Nukketeatteri 01/2012

NUKKETEATTERI

1/2012

Suomen Unima ry:n lehti

Union International de la Marionnette

Nukketeatteri 1/2012

Photo: Timo Väntsi

2

NUKKETEATTERI 1/2012 TÄSSÄ NUMEROSSA Pääkirjoitus 3 Nukketeatterikilpailu Oulussa 4

INTERVIEW WITH RENE BAKER

Matti Ranin ja Kasper avasivat Näyteikkunan 4 Rainer Kaunisto on nukketeatterilaukkujen isä 5 Nukketeatterikoulutusta Pieksämäellä ja Helsingissä 9 Puppetry for a blind eye 10 Nukketeatterijulistus 2012 11

Kuva: Andrea Vannucchi

Mustat serkut: Käsiteatteri on puhdistavaa katsottavaa 6

SIVU 20

Poimintoja keskustelusta Petr Formanin kanssa 12 Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 ja nukketeatteri 14 Puppetry of the public space 19 Rene Baker: Discover the puppet 20 Satujen Sateenvarjo tulee kolmatta kertaa 23

Teatteri Sudenenteen esityksessä lapset näkivät oliuksia läjhietäisyydeltä.

Raportti Chengdun kongressista ja festivaaleilta 24

MITÄ JÄI MIELEEN TURUN SUURVUODESTA 2011?

Teos nimeltä Breathing 29 TEHDAS Teatterin uudet tuulet 30

SIVU 14

Roosa Halme aloittaa läänintaiteilijana Satakunnassa 31 Puheenvuoro: Antti-Juhani Manninen 33 Arvioita esityksistä: Fanatic Figuras 34 Arvioita esityksistä: Mukamas 2012 37

Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

Tallinnan Teater TREFF 32

Suomalaisen nukketeatterikirjallisuuden satoa 40 Muistamme: Kirsti Huuhka 41 Kolumni: Aapo Repo 42 Järjestösihteerin palsta 43

Nukkenäyttelyn satoa.

UNIMAN SUURTAPAHTUMA KIINASSA

SIVU 24

3

Nukketeatteri 1/2012

PÄÄKIRJOITUS 15. KESÄKUUTA 2012

Monenlaista rintamaa Ole hyvä! Tässä kesälukemista Suomen nukketeatterikentältä!

SUOMEN UNIMA RY Puheenjohtaja: Teija Muurinen Varapuheenjohtaja: Riku Laakkonen Hallituksen jäsenet: Kati-Aurora Kuuskoski Aapo Repo Timo Väntsi Järjestösihteeri: Arja Hokkanen Kansainvälisen UNIMAn edustajisto: Katriina Andrianov Kati-Aurora Kuuskoski Aapo Repo

NUKKETEATTERI nro 1/2012

ISSN-L 1799-0521 ISSN 1799-0521 Julkaisija: Suomen Unima r.y.

Sahaajankatu 19 00880 Helsinki www.unima.fi, email: unimafinland@gmail.com Painosmäärä 300 kpl Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin erikoistunut kulttuurilehti Suomessa. Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti.

Tämä numero esittelee jälleen tekijöitä, esityksiä, ideoita, ajatuksia, kritiikkejä eri puolilta Suomea ja hiukkasen ulkomailtakin. Se kertoo ainakin siitä, miten erilaisia toimia tehdään kaikkialla nukketeatterialan nostamiseksi näkyväksi taidemuodoksi muiden rinnalle. Jossain on tarpeen perustaa uusi teatteritila, jossain tarvitaan uutta läänintaiteilijaa, jossain pykätään pystyyn festivaalia, jossain kaivataan asioiden orgnisointiaä, jossain perustetaan paikkakunnan ensimmäistä harrastajanukketeatteria, jossain pohditaan maailmanlaajuisia toimia nukketeatterin asioita ajamaan. Tarpeita on monenlaisia, mutta onneksi on tekijöitäkin.

Se tärkein asia, eli hyvät esitykset, puhutteleva taide kaikissa muodoissaan on edellytys sille, että nukketeatterista jaksetaan puhua, kirjoittaa, kokoustaa ja talkoilla. Ilman sitä kaikki tämä olisi turhaa ja voitaisiin unohtaa koko taidemuoto muinaisjäänteenä. Onneksi tällaisesta ei ole mitään merkkejä, vaan päinvastoin!

Kiinan Chengdussa kokoontui maailman nukketeatteriväki touko-kesäkuun alussa. Suomea tuo kokous kiinnosti etukäteen etenkin sen takia, että alun perin Suomen ja Oulun oli määrä olla ehdokkaana seuraavan UNIMAn maailmankongressin ja festivaalin järjestäjänä. Neuvottelut kariutuivat täällä koti-Suomessa jo kevättalvella, ja Suomen UNIMA päätti vetäytyä leikistä.

Se oli tavattoman suuri harmi. Todennäköistä on, että Oulu pohjoisuudellaan olisi ollut varteenotettava haastaja muille ehdokkaille. Valitettavasti näin suuren tapahtuman järjestäminen vaatii niin suuria panostuksia, työvoimaa, valmistelua ja lobbaamista, että pieni järjestö ei pystynyt sitä nykyresurssein hoitamaan. Asia piti haudata…toistaiseksi! Toivottavasti joku itu jäi kytemään.

Timo Väntsi päätoimittaja

Tilaushinta 20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun) Seuraava numero ilmestyy marraskuussa 2012. Siihen tarkoitetut materiaalit tulee toimittaa 1.10.2012 mennessä osoitteeseen nukketeatterilehti@gmail.com.

Toimitus Päätoimittaja: Timo Väntsi Toimituskunta: Suomen UNIMAn toimisto Arja Hokkanen (tilaukset, laskutus), Teija Muurinen. Lisäksi tämän numeron kirjoittajat: Katriina Andrianov, Ishmael Falke, Kati-Aurora Kuuskoski, Antti-Juhani Manninen, Ilpo Mikkonen, Teija Muurinen, Satu Paavola, Aapo Repo, Johanna Salo, Outi Sippola, Maiju Tawast

Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 400€ 1/2 sivua 200€ 1/4 sivua 100€ 1/8 sivua 50€ + Alv 24% Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen unimafinland@gmail.com Kannen kuva: Teatteri Mukamas: @Hannah, kuvassa näyttelijät Henrika Nieminen, Heikki Kuusela, Erika Aalto. Ohjaus Jakub Krofta. Kuva: Patrick/Grass Painopaikka: Painosalama Oy, Turku 2012

Nukketeatteri 1/2012

Vielä ehtii osallistua!

Oulun perinteikäs kisa tulee taas Vielä ehtii osallistua valtakunnalliseen nukketeatterikilpailuun!

Nukketeatteri Akseli Klonk järjestää vuoden 2012 Valtakunnallisen Nukketeatterikilpailun lokakuun lopussa The End of Daylight Saving Time -festivaalin yhteydessä.

Kuva: Timo Jerkku

4

tyksestä 1.8. mennessä osoitteeseen: Nukketeatteri Akseli Klonk, ”Nukketeatterikilpailu 2012”, PL 40, 90015 Oulun kaupunki. Linkki kilpailulomakkeisiin löytyy Akseli Klonkin nettisivuilta. Lomakkeita voi myös tilata omaan sähköpostiin.

LISÄTIEDOT: Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry puh 050-3166488 email: akseliklonk@gmail.com www.akseliklonk.fi

Kilpailu on avoin ammattilaisille ja harrastajille. Esityksen kestoa, kokoa tai aihetta ei ole rajattu, kaikki nukketeatterin muodot ovat sallittuja.

Seitsemännen kerran järjestettävän kilpailun tavoitteena on ensisijaisesti suomalaisen nukketeatterin nykytilanteen tutkiminen ja edistäminen.

Nukketeatteri Akseli Klonkin taiteellinen johtaja Janne Kuustie valitsee esitykset Oulussa 28.10. käytävään loppukilpailuun. Loppukilpailussa ei kilpailla videoilla, vaan ihka oikeasti näyttelemällä elävästi. Nukketeatterikilpailun ratkaisee teatterialan ammattilaisista koostuva raati.

Loppukilpailun paras palkitaan 2500 euron stipendillä, toiseksi tullut 1500 euron stipendillä ja kolmas 500 euron stipendillä.

Osallistuminen kilpailuun tapahtuu lähettämällä näytelmän tiedot ja DVD –taltiointi esi-

Kilpailussa ovat menestyneet aiemmin: 2010

Nukketeatteri Myrskyn Ankkalammella 2001 oli ensimmäinen palkittu.

3. Nukketeatteri Reaktori (Turku): Aarresaari

2004 1. Merja Pöyhönen (Turku) Kullervo

2003 1. Nukketeatteri Hupilainen (Kangasala): Ihmemaa Oz

2002

1. Kuuma Ankanpoikanen (Turku): Vain Toivo jää/ Kiiltokuva/ Yhteenveto Planeettojen välisistä Yhteyksistä 2. Anatomia Ensemble (Helsinki): Anatomia Lear 3. Nukketeatteri Piironginlaatikko (Uusikaupunki): Yhdeksän kultapäistä prinssiä

1. Marionettiteatteri Mundo (Turku): Orfeus ja Eurydike Kunniamaininnat: Nukketeatteri Hupilainen (Kangasala): Kesäyön unelma Nukketeatteri Pillipiipari (Kotka): Prinsessa ja jättiläinen

2008:

1. Nukketeatteri Myrsky (Turku): Ankkalammella Kunniamaininta: Teatteri Ramppi & Kuume (Joensuu) / Sielu ja Piikkilanka

1. Teatteri Lumottu Prinsessa (Turku): Pixy 2. Nukketeatterikeskus Poiju (Helsinki): Ofelia

2001

Suomen UNIMAn keväisessä suurtapahtumassa, Nukketeatterin Näyteikkunassa oli korkea-arvoisia vieraita. Näyttelijälegenda Matti Ranin saapui avaamaan tapahtuman vuosien takaa tutun nukkehahmonsa, Kasperin kanssa. Juontaja Pia Kaleniuksen spiikkaamana koko yleisö lauloi Raninin ja Kasperin kanssa Trait-trait-trallallaa, traittrait-trallallaa!

Tapahtuma kokosi viikonlopun aikana satoja katsojia, ja se on selvästi vakiinnuttanut paikkansa Helsingin kevätkauden tapahtumien joukossa.

Uutta tapahtumaa valmistellaan jo, ja nyt on aika hakea ensi vuoden Näyteikkunaan.

Näyteikkuna on maaliskuussa, 15.-17.3.2013 Helsingin kulttuurikeskus Stoassa. Tällä kertaa tapahtuman teemana on monikulttuurisuus ja se on saanut nimekseen Tarinoita kaukomailta.

Tapahtuma on osa valtakunnallista Hurraa!

-lastenteatterifestivaalia. Mukana yhteistyössä ovat myös Stoa ja Nukketeatterikeskus Poiju. Tapahtuman tarkoituksena on esitellä teemaan sopivia tuoreita, kiinnostavia, ammatillisesti korkeatasoisia esityksiä lap-

Kuva: Tia Kalenius

Matti Ranin ja Kasper avasivat Nukketeatterin Näyteikkunan 2012

Matti Ranin ja Kasper-nukke, joka pitää majaa nykyään Teatterimuseossa.

sille ja aikuisille. Hakupapereiden tulee olla postitettu viimeistään 20.8.2012. Esitykset valitsee Suomen Unima ry:n hallitus sekä kulttuurikeskus Stoan edustaja.

Hakemuksesta tulee selvitä: Teoksen nimi, kuvaus ja kesto, tekijä(t) yhteystietoineen, tila - ja tekniset vaatimukset, arvio matkaja rahtikuluista, DVD- taltiointi teoksesta ja kuvia teoksesta. Kuvien tulee olla jpg-tiedostoja, koko min. 2000 x 2000 pikseliä ja resoluutio 300.

Suomen Unima korvaa esiintyjille matka-, majoitus- ja rahtikulut sekä maksaa esityspalkkioita mahdollisuuksien mukaan, sekä yhden ruokailun esityspäivänä sekä festivaalipassin. Pääkaupunkiseudun kulttuurikeskukset voivat tilata päiväkoti- ja koululaisyleisölle suunnattuja esityksiä tapahtumaviikolle. Tilausohjelmistoon valituille esityksille ei makseta festivaaliesityksestä palkkiota.Hakemukset liitteineen tulee lähettää 20.8.2012 mennessä osoitteeseen: Suomen Unima ry Sahaajankatu 19 00880 Helsinki

Nukketeatterin voi myös vuokrata

Rainer Kaunisto on Nukketeatterilaukkujen isä

Laukussa tulisi olemaan sekalainen kokoelma erilaisia nukkeja, lapsia, aikuisia, tätejä, mummoja, setiä ja tietysti muutama fantasiahahmoja. Näillä hahmoilla olisi mahdollista toteuttaa erilaisia näytelmiä, improja ja tai visualisoida lauluja. Poijussa tämä riemastuttava idea otettiin suurella mielenkiinnolla vastaan ja Rainerilta tilattiin heti kaksi erilaista laukkua.

Ensimmäisessä laukussa, joka valmistui keväällä 2011, on keppinukkeina toteutettuja arkielämänhahmoja, toinen toistaan persoonallisempia tyyppejä, joista osalla oli selvästi esikuvansa elävässä elämässä. Nuket ovat näyttävän kokoisia ja mukavasti pilke silmäkulmassa suunniteltuja. Materiaalina on kestävä ja eläväpintainen joustofrotee, joka Rainerin käsissä muuttaa muotoaan moneksi.

Itse pääsin testaamaan laukkua heti sen valmistuttua itähelsinkiläisessä koulussa muutaman luokan kanssa. Hahmot olivat hykerryttävän hauskoja ja lapset rakastivat esiintyä niiden kanssa. Opettajat puolestaan nauttivat tilannekomiikasta, kun julkisuudesta tutut persoonat lauloivat ja tarinoivat lasten suulla. Lisäksi laukussa on kokonainen kuoro vauvakäsinukkeja ja tietysti minikokoinen näyttämö. Rainerin rautaisella ammattitaidolla valmistamat nuket kestävät hyvin lasten kovakouraisessa käsittelyssä ja ne ovat teknisesti riittävän yksinkertaisia käsitellä, vaikka ovatkin melko suuria ihan pienimpien käteen.

Toinen laukku valmistui seuraavana syksynä ja se sisältää kokoelman pöytäteatterinukkeja, jotka pysyvät tukevasti pystyssä ja sopivat hyvin pieneenkin käteen. Nämä nuket ovat selvästi pienempiä kuin keppinuket ja osa niistä on keijuja, peikkoja ja menninkäi-

Rainer Kaunisto Stoassa keväällä 2011.

Kuva: Heli Baric

Keväällä 2010 Rainer Kaunisto esitteli ideansa nukketeatterilaukuista Nukketeatterikeskus Poijun väelle.

Hänellä oli haaveena rakentaa matkalaukullinen teatterinukkeja vuokrattavaksi kouluille, päiväkodeille, kirjastoille tai ihan kenelle tahansa nukketeatterista innostuneelle, joka haluaisi nopeasti päästä kokeilemaan nukeilla näyttelemistä oikeilla teatterinukeilla.

5

Kuva: Timo Väntsi

Nukketeatteri 1/2012

Sauvanukkeja Rainer Kauniston tapaan.

siä, osa puolestaan arkielämän hahmoja.

Kolmannen laukun Poijulle toteutti Päivi Vallin työharjoittelunsa aikana. Tämä Prinsessa Ruusus –laukku sisältää sadun hahmot pieninä tankomarionetteina. Näillä nukeilla on siten helppo elävöittää tuttu satu yhdessä lasten kanssa tai sitten keksiä oma uusi tarina tutuille hahmoille. Tämä hurmaava laukku oli keväällä Pukinmäen kirjaston näyttelyssä esillä lastenosastolla.

Nyt keväällä 2012 laukut ovat jo kiertäneet useissa eri kouluissa ja saaneet hyvän vas-

taanoton. Ne toimivat innostavana opetusvälineenä koulun arjessa, mutta sopivat myös elävöittämään yhteisiä juhlahetkiä.

Vuokra-aika laukuilla on 1-2 viikkoa ja hinta on kohtuullinen 50 €/viikko + alv 23% Niitä voi varata Nukketeatterikeskus Poijusta Jos et itse pysty noutamaan laukkua, niin se toimitetaan sinulle Matkahuollossa.

Teija Muurinen Lisätietoja ja laukkujen varaukset: info@nukketeatterikeskus.fi

6

Nukketeatteri 1/2012

Käsiteatteri on

PUHDISTAVAA KATSOTTAVAA

Nukketeatteri 1/2012

Viisi käsiparia, saman verran jalkoja ja jokunen muukin ruumiinosa riittävät aineksiksi kokonaiseen teatteriesitykseen. Raumalta kotoisin oleva teatteriseurue Mustat serkut on erikoistunut Suomessa harvemmin nähtyyn käsiteatteriin, joissa näyttämöhahmoina toimivat paljaat kädet, muun vartalon ollessa verhottuna täysmustaan.

Raumalainen Eila Saarva johtaa teatteriseuruetta, joka kertoo tarinoita omintakeisella tavalla. Mustat serkut- teatteriryhmä käyttää toki esityksissään esineitä, varjonukkeja ja toisinaan ihmisnäyttelijää, mutta ryhmän kulmakivi on nimenomaan käsiteatteri.

Seurueen nimi Mustat serkut viittaa näyttelijöiden esiintymisasuihin: kokomustiin vaatteisiin. Nimi kertoo myös jotakin oleellista teatteriseurueen kokoonpanosta: ryhmäläiset ovat serkkuja ja sisaruksia keskenään.

Ryhmän ohjaajana ja kokoavana voimana työskentelee Eila Saarva. Näyttelijöinä toimivat Aati (21), Iita (18), Taavi (15) ja Liina (11) Saarva sekä Annikki Levomaa (20). Eilan puoliso Pekka toimii teatterin rakennusmestarina, roudarina ja moninaisissa muissa tehtävissä.

Eila opiskeli Turun Taideakatemian täydennyskoulutuksessa nukketeatteria vuodet 2006 - 2008. Siellä kurssin vetäjän Kitta Saran keskeinen komento oli, että kurssilla opittuja asioita pitää tehdä ja kokeilla ryhmässä. Koska Eilalla ei ollut valmista teatteriryhmää, hän päätti koota sen läheltä: suvun lapsista ja nuorista.

- Se on monessa mielessä kätevää. Pitkiä esiintymismatkoja on helpompi järjestää.

Ja tämä on tosi hauskaa, Eila toteaa, mutta myöntää, että teatteria ei väkisin ole tarkoitus pitää pelkästään suvun sisäisenä juttuna.

Kun Mustat serkut aloitti toimintansa vuonna 2006, Eilan oma esikoinen Aati ja hänen serkkunsa Annikki olivat noin 14-vuotiaita.

Nuorin näyttelijä oli tuolloin alle kouluikäinen. Nyt Aati ja Annikki ovat päälle kaksikymppisiä, ja kuopuksetkin ovat jo toisella kymmenellä.

Alkuvaiheessa käsien ja jalkojen kokoeroilla saattoi leikitellä. Yleisön ihastus oli melkoinen, kun näyttämöllä roolihahmona olikin pienen ekaluokkalaisen jalkaterä. Luonnollisesti kokoerot ovat hiukan kaventuneet, missä on varmasti myös hyvät puolensa, kun luodaan uusia hahmoja.

listaa.

Eilaa viehättää käsiteatterin minimalistinen ja pelkistetty kerronta, joka on jollain tavalla jopa puhdistavaa katsottavaa. Käsiteatterissa katsoja saa oivaltaa.

Mustat Serkut on tarttunut vuosien varrella isoihin tarinoihin ja haasteisiin: Tiernapojat, Luomiskertomus, ja Ruma Ankanpoikanen. Peukalo-Liisan ryhmä on valmistanut esineteatterin keinoin. Varjoteatteria Mustat serkut käyttää Jukka Itkosen runoon pohjautuvassa esityksessä Ihmeellinen maailma. tat serkut on säännöllinen vierailija. Onpa ryhmän käsiteatteriesitys toiminut jopa perhekirkossa saarnan paikalla ”käsisaarnana”.

Käsiteatteri pystyy menemään melkeinpä minne vain, koska mitään ihmeellistä teatteritekniikkaa ei välttämättä tarvita. Käsiteatterin yksinkertaisella ja puhtaalla kerrontatavalla pääsee helposti monenlaisten erityisryhmien lähelle: dementikot, kehitysvammaiset tai kuulovammaiset.

Tiernapojat osallistuivat aikanaan Oulun Tiernapoikakilpailuun, mutta se osoittautui enemmänkin laulukilpailuksi. Kaikki tuomarit eivät edes katsoneet esiintyjiä, vaan pelkästään kuuntelivat. Joka tapauksessa serkuille herui kolmas sija.

Kokeiluja, kokeiluja Eila toimii ryhmän ohjaajana, mutta harjoitusvaiheessa tarvitaan kaikkien kekseliäisyyttä. Lopullinen esitys täytyy koreografioida tarkkaan, mutta sitä edeltää pitkä ja vaiherikas matka. Käsiteatterissa ainut tapa

löytää uusia ilmaisukeinoja ja hahmoja on yksinkertaisesti kokeilla, kokeilla ja kokeilla. Helppoja hahmoja ei olekaan, ja välillä ollaan todella hassuissa asennoissa.

-Rumaa Ankanpoikasta tehdessämme mietimme tosi pitkään, miten teemme pienet ankanpoikaset, mutta lopulta Liina keksi sen.

Käsiteatterin kaltaiset esiintymismuodot ovat olleet nupullaan suvussa jo varhain.

Näyttelijöistä vanhimmat Aati, Annikki ja Iita, osoittivat jo pieninä kiinnostusta erikoisiin teatterin muotoihin. He esittivät sukujuhlissa esityksen kehittämillään ”selkähahmoilla”, jotka oli luotu näyttelijöiden selkään. Lopullinen ihastus käsiteatteriin tapahtui kesällä 2002, jolloin Eila lähti perheineen Hämeenlinnan lastentapahtumaan.

Siellä esiintyi perulainen teatteri Hugo&Ines esityksellään Short Stories. Koko perhe oli lumoutunut, ja esitystä muisteltiin pitkään.

- Mimiikan ja nukketeatterin mestari Hugo Suarez loihti eteemme olentoja ja tarinoita pelkästään omia käsiään ja kehoaan käyttäen.

Myöhemmin Eila osallistui Aatin kanssa mustan teatterin kurssille Porissa, ja kun Turun taideakatemian täydennyskoulutuksessa Eila sai oppia Ishmael Falkelta, oli oma taidemuoto löytynyt.

-Ishmaelin kurssilla olin innoissani: tämähän on juuri sitä käsiteatteria, mitä Hugo esitti Hämeenlinnassa vuosia aiemmin.

Eila on koulutukseltaan toimintaterapeutti, mutta teatteri ja esiintyminen ovat olleet hänen elämässään jo lapsuudesta lähtien.

Eilan äiti, Anni Hanikka, kiersi lausujana, ja

Käsiteatteri on lihaa ja verta Mikä käsiteatterissa sitten viehättää?

- Käsiteatteri on lihaa ja verta, totta ja todellista ja kaunista eri tavalla kuin taidokkaimmatkaan nuket. Käsi ei valehtele, Eila

7

Ohjaaja Eila Saarva joutuu ohjatessaan toisinaan ojentamaan näyttämöhahmoja milli kerrallaan. Etualalla käsiröykkiön keskellä Iita.

8

Nukketeatteri 1/2012

Taavi (vas. ylh.), Iita, Liina, Aati ja Annikki sekä asetelma Rumasta Ankanpoikasesta.

runojen parissa Eilakin on tehnyt pitkän ajan töitä mm. kokoamalla runomatineoita. Eilalla on oma sooloteatteri Tyrske. Pelkästään yksin esiintyminen alkoi kuitenkin kyllästyttää, ja silloin kuvaan astuivat nukketeatteri kaikkine ilmiöineen.

- Haaveilen, että saisi tehdä pelkästään teatteria.

- Mutta nyt olen kiitollinen toimintaterapeuttikoulutuksestanikin. Voin hyödyntää näitä asioita myös työssäni. Vedän kehitysvammaisten ja ikäihmisten teatteriryhmiä sekä teen heidän kanssaan digitarinoita.

Digitarinoita tehdään tietokoneohjelmalla.

Niihin skannataan tai kuvataan valokuvia tai muita kuvia, esim. kuvateoksia. Digitarinoiden perinne pitäytyy todessa. Tehdään tarina siitä, mikä on totta ja tärkeää, merkittävää omassa elämässä. Aihe voi olla suuri: lapsuus tai peräti elämänkerta tai hyvin pieni: rakas esine, matka, oivallus, yksittäinen muisto, harrastus tai lemmikkieläin.

olla joskus ihan ammattiin asti. Hän on erikoistunut taikatemppuihin. Taavi ällistyttää katsojia erityisesti lähitaikuudella korttitempuillaan. Taavin taikatemput ovat usein Mustien serkkujen esityksen lisäherkkuna.

Mustien serkkujen tulevia projekteja on varjoteatterikokonaisuus, joka koostuu pienistä runoihin tehdyistä osioista. Tuula Korolaisen runosta Arttu pikku kummitus on esitys jo valmiina. Lisäksi tänä kesänä ryhmällä on

edessään mielenkiintoinen haaste: -Teemme 50-vuotispäiville päivänsankarin elämästä esityksen käsiteatterina!

Lisätietoja Mustista Serkuista ja Sooloteatteri Tyrskeestä: www.saarva.fi Teksti ja kuvat: Timo Väntsi

Matkalla ammattiin Saattaa olla, että Mustien serkkujen kasvatteja näkyy tulevaisuudessa suomalaisessa teatterielämässä enemmänkin. Kuopus Liina ei vielä ammattisuunnitelmia murehdi, mutta Iita haaveilee lavastajan ammatista. Aatia kiinnostavat teatteriin liittyvät opinnot, mutta toistaiseksi meneillään on vielä siviilipalvelusvuosi Turun Kaupunginteatterissa.

Annikki on jo alan opinnoissa kiinni, sillä hän opiskelee Turun Taideakatemiassa nukketeatteria.

Taavilla on jo hihassaan taitoja, joista voi

Käsitaituruutta tämäkin. Taavi Saarva hämmästyttää korttitempuillaan.

Nukketeatteri 1/2012

Uusia tuulia koulutuksessa

Pieksämäki ja Helsinki yhdistivät voimansa Koulutuskeskus Agricola Pieksämäeltä ja Nukketeatterikeskus Poiju Helsingistä ovat yhdistäneet voimansa ja tarjoavat uudenlaisen mahdollisuuden opiskella nukketeatteria huippuopettajien johdolla kahdessa eri paikassa.

Opiskelija voi itse valita haluaako hän hakeutua näyttötutkintoon tähtäävään koulutukseen Agricolassa vai osallistua vain yksittäiselle kurssille Nukketeatterikeskus Poijussa.

Yksittäisistä kursseista voi valita haluamansa kokonaisuuden ja täydentää osaamista silloin kun haluaa.

Kokonaisuuden ovat nyt ensimmäistä kertaa suunnitelleet Marja-Liisa Lintunen ja Anne Lihavainen yhdessä kentältä kummunneiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Marja-Liisa Lintunen puolestaan on nukketeatteriohjaaja, joka on vastannut Pieksämä-

en nukketeatterilinjan koulutuksesta alusta alkaen ja toimii siellä edelleen tutkintovastaavana. 1990 Pieksämäellä alkoi nukketeatterikoulutus kansanopiston yhteydessä ja 2000 se muuttui näyttötutkintoon johtavaksi koulutukseksi. 2005 tutkinnon perusteet uudistettiin ja silloin vakiintui käytäntö, jossa tutkinnon voi suorittaa joko nukketeatterikasvatuksesta tai nukenrakennuksesta.

Anne Lihavainen on teatteripedagogi ja nukketeatteritaiteilija, joka toimii Nukketeatterikeskus Poijun koulutusvastaavana. Hän on myös soolotaiteilijana, joka kiertää kouluja ja päiväkoteja esitystensä kanssa. Nukketeatterikeskus Poijussa on oma kurssitoiminta käynnistynyt jo pari vuotta sitten.

Viime kevään Rene Bakerin ja Rainer Kauniston viikonloppukurssit olivat suuri menestys, samoin Iida Vanttajan nukenrakennuskurssit ovat aina vetäneet tuvan täyteen väkeä.

Vuoden Nukketeatteriteko lehden toimituksesta

Nukketeatteri-lehden päätoimittaja Timo Väntsi palkittiin maaliskuussa teatterialan Thalia-gaalassa vuoden nukketeatteritekopalkinnolla.

Suomen UNIMAn hallitus myöntää palkinnon vuosittain henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan nostanut nukketeatterin asemaa. Palkinto jaettiin nyt neljännen kerran.

Perusteluissaan UNIMAn hallitus toteaa seuraavaa: ”Väntsi on ollut vuodesta 2008 lehden päätoimittaja, taittaja ja kantava voima. Sinä aikana lehti on noussut vaatimattomasta infopaketista näyttäväksi kulttuurijulkaisuksi, jossa käsitellään laajasti nukketeatterin eri osa-alueita.

Se tekee suomalaisten nukketeatteritaiteilijoiden työtä näkyväksi kulttuurintuottajille, taideyhteisöille ja ennen kaikkea tavalliselle yleisölle. Vuoden 2011 Nukketeatteriteko- palkinto myönnetään Timo Väntsille hänen työpanoksestaan Nukketeatteri-lehden kehittäjänä ja koko taiteenalan profiilin nostajana.

Sielun Veljien musiikkia näyttämölle

Teatteritarjonta ei rajoitu kesäaikaan pelkästään kesäteattereihin. Oulun suuntaan matkaavien kannattaa bongata Nukketeatteri Akseli Klonkin johtajan Janne Kuustien kesäohjaus, Seitsemän Sielun Veljestä, jossa soi Suomi-rockin legendan, Sielun Veljien musiikki.

The Dangerous Virgins- työryhmä on liittänyt musiikin yhteen toisen klassikon, Seitsemän veljeksen kanssa. Lopputulosta voi mennä kokemaan Valve-keskuksen saliin 17.7.-27.7. välisenä aikana.

John – Eleanor keikoille USAan

TEHDAS Teatterin ja HOX Companyn esitys John – Eleanor kääntyy englannin kielelle ja lähtee ensimmäiselle ulkomaan visiitille syyskuun lopulla. Esitys on kutsuttu esiintymään Puppets of Green Mountains- festivaaleille, joita isännöi suomalaisille tuttu nukketeatteritaiteilija Eric Bass. Festivaali järjestetään eteläisen Vermontin kaupungeissa; Putney, Marlboro, Bellows Falls ja Battleboro.

Ennen USAn esityksiä John – Eleanor nähdään englanninkielisenä TEHDAS teatterissa Turussa 7.-9. syyskuuta. www.tehdasteatteri.com www.sandglasstheater.com Iida Vanttaja on yksi uusimuotoisen koulutuksen opettajista. Kuvassa Iida nukkensa Mateon kanssa.

9

10

Nukketeatteri 1/2012

Maarit Lehtosalo, Raija Ravaska and Leena Väyrynen get to know shadowtheatre.

Puppetry

for a blind eye Lapland Puppet Association (LPA) and Association for Visually Impaired People in Lappland (AVIPL) arranged in November a two-weekend workshop in Rovaniemi. It had been planned the whole year 2011 and finally we made it!

The organisers were Kaarina Konttavaara, whose work at AVIPL includes planning different workshops for the clients, and Johanna Salo, who is a puppeteer working for LPA.

The aim was to give a full idea of the possibilities puppetry has for visually impaired people and to create small numbers both for blind and non-blind.

AVIPL (www.lapinnakovammaiset.fi) is a 58-year old association with more than 400 members. They actively organise courses for the visually impaired and one of their goals is to prevent social exclusion.

Nowadays almost all big theatres have simultaneous interpreters who enable the visually impaired to enjoy theatre too. There are interpreters also for art exhibitions and museums. In Tampere there is a professional theatre called Theatre Sokkelo which is run by visually impaired people. So there is a huge interest to participate and develope artistic skills. There are a few associations whose work is mainly the cultural development for visually impaired.

How to replace visuality All of the participants were visually impaired, a few of them completely blind. The challenge was to find a way to make visual art without seeing it yourself.

We started by making a pot of coffee, putting the guide dogs on their places and getting to know each other. The participants came from all around Lapland.

After a while I took out the puppets and we started getting to know different puppetstyles, mechanics and ways to perform puppetry. We discussed the differences between theatre with human beings and with puppets, which only made everybody more interested of the subject.

- When I got the opportunity to know many different puppets and materials, my mind

immediately went into the world of fairytales and fantasy, said Raija Ravaska, who attended the course.

Different solutions We exchanged thoughts on the meaning of sounds, smells and sensations on stage. We came to the conclusion that if the performance and the audience had straight contact and the visuality was brought to other senses, the performance could be opened to visually impaired or deaf with a totally new and radical way.

For people with some eyesight it is important to be able to use that sight. They can usually see if used strong contrasts. Experiencing comprehension is important. Description or interpretation, which are used in

Nukketeatteri 1/2012

theatre, are information which come via another person.

All the participants came with their own chosen text. We analysed them and found different ways to make them into a puppet plays.

It involved all the steps from dramaturgy to puppet making and short repetitions too.

In the end we managed to make 2 small shadow-theatre demos and one tablepuppet demo and were left with an eagerness to continue our final text next year.

LPA got funded by OKM-Ministry of Education and Culture and AVIPL took part on the expences with grant from RAY. OK-opintokeskus also gave funds for holding courses.

Text and photos: Johanna Salo Lapin Nukketeatteriyhdistys r.y www.laplandpuppets.net Lapin Näkövammaiset r.y www.lapinnakovammaiset.fi Näkövammaisten kulttuuripalvelu 80-vuotta www.kulttuuripalvelu.fi Näkövammaiset kulttuurin ystävät www.naky-kulttuuri.fi/Yhdistys.php

Leena Väyrynen, Kirsti Reijonen, Maarit Lehtosalo and Raija Ravaska with the puppets they made.

NUKKETEATTERIJULISTUS 2012 Meillä kaikilla on tarina, jonka me joskus haluaisimme tulevan kuulluksi. Aivan oma ja erityinen tarina.

Useimmat meistä myös haluavat kuulla niitä, aina uusia ja erilaisia. Koskettavia ja viihdyttäviä tarinoita, pienistä ja suurista aiheista. Me haluamme kuulla tarinoita, jotka saavat meidät pysähtymään hetkeksi ja siirtymään jonkun toisen maailmaan. Sellaiseen toiseen maailmaan, josta voi löytää myös itsensä.

Teatterissa tarinat ovat usein samoja mutta jokaisessa esityksessä ne ovat aina erilaisia, yhden hetken tulkintoja. Teatteri on hetken taidetta, joka elää vain sen tuokion, kuin me täällä ja te siellä yhdessä sovimme. Me asetumme yhteisesti tarinan äärelle ja tästä tarinasta tulee aivan erityinen. Se saattaa olla sama, jonka olet joskus jo kuullut tai joskus jo esittänyt, mutta tänään täällä se on meille eri ja erityinen, koska tässä tarinassa meidän kaikkien täällä olevien tarinat kohtaavat.

Erityinen on myös se nukke tai esine, joka meille tarinan kertoo tänään. Tässä tarinassa nukke on aina sama mutta jokaiselle katsojalle se on kuitenkin aina eri.

Nukke kertoo meille monta sellaista tarinaa, joita ihminen ei voi kertoa toiselle. Nukke kertoo sellaisetkin tarinat, jotka eivät ehkä muuten uskalla tulla kuulluksi. Sellaisten tarinoiden kertomisessa nuket ovat paljon parempia kuin ihmiset joiden tarinoita ne kertovat.

Tämän tarinan me haluamme tänään tulevan kuulluksi ja olemme iloisia siitä, että te haluatte sen kuulla.

Hyvää nukketeatteripäivää kaikille!

Satu Paavola

Nukketeatterijulistus julkistetaan joka vuosi suomalaisen nukketeatterin päivänä 11.helmikuuta.

Tämän vuoden julistuksen kirjoittaja palkittiin viime vuonna vuoden nukketeatteriteko-palkinnolla.

11

12

Nukketeatteri 1/2012

Obludarium kokoaa yleisönsä telttaan, jossa nähdään ei niin perinteistä sirkusta.

Obludariumia, energiaa ja ihmissuhteita – poimintoja keskustelusta Petr Formanin kanssa Obludarium on tsekkiläisen The Forman Brothersien ja ranskalaisen Theatre National de Bretagnen yhteisproduktio. Obludarium on vanhan sirkuksen tyyliin tehty uuden sirkuksen esitys, joka sai ensi-iltansa neljä vuotta sitten. Teltassa esitettävä produktio sisältää nukke -, varjo- ja naamioteatteria, tanssi-, laulu- ja friikkinumeroita orkesterin säestämänä.

Esityksen hetket vaihtelevat hersyvän hauskoista koskettavan kauniisiin.

Vuonna 2009 Obludarium voitti Alfred Radok-palkinnon Tsekin parhaana teatteriproduktiona.Agenttimme Tanskassa törmäsi Obludariumin ohjaajaan Petr Formaniin SilkeborginThe Festival of Wonder -nukketeatterifestivaalilla marraskuussa 2011.

- Esitystemme kanssa yritämme aina astua maailmaan, jota emme entuudestaan tunne. Halusimme tehdä esityksen, jolla voisimme kiertää pienissä kylissä. Ajattelen, että suuret näytelmäkirjailijat, kuten Molière ja Shakespeare, saattavat pelottaa ihmisiä.

Heistä ehkä tuntuu, että hieno klassinen teksti ei ole heitä varten. Halusimme luoda jotakin, jonne ihmisistä tuntuisi luonnolliselta tulla. Jotakin, jonne he voivat tulla kuin

Nukketeatteri 1/2012

torille, kirkkoon, baariin tai mihin hyvänsä paikkaan, jossa he ovat tottuneet käymään.

Halusimme tehdä esityksen, joka olisi kaikille, sekä lapsille että aikuisille. Tehdäksemme jotakin tällaista lähdimme tutkimaan sirkuksen, kabareen ja freak shown perinnettä.

Halusimme myös luoda tilan, joka houkuttelee ihmisiä, Forman kertoo.

Teltanpystyttäminen kestää työryhmältä joitakin päiviä. Formanin mukaan pystytystapahtuma toimii myös hyvänä mainoksena, sillä nouseva teltta houkuttelee ihmisiä paikalle ihmettelemään, mitä on tapahtumassa.

Näyttäisi siltä, että ryhmä on onnistunut tavoitteessaan; Obludariumin kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä jo ennen festivaalin alkua, eikä tämä ole edes esityksen ensivierailu Silkeborgin festivaalilla.

Esityksen menestyksestä huolimatta Forman vaikuttaa suhtautuvan työhönsä nöyrästi.

- Pelkään, että kyllästytän ihmisiä. Teatteri on asia, jota ihminen ei varsinaisesti elämässään tarvitse, kuten vaikka sairaalaa tai koulua. Teatteri kilpailee monen muun vapaa-ajan aktiviteetin kanssa ja ihmiset ovat hyvin tottuneita käymään esimerkiksi baarissa tai elokuvissa. Obludariumia tehdessämme mietimme, miten saada ihmiset teatteriin. Haluamme tarjota ihmisille jotakin, jonka perusteella he tulisivat teatteriin myös uudelleen. On vaikea saada yleisö teatterin ovista sisään, mutta heidät hyvin helppo menettää.

Formanin mukaan teatterin tekijät jäävät helposti kiinni omiin taiteellisiin ideoihinsa ja unohtavat yleisön. Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, että pitäisi tehdä sellaisia esityksiä, mitä yleisö pyytää, mutta teatterikokemuksesta on tultava katsojille miellyt-

tävä. Vaikka aihe olisi vakavakin, on esityksen hänen mukaansa sisällettävä muutoksia, yllätyksiä ja energiaa. Formanin kanssa on helppo olla samaa mieltä. Obludariumin sisältö ei järisytä maailmoita, mutta sen energia ja yllätykset ovat onnistuneet houkuttelemaan minut telttaan jo kolmesti.

Esityksen aikana Forman ei istu hiljaa katsomossa jännittämässä esiintyjien puolesta.

Hän juontaa illan kulkua, kampeaa valoja päälle, esittää humalaista sirkustirehtööriä, laulaa jaakkoo kultaa, tanssii, nostaa ilmaakrobaatteja kattoon palomiesten tankoa pitkin liikkumalla, siirtää lavasteita, lähettää esiintyjiä lavalle ja nukettaa härskiä rouvaa.

- Ohjaaminen ja esiintyminen samassa esityksessä ei ole ollut ongelma. Yleisö kyllä peilaa, toimivatko ajoitukset vai eivät. Vaikeusaste lisääntyy tosin, kun matkustamme maasta toiseen, sillä eri maissa yleisö reagoi hyvin eri tavalla. Myönnän, että ohjaan esityksen aikanakin, silloin ei tosin ole mahdollista olla kovin objektiivinen. Joskus komentelen kulisseissa, toisinaan korjailen asioita lavalla. Yritän kyllä pidätellä itseäni, Forman nauraa ja jatkaa samaan hengenvetoon, että ohjaajan on kohdeltava esiintyjiä hyvin, sillä he tarvitsevat tukea.

- Tapa, jolla esiintyjän kanssa työskennellään saattaa muuttaa hänen suhteensa kokoesitykseen. Henkilökohtaisesti uskon kohteliaaseen tekemisen tapaan. Olen itse myös esiintyjä, joten sitä kautta tunnen molemmat puolet. Mielestäni esiintyjän ei tarvitse rakastua esitykseen, mutta pyydän heitä kyllä antamaan kaikkensa.

Forman jää vielä pohtimaan ohjaajan ja työ-

13

ryhmän suhdetta. Hyvä suhde ryhmään on onnistuneen harjoitusprosessintärkein osatekijä.

- Joskus tunnen itseni ujoksi, jos tiedän, että esiintyjät ovat kokeneempia kuin minä tai jos he tulevat erilaisesta ympäristöstä, kuin mistä itse olen. Mutta he ovat silti riippuvaisia minusta ohjaajana. En yritä väkisin pakottaa omia ideoitani läpi. Puolet työstä on tehty silloin, kun olen onnistunut saamaan sopivat ihmiset tiimiini mukaan. Kun luottamus on kohdillaanja tekijöitten maku on sama, voin jättää tekemisen muiden käsiin, eikä minuntarvitse valvoa kaikkea. Toisinaan käy niin, että projekti ja joku ihminen eivät vain sovi yhteen. Sitten on vain vietävä harjoitukset päätökseen tavalla tai toisella.

Teatterin tekeminen on kuitenkin etuoikeutettua, joten kaikkien pitäisi nauttia harjoitustilanteesta.

Forman miettii myös ohjaajan riippuvuutta työryhmäänsä: - Tilan ja tarinan voi aina luoda. Rahaa tarvitaan tietysti jonkin verran myös, mutta siinäkin on kyse ensisijaisesti ihmisistä. Minä opettelen tätä myös koko ajan. Sitä tulee helposti ajaneeksi vain omaa ideaansa ja unohtaa tämän puolen. Kaikki tulee toisiltaihmisiltä.

Obludarium on esiintynyt neljässä vuodessa nelisensataa kertaa. Kaikesta päätellen Formanin pelko yleisön kyllästyttämisestä on toiminut hyvänä moottorina.

Ennen seuraavaa ulkomaanreissuun lähtöä kannattaa tarkistaa Obludariumin keikkakalenteri. Sen teet osoitteessa http://www. formanstheatre.cz/ Outi Sippola Kuvat: The Forman Brothers

Vaikka aihe olisi vakavakin, on esityksen hänen mukaansa sisällettävä muutoksia, yllätyksiä ja energiaa, sanoo Petr Forman. Kuva esityksestä.

Nukketeatteri 1/2012

Kuva: Andrea Vannucchi

14

Pienimmät turkulaiset pääsivät Iisa Ilona Tähtisen kanssa Bongaamaan Oliopus Oliuksia Teatteri Sudenenteen luontoesityksessä.

Miten nukketeatteri näkyi Kulttuuripääkaupunkivuodessa 2011?

Kämmenelle mahtuvaa ja taivaisiin kohoavaa Turun vuosi Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuotena on takana. Viralliset tahot aina EU:ta myöten ovat nimenneet valtaisan prosessin erittäin onnistuneeksi, niin sisällöltään kuin taloudellisesti. Mitä tuumaavat turkulaiset nukketeatterin tekijät, joista moni oli omilla hankkeillaan mukana vuoden toteutuksessa.

Nukketeatteri oli yksi taiteenlajeista, joihin Turku 2011-säätiö tietoisesti halusi panostaa kulttuurivuoden ohjelmaa kasatessaan. Viralliseen ohjelmaan ja säätiön rahoitukseen pääsi kymmenkunta hanketta, joissa nukketeatteri näytteli tärkeää roolia. Mukana oli nukketeatterin koko skaala: kämmenelle mahtuvia pikkuesityksiä ja spektaakkelimeininkiä monimetrisillä nukeilla.

Nukketeatterin katsojamäärät liikkuvat parissakymmenessä tuhannessa katsojassa, ja jos mukaan lasketaan suurtapahtumat, kuten joulukaupungin avajaiset, Eurocultured tai vuoden päätösjuhlat, niin luvun voi lähes kolminkertaistaa.

Iso vuosi on takana, mitä jäi käteen? Nukketeatteri-lehti kyseli hankkeissa mukana olleilta taiteilijoilta tunnelmia nyt, kun vuodesta alkaa olla kulunut jo useampi kuukausi.

Iisa Ilona Tähtinen oli mukana tekemässä Teatteri Sudenenteen nukketeatteriteemais-

ta lasten luontopolkukierrosta Bongaa Oliopus Olius. Niinikään saman ryhmän hanke Puppet Sciense and Fiction yhdisteli nukketeatteria ja matemaattista ajattelua Outi Sippolan ohjauksessa. Turun Taideakatemian nukketeatterilinja ja TIP Copnnection ry kokosivat jättiläismäisen spektaakkelin Abduction of Europe Samppalinnan maauimalaan yhteistyössä insinööriteatteri Akhen kanssa.

HOX Company oli mukana vuodessa kahdella esityksellään: John – Eleanor TEHDAS Teatterissa ja UKI – NYKI Turun Kaupunginteatterissa.

Nukketeatterin elementtejä käytettiin Artsoppa ry:n lastenoopperassa Tulevaisuuden retki 3011, johon Pia Kalenius teki lavastuksen ja nuket sekä oli mukana näyttelijänä.

Kuuma Ankanpoikanen oli mukana katuesityksillään Eurocultured –katukulttuuritapahtumassa, joka levittäytyi Turun lisäksi Manchesteriin.

Onnistuiko hankkeenne kuten olitte kaavailleet?

Outi Sippola (Puppet Sciense and Fiction): Asetimme tavoitteeksemme 20 esitystä vuoden 2011 aikana. Emme aivan yltäneet tavoitteeseemme, sillä esiinnyimme 16 kertaa.

Tämä on mielestäni kuitenkin ihan hyvä saavutus. Esitys on nyt ollut tauolla markkinoinnista, mutta sitä ei suinkaan ole haudattu.

Veikkaan siis, että esitys on vielä mahdollista nähdä.

Marja Susi (Turun AMK Taideakatemia: Abduction of Europe): Kyllä. Tavoitteemme saavutettiin kaikin puolin.

Iisa Ilona Tähtinen (Bongaa Oliopus Olius): Onnistui kyllä. Toki pitkän prosessin aikana tavoitteetkin ehtivät monesti muuttaa muotoaan, mutta lopputulokseen olimme tyytyväisiä ja niin olivat myös päiväkodit, joissa esiinnyimme. Tuottajamme Jenny Honka sai esitystä myytyä yli odotusten ja lisäksi prosessi oli meille itsellemme erittäin opettava.

ra Checa

Kuva: Timo Vä ntsi

Artsoppa ry: Tulev aisuuden matka - Tu lavastaja-nuketta ja Pia Kalenius mu rku 3011 (lavalla nukenrakentajastissaan ja laulaj ohjaus Tapio Vänts a Kirsti Tuomine i. n),

TIP Festin avajai sia juhlistivat kir joista tutut hahm ot Tatu ja Patu.

Kuva: Alexand

Olimme kaikki aivan uudella alueella tekemässä osallistavaa teatteria metsän keskellä. Saimme avuksemme prosessin aikana kahteen otteeseen Teater Refleksionin Bjarne Sandborgin ja Mariann Aagaardin ja ensimmäinen ”koe-esitys” toteutettiin jo neljäntenä harjoituspäivänä. Oli hienoa saada jakaa prosessi niin monen taiteilijan ja lapsen kanssa.

Merja Pöyhönen (John – Eleanor): Onnistui, kävijämääriltään jopa ylitti odotuksia. Ja taiteelliset tavoitteet tietty onnistu. Vaikea sanoa ylityksistä tai alituksista mutta musta meidän parhaamme tehdään meininki kyllä ihan tuotti tulosta.

Ishmael Falke (Mikropatia!- festivaali): Oudolta tuntuu, mutta kyllä onnistui vaikka tavoitteet oli kovinkin korkealla. Tosin paljon muutoksia on tullut alkuperäiseen ohjelmaan, mutta sehän on luonnollista kun kysessä on koko vuoden ja melkein jokapäiväinen toiminta.

Terhi Tuulia Lintukangas (UKI-NYKI): HOX Companyn hanke UKINYKI; nukketeatterinäytelmä aikuisille, onnistui odotusten mukaan.

Loimme suomalais-amerikkalaisen yhteistyön, jolle inspiraationa olivat suomalainen kaunis luonto ja New Yorkin pilvenpiirtäjät. Tämä fuusio toteutui myös taiteellisen ryhmän annissa; varsinaisuomalainen huumori pääsi kukkimaan turkulaisten näyttelijöiden ansiosta jota rytmitti amerikkainen DJ biiteillään. Turun Kaupunginteatteri oli hieno esityspaikka näytelmälle. Yhtenä hankkeen tavoitteista oli löytää nukketeatterille uusia katsojia ja tämän tavoitteen toteutumisessa auttoi perinteikäs teatteritila, johon teatteriyleisö tiesi tulla entuudestaan.

Antti-Juhani Manninen (Eurocultured): Euroculturediin liittyen meillä oli kaksi projektia: toukokuun Eurocultured-festivaalille toteutettu Järjestyksenvalvontaa-katuteatteriesitys sekä uutena vuotena Aurajoen varren suuren kivitalon seinään toteutettu Unveil -video mapping-teos, jossa toimimme United VJ’s-ryhmän ”nukketeatterialihankkijoina”. Itse osuutemme ydin eli uudeksi vuodeksi toteutettu video mapping -teos oli varsin haastava eri taiteenlajien ja pitkien välimatkojen yhteistyökuvio. Vaikka mukana oli mukava olla, itse projekti ei oikeasti ryhmäytynyt niin hyvin kuin olisi toivonut. Mielenkiintoisinta oli, kuinka keskustellessamme tilan ja sen osien elävöittämisestä, täysin digitaalisen taiteen maailmasta tulevilla taiteilijoilla oli hyvin samankaltaisia näkemyksiä kuin meillä nukketeatterilaisillakin.

Pia Kalenius (lastenooppera Tulevaisuuden retki – Turku 3011): Täytimme kävijätavoitteemme. Kaikki kevään esitykset olivat kouluilla, joiden kanssa olimme tehneet yhteistyötä työpajojen merkeissä.

Myös Turun Musiikkijuhlien aikaan pidettyihin esityksiin Linnateatterissa väki löysi kohtuullisen hyvin. Taiteellisesti projekti oli haastava, koska oopperan sävellystyö myöhästyi kohtuuttoman paljon, ja valmis sävellys saatiin vasta kuukautta ennen ensi-iltaa. Tämä lisäsi painetta muille osa-alueille. Suunnittelemani lavastus sekä lasten piirrosten pohjalta rakennetut projektiot ja kaksiulotteiset nuket toimivat kuitenkin hyvin. Laulajat tarttuivat pelotta nuketukseen ja nukkien kautta esitykseen tuli lisää kaivattua huumoria. Erityisen iloinen olen juuri siitä, että saimme tuotua lasten omaa ääntä ja kuvaa suoraan näyttämölle(projektioitten ja nukkien lisäksi myös libretto ammensi suoraan kouluissa pidetyistä työpajoista).

Roosa Halme (TIP Fest): TIP-Fest 2011 onnistui kaikin puolin hienosti! Festivaalin ohjelmisto paisui matkan varrella, mikä oli positiivista vaikka toikin haastetta järjestelyihin. Sekä kansainväliset että kotimaiset esitykset olivat suurimmaksi osaksi täpötäynnä yleisöä ja ilahduttavan paljon oli myös uudenlaisia kävijöitä (maahanmuuttajia, ikäihmisiä, opettajaryhmiä jne.). Puppetry and Wellbeing -seminaari herätti mielenkiintoa. Myös työpajat, klubit, Q&A-haastattelutilaisuudet, ja teatterinukkenäyttely saavuttivat suosiota. Festivaalitilaisuuksissa kävijöitä oli lähemmäs 3000 ja ympäri kaupunkia levittäytyneen teatterinukkenäyttelyn näki arviolta 37 000 kävelijää.

Toki viime festivaalin järjestelyt toivat myös paljon uutta opittavaa seuraavaa varten, tarkoitus onkin kehittää festivaalia ja sen muotoa jatkuvasti eteenpäin. Myös TIP-Festin pikkusisar PIP-Fest jatkuu joka kuukausi järjestettävin nukketeatterivierailuin eri puolilla Satakuntaa.

15

Kuva: Tapio Vä ntsi

Nukketeatteri 1/2012

HOX Company: UK I - NYKI (ohj. Ter hi Tuulia Lintukan Pia Kalenius. gas, nuket: Timo Väntsi,

Toiko hankkeen mukanaolo kulttuurivuoden ohjelmistossa hankkeellenne olennaista etua ja minkälaista? Oliko siitä mahdollisesti haittaa?

Outi: Mielestäni mukanaolo oli etu, sillä uskon, että se auttoi esityksen rahoituksessa ja markkinoinnissa. Samalla tuntuu tosin myös siltä, että osa potentiaalisista asiakkaista meni sivu suun, koska ohjelmatarjontaa oli Turun seudulla vuoden aikana niin paljon. Mutta tämähän olisi tullut vastaan, vaikka emme olisi ohjelmistossa mukana olleetkaan. Henkilökohtaisesti koen, että mukanaolo oli myös hyvää oppia; nyt tiedän taas enemmän esitysten tuottamisesta ja toimimi-

16

Nukketeatteri 1/2012

inööriteja visualisointi ins alassa nnection, ohjaus im Co au ma TIP a, an mi nn ali ate pp Turun Taideak esitykset Sam ction of Europe, atteri Akhe: Abdu . lokakuussa 2011

tias Kuva: Ville-Ma Roisko

Miten nukketeatteri oli mielestäsi yleisesti huomioitu kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa?

Outi: Enemmänkin esityksiä ja näkyvyyttä olisi saanut olla. Olin syksyllä tosin paljon pois Turusta, joten TIP-festistä ja sen näkyvyydestä en pysty sanomaan. Mutta näin yleisesti, joitakin muita esityksiä hehkutettiin valtavasti medioissa, nukketeatterista en niin paljon kuullut. Toisaalta, pidän tämän taiteenlaijin underground-luonteesta, enkä välttämättä itse fanita jättispektaakkelin maineessa olevia esityksiä. Toisaalta taas, onnistunut nukketeatterispektaakkeli olisi nostanut taiteenlaijiamme ihmisten tietoisuuteen ja näin se olisi ehkä edesauttanut katsojien saamista tulevaisuudessa.

Marja: Erittäin hyvin. Jopa erinomaisesti. Mukana oli laaja kirjo erilaisia nukketeatteriprojekteja festivaalista mikroesityksiin ja aikuisten nukketeatteriin. Oli jopa yllättävää miten paljon ja monipuolisesti nukketeatteria oli tuettu ohjelman puitteissa.

Iisa: Mielestäni hyvin. Hienoa oli, että nukketeatteria oli mukana pal-

inio Kuva: Kari Va

sesta suuremman tuotantokokonaisuuden osana.

Marja: Se ei olisi toteutunut ilman säätiön tukea lainkaan. Taideakatemian opiskelijat saivat näin mahdollisuuden työskennellä ulkomaisen vierailevan ryhmän kanssa. Pidemmälläkin aikavälillä vaikuttaa siltä, että turkulaista kansainvälistä ja paikallista nukketeatteriprofiilia halutaan täällä nostaa esiin ja tukea!

Iisa: Etuja oli paljonkin. Ensinnäkin 2011- säätiön merkittävä taloudellinen ja tuotannollinen tuki. Hankkeen mukanaolo 2011-ohjelmassa antoi sille uskottavuutta myös muiden rahoittajien ja ostajien silmissä. Mitään haittaa ei ohjelmassa olosta ollut. Ainoana haittapuolena voi pitää hieman suurempaa tuotannollista työtä kuin ”tavallisen” projektin kanssa, mutta hyödyt toki korvasivat vaivan ja tuotantoonkin sai säätiöltä tukea ja apua tarvittaessa.

Merja: Mukanaolo virallisessa ohjelmistossa saattoi alentaa tietylle kasojaryhmälle kynnystä tulla katsomaan näinkin ”marginaalista” taidemuotoa. Ikäänkuin olisi varmistettu, että sitä saa tulla katsomaan, pieneenkin teatteriin, jossa ehkä ei ole aiemmin rohjennut käydä.

Imagon kannalta taas toisaalta tietyt taidepiirit karsastivat virallista ohjemaa, mutta vaikea uskoa, että kukaan sen vuoksi jätti tulematta.

Ishmael: Tällaisen hankkeen toteuttaminen muussa raameissa kun kulttuuripääkaupungin ohjelmana olisi varmasti ollut paljon hankalampi. Mikropatia on selkeasti ei-kaupallinen taiteellinen toiminta, pääsylippuja ei myyty lainkaan vaikka näytöksiä oli reilusti yli sata ja katsojamäärä kokonaisuudessaan yli 4000. Toisin sanoen koko projekti rahoitettiin julkisella tuella. Tuntuu, että kulttuuripääkaupunkivuonna oli päättäjien taholta tahto sijoittaa enemmän ei-kaupallisiin taidehankkeisiin verrattuna ”tavallisiin vuosiin”.

Terhi: Kulttuurivuoden juhlaohjelmistossa mukanaolo oli pelkästään positiivinen asia: se toi näkyvyyttä hankkeelle Suomessa sekä ulkomailla. Juhlavuosi itsessään kiinnosti monia, jolloin teatteriesityksen markkinointi oli tavallaan isomman tapahtuman markkinointia ja siitä informointia, eikä pelkästään oman esityksen promoamista. Tuli mietittyä isompaa kuvaa tavallista enemmän, sellainen kotiseutuylpeys nousi pintaan, tyyliin: “Nyt kaikki Suomen Turkuun nauttimaan kulttuurista!”

Antti-Juhani: Video Mapping uutena vuotena toi ison näkyvyyden Kuumalle Ankanpoikaselle, valtava logo Kulttuurikulman seinässä ei varsinaisesti haitannut. Gorillapoliisit saivat myös ensi-illan Eurocultured-festivaalin aikana. Ne huomattiin ja saivat useita lisäkeikkoja saman tien. Itse en ole ollut koskaan niin köyhä, kuin turkulaisena taiteilijana Turussa kulttuuripääkaupunkivuotena 2011. 2011-säätiön rahoittamat hankkeet tuntuivat vetävän muunkin rahoituksen puoleensa, ja ulkopuolisille ei paljoa tuntunut jäävän. Eli summa summarum: yleisesti ottaen jäi positiivinen olo siitä, kuinka kulttuuripääkaupunkivuosi vaikutti toimintaamme, vaikka rahaa ei paljoa herunutkaan.

Pia: Ehdottomasti toi etua ja näkyvyyttä. Se, että hankkeelle saatiin tukea 2011 –säätiöltä,aukaisi varmasti myös muita apurahahanoja.

Roosa: TIP-Festille tärkeää olivat mm. uudet kontaktit, taloudellinen tuki, ja tuotanto- ja tiedotusapu. 2011-vuosi toi mukanaan myös jonkinmoista henkistä yhteenkuuluvuuden tunnetta 2011-tapahtumaperheeseen.

lenius ja n, kuvassa Pia Ka Sciense and Fictio et pp Pu e: nn nE Teatteri Sude jaus Outi Sippola.

Niina Lindroos, oh

jon. Ohjelmistossa mukana olleet hankkeet olivat hyvin erilaisia ja toivat siten esiin nukketeatterin monet mahdollisuudet.

Merja: Hyvin, ihan laskemalla kuinka monta hanketta oli mukaan päässyt. Tosin suhteellisen vähän ihan tavallisia esityksiä, ilman yhdistelyä eri taidemuotoihin tai muuhun soveltamiseen, mutta en osaa sanoa, oliko niitä sitten kuinka paljon haettukaan.

Ishmael: Nukketeatteri oli mielestäni aika vahva tekijä kulttuuripääkaupungin ohjelmassa, edustettuina vahvasti läpi koko vuoden ja hyvin erityyppisillä produktioilla. Mutta toisaalta nukketeatterin tekijänä kiinnitän huomiota enemmän tämän alan tuotantoihin, joten parasta ehkä kysyä tavallisen kadunkulkijan mielipidettä.

Terhi: Erittäin hienosti, kiitos, itselläni tulee mieleen 9 nukketeatteriproggista jotka olivat juhlavuoden ohjelmistossa mukana. Ja nämä olivat keskenään hyvin erilaisia esityksiä, isompia ja pienempiä, eli tarjontaa riitti monenmuotoiseen nukketeatteriin.

Antti-Juhani: Mielestäni erinomaisesti. Kyseessä on kuitenkin edelleen Turussakin marginaalinen taiteenala, joten huomiosta ei voi olla kuin kiitollinen.

Pia: Mielestäni nukketeatterikattaus oli varsin hyvä, tosin nukketeatteri olisi voitu nostaa vielä isommin esiin turkulaisena erikoisuutena.

Tällöin vielä useampi paikallinen nukketeatterintekijä olisi saanut työtään näkyviin ja kuuluviin kulttuuripääkaupunkivuoden kautta.

Roosa: Pääosin Porista käsin asiaa katsellen vaikutti siltä että kaikki turkulaiset nukketeatterintekijät olivat todella kiireisiä positiivisessa mielessä, eli töitä ja tapahtumia tuntui olevan runsaasti, mikä oli valtavan hienoa.

Sixfingers Theatre ja Ishmael Falke : Escape from Ku Mikropatia!-fest rpitsa Island, osa ivaalia.

Kuva: Milla Jä rvipetäjä

Millaisia pysyviä vaikutuksia Turku 2011-vuodella oli tai toivoisit olevan turkulaiseen tai suomalaiseen nukketeatterikenttään?

Outi: Vaikutukset ovat takuulla olleet positiivisia. John Eleanor ja Tip-fest saivat ihmisiä liikkeelle ja jokunen yläkoululainenkin pääsi tutustumaan paperiteatteriin. Jokainen uusi katsoja on aina plussaa.

Marja: Hankkeille on syntynyt myös jatkoa. Näiden panostusten turvin saatiin toivottavasti vakiinnutettua mm. TIP fest ja kannateltua vapaan kentän ryhmiä edelleen jatkoon. Säätiön jatkorahoitus vuodelle 2012 on myös huomattava ja se tukee eri toimijoiden yhteistyötä Turun seudulla. Nukketeatteri sai paljon julkisuutta ja syntyi jopa pienimuotoisia ”hittejä” kuten John-Eleanor. Tällä on ollut vaikutusta myös valtakunnan tasolla.

Iisa: Uskon, että vuosi osaltaan nosti nukketeatteria taas yhä suuremman yleisön tietoisuuteen ja nukketeatteri sai samalla taas uudenlaista arvostusta osakseen ollessaan mukana tällaisessa virallisessa ja tunnustetussa kokonaisuudessa. John-Eleanor toi Merja Pöyhöselle kritiikin kannukset, joka on mielestäni hienoa koko nukketeatterikentän kannalta ja muutkin hankkeet esittäytyivät Turun ulkopuolellakin.

Bongaa Oliopus Olius! vieraili Kuulas lastenteatterifestivaaleilla Kuusankoskella ja Satujen Sateenvarjo nukketeatterifestivaaleilla Mikkelissä. Lisäksi nyt näyttää onneksi siltä, että ainakaan nukketeatterin osalta Turku ei pode vuonna 2012 kulttuuripääkaupunkivuosi krapulaa, vaan on päinvastoin pääsemässä yhä parempaan vauhtiin. Suurproduktioita on tekeillä ja nukketeatterikeskus suunnitteilla!

Merja: Toivoisi että esityksiä tuottuisi yhtä ahkerasti, on sitten virallinen kultturivuosi tai ei. Oli mukavaa, kun oli niin paljon vireillä. Ensisijaisesti tarvitaan kuitenkin tarjontaa, jotta saataisiin niitä katsojia...

Ishmael: Kulttuuripääkaupunkivuoden myötä nukketeatteri pääsi vahvasti jalkautumaan teattereista ihmisten keskeen kaduille ja muille julkisille tiloille. Tämä on totta etenkin Mikropatian kannalta, muttei ainoastaan Mikropatian. Näin nukketeatteri on saavuttanut uutta yleisöä ja vielä sellaisiakin ihmisiä jotka eivät olisi muuten tulleet teatteriin esitystä katsomaan. Luulen, että se on merkittävin kehitysaskel, mitä suomalainen ja erityisesti turkulainen nukketeatteri on ottanut. Nyt meillä on paljon laajempi yhteistyöverkosto ja edelleen hyviä yhteyksiä erilaisiin järjestöihin. Esim. jos ennen 2011 oli vaikea kuvitella että verovirastossa nähdään nukketeatteriesitys, nyt se on mahdollista eikä pelkästään Turussa vaan myös muualla.

Terhi: Mielestäni on tärkeää, että taiteella on elävä vuorovaikutus myös “elinympäristönsä” kanssa; yhteisöllinen vaikutus ja turkulaiset nukketeatterintekijät solmivatkin juhlavuoden aikana hienosti uusia tuttavuuksia ja kontakteja varsinaissuomalaisten yhteistyökumppaneitten kanssa. Voisin siis kuvitella, että juhlavuosi auttoi muodostamaan uusia toimintamalleja, toivottavasti jatkuvia sellaisia myös.

Juhlavuosi laajensi nukketeatteritoimintaa käytännön tasolla, mutta se myös avarsi totuttuja ajatusmalleja siitä, missä taidetta voi tehdä ja kenen kanssa voisi tehdä yhteistyötä. Juhlavuosi vahvisti koko suomalaista nukketeatterinkenttää, koska suomalainen nukketeatterikenttä on kuitenkin pieni verrattuna muuhun teatterikenttään ja näin ollen on mielestäni hyvä ajatella suomalaista nukketeatteria aina koko maan kattavana käsitteenä, eikä vain tietyn alueen hyötynä.

Antti-Juhani: En näe, että 2011-vuodella olisi ollut suurta pysyvää vaikutusta turkulaiseen nukketeatterikenttään. 2011-vuodessa mukana olleet projektit, ja niiden kautta koko taiteenlaji sai hyvää huomiota kyllä, mutta säätiö on kai lopettamassa toimintaansa eikä voi enää tällaisessa auttaa. Upeaa on, että säätiö päätti jatkorahoittaa vuodelle 2012 turkulaista nukketeatteritoimintaa edistävää Aura of Puppets-hanketta. Kuitenkin sanoisin, että Turussa nukketeatteri on hyvässä nosteessa enimmäkseen nukketeatterilaisten omasta ansiosta.

Pia: Toivon ja uskon, että kulttuuripääkaupunkivuoden kautta nukketeatteri on saanut lisää näkyvyyttä ja uutta yleisöä. Toivon myös, että turkulaiset osaisivat entistä paremmin olla ylpeitä Turusta nukketeatterikaupunkina, löytää tietään esityksiin ja nauttia niin lasten kuin aikuistenkin nukketeatterista.

Roosa: Ainakin Turku sai kulttuurielämäänsä pysyvän kansainvälisen nukketeatterifestivaalin ja muutenkin 2011-vuosi tuntui tuovan nuk-

17

Kuva: Maiju Ta inio

Nukketeatteri 1/2012

HOX Company ja TEHDAS Teatteri: Joh nuket Timo Vänts i, ohjaus Merja Pö n - Eleanor, kuvassa Tom Linkin en, yhönen.

keteatterille paljon uutta yleisöä, tunnettavuutta ja positiivista virettä. Toivon ja uskon, että erittäin aktiivinen ja taiteellisesti monipuolinen turkulainen nukketeatterikenttä Aura of Puppetsin, TIP-Festin ja muiden nukketeatteritapahtumien kera edistää osaltaan suomalaisen nukketeatterin matkaa maailman huipulle!

Muuttiko kulttuuripääkaupunkivuosi Turkua ja turkulaisia ja miten?

Outi: Henkilökohtaista kokemusta minulla ei tästä vielä ole, mutta kuulopuheiden mukaan monet heräsivät oman kaupungin kulttuuririentojen olemassaololle. Vaikutukset näkyvät varmasti esimerkiksi v.

2012 ja 2013 teatterien katsojaluvuissa.

Marja: Se tarjosi paljon mahdollisuuksia niille, jotka osasivat tilaisuuksiin tarttua. Osalle ilmeisesti koko vuosi ei näkynyt tai tuntunut juuri missään. Toivon, että se olisi horjauttanut myös turkulaisia pompöösejä vanhoja kulttuurilaitosrakenteita kevyemmille ja uusille urille. Varmasti osa kulttuurikaupunkivuonna luoduista konsepteista, kuten kaupunginosaviikot ja erilaiset korttelitapahtumat, jäävät positiivisella tavalla elämään ja kannustavat asukkeja omaehtoiseen toimintaan. Leikkivällä taiteella on nyt maaperää ja mahdollisuuksia.

Iisa: Tuntuu, että ilmapiiri täällä on muuttunut hieman kulttuuriystävällisemmäksi ja ilmeisesti ainakin tilastojen mukaan turkulaiset osallistuivat aktiivisesti vuoden ohjelmaan. Moni hanke oli myös osallistava, joten toivottavasti monessa ihmisessä syttyi vuoden aikana luovuuden kipinä.

Merja: Vuoden aikana tuntui, että ihmisiä oli helpommin liikkeellä, kulttuurinkynnys ehkä ihan oikeasti onnistui alenemaan. Vaikea sanoa, jääkö tämä pysyväksi. Toivottavasti.

Ishmael: Toisaalta olisin toivonut että kaupungin taholta tunnustetaisi nukketeatterin mahdollisuudet ja voimavarat Turussa ja panostetaisi pysyvään tuotannollisen infrastruktuurin rakentamiseen. Paljon on sil-

Nukketeatteri 1/2012

Kuva: Lotta Vir tan

en

18

Kuuman Ankanpoik

asen Gorillat Eu rocultured- katuk ulttuuritapah

tumassa.

lä saralla tapahtunut (mm. Aura of Puppets), mutta tuntuu että kaupungilla voisi olla paljon isompi panostus kuin nykyinen.

Terhi: Kulttuuripääkaupunkivuosi toi Turulle monia uusia kävijöitä ja arvioisin, että moni joka juhlavuoden takia vieraili kaupungissa ensimmäistä kertaa viime kesänä, löytää uudestaankin tiensä kauniiseen Turkuun. Olin ollut opintojen vuoksi pari vuotta ulkomailla ja oli hienoa nähdä miten elävä ja rikas Turun kaupunkikuva oli kesällä 2011: joka paikassa tapahtui jotakin mielenkiinoista! Asenteissa toivon, että juhlavuosi jää vaikuttamaan positiivisella energiallaan. Juhlavuosi houkutteli uutta kulttuuriyleisöä ja osallistujia ja toivonkin tuon yleisön jatkossakin löytävän kulttuuri-ja taidetapahtumiin Turussa.

Antti: En osaa sanoa. Ehkä kaupunkitilaan sijoittuva taide ei ärsytä ihmisiä enää niin paljoa kuin aikaisemmin.

Pia: Mielestäni kulttuuripääkaupunkivuosi sai liikkeelle uutta yleisöä ja tapahtumiin lähtökynnys aleni. Moni yllättyi iloisesti ja löysi jotain uutta kiinnostavaa koettavaa, jota toivottavasti halajaa lisää.

Roosa: Tuntuu, että kulttuurinen ilmapiiri on tullut viime vuoden myötä avoimemmaksi, on aiempaa helpompi lähestyä erilaisia tahoja ja saavuttaa uusia nukketeatterin kokijoita.

Mikä itsellesi on jäänyt päällimmäisenä mieleen Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta?

Outi: Oma projekti jäi tietysti parhaiten mieleen. Henkilökohtaisesti koin projektini olleen oikea askel suuntaan x, jonne nykyinen projektini vie minua taas askeleen lähemmäs.

Marja: Turku365 taideklinikka, jonka puitteissa lauluryhmämme vieraili ilmiantamassa mukavia työkavereita turkulaisilla työpaikoilla.

Monet hienot esitykset, joita näin. Uskomaton määrä jurputusta, joka hallitsi alkuvuodesta keskustelua ja ulottui lähes mihin tahansa asiaan, mikä koettiin epäkohdaksi. Negatiivisten yleisönosastokirjoitusten metrimäärä oli suuri. Kaiken mitä investointiin kulttuuriin ja taiteeseen koettiin olevan pois muualta, oli sitten kyse sillan korjauksesta tai vanhusten vaipoista. Keskustelu kuitenkin laantui vuoden mittaan eikä negatiivista jälkipuintia ole julkisuudessa mielestäni ollut.

Iisa: Paljon töitä. Metrin lumihanki, joka kaikkia luonnonlakeja uhmaten sinnitteli paikallaan vielä huhtikuun alussa, kun harjoituksia oli ollut jo kuukauden ajan. Innostuneet lapset kertomassa mahtavia tarinoitaan. Aamusumu kello puoli kuusi pyörräillessä kohti Puppet Studiota, josta starttaisimme taas uuteen metsään valmistelemaan esitystä, joka alkaisi kello yhdeksän. Hetki ennen esitystä, jolloin makasin piilossa lahopuun sisällä ajatellen miten mahtavaa on, että voi tehdä tällaista työkseen. Kollegoiden järjestämät hienot elämykset.

Ja kaikki ne muut niin kiinnostavat tapahtumat ohjelmassa, jotka jäivät kuitenkin näkemättä. Ja no, tietysti loppuvuodesta oman pojan syntymä, vaikka nyt taisi mennä vähän ohi aiheen.

Merja: Isoimpana asiana yllättävästi on jäänyt mieleen ns koko kansan spektaakkelit. Laatu oli välillä vähän kökköä, mutta oli ihanaa, että turkulaisia keräsi urheilutapahtumien lisäksi yhteen myöskin kulttuuritapahtumat. Kaikille jotain -meininki oli omasta mielestä mukava, ja antaa luvan profiloida myös pienemmän kohderyhmän tapahtumia rehellisesti ei-välttämättä-ihan-kaikkia-kosiskelevaan suuntaan, kun isompaa höttöä on olemassa erikseen.

Ishmael: Kulttuuripääkaupunkivuodesta jäi mieleen ennen kaikkea Mikropatia, joka oli koko vuoden intensiivinen projekti. Niin paljon tekemistä oli, että tuntui ettei ehtinyt kokea kuin murto-osan koko vuoden ohjelmasta. Ei ihan joka vuosi tule mahdollisuus nähdä valtavia spektaakkeleita ja miettiä mitä mä oisin tehnyt sillä rahalla...

Ja ristiriitainen olo jäi myös, että toisaalta ihmettelen miten Turkua voitiin palkita Kulttuuripääkaupungin tittelilla, kun se politiikka jota täällä harjoitetaan on mielestäni kulttuurille vihamielistä, mutta toisaalta on ylpeys ja ilo, että päästiin tekemään näinkin paljon.

Terhi: Yhteisöllisyys ja se, että ihmiset tuntuivat olevan liikkeellä enemmän. Kulttuuri toi selkeästi ihmisiä yhteen. Oli tapahtuma sitten sisätilassa tai isompi spektaakkeli joen varrella, oli tapahtumissa aina jokin taianomainen tunne, että nyt ollaan kokemassa jotakin ainutlaatuista, yhdessä ja tässä hetkessä. Lämmin kiitos Turku 2011-hankkeelle upeasta juhlavuoden suunnittelusta ja toteutuksesta. Oli ilo olla mukana.

Antti-Juhani: Muutamat joukossa olleet helmet, kuten vaikka nukketeatterilaisten esitykset John-Eleanor ja Lemmentauti, tai vaikka Linnanpuiston kiiltävät kivet ja iso joenvarren Päivänkakkara. Kulttuuripääkaupunkivuoden ansioksi on laskettava myös turkulaisen taidekentän aktivoituminen: sekä niiden, jotka pitivät vuodesta, että niiden, jotka eivät. Vuoteen - ja siihen, että säätiö tuki paljolti enemmän tai vähemmän suuren luokan hankkeita - liittyy myös useiden toimijoiden reaktio alkaa rohkeasti tehdä hyvin pienimuotoista ja mukavalla tavalla epämääräistä ja vaikeammin avautuvaa taidetta.

Pia: Yhteisesti koetut ilmaistapahtumat. 50.000 ihmistä -15 asteen pakkasessa taputtamassa kintaita yhteen tai tuijottamassa kesäillassa, kun mies kävelee ilmassa Aura-joen yli. Yhteinen innostus ja iloinen meininki.

Roosa: Ylipäätään hyvä ja aktiivinen meininki sekä TIP-Festin ja Eric Bassin vierailu Perniön Nuketterissa peltojen keskellä, Kaisa-Leena Kaarlosen väen lämmin ja maukas vastaanotto ja illan hurmaavan intensiivinen tunnelma.

Timo Väntsi Haastattelut tehty sähköpostitse

Turku 2011 –säätiö jatkaa nukketeatterinkin tukemista Turku hoiti pestinsä Euroopan Kulttuuripääkaupunkina niin mallikkaasti, että rahaa on jäänyt vielä jatkohankkeisiin. Säätiö on kesäkuussa julkaissut listan hankkeista ja projekteista, jotka saavat myös jatkorahoitusta vuosille 2012 ja 2013.

Mukana jatkohankkeissa on myös nukketeatteria.

Säätiö tukee huomattavalla summalla nukketeatterin kehittämishanketta Aura of Puppets. Se kokoaa seudun nukketeatteritaiteilijat saman organisaation all, parantaa tiedotusta ja tuotantoa, ja toteuttaa 1-2 nukketeatterituotantoa vuosittain. Tavoitteena on vakiinnuttaa nukketeatteri osaksi Turun seudun ammatillista teatteritarjontaa, luoda kansalaisille mahdollisuudet löytää nukketeatteriesityksiä ja turvata alan ammattilaisten työolot.

TIP-Fest -nukketeatterijuhlaa vietetään kolmannen kerran marraskuussa 2012. Tarjolla on jälleen runsaasti nukketeatteria sekä turkulaisilta, muilta suomalaisilta kuin kansainvälisiltäkin ryhmiltä.

Puppet City tuottaa kansainvälisiä nukketeatteritaiteilijoita Turkuun.

Vuonna 2011 Samppalinnan maauimalassa nähtiin Abduction of Europe yhteistyössä pietarilaisen Engineering Theatre AKHE:n kanssa. Turun AMK:n Taideakatemian esittävän taiteen koulutusohjelma toteuttaa nukketeatterivierailun Turkuun 2012-2013.

Säätiö tukee myös John - Eleanor -nukketeatteriesityksen kansainvälisttä levitystä.

Kaikki Turku 2011-säätiön tukemat jatkohankkeet osoitteessa www.turku2011.fi

Nukketeatteri 1/2012

Animating the city As a puppeteer I am attracted to the inner lives and hidden stories of objects. For me

Photo: Dani el Br

aiju Tain

io

traFika on the street and on the stage (above).

Actors Sandrina Lindgren and Ishmael Falke.

Photo: M

Afternoon in the center of Turku. In the middle of a parking place stands a no-parking traffic sign, not a very rare sight, until we notice that this traffic sign moves on two legs in a peculiar dance. Not very far away from the parking place, a city’s maintenance worker is climbing a ladder to a another traffic sign, and starts to present a story, attaching thought and speech bubbles as in comic books to the figures in the sign. Has the city gone mad?

These and many more exceptional moments were performed as a part of traFika, a performance project created by the Finnish puppeteer Ishmael Falke from the Sixfingers Theatre company and the Swedish dancerchoreographer Sandrina Lindgren.

It all started from a little walk around in the snow covered streets of Turku. Opening our eyes to perceive the surroundings, we wondered how commercial the public space has become, when we realized that the only colorful objects in the urban space which are NOT for sale are the traffic signs. This was the first time we understood traffic signs as a public piece of art.

A big, invisible universal puppeteer Traffic signs are the ABC of urban movement. They order the directions and the rhythms of how people and objects move, they create certain situations and moods in one part of the city, and others in another place. They are, in fact, the one big, invisible puppeteer of the city. In spite of minor differences, traffic signs can be quite universally understood. It seems that they are based on a common way in which people - regardless of culture - are visually reading messages. A common visual language, that is, which makes traffic signs a perfect platform for non text based puppet theatre. This universal theme has been a natural starting point for a project as international as traFika.

The project was initiated as part of Mikropatia, a year long micro theatre urban art happening, and through Mikropatia also a part of Europe’s cultural capital’s official program in Turku. Following working periods both in Turku and Stockholm, a demo performance was presented in November 2011 in TIP -fest, Turku’s international puppetry festival. In February 2012 traFika was invited to perform in Clipa Aduma visual theatre festival in Tel Aviv.

osovni

Puppets of the Public Space

19

the definition of puppet is not restricted to objects built especially for a certain show.

Traffic signs can be made into puppets, characters and puppetry stages even if they are still stuck in the ground.

Through games and experiments we created a series of short solo performances which are traffic sign specific (as in the examples in the beginning of this article). While for the unprepared passers by they became surprising situations, these solos were also connected to each other and performed as scenes of a guided tour throughout the city center.

The traffic sign of a factory can become a smoking cigarette, while the P of the parking sign can become a smoking pipe. By using these and other symbols in new contexts we play with the way people perceive their surroundings. This is where contemporary puppetry meets urban animism, and this is also the point where it is very easy to become insane.

From the streets to the stage Having played along with traffic signs outside, we started to search for ways to use this form of visual communication as an element of storytelling and as a source of original movement on the stage.

We also found out that traffic signs can be a creative tool for working on the dramaturgy of a performance; when putting them down on the table they become like tarot cards, which suggest numerous lines of stories and their interpretations. Gradually, we came upon a story sad and funny at the same time.

And because it is sad and funny at the same time, it has to be true. traFika tells of an elder couple who lost all possibilities to communicate with each other, except – through traffic signs. After years of mutual misunderstanding the couple developed a complex and comprehensive system, in which by the help of the traffic signs they quarrel, argue, remember the past years and above all – keep a good distance.

One evening, as they sit at their kitchen table, something strange happens: the traffic signs take over the conversation, drive the couple to the most bizarre situations and makes them cross their red lines.

Going out again from the theatre to the street, it feels now impossible for us to see traffic signs as plane objects – we keep seeing little stories everywhere.

Coming up performances in Stockholm Fringe festival 22. & 25.8.2012 as well as in Tehdas Teatteri 9.,10.,11. & 16.11.2012.

Guided traFika’s street performances as part of the Martti! -festival 10.11.2012 in Turku, and in the spring of 2013 traFika travels from Turku to Barcelona for a period of experimentation, development and performances.

Ishmael Falke

20

photo: Malla Koivula

Nukketeatteri 1/2012

Morning warm-up. Rene Baker and student Mila Nirhamo.

Rene Baker:

Discover the puppet Rene Baker has spent two years in Finland as a teacher of puppet theatre. What is on her mind after her period in Turku Arts Academy?

What were your first thoughts when you were asked to come to teach in Finland?

My first thought was that it will be a pleasure to teach in one place for a whole year after having spent the previous three years living out of a suitcase as an international freelance workshop leader. In the end I have been two years in Turku and I can see how my teaching has been positively influenced by the slow-cooking of weekly classes compared to the high-heat grill of intensive short courses.

What made you come?

I admire the work done by the teachers and students in the puppetry department of the Turku AMK. At international festivals the Turku students always stand out because of their personal expression and it is evident

that they are people who care about puppetry as an art form. When I received the invitation to teach in Turku I had been working too long in acting schools, always fighting for puppet theatre to be recognised, and so it was appealing to come to a place where people actually want to be puppeteers.

What are the most important things you have to have to be a good teacher for adult people?

Teaching adults is a collaboration. I propose the exercises but each person brings their own experience and ideas to the work and sometimes – as happened with the 3rd year students last year – the classroom becomes more like a laboratory where we pose questions as a group and search for the answers together.

You have a long career as a teacher of puppetry. How could you characterize students in Finland?

Finnish students tend to be quiet, shy and even introverted because it is in the Finnish nature to be reserved in their physical expression but they are very free and happy expressing themselves through objects, colours, textures, images and music. Puppetry seems to suit the Finnish soul.

Compared to students in other countries?

Before Turku I was teaching for many years in Spain. Spanish students have vitality and love to communicate but they usually need to learn to be sensitive to the material and to give focus to the puppet. Finns are the opposite – they have a good touch for bringing objects to life but they need to be en-

Nukketeatteri 1/2012

couraged to be more energetic and to develop a connection with the audience.

If possible could you describe your methods of teaching with few sentences? What are your main messages?

The core of the training is learning to listen to the material and to find the point between controlling and not controlling the puppet. The paradox of puppeteering is that a puppet can’t come alive without human intervention but if the human controls the object too much then it won’t live. I begin the training by encouraging people to discover the puppet – finding out how it moves naturally and how that movement can be interpreted - before teaching analysed movement such as impulse, rhythm and looking. Good puppeteering allows the puppet to come to life rather than makes it come to life – as Gordon Craig said “Don’t move it, let it move. That’s the art!”

What made you create these methods?

Contemporary trends in visual theatre mean puppeteers want (and are asked) to bring an-

ything and everything to life – everyday objects, dolls, sticks, paper, clothes, parts of the human body, light – but there is no established technique for learning to animate a piece of paper or a raincoat. So when I was first asked to teach I decided to create a training for today’s puppeteers, with exercises that can be applied to any kind of puppet or object to bring it to life. Over ten years I have developed a set of puppeteering ‘tools’ – touch, breath, concentration, rhythm, impulse, and more – some of which train the body and mind of the puppeteer and others develop the puppet’s expressivity. It is my hope that mastering these tools will enable puppeteers to work with any kind of puppet, object or material, even the traditional techniques.

How do your methods fit in Finnish rhythm and soul?

I think it suits Finnish puppeteers because they can concentrate on one tool at a time and develop at their own pace. The beginning of the training is exploratory and intuitive, and because it focusses on what the

21

puppet is doing rather than what the puppeteer does the student gains confidence and skill without feeling they are in the spotlight. One of my directing tips is to give instructions directly to the puppet and not the puppeteer – for example, “puppet, please stand up straight. Your knees are still bent.

That’s better” - and I’ve noticed that it is particularly helpful when working with Finnish puppeteers.

What has happened amongst students during this period (two years)?

In our first manipulation class, the first year students came to the warm-up circle wrapped in shawls and cardigans, hidden under layers of clothing, but they eventually emerged to become confident and playful. In their second year they have chosen to challenge themselves in their art – a harmony-lover decided to explore evil, a timid body became a leather-clad rockstar, a loner chose a three-person manipulation project and I could cite a similar example of courage for every single student. They all still wear woollen socks though.

Photo: Timo Väntsi

What has been your role in this development? What have you given to students?

During our various goodbyes, more than one student thanked me for creating a safe environment for them to grow. They said they had felt seen and heard, that I was aware of their process, and that I had given everyone a voice. They also seem confident about having real tools for animating puppets and objects and are looking forward to using them when they make their own work next year.

Have your own ideas and thoughts about puppetry changed during your stay in Finland?

I have confirmed and polished my ideas rather than changed them. These two years in Finland has given me the opportunity and space to reflect on what I like to see in puppeteers and puppetry and the long winer evenings gave me the push to write it all down. When the book is published it will be thanks to my students and colleagues in the puppetry department of the Turku AMK and the lonely Finnish nights.

I begin the training by encouraging people to discover the puppet, Rene Baker says. Photo was taken in Questions and Answers- ewening (spring 2011, Puppet house Mundo)

Tell some highlights during these years?

Working with the puppetry students has been such a constant joy that it is hard to say what are the highlights. Maybe it is to have witnessed some remarkable changes in people, for example someone who began two years ago with low self-esteem and has grown to have a strong stage presence. I’ve also enjoyed taking puppetry-thinking into other disciplines, such as teaching visual dramaturgy to circus students and working on space and composition with the theatre students.

Nukketeatteri 1/2012

photo: Malla Koivula

22

Rene in the workhop ”Muikkula”. Students Annikki Levomaa, Emma Golnick and Jenni Helenius.

Have you had any total mistakes in teaching (something has not worked at all, totally unlucky experience etc.)? Would you do something other way?

Some years ago I learned that listening to the puppet can’t be the only thing in a course. One group had difficulties improvising by perceiving what the puppets want to do, and the more I tried to make them feel the material, the less creative they became. It was probably the least playful course about playing I have ever done and eventually everyone got completely blocked. I learned that improvisation must lead to something concrete and to balance intuitive play with analysed tasks.

A short analyse about Finnish puppetry or puppetry you have seen here in Finland?

For the last ten years my experience of Finnish puppetry has been in the Turku puppetry community, which consists mostly of exstudents of the AMK, so I don’t feel I have enough perspective to be able to talk about Finnish puppetry in general.

What kind of message you would like to send to Turku puppetry community?

Be confident that you have something to offer nationally and internationally. Turku may be your puppetry home but take your work further afield, ask for grants, apply for festivals, travel the world. Don’t be shy.

Word assosiation

What comes first on your mind?

Winter: Snow. Breathing. Beauty.Peace Forest: Completion.

Linnankatu 54: my second home Home: where I hang my coat Rovaniemi: creative wooden house Friends: scattered, in touch Spain: 13 years life chapter, memories Detail: essential, precision Garden: passion, nurture Aurajoki: flowing brown, frozen white

What have been your feelings about living in a city like Turku?

I have lived in the centre of Turku and enjoy walking everywhere. I love the river, the föri, the flea markets but I haven’t really got to know the city from the inside, I didn’t have a social life here.

What will you miss here?

Rye bread, rahka, lingon berries, wooden houses, sauna, the river. The puppetry community.

Will you come back?

Yes, I will be teaching some short courses at the AMK again in the autum but as a visiting teacher rather than as regular part-time teacher who is living in Turku. And I will definitely come to the 2014 Fanatik Figuras festival to see the graduation works of the students I have been teaching for the past two years. It will be so interesting to see how they have grown as artists.

What will you do next?

I have been teaching for 15 years but now I’d like to return to the theatre world and set up my own theatre company. Also, after 15 years of living abroad (Spain and Finland) I have decided to live in England again so that I can be close to my parents as they get older.

Questions: Timo Väntsi

Nukketeatteri 1/2012

23

Kesän festivaaleja

Elokuun viimeisenä viikonloppuna pidetään jo kolmatta kertaa nukketeatteri festivaali. Esityksiä valittaessa on pyritty omien resurssien mukaan tekemään mahdollisimman monipuolinen ohjelma. Esiintyjiä on Unkarista, Espanjasta, Tanskasta ja Suomesta. Esitykset ovat myös hyvin erilaisia keskenään, joten katsojat saavat varmasti hyvin kattavan kuvan nukketeatterista.

Festivaali ottaa varaslähdön näyttelyllä; Marionettien salaisuus. Paikka on pursialan Wanha Muuntamo, Pursialankatu 5, Mikkeli, ja näyttely on ilmainen. Näyttelyn aikana on monenlaista ohjelmaa tarjolla ja siitä on erikseen päivitetty ohjelmarunko www.nukkereaktori.com.

Näyttely on myös osa hulivilikarnevaalin 20 v. juhlavuotta ja on tuotettu yhdessä Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa.

Joka vuosi festivaalin yhteydessä on ollut työpaja/masterclass, ja nyt tänä vuonna tarjolla on ”karmee ämmä” – naamioteatterin työpaja, jota ohjaa Soile Mäkelä. Siis menoa ja melskettä riittää oikeastaan koko kesän ja kaikki huipentuu elokuussa, 24. - 26.8. vanhalla sotilaskodilla ”Sotkulla” jääkärinkatu 9, Mikkeli Festivaalin ohjelmasta sen verran, että esiintyjinä on mm. Micropodium, Sofie Krog – company, Bojan Baric & Aapo Repo, Puppet Punks, kurahousukirahvi… festivaalin ohjelma on monipuolista ja siitä löytyy kaiken ikäisille jotakin aina vauvasta vaariin.

Tärkeät päivämäärät: Näyttely: 4.6.-27.7., Kurssi: 16.8.-19.8., Festivaali: 24.8.26.8.

Kuva: Aapo Repo

Satujen sateenvarjo tulee kolmatta kertaa

Marionettien salaisuus- näyttelyssä voi tutustua marionettien mekanismeihin ja rakennusvaiheisiin. Kuvan marionetit on tehnyt Aapo Repo.

Marionettien salaisuus – näyttely Marionettien salaisuus raottaa verhoa tämän vanhan taidemuodon maailmaan. Pursialan Wanhassa muuntamossa pidettävä näyttely on osa Hulivilikarnevaalien 20-vuotisjuhlavuotta ja Satujen Sateenvarjo festivaalia. Näyttely ajankohta on 4.6.-27.7.2012. Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Näyttelyn aikana järjestetään erilaisia teemapäiviä, kuten mm. taidepicnic, tai karnevaalit, ”se elää-” näyttely...ym.

Marionetit ovat vanha taidemuoto. Oikeastaan ensimmäiset marionetit olivat pieniä ja isompia patsaita, joita oli elävöitetty pienten ohjausmekanismien kera. Enimmäkseen ne liittyivät uskonnollisten menetelmien tehostamiseen (oraakkelit, jumalpatsaat). Itse asiassa myös marionetin nimi juontaa juurensa uskonnosta. Ranskassa 1600-luvulla luterilainen kirkko pyysi silloisia suosittuja nukketaiteilijoita tekemään esityksen Neitsyt Mariasta, uskonnon suosion nostamiseksi.

Esitykset keräsivät paljon yleisöä ja ihmisten suussa pienestä Neitsyt Mariasta kehkeytyi ’pikku Maria’, ’Marionette’. Tämä nimitys on nykyään kaikilla kielillä melkein sama. Se on myös viimeisin ja voimassa oleva nimitys, vaikkei useimmilla hahmoilla ole enää mitään sen suurempaa tekemistä kirkon kanssa.

Marionetit ovat erilaisia eripuolilla maailmaa. Marionetit ovat osa katoavaa tai pikemminkin kuihtuvaa perinnettä, suurimmaksi osaksi

haastavuuden vuoksi. 1800 ja 1900 -luvun vaihteessa oli vielä mestareita, jotka kilpailivat siitä, kuka on paras marionettien liikuttaja. Parhaat heistä keräsivät ympärilleen yleensä suurimmat yleisöt.

Tämä näyttely ei kuitenkaan käsittele marionettien historiaa.

Näyttelyn marionetit ovat läänintaiteilija Aapo Revon nukketeatterin kalustoa, näyttelyä varten on myös koottu esimerkkejä aina nukkien suunnittelusta niiden viimeistelyyn asti. Esillä on lisäksi työkaluja ja materiaaleja, sekä ohjeita niiden käytöstä. Näyttelyn vierailijat saavat todella kattavan kuvan siitä, mitä kaikkea marionetin tekemisen vaaditaan. Teemapäiviin on vapaa pääsy, ainoastaan työpajat ovat maksullisia. Myös lyhyet esitykset ovat ilmaisia, mutta katsojat voivat halutessaan suorittaa vapaaehtoisen ”hattumaksun”, katuteatteriperinteen hengessä. Tapahtumien sarjan aloitti ”Se elää” – päivä, joka sisälsi opastetut kierrokset, työpajat ja lyhyet ohjelmanumerot.

Ajankohtaiset päivämäärät ja sisältö kannattaa tarkistaa Nukkereaktorin (www.nukkereaktori.com) tai Hulivilikarnevaalien nettisivuilta.

Kesän 2012 näyttely on tuotettu yhteistyössä Nukkereaktorin ja Mikkelin kulttuuripalveluiden kesken.

Lisätietoja www.nukkereaktori.com

24

Nukketeatteri 1/2012

Kuva: kati Andrianov

Chengdu 2012

Kongressin näyttävät avajaisjuhlallisuudet.

Chengdu kokosi maailman nukketeatteriväen yhteen Seuraavan suurtapahtuman järjestää Espanja 2016 Joka neljäs vuosi kokoontuva UNIMAn maailmankongressi kokoontui touko-kesäkuun vaihteessa Kiinan Chengdussa. Kongressissa luodaan suuntaviivat maailmanlaajuiselle järjestölle, ja päätetään seuraava maailmankongressin pitopaikka.

Kiinaan kokoontunut kongressiväki päätti, että vuonna 2016 UNIMAkansa kokoontuu Espanjan San Sebastiànissa.

Vuosi 2000: Saksan Magdeburg, 2004 Kroatian Rijeka, 2008 Australian Perth, ja vuonna 2016 Espanjan San Sebastiàn! Kongressin etukäteen kohutuin ja suurta nukketeatteriyleisöä kiinnostavin asia ratkesi tällä kertaa Es-

panjan eduksi.

Suomen UNIMAlla on kolme kansainvälistä edustajaa: Kati Andrianov, Kati-Aurora Kuuskoski ja Aapo Repo. Heistä ensin mainitut kaimat olivat Kiinan Chengdussa. Lisäksi Kati-Aurora oli kutsuttuna myös esiintyjäksi jättiläismäisen festivaalin ainoana suomalaisedustajana perhosaiheisella esityksellään Neito, ritari ja hangokas.

Vielä talvella suomalaisilla oli erityinen syy mielenkiintoon Chengdun kongressia kohtaan. Etukäteen kuultiin kaikuja maailmalta, että Suomen ja Oulun ehdokkuuteen vuoden 2016 kongressi- ja festivaalipaikkana suhtauduttiin hyvin myönteisesti maailmalla. Tammikuussa Suomen UNIMAn hallitus kuitenkin päätti esittää vuosikokousväelle, että ehdok-

kuudesta luovutaan, koska neuvottelut Oulun ja tapahtuman järjestäjien, Suomen UNIMAn ja Nukketeatteri Akseli Klonkin kesken jumiutuivat. Suurin syy hakemuksen vetäytymiseen oli Oulun kaupungin vetäytyminen rahoitussopimuksen allekirjoittamisesta. Oulun kaupunki oli sinänsä kiinnostunut tapahtumasta, mutta varovaisuus johtui sekä kuntaliitoksesta että kaupungin sisäisistä organisaatiomuutoksista. Toisaalta monesta syystä johtuen Suomen tapahtuman järjestäjien valmistelut eivät olisi ehtineet valmiiksi nykyresursseilla.

Ehdokkaiksi jäivät Espanjan San Sebastiàn ja Venäjän Jekaterinburg, joka hävisi nippanappa äänestyksen Autsraliassa 2008. Lopputulos on nyt siis se, että UNIMA-väki suuntaa katseensa neljän vuoden päästä Espanjaan.

Nukketeatteri 1/2012

Sebastiànille. Millainen äänestys käytiin?

Ensin ehdokasmaiden ja -kaupunkien edustajat pitivät presentaation sekä livenä että dvd-tallenteena, minkä jälkeen järjestettiin suljettu lippuäänestys. Espanja vei voiton saamalla noin kaksi kolmasosaa kaikista äänistä. Venäjä oli ehdokkaana toistamiseen, mutta jäi selvemmin toiseksi kuin Perthissä 2008, jolloin äänet Kiinan kanssa menivät melkein tasan.

Mitä itse ajattelet Espanjan valinnasta?

Espanjassa ei ole koskaan järjestetty maailmankongressia, mikä tieto tuli ainakin minulle hienoisena yllätyksenä - onhan siellä iso ja aktiivinen Unima-keskus (itse asiassa pienempien järjestöjen liitto) ja pitkät nukketeatteriperinteet. Sen sijaan Moskovassa on ollut kongressi, joten osa äänestäjistä teki valintansa tällä perusteella, vaikkakin valtion nimi silloin oli Neuvostoliitto, ei Venäjä. Ehkä tuosta entisestä valtiojärjestelmästä huokui kuitenkin kaikuja äänestyskäyttäytymiseen, sillä itsellenikin tuli Chengdun järjestelyistä ”suuri ja mahtava” -meininki mieleen. Kenties haluttiin seuraavaksi jotain erityyppistä.

Pidän kyllä siitä, että pientä vähemmistökulttuuria edustava baskialue saa kongressin isännöitäväkseen. Lisäksi heidän presentaationsa oli hyvin selkeä ja tasokas. Toisaalta Jekaterinburg yritti jo toistamiseen, ja lisäksi minulla on tämä rakkaus venäjän kieleen ja mentaliteettiin... Molemmat ehdokkaat vetosivat minuun kyllä.

Miten arvioit Suomen mahdollisuuksia, jos se olisi edelleen ollut mukana kisassa?

On vaikea arvioida äänten jakautumista, sehän olisi voinut mennä todella tiukaksikin

Kuva: kati Andrianov

Suomen UNIMAn kansainvälinen edustaja Kati Andrianov, olet ollut mukana useammassa kongressissa. Miten luonnehtisit Chengdun maailmakongressin tunnelmaa, järjestelyjä ja miten se erosi aiemmista?

Välikokoukset mukaan lukien tämä oli nyt neljäs iso Uniman kokous, johon osallistuin edustajana (yksi aiempi kongressi ja kaksi välikokousta). Tunnelma oli järjestelyjen osalta suorituskeskeisyydessään poikkeuksellinen kaikkiin edellisiin verrattuna.

Mitkä asiat nousivat päällimmäiseksi puheenaiheiksi Kiinassa? Mitkä olivat kongressin tärkeimmät päätökset?

Kongressi on kuin yhdistyksen vuosikokous: siellä käydään läpi hallituksen, komissioiden ja kansallisten keskusten raportit (toimintakertomus), vapautetaan vanha hallitus vastuusta, valitaan uusi hallitus toimihenkilöineen ja asetetaan komissiot puheenjohtajineen. Tällä kertaa uutta oli taloudenhoitajan pestin perustaminen. Varsinaista yhtä tiukkaa yhteistä toimintasuunnitelmaa ei tehdä, koska toiminta tapahtuu komissioissa ja kansallisissa keskuksissa. Komissioiden asettaminen ja niiden puheenjohtajien valinta on tavallaan siis toimintasuunnitelman hyväksymistä. Ja tietenkin seuraavan kongressin järjestäjän valinta on iso päätös. Suomen vetäydyttyä ehdokkuudesta, kisaamassa olivat tällä kertaa Venäjä ja Espanja. Välikokouspaikan 2014 päätti uusi hallitus järjestäytymiskokouksessaan, joten siihen me edustajat emme juurikaan voineet vaikuttaa. Kisaajina olivat Bulgarian Sofia ja Kuuban Havanna, jälkimmäinen valittiin.

Maailmankongressi 2016 meni Espanjan San

Kongressiväkeä kokoustilassa. Suomen edustaja Kati-Eurora Kuuskoski toisessa rivissä oikealla.

25

kolmen ehdokkaan kesken. Mutta kun useat edustajat tulivat suoraan kertomaan, että olisivat äänestäneet (kansallisten keskustensa valtuuttamina ja poissa olevien edustajien valtakirjoilla) Suomea, ja kun antamani suullisen raportin jälkeen palaute oli pahoittelevan positiivinen tyyliin: harmi, mutta toivottavasti ensi kerralla onnistaa, niin kyllähän sellainen tunne tuli, että vahvoilla olisi oltu.

Pääsihteeri ei salannut pettymystään, mutta ymmärsi ilman muuta syyt vetäytymiseen.

Presidentti, joka sattui istumaan parin tuolin päässä, kätteli minua suullisen raportin jälkeen ja kysyi puhunko ruotsia. Mainittakoon, että kysymys esitettiin ruotsiksi, ja että presidentti Dadi Pudumjee on Intiasta. Tulkitsin kysymyksen positiiviseksi eleeksi, vaikken ihan tarkkaa syytä tajunnutkaan...

Mitä henkilövalintoja tehtiin, ja miten hallitus uusiutui. Tuliko yllätysnimiä?

Presidentti Dadi Pudumjee ja pääsihteeri Jacques Trudeau valittiin toiselle kaudelle. Hallituksen 18 jäsenestä jatkavia on 12 ja uusia siis kuusi, jotka hekin ovat tuttuja kasvoja monivuotisen edustamisen tai komissioissa toimimisen kautta.

Miten teidän suomalaisedustajien kävi kun valittiin luottamushenkilöitä tehtäviin?

Kati-Aurora Kuuskoski sai 40 ääntä, kun alin hallituspaikkaan oikeuttava äänimäärä oli 51.

Läheltä piti! Tämä on ehkä yksi osoitus siitä, että Suomeen suhtauduttiin jotenkin erityisen positiivisesti tässä kongressissa. Minä sain kutsun jatkaa tutkimuskomission jäsenenä, mistä olen iloinen, koska olen kokenut komissiotyöskentelyn mielekkääksi toimintatavaksi Unimassa.

Nukketeatteri 1/2012

UNIMAn uusi hallitus kokoontui yhteispotrettiin.

Uuden hallituksen valinta & komissioiden perustaminen/vahvistaminen Hallitus Dadi Pudumjee (Intia) : Presidentti Jacques Trudeau (Kanada): Pääsihteeri Annette Dabs (Saksa): Varapresidentti + Kansainväliset festivaalit Manuel Moran (USA): Varapresidentti + Pohjois-Amerikka Lucile Bodson (Ranska): Taloudenhoitaja (uusi nimike) Nina Monova (Venäjä): Eurooppa Susanita Freire (Uruguai): Latinalainen Amerikka Pierre-Alain Rolle (Sveitsi): Yhteistyö Angel Casado (Espanja): Kulttuurivaihto Simon Wong (Hongkong): Kasvatus, kehitys ja terapia Karen Smith (Australia / USA): Julkaisut ja viestintä Ida Hledikova (Slovakia): Tutkimus Knut Alfsen (Norja): Säännöt Tito Lorefice (Argentiina): Ammattikoulutus Tamiko Onagi (Japani): Naiset Ronny Albrecht (Belgia): Strateginen kehitys (uusi komissio)

Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

Vaalikomission pessimistisestä kirjeestä kokousväelle saattaa päätellä, että UNIMAlla on vaikeuksia saada ehdokkaita luottamustehtäviin eri maiden keskuksista. Mistä tämä voi johtua?

Ehkä järjestötoiminta ja varsinkin hallitustyöskentely koetaan jotenkin kuivana ja tylsänä, eikä nähdä sen yhteyttä taidelajin kehittämiseen. Toisaalta ne, jotka käyvät kongresseissa, varmasti ovat selvillä siitä, miten paljon aikaa ja resursseja hallituksen jäsenyys ja sen myötä komission puheenjohtajuus vaatii. Perinteisesti myös omaa rahaa tarvitaan, sillä hallituksen kokouksia isännöivä kansallinen keskus maksaa majoituksen ja ruoat, muttei matkakuluja. Luulen, että moni kamppailee työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen kanssa eikä resursseja enää riitä niin vaativaan vapaaehtoistoimintaan.

Kuinka tärkeänä pidät suomalaiselle nukketeatterielämälle, että Suomen UNIMA pysyy jatkossakin aktiivisena mukana kansainvälisessä toiminnassa?

Jos haluamme kehittää taidelajiamme, Unima antaa siihen kyllä paljon, mikäli olemme kiinnostuneita tutustumaan sen todelliseen toimintaan ja hyödyntämään sen kautta tarjoutuvia mahdollisuuksia. Toivoisin voivani löytää jonkun toimivan tavan välittää tietoa niistä monista hyvistä aktiviteeteista, joista voisi olla iloa tekijöille täälläkin. Ehkä saan tähän mahdollisuuden elokuussa Mikkelissä, kun on seuraava jäsentapaaminen? Ja eihän Suomen Unimaa ole olemassa ilman kansainvälistä Unimaa - tässä saattaa olla jonkinlainen perspektiiviharha. Kansalliset jäsenistöthän juuri muodostavat koko Uniman.

Mikä itsellesi oli kongressissa antoisinta?

Joidenkin komissioiden dynaaminen kehitys oli ihana havainto, samoin joustava ja raikas ote uusien komissioiden perustamisessa ja tarpeettomien lopettamisessa. Ajatusten vaihto sekä taidelajin olemuksesta että järjestön toiminnasta vanhojen ja uusien tuttavien kanssa oli myös tärkeää - kunpa vain ohjelmassa olisi ollut siihen varattuna parempia mahdollisuuksia. Nyt yritimme jutella ruokailujen yhteydessä, ennen ryntäämistä seuraavaan tilaisuuteen tai bussiin.

Koko matka oli varmaan melkoinen elämys, mutta mitä jäi reissusta päällimmäisenä mieleen?

Oman individualismin menettäminen oli uusi ja voimakas kokemus. Kiinassa kaikki tehdään ryhmässä, ja joku on ajatellut valmiiksi kaiken koko ryhmän puolesta. Poikkeuksia ei sallita, sooloilu koetaan hankalana. Toinen hämmentävä kokemus oli, että tunsin useissa tilanteissa olevani osa suurta spektaakkelia, jota ei ollut suinkaan järjestetty vain Unimaa varten. Poliittiset tai taloudelliset intressit eivät kuulu järjestömme agendaan, joten kongressin käyttö profiloitumisen välikappaleena on mielestäni arveluttavaa. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin uusiutunut varmuus Uniman merkityksestä ja toimivuudesta.

Haastattelu tehty sähköpostitse, kysymykset Timo Väntsi

Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

26

Kati Andrianov käyttämässä Suomen puheenvuoroa.

Miguel Arreche (Espanja): Kulttuuriperintö (uusi komissio) Greta Bruggeman (Ranska): Nukketeatteritekstit (Julkaisu- ja viestintäkomission uusi alakomitea) Komissioiden puheenjohtajat, jotka eivät ole hallituksen jäseniä: Chech Kotondi (Nigeria): Afrikka Da Yu Tang (Kiina): Aasia & Tyynenmeren alue Idoya Otegui (Espanja): Vaali Edmond Debouny (Belgia): Tilintarkastus.

Muut valitut tilintarkastajat: Frans Hakkemars (Hollanti) ja Stanislav Doubrava (Tsekki).

Kaksi komissiota lopetettiin: Harrastajat (koska rajaa ammattilaisen ja harrastajan välille on usein mahdoton vetää) ja Uudet rahoitusresurssit (koska uusi taloudenhoitaja etsii rahoituskanavia työryhmänsä kanssa).

Nukketeatteri 1/2012

27

Chengdu 2012 Kati-Aurora perhosineen Kiinassa:

Puppeteerin painajainen

Pienenä näin toisinaan piinaavaa unta, jossa olin kiireessä lähtenyt kouluun. Tietysti repussa oli väärät kirjat ja housutkin olivat unohtuneet jalasta. Aikuisiällä painajaisen pohjavire pysyi samana, tilanne toisena. Kenties sinäkin tunnistat seuraavan piinan.

Esitys on alkamassa. Yleisöä valuu katsomoon ripotellen, mutta näyttämöllä asiat ovat rempallaan. Et tiedä missä lavasteet ovat. Tai mitä silläkään on väliä, koska sinulla ei ole aavistustakaan, mitä sinun pitäisi esittää. Et muista vuorosanoja, et käsitä missä hitossa valoteknikko tai näyttelijäkollegasi luuraavat. Tuskaisena siirtelet väärää tarpeistoa edestakaisin lavalla samalla, kun yleisö tapittaa sinua odottaen… Mutta onneksi se oli vain pelkkää unta. Vai oliko?

Kiina on eksoottinen maa. Niin eksoottinen, että ihan itkettää.

Chengdun Maailman nukketeatterifestivaalilla painajaiseni toteutui lähes pilkulleen. Vuosi sitten, kun sain Kiinan festivaalin taiteelliselta komitealta viestin, että esitykseni Neito, Ritari ja Hangokas on valittu ohjelmistoon, hypin onnesta ilmaan. Unelma oli toteutunut! Kyllä hymy hyytyi, kun tajusin pikku hiljaa, etten ole ollenkaan samalla aaltopituudella festivaalijärjestäjien kanssa. Lähes vuoden kestänyt sähköpostittelu ei riittänyt, että olisin saanut tietoa esitystilasta, -tekniikasta tai –ajoista.

Pari kuukautta ennen festivaalia ilmoitin Kiinaan, että joudun perumaan esitykseni. Viisi apurahahakemustani ei tuottanut tulosta, joten en pystynyt maksamaan lavasteiden rahtikuluja. Olin lyöty. Kuukausi ennen festivaalia sain Kiinasta viestin: Esityspaikkasi ja –aikasi ovat tässä. ??? Jaaha, taas alkoi sekava viikon kestävä meilailu. Lopputulos oli se, että tekisin esityksestäni lyhytversion ”Peacock Butterfly”, jonka lavasteet/tarpeisto/nuket mahtuisivat matkalaukkuun. Kolmen päivän aikana tein tarpeiston ja koostin uuden musiikki CD:n esitykseen.

Alkoi ääniteknikon metsästys. Lähipiiristä ei apua löytynyt, mutta onneksi Norjan Uniman ex-puheenjohtaja Svein Gundersen lupautui puikkoihin.

Kongressin päätösjuhlallisuudet olivat näyttävät kiinalaiseen tyyliin.

Kati-Aurora ja mainos omasta esityksestä Chengdun katukuvassa.

Matkustin Oulusta Helsingin ja Pekingin kautta Chengduun. Puolentoista vuorokauden reissaamisen jälkeen laskeuduin määränpäähän.

Chengdun kentällä minua oli vastassa lippalakkipäinen vapaaehtoistyöntekijälauma ja kolme autoa. Kaikki olivat valjastettu vastaanottamaan Suomen nukketeatteriryhmää, PROtotyyppejä. Vaikka olin kymmenissä viesteissä kertonut tulevani soolona, eivät kiinalaiset voineet uskoa sitä.

Käsittämättömän säädön (joka jatkui koko festivaalin ajan) jälkeen

28

Nukketeatteri 1/2012

pääsimme huristamaan kohti hotelliani. Automatkalla selasin minulle henkilökohtaisesti painettua aikatauluvihkosta (activity guide).

Jokainen päivä oli herätyksestä alkaen suunniteltu tunnilleen. Myös esitykset oli valittu puolestani. Ihmettelin, että miksi kongressiajat puuttuivat vihosta. Tunnelma autossa sähköistyi, ethän sinä voi olla kongressiedustaja, sinähän olet pelkkä näyttelijä. Kun sain lopulta todistettua, että olen myös Suomen Uniman hallituksen jäsen ja kansainvälinen edustaja, alkoivat puhelimet soida.

Koko Kiinassa oloaikani oli jatkuvaa säätöä, koska järjestäjien minulle valitsema hotelli oli tunnin ajomatkan päässä Kongressipaikalta. Kulutin päivittäin vähintään kolme tuntia bussissa mielipuolista liikennettä ihmetellen. Myös esityspaikat olivat kaukana toisistaan. Päivän aikana oli mahdollista nähdä maksimissaan kaksi esitystä. Tieto ei siis festivaalin ja kongressin välillä kulkenut. Olin niin turhautunut, kun tajusin, ettei lähettämiäni sähköposteja oltu luettu/toimitettu eteenpäin. Muun muassa esitysaikani oli päällekkäin kongressin avajaisillallisen kanssa.

Ja sitten kohti painajaisen ydintä… Saavuimme hotelliin iltayhdeksän maissa. Jokaisella esiintyjäryhmällä oli oma nimetty vapaaehtoinen apuri. Oppaani WeiWeiLiu antoi minulle puhelimen, jota minun oli määrä pitää aina mukanani. Moneen paperiin tuli sutaistua allekirjoitus, en jaksanut edes kysyä, mitä niissä luki. Halusin vain nukkumaan.

Järkytyksekseni WeiWeiLiu ilmoitti, että hän tulee herättämään minut aamuviideltä, koska minun oli määrä lähteä kuudelta avajaistilaisuuteen. En voinut käsittää, miksi sinne pitää lähteä niin aikaisin, koska juhlallisuudet alkoivat vasta kymmeneltä.

Ehdin nukkua nelisen tuntia. Viiden tunnin aikaeron takia herätysaikani tarkoitti keholleni keskiyötä. Huoah. WeiWeiLiun lupaamaa aamiaista ei huoneeseen tullut. Pää ja vatsa tyhjänä matkustin kohti ICH puistoa, jossa avajaiset pidettiin. Kaikille esiintyjille ja lavasteille tehtiin tiukka turvatarkastus. Meidät ohjattiin isoon parkkihalliin odottelemaan avajaisia. Vihdoin sain aamiaista. Lämpimän limsan ja pikkuruisen hampurilaisen. Itketti. Sama aamiainen oli tiedossa joka päivä.

Lounas ja päivällinen oli samaa moskaa. Kieltäydyin tuosta roskasta toisen aamun jälkeen.

Avajaiset olivat megaluokan tapahtuma, jossa kiinalaiset monikymmenpäiset huippuryhmät esittelivät taitojaan. Lavan takaosassa kyyhöttivät länsimaiset sooloilijat tai muutaman hengen nukketeatteriryhmät. Tapahtuma näytettiin televisiosta muutaman päivän päästä.

Tuli selväksi, että minkä maan esitystaide on näyttävää ja ylivertaista…

Yllättäen minulle kerrottiin, että minulla olisi esitys samassa puistossa muutaman tunnin päästä. Apua! Enhän ollut treenannut tai edes nähnyt vielä teknikkoani Sveiniä. En silti tohtinut kieltäytyä. Tuskin sellaista mahdollisuutta olisi edes ollut. Pyysin kiinalaista teknikkoa soittamaan cd:ni putkeen, koska en ehtinyt opettaa häntä. Ja sitten vaan ulkoilmalavalle kylmiltään. Vannotin juontajaa kertomaan yleisölle, että tämä on harjoitus, ei valmis esitys… Huhhuh. Selvisin jotenkin ja esityspläjäyksen jälkeen vuorossa oli valokuvaussessio. Kymmenet kiinalaiset halusivat kuvan itsestään oudonnäköisen ja pitkän eurooppalaisen näyttelijän kanssa.

Esityksen jälkeen sain 20 minuuttia aikaa laittautua hotellissa ennen Kongressin avajaisiin lähtöä. Pöllämystyneenä lähdin ”parempiin piireihin” viiden tähden hotelliin. Kiinassa arvojärjestys oli selvä. Näyttelijä oli alinta kastia, kongressiedustaja melko tärkeä ja tuottaja tai teatterinjohtaja kova tyyppi. Hassua oli se, että sain kolme passia kaulaan roikkumaan. Kaikki edellä mainitut versiot.

Illallisen jälkeen menimme Sveinin kanssa treenaamaan esitystäni Sveinin hotellihuoneeseen, koska mitään muuta paikkaa ei ollut tarjolla. Keskiyöllä otin taksin ja palasin nuutuneena omaan hotelliin. Ja seitsemältä taas ylös ja kohti ICH puistoa. Ensimmäisen ”virallisen” esitykseni piti alkaa kymmeneltä. Näyttämö oli kyhätty isoon huoneeseen, jossa ympärillä oli markkinat. Varsinaista katsomoa ei ollut. Huoneen reunalta sai hakea sinisen muovipallin, jos halusi. Luvattu esityspöytä oli hutera muovihökötys ja valaisuna loisteputkirivistö katossa.

Kello rupesi lähestymään kymmentä. Paikalla ei ollut muita, kuin minä WeiWeiLiun kera. Talon teknikkoa ei näkynyt, puhumattakaan Sveinistä, joka oli juuttunut maanantain aamuruuhkaan. Kymmeneltä tilan-

Esiinnyin kolme kertaa krääsämarkkinahuoneessa.

Marioneteilla oli mittaa. Kuva nukkenäyttelystä.

Retki pandojensuojelukohteeseen tarjosi hengähdystauon pandojen lisäksi myös kongressiväelle.

Nukketeatteri 1/2012

käänlaista mahdollisuutta tavata toisia nukketeatterilaisia. Meillä oli kokoontumiskielto. Ainoa paikka missä kohtasin muita näyttelijöitä, oli bussi ja hotellin hissi. Aamiaishuonettakaan ei ollut, ruoka tuotiin huoneeseen muoviboksissa.

Kun kongressi alkoi ja pääsin vihdoin tapaamaan muitakin Unimalaisia, alkoi sana kiertää. Saimme järjestäjätahon painostuksen alla tarjoamaan esiintyjille kaksituntisen ”teejuhlan” kongressin loppupuolella. Tosin teejuhlasta kerrottiin vain kongressissa, tietoa ei välitetty esiintyjien hotelleihin. Arvasin, että minun täytyy viedä sanaa ja parhaani tein. Valitettavasti ehkä vain kolmasosa esiintyjistä ehti saada tiedon iltajuhlasta.

Ongelmat yhdistävät ja täytyy myöntää, että koskaan ennen ei ole ollut yhtä helppoa tutustua muihin teatteriryhmiin. Käyntikortit ja esitys cd:t vaihtoivat omistajia ja sain rutkasti uusia ystäviä alaltamme.

Festivaalin ja kongressin hyvänä käännekohtana voi pitää makedonialaisen nukketeatterikolmikon löytöä, kotoisaa Coollips baaria. Pikku hiljaa festivaaliväki löysi paikalle ja muutamana iltana taiteilijat pääsivät rauhassa turisemaan ja tutustumaan. Ehkä kuitenkin reissun hienointa antia on se, että autan Makedonialaisia nukketeatterilaisia perustamaan Unima-keskusta. Ensi viikolla kohti Skopjea! teksti: Kati-Aurora Kuuskoski Kuvat: kirjoittaja ja Kati Andrianov

Kuva: Lotta Virtanen

ne oli sama. Paikalla ei ollut ketään, ei tosin yleisöäkään. Taas itketti.

Puoli yhdeltätoista kiinalainen teknikko vaivautui paikalle. Yritin saada häntä suuntaamaan valoja, mutta kovin oli vaikeaa, koska yhteistä kieltä ei ollut. Pitkällisten neuvotteluiden ja lukuisien puheluiden jälkeen sain järjestäjiltä luvan sammuttaa esityksen ajaksi loisteputket.

Jee, voitto! Oppaani rupesi haalimaan kokoon yleisöä puistosta. Samalla, kun säädimme valoja ja äänitekniikkaa, hipsi ”katsomoon” ihmisiä, siivoojia, markkinamyyjiä, vartijoita… Piinaavaa.

Kun saimme vihdoin hommat valmiiksi lavalla, tokaisi oppaani: Aloita! Silloin minulta loppui pinna. Annoin tulla täyslaidallisen. Tilityksen päätteeksi astelin takahuoneeseen (varastoon) ja ilmoitin, että esitys alkaa 10 minuutin päästä. Ei yhtään aiemmin. Puhaltelin hetken, meikkasin ja keskityin. Vaikka olin keskellä painajaista, päätin tehdä niin hyvän esityksen, kuin se vaan niissä olosuhteissa oli mahdollista.

Outoa kyllä, kaikki kolme esitystäni sujuivat todella hyvin. Yleisö seurasi herkeämättä neitoperhosen elinkaarta munasta toukka- ja kotelovaiheen kautta aikuiseksi. Jokaisen vedon jälkeen seurasi filmitähtimäinen paparazzisessio. Satoja kuvia kiinalaisten ja nukkieni kanssa.

Kun viimeinen esitykseni oli ohi, leijuin ilmassa. En ollut tajunnutkaan, miten kokonaisvaltaisesti olin itseni upottanut Kiina-suohon. Valtava väsymys katosi ja olinkin loppufestivaalin täynnä virtaa.

Tapahtumassa oli mittavia organisaatio-ongelmia. Teatteriryhmät joutuivat kokemaan vähättelyä ja ylikävelyä. Esiintyjät oli sijoitettu eri hotelleihin, kuin kongressivieraat. Esiintyjille ei oltu järjestetty min-

29

Kuva: Hannu Seppälä

Hilla Väyrynen musisoi.

Linda Priha ja työryhmä: Cycles per second -elävä installaatio.

Teos nimeltä Breathing Sain suurehkon liikehuoneiston kuukaudeksi käyttööni Turun ydinkeskustan Fortuna-korttelista. Kutsuin sinne Turun tämän hetken mielenkiintoisimpia taiteilijoita, ja muodostin heistä ja heidän töistään kuukauden mittaisen tapahtumataideteoksen.

Teoksen nimi on Breathing.

Tapahtuma muodostui kahdesta tasa-arvoisesta osasta: tilaan kutsumistani teoksista, ja tilaan kokoon kutsumani ja valitsemani kollektiivimaisen työryhmän toiminnasta. Tietyllä tavalla päällekkäin ja lomittain kulki jatkuvasti kaksi ohjelmistoa, joista kumpikin rikasti toista.

Kuten tarkoitus oli, kaikki langat eivät jääneet minun käsiini, vaan tapahtuma alkoi hengittää, elää omaa elämäänsä. Osallistujat, milloin kukakin, järjestivät huimaavan määrän tapahtumia, työpajoja, esityksiä ja situaatioita. Ohjelmisto paisui paisumistaan. Viimeisinä viikkoina tunkua ja tapahtumaa oli niin paljon, että tapahtumakalenteria jouduttiin päivittämään yli kymmenen kertaa päivässä.

Tapahtuma onnistui erinomaisesti. Kuukauden aikana tilassa kuhisi ja kiehui, syntyi uusia ideoita ja uusia yhteistyökuvioita. Taiteilijoita tilassa työskenteli yli 120 kymmenestä eri maasta.

Antti-Juhani Manninen

30

Nukketeatteri 1/2012

Uusi teatterinjohtaja mietiskelee

Tehtaillen vaan ei liukuhihnalta

Kuva: Itse Laukaisin

Manillan keltaiset seinät heijastuvat toimiston ikkunoista, jotka teatterisihteeri Siina Siltanen otti ja pesi. Ehkä ensimmäinen pesu koko teatterin olemassaolon aikana, veikkasimme. Uusi pestini Tehdas Teatterin johtajana on alkamaisillaan, ja olen jo ajanut itseäni sisään kokoustaen, keskustellen ja siivoten. Nurkkiin vuosien mittaan kerääntyneet tavarat, huonekalut ja omituiset hökötykset (joista kukaan ei tiedä mitä ne ovat) lähtevät varastolle, kierrätyskeskukseen tai kaatopaikalle. Ja kas kummaa, alta voi löytyä ihan uusia käyttökelpoisia tiloja ja nurkkia.

Tämä turkulainen 12-vuotias vapaan kentän teatteri on eräänlaisessa tienhaarassa. Teatterin alkukausien tekijöistä vain muutama on enää mukana aktiivitoiminnassa, ja tilalle on tullut uutta väkeä. Teatterin hallitus teki rohkean linjavalinnan ja valitsi meikäläisen johtajan tehtävään viime tammikuussa. Hakemuksessani painotin, että Tehdas Teatteri ottaisi uuden nukketeatterin tärkeimmäksi kulmakivekseen.

Sen lisäksi toki tehtäisiin uutta draamaa ja esiteltäisiin performancetaidetta mm. suosituilla Fluxee-klubeilla. Marginaalissa seisomme toki edelleen, mutta toivottavasti kiinnostavana sekä entistä avoimempana ja iloisempana teatteritalona.

Olen innoissani teatterin hallituksen rohkeasta linjavalinnasta, ja niin taitaa kanssani olla moni muu puppeteeri Auran rantamilla. Me olemme saamassa oman tilan ja talon, organisaation ja paikan tässä kaupungissa. Turulla on ollut vilkas nukketeatterikenttä, oma nukketeatterikoulutus, nukketeatterin työtiloja ja vaihtelevia näyttämöitä, oma festivaali, oli oma läänintaiteilijakin, mutta varsinaisesti oma nukketeatteritila on tähän saakka puuttunut. Turun kaupunki suhtautuu hyvin myötämielisesti nukketeatteriin, ja seuraa meidän edistämisaskeleita oikein hyvillään. Ja myös odottaa meiltä paljon!

Vaikka nyt saamme oikean teatteritilan (ja B-oikeudet aulabaariin), toivon, että tämä kehitys ei tapa sitä anarkistista ja kekseliästä ilmapiiriä, joka leijuu Turun skenessä. En usko, että niin tapahtuu.

Mutta toivottavasti tapahtuu seuraavaa. Toivottavasti yleisö löytää helpommin ja runsaslukuisammin nukketeatterin pariin, ja tietysti kaiken muunkin taiteen pariin, mitä Tehdas Teatterissa tarjoillaan.

Timo on tilassa.

Toivottavasti Tehdas Teatterin tarjonta voi nousta oikeasti vaihtoehdoksi muiden teatterien rinnalle Turussamme. Toivottavasti työpaikan pikkujoulujen vaihtoehtona oikeasti mietitään, mennäänkö katsomaan musikaalia vai ehkä nukketeatteria (suosittelen nukketeatteria, ne ovat yleensä lyhyempiä ja ehtii mennä vielä viettämään firman yhteistä laatuaikaa sen jälkeen).

Toivottavasti nukketeatterin ammattilaisten toimeentulo paranee.

Toivottavasti nukketeatteriesitysten tarjontaan tulee tasainen sykli.

Että ensi-iltoja aikuisille ja lapsille olisi joka vuoden aikaan. Tehtaillen vaan ei silti liukuhihnalta.

Toivottavasti vaatimattomat ja köyhät, mutta kovin charmantit ja persoonalliset puitteet antavat nukketeatterin ammattilaisille selkänojan ja mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan ja kehittää taitojaan.

Toivottavasti selkänoja antaa tekijöille luvan ja mahdollisuuden olla hulluja, luovia, kekseliäitä ja täynnä roihua.

Tilitin Turun Sanomien toimittajalle, kuinka ohut nukketeatterin ”buumi” Turussa toisaalta on, rikkaudestaan ja innostaan huolimatta. Jos jotain rakenteita ja taustatahoja ei pikku hiljaa ala tulla, voi väkevinkin rakkaus taidelajiin lopahtaa ja porukat väsähtävät. Muualle muutto, siirtyminen rahakkaampaan työhön tai väsyminen jatkuvaan kipuiluun voivat viedä koko taidemuodon huipun mennessään. Siksi tarvitaan tiloja, organisaatioita, hyvää asennetta, lämmintä yhteisöä ja tietysti rahaa.

Tehdas Teatteri kuuluu niin sanottuun vapaaseen kenttään, eli se ei kuulu valtion teatteri- ja orkesterilain piiriin. Julkista rahoitusta se toki saa niin Taiteen keskustoimikunnalta kuin Turun kaupungilta siinä määrin, että pärjäämme juuri ja juuri. Kukaan ei tiedä, mihin suuntaan julkinen rahoitus menee lähivuosina. Enkä jaksa nyt mankua rahatilanteesta, vaikka paine sen parantamiseen on tosi iso. Mutta olemme sentään saaneet rahoituksen hilattua sellaiseen vaiheeseen, että pystymme maksamaan vuokrat, maksamaan kaksi puolikasta työntekijää ja rahoittamaan pienillä tuotantotuilla noin 6-8 tuotantoa vuodessa.

Arvostan menneiden vuosien uurastajia, jotka ovat lobanneet, talkoilleet ja anoneet, anoneet ja edelleen anoneet apurahoja. Organisaatio

ja rakenteet eivät synny itsestään.

Vuoden 2013 suunnitteluun minun on täytynyt jo tarttua rivakasti.

Syksyn 2012 ohjelmistohan sinänsä on jo edeltäjäni Jaakko Kuusen laatima, mutta. Ilahduttavaa on, että ideoiden ja vimman puutteesta tämä teatteri ei ainakaan tule kärsimään. Sen sijaan tilojen, resurssien ja ajan puutteesta mahdollisesti. Minun tärkein tehtävä on laskea, punnita ja suunnitella, että kaikki kiinnostavat ajatukset pääsevät lihaksi asti ilman että kaikki työryhmät repeävät liitoksistaan, tappelevat harjoitusajasta ja vähistä rahoista. Asiat pitää tehdä reilusti ja avoimesti, ja minun pitää sanoa myös EI, silloin kun on tarvis. Mutta yksin ja pelkästään omine ideoineni en jaksaisi enkä pärjäisi tässä työssä.

Oma historiani Tehdas Teatterissa on lyhyt, ja se on hyvä niin, ajattelen. Minun ei tarvitse tietää kaikkia kädenvääntöjä ja linjanvetokiistoja, eikä nostalgisoida menneitä tähtihetkiäkään. Tekijänä olen ollut Tehdas Teatterissa ensimmäistä kertaa vasta kulttuuripääkaupunkivuoden projektissa John – Eleanor. Talo valloitti mahdollisuuksineen.

Seison kynnyksellä. Enkä ole yksin. Se on kivaa.

Kuva: Timo Väntsi

Nukketeatteri 1/2012

Kuva: Timo Väntsi

Turussa talkoopäivien seassa jossain kesäkuun alussa Timo Väntsi

Roosa Halme on valittu läänintaiteilijaksi Satakunnan Taidetoimikuntaan.

Roosa Halme aloittaa läänintaiteilijana Satakunnassa Satakunta on saanut nukketeatterin ammattilaisen läänintaiteilijakseen. Monitaituri Roosa Halme aloittaa uudessa työssään elokuussa.

TEHDAS Teatteri sijaitsee Manillan vanhassa teollisuuskiinteistössä Aurajoen alajuoksulla.

FAKTAT TEHDAS Teatteri on vuonna 2000 perustettu ammattiteatteri, joka on vuosien mittaan tehnyt uutta draamaa, työryhmälähtöistä teatteria ja raja-aidat ylittäviä esityksiä.

Perustajien tavoitteena oli luoda Turkuun uusi tila taiteelle ja uusi ammattiteatteri.

Fluxee-klubit neljä kertaa vuodessa ovat yksi pitkäkestoisimpia performancen ja esitystaiteen esittelyfoorumeita Suomessa.

Tehdas Teatterin toimintaa tukevat Taiteen keskustoimikunta ja Turun kaupunki sekä apurahatahot.

Ensi-iltoja vuodessa 6-8. Katsojia vaihdellen 6000 – 17.000 Viime vuosien näkyvimmät teokset ovat olleet nukketeatterin keinoja käyttäviä esityksiä: mm. John - Eleanor, Elohiiri ja Pikku Prinssi.

Edelliset johtajat: Hanna Paatero, Jaakko Kuusi

Satakunnan taidetoimikunta on valinnut uudeksi läänintaiteilijaksi 29-vuotiaan porilaisen teatteri-ilmaisun ohjaajan ja muusikon Roosa Halmeen. Taidehallinnon uudistamisen takia tehtävä voitiin täyttää nyt vain maaliskuun 2013 loppuun saakka, minkä jälkeen mahdollisesta jatkosta päätetään uudessa Taiteenedistämiskeskus-organisaatiossa. Halme aloittaa läänintaiteilijana elokuun puolessavälissä.

Halme on valmistunut sekä Turun että Pirkanmaan ammattikorkeakouluista ja toiminut eri teattereissa sekä teatterimusiikin että nukketeatteritoiminnan parissa. Erityisalueekseen hän kokee nukketeatteritoiminnan, mistä yhtenä näyttönä on hänen organisoimansa ja koordinoimansa PIP-nukketeatterifestivaali.

Halmeella on kotimaan lisäksi runsaasti ulkomaisia musiikkiin ja nukketeatteriin liittyviä esiintymisiä ja työpajaohjauksia.

Halme toivoo voivansa vahvistaa Satakunnassa nimenomaan nukketeatterin asemaa ja laajentaa sen tunnettuutta koko perheen taidemuotona. Parhaillaan Roosa Halme toimii muusikkona Porin Teatterin Niskavuoren Heta -näytelmässä, mihin hän on myös tehnyt sävellykset ja äänimaiseman.

Yhden läänintaiteilijan tehtävä vapautui, kun siinä toiminut arkkitehti Hanna Elo valittiin keväällä Rauman kaavoitusarkkitehdin virkaan. Hakemuksia läänintaiteilijan lyhytaikaiseen toimeen jätettiin yhteensä 24 ja heistä haastateltiin neljä. Satakunnan muina läänintaiteilijoina jatkavat edelleen Laura Piirto ja Taru Anttila.

31

32

Nukketeatteri 1/2012

Tallinnan TeaterTREFF

Korkeatasoista teatteria lahden takana Tallinnan TREFF-teatterifestivaaleja vietettiin toukokuussa nyt kuudennen kerran. Tämä festivaali on vakiinnuttanut asemansa Tallinnan vuotuisena tapahtumana ja se on nivottu yhteen Vanhan kaupungin päivien kanssa.

Kymmenet esitykset painottuvat nukketeatteriin ja ovat pääosin keskittyneet nukketeatterirakennukseen NUKUun ja sen liepeille -myös katuteatteriksi, josta tänä vuonna vastasivat omalta osaltaan myös Turun nukketeatteriopiskelijat.

Parina vuonna olen ollut tutustumassa Treff-festivaalin antiin, joka on aina ollut ammatillisesti erittäin mielenkiintoinen. Kansainvälinen jury palkitsi tänä vuonna mm. suomalaisen Kuuma ankanpoikanen -ryhmän keskittyneistä ja mielikuvituksekkaista esityksistä. Lämpimät onnittelut! Suosittelen TREFF-festivaalia jokaiselle nukketeatterista kiinnostuneelle, Tallinna on meitä niin lähellä ja festivaali-esitysten joukosta löytyy todellisia helmiä!

NEECPAssa mukana jo 11 organisaatiota

Kiiltokuva ja Likinäköinen prinsessa palkittiin Tallinnassa Kuuma Ankanpoikanen nouti palkinnot Turkuun Tallinn Teater Treff-festivaalilta. Tallinnan upean ja korkeatasoisen festivaalin raati palkitsi peräti kaksi Kuuman ankanpoikasen esitystä.

Raati kuvaili Merja Pöyhösen Kiiltokuva-sooloa, ja Pöyhösen, AnttiJuhani Mannisen ja Lotta Virtasen Likinäköinen prinsessa ja muita kehyskertomuksia-esitystä ”taiteellisesti kunnianhimoisiksi, yleisöä kunnioittaviksi ja huolella tehdyiksi ”.

Tallinnan raatihuoneentorilla nähtiin esitys Balthasar ja Põhjakonn.

voi kääntyä. NEECPAn hallitus valitsee kokouksissaan mahdolliset uudet jäsenet. Kannattaa käydä kurkkaamassa NEECPAn ja Treffin sivuja osoitteessa www.nuku.ee.

Alkavaa kesää ihmetellen, Ilpo Mikkonen pikkukulkuri@nukketeatterikeskus.fi

Kuva: Antti-Juhani Manninen

Tässä samalla kirjaan kuulumiset NEECPAn (The Northern and Eastern European Centre of Puppet Arts) kokouksesta Tallinnasta. NEECPAan kuuluu tällä hetkellä organisaatioita/ teattereita 11 maasta, jotka sijaitsevat pääosin pohjolassa tai itäisessä Euroopassa. NEECPA on organisaationa pienempi ja ehkä joustavampikin kuin kansainvälinen Unima ja sen tarkoituksena on toimia keskustelufoorumina/tiedotuskanavana jäsenilleen.

NEECPAn kautta on myös mahdollista saada uudenlaisia esiintymistilaisuuksia -toki se riippuu jäsenten omasta aktiivisuudesta. NEECPAn jäsenten välillä on jo syntynyt nukketeatteriyhteistyötä mm. Viron ja Slovenian välillä. Suomesta NEECPAssa ovat mukana UNIMA, Matkalaukkuteatteri, Nukketeatteri PROtotyypit ja Nukketeatterikeskus Poiju. Yksityishenkilönä NEECPAan ei voi liittyä.

Organisaatioiden/ teattereiden liittyminen tapahtuu NUKUn Annika Land-Reisserin kautta, jolle ilmoitetaan liittymishalukkuus, annika@ nuku.ee .Hän antaa asiasta myös lisätietoja ja toki minunkin puoleeni

Merja Pöyhönen esitti soolonsa Kiiltokuva tällä kertaa englanninkielisenä versiona.

Nukketeatteri 1/2012

Puheenvuoro

Katsojan huomioita turvallisuudesta Etsin paikkani, ja istun valmiiksi paikoilleni. Esitys alkaa. Tilaan astuu hahmo, jota en entuudestaan tunne. Koetan määrittää sitä katseellani. Mietin, kuka sen on, millainen rooli silllä tulee olemaan näytelmässä. Sen hahmo on täysin ihmismäinen. Se on siis ihminen. Hyväksyn sen. Sen piirteet ovat, ainakin jossain määrin, miehekkäät. Se on siis mies. Mutta nukeistahan ei voi koskaan olla varma. Kutsutaan sitä siis varmuuden vuoksi henkilöksi. Koska en tunne henkilöä, hän on jossain määrin arvaamaton. En kohdista häneen suuria odotuksia, toisin kuin kohdistaisin esimerkiksi henkilöön, jonka tiedän olevan Hamlet tai kuningas Lear. Arvaamattomuudesta seuraa muun muassa vaarallisuuden mahdollisuus.

Kuvitellaan kuitenkin vielä eteenpäin. Kuvitellaan, että tila, jossa tämä tapahtuu on lavastettu avoimeksi, keskikaupungilla sijaitsevaksi, hieman määrittelemättömäksi sisätilaksi. Tämän voin päätellä lavasteisiin tehtyjen ikkunoiden läpi näkyvistä rakennuksista ja oven suunnalta kiirivistä todennäköisesti nauhoitetusta kaupungin äänistä. Tällaiseen tilaan sisään astunut henkilö saattaa olla kuka tahansa. Kaupunkitila on aina vaarallisuuden ympäristö. Se ei vielä määritä henkilöä yhdeksi tai toiseksi. Historiallisesti on mahdotonta, että näin moni ihminen asuisi samalla pienellä maa-alueella. Ruokaa ei olisi ollut riittävästi, ja kilpailu siitä, samoin kuin kumppaneista, olisi pian muuttunut verilöylyksi, ehkä. Pieniä todisteita tästä löydän omasta käytöksestämmekin. Esimerkiksi, jos huomaamme jonkun juoksevan täyttä vauhtia kaupungilla, huomiomme kiinnittyy välttämättä juoksijaan. Juoksu on merkki siitä, että jotain saattaa olla vialla. Valpastumisemme mahdollistaa turvallisuuden varmistamisen.

Entä jos tämä edellinen ei tapahtuisikaan nukketeatterissa, vaan ihan oikeassa elämässä, bussissa, tai vaikka kahvilassa?

Ehkä edellistä skenaariota on turha ajatella (nukke)teatterina, mutta kaikenlainen määritteleminen auttaa jäsentämään maailmaa. Teemme jatkuvasti asioista erillisiä toisistaan, analysoimme asioiden osasia, ja tiettyjen osasten yhdessäesiintymiset pystymme nimeämään tietyillä sanoilla. Sanat ovat turvallisia.

Edellisessä moni asia viittaa nukketeatteriin, mutta varmuutta ei tällä kuvailulla saavuteta. Kyse voisi olla myös jokapäiväisen elämän tilanteesta. Jokapäiväisesssä elämässä emme toki kai näin aktiivisesti pyri ymmärtämään ja määrittämään tilannetta jokaisen eleen ja pikku tapahtuman ja yksityiskohdan mukaan. Teatterissa taas pyrimme. Luemme teatteria hahmojen, lavasteiden, tekojen, tilan ja tilanteiden kautta.

Nyt kun olemme tämän pienen johdannon kautta tarpeeksi valveutuneita lukemaan symbolista merkkikieltä, ehkä olo on jo mukavan turvallinen... voidaksemme uskaltautua... (NUKKE)TEATTERIIN! Lähdetäänpä.

Ensiksi, jotta katsominen edes onnistuisi, meidän täytyy hahmottaa oma tehtävämme, katsomistehtävämme, ja suorittaa se mahdollisimman tai riittävän hyvin. Osta lippu, jätä takki naulakkoon tai narikkaan, älä hukkaa lippua, näytä lippusi tarkastajalle, etsi ripeästi paikkasi, istu siihen, istu kunnolla, nauti.

Toiseksi meidän pitää ymmärtää, mitä tekijät yrittävät tällä, nällä eleillä, sanoilla ja asetelmilla sanoa, juuri tässä hetkessä. Näin pysymme tarinan juonessa tai esityksen teemassa tai konseptissa mukana.

Kolmanneksi, jotta voimme pitää itseämme älykkäänä ihmisenä, perustelemme tämän nimenomaisen teatteriesityksen älylliseksi ja älyllisesti tasokkaaksi toiminnaksi. Useimmiten onnistumme tässä, sillä osalla esityksistä on todella jokin oma perusajatus, jonka voi tavoittaa valitun näyttämöllepanon avulla. Tai sitten onnistumme itse rakentamaan valituilla katsomistavoillamme merkityksiä, mielleyhteyksiä, sisältöjä ja jopa kokemuksia itsellemme, vaikka varsinainen näyttämöllepano ei juuri niihin antaisi aihetta. Mukavaa on ainakin jälkeenpäin keskustella tästä ystäviemme kanssa. Ja tietysti haluamme pitää itseämme älykkäänä katsojana, tästä ei edes keskustella.

Neljänneksi pyrimme perustelemaan itse teatterin järkeväksi toiminnaksi, vai? Mitä järkeä olisi tehdä jotain järjetöntä?

Tai käydä katsomassa jotain järjetöntä? Onko teatteri lähtökohtaisesti järjellistä toimintaa, vai sittenkin jotain muuta?

Miltä vaaralta teatterin järjellistäminen tai älyllistäminen meidät pelastaa? Missä vaarassa me oikein katsojina olemme?

Antti-Juhani Manninen Kirjoittaja on turkulainen nukketeatterin tekijä ja Nukketeatteri Kuuman Ankanpoikasen jäsen

33

34

Nukketeatteri 1/2012

Kuva Nella Turkki.

Kuva Nella Turkki.

Arvioita esityksistä

Maëlle Le Gall: Head of the King, kuvassa Vitalia Samuilova ja Romain Landat.

Fanatik Figuras 2012

by Antti-Juhani Manninen (opponointi Merja Pöyhönen) Olen kirjoittanut tähän muutamia huomioita Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian esittävän taiteen koulutusohjelman nukketeatterin suuntautumisvaihtoehdon opinnäytetyöfestivaalin esityksistä (Fanatik figuras taideakatemian Köysiteatterissa 2.-6.5.2012). Tein parhaani katsoakseni taiteelliset opinnäytetyöt niin sanottuna tyhmänä katsojana, arvioiden vain toteutusta ja näyttämöllepanoa, ohittaen täysin sen, mitä mahdollisesti yritettiin sanoa, sekä arvostella niitä nimenomaan opinnäytetöinä. Kokonaisuutena tarjolla oli yksi tasokkaimmista Fanatik Figuraseista koskaan.

Hungry Man Ohjaus: Vitalia Samuilova, Esiintyjät: Maëlle Le Gall, Romain Landat, Glenn Cloarec, Emily Barbelin ja joukko katsomoon sijoitettuja toisen vuosikurssin opiskelijoita Urakkani aloitti dynaamisesti Hungry Man. Heti alusta on selvää, että tekijät hahmottavat hyvin sekä esitystilanteen että yleisön: nyt ollaan opinnäytetyöfestivaalilla, katsojista suurin osa tuttuja, ja tunnelma on jo valmiiksi korkealla. Jo ennen kuin katsojat päästetään sisälle, heidän joukkoonsa soluttautuneet näyttelijät alkavat luoda tilannetta ympärilleen. Esiintyjiin on myös helppo luottaa, ja he pelaavat tarkasti yhteen. Alkuyllätyksen jälkeen esitys muodostaa uudet säännöt, ja täyttää hyvin niiden mukaan odotukset. Varsinkin esityksen alkupuoli rytmittyy hienosti ja tarkasti.

Ongelmia tulee vasta, kun itse nälkätaiteilija tuodaan keskiöön. Nuk-

ketekniikka on vaikea ja hahmo paikoilleen sidottu. On vaikea ymmärtää sen sisäistä maailmaa, tuntuu kuin nälkätaiteilija olisi hengästynyt ja jatkuvan tunnekuohun vallassa, mutta syyt ja yhteydet eivät ole näkyvissä. Nukketeatterillisena ajatuksena toimii erinomaisesti, että keskushenkilö on niin heikko, että tarvitsee jatkuvasti apua.

Aksentoitu nuketus kuitenkin rikkoo myös kuvan heikkoudesta. Näin nälkätaiteilijaan on vaikea samaistua, ja sitä on vaikea nähdä edes esityksen päähenkilönä. Oikean ruoan käyttö nuken (joka ei suostu syömään) kanssa on epäuskottavaa, ruoka ja nukke ovat eri maailmoista, ainakin valitussa tyylilajissa. Näyttämöllä on siis nälkätaiteilija, joka ei edes voisi syödä, vaikka haluaisi. Tämä muuttaa kertomuksen luonnetta merkittävästi.

Kokonaisuutena Hungry Manistä on helppo pitää. Se on yleisesti ottaen helppo katsoa, ja taitavasti tehty. Lopun moraalinen ja yksinkertaistava vivahde häiritsee vain hieman.

Hold That Grrrl Ohjaus: Ninni Finnberg, esiintyjät: Jenni Helenius, Liisi Lukkarinen ja Anna Nekrassova, Teknikko: Antti Tahkola Joskus on vaikea löytää yhteyttä käsiohjelmatekstin ja esityksen välillä. Toinen festivaaliesitykseni, kesy ja konventionaalinen Hold That Grrrl, esiintyy käsiohjelmassa uskaliaana ja animalistisena.

Joskus on vaikea ymmärtää, miksi aikuiset ihmiset alkavat leikkiä nukeilla. Esitys on sinänsä viihdyttävää leikkiä alusta loppuun, mutta

mikään ei tunnu tosissaan otettavan arvoiselta. Mikään ei johda mihinkään, asiat vain ovat peräkkäin. En myöskään saa kiinni tyylilajista. Naturalistinen ja tyylitelty ovat pahasti sekaisin. Minusta tuntuu, että minua yritetään väkisin viihdyttää, kuin sirkustemppukavalkadilla, mutta se ei onnistu. Ehkä esitys on suunnattu lapsille.

Osa nuketuksesta on kiitettävän tarkkaa. Erityisesti nukenkäsittelijä Anna Nekrasova saa pikkutiikerin liikkumaan riemastuttavan persoonallisella ja hengittävällä tavalla. Myös osa ideoista ja toteutuksista toimivat. Esimerkiksi kökköistä kökköin iso tiikeri saa yleisön heti puolelleen. Flirttailu riepueläimen kanssa käy hetkittäin jo pidemmällä.

Kenenkään ideat eivät ole niin hyviä, ettei niiden toteutusta tarvitsisi yrittää katsoa raikkain silmin uudestaan ja uudestaan, ja kyseenalaistaa, prosessin edetessä.

Kuva Essi Nummelin

Nukketeatteri 1/2012

My Little Underground Ohjaus: Essi Nummelin, Esiintyjät: Maria-Elina Koivula, Annikki Levomaa, Marja-Leena Nuormaa-Vilen, Lavastus ja nuket: työryhmä, äänimaailma: Essi Nummelin, Matias Nummelin, Valot: Toni Kandelin

Essi Nummelin: My Little Underground, nuket ja visuaalisuus työryhmän.

Taustalla näyttelijä Marja-Leena Nuormaa-Vilen.

Kuva Nella Turkki.

Ensimmäisen festivaalipäiväni päätti viehättävän yksinkertainen My Little Underground. Se on pieni tarina tarina ilkeästä lapsesta, joka saa kai rangaistuksensa. Mollamaijamaisesta päähenkilöstä muodostuu persoonallinen ja herkullisen eloisa hahmo, paljolti nukenkäsittelijä Maria-Elina Koivulan ansiosta. Sen tarinasta on helppo kiinnostua, kun myös esiintyjä on niin kiinnostunut sen elävöittämisestä. Niin se vaan menee. Samoin Marja-Leena Nuormaa-Vilen päättömänä äitihahmona tekee hienoa, johdonmukaista ja kekseliästä työtä (tässä pisteet toki myös epätavallisesta ja jännittävästä naamiotekniikasta).

Näyttämökuva on myös mielenkiintoinen, ja sen synnylle annetaan sen ansaitsema aika. Maton kanssa nyherrys - eräs ehdottomia suosikkihetkiäni koko festivaalilla - lähentelee jo performanssinomaista, autistista huolellisuutta.

Loppua kohden kokonaisuus hieman rakoilee. Pölymaailmasta ei oikein paljastu mitään uutta, ja loppu jää hieman sekavaksi. Esityksestä on kuitenkin helppo poistua hyvillä mielin, ryhmä johdattelee katsojan lempeästi esityksen alusta loppuun.

Ehdotonta plussaa vielä kärpästen kiduttamisesta, ja pientä miinusta siitä, ettei kökköosuuksia ollut viety pidemmälle kökköyteen. Siihen suuntaan voi aina päästä vähän pidemmälle.

Ninni Finnberg: Hold That Grrrl, kuvassa, Liisi Lukkarinen, Anna Nekrassova ja Jenni Helenius.

35

36

Nukketeatteri 1/2012

Hermit Ohjaus: Jessica Kangasniemi, esiintyjä: Emma Golnick, äänisuunnittelu Jankke Laaksonen,, lavastus ja nukenrakennus: Nimetön Mies Ehdottomasti festivaalin hämäräperäisin esitys Hermit jättää paljon arvailujen varaan. Näyttämöllä tasarytmisesti toimiva kokomustiin puettu hahmo tekee paljon (sekä nukella että ilman), mutta katsojalle tästä ja tämän sisäisestä maailmasta avataan vain hippuja sieltä täältä.

Yhtäällä on pahvilaatikkopino, johon suhtaudutaan eri hetkinä eri tavoin, toisaalla hiekkaa ja simpukoita. Joskin lavastus on tarkoituksenmukaisen luonnosmainen, puuttuu sama tarkoituksenmukaisuuden tunne itse näyttämöllepanoista laajemmin. Tuntuu kuin yksityiskohdatonta, yleisellä tasolla kulkevaa tarinaluonnosta yritettäisiin kertoa lähes abstraktein kerronnallisin elementein. Tarina ja hahmot jäävät etäiseen hämärään.

Ymmärtääkseni yhtään mitään minun olisi ryhdyttävä ylitulkitsemaan ja ajattelemaan näkemääni. En tee niin.

Ja kuitenkin: jotkut visuaaliset valinnat, tietty visuaalinen köyhyys, kiehtoo minua. Samoin outo musta hahmo pimeässä inspiroi päätä, aktivoi, jättää tilaa ajatuksille. Hetki katsomossa ei ole epämiellyttävä.

Like a Fish Out of Water Ohjaus: Perrine Ferrafiat, Esiintyjät: Satu Kivistö, Mona Krueger, Mila Nirhamo, Rakennus: Sarune Peciukonyte, Perrine Ferrafiat ja työryhmän auttavat kädet, ohjaajan assistentti: Nella Turkki

Head of the King Ohjaus: Maëlle Le Gall, Esiintyjät: Glenn Cloarec, Vitalia Samuilova, Romain Landat Ohjaaja Maëlle Le Gall näyttää hienosti ja nöyrästi oppimansa opinnäytetyössään Head of the King. Alussa esityksen ainoa nukkehahmo, kuningas, pitää muitä täysin otteessaan. Kuningas kuitenkin yllättäen kuolee, ja riemun jälkeen valloittavan inhimilliseti lipsahdetaan ottamaan uusi kuningas. Kaikki on yhtä huonosti kuin aikaisemminkin.

Asetelmat, tilanteet, tarkoitukset ja tarina ovat selkeitä läpi koko esityksen. Sitä on helppo seurata, ja se pysyy kiinnostavana ilman notkahduksia. Työryhmän yhteispeli on saumatonta, hyvää teatteria, ja esiintyjistä on saatu paljon irti. Näyttää siltä, että esiintyjät luottavat esitykseensä, ja että heidän on hyvä olla näyttämöllä.

Tosin Head of the King loppuu liian pian. Se ei oikeastaan ole edes ihan kokonainen esitys vaan äärettömän toimiva kehittelyjakso. Asiat rakentuvat yhä mielenkiintoisempaan suuntaan, kunnes esitys maalaa kolme pistettä ja loppuu yhtäkkiä vitsiin. Toivottavasti työryhmällä on mahdollisuus vielä jatkaa työskentelyä eteenpäin tämän esityksen kanssa.

Kokonaisuudessaan HotK on selkeää ja perinteistä, huolella, ammattimaisesti ja raikkaalla otteella tehtyä nukketeatteria.

Kuva Nella Turkki.

LaFOoW alkaa herkullisesti. Syntymään liittyvää kuvastoa on keksitty mielikuvitusta säästämättä, ja ilmaisukeinojen kirjo jaksaa ilahduttaa läpi esityksen. Ei ole niin väliä sillä, ovatko kaikki ideat nukketeatteria, jos jokin on ilmaistavissa mielenkiintoisemmin jollain toisella tavalla. Keksimisen ilo on niin rajatonta, että hetkittäin jopa toivoisi yksinkertaisempaa ilmaisua. Tarinan oleellisten vaiheiden jäädessä tärkeydessä kekseliäisyyden varjoon myös koskettavuuden mahdollisuus katoaa. Mutta mitä sitten? LaFOoW on ehdottoman ansiokas opinnäytetyö, nöyrästi ja välittäen tehty.

Ohjaaja Perrine Ferrafiat on saanut kolmesta tyyliltään hyvin erilaisesta näyttelijästä koostuvan ryhmänsä ihmeen yhteensopivaksi. Erityisesti tyylilaji tuntuu kuin räätälöidyltä Satu Kivistön maanläheiselle ja kepeälle, raikkaan hyväntuuliselle hahmolle.

Yksinkertaistava maahanmuuttotarina häviää vertailussa verrattomalle toteutukselle. Liioittelu on sinänsä toimiva teatterillinen keino, mutta tässä tapauksessa liioittelu päätyikin toisen – tässä esityksessä määrittelemättömän - valtion realismiin. Me emme kai elä totalitaarisessa yhteisössä. Meidän ongelmamme sijaitsevat eri kohdassa.

Tässä minua ainakin kiinnostaisi, miten saavuttaa samanlaiset draaman kierrokset turvautumatta esim. äärimmäisiin poliittisiin tilanteisiin tai sokeiden byrokraattien pakkovaltaan.

LaFOoW on hyvin ohjaajansa näköinen ja suoraselkäinen tyylien ilotulitus.

Perrine Ferrariat: Like a Fish Out of Water, kuvassa Mila Nirhamo, Satu Kivistö, Mona Krueger, nukenrakennus Sarune Peciukonyte, ohjaaja ja työryhmä.

Nukketeatteri 1/2012

37

(c) Duda Paiva Company

Arvioita esityksistä

Duda Paiva Company: Malediction, kuvassa esiintyjät Ederson Rodrigues Xavier (vas.) ja Duda Paiva, nuket Duda Paiva ja Andre Mello.

Pientä ja suurta ajan hermolla Kahdeksas festivaali Tampereella

Avajaisesityksenä nähtiin venäläisen, Ranskassa asuvan Polina Borisovan GO! Koskettava sooloesitys kuvasi vanhan naisen yksinäistä elämäniltaa todella herkästi. Puolinaamio, tarkka näyttelijäntyö, animoidut esineet, äänimaailma sekä maalarinteipillä luodut hahmot ja visiot leikkasivat teräviä muistikuvia ihmiselämän koko kaaresta.

Hollantilaisen DudaPaivaCompanyn esitys Malediction oli surrealistinen, nykytanssia, nukke- ja esineteatteria yhdistävä suuren näyttämön esitys, kertoi väkevästi vihasta, kateudesta, identiteetistä ja seksuaalisuudesta. Kaksi todella taitavaa tanssija-nukettajaa loihti vihreän hirviönaisen eloon ruumiinavauspöydältä ja kamppaili sen kanssa luoden irtoraajoilla ja päillä, aukirullautuvilla kasvoelementeillä sekä jättimäisellä tans(C)Theatre HAND&WERK

Kansainvälinen MUKAMAS-nukketeatterifestivaali valloitti 7.-12.5.2012 Tampereen jo kahdeksannen kerran. Tapahtuman teema Pientä, suurta, tässä ja nyt -esityksiä lapsille ja aikuisille toteutui viikon kuluessa erittäin mielenkiintoisesti.

Pääpaino festivaalilla oli aikuisille suunnatuissa esityksissä, jotka pureutuivat syvälle ihmismieleen.

Ohjelmistossa oli myös laaja skaala lapsille suunnattuja nukketeatteriesityksiä.

Theatre HAND&WERK: Die Legend vom Wilhelm Tell, näyttelijä: Christine Müller, lavastus ja puvustus: Grit Wendicke.

sijaa kuristavalla kädellä hyvin vaikuttavia visioita ja olentoja. Brasiliasta kotoisin olevan Duda Paivan intensiteetti ja heittäytyminen ovat aivan omaa luokkaansa sekä tanssijana että nukketeatterin uudistajana.

Turusta saapunut Sixfingers Teatteri edusti suomalaisen nykynukketeatterin kärkeä, joka tutkii nukke-, esine- ja käsiteatterin mahdollisuuksia. Palkintoja ja ylistystä niittänyt Golemanual esitettiin Tampereella osuvasti Tutkivan teatterityön keskuksessa, jonka pienessä salissa yleisö seurasi herpaantumatta viittomakielellä kommunikoivaa muurahaistutkijaa ja hänen sekoamistaan käsien riistäytyessä yhä villimmäksi yltyvään ilmaisuun. Yksilön ja kollektiivin alitajunnasta kumpuavat maagiset visiot syntymästä ja kuolemasta luotiin taiturimaisella käsiteatterilla, jonka Ishmael Falke, Maiju Tainio ja Elina Puupponen hallitsevat. Johanna Latvalan mestaroima valo- ja äänitekniikka olivat saumaton osa esityksen maagista koko-

Nukketeatteri 1/2012

Teatteri Mukamas: @Hannah, kuvassa näyttelijät Henrika Nieminen ja Erika Aalto.

Esityksessä oli hulvatonta huumoria, menoa ja meininkiä, johon yleisökin sai osallistua jättiläisilmapalloa katsomossa pompotellen. Näyttelijät tekivät parhaansa kummissa pömppöpuvuissaan ja -päähineissään, mutta nukketeatteriksi en tätä esitystä nimittäisi, vaikka lavaste-elementtejä sinänsä käytettiin välillä kekseliäästi animoidenkin.

Nukketeatteri on ilmiselvästi Drakissa liuden-

(C) Costroma Region Puppet Theatre

naisuutta.

Saksasta saapunut Christine Müller puolestaan pureutui 1300-luvun sveitsiläiseen sankariin Wilhelm Telliin. Sooloesityksessään hän purki myyttiä ja kliseitä nostaen tarinan keskiöön legendasta syrjäytettyjä kansanihmisiä. Visuaalisina peruselementteinä olivat turisteille jaettavat muovipussit kliseisine järvimaisemineen ja valkoisesta paperisilpusta puristetut jätepaalit. Robustisesti veistetyt puu-ukot ja -akat nousivat toimijoiksi kuin myös legoukkelit ja fondyytikut. Müller ylsi vimmaiseen menoon kertoessaan julmaa tarinaa, jonka hän keri auki suvereenisti.

Kostroman nukketeatterilaisten esittämä Tshehovin Karhu sen sijaan uuvutti katsojansa umpivenäläisellä pitkä dialogillaan. Mutta vanhan talon detaljoitu pienoislavastus puutarhalampineen sekä hienot tankomarionetit ja taitava nukettaminen pelastivat esityksen, joka ehkä olisi parhaiten toteutunut draamateatterina.

Tampereen Keskustorille pystytetty Metsänpeitto sen sijaan oli lumoava sukellus sanattomaan, pienimuotoiseen nukke- ja esineteatteriin. Katsojat kurkkivat huovutetun pikkujurtan uumeniin kaksi kerrallaan. Erika Aallon, Ninni Finbergin ja Emma Golnickin luomat miniatyyrietydit säteilivät maagista suhdetta luontoon ja veivät katsojat metsän peittoon keskellä suurkaupungin hälyä.

Täysin toisenlaiseen maailmaan tempaisi tshekkiläisen Drak-teatterin iloittelu Flying Babies, jossa kolme vaavia lähtivät seikkailemaan karanneiden ilmapallojen perään.

Kuva: Patrick/Grass

38

Kostroma Puppet Theatre: The Bear, nuket ja lavastus: Victor Nikonenko.

tunut ja painopiste on siirtynyt näyttelijäntyöhön. Sama oli huomattavissa Mukamaksen omissa festivaaliesityksissä Hölmöläiset ja @Hannah, joissa nuketusta oli melkoisen vähän näyttelijäntyöhön painottuvassa ilmaisussa. Mukamas on kuitenkin hyvin ajan hermolla ja pureutuu esityksellään @Hannah tietokonemaailmaan uppoutumiseen.

Kymmenvuotias Hannah huomaa tarinassa,

että oikeiden ihmisten välinen ystävyys on tärkeintä ja myös oma lutuinen nallekarhu, jota Heikki Kuusela esitti suorastaan camptyylillä. Hölmöläisissä Mukamaksen näyttelijät säkenöivät live-musiikilla ja letkeällä ilmaisullaan.

Vanhan liiton nukkenuketusta sen sijaan tarjosi Teatteri Hevosenkenkä tulkinnallaan Saapasjalkakissasta, jonka Markku Arokanto oli käsikirjoittanut ja ohjannut veijarikomediaksi. Nukketeatteri Sampon Musiikkia matkalaukussa oli mukaansa tempaava konserttiesitys, jossa Törö-possu ja Viuhu-hiirulainen seikkailivat svengaavan musiikin ja laulun säestyksellä.

Harrastajanukketeattereitakin nähtiin festivaalilla: Haiharan nukketeatterin Kiinalainen kissa perustui Mika Waltarin teokseen ja kohta 40-vuotias kirjastonukketeatteri Nirunaru esitti Eduard Uspenskin hauskan Fedja-setä, kissa ja koira vilpittömällä asenteellaan.

(C)Polina Borisova

Nukketeatteri 1/2012

Nukketeatteri Nirunaru: Fedja-setä, kissa ja koira

(C)Drak Theatre

Polina Borisova: Go!

Drak Theatre: The Flying Babies

(C)Nukketeatteri Nirunaru

Kaiken kaikkiaan Mukamas-festivaali näytti, kuinka laajalla skaalalla nukke- ja esineteatteri nykyään toteutuu. Ja yleisö tykkäsi kuin hullu puurosta: festivaaliesitysten täyttöaste oli peräti yli 80 % eli tupa oli täynnä sekä Mukamaksen kotinäyttämöllä Pispalassa että Hällä-näyttämöllä keskustassa. Festivaali toimi myös tärkeänä kohtauspaikkana alan ammattilaisille ja harrastajille, jotka ehtivät hyvin aikataulutetun tapahtuman aikana tavata ja keskustella elämästä ja taiteesta eli pääasiassa nukketeatterista. Työn sankareita festivaalilla olivat kaikki mukamaslaiset, jotka aamuvarhaisesta myöhään yöhön uurastivat tekniikassa, muonituksessa, kuljetuksissa, organisoinnissa, lippukassalla ja näyttämölläkin säteillen aitoa lämpöä sekä nukketeatteritaiteeseen että kohtaamilleen ihmisille. Tästä antoi krediittiä myös Tampereen kulttuuritoimenjohtaja Jaakko Masonen puheessaan kaupungin vastaanotolla. Seuraava Mukamas-festivaali on kahden vuoden kuluttua, tavataan siis vuonna 2013 viimeistään!

Maiju Tawast

39

40

Nukketeatteri 1/2012

Kirjat

Suomalaisen nukketeatterikirjallisuuden satoa Suomalainen nukketeatterikirjojen pieni mutta laadukas kerho on saanut lisää tulokkaita. Viime vuoden lopulla ilmestyi Ishmael Falken kirjoittama Keppi, porkkana ja musta laatikko – käyttäjän opas nykynukketeatteriin. Maaliskuussa julkistettiin Hoksnokka – Kirsti Huuhkan nukenrakennusohjeita.

Sixfingers Theatren julkaisema tarjoaa pilke silmäkulmassa lukijalle avaimia tulkita ja tehdä nykynukketeatteria. Kirja esittelee, miten saada kiinni nykynukketeatterin alkeista yksinkertaisilla harjoitusnukeilla tai vaikka pelkillä käsillä. Kirjassa pohditaan nukketeatterin olemusta syvemminkin, mutta se sisältää myös runsaasti yksinkertaisia ja hauskoja harjoituksia.

Falke kirjoitti kirjan alun perin englanniksi, nimellä Carrots, Sticks and Black Box – A Guide for the Practise of Contemporary Puppet Theatre. Kirja julkaisiin samaan aikaan sekä englannin että suomen kielellä. Suomeksi kirjan on kääntänyt Maiju Tainio. Molempia teoksia komistaa Johanna Latvalan kuvitus.

Toinen lähiaikoina ilmestynyt nukketeatterikirja on vastikään edesmenneen nukketeatteritaiteilija Kirsti Huuhkan nukenrakennusohjeisiin pohjautuva opaskirja Hoksnokka. Kirjan ovat koonneet ja kirjoittaneet Teija Muurinen, Timo Väntsi ja Sari Witting, ja kustantanut teatterialan kirjoihin erikoistunut Draamatyö. Kirjan materiaalia on koottu vuodesta 2009 saakka, ja Kirsti Huuhka oli itsekin lähes loppuun saakka mukana kirjan materiaalin kokoamisessa.

Hosknokan rakennusohjeet on valittu sen perusteella, että niitä on helppo toteuttaa ja soveltaa esim. lasten kanssa. Mutta konsteja voi soveltaa myös ammattiesityksiin. Kirsti Huuhka oli materiaalin kierrättäjä ja niksien keksijä, ja näitä keinoja esitellään kirjan sivuillakin. Kirjassa on myös lyhyt esittely Kirsti Huuhkan runsaasta tuotannosta ja elämänurasta.

Teosta Keppi, porkkana ja musta laatikko voi tiedustella osoitteesta web@sixfingerstheatre.com Hoksnokkaa voi tiedustella kustantajalta osoitteesta draamatyo@kolumbus.fi

UNIMA vaihtoi pankkia,tarkista tilinumero Suomen UNIMAn toimisto muutti viime vuonna Oulusta Helsinkiin, ja tänä keväänä on myös yhdistyksen tili vaihdettu Helsingin Osuuspankkiin. Alkuvuodesta jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenmaksut ovat menneet vielä vanhalle tilille, mutta jos sinulla on vielä jäsenmaksu maksamatta, niin tarkista, että ne menevät uu-

delle tilille.

Uusi tilinumero on: FI88 5722 4120 1385 63, OKOYFIHH, Helsingin Osuuspankki.

Jos maksussa on epäselvyyksiä, niin ota yhteyttä järjestösihteeri Arja Hokkaseen, unimafinland@gmail.com, puh. 046 811 4024.

Nukketeatteri 1/2012

Kuva: Inkeri Huuhka

Muistamme

Suomalaisen nukketeatterin uranuurtaja Kirsti Huuhka Nukketeatteritaiteilija Kirsti Huuhka kuoli 12. tammikuuta 2012 Salon sairaalassa. Paimiolainen Kirsti Huuhka, omaa sukua Heikinheimo, kuului suomalaisen nukketeatterin uranuurtajiin. Hän vaikutti alalla yli kolmekymmentä vuotta nukenrakentajana, käsikirjoittajana, ohjaajana ja kouluttajana. Ennen kaikkea Kirsti Huuhka muistetaan viehättävistä ja humoristisista nukeista, joita hän rakensi ammatti- ja harrastajanäyttämöille ympäri maata.

Kirsti Huuhka oli tuottelias ja kekseliäs taiteilija, joka oli koko ajan tutkimusretkellä kehittäessään uusia nukketekniikoita. Hän oli myös kierrättäjä, joka osasi hyödyntää mitä vain materiaalia nukkeihinsa.

Kirsti Huuhka syntyi papin tyttärenä 22.4.1921, ehti kokea sodan lottana ja kasvatti neljä lasta suuren maatalon emäntänä. Taide ja luovuus kulkivat koko ajan mukana arjen töissä ja harrastuksissa.

Hän välitti sadun ja luovuuden maailman omille lapsilleenkin monin tavoin vaikkapa kattamalla pöydän satuhenkisesti, tekemällä lumiveistoksia sekä kuvittamalla ja kirjoittamalla tarinoita erilaisista satuhahmoista. Nukketeatterin Huuhka löysi 1970-luvulla, jolloin hän osallistui Nukketeatteri Vihreän Omenan kursseille.

Niistä hän sai sysäyksen ammattiuralle.

Kirsti Huuhka kiersi ahkerasti maakunnissa perehdyttämässä nukketeatterin saloihin aikana, jolloin nukketeatteria opittiin Suomessa kokeilemisen, erehtymisen ja onnistumisen kautta. Huuhkan aktiivisin aika nukketeatteritaiteilijana ajoittui 1970-luvulta 1990-luvulle, mutta hän suunnitteli nukkeja ja koulutti aivan viimeisinä vuosinaankin.

Monessa yhteydessä Kirsti Huuhka puhui, kuinka lasta tulee kunnioittaa ja kuunnella. Lasta ei saa aliarvioida teatterin katsojana. Hän korosti esiintyvän taiteilijan vastuuta lapsiyleisön edessä.

Esiintyjän on luotava luottamuksen ilmapiiri, lasten oikeudentajua on kunnioitettava, tarinalla on oltava hyvä päätös ja pahan on, vaikka komiikan kautta, saatava palkkansa. Huuhkan mielestä

teatterinukella on valtavat mahdollisuudet osoittaa, kuinka pienikin pärjää. Lasten empatiakyvyn tukeminen oli Kirsti Huuhkan mielestä teatterin tärkeimpiä tehtäviä.

Kirsti Huuhka rakensi nukkeja myös aikuisten nukketeatteriesityksiin. Vuonna 1982 vaasalainen Teatteri Peukalopotti ja Vaasan Kaupunginteatteri tarttuivat Edith Piafin elämästä kertovaan näytelmään, ja Kirsti Huuhka valmisti esityksen nuket ja lavastuksen. Piaf onkin jäänyt merkittäväksi virstanpylvääksi Huuhkan uralle ja myös suomalaisen nukketeatterin historiaan. Simeon Rabinowitschin ohjaama esitys kiersi festivaaleja ja kahmi palkintoja.

Toinen merkittävä Kirsti Huuhkan työ on Nukketeatteri Vihreän Omenan esitys Satulangat vuonna 1988. Se oli teatterin eniten esitetty näytelmä kautta aikain. Huuhkan nukkeja nähtiin myös televisiossa 1990-luvun alussa TV1:n lastenohjelmissa Lentopostia sekä Akka ja sika. Huuhkan nukkeja on ollut monissa paikoissa esillä, mm. Wäinö Aaltosen museossa vuonna 1988. Osa Huuhkan nukeista on tallessa Suomen Teatterimuseossa, osa Nukketeatteritalo Nuketterissa Salon Perniössä.

Kirsti Huuhka korosti, että nukketeatterin käsikirjoittajan tärkein avu on voimakas toiminnallinen, visuaalinen mielikuvitus. ”Älä kerro asioita, anna niiden tapahtua”. Tämä nukenrakentaja Kirsti Huuhkan usein toistama neuvo nukketeatterista ja nukeilla näyttelemisestä on viisas ja olennainen tämän päivän nukketeatterin tekijöillekin.

Kirsti Huuhka tullaan muistamaan paitsi taitavana nukenrakentajana niin myös innostavana ja kannustavana kouluttajana. Huuhka oli säkenöivä puhuja ja säteilevä persoona, jonka positiivinen elämänasenne ei hiipunut koskaan.

Timo Väntsi Teija Muurinen Inkeri Huuhka

41

42

Nukketeatteri 1/2012

KOLUMNI

Palsta suomalaisen nukketeatterin tekijälle.

Palstalla vuorottelevat UNIMAn hallituksen jäsenet.

Marionetit, onko niitä vielä?

Minun piti alun perin kirjoittaa nukketeatterin harrastajien kanssa työskentelystä läänintaiteilijana täällä Itä-Suomessa. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, en sen takia etteikö siitä voisi kirjoittaa, vaan koska omat ajatukset ovat viime viikkojen aikana kulkeutuneet muualle. Marionetteihin.

Tänä vuonna omassa työssäni marionetit tulevat saamaan aika suuren roolin minun omassa työssäni. Sen verran olen huomannut, ettei marionetteja enää kauheasti esityksissä näy, miksi? Loppujen lopuksi marionetit antavat oikein tehtynä jo heti esittäjälle monia valtteja käteen. Niissä on iso ripaus nukketeatterin taikaa ja valloittavuutta jo itsessään. Muistan kun olin työharjoittelussa Tukholmassa Marionet museetissa, niin Michael Meschke sanoi että: ’Kun marionetti on tehty oikein, niin se tekee 50 % taiteilijan työstä jo omalla olemuksellaan’. Oikeastaan niitä käyttämällä voisi siis päästä jopa helpommalla, niinkö.

Tässä on nyt muutamia mutu-ajatuksia, miksi marionetteja ei tahdota käyttää. Ne ovat haastavia rakentaa ja liikuttaa pitkin lavaa? Niitä pitää opetella käyttämään ja ei ole aikaa? Ristikko on vaikea rakentaa ja myös narujen laittaminen paikalleen on vaikeaa? Nivelten ja nuken jäsenten pitää olla juuri oikean mittaisia, sekä nivelten pitää toimia hyvin? Kuinka moni vastasi näihin kysymyksiin kyllä? Kuinka moni on rakentanut marionetin jonkun ohjeistuksella? Kuinka moni on kysynyt neuvoa pattitilanteisiin?

Ehkä ennemminkin pitäisi kysyä, että milloin olet nähnyt marionettiesityksen ja tuntenut, että jotain tuollaista pitäisi tehdä.

Tätä kolumnia kirjoittaessa minulle alkaa hiipiä epävarmuus. Onko aika sittenkin jo mennyt ohi marioneteista? Kääntävätkö ammattilaiset ja harrastajat selkänsä marioneteille niiden teknisyyden takia ja/tai sen vuoksi, ettei ne sytytä enää. Mieluummin tehdään laatoilla, hiekalla tai naruilla esityksiä, koska se on oivaltavaa ja haastavaa, sekä tuo jotakin uutta pöydälle joka kerta. Vai onko ongelma esimerkiksi siinä että marionetti tarvitsee niin suuren roolin lavalla, sen kanssa on vaikeaa esiintyä itse, koska vähintään toinen käsi pitää olla kiinni ristikossa.

Ihan vain ajatuksena, että voisiko marionettejakin mahdollisesti käsitellä jollain muulla tavalla, kuin pelkästään ristikosta? Voisiko marionetteja rakentaa hiekasta? Mikä se marionetti oikeastaan on!? Ensimmäiset ”marionetit” olivat sellaisia, jotka roikkuivat narussa mikä oli kiinnitetty esiintyjän jalkaan ja tolppaan, ja sitä sitten liikuteltiin rytmikkäästi jalan avulla. Vieläkin on olemassa marionetteja, joilla ei ole ollenkaan edes ristikkoa.

Olennainen asia on siis naru, maa/lattia, nukke ja esiintyjä. Tähän yhtälöön pitää vielä lisätä ripaus mielikuvitusta ja siitä voisi syntyä taas jotain uutta ja kivaa. Monimutkaiset ja tekniset lähtökohdat eivät välttämättä ole niitä ensimmäisiä asioita mihin kannattaa keskittyä, kun aloittaa marionetteihin tutustumisen. Ihan ’ FYI’, kun etsii wikipediasta tietoa sanalla marionette, niin sieltä tulee vastaan tämmöinen lause. ”Kreikan kielessä sana ’nuket’ tarkoittaa narun vetäjää.” (vapaasti kääntäen). Jos tästä pitäisi tehdä jonkinlainen loppu kaneetti, niin olkoon se tällainen. Marionetit ovat aika tärkeä osa nukketeatteri taidetta, ja nuken manipulaatiota. Pohja, jonka päällä seisotaan ja josta voi ammentaa myös uusia ajatuksia ja johon voi tukea isojakin unelmia.

Toivotan lukijoille hyvää kokeilujen täyteistä kesää.

Aapo Repo

Nukketeatteri 1/2012

Uniman järjestösihteerin palsta

Kirjastonhoitaja haussa Tervehdys uudelta jäsensihteeriltänne / tiedottajaltanne!

Suomen Unima uudistaa ulkoasuaan ja viestintäänsä. Kesän aikana yhdistykselle laaditaan uudet, informatiiviset verkkosivut ja otamme myös Facebookin käyttöön. Näin jäsenet voivat jättää ilmoituksia ja tavoittaa muut jäsenet viiveettä. Tiedonvälitys siis nopeutuu. Jatkamme toki myös lehdessä ilmoitusten julkaisemista ja lähetämme sähköpostitse jäsenkirjeitä. Viestintämuodot vain monipuolistuvat.

Myös Uniman kirjasto on uudistumassa. Olemme saaneet huomattavan määrän kirjoja lahjoituksena Ulla Raitahalmeelta (Suurkiitos!) ja näin on syntynyt tarve järjestää kirjasto uuteen uskoon. Kirjat tullaan vuoden aikana luokittelemaan aiheen mukaisesti, ja kun työ on valmis, kirjastoluettelo laitetaan verkkosivuille. Tällä hetkellä nimikkeitä on yli 200. Kirjojen lisäksi aineistossa on lehtiä sekä näyttely- ja festivaalijulkaisuja. Yhdistyksen kansainvälisen taustan mukaisesti kirjaston aineisto on hyvin kansainvälistä, mutta hyllystä löytyvät myös kotimaiset uutuudet, mm. Hoksnokka - Kirsti Huuhkan nukenrakennusohjeita sekä Keppi, porkkana ja höyhen - käyttäjän opas nykynukketeatteriin.

Kirjaston käyttö on ollut tähän asti hyvin vähäistä. Syynä lienee osaltaan pieni kokoelma ja toisaalta lainaamisen hankaluus. Lainaustoiminnan ja aukioloaikojen kehittäminen onkin nyt edessä. Olisi hienoa, jos kirjasto olisi avoinna säännöllisesti yhtenä iltana viikossa. Haluaisitko sinä ryhtyä Uniman kirjastonhoitajaksi?

Uniman taloudelliset resurssit ovat pienet, mutta jäsenkunnassamme on valtava osaamisen potentiaali. Ota yhteyttä, jos haluat olla mukana kehittämässä toimintaa!

Arja

SEURAAVA NUMERO ILMESTYY SYKSYLLÄ 2012 Suuri KIITOS jälleen tämän numeron tekoon osallistuneille kirjoittajille, materiaalin toimittajille ja kuvaajille.

NUKKETEATTERI-lehden suraava numero ilmestyy marraskuussa 2012.

Lähetä materiaali 1.10.2012 mennessä osoitteeseen nukketeatterilehti@gmail.com tai unimafinland@gmail.com Valokuvien koko vähintään 1 Mt. Liitä mukaan kuvaajan nimi, kuvassa olevien henkilöiden nimet sekä esityskuvissa tiedot esityksestä (nimi, ohjaaja, teatteri, nukenrakentaja).

Jos haluat neuvoja juttujen tai muun materiaalin kokoamisessa, niin ota yhteyttä päätoimittaja Timo Väntsiin puh 0400 691757, email: vantsi@gmail.com.

Mukavaa kesää! terveisin NUKKETEATTERI -lehden toimitus

Suomen UNIMAn järjestösihteeri Arja Hokkanen, email: unimafinland@gmail.com

43

44

Nukketeatteri 1/2012

Tule opiskelemaan itsellesi puuttuva ammattitutkinto tai suuntaa uudelle, inspiroivalle uralle!

TEATTERIALAN AMMATTITUTKINTO Osaamisalana nukketeatteri Koulutus on suunnattu teatterin, nukketeatterin, kuvataiteen tai tanssin ammattilaisille, kasvatusalalla toimiville sekä muille nukketeatteria tai teatteria harrastaneille. Tutkinto antaa sinulle valmiudet käyttää nukketeatteria työssäsi taiteen, kulttuurin, opetuksen ja taidekasvatuksen alueilla.

Teatterialan ammattitutkinnon koulutus järjestetään Koulutuskeskus Agricolassa Pieksämäellä ja Nukketeatterikeskus Poijussa Helsingissä.

Monimuotoinen tutkintoon valmistava koulutus alkaa nukketeatterikasvatuksen kurssilla 30.8–31.8. ja tutkinnon johdantokurssilla 1.9. Voit ilmoittautua suorittamaan tutkintoa myös ilman koulutusta.

Halutessasi voit suorittaa myös osatutkinnon tai hakeutua opiskelijaksi yksittäisille kursseille, mikäli tilaa on.

Teatterialan ammattitutkinnon osiot ovat • teatterialan kaikille yhteinen ammattitaito • teatterin tuotanto- ja taiteellinen prosessi • nukketeatterin yhteinen ammattitaito Ja suuntautumisvaihtoehdot • nukketeatterikasvatus • teatterinuken valmistus

Kysy LIsää AINUTLAATUIsEsTA KOULUTUKsEsTA! Marja-Liisa Lintunen p. 040 351 1625 marja-liisa.lintunen@kkagricola.fi

www.kkagricola.fi/nukketeatteri