
3 minute read
Koiranpennun DHA-tarve ja saanti ravinnosta
Mikko Griinari, Ph.D., dosentti, Helsingin yliopisto
Rasvahappoja on satoja. Erityisiä ravitsemuksellisia tarpeita tai hyötyjä on tunnistettu muutamien rasvahappojen osalta. Nostaisin esiin ns. (1) kasviöljyjen välttämättömät rasvahapot ja (2) kalaöljyn omega-3 rasvahapot (EPA ja DHA). Välttämättömät rasvahapot ovat vitamiinin kaltaisia ravintoaineita. Ne ovat välttämättömiä siksi, että elimistö ei pysty niitä valmistamaan. Välttämättömiä rasvahappoja saadaan runsaimmin tietyistä kasviöljyistä, ja niiden puute aiheuttaa iho-ongelmia. Kalaöljyn omega-3 rasvahapot ovat hyödyllisiä, mutta eivät kirjaimellisesti välttämättömiä, koska elimistö pystyy tuottamaan niitä pieniä määriä kasviöljyn omega-3 rasvahaposta. Hyödyllisyys tulee siitä, että elimistö ei tuota tärkeimpiä omega-3 rasvahappoja, EPA:a ja DHA:ta riittävän tehokkaasti. Kalaöljystä ne saadaan valmiina. Myöskään kalat eivät pysty tuottamaan omega-3 EPA:a ja DHA:ta. Nämä omega-3-rasvahapot kertyvät kalojen elimistöön vedessä elävistä mikrolevistä, jota pienet kalat syövät.
Teoriassa siis rypsi- ja pellavaöljyn omega-3-rasvahappo, alfa-linoleenihappo, toimii EPA:n ja DHA:n lähteenä. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että sekasyöjän (ihminen ja koira) elimistön kyky tuottaa EPA:a ja DHA:ta pellavaöljystä on vähäinen. Lihansyöjän (kissa) elimistöstä puuttuvat kokonaan ne entsyymit, joilla EPA ja DHA tuotetaan, eli aidolle lihansyöjälle EPA ja DHA ovat välttämättömiä. Kalaöljyn EPA:n ja DHA:n keskeinen rooli ravitsemuksessa on se, että ne vähentävät elimistön tulehdusherkkyyttä. Rypsi- ja pellavaöljyllä ei ole vastaavaa vaikutusta.

Lily
DHA on tärkein oppimiskyvyn ja aistien kehittymiselle
Kalaöljyn DHA:lla on erityinen rooli elimistössä. Sitä löytyy elimistön kaikkien solujen solukalvoista. Aivot tarvitsevat kehittyäkseen ja toimiakseen DHA:ta. Tutkimuksissa on todettu DHA:n riittävän saannin parantavan sekä ihmis- että eläinlasten oppimiskykyä. Kun pennun aivot ja aistit kehittyvät, DHA:n tarve on erityisen suuri. Riittävä määrä DHA:ta tiineyden aikana emon ruuassa, ja vieroituksen jälkeen pennun ruuassa, varmistaa pennun oppimiskyvyn kehittymisen (Kelley 2000; Zicker ym. 2012). Eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on myös todettu, että ravinnon DHA:n puute heikentää hajuaistiin perustuvaa oppimista ja erottelukykyä (Greiner ym. 2001).
* Varmistaa paremman oppimiskyvyn
* Tukee aivojen ja aistien kehittymistä
* Suojaa aikuisiän atopialta

Jalostusnartuille & pennuille 12 kk ikään saakka
Ihmisvauvojen atopiatutkimuksissa on lisäksi havaittu, että sikiökauden ja imetyksen aikainen kalaöljyn omega-3-rasvahappojen saanti voi pienentää lapsuus- ja nuoruusiän atopiariskiä. Tämä asia on todettu tutkimuksissa, joissa on seurattu atopiaäitien lasten sairastumista atopiaan (Miles & Calder 2015). Koirilla vastaavaa tutkimusta ei ole tehty, mutta voidaan perustellusti olettaa, että sama mekanismi toimii koirilla. Valitse turvallinen DHA-täydennys
Valitse turvallinen DHA-täydennys
Pennun ja emon DHA-täydennyksenä voidaan käyttää rasvaista kalaa (esim. silakka ja lohi) tai kalaöljyvalmisteita. Osaan markkinoilla olevista pentumuonista on myös lisätty kalaöljyä. Kalan ja kalaöljyn rasvahapot hapettuvat eli härskiintyvät kuitenkin herkästi. Koska hapettunut kalaöljy sisältää pennun kehityksen kannalta haitallisia aineita, DHA-täydennyksen suhteen on oltava tarkkana. Tutkijat havaitsivat vuonna 2003, että kahden kuukauden ikäisille koiranpennuille syötetty hapettunut öljy hidasti pentujen kasvua, laski elimistön E-vitamiinitasoja ja heikensi immuunivastetta sekä luuston kehitystä (Turek ym. 2003).
Pennuille ja emoille tulisi aina valita korkealaatuinen DHA-lisä, joka on suojattu hyvin hapettumista vastaan. Nutrolin® PUPPY & MOM –ravintoöljyn valmistukseen on kehitetty menetelmä, joka suojaa herkästi hapettuvia rasvahappoja. Kehitystyön tuloksista on julkaistu tieteellinen tutkimus (Thomsen ym. 2017). Tässä tutkimuksessa todettiin myös, että muovipulloon pakatut omega-3-öljyt hapettuivat herkästi. Ilman happi turmelee omega-3-rasvahappoja myös kuivamuonassa (Lehtonen ym. 2018).
Nutrolin® PUPPY & MOM -ravintoöljy on turvallinen rasvahappovalmiste, joka on kehitetty varta vasten emoille ja pennuille. Valmiste sisältää enemmän DHA:ta kuin muut öljyvalmisteet.

Kirjoittajasta: Mikko Griinari on rasvahappotutkija ja eläinravitsemuksen tohtori. Hän toimii dosenttina Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän on Nutrolin®-ravintolisien kehittäjä.

Nutrolin® Puppy & Mom on 100 % luonnollinen.
Greiner, R.S., Moriguchi, T., Sotnick, B.M., Hutton, A. & Salem, N. (2001). Olfactory discrimination deficits in n-3 fatty acid-deficient rats. Physiol. Behav. 72(3):379-85. Kelley R.L. (2000). Canine Reproduction: What should we expect? Recent Advances in Canine and Feline Nutrition, Volume II: Orange Frazer Press; 225-242. Lehtonen, M., Lampi, A-M., Nikkilä Ida & Griinari M. (2018). Lipid oxidation in dry pet food: Beyond hydroperoxides. 2nd International Symposium on Lipid Oxdation and Antioxidants, 4.-6. June 2018, Graz, Austria Miles, E.A. & P.C. Calder (2015). Maternal diet and its influence on the development of allergic disease. Clin. Expp. Allergy 45(1):63-74. Thomsen, B., Griinari, M., Jacobsen, C. (2017). Improving oxidative stability of liquid fish oil supplements for pets. Eur. J. Lipid Sci. Tech. 119(6). Turek, J.J., Watkins, B.A., Schoenlein, I.A., Allen, K.G.D., Hayek, M.G., ja Aldrich, C.G. (2003). Oxidized lipid depresses canine growth, immune function and bone formation. Journal of Nutritional Biochemistry 14: 24-31. Zicker, S.C., Jewell DE, Yamka, R.M., & Milgram, N.W. (2012). Evaluation of cognitive learning, memory, psychomotor, immunologic, and retinal functions in healthy puppies fed foods fortified with docosahexaenoic acid-rich fish oil from 8 to 52 weeks of age. J Am Vet Med Assoc. 2012 Sep 1;241(5):583-94.

Anna-Liisa & Lily