Mylab Nyt 2017/1

MylabNYT 1/2017

VISIOISSA ANTUREITA IHON ALLA JA TESTEJÄ HENGITYSILMASTA >> 6

KUKA PÄÄTTÄÄ PRIORISOINNEISTA, KUN RAHAT EIVÄT RIITÄ?

>> 18

LABORATORIO ENNEN, NYT JA TULEVAISUUDESSA Robotit helpottavat Jaana Valveen työtä bakteriologian laboratoriossa. Valve ja kaksi muuta laboratorioalan ammattilaista kertovat, miten työ on muuttunut, ja ennustavat tulevaa. >> 14 Mylab Nyt 1/2017 1

Myös patologian laboratorioille.

Missä vain,

MILLOIN VAIN Digitalisoidut näytteet voidaan lausua ajasta ja paikasta riippumatta.

2 Mylab Nyt 1/2017

MylabNYT

PÄÄKIRJOITUS

3

PÄÄKIRJOITUS Samuli Niiranen

Y

4

UUTISIA Säännöllinen päivitys tarpeen // 30-vuotias Mylab kasvaa ja kehittyy

6

ONKO TÄSSÄ LABORATORION TULEVAISUUS?

1/2017

12

ÄLYNEULA VALMISTUU HERVANNASSA

14

KÄSITYÖSTÄ ROBOTTEIHIN JA AUTOMAATIOON

18

KUKA USKALTAA PRIORISOIDA?

22

KOUKUSSA TUTKIMUSTYÖHÖN

26

MYLABIN KASVO Aki Ala-Salomäki

MAAILMA MUUTTUU, TASAPAINO SÄILYY ksi länsimaisen lääketieteen esi-isistä, Antiikan Kreikan Galenos, nosti ensimmäisenä homeostaasin käsitteen lääketieteen keskiöön. Galenoksen opissa ihminen pysyy terveenä niin kauan kuin neljän oletetun ruumiinnesteen keskinäiset suhteet säilyvät tasapainossa, ja poikkeama tästä tasapainosta on merkki sairaudesta.

Vaikka Galenoksen semi-mystinen teoria on hylätty aikaa sitten, homeostaasin ajatus ohjaa yhä lääketiedettä ja diagnostiikkaa: kliinikko selvittää diagnostisten menetelmien ja testien avulla, miltä osin ja missä määrin erilaiset kehon ominaisuudet poikkeavat niiden tunnetuista normaalivaihteluväleistä eli homeostaasista.

Diagnostiset testit ja menetelmät kehittyvät tavoilla, joilla voi pitkällä tähtäimellä olla disruptiivisiakin vaikutuksia. Disruptiivinen teknologia tarkoittaa uutta teknologiaa, joka tekee vanhan teknologian tai menetelmän tarpeettomaksi ja muuttaa siihen perustuvat markkinat sekä ansaintamallit. Miten paljon diagnostisia testejä tuotetaan tulevaisuudessa keskitetysti tai hajautetusti ja mikä rooli kansalaisella itsellään on näiden testien kuluttajana ja suhteessa terveydenhuollon ammattilaisiin ja organisaatioihin? Opimmeko tulevaisuudessa tarkastelemaan kehon homeostaasia kokonaisvaltaisena systeemi-ilmiönä yksittäisten fysiologisten parametrien normaalivaihteluväleissä pysymisen seuraamisen rinnalla? Myös informaatioteknologia, yleisen teknologisen kehityksen osana ja sitä tukien, tulee olemaan merkittävä tekijä, kun tulevaisuus tuo vastauksia näihin kysymyksiin.

Käsissäsi olevassa Mylab Nyt -lehdessä pohditaan mm. näitä lääketieteen, diagnostiikan ja laboratorion tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Paneudumme myös alamme historiaan Mylabin kohta neljännelle vuosikymmenelle siirtyvän taipaleen kunniaksi.

Antoisia lukuhetkiä ja mukavaa alkavaa Suomen 100-v ja Mylabin 30-v juhlavuotta 2017!

Samuli Niiranen Toimitusjohtaja Mylab Oy

Mylab Nyt 1/2017 3

mylab NYT // uutisia

Säännöllinen päivitys tarpeen // Tutkimusohjekirjaa käytetään paljon, mutta petrattavaa riittää valitsisin? Kuinka kauan tutkimuksen valmistuminen kestää? Mikä on oikea tapa ottaa näyte? Siinä yleisimmät asiat, joita tarkistetaan tutkimusohjekirjasta.

Viiden suomalaisen laboratorion asiakkaille tehty kyselytutkimus kertoo, että tutkimus­ ohjekirja on ahkerassa käytössä. Vastaajista 73 prosenttia käyttää sitä viikoittain, ahkerimmat kääntyvät ohjeiden pariin useita kertoja päivässä.

Silti tutkimuksen tehnyt Pinja Kääriäinen uskoo, että kirjaa voitaisiin käyttää päivittäisessä työssä paljon enemmänkin.

– Moni ei tiedä, miten paljon kirjaa voisi hyödyntää, jos sen sisältö olisi tuttu, Kääriäinen sanoo.

Siksi tutkimusohjekirjan pariin kannattaisi opastaa nykyistä enemmän ja perehdyttää sen sisältöön seikkaperäisesti. Varsinkin preanalytiikassa kirjaa voisi hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän.

MINKÄ NÄYTEASTIAN

tutki Mylabin toimeksiannosta tutkimusohjekirjan käyttöä ja kehittämistarvetta opinnäytetyössään Oulun ammattikorkeakoulussa vuonna 2016. Mylabin Weblab Clinical -ohjelmistoa käyttävistä asiakkaista kyselytutkimukseen osallistuivat Tykslab, KYS, Satadiag, Fimlab ja Nordlab.

Kuva: Shutterstock

PINJA KÄÄRIÄINEN

4 Mylab Nyt 1/2017

– Tutkimukseen osallistui aika kattavasti tutkimusohjekirjan käyttäjiä eri puolilta Suomea, joten vastausten perusteella voi päätellä laajemminkin, millainen kehitystarve ohjekirjoilla on, Kääriäinen toteaa.

Tutkimukselle oli tilausta, koska ohjeistuksen kohentaminen jää laboratorioissa helposti kaiken muun kehittämistyön jalkoihin.

Mylab sai kyselyn avulla arvokasta tietoa käyttäjien kokemuksista laboratorion tutkimusohjekirjasta ja sen käytöstä. Kyselyn tuloksia tullaan käyttämään tuotekehityksessä tutkimusohjekirjaa uudistettaessa. tutkimuksen osallistujista oli tyytyväinen ohjekirjaan. Kehittämiskohteitakin silti löydettiin. Yksi tärkeimmistä oli se, että kirja pitäisi päivittää säännöllisesti.

– Tietoja pitäisi tarkistaa ja huolehtia, että alan ja tutkimusten kehittyessä tuoreetkin muutokset on päivitetty tutkimusohjekirjaan.

Muuten on vaarana, että kirjan käyttäjät eivät tiedä kaikista käytössä olevista tutkimuksista. Lisäksi päivityksistä tulee tiedottaa ajoissa, ja käytöstä poistuneiden tutkimusten ohjeet olisi hyvä arkistoida.

Oman haasteensa tuo se, että tutkimusohjekirjaa käyttävät monen eri ammattiryhmän edustajat. Tutkimuksen vastaajista enemmistö oli sairaanhoitajia, joten jatkossa pitäisi pyrkiä selvittämään ja kuulemaan esimerkiksi laboratoriohenkilökunnan mielipiteitä.

Ohjekirjaa käyttävät lisäksi ainakin osastosihteerit, lääkärit, kätilöt ja lähihoitajat.

Yksi parannuskohde olisikin siinä, miten eri ammattiryhmät löytäisivät parhaiten juuri itselleen tärkeän tiedon. Esimerkiksi lääkärit hakevat tutkimusohjekirjasta usein apua tulosten tulkintaan tai tahtovat tietoa tutkimusmenetelmästä.

VALTAOSA, 72 PROSENTTIA,

SANNA SEVÄNEN

Kuva: Emil Bobyrev

Mylabissa on hyvä henki ja hauska tehdä töitä.

30-vuotias Mylab kasvaa ja kehittyy 30 vuotta.

Käynnissä onkin sukupolvenvaihdos: yrityksen perustajat ja täällä pitkään työskennelleet osaajat jäävät vähitellen eläkkeelle. Heidän tilalleen on palkattu kasvamaan uutta, nuorempaa väkeä, ja muutenkin tehtäviä kierrätetään organisaatiossa.

– Viime vuonna Mylab palkkasi kahdeksan uutta osaajaa pääosin tuotekehityksen puolelle. Siinä mielessä ehkä hengähdämme hetken, mutta pidämme oven raollaan: jos tulee kiinnostavia tarjokkaita, totta kai katsomme hakemuksia, vaikka paikkoja ei olisi auki, vakuuttaa ratkaisujohtaja Hannu Honkala Mylabilta.

Mylabin henkilöstömäärä on kasvanut viime vuosina tasaisesti. Kun vuonna 2010 Mylab oli noin 60 hengen yritys, nyt henkilökuntaa on lähes 90.

HR Controller Katri Turunen kertoo, että rekrytointi jatkuu harkitusti kuluvanakin vuonna. Tarkoituksena on, että ihmiset viihtyvät ja pysyvät Mylabilla mahdollisimman pitkään – ja että heille voidaan tarjota töitä myös tulevaisuudessa. Siksi henkilöstömäärää ei lisätä hätiköiden.

Honkala ja Turunen kuvailevat Mylabia vakaaksi, turvalliseksi työpaikaksi, jossa työnteMYLAB TÄYTTÄÄ APRILLIPÄIVÄNÄ

kijöitä arvostetaan ja heidän hyvinvoinnistaan pidetään huolta.

– Tärkeintä on, että Mylabilla voi kehittää itseään ammatillisesti. Myös työn sisältö palkitsee: rakennamme ohjelmistotuotteita hyvin tärkeälle sektorille, suomalaiseen terveydenhuoltoon, Hannu Honkala huomauttaa.

Mylab on markkinajohtaja Suomen kliinisten laboratorioiden tietojärjestelmissä. Mihin Mylabin maltillinen, mutta varma kasvu perustuu?

– Uskon, että se perustuu pitkäjänteiseen ja asiakaslähtöiseen palveluun sekä omiin tuotteisiin. Mietimme yhdessä asiakkaiden kanssa, mitä he oikeasti tarvitsevat, ja pyrimme toteuttamaan näitä ratkaisuja ammattitaitoisesti, Honkala pohtii.

– Mylab on yksi terveysteknologian johtavia yrityksiä ja konkari tällä alalla. Se on pitkälti sitoutuneiden ja asiantuntevien työntekijöiden ansiota, hän lisää.

Vaikka Mylab toimii varsin vakiintuneilla markkinoilla, silmiä ei ummisteta myöskään uusilta tuulahduksilta. Niitä käytiin kurkistamassa esimerkiksi syksyllä Ultrahack- ja Slush-tapahtumissa.

VIRPI EKHOLM

Mylab Nyt 1/2017 5

ONKO TÄSSÄ

laboratorion

TULEVAISUUS? 6 Mylab Nyt 1/2017

TEKSTI: VIRPI EKHOLM KUVAT: EMIL BOBYREV JA MIKKO KÄKELÄ

P

Tämä pikkuruinen, kehoon asennettava anturi voi kertoa, jos leikkaushaava tulehtuu ja aiheuttaa painetta kudokseen. Professori Jukka Lekkala Tampereen teknillisestä yliopistosta uskoo, että puettava tai jopa ihon alle asennettava teknologia yleistyy tulevaisuudessa.

// Villeimmissä visioissa perinteisiä laboratorioita ei tarvita enää lainkaan, kun mittaaminen siirtyy kotiin puettaville, kannettaville tai jopa ihon alle asennettaville laitteille. Tarvitaan kuitenkin vielä paljon tutkimusta ja tuotekehitystä, ennen kuin uusi tekniikka uhkaa nykyistä laboratoriotoimintaa.

yöreä, lähes läpinäkyvä anturi on noin kymmensenttisen kokoinen. Tämä pieni laite voidaan asentaa yhdessä kudos­ implantin kanssa kehoon, jossa se mittaa implantin toimintaa tai painetta ja seuraa esi­ merkiksi leikkaushaavan paranemista. Tu­ lokset luetaan elimistön ulkopuolelta, muu­ taman senttimetrin päästä. Anturi on lisäksi biohajoava, eli se hajoaa elimistöön, kun sitä ei enää tarvita.

Professori Jukka Lekkala esittelee biohajo­ avaa paineanturia Tampereen teknillisen yli­ opiston systeemitekniikan laitoksella. Lek­ kala on erikoistunut sensoriteknologiaan ja biomittaamiseen: siihen, miten ihmisten ter­ veyttä voisi seurata pienten nykyaikaisten mittalaitteiden, kuten tämän anturin avulla.

Jo nyt moni meistä kantaa ranteessaan ak­ tiivisuusmittaria, joka kertoo, nukummeko tai liikummeko riittävästi. Tiedot välittyvät verkkosovellukseen, jota käyttäjä voi tarkas­ tella esimerkiksi tietokoneella tai älypuheli­ mella.

Tapahtuuko sama vallankumous seuraa­ vaksi laboratoriokokeissa? Tarvitaanko pe­ rinteisiä kliinisiä laboratorioita tulevaisuu­ dessa enää lainkaan, kun mittaaminen siirtyy kotiin puettaville, kannettaville tai jopa ihon alle asennettaville laitteille?

– Näen, että laboratorio säilyy, koska toi­ minta on niin laadukasta ja kontrolloitua näytteenotosta lopulliseen analyysiin, Lek­ kala aloittaa.

– Mutta kuka tietää? Tarvitaan vain, että joku tekee todella hyvän keksinnön ja pystyy yksinkertaisesti ilmaisemaan näytteen mole­ kyylirakenteen. Teknologinen kehitys on niin arvaamatonta, että seuraavaa suurta edistys­ askelta on mahdoton ennustaa, hän pohtii.

Mylab Nyt 1/2017 7

Dosentti Markus Metsälän mukaan hengitystestejä kehitetään perinteisen laboratorion rinnalle, nopeuttamaan ja helpottamaan diagnostiikkaa.

8 Mylab Nyt 1/2017

Erittäin haastava tehtävä Ennen kuin ihon alle asennettu mikrosiru voisi seurata terveyttämme jatkuvasti, tutki­ joilla on vielä monta ongelmaa ratkottavana.

Puettavat sykemittarit, aktiivisuusrannek­ keet ja unta seuraavat anturit toimivat, koska ne perustuvat yksinkertaisiin fysikaalisiin mittauksiin: paineeseen, kiihtyvyyteen ja no­ peuteen.

Ihmisen fysiologinen mittaaminen, ku­ ten sydämen sähköisen toiminnan EKG-mit­ taus, on jo astetta haastavampaa. Esimerkiksi juostessa anturiin kohdistuu niin paljon häi­ riöitä, että laitteen algoritmit eivät välttä­ mättä osaa niitä korjata.

Biokemialliset mittaukset ovat Jukka Lek­

kalan mukaan vielä huomattavasti hanka­ lampia.

– Pienen anturin pitäisi ensin tunnistaa mi­ tattava molekyyli veren sadoista muista yh­ disteistä. Sen pitäisi kertoa, kuinka paljon kyseisiä molekyyleja on ja suhteuttaa se näyt­ teen tilavuuteen, jotta saadaan selville aineen pitoisuus, hän luettelee.

Useimmat laboratoriomittaukset perustu­ vat pitoisuuksien viitearvoihin, joiden ylitty­ minen kertoo sairaudesta tai sen riskistä. Ei siis riitä, että anturi löytää tietyt molekyylit, vaan myös näytemäärä tulee tunnistaa tar­ kasti.

Se ei olekaan aivan helppo tehtävä, jos an­ turi asennetaan ihon alle.

Vieras esine – se pitää tuhota!

Jukka Lekkalan mukaan tutkijat ovat yrittä­ neet kehittää ihon alle asennettavaa mikro­ fluidistista sirua, jonka sisällä nestemäinen näyte kiertäisi ja mikroskooppiset anturit mittaisivat molekyylien pitoisuutta.

Tutkimukset ovat kuitenkin törmänneet kahteen isoon ongelmaan: mistä näytettä kierrättävä pumppu saa virtansa ja miten estetään mikrosirun tukkeutuminen elimis­ tössä.

– Kehomme näkee laitteen vieraana esi­ neenä, joka pitää tuhota. Se ympäröi laitteen sidekapselilla ja yrittää kaikin keinoin pois­ taa sen.

Lekkala huomauttaa, että nykyiset kotona tehtävät laboratoriotestit – esimerkiksi ras­ kaustestit ja verensokerimittaukset – sisäl­ tävät aina jonkin kertakäyttöisen osan. Kun näyte on kerran imeytynyt raskaustestin tik­ kuun tai verensokerimittarin liuskaan, sitä ei saa sieltä enää pois.

Ihon alle tällaisia kertakäyttöisiä osia olisi mahdoton asentaa, ja siksi näytteen tulisi kiertää paitsi sisälle mikrosiruun, myös sieltä pois. Ongelmana on myös mittausten laadun varmistaminen. Ihmisen sisällä olisi mahdo­ ton ajaa kontrollinäytteitä.

– Ainoa mahdollisuus kontrolloida tuloksia on ottaa silloin tällöin verinäytteitä ja tutkia niitä jollain muulla menetelmällä. Verinäyt­ teiden tarve ei siis varmasti poistu koskaan, Lekkala povaa.

Koska biokemiallisten testien vieminen ih­ miskehoon on niin vaikeaa, Lekkala odottaa enemmän optisilta, molekyylien spektriä mit­ taavilta laitteilta. Sellaista on yritetty kehittää esimerkiksi verensokerin mittaamiseen sil­ mänpohjan verisuonista.

– Tulos voitaisiin lukea kehon ulkopuolelta älypuhelimella samalla tekniikalla, jota käy­ tetään esimerkiksi kauppojen lähimaksami­ sessa, hän visioi.

Erityisesti tutkimusryhmää kiinnostavat hengityksen ammoniakki, jota voidaan käyt­ tää dialyysihoidon seurannassa, sekä vety­ syanidi, joka voi kertoa vaarallisesta Pseudo­ monas aeruginosa -sairaala­infektiosta.

Miksi tällaisia testejä tarvitaan, dosentti Markus Metsälä?

– Hengitystestit ovat mukavampia ja vai­ vattomampia kuin verikokeet, ja tulokset saadaan yleensä reaaliaikaisesti tai hyvin no­ peasti. Ne mahdollistavat myös pitkäaikaisen seurannan, sillä hengitysnäytteitä voidaan tuottaa jatkuvasti, Metsälä kuvailee.

Metsälän ryhmä käyttää tutkimuksissaan laserspektroskopiaa, jossa käytetään hyväksi kaasu­ maisten molekyylien vuo­ rovaikutusta lasersätei­ lyn kanssa. Se on hyvin herkkä ja tarkka mene­ telmä havaitsemaan pie­ netkin molekyylimäärät hengitysilmasta.

Maailmalla tutkitaan myös monia muita hengitysilmaa analysoi­ via menetelmiä, kuten puolijohdetekniikkaa.

Näitä menetelmiä on mahdollista kehittää varsin pieniinkin laitteisiin, mutta ne eivät yleensä tunnista molekyylejä yhtä tarkasti kuin lasersäde.

Hengitystestit ovat mukavampia ja vaivattomampia kuin verikokeet, ja tulokset saadaan hyvin nopeasti.

Hengitysilma voi paljastaa sairauden Helsingin yliopiston kemian laitoksella on perjantaisena iltapäivänä hiljaista. Fysikaali­ sen kemian laboratoriossa on kuitenkin tut­ kimustyö käynnissä: täällä testataan, millä tavoin hengitysilmasta voidaan mitata eri­ laisia molekyylejä mahdollisimman luotetta­ vasti.

Diplomi-insinööri Teemu Tomberg (vas), dosentti Markku Vainio, professori Lauri Halonen ja dosentti Markus Metsälä tutkivat hengitysilman molekyyleja Helsingin yliopiston fysikaalisen kemian laboratoriossa.

Mylab Nyt 1/2017 9

Ei laboratorion tilalle, vaan rinnalle Kliinisessä käytössä on Markus Metsälän mukaan jo noin kymmenen hengitystestiä.

Suomessa käytössä on ainakin testit heliko­ bakteerin diagnosointiin ja astman hoitotasa­ painon seurantaan.

Kehitteillä on hengitystestejä esimerkiksi keuhkosyövän toteamiseen tai veren soke­ ripitoisuuden seu­ raamiseen. Montaa muutakin sovellusta tutkitaan, mutta nii­ den saamista klii­ niseen käyttöön on vaikea ennustaa.

– Ongelmana ei ole niinkään itse mittaustekniikan ke­ hittäminen vaan se, että tekniikoita tulisi tutkia riittävän suurilla potilasryhmillä, Met­ sälä toteaa.

On myös tärkeää tutkia niitä mekanismeja, joilla molekyylit hengitysilmaan välittyvät.

Metsälän oma ryhmä on esimerkiksi havain­ nut, että hengitysilman ammoniakki on pe­ räisin syljestä, ei suoraan keuhkoista. Siksi potilaan suun yksilölliset ominaisuudet voi­ vat vaikuttaa mittaustuloksiin.

Metsälä ei usko, että hengitystesteistä tulisi koskaan yleispätevää testiä, joka syrjäyttäisi perinteiset laboratoriokokeet. Sen sijaan niitä kehitetään perinteisen laboratorion rinnalle, nopeuttamaan ja helpottamaan diagnostiik­ kaa.

– Ehkä suurin markkina voisi olla elämän­ tapoihin liittyvillä hengitystesteillä, joissa tu­ loksen ei tarvitse olla niin lääketieteellisen tarkka. Esimerkiksi kuntoilijoille on kehit­ teillä sovellus, jolla voi seurata liikunnan te­ hoa rasvanpoltossa, Metsälä kertoo.

Ehkä suurin markkina voisi olla elämäntapoihin liittyvillä hengitystesteillä, joissa tuloksen ei tarvitse olla lääketieteellisen tarkka.

Alkaako teknologia hallita meitä?

Entä tarvitsemmeko kaikkea tätä uutta tek­ niikkaa, joka mittaa terveyttämme reaaliai­ kaisesti? Onko vaarana, että se alkaa hallita liikaakin elämäämme?

10 Mylab Nyt 1/2017

Jukka Lekkala suhtautuu itsensä jatkuvaan mittaamiseen kriittisesti.

– Kun nyt katselet kännykästä, mitä kave­ risi ovat puuhailleet, seuraatko tulevaisuu­ dessa vain sitä, miten itse voit? Ihminen on vuosisatoja pärjännyt ilman näitä laitteita ja pysynyt terveenä sen aikaa, kun pysyy. Pa­ rasta ennen -päivä tulee ennen pitkää vastaan jokaisella, hän pohtii.

Markus Metsälä näkee, että muodikas it­ sensä mittaaminen ja ”biohakkerointi” voi­ vat kertoa laajemmasta ilmiöstä, jossa ihmiset kyseenalaistavat virallista, koululää­ ketieteen tarjoamaa tietoa ja ruokavaliosta­ kin on tullut monelle lähes uskonto.

– Itselleni riittää, että käyn lääkärissä sil­ loin tällöin. Jatkuva mittaaminen voisi tuoda vain stressiä, Metsälä huomauttaa.

Pitkäaikaisten sairauksien seurannassa uu­ desta teknologiasta voi kuitenkin olla paljon apua. Esimerkiksi diabeetikkojen hoidon seu­ rantaan on jo tullut iholle kiinnitettäviä an­ tureita, jotka mittaavat jatkuvasti glukoosi­ arvoja ihonalaisesta rasvakudoksesta, ilman ikäviä verikokeita.

Valtava määrä dataa Jos lähes jokainen meistä seuraa tulevaisuu­ dessa itseään erilaisilla mittareilla ja antu­ reilla, siitä syntyy valtava määrä dataa, joka tulee säilöä ja käsitellä.

Jukka Lekkalan mukaan nykyiset verkot pystyvät kyllä välittämään suuren datamää­ rän ja pilvipalveluista löytyy sille riittävästi tallennustilaa.

Tiedot pitäisi kuitenkin suojata niin, että ulkopuoliset eivät pääse hakkeroimaan niitä.

Raakadata tulisi myös käsitellä ja yksilöidä, jotta käyttäjä saa siitä irti tarvittavan infor­ maation.

– Jos tämä valtava määrä dataa annetaan anonyymisti tutkijoiden käyttöön, se on hui­ kea uusi tutkimusalue. Ensin tulee kuitenkin varmistaa, että data on varmasti luotettavaa, Lekkala huomauttaa.

Perinteisiä laboratorioita tarvitaan siis jat­ kossakin.

Anton Kontunen (vas.) ja Ville Nieminen kehittävät keinotekoista hajuaistia TTY:n systeemitekniikan laitoksella. Niemisen kädessä oleva ”keinonenä” voi haistaa esimerkiksi eturauhassyövän tai bakteeritulehduksen virtsanäytteestä.

Tuoksut voivat pian kantautua maailman ääriin yliopiston systeemitekniikan laitoksella on viime aikoina tuoksunut jasmiini.

Syynä on Suomen Akatemian rahoittama Digital Scents -tutkimushanke, jossa kehitetään keinotekoista hajuaistia ja muunnetaan tuoksuja digitaaliseen muotoon. Tämän jälkeen ne voidaan tuottaa uudelleen tarkoin hallittavalla itseoppivalla tuoksusyntetisaattorilla.

– Meillä on tarkoitus lähettää tämän vuoden loppuun mennessä tuoksu Hervannasta Tampereen yliopistoon. Täksi tuoksuksi on valittu jasmiini, koska se voidaan tuottaa synteettisesti muutamasta komponentista, professori Jukka Lekkala paljastaa.

Tulevaisuudessa keinonenän ja tuoksusyntetisaattorin voisi liittää esimerkiksi älypuhelimeen. Näin kännykällä voisi välittää paitsi kuvaa ja ääntä, myös tuoksuja.

TAMPEREEN TEKNILLISEN

– Toiselle puolelle maailmaa voisi välittää vaikka kotona paistetun pullan tai piparin tuoksun, Lekkala tunnelmoi.

Digital Scents -hankkeen vastuullinen johtaja on professori Veikko Surakka Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksiköstä. TTY:ltä mukana on myös professori Pasi Kallion ryhmä, joka kehittää syntetisaattoria.

Lisäksi yhteistyökumppaneita ovat suomalais­ yritykset Environics ja Kenzen.

Lekkala on mukana myös Olfactomics-yrityksessä, joka kehittää keinotekoista hajuaistia lääketieteen tarpeisiin. Tutkimuksissa on jo havaittu, että tekniikalla on mahdollista tunnistaa eturauhassyöpä tai bakteeritulehdus virtsanäytteestä.

– Sovellus on mahdollista saada kliiniseen käyttöön muutamassa vuodessa, Lekkala arvioi.

Mylab Nyt 1/2017 11

TEKSTI: SANNA SEVÄNEN // KUVA: EMIL BOBYREV

ÄLYNEULA

VALMISTUU HERVANNASSA

// Jos kaikki menee hyvin, tamperelainen älyneula voi kohta olla mukana parantamassa aivokalvontulehduksen hoitoa vastasyntyneillä. Tampereella on kehitetty terveysteknologiaa jo kuudella vuosikymmenellä, ja tahti vain kiihtyy.

J

os vauvalla epäillään aivokalvontuleh­ dusta, diagnoosin vahvistamiseksi tar­ vitaan usein näyte selkäydinnesteestä.

Vastasyntyneen vauvan selkäydinkanava on kovin kapea, kudokset ovat pehmeitä ja ympärillä on runsaasti hermosäikeitä. Siksi näytteen saaminen ei ole aina helppoa.

Tamperelaisen Injeq Oy:n älyneula on ke­ hitetty helpottamaan selkäydinnäytteen otta­ mista. IQ-neula tunnistaa kudostyyppejä ja kertoo äänimerkillä, milloin neulan pää on perillä selkäydinkanavassa.

– Tampereen yliopistollisessa sairaalassa

12 Mylab Nyt 1/2017

tutkitaan IQ-neulan käyttöä vastasyntynei­ den selkäydinnestenäytteenotossa. Lasten­ lääkäreiden palautteen mukaan neula on tar­ peellinen. Tarve uusintayrityksille poistuu ja näytteiden laatu paranee, kun näytteen veri­ syyttä aiheuttavat kudosvauriot vähenevät, kertoo Injeq:in toimitusjohtaja Kai Kronström.

Jos kaikki menee suunnitellusti, IQ-neula tulee myyntiin loppuvuodesta 2017.

Tampereelle vuonna 2010, kun muutama TTY:n insinööri ja kaksi lää­ INJEQ OY SYNTYI

Toimitusjohtaja Kai Kronström on tuotantotalouden diplomiinsinööri, joka löi Injeq Oy:ssä hynttyyt yhteen lääketieteen ammattilaisten kanssa.

käriä miettivät, miten lääkäri tietäisi parem­ min, missä neulan kärki liikkuu.

Ei ollut mikään sattuma, että yritys sai al­ kunsa juuri Tampereella, sillä kaupungissa on kehitetty terveysteknologian innovaatioita 1960-luvulta lähtien. Silloin viritettiin yhteis­ työ yliopistosairaalan, VTT:n ja Teknillisen korkeakoulun välille.

– Tampereella koulutetaan lääketieteellisen tekniikan ja biotekniikan diplomi-insinöö­ rejä, ja täällä on pitkä perinne poikkitieteel­ lisestä työskentelystä, sanoo toimitusjohtaja Matti Eskola Finnmedistä, joka koordinoi terveysalan tutkimusta ja kehitystä Pirkan­ maalla.

Tampereella on kehitetty esimerkiksi bio­ hajoavia implantteja eli ruuveja, kiinnittimiä ja levyjä, jotka hajoavat elimistössä vedeksi ja sokeriksi. Uutta yrityskantaa edustavat ter­ veydenhuollon digitalisointiin keskittyvät fir­ mat, jotka kehittävät ohjelmistoja ja palve­ luita.

Tällä hetkellä terveysteknologia-ala elää kasvubuumia, ja Tampere on yksi kolmesta kasvukeskuksesta Helsingin ja Oulun rin­ nalla.

– Tampereella työpaikkojen määrä on kas­ vanut suhteessa eniten. Nyt on pystyttävä ko­

koamaan yhteen erilaisia ratkaisuja. Kaupin alue ja sinne tehtävät investoinnit luovat sii­ hen hyvät mahdollisuudet, Eskola sanoo.

Kaupissa, yliopistosairaalan kupeessa, toi­ mii muun muassa Healthhub, joka kokoaa yhteen hyvinvointisektorin toimijoita kliini­ koista yrityksiin.

– Yritykset luovat kasvualustaa muille yri­ tyksille. Esimerkiksi Mylab voi tarjota yh­ teistyömahdollisuuksia laboratorioiden laite­ tekemiselle. Täällä on hyvät edellytykset kehitellä innovaatioita myös sote-uudistuk­ sen tarpeisiin, Eskola toteaa.

INJEQ OY:SSÄ ei vielä tiedetä, miten älyneulan käy. Ensin startup-yrityksen täytyy käydä ra­ hoituskierros markkinoille pääsemiseksi.

Yritys aikoo pysyä Tampereella. Yhteis­ työ sairaalan ja Tampereen ylipiston lääke­ tieteellisen tiedekunnan kanssa sujuu hyvin, mutta toimitusjohtaja Kronström kaipaisi li­ sää kunnianhimoa ja pitkäjänteisyyttä kor­ keakouluissa tehtävään tuotekehitykseen – Yksi uhkakuva on se, että yritys myydään pois, kun se on saatu hyväksi raakileeksi.

Kyse on esimerkiksi siitä, kenellä on halua ja mahdollisuuksia viedä tuotetta eteenpäin ja hioa yhteistyökuviot, Kronström toteaa.

Injeq suunnittelee neulojen kokoonpanolin­ jaa tiloihinsa Hervantaan, vaikka markkinat ovatkin globaalit. Selkäydinkanavaan tehtä­ vien spinaalipistosten lisäksi IQ-neulaa voi­ Tamperelaista tutkimusta daan tulevaisuudessa • CardiomeDIC parantaa kliinistä käyttää koepalojen ot­ päätöksentekoa avosydänleikkauktamiseen esimerkiksi sen aikana noninvasiivisella optimaksassa sijaitsevista sella liiketunnistuksella ja sydämen kasvaimista. deformaatioanalyysilla. Tampereen – Maksabiopsiaa tut­ teknillisen yliopiston tutkimus pyrkii kitaan parhaillaan Hel­ parempiin hoitotuloksiin ja lyhyemsingissä, ja alustavien piin sairaalajaksoihin. tulosten perusteella • Biomenders on kehittänyt maailman näyttäisi, että tekno­ ensimmäisen elastisen luusiirremalogiamme tunnistaa teriaalin, jota voidaan käyttää aidon syöpäkasvaimen luo­ luun tavoin. Tampereen teknillisellä tettavasti. Biopsian on­ yliopistolla kehitetty AdaptOSTM nistuminen vaikuttaa on uudenlainen, huokoinen ja täysin syöpähoitojen aikatau­ elastinen biokomposiittimateriaali. luun ja onnistumiseen, Kronström sanoo.

Mylab Nyt 1/2017 13

TEKSTI: VIRPI EKHOLM // KUVAT: MIKKO KÄKELÄ

KÄSITYÖSTÄ robotteihin ja automaatioon // Miten kliinisten laboratorioiden arki on viime vuosina ja vuosikymmeninä muuttunut, entä miltä tulevaisuus näyttää? Kolme eri-ikäistä laboratorion ammattilaista kertoo.

14 Mylab Nyt 1/2017

Uusi ote analytiikkaan Kliinisen kemian erikoislääkäri Raimo Tenhunen, jäi vuonna 1999 eläkkeelle Hyksin laboratorion tulosjohtajan virasta. laboratoriossa apulaislääkärinä 1960-luvun puo­ livälissä, kun uusi Meilahden sai­ raala oli juuri valmistunut. Siihen aikaan kemian laboratoriokokeet tehtiin vielä käsi­ työnä.

Ohjekirjasta katsottiin, montako millilit­ raa mitäkin ainesosaa tuli laittaa ja kuinka kauan seosta pidettiin lämpimässä paikassa tai kiehuvassa vedessä. Nämä yksityiskohtai­ set ”keittokirjat” mahdollistivat kaikille la­ boratorioille periaatteessa samanlaisen tulos­ tason.

Jokainen laboratorio eli kuitenkin omaa elämäänsä ja oli kiinnostunut lähinnä vain omasta tulostasostaan. Hajonta sairaaloiden välillä oli suurta: esimerkiksi Helsingissä ero matalimman ja korkeimman rauta-arvon vä­ lillä oli samasta seerumierästä 2,5-kertainen.

Eräs kollegani lohkaisikin, että helpoin tapa parantaa anemiasta kärsivä potilas oli lähettää hänet toiseen sairaalaan, jossa tulos­ taso oli korkeampi.

Toisaalta, hävisipä kerran Meilahden sai­ raalan alkavaan automaatioon noin 40 poti­ laan kalium-näytteet. Näyte-erää ei koskaan löydetty, mutta eipä kukaan sen perään ky­ sellytkään.

ALOITIN HYKSIN

että näin ei voinut jatkua. Tar­ vittiin uusi ote analytiikkaan ja laatujärjestel­ miin.

Kontrolliseerumeja ryhdyttiin tekemään itse eläinten verestä, joka noudettiin teuras­ tamolta. Näitä kontrolleja käyttämällä tutki­ musten tulostaso saatiin parantumaan mer­ kittävästi. Ongelmaksi muodostui kuitenkin itse tehdyn kontrolliseerumin saatavuus ja käsittely.

Suomen kliinisen kemian ja fysiologian yh­ distys halusi ratkaista laatuongelmat pysy­ västi. Se perusti laatutyöryhmän, joka koor­ dinoi toimintaa vuosina 1960–1971. Pian kuitenkin huomattiin, ettei tämäkään riitä, vaan tarvittiin enemmän resursseja ja koko laboratoriosektorin mukanaoloa.

OLI ILMEISTÄ,

Raimo Tenhunen on nähnyt Suomen kliinisten laboratorioiden muutoksen 1960-luvulta tähän päivään. Laadunvalvonnan ja automaation kehitys on ollut huikea menestystarina.

Vuonna 1971 perustettiinkin Kliinisten La­ boratoriotutkimusten Laaduntarkkailu Oy, jonka nimi myöhemmin muutettiin Labqua­ lity Oy:ksi. Tämä oli mielestäni kansainväli­ sestikin suurenmoinen saavutus.

KUN ALOITIN laboratoriotyössä, käytössä

ei ol­ lut vielä tietokoneita saati nykyaikaisia tie­ tojärjestelmiä. Niinpä esimerkiksi lähetti vei käsin kirjoitetut tulokset potilaan hoitopaik­ kaan.

1970-luvun alkupuolella laboratorioon tu­ livat ensimmäiset tietokoneet. Yhtä nykyistä tietokonetta vastasi iso huone täynnä tieto­ koneita, jotka oli yhdistetty toisiinsa.

Ensimmäiset käyttöön otetut analysaattorit hoitivat kliinisen kemian ja perushematolo­ gian analytiikkaa. Ongelmallisinta käsikemi­ assa oli monien mielestä seerumin proteiiniin sidotun jodin määritys. Se hoitui elegantisti tähän tarkoitukseen sopivalla analysaatto­ rilla.

Alkuajat nopeasti käynnistyvässä laborato­ riossa olivat haasteellisia. Tärkeintä koko ta­ pahtumasarjan onnistumisessa oli taitava ja hyvin motivoitunut henkilökunta. Labora­ torioon kehittyi joukko analytiikan guruja, jotka olivat valmiita auttamaan työtoverei­ taan tarvittaessa.

Mylab on kehittänyt laboratorion tietojär­ jestelmiä vuodesta 1987 tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Hyksin laboratoriolle Mylab on ollut tärkeä ja hyvä yhteistyö­ kumppani, jonka kokemus laboratorion au­ tomatiikasta on ollut merkittävä tuki toimin­ nan kehittämiselle.”

Raimo Tenhunen työskenteli pitkällä työurallaan mm. Meilahden sairaalan laboratoriossa kliinisen kemian erikoislääkärinä, ylilääkärinä ja laboratorion toiminnan johtajana. Lisäksi hän toimi Labqualityn luottamustehtävissä vuosina 1970–2005. Tenhusen tutkimusryhmän kehittämä lääke, hemiarginaatti, on edelleen käytössä akuutin porfyrian hoidossa.

Mylab Nyt 1/2017 15

Huima kehitys jatkuu Biotekniikan maisteri, laboraattori Maaret Nummi, Helsingin Biopankki. ana­ lyysitoiminta on keskittynyt viime vuosina yhä isompiin yksiköihin.

Tämä kehitys on tapahtunut valtavan nope­ asti.

Aloitin työt laboratorioalalla 2000-luvun alkupuolella helsinkiläisen terveysaseman la­ boratoriossa. Silloin analytiikkaa tehtiin vielä paljon paikan päällä.

Myös menetelmät ovat kehittyneet tänä ai­ kana huikeasti. Kun aloitin työt HUSLABin virologian laboratoriossa vuonna 2006, nuk­ leiinihappotutkimuksia tehtiin vielä paljolti käsityönä. Pian käyttöön saatiin automaat­ teja, jotka tekivät sadasta näytteestä DNAeristyksen alle tunnissa.

Tulevaisuudessa automaatio lisääntyy var­ masti edelleen ja käyttöön tulee entistä nope­ ampia menetelmiä. Laboratorioilta odotetaan tuloksia aiempaa nopeammin ja myös ympäri vuorokauden.

Myös genomitutkimus lisääntyy hurjaa KLIINISTEN LABORATORIOIDEN

vauhtia. Haasteeksi nousee tulosten tulkitse­ minen: meidän tulisi ymmärtää, mitä löydök­ set oikeasti merkitsevät. nyt reilun vuoden ajan vastaperustetussa Helsingin Biopankissa.

Harva saa tällaisen tilaisuuden, että pääsee ihan alusta alkaen rakentamaan uutta toi­ mintaa. Toisaalta siinä on myös omat haas­ teensa, kun ei ole valmiita malleja, miten toi­ mitaan.

Alussa kiersin HUS:n klinikoilla kerto­ massa biopankkitoiminnasta ja miettimässä, miten näytteitä kerätään missäkin yksikössä.

Nyt olen siirtynyt vastaamaan biopankin päi­ vittäisestä laboratoriotoiminnasta ja sen ke­ hittämisestä.

Suostumusten ja näytteiden keräys on edennyt todella nopeasti: syyskuussa yli­ timme jo 10 000 suostumuksen rajan.

Tavoitteena on, että kaikille sairaalaan tu­ leville potilaille tarjottaisiin mahdollisuutta antaa näytteensä biopankkiin. Näytteet ote­ taan samassa yhteydessä, kun potilailta muu­ tenkin otetaan verinäytteitä. Lupaa näyt­ teiden ja tietojen käyttöön ei tarvitse kysyä jokaisessa tutkimushankkeessa erikseen, vaan yksi biopankkisuostumus riittää.

OLEN TYÖSKENNELLYT

tutkimuksen läpinäky­ vyyttä. Ihminen pystyy aiempaa paremmin seuraamaan, mihin tutkimuksiin hänen näyt­ teitään ja tietojaan on käytetty ja luovutettu.

Biopankki huolehtii siitä, että näytteet ke­ rätään laadukkaasti ja keskitetysti yhteen paikkaan. Kun tulee jokin uusi tutkimusaihe, aineisto on jo valmiina, eikä sitä tarvitse ke­ rätä erikseen. Tämä vapauttaa tutkijoiden ai­ kaa ja resursseja itse tutkimukselle.

Biopankit perustuvat avoimen tieteen ide­ alle ja ovat avoimia kaikille tutkijoille. Myös lupaprosessia on pyritty selkiyttämään aiem­ masta.

Kun saamme tutkijoiden käyttöön isoja ai­ neistoja, voimme ehkä paremmin löytää poti­ laiden yksilöllisiä eroja ja tulevaisuudessa an­ taa ihmisille myös yksilöllistä hoitoa.”

BIOPANKIT LISÄÄVÄT

Maaret Nummi iloitsee siitä, miten hienosti potilaat ovat lähteneet mukaan biopankkitoimintaan. Helsingin Biopankkiin on talletettu jo 1,3 miljoonan potilaan näytteet.

16 Mylab Nyt 1/2017

Robotit eivät korvaa ihmistä Bioanalyytikko Jaana Valve, toimii vastuuhoitajana bakteriologian nukleiinihappotutkimuksissa HUSLABissa. bioanalyytikoksi kah­ deksan vuotta sitten. Jo tänä ai­ kana työ on kehittynyt paljon.

Mikrobiologia on ollut vuosikymmenet hy­ vin samanlaista, käsityönä tehtävää analy­ tiikkaa. Perinteisiä bakteeriviljelyjä tehdään toki edelleen, mutta bakteerien DNA:ta tun­ nistavat nukleiinihappotutkimukset ovat tul­ leet viime vuosina korvaamaan vanhoja me­ netelmiä. Myös robotit ja viljelyautomaatit ovat tulleet ihmisten rinnalle helpottamaan työtä.

Ehkä parasta työssä on juuri sen vaihtele­ vuus. Saan tehdä perinteistä näytteiden vilje­ lyä ja visuaalista hahmottamista, mutta toi­ saalta pääsen työskentelemään uusimman tekniikan kanssa, joka kehittyy kovaa vauh­ tia koko ajan.

Nukleiinihappotutkimuksissa robotti tekee suuren osan työstäni: se muun muassa eristää näytteistä DNA:n ja pipetoi tutkittavat näyt­ teet näytelevylle. Annan robotille tarvikkeet ja se tekee, mitä olemme ohjelmoineet sen te­ kemään.

Robotit eivät voi kuitenkaan kokonaan korvata meitä laboratorion ammattilaisia.

Toivon, että tulevaisuudessa myös meidän hyvinvointiamme arvostetaan, vaikka labo­ ratoriolta vaaditaan yhä suurempaa tehok­ kuutta. Työntekijät ovat laboratorion tärkein voimavara, eikä heidän hyvinvointinsa saa jäädä toiminnan tehostamisen jalkoihin.

VALMISTUIN

tulevaisuudessa mikrobiologian laboratoriossa automaation rooli vain kas­ vaa.

Nukleiinihappotutkimukset lisääntyvät en­ tisestään, ja uudenlaisia, hyvin nopeita DNAmenetelmiä otetaan käyttöön. Myös bak­ teeriviljelyissä otetaan käyttöön enemmän automaatteja tai linjastoja, jotka viljelevät näytteet, kasvattavat elatusaineet, kuvaavat bakteerikasvun ja ohjaavat näytteet jatkotes­ teihin.

Laboratorion henkilökunta hoitaa laitteita ja tulkitsee bakteerikasvun tietokoneen näy­ töltä. Käsin tehdään vain vaikeampia erityis­

tapauksia. Käsityö vähenee ja voimme keskit­ tyä ”hankalien” tapausten hoitamiseen.

Uudet menetelmät nopeuttavat diagnos­ tiikkaa. Nukleiinihappotutkimuksilla tulok­ set saadaan vähintään samana päivänä, uu­ silla nopeilla menetelmillä jo jopa tunneissa tai minuuteissa. Nukleiinihappomenetelmillä voidaan tunnistaa aiempaa nopeammin myös antibioottiresistenssejä tai muita bakteerin ominaisuuksia, jotka vaikuttavat niiden tau­ dinaiheuttamiskykyyn.

Varmasti vielä pitkään tehdään myös bak­ teeriviljelyjä, mutta niissäkin automatiikka on nykyistä enemmän apuna. Lisäksi harvi­ naisten bakteerien tunnistamiseen voidaan tarvita jatkossakin viljelyä.

Bioanalyytikko Jaana Valve korostaa, että laboratorion ammattilaisia tarvitaan myös tulevaisuudessa, vaikka robotit ja automaatit ovat tulleet ihmisten rinnalle helpottamaan työtä.

USKON, ETTÄ

LABORATORION tietojärjestelmiltä

toivon tule­ vaisuudessa erityisesti nopeutta, ketteryyttä ja muokattavuutta eri töiden tarpeisiin.

Uskon, että Mylabin uusi Weblab-järjes­ telmä tulee helpottamaan ja sujuvoittamaan työtämme. Käsin kirjaaminen vähenee ja näytteiden jäljitettävyys paranee. Uudessa järjestelmässä on paljon potentiaalia, jota pääsemme hyödyntämään ja kehittämään, kunhan projekti etenee.”

Jaana Valve aloittaa 13.2. uudessa työpaikassa Mobidiag Oy:ssä.

Mylab Nyt 1/2017 17

TEKSTI: SANNA SEVÄNEN // KUVAT: ELINA REINECK

KUKA USKALTAA

PRIORISOIDA? // Uusia, kalliita hoitoja ja testejä tulee jatkuvasti lisää, eivätkä terveyden­ huollon rahat millään riitä kaikkiin. Silti Suomessa ei ole kenenkään vastuulla päättää, mitä hoitoja rajataan pois – vai rajataanko mitään.

S

uomen silmäylilääkärit tekivät viime kesäkuussa historiaa. He julkaisivat yh­ dessä kannanoton, jonka mukaan sil­ mäsairauksien hoidossa pitäisi osoittaa eni­ ten voimavaroja pysyvän sokeutumisen estämiseen.

Harmi vain, että linjauksen ehdotuksia ei toistaiseksi voida toteuttaa.

– Nykyinen lain tulkinta etusijaistaa leik­ kaamaan kaihit, muuten tulee uhkasakko, kertoo Tays Silmäkeskuksen ylilääkäri Anja Tuulonen.

Nyt kaihi on neljästä suuresta silmäsairau­ desta ainoa, jolla on hoitotakuu. Toisin sa­ noen hoitoon pitää päästä kuudessa kuukau­ dessa.

Kaihi ei johda näön menettämiseen lopulli­ sesti, vaikka hoito viivästyisi, toisin kuin sil­

18 Mylab Nyt 1/2017

mänpohjan ikärappeuma, glaukooma ja mo­ net verkkokalvon sairaudet.

Samat säännöt kaikkialle Käytännössä silmäylilääkäreiden kannanotto tarkoittaisi, että kaihileikkauksia ei enää lop­ puvuodesta tehdä, jos rahat ovat vaarassa loppua. Sitä kutsutaan priorisoinniksi.

Ongelmana on, että Suomessa ei ole tahoa, joka voisi päättää, otetaanko silmäylilääkä­ rien ehdotus käyttöön. Kukaan ei kansalli­ sella tasolla pohdi ja määrittele, mitä hoitoja julkisilla varoilla annetaan ja mitä ei.

Sairauksia ja potilaita pannaan jatkuvasti järjestykseen muun muassa sillä perusteella, kuka tarvitsee hoitoa kiireellisimmin. Se ei tietenkään tarkoita, että ketään jätettäisiin hoitamatta. Voimavaroja on kuitenkin pakko

kohdentaa, sillä rahat eivät riitä kaikkialle.

Tays Silmäkeskuksessa hoidetaan aina ensi­ sijaisesti ne, jotka ovat vaarassa sokeutua, jos se vain on mahdollista hoitotakuu-lakia rik­ komatta. Kahdeksassa vuodessa potilaiden määrä keskuksessa on kolminkertaistunut, mutta hoitoon pääsee aiempaa nopeammin.

Priorisointi on yksi syy, miksi tilanteeseen on päästy, mutta paljon muutakin kehitys­ työtä on tehty.

– Silmäylilääkärit haluaisivat samat peri­ aatteet kaikkialle. Diagnostisia testejä, kal­ liita hoitoja ja niiden kysyntää on jatkuvasti enemmän. Ymmärrämme, että julkisen rahan määrä ei kasva samassa mitassa ja haluamme osaltamme kantaa vastuun tilanteesta, sanoo Anja Tuulonen.

Tuulosen mielestä ei ole järkeä kuluttaa jat­

kuvasti enemmän euroja siihen, että kaihit leikataan mahdollisimman nopeasti tilan­ teessa, jossa raha on pois vakavampien saira­ uksien hoidosta.

Valtakunnalliset päätökset Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin joh­ tajaylilääkäri ja Lääkäriliiton eettisen neu­ vottelukunnan puheenjohtaja Samuli Saarni huomauttaa, että tällä hetkellä perustuslaki kieltää priorisoinnin sen kovimmassa muo­ dossa.

– Tarkoitan priorisoinnilla sitä, että jäte­ tään antamatta hoitoja, joista voisi olla jol­ lekin hyötyä. Meillä on nyt juridinen illuusio siitä, että rahat riittävät kaikkiin mahdollisiin hoitoon. Siksi priorisointia tapahtuu piilossa, Saarni sanoo.

Mylab Nyt 1/2017 19

Pari vuotta toimineen Palveluvalikoima­ neuvoston tehtävänä on linjata, mitä hoitoja Suomessa annetaan julkisella rahalla. Saarnin mukaan neuvoston suosituksista tulee erään­ lainen minimitaso, joka kaikkien on tarjot­ tava.

– Kukaan ei määrittele maksimia, vaan aina on mahdollista joustaa ylöspäin.

– Jos meillä on tuhat hoitoa, jotka neu­ vosto on hyväksynyt, ja rahaa vain kahdek­ saan sataan hoitoon, kuka päättää, mitkä ne ovat? Anja Tuulonen konkretisoi.

Sote-uudistuksessa läh­ tökohta on, että kansalai­ sille turvataan riittävät sosi­ aali- ja terveyspalvelut. Sitä ei kuitenkaan ole määritelty, mitä riittävä tarkoittaa. Sa­ man uudistuksen yksi johto­ tavoite on säästää vuodessa kolme miljardia euroa.

– Jonkun on vedettävä raja ja päätettävä, mikä on riittä­ västi. Jos päätöksiä ei tehdä kansallisella ta­ solla yhteisesti, vaan jokainen määrittelee oman tarpeensa itse, halutaanko yksittäiselle potilaalle antaa oikeus varata yhteiskunnan voimavaroja itselleen toisen, hoidosta enem­ män hyötyvän potilaan kustannuksella, Tuu­ lonen ihmettelee.

Tarvittaisiin yhteiskunnallista keskustelua siitä, kuinka paljon yhteisiä rahoja tervey­ denhuoltoon voidaan ja halutaan käyttää.

Lisäksi pitäisi olla taho, joka tekisi selkeitä, koko maata koskevia periaatepäätöksiä hoi­ tovalikoimasta.

– Ihan aluksi meidän pitäisi ratkaista, pri­ orisoidaanko ylipäätään. Norjassa linjauksia varten on toimielin, jonka istunnot ovat avoi­ mia ja pöytäkirjat tulevat nettiin, Tuulonen kertoo.

Jos meillä on tuhat hoitoa, jotka neuvosto on hyväksynyt, ja rahaa vain kahdeksaan sataan hoitoon, kuka päättää, mitkä ne ovat?

Hoitojen arviointi yliopistosairaaloille Samuli Saarni nostaa esiin myös toisen ongel­ man, joka vaatisi korjaamista. Tällä hetkellä uusien hoitojen vaikuttavuutta ei arvioida missään järjestelmällisesti.

Sairaanhoitopiirit ja sairaalat ottavat niitä käyttöön oman harkintansa mukaisesti. Ny­

20 Mylab Nyt 1/2017

kytila voi johtaa siihen, että eri alueilla on saatavilla erilaista hoitoa.

– Yliopistosairaaloissa on selkeä järjes­ telmä, miten uudet hoidot otetaan käyttöön, mutta suurin osa otetaan käyttöön sen ohi, asiantuntijoiden oman arvion perusteella, Saarni sanoo.

Saarnin mielestä uusien hoitojen vaikutta­ vuutta pitäisi arvioida siellä, missä on paras osaaminen eli yliopistosairaaloissa. Niiden muodostama asiantuntijaverkosto tuottaisi tietoa, jonka pohjalta tehtäisiin kansallisella tasolla kaikkea julkisin varoin rahoitettua terveydenhuoltoa koskevia päätöksiä.

– Hoitojen vaikuttavuuden arvioinnin pi­ täisi olla palveluvalikoimaneuvoston tehtävä, mutta sillä ei ole mitään mahdollisuuksia, ei resursseja eikä osaamista siihen.

Epäluottamus voi kasvaa Bioetiikan tutkija Heikki Saxén Tampereen yliopistosta on huolissaan siitä, että priori­ sointikeskustelua käydään terveydenhuollon ammattilaisten, lähinnä lääkäreiden kesken ja lääketieteellisin perustein. Arvoista ei pu­ huta.

– Lääketieteellinen keskustelu jättää arvo­ valinnat jalkoihinsa. Kuitenkin lääkäritkin myöntävät, että pelkkään rationaalisuuteen luottamalla päätöksen kohteena oleva ihmi­ nen voi unohtua. Lääketieteelliset perustelut voivat johtaa esimerkiksi siihen, että nuorem­ mat ihmiset ovat hoitoon pääsyssä etusijalla.

Saxénista tavalliset kansalaiset pitäisi saada mukaan eettiseen päätöksentekoon, jotta he tuntisivat olevansa paremmin osallisia järjes­ telmässä, joka on heitä varten rakennettu ja heidän maksamansa.

– Järjestelmä on sekava ja päätökset teh­ dään jossain tuntemattomassa paikassa. Ei ole ihme, että terveydenhuolto tuntuu ihmi­ sistä etäiseltä ja vaikealta saavuttaa. Meitä vaivaa puhumattomuuden ongelma, jossa lääkärit tekevät päätökset ja kantavat ne yk­ sin. Eettinen kuormittuneisuus on merkittävä haittatekijä lääkäreiden jaksamisessa.

Anja Tuulonen tunnistaa saman ongelman toisen puolen. Hänen mielestään lääkärikou­ lutuksessa pitäisi saada valmiuksia siihen, että työssä joutuu priorisoimaan. Kaikille ei

voida tehdä kaikkia mahdollisia testejä ja hoitoja. Se ei ole eettistä, eikä siihen ole va­ raa, mutta aiheesta ei puhuta lääkärikoulu­ tuksessa riittävästi.

– Lääkäreille opetetaan mentaliteetti, että heidän ei tarvitsisi ajatella rahaa. Päätösten tekeminen on raskasta ja vaikeaa, ja siksi usein tehdään varmuuden vuoksi kaikki mahdollinen. Jo työhyvinvoinnin vuoksi olisi tärkeää, että koulutuksessa annettaisiin alusta asti valmiudet ja työkaluja kohdata näitä tilanteita, Tuulonen sanoo.

Saxén palkkaisi sairaaloihin bioeetikoita, jotka voivat olla eettisessä päätöksenteossa tukena. Lisäksi hän haluaisi nähdä eettisiä keskusteluryhmiä terveydenhuoltojärjestel­ män eri tasoilla.

– Tampere perustaa kansalaisraateja terveys­asemille, se on hyvä avaus. Lisäksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa on keskus­

teluryhmä lasten teho-osastolla. Siinä on mu­ kana myös hoitotiimin ulkopuolisia sairaalan ammattilaisia keskustelemassa vaikeista hoi­ toon liittyvistä päätöksistä. Lopullinen pää­ tös on kuitenkin aina lääkärillä, Saxén ker­ too.

Jos tavallisia ihmisiä ei oteta mukaan arvo­ keskusteluun, he koke­ vat olevansa myös koko terveydenhuoltojärjes­ telmän ulkopuolisia. Se taas kasvattaa epäluot­ tamusta järjestelmää kohtaan.

– Kun epäluottamus kasvaa riittävästi, mi­ kään järkiargumentti ei enää toimi ja keskus­ telu menee huutamiseksi. Emme varmaan­ kaan halua tänne mitään Trump-landiaa, Saxén sanoo.

Meitä vaivaa puhumattomuuden ongelma, jossa lääkärit tekevät päätökset ja kantavat ne yksin.

Mylab Nyt 1/2017 21

Arvoitusten ratkaiseminen on kiehtonut Sirpa Jalkasta aina. H채n innostuu erityisesti kysymyksist채, joihin kukaan ei viel채 tied채 vastauksia.

22 Mylab Nyt 1/2017

TEKSTI: VIRPI EKHOLM // KUVAT: VESA-MATTI VÄÄRÄ

Koukussa TUTKIMUSTYÖHÖN

// Professori, akateemikko Sirpa Jalkanen on saanut urallaan monta tunnustusta. Suurin palkinto olisi kuitenkin uusi, omaan tutkimustyöhön perustuva lääkevalmiste, joka auttaisi vakavasti sairaita potilaita.

K

un vieras mikrobi tunkeutuu elimis­ töömme, valkosolut ryntäävät paikalle ja pyrkivät tuhoamaan sen. Valkosolu­ jen liikennettä ohjaavat kotiutumismolekyy­ lit, jotka ovat meille elintärkeitä. Ilman niitä menehtyisimme aivan tavallisiin infektioihin.

Joskus valkosolujen liikenne kuitenkin har­ hautuu ja ne hyökkäävät elimistön omia ku­ doksia vastaan. Näin käy esimerkiksi diabe­ teksessa, nivelreumassa ja tulehduksellisissa suolistosairauksissa.

Turun yliopiston immunologian professori, akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen on tutki­ nut haitallista soluliikennettä yli 30 vuotta ja löytänyt tutkimusryhmänsä kanssa aivan uu­ sia, valkosolujen liikennettä ohjaavia mole­ kyyleja. Kaikki alkoi Stanfordin yliopistosta, jonne nuori lääkäri ja pienten lasten äiti ha­ keutui tutkijaksi puoliksi sattumalta, mie­ hensä työn perässä.

– Tutkimustyö oli Amerikassa niin inspi­ roivaa ja mukaansa tempaavaa, että jäin koukkuun, Jalkanen kertoo työhuoneessaan Turun yliopiston Medicity-tutkimuslaborato­ riossa.

Nykyisin Jalkanen on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia tutkijoitamme. Hän on saanut viime vuosina muun muassa arvostetun An­ ders Jahre -palkinnon, akateemikon arvoni­

men sekä viimeisimpänä tunnustuksen EU:n Women Innovators -kilpailussa.

– Kyllä tunnustukset antavat intoa tutki­ mustyöhön. Se on kuin urheilijalla: kun voit­ taa jonkin kilpailun, innostuu treenaamaan vielä enemmän, Jalkanen vertaa hymyillen. on kiehtonut Sirpa Jalkasta aina. Hän innostuu erityisesti kysymyksistä, joihin kukaan ei vielä tiedä vastauksia.

Viime vuosina Jalkanen on kiinnostu­ nut siitä, miten syöpä kasvaa ja leviää eli­ mistössä. Syöpäsoluilla on kyky ottaa käyt­ töönsä elimistön kotiutumismolekyyleja, joita kyseisen kudoksen solut eivät normaa­ listi käyttäisi. Niiden avulla syöpäsolut läh­ tevät liikkeelle ja muodostavat etäpesäkkeitä muualle elimistöön.

Jalkasen tutkimusryhmä pyrkii selvittä­ mään, miten syöpä- ja muut solut liikkuvat imuteissä ja mitkä molekyylit ohjaavat tätä liikennettä. Lisäksi he tutkivat, miten syöpä säätelee ympäristöään ja estää elimistön im­ muunipuolustusta tuhoamasta syöpäsoluja.

Erityisesti Jalkasta kiinnostavat makrofa­ git, elimistön syöjäsolut, jotka paitsi syövät haitallisia mikrobeja ja vierasaineita, myös ”kouluttavat” elimistön immuunipuolustusta ARVOITUSTEN RATKAISEMINEN

Mylab Nyt 1/2017 23

tunnistamaan ja tuhoamaan kyseisiä taudin­ aiheuttajia.

– Tutkimme, miten makrofageja voisi opet­ taa niin, että ne eivät kouluttaisi oppilaitaan laiskoiksi, hän selittää.

Tavoitteena on löytää uusia keinoja, joilla voidaan estää syövän kasvua ja leviämistä.

Näin voidaan ehkä kehittää uusia, entistä te­ hokkaampia lääkkeitä syöpätautien hoitoon.

Akuutti keuhkovaurio kehittyy osalle ihmi­ sistä influenssan vakavana jälkitautina. Jopa 30–40 prosenttia siihen sairastuneista kuolee, eikä tautiin ole lääkettä.

Ensimmäisissä ihmistutkimuksissa Jalkasen ryhmän löytämään mekanismiin perustuva lääkehoito vähensi kuolleisuutta 32 prosen­ tista 8 prosenttiin. Nyt jännitetään, toimiiko lääkeaine yhtä hyvin myös laajassa euroop­ palaisessa monikeskustutkimuksessa, johon osallistuu 300 potilasta.

– Olen koulutukseltani lääkäri ja toimin urani alkuvuodet kliinikkona. Jos vain pys­ tyisin auttamaan potilaita jollakin uudella lääkekehityksellä, se olisi suurin palkinto elä­ mäntyöstäni, Jalkanen myöntää.

ja solulii­ kennettä ohjaavista molekyyleistä löytyy hur­ jasti potentiaalisia lääkeke­ hityksen kohteita.

Valitettavasti moni lu­ paava molekyyli on tuotta­ nut pettymyksen: lääkeai­ neet eivät olekaan toimineet ihmisillä. Yksi syy on, että lääkeaine tuodaan elimis­ töön aivan liian myöhään.

– Lääkäriin tullaan yleensä vasta, kun sai­ raus on jo puhjennut. Meidän tulisi päästä käsiksi siihen hetken, kun haitallinen solulii­ kenne käynnistyy ja nämä taudit alkavat ke­ hittyä, Jalkanen kuvailee.

Viime vuosina on vihdoin koettu myös on­ nistumisia. Natalitsumabi on antanut uutta toivoa MS-potilaille, vedolitsumabi puoles­ taan Crohnin tautia ja haavaista paksusuoli­ tulehdusta sairastaville. Molemmat lääkkeet kohdistuvat juuri valkosolujen kotiutumis­ molekyyleihin. Useita vastaavia lääkeaineita on lääkeyritysten kliinisissä tutkimuksissa.

Myös kaksi Sirpa Jalkasen tutkimustyöhön perustuvaa lääkeainetta on edennyt kliini­ siin tutkimuksiin. Toinen niistä on suunnattu kroonisten maksasairauksien, toinen akuutin keuhkovaurion hoitoon.

ELIMISTÖN IMMUUNIJÄRJESTELMÄSTÄ

Hyvän tutkijan tulee olla hirveän utelias ja sinnikäs.

Hän ei saa turhautua juuri mistään.

kannustaa nuoria tutkijoita lähtemään töihin ulkomaille. Vuodet Stan­ fordin yliopistossa olivat hänelle itselleen to­ della merkittäviä.

– Se oli kulttuurisesti, sosiaalisesti ja tie­ teellisesti upea aikakausi. Oikeasti, ilman sitä kokemusta en olisi tässä, hän vakuuttaa.

Erityisen tärkeää oli luoda verkostoja ja päästä osaksi kansainvälistä tiedeyhteisöä.

Ulkomailla sai myös itseluottamusta: minä pärjään siinä missä muutkin.

Kun Jalkanen itse aloitti työt tutkijana, hä­ nellä oli kotona kolme pientä lasta. Myös mies loi kunnianhimoisesti uraa tutkimus­ työssä. Miten perhe selvisi tästä kaikesta?

– Kun lapset olivat pieniä, meillä oli koko ajan hoitaja kotona: yksi Suomessa, toinen Amerikassa. Meillä oli kotona tosi luotetta­ vat ihmiset, jotka hoitivat huushollia ja kas­ vattivat meidän lapsiamme. Sen merkitystä ei voi vähätellä, Jalkanen pohtii.

Jalkasten lapset ovat seuranneet vanhempi­ SIRPA JALKANEN

SIRPA JALKASEN TÄRKEIMMÄT VUODET Syntyi Jyväskylässä

1954

Esikoinen syntyi

1975

1976

Avioliittoon Markku Jalkasen kanssa

24 Mylab Nyt 1/2017

Kolmas lapsi syntyi

1978 Toinen lapsi syntyi

1979

Työskenteli tutkijana Stanfordin yliopistossa

1983

1983–1986

Väitteli Turun yliopistossa lääke­ tieteen tohtoriksi

Sirpa Jalkanen nauttii vapaa-ajallaan liikunnasta: erityisesti hiihdosta, uinnista, sauvakävelystä ja metsätöistä. Turusta on tullut hänelle rakas kotikaupunki.

ensa jalanjälkiä: yksi työskentelee syöpälääkä­ rinä, toinen verisuonikirurgina ja kolmas syö­ pätutkijana. Lapsenlapsiakin on jo yhdeksän.

– Kymmenettä odotetaan helmikuussa, yl­ peä mummi paljastaa. tutkijan työ on yksi maailman parhaita ammatteja. Koko ajan saa olla tekemisissä innovatiivisten asioiden ja nuorten, innostuneiden ihmisten kanssa.

Toisaalta pitkäjänteinen työ vaatii kärsiväl­ lisyyttä.

– Hyvän tutkijan tulee olla hirveän utelias ja sinnikäs. Hän ei saa turhautua juuri mis­ tään, Jalkanen kuvailee.

SIRPA JALKASEN MIELESTÄ

Melko pian Jalkanen saa totutella uuteen rooliin, sillä eläkepäivät häämöttävät jo nur­ kan takana. Vielä hän ei kuitenkaan jarrut­ tele tutkimustyössään.

– Muutamaan arvoitukseen pitäisi vielä keksiä ratkaisu, ennen kuin siirrän kapulaa seuraaville sukupolville, hän naurahtaa.

Innostun työstäni, kun havaitsen jotain yllättävää.

Viiden vuoden päästä olen ratkaissut nyt kutkuttavat arvoitukset.

Nimitettiin akatemia­ professoriksi

1990 Valmistui mikrobiologian erikoislääkäriksi

1996

Anders Jahre -palkinto

2001 Turun yliopiston immunologian professoriksi

2005

Tieteen akateemikon arvonimi

2008 Matti Äyräpää -palkinto

2015

2016

Toinen palkinto EU:n Women Innovators -kilpailussa

Mylab Nyt 1/2017 25

mylabin kasvo TEKSTI: VIRPI EKHOLM // KUVA: EMIL BOBYREV

Tulta päin!

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Aki Ala-Salomäki ja olen toiminut viime vuoden kesäkuusta alkaen Mylabin asiakastuen tiiminvetäjänä.

Tehtäviini kuuluvat asiakastuki, palvelun kehittäminen ja linjaesimiestehtävät.

Koulutukseltani olen sähkötekniikan ja ohjelmistopainotteisen tietotekniikan insinööri. Olen työskennellyt Mylabissa vuodesta 2005 eri tehtävissä: olen tehnyt esimerkiksi integraatioita ja laiteliitäntöjä sekä kehittänyt autoverifiointia. Viimeksi työskentelin integraatiopalveluissa tiiminvetäjänä ja tuotepäällikkönä.

Mylabin arvomaailma on lähellä omia arvojani, siksi viihdyn täällä hyvin.

Mikä on antoisinta työssäsi?

Paras hetki on se, kun asiakas on tyytyväinen. Esimiehenä on lisäksi hie-

TYÖKAVERI AKISTA: Aki on kollega, jonka puoleen voi luottavaisin mielin kääntyä missä tahansa asiassa. Hän on rauhallinen, aina hyvällä tuulella ja hoitaa jalat maassa myös kriittisemmät tilanteet. Hän tuntee hyvin myös asiakkaat, ymmärtää heidän tarpeensa ja puhuu asiakkaiden kanssa samaa kieltä.

Suvi Nevanperä, tuotepäällikkö

noa huomata, että työyhteisö ympärillä toimii.

Mikä työssä on haastavinta?

Asiakastuessa on hyvin monia alueita, joissa tulisi tuntea asioita syvällisesti. Haastavinta on olla erikoistunut useisiin eri asioihin.

Mikä työssäsi motivoi?

Maailma ei tule valmiiksi koskaan.

Aina riittää uutta tekemistä ja haastetta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Suurimman osa vapaa-ajasta vievät vapaapalokunta-harrastus, vaimon avustaminen hyvinvointialan yrityksessä sekä perhe-elämä 10- ja 12-vuotiaiden lasten kanssa.

Menin aikoinaan 10-vuotiaana VPK:n nuoriso-osastoon ja valmis-

tuin myöhemmin osaksi miehistöä.

Nyt aikuisiällä innostuin lähtemään uudestaan mukaan toimintaan. Suurin motivaatio on auttamisen halu: haluan kantaa oman korteni kekoon.

Mikä ilahdutti viimeksi?

Kun lapset tulivat mummolasta kotiin. Heitä oli jo ehtinyt tulla ikävä!

Mistä haaveilet?

Matkoista ja elämyksistä. Haluaisin esimerkiksi sukeltaa ja lasketella enemmän kuin ehdin.

MylabNYT

WANHA WALOKUVA

1/2017 KUSTANTAJA Mylab Oy Hatanpään valtatie 26 33100 Tampere TUOTTAJA Jukka Kalliosaari Taru Honkonen TOIMITTAJAT Virpi Ekholm Sanna Sevänen KUVAAJAT Emil Bobyrev Mikko Käkelä Vesa-Matti Väärä

Kuva esittää Suomen ensimmäistä laboratoriotietokonetta (LINC) ja Yrjö Jokista Helsingin yliopiston fysiologian laitokselta. Kuva on noin vuodelta 1967.

ULKOASU JA TAITTO Elina Reineck PAINATUS Eura Print Oy, Eura PAINOS 1500 kpl ISSN 2342-2211 (painettu) ISSN 2342-222X (verkkojulkaisu)

tämän lehden ja muita mielenkiintoisia artikkeleita löydät myös kotisivuiltamme

www.mylab.fi @MylabOy

@mylab_oy

www.mylab.fi

Seuraava Mylab Nyt ilmestyy lokakuussa 2017 Mylab Nyt 1/2017 27