi pilviin eikä biokaasua ole riittänyt korvaavaksi polttoaineeksi.

– Fossiilinen maakaasukin on kuitenkin elinkaaripäästöiltään paljon parempi vaihtoehto kuin diesel, Kohi muistuttaa.

DSV:lläkin on kuljetusyrittäjiä, jotka ovat hankkineet Keski-Euroopasta halvemmalla kaasurekan ja käyttävät sitä Suomessa biokaasulla. Vaikka alalla on totuttu käyttämään dieselautoja, kaluston hankkimiseen riittää vaihtoehtoja.

Kaikkia tarvitaan talkoisiin Biokaasun lisäksi raskaan liikenteen päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi biodieselillä. Sitä valmistetaan muun muassa kasviöljyistä, paistorasvoista ja eläinrasvajätteestä.

Lisäksi sähköistyminen on etenemässä henkilöautoista paketti- ja kuorma-autoihin. Suomenkin maanteillä on nähty jo ensimmäisiä sähkörekkoja. Schenkerin mukana

VAIKKA ALALLA ON TOTUTTU KÄYTTÄMÄÄN

DSV:n kotimaan nouto- ja jakeluliikenteeseen tuli erikokoista sähkökalustoa, myös HCT-kokoluokkaan mm. Lempäälän ja Vantaan välille. Tulevaisuudessa rahdit saattavat kulkea jopa vetyrekan kyydissä – myös polttokennoautot voidaan laskea sähköautoiksi, sillä niiden käyttämä energia tuotetaan vedystä sähkökemiallisen reaktion avulla.

– Nykyisissä sähkörekoissa haasteena on vaadittavan akun suuri koko ja paino, Kohi pohtii.

Hän luonnehtii, että joka puolella tehdään paljon kehitystyötä. Tulevaisuus näyttää, nouseeko jokin teknologia ehdottomaksi ykköseksi vai kuuluvatko ne kaikki palettiin ja täydentävät toisiaan.

DSV rohkaisee omia alihankkijoitaan investoimaan puhtaampaan teknologiaan ja vaikuttamaan alaan omalla hankintapolitiikallaan.

– Valitettavasti vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivat rekat ovat kuitenkin kalliimpia kuin perinteiset. Kuljetusliikkeet eivät voi yksinään vastata kaikista kustannuksista. Myös valtiovaltaa ja asiakkaita tarvitaan mukaan talkoisiin, Kohi muistuttaa. 

DIESELAUTOJA, KALUSTON HANKKIMISEEN RIITTÄÄ VAIHTOEHTOJA.

KOHTI UUTTA AIKAA

DSV Roadin uusi toimitusjohtaja Petteri Nurmi näkee, että yrityskaupan myötä kasvava yritys pystyy palvelemaan asiakkaitaan entistä kattavammin.

teksti MATTI VÄLIMÄKI | kuvat SUVI ELO

Kun DSV ja DB Schenker yhdistyvät, tuloksena syntyy maailman suurin logistiikka-alan toimija.

Pitkän uran DB Schenkerillä tehnyt Petteri Nurmi on aloittanut DSV Road Oy:n toimitusjohtajana. Viimeksi Nurmi vastasi viiden pohjoismaan toiminnasta kaikkien tuotelinjojen osalta.

– Vastaanotto ja tunnelma on ollut erinomainen. Edeltäjäni Björn Andler on tehnyt ansiokasta työtä. Tästä on hyvä jatkaa. Nurmen mielestä DSV ja Schenker täydentävät toisiaan mainiosti.

– DSV on erittäin vahva täys- ja osakuormissa, Schenker puolestaan kappaletavarassa ja paketeissa. Schenker tuo DSV:n repertuaariin maan kattavan kotimaan verkostonsa. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä kattavammin ja nopeammin etenkin ulkomaan kuljetuksissa.

Logistiikan monitaitaja

Nurmi on ehtinyt nähdä logistiikka-alaa monesta eri vinkkelistä ja useilla eri bisnesalueilla. Hän aloitti työuransa pienessä kuljetusliikkeessä vuonna 1998.

– Ala on erittäin mielenkiintoinen, kun maailma muuttuu nopeasti ja asiakkaat, heidän tarpeensa sekä toimeksiantonsa vaihtelevat. Työssä korostuvat myös ihmisten kohtaamiset ja ihmissuhdetaidot, yhteispeli työkaverien, asiakkaiden ja kaikkien sidosryhmiin kuuluvien kanssa. Jokainen työpäivä on erilainen.

Hän arvioi olevansa johtajana rauhallinen, analyyttinen ja helposti lähestyttävä.

– Joskus olen ehkä myös vähän kärsimätön. Minulla on kova halu viedä asioita eteenpäin.

Nurmi miettii, että työntekijöissä yhdistyminen voi herättää myös epävarmuutta. Kun kaksi isoa organisaatiota liitetään yhteen, toimintaa on mahdollista kehittää ja totuttuja toimintamalleja virtaviivaistaa.

– Pyrimme saamaan suunnitelmat valmiiksi mahdollisimman nopeasti, jotta kaikki tietävät, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tavoitteena on myös, että sulautumisvaihe ei aiheuta mitään häiriöitä asiakkaille.

Alan arvostus on noussut Logistiikka-alalla on eletty viime vuosina poikkeuksellisen jännittäviä ja vaikeasti ennustettavia aikoja. Kuljetusreitteihin ja tavaravirtoihin ovat vaikuttaneet muun muassa koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, huthikapinallisten iskut rahtilaivoja vastaan Punaisellamerellä sekä nopeasti vaihtuvat tullit ja tariffit. Nurmen mielestä koko logistiikka-ala on onnistunut vaikeassa tilanteessa hyvin ja pystynyt varmistamaan, että Suomessa elämä on jatkunut myös poikkeusaikoina normaaliin malliin.

– On ollut hienoa havaita, että viime vuosina myös suuri yleisö on ymmärtänyt logistiikan merkityksen. Koko alan arvostus on noussut. DSV-läisetkin voivat olla hyvin ylpeitä tekemästään työstä.

Viime aikoina kotimaan maanteillä on näkynyt rakentamisen pysähtyminen ja kulutuksen väheneminen. Myös EU:n ja erityisesti Saksan talouden tilanne heijastuu kumipyöräkuljetuksiin.

– Pieniä valonpilkahduksia on jo näkyvissä. Uskon, että tästä eteenpäin luvassa on pientä maltillista kasvua.

Keskellä teknologian murrosta

Nurmi muistuttaa, että DSV tekee koko ajan työtä myös sen eteen, että maanteillä kuljettaisiin entistä pienemmillä päästöillä.

– Raskas liikenne voi vähentää päästöjään käyttämällä polttoaineena vaikkapa uusiutuvaa dieseliä tai biokaasua. Sähkö sopii jo hyvin käyttövoimaksi lyhyemmille vakiomatkoille ja jakeluliiken-

SCHENKER TUO DSV:N REPERTUAARIIN KOKO MAAN KATTAVAN KOTIMAAN VERKOSTONSA.

teeseen. Myös vety on yksi tulevaisuuden vaihtoehdoista, hän pohtii. Päästöjä voidaan pienentää myös optimoinnilla. Data, digitaaliset työkalut ja tekoäly ovat jo osoittaneet vahvuutensa kuljetusreittien ja matkaketjujen suunnittelussa. Myös automaatio on lisääntynyt alalla.

– Samaan suuntaan jatketaan tulevaisuudessa. Mutta uskon vakaasti, että kyllä jatkossakin auton ratin takana on ihminen.

Aurinko paistaa golfkentällä ja merellä Nurmi matkusti edellisessä kansainvälisessä tehtävässään viikoittain pohjoismaissa. Roadin toimitusjohtajana hän keskittyy kotimaahan ja rakentaa maaorganisaatiota. Reissupäivät vähenevät.

Vapaa-aikanaan Nurmi pelaa golfia, joka tarjoaa hyvää liikuntaa ja pakottaa keskittymään johonkin muuhun kuin työasioihin. Kesällä ja syksyllä ohjelmassa ovat moottorivenereissut perheen kanssa Turun saaristossa. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista tytärtä.

– Minun juttuni on hiljainen matkanteko kesäiltana tuhansien saarien keskellä. Aurinko kimaltelee meren pinnalla. Hylje ihmettelee ohikulkijaa. Eihän sitä enempää voi pyytää, Nurmi miettii.

Arkipyhät ja toimitukset –mitä on hyvä huomioida?

Suomen sisällä arkipyhät sujuvat logistiikassa pääosin kivuttomasti, mutta kansainvälisissä kuljetuksissa ne kannattaa ennakoida. Kiinalla, USA:lla ja Euroopan mailla on omat pyhäkalenterinsa, jotka vaikuttavat tehdastuotantoon, terminaaliaukioloihin ja jakeluun.

teksti JAANA KALLIOKOSKI

Asiantuntijoina Sami Tiittanen, Senior Manager, Operations, Road Finland, Aki Lönnroth, Director, Sea Freight, Air & Sea Finland ja Erkka Lind, Director, Air Freight, Air & Sean Finland

1.

Miten arkipyhät näkyvät maantiekuljetuksissa Euroopassa?

Euroopassa yksittäiset pyhäpäivät ovat haastavia, koska toimitusketju rakentuu viisipäiväiselle viikolle: yhden arkipäivän putoaminen pois aiheuttaa ruuhkaa, joka voi kasaantua ja jonka purkaminen kestää. Haasteita tuo myös se, että arkipyhät vaihtelevat maittain. Tuonnissa pyhät lisäävät kuormitusta, sillä eurooppalaiset lähettäjät pyrkivät purkamaan varastojaan ennen arkipyhiä.

2. Miten arkipyhät vaikuttavat toimitusaikoihin Euroopan ulkopuolella?

Kansainvälisesti suurin vaikutus on Kiinan Golden Week -jaksoilla (kansallispäivä 1.–7.10. sekä kiinalainen uusivuosi tammi–helmikuussa). Vaikutus näkyy maailmanlaajuisesti tuonti- ja vientivirroissa, ja se voi vaikuttaa jopa viikkoja ennen ja jälkeen pyhien. Vastaavat piikit näkyvät myös länsimaiden joulusesongissa. USA:ssa kiitospäivä ja kansallispäivä 4.7. vaikuttavat myös, mutta Kiinan kaltaisia taukoja ei ole.

3.

Milloin tilaus kannattaa viimeistään tehdä, jos haluaa varmistaa toimituksen ennen pyhiä?

Mitä aikaisemmin, sitä parempi. Ruuhkat vaihtelevat markkinatilanteen mukaan, mutta nyrkkisääntö on, että jos lähetys on saatava liikkeelle ennen pyhiä, tilaus kannattaa tehdä selvästi normaalia aiemmin, muuten riskinä on kapasiteetin loppuminen tai hintapiikki. DSV:ltä kannattaa varmistaa viimeinen lähtöpäivä kohteen ja aikataulutoiveen mukaan. Jos pyhä osuu toimituspäivään ja vastaanottaja on kiinni, vaihtoehtoja on, mutta ne vaativat erikoisjärjestelyjä ja voivat aiheuttaa lisäkustannuksia.

4. Miten DSV huomioi kansainväliset arkipyhät ja varautuu sesonkeihin?

DSV seuraa pyhäkalentereita verkostotasolla, jakaa tietoa terminaalien kautta ja viestii niistä asiakkailleen markkinointikanavissa sekä asiakaskohtaisesti. Pyhistä johtuvia yksittäisiä päiviä ei aina erikseen ilmoiteta, mutta jos jokin arkipyhä näyttää ruuhkauttavan toimituksia, DSV tiedottaa siitä ja ehdottaa asiakkaalle vaihtoehtoja.

Jos terminaali on kiinni, viive arvioidaan ja selvitetään, voiko jakelun hoitaa edeltävänä päivänä. Kuljetukset priorisoidaan läpinäkyvästi aikajärjestyksen mukaan. Tarkka ennakkosuunnittelu on tärkeää: mitä aikaisemmin asiakkaan tilaus tulee, sitä varmemmin se saadaan haluttuun lähtöön.

Tulevaisuuden kestävä logistiikka –millaista se

voisi olla?

YRITYKSET ELÄVÄT YHÄ hallitsemattomammassa maailmassa, jossa on kaksi erityisen suurta epävarmuuden lähdettä, geopoliittinen jännite ja ekologinen kriisi. Usein ne nähdään toisistaan erillisinä, mutta viisaasti toimimalla yritykset voivat vahvistaa näiden jännitteiden keskellä tarvittavaa resilienssiä ja kestävyyttä yhtä aikaa.

Geopoliittinen epävarmuus ei katoa – mutta siihen voi varautua. Kestävässä logistiikassa korostuu erityisesti joustavuus, turvallisuus ja datapohjaisuus. Joustavuus voi tarkoittaa vaihtoehtoisia reittejä, varastoja, satamia ja kumppaneita. Lisäksi toiminnan kriisialueilla tulee olla eettisesti ja turvallisesti johdettua. Datapohjaisuus puolestaan mahdollistaa älykkään, jäljitettävän logistiikan, jossa muutoksiin voidaan reagoida nopeasti.

Samaan aikaan ympäristön kantokyvyn rajat tulevat näkyviin entistä konkreettisemmin. Vaikka olemme edelleen riippuvaisia fossiilisista raaka-aineista, talous on onneksi siirtymässä kohti kiertotaloutta, jossa logistiikka-ala voi olla keskeinen muutosajuri. Tällöin kyse ei ole vain tavaroiden kuljettamisesta vaan koko ekosysteemin hallinnasta. Ala voi kehittää palveluja materiaalivirtojen optimointiin, tukea asiakkaitaan päästöjen hallinnassa sekä tarjota tietopohjan, joka mahdollistaa vastuullisuuden todentamisen. Läpinäkyvyydestä voi muodostua ratkaiseva kilpailuetu.

Pandemia, Ukrainan sota ja energiakriisi ovat osoittaneet, kuinka haavoittuvaista yritystoiminta voikaan olla. Globaalit haasteet eivät ole toisistaan erillisiä, joten myös vastauksia niihin kannattaa tarkastella yhdessä. Logistiikkaketjujen

Eeva Hellström johtava asiantuntija, Sitra

lyhentäminen voi samanaikaisesti parantaa toimitusvarmuutta ja pienentää ympäristökuormitusta. Datapohjainen optimointi mahdollistaa sekä joustavuuden että resurssien tehokkaamman käytön, mikä tukee yhtä aikaa sekä liiketoiminnan resilienssiä että vastuullisuustavoitteita.

Tänä päivänä esimerkiksi satamien ruuhkautuminen ja laivaliikenteen päästöt haastavat merenkulkua maailmanlaajuisesti, kun liikenteen kulkua satamissa ei ole optimoitu. Rahtilaivojen liikkeistä syntyy kuitenkin jatkuvasti dataa, jota jakamalla voidaan ratkoa logistisia ongelmia ja samalla vähentää päästöjä satamissa.

Sekä geopolitiikassa että ekologisissa muutoksissa on syytä varautua yllätyksiin. Tulevaisuus ei koskaan toteudu pelkkien megatrendien mukaan, vaan siihen sisältyy aina odottamattomia käänteitä. Siksi yritysten kannattaa vahvistaa tulevaisuusajatteluaan kuvittelemalla vaihtoehtoisia tulevaisuuksia kysymällä mitä jos -kysymyksiä: mitä jos jotain outoa, täysin yllätyksellistä tapahtuisi?

Entä jos huomisen talouden ratkaisevin tekijä onkin juuri se, mitä emme vielä osaa kuvitella?

YRITYSTEN

DSV:llä on Suomessa yli 30 toimipistettä 24 eri paikkakunnalla. Tutustu tarkemmin kattavaan verkostoomme ja laajaan palveluvalikoimaamme osoitteessa www.dsv.com/fi.

Kemi Rovaniem i

Kuusam o

Oulu Ylivieska

Vaasa Kruunupyy Seinäjoki

Pori

Turku Häm eenlinna

Kajaani

Kuopio

Joensuu

Nurm ijärvi Jyväskylä

Mikkeli

Tampere + Nokia

Pori Lahti Vantaa Kouvola

Savonlinna

Lappeenranta

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.