Nukketeatteri 02/2010

NUKKETEATTERI

2/2010

Suomen Unima ry:n lehti Union International de la Marionnette

2

Nukketeatteri 2/2010

Sisällysluettelo Pääkirjoitus

Photo: Stuffed Puppet Theater

NUKKETEATTERI 2/2010 TÄSSÄ NUMEROSSA 2

MEETING WITH NEVILLE TRANTER

3

Nukketeatterikilpalailun voittajat Turun koulutus jatkuu

PAGE 20

4

5

Porvoon Taidekoulussa opiskellan nukketeatteria Marianne Kinberg

11

12

Finland-Swedish Puppetry

13

Some Quotes from Neville Tranter

20

22 Työpaja tuulettaa päätä jos sen antaa tehdä 24 Dordrecht 2010, matkapäiväkirja 28 Kritiikkiä dialogin muodossa 30 Ähkypassilla talviaikaan 32 Puheenvuoro: Antti-Juhani Manninen 33 Turku 2011: nukketeatteritarjonta 34 Nukenrakennukset haasteet kesäteatterissa 36 Muuramen nukkeprojekti 37 Punch Night Fever 38 Poijun kurssitarjontaa 40 Arvioita esityksistä 41 Kolumni: Teija Muurinen 42 Järjestösihteerin palsta: Johanna Uusiranta 43 Yksin lavalla, soolonukketeatterin haasteet

Nukke: Eeva-Liisa Holma-Kinnunen, Photo: Yle/TV2

Sven Hirn: Nukketeatterimme varhaisvaiheet

8

RANSU TULEE TURKUUN!

SIVU 6

FINLAND - SWEDISH PUPPETRY HAS A ALONG HISTORY PAGE 12

Nukketeatteri 2/2010

3

PÄÄKIRJOITUS 1.MARRASKUUTA 2010

Kritiikkiä ja keskustelua tarvitaan

SUOMEN UNIMA RY Puheenjohtaja: Janne Kuustie Varapuheenjohtaja: Marja Susi varajäsen: Pia Kalenius Hallituksen jäsenet: Teija Muurinen varajäsen: Ilpo Mikkonen Aapo Repo varajäsen: Ilona Lehtoranta Timo Väntsi varajäsen: Anna-Kaisa Väänänen Järjestösihteeri: Johanna Uusiranta Kansainvälisen UNIMAn edustajisto: Katriina Andrianov Janne Kuustie Anne Rautiainen Hannu Räisä

NUKKETEATTERI nro 2/2010 ISSN-L 1799-0521 ISSN 1799-0521 Julkaisija: Suomen Unima r.y.

Hallituskatu 7 PL 42 90015 Oulun kaupunki www.unima.fi, email: unimafinland@gmail.com Painosmäärä 400 kpl Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Suomalaisen nukketeatterin tarjonta häkellyttää tällä hetkellä jo naapurimaitamme ja muita UNIMAn jäsenjärjestöjä sekä määrällisesti ja laadullisesti. Silti suomalaisen nukketeatterin näkyväksi tekemisessä onkin vielä työtä.

Emme ole esityksillämme kansainvälisillä UNIMAn festivaaleilla kovasti komeilleet, vaikka totta onkin, että monet ryhmät tekevät kaikessa hiljaisuudessaan kulttuurivientiä joka puolelle maailmaa.

Kenttä elää ja muuttuu hurjalla vauhdilla. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehtemme NUKKETEATTERI yrittää pysyä tässä kaikessa perässä. Kiitos siis taas kaikille lehden tekoon osallistuneille! Olemme kehittäneet lehteä taas piirun verran eteenpäin. Toivottavasti lehdestä löytyy luettavaa ja ajateltavaa jokaiselle, ja antaa keskustelun aihetta.

Nukketeatteriesityksistä kertovat kritiikit ovat olleet lehden keskeistä aineistoa alusta pitäen, jo silloin kun lehti ilmestyi Unima-lehtenä. Toisinaan kuitenkin kuuluu arvostelua lehden julkaisemista kritiikeistä.

Voisiko lehti jättää julkaisematta kritiikkejä ja keskittyä vain taiteenalan esittelyyn? Vastaus on: Ei voi.

Kritiikki on osa keskustelua, ja ilman keskustelua ei laji kehity. Meidän on uskallettava olla rehellisiä, muttei tietenkään ilkeitä, oman taiteenlajimme tuotoksille, ja ojentaa rakentavia ajatuksia tekijöille ja katsojille.

Ongelmaton tehtävä ei ole. Jo siinäkin mielessä, että kritiikkejä kirjoittavat useimmiten itsekin teatteria tekevät henkilöt ja kaiken lisäksi tutuista kollegoista. Toinen on tietysti taloudellinen: kirjoittamisesta emme toistaiseksi kykene maksamaan mitään, ja näin esim. ammattikriitikon pestaaminen on vaikeaa.

Joka tapauksessa ihanne olisi tämä: Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä lehdessämme olisi kritiikki joka ainoasta vakavasti tehdystä suomalaisesta nukketeatteriesityksestä. Myös niistä, joihin isot sanomalehdet eivät vaivaudu edes lähettämään kriitikkoa. Tämä siis tavoitteenamme: Kykenevät ja näkemykselliset kriitikot ilmoittautukoot!

Keskustellaan!

Timo Väntsi päätoimittaja Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin erikoistunut kulttuurilehti Suomessa. Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti.

Tilaushinta 20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun) Seuraava numero ilmestyy huhtikuussa 2010.

Siihen tarkoitetut materiaalit tulee toimittaa 15.3.2011 mennessä osoitteeseen unimafinlad@gmail.com. Lisätietoja: Timo Väntsi, vantsi@gmail.com.

Toimitus Päätoimittaja: Timo Väntsi Toimituskunta: Johanna Uusiranta (tilaukset, laskutus), Janne Kuustie.

Tämän numeron kirjoittajat em. lisäksi: Katriina Andrianov, Nina Ervasti, Pia Kalenius, To-

ni Kandelin, Tessa Lepistö, Anne Lihavainen, Niina Lindroos, Ilpo Mikkonen, Teija Muurinen, Maiju Tawast.

Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 400€ 1/2 sivua 200€ 1/4 sivua 100€ 1/8 sivua 50€ Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen unimafinland@gmail.com Kannen kuva: Sixfingers Theater: LOVERLOVERLOVER Punch Night Fever- klubilla Turussa (kuva Ville Roisko, kuvassa Maiju Tainio, nukke: Sixfingers) Painopaikka: Painosalama Oy, Turku 2010

4

Nukketeatteri 2/2010

Kuuma Ankanpoikanen otti voiton kolmella esityksellään Turkulainen nukketeatteriryhmä Kuuma Ankanpoikanen otti Oulun valtakunnallisissa nukketeatterikilpailuissa kultasijan kolmella esityksellään.

Kakkoseksi tuli Anatomia Ensemble ja kolmanneksi Nukketeatteri Piironginlaatikko.

Vuoden 2010 Valtakunnallisen Nukketeatterikilpailun loppukilpailu käytiin The End of Daylight Saving Time -festivaalin yhteydessä. Nukketetteri Akseli Klonk on järjestänyt valtakunnallisen Nukketeatterikilpailun jo vuodesta 2001, vuosina 2002, 2003 ja 2004. Edellinen kilpailu oli vuonna 2008 ja seuraava on 2012.

Tämän vuotiseen kilpailuun Nukketeatteri Akseli Klonkin taiteellinen johtaja Janne Kuustie valitsi hakijoista dvd-taltiointien perusteella 8 esitystä, josta kuitenkin vain 7 oli mukana kilpailussa.

Kilpailijat ja kilpailuesitykset olivat: (esitysjärjestyksessä) Pikku Aasin Nukketeatteri (Vaasa): Kani, ampiainen ja Marcovaldo; Kuuma Ankanpoikanen, Antti-Juhani Manninen (Turku): Vain Toivo Jää; Kuuma Ankanpoikanen, Merja Pöyhönen (Turku): Kiiltokuva; Teatteri Objekti, Tessa Lepistö (Turku): Merirosvo Svarttis ja Espanjalaiset kultakolikot; Nukketeatteri Piironginlaatikko, Kerttu Aaltonen, (Uusikaupunki): Yhdeksän kul-

Kuumaa Ankanpoikasta edustivat Oulussa Merja Pöyhönen (vas.), Lotta Virtanen ja Antti-Juhani Manninen (kuva: Johanna Uusiranta).

tapäistä prinssiä; Anatomia Ensemble (Helsinki): Anatomia Lear sekä Kuuma Ankanpoikanen & Sixfingers Theatre (Turku/Helsinki): Yhteenveto planeettojen välisistä etäisyyksistä.

Kilpailutuomareina toimivat Marjut Tawast (kulttuuritoimittaja), Tobias Effe (näyttelijä, Nukketeatteri Akseli Klonk), Mikko Korsulainen (näyttelijä, Oulun Kaupunginteatteri) ja Kati-Aurora Kuuskoski (Nukketeatteritaiteilija).

Tuomaristo kiinnitti huomiota seuraaviin seikoihin: kokonaisuus, näyttelijäntyö ja nukettaminen, ohjaus, dramaturgia, vi-

Palkittu Anatomia Lear -työryhmä: Mikaela Hasán (vas.), Heidi Fredriksson, Johanna af Schultén, Åsa Nybo ja Kristian Ekhol (takana). Kuva Johanna Uusiranta.

sualisointi sekä äänet ja valot Kilpailun 1. sija, 2500 euron stipendi myönnettiin Kuuma Ankanpoikanen –työryhmälle teoksista: Kiiltokuva, Vain Toivo Jää ja Yhteenveto Planeettojen Välisistä Yhteyksistä.

Tuomariston arvio: Näyttämökieltä modernisoiva ja uutta etsivä, yhteen hengittävä ryhmä.

Toinen sija, 1000 euron stipendi, myönnettiin Anatomia Ensemblelle teoksesta: Anatomia Lear.

Tuomariston arvio: Kunnianhi-

Nukketeatteri Piironginlaatikon Kerttu Aaltosen sooloesitys Yhdeksän Kultapäistä Prinssiä valloitti kolmannen tilan (kuva: Mika Reinholm).

moinen ja vahva tulkinta Shakespearen klassikosta.

Kolmas sija, 500 euron stipendi, myönnettiin Nukketeatteri Piironginlaatikolle teoksesta: Yhdeksän Kultapäistä Prinssiä.

Tuomaristo kiitti raikkaasti anarkistisesta esityksestä ja toimivasta yleisökontaktista.

Tapahtumaa tukivat Oulun Kaupunki ja Pohjoismainen kulttuurirahasto. tulokset koosti Johanna Uusiranta

Nukketeatteri 2/2010

5

Nukketeatteri ja sirkus jatkuvat Turun Taideakatemiassa

Työrauha on laskeutunut lakkautuskohun jälkeen Nukketeatterista kohistiin julkisuudessa viime keväänä enemmän kuin pitkään aikaan. Turun AMK:n Taideakatemian nukketeatteri- ja sirkuskoulutus uhattiin lakkauttaa, ja asiasta älähtivät tavalliset kansalaiset, nukketeatteripiirit ja ministerit. Suuremmitta mekkaloitta meni sen sijaan uutinen, että koko lakkautusesitys vedettiin lopulta pois.

Taideakatemian esittävän taiteen koulutuspäällikkö Marja Susi myöntää, että ison kohun myötä lakkautuspäätös jäi leijumaan nukketeatteri- ja sirkuskoulutusten ylle. Moni pahoittelee edelleen sitä, että sirkus- ja nukketeatterikoulutus loppuvat Turun koulussa.

- Joudumme kaikkialla vakuuttelemaan, että eivät koulutukset mihinkään lopu!

Mekkalan jälkeen kouluun on laskeutunut työrauha: Uusi vuosikurssi nukketeatteriopiskelijoita on aloittanut työskentelynsä, ja Ari Ahlholmin rinnalla nukketeatterin lehtori Anna Ivanova -Brashinskayan viransijaisena työskentelee seuraavat pari lukuvuotta tunnustettu nukketeatteripedagogi Rene Baker. Nukketeatterin lehtori Marja Susi toimii tätä nykyä koko esittävän taiteen koulutusohjelman johtajana, mikä toki hyödyttää myös nukketeatterikoulutustakin hallintotasolla.

Kuka aloitti koko jupakan?

Miten koko mekkala sitten alkoi?

Kaikki käynnistyi keväällä pidetystä AMK:n sekä Opetus- ja Kulttuuriministeriöiden yhteisestä talous- ja tulosneuvotteluista. Neuvotteluissa oli ehdotettu, että nukketeatterin ja sirkuksen tutkintoon johtava koulutus lopetettaisiin Turun Taideakatemiassa, ja niitä jatkettaisiin pelksätään lyhytaikaisena erikoistumisopintoina. Käytännössä tämä tarkoitti AMK:n täydennyskoulutuskeskuksen noin 30 opintopisteen kursseja, jollaisia siellä nykyäänkin jo järjestetään.

Lopettamispäätös vuoti AMK:n sisäiseen tiedotukseen ja nope-

asti medialle. Turun Sanomat räväytti asian etusivulle, ja pian siitä uutisoivat valtakunnan kaikki isot mediat YLEstä alkaen. Ehdotukseen reagoivat opiskelijat, nukketeatteriväki ja tavalliset kansalaiset. Kun Turun Kulttuuripääkaupunkisäätiö 2011 ja ministeritason päättäjätkin ärähtivät asiasta, koko ehdotus vedettiin lopulta pois. Mutta tässä vaiheessa julkinen mielenkiinto oli jo hiipunut eikä asia saanut enää niin suurta huomiota mediassa.

Ennen ehdotuksen pyörtämistä AMK ja OKM ehtivät kinastella, kumman aloitteesta lakkautusehdotus oli tullut. AMK väitti, että vaatimus oli tullut ministeriön suunnalta. OKM puolestaan väitti, ettei valtiovallalla ole edes oikeutta puuttua AMK:n sisäisiin asioihin.

Kaksi linjaa nyt jo yhdessä Ennen lakkautuskohua Turun Taideakatemiassa oli jo ehtinyt tapahtua fuusioitumista. Teatterin ja nukketeatterin suuntautumisvaihtoehdot sulautuivat samaksi suuntautumisvaihtoehdoksi JO pari vuotta sitten. Niillä on yhteinen opetussuunnitelma, jonka sisällä opiskelijat saavat oman aineensa syventäviä opintoja.

Yhdistyminen aiheutti aikanaan epäilyjä, mutta tilanne on kääntynyt voitoksi ja paljon hyvää on syntynyt.

- Minä näen tässä paljon synergiaetuja. Nukketeatteriopiskelijat saavat paljon sellaista osaamista, mistä on ollut puutetta, Marja Susi sanoo.

Nukketeatteriopiskelijat saavat yhteiselon kautta paljon teatterin tekemiseen liittyviä perus-

Turun Taideakatemiassa voidaan taas keskittyä opiskeluun viime keväisen suuren lakkautuskohun jälkeen. (Kuva: Timo Väntsi).

palikoita, kuten dramaturgista osaamista, esiintyjyyttä, tanssia ja akrobatiaa ja muilla esittävän taiteen opiskelijoilla on mahdollisuus oppia nukketeatterillista ajattelua osana teatterityötä.

Koulutusohjelmassa voi opiskella tanssia, sirkusta, teatteria ja nukketeatteria.

-Tämä on melko ainutlaatuista taidekoulumaailmassa.

Koulutuspäällikkö Marja Susi ei usko, että nukketeatterikoulutuksen lakkautusuhka olisi uudestaan vaanimassa lähiaikoina.

Sen sijaan ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmia ollaan muuttamassa ehkä radikaalistikin lähitulevaisudessa yhtenäistää ja kasvattaa ryhmiä ja koulutuksia sekä puolustaa koko taidealan koulutusta ja aloituspaikkoja on koko maassa.

Kansainvälisyys tulee jatkossakin olemaan nukketeatterikoulu-

tuksessa tärkeää. Hyvä maine ja kansainväliset vierailut ovat tuoneet ulkomaisia opiskelijoita ja vaihto-oppilaita Turkuun. Suunta on myös toisinpäin. Koulutus on edelleen ainoa laatuaan Pohjoismaissa, muistuttaa Susi.

- Käytännössä kaikki opiskelijat suorittavat tänä päivänä harjoittelunsa ulkomailla.

Taideakatemiassa on poikkeuksellisesti kolme vuosikurssia, kaikkiaan 35 opiskelijaa. Koulusta valmistuu seuraavat opiskelijat keväällä 2011, ja seuraavat heti keväällä 2012. Linjojen yhdistymisen vuoksi hakurytmi muuttui, mutta vuoden 2012 jälkeen päästään taas ”normaaliin”, joka toinen vuosi tapahtuvaan hakuun. Ensi vuotta sävyttävät myös osallistumiset kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin.

Timo Väntsi

6

Nukketeatteri 2/2010

TIP-Fest 18-21.11.2010

Varaslähtö kulttuuripääkaupunkivuoteen Turussa järjestettävä festivaali, Nukketeatterijuhla TIP-Fest on varaslähtö Turun kulttuuripääkaunkivuoteen. Marraskuun loppupuolella pidettävä tapahtuma on jo osa 2011-tapahtumia, ja se tarjoilee varsinaissuomalaista nukketeatteria ja kaukaisempia vieraita.

18. – 21.11.2010 Turussa vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälinen Nukketeatterijuhla TIP-Fest, Turku International Puppetry Festival. Lämminhenkinen tapahtuma on kaikenikäisiä ihmisiä yhdistävä valopilkku marraskuun pimeydessä.

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii TIP-Connection ry (Turku International Puppetry Connection) yhteistyössä Turun Seikkailupuiston, Turun kaupunginteatterin, Nukketeatteritalo Mundon sekä Aboa Vetus & Ars Nova – museon kanssa. Vuonna 2010 tapahtuma tuotetaan osana Turku 2011 – kulttuuripääkaupunki-hanketta.

TIP-Festin ohjelma koostuu sekä lapsille että aikuisille suunnatuista esityksistä, erilaisista työpajoista ja ympäri kaupunkia leviävästä teatterinukkenäyttelystä. Juhlan tunnelma taiotaan kaikkien Turussa toimivien nukketeatterin ammattilaisten voimin: mukana ovat HOX Company, Kuuma Ankanpoikanen, Marionettiteatteri Mundo, Nukketeatteri Piironginlaatikko, Puppet Studio ry, Rahtiteatteri, Six Fingers Theatre, Teatteri SudenEnne, Taiga-

Matto ja TIP-Connection ry.

Paikallisen ohjelman lisäksi tapahtumaa värittävät kolme kansainvälistä vierailijaa: nukketeatteri Svarta Katten Tukholmasta, nukketeatteritaiteilija András Lénárt Unkarista sekä suomalais-ranskalais-saksalainen QuoiWasMitä -ryhmä Saksasta. Juhlan erikoisvieraina nähdään Ransu Karvakuono ja Tatu ja Patu. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme!

TIP-Connection ry Festivaalin taiteellinen johtaja: Anna Ivanova-Brashinskaya, Festivaalikoordinaattorit: Roosa Halme ja Paula Vilmi Tuottaja: Irina Kachelina Visuaalinen suunnittelija: Laura Hallantie, Näyttelykoordinaattori: Iisa Tähtinen OHJELMA: www.tip-connection.com www.turku2011.fi/nukketeatterijuhla-tipfest LIPUT: www.lippu.fi p. 0600 900 900 (1,76 e/ min + PVM, KLO 7-22) Huom! Liput ke, to ja pe päivänäytöksiin ja LISÄTIETOJA: tip.fest(at)gmail.com, p. 040 4604 851

Rahtiteatterin Kotkan pesällä nähdään sekä suomen- että ruotsinkielisenä versiona. Nuket Tiina Puranen, kuva Jonas Franck.

Svarta Katten: Syrsan och Myran. Marionettiklassikko Ruotsista, nuket Thomas Lundqvistin käsialaa.

Unkarilainen András Lénárt tuo viehättävät pienet nukkensa Turkuun.

Sixfingers Teatterin festarihitti Golemanual on jälleen bongattavissa kotikaupungissaan Turussa. (kuva: Sixfingers Theater.)

Nukketeatteri 2/2010

7

Kati-Auroran tanssiteos Iik, olen nainen palkittiin IIKKA-patsaalla Nukketeattetitaiteilija Kati-Aurora Kuuskosken uusi aluevaltaus tanssitaide on noteerattu mielenkiintoisella foorumilla. Kauhuelokuvien erikoisfestivaali IIK! ja sen taustajärjestö Iikkuvat ry palkitsi Kati-Auroran rohkeasta aluevaltauksesta IIKKA-patsaalla.

- Meillä on nyt useamman vuoden ajan ollut yhtenä osana festivaaliamme IIKKA-palkinnon jakaminen. Patsas luovutetaan henkilölle, joka esim. ”on uransa aikana ansioitunut kauhuelokuvan tai -genren saralla tai on kuluneen vuoden aikana tehnyt merkittävän yksittäisen tai useamman teon - tai on muuten vaan hyvä tyyppi”.

- Aiempina vuosina Iikkuvat ry on antanut IIKKA-patsaan IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin ideoijalle Heikki Timoselle sekä elovaohjaajille Olli Soinio ja AJ Annila. Tänä vuonna päätimme jakaa patsaan sinulle ”Iik, olen nainen!” -soolotanssin johdosta; rohkeasta heittäytymisestä, paniikin ja pelon voittamisesta ja ansiokkaasta suorituksesta. Onnittelut!

Näin perusteli palkinnonjakoperusteita patsaan tekijä Jyrki Mäki, joka tunnetaan paitsi IIK-festarin järjestäjänä myös Radiopuhelimet-bändistään.

IIKKA-patsas komeilee Kati-Aurora Kuuskosken kotona. Hullu heittäytyminen kannattaa! (kuva: Kati-Aurora Kuuskoski)

UNIMA hyppäsi laivaan Suomen UNIMA vei nukketeatterin merelle.

Yhdistys oli yhtenä taustajärjestäjänä jo perinteeksi muodostuneella risteilyllä, Teatterilaivalla 24-25.syyskuuta. M/S Silja Europa vei Tukholmaan ja takaisin noin 600 teatterin harrastajaa ja ammattilaista. UNIMAn vapaamuotoisessa jäsentapaamisessa oli mukana 17 jäsentä.

Teatterilaivan pääjärjestäjä on Nuorisoseurat ry, mutta mukana on yli kymmenen eri alan järjestöä. UNIMA oli nyt ensimmäistä kertaa yhteistyökumppanina. Tarjolla oli mm. Anne Lihavaisen ja Teija Muurisen vetämät työpajat. Esityksiäkin nähtiin: Poijun Ofelia ja varjojen teatteri sekä Teatteri Airopikin …4 kpl, kumikäsineitä 2 kpl.

Jouni Järvenpää sai innostuneen yleisön kumihanskaesityksellään. (kuva: Timo Väntsi)

IIKKA-patsas jaetaan ja sen saaja julkistettiin Iin (T)yöväentalolla lauantai-iltana 6.11. klo 20.45 alkavassa tilaisuudessa, jossa IIKAn lisäksi jaettiin kauhulyhytelokuvakisan palkinnot.

Miten ihmeessä nukketeatteritaiteilija päätti ruveta tekemään tanssisooloa? ”Tämä alkoi, kun juttelin parhaan kaverini kanssa siitä, että molemmat täytämme pian 40 vuotta. Että pitäisikö sen kunniaksi tehdä jotain repäisevää. Jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt”. Näin kommentoi KatiAurora Kuuskoski Kaleva-lehdelle.

Ideaan tarttui Akseli Klonkin riveistä tuttu koreografi Jouni Järvenpää, joka oli jo työstänyt Suo-koreografiaa näyttelijä Tobias Effelle. Iik, olen nainen- koreografiasta alkoi tulla Suon sisaresitys.

Kati-Aurora tunnustaa Kaleva-lehden haastattelussa projektiin liittyvän ennen kokemattoman paniikin, ja ilmeisesti tämä paniikki sai IIK-festivaalin väen kiinnostumaan tanssiteoksesta. Ensi-iltansa Iik, olen nainen! sai Oulussa Kesäaika päättyy-teatteritapahtumassa, jonka jälkeen se nähdään eri teatteritapahtumissa. Ja ehkä joskus IIK!-festivaalillakin…

Timo Väntsi

Nukketeatterin näyteikkuna avautuu taas Hurraan yhteydessä

UNIMA ja Nukketeatteri-lehti olivat mukana teatterilaivalla.Risteilyemäntänä UNIMAn puolesta toimi järjestösihteeri Johanna Uusiranta (kuva: Timo Väntsi).

Pari vuotta sitten Hurraa! lasten- ja nuorten teatterifestivaalin yhteydessä pidettiin suomalaisen nukketeatterin näyteikkuna kulttuurikeskus Stoassa. Unima sai tapahtumasta paljon positiivista palautetta.

Ensi keväänä näyteikkuna toteutetaan jälleen. Hurraan yhteyteen kootaan kimara nukketeatteriesityksiä. Lauantaina 19. maaliskuuta tarjotaan ohjelmaa nuorille ja aikuisille, sunnuntai 20. maaliskuuta on suunnattu koko perheelle. Stoan aulaan kootaan työpajoja ja näyttelyitä. Perjantaille on suunnitteilla keskustelutilaisuus ja paneelikeskustelu nukketeatterin ammattilaisuudesta ja koulutusmahdollisuuksista.

Suomen Unima kokoaa näyteikkunan ohjelmistoa vielä tämän vuoden puolella.

Kalenteriin kannattaa jo merkata sekin, että lauantai-iltapäivällä pidetään Uniman vuosikokous.

Lisätietoja tapahtumasta lähetetään jäsenistölle lähiaikoina.

8

Nukketeatteri 2/2010

Porvoon taidekoulussa

opiskellaan nukketeatteria

Nukketeatteriopetuksesta Porvoon Taidekoulussa on vuodesta 2007 vastannut Aukusti Paukku (kuvassa).

Sateisena elokuun iltapäivänä kurvailen autollani Porvoon kapeita katuja ja etsin Porvoontaloa, Porvoon kuvataidekoulun pääopetuspistettä. Lopulta navigaattorin neuvomana kaarran suuren kivirakennuksen pihalle, joka on täynnä autoja. Joudun kääntymään takaisin ja etsimään parkkipaikan kadunvarresta toivoen, että en saa parkkisakkoja luvattomasta pysäköinnistä. Pingon pihan halki hiukset märkänä ja harhailen koulun käytävillä, jossa iloiset lasten äänet kiirivät kaikuna portaikoissa ja värikkäitä reppuja lojuu lattioilla siellä täällä. Seinät ovat täynnä raikkaita värejä ja toinen toistaan upeampia taideteoksia.

Opettajanhuoneessa kuulen, että Porvoon taidekoulu on Suomen toiseksi suurin kunnallinen taidekoulu. Taidekoulun koko oppilasmäärä on lähes 800. Tavoitettavuus on siis huipussaan, kun ottaa huomioon, ettei Porvoo ole kovin suuri kaupunki. Oppilailla on mahdollisuus suorittaa kuvataiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä tai vaihtoehtoisesti perusopetuksen laajaoppimäärä. Lisäksi Porvoon taidekoulu järjestää kaikille avoimia viikonloppu- ja kesäkursseja.

Mutta erikoisen Porvoon taidekoulusta tekee salliva ja inspiroiva ilmapiiri. Rehtori Leena Stolzmanin sanoin kuvataidekoulun tulee olla avoin ja erilaisten työskentelymuotojen

tulisi olla toisiaan tukevia. Porvoon taidekoulun toiminta-ajatuksena on nähdä taide mahdollisimman laajasti, siksi taidetunneilla opiskellaan perinteisen piirustuksen ja maalaamisen lisäksi mm. tuotesuunnittelua ja media-alaa. Niin ja tietysti nukketeatteria.

Nukketeatteriopetuksen myötä taidekoulun toiminta on alkanut näkyä Porvoon katukuvassa entistäkin enemmän. Suuret nuket ovat marssineet kulkueena halki kaupungin ja kuvataidemuskarilaiset ovat paljastuneet hurmaaviksi esiintyjiksi, joiden kevätnäytöstä odotetaan aina innolla.

Uranuurtajat A.Paukku ja Anne Lihavainen Nukketeatteriopetuksesta Porvoon taidekoulussa on vastannut 14.01.2007 alkaen pääasiassa Aukusti Paukku. Paukun vakituisena assistenttina on koko ajan toiminut nukketeatteritaiteilija ja teatterikuraattori Anne Lihavainen. Lihavaisen mukaan Aukusti Paukusta tuli välittömästi lasten suosikki. Jos opettajanhuoneen juoruihin on uskominen, niin Aukusti on hurmannut myös useimmat naispuoliset kollegansa. Kukapa ei haluaisi pörhöttää Aukustin pehmoista otsatukkaa?

Aukusti Paukku on rohkeasti uudistanut ku-

Nukketeatteri 2/2010

vataidekoulun opetuskäytäntöjä ja saanut myös lasten vanhemmilta rohkaisevaa palautetta ennennäkemättömien opetusmetodiensa soveltamisesta käytäntöön. Aukusti kuuluu olevan taidealojen varsinainen monitoimimies tai ehkä pitäisi sanoa monitoimikani. Aukusti Paukku juontaa kevätjuhlat, opettaa kuvismuskarissa, toimii mallina taidetunneilla, esiintyy kiertävänä taiteilijana rumpunsa kera tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ja hauskuttaa niin isoja kuin pieniäkin.

Kukaan ei tarkkaan tiedä missä Aukusti Paukku on toiminut ennen Porvoon taidekouluun saapumistaan. Erään oppilaan äiti arvelee A. Paukun olevan heidän kaukainen sukulaisensa, joka aiemmin työskenteli Helsingin yliopistossa. Selvää on kuitenkin vain se, että enää ei Porvoossa tultaisi toimeen ilman Aukustia ja nukketeatteriopetusta, vaikka on Lihavaisellakin ehkä osuutta asiaan.

Kuvataidetta ja musiikkia Kuvataidetta ja musiikkia samassa paketissa on tarjoiltu Porvoossa jo vuodesta 2006.

Alusta asti opettajina ovat olleet kuvataideopettaja Irina Sorsa ja musiikkikasvattaja Hannele Arola. Heidät tapaan ensimmäisinä tutustumiskierroksellani.

Kuvismuskariopetus toteutetaan Porvoon taidekoulun ja Porvoon seudun musiikkiopiston yhteistyönä. Tunti kestää 2x 45 min ja on jaettu kahteen osaan. Opetus on lasta kunnioittavaa, kokonaisvaltaista taidekasvatusta, jossa tärkeintä on tekemisen ja oppimisen ilo. Opetus perustuu kahden alan ammattilaisen vuorovaikutteiseen opetustapaan.

Opetusta on tarjolla 0-3-vuotiaiden perheryhmistä aina 9-vuotiaisiin lapsiin asti. Kuvismuskareiden suosio yllätti opettajat, sillä heti alusta alkaen niihin on jonotettu. Ja suosio on kasvanut entisestään nukketeatterin tultua osaksi opetusta.

Nukke on elävänä läsnä opetuksessa, siksi Sorsan ja Arolan mielestä lapset jaksavat keskittyä huomattavasti paremmin tekemiseen. Lapsella kun on luontainen kyky elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Näissä ryhmissä lapset saavat myös itse valmistaa nukkeja ja jokainen pääsee kevätnäytöksessä esiintymään nukkensa kanssa. Nuket rohkaisevat pieniä taiteilijoita esiintymään suurellakin näyttämöllä, sillä tietysti jokainen haluaa oman nukkensa pääsevän tanssimaan ja laulamaan. Ujoimmatkin lapset uskaltavat yleensä lopulta voittaa esiintymispelkonsa ja se onkin opettajantyössä yksi suurimpia ilonaiheita.

Pienten lasten taideopetuksessa on tärkeää säilyttää herkkyys aistia lasten tunteet ja vireystila. Suhde lapseen on aina etusijalla.

Hannele Arolan sanoin: - Taideopetuksessa taika on lapsessa!

Molemmat opettajat ovat sitä mieltä, että taidetunneilla yhdessä tekemällä saadaan

Iso jättiläisnukke ja taideopettaja Anne Niskala Aukustin kanssa.

aikaan enemmän. Opettajat hyötyvät toistensa osaamisesta ja näin syntyy mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen omassa työssä.

He molemmat kokevat nukketeatterin rikastuttaneen vielä lisää työtään. Monesti yhteisopetuksen vaikeutena voi olla hyvän työparin löytyminen. Tosin tässä koulussa sitä vaikeutta ei näytä olevan, niin innostuneilta naiset vaikuttavat olevan työstään. Innostuneita ovat myös oppilaiden vanhemmat, sillä vanhempainilloissa on kuulemma aina kova tungos ja tunnelma katossa. (Tässä kohdassa haastattelua minua alkoi hieman epäilyttää; tungosta vanhempain illoissa? Helsinki-

9

läisenä, kahden tytön äitinä en ole moista kokenut. Meidän lasten kuvataidekoulussa ei ole vanhempainiltoja ja ei missään muissakaan vanhempainilloissa ole koskaan minun lisäkseni ollut kuin muutama ihminen, tunnelmasta nyt puhumattakaan…)

Ja kilpaa tämä kaksikko kehuu myös Lihavaista, joka aina valmis hyppäämään mukaan hulluiltakin kuulostaviin ideoihin. Nuket ja nukketeatteri mahdollistavat uusia asioita, saadaan kaikki aistit käyttöön. Lopputuloksena syntyykin sitten teatterispektaakkeleita kevätnäytöksiin.

Sorsan mukaan kiitos kuuluu osaltaan myös kuvataidekoulun rehtorille, joka antaa aina mahdollisuuden uusien ideoiden toteuttamiseen nopeallakin aikavälillä. Pienessä kaupungissa osataan toimia joustavasti. Turhaan ei ole Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto valinnut Porvoon taidekoulun rehtoria Leena Stolzmannia vuoden 2009 kuvataidekasvattajaksi. Kuvataidekoulujen liiton perusteluissa kiitetään Leena Stolzmannin innovatiivista tapaa tuoda kuvataiteen opetus näkyväksi osaksi omaa kotikaupunkiaan.

Ei siis ihme että nukketeatteriopetuskin mahtuu näiden seinien sisään.

Värien synty Tutustumiskäyntini ensimmäinen tunti vierähti sukkelasti ja oli mielenkiintoista kuulla opettajien tarinoita ja mielipiteitä taidekoulun toiminnasta, mutta pelkkä puhuminen taiteesta ja taideopetuksesta on aika onttoa. Oli siis aika päästä itse asiaan. Halusin jo kiihkeästi tavata tuon kuuluisan pedagogi Paukun ja nähdä siinä sivussa vähän teatteria. Siispä minut ohjattiin taideluokkaan,

Anne Lihavainen, Aukusti Paukku ja Leo Vis tekevät tuttavuutta.

10

Nukketeatteri 2/2010

Anne Lihavainen ja Aukusti Paukku eivät jätä nukketeatteriopetusta ainoastaan Porvooseen, vaan suuntaavat matkansa myös Brasiliaan.

jossa oli alkamassa 3-5-vuotiaiden ryhmälle tarkoitettu taidetunti. Tunnin alkajaisiksi oli tarjolla esitys Värien matkassa.

Keväällä 2010 Lihavainen ja Sorsa saivat Taiteen keskustoimikunnalta apurahan jo toiseen yhteiseen taidekasvatusprojektiinsa. Sen tuloksena syntyi yhteistyössä Porvoon taidekoulun kanssa Värien matkassa –niminen varjoteatteriesitys. Nimensä mukaisesti esityksessä käydään läpi mistä värit syntyvät ja mitä ainesosia tarvitaan eri värien valmistamiseen.

Esimerkiksi kauan sitten ihmiset löysivät syvältä vuoren uumenista ihmeellistä sinistä kiveä, jota murskaamalla onnistuttiin valmistamaan kaunista sinistä väriä, koboltin sinistä.

Keltaista väriä puolestaan saatiin uuttamalla sitä kukasta, keltaliekosta. Purppuraa valmistettiin simpukasta ja punaista pienistä kirvoista. Koska ainekset olivat hankalasti hankittavia, niin ne olivat myös hyvin kalliita.

Paljon tärkeää tietoa siis pienessä paketissa.

Esitykseen liittyy oleellisena osana varjoteatterityöpaja, jossa lapset pääsevät itse kokemaan värien synnyn varjokankaalla. Viime keväänä porvoolaiset koululuokat saivat varata oman esitys- ja työpajapäivänsä ja tänä syksynä esitys kuuluu taidekoulun opetussuunnitelmaan niin, että lähes kaikki ryhmät pääsevät katsomaan sen ja pohtivat sitten näkemäänsä omissa opetusryhmissään.

Yksinkertaisen tyylikkäille keinoilla ja taidolla Lihavainen ja Sorsa kuljettavat lapset vuo-

sisatojen taakse ihailemaan värien syntyä, niiden loistoa ja hohdetta.

Ja ihmeen hyvin varjoteatteri pitikin katsojan otteessaan; pikkuiset 3-5-vuotiaatkin jaksoivat keskittyä hienosti. Tosin eläytyminen esitykseen oli hieman vauhdikkaampaa kuin koululaisten ryhmissä. Esimerkiksi pikkuinen Leo-poika, 3-v, innostui kesken esityksen demonstroimaan hyppimällä kuinka korkeita ne sinisiä kiviä sisällään pitävät vuoret voivat olla…

Opettaja Paukku Ja sitten koittaa vihdoin hetki jolloin saan kohdata kuuluisan Aukusti Paukun. Paukku kömpii vaatimattoman oloisena ulos rummustaan ja tervehtii suloisesti. Paukku paukauttaa rummullaan ensimmäiset rytmit ja lapset ovat heti juonessa mukana. Kaikki pääsevät kokeilemaan samaa rytmiä taputtamalla. Ensin Paukku ja sitten lapset. Paukulla on aikaa myös jututtaa jokaista lasta erikseen, kysellä nimiä ja lempivärejä.

Leo suhtautuu aluksi hieman epäilevästi Aukusti Paukkuun ja on vahvasti sitä mieltä, että Paukku ei ole elävä. Mutta kun Aukusti Paukku aloittaa tervehtimiskierroksen, niin on pian toinen ääni kellossa; Leo tervehtii mitä innokkaimmin ja kertoo mieluusti lempivärinsä.

Paukku ehdottaa seuraavaksi, että lapset te-

kisivät hänelle esityksen. Ja niin ryhdytään toimeen, minä innosta puhkuen mukana. Nyt ottaa ohjat käsiinsä ryhmän toinen opettaja, Anne Niskala. Ensin piirretään kalvolle lempivärillä lempieläin ja sitten se leikataan irti.

Lopuksi kiinnitetään tikut nuken liikuttamista varten. Sitten Paukku johdattaakin vauhdikkaan esiintyjäseurueen varjoteatteritilaan ja niin voi esitys alkaa. Puolitoistatuntinen hujahti hetkessä ja lapset eivät malttaisi lopettaa ollenkaan.

Kun lapset ovat hyvästelleet Paukun ja lähteneet koteihinsa, lupaa Paukku esitellä minulle hieman opetustiloja. Vaatimattomana hän näyttää minulle lasten hänestä tekemiä muotokuvia. Anne Niskala haluaa ehdottomasti myös ikuistaa itsensä samaan kuvaan Paukun kanssa. Lihavainen puolestaan kätkeytyy jättipään sisään.

Kokonaista hyvää nukketeatterista!

Tänä syksynä Aukusti Paukku kertoo lähtevänsä Lihavaisen kanssa Brasiliaan. Mistään lomamatkasta ei tietenkään ole Paukun tapauksessa kysymys vaan Brasiliaan lähdetään töihin. Siellä kaivataan myös nukketeatteripedagogia. Paukku ja Lihavainen osallistuivat jo 2008 Venezuelassa Assitejn Tabu-projektiin ja Brasilian matka on jatkoa tälle projektille.

Tulevaisuudessa Aukusti suunnittelee valmis-

Nukketeatteri 2/2010

tavansa omaelämänkerrallisen teatterikappaleen. Tosin nämä suunnitelmat ovat kiinni myös Lihavaisen aikataulusta, joka on aika kiireinen.

Lihavainen kertoo onnellisena nukketeatterin pikkuhiljaa vakiintuneen osaksi opetusta.

Lähes kaikki kuvataidekoululaiset pääsevät jossain vaiheessa opintojaan tekemään nukketeatteria ja esittämisen kulttuuri on tullut jäädäkseen. Pienimmillä tietysti ennen kaikkea leikin varjolla.

Nukketeatterissa yhdistyvät ihanasti erilaiset asiat. Kädentaidot karttuvat nukkeja rakentaessa ja esityksissä käytetään mm. musiikkia ja tanssia monipuolisesti. Tärkeintä on se, että kaikki osaavat ja saavat olla mukana eli Sorsan sanoin lapset saavat kokonaista hyvää nukketeatterista.

Opettajien rakkaus työhön ja ennen kaikkea lapsiin ja heidän perheisiinsä välittyy kaikista keskusteluista. Nukketeatterista he ovat saaneet uuden työkalun taidekasvatustyöhön.

Porvoossa taideopettajan työn ei tarvitse olla yksinäistä pakertamista, vaan siellä sovitaan vuosittain yhteisistä teemoista, joiden avulla rakennetaan yhdessä opintokokonaisuuksia toinen toista tukien. Jokaisella opettajalla on oma erityisosaamisen alue, josta hän on vastuussa, mutta yhdessä luodaan kokonaisuuksia. Siksi tästä koulusta henkii niin mainio yhteisöllisyys.

Nukketeatteri vaikuttaa omalta osaltaan olevan eräänlainen kokoava voima, siinä kun yhdistyvät niin monet asiat. Lihavainen haluaakin ehdottomasti opettaa nukketeatteria kaikille ikäryhmille ja hän vakuuttaa, että jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä. Seuraavaksi on suunnitteilla isommille lapsille ja nuorille hieman vaativampi marionettityöpaja.

Anne Lihavainen on paitsi opettaja niin myös nukketeatteritaiteilija, joka esiintyy jatkuvasti omilla sooloesityksillään (Nukketeatteri Ofelia) ja Nukketeatterikeskus Poijun

Leni Heikkinen (vas.) ja Nuppu Palm esittelevät varjonukkeperhosiaan.

suuremmissa tuotannoissa. Kuten useimmat muutkin taideopettajat, hän tasapainottelee opettamisen ja oman taiteentekemisen välissä. Lihavaisella on oma idyllinen työhuone Porvoon vanhalla asemalla. Nukketeatteri Ofelia tarjoaa porvoolaisille lapsille mahdollisuuden päästä katsomaan nukketeatteria Porvoon asemalla aina silloin tällöin. Se onkin oiva retkikohde päiväkodeille ja muille lapsiryhmille. Vanhan rautatieaseman tunnelma on ihanan romanttinen ja salaperäinen.

Nukketeatteri Ofelia on toiminut Porvoossa vuodesta 2006 ja on vuodesta 2007 alkaen ollut osa Nukketeatterikeskus Poijua. Nukketeatteri Ofelia Porvoossa on siis tavallaan Poijun ensimmäinen aluekeskus.

Sven Hirniltä uusi nukketeatterikirja

Nukketeatterimme varhaisvaiheet Tanskan ja Ruotsin kautta 1800-luvun alussa Suomeen levinnyt marionetti- ja nukketeatteri oli yleistä kansanhuvia, jonka seuraamiseen osallistuivat yhtä lailla aikuiset kuin lapset. Kun keskieurooppalaiset teatteriseurueet siirtyivät esiintymään Tukholmasta Pietarin, matka sinne taittui kätevimmin Suomen etelärannikkoa pitkin, ja Turku, Helsinki ja Viipuri olivat luontevia pysähdyspaikkoja.

Marionetti- ja nukketeatterinäytännöt olivat 1900-luvun alkuun asti lähes yksinomaan näiden kansainvälisten seurueiden varassa.

Sven Hirn on onnistunut paljolti sanomalehti-

11

aineiston ja erilaisten pienpainatteiden avulla rekonstruoimaan elävän ja värikkään kuvan lukuisten seurueiden esiintyjistä, marioneteistta ja nukeista sekä näytännöistä. Kirjassa on hieno aikalaiskuvitus, joka on kerätty sanomalehti-ilmoituksista ja kiertuejulisteista.

Teos on saatavilla SKS:n kirjamyyymälästä (Mariankatu 3, Helsinki), verkkokaupasta www.finlit.fi/kirjat sekä kirjamyynnistä (p.

0201 131 216, kirjamyynti@finlit.fi). Saatavilla myös hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

150 sivua, nidottu, ovh 24 €

Kun lopulta maltan lähteä ulos taidekoululta, kello on jo paljon ja ilta on muuttunut pimeäksi. Sakkolappua ei onneksi näy autonikkunassa ja niin pääsen hyvillä mielin kotimatkalle. Mielessäni pyörii ajatus siitä, miten tärkeää olisi saada nukketeatteri osaksi opetusta myös muissa taidekouluissa. On varmaankin turha haaveilla siitä, että nukketeatterilla olisi omat taiteen perusopetusta antavat koulunsa. Liikaa pyydetty ei varmaan kuitenkaan ole haave siitä, että nukketeatteri voisi olla kirjattu osaksi taiteenperusopetusta kuvataidekouluissa ja teatteri-ilmaisuun suuntautuneissa kouluissa. teksti ja kuvat: Teija Muurinen

12

Nukketeatteri 2/2010

Marianne Kinberg nukketeatterin monitoiminainen vuodesta 1952 Suomalaisen nukketeatterin historiasta ja nykypäivästä löytyy 1950-luvulta lähtien monia suurelle yleisölle tuntemattomia taiteilijoita nukentekijöinä, assistentteina ja nukkenäyttelijöinä. Marianne Kinberg on esimerkki aktiivisesta monitoiminaisesta, jonka ura nukketeatterintekijänä on jatkunut lähes 50 vuotta tähän päivään saakka.

Marianne Kinberg työskenteli 1950- ja 60-luvuilla Mona Leon, Irina Batujevan ja Annikki Setälän kanssa, toimi Suomalaisessa nukketeatterissa ja Kasper-teatterissakin sekä teki lukuisia nukkeja televisioproduktioihin.

1970-luvun lopulla hän muutti Ruotsiin, missä jatkoi 20 vuoden ajan nukketeatterin tekemistä sekä ruotsinsuomalaisille lapsille että ruotsinkieliselle yleisölle oman päivätyönsä ohella. Palattuaan Suomeen vuonna 1998 Marianne Kinberg toi mukanaan kaikki nukkensa ja lahjoitti ne Lahden Televisio- ja Radiomuseolle. Hän on siitä lähtien jatkanut nukketeatterin tekemistä ja pitänyt koululaisille kursseja Lahdessa. Nyt 84-vuotiaana hän kiertää seudun ruotsinkielisissä päiväkodeissa esittämässä nukketeatterinäytelmää Andersenin sadusta Sikopaimen yhdessä Jaana Kilpeläisen kanssa.

Marianne Kinberg (s.1926) aloitti nukketeatteriuransa vuonna 1952. Hänen sisarensa, Svenska Teaternin oppilaskoulun suorittanut Gunnel Hanén oli toiminut Mona Leon assistenttina, mutta saatuaan kiinnityksen draamanäyttelijänä pyysi sisartaan Mariannea sijaisekseen. Marianne Kinberg ihastui runol-

Marianne Kinberg työskentelemässä 1950-luvulla © Marianne Kinberg

Marianne Kinberg ja Jaana Kilpeläinen Sikopaimen-esityksessä (© Anneli Enqvist) Nukketeatterin monitoiminaisen ura on siis jatkunut lähes 60 vuotta! liseen esitystyyliin nähtyään Mona Leon nukketeatterin esiintyvän Tempon lelukaupassa Mannerheimintiellä. Hänestä tuli Mona Leon nukketeatterin harjoittelija ja assistentti, joka sermin takana näkymättömissä ojensi nuket oikeassa järjestyksessä esiintyjälle tai piteli nukkea määrätyssä asennossa Mona Leon puhuessa repliikkejä. Marianne Kinberg myös avusti ompelutöissä ja sekoitti paperimassaa Leon keittiössä sekä harjoitteli esityksiä olohuoneessa. Hän opiskeli 1950-luvulla Taideteollisessa oppilaitoksessa, missä suoritti tekstiilitaiteilijan ja -suunnittelijan tutkinnon mallipiirustusopinnot. Niihin sisältyi myös kuvanveisto, joka antoi taidot kolmiulotteisuuteen, nukkien teossa oleelliseen taitoon. Hän valmisti nukkien lisäksi myös kudontamalleja ja massahelmiä Kalevala-korulle.

Televisionukketeatteriin Marianne Kinbergin pyysi lastenohjelmien käsikirjoittaja ja ohjaaja Raili Rusto. Kinberg oli jo aiemmin ollut mukana Mona Leon televisionukketeatteriesityksissä. Vuodesta 1962 lähtien Marianne Kinberg teki televisiossa Kylli-tädin Satusivellin ja Satukaappi-ohjelmiin nukkeja, puvustuksia ja liikutti nukkeja, joiden repliikit näyttelijät olivat esiäänittäneet. Ohjelmistossa oli mm. kansansatuja, Mirja Kariston nukketeatterinäytelmiä, Kirsi Kunnaksen ja Pirkko Karpin satuja, joihin Kinberg teki kymmeniä nukkeja. Hän teki myös mielikuvitusolentoja ja tanssivia kirjaimia, kukkia, rekvisiittaa ja hämähäkinverkkoa sekä pieniä lavasteitakin.

Televisionukketeatterin nimeksi annettiin Nukketeatteri Pippolo, jonka esityksiä sadat tuhannet lapset näkivät kautta vuoden. Marianne Kinberg vieraili 1960-luvulla myös Rani-

nien perheen televisio-ohjelmassa ja näytteli nukeilla. Lisäksi hän oli joillakin Kasper-teatterin kiertueilla mukana nukkeavustajana.

Hän työskenteli myös Teattereiden Keskuspuvustossa Albertinkadulla, mistä hän sai ilmaiseksi kaikenlaisia tilkkuja, brokadia ja muita kalliita materiaaleja. Näitä Marianne Kinberg käytti nukkien puvustukseen ja lavasteisiin.

Vuonna 1965 hän perusti oman Satunuketsooloteatterinsa, joka kiersi esiintymässä mm. Lastenlinnan sairaalassa; ohjelmistossa oli Putte Possun nimipäivät ja muita humoristisia esityksiä. Hän oli myös mukana joissakin Suomalaisen nukketeatterin vetäjien Eine Helke-Viljasen ja Pentti Viljasen esityksissä kirjastoissa ja seurakuntien tiloissa sekä televisioesityksissä. Vuonna 1968 Eine HelkeViljanen ja Marianne Kinberg tekivät Teatteri Jurkkaan nukketeatteriesityksen Piparkakku-ukko, joka pohjautui osittain Suomalaisen nukketeatterin ohjelmistossa olleeseen Nalle Puh-näytelmään ja Gunnel Hanénin kirjoittamaan satuun palaneesta piparkakusta.

Marianne Kinberg työskenteli myös Irina Batujevan kanssa ja harjoitteli vuonna 1970 hänen kanssaan Nalle Puh-esitystä, johon Batujeva oli saanut oikeudet suoraan Milnen asiainhoitajalta. Nalle Puh´issa Nasua näytteli Batujevan ystävä Vera Winter ja Tiikeriä Inga-Liisa Laukka, jonka mies Aimo Tepponen oli Intimiteatterin näyttelijä. Yhteensä esityksessä oli viisi näyttelijää, joiden nukkenäyttelemistä Batujeva armottomasti hioi viikosta toiseen.

Hänen nukketeatterikäsityksensä perustui Sergei Obrazstsovin oppeihin, jotka erosivat suuresti Mona Leon lyyrisestä lähestymis-

Nukketeatteri 2/2010

tavasta. Batujeva oli vahva ja vaativa draamaihminen, jonka nukketeatteriesityksissäkin piti olla draamaa ja rytmiä, nukeissa vahvat karaktäärit. Nalle Puhia harjoiteltiin pitkään, mutta sillä oli vain yksi julkinen esitys ohjaajan ja esittäjien välisten ristiriitojen johdosta.

Marianne Kinberg oli tässä vaiheessa jo valmistunut tekstiilitaiteilijaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta ja työskenteli päivät sisustusliikkeessä. Töiden ohessa hän harrasti nukketeatteritoimintaa ja teki nukkeja myös nukkefilmeihin, joissa oli satuja eri maista. Ammattinäyttelijät, mm. Ritva Vepsä ja Seppo Kolehmainen tekivät nukkien äänet ja näyttelivätkin tallennuksissa. Filmejä kuvattiin mm. Suomenlinnassa, missä Vihreän Omenan Lea Wallin avusti nukkenäyttelemisen saloissa. Vuonna 1974 Marianne Kinberg perusti Nukketeatteri Pan´in. Hänen veljensä Klaus Hanén oli kirjoittanut näytelmiä kahdesta villistä pojasta nimeltään Rymy ja Rämä. Lisäksi ohjelmistossa oli mm. Rapu räätälinä ja Jasper-setä lastenkutsuilla sekä Putte Possun nimipäivät paperinukkeversiona. Marianne Kinbergin lukioikäinen poika Tuomas markkinoi näytöksiä mm. firmojen ja yhdistysten lastenjuhliin. Esityksiä kertyi parikymmentä vuosittain. Marianne Kinberg ve-

ti lisäksi lapsille päiväkodissa nukketeatteria, jota lapset esittivät Kinbergin tekemillä nukeilla. Nukketeatterikursseja hän piti aikuisille, mm. Kalliolan vapaaopistossa ja opettajaopiskelijoille Jyväskylän yliopistossa.

Vuonna 1978 Marianne Kinberg muutti Ruotsiin, missä hän jatkoi päivätöidensä ohella Nukketeatteri Pan´in toimintaa. Ruotsinsuomalaisten keskusliitto ja Arbetarnas Bildningsförbund tilasivat häneltä esityksiä ja nukketeatterikursseja. Myös Invandrarverket (Maahanmuuttovirasto) työllisti Kinbergiä, joka työskenteli nukketeatteriohjaajana kouluissa sekä ruotsinsuomalaisten että muiden maahanmuuttajalasten parissa. Nukketeatteri Pan´in toimintaan tuli mukaan Liisa Siltavuori ja hänen jälkeensä Paula Sandelin.

Kinberg teki lapsille mm. näytelmän Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista. Ohjelmistossa olivat myös kaksikieliset nukketeatterinäytelmät Kultalintu ja Kuka sanoi Miau / Vem sade Miau? Ruotsissa Marianne Kinberg piti myös nukketeatterikursseja aikuisille ja osallistui monille huipputaiteilijoiden vetämiin koulutuksiin.

Vuonna 1994 Marianne Kinberg ryhtyi yhteistyöhön taidekäsityöläinen Pyret SellbergSvedlundin kanssa. Heillä oli Dockteater Pelikanen, joka kiersi esityksillään eri puolilla

Ruotsia. Ohjelmistossa oli mm. mysteerionäytelmä, jota esitettiin Visbyn keskiaikamarkkinoilla. Pelikanen lopetti toimintansa vuonna 1998, jolloin Marianne Kinberg muutti takaisin Suomeen. Hän pakkasi matkalaukkuun Kultalinnun ja muut vuosikymmenten kuluessa tekemänsä nuket. Ne päätyivät Lahden Radio- ja televisiomuseoon, missä Marianne Kinbergin nuket ovat näytteillä vitriineissä.

Vuonna 2000 Marianne Kinberg meni mukaan Nukketeatteri Vihreän Omenan suureen Lumikuningatar-projektiin, missä useat harrastajaryhmät tekivät omia esityksiään Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden merkeissä.

Harrastajaryhmä teki myös Pfisterin Kultakala-esityksen, mutta ryhmän toiminta lopahti muutaman esityksen jälkeen. Muutettuaan Lahteen Marianne Kinberg on ohjannut lasten nukketeatteriryhmiä kouluissa ja esittää tällä hetkellä Jaana Kilpeläisen kanssa Sikopaimen-satua miniatyyrinukeilla ruotsinkieliselle päiväkodille.

Maiju Tawast Lähteet: Marianne Kinbergin haastattelu 29.7.2009 Lahdessa, haastattelija Marjut Tawast Marianne Kinbergin arkistot sekä Lahden Radio- ja televisiomuseo Ota Oma -lehti 3/09, Anneli Enqvistin artikkeli Marianne Kinbergistä

From Kalle Nyström to Atte

FINLAND-SWEDISH PUPPETRY Finnish puppetry has been celebrating its 100th anniversary in 2009. In November 1909, journalist and variety-show artist Kalle Nyström set up the stage of his Marionett-teatern in Hotel KÄMP in Helsinki. He was the first Finnish artist to make puppet theatre as a part of his profession and means of living.

And he represented the Finland-Swedish culture, which has very strongly affected the birth and development of Finnish puppetry during the last 100 years. The Swedish-speaking population in Finland consist of only 5-6 per cent of the total population, but their impact on Finnish culture has always been of great importance, even crucial in the field of puppet theatre.

Before Kalle Nyström and the birth of professional puppetry Finland had joined the centuries old and highly developed European tradition of puppet theatre in the nineteenth century. Travelling European theatre troups touring to Stockholm and St. Petersburg visited since 1830s Finland, mainly Helsinki and Vyborg, performing among their repertoire scenes of marionette theatre, metamorphosis puppetry and “theatrum mundi”.

Paper and shadow figures as well as glove puppets were brought to Finland in the 19th century as toy gifts for children in the bourgeois and upper-class families, who had been travelling in Europe. At the end of the century some adults became enthusiastic amateur puppeteers giving performances to small, mainly intellectual and adult audiences, among them the famous Finnish painter Albert Edelfelt. These tableaux usually depicted historical events (e.g. The Battle of Salamis in 1882) as shadow theatre, which the artists had seen e.g. in the Chat FST’s Atte made by Marina Motaleff (photo: Ari-Pekka Keränen, YLE valokuva-arkisto)

13

14

Nukketeatteri 2/2010

The Moomintroll Theatre, which were made by Signe Hammarsten-Jansson have not been found yet (photo: Teatterimuseo)

Noir Cabaret in Paris, where they went to study painting. Shadow theatre had become very fashionable in all European countries and silhoutte theatre sheets were printed even in Finland, Helsinki by Edlunds Printing House.

The only preserved one depicts our national poet´s, the Finland-Swedish Runeberg´s epic poem Fänrik Ståls Sägner / Second Lieutenant Ståls Story. This shadow theatre story was performed in Finland-Swedish cultural families, like the famous Sibelius in Loviisa, every Feburary at the Runeberg Day until 1930ies and even during the Second World War.

Early pioneers The very first professional puppeteer was Kalle Nyström (1865 - 1933), who in 1909 founded the Marionett-teatern (Marionette Theatre) in Helsinki and ran it continuously for twenty years. He had seen the famous German Papa Schmidt performing in Munich in the beginning of the century. This gave him inspiration to start a regular puppet theatre in Helsinki in 1909 alongside with his career as a variety show author and a journalist. Nyström worked together with professional Finland-Swedish actors and artists of that time.

Joel Pettersson

The performances, written and performed in Swedish, were aimed at adult audiences and told satirically of current happenings in artistic spheres and of celebrities such as Sibelius, the national composer of Finland. Kalle Nyström wrote tens of short scenes for his puppet theatre based on Shakespeare, our national epic Kalevala and many variety shows for puppets. For children Marionettteatern gave own performances, fantastic and educational stories by Sakari Topelius.

Kalle Nyström´s theatre gave shows regularly in the vaudeville Apollo Theatre in Helsinki and also toured in the Nyland Region. In the weekends Marionett-teatern played in the Helsinki Zoo for children. Nyström´s son Harry worked with his father since 1915 until 1933, when the puppet theatre was closed after the death of Kalle Nyström. The puppets are now at Tampere Vapriikki-museum.

The next pioneer in Finnish puppetry was Joel Pettersson (1892-1937), a painter and author who lived in the Åland Islands, where 95 % of the population speaks Swedish. He got interested in puppet theatre in the beginning of 1910s, when he saw some touring foreign puppetry shows in Mariehamn and read in the newspapers about Kalle Nyström´s Ma-

Harriet and Nikolai Schmakoff

rionetteatern. Pettersson started making his own puppetry performances for adults and children, toured around in villages and had a permanent puppetry scene at Lemland Youth Association´s House until 1937. In his plays for adults he had a critical point of view on the life of peasants and city-dwellers. In the style of folk theatre Pettersson depicted love, greed, the rich and the poor in his puppetry shows. Many of his puppets are in the Provincial Museum of Art of Åland Islands. The Åland-based amateur puppet theatre Fågel Blå (The Bluebird) made a puppetry performance on Joel Pettersson´s life in 2003 with a great success.

Bärbi Luther´s pedagogical shadow theatre In 1914 Bärbi Luther (1898-1979), a teacher and pedagogue in the early kindergartens, began performing with shadow figures for children in kindergartens in Helsinki.

The origin of these shadow figures was Germany, where she went for kindergarten teacher education and acquainted herself with Steiner pedagogics and arts education. Bärbi Luther started making her own performances

Irene Battujeva

Nukketeatteri 2/2010

with her sister Märtha, also a kindergarten teacher in Helsinki. They both got acquainted with puppet theatre very early in their childhood at home, where their mother used puppetry as means of children´s education.

Bärbi Luther continued her career as a puppeteer for more than 60 years, until 1975 with her performance Per och Brita. It told about a brother and her sister, who wonder in a forest trying to find their way back home.

Bärbi Luther´s shadow theatre was pedagogical and poetic, scenes were slow and beautiful. The scenery was made of colored silk paper according to the color schemes of Goethe used in the Steiner pedagogics. Bärbi Luther played puppet theatre also in children´s hospitals, where she worked as an occupational therapist, the very first one in Finland.

In her repertory there was also a Christmas Legend ”Det Glada Budskapet” (The Message of Joy), which was made in the 1920ies.

The two sisters performed the show until mid 1970ies, when they were retired and donated the whole performance to their goddaughter Frida Packalén (born in 1928). She continued performing the Christmas Legend together with her husband in the Eastern Nyland Province until the late 1990ies. She has been a school teacher using the means of puppetry at her work with children and taught also shadow theatre technics to adults in various courses.

The first art historian depicting puppetry The Finland-Swedish art historian Yrjö Hirn (1870 – 1952) wrote a book Barnlek: några kapitler om visor, danser och små teatrar (On children´s games, songs, dances and small theatres). It was published in 1916.Hirn dealt with children’s games from an aesthetic and cultural-historical perspective. He studied the artistic expression of high culture but also popular art expressions and the art forms of primitive peoples. Hirn demonstrates the great breadth of puppet theatre as a phenomenon. Following the historical survey, Hirn depicts the various techniques of puppet manipulation using them to analyse puppet theatre’s aesthetic effects. These are to do with the magical/poetical, the comic, the visual/stylized and the equilibristic. Yrjö Hirn’s eye-witness descriptions of contemporary puppet theatre performances in the end of 19th century have a value all of its own as historic sources for an art form with few such references. Hirns interest in puppet theatre was perfectly genuine and his broad theoretical knowledge as a professor of aesthetics, combined with his personal enthusiasm for the subject, makes Barnlek an altogether unusual work where the aesthetic of puppet theatre is concerned.

Early amateur puppeteers In the 1920s and 30s quite many kindergarten

15

Frida Packalén and the shadow theater of Bärbi Luther

teachers used puppetry in their work as pedagogical means, for instance Ms. Olly Donner at Kirkniemi orphanage and school in Lohja. She and her colleagues made own glove puppets: kasper and harlequin, animals, angels and other Christmas story figures. 13 of these puppets are now at Helsinki City Museum.

In Vyborg, next to the Russian border, Harriet (1891 - 1965) and Nikolai (1871 - 1956) Schmakoff started making amateur puppetry and performed shows in family circles, charity events and other occasions. They had been inspired by the German puppetry, especially Harro Siegels performances and his unique style. The Schmakoff´s moved to Espoo, next to Helsinki after the War, when Soviet Union took Vyborg, and continued playing marionette shows, which contained of humoresques, musical etydes and scenes of e.g. The Barber of Sevilla The arias and songs were sung by the famous Ms. Korniloff accompanied by pianist Berg. In 1950, when the Schmakoff couple had seen the famous French puppeteer Jacques Chesnais visiting Helsinki, they gave a few public performances in Koitto Cultural House. After that they continued as occasional amateurs until 1958, when they donated five of their puppets to The Helsinki City Museum.

Break-through in the 1950s After World War II puppet theatres all over Europe sought and found a new language and style. The Finnish puppetry however was for a long time in a lull with a few amateur performers.

Two noteworthy companies from abroad visited Finland: in 1949 French puppeteer Jacques Chesnais and in 1950 Russian Sergei Obraztsov. They inspired enthusiasm for puppetry in Finland and Finnish puppeteers began presenting public performances as professional companies

The final artistic and international break of Finnish puppetry came in the 1950s with Mona Leo´s lyrical performances in her Helsingin Nukketeatteri - Helsingfors Dockteater (Helsinki Puppet Theatre), which also visited foreign festivals.

Mme Mona Leo (1903-1986), the Grand Lady of Finnish puppet theatre, started her own puppetry activities in 1951. Her modern and poetic approach within Helsinfors Dockteater - Helsingin Nukketeatteri (Helsinki Puppet Theatre) was remarkable and had a strong influence on all other puppeteers from the 1950s until the 70s. She brought the Finnish puppet theatre also to an international audience when touring around Europe.

Mona Leo concentrated on creating her own puppet theatre, which was small in scale and lyrical, beautiful and mysterious. Her bilingual puppet theatre performed fairy tales and stories for children in kindergartens, hospitals and charity events. She was the first puppeteer (with her assistant Vivi-Ann Sjögren, a professional drama actress) in 1955, who also performed at the very new Finnish Television, where she continued doing puppetry shows until 1964.

Mona Leo was mainly a solo performer, but several assistants worked with her as assistant puppeteers, seemstresses, props and set designers. One of the assistants was Marianne Kinberg, who later on worked with several Finnish puppeteers and made puppet theatre also in Sweden.

Mona Leo was highly appreciated as an artist throughout the world and became the Honorary Member of International Unima in 1976. She was also a board member of The Nordic Puppetry Association since 1966. Mona Leo was the first Finnish professional puppeteer totally dedicated to the art and its promoting. She continued her career officially until 1968, but after that she gave private performances in Siuntio and Tammisaari (Western Nyland), where she lived her last years.

16

Nukketeatteri 2/2010

She mentored many starting puppeteers and enthusiasts during her long career. One of them was Ms. Gunvor Ekroos (1907-1982), who started The Haihara (amateur) Puppet Theatre in 1969 in Tampere and founded The Haihara Doll and Costume Museum, with a large collection of theatre puppets and souvenir dolls. Mona Leo donated most of her puppets to the Theatre Museum in Helsinki; some of her puppets are in Siuntio Museum and in Tampere Vapriikki-museum, where the Haihara Museum was joined recently.

Irina Batujeva When Mona Leo started making puppet theatre, her first assistant was Irina Batujeva (1905 - 1977), a Finnish-Swedish-Russian theatre enthusiast. But their ways were separated quite soon, since Mona Leo wanted to concentrate on a small scale, lyrical puppet theatre, where as Irina Batujeva (later Irene Battu) wished to create a large scale professional puppet theatre with tens of employees. She travelled in Western Europe and Soviet Union studying puppetry in 1950s. In 1953 she founded together with other enthusiasts The Finnish Puppet Theatre Company, which had 5-10 part time employees. The company was very popular in 1960´s and gave more than 300 performances a year touring in schools and all kinds of events. But Batujeva was at odds and quarreling with her companions, after which she started her own solo theatre, The Puppet Theatre of Finland. Batujeva even managed to get the rights for a Moomintroll play, which was a success.

She continued occasionally making puppet theatre in Finnish, Swedish and Russian until 1970´s, after which she was not seen in the public scenes. The Moomintroll theatre puppets, which were made by Signe Hammarsten-Jansson have not yet been found. It has been told that they might have been donated to Japan, Puppet Theatre Puk in Tokyo. Some of Batujevas theatre puppets are at Moscow Central Puppet Theatre´s Museum.

New professionals in 1970s This pioneering period in the 1950s and 60s was followed by years of lull until the beginning of the 1970s, when the interest in theatre for children had a boom in the Nordic countries and new enthusiasm for puppetry rouse also in Finland.

The Helsingfors Dockteater and Mona Leo were the main pillars of Finnish and Finnish-Swedish puppetry until the beginning of 1970´s, when children´s culture and also puppet theatre became main stream arts in Nordic countries and the states started to support the artists and groups.

The puppetry education started even in Finland with tens of courses held by the professional artists from Finland, Nordic and other countries in worker´s and other institutes, festivals and other occasions. There was a

wave of enthusiasm towards puppetry everywhere in Finland, both by amateurs and professionals. Tens of small puppetry companies started working, but only a five of them became new, state-subsidized professional puppet theatres.

Skolteatern promoting puppetry Puppetry was also included in the repertory of several professional drama theatres. The first ever permanent theatre for children and youth in Finland, the Finnish-Swedish Skolteatern (nowadays Unga Teatern in Espoo), was founded in 1960. The founder, director (1969 - 1980 and 1981 - 86), actress and theatre director of Skolteatern / Unga Teatern, Margret von Martens (1935-2003) was a pioneer of children´s culture and theatre in Finland. She was also an excellent puppeteer, who wrote, directed and dramatized many plays for children since 1960s to early 2000.

In 1987 Margret von Martens founded together with dancer Timo Sokura Totemteatern, a non-verbal theatre company for children and adolescents. She also played and directed in many institutional drama and puppet theatres. In 1996 she founded Teater Kristall, which has had in its repertory among other plays Christina Andersson´s Flickan och trädet (Girl in a Tree). Since 1975 Skolteatern / Unga teatern has had in its repertory more than 12 puppetry plays. Within the FinlandSwedish field Danish actor and puppeteer Ellika Lindén (b. 1946) and Skolteaterns actor Marina Motaleff have for more than 25 years worked together dramatizing and directing puppetry and mask performances both for Skolteatern and Svenska Teatern as well as for other theatres.

Multidisciplinary Marina Motaleff Marina Motaleff (b. 1947) got interested in puppet theatre as a school girl, when she saw Mona Leo´s performances. After having graduated the Swedish Theatre School in Helsinki, she travelled to Poland in 1973 and saw the fantastic and expressionistic adult

Margret von Martens: Den lycklige prinsen.

Nukketeatteri Olipa kerran...: Punahilkka

puppetry and object theatre performances of Teatr Groteska.

Since then Marina Motaleff has alongside her work as a drama actor made puppet theatre in various theatres, television and as her own solo performances. In 1983 she founded together with Lilga Kovanko Teater Athena, which has staged plays for adult audiences using also theatre puppets and objects. Since 1990s Marina Motaleff has made puppetry performances for the Finnish Television´s Swedish channel: The Atte-boy puppet has become very popular among the FinlandSwedish children. She has also used object theatre in her directions for various theatres, like in the play OJ! Tröstebok för koppar och korkar in 2005 telling about renunciation, growing old and meeting the death. This play, which was made in the memory of Margret von Martens, had its premiere in Svenska Teatern and toured in Finland-Swedish old people´s homes.

Svenska Teatern: Regnbåghjortan. EllikaLindén and Marina Motaleff.

Nukketeatteri 2/2010

In the latest years Marina Motaleff has made her own solo puppetry. She writes, directs and performs small scale puppet theatre shows touring around with two suitcases full of puppets, objects and props. Marina Motaleff´s main field of work is however acting in drama theatres, films and television.

She is also a renowned teacher and theatre educator.

Bilingual puppetry in Vaasa Puppet theatre Teatteri Peukalopotti -Dockeatern Tummetot (Theatre Little Thumb) was founded in 1976 in Vaasa. Artistic director Kristiina Hurmerinta (b. 1950) has also made avantgardist visual performances for adults under the title of Pandoran näyttämö (Pandora´s stage). Ms. Hurmerinta was also the director of Vaasa International Puppetry Festival in 1980-1990 and the primus motor of long-term puppetry courses, which both have had a deep effect on the development of Finnish puppetry. The theatre was bilingual from the very beginning, which ment also extensive tours in the Nordic countries.

Peukalopotti Puppet Theatre´s first artistic leader was Finland-Swedish actor Simeon Rabinowitsch, who was working in Vaasa Municipal Theatre, which gave the young puppet theatre group it´s facilities and resources.

Kristiina Hurmerinta started the exploration of modern means of expression in puppetry and object theatre. She invited artists of all fields – dancers, painters, musicians, scenographers – to work with the group, which soon became a modernist and innovative puppet theatre never seen in Finland. Hurmerinta had two great examples in puppetry: one of them was the Finland-Swedish Mona Leo and the other one Polish Anna Proszkowska, who became her partner and leader of puppetry education programmes in Vaasa. Peukalopotti Puppet Theatre closed in 1996 with a magnificent ritual feast Pidot/Gästabud96.

Actor Lasse Hjelt (b. 1947) was in the core team of Peukalopotti theatre for ten years in 1979-89 alongside his work at Vaasa Municipal theatre. He was also an active puppetry educator like Kristiina Hurmerinta sharing his knowledge of puppetry and drama acting.

Lasse Hjelt moved to Turku in 1989, where he worked as an actor in the Municipal Theatre until 1995. Both in Vaasa and Turku he has also dramatized and directed puppet plays for drama theatres as well as for many Swedishspeaking amateur puppetry groups. After having returned from Turku back to Vaasa Municipal Theatre in 1997 Hjelt has continued making puppet theatre both as an actor/ puppeteer and director.

Nowadays Vaasa has again a bilingual puppet theatre, on an amateur basis. In 2006 Italian Cosimo Galiano and Finnish Kirsti Rautamo founded Nukketeatteri Pikku Aasi - Teatrino del Ciuchino (Puppet Theatre Little Donkey).

The members of the theatre - teachers and artists working in different fields in Vaasa – have produced several plays, like The Prin-

17

cess of the North and Sea Robbers – in Finnish and Swedish mainly with hand and rod puppets.

Not far from Vaasa, in the town of Närpes, amateur puppetry has been very active in the 1980s, when the Association of Women for Peace founded in 1982 their own puppetry company. Local teachers Ritva Granholm and Brita Hannus-Gullmets used puppetry as means of peace education for children during ten years. The members of Närpes Puppet Theatre participated in many puppetry festivals and courses in the 1980s and early 1990s and toured around Finland-Swedish regions.

Inspired by Mona Leo Mona Leo has inspired many other FinlandSwedish puppeteers, one of them is Kati Bondenstam (b. 1939), who started making animations to the Fennada Film in Helsinki. She studied graphic arts at The School of Design in Helsinki in 1960s and saw Mona Leo´s performances as well as Czech animations by Jiři Trinka. In 1970 Kati Bondenstam made puppetry programs for Finnish Television and its Swedish Programme Unit using glove puppets. In 1974 she met a librarian Cita Reuter and founded an amateur puppet theatre Dockteater Cit-Kat, which toured around Helsinki and Nyland regions with their shows for five years. In 1980 Kati Bondenstam started working with Barbro Wallgren, who had been doing puppetry by herself. They toured six years under the name Hux-Flux in the Swedish-speaking kindergartens, schools and libraries, visited even Åland Islands in 1982, when The Bluebird-company arranged a puppetry festival there. Barbro Wallgren continued as a solo puppeteer with her Dockteater Kamurkan after Kati Bondenstam concentrated on her work as an arts instructor.

Lasse Hjelt

Rose-Marie Malm.

Semiprofessional and amateur puppet theatre The Swedish-speaking amateur puppetry was flourishing in the 1970s and 80s like the Finnish-speaking ones. Many of the groups were born within libraries, like Dockteater Rosetten in 1975 at Karis Library founded by its director Rose-Marie Malm. She has written, dramatized and made puppets for tens of small performances since then until recent years working with her colleagues at the library.

Likewise was born the bilingual Nukketeatteri Olipa kerran…. / Dockteater Det var en gång…. (Puppet Theatre Once upon a Time) in Porvoo in 1981, by the initiative of the legendary librarian Anja Pirttilahti. The group, which has been led also by Irmeli Holstein and other library officials has a repertory of 5-6 puppetry plays, directed mostly by professional theatre directors from Finland, Russia and Estonia.

Mervi Tammi, a teacher, visual artist and writer from Espoo is a semiprofessional puppetry artist, who has been making her own shows

Kati Bondenstam

and led puppetry courses in Swedish and Finnish since 1982 Her solo theatre Mervis Nordiska Dockteater (Mervi´s Nordic Puppet Theatre) has been touring intensively in the Finland-Swedish regions and also in the Nordic countries. In recent years she has made several puppetry projects with the schools of Espoo, where she lives.

In Turku Swedish-speaking amateur puppetry flourished in 1988-1997, when a group of kindergarten pedagogues had a theatre group

18

Nukketeatteri 2/2010

awarded The Cultural Prize of Mariehamn City in 2002 due to her work in childrens culture. She got acquainted with puppetry already in the 1950s, when studying pedagogics and used puppetry in her work as a kindergarten teacher.

Professionals in puppet theatre

Uncle Noah’s hat, written and directed by Gösta Kjellin in Theater Green Apple.

Dockteater Fingerborgen. One of the founders was Pirkko Teir, who invited the famous Finnish puppet maker Kirsti Huuhka to create their puppets.

The group, which consisted of 4-6 enthusiasts even had a Puppetry House Fingerborgen in the centre of Turku, where they gave performances, various courses, invited visiting groups and arranged family events for five years in 1992-1997.

Lasse Hjelt, who was at that time working in Turku Municipal Theatre, trained the Fingerborgen group members and directed them a play “Ofelia och skuggorna”, a shadow theatre performance. Fingerborgen group and the Puppetry House do not exist anymore, but the members are still using puppetry as pedagogical means in their daily work with children.

Nowadays there are only a few Swedish-speaking amateur puppeteers working in Turku and nearby regions. One of them is Marita Reuter in Pargas, who is a teacher and makes her solo performances every now and then.

Puppetry in Åland The cultural life in Åland Islands is in some extent different than in the rest of Finland.

People living and working at Åland are 95-98 % Swedish-speaking, which means a special cultural sphere and traditions. Puppet theatre has existed there since 1910s, when Joel

Pettersson started his puppetry activities and had a permanent puppetry scene until 1937.

But after that there was a pause of appr. 30 years in puppetry.

It has been told that in the 1960s Irja Mansnerus made puppet shows for children in the parish of Mariehamn, the capital city of Åland Islands. In the 1980s Ms. Dolores Westerholm (b. 1937) used puppet theatre as a tool in her work at the Åland Museum. Nowadays she is retired and has a Sagolandet-puppet theatre at home, making performances to her grandchildren.

But there is one active, permanent amateur puppet theatre company in the Åland Islands.

Dockteater Fågel Blå (The Blue Bird Puppet Theatre) has been making puppetry since 1983. More than 40 plays have been in the repertory and they have had appr.1500-2000 spectators each year in their shows. Dockteater Fågel Blå has given regular shows in the main library of Mariehamn, visited schools and kindergartens all over Åland Islands and Southern Finland with their Swedish-speaking performances. Fågel Blå has actively arranged puppetry courses, seminars and even a puppetry festival in Mariehamn. In 1993 the company produced a play telling of the life of Joel Pettersson, Pojken som hette Joel (The Boy Named Joel), honouring his life and work as an artist and puppeteer. The leader of the company, Ms. Berit Lindqvist (b. 1939) was

Mervis Nordiska Dockteater (Mervi´s Nordic Puppet Theatre) has been touring intensively in the FinlandSwedish regions and also in the Nordic countries.

In the field of professional Finland-Swedish theatre some directors and authors have seriously got interested in puppetry already in the 1970s and 80s. In addition to Margret von Martens and Marina Motaleff, Johanna Enckell (b. 1933) has since 1983 had a great impact on Finnish puppetry. She is a renowned literature and theatre researcher, reviewer, director and dramaturg, who has written and dramatized numerous plays for theatres in Finland, Sweden and abroad. While working at the Universities of Oulu and Helsinki in 1960s and 70s, she acquainted herself with semiotics, structuralism and modern French philosophy and theatre. Antonin Artaud´s theatrical approach and writings gave her the thesis on La poésie de l´espace / The poetry of space.

In late 1970s Johanna Enckell worked at Stockholm Municipal Theatre as a dramaturg and started visiting the very famous Marionetteatern led by Michael Meschke. There she saw, how puppetry can affect all kinds of people, be critical and fun at the same time according to the traditions of folk theatre but with new approaches and aesthetics. It gave her a new view into the drama: puppet theatre was a free space for creating new kinds of unexpected scenes, visions and emotions. She wrote two puppetry plays for Marionetteatern, where her future companion Gösta Kjellin (1936-2009) worked as as a dramaturg.

Kjellin wrote and dramatized plays for Marionetteatern, e.g. Sagan om havet (Story of the Sea), based on the theme of Ulysses, which was also staged in Finland, Helsinki Municipal Theatre in 1982. He moved to Finland with Johanna Enckell in early 1980s and worked at the University of Helsinki as a lecturer and researcher on Swedish literature and drama. He started writing and directing puppet theatre plays for The Green Apple Puppet Theatre, where he and Johanna brought new, modern approaches to puppetry.

Gösta Kjellin directed and wrote 4-5 plays to The Green Apple theatre, e.g. Ukko Nooan hattu (Uncle Noah´s Hat) and Matkalla kymmenen valtakunnan taa / Landet fjärran tio riken härifrån (The Far Away Land), which have been staged also abroad. Johann Enckell has written 15 remarkable puppetry and object theatre plays for several drama and puppet / object theatres in Finland (The Green Apple, Theatre Mukamas, Swedish Theatre in Helsinki, Lahti, Oulu and Espoo City Theatres), in Sweden, France, Switzerland and Czech Republic.

In her plays she has often reinterpreted myths of feminity, like in Heliga Birgittas farliga lekar / Pyhän Birgitan vaaralliset leikit (St.

Nukketeatteri 2/2010

Brigitte´s Forbidden Games) in 1989, Hundrade drömmars Sara / Sadan unelman Sara (Sara with a Hundred Dreams) in 1995 and Bröllopsnatt / Hääyö (The Wedding Night) in 1994 which is a surrealistic object theatre play.

New professional generation In the early 2000s a new generation of young Finland-Swedish theatre directors, actors and other artists has started making professional puppetry. One of them is actor-director Mikaela Hasán (b. 1968), who got interested in object and puppet theatre when studying at the Jacques Lecoq Theatre School in Paris in 1994.

For her puppetry is an equal means of expression in theatre like masks and red clown noses giving new dimensions and possibilities.

She has used puppetry in many of her directions since late 1990s: for instance in Theatre Totem in 2000 (Music Your Majesty, dance theatre and puppetry) and Unga Teatern 2005 (Crocodile Gena). In 2005 she directed for a team of Finland-Swedish actors a puppetry play Evig Sommar/ Ikuinen kesä (Eternal Summer) which was aimed at the elderly people and children in the kindergartens.

Together with the same team as in Evig Sommar / Eternal Summer (actors Åsa Nybo, Johanna af Schultén and visualist Janne Siltavuori) Mikaela Hasán has made with Heidi Fredriksson an adult puppet and object theatre performance Anatomia Lear (Anathomy Lear) in 2008, based on Shakespeare´s play. It is a clinical study of the story of the old Lear and her daughters, performed with the means of puppets, acting and movement.

In both productions the scenographer and visualist is Janne Siltavuori, who has worked already in the 1980s with Peukalopotti Puppet Theatre and in the 1990s at Helsinki Municipal Theatre.

Many of the actors who have graduated at Swedish-speaking programme in the Theatre Academy of Finland have started making puppetry alongside with drama acting. Heidi Fredriksson (b. 1971), who graduated in 1998, is one of them. After having worked as a drama actor for several years she has specialized herself on puppetry by studying three years of puppetry in pedagogics at The aRTO Institute Puppetry Education in the 2000s. She is also a trained hospital clown. Together with Tiina Puranen who graduated at Turku Arts Academy Puppetry Department in 1997, she has started in 2009 a new professional puppet theatre FraktTeatern/RahtiTeatteri (Freight Theatre), which will be the first Finland-Swedish one in 40 years since Mona Leo. Tiina Puranen has earlier worked as a solo puppeteer in Turku and made puppet films (not animations) Kejsar-Fina and Båkjungfrun in 2008, telling the stories of people living in the Finland-Swedish Åboland archipelago.

Another group of Finnish-Swedish artists of theatre and visual art made in 2006 an absurd and dadaist puppetry performance for adults Kautschuk in Helsinki at the Finland-Swedish

Cultural House G18. Visual artists and writers Linda Bondenstam (b. 1977), Stella Parland (b. 1974) and musician Janek Öller (b. 1965) created a parody with marionettes, which were a headless broiler, psychoanalyst Fnoid and a complex ballerina, meeting the Death.

There are a few solo puppeteers at the moment working in the Finland-Swedish field.

Malin Fagerström has graduated at the Turku Arts Academy Puppetry Education in early 2000s and works in the province of Nyland as an arts instructor. Bilingual Sari Witting (b. 1964), who has been studying literature and theatre at Helsinki University has founded Nukketeatteri Sikuri Dockteater, where Anette Hackman has made puppets. Hackman tours in the schools of Swedish-speaking Nyland with a puppetry project Gruffalo. Together with Anne Lihavainen, who is a professional puppeteer from Porvoo, Sari Witting has made several performances.

Christel Grönroos, who has studied puppetry at aRTO-Institute has been performing bilingual puppetry shows in the capital region.

Her latest production is Kirjailijan maailma / Författarens värld (The world of an Author), telling about the famous author Astrid Lindgrens life, in 2007.

Swedish-speaking professional actress Susanne Marins (b. 1979) has made some puppetry performances at the Österbotten Region next to Vasa. In the same region Sol-Britt ArnoldsGullmets has on an amateur basis created her own Solteatern, where she plays puppet and object theatre.

Nowadays the Swedish speaking theatre groups (Teater Geist, Sirius Teatern, Teater Mars and others) and Åbo Svenska Teatern have introduced puppetry in their productions.

In 2002 The Helsinki Swedish Theatre staged Ofelias skuggteater, a shadow theatre performance based on Michael Ende´s book, dramatized and directed by Nena Stenius.

19

Marianne Kinberg´ puppetry since 1950s Last, but not least: there is one more FinlandSwedish puppeteer, who has almost been forgotten. Marianne Kinberg (b. 1926) started making puppet theatre in 1952, after having seen Mona Leo´s performances. She became the invisible assistant of Mona Leo, seated behind the booth handing puppets to her during the performances and in the television.

Kinberg graduated as a textile artist at The School of Applied Arts in Helsinki in the 1950s.

She continued making puppets in the 1960s at the Finnish Television for various childrens programmes and for several puppet theatre groups like the famous Kasper Theatre.

With her own solo puppet theatre she toured in children´s hospitals, in kindergartens and various events in Helsinki and its surroundings. In 1978 she moved to Sweden, where she made puppetry shows for Swedish-Finnish children. In 1998 Marianne Kinberg moved back to Finland and took with her all her puppets, which she donated at The Radio and Television Museum in Lahti.

Lately she has been conducting puppetry courses for school children and made together with kindergarten teacher Jaana Kilpeläinen in 2009 a Swedish-speaking puppetry performance for kindergartens.

Consequently, the Finland-Swedish puppetry field is rich: there are people of various generations making both professional and amateur puppet theatre. Kalle Nyström´s heritage lives and flourishes.

Maiju Tawast Edited to Nukketeatteri Magazine by Timo Väntsi. Tawast had her lecture about FinnishSwedish Puppetry in Rovaniemi 7 Solos Festival August 2010.

Rahtiteatteri / Frackteatern: Pieni tulitikkutyttö (the little march seller). Tiina Puranen with her puppets (photo: Rasmus Puranen).

20

Nukketeatteri 2/2010

Some QUOTES from

NEVILLE TRANTER These quotes are from Neville Tranter Q & A session which was taking place in Nukketeatteritalo Mundo, Turku 16.9.2010. Evening was hosted by Anna-Ivanova Brashinskaya.

Neville Tranter worked in Finland while he was directing 3D. Photos from Q&A ewening from Nukketeatteritalo Mundo.

(Roman Chauzov)

Early years - I studied four years (in drama school) to be an actor and I learned from method acting system. In my third or fourth year of my studies I had an elderly couple who came to perform a puppet show in my drama-class. For all of us it was very first time ever to see alive puppet show. It was a children show with very traditional wooden puppets (Billbar Puppet Theatre). I had to help them to build up the set and break it down and when I saw the show I say ”that, that’s what I want to do with my life”. So I asked them and they were looking for a trainee, so they got money from the government to teach me and I trained with them two years.

So I learned how to carve wood, how to carve puppets out from the wood, I learned to do voices also. This time I worked with voices on tape because they were elderly couple and they used professional actors to put all voices on the tape and they mix those with all sound effects.

They were against professional puppeteers when this man retired he was a photographer in a local newspaper and his hobby had always been making a puppets. His wife came originally from Vienna, so she was the one who really inspired him to make whole plays with the puppets, and she found the actors.

They became a professional puppeteers when they were 65. So they started a new career. I did it a four or five years and then that was it.

At that time I knew that I want to be a puppe-

teer. We did shows for children and I developed my first solo piece with marionettes and that was for adults, and I knew then that THIS is what I REALLY want to do.

So I moved to Melbourne which was 2000 kilometers away from where I was studying and then we begin the Stuffed Puppet theatre with an actor and a musician. We decided to do short piece; a cabaree, because we wanted to do it really fast. We decided I’ll make the puppets and we work together to make the scenes. Then we decided; okay, we put a show together and the musician he had (which was his brother) and I had a band so we had live music right from the beginning.

And when we did the publicity we said: okay we gonna do political sketches, we experimented with songs satirical text and we noticed; okay we are not going to get any publicity for this because the journalists don’t know anything about adult puppetry. So what we did was we advertised as x-rated puppetry.

X-rated meaning its even worse: it’s pornographic.

And we got all the journalists come. And we had striptease acts and exhibitionist..

And it was actually very innocent it really wasn’t so pornographic. Then a man who saw the show invited to us to perform in his theatre restaurant together with a cabaree group and they were ‘’the first act ‘’and the puppets ‘’the second act’’. But this group had been in Amsterdam a year before, a great success, and in Amsterdam was a festival called The Festival of Fools, it was the biggest street

theatre alternative festival in the world. I did not know that. We were invited to Amsterdam with the whole show with the puppets, cabaree and another friend who was a magician. We had one big Australian show. We came there and we had to work three months. we even lived in hotel for two months at the cost of the festival.

I wanted to work only for adults and I had a great response from the audiences in Holland to the puppets, they react wonderfully to the puppets. I thought that I have to start somewhere, so I staied in Holland. But also from practical reasons: I didn’t have to travel to find an adult audience. In Holland you have also whole Europe. In Australia that was a problem and I don’t wanna spend all my life performing short pieces in nightclubs. I really wanted to make a whole play with puppets, that was my dream.

My first piece was “Studies in Fantasy”. Which was also once again all solo pieces in the booth and outside the booth. In 1981 I performed in Charleville for the very first time.

It was my first international festival and in those days it was very badly organized festival. Every puppeteer had to pay their own festival pass to see shows, but in the festival there were thousands of puppeteers. First time of my life I saw people really fighting with their tickets. I thought that “they are really fighting to see a puppets..WOW!”. I was very nervous because I was performing at the end of the week and everybody in the audience

Nukketeatteri 2/2010

was tired. My first character came to stage and started talking to me as a puppeteer and said “I had to excuse him because he has seen a lot bad puppet theatre this week” and the audience just went like ‘’What?’’ and I exploded with laughter. Ever since I’ve been performing in Charleville.

So in the last 30 years now and I’ve done 20 different pieces. All of except one are solo pieces. With large life-size puppets I have experienced many different directions and I wanted to find out how far I can go with the puppets. To find out where are the limitations, just how far can I go with the puppets and not only with the puppets but also with me as a actor. So in all those 30 years; in the beginning after doing ‘’Studies in Fantasy’’ I felt like I wasn’t getting anywhere. I once performed for just to punks in Copenhagen and they loved it. And I thought if they enjoy it, everything is ok. But I wasn’t getting anywhere so people weren’t buying.

I said I have to go throw myself into the deep and so I did ‘’Seven Deadly Sins’’. And that’s the style I still use today. I played the role of Mephisto and I had a golden mask, a half mask, and Faust was a naked puppet sitting in the first row in the audience. The other puppets were the Devil and the Seven Deadly Sins.

With this play I finally broke through in Holland. All the newspaper came and it had great reviews. The best theatre critics of the land saw it and thought: “it was best theatre piece I’ve ever seen”. For me doors started to open. I though that after that I have to make sure that next one is good as the first one or even better.

That’s how I started to develop all the shows.

In the beginning the puppets, characters were so strong that I felt I cannot compete with them as an actor. In the beginning I kept my mouth shut. It took me a few years to get courage to speak with them. So I finally forced myself to do that. I explore relationship with these puppets and myself as an actor, where are the boundaries of this relationship between actor and puppet.

- In early days when I performed to the drunken audiences. I learned how to tell a story in one minute. I learn to cut, cut, cut! To tell only the parts which are necessary and get their attention. If story goes too long, audience lost their interest. That means cutting.

We are almost like voyeurs. So if something happens between me and puppet, in our relationship, something very violent, audience experience it also very violent. Puppets are very visual and if you made him alive even adults accept it just like children. Audience is shocked because something is living on the stage and they know that it isn’t a human being.

- During the time of “Seven Deadly Sins” I discover that it’s possible to have actor and a puppet on the stage and have relationship between each other. It’s fascinating. The whole world opens for me. How can I explore with all of these characters.

- Puppets have something very wonderful: the way you can use puppets to deal with time on stage. Stopping time, making things stop because it has something to do with the fact of the puppet. When it moves it begins from stillness and makes a movement and then it’s back to still again. And this stillness is absolutely necessary when you are working with the puppets. So the stillness and the movement and again stillness...

I’ve always felt the puppets have something to do with opera because it’s such a strange art form. And when I started to do puppets I

21

and what you DON’T want to audience to see.

- One of difficult things to learn as an actor is how to be still. It has to do with breathing and listening. When I perform I listen reactions of the audience. Dialogue is not only between me and characters it’s also dialogue between what happens on the stage and audience. It’s a responsibility. When you learn to listen, you also hear yourself what you’re doing.

Sometimes it’s like a third eye. It’s also learning how to take distance of what you’re doing. When you learn it, then you have better control to the things you are doing. It’s also about technique. That’s one of the things that young puppeteers don’t get. Technique is so important. You really have to learn techniques.

- If I want to get people attention I have to know how to get their attention. I have always trusted my puppets, they gave me the courage to make adult puppetry.

About Working - I started working in solo purely by economical reasons. You don’t pay puppets, puppets don’t need insurances. At the very early stages of my career I noticed that I have to work in solo, because that’s the only way how I can exist as a puppeteer. Because with four or three people it’s much more difficult to do it.

”I trust puppets completely”

About puppeteering - I realised really quickly that puppets can be really extreme characters. Because they are archetypes, great actors, the best actors in the world. You know that it’s a puppet and it’s been made some materials. But when it really comes alive and audience believes in a character, in a creature. Then suddenly something happens. The audience goes with a figure and accept it. You are watching this creature “survive” on the stage. We are witnessing something and that makes it very special.

wanted the puppet to sing, so that they have to actually sing. So every puppet is made for two people and I made everything to the minimum: no bodies, just heads with a collar and two hands on sticks. So you come right back to the very basics: the gestures in space.

And it works. And not only that, its wonderful to watch because you are watching two singers, or me with a singer, ‘’animating’’ this puppet and it all becomes one. When the voice and the movement comes together and two people is one character it’s wonderful.

And very, very beautiful at the same time.

You are watching something alive, its happening now, people melting together with the puppet.

- I trust puppets completely. Because of that trust, I let myself go with them, they show me the way. Let’s go that way and this way.

Young puppeteers make always too many movements, you have to find just precise movements. Everything is absolutely precise.

Puppeteering is always very choreographical and precise. Working with puppets is also like a theatre of suggestion , because you are working with imagination of audience and body language.

- Maximum amount of characters what I work with is three (two puppets and myself), because I do dialogue with them. It took me years to figure out how to do it.

- Focus. What do you want to audience to see

- My first plays I wrote myself and after fourth play I started to work with a writer and later on with director. And then finally I started to do all the other shows with my ideas. I make the puppets, I think the story and invite other people: professional writers, professional directors. And then I work with many different directors because I also want to learn from them. I work with many different writers also to learn from them.

- When I start a new story I’m thinking what characters I need to tell this story. They’re all archetypes.

- I’ve never had my own theatre space, I’ve always travelled. What I did last year in Torino, Italy, They have a festival there. I was invited to come to work with 5 young puppeteers. And what I did was I directed Frankenstein and let the 5 puppeteers perform my performance with my puppets and we used the same music in the show. But now I could do different stuff as I had 5 people. Which was really nice. These days I teached also and I directed. I’ve already directed 2 shows in Switzerland. It’s a totally new direction for me.

These quotes are written down from the miniDV tape of Q&A session by Toni Kandelin & Nina Ervasti. Edited by Timo Väntsi.

Photos Roman Chauzov.

22

Nukketeatteri 2/2010

YKSIN LAVALLA Soolonukketeatteri – kuninkuuslaji vai köyhän miehen teatteria?

Piirros: Timo Väntsi

Sooloesitys on haastava laji. Draamateatterin puolella harva näyttelijä tarttuu monologin tekemiseen, mutta nukketeatterissa melkein jokainen jossain uransa aikana tekee sooloesityksen. Toisille siitä on tullut suorastaan elämänura. Soolo on jossain määrin taloudellinenkin vaihtoehto, mutta siinä piilee myös mielettömiä taiteellisia mahdollisuuksia. Tekijät kertokoot!

Suomessa toimii monia nukketeatteritaiteilijoita, jotka keikkailevat soolona joko aina tai ainakin hyvin usein. Kerttu Aaltonen on Uudessakaupungissa asuva taiteilija, joka on pyörittänyt omaa sooloteatteriaan Nukketeatteri Piironginlaatikkoa jo yli 25 vuotta.

Nukketeatteri Piironginlaatikko toimii myös Turussa Nukketeatteritalo Mundossa. Kerttu Aaltonen tekee pääasiassa esityksiä lapsille, mutta takana on myös muutama aikuisille suunnattu esitys. Viimeisin työ, lasten esitys Yhdeksän kultapäistä prinssiä (ohj. Kitta Sara) sai Oulun nukketeatterikilpailussa kolmannen palkinnon.

Matti Koskinen on tamperelainen pitkän linjan nukketeatteriesiintyjä, joka työskennel-

lessään Teatteri Mukamaksessa kiersi maata lähinnä sooloesityksien kanssa. Nyt mies pyörittää omaa soolonukketeatteria Vekkulikettu tehden paljon yhteistyötä Anna-Liisa Tarvaisen kanssa. Tarvainen on viime aikoina vastannut esitysten visualisoinnista ja ohjauksesta.

Ilpo Mikkonen Helsingistä keikkailee omalla sooloteatterillaan Pikkukulkuri useammalla esityksellä. Hänellä on takanaan pitkä työrupeama Nukketeatteri Sampon näyttelijänä, mutta nykyään hän toimii Nukketeatterikeskus Poijussa ollen sen perustajajäseniä. Pikkukulkurin repertuaarissa ovat mm. esitykset Satusafari (ohj. Rainer Kaunisto) ja Sirkuksen poika (ohj. Iida Vanttaja).

Arvon artistit, nukketeatterissa tehdään paljon sooloesityksiä. Mistä arvelette tämän johtuvan?

Kerttu: Sooloesitysten tekemisessä on puolensa. Vapaus.

Matti: Rahastahan se on kiinni. Laskin tarvitsevani vuodessa sata keikkaa saadakseni perheellisenä niukan toimeentulon. Viime näytäntökaudella esityksiä oli 119, mutta osa tuloksesta hukkuu entisten tuotantojen kuolettamiseen ja yhden uuden tuottamiseen.

Sitten on tietysti menopuolella kirjanpitäjä, kirjanpito-ohjelma, parit vakuutukset, matka ja majoituskulut, puhelin jne. Olisi hienoa, jos välillä voisi keikkailla musisoivan taikurin, tanssijan tai nukettajan kanssa, mutta sitten

Nukketeatteri 2/2010

23

keikkoja olisi saatava vähintään 200. Mikäli tuotantokuluihin saisi esim. 10000€ apurahan ja sitä ei tarvitsisi keikkailulla kuolettaa, niin parin ottaminen keikoille tulisi harkinnan alle. Sooloesitykset ovat kyllä itselleni myös tapa tuottaa itseni näköistä taidetta.

Ilpo: Tekijät ehkä ajattelevat, että yksin on helppo tehdä - on oman tuotantonsa herra/ rouva. Itse henkilökohtaisesti en pidä tätä helpompana tienä. Vaatii kovasti työtä ja työtä ja työtä tehdä hyvä sooloesitys.

Mistä juontaa oma kiinnostuksesi sooloesitysten tekemisen?

Ilpo: Olen työskennellyt pitkään ns. laitosteatterissa, Nukketeatteri Sammossa Helsingissä 15 vuotta, ja aika tuli kypsäksi tehdä omaa. Sooloilu on hieno haaste.

Kerttu: Homma lankesi minulle luonnostaan, sillä muutin seudulle, jossa ei ollut nukketeatteria. Aiemmin kahden ihmisen nukketeatteri ei vastannut enää tarkoitustaan ja olin hyvin turhautunut toimimaan tietyllä tavalla.

Halusin kokeilla uutta. Suoritettuani alan tutkinnon, olin vakuuttunut sooloesitysten antamista mahdollisuuksista tehdä hyviä esityksiä ihan yksinkin. Tuotannot ovat helpommin toteutettavissa, kun voi sopia aikatauluista ja asioista pienemmän porukan kanssa kuin suurissa tuotannoissa.

Matti: Esiinnyin yhdeksän vuotta Teatteri Mukamaksen riveissä ja siellä roolini oli lähinnä keikkailla yksin ympäri suomenniemen.

Se oli minun oppikouluni. Teatterin myynnin kannalta oli tarkoituksenmukaista, että kaksi autoa saattoi olla samanaikaisesti liikenteessä. Kai tästä ajanjaksosta jäi sooloesitykset tekemisen mallina päälle. Jatkuvasta sooloilusta on seurannut, etten oikein osaakaan lukea näyttämöllä muiden näyttelijöiden aivoituksia.

Teetko kaikki työvaiheet itse vai käytätkö apuvoimia esityksesi tekovaiheessa?

Ilpo: Tähän asti olen käyttänyt kaikissa, tähän asti kolmessa, esityksessäni apuvoimia.

Seuraavaan ensi-iltaan olen asettanut uuden riman: teen lähes kaiken itse. Pidän kuitenkin siitä, että esitys rakennetaan eri osa-alueiden spesialistin kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kerttu: En suinkaan tee kaikkea yksin. Päinvastoin, sooloesityksen työryhmissä voi olla vaikka kymmenhenkinen ammattilaisten ryhmä. Käytän ohjaajaa, lavastajaa, nukenrakentajia, puvustajia, muusikoita, valo- ja äänitekniikan ihmisiä sekä produktiosta riippuen muitakin osaajia. Kitta Sara on monivuotinen ohjaajani ja lavastajani, loistava ideapankki.

Matti: Kolmessa viimeisessä esityksessä AnnaLiisa Tarvaisella on ollut merkittävä rooli ohjaajana, näyttämökuvan luojana ja nukenrakentajana. Syksyllä ensi-illan saaneessa Matin meriseikkailussa häneltä tuli alkuvisio meren-

Ilpo Mikkonen keikkailee oman sooloteatterinsa, Pikkukulkurin, kanssa. Kuva esityksestä Sirkuksen poika. Ohjaus ja nuket Iida Vanttaja (kuva: Okko Oinonen).

Nukketeatteri Piironginlaatikon Kerttu Aaltonen tekee nukketeatteria Uudestakaupungista ja Turusta käsin.

Kesäaika päättyy -tapahtumaan hän toi riemukkaan esityksensä Yhdeksän kultapäistä prinssiä, ohjaus Kitta Sara. (Kuva: Johanna Uusiranta).

24

Nukketeatteri 2/2010

rannasta, aurinkovarjosta ja siellä leikkivästä Matista. Aloimme koota tavaraa ja ilman varsinaista käsikirjoitusta leikimme koko kesän tarinaa kasaan. Osaamme molemmat rakentaa lavasteita, mekaanisia ratkaisuja ja monenlaisten materiaalien mahdollisuudet sekä rajoitukset ovat ajansaatossa tulleet tutuiksi.

Kahteen esitykseen minulla on ollut muusikoita apuna luomassa musiikkia/äänimaisemaa.

Kesällä neljä muusikkoa improvisoi useamman päivän aamusta yöhön musiikkia muuten valmiiseen näytelmään. Näytelmän rytmi selkiytyi ja sai aivan uusia värejä sen prosessin myötä. Vieläkin muistelen ilolla miten he heittäytyivät leikkiin. Vaikka esitän yksin, niin cd:n muodossa muusikot ovat mukana ja heidän oivalluksensa kantavat osaltaan näytelmää. Ja tietysti käytän graafista suunnittelijaa, trailerin tekijää Utubessa jne.

Kaikki käytätte apuvoimia. Voisitko kuvitella tekeväsi esityksen aivan itseksesi?

Ilpo: Kyllä periaatteessa, mutt tavaksi en sitä ota.

Kerttu: Mieluummin käytän apuvoimia, yhteistyöllä saadaan enemmän aikaan.

Matti: Vekkuliketun ensimmäinen näytelmä Vaarin perintö oli minun luomus, tai no, Anna-Liisa loi ketulle visuaalisen ilmeen ja minä sen mekaniikan. En usko, että teen enää kaikkea itse. Vaarin perintö valmistui raakileena ja jouduin arvailemaan yleisön reaktioista mikä toimii ja mikä ei. Kirjoitin sen kolmasti uusiksi aina kymmenen keikan jälkeen. Nyt se toimii ja siitä on ollut noin 100 keikkaa ja muutama festarinäytös. Yksin tekeminen sisältää minulle liikaa miinoja.

Mitä tuotannollisia etuja on siinä, että tekee koko esityksen yksin?

Kerttu: Helpompaa, koska voi sopia esimerkiksi kiertueita oman aikataulunsa mukaan.

Matti: Keikkakalenterin rakentaminen on helpompaa, kun ei tarvitse huomioida vaikka kolmen näyttelijän elämän kommervenkkejä.

Majoitus on tietty edullisempaa ja voi visiteerata tuttujen luona. Tämä ei kuulu tuotantoon, mutta yksin voit jäädä haahuilemaan sumuisen suon laitaan, kun porukka jyräisi tavoitteellisesti eteenpäin. Yksin liikkuessasi voit intoutua tunniksi vaihtamaan aivoituksia tilaajan kanssa. Siinä selviää vastasiko mainontani tuoma mielikuva juuri nähtyä esitystä ja jos ei mitä olisi syytä muuttaa. Voi samalla kysyä mikä hänen mielestään äsken nähdyssä ei toiminut tai toimi. Mainonnan totuudellisuus on tärkeää esitystoiminnan jatkuvuuden kannalta. Toriseminen on muutenkin antoisaa ja saa eväitä huomisen varalle.

Ilpo: Kun tekee yksin, projektin voi aikatauluttaa itselleen sopivaksi. Tietysti tuolloin kantaa itse myös vastuun siitä, että esitys valmistuu luvatuksi ajankohdaksi. Yksin tehdessä sopiminen asiakkaan kanssa on helppoa. Täytyy pitää vain oma kalenteri ajan tasalla.

Sooloartistinkin on syötävä! Matti Koskinen keikkailee sooloteatterillaan Vekkulikettu. Kuvan kalapullat ovat uusimmasta esityksestä Matin meriseikkailu, jonka ensi-ilta koettiin Rovaniemellä 7 sooloa-festivaaleilla. (kuva Timo Väntsi)

Soolon taiteelliset vahvuudet? Mitä taiteellisessa mielessä kiinnostavaa on yhden esiintyjän esityksessä?

Ilpo: Mihin yksi Ilpo venyy, mitä kaikkea saan itsestäni irti- tai ohjaaja saa. Se on joskus yllättävää. Sooloesitys on taiteellisessa mielessä periaatteessa, ja toivottavasti aina käytännössäkin, yhtä kiinnostava kuin mikä tahansa muu teatteriesitys. Sooloesityksissä voi päästä hyvin lähelle katsojaa: monesti esiinnytään pienissä tiloissa, joissa kuiskauskin kuuluu.

Matti: Tiedä sitten taiteellisesta vahvuudesta, mutta aikuisia katsojia usein kiehtoo miten yksi ihminen pystyi tekemään kaiken äsken nähdyn. Yksin esiintyvän on lähtökohtaisesti haettava yksinkertaisia, selkeitä ratkaisuja. Jos sellaisia löytyy niin lopputulos voi olla näyttämön täyttävää hyörinää mielenkiintoisempaa.

Kerttu: Se, mihin kaikkeen yksi ihminen voi taipua... mitä kaikkea meissä voikaan olla, kun annamme itsellemme aikaa ja vapautta.

Soolon taiteelliset heikkoudet? Mitkä ovat sooloesityksen kompastuskivet, eli missä mennään helposti pieleen?

Kerttu: Taiteelliset heikkoudet lienevät siinä, että jos aivan yksin puurtaa, sokeutuu työlleen. Sooloesiintyjän on oltava tietoinen omista taidoistaan ja vangittava esityksellään koko katsomo. Kokonaisuus ratkaisee.

Matti: Helposti sokeutuu omille maneereillensa. Kyllästyy itsekin, kun ei kehity ja tilaaja taas ajattelee ”ai toi on tota taas”. Yksin on vaikeampaa pitää esityksen pulssia jäntevänä. Siirtymävaiheiden uhka ovat kuolleet hetket: ”Miksei mitään tapahdu?”. Lumo katoaa ja sen uudelleen herättäminen ottaa aikansa. Näyttelijä saattaa sortua hosumiseen

monia hahmoja käsitellessään, jolloin nuket eikä hän itse ehdi elää. Esine- ja nukketeatteri on tekniikkalaji, ja yksin häärätessä jää paljon sen mahdollisuuksista hyödyntämättä.

Ilpo: Soolotekijän täytyy olla monipuolinen.

Esitys koostuu kuitenkin monista eri palasista ja tekijän pitäisi omata melkoinen määrä taitoja. Soolotekijän ei mielestäni kannata ängetä teoksiinsa liikaa, pitäisi uskaltaa luottaa ideaan, tarinaan... monesti yritetään ängetä juttuun liian paljon tavaraa. Selkeys ja yksinkertaisuus voi olla kauneutta ja synnyttää hienoja elämyksiä.

Minkälainen tarina soveltuu parhaiten sooloesiintyjälle?

Ilpo: Tarina, jossa on idea, joka tuntuu tekijälle tärkeältä. Jonka takana tekijä voi seistä.

Matti: Vaikea sanoa, kun kirjo tyylilajeista, tekniikoista ja tietysti näyttelijöistä on niin moninainen. Näyttelijän on tunnistettava omat resurssinsa, jotta paketti pysyy kasassa ja rytmissä.

Kerttu: Riippuu esityksen tavoitteista - kenelle, mitä, missä ja milloin? Itse rakastan satuja ja tarinoita ja keskityn lapsille suunnattuihin esityksiin.

Joudutko joskus hylkäämään hyvän idean sen vuoksi, että sitä ei pysty toteuttamaan soolona?

Matti: Selvä se, että näkemys ja keinot ovat varsin rajalliset.

Kerttu: Hylkääminen on osa tekemisen prosessia ja sitä tapahtuu koko ajan, myös soolototeutuksissa. Hyvät ideat ovat yleensä myös muunneltavissa... ja aina niistä jää jotain itse esitykseenkin tai sitten seuraaviin.

Nukketeatteri 2/2010

Ilpo: Onhan se mahdollista, jos tarinassa on esimerkiksi liikaa henkilöitä tai hahmoja...

Tällä hetkellä teen pienille lapsille suunnattua juttua. Tuolloin juoni ei voi olla liian koukeroinen.

Onko osa soolon viehätystä juuri se, että esiintyjä on tehnyt suuren osan työstä itse (käsikirjoittanut, rakentanut nuket jne.)?

Ilpo: Kyllähän se niinkin on, mutta itse olen kyllä myös nauttinut siitä, kun olen saanut tehdä töitä yhteistyössä loistavien ammattilaisten kanssa, vastuualueita on jaettu. Esimerkiksi Satusafarin nuket valmisti Rainer Kaunisto ja hän myös ohjasi esityksen. Iida Vanttaja teki samoin Sirkuksen pojassa. Musiikista vastasi Bojan Baric jne.

Kerttu: Olen elänyt vaiheen, jolloin tein paljon kaikkea itse omassa kammiossani. Vaarana on, että sokeutuu omille ratkaisuilleen ja työlleen. Paljon antoisampaa on tehdä muiden kanssa, voi testata ideoitaan, saada palautetta ja peilata tekemisiään. On rikkautta saada hyvä ja toimiva työryhmä taakseen.

Matti: Markkinointi, konttorityöt, ajomatkat ja roudaaminen vievät suurimman ajan. Päästessäni arjen rutistuksen jälkeen leikittelemän uudella idealla, huomaa miten luominen on päihde mitä parahin. Käytännön etu on, että kokemuksen myötä oppii, mitkä ratkaisut kestävät. Jos tien päällä vaurioita kuitenkin tulee niin ne osaa korjata lennosta. Silti jos rahaa olisi, hyödyntäisin enempi spesialisteja.

Onko soolon yllä väkisinkin ”köyhän miehen/naisen teatterin” meininki? Hyvässä ja pahassa? Voisiko sitä kääntää hyödyksi?

Matti: Tyhjästä luominen on hauskaa ja uskon sen näkyvän oivaltavina ratkaisuina. Jos saat luotua kelvollisen tai peräti hyvän esityksen edullisesti, niin sitä paremmat mahdollisuudet on saada siitä myös särvintä. Luulen kyllä jokaisen köyhän tehneen köyhän esityksenkin, jonka soisi vaipuvan unholaan.

Ilpo: Meistä tekijöistä se on kiinni, millaisen leiman saamme. Kunkin pitäisi tehdä laatua, mutta toisaalta kuka sen laadun määrittää?

Kerttu: Voi olla, että taloudelliset seikat ratkaisevat ja myös olosuhteet. Jos on niin, että joutuu toimimaan pienillä taloudellisilla resursseilla - kuten useimmiten onkin - kannattaa keskittyä oleelliseen ja miettiä, mitä haluan tällä esitykselläni kertoa. Se on hyvä lähtökohta sekä köyhille että rikkaille :) Mitä neuvoja antaisit aloittelevalle nukketeatteritaiteilijalle, joka aikoo tehdä elämänsä ensimmäisen sooloesityksen?

Kerttu: Älä haukkaa liian suurta palaa... pieni voi olla suurta... tee hyvin se, mikä teet ja keskity omiin vahvuuksiisi.

Matti: Parempi vartin hiottu paketti kuin tunnin sössö. Luota pieneen ja tarkkaan työskentelyyn, jossa sinun ja objektin liikkeet ovat perusteltuja. Savu ja strobo eivät tyhjää pelasta, mutta voivat olla joskus kohdallaan.

Jos kohdeyleisö on lapset älä lässytä vaan ole aikuinen joka leikkii tosissaan Aikuisille on turha tarjota toista tasoa joissa on kaksimielisyyksiä. Kun oma sielusi elää tarinan mutkissa ja rytmität sitä tarkalla työskentelyllä niin kaikki uskovat sinuun. Säästä paukkuja markkinointiin ja varaudu pitkiin kuiviin jaksoihin.

Tilaajille tarjotaan säkeittäin esityksiä, jolloin uuden yrittäjän on vaikea saada 2 sekunnin huomiota. Anna ainakin kolme vuotta aikaa nimesi tunnetuksi tekemiseen. Itselläni ei ole vieläkään nettisivuja, mutta uskon sen välttämättömyyteen. Luomiseen kuuluu arvaamattomuus. Jos ennakkomainoksesi kertoi Maasta, päätyessäsi Kuuhun, niin muuta mainosta. Rahapulassa ei kannata suostua keikkaan joista tietää, ettei esitys voi toimia.

Tilaajat kertovat toisilleen epäonnistuneista keikoista. Kuuntele palautetta, kärsi, ota opiksesi, usko omaa näkemykseen ja tee jotakin, jotta seuraavaksi voisit nauttia. Kaikki kompuroivat taiteen poluilla. Riskin välttäminen halvaannuttaa. Mikäli esitys ei toiminut opi antamaan itsellesi anteeksi. Onnea.

Ilpo: Aluksi on oltava idea -ajatus miksi haluan tehdä juuri tämän. Varaa reilusti aikaa, voimavaroja. Mieti nuket ja hahmot. Mikä on kohderyhmäsi? Käytä apuvoimia tai ainakin peiliä. Karsi, yksinkertaista, uskalla. Nauti.

Kerro jokin muisto soolouraltasi, jolloin olet kokenut olleesi juuri oikea esiintyjä oikeassa tilanteessa? Ollut piste iin päällä?

Kerttu: Sain kutsun kansainvälisille festivaaleille Saksaan muutama vuosi sitten. Esitin Kitta Saran ohjaaman Pikku pikku Liisan seikkailut, joka oli ylistys paitsi keväälle myös suomalaisen luonnon kuvaus. Esitys puhutteli ”suomi-kuvallaan” katsomossa olleita ja sai vedet silmiin erityisesti suomalaisilla eläkeläisillä, vaikka esitys oli suunnattu lapsille.

Tuntui hyvältä, että esitys oli koskettanut niin perinpohjin.

Ilpo: Kehitysvammaislaitoksessa iso karski mies alkoi vyöryä lavalle nähdessään perhosnuken lentävän. Hän tuli tanssimaan perhosen kanssa.

Matti: Kävin syksyllä oululaisessa koulussa, missä vuotta aikaisemmin olin esittänyt Vaarin perinnön. Silloinen esitys eli virrassa ja leikittelin mielin määrin yleisön kanssa. Sain kirjoittaa ruokatunnin nimikirjoituksia. No nyt syksyllä esitin samalle porukalle Helokruunun tarinan, joka on hidasta runollisten kuvien liikettä pikkuisen huumorilla maustettuna. Aplodien alkaessa oppilaat nostelivat koristeltuja kylttejä joissa luki hyvä Matti, Kee on paras (kettu Vaarin perinnössä). He parveilivat ympärilläni fanittaen oikein kunnolla. Ajattelin siitä toinnuttuani, että jos vielä vuosi esityksen 4-5-luokkalaisilla on tuollaiset muistot, niin nukketeatterissa on edelleen taikaa armon vuonna 2010.

Timo Väntsi Haastattelut tehty sähköpostin välityksellä

25

Jos aiot sooloteatteriyrittäjäksi....

VEKKULIKETUN VINKKEJÄ ”Ennen toiminimen perustamista kannatta tehdä omaa nimeänsä tilaajille tunnetuksi.

Yrittäjäkurssi on pakollinen johdatus yrittäjäksi ja ehto strattirahaan. Tällöin saattaa selvitä että hyvä harrastus uhkaa muuttua rääkiksi ja kituuttamiseksi.

Hyvätkään esitykset eivät tahdo löytää tilaajaa.

Jos päädyt yrittäjäksi, maksa kunnon YEL. Siitä määräytyy esim. sairaspäiväraha. Minua operoitiin lokakuussa, joka on parasta kierteaikaa. Se vaikutti ratkaisevasti koko vuoden keikka määrin ja tulokertymään. Ilman kohtuullista YEL-maksuja tilanne olisi vielä kurjempi.

Hintoja polkemalla ei elä ja sillä tuhoaa muidenkin mahdollisuuksia elää. Itse veloitan keikasta 370-450€, ja lisäesitykset samalla pystytyksellä usein edullisemmin ja isot, useamman esityksen kokonaisuudet.

Turhaan ei puhuta yrittäjien kuluista niitä riittää. Taiteen tekeminen on tietysti kaiken toiminnan ydin ja raha mahdollistaa sen, mutta kokonaistyömäärästä itse Arttia on häviävän pieni osa.

Suuri haaste on miten luoda itselleen esitys jonka takan voit ylpeästi seistä ja joka samalla kiinnostaa ostajia.

Todennäköisesti et saa apurahaa ja maksat tuotannon itse. Ellei esitys myy edessä häämöttää konkurssi. Ilman yritystä on vapaampi villeihin kokeiluihin ja taiteelliseen itseilmaisuun.”

Matti Koskinen Nukketeatteri Vekkulikettu

26

Nukketeatteri 2/2010

Tutkimuksia trasselin kanssa Rovaniemen nukketeatteritalon vinttihuoneessa, mallina Johanna Salo (kuva: Timo Väntsi).

Pöydän putsausta

Työpaja tuulettaa päätä – jos sen antaa niin tehdä Työpaja, workshop, master class tai ihan vaan kurssi. Sellaisia on tarjolla moneen lähtöön. Työpajassa pääsee ehkä omaa arkeaan pakoon, mutta omaa itseään ei pääse pakoon. Ehkä päinvastoin.

Itselleni tarjoutui mahdollisuus osallistua Rovaniemen Nukketeatteriyhdistyksen järjestämään soolonukketeatterin mestariluokkaan 7 sooloa-festivaalin alusviikoilla. Opettajana oli tunnustettu nukketeatteritaiteilija, brittiläinen, sittemmin Espanjaan asettunut Rene Baker, joka on luonut ihan omat metodinsa materiaalin omimman kielen löytämiseksi. Kurssilaisina oli 11 festivaaliohjelmiston esiintyjää tai ohjaajaa sekä festivaalin järjestäjiä. Mestariluokalle oli varattu aikaa vajaa viikko. Viimeisenä päivänä on tarkoitus esittää pienet esityksemme koko porukalle ja kutsuvieraille.

Olen ensimmäistä kertaa opiskelijana tai kurssilaisena sitten valmistumisena 2003, tuumin Lapin junan makuuvaunussa maatessani. Mahtavaa! En ole ohjaajana, en näyttelijänä, en yleismiesjantusena, vaan opiske-

lijana. Saan keskittyä vain itseeni ja omaan luovuuteni. Ja ainakin tutkia onko sitä jäljellä jotain vai olenko pelkkä läjä rutinoituneita tapoja ratkaista taiteellisia ongelmia.

Liikkeelle lähdetään hyvin hissunkissun. Rene esittelee metodiaan, jonka hän aikanaan keksi omiin tarpeisiinsa. Metodi syntyi kun hän itse huomasi väsähtäneensä ja tulleensa umpikujaan taiteilijana.

Jokainen valitsee materiaalin, jota tutkii työpajan aikana. Mestarikurssilaisten valinnat ovat monenkirjavat: marjoja pullollaan olevat pihlajanoksat, iso kasa avaimia, vesi, nippu sulkia, jää, muovi, paperi ja kaikki viikon varrella tarpeelliseksi osoittautunut.

Valitsen materiaalin, jota on matkassani Seurapiirikuninkaat- esityksen tarpeistossa: trasseli. Kiireessä tehty valinta, myönnän, mutta se osoittautuu viikon mittaan ihan mielenkiintoiseksi kaveriksi.

Mitä materiaali haluaa tehdä?

Ensimmäisen vaiheen aikana materiaalilla leikitään, tutkitaan, kokeillaan materiaalin

käyttäytymistä. Mitä tapahtuu jos sitä rutistaa, heittelee, pyörittää, sirottelee?

Toisessa vaiheessa edelleen leikitään, mutta nyt heitetään jo konkreettisia kysymyksiä ilmaan. Mihin tätä materiaalia oikeasti käytetään ja mitä ideoita se synnyttää? Mitä tästä voisi tulla? Mitä se voisi esittää? Miten tästä luontevimmin syntyisi jonkinlainen hahmo?

Kolmannessa vaiheessa materiaalilla leikitellään jo tilanteissa. Haetaan tunnetiloja, ja katsotaan miten ja millä lailla materiaali taipuu vaatimuksiin.

Arvokkaita ajatuksia tulvii ensimmäisten päivien aikana. Tuntuu kuin palaisimme nukketeatterin ja visuaalisen teatterin alkujuurille. Miten helposti materiaalin tutkiminen ja kuunteleminen sivuutetaan muka kiireellisten tuotantoaikataulujen vuoksi? Etenkin ohjaajan jakkaralla istuessani kaikuu korvissani ”Tee päätöksiä ja tee ne nyt”. Myös Rene kehottaa tekemään päätöksiä, mutta pitämään samalla kaikkia löydettyjä tuloksia vielä mahdollisina.

Usein laitamme materiaalit toteuttamaan mitä haluamme, mutta unohdamme että asia voisi tapahtua myös toisinpäin. Mitä materi-

Nukketeatteri 2/2010

aali haluaa tehdä? Sinänsä tuttu viisaus antaa helpotuksen tunteen: materiaali on ystäväni, kaikkea ei tarvitse repiä muka loppumattomasta mielikuvituksestani.

Kuvaa, videoi, kokeilkaa yhdessä Näiden palasten avulla rupesimme ahertamaan pikku esityksiämme, yksin ja parityöskentelynä. Lapin Nukketeatteriyhdistyksen vanhan puutalon ala- ja yläkerta täyttyivät rapinasta, kolinasta, ähinästä, lotinasta ja väliin musiikista, puheesta ja ääntelystä.

Työparini Johanna Salo päätyi materiaalivalinnassaan isoon muovinpalaan. Kun minä vielä otin trasseliin luontevasti liittyvän jäteöljyn, muodostimme eräänlaisen synteettisten materiaalien vinttihuoneen.

Työvälineenä Rene kehottaa käyttämään valokuvaa, videomateriaalia ja kirjoittamista, piirtämistä. Ja parityöskentely, kaksin tekeminen helpottaa kyllä kummasti sitä ahdistusta, joka hiipii aina välillä selustaan. Kun työpari tekee kokeiluja sinun materiaalillasi, se

antaa sopivaa etäisyyttä prosessiisi.

Kun alkuihastus omaan materiaalin alkaa hiipua parin päivän jälkeen, alkavat materiaali ja etenkin omat ideat ärsyttää ja raivostuttaa. Ja kiukku kohdistuu omaan itseen. Onko omasta luovuudestani enää mitään jäljellä ja mahdanko olla edes oikealla alalla? Lähestyvä julkinen esiintyminenkin rupeaa kuristamaan vaikka siihen ei sinänsä paineita kasatakaan.

Jos aistin oikein, kurssin puolivälin paikkeilla nämä tuntemukset ovat yhteisiä muidenkin kurssilaisten kanssa. Mahtaako myös kisaväsymys ja vieraissa nurkissa olo vaikuttaa? Niin mukavissa oloissa kuin saammekin elää Rovaniemellä.

Mutta tuskasta kömmitään ylös. Joku pieni kokeilu, juttelu työpajan vetäjän kanssa, pala suklaata ja kuppi kahvia tai vaikka perinteinen niskasta kiinni-ote pistävät asioita taas eteenpäin. Demo-paine kääntyy lopulta eduksi. Esiintyjyys lienee kaikilla meillä sen verran voimakas vietti, että se saa mestarikurssilaiset rykäisemään kasaan hienoja esityksiä, minkä huomaamme kurssin viimeisenä päivänä. Jatkavatko ne eloaan jossain muodossa,

Muovinen ystävä. Kuva: Johanna Salo

sen näyttää aika, ja osa on jo jatkanutkin.

Ensimmäinen työpajani jälkeen Turun AMK:n ei toivottavasti jää viimeiseksi.

Turussa syyskuussa 2010 Timo Väntsi Rene Bakerin soolonukketeatterin Mestariluokka Rovaniemellä 26.8.-1.9. ja Seitsemän sooloa- festivaali 2.-5.9.2010.

Sympaattinen erikoisfestivaali

Rovaniemen 7 Sooloa- festivaali on sympaattinen erikoisfestivaali, joka paneutuu nukketeatterille hyvin tyypilliseen lajiin: soolonukketeatteriin. Festivaalille antaa oman sävynsä päättyvä kesä ja pohjoisen kaunpungin tunnelma. Toivottavasti saamme jatkoa festivaaleille parin vuoden päästä.

Ohjelmassa oli tänä vuonna esityksiä Islannista (Hallveig Thorlacius, Helga Arnalds), Norjasta (Camilla Tostrup), Venäjältä (Ekaterina Efremova)ja Suomesta (Katariina Angeria, Ishmael Falke, Kati-Aurora Kuuskoski, Matti Koskinen, Johanna Peltonen ja Timo Väntsi).

Koettiinpa myös kaksi suomalaista sooloensiiltaa: Matkalaukkuteatterin Hohde (Johanna Peltonen) ja Vekkuliketun (Matti Koskinen) Matin Meriseikkailu.

Tässä tunnelmapaloja festivaaleilta ja kurssilta. (kuvat: Timo Väntsi)

Mestarikurssin opettaja Rene Baker ja Anna-Liisa Tarvaisen pujottelemat pihlajanmarjahelmet.

Hallveig Thorlaciuksen pikkupeikko vastaanotti pieniä katsojia esityksen jälkeen.

Ishmael Falke (Six Fingers Theater): Oidipus Schmoidipus.

Helga Arnalds: Leif the Lucky One.

Ekaterina Efremova (Murmanskin nukketeatteri) osallistutti yleisöä tussijalkaisilla nukeillaan esityksessä Meet:Katya@Home.Ru.

Malja festareille!

Festivaalien vastaava Johanna Latvala ja soolofestivaalit aikanaan käynnistänyt Leila Peltonen skoolaavat päätösklubilla.

27

28

Nukketeatteri 2/2010

Yllättävä kohtaaminen (kuva: Ida Hledikova).

Retrospektiivinen ja erittäin subjektiivinen

MATKAPÄIVÄKIRJA Hollannin Dordrecht 19.-24.6.2010 Päivää! Olen tulossa UNIMA:n välikokoukseen sinne Dordrechtiin, minulle on varattu laivamajoitus.

Miten löydän majapaikkani?

Mene rekisteröintitoimistoon, Spuiboulevard 99.

Kiitos vastauksestanne, mutta ennakkotietojen mukaan rekisteröintitoimisto ei ole enää auki, kun junani saapuu Amsterdamista. Menisin mielelläni suoraan laivaan, mikähän sen osoite mahtaa olla?

No se on tuolla Riedijkshaven-satamassa.

Ahaa, no miten löydän oikean laivan?

Tule festivaalitoimistoon, Aardappelmarkt 9, tämä on ihan lähellä kaikkea niin kuin kaikki paikat täällä.

Kiitos avustanne, mutta löydän kyllä itsekin laivan jos saan tarkat tiedot..?

Ei kun tulet tänne festivaalitoimistoon.

Vastaanotto Syön kiltisti eteeni kannettua kylmää makaronia, mikä on vaikeaa ympärillä istuvan henkilökunnan tuijotuksen takia. Johtaja puhuu hollanniksi jotain, työntekijät vilkaisevat häntä ja sitten taas tuijottavat minun syömistäni. En lainkaan ymmärrä, miksi olen tässä

Ottaakseni jollakin tavalla kiinni tilanteesta ojennan johtajalle lentokentältä ostamani tuliaisen, mutta ilmeisesti ele ei ole oikea: johtaja vaivaantuu silminnähden. Hän kokoaa itsensä ja alkaa lopultakin puhua majoituksestani. Minulle on järjestetty todella harvinaislaatuinen tilaisuus yöpyä yksityislaivassa.

Monet hollantilaiset voivat vain unelmoida laivakodista, ja nyt minä olen niin onnekas, että saan maistaa tällaista ihanuutta, vieläpä vauvaa odottavan pariskunnan luona.

Minut saatetaan laivaan, joka on ankkuroitu kolmanteen riviin kanavan reunasta lukien.

Hypimme sateessa märältä kannelta toiselle painavan matkalaukkuni kanssa, ja sitten saattajatyttö avaa luukun ja osoittaa: tuonne. Omistajat eivät ole kotona, eikä tyttö tiedä heidän paluustaan mitään. Jos he sattuvat tulemaan juuri kun olen vaihtamassa yöpukua, he eivät kuulemma ole moksiskaan. Jos punkka on liian lyhyt, voin kuulemma avata jalkopäässä olevan luukun ja pitää jalkojani toisella puolella olevalla jakkaralla.

Sataa, istun laivassa, on kylmä vaikka suljin ikkunat. Katson kaihoisasti rantapubia, jonne en mene, koska en halua pudota kanavaan kotiin tullessa. Yht’äkkiä valtava hahmo alkaa kohota vedestä aivan ikkunani takana: pää, kämmenet, jalkaterät. Olento nousee hitaasti koko vaikuttavaan mittaansa, sehän on viiksekäs mies! Girovago e Rondella –teatterin tervetulotoivotus.

Ihmisiä etsimässä Sunnuntai, herään puolittaisesta horroksesta ja huomaan tulleeni lukituksi kajuuttaan. Ei auta, isäntäväki on herätettävä. Nopeat aamutoimet, sitten määräystä noudattaen aamiaiselle festaritoimistoon. Syöminen keskellä hiljaista henkilökuntapalaveria ei onnistu sen paremmin kuin eilenkään, joten vaihdan lopulta pöytää jollain tekosyyllä. Kuppi kahvia ja pala haperoa paahtoleipää margariinin kera – maksamani summa yhden hengen hytistä aamiaisineen ei lainkaan vastaa tätä todellisuutta. Henkilökunta puhuu minusta pitkät pätkät, kuulen nimeni mainittavan moneen kertaan (silloin minua myös aina vilkaistaan), mutta kukaan ei kerro minulle mitään.

Odottamisen ja tiedustelujeni tuloksena saan lopulta selville, että oikea laivani lipuu satamaan vasta kahdelta iltapäivällä, joten minulla on runsaasti aikaa tutustua kaupunkiin.

Tyhjät sateiset kadut, ei ristin sielua missään.

Odotan kahviloiden aukeamista, odotan näköpiiriini ylipäätään jotain elämän merkkejä.

Otan kaupunkia haltuun kävellen, ja sitten, oi ihanuutta, rekisteröintitoimisto avautuu ja oikea laivamajoituskin järjestyy (vaikka nimeäni ei löydy listoilta), joten menen iloisena tutkimuskomission kokoukseen.

Tästä se lähtee.

Tunnustelua Ensimmäinen välikokouspäivä eli maanantai alkaa pääsihteeri Jacques Trudeaun raportilla koskien vuosia 2008-2010. Kuulemme, et-

Nukketeatteri 2/2010

tä UNIMA:lla on hyvä rahatilanne, järjestön sisäinen kommunikaatio pelaa, 80-vuotisjuhlat olivat menestys, Nukketeatteritaiteen Ensyklopedia on vihdoinkin valmis, uusia kansallisia keskuksia avataan, komissioilla on mielenkiintoisia projekteja suunnitteilla, ja nukketeatteriportaali avautuu lähitulevaisuudessa käyttöön osoitteessa www.artsdelamarionnette.eu.

Takaiskujakin on ollut: arvostettu sihteeri Laura Verdonk on lähtenyt yllättäen muihin hommiin. Haastattelukierroksen tuloksena on kuitenkin saatu tilalle kielitaitoinen ja hallinnosta, tapahtumajärjestämisestä sekä uudesta mediasta kokemusta omaava Delphine Sohier. Päämajan vesivahinko ja tietokonetta vahingoittaneet virukset ovat myös hidastaneet toimintaa, ja etenkin jälkimmäisen seurauksena on jouduttu käyttämään paljon energiaa tietojen jälleen-kokoamiseen. Tässä yhteydessä muistutetaan kansallisia keskuksia lähettämään päivitetyt tietonsa aina muutoksien yhteydessä, siis esim. jos toimiston osoite muuttuu tai hallituksen jäsenet vaihtuvat jne.

Lisää raportteja: komissioiden toiminta 2008-2010. Kansainvälisen UNIMA:n hallitukseen kuuluu presidentin ja pääsihteerin lisäksi 16 jäsentä, jotka periaatteessa myös toimivat komissioiden puheenjohtajina ja kokoajina. Komissioiden kaikki jäsenet eivät ole maidensa virallisia kongressiedustajia, mutta UNIMA:n jäsen toki pitää olla. Olen iloisen yllättynyt Tampereella 2009 järjestämämme konferenssin saamasta tilasta tutkimuskomission puheenjohtajan raportissa – hyvä Suomi!

Katselen ympärillemme kaartuvan kirkon lasimaalauksia ja peitettyä krusifiksia. Hollantilaiset käyttävät kirkkoja moneen eri tarkoitukseen, kuten tulen jatkossakin yllättyneenä huomaamaan: keskiaikainen kivikirkko toimii pesuaineita myyvänä halppiskauppana, uskonpuhdistuksen tuloksena rakennettu ensimmäinen protestanttikirkko käsi- ja taideteollisena opinahjona.

Lisää tunnustelua ja ihana Kuiskausvene Tiistai, toinen kokouspäivä. Mielessä hohtavat vielä eilisillan esitykset: näyttämöanimaatioksi sanan kirjaimellisimmassa merkityksessä luokiteltava Roodkapje Strikes Back (Wiersma & Smeets, Hollanti) ja ”uuden” teatterin tyylipuhdas taidonnäyte Aunt Frieda (Doda Group, Israel).

Mutta nyt: WEPA eli World Encyclopedia of Puppetry Art. Kolmikymmenvuotisen, kaikki rahat ja paljon energiaa vaatineen urakan hedelmä julkaistiin lopulta 25.9.2009 Charleville-Mézières’n kirjamessuilla. Ranskankielisessä järkäleessä on 864 sivua, 506 kuvaa ja yli 1000 artikkelia. Tehtävänämme nyt kokouksessa on päättää jatkotoimenpiteistä liittyen teoksen kääntämiseen muille kielille. Äänestäjien enemmistön mielipiteen mukaisesti ensyklopedia ilmestyy seuraavaksi englanninkielisenä internet- ja paperiversiona, jota työstettäessä otetaan huomioon kansallisten

keskusten tekemät korjaus- ja muutosehdotukset koskien ko. maihin liittyviä tietoja.

Suomenkin UNIMA:n toimistoon on toimitettu yksi kappale teosta, josta näitä asioita voi tarkistaa.

Lauteille päästetään Kiinan tehotäti Da Yu Tang, jota on aina ilo kuunnella. Ei häiritse yhtään, vaikka en ymmärrä sanaakaan kiinaa: hänen napakka tyylinsä vakuuttaa minut siitä, että Chengdun kongressissa 2012 kaikki tulee pelaamaan täydellisen loistavasti. Tästä ovat ilmeisen vakuuttuneita myös presidentti Dadi Pudumjee ja pääsihteeri Jacques Trudeau, jotka ovat jo käyneet paikan päällä tutustumassa järjestäviin osapuoliin marraskuussa 2009.

Lounaan jälkeen me skandinaavit jäämme ravintolaan kokoustamaan. Kaikki Pohjoismaat ovat edustettuina, lisäksi esittäytymään on tullut myös Cariad Astles Englannista. Kokouksen puheenjohtajana toimiva Hans Hartvich-Madsen (Tanska) ei ota puheeksi sekä Tanskan että Suomen halukkuutta järjestää vuoden 2016 kongressi, vaan asiasta järjestetään erillinen palaveri Suomen edustajien ja Hansin välillä tämän tilaisuuden jälkeen.

Ilmassa on tunnustelua puolin ja toisin: kuinka tosissaan tässä ollaan, millaisin motiivein kukin on liikkeellä, sovitaanko yhteisestä linjasta? Olisiko jompikumpi halukas järjestämään kongressia rennomman välikokouksen vuonna 2014? Pidämme vielä nopean neuvottelun suomalaisvoimin ja päätämme varmistaa Suomen kannan vielä puheenjohtaja Janne Kuustieltä ennen kuin otamme asian seuraavan kerran puheeksi.

Ei kauniimpaa ja rauhoittavampaa päätöstä päivälle voi saada kuin on italialaisen Girovago e Rondellan Whisperboat-ajelu yön laskeutuessa 1200-luvulla perustetun kaupungin ylle.

Robotit kesäyössä Tänään keskiviikkona välikokous muuttuu kongressiksi, sillä välikokouksella ei ole valtaa päättää ehdotetuista sääntömuutoksista. Knut Alfsenin (Norja) johtama sääntökomissio on tehnyt loistavan pohjatyön, ja

29

äänestämään päästään suht’ lyhyen keskusteluosuuden jälkeen. Etenkin potentiaalista kongressijärjestäjää kiinnostanee muutos, jonka mukaan järjestäjä saa nyt itse (yhteistyössä pääsihteerin kanssa) päättää, mille kielille tarjotaan simultaanitulkkaus.

Olemme edellä aikataulusta, joten kansallisten UNIMA-keskusten raportit pannaan alulle esityslistasta poiketen jo tänään. Keskusteltuamme asiasta toisten Suomen edustajien kanssa raportin antaminen tulee allekirjoittaneen hommaksi. Mutta haluan hieman miettiä sanavalintojani, mihin presidentti antaa kahvitauolla sekä luvan että hyviä neuvoja: puheen voi pitää huomenna, ja muotoilun pitää olla varovainen puhuttaessa Suomen halukkuudesta järjestää seuraava UNIMA-kongressi.

Nopea lounas, sitten tutkimuskomission yli 3-tuntinen kokous. Chengdun kongressin järjestäjät ovat ”tilanneet” tutkimuskomissiolta akateemisten paneelikeskustelujen sarjan, ja pohdimme mahdollisia puhujia ja moderaattoreita eli puheenjohtajia. Kokous venyy, aurinko porottaa lasikaton läpi.

Juoksen peltilelukaupalle, ja nyt se on auki!

Ostan kävelevän, vilkkuvan ja ampuvan robotin.

Sitten äkkiä laivalle miettimään huomista puhetta. Luen sihteerimme Johannan kirjoittamaa raporttia kokouskansiosta. Päätän mainita sellaiset asiat, jotka ovat uusia tai toteutuneet Suomen nukketeatterielämässä ensimmäistä kertaa. Hikoilen sanamuotojen kanssa, ohuesti nukutut yöt alkavat tehdä vannetta päähän.

Jätän ohjelmaan kuuluvan esityksen suosiolla väliin, ja kas: saan päivälliskutsun Villa Augustukseen, linnamaiseen idylliin kaupungin laidalla. Kävelymatkan aikana pohdimme kongressin järjestämiseen ja tutkimuksen tekemiseen liittyviä kysymyksiä Ida Hamren kanssa.

Geometrisesti muotoillun puiston ja uskomattoman monilajisen keittiöpuutarhan ympäröimä ravintola on hurmaava, mutta kello

Viimeisen kokouspäivän tunnelmia. (kuva: Kati Andrianov)

30

Nukketeatteri 2/2010

tikittää ja tilaamme kiireesti annoksemme.

Tehokkaasta popsimisesta huolimatta belgialaisen Theater FroeFroen Midsummernightsdream on jo menossa kun ehdimme esityspaikalle. Meidät päästetään parvelle, jossa otan elvyttävät puolihorrokset ennen illan cocktail-tilaisuutta.

Juhannukseksi kotiin No niin, on viimeinen välikokouspäivä eli torstai. Laivamme lähtee pois Dordrechtista aamupäivän aikana, joten joudumme ottamaan matkalaukut mukaan kokouspaikalle. Moikkaan Venäjän edustajia, ja kuinka ollakaan he kertovat myös Ekaterinburgin kaupungin kulttuuritoimen olevan erittäin kiinnostunut isännöimään vuoden 2016 kongressia. Mitäs, reilun pelin hengessä paljastan heille sen mitä aion kohta sanoa mikrofoniin.

Ennen kokouksen alkua ehdimme vielä muodostaa naisdelegaation ojentaaksemme pääsihteerille Oulun kaupungin pormestarin allekirjoittaman kirjeen ja Suomi-tietoutta.

Jacques Trudeaun reaktio on avoimen positiivinen.

Suomen raportin vuoro. Saan jonkunlaisen tolkun eilisistä harakanvarpaistani ja annan

Villa Augustuksen pihaa (kuva: Kati Andrianov).

asiallisen, hymyttömän robottiraportin, jossa presidentin neuvoa noudattaen ilmoitan ”Suomen kartoittavan mahdollisuuksia järjestää vuoden 2016 kongressi Oulussa”.

Lopulta on viimeisten käsiteltävien asioiden aika. Internet-sivut kaipaavat uudistamista, ja asiasta keskustellaan kovasti (niin kuin kaikesta – niin pientä asiaa ei olekaan, etteikö siitä UNIMA:n kokouksessa saataisi aikaan mielenkiintoista ja kuumiakin tunteita herättävää debattia). Kokouksen lopuksi kiitetään kovan työn tehneitä järjestäjiä ja simultaanitulkkeja, sekä otetaan yhteisvalokuva ko-

ko porukasta kuten tapana on. Tuttu hämmästyksensekainen helpotus: tässäkö se oli?

Tarjolla olisi lounaan sijasta pikkupurtavaa festaritoimiston läheisessä teltassa, mutta koska en jaksa raahata matkalaukkuani toiseen päähän kaupunkia, päätän kävellä hissutella suoraan juna-asemalle. Viimeiset poskisuukot ja tanskankieliset toivotukset kadun kulmassa, ja ei muuta kuin kotiin. Sämpylä suussa katselen sitten ohikiitäviä alankomaisemia ja mietin, mitä kuuluu omalle ”viljelmälleni”. Sen näen kohta, juhannusaattoaamun valjetessa Viialassa.

(Kokouskansio raportteineen ja tarkempine tietoineen saatavana allekirjoittaneelta.)

Kati Andrianov Kirjoittaja on yksi Suomen UNIMA ry:n kansainvälisen edustajiston jäsenistä.

Hänen kanssaan Suomen kokouksessa edustivat muut kv-edustajat Hannu Räisä ja Anne Rautiainen. Kv-edustaja Janne Kuustie oli estynyt perheenlisäyksen vuoksi lähtemästä matkalle.

Ilpo Mikkonen ja Johanna Uusiranta Dordrechtissä:

Kritiikkiä dialogin muodossa

Vierailimme Hollannissa Dordrechtin kansainvälisillä nukketeatterifestivaaleilla, katsoimme näytöksiä ja ruodimme niitä sitten kahvilassa milloin lounaan, milloin kahvin tai oluen siivittämänä. Näimme ja koimme samoja ja eri esityksiä yhtä- ja eri aikaan. Päätimme kertoa kokemuksistamme myös Nukketeatteri-lehden lukijoille ja tapasimme Oulussa ”muisteloiden” merkeissä.

Ilpo: Kivaa oli pieni ja idyllinen Dordrechtin kaupunki, jossa kaikki oli lähellä ja helposti tavoitettavissa.

Joh: Kaupungin pienuudesta johtuen festivaali oli hajotettu ympäri kaupunkia. Toisaalta oli hauskaa, kun sai samalla tutustua kaupunkiin, kun etsi esityspaikkaa, mutta kiireisille kokousedustajille tämä taisi tuottaa päänvaivaa! Osa tiloista sopi esityspaikaksi vallan mainiosti, osa taas ei. Jossain oli ongelmia kuuluvuuden kanssa, huono ilmanvaihto jne.

Lampje lampje Wiersma en Smeets, Hollanti Ilpo: Mielestäni se oli parasta festariteatteria pitkään aikaan. Valon leikkiä ja -iloa. Varjoteatterin vastakohta - valon teatteri, jonka tukirakenteina toimivat vanhanajan piirtoheittimet. Esitys kesti puolisen tuntia. Lapset

hihkuivat ja aikuiset huokailivat ihastuksesta.

Esityksen valohahmot kieppuivat katsojien yllä ja ympärillä. Mielenkiintoista koko huonetilan täyttävää valohahmojen tanssia. Ihailin näyttelijöiden saumatonta yhteistyötä.

Doda (Aunt) Frieda, The Museum, Doda Group, Israel Muistojen teatteri, eräänlainen museo, jossa on muotinäytös. Näemme nykyisyyden ja menneen etsiessämme Doda Friedaa. Hän oli uskollinen sionisti, joka muutti 20-luvun puolivälissä Wienistä Palestiinaan ja avasi Jerusalemissa muotitalon. Hän suunnitteli ja valmisti vaatteita yläluokalle, kuten brittiläisten upseerien vaimoille, Arabialaisille rouville ja kuolleiden sionistisotilaiden leskille. Mutta mitä hänestä jäi jälkipolville?

Esityksen rakenne ei ole perinteinen, vaan yleisö istuu keskellä tapahtumia. Emäntä ja kolme palvelijatarta kutsuvat yleisön museon avajaisiin, cocktail-tilaisuuteen, jossa he kertovat tarinoita ja tarjoilevat Lindsenin torttua, lopuksi seuraa muotinäytös Doda Friedan Salongissa. Vieraat kutsutaan osallistumaan tarinoiden ja myyttien paljastamiseen, niin yksityisten kuin yleistenkin. Ne vähäiset tavarat, mitä Frida-rouva on jättänyt jälkeensä, esitellään ”Muistojen museossa” muistoesineinä, jotka liittyvät naisvartaloon.

Ilpo: Tämä esitys oli tekijöilleen äärettömän tärkeä. He seisoivat vahvasti jutun takana.

Joh: Esitys oli vaikuttava, ehkä vaikuttavin,

mitä olen nähnyt!

Ilpo: Hyvin intensiivinen esitys, yleisö otettiin mukaan yllättävällä tavalla!

Joh: Tässä kaikki asiat olivat merkityksellisiä.

Pieninkin ykstyiskohta oli tarkkaan harkittu.

Ilpo: Esitys oli kuin kolmiulotteinen palapeli. Yllättävistä suunnista koottiin ihmiskuvaa.

Näyttelijät olivat tiimi, yhteistyö oli saumatonta ja sujuvaa. Esitys oli erikoinen, omituinenkin, mutta kiinnostava.

Joh: Harvinainen esitys siinä, että jätti niin paljon pohdittavaa. Sen outous ja yllättävyys ei ollut pitkästyttävää, vaan mielenkiintoista.

Kuka toisi tämän Suomeen?

Sunnuntain esityksen jälkeen oli tekijöiden haastattelu. Juontajana toimiva toimittaja piti aluksi pitkän ja tylsän alustuksen, joka ei juuri asiaa avannut, mutta kun tekijät viimein päästettiin ääneen, esitys täydentyi ja syveni entisestään.

Nenä Anne-Kathrin Klatt, Saksa Outo olio, sini-keltainen mönkerö, kokee muodonmuutoksen kerta toisensa jälkeen.

Joh: Alussa tuo epämääräinen olio oli todella mielenkiintoinen, kun ei yhtään tiennyt, mitä tuleman pitää. Katosta roikkui iso kankainen kello (niinkuin kirkon kello), jonka tarkoitusta ihmettelin, mutta sekin selvisi, kun se oli mukana yhdessä muodonmuutoksessa...

Ilpo: Siinä oli rauhallista tekemisen riemua ja selkeitä värejä.

Nukketeatteri 2/2010

Joh: Taustalla oli äänimaailmaa - vai oliko se musiikkia - esitykseen sopivaa kuitenkin.

Ilpo: Alku, jossa oli vain mönkijä, oli hieno yksinkertaisuudessaan. Olisi ollut parempi, jos tässä esityksessä olisi luotettu pelkkään otukseen, eikä alettu vääntää väkisin sitä ihmiseksi.

Joh: Esitys kantoi pitkälle, mutta loppu oli tylsä ja tavanomainen, koko juttu latistui.

Ilpo: Luottamus mönkijään!

Joh: Vielä siinä vaiheessa, kun tuo olio oli ihmishahmoinen ilman kasvoja, se oli mielenkiintoinen, oliko se humanoidi vai mikä... Ihmiskasvot oli se, mikä latisti lopputuloksen.

oli kuin kuvitettu kiertoajelu. Pimeys ja siltojen alta meno toi jännitystä mukaan.

Joh: Minustakin parasta oli juuri se venematka pimeässä illassa, ja oikeat soittajat mukana veneessä. Ne nuket ja yllätykset oli vähän pliisuja, jotenkin lapsellisia ja liian ”helppoja”.

Ilpo: Loppupuolella vedestä noussut jättihahmo ei ollut WAU! Joh: Niin, ei se tehnyt vaikutusta, paremminkin pläähh... Mutta kaupunkia siinä tunnissa näki kivasti uudesta näkökulmasta. Yllätykset olisivat toimineet hienosti, jos ei olisi ollenkaan tiennyt, että niitä tulee!

Pictures at an exhibition, Jekaterinburgin Nukketeatteri, Venäjä Mussorgskin musiikkiin tehty esitys, jossa näyttelijät esiintyvät nukkeina. Pierrot ja Harlekino ovat molemmat rakastuneet Colombineen. Mukana on myös pieniä nukkeja.

Ilpo: Neukkuaikainen toteutus! Musiikki liian päällekäypää. Toisaalta ylinäyttelemistä, toisaalta liian pieniä yksityiskohtia.

Joh: Vaikka esitys oli kliseinen, tykkäsin taitavuudesta! Näyttelijät olivat todella taitavia, ihmisnuket olivat esityksessä tärkeimmät. Musiikki oli kyllä aivan liian kovalla.

Ilpo: Vanhan koulun käyneitä, taitavia näyttelijöitä, mutta söivät nukkien osuutta. Turhan rönsyävää, pursuili joka saumasta! Tehty ajan kanssa, mutta oliko ajatuksen kanssa.

Joh: Alku oli hyvä, yllättävä, esitys liian pitkä ja loppu oli kyllä aivan kamala, amerikkalaistyylinen happy end pienillä nukeilla, joita ei nähnyt kunnolla ja tekniikkakin vielä takkuili...oi voi!

L’atlante delle citta Antonio Panzuto, Italia Kaikki tapahtuu teltassa, teltassa aavikolla.

Matkustamme Marco Polon, nykypäivän yksinäisen matkaajan mukana. Esitys rakentuu aukeavan ja kääntyvän lavastuksellisen koneen ympärille. Kartasto tarinoineen, kuvineen, piirukstuksineen näyttää olevan näkymätön kaupunki. Esityksen inspiraationa on ollut Calvinon teos Näkymättömät kaupungit.

Ilpo: Näin sen tekotaiteena. Viitteellinen lavastus oli ok. Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä! Kikkailua!

Joh: Minulle tuli sellainen deja-vu-olo. Olen ennenkin nähnyt tällaista (italialaista!) ”paperikivaa”. Puheesta ei saanut selvää (hmm... englantia italialaisella korostuksella), paljon esitykseen kuuluvaa melua taustalla. Kaikki keinot käytössä, monenlaista ”hauskaa” touhua, mutta hauskaa taisi olla vain esiintyjällä. Tuntui, että yleisöä ei tarvittaisi lainkaani!

Ilpo: Ajatus puuttui. Aikuisten teatterissa kikkailu ei riitä! Teatteri ei ole ajan tappamista, vaan sen pitäisi nostaa irti maasta, melkein lentoon!

Joh: Mietin, että olisin voinut saada enemmän irti, jos olisin tuntenut Calvinon teoksen, mutta toisaalta tällaisen esityksen pitäisi avautua myös ilman taustatietoja.

Play of Forces Helios Theater, Saksa Painovoimanäytelmä. Tässä puhutaan unelmista, lentämisen vaikeudesta, putomisesta.

Joh: Kiviä maassa ja kiviä ilmassa. Harmaata, viitteellinen lavastus. Pitäisikö tästä ymmärtää jotain? Minä en ymmärtänyt, en vaikka luin välillä käsiohjelmaakin. Tämä ei auennut ollenkaan. Joskus voi nauttia, vaikka ei niin ymmärräkään, mutta ei tässä kivien liikuttelussa ollut mitään nautittavaa. Outoa!

Poison Theatre Mogilev, Valkovenäjä Esityksen aiheena oli saastuminen. Pienen suden näkökulmasta näimme kuinka maailmasta tulee elinkelvoton. Ihminen myrkyttää maailman. Sanaton näytelmä perinteisin käsinukein.

Ilpo: Tykkäsin tästä, parempi venäläisen tradition edustaja kuin se toinen (venäläinen).

Joh: Lavastus oli karu, se yllätti.

Ilpo: Niin, mutta se täydentyi koko ajan!

Joh: Positiivinen kokonaisuus, tykkäsin kun tämä oli ”oikeaa” nukketeatteria.

Ilpo: Taidokasta, ei tumpputeatteria!

Midsummernights dream Theater FroeFroe, Belgia Kesäyön unelma, Shakespearen näytelmä, jossa menninkäiset, keijut ja satyyrit etsivät rakkautta siinä missä ihmisetkin. Tapahtumapaikkana oli nyt Kiina.

Joh: Ensimmäisen puoli tuntia luulin olevani väärässä esityksessä, kiinalaisuus hämäsi!

Teknisesti erittäin taitavaa nukketeatteria.

Maininnan ansaitsevat myös ”äänet”, eli korkealla näyttämön yllä olevat kolme henkilöä, jotka puhuivat englanniksi kaikki vuorosanat.

Isot nuket näkyivät varmasti taakse asti, mutta.... kaikesta taitavuudesta huolimatta jäi turhautunut olo. Tämä ei ollut sellainen elämys kuin se olisi voinut olla. Nuket olivat turhaa rekvisiittaa tällä kertaa! Parasta koko esityksessä oli Puckin ”intro”soolo, aivan alussa.

Whisperboat Girovago & Rondella, Italia Esitys tapahtui kaupungilla, kanavien varsilla.

Yleisö lipui veneessä hitaasti pitkin kanavaa ja erilaiset hahmot yllättivät veneilijät milloin missäkin, silloilla, talojen välissä... Esityksessä oli löyhä juoni traagisesta rakkaustarinasta.

Ilpo: Se oli enemmänkin ”häppening”, viihteellinen rakastavaisten risteily. Odotin aina uusia nukkeja, yllätyksiä, näytöksiä. Olo veneessä oli silti levollisen keskittynyt. Kierros oli hyvin sunniteltu ja kesto optimaalinen. Se

31

Arvioijat Dordrechtissa: Johanna Uusiranta Suomen UNIMA ry:n järjestösihteeri Kuvat esityskokonaisuudesta Fluisterboot (Girovago e Rondella, Italia), kuvat Ilpo Mikkonen.

Ilpo Mikkonen nukketeatteritaiteilija

32

Nukketeatteri 2/2010

Kesäaika päättyy- teatteritapahtuma Oulussa

Ähkypassilla talviaikaan Kesäaika päättyi Oulussa 28. - 31.10. megalomaanisen teatteri- ja tanssifestivaalin merkeissä, jonka kuluessa oli mahdollista osallistua 53 tapahtumaan. Minä valitsin niistä 24 teatteri- ja tanssiesitystä Ähkypassilla - ja selvisin hengissä neljän päivän katsojamaratonista. Hektisimmillään tarjolla oli kahdeksan esitystä päivässä viidessä eri tilassa, tämän päälle vielä iltaklubin musiikki- ja teatteriesityksiä. Tukka putkella tuli siis kipitettyä esityksestä toiseen, joiden teemat ja taso vaihtelivat laidasta laitaan.

Akseli Klonkin järjestämä Kansainvälinen The End of Saving Daylight Time – Kesäaika päättyy -tapahtuma on ylenpalttinen, ohjelmistoltaan kimarainen ja koetteleva. Esitystiloissa nähtiin nuketusta ja näyttelijäntyötä, hyppyjä ja loikkia, horroria ja huumoria sekä haahuilua ja höttöäkin. Suurin osa ohjelmistosta oli tasokasta ja useassa esityksessä istuttiin aivan etukenossa fokusoituneina näyttämötapahtumaan. Bravo-huutoja herutti tanskalaisen Sofie Krogin omaperäinen The House, horror-nukketeatterina toteutettu kertomus oudosta talosta kammottavine tapahtumineen, joka toi mieleen pahimmat kuvat Psyko-leffasta. Aivopoimuihin tallentui syvälle myös Teatteri Airopikin ja Kuuman ankanpoikasen monitaiteellinen yhteisteos Uri G Oulun taidemuseossa. Kolmen fleksiibelin miehen ryhmä esitti israelilaisen psykokinesteetikon (suomeksi: esineiden liikuttajan ja taivuttelijan) Uri Gellerin tarinaa ja 70-luvun kasvatusmetodeja kuvataiteilija Timo O. Nenosen esineistöllä. Jouni Järvenpää säkenöi myös Teatteri Airopikin sooloesityksessä Aivohärkä, joka perustuu Maiju Lassilan jutelmaan suomalaisesta kateudesta kaikkine kauheine seuraamuksineen. Virtaava tanssi, soljuva puhunta ja välineteatterin käyttö ovat Jounin vahvuuksia, joista saatiin nauttia myös festarilla nähdyissä Nukketeatteri Akseli Klonkin esityksissä Merenkuninkaan lahja, Hurjan hauska autokirja sekä Hilma ja pingviini täydellinen. Klonkilla on jäljittelemätön tyyli, joka yhdistää modernia nuketusta fyysiseen teatteriin. Nokkeluus ja ketteryys, välineteatteri sekä omaperäinen dramaturgia ovat hyvinkin hallussa, mutta jotain uudistusta, säröä ja syvennystä niihin jo kaipaa 12 vuoden jälkeen.

Festarilla nähtiin myös tanssiteatterivierailuja, joiden valintaa ohjelmistoon en aivan ymmärtänyt. Turkulaisen Ehkä ry´n esityksissä Ihana maailma ja Carlo For Ever tanssijat lepattivat säikkyinä kuin kanit kiväärin tähtäimessä sinne tänne eikä koreografiasta saanut oikein mitään tolkkua. Lienevätkö peräti pelänneet katsojia, sulkeutuneet omaan esitysmaailmaansa, joka ei avautunut? Ryhmäs-

Sofie Krog: The House.

Levende Dukker: Baobab og Bushbaby.

sä toimivan Tashi Iwaokan sooloteos Kuroko´s Dreams oli sen sijaan mielenkiintoinen leikittely esineillä, joissa hän mursi esiin bunrakuteatterin näkymättömän avustajan, kurokon,, unelman omasta esityksestä. Esineillä leikki myös Prototyyppien Kati-Aurora Kuuskoski, joka marssitti pöydälle miniviina- ja hajuvesipullojen salatun elämän. Hän esitti myös soolona iltaklubilla tanssiteoksen Iik, olen nainen, ensimmäistä kertaa eläissään. Lapsille festarin ohjelmistossa oli tarjolla useita esityksiä, joista norjalaisen Levende Dukkerryhmän nukketeatteritoteutukset Baobab og Bushbaby sekä Vekkerklokka tuottivat pettymyksen. Liikaa puhetta ja häsläystä, yleisökontakti olematon, harmi kyllä. Ruotsalaisen Papagenan eli Tjåsa Gusforsin Dollhouse onnistui paremmin tarinoidessaan vanhasta nukketalosta ja sen asukkaista. Aikuisille suunna-

tussa ohjelmistossa ihmetytti Jyväskylästä saapuneen Näätimö & Teatteri Vastavoiman Pyöriäisen tarkkailija, joka varmaankin oli tarkoitettu tiukaksi yhteiskunta- ja EU-kriittiseksi statementiksi. Mutta esitys ja tarina sortuivat heikkoon näyttelijäntyöhön ja ohjaukseen kautta linjan. Sen sijaan Porista saapunut Teatteri Moderni Kanuuna hämmästytti omaperäisellä teoksellaan Samurai Rauni Reposaarelainen, joka pyrki tyyliteltyyn japanilaiseen teatteriin ja tulkitsi myyttistä tarinaa sijoitettuna reposaarelaiseen ihmisyhteisöön.

Sokerina pohjalla festivaalilla pidettiin päätöspäivänä Valtakunnallinen nukketeatterikilpailu, jossa kilvoitteli seitsemän esitystä.

Voiton korjasi turkulainen Kuuma Ankanpoikanen, jonka esitykset Vain toivo jää, Kiiltokuva ja Yhteenveto planeettojen välisistä etäisyyksistä edustavat uuden polven mo-

Nukketeatteri 2/2010

dernia ja tutkivaa nukketeatteria. Toiseksi tullut suomenruotsalaisten Anatomia Lear tunki tajuntaan visioillaan, valoillaan ja äänimaailmallaan. Omaperäinen tulkinta Shakespearen klassikosta on kiertänyt kahden viime vuoden kuluessa maailmalla Istanbulia myöten. Kolmanneksi sijoittunut Nukketeatteri Piironginlaatikko eli Kerttu Aaltonen Uudestakaupungista yllätti iloisesti Helakisan kirjasta sovitetulla esityksellä Yhdeksän kultapäistä prinssiä. Ohjaaja ja dramatisoija Kitta Sara oli pusertanut Kerttu-konkarista esiin iloisen anarkistin, jolla oli hervoton kontakti sekä lapsi- että aikuiskatsojiin. Teatteri Objektin Tessa Lepistöllä oli tuomisinaan Turusta sooloesitys Merirosvo Svarttis ja espanjalaiset kultakolikot, jossa kylppärin esineistö elävöityi ja oikea vesi loiskui lasten riemuksi.

Vaasalainen Pikku Aasin Nukketeatteri toi kilpailuun esityksensä Kani, ampiainen ja Marcovaldo, joka perustuu Italo Calvinon kirjaan.

Italiasta Suomeen kotiutuneen Cosimo Galianon vetämän ryhmän esityksessä oli yritystä moneen suuntaan: perinteistä italialaista käsinukketeatteria, varjoteatteria, commedia dell´arten ituja ja elävää musiikkiakin.

Festivaalin päättäjäisiksi nähtiin vielä Anna Leymanin ja Camilla Lilleengenin vetämän Juanita workshopin demot, jossa viisi pohjoismaista näyttelijää tutki tilaa ja liikettä akanapussien inspiroimana.

Valve-salissa vietettiin neljä iltaa festivaaliklubeissa, joiden ohjelmisto oli tyrmäävän monipuolinen: Kauko Röyhkä, Reijo Kela, Airopik, Severi Pyysalo ynnä muut villitsivät yleisönsä yli puolenyön jatkuneissa bileissä.

Kymmenet iskurityöläiset, Valveen, Klonkin ja nuorten työpajan uurastajat saivat hybridifestivaalin sujumaan ja järjettömän tiukat aikataulut toimimaan. Kiitos ja kumarrus kaikille. Saturaatiopiste saavutettiin Kesäaika päättyy -festareilla moneen otteeseen, ähky tuli esitysvyörystä ja kiireestä tilasta toiseen. Seuraavilla festivaaleilla kannattaisi kyllä hieman hellittää. Muutama esiintyjäryhmä vähemmän (ja tarkemman seulan läpi valikoituina) toisi kaivattua väljyyttä ja antaisi tilaa myös kohtaamisille.

Maiju Tawast

Teatteri Airopik/ Kuuma Ankanpoikanen: Uri G. Kuvassa Tobias Effe, Jouni Järvenpää ja AnttiJuhani Manninen.

33

PUHEENVUORO

haluatko suunvuoron, lähetä: unimafinland@gmail.com

Uusi, vanha nukketeatteri

by Antti-Juhani Manninen Olen viime vuosina usein kuullut puhuttavan uudesta nukketeatterista, nykynukketeatterista ja nukketeatterin uudesta aallosta. Olen omaksunut käsitteet omaan jokapäiväiseen kielenkäyttööni niitä tai niiden sisältöä juuri ajattelematta. Minähän teen uutta nukketeatteria, sehän on selvä. Pusken koti tuntematonta. Kokeilen ja yhdistelen elementtejä tavoilla, joita en ole muiden aiemmin kuullut yrittäneen.

Olen kuitenkin ollut suorastaan pakotettu matkan varrella pysähtymään toistuvasti juuri tämän ajatuksen äärelle. Löydänkö ja teenkö tosiaan jotain uutta? Kokeiluni ovat toki itselleni uusia.

Tunnen oppivani ja kehittyväni, löytäväni uusia yhdistelmiä, uusia tapoja ajatella ja käyttää nukketeatteria. Mutta onko tämä jotakin uutta? Mitä on se uusi, josta puhutaan puhuttaessa uudesta nukketeatterista? Mikä tässä tavassa ajatella ja lähestyä nukketeatteria on sellaista uutta, jota Suomessa ei ole aiemmin nähty? Onko kyse vain omasta tietämättömyydestäni, siitä etten ole tutustunut alani historiaan riittävän perusteellisesti? Vai seisonko jonkin uuden kynnyksellä, löytämässä jotakin?

Uusi määrittyy aina vanhan kautta. Ei voi olla uutta nukketeatteria, jos ei ole jotain olemassaolevaa vanhaa, josta määritelmällä halutaan erottua. Näin ollen ensimmäinen kysymys, joka kaipaa vastausta on: mitä on perinteinen vanhakantainen suomalainen nukketeatteri? Olen pystynyt luomaan itselleni jonkinlaisen hataran, ei-vedenpitävän käsityksen tästä. Suuri kiitos tästä kuuluu lukuisille keskusteluille lukuisten nukketeatterin vanhemman polven edustajien kanssa, kuin myös lukuisille katsomilleni suomalaisille nukketeatteriesityksille.

Olen siis ehkä löytänyt joitain yhteisiä piirteitä alan vanhempien tekijöiden esityksistä. Näihin löydöksiin kuuluvat sadun- tai tarinankertojan ja tekstin runsas käyttö, kansansatujen (ja niiden kaltaisten itse kirjoitettujen tarinoiden) käyttö, esitysten suuntaaminen lähinnä ainoastaan lapsiyleisölle, lavastuksessa käytettävät vanhat esineet (joilla on jo tarina itsellään), suhteellisen vähäinen kiinnostus nukkien elävöittämiseen ja tarinankerrontaan nukkien toiminnan tasolla, sekä itse tarinoiden sijoittuminen menneisyyden hämärille satujen vuosisadoille.

Vastaukseni ei ole kovin kattava. Jää edelleen kysymys määritelmästä. Mitkä ovat ne piirteet, jotka määrittävät perinteistä nukketeatteria tämän päivän Suomessa? Onko edes olemassa yhtenäistä, elävää suomalaista nukketeatteriperinnettä? Ja jos siitä pyrkii erottumaan omaksi uudeksi uuden nukketeatterin kentäkseen, niin mistä todellisuudessa pyrkii erottumaan? Ja mitä ovat sitten uuden nukketeatterin määrittävät piirteet? Niin sanottua Turun koulukuntaa määrittää ainakin nuken nostaminen keskiöön kerronnassa. Entä muualta Suomesta nouseva uusi nukketeatteri? Ilman vastausta kysymykseen perinteisestä nukketeatterista on vaikea vastata siihen, mikä uuden siitä erottaa.

Jostain syystä olen joutunut kuulemaan myös tuhahduksia ja vastalauseita mainitessani uuden nukketeatterin. Kitkaa syntyy aina, kun osat pyrkivät erilleen, kun joku tai jotkut haluavat erottua omaksi erilliseksi yksikökseen. Siis tässä tapauksessa uuden nukketeatterin kentäksi. Nousee kysymys, onko vanhassa jotain vikaa, jos joku haluaa nostaa itsensä sen ulkopuolelle. Ulkopuolelle asettuja nähdään usein yläpuolelle asettujana. Uudeksi nimeäminen myös leimaa olemassaolevan vanhaksi, vanhanaikaiseksi, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Syntyy kipailuasetelma. Me emme tarvitse tätä kilpailuasetelmaa. Mutta ehkä tarvitsemme määritelmiä. Ainakin tarvitsemme keskustelua, vaikka olisimme asioista eri mieltä.

Näin päästään vihdoin siihen mitä kohti olen tämän artikkelin verran pyristellyt. Pyrin kirjoittamaan tämän pikemminkin keskustelun avauksena, kuin itsenäisenä kirjoituksena. Kaipaisin kovasti vastausta lukuisiin kysymyksiini, sekä alan uusilta että vanhoilta tekijöiltä mahdollisimman laajalti. Mitä on uusi nukketeatteri? Mitä on perinteinen nukketeatteri tänään? Eroavatko perinteinen ja uusinukketeatteri toisistaan? Ja miten? Mihin tämän päivän nukketeatteri on menossa, oli se sitten uutta tai vanhaa? Ja mihin suuntaan nukketeatterin pitäisi kehittyä? Marjut Tawastin ja Leila Peltosen toimittama Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä–kirja käsitteli ansiokkaasti osittain samoja kysymyksiä. En varmasti ole ainut, jonka mieltä nämä kysymykset ovat jääneet askarruttamaan. Nukketeatteri-lehti on ihanteellinen keskustelualusta tällaiselle mielipiteenvaihdolle ja yhteiselle määrittely-yritykselle. Jään mielenkiinnolla odottamaan (ja toivomaan) vastauksia. Kiitos jo etukäteen!

34

Nukketeatteri 2/2010

TURKU 2011

Euroopan Kulttuuripääkaupungissa runsas nukketeatteritarjonta Se in ihan kulman takana! Turun paljon odotettu vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Ohjelmistosuunnittelijat ovat antaneet paljon tilaa myös nukketeatterille: kaksi isompaa festivaalia ja useampi yksittäinen teos.

Kuva: Timo Väntsi

Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011, samaan aikaan Tallinnan kanssa. Turku 2011 -päätavoitteet ovat hyvinvointi, kansainvälisyys sekä luova talous ja kulttuurivienti. Lähtökohtana on kulttuurin laaja määritelmä, joka tuo esimerkiksi ruokakulttuuria, liikunta- ja hyvinvointikulttuuria, tiedekulttuuria ja monikulttuuristen kohtaamisten teemaa taiteiden rinnalle.

Ohjelmaa haettiin keväällä 2008 avoimella hankehaulla, joka keräsi liki tuhat erilaista ehdotusta. Lopulliseen ohjelmaan on otettu parisataa hanketta. Ohjelmakirjasta selatessa osuu silmiin aika moni nukketeatteriprojekti, tai projekti, jossa nukketeatteri on vahvasti mukana.

Tässä varmat vinkit:

Mikropatia!

Mikropatia! tarjoaa mikrokokoisia nukketeatteriesityksiä kaupungin julkisissa tiloissa läpi kulttuuripääkaupunkivuoden. Ohjelmistossa on 52 eri esitystä ja 365 näytöstä, joista ainakin 30 on kantaesityksiä. Näistä yhdessä muodostuu koko vuoden kattava kokonaiselämys.

Festivaaliesityksiä nähdään kaduilla ja katoilla, sairaaloissa ja vanhainkodeissa, baareissa ja huoltoasemilla. Esitykset elävät ja muuttuvat vuoden aikana, erottamattomana osana Turun katukuvaa.

Projekti huipentuu joulukuussa 2011 mikroteatterimaratoniin, jonka aikana on mahdollisuus katsoa keskitetysti suurin osa festivaalin esityksiä. Tapahtumasta vastaa vuonna 2005 perustettu kokeellisen nukketeatterin ryhmä Sixfingers Teatteriyhdistys ry.

TIP-Fest Nukketeatterijuhla TIP-Fest (Turku International Puppetry Festival) on Turussa toimivien nukketeatterin ammattilaisten yhteisponnistus, johon oman lisänsä tuovat kansainväliset vierailijat. Marraskuinen ohjelma koostuu sekä lapsille että aikuisille suunnatuista esityksistä, erilaisista työpajoista ja ympäri kaupunkia leviävästä teatterinukkenäyttelystä.

Lämminhenkinen tapahtuma on kaikenikäisiä ihmisiä yhdistävä valopilkku marraskuun pimeydessä. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii TIP-Connection ry yhteistyössä useiden turkulaistahojen kanssa. Esimakuna festivaali toteutetaan ensimmäisen kerran jo marraskuussa 2010.

VUONNA 3011 Vuonna 3011 lentää kaikki - koulut, lehmät, penaalit sekä erityisesti ihmiset. Monet asiat ovat myös huomattavan paljon helpompia kuin tällä hetkellä. Seinien läpi voi kävellä ja legoista ei tarvitse maksaa. Tulevaisuudessa

eläimet ja ihmiset ovat vielä parempia kavereita kuin ennen. Eläimet puhuvat ja he osaavat varoittaa ihmisiä.

Turku 3011 -lastenoopperan työpajoissa lukuvuonna 2009 – 2010 turkulaisten alakoulujen oppilaat loivat vallankumouksellisia tulevaisuuksia tekstein, sävellyksin sekä paperiteatterin keinoin. Työpajojen materiaaleista Emma Puikkonen on koonnut lastenoopperan libreton ja Pia Kalenius luo puvustuksen, lavastuksen ja lavalla nähtävät nuket. Sävellys on Markku Klamin käsialaa ja ohjaus Tapio Väntsin.

Esitykset turkulaisissa kouluissa keväällä ja Turun Musiikkijuhlilla elokuussa 2011. Tuotannosta vastaa ArtSoppa ry.

UKI –NYKI 2 Helenaa, 2 unelmaa, 2 kaupunkia. Ihminen elää kaksi kertaa: unelmissaan ja elämässään ja näiden aineksien sekoittuessa ihminen elää unelmansa.

Esitys kertoo, mitä tapahtuu, kun uskallus kasvaa suuremmaksi kuin pelko; ihmisistä jotka ovat päättäneet toimia… Nyt. Uusikaupunkilaisen Helenan soundtrackina soi Frank Sinatra, kun taas Helen of New York rauhoittuu kuunnellessaan saamelaista joikumusiikkia.

Suomalainen mielenmaisema yhdistyy urbaaniin amerikkalaiseen kaupunkikulttuuriin, jo-

Nukketeatteri 2/2010

ta höystävät hip-hop, breakdance, rap, graffitit ja dj:n live-musiikki.

Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa nukketeatteritaiteilija Terhi Tuulia Lintukangas, joka suorittaa parhaillaan teatterialan maisterin opintojaan new yorkilaisessa The Actors Studio Drama Schoolissa. Näyttelijänä nähdään amerikkalaisen vahvistuksen lisäksi mm. turkulainen nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi. UKI-NYKI on nukketeatteri-ensemble HOX Companyn tuotanto.

Ensi-ilta 12.8.2011 Turussa ja sen jälkeen New Yorkissa.

luonnon pienet ihmeellisyydet ja nauttimaan sen tarjoamista seikkailujen, leikkien ja tarinoiden mahdollisuuksista.

Esityksen tuottaa ja toteuttaa Teatteriyhdistys SudenEnne ja Bongaa Oliopus Olius! -työryhmä yhteistyökumppaninaan arvostettu tanskalainen lastenteatteri Teater Refleksion.

Esityksen ensi-ilta on 18.4.2011. Esitys kiertää tilauksesta päiväkotien ja koulujen lähimetsissä touko-kesäkuussa 2011 ja viikonloppuisin toteutetaan perheille avoimia esityksiä.

JOHN – ELEANOR

BONGAA OLIOPUS OLIUS ”Oliopus Olius” on havaittu metsässä ja kaikki ei ole aivan ennallaan. Polulta löytyy eriskummallisia jälkiä ja vaelluksella kohdatut metsän olennot näyttävät olevan hämillään.

Vaelluksella nähdään miten eläimet kohtaavat tuntemattoman tulokkaan ja seurataan metsän siimeksessä syntyviä pieniä ja suuria selviytymistarinoita. Lapsille nukketeatterin keinoin toteutettu luontoelämysesitys johdattaa osallistujat tuntemattoman otuksen jäljille.

Reitin varrella esiin nousevat ihmisen ja luonnon vuorovaikutus sekä luonnonilmiöt osana taide-elämystä. Esitys herättää huomaamaan

Teatteri Sudenenne: Bongaa Oliopus Olius (kuva: Andrea Vannucchi).

Lontoo 1394. John Rykener on mies, joka tarjoaa seuralaispalveluita naisille, mutta pukeutuu toisinaan naiseksi käyttäen nimeä Eleanor. Vanha oikeuspöytäkirja kertoo tapauksesta, kun hänet yllätettiin harrastamassa seksiä toisen miehen kanssa. Kuka tai mikä John - Eleanor aikalaistensa silmissä oli ja oliko hänellä paikkaa oman aikansa kulttuurissa?

Miten hänelle ja hänen kaltaisille kävi tuon ajan Englannissa?

Sukupuoli- ja seksuaalinormeja möyhivä esitys tuo uudenlaisen näkökulman keskiaikaan, joka usein ilmenee meidän silmissämme moraalikäsityksiltään ahtaana ja tiukkana. Samalla esiin nousee kysymys, onko mikään muuttunut?

Turkulaisen nukketeatteriryhmä HOX Companyn esitys perustuu keskiaikaisiin aineistoihin. Timo Väntsi on tehnyt käsikirjoituksen yhdessä tutkija Tom Linkisen kanssa, ja heidät nähdään myös lavalla: luennoitsijana ja näyttelijänä. Ohjaus: Merja Pöyhönen, puvustus: Pia Kalenius.

Ensi-ilta 18.2., esitykset huhtikuulle saakka TEHDAS Teatterissa (yhteistuotanto).

LISÄTIETOJA: www.turku2011.fi

NUKKETEATTERI-LEHTI SUOSITTELEE LISÄKSI: Turku365 on julkiseen tilaan sijoittuva kaupunkitaidekokonaisuus, jonka reilut 130 teosta pilkahtelevat läpi vuoden kaupungin arjessa. Pääosassa on arjen löytöretkeily.

Kansainväliset Ylioppilasteatterifestivaalit 7-10.2.2011. Tapahtumaa isännöi Turun Ylioppilasteatteri yhteistyössä ruotsinkielisen ylioppilasteatterin, Studentteatern i Åbo, kanssa.

Esittävän taiteen toukokuu on kolmiviikkoinen teatteritapahtuma, jonka myötä Turkuun saapuu noin 15 ajankohtaista vierailuesitystä kotimaasta ja muualta Euroopasta. Emäntänä Turun kaupunginteatteri.

New Baltic Drama- festivaali esittelee kaupunginteatterissa syksyllä neljä kansainvälisen näytelmäkirjoituskilpailun voittajaa Suomesta, Ruotsista Venäjältä ja Virosta.

Performanssi 2011 on kolmipäiväinen performanssitaiteen festivaali 27-29.5.2011.

Toteuttaja MUU ry turkulaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tarinoiden toukokuu herättelee tarinankerrontakulttuuria eri puolilla Turkua. Sytykettä anatmassa Metropolian AMK. Smeds Ensemble & Von Krahl Theater: Karamazov Workshop loka-marraskuussa Manilla.

Puppet Sciense and Fiction tarjolla yläkouluille 2011

Ovatko asiat järkähtämättömästi niin kuin ne näyttäytyvät meille vai onko maailmassamme mahdollisuuksia, jotka kaipaavat tulla tiedostetuiksi? Miltä näyttäisi vieras neljännestä ulottuvuudesta? Voiko hän juoda mehua avaamatta mehupurkkia? Mitä on yksiulotteisuus?

Esimerkiksi tämän tyyppisiin kysymyksiin haetaan vastauksia yläkouluikäisille nuorille suunnatussa Puppet Science and Fictiontapahtumassa, joka yhdistää matematiikkaa kuvataiteeseen ja nukketeatteriin. Se esittelee nuorille geometrian periaatteita ja avaa heidän ajatuksiaan neljännelle ulottuvuudelle taidenäyttelyn, nukketeatteriesityksen ja työpajan avulla.

Puppet Science and Fiction perustuu Edwin A. Abbottin teokseen Flatland (suom. Tasomaa).

Tapahtuman valmistaa työryhmä Tasomaa,

Matematiikkaa, kuvataidetta ja nukketeatteria yhdistelee Puppet Sciense and Fiction.

joka koostuu kuvataiteen, musiikin, nukketeatterin ja matematiikan ammattilaisista. Tapahtuma on osa Turun kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa.

Puppet Science and Fiction on tilattavissa yläkouluihin 7.3.2011 alkaen. Tapahtuman

tuottaa turkulainen Teatteri SudenEnne.

Lisätiedot: p. 041 723 0944 puppetsciencefiction@gmail.com www.puppetsciencefiction.com

35

36

Nukketeatteri 2/2010

Harkitaan, hinkataan ja toivotaan

-nukenrakennuksen haasteista kesäteatterissa Enpäs ihan arvannut, kuinka hikiset paikat oli luvassa, kun Väntsin Timo haastoi minut tekemään nuket Aladdin ja taikalamppu –esitykseen (Turun kesäteatteri Vartiovuorella kesällä 2010, ohj. Timo Väntsi). Siis kolme (myöhemmin 11) kevyttä ja kestävää nukkea kesäteatteriin, ulos, sään armoille, 180-astetta aukeavan ja 630-paikkaisen katsomon koettaviksi, muutamaan useampi eri tekniikka, yksi mittatilauksesta käteen, joka on rakennusajan lähes tyystin Helsingissä? No problem…

Haaste 1: SÄÄ Oletettavaahan on, että 54 vedon joukkoon osuu useampikin sade-esitys, mutta ei tänä kesänä: koko esityskauden sadesaldo oli yhteensä 10 min. (Toisaalta helteessä virrannut hiki hoiti nukkien kosteutuksen mitä tehokkaimmin.) Vaan mistäpä tuon olisi voinut vielä keväällä tietää, joten siihen oli varauduttava ja siksi materiaaleiksi valikoituivat hyvinkin ”kovat aineet”. Hurraa ystäväni styrox, retkipatja, lattia-alussolumuovi, uimanuudelit, paneelilakka, ulko-erikeeper, kuumaliima ja roudarin teippi! Mukaan pääsi myös kangasta ja jonkin verran vaahtomuovia (elmukelmuttuna, hurraa!), mutta näissäkin valinnoissa oli huomioitava ehdottomasti säänkestävyys, riittävän nopea kuivumisaika ja tuulen tarttumapinta.

Haaste 2: ISO ja LAAJA KATSOMO Alusta alkaen oli selvää, että nukkien on ol-

Pienet henget (vasen alakulma) olivat tumppukokoa, mutta joukkona toimivat isollakin näyttämöllä. Ilkeä taikuri (Peter Kanerva) joutuu hengen narutettavaksi (kuva: Timo Väntsi).

tava riittävän näyttäviä Vartiovuoren kokoisen katsomon tavoittaakseen, ts. niihin oli saatava kattava volyymi koossa tai määrässä, kimallusta/pilkettä/hohtoa, taustasta erottuvat värit, riittävän selkeä muoto ja mahdollisimman hyvä manipuloitavuus. Kuten nuketuksessa keskiöön nousivat myös tyylittely ja nk. selkosuunnat/-väittämät. Toisaalta osa katsojista näki nuket hyvinkin läheltä, joten niiden oli kestettävä myös yksityiskohtaisempi tarkastelu.

Haaste 3: HELPPOKÄYTTÖISYYS Nuket oli tärkeätä saada paitsi kestäviksi myös keveiksi, teknisesti riittävän yksinkertaisiksi, nopeiksi pukea ja riisua sekä ergonomisesti mahdollisimman taakattomiksi.

Esityskausi oli pitkä, olosuhteet välillä yllättävänkin rankat, eikä harjoituskaudella ollut paljoakaan aikaa varsinaiseen nuketustreeniin. Nukkien oli sovittava nukettajilleen nopeasti, helposti ja pitkään.

Hirviö Khimaira koostui isosta päästä, siivistä ja hännästä, sekä tietysti savusta ja äänitehosteista (kuva: Timo Väntsi).

Sormuksen hengen kättä ja päätä yhdisti harsomainen kangasvartalo. Hahmon takana Pia Kalenius (kuva: Timo Väntsi)

Haaste 4: OLLA KUIN ILMAA tai PELOTTAVA PÄIVÄNVALOSSA Koska ulkonäyttämöllä ei ole käytössä valoteknistä taikuutta, jolla tukea esim. aineettomuutta tai pelottavuutta, piti Sormuksen hengen ja hirviö Khimairan olennaiset elementit kaivaa jotenkin toisin esiin. Päädyin jättämään Sormuksen hengen lähes vartalotta, jotta ainetta olisi yksinkertaisesti mahdollisimman vähän. Nukke rakentui päästä ja kädestä, niitä yhdistävästä kangaskaitaleesta sekä kevyestä harsosta vaatteena. Sormuksen henki sai ulkoilmassa kirjaimellisesti tuulta alleen, ilmavirta teki hahmosta entistä keveämmän ja ”henkevämmän”.

Hirviö Khimairaa mietittiin ohjaaja Väntsin kanssa pitkään ja hartaasti. Tavoitteena oli saada aikaan oikeasti pelottava kammotus.

Aluksi jämähdimme ajattelemaan, että hahmon on oltava mahdollisimman iso ollakseen riittävän kauhistuttava. Toisaalta jättikoko olisi jähmettänyt Khimairan robotiksi ja me halusimme siitä liikkuvan, ilmeikkäämmän hahmon. Nukenrakennus ratkaistiin jakamalla Khimaira kolmeen osaan, päähän, siipiin ja pyrstöön, joista jokaiselle tuli oma näkyvä nukettaja. Näin Khimairasta saatiin mahdollisimman ilmaisukykyinen, suuri ja nopeasti liikkuva kokonaisuus. Silmiin vielä punaiset joulupallot, savusta vähän mystisyyttä, kumeat töminät ja karjahdukset – niin avot ja IIK! Kaiken kaikkiaan parasta oli, että opin matkanvarrella tosi paljon. Oli ihana pähkäillä, keksiä ja löytää! Monet materiaalit ja keinot yllättivät iloisesti, samoin nukkien ja näkyvien nukettajien istuminen noin hyvin isolle ulkonäyttämölle.

Sormuksen hengen sanoin: ” loppujen lopuksi on kyse priorisoinnista ja pienistä asioista”...

Ja kunnon liimoista ja teipeistä siitä, että kaiken joutuu itselleen kuitenkin vääntämään ensin rautalangasta.

Pia Kalenius

Nukketeatteri 2/2010

37

Muuramen Nukkeprojekti Muuramessa, Jyväskylän lähikunnassa, toteutui keväällä 2010 monipuolinen ja onnistunut Nukkeprojekti.

Muuramen kulttuuritoimen ja päivähoidon edustajista koottu ryhmä piti ensimmäisen suunnittelukokouksen syksyllä 2009.Perhepäivähoitaja Terhi Määttä ehdotti Nukke-teemaa, johon voisi liittää koulutusta päivähoidon henkilökunnalle.

Hanketta lähti vetämään Muuramen kulttuuritoimen päällikkö Anne Patrikainen yhteistyössä Kulttuuriaitan koordinaattorin Marjo Tiainen-Niemistön kanssa. Kulttuuriaitta on osa Taikalamppua, joka on valtakunnallinen lastenkulttuurikeskusten verkosto. Marjo otti yhteyttä minuun ja nukketaiteilija Piitu Nykoppiin ja pyysi meitä vetämään alkuorientaation Muuramen päivähoidon henkilökunnalle.

Tammikuun kovilla pakkasilla vierailimme Piitun kanssa neljässä päiväkodissa. Kussakin kokoontumisessa päivähoidon väkeä oli 1530. Parin tunnin ”luennollamme” Piitu kertoi ensin nukkien historiasta ja minä nukketeatterin menneisyydestä. Esittelimme eri tekniikoilla tehtyjä nukkeja ja teatterinukkeja ja kerroimme niiden käyttömahdollisuuksista.

Ajatuksemme oli osoittaa leikin, nukkien ja teatterinukkien monipuolisuus. Yhteistyö Piitun kanssa oli helppoa, koska tunsimme toisemme entuudestaan. Välillä toinen jatkoi toisen lausetta ja uusia ideoita syntyi puolin ja toisin.

Projekti sai lisää tuulta purjeisiin, kun Anne Patrikainen sai tietää kevään kuluessa Taiteen keskustoimikunnan myöntäneen Nukke-projektille 4000 euroa. Kevään taidetyöpajoihin saatettiin ottaa nyt useampi ryhmä mukaan.

Kolmelletoista päivähoidon lapsiryhmälle järjestettiin kolme työpajaa: nukketeatteri-, sanataide- ja musiikkipajat. Oma osuuteni oli ohjata nukketeatteripajassa. Pääsin näkemään monenlaisia suunnitelmia ja vaiheessa olevia teatterinukkeja, joita heidän oma opensa/hoitajansa oli lasten kanssa tehnyt.

Vau, mitä mielikuvituksen lentoa ja innostusta! Yksi ryhmä aikoi tehdä marionettieläimiä ja niillä sirkusesityksen. Toinen oli tehnyt huovutetut avaruusolion päät. Sukat ja hansikkaat oli hyödynnetty, sanomalehteä ja kipsinauhaa käytetty. Kahden tunnin pajassa harjoittelimme teatterinuken liikuttamista ja ilmaisua, jaoin jonkin verran nukketeatterimateriaalia, ohjeita, kaavoja ja annoin tarvittaessa opastusta tuleviin nukketeatteriesityksiin.

Sanataidepajan ohjaaja Hanne Honkanen vei ryhmiä tarinoiden maailmaan nuken avulla.

He tutkivat lelunukkea sadutus- menetelmää hyödyntäen, piirsivät ja kertoivat tarinoita nukkien näkökulmasta. Musiikkipedagogi Piia Säpyskä-Hietala innosti ja opasti, millaista

Roope ja Mika Rajalan päiväkodista ottivat tuntumaa käsinukkenäyttelijänä työskentelyyn.

musiikkia, äänimaisemaa ja –efektejä voisi käyttää esityksissä.

Kesällä 2010 esitin tämän projektin päätökseksi Inha-Rampe ja Rinsessa-nukketeatterinäytelmän kunnan vuosittaisessa tapahtumassa Muurame-päivillä. Esityksiä oli neljä eri paikoissa ja kaksi niistä osoittautui ns. ikimuistoisiksi. Kinkomaan päiväkotia oltiin sulkemassa, koska tiloille oli suunniteltu muuta käyttöä. Esiinnyin upealla takapihalla, järvenranta, auringonpaiste, penkit vihreällä nurmella, männikkö…haikeuden kyyneleet yhden pitkäaikaisen työntekijän silmissä. Toinen mieleen jäänyt tapaus oli Koskenrannassa rankkasateen yllättäessä minuuttia ennen esityksen alkua. Pikainen päätös Anne Patrikaisen kanssa ja hetken päästä olimme ahtautuneet yleisön kanssa lähimmän rakennuksen eli Muuramen palokunnan taukotilaan. Ehdoton ennätys teatteriurani aikana: noin 90 ihmistä kahvihuoneessa…osa oviaukoissa ja

Koira lääkärissä. Kirsi-Marju lääkärinä ja Aava Lehtonen koiran kanssa potilaana.

pöytien alla. Lapset istuivat haalareissaan, kostea ja lämmin höyry kirvoitti hikipisaran yhden jos toisenkin otsalle.

Tämän Koskenrannan esityksen jälkeen kävin katsomassa vielä Muuramesalin aulaan rakennetun näyttelyn Nukke-projektista. Lastentarhanopettajat ja perhepäivähoitajat olivat koonneet valmistuneista töistään upean kokonaisuuden. Piirroksia, valokuvia, teatterinukkeja ja projektikuvauksia. Mainiota tässä yhteistyössä oli sen laajuus ja monitaiteellisuus. Yhden kunnan koko päivähoidon väki sai osallistua koulutukseen ja sitä kautta hyötyivät kaikki päivähoidon lapset. Hienoa minusta oli se, että alkuidea tuli perhepäivähoitajalta, joka rohkeasti lähti viemään ajatusta eteenpäin. Kunta ja laajemmat organisaatiot syttyivät myös asialle ja yhdessä saatiin paljon aikaan. Hurraa! teksti ja kuvat: Ilona Lehtoranta

Jere Kankaanperä ja avaruusoliot (nuket: Reetta Nalkki ja Sara Virtanen).

38

Nukketeatteri 2/2010

Punch Night Fever K18

Traileri Paula Vilmin tulevasta esityksestä Ämmin henkäys.

Nukenrakennusperformanssi, kuvassa Roman Chauzov.

Pia Kalenius juonsi klubin Mr Punchina.

Nukketeatteri 2/2010

39

Tadaa! Nyt se on täällä. Tapahtuma mitä olemme odottaneet: nukketeatterilla on nyt myös Turussa aivan oma klubi! Nukke‐ ja visuaalisen teatterin klubi Punch Night Fever loi debyytti‐iltansa keskiviikkona 29.9., jolloin yleisö sai viihdykettä kerrakseen viiden esityksen edestä.

Turun iltaelämässä on nähty nukketeatteria muutaman kerran aiemminkin. Sitä on esitetty mm. Nukketeatteri Kuuma ankanpoikasen, Teatteri Lumotun Prinsessan ja Turun Taideakatemian nukketeatterilinjan toimesta, esimerkiksi Bar Kukassa, Yökerho Vegasissa ja entisellä Säätämöllä.

Tämänlaisia tapahtumia kohdatessa miettii yleensä, miksi näitä ei ole enemmän! No nyt on! Ja hyvä uutinen on myös se, että uudelle nukketeatteriklubille suunnitellaan jo jatkoa.

Neuvottelut Turun Klubin kanssa ovat käynnissä.

Nukketeatteriklubin tämänhetkinen järjestäjä Niina Lindroos toivoo Punch Night Feverin pyörivän noin kuusi iltaa vuodessa, vaihtuvalla nukke‐ ja visuaalisen teatterin ohjelmistolla. Kiinnostuneet esiintyjät voivat ottaa yhteyttä allaolevaan osoitteeseen.

Ensimmäinen iltama alkoi tunnelmallisissa merkeissä. Varsinaiseen teatteritilaan sopimattomat esitykset astuivat oikeuksiinsa hämyisessä ja rennossa tilassa. Esitystila Klubin toisessa kerroksessa oli täydellinen nukketeatteriklubille, eikä tavallisesti baarissa viihtyvää taustahälyä juurikaan ollut. Illan juonsi Pia Kalenius ihmisen kokoisena käsinukke Mr. Punchina, joka pohti muun muassa onko hänet, sekä koko maailmankaikkeuden luonut mahdollisesti Suuri Ompelukone.

Varsinaisista esityksistä saamme kiittää: Roman Chautzov ja Laura Hallantie esityksestä Nimetön, (nukenrakennusperformanssi), Paula Vilmi: Ämmin henkäys, (traileri myöhemmin ensi‐iltansa saavasta samannimisestä esityksestä), Maiju Tainio ja Hilla Väyrynen, Sixfingers Theatre: Loverloverlover, Lars Wingård ja Teatteri SudenEnne: Doktor Heartless ja Toni Kandelin: Toni Kandelinin musiikkiperformanssi.

Esitykset olivat lyhyitä, tiiviitä, ronskeja ja häpeilemättömiä. Näimme juuri sellaista uskallusta ja vapautuneisuutta, mitä esimerkiksi rasittavan työpäivän jälkeen on sekä virikkeellistä, että rentouttavaa katsoa.

Esityskokonaisuus oli hyvin mietitty, mutta pakattu hieman liian tiiviisti. Tuntui, että katsojilla ei ollut esitysten välissä riittävästi aikaa vaihtaa kuulumisia tai esimerkiksi käydä tiskillä tukemassa Turun Klubin muuta toimintaa.

Tapahtumassa oli niin sanottua nukketeatteriperheen sukukokouksen tunnelmaa, mutta iloksemme paikalle oli löytänyt myös henkilöitä, jotka eivät itse työskentele nukketeatterin parissa. Heidän tiukasti lavalle kiin-

Toni Kandelin ja musiikkiperformanssi.

nittyneistä katseistaan pystyi päättelemään vastausta olennaiseen kysymykseen, eli: ”Kyllä, kysyntää tällaiselle klubille on!”

Suuret kiitokset siis ideasta Turun klubilla työskentelevälle Riku Lindroosille, joka alkoi ripeästi toimia nukketeatterin hyväksi kuultuaan keväällä Turun Ammattikorkeakoulun nukketeatterikoulutuksen olevan uhattuna.

Jäämme todellakin innolla odottamaan seuraavaa nukketeatteriklubia Turussa!

Tessa Lepistö ja Niina Lindroos Kuvat: Ville Roisko Ville Roiskon ottamat valokuvat tulevat näytteille kevätkaudella Turkuun.

Lisätietoa tulevista klubeista: niinalin@gmail.com

Sixfingers Theater: LOVERLOVERLOVER, kuvassa Hilla Väyrynen.

Teatteri Sudenenne: Doctor Heartless, esiintyjä Lars Wingård, nuket Iisa Ilona Tähtinen.

40

Nukketeatteri 2/2010

Nukketeatterikeskus Poiju tarjoaa kursseja kevääseen Nukketeatterikeskus Poiju järjestää keväällä 2011 alan kursseja ja koulutuksia: tarjolla on nukenrakennustyöpajaa, nukke- ja esinenäyttelijäntyön työpaja, käsiteatterikurssi ja käsinukkepajakurssi. Sisällöllisesti monipuoliset kurssit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka soveltuvat kaikille nukeista ja nukenrakennuksesta sekä teatteri-ilmaisusta kiinnostuneille.

Ishmaelin käsiteatterikurssi Tässä työpajassa lava on kokonaan varattu meidän käsillemme! Rakennamme käsiemme avulla erilaisia hahmoja ja jopa lavasteita käyttämällä mustan teatterin esiintymistekniikkaa.

Opimme myös nukettamaan ryhmässä rakentamalla käsillämme isojakin hahmoja ja tutustumme käsiteatterin erikoiseen tarinankerrontatapaan. Käsiteatteri ei ainoastaan kehitä koordinaatiokykyä ja ryhmätyötaitoja vaan on yllättävä teatterin laji, joka haastaan tekijänsä mielikuvituksen ja kekseliäisyyden.

Kohderyhmänä on nukketeatterista kiinnostuneet aikuiset ja myös esim viittomakielen parissa työskentelevät sekä tanssijat/koreografit, koska työskentelyssä on ensisijaista kehon ja käsien käyttö. Kurssin ohjaajana toimii Ishmael Falke.

Kurssin aikataulu: pe 28.1 2011 klo 18-21, la 29.1.2011 klo 10-16, su 30.1.2011 klo 10-15

Iidan nukenrakennustyöpaja Iidan nukenrakennustyöpajassa keskitytään olennaiseen: nuken karaktäärin luomiseen.

Miksi nukkeni tuppaavat olemaan aina saman näköisiä? Pallopäiden sukua! Miten saisin nuken piirteisiin uutta luonnetta? Valmistamme nuken pään ja varustamme sen vielä liikkuvalla suumekanismillä. Ajan salliessa teemme myös hartialinjan ja kädet. Kurssi on suunnattu kokeneemmille tekijöille, ja vastaalkajat voivat rakentaa nuken pään ilman suumeka-

Poijun kurssitarjonnassa on mm. Ishmael Falken käsiteatterityöpaja. Kuva Ishmaelin kurssilta Brasiliasta.

nismia.

Kurssin aikataulu la 5.2. 2011 klo 10-17, la12.2.2011 klo 10-17, su 13.2.2011 klo 10-16

Rainerin käsinukkepaja Rainerin käsinukkepajalla tutustutaan monentyyppisiin nukkeihin, jotka on rakennettu pehmeistä materiaaleista. Kurssilla tehdään oma käsinukke ja tutustutaan materiaalien variaatioihin- helppoa, hauskaa ja innostavaa!

Materiaaleina käytetään joustofroteeta, vanua, lankaa, kangasta ja vesivärejä.

Ohjaajana Rainer Kaunisto Kurssin aikataulu: pe 4.3. 2011 klo 17-20, la 5.3.2011 klo 10-16, su 6.3.2011 klo 10-15

Sadun nukke-/esinenäyttelijäntyön työpaja Työpajassa tutkitaan elotonta objektia, esinettä tai nukkea tarinankerronnan ja näyttelijän ilmaisun välineenä. Mitkä ovat nuken tai esineen fyysiset ilmaisulliset esteet ja mitkä ovat oman ilmaisumme esteet niin

fyysisesti kuin emotionaalisesti? Mitkä ominaisuudet ovat itseni tai välineeni vahvuudet ja rajoitteet?Voiko nukke tai esine vapauttaa näyttelijän ilmaisun? Työpajassa tehdään fyysisiä ja äänellisiä harjoitteita, joten mukavat vaatteet on syytä varata mukaan. Ohjaajana toimii Satu Paavola, ja työpajaan mahtuu enintään 12 osallistujaa.

Kurssin aikataulu: pe 15.4. 2011 klo 18-21, la16.4.2011 klo 10-16, su 17.4.2011 klo 10-15 Yhden kurssin hinta on 120€. Jos osallistut kahdelle tai useammalle kurssille, seuraavien kurssien hinta on 100€. Poijupaikkalaiset saavat kurssimaksusta 15% alennuksen. Kurssimaksu suoritetaan Precusor Oy:n tilille( tilinumero:405500-1210199), ja sisään pääseee kuittia vastaan. Kurssit järjestetään Nukketeatterikeskus Poijun tiloissa Herttoniemessä, osoite Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Anne Lihavainen, anne.lihavainen@pp.inet.fi p.040-718 66 74

TILAA Nukketeatteri-lehti Tilaa itsellesi Suomen ainoa nukketeatterista kertova erikoislehti. * Ilmestymisajat: Kevät ja syksy (yleensä huhtikuu ja lokakuu)* * Tilausmaksu 20 euroa (sisältää mahdolliset extra-numerot) * Suomen UNIMA ry:n jäsenille NUKKETEATTERI-lehti lähetetään jäsenetuna.

Tilaukset: unimafinland@gmail.com.

Tilauksen voi tehdä myös Kultin sivujen kautta www.kultti.net.

Nukketeatteri 2/2010

41

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Olet mitä syöt 3D, käsikirjoitus Satu Paavola, ohjaus Neville Tranter (Stuffed Puppet Theatre, Hollanti), äänisuunnittelu Juha Jaakkola, valosuunnittelu Esa Näykki, näyttelijät Satu Paavola, Martti Suosalo, nuket: Satu Paavola. Ensi-ilta 22.9.2010 Linnateatterissa Turussa, tuotanto Nukketeatterikeskus Poiju ja Linnateatteri.

Meillä länsimaisissa kaupoissa on saatavilla herkkua sun toista ihan mistä päin maailmaa tahansa, ja arkinenkin ateria on suuri gourmetnautinto.

Vaan millä hinnalla? 3D:n käsikirjoittaja, Nukketeatteritaiteilija ja näyttelijä Satu Paavola linkittää trendikeittiön kylmään hohteeseen kammottavia ilmiöitä ihmiskaupasta seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja ruuan tuottamiseen vailla etiikkaa.

3D (Dirty, Difficult, Dangerous) on kertomus TV-studion tapahtumista lähetyksen aikana ja kulisseissa. Show’n on jatkuttava vaikka raaka-aineet tulisivat mistä tahansa ja millä keinoilla hyvänsä. Suosittu crosskitchen-kokki Rex de Chef (Martti Suosalo) tuo yleisön eteen makuja kaikkialta maailmasta. Raaka-ainepulasta muodostuu esityksen kulmakivi, ja se saa esityksen tuottajan tarttumaan häikäilemättömiin aseisiin. Studion hiljainen tuotantoassistentti (Satu Paavola) joutuu todistamaan kaameuksia ja alistumaan hiljaiseen hyväksikäyttöön pitääkseen työpaikkansa.

Näyttämöllä nähdään viisi isokokoista nukkea, joilla Satu Paavola ja Martti Suosalo näyttelevät oman näyttelijäntyönsä lisäksi. Satu Paavola tunnetaan sävykkäänä nukettajana mutta myös Martti Suosalokin on saanut uuden aluevaltauksen hienosti haltuunsa. Rytmi ja komiikka kantavat nukkejenkin kanssa. Esitys on kukkeimmillaan nukkien viedessä tarinaa.

Nukketeatteripiireissä guru-asemaa nauttivan Neville Tranterin kädenjäljen tunnistaa ohjauksesta. Tranter tunnetaan nimenomaan näyttelijän ja nukkejen välisen dialogin mes-

Kaikki yhden ja...

Divadlo Alfa (Tsekki): Kolme musekettisoturia, vierailu Teatteri Mukamaksen nukketeatterifestivaalit 3-8.5.2010, Käsikirjoitus: B. Josephová-Lunáková, Ohjaus: I.Nesvada Lavastus: T.Dvorák, I.Nesveda, P.Vasicek, Musiikki: M.Vanis Käsinukketeatteria näkee ihan liian harvoin.

Teatteri Mukamaksen seitsemänsillä kansainvälisillä nukketeatterifestivaaleilla pääsi näkemään varsinaisen käsinukkeherkun Tsekinmaalta. Divadlo Alfa toi näyttämölle seikkailuklassikon Kolme muskettisoturia. 55 minuuttiin pakattu esitys oli rytmin, huumorin ja mainion tilannekomiikan juhlaa. Tarkkaa nukenkäsittelyä ja tarkkaan piirrettyjä karikatyyrjä oli ilo seurata. Ja harvoin näkee

Satu Paavola ja Martti Suosalo valloittavat yhteistuotannossa 3D. (kuva Linnateatteri/ Roni Lehti).

tarillisena pompottelijana, ja tätä osaamista Tranter on saanut siirrettyä hienosti näyttelijöihin. Nukkekohtaukset ovat täynnä hauskoja herkkupaloja. Tranterin omat esitykset ovat usein aihemaailmaltaan makaabereja ja provokatiivisia, joten voisi kuvitella hänen päässeen 3D:n tyylilajiin helposti sisään. Hieno oivallus idean äidiltä Satu Paavolalta pyytää nimenomaan Tranter ohjaajaksi.

Tunnistettavaa on myös Satu Paavolan kädenjälki. Paavola on ennenkin tarttunut globaaleihin ongelmiin, ja nukenrakentajana hän on luonut myös oman tunnistettavan nukketyylinsä.

Esitys ottaa mukaansa nimenomaan taitavien näyttelijöiden, ilmeikkäiden nukkehahmojen ja mielenkiintoisen lähtöasetelmansa ansiosta. Ja loppuhuipennus lämmittää onneksi rosterinhohtoisen studion.

Kaipasin kuitenkin ohjauksellisesti enemmän painetta huippukokin niskaan ennen hänen suurta päätöstään. Tyylilaji olisi kestänyt vielä suuremman kaaoksen studiokeittiöön ja ko-

kin pään sisälle ennen kuin asiat rupeavat ratkeamaan.

Onneksi näyttelijät ja nuket hehkuvat. Sitä ei nimittäin 3D:n valosuunnittelu tee. Lähes muuttumaton valaistus ei tuo tilanteisiin juurikaan uutta informaatiota tai tunnelmaa.

Koko ajan valaistaan lähes kaikkea. Lisäksi nukkejen alaosattomuus korostuu turhaan, vaikka jalkaosioita sinänsä en kaipaakaan. Ripaus magiaa valoihin tekisi terää.

Nukketeatterikeskus Poiju ja Linnateatteri ovat lyöneet tuotannolliset hynttyynsä yhteen, ja se on hieno suunta. Yhteistuotannot ovat oikea tapa saada järeyttä ja ammattimaisuutta nukketeatterituotantoihin. Salit ovat olleet tiettävästi aika hyvin täynnä niin Turussa kuin Helsingissä. 3D on tuonut suurelle yleisölle sellaista puolta nukketeatterista, jota monikaan ei varmasti ole nähnyt. Tärkeä esitys, niin taiteellisesti kuin ”nukketeatteripoliittisestikin”.

Timo Väntsi

käsinukke-esityksiä, joissa on 6-7 nukettajaa sermin takana ja kymmeniä nukkeja. Näyttämönä oli laakea, noin viiden metrin levyinen käsinukkenäyttämö, jonka suojissa työskenteli 6-7 nukettajaa. Näkymät ja maisemat vaihtuivat käsittämättömän tiuhaan ja muuttuvasti. Teksti oli kutistettu minimiin, ja esityksessä käytetty sanasto aukesi ilman tsekin kielen taitoakin. Näyttelijät käyttivät paljon ranskaa, englantia ja siansaksaa, minkä lisäksi kohtauksia rytmittäneet laulut projisoitiin esirippuun suomenkielisin tekstein.

D’Artagnan esitettiin näytelmässä toopena maalaispoikana, joka törmäili ihmisiin ja joutui hankaliin tilanteisiin. Hyväsydäminen nuorukainen kuitenkin saa puolelleen musketöörit ja neitokaisen. Viimeistään kuningattarelle tehty palvelus nostaa D’Artagnanin muskettisoturien riveihin.

Kolme muskettisoturia on juoneltaan aika haasteellinen tarina käsinukketeatteriin ja myös lastenteatteriin. Siihen nähden Divadlo Alfa oli löytänyt polveilevasta kertomuksesta olennaisimmat. Salajuonet, salarakkaat ja valtasuhteet voivat tarinaa tietämättömälle olla kova pala, mutta mitäs sen on väliä, kun homma kulkee ja tarina on täynnä hauskoja yksityiskohtia ja taitavaa nuketusta. Esitys sisälsi paljon pikkuvitsejä, kuten matilan pihalla hengaava rottalauma tai käsinukke, joka esitti käsinukketeatteria. Nukketeatteria nukketeatterissa siis.

Osa vitseistä ainakin takariviin jäivät ehkä aukeamatta, samaten joidenkin hahmojen tunnistamisen kanssa ainakin meikäläinen sai olla tarkkana, viiksiniekkoja ja hattupäisiä herroja kun oli melko runsaasti.

Timo Väntsi

42

Nukketeatteri 2/2010

KOLUMNI

PALSTA SUOMALAISEN NUKKETEATTERIN TEKIJÄN AJATUKSILLE. PALSTALLA VUOROTTELEVAT SUOMEN UNIMA RY:N HALLITUKSEN JÄSENET .

Että oikein opiskellut nukketeatteria...

Tänä vuonna on jälleen keskustelu nukketeatterikoulutuksen tarpeellisuudesta ollut kiihkeää ja ajankohtaista. Koulutus, jossa itse opiskelin Tuusulassa, on lakkautettu jo pari vuotta sitten ja nyt on lakkautusuhan alla ollut Turun Taideakatemian nukketeatterilinja. Turun koulutus on onneksi nyt kuitenkin jatkumassa.

Vuosia sitten, kun vasta aloittelin keikkailua nukketeatterintekijänä, sain puhelun suuren teollisuusyrityksen johtajan sihteeriltä. Sihteeri kertoi saaneensa puhelinnumeroni eräältä ystävältään ja kysyi, että voiko minulta tilata nukketeatteriesityksen heidän yrityksensä lastenjuhliin.

Tunnistin heti hänen mainitsemansa ystävän nimen ja iloisesti vastasin, että kyllä minulla on lastenjuhliin sopivaa ohjelmistoa. Totesin myös, että muistin hänen ystävänsä hyvin, sillä hän oli työskennellyt tiedottajana samassa koulussa, jossa itse olin opiskellut nukketeatteria.

Puhelimessa tuli hiljaisuus ja sitten alkoi kuulua naurua: - ”ai että olet oikein opiskellut nukketeatteria…”

Johon minä hämmentyneenä jatkoin: -” kyllä, totta kai. En kai minä muutoin voisi tehdä tätä työtä.” Ääni puhelimessa jatkoi kikatuksen keskeltä: - ”Ajatella, että sellaistakin voi joku opiskella!!”

Sitten sihteeri rauhoittui ja jatkoimme asiallista keskusteluamme lastenjuhlien yksityiskohdista. Otin tilauksen vastaan ja tein sopimuksen. Se oli muuten yksi kummallisimpia keikkapaikkoja, jossa olen esiintynyt; keskellä tehdashallia, suurten koneiden välissä, jossa lapset kyyhöttivät patjoilla ja yrittivät koneiden meteliltä saada jotain selvää esityksen tarinasta.

Edellä kertomani tarina tosielämästä on kuitenkin ennen kaikkea osoitus siitä, kuinka tarpeellista nukketeatterikoulutus ja sen kehittäminen on. Kuinka ihmiset voisivat tietää mitään taiteenlajista, joka elää Suomessa koko ajan marginaalissa. 15-20 vuotta sitten Suomesta lähdettiin vielä ulkomaille opiskelemaan nukketeatteria, kun täällä se ei ollut mahdollista. Nyt tilanne on Turun Taideakatemian nukketeatterilinjan ansiosta ollut päinvastoin; Suomeen on tullut ulkomaalaisia opiskelijoita opiskelemaan alaa. Tilanne on sinänsä hiukan nurinkurinen, kun ottaa huomioon meidän lyhyen historiamme nukketeatteritaiteen saralla.

Mutta kuinka kummassa nostamme nukketeatterin suuren yleisön tietoisuuteen? Paitsi että tarvitsemme kipeästi noita nuoria koulutettuja ammattitaiteilijoita tekemään hurmaavia ja näyttäviä esityksiä, niin tarvitsemme myös nukketeatterikasvatusta niin kouluihin kuin harrastuskentällekin. Tanssi- ja sirkustaiteen arvostuksen nousu suomalaisella taidekentällä on varmasti ollut suhteessa myös siihen, miten paljon lapsia ja nuoria on saatu aktivoitua kyseisten alojen harrastuksen pariin. Asenteet nukketeatteria kohtaan syntyvät jo pienenä. Jos mielikuva nukketeatterista on vain päiväkodeissa tapahtuvaa pehmoleluilla leikkimistä, niin on selvää, että se ei jaksa innostaa koululaisia. Luomalla vahvan pohjan nukketeatterikasvatukselle peruskoulussa ja erilaisissa taidekouluissa, luomme myös vankan perustan koko taiteenalan kehitykselle Suomessa. Paitsi taiteilijoita, jotka uskaltavat rikkoa rajoja ja tuulettaa pölyttyneitä mielikuvia nukketeatterista, me tarvitsemme myös taidekasvattajia, jotka innostavat lapsia ja nuoria itse sukeltamaan nukketeatterin maailmaan ja kokemaan tekemisen riemua.

Teija Muurinen Kirjoittaja on helsinkiläinen nukketeatteritaiteilija ja näyttelijä, joka työskentelee omassa nukketeatterissa Nukketeatterikeskus Poijussa.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Nukketeatteri 2/2010

Järjestösihteerin terveiset

43

Uniman järjestösihteerin palsta

Jäsenmaksuista: Nyt meillä on aivan loistava tilanne, melkein kaikki jäsenet ovat suorittaneet jäsenmaksunsa tälle vuodelle. Olen todella iloinen, että voin keskittyä mukavampiin asioihin, kuin jäsenmaksujen karhuaminen.

Olemme saaneet tänä vuonna mukavasti uusiakin jäseniä, mutta kokonaismäärä on suunnilleen entisellään.

Olen sukeltanut nukketeatterin maailmaan monin tavoin: Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali ja pieni pala Uniman kansainvälistä kokousta tuli nähtyä ja koettua kesällä Dordrechtissa, Hollannissa, kun yhdistin sen kesälomamatkaani. Euroopassa matkustaminen ei ole mitään suurta seikkailua, mutta hauskaa ja mielenkiintoista kuitenkin! Juttua teatterielämyksistä ja -kokemuksista toisaalla lehdessä.

Kotimaan (ja vähän naapurimaidenkin) nukketeatteriin olen päässyt tutustumaan paitsi täällä Oulussa, myös Mikkelissä Satujen Sateenvarjon alla. Mikkelin festivaalilla oli lämmin ja kotoinen tunnelma. Oulussa on Kesäaika päättyy-festivaali lopuillaan, kun tätä kirjoitan, ja ähky on jo! Toisaalla lehdessä juttua ja kuvia kilpailusta.

Johanna Uusiranta (kuva: Timo Väntsi)

Unima oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Teatterilaiva-festivaalilla taustajärjestäjänä. Meitä oli risteilyllä ja vapaamuotoisessa jäsentapaamisessa 17. Tämä ensimmäinen kerta oli lähinnä tutustumista siihen, mikä Teatterilaiva on. Toivottavasti tulevaisuudessa voimme olla mukana isommalla porukalla ja useammilla esityksillä.

Tarkoitukseni on koota jo alkuvuodesta koko ensi vuodelle Nukketeatterin tapahtumakalenteri, joten pyydän teitä kaikkia ilmoittamaan kaikki mahdolliset tapahtumat, erityisesti pienet festivaalit ja seminaarit, jotka ovat tiedossanne, jo tämän vuoden puolella tänne toimistolle. Alustavasti on suunnteltu, että vuosikokous olisi Helsingissä Hurraa-festivaalin yhteydessä maaliskuussa, mutta siitä tulee tietysti kutsu lähempänä.

Riemukasta Pikkujouluaikaa ja Rauhallista Joulua toivotellen Johanna

Seuraava numero ilmestyy huhtikuussa 2011!

NUKKETEATTERI-lehti ilmestyy seuraavan kerran keväällä 2010, arvioitu ilmestymisaika huhtikuun loppu. Haemme taas uutisia, artikkeleita, kritiikkejä nukketeatterin laajalta rintamalta. Juttu voi olla pitempi (3000 merkkiä välilyönteineen on noin yksi sivu lehdessä) tai ihan lyhyt (pienet uutiset eri puolilta Suomea oikein tervetulleita). Lähetä materiaalisi 15.3. 2011 mennessä.

Kun lähetät valokuvia, varmistathan, että niiden julkaisuun on kuvaajan ja kuvattavan kohteen lupa. Toimita kuvan mukana ehdottomasti seuraavat tiedot: kuvan ottajan nimi ja kuvassa olevien henkilöiden nimet. Teatterikuvien ollessa kyseessä liitä teatterin/ ryhmän nimi, ohjaajan nimi, esityksen nimi, tiedot roolihahmoista ja nukenrakentajasta. Kuvan koko noin 1 megan verran.

Timo Väntsi, päätoimittaja vantsi@gmail.com, puh 0400-691757 tai unimafinland@gmail.com

44

Nukketeatteri 2/2010

Haluatko pätevöityä nukketeatterin ammattilaiseksi Teatterialan ammattitutkinto/ nukketeatterin osaamisala

valmistava koulutus alkaa tammikuussa 2011 osiolla nukketeatterikasvatus i 27.1.- 28.1.2011 ja nukketeatterikavastus ii 24.-25.3.2011. tutkintoa / näyttöä suorittavien johdantokurssi 26.1.2011 ja opinto-ohjauksen päivä 26.3.2011. tutkintotilaisuuksissa voit osoittaa osaamisesi myös ilman valmistavaa koulutusta. voit myös osallistua osaan koulutuksesta oman kiinnostuksesi ja henkilökohtaisen suunnitelmasi mukaan. lähiopetusjaksot osiosta nukketeatterin yhteinen osaaminen/ nukketekniikat touko-, kesä- ja elokuussa.

lisätietoja:

marja-liisa lintunen, 020 754 2574 tai marja-liisa.lintunen@kkagricola.fi ilmoittautumiset opintotoimistoon 15.12.2010 mennessä, puh.020 754 2612 tai toimisto@kkagricola.fi tai osoitteella koulutuskeskus agricola, Huvilakatu 31, 76130 pieksämäki

www.kkagricola.fi