Page 1

NUMERO 2/2014 SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT RY:N JÄSEN- JA SIDOSRYHMÄLEHTI

KESTÄVÄN JOHTAJUUDEN KEHITTÄJÄ

WWW.JCI.FI

20

TOMI BJÖRCK

33

MENESTYMINEN VAATII USKALLUSTA KANSAINVÄLISET KAMARILAISET KESKUUDESSAMME

NUORET MENESTYJÄT PALKITTIIN

41

MALTAN EUROOPPAKOKOUS LÄHESTYY - TEAM FINLANDIA LIITE


2

HANNA HÄPPÖLÄ


MENESTYMINEN VAATII TASAPAINON LÖYTÄMISTÄ TEKSTI: TIINA NASKALI

’BE BALANCED TO SUCCEED’ oli teemana tänä vuonna Latvian Liepajassa järjestetyssä JCI Baltic Conferencessa, joka kokosi yhteen osallistujia yli kymmenestä eri maasta. Baltian alueen yhteinen kevätkonferenssi on vuosien myötä kansainvälistynyt merkittävästi. Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua lähialueiden yhteiskunnan ja nuorkauppakamarien toimintaan sekä tutustua aktiivisiin toimijoihin hieman epävirallisemmassa konferenssiympäristössä. Suomesta on viime vuosina lähtenyt aktiivisesti edustus JCI Baltic Conferenceen. Tänä vuonna suomalaisuus näkyi lisäksi yhteistyökumppani Fazerin muodossa. Tämä on osoitus siitä, että myös suomalaisten yritysten kansainvälisyystavoitteiden näkökulmasta Pohjoismaiden ohella Baltia on merkittävässä roolissa. Ja nuorkauppakamaritoiminta pystyy olemaan ajan hermolla myös tässä kehityksessä yhteistoiminnan kautta.

3

3


TIINA NASKALI

2

JULKAISIJA Suomen Nuorkauppakamarit ry, www.nuorkauppakamarit.fi –

8.2 0

14 Tam per

eel

la

21

16. 4

15

HANNA HELENIUS

TIINA NASKALI

SISÄLTÖ 2/14

kansainvälisen Junior Chamber International:n (JCI) jäsenorganisaatio, www.jci.cc PÄÄTOIMITTAJA Juhana Peltomaa TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Tiina Naskali TOIMITUS Susanna Valkeus, Anu Pihlaisto, Virpi Maijala ja Joonas Hämäläinen ULKOASU Kumppania Oy TAITTO Susanna Muurman PAINO Kopijyvä Oy ILMOITUSMYYNTI Toimitusjohtaja Timo Wallenius, p. 044 777 0066, timo.wallenius@jci.fi TEEMAT, VARAUSPÄIVÄT JA ILMESTYMINEN 1/2014 Yhteiskuntavastuullisuudesta avain menestykseen 3.2. – ilmestyy vko 11, 2/2014 Kansainvälisiä kohtaamisia 1.4. – ilmestyy vko 19, 3/2014 Kestävän johtajuuden kehittäminen 4.8. – ilmestyy vko 36, 4/2014 Aktiivinen kansalainen 3.11. – ilmestyy vko 51

Osallistu omalla

joukkueella! 16.8.2014 Tampereella

www.teamcitychallenge.com


8

OUTI TÖRMÄNEN

TIINA NASKALI

20

13

FINNS –

What makes us special?

14

ROHKAISTU KOULUTTAUTUMAAN

20

VUODEN NUORET MENESTYJÄT

- myös kansainvälisesti palkittiin 25:nnen kerran

22

NOSTETTA NUMCORESTA

27

KANSAINVÄLISYYTTÄ

30

KANSALLINEN VUOSIKOKOUS

Erään Tuottava Idea -voittajan tarina Nasakka-hankkeesta Huipputekijöitä ja glamouria

37

KOHTAAMISIA PRISTINASSA

38

VUODEN 2013 MENESTYSTARINA

40

TEAM FINLANDIAN LIITE

Porin Nuorkauppakamari Alakoulu kansainväliseksi -projekti Eurooppakokous Maltalla

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n 10.–12.10.2014 Helsingissä

Kansallinen vaalikokous ”ELE”

16 ajatuksia ravistelevaa puheenvuoroa - puhujina mm. Anne Kukkohovi, Jani Toivola, Mandy Lehto (UK), Ilkka Herlin Perjantaina Speakeasy-bileet Lauantaina 60-vuotisjuhlagaala

www.ele2014.fi 5


PÄÄKIRJOITUS

SNKK:N KUVAPANKKI

YLI 100 MAATA, reilu 200 000 ihmistä. Nuorkauppakamaritoiminta tarjoaa kansainvälisiä kohtaamisia eri tasoilla ja eri muodoissa. Eurooppa- ja maailmankokoukset ovat kansallisuuksien sulattamoja, joissa eri kulttuurit kohtaavat, kielet sekoittuvat ja useat tuhannet ihmiset ovat yhtä suurta perhettä. JCI will be the organization that unites all sectors of society to create sustainable impact.

Nuorkauppakamaritoiminnassa kansainvälisyys on mahdollisuus.

KOHTAAMISILTA ei voi välttyä kotiSuomessakaan ja tämä on positiivinen kehityssuunta. Maailmasta on tullut globaali, ollaan lähempänä kuin koskaan aiemmin. Hetkessä tavoitetaan ystävä tai komennukselle lähtenyt kollega toiselta puolelta maailmaa. Työyhteisöt ovat monikansallisia. Ystäväpiirissä on ihmisiä, jotka eivät ole syntyperäisiä suomalaisia, kulttuurit näkyvät katukuvassa ja yhteisöissä. Kansainväliset kohtaamiset ovat arkipäivää. NUORKAUPPAKAMARITOIMINNASSA kansainvälisyys on mahdollisuus. Mahdollisuus luoda maailmanlaajuinen ystävistä ja oman alan ammattilaisista muodostuva verkosto. Tämä tapahtuu vain ottamalla osaa toimintaan, lähtemällä rohkeasti mukaan kansainvälisiin kokouksiin ja koulutuksiin, yli aluerajojen.

PARASTA antia ovat varmasti kansainväliset koulutukset kuten Nordic ja European Academy, JCI Academysta puhumattakaan. Näissä koulutuksissa tulevaisuuden tekijät oppivat työelämää tukevia vuorovaikutus- ja johtamistaitoja yhdessä tekemällä, koulutuskielen ollessa englanti. Mahdollisuuksiin tarttumalla ollaan lähempänä kansainvälisiä kohtaamisia kuin sohvalla pötköttäen. Kansainvälisyys on nuorkauppakamaritoiminnan rikkaus.

EN OLISI SE MIKÄ NYT OLEN, ILMAN AKTIIVISTA NUORKAUPPAKAMARITOIMINTAA

ERNO RÄSÄNEN

KANSAINVÄLISIÄ KOHTAAMISIA

ERNO Räsänen liittyi vuonna 2002 Tampereen Nuorkauppakamariin. Hänen aktiiviaikansa alkoi osin sattumusten kautta, mutta kamaritoiminnan arvon suhteen Räsäsen mielipide nykyään on järkkymätön. Paljon vaatinut kamariharrastus luottamustoimineen on antanut vähintäänkin panostuksen verran takaisin. – Ei ole yhtään valheellista väittää, että en olisi se mikä nyt olen, ilman aktiivista nuorkauppakamaritoimintaa, toteaa Räsänen. Räsänen pyörittää yrittäjänä tietotekniikkapalveluyritys Xetpoint Oy:tä. Nuorkauppakamarin kautta myös työverkostot ovat laajentuneet Suomessa ja ulkomailla. Hyvä esimerkki liiketoimintapiirin laajentamisessa on Pietariin kesällä 2013 suuntautunut kamarimatka, jossa arkiselta tuntuva aamiaistapaaminen poiki yhteistyötä yritysten välille. Lisäksi eräällä nuorkauppakamarimatkalla Räsänen tapasi pelisivustokoodaajaa etsivän amerikkalaisen. Muutaman vuoden kuluttua ko. sivusto oli kerännyt miljoonia käyttäjiä ja luonut kokonaan uuden alatyypin pelisivustoille. Omalla esimerkillään Räsänen rohkaisee kamarilaisia aktiivisuuteen. – Suomi on pieni paikka, mutta niin on myös maailma. Vain lähtemällä mukaan toimintaan ja tapaamalla ihmisiä mahdollisuudet ovat edessäsi, muistuttaa Räsänen. TIINA NASKALI

IRENE LAMBERG puheenjohtaja

7


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

KANSAINVÄLISET KAMARILAISET KESKUUDESSAMME

PIEKSÄMÄEN NKK

KANSAINVÄLISTEN osaajien innostaminen mukaan nuorkauppakamaritoimintaan on arvokasta jäsenelle, kamarille ja yhteiskunnalle. Se vahvistaa heidän integroitumistaan yhteiskuntaan ja antaa kamariin uutta potkua uusien ajatusten ja osaamisten kautta. Saksasta kotoisin oleva Jörg Hansmann muutti Pieksämäelle 2004 osaamatta lainkaan suomea. Kesällä 2008 työkaveri houkutteli Jörgin mukaan kamaritoimintaan. - Aluksi tavoitteenani oli kehittää suomen kielen taitoani sekä saada uusia suomalaisia ystäviä ja verkostoja, Jörg valottaa. Jörgin ensimmäisessä vaalikokouksessa hänet valittiin jäseneksi ja samalla TREASiksi. – Kehitystä tapahtuu, kun uskaltaa hypätä pois mukavuusalueelta, Jörg rohkaisee. Jörgille haastavimmat, mutta samalla palkitsevimmat kokemukset ovat olleet kunniamaininta aluepuhekilpailussa 2010, puheenjohtajuus 2011 ja tiedottajan pesti 2014. Jörg toivoo, että omalla esimerkillään on rohkaissut muita kamarilaisia kokeilemaan jotain, mikä alussa tuntuu ihan hullulta. Vaikkapa puhekilpailua! Toisaalta Jörg haluaa madaltaa muiden kynnystä osallistua kv-tapahtumiin. EC2012 matkalla Braunschweigiin, Saksaan, Jörg järjesti kamarikavereilleen tehdasvierailun entiseen työpaikkaansa Volkswageniin. – Voimme auttaa toinen toisiamme, kun vain uskallamme kysyä, Jörg kiteyttää. ULLA HANSMANN

FINNS – What makes us special? Learning about cultural differences 8

WHY does the British lady

keep looking over your shoulder when you are talking to her? Why, no matter how much you keep discussing the subject, will the Italian not make a decision about the subject he called a meeting to discuss? There are any number of possible explanations. The most likely ones are that the

British feel uncomfortable by a lot of direct eye contact and Italians usually make decisions after meetings, not during. Learning to expect certain types of cultural behavior, keeping our eyes and ears open for cultural differences and not taking anything for granted can make us a lot more effective in international cooperation in JCI


NORDIC ACADEMY 2014 Turun saaristossa

TÄNÄ VUONNA Nordic Academy järjestetään 28.8-31.8 Turun saaristossa upealla Paratiisisaarella (www.paratiisisaari.com). Akatemiaohjelman lisäksi osallistujat pääsevät nauttimaan hienoista saaristomaisemista sekä herkullisesta ruoasta merellisessä hengessä! Tiiviin koulutusohjelman vastapainoksi on osallistujille tarjolla rentoutumista mm. savusaunan muodossa. Unohtumaton elämys kokonaisuudessaan osallistuville kamarilaisille! Osallistumismaksu 300€ sisältää koulutuksen, majoituksen, ruokailut sekä kuljetukset Turun keskustasta saarelle ja takaisin. Lisätietoja koulutusjohtaja Ulla Vilkmanilta ja osoitteesta www.jcinordicacademy.com. ERIK KAJANDER

and in the world of work. For that reason JCI Finland Area C decided to replicate International Business Culture Training that was held in JCI Seinäjoen Seutu last year. The training was held in Pohjanmaa and KeskiSuomi this spring and will take place in Pirkanmaa and

Satakunta after the summer. It looks at such work-related areas as decision making, hierarchy, body language, dress, meetings, timekeeping, being formal or informal and gift giving. The workshop gives everyone a chance to discuss, ask questions and share their own experiences. PAUL FAIRCHILD

KUOPION Nuorkauppakamarin jäsenten on mahdollista kartuttaa osaamistaan Kauppakamarin Kansainvälistymiskillan tapaamisissa, joita organisoi Kauppakamarin ja Nuorkauppakamarin yhteistyöelin JC-kilta. JC-kilta käynnisti heti ensimmäisenä toimintavuotenaan kaikille avoimen KV-killan, jossa kuullaan case-esimerkkejä ja keskustellaan kansainvälisestä yritystoiminnasta. Toiminta on saanut loistavan vastaanoton alueen yrityksissä. JC-kiltalaiset ovat myös tuoneet hyviä esimerkkejä, näkemyksiä ja käytäntöjä maailmalta Kauppakamarin valiokuntiin. JCkiltalaisille valiokunnat ovat loistava paikka oppia vaikuttamista ja rakentaa omaa alueellista verkostoaan sekä

markkinoida nuorkauppakamarilaisia kv-osaajina, joista yrityksillä on selkeä pula, kertoo Lars Remes Kuopion Nuorkauppakamarista. MARI-ANNE LINDROTH

TAINA JUTILA

PARATIISISAARI

YHTEISKUNNASSA

KANSAINVÄLISYYSOSAAMISTA KAMARISTA

Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa Kari Voutila 3D Online Factory Oy:sta haastatteli Mikko Laakkosta Hydroline Oy:sta ja Markus Aittolaa Symbiosta yritysten kansainvälistymisen strategioista.

Aluetärpit

A B

C

D

”SURVIVOR-ITÄMERI” Leirien Leiri 3-6.7.2014. Tule A-alueen avoimeen perhetapahtumaan viettämään kesäviikonloppua JC-ystäviesi kanssa. Yhdessäoloa ja saaristo-elämyksiä! Lisätietoa ja rekisteröinti: jcporvoo.com/fi/tapahtumat IMATRAN Nuorkauppakamari järjestää BB-Klubin nuorkauppakamarilaisille Imatralla 28.6.2014. Illan esiintyjinä Sandhja, Stig ja Erin. Lippuja rajoitetusti, joten varaa omasi ajoissa Imatran LOM:lta: susanna. pusenius@pp.inet.fi. Lisätietoa: www.ibbf.fi/ VUOROVAIKUTUS ja konfliktit työelämässä -koulutus 21.5.2014 klo 18 Porissa. Kouluttajana työyhteisöjen konsultointiin erikoistunut psykologi Mia Koivu. Lisätiedot ja ilmoittautumiset ind@jcpori.fi. MERI-LAPIN Nkk järjestää jälleen Kesähiihdon MM-kisat Kemissä 5.7. Järjestettävässä koko perheen tapahtumassa hiihtotyyli on vapaa, mutta sukset pakolliset. Sarjat ovat: joukkueviesti aikuisille ja yksilökilpailu lapsille. Lisätietoja: jcimeri-lappi.com

9


KUVAT MIKKO MÄKINEN

VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

TNKK Lauri Oksanen luovuttaa standaarin JCI Pietarin puheenjohtajalle Viacheslav Davletberdinille.

TNKK BUSINESS EXPORT 2014 – PROJEKTI NUORKAUPPAKAMARITOIMINNASSA

sana ”kauppa” voi joskus jäädä hieman taustalle verkostoitumisen ja hauskanpidon tiimellyksessä. TNKK päätti palauttaa kaupankäynnin ja etenkin vientitoiminnan agendalle keväällä 2013. Ideat vienninedistämisprojektista virisivät keväällä 2013 ja hyvin nopeasti ilmansuunnaksi valikoitui Itä, siellä Venäjä ja Pietarin kaupunki hyvien kulkuyhteyksiensä johdosta. Pietarissa tuloillallisella törmäsimme heti

10

huomattaviin kieliongelmiin. Opimme että Englannilla ei pärjääkään joka paikassa, joten jatkoimme tulkin avustuksella. Lauantaina tapasimme paikallisia yrityselämän edustajia ja keskustelimme liitetoimintakuvioista, markkinoinnista sekä erilaisista vaihtoehdoista miten venäjän kauppaa kannattaa aloittaa. Maine on Venäjällä kaiken a ja o, ja sitä hallitaan julkisuuden kautta. Suomalaisilla on hyvä ja luotettava maine Venäjällä, mutta moni venäläinen kuvittelee etteivät Suo-

malaiset pidä Venäjästä eivätkä halua tulla sinne. (Oikaisimme asian!) Pietarin kamari on varsin nuori ja jäsenistö on nuorempaa (usein vielä opiskelijoita) kuin Suomessa. Kaikki asiat kuitenkin saatiin käytyä läpi. Saimme oppia ja kontakteja, joiden avulla Venäjän toiminnan käynnistämistä voi kartoittaa eteenpäin. Reissun tuloksena päätimme jatkaa projektia. 2014 matkat ovat suunnitteilla Norjaan ja Viroon. MIKKO MÄKINEN


Kokkaa unelmistasi totta Alue D:n aluevaalikokouksessa 5.-7.9.2014 http://www.topchiefoulu.fi/rekisterointi/


HOW YOU CAN MEET THE REQUIREMENTS OF SUSTAINABLE LEADERSHIP FIRST we need to understand what sustainable leadership means. All of my mentoring cases have included topics concerning sustainable leadership and human diversity. Let me specify. In my opinion the core of sustainable leadership is how the leader treats subordinates. Is the leader for them or does she think that all those people are for her? The leader should make her everything to improve work conditions. Happy employee is hundred times more productive than an unhappy one. One-size-fits-all-leadership does not work. Every human is unique and needs unique leading style. When one needs constant support the other needs to be

left alone. If you find it hard in a familiar local environment, the difficulty factor even increases when going international. You need to understand cultural differences alongside with the business cultural aspects. In our professional leadership mentoring we always dig deep into the diversity of mentee’s subordinates. We try to understand what motivates these individuals and what kind of leadership they deserve. It’s not easy, but it can be done and it gives outstanding results. Also you are able to use trial and error method, which is very good in a long run. If you need to learn faster or avoid mistakes, you can always turn to professionals. TONI HINKKA

Toni Hinkka is a leadership activist and the CEO of CxO Mentor Ltd >

REINO MYLLYMÄKI

HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

HYVÄT IDEAT LUOVAT TULEVAISUUDEN OTSIKKO on lainattu Mirjami Wilkkeen (Helsinkin Nkk) Tuottava Idea -hissipuheesta. Tuottava Ida -kilpailulla Nuorkauppakamari on tuonut esille näitä tulevaisuuden luojia jo vuodesta 1977 lähtien. Tuottavat Ideat ovat alle 3 vuotta vanhoja, mutta jo tuottavassa käytössä. Useista ideoista on kasvanut merkittäviä tulevai-

12

suuden tekijöitä ja yhteiskuntamme tukipilareita, kuten mm. Polar:n sykemittarit tai Ponssen metsäkoneet. Ideat ovat olleet joko uuden yrityksen alku, olemassa olevien yritysten uusia tuotteita tai yhteiskunnan palvelurakennetta tukevia toimintoja. Kilpailuaikaa on 16.5.2014 saakka. Olethan


YHTEISKUNNASSA

TOP CHIEFIN TWINNING-KATTAUS SYKSYLLÄ Iso Dee kohtaa Glasgow´n (GB) ja Higashiosakan (JP), kun Oulun Nuorkauppakamari järjestää Alue D:n vaalikokouksen. Viikonloppuna vietetään myös ONKK:n 50v-juhlia, joten luvassa on huima kokous-, twinning- ja juhlaviikonloppu. Aluekokoukset ovat loistava tapa toteuttaa kotikansainvälisyyttä kutsumalla twinning-kamarit mukaan kokousviikonloppuihin. Viikonloppu tuo kansainväliset kohtaamiset lähelle kamarilaisia ja antaa twinning-osallistujille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua Deen kamarilaisiin. Kokousosallistujille tarjotaan tuoreita vinkkejä ja kontakteja twinning-toimintaan. Yhdistäminen luo mielenkiintoisia mahdollisuuksia verkostoitua laajemmin jäsenten, seuralaisten sekä yhteistyökumppaneiden kesken. Syksyllä kokataan, welcome, irasshaimase! OUTI TÖRMÄNEN

Ennusteet, budjetointi ja raportointi palveluna

Ohjaa liiketoimintaasi ennusteiden avulla Laadi tulos- ja rahoitusennusteet tilikauden loppuun tai rullaavasti haluamallesi ajanjaksolle. Vertaile eri budjetti- ja ennustevaihtoehtojen vaikutuksia yrityksesi tulokseen. Suunnittele liiketoimintaasi palvelumme avulla. Office Manager Niko Ruohonen, Visma Services Oy Tampere Puh 040 5219 176, niko.ruohonen@visma.com

OUTI TÖRMÄNEN

visma.fi/tilitoimistopalvelut

Eksoottiset tyrnit, twinning on monipuolista toimintaa.

mukana nostamassa ideoita kilpailuun ja täten antamassa niille näkyvyyttä. Tänä vuonna parhaat Tuottavat Ideat palkitaan kolmessa sarjassa, jotka ovat yritys-, yhteiskunta- sekä palveluliiketoimintasarja. Kilpailuun osallistutaan joko kamarin projektipäällikön kautta tai suoraan tekemällä hakemuksen yhdessä idean omistajan/yhteisön/yrityksen kanssa. Lisätietoja www.tuottavaidea.fi

13


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

Martins Vecvanagas käy läpi ajanhallinnan merkitystä.

ROHKAISTU KOULUTTAUTUMAAN KANSAINVÄLISESTI NUORKAUPPAKAMARITOIMINNAN yksi keskeinen toimin-

tamuoto ovat koulutukset. Kouluttautumismahdollisuuksia tarjoutuu paikallistasolta aina kansainväliselle tasolle asti. JCI:n virallisia englanninkielisiä koulutuksia on tarjolla myös Suomessa ympäri vuoden. Ei kuitenkaan kannata unohtaa, että nämä ovat vain osa koulutustarjontaa. Eurooppalaiset kamarilaiset ovat perinteisesti sekä aktiivisia kouluttautujia että kouluttajia. Itsensä kehittäminen onkin mahdollista molemmin tavoin. Kesäkuussa järjestettävässä Eurooppa-kokouksessa Maltalla valittavina tulee olemaan myös useampia suomalaisten kouluttajien kansainvälisille areenoille viemiä koulutuksia. Ei kannata jättää ainutlaatuista kokemusta väliin vaan rohkeasti mennä mukaan koulutuksiin. Vuosittain järjestetään myös johtajuus-, organisaatio- ja strategiataitoja hiovat European Academy sekä Nordic Academy –koulutukset. Nämä keräävät yhteen eri maiden aktiivisia tekijöitä, jotka ovat valmiita hakeutumaan eteenpäin kamariurallaan. Mikäli taas projektin hallinta ja tapahtumien järjestäminen ovat ajankohtaisempia osa-alueita omalla kohdallasi, kannattaa tulevana vuonna hakeutua arvostettuun COC Academy –koulutukseen. Koulutusjohtajalta saat lisätietoja myös kansainvälisistä koulutuksista. TIINA NASKALI

14

LIMINGANLAHDEN NKK:n jäsen Mikko Nissinen asuu tällä hetkellä perheineen Al-Ainissa, joka on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien neljänneksi suurin kaupunki. Elokuussa Mikko palaa Suomeen ja hän haluaa jakaa ulkomaan kokemuksen kanssamme. Mikko on luvannut kertoa asumisesta ja työskentelystä Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Lisäksi varmasti kuulemme mielenkiintoisia asioita maan tavoista ja toimintakulttuurista. Tarkempaa tietoa kvillasta saat seuraamalla LiNKK:n facebook-sivuja. SANNA MATHLIN

1 2 3

TAKE YOUR CHANCE & GO FOR IT! EUROOPPA-PALKINNOT

• Eurooppa-palkintojen DL 12.5 • Hakemukset täytetään www.jci.cc • Palkinnot jaetaan Eurooppakokouksessa Maltalla MAAILMANPALKINNOT

• Maailmanpalkintoja voi vuonna 2014 hakea suoraan ilman ns. wild card menettelyä. Eurooppa-palkintojen voittajat etenevät automaattisesti kilpailemaan maailmanpalkinnoista • Maailmanpalkintojen DL 1.9.2014. Hakemuslomakkeet avautuvat 14.7.2014 • Palkinnot jaetaan maailmankokouksessa Leipzigissä, Saksassa Pienikin kamari tai projekti voi olla jotain erityistä ja erilaista maailmalla! Nostetaan Suomi taas EC- & WC-lavalle hyvillä hakemuksilla! Lisätietoa anne.turunen@jci. fi sekä intranet.jci.fi/fi/palkinnot/ kansainvaliset+palkinnot/

MIKKO NISSINEN

TIINA NASKALI

OSAAMINEN

LiNKK:n kansainvälisyysilta tarjoaa ainutlaatuisia näkökulmia


VERKOSTOSSA HANNA HELENIUS

Ehdota! Kestävää johtajuutta etsimässä.

☛ nuorijohtaja.fi/ilmoita

Nuorkauppakamari järjesti menestyksekkään menestyjä -seminaarin.

MENESTYJÄ OLET SINÄ! AURANMAAN Nuorkauppakamari järjesti maaliskuun lopulla seminaarin, jonka aiheena olivat suomalaisille jokseenkin arat ja vaikeat aiheet; menestyminen ja rohkeus. Seminaari järjestettiin yhteistyössä Pöytyän Yrittäjien kanssa ja se keräsi paikalle satakunta kuulijaa. Seminaarissa puhuivat urheilun monitoimimies Aleksi Valavuori sekä Loimaan Bisonsin joukkuemanageri, yrittäjä Ari Hannula. Molemmilla henkilöillä on takanaan menestystä monella mittarilla mitattuna ja he puhuivat avoimesti menestyksen merkityksestä omassa elämässään. Suomessa menestys nähdään usein hyvin itsekkäänä ja kylmänä asiana. Sekä Valavuoren ja Hannulan tapauksessa, heidän henkilökohtainen menestymisensä on poikinut valtavasti hyvää myös ympäröivään yhteiskuntaan. Suurimmaksi menestystarinakseen he nostavat Loimaan

»

JA .F I N U O R IJ O H TA

KENESTÄ Vuoden Nuori Johtaja 2014?

A » K IL PA IL U A IK

10 .2 .– 14 .9 .2

01 4

Bisons –koripallojoukkueen nousun liigaan kaksi vuotta sitten, sekä tasan yhtä monta liigavoittoa. Vaikka loistavilla pelaajilla on tähän iso osuus, on Valavuoren sekä Hannulan osuus kiistämätön. Heidän suhteillaan ja rohkeilla vedoillaan vietiin mm. Bisonsin Eurocup kotipeli Helsingin jäähalliin. Nämä tempaukset ovat luoneet pelaajiin sekä joukkueen kannattajiin uskomattoman menestyksen fiiliksen, joka onkin johtanut voittoihin ja menestymiseen. Lisäksi menestynyt joukkue on muuttanut koko pikkukaupungin identiteettiä ja tuonut ihmisten arkeen uutta sisältöä. Tämän seminaarin avulla Auranmaan Nuorkauppakamari halusi rohkaista kaiken ikäisiä kuulijoita yrittäjyyteen, uskomaan itseensä ja menestymään. Menestyminen on yksi yhteiskuntaa eteenpäin vievistä tekijöistä, jota myös Auranmaalla tarvitaan. HANNA HELENIUS

15


Tomi Björck RAVINTOLOITSIJA ja yrittäjä VUODEN Nuori Menestyjä 2014 Ernst & Young,

Young Emerging Entrepreneur of the Year, 2013 Pro Gaala, Vuoden yrittäjä, 2013 JCI, Vuoden positiivisin helsinkiläinen, 2013 Suomen Itsenäisyyspäivän vastaanotto, 2013 Michelin-opas, Bib Gourmand –merkintä, ravintolat Farang, Gaijin & Boulevard Social, 2013 Suomen paras ravintola, ammattilaisäänestys, Ravintola Farang, 2011

16 16


MENESTYMINEN VAATII USKALLUSTA TEHDÄ, OTTAA RISKEJÄ JA HEITTÄYTYÄ TOMI BJÖRCK PALKITTIIN VUODEN NUORI MENESTYJÄ 2014 –KILPAILUSSA KATEGORIASSA LIIKE-ELÄMÄ JA TALOUS. HÄN ON TEHNYT IKÄISEKSEEN PITKÄN URAN KOTIMAISISSA JA ULKOMAISISSA MICHELIN-RAVINTOLOISSA KARTUTTAEN TIETOTAITOAAN ALASTA KYMMENEN VUODEN AJAN. TEKSTI: MIKKO VÄISÄNEN JA JOHANNA POUTA KUVAT: TOMI BJÖRCK

URAN ALKU JA KEHITTYMINEN Avattuaan ensimmäisen ravintolansa vuonna 2009 Tomi Björck on kasvattanut ravintoloidensa kautta Suomeen ravintolabrändin, joka tunnetaan ulkomaita myöden. ”Tiesin jo vuonna 1997, että haluan yrittäjäksi. Tein vieraalle töitä siihen saakka ja pari vuotta enemmänkin, että tunsin olevani valmis hyppäämään yrittäjäksi”, sanoo Björck. Hänen johtamiensa yritysten laajentuminen viidessä vuodessa 10 henkilöstä 250 henkilöön on liiketoiminnallisilla mittareilla hurja kasvutarina ja se, että kasvu on tehty koko ajan kannattavasti, on osoitus siitä, että laajentuminen on ollut hallittua ja suunnitelman mukaista. Ravintolat ovatkin olleet sekä yleisö- että arvostelumenestyksiä. ”Kasvu on ollut huikeaa. Ravintolaketjun pyörittämiseen ei riitä, että osaa laittaa hyvää ruokaa, vaan pitää hallita talousasiat ja erityisesti henkilöstöhallinto”, Tomi kuvailee kasvutarinaansa. Hän kertoo oppineensa itsestään mm. sen, että mitä rauhallisemmin pystyy tilanteet ottamaan, sen parempi lopputulos yleensä on. Tosin samaan hengenvetoon mies toteaa isojenkin päätösten teon toisinaan edelleen tapahtuvan kahdessa sekunnissa. ”Pitää olla uskallusta tehdä, ottaa

Halu laajentaa toimintaa ja kansainvälistyä on valtava. riskejä ja heittäytyä. Mitä useammin tarttuu tilaisuuksiin, sitä useammin menestyt”, hän summaa. Tämän lisäksi Tomi näkee tärkeänä, että hänellä on toimintaa myös ravintoloiden ulkopuolella, sillä se pitää ammatillisesti uteliaana. Hän on pitänyt Iltasanomissa tavallisille kotikokeille suunnattua ruokapalstaa ja konsultoi laaja-alaisesti erinäköisiä ja kokoisia projekteja ja tilaisuuksia, mm. yritystilaisuuksia, catering, kokkikoulu-tapahtumia ja luentoja. Hän on tehnyt teollisuusyhteistyötä HK:n ja Myllärin luomun kanssa sekä ollut konsultoimassa Viking Linen ja Finnairin ruokakokonaisuustarjontaa.

17


TOMI BJÖRCK

Tomi Björck haluaa olla mukana nostattamassa ruokakulttuuria Suomessa ja on jakanut osaamistaan ja näkemystään sekä ruokablogien että kirjojen kautta. Hän on toiminut neljänä kautena Master Chef –ohjelman päätuomarina ja tehnyt eri ruokaohjelmia tv:hen. Björck onkin ollut viime vuosien menestynein kokki niin taloudellisilla mittareilla kuin yleisöpalautteeltaan. Tomi Björckin logiikkaan kuuluu se, että kehittyäkseen keittiömestarin pitää olla koko ajan kärryillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Siksi hän matkustaa jatkuvasti ja yrittää syödä kaikki mielenkiintoiset ravintolat läpi, jotta tietää, mitkä ruokatrendit ovat seuraavaksi tulossa. Hän myös laajentaa valikoimarepertoaariaan jatkuvasti ja on vuodesta 2009 asti avannut joka vuosi uuden ravintolan uudella teemalla. Björck näkee, että onnistuakseen hyvin uuden luomisessa, on perusasioiden oltava kunnossa, joiksi hän luettelee hyvät raaka-aineet, tinkimättömän käsityön, lämpimän ja asiakaslähtöiseen palveluun sekä intohimoiseen ammattitaitoon ja – ylpeyteen.

Halu laajentaa toimintaa ja kansainvälistyä on valtava.

18

ASENNE RATKAISEE Tomi Björck on osoittanut, että määrätietoisella asenteella, kovalla työllä ja omaan näkemykseen luottaen voidaan kasvattaa kannattavasti ravintolabrändi, joka on yhtäältä yleisömenestys, mutta saavuttaa ammattilaisarvioissa myös palkitsemisen arvoisen tason. Hän on 34-vuotiaana alansa ehdottomia huippuja kokkina, liikeyrityksen johtajana sekä koko ravintola-alan lähettiläänä. Björck ei ole jättänyt fokustaan pelkästään ravintoloihin, vaan on laajentanut toimenkuvaansa niin tv-mediaan kuin kirjallisuuteenkin. Hän luennoi yrittämisestä ja ravintolaalasta sekä tekee konsultointia alan toimijoille ja laajentaa toimintakenttäänsä jatkuvasti, josta tuoreimpana viiniyhtiön perustaminen. Tomin toiveammattina oli aikoinaan kokin ja yrittämisen lisäksi ravintola- tai

kokkikoulun opettajana toimiminen. ”Tätä puolta olen päässyt ilokseni toteuttamaan MasterChef- ja Junior MasterChef-ohjelmien kautta. Skidien kanssa on ihan huikeaa toimia, ja toivottavasti pystyn jollekulle heistä olemaan inspiraation lähde ja positiivinen esimerkki”, sanoo Tomi. Vaikka Tomin aikataulu on tiukka, hän löytää aikaa tärkeäksi kokemilleen asioille, hän toimii mm. WorldVisionlähettiläänä ja kiertää ympäri maailmaa julistamassa hyvän ja terveellisen ruoan ilosanomaa. Tomi on mukana myös mm. Uusi Lastensairaala-hankkeessa keräämässä projektille rahoitusta. Menestys on tullut kovalla työllä, mutta silti Björck on pysynyt positiivisena hahmona, joka on esimerkillinen ja innostava työssään. Vuoden positiivisimmaksi helsinkiläiseksi valitseminen vuonna 2013 on tästä oiva osoitus. Tomi Björck on oman alansa ehdoton Vuoden Nuori Menestyjä.

KURKISTUS TULEVAISUUTEEN Vielä on suuria juttuja tulossa: ”Halu laajentaa toimintaa ja kansainvälistyä on valtava. Tahdon luoda omasta ravintolaketjustani mahdollisimman ison, ja näyttää maailmalle, että kaikkeen pystyy, kun sitä tarpeeksi haluaa. Tahdon todistaa myös itselleni, mihin kykenen”, kertoo Tomi. Tomi kiittää kohteliaasti haastattelusta, lehtijutusta ja Vuoden Nuori Menestyjäkilpailun voitosta. ”Nämä kaikki saamani huomionosoitukset ja palkinnot tuntuvat superhyville ja arvostan niitä paljon, mutta täytyy tunnustaa, että en mä niitä kauaa muista. Keskityn olennaiseen tekemiseen ja tulevaisuuteen niin voimakkaasti”, hän naurahtaa. Helposti voi kuvitella, kuinka haastattelun päättymisen jälkeen hän istahtaa leikkipuistossa poikansa viereen hiekkalaatikolle ja keskittyy hiekkakakkujen valmistamiseen. Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!


e 채m

en l i n n

a

n

t e s i r a a d n e g e L H

H

m

30/8

ee

2014

sa

Rapujuhlat a n Lin n

s

FACEBOOK.COM/RAPUJUHLA

AITO AIHEUTTAA RIIPPUVUUTTA. VARO HUONOJA KOPIOITA .

leipaajacirkushuveja.fi


KUVA-ALBUMI

25. JUHLAVUODEN NUORET MENESTYJÄT PALKITTIIN SUOMEN LIIKEMIESYHDISTYKSEN KANSSA

1

2

3

4

TEKSTI: SEIJA HEIKKINEN TAPAHTUMAKUVAT: TIINA NASKALI

THE OUTSTANDING YOUNG PERSON –kilpailun kansallinen toteutus huipentui kolmen voittajan palkitsemiseen yhdessä Suomen Liikemiesyhdistyksen kanssa. Kilpailun päätuomaristo koostui suomalaisista monien alojen vaikuttajista kuten Risto E J Penttilä, Antti Herlin ja Jutta Urpilainen. Kilpailun suojelijana toimi Anne Berner, joka pitää kilpailua kiinnostavana ja tärkeänä, sillä tulevaisuuden yhteiskunta muodostuu meidän teoistamme. Vuoden Nuori Menestyjä –kilpailu on tärkeä osoitus siitä, että yhteiskunnalle on merkityksellistä, millaista johtajuutta synnytämme ja kasvatamme. KORKEATASOISEN KILPAILUN KOLME VOITTAJAA TÄNÄ VUONNA OVAT

kirjailija, bloggaaja Kati van der Hoeven (henkilökohtainen kasvu), ehdottaja Helena Skopa Mikkelin Nuorkauppakamarista kokki ja yrittäjä Tomi Björck (liike-elämä ja talous) ehdottajana Mika Nyman Lahden Nuorkauppakamarista yrittäjä, toimitusjohtaja Mikko Kuitunen (liike-elämä ja talous), ehdottaja Tommi Luosmala Tampereen Nuorkauppakamarista.

20

4

5


VERKOSTOSSA TOMI BJÖRCK

6 1 Kilpailun suojelija Anne

Berner korosti kannustavien esimerkkien esiin nostamisen merkitystä.

7 The Outstanding Young Person, TOYP Kansainvälinen nuorkauppakamarijärjestön (JCI) kilpailu Toteutuksen juuret vuodessa 1930 Suomessa vuodesta 1990. Ensimmäiset voittajat: Jari Aarnio, Veli-Matti Kuosma sekä Pertti Huuskonen, joka palkittiin myös kansainvälisellä TOYP-palkinnolla. Kansainvälisesti palkittuja suomalaisia on 15, mm. Esko Aho, Linus Torvalds, Jyrki 69 Linnankivi ja Miia Kivipelto.

2 Palkitsemistilaisuuden juontajana toimi kansallinen Vuoden Nuori Menestyjä projektipäällikkö Seija Heikkinen 3 Voittaja Kati van der Hoeven ehdottaja Helena Skopan (vas) kanssa 4 Voittaja Tomi Björckin ehdottaja Mika Nyman ja kansallinen puheenjohtaja Irene Lamberg 5 Helsingin Suomalaiselle Klubille oli kerääntynyt mukavasti väkeä Vuoden Nuori Menestyjä -palkitsemistilaisuutta seuraamaan 6 Vuoden Nuori Menestyjä -voittajat Mikko Kuitunen ja Kati van der Hoeven 7 Vuoden Nuori Menestyjä -voittaja Tomi Björck ei päässyt henkilökohtaisesti paikalle

EEEF: INTERNAL

ENTREPRENEURSHIP IS THE KEY TO SUSTAINABLE GROWTH EUROPE’S FIRST European Economic Experts’ Forum, held in Helsinki, gathered about a hundred economic leaders from ten different countries. EEEF was an excellent example of an international meeting, which provides relevant networking opportunities and enlarges our view how society functions, as well as the JCI’s possibilities to influence our society. Both keynote speakers, Paul Bessems from New Organisational Thinking Institute, Holland, and MEP Sirpa Pietikäinen, stressed the importance of the new paradigm for sustainable growth. Bessems highlighted that the construction of the

We do a lot, but at the same time the happiness does not increase. current economic growth is no longer sustainable. We do a lot, but at the same time the happiness does not increase. Bessems emphasized the importance of paying special attention to the quality of life as well as asking why the work is being done and how it is organized. According to Bessems, new businesses are a key factor in creating change, as they often have the courage to act in a new way. Pietikäinen stressed the importance of education and understanding of diversity; the familiar ways of thinking and working can be changed. The most important message of EEEF was that sustainable growth could be promoted through various means. Significant ways were identified in internal entrepreneurship, good management, knowledge sharing, and support for youth entrepreneurship. NINA TOIVOLA, KUMPPANIA

21


KESTÄVÄ JOHTAJUUS

NOSTETTA NUMCORESTA: ERÄÄN TUOTTAVA IDEA –VOITTAJAN TARINA START-UP ON UUSI MUSTA. MEDIA HEHKUTTAA JA TEKES TUKEE – JA YHÄ USEAMPI SANOO HALUAVANSA KASVUYRITTÄJÄKSI. MILLAISIA OVAT START-UP –YRITTÄJIEN TARINAT KÄYTÄNNÖSSÄ? ASIAAN ON OMAKOHTAINEN NÄKEMYS SARJAYRITTÄJÄKSI ITSEÄÄN TITULEERAAVALLA ANSSI LEHIKOISELLA. TEKSTI: ANTTI HAAPAKORVA, KUOPION NUORKAUPPAKAMARI RY, TOIMITUSJOHTAJA / TALENTREE OY

VUONNA 2011 juhlittiin Jyväskylän Paviljongissa räiskyvin menoin Tuottava Idea –voittajaa Numcorea, jonka tuote, 3D-kuvantamista tuottava CoreHydra Bed Level Watch, pokkasi kovan kisan kirkkaimman palkinnon. Sain idean ehdottajana olla aitiopaikalla kuuntelemassa toimitusjohtaja Anssi Lehikoisen mietteitä tulevaisuudesta. Ehdotin kilpailuun Numcorea, koska se täytti mielestäni täydellisesti palkinnon kriteerit: ideassa oli nähtävissä suuri kansainvälinen potentiaali alusta alkaen. UUSIA IDEOITA, UUSIA YRITYKSIÄ Nyt , muutama vuosi myöhemmin, on hyvä hieman katsoa taakse päin. Anssi hakeutui yrittäjäksi osin sattuman kautta. Ensin oli kiinnostava tutkimusaihe, sitten kiinnostavia tutkimustuloksia - ja sitten ajatus, että tämän ympärille saisi varmaan bisnestäkin. Tämän jälkeen uusia yrityksiä onkin syntynyt useita. Anssin mukaan sarjayrittäjyys vaatii kykyä keskittyä

22

Sarjayrittäjyys vaatii kykyä keskittyä olennaiseen, muuten kokonaisuutta ei pysty hanskaamaan. olennaiseen, muuten kokonaisuutta ei pysty hanskaamaan. Eli pitää olla vahva näkemys siitä, miten asiat pitää hoitaa. Ja pitää olla myös kyky löytää tuekseen kyvykkäitä tiimejä niitä hoitamaan. Numcore myytiin maaliskuussa vuonna 2012, vain muutama vuosi perustamisensa jälkeen, pörssiyhtiö Outotecille. Anssi Lehikoinen kertoo,

että ostajakandidaatteja oli muitakin, sillä niin kotimainen kuin kansainvälinenkin näkyvyys kasvoi nopeasti. Tuottava Idea –palkintokin noteerattiin valtakunnan mediassa laajalti, ja kisan voitosta vahvistui ajatus, joka jo muutenkin oli ollut olemassa: tässä ideassa on potkua. Kosiskelijoita vahvan idean ympärillä siis riitti, mutta lopulta päädyttiin kotimaiseen ostajaan. Tärkeänä nähtiin muun muassa se, että idean kaupallistamisen hyödyt jäivät kotimaakuntaan. Numcore sulautui osaksi Outotecia, mutta yrityksen voimaksikko, Anssi Lehikoinen ja Pasi Laakkonen, ei jäänyt odottelemaan. Uusi yritys, Rocsole, lähti saman tien liikkeelle. Anssi myöntää, että start-upin menestykseen vaaditaan idean, periksi antamattomuuden ja pitkien työpäivien lisäksi myös tuuria, sillä palapelin osasia on paljon tiimin kasaamisesta rahoituksen löytämiseen. Rocsolen suhteenkin palapeli rakentui kuitenkin nopeasti. Joulukuussa 2013 julkistettiin


YHTEISTYÖSSÄ YHTEISKUNNAN YHTEISTYÖSSÄ JA JOHTAJUUDEN YHTEISKUNNAN YHTEISTYÖSSÄ HYVÄKSI!

JAYHTEISKUNNAN JOHTAJUUDEN JA JOHTAJUUDEN HYVÄKSI! HYVÄKSI!

Numcoren voimakaksikko Anssi Lehikoinen (vas.) ja Pasi Laakkonen.

uutinen, jonka mukaan teollisuusventtiileiden ja -pumppujen valmistaja Flowrox ja Rocsole perustavat yhteisyrityksen, Flowrox Automationin. Anssi avaa hieman kuviota kertoessaan, että Flowrox Automation erikoistuu saostumaa kuvantavien antureiden valmistamiseen ja niiden myynnin hallinnointiin. Anturit perustuvat Rocsolen kehittämään ainutlaatuiseen keksintöön, jossa matemaattinen mallinnus ja teollisuusmittaus yhdistyvät innovatiivisella tavalla. Anssi jatkaa, että yhteisyrityksen perustaminen yhdessä suuren teollisen valmistajan kanssa mahdollistaa globaalin myynti- ja jakelukanavan kehitetylle ratkaisulle. VOIMAVARANA VERKOSTOITUMINEN Yritysnimiä sarjayrittäjän puheessa siis vilisee ja muutamaan vuoteen on mahtunut paljon. Mitä seuraavaksi? Anssi kertoo, että hän jatkaa uuden

yhtiön palveluksessa, mutta muutakin on luvassa. Siemenvaiheen teknologiayrityksiin rahoitusta ja kaupallistamisosaamista tarjoava Nostetta Oy käynnistelee toimintaansa. Anssi toimii Nostetta Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja perustajaosakkaana. Yhtiön tavoitteeksi Anssi mainitsee merkittävän kasvurahaston keräämisen sekä Vigo-kiihdyttämöstatuksen saamisen. Vigo on kiihdyttämöohjelma innovatiivisille nuorille yrityksille, joilla on kansainvälistä potentiaalia ja halu kasvaa. Tulevan Vigo-kiihdyttämön kasvualusta on vankka, sillä Itä-Suomessa on suuri kysyntä riskirahoitukselle. Myös Kuopion Technopolikselle, Microkadun kuudenteen kerrokseen muodostunut yritysrypäs tukee monipuolisesti kasvua ja tuo toimintaan luontaista nostetta. Siellä pitää majaansa paitsi Rocsole, myös kasvuyrityksiin erikoistunut konsulttiyhtiö Talentree Oy. Näiden

23


Yhdessä on hyvä yrittää – ja onnistua.

Yrittäjyyden avaimet

1 2 3 4 5

Ole rohkea!

Keskity olennaiseen.

Panosta tiimin toimintakykyyn. Kuopion Technopolis on ponnahduslauta monelle start-up yritykselle.

Verkostoituminen on voimavara, hyödynnä sitä. yritysten taustahenkilöiden kautta myös Nostetta Oy on syntynyt. Lisäksi toimistolla on kaksi start-upia, Savroc ja 3D Online Factory. Verkostoitumisen hyödyksi Anssi mainitsee mutkattoman viestinnän ja hyvän pöhinän, kun kasvuun intohimoisesti suhtautuvat ja sitä eri tulokulmista lähestyvät yritykset sparrailevat ja tukevat toisiaan. Yhdessä on hyvä yrittää – ja onnistua. Ja jotenkin tuntuu, että Numcoresta lähtenyt tarina on vasta alussa.

Muista, että kansainvälisyys on mahdollisuus, ei itseisarvo.

Pysähdy Vaalikokous

Heinolassa

19.-21.9.2014

Tervetuloa Heinolaan vaalikokoukseen ja rentoutumaan Kumpeli Spahan. Early bird 1.5 asti

Kouluttajina Simo Routarinne ja Olga Temonen

Tulethan sinäkin! Rekkaroidu nyt. www.b-vaalikokous.fi

24


MERI-LAPIN Nuorkauppakamarin toimintaympäristö Ruotsin rajalla tarjoaa kahden maan työ-, koulutus- ja palvelutarjonnan ja jäsenistön molemmin puolin rajaa. Tapahtumia järjestämme ja markkinoimme rajan molemmin puolin, sillä Tornio-Haaparanta muodostaa kansainvälisen kaksoiskaupungin, jossa voi liikkua vapaasti rajan yli. Haasteita asettavat tunnin aikaero sekä eri valuutta ja kieli. Syksyllä järjestimme Rajatila2013! -aluevaalikokouksen Torniossa teemana rajojen ylittäminen. Viikonlopun aikana oli mahdollisuus ylittää valtakunnan

raja, maan ja taivaan raja laskuvarjohypyssä, omat fyysiset rajat kuntohaasteessa, tarun ja todellisuuden raja tulojuhlassa ja unen ja valveen raja jatkoilla. Rajatyöntekijä Päivi Koivupalo Pohjoiskalotin rajaneuvonnasta korostaa molempien maiden kielten hallintaa kilpailuvalttina työmarkkinoilla. Haasteita taas luovat maiden kansalliset säädökset. Tuula Ajanki Elinkeinopalvelut TornioHaparanda -hankkeesta korostaa alueen aitoa kansainvälisyyttä; kaksikielisyyttä ja – kulttuurisuutta. SAILA PUUKKO JA LIISA KOIVISTO

MIKA AHONEN, KEMIN KUVAAMO

KAHDEN MAAN RAJAPINNASSA TOIMIMINEN HAASTEITA JA MAHDOLLISUUKSIA

Rajalla kahden maan aikaero mahdollistaa maailman pisimmän hole in onen lyömisen.

AUTAMME SINUA VIEMÄÄN LIIKETOIMINTASI MAAILMALLE. ∙∙∙∙∙∙∙

Meiltä kaikki logistiikka- ja kuljetuspalvelut. www.dhl.fi

25


1. Nasakka hanketapahtuma 2. TOYP-voittaja John Loughton saapui myös Nasakka-hankkeen päätapahtuman puhujaksi 3. Nasakka

NASAKKA-HANKKEESTA KANSAINVÄLISYYTTÄ NASAKKA ON KAJAANIN NUORKAUPPAKAMARIN IDEOIMA JA TOTEUTTAMA HANKE. VUONNA 2012 KÄYNNISTETYN HANKKEEN VIIMEINEN VUOSI 2014 ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA. TEKSTI: ANNI YLI-LONTTINEN KUVAT: KAJAANIN NUORKAUPPAKAMARI

NASAKKA on Kajaanin Nuorkauppakamarin ideoima ja toteuttama hanke. Vuonna 2012 käynnistetyn hankkeen viimeinen vuosi 2014 on hyvässä vauhdissa. Hankeidea lähti halusta tarjota kansainvälistymismahdollisuuksia ja sitouttaa nuoria aikuisia kotiseudulleen. Hankerahoituksen kautta on päästy toteuttamaan uusia ideoita ja hankkimaan kansainvälisiä verkostoja, jotka jäävät hankkeen jälkeen alueen nuorten aikuisten ulottuville nuorkauppakamaritoiminnan kautta. Kansainvälistyvässä maailmassa ei voi sulkea silmiään muutoksilta. Myös harvaan asutuilla seuduilla täytyy varautua muutoksiin ja vastata niin kansainvälistymisen tuomiin uhkiin kuin mahdollisuuksiinkin. Poismuutto kotiseudulta ei tarvitse olla ainoa vaihtoehto kansainvälistymineen ja osaajak-

si kasvamiseen haasteellisessa työ- ja yrityskentässä. Hankkeen avulla luodaan uusia positiivisia vaihtoehtoja kohdealueen nuorille aikuisille tuomalla kansainvälistyminen kotiovelle koulutusten ja verkostojen avulla. KONFERENSSIEN OPPEJA MAAILMALTA Hankkeessa on päästy kouluttautumaan maailmalle. Nuoret ovat ideoineet oppimansa pohjalta tilaisuuksia, joissa hyötyjä jaetaan kotialueelle. Tilaisuuksia on järjestetty mm. lukiolaisille, yrittäjyyskurssilaisille sekä avoimia kansainvälisyystilaisuuksia alueen nuorille. HUIMA KANSAINVÄLISYYSTAPAHTUMA Hankkeen päätapahtuma oli Paltamossa ja Kajaanissa 9.-10.4. Puhujana oli Ten Outstanding

Young Persons – palkinnon 2013 voittanut skotlantilainen John Loughton. Tämä äärimmäisen inspiroiva nuorten puolestapuhuja on kiertänyt ympäri maailmaa ja innostanut 25 000 nuorta vaikuttamaan positiivisesti yhteisöissään. Loughton on edustanut nuoria niin Euroopan Unionin huippukokouksissa kuin G8- ja G20-huippukokouksissa. John Loughton perusti yrityksensä Dare2Lead vuonna 2011. Yritys valmentaa nuoria tulevaisuuden johtajiksi ja menestyjiksi. Huolimatta suurista saavutuksistaan Loughton on ennen kaikkea hämmästyttävän innostava puhuja. Hänen oma menneisyytensä ongelmanuorena on luonut pohjan vahvalle motivaatiolle saada nuoret tajuamaan, että heillä on menestyksen avaimet käsissään.

HANKEIDEA LYHYESTI:

Nasakka -hankkeessa on kolme päätavoitetta: nuorkauppakamaritoiminnan kautta hankealueen nuorten sitouttaminen alueelle ja verkostoitumismahdollisuuksien tarjoaminen, nuorten aktivointi sekä ainutlaatuisten kansainvälisten koulutusten hyötyjen tuominen alueelle. Kyseessä on Kajaanin Nuorkauppakamarille täysin uusi konsepti. Hanketta rahoittaa Oulujärvi Leader.

27


KOLUMNI

Sustainable growth in Europe in times of resource stress IT HAS BEEN forecasted that global demand for resources will triple by 2050. We already consume some 1,5 globes worth of resources every single year, and following the estimates, would need around four planets full of resources to satisfy our demand by 2050. There are however limits to growth - we only have this one planet. How to can our economies grow and prosper under these restraints? The challenge is even more pressing for Europe: we are extremely dependent on imported raw materials and energy, much more so than many of our competitors. Increased resource scarcity is bound to lead to increased prices for these resources, and this will hurt us relatively more. If we look at these facts, it is self-evident that our European economy will not be able to survive - let alone grow - in the future unless we take some radical steps to increase our resource efficiency and move towards a true recycling economy. In this challenge lies a huge opportunity, however. The one who can deliver solutions for the resource efficiency dilemma is also the winner of the new economic race: ultimately, resource scarcity will affect us all, and the one who can deliver viable solutions, can expect huge global demand for those solutions.

Finland has a golden opportunity now to be in the forefront of this change, as we already have strong know-how and a broad base of nascent cleantech industries. In order to support this change we however also need to change the rules of the game. A lot of our thinking and the bulk of the current legislation is created for the needs of consume-and-throw-away -society. We need a new regulatory framework that fits the new world order. Legislation is one of the essential drivers of business revolution, as businesses and investors alike need a stable and predictable regulatory environment in order to change. As the issue of economic growth under resource constraints is first and foremost a question of economic and industrial - not only environmental - policy, current and future economic players need to be involved. This is why such as the European Economic Experts Forum organised by Junior Chambers is of utmost importance in order to increase the awareness and acuteness of this issue, and enable a broad discussion on the required tools of this fundamental change.

Finland has a golden opportunity now to be in the forefront of this change.

SIRPA PIETIKĂ„INEN MEMBER OF THE EUROPEAN PARLIAMENT

29


GAALA & GLAMOUR Huippukokous - Key-note Arman Alizad nautti yleisön suosiota

SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT RY:N KANSALLINEN VUOSIKOKOUS 25.-27.4., SILJA SYMPHONY

ä t i ö j i k e t a u i p r p u i Hu ja glamo

SUOMEN Nuorkauppakamareiden vuoden kohokohta, kansallinen palkintogaala korkattiin Huippukokouksessa 26.4. Silja Symphonyn Atlantis Palace tarjosi arvokkaat puitteet gaalalle. Palkintohumun kohteena olivat mm. Vuoden tulokas Anna Wäyrynen JCI Havis Amandoista ja Paras Puheenjohtaja Porin Nuorkauppakamarin Lauri Valtonen. Palkinnot nostavat esiin nuorkauppakamarilaisten saavutuksia ja oli ilahduttavaa nähdä, miten kamarit arvostavat palkinnon saaneita. Gaalan suosionosoitukset olivat valtavat. Onnistuneiden projektien taustalla on huipputason suunnittelua, johtamista, innostamista ja sitoutumista ja toiminnasta saadut palkinnot tuovat positiivista näkyvyyttä koko JC-toiminnalle. Kamarilainen voittaa aina!

Per Holknekt

ANNE TURUNEN

KUVAT TIINA NASKALI

HUIPPUKOKOUKSESSA PALKITTUJA

30

Kansallinen puheenjohtaja uusien senaattorien pyörityksessä. Puhekilpailu käynnissä ja kolme kilpailijaa vielä vuoroaan odottamassa

Senaatin palkinto: Vastuu! -projekti /Vihdin Nkk | Sijoitu Saloon/Salon Nkk Vuoden nuorkauppakamarilainen: Hannele Niemistö, Tammerkosken Nkk Paras nuorkauppakamaritoiminta: Muuramen Seudun Nkk Paras puheenjohtaja: Lauri Valtonen, Porin Nkk Paras yhteiskuntavastuuprojekti: Sijoitu Saloon/Salon Nkk Vuoden Tulokas: Anna Wäyrynen, Havis Amandan Nkk - Helsinki Paras talousprojekti: Sijoitusmessut/Tampereen Nkk Sanan Säilä, puhekilpailun voittaja: Arttu Hujanen, Keskuspuiston Nkk - Helsinki Vuoden projekti: Nasakka/Kajaanin Nkk First Timers –kisan voittajajoukkue: Kansainvälisin nuorkauppakamaritoiminta: Kuopion Nkk Irina Kujanpää (Forssa), Laura Latomäki (Hämeenlinna) ja Roivainen (Kuopio)


Alue A:n puhekilpailun voittaja Arttu Hujasta palkitsemassa aluejohtaja Hannu Nikupeteri. Arttu voitti myös kansallisen puhekilpailun, Sanan Säilän.

Senaatin puheenjohtaja Tapio Somppi pinssitti Keskuspuistoon uuden senaattorin, Petri Pitkäsen.

A-KUVAT: JAANA YLÖNEN

Vuosikokoukseen osallistui kansainvälisiä vieraita Tanskasta, Saksasta,Virosta ja Belgiasta.

GAALA & GLAMOUR

a u m u h o t a l n l i i k e l u Pa ja D-al AAlue D:n puhekilpailun kunniamaininta meni Siilinjärven nuorkauppakamarin Olli Lehtolalle.

A-ALUEEN High Tide –vuosikokous piti sisällään monipuolisen päiväohjelman ja ilta huipentui palkintogaalaan, jossa alue sai myös uuden senaattorin Keskuspuiston nuorkauppakamarin Petri Pitkäsestä. D-ALUEEN Valkea Vuosikokous palkitsi vuoden 2013 aktiiviset tekijät. Myös shamaani ja shamaanityttö saapuivat paikalle siunaamaan kokousvieraat perinteikkäästi.

Shamaani palkintogaalassa.

D-KUVAT: TIINA MUSTONEN

Shamaanityttö ja kansallinen puheenjohtaja Irene Lamberg Alue D:n palkintogaalassa.

Ison Dn voittajat Rukan Kontioluolan palkintogaalassa.

31


VELIMIKKO OVASKA

GAALA & GLAMOUR

Alueyhteistyö-palkinto: Lahden ja Mäntsälän nuorkauppakamarit. Vasemmalta Tuomas Salila (Lahti), Ari Pöyhönen (Mäntsälä), Veli-Mikko Ovaska (Mäntsälä), Emmi Suhonen (Mäntsälä), Miia Pesonen (Lahti), Katriina Vesala (VP 2013 Kouvola), Hanna Airas (R-AWARDS 2014 Mikkeli).

TANJA HAAJA

HANNA HÄPPÖLÄ

Alue B vuoden 2013 koejäsen Riihimäen kamarin Sami Nummela ja vuoden 2013 JC Riihimäen kamarin Joose Luukkanen.

ä d ä ” ä n j a a a a m s a i a k ”E ereen ma m - VUOSIKOKOUKSEN ILTAJUHLAHUUMAA

ALUE B:N vuosikokouksen iltajuhlan puitteet olivat hienot Haminan Varuskuntakerholla 15.3.2014. Hurmaavat juontajat Elina Inkeroinen (Hamina) ja Joonas Penttilä (Kotka) huolehtivat illan kulusta upeasti, huumoria unohtamatta. Riihimäen nuorkauppakamari kahmi palkintoja neljästä eri kategoriasta: Vuoden JC, Vuoden koejäsen, Vuoden puheenjohtaja sekä Paras kamaritoiminta. Puhekilpailun voitto meni Helene Tynkkyselle Kotkaan. Hän sai tuomareilta kiitosta mm. kekseliäästä ja hauskasta puheesta aiheella: Hyvä johtaja, itsevaltias vai tiimipelaaja? ANU PIHLAISTO

Puhekilpailun voittaja Kotkan nuorkauppakamarin Helene Tynkkynen

32


ANTTI KULMANEN

HANNU JÄRVIMÄKI

Lupa Innostua - Gaala

Heikki Viitanen Akaan Nuorkauppakamarista. Kokonaisuudessaan illan palkinnot jakaantuivat ympäri aluetta. Palkittuja olivat mm. Ceemäisin kamari – Pirkanmaan Nkk, Vuoden menestystarina – Seinäjoen seudun Nkk, Vuoden Kamari – Muuramen seudun Nkk, Paras viestintä – Tammerkosken Nkk ja Aktiivinen vaikuttaja – Tampereen Nkk. PETRI VUORENPÄÄ

Tuore senaattori Anu Aittoniemi

HANNU JÄRVIMÄKI

YLI 180 C-aluelaista täytti kokouksen päämajana toimineen Hotelli Pinjan. Keynote Pauli Aalto-Setälä joka jakoi kokemuksiaan innostuksen johtamisesta ja luovuuden muuttamisesta menestykseksi ja tuloksiksi. Muut puhujat käsittelivät mm. tulosten merkitystä ja liian innostuksen vaaroja. Puhekilpailun aiheena oli ”Minäkö innokas” ja kovatasoisen kilpailun voitti

Keynote Pauli Aalto-Setälä innostamassa kokousosallistujia.

Lupa Innostua palkittuja

ANTTI KULMANEN

– a u t s o n n I Lupa apa Onnistua T

GAALA & GLAMOUR

33


AJANKOHTAISTA

Kamaritoiminta tarjoaa monipuolista toimintaa ympäri vuoden PAIKALLISKAMARIT TOTEUTTAVAT AKTIIVISESTI PROJEKTEJA JA TEKEVÄT TUTUSTUMISMATKOJA LÄHIALUEIDEN NUORKAUPPAKAMARITOIMINTAAN TUTUSTUEN. OMAN KAMARIN TOIMINNAN LISÄKSI KANNATTAA ROHKEASTI USKALTAUTUA TUTUSTUMAAN MYÖS MUIDEN TARJOAMIIN MAHDOLLISUUKSIIN.

1

ESPOON NUORKAUPPAKAMARIN perinteikäs Kesäkauden avajaisristeily kutsuu kamarilaiset ja kamaritoiminnasta kiinnostuneet ympäri Suomen tervetulleiksi verkostoitumaan, nauttimaan hyvästä musiikista ja kauniista merimaisemista 28.5.2014. Lähtö Helsingin Kauppatorin Linnanlaiturista klo 18. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: jcespoo.fi/kesakaudenavajaiset2014/

2

TEHKÄÄ REPÄISEVÄ TEKO ja kootkaa kamarilaisistanne frisbeegolfjoukkue Mäntsälään 7.6. klo 12. Luvassa kisailua reilun pelin henkeen ja voittajille huikea kiertopalkinto sekä ensi vuoden BAM!-kisojen järjestämisoikeus. Viime vuonna ensimmäisissä B-Alueen Mestaruuskisoissa voiton isäntäjoukkue Lappeenrannasta vei Mäntsälän, Imatran ja Savonlinnan kamarilaisten sekajoukkue norsupallossa. Lisätietoa Facebookissa. VELI-MIKKO OVASKA

3

KITEEN NUORKAUPPAKAMARI järjestää 31.5.2014 Kiteellä tilaisuuden, jossa raapaistaan pintaa syvemmälle eri maiden kulttuureihin. Tilaisuus nostattaa tunnelmaa Amerikka–teeman hengessä. Luvassa heinäpaaleja, karnevaalikisailua, jenkkiautoja, country-musiikkia sekä teemaillallinen ”American Barbeque”. Tilaisuus avoin kaikille kamarilaisille perheineen. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Lisätiedot 34

ja ilm. kiteen.nuorkauppakamari@gmail. com ELINA PELKONEN

4

RAASEPORIN NUORKAUPPAKAMARIN 50-vuotisjuhlia juhlittiin 5.4. Tammisaaressa ravintola Revyyssä. Juhlavieraita oli kolmisenkymmentä ja tunnelmaa kuin suuressa gaalassa. Illan aikana kuultiin tunteikkaita juhlapuheita, luotiin uskoa kamarin tulevaisuuteen, nautittiin ruuasta ja kuultiin kamarin 50-vuotisesta historiasta. Lopuksi juhlittiin bändin säestämänä. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja onnistunut. ANN-CHRISTINE FRIBERG

5

MUURAMEN SEUDUN Nuorkauppakamari kutsuu kaikki kamarilaiset perheineen mukaan perinteiseen Keski-Suomalaiseen kesänavaustapahtumaan, Muuramen Markkinoille, 7.-8.6.2014. Markkinat ovat aktiivinen osa tapahtumaviikonloppua, jolloin myös Rock saapuu Muurameen. Lisäinformaatio tapahtumasta: www.muuramenmarkkinat.fi.

6

KUUSAMON NUORKAUPPAKAMARI järjestää 1.-2.8.2014 Karhujuhlat jo 45 kerran. Kuusamon perinteikkäimmän kesätapahtuman päivätapahtuman teemana ovat lapset ja lemmikit. Luvassa paljon erilaista lasten ohjelmaa polkuautoista pomppulinnaan. Tapahtuma-alueella myös koiranäytöksiä, poniratsastusta, match show ja muuta lemmikkeihin liitty-

vää ohjelmaa. Illan pääesiintyjänä Dingo. Juhlille odotetaan 3000 kävijää, liitythän seuraamme! VESA MÄÄTTÄ

7

LASTEN FESTARIT valtaavat Helsingin Töölönlahden 17.8.2014. Keskuspuiston nuorkauppakamarin perinteinen koko perheen tapahtuma Lasten Festarit kutsuu perheet juhlistamaan kesäistä päivää yhdessä ja nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta. Lisätietoja tulet löytämään osoitteesta: www.lastenfestarit.fi

8

MALTA-MAAILTAA VIETETTIIN 27.3. Pirkanmaalla mukavalla joukolla. Meillä oli ilo kuulla senaattorimme Irmeli Jokilammen #63138 matkakertomuksia maailman ääristä ja maltalaisen asiantuntijan Lavinia Husan näkemyksiä Maltan elinkeinoelämän kehityksestä. Herkullinen maltalainen ruoka, Maltan ristien tekeminen ja hauska tietokilpailu saivat monen mielet jo reissuun. Illan päätteeksi Road Captain Paula Perälä antoi vinkkejä kokousmatkaajille. HANNA TOIMI

9

SUOMALAISEN JOHTAMISEN PÄIVÄT järjestetään Helsingissä 9.-10.6.2014. Suomalaisen johtamisen kehittämisseminaari kokoaa maamme parhaat johtajat ja vaikuttajat keskustelemaan konkreettisista keinoista johtamisen parantamiseksi. Lisätiedot tapahtumasta: www.suomalainenjohtaminen.fi/


ELLIMAIJA AHONEN

KESKUSPUISTON NUORKAUPPAKAMARI

4

7 HANNU KARVONEN

KIMMO PITKÄNEN

PER BJÖRKMAN

1 2 3

5 6

8

9

35

ELINA PELKONEN


AVAINLIPPU SALKOON JA MYYNTI KASVUUN! Avainlippu sopii yritykselle, joka haluaa viestiä tuotteittensa

Suomalaisen Työn Liiton jäsenenä voit saada

tai palveluidensa kotimaisuudesta ja suomalaisuuteen

Avainlipun käyttöoikeuden lisäksi paljon jäsenetuja.

liittyvistä arvoista ja näin erottua positiivisesti markkinoilla

Liitto on ainutlaatuinen kohtaamispaikka, jossa yritykset,

kilpailijoista. 96 % kuluttajista tunnistaa Avainlipun

yhteisöt, kuluttajat ja työntekijät kohtaavat ja edistävät

ja se on vahva brändi myös yritysasiakkaille.

yhdessä suomalaisen työn arvostusta ja menestystä.

OTA YHTEYTTÄ: STL@AVAINLIPPU.FI PUH: 09 696 2430 Lisätietoa Avainlipun myöntämisestä, maksusta ja käyttömahdollisuuksista: www.avainlippu.fi

kiitos! Olen kiinnostunut liiton jäsenyydestä ja haluan että 4 Kyllä minuun otetaan yhteyttä koskien Avainlipun käyttöoikeutta. Yritys

Sähköpostiosoite

Y-tunnus

Lähiosoite

Yhteyshenkilö

Postinumero

Puhelinnumero

Postitoimipaikka

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomalaisen Työn Liitto ry Tunnus 5007432 00003 VASTAUSLÄHETYS


Kolumni

Pristinassa Mike Ritschard, Sara Rueckriemen, Tuulia Pirttilä, Anne Meskanen ja Jouni Lehtimäki.

Kohtaamisia Pristinassa PORIN Nuorkauppakamari on saanut tilaisuuden olla mukana Kosovon ensimmäisen ja siten historiallisen kamarin, JCI Pristinan perustamisessa. JCI Porin päätös ryhtyä JCI Pristinan kummikamariksi otettiin ilolla vastaan. Puheenjohtajana lähdin tutustumaan uuden kummikamarin tuleviin jäseniin sekä kamarin toimintaympäristöön Kosovon Pristinassa. SUOMALAINEN PAIKALLISTUKI TOIMINNAN KÄYNNISTÄMISESSÄ

Paikallisena puuhamiehenä Pristinassa on toiminut ja toimii Porin Nuorkauppakamarin entinen jäsen Jouni Lehtimäki. Lehtimäki asuu Pristinassa ja toimii Kosovon oikeusministeriössä juridisena neuvonantajana. Hän oli järjestänyt tapaamiset ja pohjustanut tulevat JC:t jo valmiiksi. Pristinassa JCI-viestiä olivat viemässä myös Sara Rueckriemen / JCI:n Growth & Development Director for Europe ja Mike Ritschard / Councellor, JCI European Development Council. Suomen suurlähetystö Pristinan kutsumana sain kunnian osallistua Suomen edustuston päällikkö Anne Meskasen isännöimään tilaisuuteen ja kertoa JCI Porin toiminnasta. Tilaisuudessa oli läsnä kymmeniä kiinnostuneita nuoria kosovolaisia kuuntelemassa meitä. JCI Pori sai isänniltä kiitokset lupauksestaan ja sitoutumisestaan kannustaa ja auttaa JCI Pristinaa. Ilta piti sisällään suuren

Matka oli yksi 10 vuotisen JC-urani kohokohdista.

määrän hienoja kohtaamisia, uusia ihmisiä ja uusia verkostoja. Matkan aikana tapasin EULEXissä (EU:n oikeusvaltio-operaatio EULEX Kosovo) toimivan Political Advisor/ Reporting Officer Tanja Tammisen, joka kertoi Kosovon haasteista, kuten nuorten työttömyys, veden säännöstely, opettajien puutteessa toteutettava kolmivuorokoulu, lasten kouluttamattomuus, vanhempien asenteet ja maaseudun vanhanaikainen katsantokanta. Tapasin myös Pristinan pormestari Shpend Ahmetin. 37-vuotias Ahmeti valittiin pormestariksi viime syyskuussa ja hän kertoi meille haasteista ja kehittämiskohteista Pristinassa kuunnelleen samalla mielenkiinnolla JCI-toiminnan kuvausta. Ahmeti lupautui kaupungin puolesta JCI Pristinan yhteistyökumppaniksi. EDESSÄ MIELENKIINTOINEN YHTEINEN TAIVAL

Tapaamiset tulevien kamarilaisten kanssa olivat mielenkiintoisia. Nuoret, koulutetut aikuiset haluavat vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja mainit-

tuihin haasteisiin. Upeat kohtaamiset pitivät sisällään runsaasti ajatustenvaihtoa ja keskustelua. Matka oli yksi 10 vuotisen JC-urani kohokohdista. Olisin toivonut omieni olevan jakamassa kanssani toisinaan jopa ristiriitaiset tunteet sekä suuren ilon siitä, miten upeassa ja historiallisessa hetkessä saamme olla mukana. JCI Pristinan perustamisen jälkeen työ ei suinkaan pääty, vaan JCI Porin apua, tukea ja ideoita tarvitaan tulevaisuudessa, samoin kuin yhteisiä hauskoja hetkiä kosovolaisten ystäviemme kanssa. Uskomattomia asioita ja uskomattomia tunteita liittyi matkaani. Huomasin, että matka ei ollut ainoastaan matka Pristinaan ja Kosovoon, vaan lisäksi omaan itseeni. Nuorkauppakamaritoiminnan yksi tärkeistä asioista on itsensä kehittäminen ja oppiminen. Tällä matkallani kehityin yksilönä, ihmisenä ja yhteiskuntani jäsenenä enemmän kuin yhdelläkään muulla monista matkoistani, ja syistä sekä matkapäiväkirjan merkinnöistä voi lukea osoitteessa www.jcpori.fi. Odotan innolla toukokuun perustamisjuhlaa, jonne ehdottomasti haluan mukaan. Matka siis jatkuu, eikä välttämättä ole suora ja kuopaton, mutta Dream Big. Tuulia Pirttilä

37


AJANKOHTAISTA

Multitwinning-yhteistyön virallinen solmiminen kamareiden puheenjohtajien toimesta.

KAMARIYHTEISTYÖN MONET MAHDOLLISUUDET KESKUSPUISTON Nuorkauppakamarin yksi keskeisistä toiminnan osa-alueista on kansainvälisyys. Tämän keskeisenä muotona on aktiivinen ja suunnitelmallinen multitwinning-toiminta yhteistyössä JCI Brüggen (Belgia), JCI Kennemerlandin (Hollanti) ja JCI St Petersburgin (Venäjä) kanssa. Pietarin nuorkauppakamari liittyi mukaan vuonna 2012 ja lähti aktiivisesti viemään yhteistyötä eteenpäin. Elokuussa 2014 elokuussa viikonlopun mittainen twinningtapaaminen tullaan pitämään nimenomaan Pietarin nuorkauppakamarin isännöimänä. Twinning toimintamuotona luo pohjaa myös laajemmalle yhteistyölle. Kun Keskuspuiston Nuorkauppakamari keväällä 2014 järjesti A-aluevuosikokous High Tiden, osallistuivat Pietarin nuorkauppakamarin edustajat Elena Leontyeva ja Vitaly Charakhchian viikonlopun toteutukseen vetämällä kokousosallistujille työpajan aiheesta ’Top 10 advises for doing business in Russia’. Ensikäden tieto yritystoiminnan luonteesta ja vaatimuksista itänaapurissamme kiinnostivat osallistujia ja antoivat myös kamariyhteistyölle selvää lisäarvoa. TIINA NASKALI

38

SEINÄJOEN Seudun Nuorkauppakamarissa halutaan luoda positiivista muutosta yhteiskunnassa sekä lisätä kansainvälisiä verkostoitumismahdollisuuksia. Tästä lähti idea kotikunnassa toteutettavasta kansainvälisestä projektista, jossa englantilaisia opettajaopiskelijoita tuodaan tutustumaan Suomeen ja Suomen opetuskulttuuriin. Kamarin jäsen Paul Fairchild sai luotua kontaktit yliopistoon kotimaassaan ja vuonna 2012 projekti starttasi. Vuosien 2012 ja 2013 aikana syksyn opetuskauden alkaessa Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari sai vieraakseen kahden viikon ajaksi yhteensä 4 opettajaopiskelijaa, joille kokemus oli mieleenpainuva ja positiivinen. Vaihto-opiskelijat majoittuivat perheissä saadakseen tuntumaa tavalliseen suomalaiseen perheeseen ja kulttuu-

riin. Kamarin kanssa järjestetyt yhteistapahtumat antoivat heille käsityksen kamarimme aktiivisesta toiminnasta ja jäsenistöstä. Alakoulun oppilaat puolestaan saivat tutustua kansainvälisiin vieraisiin ja kokivat käytännössä mm. kielten opiskelun hyötyjä. C-alueen 2013 Menestystarinaksi palkittu projekti on osoitus nuorkauppakamarin jäsenten yhteistyöstä ja yhteisöllisyydestä sekä siitä, ettei kansainvälisyys aina vaadi matkustamista ulkomaille tai suurta rahallista panostusta. Projekti onkin tämän johdosta vahvistanut paikkansa kamarin vuosikalenterissa. Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamarissa painotetaan yhteiskunnallista vaikuttamista ja kestävää kehitystä edistävää toimintaa, josta tämä projekti sai kiitosta myös palkintoraadilta. MARJA LUOMA-AHO

SARITA ORPANA

LINDA VASSINEN

VUODEN 2013 MENESTYSTARINA – ALAKOULU KANSAINVÄLISEKSI – PROJEKTI

Kuvassa projektipäällikkö Sarita Orpana (INT 2013) sekä vaihto-opiskelijat Rachel Daniel ja Lauren Davies


”Erinomainen kirja ihmisille, jotka haluavat kapitalisoida kokemustaan.” – Alf Rehn

Jarkko Kurvinen, Lauri Sipilä

Mielipidejohtaja

!

Uutuus

Voittajan resepti toimialasi valloitukseen Kirjan avulla laadit valloitussuunnitelman (sisältöstrategian), kokoat joukkosi yhden tavoitteen taakse (sisäinen markkinointi) ja viet suunnitelman käytäntöön lukuisten työkalujen ja käytännönläheisten suunnitelmien voimin (sisältömarkkinointi). Näin ansaitset yrityksellesi suunnannäyttäjän ja vankkumattoman asiantuntijan eli alasi mielipidejohtajan roolin. Teos sisältää lukuisia case-esimerkkejä. 2014, 311 sivua, sh. 59 €

Tilaa nyt: talentumshop.fi

boot CAMP Salo

200X110_mielipidejohtaja_meriitti-lehti.indd 1

17.4.2014 10:03:34

Suomen Nuorkauppakamareiden

A-ALUEVAALIKOKOUS 26. - 28.9.2014 www.a-aluevaalikokous.fi

Yksilön, yrityksen ja yhteiskunnan kuntokuuri alkaa Salosta

Ei luovuttajille. lu

M O NI P UO LI SE T JA KAT TAVAT PALVELUT

o Mainos- & Digimediatoimist vat Kopiointi, Tulostus & Suurku ESITTEET A4

ESITE A4 2-puol.

ESITE A4 (210x297 mm), 2-puol. 4/4, 160 g silk. 95 €/ 200 kpl, 195 €/ 500 kpl, 379 €/ 1000 kpl Hinnat asiakkaan painovalmiista PDF-tedostosta. Jos tarvitset taitto- tai suunnittelupalvelua, kysy tarjousta.

Hinta alkaen 1000 kpl

379 €

Facebook: www.facebook.com/OasisMediaFinland

Sinulla idea - meillä toteutus

ENKILÖSI JC YHTEYSH sola Jan Met 4 2223 Soita 044 36

Vihdinte 5, 2 krs., 03100 NUMMELA | Puh. (09) 222 6544 | info@oasismedia.fi

Tarjoukset voimas sa 30.6.2014 ast. Hintoihin l isätään alv 24 %. Lue lisää Internet-sivuiltamme!

www.oasismedia.fi 39


TEAM FINLANDIA – LIITE

KOHTAAMISTEN ARVO EI KATOA - MITÄ ENEMMÄN MATKUSTAT TYÖSSÄSI, SITÄ MUKAVAMPAA ON SAADA KAIKKI JÄRJESTELYT VALMIINA, KITEYTTÄÄ DNA:N HANKINTAPÄÄLLIKKÖ IRENE LAMBERG OMANSA JA YRITYKSENSÄ ISKULAUSEEN JA NAURAA ILOISESTI PÄÄLLE.

DNA JA SMT ovat kehittäneet asiakkaan ja matkatoimiston välistä yhteistyötä jo vuodesta 2010 lähtien. Noin kolmisen sataa aktiivisesti matkustavaa työntekijää varaa matkansa keskitetysti assistenteilta, jotka seuraavat samalla DNA:n matkustussäännön noudattamista. - Olemme hioneet yhdessä SMT:n kanssa valmiiksi sisäisen matkatilauslomakkeen, jota matkustajat käyttävät välittäessään varauspyynnön assistenteille, Irene kuvailee. - Sen ansiosta kaikki tärkeät matkaan liittyvät tiedot tulevat yhdessä viestissä eikä mitään pääse unohtumaan. YHTEISTYÖ TUO LISÄARVOA

Arvostamme kumppania, jonka kanssa molemminpuolinen kehitys- ja yhteistyö on tärkeää.

40

Matkatilauslomake on vain yksi käytännönläheinen esimerkki DNA:n ja SMT:n välisestä yhteistyöstä, joka tiivistyy Irenen ja SMT:n asiakasvastaavan Laura Jokisen yhteistyössä. Koska Irene paitsi vastaa hankinnoista, hän myös matkustaa jonkin verran työnsä puolesta ja erittäin paljon hoitaessaan luottamustoimeaan Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallisena puheenjohtajana, hän tietää mistä puhuu. - SMT on meille matkatoimistokumppani, joka sopii yrityksemme tyyliin ja tuo sille lisäarvoa. Arvostamme kumppania, jonka kanssa molemminpuolinen kehitys- ja yhteistyö on tärkeää. Keskittämällä ostomme yhteen matkatoimistoon olemme pystyneet hiomaan prosessejamme sekä säästämään sitä

kautta aikaa ja rahaa. DNA on esimerkiksi sopinut, että kaikki sen kotimaan hotellilaskut siirtyvät suoraan yrityksen matkahallintajärjestelmään. Näin matkustajat eivät tarvitse luottokorttia yöpymistensä maksamiseen ja kuittien käsittelyn tarve vähenee. Ajallinen säästö ei ole pelkkiä pennosia, niin ahkerasti DNA:n työntekijät ovat tien päällä. KOHDATAAN TOISEMME

Jos kasvotusten kohtaamiset työn merkeissä ovat edelleen tärkeitä DNA:ssa, ovat ne sitä myös nuorkauppakamareille. - SMT:n palvelutiimi auttoi minua varatessani majoituksia ja lentoja Japanin kautta Maltalle, koska nämä kaksi matkaa sijoittuvat ajallisesti peräkkäin ja lentojen sovittaminen Helsingistä Tokion kautta Maltalle on huomattavasti helpompaa matkahallinnan ammattilaisille kuin itselleni. On helppoa ja luottavaista matkustaa, kun saan yhdestä paikasta varaukset ja matka-voucherit valmiiksi, Irene kiittää. SMT on Nuorkauppakamarien apuna viemässä suomalaisia jäseniä verkostoitumaan kesäkuussa Maltalle ja marraskuussa maailmankokoukseen Leipzigiin. Keskittämisen edut hyödyttävät jäseniä myös ryhmämatkoissa, kun kaikki järjestelyt hotellista kuljetuksiin, laskutukseen ja 24/7 päivystyspalveluun saa yhdestä paikasta. SMT


TEAM FINLANDIA – LIITE

TEAM

FINLANDIA

MALTAN EUROOPPAKOKOUS MALTALLA ON 11.-15.6.2014 LUVASSA IKIMUISTOINEN JC-EUROOPPAKOKOUS. KOKOUKSESSA VERKOSTOIDUT TEHOKKAASTI NIIN KOTI- KUIN ULKOMAISTENKIN KAMARILAISTEN KANSSA. OHJELMASSA ON JOKAISELLE JOTAKIN: KOULUTUKSIA, KEY NOTE-PUHUJIA, PUHEKILPAILUA, DEBATOINTIA, MUKAVAA CHILLAILUA, NÄHTÄVYYKSIÄ, HYVÄÄ SEURAA, RENTOA FIILISTÄ JA TIETENKIN LEGENDAARINEN JALKAPALLOTURNAUS. KRUUNUNA TÄLLE KAIKELLE ON EUROOPPAPALKINTOJEN JAKO JA TYYLIKÄS ILTAGAALA! TEKSTI JA KUVAT: KLAUS SIRÉN, KANSALLINEN KANSAINVÄLISYYSPÄÄLLIKKÖ 2014

TÄTÄ KIRJOITTAESSA Maltalle on ilmoittautunut jo 191 suomalaista JC:tä. Tavoitteemme on 220 henkeä, joten mikäli et vielä ole rekisteröitynyt, ota osaa talkoisiin ja käy ilmoittautumassa sivulla www.jci-ec2014.com! Pidetään yhdessä huoli siitä, että Suomi on jälleen kerran näkyvästi edustettuna. HOTELLIT MALTALLA Olimme helmikuun puolivälissä neljän hengen voimin tutustumassa Maltan kokouskohteeseen. Tässä lyhyt kooste muutamasta hotellivaihtoehdosta, joita Team Finlandia suosittelee.

JCI-Villagessa on kolme hotellia: Radisson Blu ja kaksi Corinthia -hotellia, - George´s Bay ja - Marina. Kaikki kolme olivat hyvälaatuisia hotelleja, jotka vastaavat JC-matkaajan tarpeisiin. Lisäksi katsastimme tyylikkään Westin - senaattorihotellin, mutta huoneisiin emme päässeet valitettavasti tutustumaan. Westin sijaitsee kivenheiton päässä JCI-Villagesta. Site Inspection –vierailulla asuimme SMT:n kumppanihotelli Le Meridien St. Julian´sissa, 5-10 min taksimatkan päässä JCI-Villagesta. Kyseinen hotelli oli ylivoimaisesti tyylikkäin vaihtoehto matkalla kartoittamistamme hotelleista. Hotellissa

on myös hyvätasoinen kylpylä hoitovaihtoehtoineen. Tutustuimme myös Golden Tulip Vivaldi -hotelliin. Aivan senaattorihotellin vieressä sijaitsevalla hotellilla oli hyvä sijainti ja puitteet kokousmatkaajan tarpeisiin. Legendaarinen Finlandia Night 13.6 ja Finnish Get Together 11.6 tullaan pitämään viiden tähden Corinthia St. George´s Bay – hotellissa. Mikäli et ole vielä varannut lentoja tai hotelleja, voit kysyä tarjousta Team Finlandian matkapaketista kumppaniltamme SMT:ltä. Ryhmän nimi on ”Nuorkauppakamarit JCI-EC 2014”.

41


TEAM FINLANDIA – LIITE

MATKAVINKIT

1 2 3 4 5 6

Matka lentokentältä kohteeseen n. 20 min. Ruuhkassa mahd. 30-40 min. Kesäkuussa Maltalla n. +28-30 °C, sateen todennäköisyys minimaalinen. Monet pubit eivät huoli korttia maksuvälineenä. Hotellien baareissa ne käyvät.

Takseissa ei ole mittaria, vaan hinta sovitaan kuskin kanssa etukäteen. Kaikissa takseissa ei käy kortti maksuvälineenä. Pääkaupunki Vallettaan kestää kohteelta n. 15-20 min. autolla. Ruuhka-aikaan kesto jopa 45 min. Vaikka kyseessä on Välimeren alueen maa, ei ns. mañana-kulttuuria ole havaittavissa, vaan asiat hoituvat loistavasti.

VARAATHAN AJOISSA KOKOUSMATKAAJAN VARUSTEET KOKENEET JC-matkailijat tietävät, että kokouksissa tarvitaan tiettyjä varusteita. Asianmukaiseen varustukseen kuuluu Team Finlandian Suomi-paita, ja iso läjä vaihdettavia pinssejä (ainakin 1020 kpl). Koska keli on kesäisen helteinen, kannattaa paitojakin olla mukana joka päivälle yksi (tai vähintään kaksi, jos peset aina toisen seuraavan päivän käyttöä varten). Tälle vuodelle on monen vuoden tauon jälkeen suunniteltu uusi hieno

leijonapaita (kiitos Iida Repo)! Jos haluat verkostoitua tehokkaasti, suosittelemme myös ottamaan mukaan ison läjän käyntikortteja. JCI-käyntikortteja voi kysellä esim. viestintäjohtaja Juhana Peltomaalta. Kokousmatkaajan varusteita voit tilata Team Finlandian Shopkeeperiltä, JuhaMatti Majurilta, puh. 050 329 4858, tai verkon kautta sivulta ”www.jci.fi/fi/kansainvalisyys/ kokousmatkaajan+varusteet”. KLAUS SIRÉN

Puhelin: 010 – 826 40187, sähköposti: events3(at)smt.fi. MALTALLA ON NÄHTÄVÄÄ JA KOETTAVAA Maltalla on paljon erilaisia nähtävyyksiä ja aktiviteettivaihtoehtoja. Kannattaa käydä tutustumassa pääkaupunki Vallettaan ja entiseen arabivallanaikaiseen pääkaupunkiin Mdinaan. Valletta on EU:n pienin pääkaupunki, mutta tarjoaa pienestä koostaan huolimatta paljon nähtävää. Mdina on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista. Kaupungissa on mm. palatseja ja kirkkoja sekä idyllisiä pieniä, sokkeloisia katuja ja kujia. Tunnetuin kohde Maltalla on megaliittiset muinaistemppelit, jotka ovat myös osa Unescon maailmanperintölistaa. Vanhim-

mat temppelit on rakennettu noin 6000 vuotta sitten ja ne ovatkin yhdet maailman vanhimmista rakennelmista. Mielenkiintoinen kohde on Blue Grotto suurine kalkkikivikallioineen. Maltan saaren eteläpuolella sijaitsevaa luolaa reunustaa valtavan kokoinen kivikaari, jonne kaikki veneretket suuntaavat ja josta monet meren muovaamat luolat näkyvät. Kyseessä on myös suosittu sukelluskohde. Valletassa paikallinen 5Dteatteri (www.malta5d.com) tarjoaa veikeän elämyksen viittä eri aistia hyödyntäen. On veikeä kokemus saada normaalin 3D-elokuvan lisäksi kokea esitys vielä tunto- ja hajuaistia käyttäen. Kannattaa käydä tutustumassa! Lisätietoa esim. sivulta www.pienimatkaopas.com.


TEAM FINLANDIA – LIITE

TEAM

FINLANDIA

HUIKEA FINLANDIA NIGHT TIEDOSSA MALTALLA! Tätä et halua missata!

KUVAT KLAUS SIRÉN

Finlandia Night pidetään hotelli Corinthian pihalla, joka mahdollistaa ikimuistoisen pool-partyn.

Huikea verkostoitumis- ja bisnestapahtuma maailmankokouksessa Saksassa!

FINLANDIA NIGHT järjestetään Maltalla hotelli Corinthia St. Georges Bayssä illalla 13.6. Hotelli sijaitsee JCI-Villagessa ja tarjoaa huikeat puitteet kansainväliselle tapahtumalle piha-altaineen helteisessä kesäillassa. Site-Inspection matkalla ollut Finlandia Nightin projektipäällikkö Tuomo Huhtanen ei peittele tyytyväisyyttään kertoessaan Maltalla järjestettävästä Finlandia Nightista. ”Välimeren lämmin ilta, 2000 vierasta Corinthia St.George’s Bay hotellin uima-altaalla. Siinä lähtökohdat, jotka eivät todellakaan ole huonot”, kertoo Finlandia Nightin projektipäällikkö Tuomo Huhtanen. ”Ulkoisten puitteiden lisäksi

panostamme toki myös illan sisältöön. Eurooppakokouksen vieraille esiintyy mm. kamarilaisille hyvin tuttu Porceline Boys. Lisäksi luvassa on huikea James Bond Show ja tietysti allasbileet. Vaikka Suomi saattaa olla kylmä maa, niin tämä Finlandia Night ei jätä varmasti ketään kylmäksi”, toteaa Tuomo Huhtanen. Finlandia Nightin järjestelyihin tarvitaan paljon apuvoimia. Mikäli haluat olla auttamassa tapahtuman järjestelyissä ja toteutuksessa ole yhteydessä Tuomo Huhtaseen (Tampereen NKK). Lisätiedot: projektipäällikkö Tuomo Huhtanen, puh. 050 342 6246. KLAUS SIRÉN

SAKSAN Leipzigissa marraskuussa järjestettävän maailmankokouksen yhteydessä tullaan järjestämään bisneshenkinen verkostoitumistapahtuma Lions & Sharks – Business Event. Tilaisuus mahdollistaa osallistujille mahtavan tehoviikon bisnesverkostoitumisen merkeissä. Mikäli liiketoimintasi tarvitsee lisäpotkua tai olet harkinnut kansainvälistä laajentumista, kannattaa sinun osallistua tapahtumaan. Lisätietoja tapahtumasta tapahtumasivulla ”www.lionsandsharks.com”, tai projektipäällikkö Rita Walleniukselta, puh. 050 340 5472. KLAUS SIRÉN

43


Suomessa valmistettava A-sarja ei vain näytä hyvältä, vaan sitä on myös mahtava ajaa. Tule ja koeaja auto, jossa on vakiona mm. vireystila- ja törmäyksenestoavustin – ne ovat varusteita, jotka lisäävät turvallisuuttasi merkittävästi.

www.mercedes-benz.fi

W@u!

Tervetuloa Mercedes-maailmaan.

Tarjoamme sinulle nopealla toimituksella saataviin A 180 -autoihin

iPhone 5c 16Gb:n ja Drive Kit Plus:n veloituksetta. Etusi 1 992 €. Navigoi, twiittaa, päivitä statusta ja kuuntele omia soittolistojasi tai internet-radiota myös tien päällä omasta iPhone-puhelimestasi. Drive Kit Plus -sarjan avulla saat iPhonen suosikkitoiminnot näkymään A-sarjan isolla näyttöruudulla. A-sarjassa olet aina online! Etu koskee uusia asiakastilauksia ja rajoitettua erää. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Drive Kit Plus -etu koskee myös työsuhdeautoja (ei sis. iPhone 5c).

A 180 BE, autoveroton hinta alk. 23 250 € + arv. autovero 5 949,06 € = 29 199,06 € + toim.kulut 600 €. Vapaa autoetu alk. 645 €/kk, käyttöetu alk. 465 €/kk. CO2-päästöt 128 g/km, EU-keskikulutus 5,4 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. 24 €/kk. Kuvan auto lisävarustein.

Meriitti 2/2014  

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jäsen- ja sidosryhmälehti

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you