Vilajoen historia ja tarinat ovat runsauden sarvi

Kesäinen aamu aukeaa Vilalahden rannalla, taivas on sininen ja pilvetön, lokit kirkuvat ja kaartelevat, karja on jo lypsetty ja paimenpojat ja -tytöt kuljettaneet elikot kartanoilta niityille ja hakamaille. Lahdella on ankkurissa pari merenkyntäjää, kaukomaan onkaria, joihin lastataan propsia kopukoilta. Tasainen puutavaran siirrosta aiheutuva jytke rytmittää aamua. Siellä höyrylaivan miehistössä on joku oman kylän pojistakin ja pienempi veljensä haikailee, kunpa vielä vuosi kuluisi nopeasti ja pääsi itsekin johonkin laivaan apupojaksi.

Onkarit huusivat lahdella lähtömerkin

Vilajoen kyläkirjakirjatyö etenee täydellä höyryllä, vaikkei Vilajoelle rautatietä saatukaan 1900-luvun alussa. Rautatielinjaus oli esillä satama- ja lastaustoiminnan takia. Olihan Vilajoki Säkkijärven suurin joki ja siten tärkein puutavaran uittojoki, jonka suussa Vilalahden rannoille joka kevät syntyvät puutavaraplaanit kertoivat merkittävästä elinkeinosta ja liiketoiminnasta. Lahteen pääsivät 8–9 metrin syväyksen laivat.

Ahtaustoimi alkoi kylässä jo 1890-luvun lopulla ja saksalainen puutavaraliike North German Pittwood rakensi vuonna 1903 Vilalahden itärannalle Lompkaksi kutsutulle alueelle lastauslaiturit.

Puutavaraa tuotiin Vilajoen rannoille lauttaamalla myös lähikylistä. Vilajoki oli osa Viipurin satamien kokonaisuutta, johon voidaan laskea myös Säkkijärven Koivusaari, Uuras ja Koiviston satamat.

Aluksi Säkkijärvellä ja Vilajoella metsää ostivat ja puutavaraliiketoimintaa hoitivat kotkalaiset ja viipurilaiset yritykset, mutta jo 1900-luvun alussa oli kylässä omiakin puutavaraliikemiehiä kuten Heikki Hovi, Simo ja Aleks Hovi. Parhaina vuosina Vilajoella kävi 50–60 laivaa, joihin lastattiin 120 000 – 150 000 kuutiota pyöreää puutavaraa. Sortimentissa oli kaivospuuta, propsia, paperipuuta ja pienempää tavaraa halkoja, koivulautoja ja –keppejä. Eksoottisen nimiset alukset, kuten Astur, Hamlet, Memel, Harlon, Inneröy, Romö ja Viadra veivät lastinsa mm. Dunkerquen, Ghentin, Calais’n, West Hartlepoolin, Grangemouthin ja Stettinin satamiin. Satamatoiminta hiipui 30-luvun kuluessa.

Kiveä Kazanin katedraaliin

Kun mennään vanhempiin aikoihin, samaisesta Lompkan rannasta laivattiin 1800-luvun jälkipuoliskolla kiveä Pietariin ja Kronstadtiin. Naapuripitäjän Virojoen Pyterlahden kivilouhimo oli rapakivialueen suurin ja kuuluisin graniittilouhimo, mutta laadultaan Vilajoen kiven ei tarvinnut häpeillä. Sitäkin voi edelleen ihailla Kronstadtin sataman rantapengerryksissä ja Kazanin katedraalin pylväissä. Juhana Hovilla (1816–90) oli tuolloin palveluksessaan useampia pohjalaisia kivimiehiä, joista osa asettui kylään asumaankin. Juhana Hovi oli kaiken kaikkiaan aikaansaava patruuna, hänellä oli myös Vilajoen suussa saarella oma laivavarvi, jolta vesiin lasketuista aluksista suurin oli ehkä priki Ilmatar. Tuolloin olivat miehet rautaa ja laivat puuta. Vilajoelta useampi poika kouluttautui Viipurin merimieskoulussa merikapteeniksi ja moni palveli merimiehinä, laivakokkeina ja perämiehinä maailman suurilla merillä – heidänkin jälkiään kirja seuraa. Muun muassa Äyräväisen veljekset Antti ja Noak seilasivat USA:n Tyynenmeren laivaston sota-aluksella Monongahelalla Cap Hornin ympäri.

Railakasta menoa suitsi hyvät harrastukset

1900-luvun alussa tapahtui Vilajoella rautatiehankkeen lisäksi paljon muutakin. Kansakoulu oli saatu hyvin käyntiin vuonna 1896 ja sen ensimmäinen opettaja Olga Suorsa käynnisti kylässä monia hyviä harrastuksia. Vuosi- sadan alussa oppilaita oli 64, osa Muhulahdesta, ja pientenlasten koulussakin 40. Kyläläiset jättivät haikeat jäähyväiset opettajattarelleen, kun tämä lähti Amerikkaan avioituakseen pastori Kaarlo Huotarin kanssa. Lähtövalokuva otettiin Viipurissa. Opettajiksi tuli kaksoissisaret Aino ja Hulda Salmi, jotka käynnistivät kylässä raittiusseuratoiminnan ja saattoivat olla mukana työväen järjestäytymisessäkin. Heidät savustettiin kylästä. Molemmista opettajista tuli merkittäviä henkilöitä työväenliikkeen riveihin, mikä tuohon aikaan oli harvinaista ja erikoista. 1900-luvun ensimmäinen vuosikymmen olikin melkoista hulinaa, elettiin sortokautta, Pietarista lakot levisivät Suomeenkin, ja Vilajoeltakin lähdettiin Amerikkaan ja Kanadaan siirtolaisiksi. Lehtiuutiset kuvaavat kylän vaarallisenakin paikkana, jossa juopuneet temmelsivät. Ehkä raittiusaate, kyläkirjaston perustaminen, satamaväen järjestäytyminen paikkakunnalla perustetun Säkkijärven työväenyhdistyksen riveihin ja toimintaan sekä urheilutoiminnan järjestyminen Vilajoen Vesa –nimisen voimistelu- ja urheiluseuran nimellä ohjasivat hyvään vapaa-ajan toimintaan ja elämä kylässä asettui rauhallisiin uomiinsa. Olihan kylä saanut saanut aiemmin elää rauhallista ja sopuisaa elämää useiden vuosisatojen ajan. Pohja siihen oli ehkä luotu jo menneinä vuosisatoina, kun Säkkijärven nimismies piti virkataloaan Vilajoella. Tuohon aikaan koettiin satamassa erikoinen tapaus, kun propsia lastaavien miesten vierestä yhtäkkiä merestä nousi kauhea hirviö! Käärmeen muotoinen, noin 40-50 jalkaa pitkä ja vanhan hirren paksuinen oli niin hurja näky, että miehiltä pääsi kauhistuksen huuto. Sangen usea henki todisti tapahtumaa ja erään saksalaisen laivan kapteeni antoi arvion hirviön mitoista. Laajempi aikakauden sanomalehtien tutkiminen paljastaa Suomenlahdella tuolloin liikkeellä olleen merisian eli pyöriäisen, jotka ovat nyt tänäkin kesänä taas olleet uutisissa. Vilajoen kyläkirja ei kerro pelkästään vanhoista asioista, vaan kylän tapahtumista, elinkeinoista ja elämästä aivan viimeisiin päiviin. Kylän jokaisen 157 talon polku avataan ja tupa lämmitetään; tavataan asukkaat ja kuulemme heidän vaiheistaan. Kertoopa kirja vielä kylän elämästä sodan jälkeenkin.

Kirjaa voi tilata ennakkohintaan 50 € sen julkaisemiseen asti. Kirja tulee jakeluun Säkkijärven kirkkopyhän yhteydessä.

TEA ITKONEN

Tilaukset: arto.ala-outinen@pp.inet.fi puh. 040 508 5170 Kirjan maksaminen: Saaja: Vilajoen kyläkirja Tili: FI27 5750 0120 3184 57 Viitenumeroa ei tarvita. Viestikenttään nimesi ja osoitteesi