Vuorovesi

K

E

T VÄ

2

9 01

V

IE

18

JO P S

“TAKAHUONE ON PAIKKA, MISSÄ YSTÄVÄT KOKOONTUVAT, JUORUT VAIHTUVAT JA NAURU RAIKAA. SIELLÄ SUUNNITELLAAN TULEVAISUUTTA JA MUISTELLAAN MENNEITÄ.”

- 45 SPECIALIN BACKSTAGE, SIVUT 10-12

4 TOIMITUS

Kansi: Sipe Myllyniemi Kannen kuva: Sami Aspelund

5 PÄÄKIRJOITUS 6-8 VUOSI JATKETTUA ANNISKELUA - MILTÄ OULUN KADUT NÄYTTÄVÄT BAARIEN MENTYÄ KIINNI? 9 MAITOKAUPAN LONKERO EI JOHTANUTKAAN TURMIOON 10-12 ELÄMÄÄ LAVAN TAKANA 13-14 EX-VL

15 MINULLA ON HAALARIT, SIIS OLEN 16-17 TEKSTIEN AVULLA TULEVAISUUDEN VISIONÄÄRIKSI 18 OODI RATSASTAVILLE MIEHILLE - NYKYAJAN RITAREILLE 19-20 COLLEGE - ELÄMÄ VEI KAUAS 21-23 KÄRPPIEN KAUSI PÄÄTTYI PRONSSIIN JA KYYNELIIN 24-25 IKUINEN RIPULI

“KOPPI ON AIVAN HILJAINEN. AINOASTAAN KUISMAN VÄRISEVÄ ÄÄNI KUULUU HUONEESSA, JOKA ON SULLOTTU TÄYTEEN HIKISIÄ NAISIA.” - KÄRPPIEN PÄÄTÖSPELI, SIVUT 21-23

“NIIN KAUAN KUIN PYSYN KUNNOSSA JA KAIKKI RAAJAT OVAT TALLELLA, NIIN MIKSI EN JATKAISI?“ 26-27 VASTUULLINEN AIKUINEN VS. KERMAPERSE

- MARKO VAINIO, SIVUT 38-39

28-29 KUOLEMAN JÄLKEINEN ELÄMÄ

36 KORKKARIHUORIA JA BLEISERISNOBEJA

30 MAAILMA MUUTTUU, MUTTA ME EMME

37 SUPERSANKAREITA JA TAVALLISIA MIEHIÄ

31-32 RUMMUTUKSELLA RASISMIA VASTAAN

38-39 ”LOPETAN KUN OLEN VANHA JA RUMA”

33 ON AIKA

40 KASVA AIKUISEKSI JA JÄTÄ NUUSKAAMINEN

34-35 TAIDE OSANA PERSOONAA

41 TOHTORI O. DENS 42-43 KESÄHOROSKOOPPI

Päätoimittaja: Saara Pasanen

Toimittajat:

Toimituspäällikköt: Julia Ramstedt & Linnea Mustonen

Jennika Karppinen

Oikolukijat: Maaria Koskelo & Nelli Salomäki AD: Sipe Myllyniemi Graafinen suunnittelu ja kuvitus: Martta Häyrynen Valokuvaajat: Sami Aspelund & Iina Tauriainen Tekninen koordinaattori: Nina Patrikka Julkaisija: Potku ry Paino: Erweko Oy 2019

4

Hanna Pakanen Eerik Lukkari Heikki Leppänen Petri Uusitalo Suvi Rissanen Tiina Jokinen Sini Meriläinen Elina Niskasaari Johanna Kiviniemi Sami Ikonen

MUUTOKSEN VUOKSI Vuorovesi – tuo pieni, suuri ilmiö maapallollamme. Sitä orkestroivat jykevät voimat, jotka jäävät ihmissilmälle näkymättömäksi. Auringon, Kuun ja Maan yhteinen tanssi on vaikuttava: se myllertää oman tahtonsa mukaan maan tasaista pintaa, komentaa vettä virtaamaan nopeammin ja jättää satamissa olevat veneet haukkomaan henkeään pehmeän hiekan päälle. Suomessa vuorovesi näyttäytyy pienimuotoisena, kun taas valtamerien äärellä se tarjoaa hyvinkin suurieleisen näytelmän. Muutos tapahtuu, vaikka emme ole sitä omin silmin näkemässä.

Muutos muokkaa meitä, tahdomme sitä tai emme. Se voi olla hienovaraista, hitaasti etenevää, tuskin näkyvää. Tai sitten se tulee kerralla, paiskaa elämän pitkin seiniä ja nyrjäyttää arjen kokonaan irti uomistaan. Kaikessa ristiriitaisuudessaan muutos on kuitenkin ainut pysyvä asia maailmassa.

Ensimmäisen vuoden journalistiopiskelijoiden Vuorovesi-lehti toivottaa muutoksen tervetulleeksi. Avasimme sille kohteliaasti oven, leikimme sen kanssa ja tutkimme sitä uteliaana. Kääntelimme sen eri puolia, pohdimme sen erilaisia tapoja vaikuttaa ja olla. Tarvittaessa tartuimme tiukemmin sen kädestä kiinni tai vilkutimme hyvästit, perään katsomatta.

Muutoksen maisteleminen on ollut valaisevaa. Ja ajoittain haastavaakin.

Se on tuonut eteen hihitystä, hitaasti valuvia kyyneleitä ja kohoilevia kulmakarvoja.

Kuulostaa vähän elämältä.

Saara Pasanen Päätoimittaja

5

VUOSI JATKETTUA ANNISKELUA – MILTÄ OULUN KADUT NÄYTTÄVÄT BAARIEN MENTYÄ KIINNI? Minkälainen tunnelma Oulun keskustan kaduilla on valomerkin jälkeen viikonloppuyönä? Tarkkailuajankohdaksi olen valinnut tavallisen lauantaiyön. Oulussa ei ole tänään mitään suurempia yleisötapahtumia, ei paljon väkeä vetäviä artisteja eikä kärppäpeliä.

6

Kello on 3.55. Taivaalta sataa jäistä tihkua ja vieno tuulenvire ujeltaa kortteleiden välissä. Sää on asteen plussan puolella. Kadut ovat sohjoa täynnä ja siellä täällä tien painaumiin on muodostunut suuria lammikoita. Valkealinnan taksitolpalla autot odottavat jonossa. Vain yksi seurue nappaa taksin.

Jonoja ei näy.

Kovin vilkasta ei ole Rotuaarillakaan. Pari nuorta miestä polttaa McDonaldsin edessä raukeina tupakkaa. Muutamat seurueet vaeltavat kirkolle päin.

Rauhallisuuden rikkoo kaksi nuorta poikaporukkaa, jotka kohdatessaan huutavat toisilleen törkeyksiä.

Huudot loppuvat muutamaan lauseeseen ja kuulostavat olevan vain tutuille suunnattuja leikkimielisiä tervehdyksiä.

Puoli viiden aikaan Kauppurien- ja Torikadun risteyksen taksitolpalla jono alkaa venymään noin kolmekymmentämetriseksi. Lätäköitä väistellen ihmiset hoipertelevat tasaiseen tahtiin eri suunnista jonon jatkoksi. Kotiin viemisiksi on suurelle osalle juhlijoista tarttunut pitsalaatikko, jonka sisältöä kaikkein nälkäisimmät tuhoavat tihkusateesta huolimatta.

Varttia vaille viisi kaupunki alkaa taksitolppaa lukuun ottamatta näyttää jo täysin autiolta. Ainoastaan 24h Mäkkärin edustalla Rotuaarilla on väkeä. Paikallisen nakkikojun, Nakkifakiirin, omistaja Tuomo Auvinen virittelee pyörillä kulkevaa myyntipistettään autonsa peräkoukkuun. Päivä on pulkassa. Hän on pitänyt nakkikojuaan samassa paikkaa Rotuaarilla vuodesta 1989. Auvisen mukaan täällä ei ole sen rauhattomampaa kuin ennenkään. ”Ainoan eron vuoden takaiseen huomaa siinä, että ihmiset tulevat tasaisempana virtana kolmen ja viiden väliin. Ennen tultiin kertarysäyksellä neljän aikaan”, yrittäjä summaa.

TILASTOLLISESTI RAUHALLISEMPAA

Uusi alkoholilaki on ollut voimassa yli vuoden. Sen myötä baarit ovat saaneet jatkaa anniskelua aina neljään saakka yöllä. Ennen neljää ostettuja juomia saa nauttia vielä tunnin ajan anniskelun päättymisen jälkeen. Viimeistään viideltä juomien rippeet huuhdotaan kurkusta alas ja siirrytään ulos. Yökerhojen lisäksi myös monet pubit ovat voineet jatkaa anniskelua neljään asti, sillä vaatimus ”tasokkaasta viihdetoiminnasta” on poistunut laista. Aiemmin tavalliset pystybaarit ovat menneet kiinni jo kahdelta yöllä.

Suomen poliisijärjestöjen liitto ilmoitti vuoden 2018 maaliskuussa, että uuden lainsäädännön takia tarvittaisiin vähintään 700 poliisia lisää. Järjestö epäilee ravintoloiden aukiolon pidentymisen lisäävän aamuyön häiriökäyttäytymistä.

Ylikomisario Jyrki Kivirinta Oulun poliisista kertoo, että kokonaistehtävien määrässä on havaittavissa piikki aina viiden jälkeen viikonloppuaamuisin. ”Poliisien kokonaismäärä ei ole Oulussa vuoden aikana kasvanut, mutta olemme kuitenkin lisänneet tehovalvontaa keskustassa myöhemmälle aamuyöhön”, Kivirinta kertoo.

Oulun valvonta- ja hälytysjohtajana toimivan Ylikomisario Kivirinnan avaamien tilastojen mukaan Oulussa viikonloppuöisin häiriökäyttäytymiseen liittyvät poliisitehtävät ovat olleet enimmäkseen laskussa.

7

Oulun poliisin tilastoista muodostettu diagrammi, josta ilmenee rikosten määrän muutos viikonloppuöisin kolmen vuoden ajalta.

.

”Ainoan eron vuoden takaiseen huomaa siinä, että ihmiset tulevat tasaisempana virtana kolmen ja viiden väliin.

Ennen tultiin kertarysäyksellä neljän aikaan.”

ROTUAARI HERÄÄ UUTEEN PÄIVÄÄN

Viiden aikaan Nordean edustan taksitolpalla ei ole ketään. Viisi autoa odottaa asiakkaita saapuvaksi.

Valkean kesäkadullakin on hiljaista. Vain kaksi väsyneen näköistä pariskuntaa nuokkuu tuoleilla. Ruokasavujaan Mäkkärin edessä polttelevaa porukkaa lukuun ottamatta kaduilla ei näy ketään. Kauppurienja Torikadun risteyksen tolpalla jonottaa enää alle kymmenen ihmistä. Tyhjien taksien määrä tosin yltää jo korttelin päähän.

Kellon lähentyessä kuutta päivä rupeaa kovaa vauhtia kirkastumaan ja muuten täysin hiljaisessa keskustassa alkaa raikumaan kova meteli. Ääni ei kuitenkaan kuulu myöhäisistä juhlijoista vaan variksista.

Linnut ovat kerääntyneet sankoin joukoin taistelemaan yöllisten kulkijoiden jättämistä tähteistä, joita lojuu siellä täällä pitkin kaupungin katuja. Mäkkärikin on jo hiljentynyt. Sisällä on enää muutama nuutuneen näköinen nuorisoporukka. Päivän valjetessa he lähtevät omille teilleen ja heidän tilalleen astelee virkeän näköistä eläkeläiskansaa, joka kerääntyy aamukahvien kanssa vaihtamaan kuulumisiaan.

Kaupunki alkaa herätä uuteen päivään. Aiemmin autiolla Rotuaarilla alkaa näkyä jo muutama koiran ulkoiluttaja. Taksit eivät enää päivystä tolpilla ja baarien sulkemisesta muistuttaa enää katukuvassa varisten tyhjäksi kaluamat ruokalaatikot.

Sami Aspelund

8

MAITOKAUPAN LONKERO EI JOHTANUTKAAN TURMIOON Suomalaiset ovat saaneet nauttia uudesta alkoholilaista reilun vuoden ajan. Oikeaa lonkeroa saa nyt kaupoista ja anniskelua voi jatkaa ravintoloissa kello neljään asti. Kyseessä ovat suurimmat muutokset sen jälkeen, kun keskiolut vapautettiin ruokakauppoihin vuonna 1969.

Ennen uuden alkoholilain voimaantuloa kansalaisia peloteltiin kulutuksen lisääntymisestä ja haittojen kasvamisesta. Pelottelijat olivat oikeassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan alkoholin kulutus kasvoi 0,1 litraa vuonna 2018 kulutuksen ollessa 10,4 litraa henkeä kohden yli 15-vuotiaiden kansalaisten keskuudessa. Muutos ei ole merkittävä.

Eri asiantuntijoiden lausuntoja uudesta alkoholilaista kuunnellessa tuntui, että taivas suunnilleen kaatuisi niskaan uuden lain tullessa voimaan. Reilu vuosi myöhemmin voidaan todeta, että mitään dramaattista ei kuitenkaan tapahtunut. Aurinko nousee samalla tavalla kuin ennenkin ja suomalainen ottaa kuppia yhtä reippaasti kuin vuotta aiemmin.

Yksi suuri ero entiseen kuitenkin on. Ruokakaupoissa lonkeron myynti on kasvanut, kun taas Alkossa myynti on tippunut Iltalehden mukaan noin puoleen. Syy on selkeä. Lonkeropäkki on helppo napata mukaan muiden ostosten ohessa, eikä pitkäripaiseen tarvitse lähteä erikseen. Toisaalta, myynnin vapauttamisesta huolimatta hinta on pysynyt korkealla. Siitä pitää huolen suomalainen alkoholin demonisoiva verotus.

Asiakasvirta taksitolpilla on viikonloppuisin aiempaa tasaisempi. Kuva: Sami Aspelund

Jää nähtäväksi, milloin Suomi on valmis seuraavaan askeleeseen. Viinejä on vaadittu ruokakauppoihin jo vuosia. Keskioluen ja lonkeron vapauttamisen välillä ehti kulua 49 vuotta. Toivottavasti viinit ovat ruokakauppojen hyllyllä hieman nopeammin.

Yöelämässä suurin muutos on ollut ravintoloiden aukiolon vapautus. Iso osa ravintoloista onkin nykyään auki aamuviiteen asti. Seurauksena tästä on se, että ihmiset lähtevät ravintolasta kotiin aiempaa porrastetummin, eikä klo 3.30 ryntäystä taksitolpille enää tule. Sääntelyn purkamisesta on siis ollut hyötyä asiakkaille, ravintoloille ja taksiyrittäjille.

Heikki Leppänen 9

ELÄMÄÄ LAVAN TAKANA

10

Kaikki ovat kuulleet siitä joskus. Mielikuvat siitä ovat hämyisiä, salaperäisiä, jopa haikeuden siivittämiä. Useiden mielissä se on hataraa utopiaa, vain harvojen ja valittujen harmoniaa. Joskus onni voi kuitenkin potkaista ja rahvaskin pääsee osingoille. Kyseessä on tietenkin bäkkäri, backstage, takahuone… Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

Ilta alkaa nihkeästi. 45 Specialin alkuillan esiintyjä venyttää keikkaansa reippaasti yli sovitun ja Hypno-klubi ei pääse alkamaan ajallaan. Kireä tunnelma välittyy myös bäkkärille. Kolmannen ja viimeisen encoren loputtua järjestävä taho pääsee töihin, asentamaan ja testaamaan tekniikkaa ja valmistelemaan ensimmäistä esiintyjää. Tunnin aikataulusta myöhässä, yhdeltätoista, ilta pääsee vihdoin alkamaan.

Bäkkäri täyttyy kutsuvieraista ja tunnelma nousee pikkuruisessa tilassa nopeasti kattoon. Korkean huoneen jokaista kolkkaa koristavat tuhannet nimikirjoitukset, piirrokset, tarrat ja tuherrukset, jotka jatkuvat myös suihkun ja wc:n seinillä. Edes pöntön kansi ei ole säästynyt. Kaikki täällä vietetty aika on kirjattu huoneen pintoihin ja näkyyn totuttelu vie aikansa.

Musiikki soi taustalla niin, että tilassa voi keskustella ääntään kohottamatta. Aina oven avautuessa, esiintyvän taiteilijan tuotannon volyymi kohoaa kuitenkin reippaasti, tervehtien tulijaa tai menijää ja kiinnittäen samalla paikalla olijoiden huomion. Ulkoa kantautunut kosteus tulvii tilaan ihmisten mukana.

PAIKKA RAUHOITTUMISELLE JA PAIKKA YSTÄVILLE

Takahuoneen merkitys vaihtelee sen mukaan keneltä kysytään, mutta yleisesti ottaen se vaikuttaa olevan eräänlainen turvapaikka.

Takahuoneiden konkari Juhani Oivo on kiertänyt Suomen bäkkäreitä kertomansa mukaan jo 17 vuo-

den ajan. 35-vuotiaan Oivon mielestä bäkkärikulttuuri ei ole juurikaan vuosien saatossa muuttunut. ”Muuten meno on lähestulkoon samanlaista kuin ennenkin, mutta tupakansavu on vähentynyt. Aikoinaan ennen tupakkalain muutosta Jukka Poika oli täällä keikalla ja vaati, ettei bäkkärillä poltettaisi tupakkaa.

Silloin ajateltiin, että vittu mikä diiva”, Oivo muistelee nauraen ja nostaa olutpullon huulilleen.

Oivon mukaan takahuone on tila, johon artistit voivat hakeutua latautumaan ja valmistelemaan esiintymistään. Aina se ei kuitenkaan onnistu. ”Joskus bäkkärillä meno käy sen verran villiksi, ettei siellä paljon rauhoituta. Yleensä tämä on kuitenkin vain positiivista, kun paikalla on hyviä tyyppejä”, Oivo kertoo ja silmäilee hymyillen paikalla olevaa joukkoa.

TÄYDEN TUVAN KÄÄNTÖPUOLI

Yön pikkutunneilla takahuoneessa alkaa olla tungosta. Pöytä täyttyy pulloista ja tuopeista. Keskustelun äänet kovenevat ja välillä naurun remakka yltyy yhteiseksi hörötyskuoroksi. Yksi kuitenkin istuu hiljaa nurkassa tietokone sylissään valmistautuen keikkaan. Meteli ei näytä häntä häiritsevän. Lienee ammattilainen.

Pian kahden paikallaolijan välille ilmaantuu pientä sanaharkkaa, mikä vaikuttaa johtuvan toisen liiallisesta päihtymyksestä. Tila käy yhtäkkiä hyvin ahtaaksi.

11

Juuri paikalle saapunut klubi-illan toinen järjestäjä Antti Kitkala päättää pistää pelin poikki ja pyytää bäkkärikansaa hajaantumaan välillä muualle. Porukka palaa todellisuuteen ja meno rauhoittuu sama tien. ”Joskus täytyy käyttää vähän rajumpia otteita, kun tila alkaa täyttyä liikaa, eikä paikallaolijoiden oma tilannetaju ole ihan ajan tasalla. Vieraat kyllä ymmärtävät, että tärkeintä on artistien viihtyvyys sekä mahdollisuus optimaaliseen valmistautumiseen”, Kitkala kiteyttää.

”Missä jatkot?”, kuuluu monen suusta.

Pian kysymykseen saadaan vastaus ja tieto leviää. Selvää on, ettei tämä jää tähän.

Pikkuhiljaa ihmiset oikovat jäseniään ja etenevät tottuneesti baarin puolelle. Muutama jää vielä istuskelemaan tai juomaan lasiaan tyhjäksi. ”Eipä siitä koskaan ole kukaan loukkaantunut, vaikka välillä pitää vähän komennellakin. Se kuuluu asiaan”, Kitkala naurahtaa ja jatkaa: ”Kohta sama porukka on kuitenkin taas täällä häröilemässä.

ILMASSA ON VOITON TUNTUA

Aamun lähestyessä väki hieman vähenee ja osa vakiokävijöistä on tanssilattialla nauttimassa illan musiikkitarjonnasta. Bäkkärillä tunnelma on kuitenkin katossa. Ilmapiiri on positiivinen ja kaikesta päätellen ilta on ollut menestys.

Järjestäjät kiittelevät vuolaasti jo esiintyneitä artisteja ja hehkuttavat klubi-iltaa tähän mennessä parhaaksi. Viskipullo kiertää pöydässä, tupakansavu nousee hiljalleen kattoon.

Elämä takahuoneessa ei ole krumeluureja ja hienostelua. Pöydillä ei aina ole shampanjaa ja mansikoita, eikä paikalla ole palvelijaa, joka täyttäisi vieraiden kaikki toiveet. Takahuone on paikka, missä ystävät kokoontuvat, juorut vaihtuvat ja nauru raikaa. Siellä suunnitellaan tulevaisuutta ja muistellaan menneitä. Ideat sinkoilevat ja taiteilijasielut inspiroituvat.

Ennenkaikkea se on paikka, jossa hienot ihmiset jakavat ikimuistoisia hetkiä. ”Missä jatkot?”, kuuluu monen suusta.

Pian kysymykseen saadaan vastaus ja tieto leviää.

Selvää on, ettei tämä jää tähän.

Kohta lavalta kuuluva musiikki kutsuu luokseen ja tyhjentää takahuoneen lähes kokonaan. Yön viimeinen esiintyjä on aloittanut keikkansa ja on tanssin aika.

Julia Ramstedt

12

EX-VL

Vanhoillislestadiolainen pappi, Ville Valo ja lukioystävän äiti: kolme käänteentekevää ihmistä Emma Hannosen suhteessa uskontoon. Hannonen syntyi vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, mutta ei koskaan tuntenut kuuluvansa liikkeeseen. Hän jätti uskonyhteisön 13-vuotiaana ja koko perhe on myöhemmin päätynyt samaan ratkaisuun.

Tarina alkaa seurakunnan rippikoululeiriltä. Pappi on vanhoillislestadiolainen. Joukko ihmisiä ”tekee parannuksen” eli kääntyy lestadiolaisiksi. Yksi heistä on leirin muusikko, Emma Hannosen isä.

Leiristä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, jonka johdosta Hannonen kasvaa seitsenlapsisen, uskovaisen perheen esikoisena. Hannonen kulkee perheen mukana rauhanyhdistyksen seuroissa ja muissa tapahtumissa, mutta kavereita hän ei oikein niistä piireistä löydä.

Hannosen perheen lisäksi kukaan muu suvussa ei ole vanhoillislestadiolainen. Koulukaveritkin ovat ”epäuskoisia”. Isovanhemmat käyvät kirkossa, mutta seuroissa kuulemansa perusteella Hannoselle on selvää, etteivät he ole uskovaisia. Eivät ainakaan oikealla tavalla. On kuin eläisi kahdessa eri maailmassa, eikä olisi kotonaan kummassakaan. ”Hartain toiveeni oli kuulua ja olla normaali. En silloin tajunnut, ettei ole mitään yhtä normaalia”, Hannonen muistelee.

Suviseuroissa on mukavaa kerätä roskia jäätelöpalkalla, mutta saarnojen vertauskuvallinen kieli ja Siionin laulujen aiheet ahdistavat. Kuolema pelottaa hirveästi, ja iltaisin mietityttää, onko muistanut pyytää kaikki synnit anteeksi. Jos iltalaulussa mainitaan kuolema, on pakko painaa kädet korville.

Vielä nykyäänkin, 11 vuotta myöhemmin, Hannonen reagoi joihinkin asioihin samanlaisella ahdistuksella. Erityisesti musiikki menee syvälle. Gospel-levy tai hurmoksellinen yhteislaulu voi olla Hannoselle välillä liikaa.

KÄÄNNYTYSYRITYKSIÄ

”Järkeilyn synti on nerokas keksintö”, Hannonen pohtii oululaisen kaksion keittiönpöydän ääressä.

Hän asuttaa kämppää yhdessä tyttöystävänsä ja kahden kissan kanssa. Hannonen viittaa liikkeen opetukseen, jonka mukaan usko ei ole järjen asia ja uskonasioiden liiallinen miettiminen on vaarallista.

13

Kolmetoistavuotias Hannonen ei kuitenkaan enää osaa olla järkeilemättä ja lakkaa käymästä seuroissa. Hän säästää viikkorahojaan ja ostaa HIMin levyn.

Kannessa Ville Valo poseeraa ilman paitaa, meikattuna. Ei varsinaisesti uskovaiselle sopivaa, Hannonen ajattelee ja piilottelee levyä huoneessaan.

Levy ei pysy salassa ikuisesti, vaan äiti löytää sen. Se on viimeinen isku Hannosen lestadiolaisuudelle. ”Ville Valo oli minulle tie pois lestadiolaisuudesta.

Olin varma, että menen vielä joskus hänen kanssaan naimisiin”, Hannonen naureskelee.

Seuraa ajanjakso, jolloin Hannonen tuntee etääntyvänsä vanhemmista ja muusta perheestä. Joskus vanhemmat pyytävät mukaan seuroihin, mutta hän ei lähde. Hannonen itse puolestaan yrittää haastaa vanhempien näkemyksiä tulostamalla näytille listoja lahkon tunnusmerkeistä.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan lahko on ”valtakirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä”. Vanhoillislestadiolaisuus toimii evankelisluterilaisen kirkon piirissä, mutta yhteisöstä voi tunnistaa joitain lahkon piirteitä. Liikkeessä esimerkiksi opetetaan, että kukaan sen ulkopuolella ei pelastu.

PELKO HÄVIÄÄ

Ville Valon jälkeen toinen merkityksellinen henkilö Hannosen uskontosuhteen kannalta on ystävä lukiosta. Kaverin äiti on buddhalainen, ja perheellä on Hannosen mielestä kiehtovia, erilaisia elämänkatsomustapoja.

Samaan aikaan Hannonen intoutuu lukemaan henkistä kirjallisuutta ja saa ahaa-elämyksen: Kukaan ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Hannonen voi itse päättää, mihin uskoo, määritellä oman totuutensa.

Se on käännekohta. Hän lakkaa pelkäämästä kuolemaa.

Jääkaapin ovessa on kuva hymyilevästä perheestä: vanhemmat ja kaikkiaan seitsemän huomattavan samannäköistä sisarusta. He kaikki ovat nyttemmin jättäneet vanhoillislestadiolaisuuden taakseen. Yhteinen kokemus on Hannosen mukaan lähentänyt perhettä. Hannonen ei kuitenkaan ole taustastaan pelkästään kiitollinen. ”Monet entiset lestadiolaiset, joiden kanssa olen puhunut, ovat sitä mieltä, etteivät kaikesta huolimatta vaihtaisi lapsuuttaan ja taustaansa mihinkään.

Että he ovat saaneet siitä niin paljon hyvää. En ole samaa mieltä. Kaikki se hyvä, mitä minä olen saanut,

on peräisin jostain ihan muualta. Vanhempieni rakkaudesta, ihanasta suvustani”, hän kuvailee.

TAVALLINEN NAINEN

Hannonen silittää kissaa tammikuun hiipuvassa valossa. Hänestä on kasvanut ihminen, joka suhtautuu suurella varauksella ehdottomiin ideologioihin, mutta haluaa uskoa ihmisten hyvyyteen. Hän opiskelee klassista laulua ammattikorkeakoulussa, joogaa ja syö pastaa. Ihan tavallinen nuori tyyppi siis.

Hannonen sanoo, että vanhoillislestadiolaisuus ei määritä häntä enää mitenkään. Paitsi, että hänellä sattuu olemaan historiaa liikkeessä. ”Ehkä jollain tapaa olen joissain asioissa kypsempi tai vahvempi. Toisaalta olen myös joissain asioissa paljon rikkinäisempi kuin olisin ilman näitä kokemuksia.”

Palataan vielä riparikesään. Hannonen ei ole käynyt seuroissa kahteen vuoteen. Vanhemmat ovat kuitenkin toivoneet, että hän menisi vanhoillislestadiolaisten rippikouluun. Hän itse olisi halunnut Prometheus-leirille. Seurakunnan leiri toimii kompromissina. Rippipappi ei usko evoluutioon, ja Hannonen tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Toisin kuin isäänsä aikanaan, tytärtä opetuksen sisältö ei puhuttele.

Lestadiolaisuudesta on olemassa useita toisistaan erillisiä haaroja. Käytän kuitenkin tässä tekstissä termejä lestadiolaisuus ja vanhoillislestadiolaisuus rinnakkain, viitaten molemmilla vanhoillislestadiolaisuuteen.

VANHOILLISLESTADIOLAISUUS LUKUINA Vanhoillislestadiolaisia on koko maailmassa noin 120 000, joista Suomessa valtaosa. Yhteisöstä irtaantuneita on Uskontojen uhrien tuki ry:n selvityksen mukaan jopa enemmän kuin nykyisiä jäseniä. Liike ei ole juuri kasvanut tällä vuosituhannella.

Liikkeen keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten keskusjärjestö on perustettu vuonna 1914.

Suviseuroihin kokoontuu vuosittain suurin osa vanhoillislestadiolaisista. Yhtä aikaa paikalla on laskettu viime vuosina olevan 65 000–75 000 ihmistä, mikä tekee siitä Suomen suurimman vuosittaisen kesätapahtuman.

Suomessa on 178 vanhoillislestadiolaisten toimitaloa eli rauhanyhdistystä. Jäsenmääriltään suurimmat rauhanyhdistykset ovat: • Oulussa (1 700 jäsentä) • Helsingissä (950) • Jyväskylässä (900) • Kokkolassa (800) Lähteet: Valkila, Joni: Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellon eettisyys ja yhteisöstä irtaantuneiden määrä.

Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n selvityksiä 1/2013 www.srk.fi

14 Maaria Koskelo

MINULLA ON HAALARIT, SIIS OLEN Tunnustan, minulla on salainen pahe.

Tai, no, pahe ei ole niin erityisen salainen, eikä oikeastaan edes rinnastettavissa paheeseen ollenkaan. Kyseessä on pikemminkin addiktio, rahareikä, aikasyöppö. Jos joku olisi vuosi sitten nykäissyt minua hihasta ja kuiskutellut korvaani, että hei kuules, vuoden päästä olet muuten tällaiseen asiaan aivan obsessoitunut, niin olisin todennäköisesti hörähtänyt epäuskoisesti ja puistellut päästäni moisen absurdin ajatuksen.

Asian laita on kuitenkin niin, että kuluneen seitsemän kuukauden opiskeluelämäni varrella olen kehittänyt pahalaatuisen pakkomielteen haalarimerkkeihin ja niiden hankkimiseen. Jos mobiilissani majaileva pankkisovellus laskisi yhteen sen summan, jonka olen merkkeihin ja muihin haalarihärpäkkeisiin tähän mennessä tuhlannut, en varmaankaan nukkuisi muutamaan yöhön.

Ennen korkeakoulu-uraani olin kyllä kuullut legendaa haalari-ihmisten lajikkeesta: tuosta mystisestä, kahdeksankymmentäluvulla Ruotsista Suomen puolelle jalkautuneesta olennosta. Omaan tuttavapiiriini kuului jo tuolloin muutama kyseisen lajin käyttäytymismallia toistava yksilö, joiden monimutkaiselta kuulostavaa haalarietiketeistä vouhkaamista päivittelin ja epäinhimillisen sitkeää juhlimiskuntoa vuoroin kummastelin, vuoroin ihailin. Vaikka jossakin tulevaisuuteni ulapoilla siinsivätkin korkeakoulujen luentosalit ja loppumattomat kalvosulkeisten täyttämät iltapäivät, en

koskaan nähnyt itseäni meemiprintatuista kankaanpalasista kiihtyvänä fanaatikkona. Sellaiseksi silti päädyin.

Tämä pahe on kuitenkin sellainen, jota en oikeastaan edes häpeä. Haalarikulttuurin ja merkkifantasioinnin hienoutta ei nimittäin voi kuvitella ennen kuin sen kokee itse. Siinä hetkessä, kun ensimmäistä kertaa vetäisee tuon jalon vaatekappaleen ylleen, on jotakin sanoinkuvailematonta. Merkkien ompelussa tuotetut lukemattomat litrat hikeä, verta ja muita eritteitä unohtuvat alta aikayksikön. Olotilassa tiivistyvät opiskelijuuden syvin olemus, opintojen ydin ja universaali olemisen onni.

Haalariväestöön, kuten eliökuntiin yleensäkin, kuuluu yhtä monta persoonaa kuin on opiskelijaakin, mutta haalarit yhdistävät nämä yksilöt toisiinsa. Ne luovat käyttäjälleen perheeseen rinnastettavan yhteisön.

Samalla ne myös erottavat sopivassa määrin — alalajeiksi jakautuvat nämä, nuo, ja ne, eli eri opiskelualojen eri väreissä talsivat edustajat. Haalarit ovat univormu, ja me olemme yhdessä opintopisteiden, bileiden ja Moodle-alustojen tantereella marssivia sotilaita.

Jos siis jossakin vaiheessa pankkisoftani tosiaan päivittyy ja valikoi ominaisuuksiinsa kategorian, joka näyttää merkkeihin käyttämieni roposten yhteissumman, en ehkä sittenkään välitä.

Minulla on haalarit, siis olen.

Jennika Karppinen

15

TEKSTIEN AVULLA TULEVAISUUDEN VISIONÄÄRIKSI

Maria Bešlić voitti arvostetun Pikku-Finlandia-esseekilpailun vuonna 2018.

Voitto on vain alkua nuoren ajattelijan uralle. Hän haluaa käyttää ääntänsä puuttuakseen yhteiskunnan epäkohtiin.

Maria Bešlić, 19, istuu vihreällä divaanilla tammikuisen iltapäivän hiljalleen pimetessä ikkunan ulkopuolella. Ulos aukeaa Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion piha. Rauhallinen soppi, jonka Bešlić itse valitsi, sijaitsee heti lukion juhlasalin vieressä. Samassa juhlasalissa Bešlić laski päähänsä valkolakin vain pari kuukautta sitten.

Ylioppilaslakki ei ollut Bešlićin viime vuoden ainoa kunnioitettava saavutus. Hänen nimensä komeili useamman lehden otsikoissa vain muutama kuukausi sitten hänen voitettuaan Pikku-Finlandia-esseekilpailun ensimmäisen sijan. Kaikkein surullisin rakkaustarina niitti kiitosta kilpailun raadilta ja poiki Bešlićille 800 euron rahapalkinnon. ”Olen puhunut tästä tosi paljon lähiaikoina”, Bešlić naurahtaa esseen tullessa puheeksi. ”Tuntuu, että kaikki aina hyökkäävät kysymään tästä.”

16

Maria Bešlić on paljon muutakin kuin Pikku-Finlandia-voittaja.

Hän on 19-vuotias Protu-lehden päätoimittaja, ja hänen kirjoituksensa on julkaistu kirjallisuuspiireissä arvostetussa Parnasso-lehdessä. Hän aikoo kirjoittaa ensimmäisen romaaninsa ennen kuin täyttää kolmekymmentä ja pyrkii tulevaisuudessa vaikuttamaan politiikassa.

Maria Bešlić: • Valmistui Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta joulukuussa 2018 • Protu-lehden nykyinen päätoimittaja. Protu-lehti on Prometheus-leirin tuen jäsenlehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Seuraavan kerran lehti julkaistaan keväällä 2019 • Voitti vuonna 2018 Pikku-Finlandia-esseekilpailun ensimmäisen sijan esseellään Kaikkein surullisin rakkaustarina • Voitti vuonna 2017 Satavuotias Suomi -kirjoituskilpailun kolumnillaan Maa, jonka puolesta taistella

NÄKYMÄTÖNTÄ NÄKYVÄKSI

Kirjoitusharrastus ja intohimo tekstejä sekä kirjallisuutta kohtaan lähti Bešlićin mukaan jo lapsuudesta.

Visiitit kirjastoon äidin kanssa antoivat hänelle mahdollisuuden tutustua kirjallisuuden maailmaan rauhassa ja ajan kanssa.

Kirjoittaminen on kulkenut rakkaana harrastuksena tähän päivään asti. Mukaan on tullut myös halu vaikuttaa tekstien kautta, mikä näkyykin Bešlićin kirjoituksissa. ”On niin paljon kaikkea mitä pitää sanoa ääneen”, Bešlić avaa inspiraatiota tekstiensä takana. ”Haluan saada näkymätöntä näkyväksi.”

Bešlić väläyttää esikuvikseen Naomi Kleiniä ja Noam Chomskya ja pohtii heidän tekstiensä vaikuttaneen vahvasti esimerkiksi antikapitalistisen liikkeen nykysuosioon. ”Teksteissä on todella paljon voimaa”, Bešlić kertoo.

Bešlić myöntää arvostavansa teksteissä erityisesti rehellisyyttä. Voittajaessee Kaikkein surullisin rakkaustarina edustaakin juuri tällaista tyyliä. Essee käsittelee ulkopuolisuuden tunnetta ja ihmissuhteiden solmimisen vaikeutta T.S. Eliotin runon J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu kautta. Siinä ollaan täysin autenttisesti omanlaisia eikä koiteta luoda itsestään toista ihmistä, jonka kautta puhua. Asiat kerrotaan niin kuin ne ovat.

Bešlićin lähipiiri kommentoi esseen henkilökohtaisuutta hiukan kauhistuneena, mutta kirjoittaja itse ei koe asiaa aivan samalla tavalla. Omien tuntemusten purkaminen paperille oli enemmänkin helpottavaa, kun Bešlić sai avata asioita, joita oli pitkän aikaa hautonut yksin päässään. ”En puhunut esseessä konkreettisista kokemuksista”, Bešlić selventää vielä lisää. ”Omat kokemukseni ovat henkilökohtaisia. Mutta tunteet, mitä käsittelin, ovat universaaleja, joihin moni voi samaistua.”

TULEVAISUUDEN POLIITIKKO Into vaikuttamiseen näkyy myös Bešlićin tulevaisuudensuunnitelmissa vahvana tekijänä. Hän haluaa puuttua globaaleihin rakenteisiin ja kritisoi muun muassa nykyistä markkinataloutta. ”Minusta on pahasti pielessä, että meidän maailmassamme voi kerryttää varallisuutta niin paljon kuin mahdollista”, Bešlić pohtii. Hän kokee olevansa enemmän varallisuuden uusjaon kannalla ja kommentoi olevansa esimerkiksi perinteistä hyvänteke-

väisyyttä vastaan. ”Hyväntekeväisyys antaa valtaposition niille ihmisille, joilla on varallisuutta. Avun pitäisi lähteä yhteiskunnasta, ja Suomessa tätä hoidetaan hyvin verotuksen avulla. Globaalisti meidän pitäisi luoda yhteiset pelisäännöt.”

Bešlić haaveileekin pääsevänsä tekemään töitä politiikan ja erilaisten kansainvälisten järjestöjen parissa. Tasa-arvo, erityisesti taloudellinen ja sosiaalinen, ovat aiheita, joihin hän haluaisi tulevaisuudessa puuttua. Bešlić kokee auttamisen kaikkien yhteisenä velvollisuutena.

Halu muuttaa asioita on Bešlićin mielestä myös vahva teema hänen oman sukupolvensa ajattelumaailmassa. ”Nykyään on hyväksytympää olla eri mieltä”, Bešlić miettii.

Hän mainitsee esimerkkinä hyvästä vaikuttajasta Greta Thunbergin, ruotsalaisen 16-vuotiaan ilmastoaktivistin, joka järjesti koululakon osoittaakseen mieltä ilmaston lämpenemistä vastaan Ruotsin valtiopäivätalon edessä. ”Siinä ihmisessä kiteytyy minun sukupolveni.”

VAIHTOEHTOJEN MAAILMA

Nykyään Bešlić viettää päivänsä osa-aikatöissä ja valmistautuen kevään valintakokeisiin. Tavoitteena on Helsingin yliopisto ja mahdollisiksi hakukohteiksi hän väläyttää valtiotieteitä, vaikkei ykkösvaihtoehto olekaan vielä kiveen hakattu.

Bešlić kertoo myös olevansa nykyään kiinnostunut vaihtoehtoista tavoista elää ja matkustaa. Matkustamisen erilaisiin vaihtoehtoihin hän onkin jo tutustunut esimerkiksi sohvasurffauksen muodossa ja kokee tämänkaltaisen toiminnan olevan eräänlainen poliittinen teko. ”Mieluummin tuen paikallista yhteisöä kuin annan rahani isolle kansainväliselle hotelliketjulle”, Bešlić selittää. ”Sen lisäksi tasa-arvoisessa maailmassa jokaisella täytyisi olla mahdollisuus matkustaa ja tällaiset vieraanvaraisuusverkostot mahdollistavat sen.”

Epäkonventionaaliset asumistavat, kommuunit sekä muut vaihtoehtoiset tavat elää ovat vielä jäänet kokeilematta, mutta kiinnostavat Bešlićiä ilmiönä. Luontoa säilyttävä maanviljely, eli permakulttuuri, voisikin olla nuoren seuraava alanvaltaus.

Martta Häyrynen

17

OODI RATSASTAVILLE MIEHILLE – NYKYAJAN RITAREILLE Olen opettanut ratsastusta kahdenkymmenen vuoden ajan. Säännöllisen harvoin vastaani tulee myös miesoletettuja oppilaakseni. Jostain kumman syystä ratsastus on kuitenkin profiloitunut pikkutyttöjen kivaksi ponileikiksi. Miksi ihmeessä?

Nykysatula on tehty ratsastavien miesten mukaan.

Naiset ratsastivat sääret nätisti hevosen samalla kyljellä vierekkäin ensimmäiseen maailmasotaan asti.

Tämän jälkeen ratsastettiin hajareisin, kuten miehet.

Tämä tyyli pätee vielä nykypäivänäkin.

Kauaa ei ole kulunut siitä, kun peltomaisemaa muokkasi meille korvaamaton suomenhevonen.

Muistatko taistelevat miehet hevosten kanssa rintamalla? Kävikö Veli Venäläinen ilkkumassa, että ”täällä te pikkutyttöjen hevosilla vedätte tykkejä”?

Ratsaille noustaan hevosen vasemmalta puolelta.

Tämä siksi, kun miekkaa pidetään vasemman jalan mukaisesti. Jokaisella nykyajan pikkutytöllä on miekka mukanaan.

Silmäillään historiaa taaksepäin todetaksemme, että ritarit haarniskoissaan ja metsästäjät aseineen istua tököttävät ratsailla. Kävikö naapuriheimon porukka naukumassa, että ”pikkutytöt täällä näköjään leikkivät”? Ei käynyt. Siinä olisi äkkiä saattanut saada viholainen peitsestä nokkaan.

Kokemukseni mukaan nykyinsinööri kipuaa ratsaille, koska se näyttää helpolta. Valtaosa lajin harrastajista on hyväpyllyisiä naisoletettuja, joten pelkkä pariutumisvietti selittänee myös jotain.

Onneksi talliyhteisömme pitävät kiinni noista ikiaikaisista perinteistä. Tallin käytävällä palloileva mies kypärässä, turvaliivissä ja ratsastushousuissa on nykyajan ritari haarniskassaan.

Hän lähtee itsevarmasti kohti ratsastuskenttää ja aikoo kerta toisensa jälkeen selvitä voittajana sekoilevien naisten ja liian vähän liikutettujen hevosten konkkaronkasta.

am

:S va

Ku d un el

sp

iA

18

Tiina Jokinen

COLLEGE-ELÄMÄ VEI KAUAS Jaakko Teräsranta ei seurannut ystäviään suomalaiseen yliopistoon, vaan suuntasi toiselle puolelle maailmaa opiskelemaan collegessa. Ensimmäisen vuoden jälkeen hänen perässään oli kouluja ympäri Yhdysvaltoja. Tämä on hänen tarinansa. ”Suomalaiset voisivat ottaa mallia jenkeiltä. Kotipuolessa kävin yli vuosikymmenen ajan samassa ruokakaupassa, mutten usko jääneeni työntekijöiden mieleen laisinkaan, ja he varmasti näkivät minut vain yhtenä asiakkaista. Täällä Yhdysvalloissa sen sijaan jo ensimmäisen kuukauden jälkeen kauppias kysyi vointiani, miten hyvin olen pärjännyt koulussa ja viihdynkö täällä. Tämä oli vain yksi lukuisista esimerkeistä jenkkien ystävällisyydestä. Voisimmeko me suomalaisetkin olla yhtä sosiaalisia?

UUSI TUTTAVUUS ANTOI IDEAN

Ajatus lähteä opiskelemaan Yhdysvaltoihin syntyi Carolinassa asuneen inttikaverini kautta. Hän antoi minulle entisen agenttinsa yhteystiedot. Agentti auttaa suomalaisia opiskelijoita Pohjois-Amerikkaan ja kun otin yhteyttä häneen, en kuvitellut itseäni enää suomalaiseen yliopistoon.

“Myönnän, että koulukaverit oppivat meiltä ensimmäisenä kirosanat, vasta niiden jälkeen JVG:n hitit.“ Agenttitoimistolta tuli viesti, että minun pitää vain käydä täyttämässä Kelassa, pankissa ja Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystössä tarvittavat lomakkeet sekä tehdä pari todella helppoa soveltuvuuskoetta, joissa testattiin lähinnä englannin taitojani. Koska halusin liittää jalkapalloharrastukseni opintoihin, minun täytyi lisäksi tehdä itsestäni esittelyvideo, jossa pelaan jalkapalloa ja nostan kuntosalilla rautakasoja ilmaan. Näiden tehtävien jälkeen agentti hoiti loput.

19

JAAKKO TERÄSRANTA

• • • • • • •

22-vuotias Kotoisin Mikkelistä 3. vuosi Yhdysvalloissa (1. vuosi Martinsvillessä, loput Albanyssa) Opiskelupaikka: The College of St. Rose, Albany, New York Opinnot englannin kielessä ja kirjallisuudessa Valmistuu keväällä 2020 Pelaa jalkapalloa koulun joukkueessa, kesäisin Mikkelin Pallokissoissa

Olin yllättynyt. Agenttini teki työnsä niin loistavasti, että jouduin vaikeiden päätösten eteen loppukevään aikana. Sain kuulla, että lähes 30 eri yhdysvaltalaista yliopistoa oli kiinnostunut saamaan minut heille oppilaaksi. Lukiotodistukseni kasin keskiarvo, kokeiden tulokset sekä esittelyvideoni olivat tehneet moneen suuren vaikutuksen. Agentin kanssa karsimme kouluja, joista valitsin itselleni sopivimman. Uusi opinahjoni löytyi Virginian osavaltiosta Martinsvillestä.

Kesän loppuessa lähtö lähestyi. Tiesin, että edessä oli uuden elämänvaiheen alku ja huikea seikkailu, mutta tiesin myös jättäväni paljon taakse. Vanhemmille päätökseni oli luonnollisesti iso pala purtavaksi, mutta he eivät koskaan lakanneet tukemasta minua. Jätin Suomeen myös paljon ystäviä. Monien mielestä ratkaisuni lähteä collegeen oli helkkarin siistiä, ja osa olisi halunnut matkia ja lähteä mukaan. Kaikki kannustus antoi minulle massiivisesti itseluottamusta, ja lentoasemalla tiesin tehneeni oikean valinnan.

VUOSI VIRGINIASSA

Olin saapunut Virginiaan, mutta en ollut yksin. Suomesta lähti minun lisäkseni kaksi muuta suomalaista jätkää, Henrik ja Julian, opiskelemaan ja jalkapalloilemaan samaan yliopistoon. Koimme yhdessä lähestulkoon kaiken. Kolmistaan kävimme samat kurssit, treenit, matsit ja bileet. Parasta heidän kanssaan oli puhua suomea ja opettaa muille sitä. Myönnän, että koulukaverit oppivat meiltä ensimmäisenä kirosanat ja vasta niiden jälkeen JVG:n hitit.

Martinsvillessä koulunkäynti ei alkanut ruusuisesti.

Kyllästyin heti kauppatieteisiin ja halusin vaihtaa opintoni englannin kieleen ja kirjallisuuteen, mutta yliopiston koulutustarjonta ei ollut niihin paras mahdollinen. Onneksi jalkapallo oli sen sijaan mahtavaa.

Kuuluin joukkueen parhaimmistoon ja onnistuneen kauden kautta sain mahdollisuuden lähteä paremmille vesille.

20

PYYNTÖJÄ LÄNSI- JA ITÄRANNIKON VÄLILTÄ

Oli kevät 2017. Suureksi yllätyksekseni sähköpostini oli täyttynyt toistamiseen koulupaikkatarjouksista, mutta tällä kertaa jokainen koulu oli hyvin arvostettu ja lähellä suurkaupunkeja. Tarjouksen lähettäneet yliopistot eivät olleet niin kiinnostuneita minun arvosanoistani, vaan otteistani jalkapallokentällä. Olin sarjan tehokkain pelaaja omalla pelipaikallani, ja siksi olin herättänyt mielenkiintoa eri puolilta Yhdysvaltoja.

Sain tarjouksen esimerkiksi Los Angelesista yliopistolta, jonka joukkue kuului koko maan eliittiin. Lisäksi sain pyyntöjä Illinoisista, New Jerseystä, New Mexicosta sekä kahdestakymmenestä muusta paikasta.

Los Angeles houkutti paljon, mutta hyväksyin lopulta newyorkilaisen College of Saint Rosen tarjouksen.

Enää minun ei tarvinnut turvautua opintolainoihin, sillä uusi yliopistoni myöntää minulle 30 000 dollarin jalkapallostipendin jokaiselle jäljellä olevalle lukuvuodelle. Valintani jälkeen en ole miettinyt koulupaikan vaihtamista.

Viihdyn Saint Rosessa. Kuin myös aikaisemmin Martinsvillessä, täällä minut tunnistetaan helposti ulkonäköni takia. Erotun väkijoukosta, sillä olen 184-senttinen, vaalea, sinisilmäinen ulkomaalainen, jolla on kuulemma tosi hauska aksentti. Tällainen huomio ei haittaa minua laisinkaan. Tyttöjen keskuudessa valkoiset hiukseni ovat olleet pienessä suosiossa, mikä ei myöskään ole huono asia.”

Sami Ikonen

Tunnelma kopissa oli pelin jälkeen kaksijakoinen. Kuva: Sirpa Pöyhönen

KÄRPPIEN KAUSI PÄÄTTYI PRONSSIIN JA KYYNELIIN

Oulun Kärppien naisten jääkiekkojoukkueen kausi päättyi lauantaina pronssijuhliin. Juhlissa pinnalle nousi voitosta huolimatta haikeus, kun päävalmentaja ja joukkueessa pisimpään pelannut pelaaja päättivät uransa Kärpissä.

Pelikellossa on jäljellä vajaat kahdeksan minuuttia, kun jääkiekkouransa tähän peliin päättävä Saija Tarkki laukoo Kärpät helpottavaan 3–1-johtoon.

Päätykatsomossa peliä seuraava kannattajaryhmä Poromafia huutaa Tarkin nimeä ja levittää katsomoon lakanat, joissa kiitetään naista pitkästä urastaan Kärpissä. Pronssiottelu päättyy lopulta kotijoukkueen niukkaan 3–2-voittoon ja Tarkin osuma jää ottelun voittomaaliksi. Summeri soi ja joukkue ryntää välittömästi kentälle juhlimaan maalivahtinsa ympärille.

HAIKEAT JÄÄHYVÄISET

Normaalista käytännöstä poiketen naiset kerääntyvät ympyrämuodostelmaan polvilleen. 22 vuotta jääkiekkoa pelannut Tarkki pyydetään ympyrän keskelle, sillä joukkue haluaa tällä tavoin osoittaa kunnioitustaan kokenutta pelaajaa kohtaan. Vuolaasti itkevä Tarkki saa myös muut pelaajat kyynelehtimään, eikä

ihme, onhan Tarkki pelannut Kärpissä jo ennen kuin moni joukkueen pelaajista on edes syntynyt. ”Saija on ollut itselleni ja joukkueelle esikuva huippu-urheilijana ja jääkiekkoilijana. Joukkueelle hänen tuomansa kokemus on ollut korvaamaton henkisesti ja fyysisesti”, Kärppien kapteeni Isa Rahunen kuvailee.

Pitkään Kärpissä viihtynyt Mira Kuisma palkitaan seuran toimesta, sillä joukkueen päävalmentaja vaihtaa maisemaa päättyneen kauden jälkeen. Tunnelma on ristiriitainen. Joukkue iloitsee voitetusta pronssista, mutta toisaalta monen vuoden pituinen tarina päättyy, kun vuosia kasassa olleesta joukkueesta lopettaa kaksi tukipilaria ja esikuvaa.

Seura palkitsee näyttävimmin kärppälegendana pidetyn Tarkin. Hänen saavutuksensa jääkiekkoilijana käydään läpi mediakuutiolla, ja koko katsomo osoit21

taa kunnioitustaan huutamalla Tarkin nimeä. Herkkänä ihmisenä tunnettu pelaaja kokee täydellisen yllätyksen, kun Pikku Saijat -nimeä kantava joukkue saapuu kentälle.

”Kaikki halusivat pelata joukkueelle tämän pronssin, mutta erityisesti taistelimme tähän kauteen lopettavien jäsentemme kunniaksi.”

Tyttöjen luistellessa kentälle Tarkki purskahtaa täysin hillitsemättömään itkuun ja yllätys näyttää todellakin onnistuneen. Heistä jokainen pelaaja tuo Tarkille yksitellen ruusun ja halaa häntä. Viimeisen tytön mukana on taulu, johon on koottu naisen lausahduksia ja uran kohokohtia. ”Jäällä juhlallisuuksissa oli todella sekavat ajatukset, kun tunnemyrsky oli niin valtava. Todella hienoa, että tuollaista oli järjestetty. Etenkin Pikku Saijojen ilmestyminen jäälle oli liikuttavaa”, Tarkki muistelee juhlallisuuksia myöhemmin illalla.

MITALIT KAULAAN

Haikeiden kunnianosoitusten jälkeen on aika siirtyä kaikkien odottamaan mitalien jakoon. Kuin sormia napsauttamalla tunnelma vaihtuu iloiseksi ja innostuneeksi. Jokainen pelaaja odottaa siniviivalla malttamattomana, milloin hän kuulee oman nimensä ja saa mennä noutamaan ansaitun palkinnon raskaasta kaudesta. ”Kaikki halusivat pelata joukkueelle tämän pronssin, mutta erityisesti taistelimme tähän kauteen lopettavien jäsentemme kunniaksi”, kapteeni Rahunen korostaa.

Kun mitalien jako on suoritettu, joukkue siirtyy yleisöä samalla kiittäen paikkaan, josta yleensä eivät joukkueen ulkopuoliset paljoakaan kuule.

Pukukopissa todelliset juhlat yleensä alkavat ja ilo on ylimmillään. Nyt kuitenkin juhlinnan lisäksi myös haikea tunnelma seuraa joukkuetta koppiin. Pelaajat luovuttavat oman muistamisensa joukkueessa lopettaville jäsenille. Jokainen saa lahjakortin sellaiseen paikkaan, mistä joukkue tietää henkilön pitävän.

Päävalmentaja kaivaa takataskustaan kirjoittamansa kirjeen, jonka lukee joukkueelle kyyneleitä nieleskellen.

Joukkue kerääntyi osoittamaan kunnioitustaan Saija Tarkin ympärille. Kuva: Sirpa Pöyhönen

22

Tarkin puhe sai joukkueen kyyneliin. Kuva: Sirpa Pöyhönen

”Ette te minusta kokonaan eroon pääse. Ensi kaudella toimin joukkueen managerina, joten olen edelleen mukana saunailloissa.”

Koppi on aivan hiljainen. Ainoastaan Kuisman värisevä ääni kuuluu huoneessa, joka on sullottu täyteen hikisiä naisia. On kuuma ja ilma on huono. Usean pelaajan punaisina hehkuvilta kasvoilta vierii kirkkaita kyyneleitä. Tarkillakin on muutama sana sanottavanaan ja muisteltavanaan. Tämä puheenvuoro saa lähimain jokaisen pelaajan silmät kostumaan. Konkari haluaa kuitenkin pitää ilmapiirin positiivisena ja heittää pientä vitsiä väliin, mikä saa koko joukkueen nauramaan hillittömästi. ”Ette te minusta kokonaan eroon pääse. Ensi kaudella toimin joukkueen managerina, joten olen edelleen mukana saunailloissa”, Tarkki muistuttaa naureskellen.

Sitten räjähtää. Todelliset bileet alkavat välittömästi, kun joukkueen kaiuttimista kuuluu Tipan sanat: ”Ei tippa tapa/tänään nakit silmil/eilisest ei oo mitää filmii”. Koko joukkue pomppii tasajalkaa musiikin rytmiä mukaillen. Töminä on melkoinen, kun reilut kaksikymmentä paria luistimia iskeytyy yhdenaikaisesti lattiaan. Jokainen pelaaja huutaa sanoja yhteen ääneen, ja tunnelma on katossa.

Tunteet vaihtelevat kopissa ääripäästä toiseen yhtä nopeasti kuin kentälläkin.

Kolmen kappaleen verran joukkue jaksaa pomppia, kunnes nälkä ja jano ajavat juhlijat hakeutumaan saunatiloihin Oulun keskustaan. Osa pelaajista napsii vielä kaverikuvia mitalit kauloissaan, mutta iltarientoihin tuntuu olevan kova kiire.

Naiset liukenevat kopista yksi kerrallaan. Viimeinen sammuttaa valot ja pamauttaa oven kiinni. Kesäloma on alkanut.

Nelli Salomäki

23

IKUINEN RIPULI Kesällä 2013 rovaniemeläinen Malla Ylijurva oli grillaamassa perheensä kanssa, kun polttava mahakipu iski yllättäen. ”Minun vatsaani polttaa ja en tiedä miksi!”

Malla huusi tuskissaan. Tästä alkoi monen vuoden mittainen taistelu kipuja vastaan.

Lämpimän oranssi sisustus tervehtii vierailijaa Malla Ylijurvan, 21, asunnossa. Hän istuutuu kirjoituspöytänsä ääreen ja tarkkailee sänkynsä päällä lojuvaa tyynykasaa. Kasan keskeltä pilkistää kaksi erikoista tyynyä. ”Minun kakkatyynyni”, hän hihkaisee hakiessaan ruskean ja hymyilevän möykyn syliinsä.

Ylijurva sairastaa harvinaista tautia, Colitis ulcerosaa eli haavaista paksusuolentulehdusta. Taudin vuoksi hänen on käytävä vessassa useasti päivässä.

Sairaus muutti hänen elämänsä täysin. Suurin muutos oli ruokavalion uusiminen lähes kokonaan. ”Nykyisin olen oppinut elämään sairauden kanssa.

Tiedän mitä suolisto kestää ja mitä ei.”

OIREILU ALKAA IHON KAUTTA

Ensimmäiset oireet alkoivat Ylijurvan ollessa kuudennella luokalla peruskoulussa. Iho ja naama olivat märkäruvella, minkä vuoksi lähdettiin tutkimuksiin.

24

Ylijurvalla todettiin ihottuma, joten hänelle määrät-

tiin lääkkeeksi kasa kalliita rasvoja. Rasvat kuivattivat naamaa, eivätkä lopulta auttaneet.

Ihon oireilusta oli kestänyt vuosi, kun ensimmäiset vatsakivut ilmenivät.

”Luulin sitä aluksi närästykseksi. No ei ollut närästystä.”

Syksyllä 2014 Ylijurva hakeutui jälleen lääkärin vas-

taanotolle märkärupien ja mahakipujen vuoksi. Hänet lähetettiin verikokeisiin, missä hänelle todettiin

laktoosi-intoleranssi. Nyt kun syy vatsakivuille löytyi, kaikki olisi hyvin.

”Olisikin ollut”, Ylijurva tuhahtaa muistellessaan lääkärin vastaanottoa ja pyörittelee silmiään.

Samaisena syksynä todettiin nopeaa laihtumista.

Ruoka ei imeytynyt ja oireet pahenivat.

Lisäksi unisuus ja nopea väsyminen päivän aikana lisääntyi.

”Minulla oli samaan aikaan meneillään kahden viikon antibioottikuuri ison

märkäruven takia. Jätin kuurin itse

COLITIS ULCEROSA •

Krooninen koliitti

•

Tavallisia oireita ovat ripuli, veriuloste ja vatsakivut

•

Hoidetaan lääkityksellä ja joissain tapauksissa leikkauksilla

•

Sairauden syy on tuntematon

•

Suomessa vuosittain noin 20 ihmistä sataatuhatta kohti

•

sairastuu tautiin

•

Tauti ei ole tarttuva

•

Oikeus vessapassiin, jolla pääsee mihin tahansa

•

julkiseen vessaan hädän iskiessä

Lähde: Crohn ja Colitis ry

kesken, sillä siitä tuli järkyttävä antibioottiripuli ja kuumepiikkejä.”

Antibioottien takia ei voinut poistua vessasta.

Märkärupi kuitenkin parani, joten Ylijurva luotti ripulinkin paranevan. Ripuli ei parantunut, vielä tänäkään päivänä.

TÄHYSTYS MUUTTI KAIKEN

Ylijurva lakkasi syömästä, koska siitä tuli vain huono olo. Ruoka ei imeytynyt ja vessassa tuli vietettyä suurin osa päivästä. ”Nykyään mietin, että olinpa tyhmä”, hän naurahtaa ja nostaa jalkansa syliinsä. ”Luulin ongelmieni katoavan, jos vain lakkaan syömästä!”

Tammikuussa 2015 Ylijurva pääsi kuitenkin tähystykseen, mikä muutti kaiken. Tähystyksessä huomattiin, että koko paksusuoli on kirkkaan vaaleanpunainen ja verinen. Lääkäri tiesi heti, että kyseessä on Colitis ulcerosa. ”Olin todella helpottunut, koska nyt oireille oli oikea syy. Olin kuitenkin 16-vuotias ja käteeni lyötiin lappu oikeudesta vammaistukeen. Siinä vaiheessa teki mieli hakata päätä seinään. Tunsin olevani viallinen.”

Nyt kun sairauden toteamisesta on mennyt useita vuosia, Ylijurva hymyilee leveästi saadessaan kertoa siitä. Sairaus ei ole mikään tragedia, se on osa identiteettiä. ”Tämä olen minä!” Ylijurva huudahtaa ja levittää kätensä nauraen ilmaan.

LÄÄKITYKSET EIVÄT TOIMINEET

Kun sairauden nimi oli selvillä, alettiin etsimään toimivaa lääkitystä. Ensimmäinen yritys epäonnistui

täysin. Ylijurva laihtui lisää, verta lensi ulostaessa ja uupumus kasvoi entisestään. Hän ei pystynyt edes kävelemään lähimmälle bussipysäkille. ”Lopetin tämän omatoimisesti. Olisin todennäköisesti kuihtunut, jos olisin jatkanut lääkkeen syömistä.”

Seuraavat lääkitykset eivät tuottaneet sen kummempaa tulosta. Lopulta lääkäri totesi, että painoa tarvitaan lisää ja nopeasti. Tämän lausunnon seurauksena aloitettiin kortisonikuuri. ”Lihoin kahdessa kuukaudessa 12kiloa. Näytin kävelevältä tomaatilta”, Ylijurva muistelee oloaan. Oireet kuitenkin katosivat ja kaikki kivut hävisivät. Kortisonia käytettiin kaksi kuukautta kerrallaan. Kun lääkitys lopetettiin, mahakrampit iskivät takaisin ja Ylijurva päätyi sairaalaan viideksi päiväksi. Mikään muu lääke ei auttanut, joten kortisonikuuria oli jatkettava.

Pian Ylijurva oli joutunut kortisonikierteeseen, jota yritettiin lopettaa kuukauden välein. Joka kerta kun kortisonin antaminen lopetettiin, mentiin taas viideksi päiväksi sairaalaan kipujen vuoksi.

LÄHEISTEN TUKI ON SUURI VOIMAVARA

Nykyisin Ylijurva on löytänyt toimivan lääkkeen, joka ei ole kortisonivalmisteinen. Biologinen lääke tiputetaan kuuden viikon välein suoneen. Lääke huonontaa vastustuskykyä, joten Ylijurvan on oltava tarkkana, että hän ei saisi tartuntatauteja. ”Onneksi läheiset ovat mukautuneet tähän niin, että ilmoittavat jos ovat juuri olleet sairaina. Silloin pidetään käsien pesusta ja hygieniasta erityisen tarkkaan huolta.”

Ylijurva on erityisen kiitollinen läheisten suhtautumiseen vuosien varrella. Kukaan ei hämmästele, vaikka hän juoksee kesken keskustelun vessaan ja jättää kiireessään oven auki.

Ensimmäisenä kertana kun lääke tiputettiin suoneen, Ylijurva tiesi lääkkeen toimivan. Seuraavana päivänä hänestä kuoriutui uusi ihminen. ”Sain elämäni takaisin”, Ylijurva toteaa onnellisesti hymyillen.

Linnea Mustonen 25

VASTUULLINEN AIKUINEN VS. KERMAPERSE Elämäntilanteessani oman asunnon ostaminen ei ole ajankohtaista vielä moneen vuoteen. Asuntomarkkinoilla on kuitenkin tarjolla kiinnostavia asuntoja jatkuvasti, joten päätin lähteä katsomaan asuntoja luomalla itselleni kaksi täysin erilaista roolia.

Ensimmäisessä asuntonäytössä olen 21-vuotias opiskelija, mutta minulla on myös työpaikka ja elämääni kuuluu lisäksi raskaana oleva kihlattuni. Olemme tulevan perheenlisäyksen takia alkaneet etsiä omistusasuntoa hyvällä ja rauhallisella sijainnilla Oulun keskustan lähettyviltä. Huomaamme asuntonäytön uuteen kerrostaloon muutaman kilometrin päästä keskustasta, joten lähden katsomaan vapaana olevia asuntoja.

Olen paikalla ajoissa, sillä haluan todella saada asunnon, jos se vastaa odotuksiamme. Paikalla vastassa odottaa välittäjä mallikalustetussa asunnossa.

Kättelen häntä asiallisesti ja istuudun kuuntelemaan selostusta asunnosta. Taloyhtiössä on vapaana vielä kolme asuntoa, joista saan valita mieleisen ja tulevalle perheelleni sopivan. Saan kattavan esittelykierroksen jokaisessa asunnossa ja pääsen itsekseni vielä tutkimaan asuntoja välittäjän odotellessa muita mahdollisia esittelyyn saapuvia.

Kun olen aikani mittaillut huoneita ja tarkastellut asunnot läpikotaisin, palaan välittäjän luo onnellinen hymy kasvoillani. Olen erittäin tyytyväinen näkemääni ja kyselen vielä, missä sijaitsevat lähimmät kaupat, päiväkoti ja koulut. Näytän tyytyväiseltä, ja kerron yhden asunnoista vastaavan täysin etsimäämme.

Välittäjä alkaa heti kysellä rahoituksesta ja kauppojen solmimisesta. Kerron, että joudun vielä keskustelemaan asunnosta paremman puoliskon kanssa ennen kauppojen tekemistä. Välittäjä tarjoaa minulle saman tien käyntikorttinsa ja kertoo, että voimme ottaa koska tahansa yhteyttä ja pääsemme kihlattuni kanssa yhdessä katsomaan asuntoa lyhyelläkin varoitusajalla uudelleen.

Lupaan palata asiaan heti samana iltana, jos saan

26

kotona hallitukselta vihreää valoa asunnon suhteen.

Kättelemme välittäjän kanssa ja saan mukaani nivaskan esitteitä kyseisestä taloyhtiöstä. Saan onnentoivotukset tulevasta perheenlisäyksestä ja onnea tulevaan kotiin, oli se sitten kyseisessä talossa tai jossain muualla.

PAPPA BETALAR

Toisessa asuntonäytössä olen taas 21-vuotias, mutta en opiskelija enkä työelämässä. Olen ehdottanut varakkaille vanhemmilleni omaan asuntoon muuttamista ja bongannut netistä hienon asunnon kattoterassilla Oulun keskustasta, joten sovin asuntonäytön välittäjän kanssa asuntoon.

Saavun paikalle juuri ja juuri sovittuun aikaan. Tervehdin välittäjää, joka ojentaa kätensä suuntaani kätelläkseen. Kättelen häntä hieman vaivaantuneena. Jatkamme matkaa taloyhtiön sisätiloihin, missä menemme hissillä talon ylimpään kerrokseen huoneistoa katsomaan. Välittäjä kertoo perustietoja asunnosta, mutta keskityn enemmän asunnon ulkonäköön ja ikkunoista aukeavaan maisemaan.

Saan välittäjältä nivaskan tietoja asunnosta, mutta vilkaisen sen vain nopeasti läpi ja jatkan asunnon tarkastelua. En huomaa lähes ollenkaan välittäjän läsnäoloa tutkimusmatkallani hulppean asunnon neliöissä.

Kierrokseni on tullut päätökseen, joten pystyn taas keskittymään välittäjän puheisiin kunnolla.

Hän on kylläkin jutellut asunnosta lähes taukoamatta koko ajan, mutta kuuntelu on jäänyt osaltani toissijaiseksi. Vastaan myöntävästi, kun välittäjä kysyy asunnon miellyttävyydestä. Kun kysymykseen tulee rahoitusasiat, sanon vaivaantuneena, että rahoittaja on hoidossa ja onnistuu kyllä suurella todennäköisyydellä. Kysyn välittäjältä kauppojen solmimisesta, jolloin hän kehottaa minua varmistamaan rahoituksen ensin.

Tässä vaiheessa tunnelma on mennyt hieman vaivaantuneeksi ja poistumme asunnosta aika pian. Ulkona pyydän välittäjältä yhteystietoja, jotta voin ottaa häneen yhteyttä, kun olen saanut rahoitusasiat selville. Käyntikortin saatuani kiitän asuntonäytöstä ja lupaan palata asiaan kauppojen merkeissä. Välittäjä kiittää tapaamisesta ja kättelee minua.

TAKAISIN TODELLISUUTEEN

Nyt 21-vuotiaana opiskelijana puntaroin kokemusta asuntonäytöistä.

Olen iloinen siitä, kuinka ensimmäisessä asuntonäytössä välittäjä oli aidosti kiinnostunut muuttuvasta elämäntilanteestani ja oli valmis auttamaan kauppojen hoitamisessa kaikin tavoin. Tästä kertoo myös se, että välittäjä soitti muutaman päivän kuluttua perääni, sillä en hänelle takaisin soittanut koskaan.

Vaikka toin nuoren ikäni esille, ei välittäjän suhtautuminen muuttunut minuun millään tavalla. Päinvastoin saatoin aistia ylpeyttä siitä, kuinka olin ottanut tulevan lapsen ja kihlattuni huomioon miettiessäni asuntoa ja sen sijaintia.

Samaan aikaan olen toisesta asuntonäytöstä hieman häpeissäni. Olisin halunnut soittaa välittäjälle pyytääkseni anteeksi välinpitämätöntä käytöstäni, mutta toisaalta parempi jättää asia sikseen. Annetaan roolini kermaperseenä jatkaa elämäänsä keskenään.

Nyt olen nähnyt, mitä asuntonäytöt ovat. Voin odottaa seuraavia näyttöjä muutaman vuoden ja miettiä, millainen oma roolini on silloin.

Sipe Myllyniemi

27

KUOLEMAN JÄLKEINEN ELÄMÄ Oululainen Tanja kertoo ajatelleensa aina, että jokainen päivä on hyvä elää täysillä – niin kuin viimeistä päivää. Elämänfilosofia konkretisoitui kouriintuntuvalla tavalla, kun oma tytär sairastui vakavasti.

Kirpeän pakkaspäivän kuuraamat puut heijastuvat kauniisti omakotitalon keittiön ikkunaan. Sisälle on sytytetty kynttilöitä; liekit lepattavat omaa, rauhallista tahtiaan. Ikkunan eteen on aseteltu pieniä enkelifiguureita, Tommy Tabermannin runolla koristeltu tuikkukippo sekä kaksi kehystettyä kuvaa Oliviasta, joka menehtyi aivosyöpään viime kesänä. ”Tässä minä aina juttelen Olivian kanssa”, Tanja sanoo ja istahtaa keittiön pöydän ääreen kahvikupin kanssa.

Heinäkuun loppupuolella 2016 Tanja huomasi tyttärensä käytöksessä omituiselta tuntuvia muutoksia. Uimista harrastanut tyttö muuttui kesän aikana apaattiseksi, vetäytyi ystävien seurasta ja into rakkaaseen harras28

tukseen tuntui hiipuvan. Tanja kävi mielessään läpi vaihtoehtoja murrosiästä masennukseen ja pohti asiaa perheensä sekä ystäviensä kanssa. Kummalliset oireet lisääntyivät kahden seuraavan viikon aikana: Olivia oksensi, virtsasi alleen ja nukkui loputtomalta tuntuvia määriä. Tanja varasi ajan lastenlääkärille.

Olivia lähetettiin jatkotutkimuksiin, joita tehtiin parin päivän ajan. Diagnoosi varmistui nopeasti: Olivian aivoista oli löydetty ison nyrkin kokoinen kasvain.

Lääkärit kertoivat tilanteen olevan äärimmäisen vakava. Ennuste ei näyttänyt hyvältä. ”Muistan, kun katsoin vastaanottohuoneen ikkunasta ulos ja siinä hetkessä päätin, että en katkeroidu enkä syy-

tä ketään. Päätin myös, että Olivian kahdesta sisaruksesta pitää saada kunnon kansalaisia”, hän muistelee. Kyyneleet valuvat sanojen mukana poskille.

Tanja pyyhkäisee kasvojaan lautasliinalla.

LÄÄKÄRIKÄYNTI JA UNELMIEN TYÖHAASTATTELU

Olivia leikattiin pikaisesti. Kasvain oli haastavassa paikassa ja siitä saatiin leikkauksen avulla pois ainoastaan murto-osa. Tanja aloitti Olivian omaishoitajana heti diagnoosin saamisen jälkeen. Hän oli ollut kuopuksensa kanssa kotona kolme vuotta ja sen jälkeen kymmenen kuukautta työttömänä. Kotiin jääminen ei ollut Tanjalle kynnyskysymys: ”Työttömyys oli toisaalta pelastus. Töistä suorilta jaloilta pois jääminen vaatii oman käsittelynsä, jota minun ei tarvinnut tehdä. Viihdyn hyvin kotona eikä täällä tekeminen lopu ikinä”, hän toteaa.

Työelämä ja sinne palaaminen oli Tanjalle silti ajankohtaista: hän oli sopinut työhaastattelun samalle päivälle, jolloin Olivia kävi ensimmäisen kerran lääkärissä, heti kyseisen käynnin perään. ”Se olisi ollut minun paikkani. Työnantaja kyseli vielä vuoden jälkeenkin, voisinko aloittaa tehtävässä. Se oli sellaista unelmaa”, Tanja kertoo.

Kun Olivia oli toipunut rankasta aivoleikkauksesta, hänelle aloitettiin kuuden viikon sädehoitojakso sekä rankat sytostaattihoidot. Tanja kuvaa, että kodissa sopeuduttiin elämään normaalia syöpäperheen arkea.

LÄHEISET JA LAPSET PITÄVÄT ARJESSA KIINNI

Syksyllä 2017 Olivian vointi tasoittui hetkeksi, ja Tanja onnistui järjestämään yhdessä ystäviensä ja hyväntekeväisyysjärjestön kanssa perheelle elämysmatkan Helsinkiin. Matka oli kaikin puolin ainutlaatuinen – viimeinen yhteinen reissu perheenä. Tanja kuvaa, että matkasta, sen järjestelyyn liittyvästä yhteisöllisyydestä ja sen ympärillä vallinneesta hyvästä tahdosta on jäänyt korvaamattomia muistoja loppuelämän varrelle.

Viime vuoden lopulla, reilu puoli vuotta Olivian kuoleman jälkeen, Tanja organisoi tutulle vertaisperheelle joululahjaksi samankaltaisen reissun. ”Minä haluaisin tehdä heille jotain vastaavaa hyvää, mitä te teitte tyttäremme ja koko perheen eteen”, Tanja kertaa sa-

maiselle järjestölle kirjoittamiaan saatesanoja. ”Tämä on myöskin oma tapani käsitellä tyttäreni kuolemaa.

Sain tätä kautta kerrata itse kokemaani hyvää, ja tehdä sitä uudelleen toisille ihmisille”, hän pohtii.

Tanja kertoo ystävien ja sukulaisten olleen myös yksi suurimmista voimavaroista muuttuneessa elämäntilanteessa. ”Kaikki ihmiset, jotka ovat olleet tässä.

Jotka ovat tulleet hakemaan, ja sanoneet, että nyt lähdetään. Kukaan ei unohtanut minua. Se on ollut todella merkityksellistä selviytymiseni kannalta”, hän herkistyy.

ELÄMÄNOHJE PYSYY ALLEKIRJOITETTUNA

Ulko-ovi kolahtaa. Tanjan nuorin, 7-vuotias lapsi tulee koulusta kotiin ystävänsä kanssa. Lapset kuoriutuvat ulkovaatteistaan ja laulavat yhteen ääneen Juha Tapion kappaletta: ”Linnunradalla on tähti, jota kiertää planeetta | planeetalla kaupunki | kaupungissa katu, jonka varrella on talo.” Tanjaa naurattaa. Hän toteaa, että juuri tämä, lapset ja normaali arkielämä, ovat kannatelleet ja olleet apuna jaksamisessa. ”Jossakin määrin sitä vaan jatkoi normaalin arjen pyörittämistä. Pakkohan se oli – ruokaa oli esimerkiksi tehtävä joka päivä”, Tanja kuvailee.

Kuolemaa Tanja ei kerro juuri ajattelevansa. Sen sijaan hän miettii elämää. ”Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat elää – lähteä eri paikkoihin, mennä ja tehdä asioita. Jonakin päivänä se ei välttämättä enää ole mahdollista”, hän muistuttaa.

Olivian reilua kahtatoista vuotta hän kuvailee lämpimästi: ”Siitä olen onnellinen, että Olivia sai elää täyttä elämää. Hän sai harrastaa, matkustella ja kokea erilaisia asioita. Hän ei jäänyt mistään paitsi”.

Saara Pasanen Kuvat: Saara Pasanen ja Sami Aspelund 29

MAAILMA MUUTTUU, MUTTA ME EMME Varmasti monien mielestä viimeistä vuosisataa voidaan hyvin kuvailla sanalla ”muutos”. Näimme lyhyessä ajassa tietotekniikan läpitulon ja kiihtyvän kaupungistumisen. Näin suuria rakenteiden muutoksia emme ole nähneet koko kirjoitetun historiamme aikana. Maailma on täysin uudenlainen ja kummallinen.

Olemme päässet tilanteeseen, jossa maapallon onnekkaimmat voivat käyttää päivänsä kylläisinä lämpimässä istuen. Aivomme ovat kuitenkin kehittyneet siihen pysähtyneen mesoliittisen aikakauden tarpeisiin. Tämä aikakausi muokkasi aivojamme perustavanlaatuisesti. Ne, jotka paremman olivat sopeutuneet luolaihmisiksi, selvisivät tuottaen seuraavan sukupolven.

Esimerkiksi kirjoitustaitomme voimme sanoa olevan peräisin kyvystämme nähdä ennustettavia rakenteita luonnossa, kielestä, sekä hahmontunnistuksesta. Kaikki kivikauden ihmiselle elintärkeitä kykyjä. Viimeiset 10 000 vuotta ei kuitenkaan riitä muuttamaan ihmisen kognitiota.

Tuntuukin oudolta elää maailmassa, joka on niin peruuttamattomasti muuttunut, että nämä kognitiiviset sopeumat ovat tulleet haitaksi. Enää emme saisi olla tunteellisia apinoita, vaan enemmän analyyttisiä ja laskelmoivia, melkein koneita, yhteiskunnan hyväksi. Omasta mielestäni jo pelkästään tämä voi riittää selittämään sen suuren määrän subjektiivista kärsimystä mitä yhteiskunnassa näemme.

Jos ihmiseltä kysytään haluaako hän viettää aikansa hiilikaivoksen pölyä niellen vai kalastaen ja syöden marjoja puhtaassa luonnossa, valitsee hän todennäköisesti jälkimmäisen. Villi elämänhalumme ei ole vielä täysin kukistettu. Nykyelämä on kuitenkin kahlinnut sisäisen apinamme istumaan 40 neliömetrin kliiniseen betonihäkkiin.

Ympäristöt ovat muuttuneet tylsiksi, ankeuttaviksi betoniviidakoiksi, joissa vapaus on se mikä sopii sääntöihin. Jopa se missä saamme kävellä on tarkoin määritelty ja lakikirjoista löytyy suuret pykälät siitä. Onko se kumma, jos apina tällaisessa vankeudessa voisi jopa masentua.

30

Petri Uusitalo

RUMMUTUKSELLA RASISMIA VASTAAN

Oulun Rotuaarilla kuuluu elektronista musiikkia ja sen tahdissa paukkuva rummu-

tus. Päälavalla soittaa teknoduo The Andruids. Lavan portailla erilaisia rumpuja tai sellaisiksi muutettuja ämpäreitä hakkaa kymmenkunta tapahtumaan osallistujaa.

neita ihmisiä. Osa katselee ja kuuntelee kauempaa,

Itse lavan edessä on vielä noin parikymmentä osallistujaa lisää. Heistä hieman kauempana seisoskelee katsomaan tulleita. Myös sattumalta ohikulkevat jäävät katselemaan ja kuuntelemaan. Lavalla kaksi henkilöä pitää pystyssä isoa lippua, jossa lukee lausahdukset ”Värilläkö väliä, Rasismi hyi yäk, Rajaton rakkaus.”

Vietetään rasismin vastaisen viikon perjantaipäivää.

Rasismin vastaisen rummutuksen on järjestänyt Kulttuurivoimala ry, joka on yhteisö-, ympäristö- ja mediataiteen keskus. ”Meillä on Kulttuurivoimalalla paljon maahanmuuttajia toiminnassa mukana, joten tuntui aika luonnolliselta järjestää tähän Rasismin vastaiselle viikolle tapahtuma”, kertoo Kulttuurivoimalan ohjaaja ja tapahtuman organisoija Jenni Junnonaho. ”Meillä on esimerkiksi jo usean vuoden ajan toiminut kielen ja kulttuurin oppimisryhmä maahanmuuttajille, ja se on ollut suosittu. Onhan tämä lisäksi tärkeä asia henkilökohtaisellakin tasolla”, Junnonaho kertoo.

UTELIAITA RIITTÄÄ, MYÖS VASTUSTAJISSA

Paikalla pyörii tunnin rummutuksen aikana kiinnostu-

osa innostuu itsekin rummuttamaan tapahtuman järjestäjien paikalle tuomia ämpäreitä. ”Myös vaihtoehtomedia on saapunut paikalle, tervetuloa!” toinen esiintyjäduon miehistä sanoo mikrofoniin. Lavan sivulla tapahtumaa kuvaakin Junes Lokka; tunnettu vaihtoehtomedian vaikuttaja ja antirasististen liikkeiden kriitikko.

Juuri edellisenä päivänä Oulun käräjäoikeuden istuntoa seurattiin kiinnostuneina koko maassa. Junes Lokka nosti toimittaja Johanna Vehkoota vas-

taan kunnianloukkaussyytteen, kun tämä oli kutsunut sosiaalisessa mediassa Lokkaa rasistiksi ja natsiksi. Tulevaa oikeuden päätöstä pidetään tärkeänä ennakkotapauksena, sillä sen tehtäväksi jää käytännössä linjata, missä menevät rasismin ja vihapuheen rajat, mutta myös se millä perusteella ihmistä voidaan pitää rasistina tai natsina.

Yksittäisten henkilöiden tai puolueiden rasismi tai sellaisesta syyttäminen jakavat mielipiteitä. Suomalaiset joutuivat vuoden 2018 loppupuolella tarkastelemaan omia asenteitaan, kun EU julkaisi raportin rasistisen häirinnän kokemisesta 12 tutkitun maan osalta. Suomi oli raportin perusteella näistä kaikkein

31

ON AIKA Lapsuuden huolettomissa kesäpäivissä aika on loputon. Päivät tuntuvat päättymättömiltä, ei ole eilistä, ei huomista. On vain käsillä oleva hetki. Aikaa on leikkiä auringon laskusta sen loppuun. Ajan katkaisee vain syömään kutsuva huuto. Mielikuvitukselle ja majan rakentamiselle on riittävästi aikaa. Veneretkillä ajan kulun huomaa vain siitä, että aurinko liikkuu ja meren rannoilla vuorovesi nousee ja laskee.

Koulun alkaessa ihmisen taimi alkaa ymmärtää, että kello on olemassa. On oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tämä ei ole vaikeaa, jos on joku, joka huolehtii lähtiessä ja ottaa vastaan takaisin tullessa. Koulun jälkeen on edelleen paljon aikaa. Jatketaan majan rakentamista, joka eilen jäi kesken.

Pikkuhiljaa päivät pitenevät, iltapäivällä katsotaan luokan seinällä olevaan kelloa. Kuinka hitaasti viisarit kulkevatkaan. Aika matelee. Ihmisen taimi kasvaa ja kello kulkee koko ajan nopeammin. Tulee hetki, jolloin aika ei riitä. Yöunet lyhenevät ja aamut pitenevät. Rakastavaiset odottavat yhteistä aikaa. Aikaa on vaikea hallita, silti se kulkee koko ajan eteenpäin.

Aika on armoton, jos emme saa siitä otetta. Se ei odota. Silti kaikella on aikansa. On aika syntyä ja on aika kuolla. On aika, jolloin rakkaat ympäröivät meidät. Aika pysähtyy kuolemassa, on vain hetki, kun kello seisahtuu. Elämme toisenlaista aikaa rakkaittemme lähdön jälkeen. Mennyt aika ei koskaan palaa. On vain selvittävä. Aika hoitaa ikävää vuosien kuluessa.

Kun odotamme uutta elämää, laskemme päiviä, kuukausia. Syntymä pysäyttää ajan. On vain hetki, kun pitelet uutta elämää käsivarsillasi. Alkaa yhteinen aika ja matka tuntemattomaan. Synnymme tiettyyn aikaan ja paikkaan, sukupolvien ketjun aikajanalle. Lapsella on vain aikaa ja sitä hän odottaa myös aikuiselta. Aikamme ei ole rajaton, eikä sitä voi varastoida mihinkään.

Tiimalasissa hiekka valuu, halusimmepa sitä tai emme. Muutos elämässämme on yhtä varmaa kuin neljä vuodenaikaa. Elämä pukee ja riisuu meitä vuorotellen. Myrskyävän meren aallot lyövät voimalla rantaan. Välillä on täysin tyyntä. Viisas sydän käyttää aikansa oikein.

33 Suvi Rissanen

TAIDE OSANA PERSOONAA Kahvila Puistolan televisioruuduista näkyy mäkihyppyä ja kaiuttimista soi satumainen musiikki.

Kaveriporukka nauraa isoon ääneen ja tarjoilija tekee latteja kiireiseen tahtiin. Jenna Kauppia ei hälinä haittaa. Hän on istuutunut katse ikkunaan päin ja tekee havaintoja ohikulkijoista. ”Olen pitänyt itseni kiireisenä. Outoa istua paikoilleen hetkeksi”, hän summaa viime ajan kuulumisensa. Kaupin käsivarsia koristavat useat tatuoinnit. Uusin on otettu reiteen Puolan matkalla.

34

”Olen pitänyt itseni kiireisenä. Outoa istua paikoilleen hetkeksi.”

Kauppi kertoo olevansa ihmistutkiskelija. Kahvilassa istumisenkin hän käyttää havaintojen tekoon, jota voi hyödyntää taiteessa. Kerran hän seurasi tuntematonta henkilöä tunnin ajan projektia varten. Siitä on seurannut kiusallisia kohtaamisia jälkeenpäin. ”Henkilö varmaan mietti, mitä oikein kyttään”, hän naurahtaa.

TAIDETTA ERI MUODOISSA

Kauppi kertoo harrastaneensa taidetta jo pienestä pitäen. ”Se on vaikuttanut suuresti persoonaan.

Olin ujo penskana”, hän kertoo. Kauppi on monen alan taitaja. Tällä hetkellä hän suorittaa kolmatta tutkintoaan tekstiili- ja muotialalla. Aikaisemmat tutkinnot ovat lukiosta ja parturi-kampaajan alaltaHarrastuksenaan ja intohimonaan hänellä ovat taiteen eri muodot aina nykytanssista teatteriin ja taidenäyttelyjen järjestämiseen. Ensimmäisen näyttelyn hän piti vuoden vaihteessa uusissa Kulttuuribingon tiloissa. Kauppi on keskittynyt lähiaikoina piirustustöihin ja tekee töitä yhdessä Vahva-kollektiivin kanssa. Se on taiteilijoiden ryhmä, joilla on yhteinen ateljee Asemakadulla.

Pelkona jämähtäminen johonkin, joka ei ole oma juttu.

TEATTERI TARJOAA ERIKOISIA TEHTÄVIÄ

Kauppi on Oulun ylioppilasteatterin hallituksen varapuheenjohtaja ja näyttelijä. Seuraava projekti on zombiemusikaalin puvustaminen. ”Musikaali sijoittuu 1600-luvun Alankomaihin, joten puvustamisesta tulee haastavaa”, hän kertoo. Kaupin haaveena on löytää ammatti, joka on samalla intohimo. Tähän kuuluu taide jossain muodossa. Peloikseen hän mainitsee jämähtämisen johonkin, joka ei ole oma juttu.

JENNA KAUPPI, 25 • • •

Ylioppilasteatterin hallituksen varapuheenjohtaja Puvustamassa tulevaa zombiemusikaalia Vahva-kollektiivi on soolotaiteilijoista koostuva ryhmä

Sini Meriläinen 35

KORKKARIHUORIA JA BLEISERISNOBEJA Bleiseri, huppari, tennarit, farkut, lökäpöksyt, käsilaukku, korkokengät, pipo. Millaisen kuvan saat ihmisestä pukeutumisen perusteella? Vaatetus ja ulkonäkö kertovat ihmisestä kaiken. Se kertoo persoonasta, se paljastaa kuka olet. Jos muuttaa vaatetusta, tulee eri ihmiseksi.

Kun et enää haluakaan olla enää se perusjamppa, joka pukeutuu kuten kaikki muut, niin vaatteita pitää muuttaa.

Joku voisi väittää, että vaatteet ja ulkonäkö eivät määritä ihmistä. Hölynpölyä, sanon minä. Jos pukeutuu kuin strippari eli minivesirajahameeseen ja toppiin. Kaula-aukko paljastaa tohtori Plastiikkakirurgian luomat melonit ja yli 15 senttimetrin koroista vilkkuu huono pinkki pedikyyri varvasaukoista. Sietääkin kohdella huonosti. Joku tulee varmasti lääppimään persettä tuossa asussa. Silloin on sellainen huomiohuora, että varmasti toivoo sitä. Sama juttu, jos pukeutuu aina siihen samaan sotkuiseen huppariin ja paskaisimpiin pierulökäpöksyihin mitä maa päällänsä kantaa. Henkilö on luultavasti Oulussa asuva ihmisroska, joka on pudonnut tämän yhteiskunnan kyydistä jo vuosia sitten.

Jotta ihmiskunta ei arvostelisi, ei ainakaan saa olla sateenkaarikansaa hehkuttava ilmastonmuutosta vastustava teini, jolla on ”persoonallinen pukeutumistyyli”. Et myöskään saa olla bleiseriin ja suoriin housuihin pukeutuva, Bemaria tai Mersua ajava stereotypiapoliitikko tai -bisnesihminen. Silloin ainakin kaikki vihaavat sinua heti ja ajattelevat, että olet kusipää ja snobi.

Jos ei saa olla perusjamppa, strippari, teini, ihmisroska, etkä bisnesihminen, niin mikä sitten on? Olisi vain helpompaa, kun kaikki olisivat alasti eikä kenenkään tarvitsisi miettiä millainen ihminen on vaatetuksen perusteella, vaan kaikki voisivat arvioida henkilön kamalaa luonnetta. Jos kaikki olisivat alasti koko ajan, luultavasti lajimme kuolisi talvella hypotermiaan. Se ei välttämättä olisi paha juttu, koska silloin Suomessa olisi vähemmän paskoja ihmisiä.

36

Hanna Pakanen

SUPERSANKAREITA JA

TAVALLISIA MIEHIÄ CAPTAIN MARVEL

Ohjaaja: Anna Boden, Ryan Fleck Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures AB Pääosissa: Brie Larson, Samuel L. Jackson, Ben Mendelsohn, Djimon Hounsou Marvelin sarjakuvauniversumi pukkaa jälleen uutta sankaria valkokankaalle. Vain muutamaa kuukautta ennen Avergers: Engamen ensi-iltaa, esitellään suurelle yleisölle Captain Marvel. Elokuva sijoittuu 1990-luvulle, aiemmin esittelemättömälle ajanjaksolle Marvelin elokuvissa. Tarinassa Carol Danvers (Brie Larson) muuntautuu yhdeksi historian mahtavimmista supersankareista.

Sankaritarinan tapaan elokuvassa on suuria teemoja: itsensä ja osaamisensa löytäminen, kasvaminen vastuuseen ja tietenkin oikea ja väärä. Nämä ovat puuduttavan tuttuja teemoja kaikissa sankarielokuvissa.

Oli sankari sitten mies tai nainen.

Elokuva on perinteinen toimintapläjäys, jossa visuaaliset efektit hyppivät silmille. Syntytarinan helmaongelmat ovat esillä. Tarinassa olisi niin paljon kerrottavaa, että Captain Marvel jää pinnallisesti raapaistuksi.

Kenties Avergers: Endgame kertoo enemmän?

MIEHIÄ JA POIKIA Ohjaus: Joonas Berghäll Levittäjä: Baloa Pictures Oy

Miehiä ja poikia on Joonas Berghällin dokumentti, jossa miehet pääsevät puhumaan hankalista ja aroista aiheista. Tämä on elokuva miesten, poikien ja isien puolesta. Tunteet tulevat raastavan lähelle. Katsoja ei voi välttyä nieleskelemästä kyyneleitä.

Miehiä ja poikia on vaikuttava dokumentti sisällöllisesti ja visuaalisesti. Tavallisen miehen sielunmaisema piirtyy sanoin ja kuvin katsojan eteen. Berghäll kertoo tarinan lempeän karheasti huumoria unohtamatta.

Dokumentti on tarina suomalaisista miehistä, joiden on vaikea puhua tunteistaan. Siitä kuinka he tappavat itsensä työllä, ja toistavat isiensä virheitä. Rankoista aiheista huolimatta tämä on miesten ja poikien oikeuksien puolustuspuhe. Todellinen selviytymistarina maailman onnellisimmasta maasta.

Miehiä ja poikia jatkaa aiemmin ilmestyneitten Miesten vuoro ja Äidin toive -dokumenttien vahvaa kantaa ottavaa tyyliä, jota tässä maailmassa ei koskaan ole liikaa. Feministinä rakastan Berghällin tyyliä, ja elokuvaa.

Johanna Kiviniemi 37

Drag queen -kaksikko Oulussa ”Lailasta Lordiin” -euroviisukiertueellaan. Vas. Jukka Kuronen oik. Marko Vainio.

”LOPETAN KUN OLEN VANHA JA RUMA” Pakkaspäivän viimeiset auringonsäteet pilkistävät oranssin kirjavina vanhojen rakennusten takaa. Oulun torilla on hyytävästä tuulesta huolimatta vilinää, jota drag queen -artisti Marko Vainio tutkailee tiiviisti kaupunginteatterin paksujen betoniseinien lämmöstä. Hän kertoo innostuksen uralleen syttyneen, kun näki erään toisen drag-artistin esityksen, vaikka lapsena hänen unelma-ammattinsa olivatkin olleet täysin erilaisia – nimittäin matkaopas ja stuertti.

Marko Vainio työskenteli viisi vuotta Viking Linen risteilyisäntänä. Tämän aikana firma näki nuoren tähden taidot, ja tarjosi hänelle mahdollisuutta esiintyä laivan yleisölle työvuoronsa päätteeksi. Vuonna 2005 keikkoja oli jo niin paljon, että Vainion oli lopetettava työnsä merellä ja aloitettava esiintyminen drag queenina päätoimisesti. ”Tähdet olivat kohdillaan, että kaikki onnistui niin hyvin. Aloittelijoilla on aina se ongelma, ettei ole varaa ostaa vaatteita tai palkata ompelijoita. Minä sivuutin sen ongelman kokonaan, sillä työpaikka tarjosi minulle kaiken”, kertoo näyttelijä hatarasti

38

polveensa nojaillen. Kun lehdet alkoivat kirjoittaa miehen esityksistä, alkoivat myös Turusta kotoisin olevan Vainion vanhemmat lämmetä ajatukselle pojastaan taiteilijana. Viking Linella esiintymistä ja lehtikirjoituksiin pääsemistä arvostettiin kotona, ja lopulta läheiset totesivatkin miehen tietävän, mitä hän tekee.

14 vuotta myöhemmin Vainiosta on tullut jo kokenut keikkakonkari, ja hän kertookin valmistautumisen esityksiin menevän rutiinilla. Keikkaa edeltävä päivänä hän kuvailee harjaavansa peruukit ja käyvänsä läpi esiintymisvaatteet, jotta ne

voidaan helposti pakata laukkuihin lähtövalmiiksi.

Keikkapaikalle hän pyrkii saapumaan noin kaksi tuntia ennen esiripun nostoa. Näin hän ehtii tutustua hieman paikkoihin sekä sopia asioita teknikon kanssa. Tämän jälkeen onkin meikin vuoro, jossa kestää Vainion mukaan vajaa tunti. Sivellintä hän oppi käsittelemään maskeeraajaystäviensä avustuksella, muttei silti koe osaavansa koristella muiden kuin itsensä kasvoja. ”Ihmiset luulevat, että olen meikkitaiteilija, mutta en osaa antaa heille muita neuvoja kuin ettei ikinä kannata tehdä tällaisia sotamaalauksia”, Vainio naurahtaa kääntäen katseen hämärtyvästä ulkoilmasta sisälle teatterin aulaan, jonne on hiljalleen alkanut saapua ihmisiä odottamaan illan esityksen alkua.

tämänhetkisillä markkinoilla alle kymmenen. Alalla hän aikoo kuitenkin jatkaa vielä niin kauan kuin mahdollista. ”Lopetan sitten kun olen vanha ja ruma. Niin kauan kuin pysyn kunnossa ja kaikki raajat ovat tallella, niin miksi en jatkaisi? Varsinkin jos pystyn koko ajan uudistamaan esityksiäni” Vainio toteaa ilon pilke silmäkulmassa, jatkaen pikaisesti: ”Tai sitten vain lähden matkaoppaaksi.”

SUOMEN MARKKINOILLA VAIN KOURALLINEN KILPAILIJOITA

Vainio on kehitellyt pitkän uransa aikana lähes sata imitoitavaa hahmoa, mikä onkin osoittautunut työn suurimmaksi haasteeksi. Alalla täytyy pysytellä koko ajan kärryillä pinnalla olevista nimistä seuraamalla aktiivisesti mediaa ja silmä tarkkana nostaa sieltä esille kohauttavimmat persoonat. Yhtenä mieleenpainuvimmista hahmoista Vainio mainitsee Johanna Tukiaisen, joka alkoi ärsyttää miestä niin paljon, että hän päätti tehdä julkimosta taiteen keinoin hauskan. Hahmosta tuli lopulta erityisen suosittu. Muita yleisön suosikki hahmoja Vainio kertoo olevan Paula Koivuniemi sekä Celine Dion.

Epäonnistuneimmaksi imitoinnikseen hän valitsee Virve Rostin. ”Kaikkea on tullut kokeiltua, Jannika B:stä Diandraan. Jollei niihin kuitenkaan löydä mitään lähestymiskohtaa tai jujua, niin ne täytyy jättää pois ohjelmasta”, kertoo näyttelijä painottaen vielä, etteivät kaikki hahmot voi olla aina timanttia.

Glitterin ja glamourin vastapainoksi Vainio tykkää vapaa-ajallaan käydä elokuvissa – joskus jopa kahdesti päivässä. Hän myös matkustaa paljon, koska kokee silloin olevansa oikeasti töistä vapaalla.

Tulevaisuudessa hän unelmoi myös vievänsä esityksiään ulkomaille, ja Isoon-Britanniaan hänellä onkin tällä hetkellä verkot tiukasti vesillä. Pettynyt ilme laskeutuu miehen kasvoille hänen kertoessaan alan ulkomailla vallitsevasta kilpailusta verrattuna Suomeen, jossa päätoimisia drag queeneja on

Taiteilija Marko Vainio Oulussa ennen ”Lailasta Lordiin” -euroviisuesityksen alkua.

MIKÄ ON DRAG QUEEN? • Drag on yksi performanssitaiteen muoto, jota toteuttaa kaikenlaiset ihmiset ympäri maailman • Drag queen on yleensä henkilö, joka pukeutuu feminiinisiin vaatteisiin sekä käyttää vahvoja meikkejä korostaakseen tiettyjä piirteitä dramaattisen ja satiirisen mielikuvan saavuttamiseksi • Toimii esiintyvänä taiteilijana, joka yleensä laulaa itse tai levyn säestämänä • Suomessa päätoimisesti draq gueenina toimivia henkilöitä on alle kymmenen

Iina Tauriainen 39

KASVA AIKUISEKSI JA JÄTÄ NUUSKAAMINEN Nuuskaaminen kytkeytyy tapoihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Jätkien kanssa on mukavaa jokaisen pienenkin ponnistuksen, esimerkiksi vessakäynnin jälkeen vähän palautella ja työntää mälliä ylähuuleen. Onhan nuuskassa järkyttävä määrä koukuttavaa nikotiinia, mutta se on aivan toissijaista. Sitä nyt vaan on niin mukavaa heitellä, laitella ja työntää mörköä ullakolle. Jätkien kanssa.

Nyt on minun aikani jättää hyvästit nuoruuden rakkaudelleni nuuskalle. Jätkät varmaan ajattelevat, että olen löytänyt jonkun oikean tyttöystävän, joka menee nuuskaamisen edelle. Tai, että olen alkanut ajatella nuuskaamisen huonoja puolia. Syöpää ja muita sairauksia, joita nyt voi tulla kaikesta muustakin. Jätkät varmaan naureskelevat selän takana, kun syöpätyynyt ei enää maistu. Syöpätyynyksi joskus leikkisästi nuuskaa kutsuttiin. Näin kahdeksan vuoden aktiivisen käytön jälkeen kiitän luojaani terveydestäni ja olen ylpeästi nuuskaton nössö. Ollut ainakin viisi päivää.

Lukion ensimmäisenä vuonna se alkoi. Haisi pahalle, maistui oksennukselle ja siitä tuli huono olo. Mutta jätkät sanoivat, että olen nossö, jos en ota. Joukkueurheilun tähtipelaajana statuksesta puuttui vielä pullottava ylähuuli. Tytöt varmaan tykkäisivät, ajattelin.

Ja totta kai jätkien kanssa biitin käyttämisestä oli niin coolia puhua ja machoilla tytöille ja opettajille tunnilla.

Ajateltiin, että kaikkien mielestä ollaan isoja kurkoja, kun farkkujen taskussa pullotti nuuskakiekko. Olihan se siistiä. Tuntui, että nyt se elämä vasta alkoi.

Joskus loppuu glamourkin, hohto arkipäiväistyy. Kun juhlat ovat ohi, tulee maksun aika. Maksaa se nuuska paljon oikeaa rahaakin, mutta pahinta on, kun kupla puhkeaa. Nuoruuden rakkaus muuttuu omissakin silmissä iljettäväksi. Enää ei voi viettää koti-iltoja nuuskakiekko romanttisesti mahan päällä, ylähuulen hiertyessä nuuskatyynyn sitä ihailtavan hellästi muhinoiden. Tämä ei ole tarinoiden romantisointia, eikä minulla tekisi mieli ratketa nuuskaamaan.

Haastan jokaisen miettimään suhtautumistaan esimerkiksi juuri päihdetuotteisiin. Onko tupakointi tai nuuskaaminen niin suuri asia omassa elämässä, että siitä on mahdoton luopua terveyttä uhmaten? Olen aikuinen, nössö joka saarnaa nuuskaamisesta. Paljon on vettä virrannut Kiiminkijoessa lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Hieman jopa hävettää. Onneksi mieli on muuten vielä täysin epäkypsä.

Eerik Lukkari 40

TOHTORI O. DENS

- APUA ELÄMÄN SUURIMPIIN KYSYMYKSIIN MIKSI IHMISET EIVÄT PÄÄSE EROON

MENNEISYYDEN HAAMUISTA? Käsittääkseni haamut ovat huuhaata ja täyttä fiktiota.

Näin kannattaa myös ajatella omasta menneisyydestä, niin elämä on helpompaa. Suhtaudu kevein mielin itseesi. Ihmiset eivät naura tarpeeksi omille hölmöilyilleen.

MITEN SELVIÄN VAPUSTA? Et tule selviämään.

Kun oli ikuinen vappu, ja päähän sattu, kadonnu on hattu, ja pallit vahattu.

Et huomista enää nää, kuolema korjaamaan ennättää.

KUKA KEKSI RAKKAUDEN? Jokainen on keksinyt omat keinonsa osoittaa rakkautta. Tai sitten ihan vaan Kaija Koo.

ISO PULLO VAI PIENI PULLO? Riippuu tietenkin siitä, mitä pullossa on sisällä.

ONKO LEIJONILLA KYYNELKANAVIA? Meinaatko Suomen jääkiekkomaajoukkuetta? On niillä ainakin pilkun jälkeen Baarikärpäsen edessä, kun koko vuoden kiikarissa ollut missi lähtee räppärin matkaan.

MIKSI LIIMA EI JÄÄ LIIMAPURKIN

SISÄPUOLELLE KIINNI? Taidat olla paljonkin tekemisissä liimapurkkien kanssa. Mene katkolle. Kysymykseesi en tiedä vastausta.

MITEN SELVIYTYÄ MUUTOKSESTA? Voisitko tarkentaa kysymystäsi? Okei, tulkitsen, että muutos liittyy ikääntyvään naamaasi. Olen pahoillani, mutta tässä asiassa en voi auttaa. Älä ala ainakaan elämään nuoruuttasi uudelleen. Ei se peilikuva siitä miksikään muutu, vaikka julkaisetkin peiliselfiesi Irc-Galleriassa.

TAISTELISITKO MIELUUMMIN SATAA ANKAN KOKOISTA HEVOSTA VASTAAN VAI YHTÄ HEVOSEN KOKOISTA ANKKAA VASTAAN? Tohtori O. Dens on rauhan mies, joka ei taistele.

Ehkä vähän myös hölmö kysymys. Varaan ajan pääkoppasi tarkastukselle.

KUMPI TULI ENSIN MUNA VAI KANA? Kananmuna. Siis onko sillä muutenkaan mitään väliä? Kunhan kanat munii ja munat pirisee pannulla.

KUKA TEKI ENKELIN ETEISEEN? En ota kantaa. Suomalainen iskelmä ei oikein iske.

Näköjään otin kantaa. Aivan sama muutenkin.

MITEN SAAN HERÄTTYÄ AAMUISIN? Nyt on hyvä kysymys! Tohtorin mielipide on, että ei kannata yrittää. Kannattaa herätä silloin, kun pääsee sängystä ylös. Jos olisin ehdolla vaaleissa, vaalilupaukseni olisi, että jokainen saa herätä silloin kun haluaa.

41

OINAS

Alkukesä menee aika lailla kaasu pohjassa, joten loppukesästä kannattaa löysätä. Joudut eräässä porukassa tilanteeseen, jossa et saa johtaa. Tilanne on epämukava, mutta se kannattaa kestää. Saat siitä irti enemmän kuin uskotkaan. Kotona tai töissä luvassa on tilanteita, joissa kannattaa unohtaa tunteilu ja käyttää päätä. Muuten voi koitua ongelmia. Älä unohda ravitsemustasi. Onnenpäivä: 11.6.

RAPU

Turha negatiivisuus pitää sinua otteessaan pitkälle kesäkuuhun, mutta onnenpäiväsi tienoilla homma alkaa tehdä käännöstä. Se kuitenkin vaatii panostustasi, joten koeta olla positiivisempi. Kesässäsi tulee olemaan myös romantiikkaa, mutta ei vain hyvässä mielessä. Loppukesästä kohtaat taitavan pyrkyrin, joka yrittää päästä ohi suojauksen. Älä anna huomiosi herpaantua, sillä virheet tulevat kalliiksi. Onnenpäivä: 24.6.

LEIJONA HÄRKÄ

Alkukesä tuntuu taistelulta. Handlaat sen hyvin, kunhan vain ilmaiset selkeästi mitä haluat. Neuvottele tarvittaessa oikeudenmukaisuutta unohtamatta. Jossain vaiheessa tekisi hyvää vähän rauhoittua ja ehkä hakeutua kauemmas hälinästä. Siellä koet nautintoa, fyysistä ja psyykkistä.

Huolet kaikkoavat ja saat ladattua itseäsi syksyä varten. Joku roikkuu lahkeessasi, varo ettet kompastu. Onnenpäivä: 5.7.

Jo kesän alkumetreillä kohtaat jotain mielenkiintoista. Tasapainottava tyyppi lähestyy ja viehättää rauhallisella hyväksynnällään. Antaudu tyyneyden armoille ja päästä irti hallinnan tarpeestasi. Se tekee hyvää. Kesän kuumuus on sinulle rentouttavaa, mutta varo liikaa laiskistumista. Käytä aikasi tehokkaasti ja verkostoidu, niin eteesi ilmestyy loistavia mahdollisuuksia.

Varo sähköiskuja. Onnenpäivä: 7.7.

NEITSYT KAKSOSET

Kesällä korkkarit nousevat kattoon, välillä liiaksikin. Koeta välillä laskea jalat maahan, ettei syksyn rauhaan palautuminen olisi niin työlästä.

Joku yrittää hallita sinua ja alat helposti kapinoimaan. Se on kuitenkin huono idea. Kokeile tällä kertaa uutta lähestymistapaa ja katso miten käy. Tässä tapauksessa oikean ja väärän raja on häilyvä. Älä kuitenkaan siedä valheita ja vietä tarvittaessa aikaa läheistesi kanssa. Älä tee liian äkkinäisiä liikkeitä. Onnenpäivä: 26.6.

42

Anna valtaa herkkyydellesi. Tänä kesänä se tulee tarpeeseen hetkinä, joina kohtaat hukassa olevia ihmiskohtaloita. Kesä on hetkesi loistaa ja se onnistuu herkkyytesi kautta. Älä silti täysin antaudu tunteiden valtaan, ettet löydä itseäsi myöhemmin sekaantuneena kyseenalaiseen toimintaan. Vältä liiallista päihtymistä kesän kuumina päivinä, sillä se voi aiheuttaa kauaskantoisia haittoja. Päänsärkyjä luvassa. Onnenpäivä: 31.7.

VAAKA

Tänä kesänä saat luvan kanssa laiskotella.

Olennaista on siis rentoutuminen ja se, ettet ota turhia paineita muiden ihmisten elämästä, tai siitä, meneekö kaikki sinun mielestäsi oikein.

Joskus on tervettä hieman sulkea silmiään.

Ristiriitoja läheisten kanssa syntyy, mutta älä ylireagoi. Loppukesästä pääset käyttämään kertyneitä voimavarojasi tilanteissa, jotka ovat sinulle tärkeitä ja saatkin aikaan paljon hyvää.

Varo vilustumista kesän vilpoisina iltoina. Onnenpäivä: 2.8.

SKORPIONI

Tänä kesänä olisi syytä päästää valloilleen sisäinen äänesi, joka haluaa kertoa tunteistaan.

Se on vaikeaa, mutta erään ystävän kautta löydät keinon. Romantiikkaa on saatavilla, jos sitä haluat. Enimmäkseen on kuitenkin sinulle ja muille hyväksi, että pysyttelet viileässä ja turhalta kiihkeydeltä suojassa. Syksyn lähestyessä hakeudu lämpöön. Kesän yksinäisyys saattaa tuoda kyynisyyttä ihmissuhteisiisi syksymmällä.

Koeta hallita tunteitasi, ettet satuta muita turhaan. Onnenpäivä: 13.7.

JOUSIMIES

Kesän aika on sinun aikaasi. Ympärilläsi vaikuttaa olevan draamaa, mutta viisainta on vain keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Draama saattaa toki liittyä sinuun, mutta sinä itse et voi sitä ratkaista. Kun kuitenkin avaat suusi, varo liikaa suoruutta. Asiat voi ratkaista muutoinkin. Kohtaat edessäsi tilanteen, jossa on viisainta valita jotain uutta. Luvassa odotettu maisemanvaihdos. Onnenpäivä: 6.6.

KAURIS

Työnteko ja tehokas ajankäyttö rentouttavat mieltäsi kesän puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen kannattaa antaa hetki aikaa pienelle rauhoittumiselle ja laajempien kokonaisuuksien pohtimiselle. Kerää rohkeutta, sillä syksyn lähestyessä tulet tilanteeseen, jossa riskien ottaminen kannattaa. Joku järisyttää maatasi ja sinulta menee hetki palautuessa. Älä kuitenkaan huoli. Kohta olet taas työkunnossa. Pidä lupauksesi. Onnenpäivä: 20.7.

VESIMIES

Tänä kesänä vaarana on kiire ja alkoholi. Joudut tilanteeseen, jossa vapautesi kärsii, etkä meinaa sopeutua. Hetki on kuitenkin lyhyt ja sen yli kannattaa taistella. Pura ylimääräinen fyysinen energiasi, niin saavutat uusia tasoja.

Myös delegoinnilla on hyviä seurauksia. Kesän viileitä päiviä lämmittää rakkaus, joka kuitenkin hieman ahdistaa. Älä silti heti heitä kirvestä kaivoon vaan anna asioille mahdollisuus. Onnenpäivä: 8.6.

KALAT Kesä on mielenkiintoinen ja mahdollisuudet ovat monet. On vaarana valita väärin ja vaipua epätoivoon, mutta tunteet hallitessasi saavutat korkeamman tason. Luvassa yllätyksiä. Kerää rohkeutta ja kohtaa tulevat tilanteet silmästä silmään niin saat palkinnon. Älä kuitenkaan ota turhia riskejä, sillä niitä tulee muutenkin. Tukeudu läheisiin ihmisiin tarvittaessa. Onnenpäivä: 10.7.

Teksti: Julia Ramstedt 43