1 minute read

Asumista kahdessa kerroksessa

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Kun asumisen kriteereinä ovat sijainti, remontit ja kulkuyhteydet, katseet kannattaa suunnata Jynkkään.

Advertisement

Kalliorinteen kupeessa sijaitsee viihtyisä rivitalokohde, joka kutsuu kylään. Kaksikerroksisessa asunnossa mahtuu elämään sulavasti isommankin katraan kanssa. Alakerrassa sijaitsee tilava olohuone keittiöineen, jossa voi sekä kattaa pöydän perheelle että kutsua vieraitakin kylään.

Portaat johdattavat yläkertaan, jossa lasten leikit voivat olla levällään rauhassa. Makuuhuoneita on kolmesta neljään, minkä lisäksi yläkerrassa sijaitsee kylpyhuone, sauna ja parveke. Lisäksi jokaisessa asunnossa on omaa pihaa, jossa riittää tilaa lasten leikeille ja viherpeukaloiden puuhiin.

– Korjauksien yhteydessä asuntoihin rakennettiin uudet ihanat ja tilavat terassit, kuvailee Katja Tervakoski Realialta.

JYNKÄSSÄ SIJAITSEVA Kivenkulmantien taloyhtiö on ollut korjattavana nyt useamman vuoden, mutta valmistuminen alkaa olla käsillä. Remontin aikana yhtiön piha avattiin ja talo kunnostettiin perustuksiin saakka. Kolmesta talosta koostuvan yhtiön C-talon ensimmäiset neljä asuntoa valmistuvat täysremontista touko–kesäkuun aikana.

– Osassa asunnoista on ollut asukkaita koko ajan. Olen todella kiitollinen siitä, miten hienosti he ovat jaksaneet, ovat sitoutuneet meihin ja odottavat innolla täysin remontoitua kotiaan, kertoo Tervakoski.

Seuraavana vuorossa on B-talon remontointi. Tervakosken mukaan remontin aikataulu on vielä avoinna, mutta asumisoikeushakemuksia voi jo laittaa. Asunnot tarjotaan heti, kun remontin valmistumispäivä ja sitä myöten muuttopäivä on tiedossa. Uudet asukkaat pääsevät siten muuttamaan uutta vastaavaan asuntoon.

Korjauksen yhteydessä asunnot remontoidaan viihtyvyysremonttitasoon. Viihtyvyysremontti tehdään kaikille Kuopion Asokotien kohteille viimeistään siinä vaiheessa, kun taloyhtiö täyttää 30 vuotta. Asukkaille maksuttomassa remontissa asuntoihin uusitaan lattiat, seinät, kaapistot sekä keittiö ja kylpyhuone. Remontin tarkoituksena on kunnostaa sekä asunnot että taloyhtiöt.

– Poikkeusaikanakin korjaukset etenevät ja asuntoja esitellään vain yksityisnäytöin tai videoin. Varmistamme siten kaikkien turvallisuuden. Asiakkaat ja asukkaat ovat olleet ymmärtäväisiä ja mahtavasti mukana tekemässä yhteistä hyvää, kiittelee Tervakoski.

Asumisoikeusasuminen pähkinänkuoressa

ASUMISOIKEUSASUNNON HANKKI- MINEN ON vaihtoehto kodin vuokraamiselle tai omaksi ostamiselle. Asunnon saa hallintaansa maksamalla 15 prosenttia sen hankintahinnasta ja sen jälkeen kuukausittaista käyttövastiketta. Käyttövastike on aina alueen yleistä vuokratasoa alhaisempi.

Asumisoikeusasuminen sopii moneen elämäntilanteeseen, sillä siinä yhdistyvät asunnon vuokraamisen ja omistamisen parhaat puolet. ASO-asuntoa voi hallita kuten omistusasuntoa ja siinä voi tehdä kohtuullisia muutostöitä pelkällä ilmoituksella.

Asunnon voi myös myydä tai jättää perinnöksi. Asumisoikeusmaksun saa takaisin, jos asunnosta haluaa luopua.

ASUNTOSÄÄTIÖ ASOKODIT/

REALIA ASUNTOVUOKRAUS

www.asuntosaatio.fi

This article is from: