Page 1

Lasten kalenoiden virallinen virallinen tiedotuslehti - PERJANTAI 5. kesäkuuta 2015

Amigokset, tsaarin kuriirit, popcornit ja pohjalaiset kokoontuivat Linnoituksella Neljän kansan kulkue vaelsi torstaina päivällä Kimpisen koululta Linnoitukselle. Riehakkaassa ja vilkkaassa kulkueessa huudot kaikuivat rytmikkääs•. Keltainen kansa oli kova laulamaan, vihreässä kulkueessa soi•o raikasi koko matkan, punaiset vilku•vat iloises• ohikulkijoille ja sinisten kulkueessa nauru raikasi.

Englannin kuningatar haastoi Kalena-väen: Vain 80 tuntia aikaa! Englannin kuningatar terveh• Kalena-väkeä Linnoituksella, mu•a on hiukan huolissaan.

Kalenoiden aloitustapahtuma viete•in aurinkoisessa säässä Lappeenrannan kesätea•erilla. Avajaisissa näh•in kansoja neljästä maailman kolkasta. Vihreä kansa oli tullut lännestä, Keltainen etelästä, Punainen pohjoisesta ja Sininen idästä. Kansojen johtajat esi•äytyivät avajaisissa ope•aen yleisölle omat leikkinsä ja laulunsa.

•lanneensa kuninkaalliselta kellosepältä erityisen Kellon. Kuningatar oli lähe•änyt kellon mukana salaisen sopimuksen, johon pitää saada allekirjoitukset eri puolilta maailmaa, muuten kaikki hyvä maailmasta katoaa. Allekirjoituksien keräämiseen on aikaa vain 80 tun•a. Kellon matkaa kuitenkin yri•ää estää salaperäinen ”Pahis” Kalenoiden kansainväliset ryhmät ope•vat jokainen apunaan luote•avat kätyvuorollaan oman maansa tanssin tai laulun. rinsä Noita, Susi ja Ke•u. Innokkaimmat katsojat pääsivät mukaan lavalle ja muut Kalena-Sanomat on saanut osallistuivat meininkiin katsomon puolelta. vihiä hahmojen seuraavista liikkeistä ja lupaa paljastuksia Tervetulotoivotuksen lausui itse Englannin kuningatar, Tea•erishow’ssa. Kalenoiden avajaisissa näh•in ilkeät Susi ja Noita, jotka yri•ävät estää Kellon matkaa maailman ympäri joka antoi Kalena-väelle tehtävän. Hän kertoi

Peppuliikkeitä ja luovuutta

päivän tapahtumat 9.00-15.00 Työpajat 15.00-16.00 Katukonser• Kävelykatu Oleksi 15.30-17.00 Tea•erishow Lappeenranta-sali 17.00-18.00 Katukonser• Satamatori 19.00-20.30 Kaupunkiseikkailu Kimpisen kampus

Yhteinen liikekieli Tanssiope•aja Riia Niemelä ope• suomalaista kansantanssia kansainvälisille vieraille. Kaikki läh•vät mukaan innostunees•. ”Hissihumppa aiheu• melkoisia naurunpyrskähdyksiä peppuliikkeiden ja poskipusujen vuoksi”. Ope•aminen on samanlaista vaikka kieli olisikin eri, sillä kaikille löytyi yhteinen tanssinkieli. Luovuus valloilleen Lyhytelokuvakurssin tavoi•eena oli tehdä elokuva 1,5 tunnissa. Ja se onnistuu. ”Muiste!avia asioita ovat kuva, ääni, valo, tekijänoikeudet ja videon jakaminen. Tärkeintä on kuitenkin päästää luovuus valloilleen”, kertoo ohjaaja Aura Piha. Toisille ryhmille rii•ää kehoitus: tehkää video. Toisien ryhmien kanssa ideoidaan enemmän yhdessä. Tärkeintä on tehdä ja kokeilla.

Tanssinope•aja Riia Niemelä havainnoillistaa puolalaisen Grzesin kanssa Hissihumppan peppuliikkeen.

Jaa kuvasi Instagramissa tai Twi!erissä

#lastenkalenat Parhaat kuvat julkaistaan KalenaSanomissa

Kalena-Sanomat perjantai  

Kalena-Sanomat perjantai 5.6. Englannin kuningatar, työpajat, avajaisjuhla, kulkue

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you