Page 1

NUMERO 3/2017

SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT RY:N JÄSEN- JA SIDOSRYHMÄLEHTI

KESTÄVÄN JOHTAJUUDEN JA YHTEISKUNNAN KEHITTÄJÄ

www.nuorkauppakamarit.fi

TEEMANA KOKEILUKULTTUURI

VUOTTA

38

39

KUVA: NASHDAQ

8 VUOTTA

SHIFT BUSINESSFESTIVAALI

TOIMINNANJOHTAJAN MATKASSA

TUOTTAVA IDEA 2017 VOITTAJAT

TEAM CITY CHALLENGE TAMPEREELLA


2


TEKSTI: MERVI VUORINEN

VAALIT ovat yksi nuorkauppakamaritoiminnan tarjoamista mahdollisuuksista kehittää omia taitojaan ja ylittää itsensä. Vuosittain valitaan uudet johtohahmot, jotka vievät toimintaa eteenpäin, ja mikä tärkeintä, palvelevat jäsenistöä heidän tarpeissaan. Ehdokkaiden tukena toimii vaalilautakunnan ja vaalitoimikuntien jäsenten vahva verkosto. Vaalilautakunta ja -toimikunnat koostuvat pitkänlinjan osaajista, kokeneista jc-konkareista ympäri Suomen, joiden tavoitteena on sparrata ehdokkaista parhaita mahdollisia tekijöitä hakemiinsa tehtäviin. Vaalilautakunta on laatinut konkreettiset ja ajattelua terävöittävät ehdokastehtävät, jotka auttavat ehdokkaita hahmottamaan tulevaa vuotta ja hakemaansa virkaa. Vaalilautakunta tarjoaa ehdokkaille Campwire verkkokoulutusympäristön, sekä ohjaa vaalitoimikuntia kansallisesti. Vaalitoimikunnat vastaavat aluekokousten vaaleista ja ehdokasarvioinneista, ja vaalilautakunta vastaavasti kansallisista. Vaalitiimi on työskennellyt ahkerasti kymmenien ehdokkaiden parissa, sparraten, tukien ja mentoroiden heitä parhaimpiin suorituksiin. Vaalimentorointi on osa maailman parhaan kehitystoiminnan palkinnolla palkittua 3LED konseptia, mikä koostuu DP-valmennuksesta, puheenjohtajien johtajuusvalmennuksesta sekä vaalimentoroinnista.

3

3


SISÄLTÖ 3/17

VUOTTA VUOTTA

14 JULKAISIJA Suomen Nuorkauppakamarit ry, www.nuorkauppakamarit.fi –

16

4

kansainvälisen Junior Chamber International:n (JCI) jäsenorganisaatio, www.jci.cc PÄÄTOIMITTAJA Tuija Näre TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Elina Lähteenmäki TOIMITUS Sami Siurola ja Jani Wahlman ULKOASU Kumppania Oy TAITTO Graphic Room, Susanna Muurman-Ovaska PAINO Grano Oy ILMOITUSMYYNTI Viestintäjohtaja Sami Siurola, p. 040 1990113, sami.siurola@jci.fi TEEMAT, VARAUSPÄIVÄT JA ILMESTYMINEN 1/2017 Työelämämurros 6.2. – ilmestyy vko 11, 2/2017 SNKK 60v. 10.4. - ilmestyy vko 20, 3/2017 #kokeilukulttuuri 7.8. - ilmestyy vko 37, 4/2017 Menestystarinat 16.10. - ilmestyy vko 47. TWITTER @JCIFI FACEBOOK (sivu) JCI Finland - Suomen Nuorkauppakamarit Suomen (ryhmä) Nuorkauppakamarit - Jäsenryhmä | #JCIFI #hyväjohtaja #muutosmyötärinta


26

8 9 12

JC:T SUOMIAREENALLA

tiukkaa keskustelua ja rentoa yhdessäoloa SIJOITA JA SÄÄSTÄ

tietoa ja työkaluja JCI EUROPEAN ACADEMY

paras koulutus ikinä

29

14 15 26

TERVEISIÄ MONGOLIASTA

Eelis Norjan terveiset STRATEGIA! -KOULUTUS 2017

Keppihevosia ja sodankäyntiä TYTTI BERGMAN

läsnäolon taitoa tarvitaan

29 32 36

KOULUTTAJAKOULU

vuoden mittainen projekti TEIJO VIRTANEN

Suomen Senaatin johtoon MAAILMANYMPÄRYSMATKALLA

kokeilukulttuurin siivin

5


VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

SHIFT Businessfestivaali – kokeilukulttuurin kiteymä SHIFT on Turun seudun neljän nuorkauppakamarin alulle laittama businessfestivaali, jossa yrityspäättäjät luovat pohjaa paremmalle tulevaisuudelle yhdessä, yli organisaatio- ja toimialarajojen. SHIFT järjestettiin vuonna 2017 toista kertaa. SHIFTin tavoitteet olivat alusta saakka hullunrohkeita: Jo ensimmäisenä vuonna yli 1000 osallistujaa ja paikkana Turun linna, jossa siihen mennessä ei oltu järjestetty tämän tyyppisiä suurtapahtumia. Mikään ei ollut itsestään selvää, eikä mitään saatu annettuna. Väitän, että ensimmäistä SHIFTiä ei olisi koskaan tehty, jos projektiryhmä olisi kuunnellut epäilijöitä, joita riitti aina tapahtumapäiviin saakka. Sen sijaan projektiryhmä uskoi yhteiseen visioon vaikuttavasta tapahtumasta sekä oman tekemisen voimaan. Me saisimme sen onnistumaan. SHIFT-tapahtumassa jokainen osallistuja on merkityksellinen tapahtuman lopputuloksen kannalta. Osallistava ohjelma ja elämyksellinen SHIFT Networking -konsepti on rakennettu edistämään yllätyksellisten businessmahdollisuuksien löytämistä. Koko tapahtumaan on luotu normaalista poikkeava ympäristö ja olosuhteet, joiden tavoitteena on ravistella

6

kävijöiden mieli irti totutusta ja edistää uudenlaista ajattelua. Kun uusien ideoiden herättelyn lisäksi ohjelma sisältää paljon toteuttamista ja tekemistä – ollaankin jo kokeilukulttuurin ytimen äärellä. SHIFT siis on kokeilukulttuurin kiteymä, jo perustamistarinastaan lähtien. Sen lisäksi SHIFT edistää itse tapahtumassa kokeilukulttuuria mitä moninaisimmin tavoin, levittäen tätä asennetta kävijöiden keskuuteen. Edelleen, SHIFTin projektiryhmä on kokeilukulttuurin hengessä kasvualusta tulevaisuuden johtajille: SHIFTiin tullaan mukaan kokeilemaan siipiään, kehittämään itseään, onnistumaan ja epäonnistumaan. En itse tiedä montaakaan organisaatiota, jossa nuori ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta pääsisi kokeilemaan 15 hengen tiiminvetäjän tehtävää työelämän kaltaisessa ympäristössä. SHIFTin kahden vuoden aikana olemme saaneet todistaa uskomattomia onnistumisia ja kasvutarinoita, niin tapahtumakävijöiden kuin projektiryhmäläistenkin keskuudessa. Uudenlaisella ajattelulla, rohkealla tarttumisella toimeen ja tekemisellä, on uskomaton voima. Nähdään ensi vuoden SHIFTissä, jossa tarina jatkuu! MARI MÄNNISTÖ

SHIFTin alullepanijoina vuonna 2016 toimivat Airiston, Aurajoen, Turun sekä Raisio-Naantalin nuorkauppakamarit. Suomen Nuorkauppakamarit ovat alusta saakka tukeneet tapahtuman onnistumista. Vuoden 2018 SHIFT järjestetään 22.-23.5.2018. Lue lisää www.theshift. fi . Kirjoittaja on Aurajoen Nuorkauppakamarin varapuheenjohtaja 2017, ja SHIFTin viestintä- ja markkinointipäällikkö. #kokeilukulttuuri #positivechange


PÄÄKIRJOITUS

PILVILINNA TARVITSEE TUPARIT

VEERA KORHONEN

JÄRJESTÖMME tavoitteena on yksinkertaisuudessaan saada jäsenemme menestymään ja loistamaan työelämässä. Strategiatyön suurin haaste on aina jalkauttaminen. Pahimmillaan rakennetaan tulevaisuuden visiosta pilvilinna, jonka kaikki ovat hyväksyneet, mutta unohdetaan järjestää tuparit.

Meidän DNA:mme on ainutlaatuinen. Me kannustamme, autamme ja innostumme uuden tekemisestä. Yhteisömme henki on se, mikä tekee meistä vahvan.

KOKEILU ilman kulttuuria jää yksittäisiksi irtonaisiksi teoiksi. Kulttuurin synnyttämiseen tarvitaan pioneereja ja yhteisö. Jokainen kulttuuri on muodostunut jostain. Jos haluamme siirtää tavan ajatella ja toimia eteenpäin seuraajillemme, tulee meidän huolehtia, että he ovat omaksuneet palan tuota uuden kulttuurin DNA:ta. Sitä ei voi kopioida. Se täytyy elää todeksi ja ottaa osaksi toimintatapoja. JOKAISELLA yrityksellä ja yhdistyksellä on oma DNA. Se ei tule annettuna, vaan se luodaan ja sitä ylläpidetään. On kyse johtamisesta ja vaikuttamisesta. Suomen Nuorkauppakamareissa meidän DNA:mme on ainutlaatuinen. Me kannustamme, autamme ja innostumme uuden tekemisestä. Yhteisömme henki on se, mikä tekee meistä vahvan. Kun siirrämme jokainen palan kerrallaan yksilöinä tätä yhteishenkeä, asennetta ja johtamista työelämään, muutamme matkallamme myös suomalaisen työelämän.

NUORKAUPPAKAMARI on määräaikainen harrastus. Se antaa meille jäsenille siivet, jotka vievät meidät pitkälle ja auttaa selviämään myös matkalla eteen sattuvista myrskyistä. Meidän tulee muistaa iloita hetkistä jäseninä. Kun ikää tulee riittävästi, jää meille henkinen pääoma, josta voimme nauttia loppuelämän.

LAURI VALTONEN - VALMISTAUTUVA PUHEENJOHTAJA JÄSENTEMME työelämämenestyksen vauhdittamisessa kokeilukulttuuri on ytimessä. Menestyäksemme meidän on oltava valppaana ja valmiina kokeilemaan uusia ja vaihtoehtoisia menetelmiä haasteiden ratkaisemiseksi. Vanhalla ja totutulla tavalla saamme totuttuja tuloksia. Kehoitan kokeilemaan rohkeasti uusia tapoja tehdä asioita. Kokeilemalla voi joko onnistua tai epäonnistua. Ennen hehkulampun keksimistä Edison totesi keksineensä ensin 10.000 tapaa miten se ei toimi. Kokeilukulttuuri varapuheenjohtajan tehtävässä on näkynyt esimerkiksi DPvalmennuksen sisällön tuulettamisella ja uusien työkalujen ja viestintätekniikoiden kokeilulla. Osa on toiminut hyvin ja osaa vielä kokeillaan - ja juuri siitä on kysymys. Siviilielämässä vasta kaikkea uutta onkin kokeiltu; opiskelusta ja naimisiinmenosta vaipanvaihtoon asti. Siinä sitä kokeilukulttuuria vasta onkin!

JENNI RAJAHALME puheenjohtaja

7


EVELIINA SILLANPÄÄ

VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

“Taas riittää enemmän uskoa tulevaisuuteen!” Palautteen antoi keskustelutilaisuuden jälkeen 60 v. rouvashenkilö.

NUOKAUPPAKAMARILAISET SUOMI-AREENALLA – kombinaatio tiukkaa keskustelua ja rentoa yhdessäoloa TULEVAISUUDEN menestyjät -talk showssa selvitettiin millainen ihminen menestyy tulevaisuuden työelämässä. Laura Aimolan juontamassa talk showssa erityisesti esiin nousi opiskelija Toni Nikka, joka hurmasi katsojat harkituilla puheenvuoroillaan. Puheenjohtaja Jenni Rajahalme edusti oivalllisesti nuorkauppakamaria ja nostatti isoimmat

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEET JCI MAAILMASSA

8

naurut yleisöstä hauskoilla esimerkeillään. Muita puhujia olivat Mikko Kuitunen, Jaana Villanen ja Marko Mikkola. Talk shown jälkeen kamarilaiset kokoontuivat get togetheriin, jossa kuultiin puheenvuoroja muun muassa KO-KOO-MOlta, Doerz Co:lta ja Finland Youth Forumilta. Lopuksi halukkaat pääsivät tutustumaan

OLEN tänä vuonna saanut olla mukana kansainvälisessä työryhmässä, jossa edistetään kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable Developments Goals, SDG), jotka ovat jatkumo Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhat tavoitteille. Maailman puheenjohtaja nimittää työryhmänjäsenet joka vuosi maailmakokouksen yhteydessä, tänä vuonna työryhmässä on 13 jäsentä jokaisesta maanosasta. Työryhmän tehtävänä on mm. manifestin kirjoittaminen vuosittain New Yorkissa JCI Global Partnership Summitin (GPS) yhteydes-

Satakunnan Kansan toimitukseen. Ensimmäistä kertaa osana JC:t SuomiAreenalla-projektia nähtiin Soluttautujat-kisa. Kilpailussa joukkueet jalkaantuivat keskusteluihin ja suorittivat tämän pohjalta tehtäviä. Asiantunteva raati valitsee voittajan, joka julkistetaan JCI NYT - C-aluevaalikokouksessa Porissa 8.-10.9.2017. EVELIINA SILLANPÄÄ

sä. Pääsimme tänäkin vuonna Yhdistyneiden kansakuntien (YK) pääkonttoriin kokoustamaan ja työryhmäni luki tekemämme julistuksen kokouksen päätösosiossa. Päätöslauseessa kerrotaan miten JCI edistää kestävän kehityksen tavoitteita ja mitä me jäseninä voimme tehdä näiden tavoitteiden toteuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Voimme siis kaikki omalla käyttäytymisellä tehdä osamme. AGNETA WACKSTRÖM 2017 JCI & UN and External Affairs Committee Member


SIJOITA & SÄÄSTÄ –

tietoa ja työkaluja ROVANIEMEN Nuorkauppakamari järjestää 27. päivä lokakuuta Rovaniemellä sijoittamiseen ja säästämiseen keskittyvän yleisötapahtuman.Tilaisuuden keskiössä on seminaari, jossa yleisölle kerrotaan sijoittamisen ja säästämisen mahdollisuuksista. Lisäksi järjestämme paikalle erilaisia yhteistyötahoja, joilla on osaamista henkilökohtaisesta taloudenhoidosta ja he voivat opastaa vierailijoita myös henkilökohtaisesti. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja toivommekin paljon vierailijoita Rovaniemen talousalueelta sekä sen ulkopuolelta. Tilaisuus järjestetään Lapin ammattikorkeakoulun tiloissa (Jokiväylä 11) ja alustava aikataulu seminaarille on kello 10 - 15. Tapahtumasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä. Mikäli yhteistyö tapahtuman järjestämisen osalta kiinnostaa tai haluat muuten kuulla aiheesta lisää, voit olla yhteydessä Rovaniemen Nuorkauppakamarin puheenjohtajaan Jonna Jakkilaan, jonna.jakkila@kuntoutuspaju.fi, 040 775 1989. JONNA JAKKILA

Bruce Oreck mukana syksyn mielenkiintoisimmassa Business tapahtumassa RAISIO-NAANTALIN nuorkauppakamarin intohimoinen Business tapahtuma Business Impact järjestetään keskiviikkona 22.11.2017 Turussa. Business Impact on yritysmessut, seminaari ja koulutuspäivä samassa tapahtumassa. Messuille on myynnissä n. 70 näytteilleasettajapaikkaa, mutta Itse tapahtuma ja koulutukset ovat kävijöille maksuttomia. - Tapahtumaa ei voitaisi järjestää tässä mittakaavassa ilman tärkeitä yhteiskumppaneitamme Turun AMK:ta ja Turun kauppakamaria, kertoo projektipäällikkö Tero Haapala RNNKK:sta. Lisätietoa tapahtumasta: businessimpact.fi

Aluetärpit

A B

C

D

FINLAND YOUTH FORUM kokoaa Suomen potentiaalisimmat nuoret jättämään kädenjälkensä maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin. 13.10.2017 Turku; Kakolan lääninvankila. Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa www.finlandyouthforum.fi ARKI LEANIKSI Lahdessa – JCI Lahti järjestää 2.11. Lean Rutiinit -koulutuksen, jossa oman päivittäinen työ pistetään leaniksi. Kurssilla käydään läpi keinoja vähentää kiirettä, virheitä ja turhaa työtä. Kouluttajana toimii Juha Ketola. PIRKANMAAN Nuorkauppakamari järjestää 28. syyskuuta The Journey -koulutuksen. The Journey on uusi JC-koulutus/workshop, jonka aihepiireinä ovat omien vaikuttamistaitojen kehittäminen, aktiivinen vaikuttaminen ja positiivinen muutos. Kouluttajana toimii Johanna Lundán. POHJOIS-SUOMEN nuoret menestyjät palkitaan 6.10. klo 15 – 18 Oulussa Fingersoftin Pelikampuksella. Menestyksen anatomiaan pureudutaan yhdessä finalistien kanssa paneelikeskustelun ja workshopin kautta.

9


AJANKOHTAISTA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

Tampereen Nuorkauppakamarin

HULLUIN PROJEKTI PROJEKTITOIMINTA on JCI-toiminnan ydin. Projektien kautta jäsenet pääsevät kokeilemaan uusia asioita. #kokeilukulttuuri onkin kiinteä osa JC-slangia. XXL Team City Challenge kilpailtiin 5.8.2017 Tampereen keskustan alueella. TCC antaa osallistujille mahdollisuuden kokeilla mitä hurjimpia juttuja ja toisaalta projektin puitteissa Tampereen kamarin jäsenet pääsevät kokeilemaan siipiään niin taloushallinnan, markkinoinnin, myynnin kuin projektihallinnan saralla.

10

Tampereen kamari on pyrkinyt tuomaan TCC:tä tuttua kokeilukulttuuria muuhunkin toimintaan. Puheenjohtajamme Lauri Oksanen kehitteli kamarille uuden hauskan projektin nimeltä seitsenottelu. Seitsenottelussa lajeina ovat perinteiset kenttälajit 100 metrin aidat, 200 ja 800 metrin juoksu, keihäänheitto, kuulantyöntö, korkeushyppy sekä pituushyppy. Lajikouluttajina toimivat koejäsen Elmeri Siltaloppi sekä maailmallakin menestynyt yleisurheilija Sanni Utriainen. Säätiöjäsenemme

Iiro Suokko toimi kilpailun suojelijana sekä lahjoitti upean riipuksen palkinnoksi naistensarjan voittajalle. Mitä opimme seitsenottelusta? Lajeissa vaadittiin kirjaimellisesti heittäytymistä. Sitä samaa heittäytymistä on tarjolla kaikissa projekteissa. Seitsenottelun tiimellyksessä estot katosivat ja jokainen pääsi ylittämään itsensä. Nyt kun ollaan päästy kokeilukulttuurin makuun on kynnys hypätä projektihaasteiden pariin entistä matalampi. ERNO HOLMBERG


KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN Miten johtaminen ja sen dynamiikk a on muuttunut? Mikä toimii ja mis sä tilanteissa? Tarvitaanko pelkoa ja diktatuuria?Miten yhdistää kylmät ja lämpimät johtamisen tyylit parhaa n lopputuloksen saamiseksi?

KOHTAAMISIA Digi, some, snäppi, chatti, Skype, sähköposti… Kirjoitusvirheet, kuu nteleminen, ymmärtäminen, mielen säpahoittaminen… Täh?! Pitääkö vielä nykyäänkin oikeasti tavata se toin en ihminen livenä? Millaiset kohtaamis et tuovat arvoa bisnekselle?

KISS ME!

LUE LISÄÄ JA REKKAROIDU NYT! www.kissmybusiness.fi www.facebook.com/kissmybusin

ess/

russa 13.–15.10.2017

”Kyllä mä sitten syksyllä aloitan urheilemaan. Ja syön hyvin. Kunhan tää kiireinen kesä on ensin ohi. Ja nuk un riittävästi. Huolehdin itsestäni. Tai sitten viimeistään eläkkeellä…” Kuka ja mikä tekee työpaikasta viihtyisän? Miten oma hyvinvointi ni vaikuttaa tuloksiin bisneksessä?

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen vaalikokous Tu

OHJELMA


HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

Tulevien puheenjohtajien JCI European Academy sai jälleen hyvää palautetta

JCI EUROPEAN ACADEMY JÄRJESTETTIIN RUOTSIN KUNGÄLVISSÄ, GÖTEBORGIN KUPEESSA JO 21. KERRAN KANSAINVÄLISEEN koulutukseen osallistui 93 delegaattia 24 maasta ympäri Eurooppaa. Suomi oli edustettuna koulutuksessa suurehkolla delegaatiolla. Suomalaisedustus: Hanna Kallio-Kokko (JCI Pirkanmaa), Heidi Similä (JCI Vaasa), Kaisa Marin (JCI Kajaani), Mari Männistö (JCI Aurajoki), Pirita Huotari (WJ Darmstadt), Raita Virranniemi (JCI Kuusamo), Saila Järvinen-Junttila (JCI Pori), Susanna Issakainen (JCI Metropol) ja Taru Mikkonen (JCI Kouvola). Mukana olivat myös Niina Härkönen ja Jenni Ahlstedt, jotka

12

varmistivat COC-tiimissä, että koulutuksesta tuli onnistunut ja upea elämys kaikille osallistujille. Nelipäiväinen koulutus piti sisällään luentoja, workshopeja, ryhmätöitä, uusia haasteita, elämyksiä, tanssia, paljon naurua ja hieman kyyneleitäkin. Verkostoituminen ympäri Euroopan oli varmistettu koulutuksen rakenteella. Nerokkaasti rakennettu koulutus oli täynnä ohjelmaa ja yllätyksiä. Suomen edustajat ovat vakuuttuneita siitä, että jokaisen puheenjohtajuutta harkitsevan kannattaa hakeutua koulutukseen

– koulutuksen jälkeen ei ole ainoastaan parempi johtaja, vaan myös parempi ihminen! JCI Executive Vice President Jonathan J. Borg innosti kamarilaisia jatkamaan työtä koulutuksen jälkeen: ‘”The JCI European Academy is a leadership academy which trains the leaders of tomorrow with the practical skills which are needed to lead a team and be pioneers in creating positive change within their community. In my 18 years of leadership experience I have never seen anything quite like it.” OSALLISTUJAT


AJANKOHTAISTA

Kaikkea. Ja vähän päälle. grano.fi

POP OUT TURKU TURUN NKK julkaisi syksyllä 2016 vuoden kärkihankkeenaan turkulaisista yrittäjyystarinoista koostuvan kirjan nimeltä Pop Out Turku. Se on fyysinen ja sähköinen kirja, jolla kannustetaan uusia että jo toimintansa vakiinnuttaneita yrityksiä ajattelemaan markkinoita kotimaata laajemmin. Keväällä 2017 Lahdessa Senaatin palkinnolla parhaasta yhteiskunnan kehittämiseen tähtäävästä projektista palkittu teos rahoitettiin kokonaisuudessaan joukkorahoituksella. Ajatus joukkorahoituksesta lähti projektipäällikkö Tomi Virtaselta. Turun Nkk kokeili tätä ensimmäistä kertaa. ”Joukkorahoittaminen on tätä päivää. Halusimme oppia, miksi rahan vastikkeellinen kerääminen ennen tuotteen valmistumista on niin haastavaa. Ja oppia kyllä tuli!” toteaa Tomi.

13


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

MAAILMALLA

Finland 100 Business ForumIs the new generation ready to lead? JOUKKO nuorkauppakamarilaisia kutsuttiin 29.6.2017 keskustelemaan mm. Alexander Stubbin, Jorma Ollilan ja Risto E.J. Penttilän kanssa Finland 100 Business Forumiin. Paikalla olleista uuden sukupolven edustajista kolmasosa oli nuorkauppakamarilaisia, joka kertoo tämän järjestön arvostuksesta liike-elämässä.

TERVEISIÄ MONGOLIASTA - villin luonnon ja nomandien keskeltä

MIKSI Mongoliaan? Ei sinne muuten tule lähdettyä ja kerranahan sitä eletään. Meitä Suomesta JC:tä reissussa oli 21 uuden tuntemattoman janoista matkaajaa. Joilla jokaisella olisi tarina kerrottavana hieman mystisestä Mongoliasta, jonka pääkaupunkia en vieläkään osaa kirjoittaa oikein. Kuinka monelle tulee mieleen lähteä maahan konferenssiin, josta et tiedä muuta kuin Tsingis Khanin. Omalla kohdalla matka oli varsinaista seikkailua, koska olin maassa, jonka kulttuurista en tiennyt mitään, jonka kieltä en osannut sanaakaan ja kaiken kukkuraksi matkaseurueeni majoittui Airb2b kautta hankkimassamme huoneistossa. Näkisimme siis hieman enemmän paikallista elämää kuin hotellissa majoittuvat matkakumppanimme. Luennot ja koulutukset olivat todella korkealaatuisia ja ammattimaisia. Yhtenä parhaimpana kokeiluna pidin alle vuorokaudessa kerättyä retkikuntaa, joka lähti päivä ajelulle Khanin patsaalle, noin tunnin varoitusajalla. Myös liikennekulttuuri oli omanlaisensa kokemus niin kyydissä kuin henkensä kaupalla tietä ylittävänä jalankulkijana. Reissu oli kokonaisuudessaan huikea, enkä vaihtaisi sitä pois. Kuinka moni nähdäänkään Amsterdamissa? #kokeilukulttuuria. EELIS NORJA

14

1 2 3

Forumin antia: Ainut mikä on varmaa on epävarmuus. Tärkeää työympäristössä on jatkuvan muutoksen sietäminen ja siinä eteneminen. Mielenkiintoinen kysymys on myös se minkälainen arvopohja hallitsee tulevaisuutta, jossa vallan akseli siirtyy lännestä itään. TEA VALJAKKA

KANSALLISET TÄRPIT ALUEVUOSIKOKOUKSET 2018

Alue A: 2. – 4.3.2018, Forssan Nkk Alue B: 9. – 11.3.2018, Kotkan Nkk Alue C: 16. – 18.3.2018, Pirkanmaan Nkk Alue D: 23. – 25.3.2018, Oulun Nkk

KANSALLISET KOKOUKSET 2018

Kansallinen vuosikokous Boost your career: 20. – 22.4.2018, Maarianhamina, JCI Mariehamn Kansallinen vaalikokous 12. – 14.10.2018, Helsinki, Keskuspuisto Nkk

ALUEVAALIKOKOUKSET 2018

Alue A: 21. – 23.9.2018, Vihdin Nkk Alue B: 7. – 9.9.2018, järjestäjä auki Alue C: 28. – 30.9.2018, Rauman Nkk Alue D: 14. – 16.9.2018, Warkauden Nkk Nkk = Nuorkauppakamari


AJANKOHTAISTA

KEPPIHEVOSIA JA SODANKÄYNTIÄ Strategia! -koulutus 2017 Kouvolassa STRATEGIA!-koulutus on yksi Suomen Nuorkauppakamarien laadukkaimmista koulutuksista. Tänä vuonna koulutukseen osallistui satapäin kamarilaisia ympäri Suomen ja strategiatyötä siivitti taustatarina 1770-luvun sodasta Anjalan mailla. Yksi osallistujista oli Loimaan Seudun LIO Tanja Uusitalo, joka tituleerasi koulutusta osallistumisen arvoiseksi elämykseksi. ”Onneksi lähdin mukaan tämä koulutus oli paras, jossa olen ollut. Kaikki oli viimeisen päälle suunniteltu, koulutus oli sopivan kreisi eikä se hetkeäkään tuntunut koulutukselta!” Koulutus oli myös paljon enemmän kuin pelkkä viikonloppu, sillä strategiatyö aloitettiin jo viikkoja ennen itse varsinaista viikonloppua. ”Heti

rekkaroiduttuani sain tietää kuuluvani ratsujoukkojen tiimiin. Porukkamme aloitti heti tiimiytymisen ja meistä tulikin mitä mainion strategiatiimi! Kuljimme koko viikonlopun muodostelmassa keppihevosten ja raippojen kanssa, sotatantereella liittouduimme valtiaiden kanssa ja kukistimme varkaiden killan. Toki teimme Konukalle strategiaakin kaiken ohella - vaikkei uskoisi, niin hauskaa meillä oli!” ”Koulutus antoi valtavan paljon: sain vinkkejä, ideoita ja uutta tietoa kamaritoimintaan ja työhöni sekä uusia ystäviä eri puolilta Suomea. Tämä koulutus on loistoesimerkki siitä miten tasokkaita, laadukkaita ja mielenkiintoisia nuorkauppakamarin järjestämät koulutukset ovat.” TUIJA NÄRE

! E L L U P I U H E S U O N CELSIUS www.jcicelsius.fi 15


Susa Närhi (toinen vasemmalta) TOIMINNANJOHTAJA Suomen Nuorkauppa-

kamarit ry TAMMERKOSKEN Nuorkauppakamarin jäsen 2008-2012 ASUU Tampereella PERHEESSÄ puoliso ja neljä lasta HARRASTUKSET taiji, kuntosali, muita aktiviteetteja; puutarhan hoito, mökin rakentaminen, harrastuksiin kuskailu

16


Suomen Nuorkauppakamarit ry:n toiminnanjohtaja Susa Närhi

TOIMINNANJOHTAJAN MATKASSA 7.02 PENDOLINO TAMPERE-HELSINKI Päivä alkaa junassa sähköpostien, whatsapp-, messenger- viesteihin vastaamalla. Kommentoin mm. Kakolassa 13.10. pidettävän Finland Youth Forum:in markkinointimateriaalia projektipäällikkö Tuula Sillanpään ja johdon assistentti Ellimaija Ahosen kanssa. Kirjoitan kumppanisopimusta ja huomaan sopimuspohjassa epäselvän kohdan. Pistän lainopilliselle neuvonantajalle Päivi Karkkolalle sähköpostin tarkentavilla kysymyksillä. Päivi vastaakin heti ja pääsen jatkamaan hommia. Apua apua, ollaan jo Pasilassa! WTC:llä kiipeän portaat Keskuskauppakamarin seitsemänteen kerrokseen. Puuh! Jaaha, taitaa kesän herkut vähän painaa reisiä. Nyt pitää ryhdistäytyä! Toimistolla kuppi kahvia ja moikkailut muille keittiössä oleville. Haen postit ja vaihdan pari sanaa Keskuskauppakamarin sihteerin Anne-Mari Sillanpään kanssa aulan uudesta vastaanottovirkailijasta, edellinen jäi juuri äitiysvapaille. Pitää muistaa käydä esittäytymässä, koska tarvitsen silloin tällöin heidän apua mm. saapuvien lähetysten kanssa, kun en itse ole aina paikalla. Työpisteelle kävellessä käyn tervehtimässä viestintätiimiä ja ehdottamassa Tuhat Nuorta Johtajaa -projektin viestinnän statuspalaveria. Kauppakamareiden viestintävastaavien Skype onkin juuri alkamassa ja minut otetaan mukaan lennossa. On hyvä kuulla suoraan heiltä ajatuksia ”tonnisen” viestinnän toteuttamisesta ja kannustan aktiivisuuteen paikallisesti. Välitän projektijohtaja Terhi Metsolalle

esille tulleet asiat. Odotan innolla syksyn toteutuksia! Sitten postin kimppuun. PRH:lta kolme kirjettä: kaikki kansalliset kilpailut ovat nyt virallisesti rekisteröityjä - hienoa! Puhelu jäseneltä: miten M-filesiin pääsikään, pitäisi kantakorttia päivittää: M-filesiin lisätyllä sähköpostiosoitteella ja salasanalla sisään, jäsennumeroa ei tarvitse muistaa. Ovatko sinun tietosi ajantasalla? Soitan Tuottava Idea -kilpailun kansalliselle kilpailupäällikkö Ville Hanskille ja käymme läpi palkintojenjaon SuomiAreenalla. Miten kumppanit kokivat sen, millaista palautetta tuli? Ville on pohjustanut jatkoneuvottelut ja sovimme, että tapaan heidät vielä kasvotusten sopiaksemme tarkemmin yhteistyön sisällöstä jatkossa. Tapaan WTC:n käytävällä Timo Vuoren, kansainvälisten asioiden johtajan ja jutellaan nuorkauppakamarin näkyvyydestä Kansainvälisen kaupan päivillä marraskuussa. Viime vuonna olimme kehitysjohtaja Hanna Toimen kanssa omalla ständillä, ja tänä vuonna olisimme mieluusti näkyvämmin esillä ohjelmassa. Projektipäällikkö Sini Kolehmainen liittyy seuraamme ideoimaan. Jäsenistöstämme löytyy varmasti ihmisiä, joilla on kokemusta yritystensä kansainvälistymisestä. Olisiko tässä kiinnostavaa näkökulma esim. paneelikeskusteluihin? Soitan kansalliselle puheenjohtajalle Jenni Rajahalmeelle, mitä mieltä hän on esille tulleista ideoista. Lounastapaaminen Manpower Experiksen Anne Koivusaaren kanssa. Experis on Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun kumppa-

ni ja Anne istuu tuomaristossa. Experis toi hienon lisän ehdokkaiden haastatteluihin 2016 ja keskustelemme, jatketaanko samalla tavalla. Sähköpostissa odottaa peräti kolme JCI Finland Foundation -pinssin lähetyspyyntöä. Pistän ne heti postiin. On hienoa, kun toimintaamme halutaan tukea, arvostan tätä suuresti - kiitos omasta puolestani! Laitan muistutussähköpostin muutamalle kumppanille, että heille on varattu artikkelipaikka Meriittiin, materiaalit pitäisi toimittaa. Talousjohtaja Mikko Karttunen soittaa pankkiyhteistyöasioissa. Juttelemme mihin suuntaan ollaan menossa ja sovimme, että Mikko tekee uuden avauksen kohta alkavassa tapaamisessaan. Jatkan siitä sitten, kun oikeat ihmiset keskusteluihin ovat löytyneet. Ne harvoin ovat ne ensimmäiset, jotka kansallisista yhteistyökuvioista lopulta sopivat. 15.24 PENDOLINO HELSINKI-TAMPERE Teen kotimatkalla materiaalia vaalikoulutukseen, tarkistan pari asiaa edellisen vuoden puheenjohtaja Mervi VuorinenÅströmiltä ja puran sähköpostia. Senior Advisor Irene Lamberg soittaa juuri, kun hyppään junasta; juttelemme strategian jalkautuksesta ja sen työkaluista syksyn aikana. 17.30 kotona, jossa kiljukaulat odottavat ruokaa. Postissa on tullut Tammerkosken Nuorkauppakamarin värityskirja ja jäsenlehti Tammerkosken Kohinat. Selailen niitä ruoanlaiton ohessa ja sovin kaverin kanssa lenkille lähdöstä tunnin päästä.

17


VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

Tarinoilla tavoitteisiin

TYÖELÄMÄTAITOJEN arvostetuimpia osaamisia ovat viestintä ja kyky kertoa tarinoita. Asiantuntemus ja tavoitteet pitää paketoida kiinnostavaksi niin kamarivaaleissa, palavereissa kuin sosiaalisessa mediassa. – Nykyihminen jaksaa keskittyä keskimäärin 8 sekuntia. Pohdi, saatko siinä ajassa uudet tiimin

jäsenet, yhteistyökumppanit ja asiakkaat koukkuun?, haastaa viestintätoimisto Kumppania Oy:n Leena Roskala. Hyvässä tarinassa on näkökulma, tapahtumia ja hahmoja. Siinä on juoni eli punainen lanka. Mieleenpainuva esitys tai blogipostaus on parhaimmillaan suuri tarina.

Kuopiossa 17.–19.11.2017

Postpone ugly judgements and build upon each other’s ideas www.johtajuusakatemia.fi

18


VERKOSTOSSA

Verkostoitumista ja hyvinvoinnin trendejä SENAATIN vuosikokous 2018

mukailee puheenjohtajan Teijo Virtasen kauden teemaa PIDÄ HUOLTA! keskittyen henkiseen, fyysiseen sekä taloudelliseen hyvinvointiin. Kokousviikonloppu vietetään ainutlaatuisen kansallismaiseman keskellä Porin Yyterin ytimessä, Pohjolan upeimmalla hiekkarannalla ja uudistuneessa Yyterin Kylpylähotellissa. Tavoitteena on saada mukaan 300 elinkeinoelämän vaikuttajaa, senaattoria ja seuralaista ympäri Suomen. Porin kokous räätälöityy vanhoja perinteitä kunnioittaen sekä lisänä mahtiannos nuorta twistiä, toivottaen lämpimästi uusia kokoustajia mukaan. PIDÄ HUOLTA! Seminaarin yksi puhujista on suomalainen kauppatieteilijä ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen. ”Vesa on yksi Suomen tunnetuin sijoittamisen ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntija. Hän tulee Poriin valottamaan, kuinka voi vaurastua vielä yli neljäkymppisenä” kertoo Teijo Virtanen ensimmäisestä puhujakiinnityksestä, ja jatkaa ”Lisää on luvassa henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin liittyen. Toki jatkamme senaatin ydintarkoituksen saralla eli tukea uransa alkuvaiheessa olevia kamarilaisia. Yyterin viikonlopun ajatuksena on kiinnittää huomio jaksamiseen ja

itsestään huolehtimiseen. Näin pysymme vireinä, trendikkäinä ja jaksamme auttaa nuorisoa uusin ideoin”.

PIDÄ

HUOLTA! 17.-19.8.2018

KOKEILUKULTTUURIA KIEHTOVASSA PORISSA

Pori ei ole yhden asian, totuuden tai iskulauseen kaupunki, vaan monipuolinen, muuntautuva ja intohimoista elämää viettävä outolintu, joka on ylpeä ainutlaatuisuudestaan ja antimistaan. Se on periksiantamaton, itsepäinen, mutta aina uudelleen luovasta hulluudesta ja vastakohdista voimaa ammentava kaupunki. Itseironia ja itsekritiikki lyövät kättä sulassa sovussa. Järki voi olla joskus jäässä mutta tunteisiin Pori menee aina. ”Myönnän, että kynnys astua ensikertalaisena luovan hulluuden Poriin on valtaisa. Niin se oli minullekin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta pikkuhiljaa kokeilun, muutaman itkun, usean naurun, intohimoisen ihastumisen sekä nuorkauppakamarin kautta Pori on päässyt ihon alle” toteaa kokouspäällikkö, senaattori Marjo Kuisma. ”Lupaudumme yhdessä Porin kamarilaisten kanssa pitämään rohkeista kokousvieraistamme ainutlaatuisesti huolta” Marjo jatkaa, ja toivottaa samalla kaikki lämpimästi tervetulleiksi uudistuvaan Yyteriin.

Pori Pori


KUVA-ALBUMI

RAPU-RAPU- RALLAA ALUEILLA ja eri kamareissa on vietetty useita perinteisiä rapujuhlia. Ohessa on Meriitin toimituksen käteen saamia tunnelmapaloja sieltä ja täältä. Esimerkiksi alueella A järjestettiin jokavuotiset ja perinteikkäät rapujuhlat Suomenlinnassa syyskuun alussa ja vielä kasariteemalla. Lohjalla rapujuhlat järjestettiin kauniissa järvimaisemissa Lakeside cafeessa elokuun lopulla. Alueella B rapujuhlia vietettiin elokuun puolessa välissä Savonlinnassa, jossa juhlittiin samalla 55-vuotta täyttänyttä Savonlinnan Seudun Nuorkauppakamaria. ”Oli puliukko maantiellä poikittain jala jallaa jala jala vei—”.

20


YHTEISTYÖSSÄ YHTEISKUNNAN JA JOHTAJUUDEN HYVÄKSI! VUOTTA

VUOTTA

VUOTTA

21


Tytti Bergman KTM 1993 Turun kauppakorkeakoulusta Alkossa henkilöstöjohtajana vuodesta 2013 Henkilöstöjohtajana vuodesta 2001 teleoperaattorilla (Radiolinja ja Elisa), lääkealalla (Novartis) ja IT-alalla (Microsoft) Kokenut HR-ammattilainen, jolla on kokemusta liiketoimintalähtöisten HR-toimintojen kehittämisestä, organisaation rakenteiden ja roolien kehittämisestä, osaamisen ja suorituksen johtamisesta, johdon ja johtajuuden kehittämisestä, resursoinnista, työhyvinvoinnin kehittämisestä, yhteistoiminnasta, valmennuksesta, toiminnan kehittämisestä sekä työkulttuurien ja työympäristöjen muutoksista.

22 22


TYTTI BERGMAN Ihmisten positiivisen kohtaamisen ja läsnäolon taitoa tarvitaan jatkossakin vahvasti VIIME VUODEN RAINMAKERIN JÄRJESTÄMÄN KILPAILUN HR-JOHTAJAKSI JA KOKO MENESTYVÄ JOHTAJA -KILPAILUN VOITTAJAKSI VALITTIIN ALKON HENKILÖSTÖJOHTAJA TYTTI BERGMAN. MERIITIN TOIMITUS KYSYI TYTILTÄ JOHTAMISEEN JA #KOKEILUKULTTUURIIN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ.

- MINULLE on tärkeää toimia itse esimerkkinä niissä asioissa, joita kulttuurissamme tavoittelemme. Avoimuus ja rehellisyys sekä rohkeus ovat minulle keskeisiä periaatteita, joita toteutan vuorovaikutuksessa eri yhteistyötahojen kanssa. Tiimiläisteni kanssa pyrin olemaan selkeän suunnan rakentaja ja yhteisiin tavoitteisiin innostaja. - Huipputiimin ja yhteisen innostuksen rakentaminen on tärkeää. Esimiehenä kannattaa rekrytoida vahvoja ja potentiaalisia osaajia, jotka pystyvät suoriutumaan paitsi käsillä olevasta tehtävästä, myös kasvamaan jopa omiin tehtäviini. Tällä tavoin rakennetaan parhaita onnistumisia tiiminä ja organisaationa. Toisaalta on tärkeää pystyä hahmottamaan ja kuvaamaan konkreettisesti visio, jonne halutaan yhdessä mennä. MILLAISIA JOHTAMISEN TAITOJA TARVITAAN 2020-LUVULLA? - Ihmisten positiivisen kohtaamisen ja läsnäolon taitoa tarvitaan jatkossakin vahvasti. Selkeiden visioiden ja tavoitteiden määrittäminen, osallistava viestintä ja yhteinen ymmärrys ovat tärkeitä dynaamisessa toimintaympäristössä, jotta energia ja tekeminen suuntautuu oikein. Eri funktioiden ja/tai liiketoimintojen tuntemus, nopea uusien asioiden ja tehtävien haltuunotto ja kokemusten soveltaminen uusiin tilanteisiin on keskeistä. On mahdollista, että funktioiden välisissä rajoissa tullaan näkemään myös hämärtymistä, jolloin osaamisen laaja-alaisuudesta ja joustavuudesta on hyötyä.

Hierarkiset rakenteet ovat murtumassa ja verkostomainen toiminta lisääntyy. MITEN VALMENTAISIT ALLE 40-VUOTIAITA JOHTAJIA JA JOHTAJIKSI PYRKIVIÄ KOHTAAMAAN TYÖELÄMÄN MUUTTUVAT VAATIMUKSET 2020-LUVULLA? - Hierarkiset rakenteet ovat murtumassa ja verkostomainen toiminta lisääntyy. Tällöin voi olla, että johtajan tehtävät ja roolit ovat 10 vuoden päästä jo aika erilaisia. Johtajuutta tarvitaan kuitenkin aina ja sitä voi olla monenlaisissa rooleissa toimivilla. Johtajuuteen kuuluu se, että sinua arvostetaan ammattilaisena ja ihmisenä, jolloin sinua halutaan seurata. - Eri organisaatioissa ja toimialoilla ja jopa funktioissa työskentely auttaa laaja-alaisen osaamisen kehittymisessä. Liian nopeat vaihdot eivät kuitenkaan ole suositeltavia, sillä silloin oman työn jälki ei vielä riittävästi hahmotu, eikä kokemuksista oppiminen ole parhaimmillaan. Mielestäni 3 – 4

23


vuotta on tästä näkökulmasta minimi yhdessä roolissa. - Toisaalta kannustan aitoon läsnäoloon ja kohtaamiseen ihmisten kanssa. Niissä tilanteissa on hyvä kannustamisen ja innostamisen lisäksi harjoitella avointa ja rohkeaakin palautteenantoa siitä, miten päästäisiin vielä hienompiin onnistumisiin. USKOTKO #KOKEILUKULTTUURIN HENKEEN? - Kannatan kyllä visiota ja sen pohjalta tehtyä roadmappiä eli ’tiekarttaa’ sekä selkeitä, mitattavia tavoitteita, jotka raamittavat tekemistä. Sen lisäksi tarvitaan rohkeaa kokeilukulttuuria, jossa voidaan pilotoida ja sen pohjalta kehittää. Toisaalta on oltava koko ajan valppaana poimimaan eri puolilta organisaatiota aihioita, jotka voidaan valjastaa vision edistämiseksi. Koordinoimattomat erillishankkeet kuluttavat energiaa ja hämärtävät tavoitteita. Ja suunnitelmia kannattaa olla valmis aina tarpeen mukaan tarkistamaan, jotta ne palvelevat muuttuviakin tarpeita. Joustavuus on tässäkin olennaista.

KUOPION Nuorkauppakamari juhli 60-vuotiasta taivaltaan 14-19.8.2017 juhlaviikolla, joka oli täynnä tapahtumia. - Trendit ovat muuttuneet 60 vuoden aikana ja kamari siinä mukana. Jotain on kuitenkin säilynyt ja se on halu kehittyä paremmaksi ihmiseksi ja vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Kamarimme on kasvuvauhdissa ja aiomme olla olemassa vielä 60 vuoden päästäkin, kertoo kamarin puheenjohtaja Jani Sormunen. Juhlaviikolle järjestettiin urheilua, kulttuuria, verkostoitumista ja debattikoulutusta. Kuopion debattijoukkue on tänä vuonna menestynyt erinomaisesti ja kävi mittele-

24

MILLAINEN MERKITYS ON JOKAPÄIVÄISELLÄ IHMISTEN KOHTAAMISELLA STRATEGIAN JALKAUTTAMISESSA OSAKSI YRITYKSEN ARKEA JA JOKAPÄIVÄISTÄ TEKEMISTÄ? - Johdon kannattaa kaikissa kohtaamisissa pitää strategiset teemat esillä sopivantasoisina kyseiselle ihmiselle. Positiivisen ja tulevaisuuteen suuntaavan tunnetilan johtamisen näkökulmasta jokaisen kohtaamisen voi lähtökohtaisesti kääntää hyväksi: on omaa valintaa, millä asenteella tai lähestymistavalla on tilanteessa. - Useimmat päätökset tai toimintamallit voidaan perustella strategian kautta ja hyödyntää yhteyttä myös viestinnässä aktiivisesti. Monesti sorrutaan irralliseen viestintään, jolloin sinänsä johdonmukainen kokonaisuus voi näyttäytyä henkilöstölle pirstaleisena ja poukkoilevana. Tämä johtuu siitä, että vaadittu selkeyden taso on johdolle yleensä erittäin haastava eikä tarvittavien toistojen määrää ymmärretä tai jakseta toteuttaa systemaattisesti.

mässä taitojaan Eurooppa-kokouksessa asti. - Savolaisia on kahta sorttia. Niitä, jotka eivät juurikaan puhu eivätkä pukahda, ja niitä, jotka ovat lähes taukoamatta äänessä. Koulutamme kumpaisestakin tapauksesta mestaripuhujia ja debatoijia, uhoaa debattijoukkueessa mitellyt Mari Hamara. Juhlaviikko huipentui gaalta-iltaan. Gaalassa tavattiin kamarin nykyisten jäsenten, senaattoreiden ja yhteistyökumppaneiden lisäksi paljon kamarin entisiä puheenjohtajia ja jäseniä. Katso kotisivujemme blogista jckuopio. fi juhlaviikon tunnelmia. JOANNA IININEN

Tarvitaan rohkeaa kokeilukulttuuria, jossa voidaan pilotoida ja sen pohjalta kehittää.

Menestyvä Johtaja -kilpailu Myynnin asiantuntijaorganisaatio Rainmakerin vuodesta 2011 järjestämä kilpailu. Tavoitteena on palkita eri osaamisalueiden uudistuksellisimpia ja valovoimaisimpia johtajia, joita nostetaan vahvemmin esille yritysten kilpailukyvyn kasvattajina toimitusjohtajan rinnalla

Kuvassa vuoden 2017 hallitus selfiekuvassa. Yläirivissä Sari Mielonen, Mari Hamara, Elena Chiksoeva, Terhi Roivainen ja Satu Kananen. Alarivissä Tiina Weisell, Joanna Niininen ja Jani Sormunen.


See you in Mariehamn April 2018!

Come and meet us at the trade shows at the election meetings in the autumn! Follow us on Facebook and Instagram facebook.com/boostyourcareer2018

www.

byc_snkk_vuosikokous_2018

www.boostyourcareer.fi


26


TUOTTAVA IDEA 2017 PALKINNOT JAETTU TEKSTI: VILLE HANSKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUOTTAVA IDEA

KESKUSKAUPPAKAMARI myönsi Suomi 100 -erikoisansiomerkin Vuoden 2017 kansalliset voittajat palkittiin Porissa Suomiareenalla 13. heinäkuuta yhteistyössä Nasdaqin kanssa. Kansallisessa tuomaristossa olivat tänä vuonna johtaja Erja Retzen Nasdaqilta, Kotipizza Group Oyj:n toimitusjohtaja Tommi Tervanen, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sekä Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen puheenjohtaja Jenni Rajahalme. Täksi vuodeksi kilpailua oli uudistettu ja aikataulua muutettiin niin, että kilpailu siirrettiin syksyltä keväälle, jotta päällekkäisyyksiltä muiden kilpailujen kanssa vältyttiin. Lisäksi sarjajakoa muutettiin mahdollistamaan start-up yritysten osallistuminen. Kilpailu herätti suuren kiinnostuksen ja kilpailupäälliköillä riitti kiirettä keväällä! Yhteistyökumppaneita tänä vuonna olivat Nasdaq, jonka vieraana pääsimme suorassa televisiolähetyksessä jakamaan kansalliset palkinnot. Lisäksi voittaneet ideat saivat omat kuuluisat 15 minuuttia Times Squaren valoseinällä New Yorkissa. Muita yhteistyökumppaneita olivat Suomalaisen Työn Liitto, joka tukee suomalaisia innovoivia yrityksiä, Kotipizza jonka toimitusjohtaja Tommi

Tervanen toimi kisan suojelijana sekä Leader-verkosto. Tänä vuonna tuomaristo painotti arvosteluissaan erityisesti idean skaalautuvuutta ja mahdollisuutta läpimurtoon. Suosikeista ei jäänyt epäselvyyttä, voittajat valikoituivat kyllä hyvin yksimielisesti, tuomaristo kertoo. Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on lisätä yrittämisen arvostusta Suomessa sekä tuottaa yhteiskunnalle uusia bisnesideoita ja nostaa menestystarinoita esille. Uusien innovaatioiden myötä syntyy yritystoimintaa sekä työllisyyttä. Tuottava Idea -kilpailussa etsitään uusia, korkeintaan kolme vuotta vanhoja jo tuottavassa käytössä olevia innovatiivisia bisnesideoita. Kilpailussa on kolme sarjaa: yritys-, yhteiskunta- ja start-up kilpailusarjat. Kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Arviointikriteerejä ovat mm. idean uutuusarvo, innovatiivisuus, idean toteuttamista tuottavaan käyttöön, kestävän kehityksen huomioiminen sekä idean skaalautuvuus ja kansainväliset mahdollisuudet. Kilpailussa valitaan aluevoittajat (4kpl) sekä kansallinen voittaja.

Vuoden 2017 Tuottava Idea -kilpailun kansalliset voittajat Yrityssarja: Goodwiller Oy, Promilless Yhteiskuntasarja: Kainuun ammattiopisto, YritysAmis Start-Up Nuviz Oy: heijastusnäyttö moottoripyöräkypärään

Alueiden voittajat A-ALUEEN VOITTAJAT Yrityssarja: Digital Workforce Services Oy, toimistotyön automatisointi Start-upsarja: Nuviz, heijastusnäyttö moottoripyöräkypärään B-ALUEEN VOITTAJAT Yrityssarja: Brave hair, hiuspäähine Yhteisösarja: XAMK, Ambulanssisimulaattori Start-upsarja: Sote 360, Sotesiron C-ALUEEN VOITTAJAT Yrityssarja: Laser Gas Oy, moduuliominaisuudella varustetulla lääkehappijärjestelmällä. Yhteisösarja: Centria ammattikorkeakoulu, kulttuurihistoriallisten kohteiden virtuaalimallintaminen. Start-upsarja: 5 more minutes, virtuaalinen opettajien työkalupakki D-ALUEEN VOITTAJAT Yrityssarja: Goodwiller, Promilless Yhteisösarja: Kainuun ammattiopisto, YritysAmis Start-upsarja: Vessla, E-pic

27


JOHTAMINEN: Case Team City Challenge ”Haasteiden läpikäynti on ollut opettavaista ja tuonut henkilökohtaisesti paljon oppia ihmisten johtamisesta” TEAM city challenge järjestettiin jo seitsemännen kerran. Vuosien aikana tapahtuma on kasvanut kaveriporukan hupailusta yhdeksi koko Suomen suurimmista seikkailutapahtumista. Tänä vuonna tapahtuma keräsi 1200 kilpailijaa. Hannu Haanpää, vuoden 2017, projektipäällikkö avaa meille mitä kaikkea projekti vaatii johtamisen näkökulmasta. - Syyskuussa 2016 aloin kasaamaan projektiryhmää ja siitä asti ollaan tehty hommia kiihtyvällä tahdilla kisapäivää kohden. Aluksi meitä oli pienempi ydinryhmä, jonka kanssa luotiin suunnitelmia ja käytiin tavoitteita läpi. Lopulta tiimissä oli noin 30 henkilöä mukana, kertoo Haanpää. ONKO HELPPOA SAADA PROJEKTIIN YHTEISTYÖKUMPPANEITA?

- Mielestäni yhteistyökumppaneita on ollut helppo saada, koska aikaisemmista vuosista on hyviä kokemuksia ja näiden avulla saimme useammankin vuoden kumppanuuksia. Paikalliset kumppanit ovat meille erittäin tärkeitä ja arvokkaita tekijöitä tapahtuman onnistumisen kannalta. Siitä heille iso kiitos! TAPAHTUMA ON SUURI, JOTEN PROJEKTIVASTUU ON MYÖS ISO - OLIKO PELOTTAVAA

28

HYPÄTÄ ISOIHIN SAAPPAISIIN?

En sanoisi, että se oli pelottavaa - enemmänkin uudet haasteet ja halu kehittää toimivat hyvin motivaattoreina lähteä vetämään projektia. Tärkeää oli saada tekijöitä, jotka ovat hyvällä asenteella ja sydämellä mukana tekemässä asioita. Yhdessä voitetaan tai hävitään! SAITKO EDELLISELTÄ PROJEKTIPÄÄLLIKÖLTÄ TAI MUILTA KONKAREILTA TUKEA? MITÄ ERITYISESTI OLET KOKENUT TÄRKEÄKSI TUEKSI EDELLISILTÄ TEKIJÖILTÄ?

Sain tukea ja se on ollut erittäin arvokasta. Varsinkin viime vuoden projektipäällikkö Ville Ojanen on auttanut monissa asioissa todella paljon, siitä iso kiitos Villelle! Lisäksi meillä on ryhmä, jossa on edellisvuosien projektipäälliköt ja muutama kokenut Senior Advisor ja heidän kanssaan on käyty tilanteita läpi aina tietyn aikavälein. OLET TOIMITUSJOHTAJANA PIRKANMAAN VEDENKÄSITTELYSSÄ, MITEN TYÖAJAN JA VAATIVAN JC-PROJEKTIN PYSTYY YHDISTÄMÄÄN?

Yritystoiminnassa pystyy aika hyvin aikatauluttamaan tekemisiä, joten tämä on luontevasti sujahtanut samaan kalenteriin.

Lomiakin olen ehtinyt pitämään, joten ei ihan kokonaan ole projekti niitäkään syönyt. MITÄ OPPIA OLET PROJEKTIN JOHDOSTA SAANUT JA VOITKO HYÖDYNTÄÄ OPPIMAASI TYÖELÄMÄSSÄ?

Tärkein asia projektiin lähdettäessä oli, että löydän luotettavat ja motivoituneet tekijät projektiin. Tärkeä tavoitteemme oli, että yhdessä tehdään asioita ja kannustetaan toisia. Kyseessä kuitenkin melkein vuoden ponnistus ydinryhmän tekijöillä, joten välillä motivaatio on ollut koetuksella ja silloin se koko ryhmäntuki on vienyt hommia hienosti eteenpäin. Kamaritoiminta on harrastus ja tämä asetttaa myös projektin johtamiseen välillä suuriakin haasteita. Haasteiden läpikäynti on ollut opettavaista ja tuonut henkilökohtaisesti paljon oppia ihmisten johtamisesta. JOS SINUN PITÄISI ANTAA YKSI NEUVO JC-PROJEKTIPÄÄLLIKÖILLE, MIKÄ SE OLISI?

Tarttukaa niihin tuleviin haasteisiin ja tehkää niistä projekteista teidän näköisiä! Lähtisin milloin vaan mukaan vastaavaan projektiin. HAASTATTELIJA ERNO HOLMBERG JA HAASTATELTAVA HANNU HAANPÄÄ


KOULUTTAJAKOULU

Suosittelen ehdottomasti kaikille kouluttamisesta kiinnostuneille!

Kouluttajakoulu (ensi vuonna KouluttajaAkatemia) on vuoden mittainen projekti, jonka tarkoituksena on syventää osallistujan koulutustaitoja, sparrata ja saada sparrausta koulutusasioissa sekä tehdä ikioma koulutus sydäntään lähellä olevasta aiheesta. Koulutuksia on tehty mm. Excelistä, hakukoneopti-

kouluttavat muita. Kouluttajakoululaiset ovat tuttu näky alue- ja kansallisten koulutusten kouluttajina. Vuosi on ollut täynnä uusia ystäviä ja ulkoilua, itsevarmuutta ja voikahvia, energiaa ja esiintymisvarmuutta, koulutuksia ja kantarellitortilloja, palautetta ja paljuilua.

moinnista, tosirakkaudesta, muistitekniikoista, leanista, mentoroinnista, työnhausta ja asunnon ostamisesta. Vuonna 2017 kokoonnutaan yhteen neljäksi tiiviiksi viikonlopuksi. Viikonloppujen ulkopuolella osallistujat kehittävät omia koulutuksiaan, osallistuvat koulutuksiin sekä

KOKEMUKSIA

Huikeiden koulutusten rakentamista, itsensä kehittämistä ja haastamista sekä vahvan verkoston luomista - kaikkea tätä on koettu vuoden 2017 kouluttajakoulussa “rehtorimme” Jussi Ahosen luotsaamana. Tässä porukassa sparrataan ja tuetaan, nauretaan ja haastetaan, luotetaan ja uskalletaan. ATTItselleni OUV kouluttajakoulu on yksi vaikuttavimmista kokemuksista nuorkauppakamarihistoriallani! Suosittelen! SOILE BERLIN

Kankaanpään Nuorkauppakamari, Kouluttajakoululainen 2017

Kouluttaja-akatemia 2018

"Jussi Ahonen Lahden Nuorkauppakamarista on suosittu kouluttaja ja esiintyjä. Hän on kouluttanut mm. alue- ja kansallisissa kokouksissa sekä osallistunut itse kouluttajakouluun 2016."

Pääkouluttajan haku on auki! 2018 KOULUTTAJA-AKATEMIA TEHTÄVÄT PÄÄKOULUTTAJAN HAKU ON AUKI! • Suunnitella ja kehittää Kouluttaja-Aakatemiaa Tehtävät: • Valita osallistujat yhdessä koulutusjohtajan kanssa

• • • •

• Organisoida ja vuoden 2018 Kouluttaja-Akatemiaa koulutusviikonloput Suunnitella kehittää • Mentoroida ja sparrata osallistujia omien koulutusten tuottamiseen Valita osallistujat yhdessä koulutusjohtajan kanssa Organisoida vuoden 2018 koulutusviikonloput OSALLISTUJAHAKU AUKEAA LOKA-MARRASKUUSSA! HAE NYT! Mentoroida ja sparrata osallistujia omien koulutusten Lisätietoja pääkouluttaja 2017 Jussi Ahonen tuottamiseen p. 040 538 7636, jussitapio.ahonen@gmail.com

Vapaamuotoinen hakemukset 1.10.2017 mennessä.

Koulutusjohtaja Maria Sippala,loka-marraskuussa! maria.sippala@jci.fi Osallistujahaku aukeaa HAE NYT! Lisätietoja pääkouluttaja 2017 Jussi Ahonen p. 040 538 7636, jussitapio.ahonen@gmail.com

PÄÄKOULUTTAJA 2017 Jussi Ahonen 2017 Jussi Ahonen Lahden Pääkouluttaja Lahden Nuorkauppakamarista Nuorkauppakamarista on suosittu kouluttaja ja esiintyjä. on suosittu kouluttaja Hänjaon kouluttanut esiintyjä Hänmm. on kouluttanut mm. alue- ja alue- ja kansallisissa kansallisissa kokouksissa koulutuksissa sekä osallistunut sekä itse itse osallistunut kouluttajakouluun 2016. kouluttajakouluun 2016.

29


a t t o u v 5 2 t e s Tervik

GAALA & GLAMOUR

SYYSKUUSSA 1.-3.9.2017 Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari järjesti Tervaa ja Timantteja – loistetta uralle D-alueen vaalikokouksen Oulussa. Kokous järjestettiin järjestäjäkamarin 25-vuotis juhlavuoden kunniaksi. Lauantain kruunasi upea gaala, jossa juhlimme Tervisten 25-vuotiasta kamaria 120 vieraan kanssa. Gaalassa jaettiin yksi senaattoriarvo Oulun Nkk:n Outi Törmäselle, sekä D-alueen kunniajäsenyys ja Finland Foundation -jäsenyys Oulun Tervaporvarien Nkk:n Heidi Kemppaiselle. Viikonloppuna myös keskityttiin koulutuksiin ja itse vaaleihin.

30


GAALA & GLAMOUR

31


LÄHDE:SATAKUNNAN KANSA, SUOMEN SENAATIN TIEDOTUS

TEIJO VIRTANEN SUOMEN SENAATIN JOHTOON PORILAINEN TEIJO VIRTANEN, 56, ON ELOKUUSSA ASTUNUT KAKSIIN SUURIIN SAAPPAISIIN, KUN HÄNESTÄ LEIVOTTIIN LÄHES YHTÄ AIKAA LIIKELAHJA- JA PROMOOTIOTUOTTEISIIN KESKITTYVÄN HIGH PEAKIN TOIMITUSJOHTAJA SEKÄ SUOMEN SENAATIN PUHEENJOHTAJA KAUDELLE 2017-2018.

VIRTASTA ei työmäärä pelota, sillä mies on tottunut tekemään töitä koko ikänsä kelloon katsomatta. - Harrastan töitä. Elän yhtä elämää, enkä rajaa vapaa-aikaani erikseen. Eilenkin lopetin työt puolilta öin ja kuuden jälkeen aamulla ryhdyin vastailemaan jo sähköposteihin, Virtanen naurahtaa.

32

PIDÄ HUOLTA -TEEMALLA KAUTEEN 2017-2018

Suomen Senaatin pääasiallinen tehtävä on tukea ja auttaa paikallisia nuorkauppakamareita ja edistää niiden suhteita talouselämään. Virtasen puheenjohtajavuoden teemana on ”Pidä huolta”, mikä käsittää Virtasen mukaan huolenpidon niin henkisellä,

fyysisellä kuin taloudellisella puolella. - Tarkoitus on tukea nuorkauppakamarilaisia, jotka ovat uran alussa. Samalla on tarkoitus kiinnittää huomiota myös itsestä huolehtimiseen, sillä senaattorit ovat pääsääntöisesti yli nelikymppisiä. Pitää toimia samoin kuin lentokoneessa, että happinaamari laitetaan ensin omille kasvoille ennen


SENAATIN YHTEYSTIEDOT:

Suomen Senaatin hallitus 8/2017-7/2018 TEIJO VIRTANEN #62315

Alue Leaderit

puheenjohtaja p. 0500 590 132

A - JANNE PUURUNEN

MIKE VON WEHRT

#75392 +358 40 558 7987

#68435 varapuheenjohtaja p. 040 736 0500

B - SAARA LIUKKONEN

#70503 p. 040 502 0583

LAURI VALTONEN

Kuvassa vasemmalta Senaatin puheenjohtajat Jani Närhi 2015-16, Teijo Virtanen 2017-2018, Paula Holtari 2016-2017. kuin voi auttaa muita. - Yhteiskunnassa on tavattoman suuri tilaus aktiiviselle ja rohkealle tulevaisuuden rakentamiselle, ja siinä johtaminen on avainasemassa, niin omassa kamarissa, työyhteisössä kuin verkostoissakin. Tämä edellyttää, että jäsenemme ovat hyvässä kunnossa fyysisesti, henkisesti ja miksei myös taloudellisesti. Näin senaattorit auttavat Nuorkauppakamareita ja niiden jäseniä parhaiten, Virtanen muistuttaa. Suomen Nuorkauppakamareiden valmistunut strategiatyö sekä Suomen Senaatin pitkäaikaisen tahtotilan johdosta Senaatti syventää edelleen yhteistyötä Nuorkauppakamareiden kanssa. - Olemme solmimassa erillistä strategiakauden mittaista yhteistyösopimusta, jotta käytännöille saadaan turvattua jatkuvuus ja linjakkuus, molempien järjestöjen johdon vaihtuessa vuosittain. Yhteisenä tahtotilanamme on osoittaa näiden kahden järjestön toimivan yhdessä tulevai-

suutta rakentaen. Haluamme toteuttaa yhteistyötä parhaalla mahdollisella tavalla tässä tärkeässä vaiheessa, ja seuraamme asioiden kehittymistä mahdollisimman tiiviisti, painottaa Virtanen. Virtasella on isoja odotuksia Suomen Senaatin puheenjohtajuuskaudelle. Käytännössä porilaisen valinta puheenjohtajaksi merkitsee sitä, että ensi vuoden elokuussa Senaatin vuosikokous järjestetään Porissa. - Se on eräänlainen mini-Suomi-Areena, Virtanen selventää. Omasta hyvinvoinnista Virtanen huolehtii personal trainerin avulla, joka palkattiin hiljattain piiskaamaan koko High Peakin johtoporrasta. - Joka keskiviikko johtoryhmän kokous alkaa sillä, että kokoonnumme treeneihin kuntosalille. Töiden vähentäminen ei sen sijaan kuulu työonnellisuudesta kärsivän Virtasen suunnitelmiin jatkossakaan. –Olen intoa täynnä kuin ilmapallo!

#76001 hallituksen jäsen +358 45 673 6836

C - JARI TOIVOLA

#66662 +358 44 0260 166

KARI EHARI #52188

D - MATTI NEVALAINEN

hallituksen jäsen +358 400 673 103

#64648 p. 050 545 7745

Hallituksen virkailijat

Edustajamme maailmalla

PIA HÄNNINEN #64972

puheenjohtajan erikoisavustaja +358 400 492 142 ARJA SIMELL #69879

varapuheenjohtajan erikoisavustaja +358 50 343 7207

ASKO MÄNNISTÖ

#48551 Past President, ASE Board Euroopan Senaatti 2017 - 2018 p. 0440 681 385

OSMO SOINIO #70855

talouspäällikkö p. 040 575 1735 PETTERI PELTOVUORI

#71707 viestintäpäällikkö p. 040 585 8685

Sähköpostit: etunimi. sukunimi@senaatti.fi Kotisivut: www.suomensenaatti.fi

33


AJANKOHTAISTA

Nuorkauppakamarit tarjoavat monipuolista toimintaa läpi vuoden PAIKALLISKAMARIT TOTEUTTAVAT AKTIIVISESTI PROJEKTEJA, KOULUTTAVAT JA KOULUTTAUTUVAT SEKÄ TUTUSTUVAT OMANA LÄHIALUEENSA YRITYKSIIN JA MUIHIN TOIMIJOIHIN. OMAN KAMARIN TOIMINNAN LISÄKSI TARTU ROHKEASTI MYÖS MUIDEN TARJOAMIIN MAHDOLLISUUKSIIN.

1

SYKSYN KANSALLISESSA VAALIKOKOUKSESSA JÄRJESTETÄÄN KISS MY BUSINESS HACKATHON Osana kansallista vaalikokousta järjestämme KMB-Hackathonin, jonka myötä osallistujat saavat kokemusta intensiivisten kehittämisjaksojen järjestämisestä ja vetämisestä, ottavat haltuun uusia kehitystyökaluja sekä tarjoavat uusia ratkaisuja yrityksen ongelmiin. KMB-Hackathon on tilaisuus, jossa eri alan asiantuntijat kokoontuvat intensiiviseen innovaatiokilpailuun pohtimaan yhdessä ratkaisuja toimeksiantajayrityksen ongelmaan. Seuraa www.kissmybusiness.fi MAIJA TÄHTINEN

2

STADIN HYYTÄVIMMÄT NAAMIOBILEET STARTTAAVAT HALLOWEENIN, kun kamarilaiset kokoontuvat yhteen Helsingin yössä. Laita siis päivämäärä kalenteriisi ja aloita täydellisen naamion metsästys ennen kuin naamio löytää sinut... Näihin kemuihin ovat tervetulleita kaikki JiiCee-henkiset, nappaa siis myös ystäväsi mukaan! Missä: Apollo, Helsinki Milloin: la 28.10. klo 19-- > Hinta: 10€ Lisätietoa tulossa pian! HANNA HOLOPAINEN

3

URBAN CHALLENGE 2017 HAASTOI KAMARILAISET KAUPUNKISEIKKAILUUN 30.8.2017 ensimmäistä kertaa nykyformaatissaan järjestetty Urban Challenge 2017 - kaupunkisuunnistus keräsi 34 innokasta jiiceetä ja kamaritoiminnasta kiinnostunutta heittäytymään seikkailuun Helsingin keskustassa. Järjestävät kamarit Espoo, Havis Amanda, Helsinki, Keskuspuis34

to ja Metropoli haluavat kiittää yhteistyökumppaneita sekä tapahtumaan osallistuneita! Jatkoa seuraa... HANNA HOLOPAINEN

4

RENDEL-ELOKUVAN YKSITYISENNAKKO KAMARILAISILLE Rendelelokuvan ohjaaja Jesse Haaja ja Haaja & Arwo Design Oy ovat Mikkelin Nuorkauppakamarin pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Neuvottelut yhteistyökumppanuudesta alueen B aluevaalikokoukseen johtivat elokuvan yksityisennakkoon ennen sen maailman ensi-iltaa. Aluevaalikokouksen tulojuhla 15.9.2017 huipentuu kyseiseen elokuvailtaan. Elokuvaan ovat tervetulleita kaikki nuorkauppakamarilaiset yli aluerajojen eikä se velvoita kokousosallistumista. HANNA AIRAS

5

TUOTTAVA IDEA -ALUEKILPAILUN VOITTAJAT PALKITTIIN KOTKASSA Voittajat julkaistiin Kotkassa, Merikeskus Vellamolla The Ship Start-Up Festivalin avajaisissa 11.7.2017. Yrityssarjan voitti BraveHair hiuspäähine. Yhteiskuntasarjan Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamk Ambulanssisimulaattori. Start-up -sarjan voitti Sote 360 Oy vanhuspalvelun terveysteknologiatuotteellaan Sotesiron 360. Voittajat saivat yhteistyökumppani Tekesin innovaatiosetelit arvoltaan 5000€. RIKU HAPPONEN

6

PINKK JÄRJESTÄÄ KESTÄVÄN JOHTAJUUDEN SEMINAARIN JA TYÖPAJAN 3.10. Tapahtuma järjestetään Tampereen yliopistolla ja on suunnattu

kaikille aiheesta kiinnostuneille. Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä työpajaosio, jossa tarjotaan työkaluja ja ideoita kestävään johtajuuteen käytännössä. Tervetuloa inspiroitumaan! Lisätiedot ja ilmoittautuminen viim. 26.9. Pirkanmaan Nuorkauppakamarin nettisivuilla.

7

TAMPEREEN NKK:N KESÄAKATEMIAA ON JÄRJESTETTY MERELLISESSÄ TUNELMASSA JO 20 VUODEN AJAN. Tänä vuonna reissu suuntautui Örön ja Nauvoon. Kesäakatemian tavoitteena on pureutua vuoden ensimmäiseen puoliskoon ja piirtää tiekarttaa tulevaisuuteen. Purjehdus on hyvä tapa ryhmäytyä. Veneessä jokainen toimii osana joukkuetta ja sooloiluun ei ole varaa edes tyynemmälläkään säällä. Kapteenin sana on veneessä laki ja jokainen vastaa annetusta tehtävästä henkilökohtaisesti. Näin purjehdus on turvallista ja nautinnollista koko miehistölle. ERNO HOLMBERG

8

25-VUOTIAS OULUN TERVAPORVARIEN NUORKAUPPAKAMARI! Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlimme 25-vuotiasta Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamaria Oulussa. Juhlagaala järjestettiin lauantaina 2.9.2017 Kokoushotelli Lasaretin Aurora salissa. Tämä hieno gaala kruunasi D-alueen aluevaalikokouksen! Tämän tärkeän merkkipaalun juhlintaa jatketaan kamarissa loppuvuodesta. Kiitos kaikille juhlavieraille!


1

2

3

4

5

6

7

8 35


Intohimona asiakastyytyväisyys Tulostimet, monitoimilaitteet ja tuotantotulostimet huolettomalla huolto- ja ylläpitoratkaisulla. Toimistoratkaisut • Ricoh -tulostimet • Ricoh -monitoimilaitteet Tuotantotulostus • Ricoh -digipainokoneet It-palvelut • IT-ympäristön ylläpito Viestintä ja neuvottelu • Videoneuvotteluratkaisut • Infomedianäytöt / Digital Signage Rahoituspalvelut & leasing

PrintIT Ratkaisut Oy | Puh. 017 265 1000 | Itkonniemenkatu 13, 70500 Kuopio | printitratkaisut.fi

JC-TARJOUS! KOULUTTAJAKURSSI TONNILLA! EFR-ensiapukouluttaja Tiesitkö, että sinustakin voi tulla ensiapukouluttaja?

• Ei vaadi terveydenhuoltoalan ammattilaisen pätevyyttä • Vaatimuksena vain 18 vuoden ikä

Emergency First Response EFR-koulutus • Käytännönläheinen opetus • Voit kouluttaa kv-standardien mukaisia ensiapukursseja • 24 eri kieliversiota • 175 eri maata

Koulutettavat kurssit • CPR & AED: Elvytyskurssi • Primary Care: Hätäensiapu • Secondary Care: Ensiavun jatkotoimenpiteet • Care for Children: Lasten ensiavun kurssi 36

EFR ENSIAPUKOULUTUS | WWW.EFR.FI

OTA YHTEYTTÄ JA KYSY JC-TARJOUS! Jani Sormunen jani.sormunen@efr.fi Puh. 040 740 8001


Kolumni

Paras tapa lisätä omaa onnellisuutta on tehdä joku toinen onnellisemmaksi KANSALLISET projektit antavat enemmän kuin ottavat. Minulla oli vuosia nuorkauppakamaritoimintaa takana, ennen kuin päädyin kansallisien projektien pariin. Keskellä Blockfestia elokuussa 2016 sain ajatuksen tehdä Vuoden Nuori Menestyjä – kisaan hakemuksen, jolla voisi voittaa. Soitin innostuksen puuskassa Jaajo Linnonmaalle ja lähetin hänelle kuvauksen projektista ja ajatuksistani. Hän kiitti kunniasta ja totesi ”Tea, tämä palkinto olisi mahtava saada”. Tästä alkoi projekti, jossa työstimme hakemusta, joka menisi läpi. Matkan varrella tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin - sain muun muassa oikolukuapua Haluatko miljonääriksi – tuotantotiimistä. Matka oli mielenkiintoinen! Tutustuin koko kansan Jaajoon, muita uusia kontakteja unohtamatta. Ja sain kokea, mitä on aito kiitollisuus ja vilpitön kiinnostus ihmisiin ja elämään. Jaajo on aidosti oma itsensä - hyväntuulisuus ja energisyys tarttuvat. Lokakuussa Jaajo valittiin Suomen 10 menestyneimmän joukkoon. Hän totesi olevansa varsin kovassa seurassa ja antoi täyden tunnustuksen myös muille finalisteille. ”Pakko sanoa, että Suomesta löytyy mahtavia talentteja”, Jaajo kertoi Instagram-tilillään. Lisäksi hän kannusti: ”Kannustan vilpittömästi kaikkia seuraamaan omia unelmia ja rohkeasti kokeilemaan onneaan. Epäonnistumisia ei saa pelätä, vaan niille pitää nauraa ja niistä pitää oppia. Mulla on yhtä monta epäonnistunutta yritystä taustalla, kuin

Tutkimuksen mukaan hyvän tekeminen voi olla yksi ihmisen perustarpeista. tällä hetkellä pystyssä. Kerää ympärillesi luotettavia ystäviä ja viisaampia keneltä kysyä neuvoa”. Vuoden 2016 Suomen Nuoret menestyjät palkittiin joulukuussa ja Jaajo oli yksi heistä, projekti meni siis nappiin ja matka jatkui siitä kohti kansainvälisiä kenttiä. Kevään aikana työstettiin Elli-Maija Ahosen kanssa hakemus TOYP – kisaan, jonka voittajat palkitaan maailmankokouksessa marraskuussa. Miksi projektit ovat niin innostavia. Vastaus voi löytyä vuonna 2015 julkaistusta tutkimuksesta, joka todistaa, että ihmisillä on synnynnäinen tarve tehdä hyvää. (Tiede, 14.10.2015). Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Tutkimuksen mukaan hyvän tekeminen voi olla yksi ihmisen perustarpeista. ”Evoluution kautta ihmiset ovat muodostuneet olennoiksi, jotka kokevat hyvää fiilistä silloin, kun tekevät hyvää toisille ihmisille”, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Frank Martela. ”Paras tapa

lisätä omaa onnellisuutta on tehdä joku toinen onnellisemmaksi”, hän jatkaa. Hyvän tekemisellä on itsenäinen vaikutus ihmisen psykologiseen hyvinvointiin ja elämän kokemiseen merkitykselliseksi. Tämä on yksi syy miksi kamariprojektit ovat niin innostavia. Onnellisuus lisääntyy jakamalla ja kansallisissa projekteissa meillä on loistava tilaisuus tehdä hyvää muille ja nostaa muiden onnistumisia esiin. Harvassa muussa paikassa pääset tutustumaan näin upeisiin ihmisiin, auttaen heitä samalla eteenpäin. Kohtaamani kiitollisuus arvostamiltani henkilöiltä on ollut vilpitöntä ja häkellyttävää. Jos aikaisemmin et ole vielä ollut Tuottava idea-, Vuoden Nuori Johtaja- tai Vuoden Nuori Menestyjä -projektien kanssa tekemisissä, suosittelen lämpimästi. Heittäydy mukaan tai vinkkaa tuttavapiirissäsi tai lähialueellasi olevasta kyvystä - se on enemmän kuin vaivannäön arvoista! Tea Valjakka Kirjoittaja on tämän vuoden Porvoon Nuorkauppakamarin tiedottaja ja toiminut vuonna 2015 Vuoden Nuori johtaja ja vuonna 2016 Vuoden Nuori Menestyjä alueellisena projektipäällikkönä.

37


AJANKOHTAISTA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

Finland Youth Forum - tule pelaamaan Kakolaan! ERITTÄIN ahkera ja iloinen projektitiimi on työstänyt kevään ja kesän aikana SNKK:n projektia nimeltä Finland Youth Forum. Forumin kokoaa Suomen potentiaalisimmat nuoret yhteen Kakolan historialliseen lääninvankilaan ja se toteutetaankin Kakolan selliosastolla. Ainutlaatuinen osallistujajoukko pääsee jättämään kädenjälkensä maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin. Pelin tuotoksena pyritään luomaan ratkaisun avaimia niin mukaan lähteneiden innovatiivisten yritysten haasteisiin kuin myös maailmanlaajuisiin YK:n kehitystavoitteisiin: Vankilan selleihin rakentuu erilaisia teemahuoneita haasteiden ympärille. Uudenlaiset ideat ja ratkaisut kirjoitetaan sellien seiniin ja näin siirrytään seuraavaan selliin ja haasteeseen. Pelin päättyessä tiimit kokoontuvat vankilan kirkkoon. Kaikkein sellien tuotokset kootaan yhteiselle alustalle, josta niitä voidaan tarkastella ja käydä läpi. Tapahtuma järjestetään 13.10.2017. Lisätietoa tapahtumasta, sekä linkin ilmoittautumiseen löydät osoitteesta www.finlandyouthforum.fi TIINA MIKKONEN

38

MAAILMANYMPÄRYSMATKALLA KOKEILUKULTTUURIN SIIVIN HARVA järjestö antaa yhtä maailmanlaajuiset verkostoitumismahdollisuudet kuin JCI. Samanhenkisten kanssa voi verkostoitua paitsi maailmankokouksessa, myös keväisin maanosakokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille. Vajaa vuosi sitten kaksi jiiceetä eri puolilla Suomea tutkivat seuraavan vuoden kv-tarjontaa. Tilanne riistäytyi nopeasti käsistä ja kohta ns. grand slamin matkajärjestelyt olivat valmiina. Grand slam tarkoittaa sitä, että kiertää kaikki kokoukset saman kevään aikana. Ensimmäisenä oli mystinen Afrikan ja Lähiidän kokous Tunisiassa, jossa morning show pärähti käyntiin 40 minuuttia myöhässä ja gaalassa pääruoka tuli jo keskiyön jälkeen (jälkiruoka heti perään kolmelta). Viikon kotona olon jälkeen, matka jatkui Amerikoiden kokoukseen Punta Canaan, missä latinalaiset rytmit valloittivat kehon ja mielen ja monen ihmisen sivistysaukko Suomen suhteen paikattiin. Sieltä kiiruhdimme Baselin Eurooppakokoukseen, jossa suomalaisia olikin yli 100. Kokousrupeaman kruunasi Aspac (Asia-Pacific Conference) eksoottisessa Mongoliassa. Vaikkei lampaan vatsalaukusta tullutkaan uutta suosikkiruokaa,

aasialaisten vieraanvaraisuus ja viimeistellyt järjestelyt houkuttelevat takaisin. Kokemuksen kuvaamiseen riittää yksi sana: “wow”. Rankkaa kyllä, mutta äärettömän palkitsevaa. Kaikkien kokousten sisältö oli tuttua EC:stä: aamushow’ta, koulutuksia, keynoteja, workshopeja, GA:ta, iltajuhlia. Kuitenkin ne olivat kaikki hyvin erilaisia, omannäköisiään. Joka alueella on omat YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden painopisteet, puhekilpailussa saa kuulla hyvin erilaisia puheita kuin meillä ja palkintogaalassa on mielenkiintoista seurata eri projekteja. Kokeilukulttuuri vei meidät kirjaimellisesti maailman ympäri, mutta sama JC-henki lämmitti mieltä joka mantereella. Emme koskaan kuvitelleet, että näin maailmanlaajuinen, aito ystäväverkosto olisi mahdollinen. Lähde rohkeasti kokeilemaan kokousta eri maanosassa. Lompakko ehkä kärsii, mutta tunnet kuitenkin olevasi rikkaampi kuin koskaan. Kysy lisää kokemuksistamme, kerromme mielellämme esim. Tunisian JC-kuljetuksesta mallia matkalaukut katolle ja menoksi. MICHAELA PALMBERG | AGNETA WACKSTRÖM


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ

Liikuntaa ja hyvää oloa MOVE IT! -MESSUILLA KOKKOLAN Nuorkauppakamari järjesti 12.8.2017 Move it! -liikunta- ja harrastemessut Kokkolan Kampushallissa. Tavoitteena oli innostaa kaikenikäisiä liikunnasta ja omasta hyvinvoinnista kiinnostuneita. Koko perheen messuilla esittäytyivät Kokkolan ja lähiseudun monipuoliset harrastusmahdollisuudet, yhdistykset ja urheiluseurat sekä liikunta- ja hyvinvointialan yritykset. Kävijät pääsivät kokeilemaan eri urheilulajeja ja kuulemaan lajiesittelyitä. ”Jo viime vuoden messut saivat hyvää palautetta. Tämänkin vuoden messuilla oli noin neljäkymmentä näytteilleasettajaa”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Alexandra Haapala. Tänä vuonna messuilla valittiin messujen tsemppari: liikunnalliseen

elämäntapaan kannustava, messujen positiivinen keulakuva. Tehtävään valittu Tiikereiden Niklas Breilin on positiivinen ja urheilu-urallaan menestynyt 17-vuotias nuori. Breilin oli messuilla haastateltavana ja jakamassa yleisölle fanikortteja. Suurten messujen järjestäminen on mittava ponnistus alle 20 jäsenen kamarissa. “Move it! -messut ovat hyvä esimerkki siitä, että pienikin kamari voi toteuttaa isoja projekteja. Yhteistyössä on voimaa, ja yhdessä onnistuimme. Oli ilo nähdä, että tänäkin vuonna saimme mukaan paljon kiinnostavia näytteilleasettajia ja yhteistyökumppaneita. Tällaisia messuja Kokkola tarvitsee, ja liikunnan ilo välittyi varmasti kaikille kävijöille”, iloitsee Haapala. EEVA VÄLIKANGAS-YLI-KOSKI

39


Paikalliset JC-välittäjät palveluksessasi!

Tommi Luosmala Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Kiinteistömaailma Ratina, Ylöjärvi ja Pirkkala 050 597 1531 tommi.luosmala@kiinteistomaailma.fi

Sina Rosengrén

Marko Knuutila Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Kiinteistömaailma Ratina, Ylöjärvi ja Pirkkala 046 850 9377 marko.knuutila@kiinteistomaailma.fi

Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Kiinteistömaailma Ratina, Ylöjärvi ja Pirkkala 050 597 1528 sina.rosengren@kiinteistomaailma.fi

Maria Sippala

Anne Anttiroiko-Takala

Sataman Kodit Oy LKV Kiinteistömaailma Oulu Tuira 040 723 5142 maria.sippala@kiinteistomaailma.fi

Laaksojen Kodit Oy LKV Kiinteistömaailma Kalajoki-Ylivieska 044 3008 002 anne.anttiroiko-takala@kiinteistomaailma.fi

Sonja Nurmi

Johanna Roine

Lahden Kodit Oy LKV Kiinteistömaailma Lahti Aleksanterinkatu 34 040 8491481 sonja.nurmi@kiinteistomaailma.fi

PR-Neliöt Oy LKV Kiinteistömaailma Jyväskylä Tourula 040 838 1883 johanna.roine@kiinteistomaailma.fi

Meriitti 3/2017 #kokeilukulttuuri  

Suomen Nuorkauppakamareiden jäsen ja sidosryhmälehti

Advertisement